Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) 143 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto tilakeskukselle tilojen vuokraamiseksi kaupunginkirjastolle Herttoniemeen rakennettavasta ns. Lähipalvelukeskus Hertsi-kiinteistöstä HEL T Lausunto antoi seuraavan lausunnon tilakeskukselle tilojen vuokraamisesta Herttoniemen metroaseman läheisyyteen rakennettavasta Lähipalvelukeskus Hertsi kiinteistöstä: Nykyinen Herttoniemen kirjasto sijaitsee kaavamuutosalueella Herttoniemen sairaalan sivurakennuksessa, nuorisotalon naapurina osoitteessa Kettutie 8 C. Kirjastossa on 730 huoneistoneliömetriä. Nykyisessä paikassaan kirjasto on osoittautunut tarjolla oleviin resursseihin nähden suhteellisen tehottomaksi. Voimassa olevan asemakaavan mukaan alue on kaavoitettu asuntorakentamiselle ja edellyttää kirjasto- ja nuorisotalorakennuksen purkamista. Tärkeää kirjaston palveluverkon kehittämisessä on sijoittaa kirjastot asiointireiteille ja joukkoliikenteellä saavutettaviksi. Kaupunginosan keskustatoiminnat ja asioimisen painopiste ovat metroaseman ympäristössä. Lähipalvelukeskus Hertsissä Herttoniemen kirjasto on Itäväylän varrella, ja metroasemaan sen yhdistää kevyen liikenteen silta. Sijainti palvelee koko Itäväylän pohjoispuolisen Herttoniemen, Herttoniemenrannan ja Kulosaaren asukkaita. Uusien asukkaiden tulo alueelle parantaa palvelujen tehokkuutta. Kestävää kehitystä ja asukkaiden parasta ajatellen on varmistettava tilojen monipuolinen, laaja ja tehokas käyttö. Kaakkoisen suurpiirin kolme kirjastoa, Herttoniemi, Roihuvuori ja Laajasalo, muodostavat yhden hallinnollisen yksikön. Kirjastojen palvelujen käyttötilastot ovat liitteessä 1. Roihuvuoren kirjastoa profiloidaan parhaillaan lastenkirjastoksi niin kokoelmiensa kuin palvelutarjonnan osalta. Tavoitteena on luoda kullekin kolmoiskirjaston yksikölle jatkossa vahvat omat profiilinsa. Herttoniemen kirjaston palvelut ja kokoelma Hertsissä tulevat painottumaan nuoriin ja aikuisväestöön. Erityiskohderyhmä ovat kehittyvän Herttoniemen yritysalueen toimijat. Herttoniemen kirjaston siirtyminen metroaseman läheisyyteen heikentää Länsi-Herttoniemessä nykyisen kirjaston lähituntumassa asuvien kirjastopalveluja. Kokoonsa ja resursseihinsa nähden suhteellisen tehottomassa kirjastossa on voitu tarjota tilaa myös asukastoimintaan ja ruokapiirille vuokrattavaksi ( lähtien). Uudet toimijat ovat virkis-

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) täneet tilojen käyttöä, mikä ei kuitenkaan ole näkynyt kirjaston käyttöluvuissa (liite 2). Pienehkössä, kaiken ikäisiä päivittäisostosten tekijöitä vetävässä kauppakeskuksessa kirjasto toimii ei-kaupallisena sivistyksen tilana ja laajentaa näin keskuksen palveluja. Herttoniemen metroaseman käyttölukuihin perustuvan (liite 3) kävijäennusteen mukaan kirjaston käyntimäärä yli kaksinkertaistuu. Vaikutusaluekartoista (liite 4) selviää lainaajien osuus väestöstä ruuduittain. Niistä nähdään, että Herttoniemenrannasta ja Kulosaaresta käydään aktiivisesti Itäkeskuksen kirjastossa, mutta nykyisen Herttoniemen kirjaston vaikutus ei näille alueille ulotu. Laajasalon kirjaston vaikutusalue ympäristössään on suurempi kuin Herttoniemen kirjaston. Koko aluetta ajatellen uusi sijainti metroaseman ja päivittäiskaupan yhteydessä tulee luomaan selkeän vaikutusalueen Herttoniemen kirjastolle. pitää tilojen vuokraamista Herttoniemen metroaseman läheisyyteen rakennettavasta Lähipalvelukeskus Hertsi kiinteistöstä kannatettavana ja kehottaa kaupunginkirjastoa jatkamaan hankkeen valmistelua. Samalla kulttuuri- ja kirjastolautakunta kiinnittää huomiota siihen, että vuokra-arvio uudisrakennukseen suunniteltaville vuokratiloille, yhteensä 500 m², on euroa/kk mikä tekee euroa/vuosi. Tällä hetkellä kirjaston vuokrakustannukset nykyisissä kaupungin omistamissa tiloissa, yhteensä 730 m², ovat euroa/kk eli euroa/vuosi. Vuokralaskelman mukaan nousu nykytilanteesta on euroa vuodessa. Samalla lautakunta uudistaa kokouksessaan yksimielisesti tekemänsä toteamuksen, että kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa oleva linjaus Keskustakirjastoajan käyttötalouden toimintamenojen nousupaineesta olisi vähintään puolet katettava kirjastotoimen toimintamenojen sisältä tai uusilla kirjastoimen ulkopuolisilla lähteillä, on käytännössä aivan liian ahdas. Jo nyt esim. Töölön kirjaston korjaus ja Maunulan uuden kirjaston rakennuskulujen kattaminen ovat nousseet kustannuksiltaan. Yli euroa Herttoniemen kirjaston vuokratason tulevaan nousuun on lautakunnan mielestä lisättävä talousarviokehyksiin kirjastoimen raamin päälle. Se ei saa heikentää kirjastotoimen muuta käyttötaloutta, koska se voisi uhata pienempien lähikirjastojen tulevaisuutta, esim. myös naapurissa olevaa Roihuvuoren kirjastoa, jonka toimivuuteen lautakunta tutustui marraskuun yhteisellä kaakon kirjastovierailukierroksella.

