Toimintakertomus Leirikesä 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus Leirikesä 2015"

Transkriptio

1 Tampereen kesäsiirtolayhdistys ry Toimintakertomus Leirikesä 2015 Kesäterveiset Sorjasta! Jälleen on Sorjan leirikesä ohi ja työväkemme sekä viimeiset leiriläiset ovat palanneet takaisin arkisen elämänsä pariin. Takana on monipuolinen kesä sekä leirien että säiden suhteen. Olemme saaneet nauttia aurinkoisista kesäpäivistä nurmikolla piirtäen ja askarrellen sekä pelaten mm. koripalloa rankkasateessa. Kesän jokaiseen leiripäivään on kuulunut säästä huolimatta rantailua. Taisi Aamulehtikin mainita, että leiriläisemme uivat hymysuin jopa +13C vedessä. Saimme käyttää Karkun evankelisen opiston nurmikenttää peleihimme ja piknik-hetkiimme. Sateen sattuessa ohjelmaa järjestettiin sisätiloissa askarrellen sekä yhdessä pelaten. Sorjalla on pitkä historia ja olemmekin säilyttäneet Sorjassa ja vuosia kulkeneita pelejä ja perinteitä. Sorjan perinnepelit Sorjan tähti sekä Klavunryöstö olivat tänäkin kesänä suuressa suosiossa lasten keskuudessa. Lasten järjestämillä markkinoilla nautittiin tänä vuonna erilaisista peleistä, ihailtiin lasten tekemiä koruja sekä miteltiin voimia köydenvedossa. Sorjan monipuolinen ympäristö ja iso piha ovat mahdollistaneet monet ohjatut ja vapaat toiminnat. Lapset ovat huomanneet että päivät kuluvat nopeasti yhdessä pelaten ja toimien, eikä älypuhelimien seuraa olla osattu edes kaivata. Jokaisen leirin viimeisenä päivänä on ollut legendaarinen Make III finaali. Lapset ovat edellisenä päivänä otelleet toisiansa vastaan, viimeisen päivän kruunaa leiriläisten parhaan joukkueen ja ohjaajien välinen Make III finaali. Tätä finaalia jokainen leiriläinen odottaa vuodesta toiseen. Jokaisessa finaalissa tunnelma on ollut sanoinkuvaamaton, vaikkakin jo perinteiden mukaan ohjaajat vievät aina voiton. Kaiken vanhan ja tutun ohjelman ohessa leirikesään mahtuu myös uusia kokemuksia. Yksi mainittavista ohjaajien kehittelemistä ohjelmista on Sorjan vinttiseikkailu, jossa lapsilla on 20 minuuttia aikaa päästä vintiltä ulos selvittämällä erilaisia tehtäviä. Vinttiseikkailu koettiin jännittävänä ja se mainittiin ehdottomasti leirin parhaaksi kokemukseksi.