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Käsittely kehottaa tilakeskusta toimimaan yhteistyössä Herttoniemen aktiivien kanssa uusien kohtuuhintaisten asukastilojen saamiseksi samalta alueelta. Lautakunta pyytää selvitystä myös sille, onko alueella tilakeskuksen tiloja joita voisi kunnostaa talkoovoimin käyttöön. Tästä on hyviä kokemuksia viimeisimpänä Lapinlahden sairaala, jota remontoidaan käyttökuntoon talkoovoimin. edellyttää, että uusien kirjastotilojen yhteydessä sinne voidaan toteuttaa mahdollisuuksien mukaan asukastoimintaa myös jatkossa. Lautakunta pitää välttämättömänä, että kaupunki kiirehtii kaupungin omien asukas- ja nuorisotilojen saamista Länsi-Herttoniemen alueelle ja että asukastalosta käydään neuvotteluja eri hallintokuntien kesken. Kaupungin omistama pysyvä asukastalo ja -kirjastorakennus olisi kaupungin talouden kannalta kestävämpi ratkaisu kuin omia tiloja kalliimpi vuokratila. Kirjastopalvelun saatavuus on tärkeää koko Herttoniemen asukkaille. Mikäli uusi kirjasto rakennetaan Hertsin yhteyteen, on tärkeää, että alueen asukkaat, varsinkin lapset, pystyvät kulkemaan turvallisesti kirjastoon ylittäessään Itäväylän. edellyttää, että kaupunki toteuttaa hankkeen kevyenliikenteen väylän rakentamisesta Itäväylän yli, jotta kulkuyhteys kirjastoon säilyy turvallisena. Uusien tilojen valmistuttua arviolta vuoden 2018 lokakuussa kaupunginkirjasto luopuu Kettutien kirjaston (Kettutie 8) tiloista. Vastaehdotus: Juha-Pekka Väisänen: Vastustan Kettutien kirjaston siirtämistä kauppakeskukseen koska siirto lopettaisi Pohjois-Herttoniemestä kirjaston lähipalvelut. Kirjaston siirto pois keskeltä tarvetta ja toimintaa on ristiriidassa kirjaston oman asukasyhteistyöstrategian ja osallistuvan demokratian kanssa. Herttoniemessä kirjaston siirrolla rahoitettaisi julkisella rahalla räikeästi yksityisen kauppakeskusrakennuttajan riskiä tilanteessa, jossa kaksi kauppakeskusta Iitis ja Redi kilpailevat asiakkaista. Siirto kauppakeskukseen kaupallisiin pienempiin ja nykyistä kalliimpiin tiloihin on peruttava. Asemakaavaa jonka mukaan Herttoniemi-talo olisi purettava ja tilalle rakennettava asuntoja on muutettava niin, että asuntoja voidaan rakentaa ja kirjaston toiminta nykyisellään mahdollistetaan. Alueen uudet asukkaat tarvitsevat myös kirjaston ja Herttoniemi-

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) talon palveluita ja siksi kirjaston lähipalvelut on säilytettävä ja yhteistyötä nuorisotoimen ja asukkaiden kanssa vahvistettava. Tältä pohjalta esitän kohta yhdeksän kuulumaan seuraavasti ei pidä tilojen vuokraamista Herttoniemen metroaseman läheisyyteen rakennettavasta Lähipalvelukeskus Hertsi kiinteistöstä kannatettavana vaan kehottaa kirjastoa säilyttämään alueella kirjaston lähipalvelut ja vahvistamaan Herttoniemi-talossa yhteistyötä nuorisotoimen ja asukkaiden kanssa. Kannattaja: Sami Muttilainen Vastaehdotus: Risto Kolanen: Vastaehdotus (= lisäys): Käyttötalous huomattavasti kohoavan vuokran aikana 12/2018- Toiseksi viimeisen virkekappaleen (12) perään samaan kappaleeseen Samalla lautakunta uudistaa kokouksessaan yksimielisesti tekemänsä toteamuksen, että kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa oleva linjaus Keskustakirjastoajan käyttötalouden toimintamenojen nousupaineesta olisi vähintään puolet katettava kirjastotoimen toimintamenojen sisältä tai uusilla kirjastoimen ulkopuolisilla lähteillä, on käytännössä aivan liian ahdas. Jo nyt esim. Töölön kirjaston korjaus ja Maunulan kirjaston kattaminen ovat nousseet kustannuksiltaan. Yli euroa Herttoniemen kirjaston vuokratason tulevaan nousuun on lautakunnan mielestä katettava kokonaan kirjastoimen raamin päälle ja lisättävä talousarviokehyksiin. Se ei saa heikentää kirjastotoimen muuta käyttötaloutta, koska se voisi uhata pienempien lähikirjastojen tulevaisuutta, esim. myös naapurissa olevaa Roihuvuoren kirjastoa, jonka toimivuuteen lautakunta tutustui marraskuun yhteisellä kaakon kirjastovierailukierroksella. Kannattaja: Sami Muttilainen Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti. Vastaehdotus: Sami Muttilainen: kehottaa tilakeskusta toimimaan yhteistyössä Herttoniemen aktiivien kanssa uusien kohtuuhintaisten asukastilojen saamiseksi samalta alueelta. pyytää selvitystä myös sille, onko alueella tilakeskuksen tiloja joita voisi kunnostaa talkoovoimin käyttöön. Tästä on hyviä kokemuksia viimeisimpänä Lapinlahden sairaala, jota remontoidaan käyttökuntoon talkoovoimin. Kannattaja: Outi Alanko-Kahiluoto