2 Viime vuonna perustetun Twitter-tilin ylläpitämistä on jatkettu. Lisäksi laajensimme toimintaamme sosiaalisessa mediassa ja perustimme tilin nuorison suosiossa olevaan kuvanjakopalveluun, Instagramiin. Ohjaajamme ovat lisänneet erilaisista toiminnoistamme kuvia ja leiriläiset ovat päässeet kommentoimaan ja muistelemaan omaa leirikokemustaan vielä leirinkin jälkeen. Instagram-- tili on myös mahdollistanut sen, että lapset löytävät toisensa sosiaalisessa mediassa, ja pystyvät ylläpitämään leirillä syntyneitä ystävyyssuhteitaan vielä leirin jälkeen. Tampereen Kesäsiirtolayhdistyksen toiminta jatkuu vahvana. Yhdistys on jo usean vuoden ajan ollut suurin yksityinen tamperelaisille lapsille kesäleiritoimintaa järjestävä yhdistys. Vaikka kesäsiirtolatoiminta onkin suunnattu tamperelaisille koululaisille, on maine kiirinyt lasten, koulujen ja perheiden kautta. Tänäkin vuonna leirille saapui muutamia lapsia jopa Lapista ja Yhdysvalloista asti. Taloudellisten tukijoidensa ansioista tänäkin kesänä yhdistys on pystynyt tarjoamaan sadoille lapsille mahdollisuuden ohjattuun, turvalliseen ja monipuoliseen kesänviettoon maaseudulla toisten lasten ja koulutetun henkilökunnan seurassa. Leiripaikkana toimii Tampereen kaupungin omistama Sorjan kesäsiirtola Sastamalan Karkussa. Sorja on viehättävä paikka maaseudun rauhassa luonnon keskellä ja soveltuu hyvin lasten leirien järjestämiseen. Tampereen kesäsiirtolayhdistys huolehtii aktiivisesti siirtolan rakennusten ja alueiden siisteydestä koko leirikeskuksen toiminta-ajan. Vastaavasti kiinteistön kunnossapidosta vastaa Tampereen kaupungin Tilakeskus. Joka kesä Sorjassa tehdään kunnostustöitä ympäri kiinteistöä. Lotta Svärd järjestö oli asentanut Sorjan majoitusrakennuksiin 1940-luvulla keskuslämmitysjärjestelmän. Puilla toimiva järjestelmä muutettiin joitakin vuosia sitten sähköllä toimivaksi. Itse patterijärjestelmä on alkuperäinen, tosin järjestelmän sisällä virtaa glygoli, jotta patterijärjestelmää ei tarvitse tyhjentää talven ajaksi, kun kiinteistö on kylmillään. Tämän kesän alussa molempien majoitusrakennusten patterijärjestelmät puhdistettiin ja kaikkiin pattereihin vaihdettiin uudet nykyaikaiset termostaatit. Tämä olikin sangen tarpeellinen korjaustoimenpide, koska osa pattereista ei enää lämmennyt ja useimpia pattereita ei ollut enää vuosiin pystynyt säätämään. Myös päärakennuksen rannan puoleinen julkisivu maalattiin, samoin ko. rakennuksen alakerran sisäovet. Saunan ja sen pesuhuoneen lattiat maalattiin. Pesuhuone sai uudet penkit ja pukuhuone uuden pienen pöytätason. Laiturille asennettiin uudet portaat rikkoutuneiden tilalle ja rannan uimakopin seinään saimme loppukesästä telineen pelastusliiveille.

3 Kesän 2015 leirit 1. Hyppy kesään (6pv) Reipas startti kesään heti koulujen päätyttyä 2. Sorja Games (8pv) Pelailua ja liikkumista reippaassa leirihengessä 3. Vipeltäjät (5pv) Kivaa kesäpuuhaa 6-11-vuotiaille vipeltäjille 4. Vipeltäjät (4pv) Pienemmille 6-11-vuotiaille ja ensikertalaisille suunnattu lyhyempi leiri perinteiseen Sorjan tyyliin 5. Sorjan seikkailu (6pv) Joka vuosi vaihtuvan Sorjan mysteerin ratkomista ja perinteistä leiriohjelmaa 6. Sorjan Parhaat (9pv) Perinteitä vaaliva viimeinen leiri, kuitenkin sisältäen myös paljon uutta ja yllättävää

4 Tänä vuonna leiripäiviä kertyi 38. Aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna järjestettiin viiden leirin sijaan kuusi leiriä, joka todettiin hyväksi vaihtoehdoksi jatkoakin ajatellen. Koontia kesän 2015 leiriläismääristä: Hyppy Kesään Games Vipeltäjät 1 Vipeltäjät 2 Seikkailu Parhaat TOTAL KA Pojat ,83 Tytöt ,83 Yhteensä ,6 Kapasiteetti% 86,76% 86,76% 83,82% 89,70% 85,29% 85,29% 86,27% esikoululaisia ,10% vuosiluokat ,25% vuosiluokat ,65% Tupien kapasiteetti tytöt: 38 pojat: 30 yht.: 68

5 Sadepäivän toiminnan ohjeistusta sisätiloissa Leireistä Sorjan kesäleirit ovat tarkoitettu 6-16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Leiriläisiä oli tänäkin kesänä laajasti kaikista ikäluokista. Hyppy kesään leirillä saatiin kesälle hyväntuulinen ja lämmin startti, joskin kelit jatkuivat hyvin epävakaisina loppukesän. Iloa ja hyvää fiilistä ei sen sijaan muiltakaan leireiltä puuttunut. Oli ilo huomata kuinka uudet ohjaajat pääsivät vauhtiin jo heti ensimmäisestä leiristä alkaen. Vipeltäjät leirejä järjestettiin tänä kesänä suuren kysynnän vuoksi kaksi, aiemman yhden leirin sijaan. Vipeltäjät ovat pituudeltaan lyhyempiä (4 ja 5 päivää) kuin muut Sorjan leirit. Vipeltäjät leiri onkin suunniteltu muista leireistä poiketen erityisesti nuoremmille (6-11-vuotiaille) lapsille sekä ensikertalaisille. Sorja Games leirillä on perinteisesti pelattu ja kisailtu paljon. Tänä kesänä leiriläiset mittelivät joukkueina toisiaan vastaan keräämällä pisteitä eri joukkuelajeissa ja edeten pisteiden avulla suurella pelilaudalla. Pelaaminen oli monelle leiriläiselle mieluista, mutta myös muuta toimintaa järjestettiin, jottei kilpailemisesta olisi muodostunut liian suurta tekijää leirille. Sorjan seikkailu-leirillä selvitettiin perinteiden mukaan mysteeriä. Tänä kesänä Sorjan suojelijan suojeluloitsu oli loppumassa. Suojelija lähetti lapsille viestejä monta kertaa päivässä. Viestien avulla lapset etsivät erilaisia taikaesineitä auttaakseen suojelijaa loitsun uusimisessa. Suojelija kävi joka ilta tervehtimässä lapsia mitä ihmeellisin tavoin. Leiriläisten innostus mysteerin selvittämiseksi oli lähes käsin kosketeltavaa. Kesän viimeisenä leirinä järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Sorjan parhaat leiri. Tänä kesänä Sorjan parhailla oli vain muutama ensikertalainen. Parhaat on siis muodostunut monta kertaa Sorjassa käyneiden suosikiksi. Parhaille osallistui tänä vuonna peräti 13 viimeistä kertaa Sorjaan pääsevää 16-vuotiasta nuorta eli niin sanottua veteraania. Leirin tunnelmassa näkyi selvästi aiempi leirikokemus sorjasta. Parhaille ohjelman keksiminen on omalla tavallaan haasteellisempaa, koska moni leiriläinen on käynyt monta kertaa aiemminkin Sorjan leireillä. Ohjaajan ja johtajan näkökulmasta pyrimmekin tarjoamaan mahdollisimman paljon uutta tekemistä kuten tänä kesänä Vedetään hatusta peli, vinttiseikkailu, yhteisen leirilakanan

6 maalausta ja pidennettyä rantailua leiriläisten toiveesta. Yksi kokonainen leiripäivä vietettiin veteraanien ohjauksessa. Leirin vanhimmat suunnittelivat ja järjestivät yhteistyössä ohjaajien kanssa päivän ohjelman. Veteraanipäivä oli tänä vuonna huikea menestys sekä leiriläisten, että ohjaajien mielestä. Päiväohjelma Leireillä noudatetaan hyväksi todettua aikataulua päivittäin. Ohjaajat suunnittelevat päivän teemat ja puuhat etukäteen ja joka päivä ulos ilmoitustaululle ilmestyy yövalvojan tekemä päiväohjelma, josta leiriläiset voivat heti aamusta tutustua alkavan päivän ohjelmaan Herätään uuteen päivään, josta jatketaan aamupesulle 9.00 Lipunnosto ja ryhmätöiden jako 9.15 Aamupala ja ryhmätyöt tuparyhmissä Ohjattua toimintaa Lounas, lepotauko ja kirjasto Ohjattua toimintaa Välipala Ohjattua toimintaa Päivällinen ja omat kännykät Ohjattua toimintaa Iltapala, jonka jälkeen mennään iltapesulle Lipunlasku, leiripäivä päättyy, siirrytään omiin tupiin, iltasatu Hiljaisuus Jo vuosien ajan Sorjan leireillä päivät on aloitettu ryhmätöillä. Tämä tarkoittaa sitä, että joka aamu leiriläiset kokoontuvat ryhmittäin tekemään erilaisia pieniä työtehtäviä jotka liittyvät leirialueen siisteyteen ja siten myös viihtyvyyteen. Ryhmät muodostuvat tupajaon mukaan. Olemme kokeneet tärkeäksi, että lapset pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan kesäsiirtolan viihtyvyyteen ja ympäristöön. Tänä kesänä olemme myös kokeilleet siivouskilpailua tupien kesken. Lapset ovat innostuneet siivoamaan omia tupiaan ja siivouskilpailu on todettu menestykseksi. Tupien siisteys on yllättänyt koko henkilökunnan.