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Vastaehdotus: Sami Muttilainen: edellyttää, että uusien kirjastotilojen yhteydessä sinne voidaan toteuttaa mahdollisuuksien mukaan asukastoimintaa myös jatkossa. Kannattaja: Risto Kolanen Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti. Vastaehdotus: Outi Alanko-Kahiluoto: Lautakunta pitää välttämättömänä, että kaupunki kiirehtii kaupungin omien asukas- ja nuorisotilojen saamista Länsi- Herttoniemen alueelle ja että asukastalosta käydään neuvotteluja eri hallintokuntien kesken. Kaupungin omistama pysyvä asukastalo ja -kirjastorakennus olisi kaupungin talouden kannalta kestävämpi ratkaisu kuin omia tiloja kalliimpi vuokratila. Kannattaja: Sami Muttilainen Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti. Vastaehdotus: Johanna Sydänmaa: Kirjastopalvelun saatavuus on tärkeää koko Herttoniemen asukkaille. Mikäli uusi kirjasto rakennetaan Hertsin yhteyteen, on tärkeää, että alueen asukkaat, varsinkin lapset, pystyvät kulkemaan turvallisesti kirjastoon ylittäessään Itäväylän. edellyttää, että kaupunki toteuttaa hankkeen kevyenliikenteen väylän rakentamisesta Itäväylän yli, jotta kulkuyhteys kirjastoon säilyy turvallisena. Kannattaja: Risto Kolanen Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti. 1 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Vastustan Kettutien kirjaston siirtämistä kauppakeskukseen koska siirto lopettaisi Pohjois-Herttoniemestä kirjaston lähipalvelut. Kirjaston siirto pois keskeltä tarvetta ja toimintaa on ristiriidassa kirjaston oman asukasyhteistyöstrategian ja osallistuvan demokratian kanssa. Herttoniemessä kirjaston siirrolla rahoitettaisi julkisella rahalla räikeästi yksityisen kauppakeskusrakennuttajan riskiä tilanteessa, jossa kaksi kauppakeskusta Iitis ja Redi kilpailevat asiakkaista. Siirto kauppakeskukseen kaupallisiin pienempiin ja nykyistä kalliimpiin tiloihin on peruttava. Asemakaavaa jonka mukaan Herttoniemi-talo olisi purettava ja tilalle rakennettava asuntoja on muutettava niin, että asuntoja voidaan rakentaa ja kirjaston toiminta nykyisellään mahdollistetaan. Alueen uu-

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) det asukkaat tarvitsevat myös kirjaston ja Herttoniemi-talon palveluita ja siksi kirjaston lähipalvelut on säilytettävä ja yhteistyötä nuorisotoimen ja asukkaiden kanssa vahvistettava. Tältä pohjalta esitän kohta yhdeksän kuulumaan seuraavasti ei pidä tilojen vuokraamista Herttoniemen metroaseman läheisyyteen rakennettavasta Lähipalvelukeskus Hertsi kiinteistöstä kannatettavana vaan kehottaa kirjastoa säilyttämään alueella kirjaston lähipalvelut ja vahvistamaan Herttoniemi-talossa yhteistyötä nuorisotoimen ja asukkaiden kanssa. Jaa-äänet: 3 Jukka Relander, Johanna Sydänmaa, Timo Vuori Ei-äänet: 2 Sami Muttilainen, Juha-Pekka Väisänen Tyhjä: 3 Outi Alanko-Kahiluoto, Risto Kolanen, Antton Rönnholm Poissa: 1 Päivi Storgård 2 äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: kehottaa tilakeskusta toimimaan yhteistyössä Herttoniemen aktiivien kanssa uusien kohtuuhintaisten asukastilojen saamiseksi samalta alueelta. pyytää selvitystä myös sille, onko alueella tilakeskuksen tiloja joita voisi kunnostaa talkoovoimin käyttöön. Tästä on hyviä kokemuksia viimeisimpänä Lapinlahden sairaala, jota remontoidaan käyttökuntoon talkoovoimin. Jaa-äänet: 0 Ei-äänet: 6 Outi Alanko-Kahiluoto, Risto Kolanen, Sami Muttilainen, Jukka Relander, Antton Rönnholm, Juha-Pekka Väisänen Tyhjä: 2 Johanna Sydänmaa, Timo Vuori Poissa: 1 Päivi Storgård Eriävät mielipiteet:

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Juha-Pekka Väisänen: Kirjaston siirto pois keskeltä tarvetta ja toimintaa Kettutieltä on ristiriidassa kirjaston oman asukasyhteistyöstrategian ja osallistuvan demokratian kanssa. Nyt poliittinen eliitti ja siirtoa kannattaneet tahot sitoutuvat vähintään kymmeneksi vuodeksi rahoittamaan julkisin verorahoin yksityisen kauppakeskusrakennuttajan (YIT/Hartela) riskiä kilpailutilanteessa, jossa kaksi kauppakeskusta Iitis ja Redi alkavat kilpailla asiakkaista. Varsinkin lapsiperheet tarvitsevat turvallisia ja helposti saavutettavia kirjaston lähipalveluja. Lähikirjastoilla on pitkät perinteet lukutaidon edistämisessä ja kansan sivistystyössä. Siellä opitaan ottamaan kirja käteen ja sitten katsomaan maailmaa laajemmin eri perspektiivistä. Kettutien kirjaston siirtopäätös kauppakeskukseen kaupallisiin pienempiin ja kalliimpiin tiloihin on huonoa kirjasto ja kulttuuripolitiikkaa. Tästä ei saa tulla uutta kirjaston Helsinki-mallia, jolla lopetetaan lähipalvelut ja siirretään kirjastot pois kotinurkilta liikenteen ja kaupan solmukohtiin. Sami Muttilainen: Kettutien kirjastolla on asukkailleen iso merkitys, kirjaston ja nuorisotalon ympärille on syntynyt arvokasta asukastoimintaa. Tilausta alueen hyvinvoinnin ja elävyyden kannalta olisi tulevaisuudessa vielä enemmän, koska alueella on menossa sukupolven vaihdos ja uutta tönöä nousee tulevaisuudessa lisää. Asukkaiden ja aktiivien luomuksena syntynyt Herttoniemi-talo on erinomainen osoitus siitä kuinka tiloja voidaan käyttää monella tapaa. Nyt arvokkaalta duunilta ollaan vetämässä matto alta ja sen toiminta on uhattu, vaikka Apulaiskaupunginjohtaja ja Kaupunginjohtaja ovat asukkaille asukastoiminnan luvanneet. Kuukausien kuluessa on syntynyt ikävä Herttoniemenranta vs. Vanha Herstika tilanne, koska myös rannan puoli tarvitsee kirjastopalvelut. Kaupungin strategiassa linjattu mielipuolinen investointikatto on kuitenkin sitonut kädet ja kahta kirjastoa ei sen puitteissa on mahdoton saada. Stadi kasvaa, uusia asuinalueita tulee ja tämä pitäisi huomioida tulevassa strategiassa. (Hertsikanrantaa alettiin byggamaan jo 90-luvun lopulla). Stadia tuleekin ajatella kokonaiskuvallisesti ja nähdä myös lähiöihin, kun palveluita kartoitetaan eikä vain pitkäsillan eteläpuolelle. Esitykseni pohjalta kulttuuri- ja kirjastolautakunta pyysi selvittämään sopivia neliöitä myös uudisrakennuksen rinnalla alueelta. Kirjaston ja tilakeskuksen mukaan sijaintinsa ja neliömääriltään mahdollisesti sopivia tiloja löytyi viisi, jotka eivät kuulemma muutostöihin vedoten sovellu kirjaston käyttöön. Olen pyytänyt tiloista tarkempaa selontekoa virkamiehiltä kahteen kertaan, lupauksesta huolimatta niitä ei kuitenkaan toimitettu. Tämän päivän kokouksessa niitä analysoitiin lyhyesti mm. silikkikutomon tilat eivät kuulemma sovellu kirjaston tai nuorisotoimin tiloiksi, koska muutostyöt ja remontti bungaisivat liikaa.

8 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Nyt kirjastotoimi vuokraa vuositasolla euroa arvokkaammat ja 200 neliötä snadimmat tilat ulkopuoliselta vuokranantajalta sitoen samalla kätensä 15 vuotta eteenpäin. Tämä tuntuu järjettömältä yhtälöltä samaan aikaan kun kirjasto taiteilee käyttötaloutensa kanssa. Asiassa olisikin pitänyt ottaa aikalisä, jolloin oltaisiin voitu tarkastella vapautuuko alueelta edullisempia ja isompia neliöitä joka mahdollistaisi myös paremmin asukastoimintaa kuin nyt vuokrattavat tilat. Nyt jyrättävät tilat ovat ikävä "malliesimerkki" kaupungin toiminnasta. Tilakeskuksella on tuhansittain neliöitä, jotka ovat käyttökiellossa ja tyhjillään. Tässä tapauksessa pistetäänkin matalaksi neliöitä, jotka ovat hyvässä kondiksessa eivätkä ole välittömän remontin ja purkamisen tarpeessa.. Esittelijä Lisätiedot kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto Saara Ihamäki, kirjastotoimen apulaisjohtaja, puhelin: saara.ihamaki(a)hel.fi Liitteet 1 Kirjastojen palvelujen käyttötilastot.pdf 2 Lainaus ja käynnit.pdf 3 Metroasemien käyttäjämäärät.pdf 4 Vaikutusaluekartat.pdf 5 Etäisyys metroasemilta ja väestö.pdf 6 Tilakeskuksen lausuntopyyntö 7 Lausuntopyynnön liite Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Lausuntoehdotus antaa seuraavan lausunnon tilakeskukselle tilojen vuokraamisesta Herttoniemen metroaseman läheisyyteen rakennettavasta Lähipalvelukeskus Hertsi kiinteistöstä: Nykyinen Herttoniemen kirjasto sijaitsee kaavamuutosalueella Herttoniemen sairaalan sivurakennuksessa, nuorisotalon naapurina osoitteessa Kettutie 8 C. Kirjastossa on 730 huoneistoneliömetriä. Nykyisessä paikassaan kirjasto on osoittautunut tarjolla oleviin resursseihin nähden suhteellisen tehottomaksi. Voimassa olevan asemakaavan mukaan alue on kaavoitettu asuntorakentamiselle ja edellyttää kirjasto- ja nuorisotalorakennuksen purkamista.

9 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Tärkeää kirjaston palveluverkon kehittämisessä on sijoittaa kirjastot asiointireiteille ja joukkoliikenteellä saavutettaviksi. Kaupunginosan keskustatoiminnat ja asioimisen painopiste ovat metroaseman ympäristössä. Lähipalvelukeskus Hertsissä Herttoniemen kirjasto on Itäväylän varrella, ja metroasemaan sen yhdistää kevyen liikenteen silta. Sijainti palvelee koko Länsiväylän pohjoispuolisen Herttoniemen, Herttoniemenrannan ja Kulosaaren asukkaita. Uusien asukkaiden tulo alueelle parantaa palvelujen tehokkuutta. Kestävää kehitystä ja asukkaiden parasta ajatellen on varmistettava tilojen monipuolinen, laaja ja tehokas käyttö. Kaakkoisen suurpiirin kolme kirjastoa, Herttoniemi, Roihuvuori ja Laajasalo, muodostavat yhden hallinnollisen yksikön. Kirjastojen palvelujen käyttötilastot ovat liitteessä 1. Roihuvuoren kirjastoa profiloidaan parhaillaan lastenkirjastoksi niin kokoelmiensa kuin palvelutarjonnan osalta. Tavoitteena on luoda kullekin kolmoiskirjaston yksikölle jatkossa vahvat omat profiilinsa. Herttoniemen kirjaston palvelut ja kokoelma Hertsissä tulevat painottumaan nuoriin ja aikuisväestöön. Erityiskohderyhmä ovat kehittyvän Herttoniemen yritysalueen toimijat. Herttoniemen kirjaston siirtyminen metroaseman läheisyyteen heikentää Länsi-Herttoniemessä nykyisen kirjaston lähituntumassa asuvien kirjastopalveluja. Kokoonsa ja resursseihinsa nähden suhteellisen tehottomassa kirjastossa on voitu tarjota tilaa myös asukastoimintaan ja ruokapiirille vuokrattavaksi ( lähtien). Uudet toimijat ovat virkistäneet tilojen käyttöä, mikä ei kuitenkaan ole näkynyt kirjaston käyttöluvuissa (liite 2). Pienehkössä, kaiken ikäisiä päivittäisostosten tekijöitä vetävässä kauppakeskuksessa kirjasto toimii ei-kaupallisena sivistyksen tilana ja laajentaa näin keskuksen palveluja. Herttoniemen metroaseman käyttölukuihin perustuvan (liite 3) kävijäennusteen mukaan kirjaston käyntimäärä yli kaksinkertaistuu. Vaikutusaluekartoista (liite 4) selviää lainaajien osuus väestöstä ruuduittain. Niistä nähdään, että Herttoniemenrannasta ja Kulosaaresta käydään aktiivisesti Itäkeskuksen kirjastossa, mutta nykyisen Herttoniemen kirjaston vaikutus ei näille alueille ulotu. Laajasalon kirjaston vaikutusalue ympäristössään on suurempi kuin Herttoniemen kirjaston. Koko aluetta ajatellen uusi sijainti metroaseman ja päivittäiskaupan yhteydessä tulee luomaan selkeän vaikutusalueen Herttoniemen kirjastolle. pitää tilojen vuokraamista Herttoniemen metroaseman läheisyyteen rakennettavasta Lähipalvelukeskus Hertsi

10 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Esittelijän perustelut kiinteistöstä kannatettavana ja kehottaa kaupunginkirjastoa jatkamaan hankkeen valmistelua. Samalla kulttuuri- ja kirjastolautakunta kiinnittää huomiota siihen, että vuokra-arvio uudisrakennukseen suunniteltaville vuokratiloille, yhteensä 500 m², on euroa/kk mikä tekee euroa/vuosi. Tällä hetkellä kirjaston vuokrakustannukset nykyisissä kaupungin omistamissa tiloissa, yhteensä 730 m², ovat 7641 euroa/kk eli euroa/vuosi. Vuokralaskelman mukaan nousu nykytilanteesta on euroa vuodessa. Uusien tilojen valmistuttua arviolta vuoden 2018 lokakuussa kaupunginkirjasto luopuu Kettutien kirjaston (Kettutie 8) tiloista. Tilakeskus pyytää kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausuntoa tilojen vuokraamisesta kaupunginkirjastolle Herttoniemeen rakennettavasta ns. Lähipalvelukeskus Hertsi-kiinteistöstä. päätti, , palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Tilakeskus on tehnyt Herttoniemen alueen tilavaihtoehtotarkastelua yhteisvoimin kirjasto- ja nuorisotoimen sekä kaupunginkanslian kanssa. Vaihtoehtotarkastelussa oli kaiken kaikkiaan kymmenen kohdetta. Osa vaihtoehdoista sijaitsi joko liian lännessä tai idässä Herttoniemen alueella joten ne karsiutuivat pois sijaintinsa ja saavutettavuutensa vuoksi. Kaupungin omistamissa tiloissa Herttoniemen alueella ei tällä hetkellä ole vapaana - eikä tiedossa ole myöskään, että olisi vapautumassa tai rakenteilla uudiskohteeseen - pysyvään käyttöön laajuudeltaan tarvittavia yhteensä noin m²:n tiloja. Herttoniemen metroaseman lähellä sijaitsevia, oikean kokoisia, ulkopuolelta vuokrattavia tiloja vaihtoehtotarkastelussa oli viisi, joista kolmeen kaupunginkirjasto, nuorisoasiainkeskus ja tilakeskus kävivät tutustumassa paikan päällä. Ilman laajoja muutostöitä tilat eivät olisi soveltuneet kyseiseen käyttöön ja osassa tiloja vuokrapyynnöt olivat korkeat. Alun alkaen suunniteltiin, että Herttoniemen metrokirjasto tulee metroaseman päälle rakennettavaan palvelukeskukseen yhdessä sosiaaliviraston, työväenopiston ja nuorisotoimen kanssa. Suurin hallintokunta

11 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) sosiaalivirasto vetäytyi kuitenkin pois hankkeesta, ja vuokrataso osoittautui kalliiksi, joten tästä suunnitelmasta luovuttiin. Tilakeskus valmistelee osaltaan vuokrausta YIT Rakennus Oy:ltä ja Rakennusosakeyhtiö Hartelalta kirjasto- ja nuorisotoimen käyttöön Herttoniemen metroaseman läheisyyteen rakennettavasta ns. Lähipalvelukeskus Hertsi - kiinteistöstä. Tilakeskus pyytää, että kirjasto- ja kulttuurilautakunta päättää omalta osaltaan vuokrata tilakeskukselta kyseessä olevista m²:n suuruisista tiloista 500 m² yhteensä arviolta 3,9 euroa/m²/kk (1 950 euroa/kk) suuruisella ylläpitovuokralla ja 19,50 euroa/m²/kk (9 750 euroa/kk) suuruisella pääomavuokralla, johon sisältyy tontti ja maksaa tilakeskukselle vuokran lisäksi 0,5 euroa/m²/kk asiantuntijapalkkiota. Vuokrasopimuksen alkamispäivä on arviolta lokakuussa Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi 12 kuukauden irtisanomisajoin siten, että vuokrasopimuksen ensimmäinen mahdollinen päättymispäivä on 15 vuotta vuokran maksun alkamispäivästä. Lisäksi vuokra-ajan jatkolle on määritetty 10 vuoden optio. Pääomavuokra sidotaan vuokrasopimuksen allekirjoitushetkellä viimeiseen julkistettuun elinkustannusindeksiin(arviolta 12/2015) ja ylläpitovuokraa tarkistetaan ylläpidon toteutuneiden kulujen muutosta vastaavaksi, siten että se on 0,6 kertainen kiinteistöyhtiön kulloinkin hyväksymästä ylläpitovuokrasta. Muut vuokrausehdot ovat liitteenä olevan vuokrasopimusluonnoksen mukaiset. Liitteessä on sopimusehtoja ja alustavat toteutusasiakirjat. Tilakeskus pyytää kirjasto- ja kulttuurilautakunnan lausuntoa liitteessä oleviin asiakirjoihin. Esittelijä Lisätiedot kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto Saara Ihamäki, kirjastotoimen apulaisjohtaja, puhelin: saara.ihamaki(a)hel.fi Liitteet 1 Kirjastojen palvelujen käyttötilastot.pdf 2 Lainaus ja käynnit.pdf 3 Metroasemien käyttäjämäärät.pdf 4 Vaikutusaluekartat.pdf 5 Etäisyys metroasemilta ja väestö.pdf 6 Tilakeskuksen lausuntopyyntö 7 Lausuntopyynnön liite Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