7 Turvallisuus leireillä Leirien onnistumisen perusta on leiriläisten turvallisuuden takaaminen kaikissa tilanteissa. Leiriläisistä huolehtii ja heitä valvoo koulutettu henkilökunta ympäri vuorokauden. Öisin lapsista ja kiinteistöstä huolehtii yövuoroa tekevä ohjaaja. Jokaisella leirillä käydään ensimmäisen päivän aikana lasten kanssa leirin säännöt ja rajat lävitse. Lisäksi järjestetään paloharjoitus, joka toistetaan muutamaan kertaan, sillä puurakenteisissa tiloissa paloharjoitus on tärkeä. Kesän alussa koko henkilökunta kokoontuu koulutuspäiville, jossa alkusammutus- ja ensiapukoulutuksen lisäksi käydään läpi Sorjan toimintatapoja, tarpeellisia neuvoja ja tutustutaan Tampereen Kesäsiirtolayhdistykseen. Tarpeen vaatiessa henkilökuntaa ohjataan myös kesän kuluessa yhdessä johtajan, toiminnanjohtajan ja yhdistyksen hallituksen kanssa. Uimassa ja rannassa ollessa valvonta on tarkkaa. Rantaan lapset eivät saa koskaan mennä yksin. Uimalla ollessa turvallisuus taataan kesästä toiseen seuraavilla säännöillä: Kuusi lasta voi uida yhtä ohjaajaa kohti, kuitenkin enintään 12 lasta kerrallaan. Tämä tapahtuu rajatulla alueella. Alueella, jossa on syvää ja hyppiminen on sallittua, saa olla kerrallaan vain 6 lasta, lisäksi lapsen tulee aina osoittaa oma uimataito ohjaajalle, ennen pääsyä laiturin päähän. Saunalla on aina oma valvoja ja veneilemään pääsee pelastusliivit päällä erillisen veneilyvalvojan valvonnassa.