12 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (12) Päätöshistoria Nuorisolautakunta Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/4 21.04.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/4 21.04.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 51 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jukka Relanderin toivomusponteen liittyen Keskustakirjaston hankesuunnitelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausuntopyyntö 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus

Helsingin kaupunki Lausuntopyyntö 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Helsingin kaupunki Lausuntopyyntö 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Nuorisolautakunta 00099 Helsingin kaupunki Tilakeskuksen lausuntopyyntö; kirjasto- ja nuorisotilojen vuokraus NCC Property Development

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (11) 37 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan ehdotus kaupunginkirjaston talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaksi vuosiksi 2016-2025 HEL 2015-002015 T 10 06 00 Esitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2015 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/1 10.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2015 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/1 10.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2015 1 (6) 713 Valtuutettu Jukka Relanderin toivomusponsi; Keskustakirjaston rakentamisen myötä ei supisteta lähikirjastoverkkoa HEL 2015-001486 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteeseen palvelujen vahvistamisesta asukkaiden tarpeiden mukaisiksi HEL 2015-003169

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 149 Avustusmuotojen ja arviointiperusteiden päivittäminen vuodelle 2016 HEL 2015-012679 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liitteenä olevat avustusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk Johtreht/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk Johtreht/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2013 1 (5) Päätöshistoria Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 12.03.2013 21 HEL 2013-002466 T 10 06 00 Päätös Uudisrakennukset ja perusparannukset Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (5) 2 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan ehdotus kaupunginkirjaston talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaksi vuosiksi 2015 2024 HEL 2014-002330 T 10 06 00 Lausuntoehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (5) Päätöshistoria Kiinteistölautakunta 02.06.2016 249 Kiinteistölautakunta antoi kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen toivomusponnesta, joka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) Päätöshistoria Kiinteistövirasto Geotekninen osasto 13.7.2016 Kiinteistöviraston geoteknisellä osastolla ei ole huomautettavaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2012 1 (5) Päätöshistoria Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 13.03.2012 37 HEL 2012-002910 T 10 06 00 Päätös Uudisrakennukset ja perusparannukset Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Alpo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Alpo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 52 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Hakasen ym. talousarvioaloitteesta Maunulan monitoimitalosta HEL 2013-002198 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (5) 116 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle toimistotilojen vuokraamisesta rakennusviraston käyttöön, Elimäenkatu 5 HEL 2015-000791 T 10 01 04 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (8) 239 Valtuutettu Yrjö Hakasen toivomusponsi koskien asukastila Mellarin ja kirjaston suunnittelua yhdessä asukkaiden kanssa Mellunmäessä Päätös päätti merkitä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (6) 384 V 3.5.2017, Valtuutettu Helena Kantolan aloite Mellarin asukastilan tilanteen korjaamiseksi Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. päätti yksimielisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2017 1 (7) 466 V 17.5.2017, Valtuutettu Helena Kantolan aloite Mellarin asukastilan tilanteen korjaamiseksi Päätös Käsittely päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 120 Sörnäistenkatu 1, toimistotilan vuokraaminen kiinteistöviraston käyttöön HEL 2016-003067 T 10 01 04 Päätös Käsittely päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (6) 31 Keskustakirjastohankkeen tilannekatsaus ja saunaan liittyvä käsittely HEL 2013-007871 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti, ettei se hyväksy selostusta Keskustakirjaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (10) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/1 22.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (10) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kirpa/Ktj/1 22.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (10) 27 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan ehdotus kaupunginkirjaston talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaksi vuosiksi 2017 2026 HEL 2016-001727 T 10 06 00 Lausunto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Verha/Ktj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 56 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Koulumiehen ym. aloitteeseen, että Helsingin luovuttava keskustakirjastohankkeesta HEL 2014-002641 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) 1 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varastotilan (Turvalaaksontie 1, Vantaa) vuokraamiseksi Suomen Pankilta HEL 2014-011125 T 10 01 04 Esitysehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti Helsingin kaupunki Esityslista 7/2017 1 (6) Päätöshistoria Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.02.2017 104 Ksv:n hankenumero 4845_1, karttaruutu 6676500-02 Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti asettaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 307 Asuntotontin varaaminen Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (tontti 43233/5) HEL 2016-001890 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2018 1 (5) 584 V 26.9.2018, Valtuutettu Tuula Haataisen aloite Laajasalon asukastalo Ylistalon säilyttämiseksi asukaskäytössä Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 620 Alueiden vuokraaminen Länsimetro Oy:lle länsimetron toteuttamista ja käyttöä varten HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Päätös päätti vuokrata Länsimetro Oy:lle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (8) 58 Vuoden 2016 talousarvioehdotuksen raami ja sen laatimisohjeet ja ehdotus käsittelyaikatauluksi HEL 2015-003880 T 02 02 00 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2012 1 (5) 1374 Valtuutettu Yrjö Hakasen toivomusponsi: uuden keskuskirjaston toteutus ja lähikirjastot Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 14.12.2011