8 Henkilökunta Tänä kesänä leiriläisistä huolehti johtaja, apulaisjohtaja sekä seitsemän ohjaajaa. Ohjaajajoukossa on kolme miesohjaajaa sekä neljä naisohjaajaa. Tänä kesänä kaikki ohjaajat sekä johtajat ovat opettajaopiskelijoita eri vuosikursseilta. Jokaisella on monipuolista kokemusta kasvatusalan työstä sekä tahtoa ja taitoa toimia kasvatusalan töissä. Ohjaajien lisäksi ruokahuollosta ja leirikeskuksen siisteydestä huolehti ammattitaitoinen ruoka- ja puhdistuspalveluhenkilökunta, johon kuului ruokapalveluesimies, kaksi apulaisesimiestä ja kaksi keittiö/puhdistuspalvelutyöntekijää. Muun henkilökunnan lisäksi Sorjassa toimi myös kesäisäntä ulko- ja kunnossapitotyössä. Kaikki leirin ohjaajat ovat kasvatusalan tulevia ammattilaisia ja heidät on valittu tarkoin hakemusten ja haastattelujen perusteella. Sorjan henkilökunta koostuu nuorista aikuisista, jotka ovat motivoituneita ideoimaan ja luomaan monipuolisen kokemuksen kaikille leiriläisille. Sorjan kesäleireiltä saatu kokemus on monelle opiskelijalle korvaamaton tulevaa opettajanuraa ajatellen. Leiriltä saatu ohjauskokemus kartuttaa opettajaopiskelijoiden opettajaidentiteettiä ja valaisee opettajan työn haasteita ja mahdollisuuksia. Tänä vuonna ohjaajajoukkomme vahvistui neljällä uudella ohjaajalla sekä uudella apulaisjohtajalla. Loput ohjaajat ovatkin siis edellisiltä kesiltä vanhoja ja luotettavia työntekijöitä. Leiriläisten ohjaaminen sujui ammattimaisesti, luotettavasti ja rauhallisesti. Ohjaajat työskentelevät kahdeksan tunnin työvuoroissa. Ruokapuolesta vastasi ruokapalveluesimies, kaksi apulaisruokapalveluesimiestä sekä kaksi keittiöapulaista. Uutta keittiöväkeä oli tänä kesänä kaksi, joista toisella on pitkä historia Sorjan entisenä leiriläisenä. Ruokahuollosta vastaavat huolehtivat myös Sorjan siisteydestä. Joka päivä yksi keittiötyöntekijöistä teki siivousvuoron ja siisti yleiset tilat. Tukijat ja vierailut Tampereen Kesäsiirtolayhdistykselle leirien järjestäminen on mahdollista ainoastaan ulkopuolisten tukijoiden ansioista. Tampereen kaupungin lisäksi leiritoimintaa ovat olleet tukemassa lukuisat eri yhdistykset sekä yksityiset henkilöt. Näiden lahjoitusten turvin moni tamperelaislapsi on saanut jälleen viettää virkistävän ja mukavan leirijakson Sorjassa luonnon keskellä. Tänäkin kesänä Sorjassa myös vieraili erinäisiä tukijoita ja yksityishenkilöitä. Kaikki tukijat ja Sorjasta muuten kiinnostuneet ovatkin tervetulleita tutustumaan kiinteistöön ja kuulemaan lasten naurua kesäleireillä.

9 Leirikesän alussa Tampereen radiosta lähetettiin leiritunnelmaa leiribussista. Lisäksi Aamulehden toimittaja ja kuvaaja viettivät aamupäivän luonamme. Aamulehdestä (9.6.) löytyykin aukeaman mittainen juttu ensimmäisestä kesäleiristämme. Aamulehden verkkosivuilta voi käydä ihailemassa leiriläisten päivää pelien ja uinnin merkeissä. Tämän kesänä nuotioilloissa paistettiin makkaran lisäksi myös vaahtokarkkeja.

10 Kesän 2015 henkilökunta Nimi Tehtävä Koulutus Anna Temonen Johtaja Koulunkäynninohjaaja Salla-Kaisa Vuoristo Apulaisjohtaja KK Salla Puukko Ohjaaja KK Saara Teppo Ohjaaja Kasvatustiet. yo Lotta Lehtimäki Ohjaaja Kasvatust. yo Laura Lehtimäki Ohjaaja Kasvatust. yo Toto Kemppainen Ohjaaja Lit. yo Juho Siuko Ohjaaja Kasvatustiet. yo Antti Virta Ohjaaja Kasvatust. yo Lea Hietanen Ruokapalveluesimies (leirit 1,5 ja 6) Restonomi (AMK), ammat. opett. Maria Lattunen Ruokapalveluesimies (leirit 2,3 ja 4) Ravintolakokki, merkonomi Ella Posti Apulaisruokapalveluesimies Sairaanhoidon opiskelija (AMK) Alli Koskinen Apulaisruokapalveluesimies Opiskelija (lukio) Linda Haapamäki Ruoka- ja puhdistustyöntekijä Aulapalvelija Katri Niemi Ruoka- ja puhdistustyöntekijä Opiskelija (lukio) Sauli Luhtalampi Kesäisäntä Puuseppä

11

Toimintakertomus Leirikesä 2017

Toimintakertomus Leirikesä 2017 Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry Toimintakertomus Leirikesä 2017 Vuoden 2017 leirit Sorjassa ovat päättyneet ja henkilökunta on siirtynyt ansaitulle kesälomalle. Kulunut kesä oli jälleen kerran täynnä

Lisätiedot

Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2014. Terveiset Sorjasta!

Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2014. Terveiset Sorjasta! 1 Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2014 Terveiset Sorjasta! Sorjan kesä on jälleen kerran takana. Jokainen kesä on erilainen, mutta sekä tälle että menneille kesille tuntuu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2011

TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2011 TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2011 Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry/ leirinjohtaja Pauliina Laasanen Terveiset Sorjasta! Unelmien kesäkelit ovat takana ja syksyn toimet jo käynnissä. Tampereen Kesäsiirtolayhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2012. Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry/ leirinjohtaja Pauliina Laasanen

TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2012. Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry/ leirinjohtaja Pauliina Laasanen TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2012 Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry/ leirinjohtaja Pauliina Laasanen Terveiset Sorjasta! Yksi leirikesä on taas takanapäin, ja tarkemmin sanottuna Tampereen kesäsiirtolayhdistyksen

Lisätiedot

Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2013. Terveiset Sorjasta!

Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2013. Terveiset Sorjasta! Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS LEIRIKESÄ 2013 Terveiset Sorjasta! Sorjassa kesä kului tuttuun tapaan; oli paljon naurua, uusia ystäviä, aurinkoa ja pelailua. Tuttua oli myös yksi toinenkin

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama Vapaa-aikajaosto 7.4.2008 LIITE 2 Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama LEIRIN TEEMA KALASTUS MAANANTAI 7.7. klo 10.00 Saapuminen leirille, lipunnosto, leirin avaus, suojelijan tervehdys,

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Aloitustapahtuma 14.1. Kaikille rippikouluryhmille yhteinen Tutustumista omaan ryhmään, käytännön asioita Tutustumista namikaan, rippikouluun ja hengelliseen musiikkiin Seurakuntayhteysjakso

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016

Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016 Tervetuloa Talviloma-, Seikkailu-, Liikuntarajoitteisten-, tai Syysloma- LEIREILLE Pekonrannan leirikeskukseen 2016 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Tämä esite

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN MALLI

LEIRITOIMINNAN MALLI LEIRITOIMINNAN MALLI Leiritoiminnan malli Tämä malli on kaikkien toimijoiden käyttöön. Tästä saat ideoita ja vinkkejä käytännönjärjestelyihin sekä muistilistaa siitä, mitä kaikkea on hyvä muistaa leiritoiminnan

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelmaryhmä Laura Kajala Ohjelmapäällikkö: Mika Kuusisto Nordic Co-operation, CPGS Varapäällikkö: JoRy-edustus leirillä, välittäjäyhteistyö, Suomi-pisteet Jaana

Lisätiedot

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

#Kesis2017 SAUVON AHTELA

#Kesis2017 SAUVON AHTELA #Kesis2017 SAUVON AHTELA 13.-16.6.2017 #Suomi100 #Yhdessä #unelmatliikkeelle #LiikU #Kesis2017 Sporttipaketit (ent. Lajipaketit) Kesis on Varsinais-Suomen suurin ja monipuolisin liikuntaleirikokonaisuus,

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09)

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09) Leirikesä ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki (09) 8865 1280 toimisto@leiri.fi www.leiri.fi 2 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille! Sisällys... 3 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille!... 4 Leirin ajankohta

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Seuraleiri

Seuraleiri Seuraleiri 2018 31.8.- 2.9.2018 Seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen vuoden tauon jälkeen seuraleirille Kisakallion leirikeskukseen. Kisakallio sijaitsee Lohjalla, Turuntien läheisyydessä noin 40 minuutin

Lisätiedot

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012 Järjestäjä: Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Yhteistyökumppanit: Suomen Urheiluopisto, urheiluseurat, lajiliitot Kohderyhmä 8-14 vuotiaat tytöt ja pojat Ajankohta 11.-14.6.2012 Paikka: Suomen Urheiluopisto,

Lisätiedot

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin Kesätarjotin Kesätarjotin on Lahden seudun nuorisopalveluiden ja -toimien kesälomaesite. Vihkosessa esitellään 7 17-vuotiaille järjestettävät lomatoiminnat. Tarjolla on kursseja ja leirejä. Kaikkiin toimintoihin

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.

Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. n elämyksellinen, turvallinen ja luonnonläheinen kartano- ja joenrantamiljöö sijaitsee

Lisätiedot

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri?

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri? ALUSTAVA LEIRIKYSELY Täytetty kysely palautetaan sähköpostitse osoitteeseen leirit@kvtfinland.org. KVT:n johtokunta käsittelee kyselyn ja tekee päätöksen leirin hyväksymisestä seuraavassa kokouksessaan.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA DOMIK v. 2014/2015 Vuosi Domikissa etenee viikoittain vaihtuvien teemojen mukaan. Domikissa toteutetaan uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa, joka on laadittu kaksikielistä perhepäiväkotia

Lisätiedot

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri?

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri? ALUSTAVA LEIRIKYSELY Mikäli kaipaatte täsmennystä tai mahdolliseen leiriin liittyvät lisäkysymykset askarruttavat mieltänne, vastaamme niihin mielellämme joko puhelimitse 097568 3333 tai osoitteessa leirit@kvtfinland.org.

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Toimintakertomus Leirikesä 2016

Toimintakertomus Leirikesä 2016 Tampereen kesäsiirtolayhdistys ry Toimintakertomus Leirikesä 2016 Sorjan leirikesä on saatu pakettiin vuoden 2016 osalta. Leiriläisiä oli kesän aikana jälleen ennätysmäärä, huikeat 368 lasta. Kesä koostui

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Tesoman koulupolku Tesoma - Lamminpää lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella -

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Leirinjohtajan rooli ja vastuut Leirinjohtajakurssi Valamo

Leirinjohtajan rooli ja vastuut Leirinjohtajakurssi Valamo Leirinjohtajan rooli ja vastuut Leirinjohtajakurssi Valamo 9-11.4.2010 Leirinjohtaja Työ on moniuloitteista -Nuorisotyö -Esimiestyö -Tiimityöskentely -Ortodoksinen leirityö -Yhteyshenkilö, edustaja, tukija,

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

Kesä 2013. Lasten kesäleirit

Kesä 2013. Lasten kesäleirit Kesä 2013 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Jymyjuttu-, Pikkuveturi-, Young Ladiessekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, 40700 Jyväskylä puh. 050 381 3820 e-mail toimisto@kesli.fi www.kesli.fi HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Keuruulle 8.-12.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Leirille

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA LISÄÄ LIIKUNTAA PÄIVÄÄN JA VIIKKOON VANHEMMAT UIVAT UI KESÄKSI KUNTOON - KAMPANJAN MERKEISSÄ KUUKAUDEN AJAN, TAVOITELLEN VESILIIKUNTAMINUUTTEJA

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!

SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

Jokalapsenoikeus on liikkua!

Jokalapsenoikeus on liikkua! liiku.fi/kesis liikuntaleiri 2019 #hyväleiripäivä Jokalapsenoikeus on liikkua! 11. 14.6. Sauvon Ahtela #kesisleiri2019 KESIS ON KAIKILLE AVOIN Erityistä tukea tarvitsevalla leiriläisellä tulee olla oma

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

Suuntaviivoja leirimatkojen järjestämiseksi ESPOON TELINETAITURIT RY

Suuntaviivoja leirimatkojen järjestämiseksi ESPOON TELINETAITURIT RY Suuntaviivoja leirimatkojen järjestämiseksi ESPOON TELINETAITURIT RY Nykytila EsTT:ssä Pelisäännöt ja ohjeistus puuttuvat Valmentajat ja lajit päättävät itse missä ja kuka leireilee Ei raameja kustannuksille

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Leirikutsu päivitetty 4.5. seuraavin muutoksin: * leiri pidetään perjantaina ja lauantaina *lauantain illalliseen muutoksia * Lauantain treenien jälkeen sauna ja uinti 16:30-18:00 * leirin hinta 40 sisältäen

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! Olette ilmoittaneet nuorenne rippikouluun. Rippikoulun osana on leirijakso, jonka pitopaikkoina ovat pääasiassa seurakuntayhtymän omat leirikeskukset Heinänokka

Lisätiedot

ÖVIKIN LEIRIKESKUKSEN RAKENNUSTEN KUNNOSTUSTÖIDEN TARVESELVITYS

ÖVIKIN LEIRIKESKUKSEN RAKENNUSTEN KUNNOSTUSTÖIDEN TARVESELVITYS Sivistyslautakunta 21 15.03.2017 Sivistyslautakunta 54 31.05.2017 ÖVIKIN LEIRIKESKUKSEN RAKENNUSTEN KUNNOSTUSTÖIDEN TARVESELVITYS SIVLK 15.03.2017 21 Valmistelu ja lisätiedot: kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja

Lisätiedot

Kesäleirit. Erityistä tukea tarvitsevat lapset, nuoret ja aikuiset

Kesäleirit. Erityistä tukea tarvitsevat lapset, nuoret ja aikuiset Kesäleirit Erityistä tukea tarvitsevat lapset, nuoret ja aikuiset 2019 Tervetuloa leirille! Leirillä on mukava viettää kesälomaa, tavata tuttuja, solmia uusia ystävyyssuhteita ja päivittää vanhoja tuttavuuksia.

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria Nuoret sosiaalisessa mediassa Case: IRC-Galleria Heini Varjonen 10.2.2010 Mikä IRC-Galleria on? Yhteisöpalvelu, jossa käyttäjät voivat keskustella, lisätä kuvia ja päiväkirjamerkintöjä, liittyä yhteisöihin

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh

Keski-Suomen Liikunta ry Onkapannu 2, Jyväskylä puh HEI! Olet lämpimästi tervetullut Keski-Suomen Liikunnan järjestämälle lasten liikuntaleirille Muurameen 6.-10.6. Toivomme, että tutustut tähän leirikirjeeseen huolellisesti yhdessä huoltajasi kanssa. Leirille

Lisätiedot

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA Tammikuun lopulla Aalborgin lentokentälle laskeutui kone, josta astui ulos kaksi aikuisopiston lähihoitajaopiskelijaa. Jännittyneenä ja mielenkiinnolla he odottivat, mitä seuraavan

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Tekemisen riemua ja onnistumisen elämyksiä luonnossa

Tekemisen riemua ja onnistumisen elämyksiä luonnossa Tekemisen riemua ja onnistumisen elämyksiä luonnossa Takaisin Luontoon ry. Yhdistyksen perustava kokous 07.10.2011 Rekisteröity 01.12.2011. Rekisterinumero 207.020 TAKAISIN LUONTOON ry. Takaisin Luontoon

Lisätiedot

Luonto tulee palvelutaloon!

Luonto tulee palvelutaloon! Luonto tulee palvelutaloon! Kaikilla on oikeus hyvään luontosuhteeseen Joskus luontoon vievälle polulle on kaatunut suuri puu ja tarvitaan vinkkejä uudenlaisten luontopolkujen löytämiseen. Jos pappa ei

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Lean5 Perusleiri. Salossa 12.3. ja 19.3.2015

Lean5 Perusleiri. Salossa 12.3. ja 19.3.2015 Salossa 12.3. ja 19.3.2015 Salossa 12.3 ja 19.3.2015 Puskeeko kiire päälle? Eikö toiminta meinaa pysyä tekemisen tahdissa, tai eikö myyjillä meinaa riittää aika tarjousten vääntämiseen? Loppuvatko tuotannosta

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA SUDENPENTUJEN OMA PIIRILEIRI Seitsemästoista Tammileiri järjestetään kesäkuussa 6.-9. päivä Sauvon Ahtelassa Turun kaupungin leirikeskuksessa.

Lisätiedot