Lisätiedot

HERTTONIEMITALON TILANNE VAATII ASUKASLÄHTÖISEN RATKAISUN

HERTTONIEMITALON TILANNE VAATII ASUKASLÄHTÖISEN RATKAISUN 1 Arvoisa Helsingin kaupunginhallitus Tiedoksi: apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen, apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri HERTTONIEMITALON TILANNE VAATII ASUKASLÄHTÖISEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (7) 9 Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle toimitilojen vuokraamisesta Swiss Life Ag:ltä ja NCC Property Development Oy:ltä kulttuuri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 285 Haartmanin sairaalan rakennusluvan mukaisten väestönsuoja/autopaikkojen vuokraaminen HEL 2015-008633 T 10 01 03 Esitys päätti oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (11) 43 Ryhmäteatterin kannatusyhdistys ry:n oikaisuvaatimus, taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2015 HEL 2014-007050 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) 387 V 23.4.2014, Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (5) 3 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 tulosbudjetti ja toimintasuunnitelma HEL 2018-000021 T 02 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä vuoden 2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 212 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2015-013974

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto 13/2015 Tilakeskus Toimitilapäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kiinteistövirasto 13/2015 Tilakeskus Toimitilapäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 30 Jakomäen kirjaston lisävuokra toiminnallisesta muutoksesta HEL 2014-013304 T 10 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti periä kaupunginkirjastolta(vuokrasopimus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (9) 4 Palmia-liikelaitoksen toiminta- ja hallintomallin järjestäminen HEL 2013-014056 T 00 01 00 Päätös Konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Palmia-liikelaitoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (6) 623 Selvitys palvelualoitekäytännöstä Helsingin kaupungissa HEL 2012-006582 T 00 01 01 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi selvityksen Samalla kaupunginhallitus

Lisätiedot

Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan

Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) 47 Oy Gardenia-Helsinki Ab:n taloustilannetta koskeva selvitys HEL 2013-016069 T 00 01 05 Päätös Käsittely Konsernijaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2016 1 (7) 375 Yleisten töiden lautakunnan lausunto valtuutettu Jarmo Niemisen ja 53 muun valtuustoaloitteesta koskien kansallisen kaupunkipuiston perustamista Helsinkiin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (5) 288 Ratsastuskeskus Karlvik Oy:n vuokra-alueen laajentaminen ja vuokrasopimuksen muuttaminen (Viikki, Latokartanon kylä, tila RN:o 1:27) HEL 2013-003637 T 10

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/2016 1 (5) 972 Selvitys länsimetron viivästymiseen johtaneista syistä päätti kehottaa, 27.6.2016 633 tekemästään päätöksestä poiketen, kaupunginkansliaa antamaan selvityksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Hankesuunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tilakeskus Asiakkuudet Hankesuunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Kaupunginkanslia, entisen Kluuvin gallerian tilan vuokraus muutostöiden valmistuttua HEL 2015-011962 T 10 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti vuokrata kaupunginkanslialle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 106 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle asuntotontin (AK) varaamiseksi Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (Herttoniemi, Roihuvuori, tontti 43233/5)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (8) 41 Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen toimialaan kuuluvien asuntoyhtiöiden edustajien nimeäminen HEL 2017-001827 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2017 1 (5) Päätöshistoria 06.03.2017 227 HEL 2016-005164 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää asukasosallisuuden avustuksia talousarvion kohdalta 1 39 05 vuodelle 2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 19.01.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/13 19.01.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa 13 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskukselle perhekeskuspilotti Itäkatu 11

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

Ehdotusta ei kannatettu ja se raukesi. Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Vuokrien osalta noudatetaan kohtuutta.

Ehdotusta ei kannatettu ja se raukesi. Äänestys JAA-ehdotus: Esityksen mukaan EI-ehdotus: Vuokrien osalta noudatetaan kohtuutta. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 111 Vanhan kauppahallin ja Hietalahden kauppahallin uudet vuokrahinnat ja sopimusehdot HEL 2014-005185 T 10 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä Vanha kauppahallin

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 59 Lausunto valtiovarainministeriölle valtioneuvoston asetusluonnoksesta kunnan ja maakunnan välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (6) 512 Toimistotontin myyminen osto-option perusteella Kiinteistö Oy Triottolle (Oulunkylä, Metsälä, tontti 28299/16) HEL 2012-012357 T 10 01 01 01 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (8) 175 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jukka Relanderin ym. talousarvioaloitteesta asukastilojen tukien järjestämisestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2016 1 (6) 554 Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen hankesuunnitelma HEL 2016-002292 T 10 06 00 Päätös päätti hyväksyä 10.2.2016 päivätyn Lasten päiväkoti Yliskylän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginkanslia Puheenjohtaja 29.05.2017 8 HEL 2017-004337 T 05 08 00 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginhallituksen puheenjohtaja päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 60 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta kulttuurituotannon ja kaupunkikulttuurihankkeiden kehittämiseksi HEL 2013-003793 T 00 00

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/ TEKNISEN PALVELUN LAUTAKUNTA Lisälista 1 Sisältö

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/ TEKNISEN PALVELUN LAUTAKUNTA Lisälista 1 Sisältö HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2010 1 Sisältö Asia Sivu PUHEENJOHTAJA 7 Korvaus ansionmenetyksestä sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista 1 STARA 10 Esitys kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2015 1 (5) Päätöshistoria Ympäristölautakunta 04.08.2015 263 Kaupunginhallitus 11.05.2015 495 HEL 2014-012194 T 00 00 03 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti palauttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 167 Lainan myöntäminen Planmeca Golf Areena Helsinki Oy:lle Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 24 Maankäyttösopimus ja esisopimus Kiinteistö Oy Mellunmäen liikeja toimintakeskuksen kanssa (asemakaava nro 12215) HEL 2015-013057 T 10 01 00 Päätös päätti oikeuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/5 25.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Sistu/Ktj/5 25.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (7) 100 Keskustakirjaston suunnittelutilanne elokuussa 2015 HEL 2013-007871 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi keskustakirjaston suunnittelutilanteen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (7) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (7) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2017 1 (7) 764 Päiväkoti Borgströminmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelma HEL 2017-002250 T 10 06 00 Esitys päätti hyväksyä päiväkoti Borgströminmäen 22.2.2017 päivätyn

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (15) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (15) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (15) 86 Äänestysaluejaon muuttaminen HEL 2016-001835 T 00 00 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kaupunginvaltuuston 27.4.2005 vahvistamaa

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 7/ (5) Stadsfullmäktige Sj/

Helsingfors stad Föredragningslista 7/ (5) Stadsfullmäktige Sj/ Helsingfors stad Föredragningslista 7/2014 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 07.04.2014 387 HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2014 1 (7) 648 Vanhan kauppahallin ja Hietalahden kauppahallin uudet hinnat ja sopimusehdot HEL 2014-005185 T 10 01 03 Päätös päätti ottaa teknisen palvelun lautakunnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.05.2017 608 HEL 2017-004138 T 10 01 01 01 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (9) 10 Liikuntaviraston ja Stadion-säätiön välisen vuokrasopimuksen jatkaminen HEL 2016-012430 T 10 01 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen 19.12.2016, 1156, liikuntalautakunnalle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 123 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Lasten päiväkoti Yliskylän uudisrakennuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksymiseksi HEL 2016-002292

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, varhaiskasvatuslautakunta Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 4 Päiväkoti Särjen peruskorjausta korvaavan hankkeen tarveselvityksen hyväksyminen HEL 2017-000185 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä tarveselvityksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2018 Keskusvaalilautakunta KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2018 Keskusvaalilautakunta KESKUSVAALILAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 4/2018 KESKUSVAALILAUTAKUNTA ESITYSLISTA 4-2018 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Ryhmähuone 330, Bockin talo Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 35 Pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen solmiminen KOY Väiskin kanssa Väinämöisenkentän vuokraamiseksi Lautakunta päätti kaupunginhallituksen (28.1.2013, 142) antamin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/ (3) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/ (3) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1/2018 1 (3) Liikenne- ja viestintäministeriö Käsiteltävä 8.1.2018 kokouksessa 7 Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen kilpailutuksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5500/02.07.00/2014 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 42063 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (5) 397 Esitys etuosto-oikeuden käyttämisestä Linnea Granqvistin sekä Ilmo Larion välisessä kiinteistökaupassa HEL 2011-001010 T 10 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Sisältö KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO ROIHUVUORI LASITUSLIIKKEEN TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sisältö Sijainti Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet ja suunnittelun taustaa Suunnittelualueen rajaus Valokuvia nykytilanteesta Maisemarakenne Luontotiedot, rakennettu ympäristö, ympäristöhäiriöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (7) 5 Äänestysaluejaon muuttaminen HEL 2016-001835 T 00 00 01 Päätösehdotus päättää muuttaa kaupunginvaltuuston 27.4.2005 vahvistamaa sekä 9.4.2008, 7.4.2010 ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (6) 312 Vuokrasopimuksen jatkaminen ja tontin vuokraaminen huoltoaseman suunnittelua varten Oy Teboil Ab:lle (Vartiokylä, tontit 45130/1 ja 45340/2) HEL 2014-012982

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/06 (5) 84 Vuokrausperusteet yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevan rakennuksen tontille (Laajasalo, tontti 4930/5) Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

myöntämisen saakka ja oikeuttaa

myöntämisen saakka ja oikeuttaa Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 115 Varhaiskasvatuslautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatustoiminnan (päivähoitotoiminnan) käynnistämistuen vakinaistamisesta HEL 2014-014404

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 127 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Länsisataman (20.ko), Ulkosaarten (53.ko) ja Hernesaaren osayleiskaavaehdotuksesta nro 12385 HEL 2011-003791 T 10 03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (5) 590 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuoden 2015 talousarvion eräiden käyttämättä jäävien investointimäärärahojen ylitysoikeudeksi vuodelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2015 1 (5) 398 Oy Power Trucks Finland Ltd:lle vuokratun teollisuustontin vuokrasopimuksen muuttaminen (Viikki, tontti 36024/2) HEL 2015-009647 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 15 Toimitilatontin pitkäaikainen vuokraaminen sekä esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Myllypuron Metropolian kampushanketta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 04.04.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) 84 Nuorten aloitteiden käsittely Helsingin kaupungissa HEL 2014-007441 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti lisätä kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2012 1 (6) 437 Myllypuron vanhustenkeskuksen siirto apporttiomaisuutena Kiinteistö Oy Helsingin Palveluasunnoille HEL 2012-015114 T 10 01 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) 302 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle osoitteessa Hattulantie 2 sijaitsevan koulurakennuksen vuokraamiseksi Stadin ammattiopiston käyttöön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (7) 38 Vuoden 2017 talousarvioehdotuksen raami ja sen laatimisohjeet ja ehdotus käsittelyaikatauluksi HEL 2016-003526 T 02 02 00 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 109 Teollisuustontin vuokraaminen Relino Pipe Oy Ab:lle (Tapanila, Tapaninkylä, tontti 39374/15) HEL 2013-003000 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta J7 P2, Punttikuja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2016 1 (6) 859 Maa-alueen varaaminen Helsingin Kalasataman alueelta hotellin suunnittelua varten HEL 2016-006543 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 317 Lausunto kaupunkisuunnitteluvirastolle Malmin tontin 38320/7, Latokartanontie 9, asemakaavan muutosehdotuksesta nro 12143, Päätös Käsittely päätti antaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot