Hyvinvoinnin edistäminen laajassa yhteistyössä Taustamateriaalia. Sote-selvitys Etelä-Pohjanmaa Työryhmä 4 Matti Rekiaro

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvinvoinnin edistäminen laajassa yhteistyössä Taustamateriaalia. Sote-selvitys Etelä-Pohjanmaa Työryhmä 4 Matti Rekiaro 14.12."

Transkriptio

1 Hyvinvoinnin edistäminen laajassa yhteistyössä Taustamateriaalia Sote-selvitys Etelä-Pohjanmaa Työryhmä 4 Matti Rekiaro

2 Hyvinvoinnin edistäminen laajassa yhteistyössä Työryhmän tehtävät 4.1. Laaditaan periaatteet eteläpohjalaisten oman hyvinvointivastuun ja omien voimavarojen hyödyntämisen tukemiseksi 4.2. Suunnitellaan, miten laaja-alainen hyvinvoinnin edistäminen, yhteisöllisyyden tukeminen ja varhainen puuttuminen sisällytetään osaksi uuden mallin toimintaa 4.3. Määritellään peruskuntien ja niiden eri sektoreiden ja sote-alueen toimintojen yhteistyön periaatteet 4.4. Määritellään järjestöjen roolit hyvinvoinnin edistämisessä

3 Lähdemateriaalia * THL:n alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus * Etelä-Pohjanmaan otos * Valmistuu 2014 * Sotkanet (vuoden 2012 tiedot pääosin käytössä) * THL:n sairastavuusindeksi * Kunnalliset hyvinvointikertomukset * Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelma (sivut 31 48) * Pohjalaismaakuntien hyvinvointibarometri 2009 * Kouluterveyskysely

4 Yhteensä Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kauhava Evijärvi Lappajärvi Lapuan terveyskeskus Seinäjoen terveyskeskus Seinäjoki Isokyrö Isokyrö Kauhava Lapua Evijärvi Väestö Lappajärvi Vimpeli Alajärvi Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue Alajärvi Vimpeli Soini Kurikka Ilmajoki Seinäjoki Kuortane Soini Teuva Alavus Ähtäri Jalasjärvi Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Kauhajoki Isojoki Karijoki Teuva Karijoki Isojoki Kauhajoki JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Jalasjärvi Ilmajoki Kurikka Kuusiokuntien terveyskuntayhtymä Alavus Kuortane Ähtäri

5 Hyvinvoinnin määritelmä * Ihmisen hyvinvointia ei voida tiivistää yhteen määritelmään tai indikaattoriin. Hyvinvointi koostuu monista tekijöistä, kuten terveydestä, toimeentulosta, asumisesta, puhtaasta ympäristöstä, turvallisuudesta, itsensä toteuttamisesta ja läheisistä ihmissuhteista. Hyvinvointiin kuuluu sekä objektiivisesti mitattavia asioita että subjektiivisia henkilökohtaisia arvostuksia ja tuntemuksia. * Yleisesti voidaan ajatella, että hyvinvoivalla ihmisellä on tarpeiden tyydyttämisen jälkeen voimia ja mahdollisuuksia myös virkistäytymiseen, lepoon, läheisten kanssa olemiseen ja itsensä toteuttamiseen. * Eri ihmisille ja eri elämänkaaren vaiheissa hyvinvointi merkitsee yleensä eri asioita. Lapsuudessa hyvinvointi on ennen kaikkea vanhempien antamaa huolenpitoa ja turvallisuutta, leikkiä ja turvallisia ihmissuhteita. Nuorena aikuisena itsensä toteuttaminen ja uudet kokemukset ja kaverisuhteet nousevat usein tärkeämmiksi kuin turvallisuus ja huolenpito. Vanhemmuuden myötä hyvinvoinnin ehdot ja lähteet usein jälleen muuttuvat, kun lasten hyvinvoinnista huolehtiminen, mielekäs työ ja tekeminen sekä perheen toimeentulon turvaaminen nousevat etusijalle. Ikääntyessä taas toimintakyky ja itsenäinen selviytyminen nousevat hyvinvointia kehystäviksi keskeisiksi tekijöiksi. Hyvinvointi ohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:3.

6 Psyykkinen Fyysinen Hyvinvointi Sosiaalinen Taloudellinen

7 Terveydenhuollon näkökulma

8 Potilaan oikeudet ja velvollisuudet * Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä haluamme noudattaa Hyvän hoidon periaatteita * Potilaalla on oikeus hyvään ja yksilölliseen hoitoon, jossa hänen ihmisarvoaan, yksityisyyttään ja vakaumustaan kunnioitetaan sekä huomioidaan hänen läheisensä ja perheensä. Lisäksi hänellä on oikeus saada riittävä ja ymmärrettävä tieto sairaudestaan sekä eri hoitovaihtoehdoista, tulla kuulluksi ja oikeus osallistua hoitosuunnitelman laadintaan. * Hoitoetiikassa puhutaan oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksista. Hyvään hoitotavoitteeseen pääseminen edellyttää potilaan hoitoon sitoutumista. * Potilaan velvollisuus on kertoa rehellisesti sairauteensa liittyvistä asioista. Potilaalta odotetaan yhteistyöhalukkuutta, hoitosuunnitelmassa pysymistä ja vastuun ottamista itsehoidosta, omista elämäntavoistaan ja hoitoohjeiden ja lääkityksen noudattamisesta. * Potilas on paras elämänsä asiantuntija ja viime kädessä päättää, miten hoitonsa toteuttaa

9 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Etelä-Pohjanmaa * Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on jokaisen oikeus ja velvollisuus * Eteläpohjalaisten sairastavuus on saatava vähentymään ja terveyserot supistumaan * Päämääränä tulee olla ikävakioidun sairastavuuden väheneminen tulevina vuosikymmeninä maan keskitasolle * Muutos edellyttää yksilöiden ja koko yhteiskunnan vahvaa sitoutumista

10 Eteläpohjalaisten terveys

11 THL:n sairastavuusindeksi Evijärvi Kauhava Lappajärvi Vimpeli Ylempi ikävakioitu EPSHP 102 Alempi vakioimaton EPSHP 108 Koko maa 100 Teuva Karijoki Kurikka Isokyrö Kauhajoki Ilmajoki Jalasjärvi Seinäjoki Lapua Alajärvi Soini Kuortane Alavus Töysä Ähtäri Isojoki

12 Arvio terveydenhuollolle syntyvistä suorista kustannuksista (miljoonaa euroa vuodessa) Sairaus Riskitekijä Koko maa Diabetes ,7 Akuutti sydäninfarkti 56 3,3 Aivoverenkiertohäiriöt ,3 Lonkkamurtuma 56 3,3 Etelä- Pohjanmaa Lihavuus 190 7,0 Liikkumattomuus ,4 9,3 Tupakka 246 9,1 Alkoholi ,5 9,0 Tapaturmat ,7 8,9 STM 2008:1. Alkuperäisjulkaisut vuosilta

13 Alkoholin aiheuttamat välittömät kustannukset 2003 (m ) Minimi Maksimi Terveyskulut Sosiaalikulut Rikollisuusvalvonta Omaisuusvahingot Yhteensä Vuonna 2012 alkoholin käyttö aiheutti julkiselle sektorille arviolta 0,9 1,1 miljardin euron kustannukset Kokonaiskustannukset yhteiskunnalle (sisältävät myös välilliset kustannukset) nykyisin arviolta 3,5 6 miljardia /v Lähde: STM ja THL

14 Etelä-Pohjanmaa Vuonna 2011 yhteensä 2205 kuolemaa Kuolinsyyt * Verenkiertoelinsairaudet 940 * Syöpä 474 * Muistisairaudet 300 * Tapaturmat 96 Riskitekijät * Tupakointi* 200 * Lihavuus 180 * Liikunnan vähäisyys 145 * Päihteet 90 Vuonna 2011 tieliikenteessä kuoli 18 Itsemurhia vuosittain noin 30 *Vuosikustannukset arviolta 64 m (Pietinalho 2006)

15 Kansantautien ehkäisy

16 Kansanterveysongelmien vähentäminen Kuvio 2.1 Kansanterveysongelmien vähentämiskeinot. EHKÄISY SEULONTA HOITO KUNTOUTUS Elinolot, elintavat Taudit Työ- ja toimintakyvyn rajoitukset, elämänlaadun heikkeneminen, palvelutarve, kuolema Terveydenhuollon menojen hillintä. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 4/2007 Elinolot. Erilaiset aineelliset ja kulttuuriset yhteiskunnassa selviytymistä edistävät resurssit ovat terveyden keskeinen taustatekijä. Koulutus muokkaa muun muassa terveyteen liittyviä tietoja ja arvoja sekä ammattiuraa. Se, missä amma-

17 Kansansairauksien ehkäisy Riskitekijöiden vähentäminen ja terveyserojen kaventaminen Savuttomuus ja päihteet Terveyserot Ravinto ja painonhallinta Liikunta Tapaturmat Mielenterveys

18 Terveyden edistäminen kunnan tehtävät

19 Terveyden edistäminen kunnan tehtävät * Kuntalaisten omaehtoisena toimintana, jolloin kunnan tehtävänä on * tunnistaa kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden tilanne ja ennakoida tulevia hyvinvointitarpeita * antaa tietoa ja tarjota sairauksia ehkäiseviä palveluja * luoda edellytyksiä ja mahdollisuuksia terveeseen ja tasapainoiseen elämään * antaa tarvittaessa tukea ja hoitoa * Eri hallinnonalojen ammatillisena työnä, jolloin * terveydenhuollon ja sosiaalitoimen lisäksi esimerkiksi opettajilla, kaavoittajilla, liikennesuunnittelijoilla ja kaupunkiympäristöstä huolehtivilla on tärkeä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä * kunnan tehtävänä on tukea työntekijöiden ammattitaidon kehittymistä ja luoda edellytykset työntekijän terveyttä edistävälle työlle * Kunnan strategisena toimintaa ohjaavana valintana, jolloin * tavoitteena on hyvinvoinnin ja terveyden lisääminen sekä terveyserojen kaventaminen TEVA-väliraportti. THL 8/2009

20 Kuntaorganisaatio Esimerkkinä Seinäjoki

21 Luottamushenkilöorganisaatio - Seinäjoki Valtuusto Tarkastuslautakunta Hallitus Keskusvaalilautakunta Keskushallinto Tekninen toimi Sosiaali- ja terveystoimi Henkilöstöjaosto Sivistystoimi Tekninen lautakunta Kaupunkisuunnittelujaosto Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Ympäristölautakunta Asukaslautakunnat (3) Seinäjoen Seudun Elinkeinokeskuksen johtokunta Kulttuurilautakunta Liikuntalautakunta Seinäjoen Työterveys liikelaitoksen johtokunta Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitos liikelaitoksen johtokunta Konserniyhteisöt Nuorisolautakunta Seinäjoen Elintarvike- ja ympäristölaboratorion Seilab Oy:n hallitus Kuntayhtymät

22 Kaupunginjohtaja Hallintopalvelut Lakiasiat Seinäjoen Seudun Elinkeinokeskus -liikelaitos Kaupunginkanslia Kehittämispalvelut Sivistyskeskus Talouspalvelut Sosiaali- ja terveyskeskus Tarkastustoimi Konserniyhteisöt Tekniikkakeskus Viranhaltijaorganisaatio - Seinäjoki Hallinto Varhaiskasvatus Perusopetus Erityispalvelut Lukiokoulutus Kansalaisopisto Kulttuuritoimi Kirjastotoimi Museotoimi Liikuntatoimi Nuorisotoimi Hallinto Sosiaalityö Vanhustyö Terveydenhuolto Ympäristöterveydenhuolto Seinäjoen Työterveys -liikelaitos Hallinto Kunnallistekniikka Kaavoitus ja kaupunkisuunnittelu Kiinteistö- ja mittauspalvelut Tilapalvelut Rakennusvalvonta Ympäristönsuojelu Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitos -liikelaitos

23 Poikkihallinnollinen yhteistyö Kuntajohto Sivistystoimi Terveystoimi Kansalaisopistot ja vapaa sivistystyö Tekninen toimi Sosiaalitoimi Liikunta- ja vapaa-aikatoimi Kulttuuritoimi Nuorisotoimi Ruokapalvelu

24 Järjestönäkökulma * Etelä-Pohjanmaan alueella toimi vuoden 2012 alussa rekisteröityä yhdistystä, joista arviolta lähes 500 sosiaali- ja terveysalalla * Useiden potilasjärjestöjen ja yhdistysten toimikenttä kattaa koko maakunnan * Palkattua henkilöstöä ei yleensä ole, vaan toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön * Järjestöjen kautta on mahdollista saada niin ammatillista kuin kokemusasiantuntijuutta, ilman jäsenyyttä * Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yhteistyötavoitteet * Potilaan (asiakkaan) oman äänen kuulumisen vahvistaminen hoitopoluissa * Järjestöt alusta alkaen mukaan suunnitteluun ja kehittämiseen Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma, sivu 248

25 Eteneminen

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta OMAN ORGANISAATION NIMI 1 22.6.2017 Päivi Lehtimäki ja Tuula Haukka-Wacklin Lähtökohdat EPSHP selkäpotilaita,

Lisätiedot

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Reetta-Maija Luhta, ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori, perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa?

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari 9.3.2012, Seinäjoki Hannu Puolijoki Professori, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2004-2014

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 2004-2014 Määrä Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 24-214 88 86 84 86 299 86 623 82 8 78 76 74 74 952 72 7 68 66 68 793 71 799 71 679 72 916 72 41 7 372 7 348 71 683 K-rtg; 61 83 Y-rtg; 13 869 K-rtg;

Lisätiedot

Terveyskeskusten tilanne. Matti Rekiaro 20.8.2013

Terveyskeskusten tilanne. Matti Rekiaro 20.8.2013 Terveyskeskusten tilanne Matti Rekiaro 20.8.2013 Toimeksianto Seinäjoen kaupunginvaltuusto 27.5.2013 Hyväksyessään osaltaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman on kaupunginvaltuusto päättänyt yksimielisesti

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Case EPSHP: Materiaalihallinnon järjestelmän käyttöönotto; kokemuksia ja tavoitteita

Case EPSHP: Materiaalihallinnon järjestelmän käyttöönotto; kokemuksia ja tavoitteita Case EPSHP: Materiaalihallinnon järjestelmän käyttöönotto; kokemuksia ja tavoitteita Materiaalipäällikkö Helena Junna Welfare ICT Forum 9.-10.10.2014 Jäsenkuntia 19, asukkaita n. 199 000 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

ALAJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ALAJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) ALAJÄRVI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Hyvinvointi. Harri Jokiranta 25.11.2015

Hyvinvointi. Harri Jokiranta 25.11.2015 Hyvinvointi Harri Jokiranta 25.11.2015 Tulonjako ja toimeentulotuki 2013 Toimeentulotukea saaneet henkilöt vuoden aikana, % asukkaista Koko maa 7 Etelä-Pohjanmaa 6,2 Alajärvi 7,7 Vimpeli 5,5 Soini 5,6

Lisätiedot

JALASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JALASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) JALASJÄRVI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) TEUVA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

ISOJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ISOJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) ISOJOKI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNGIN HALLINTO-ORGANISAATIO

SEINÄJOEN KAUPUNGIN HALLINTO-ORGANISAATIO SEINÄJOEN KAUPUNGIN HALLINTO-ORGANISAATIO Organisaatiokaavio VALTUUSTO 51 jäsentä Tarkastuslautakunta 8 jäsentä Keskusvaalilautakunta 5 jäsentä KAUPUNGINHALLITUS 13 jäsentä KESKUSHALLINNON TOIMIALA Henkilöstöjaosto

Lisätiedot

HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN. Sote työvaliokunta

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN. Sote työvaliokunta IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Sote työvaliokunta 5.2.2016 Anna-Kaisa Pusa, koollekutsuja, Kuntayhtymän johtaja / Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kati Mäkelä, Ikäihmisten palvelujohtaja / Kuntayhtymä

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL) JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

YLIHÄRMÄ. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

YLIHÄRMÄ. Menetetyt elinvuodet (PYLL) YLIHÄRMÄ Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

ÄHTÄRI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ÄHTÄRI. Menetetyt elinvuodet (PYLL) ÄHTÄRI Menetetyt elinvuodet 1983 24 (PYLL) LAUSUNTO 1 (1) 12.1.27 MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost) Efeko Oy tuotti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät 2012 9 ryhmä, yhdessä ryhmässä kaksi jaosta Vastauksia 8 ryhmältä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma 11.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE: Hyvinvointi-

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 15.4.2016 Etelä-Pohjanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

TLP -kliinikoiden luento- ja Mervi Kuparinen Hilkka RäisR Veli-Matti Saarinen

TLP -kliinikoiden luento- ja Mervi Kuparinen Hilkka RäisR Veli-Matti Saarinen TLP -kliinikoiden luento- ja yhteistyöpäiv ivä,, Seinäjoki 7.10.009 Mervi Kuparinen Hilkka RäisR isänen Veli-Matti Saarinen Päivän n ohjelma 9.00 Päivän n avaus ja esittäytymiskierros, ajankohtaista, mikä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund MAAKUNTAINFO Etelä-Pohjanmaa Merja Enlund Sisällysluettelo Dia 3 ja 4: Yleistä Etelä-Pohjanmaan maakunnasta Dia 5 ja 6: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 7-12: Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja Dia 13: Väestön

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Eila Metsävainio Sisältö Kunnan nykytila, väestörakenne Suunnitelmakausi 2010-2012 Terveyden edistämisen haasteita Keminmaan kunnan visio Ihmisten hyvinvoinnin,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /17.2.2015 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät 2012 9 ryhmä, yhdessä ryhmässä kaksi jaosta Vastauksia 7 ryhmältä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Valtakunnallinen kansanterveyspäivä

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Valtakunnallinen kansanterveyspäivä Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 31.3.2008 Miksi tarvitaan terveyden edistämistä ja terveyserojen kaventamista? Terveys on arvo sinänsä Suomen kiivas ikääntymisvauhti

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5. Asialista/ Pöytäkirja Nro 4/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 08.30 Kokouspaikka Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 10.5.2016

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3. POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen MIKSI PPSHP PANOSTAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN? Sairastavuutemme on korkea maakunnassamme on terveyseroja palvelujen

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 Asialista/ Pöytäkirja Nro 3/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 13.00 Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Työvaliokunnan pöytäkirja 25.11.2015

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Terveyden edistämisen suuntaviivat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä

Terveyden edistämisen suuntaviivat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä Terveyden edistämisen suuntaviivat Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä 1 Väestön n terveys ja yleinen hyvinvointi Tautien ehkäisy ja terveyden edistäminen on kustannusvaikuttavin tapa lisätä väestön

Lisätiedot

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava SOTE ajankohtaista HYTE Kauhava 31.10.2017 Ajankohtaista Kansallinen valmistelu Valinnanvapauslain luonnos lausunnolle näinä päivinä http://alueuudistus.fi/valinnanvapauslakiluonnos-10-2017 Valinnanvapausehdotuksesta

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 Asialista/ Pöytäkirja Nro 2/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika 5.4.2016 kello 13.00 Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio tarkastus

Lisätiedot

Jäsenkuntia 19, asukkaita n. 198 300

Jäsenkuntia 19, asukkaita n. 198 300 Jäsenkuntia 19, asukkaita n. 198 300 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Evijärvi Lapuan terveyskeskus Kauhava Lappajärvi Vimpeli Järvi-Pohjanmaan terveyskeskus Seinäjoen terveyskeskus Isokyrö Lapua Alajärvi Kurikka

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen toimintayksikkö Aksila. Matti Rekiaro Ylilääkäri

Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen toimintayksikkö Aksila. Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen toimintayksikkö Aksila Matti Rekiaro Ylilääkäri 15.11.2013 1 Terveydenhuoltolain tuomat velvoitteet 2 Perusterveydenhuollon yksikkö 4 luku 35 On moniammatillinen

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SoTe projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan SoTe projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan SoTe projektisuunnitelma 2016-2018 Järvipohjanmaan yhteistoiminta-alue 15 311 Alajärvi 10 014 Vimpeli 3 073 Soini 2 224 Kuusiokuntien terveyskuntayhtymä 21 834 Alavus 12 052 Ähtäri 6 066

Lisätiedot

TULE-KUSTANNUKSET JA KUNTAKYSELYN TULOKSIA

TULE-KUSTANNUKSET JA KUNTAKYSELYN TULOKSIA TULE-KUSTANNUKSET JA KUNTAKYSELYN TULOKSIA Marja Kinnunen toiminnanjohtaja Suomen Tule ry www.suomentule.fi www.tulessa.fi 36 900 sai työkyvyttömyyseläkettä selän vuoksi 250 000 suomalaisella polven/lonkan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Työvaliokunnan pöytäkirjat ,

Asialista/ Pöytäkirja. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Työvaliokunnan pöytäkirjat , Asialista/ Pöytäkirja Nro 1/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 12.00 13.40 Kokouspaikka Kuortane, Kuortaneen liikuntahotelli 2. kerroksen luentosali 1. Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntamarkkinat 10.9.2014 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Ehkäisevällä työllä voidaan vaikuttaa kustannuksiin Esimerkki: Kuinka

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017

KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA 2017 Keski-Suomen maakunnan väestörakenne ja väestöennuste vuodesta 2014 vuosiin 2030 ja 2040. Terveyden- ja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot Keski-Suomen maakunnassa vuonna

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä

Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä Määrä Tutkimusmäärät SeKS:n radiologian vastuuyksikössä 24-216 94 92 9 88 91 71 91 944 86 84 86 299 86 623 82 8 78 76 74 74 952 72 7 71 799 71 679 72 916 72 41 7 372 7 348 71 683 61 83 38 757 37 558 38

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä

Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Terveyden edistämisen työryhmä 23.2.2010 Tervolan kunnan toiminta-ajatus Hyvinvoinnin lisääminen tervolalaisen kulttuuriperinteen pohjalta maaseutuelämän myönteisiä

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta 25.10.2011 Kaarina Kursukangas-Hourula 28.10.2011 1 Nykyinen toimintamalli V. 2010 alusta Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven

Lisätiedot

Maatalous Lapualla 2013

Maatalous Lapualla 2013 Maatalous Lapualla 2013 Lapualla on tällä hetkellä (5/2013) 540 toimivaa maatilayritystä. Vuodesta 1995 tilalukumäärä on vähentynyt 39,8 % mikä on Etelä-Pohjanmaan alueen kunnista 3 vähiten. 3.5.2013 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta

Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyden edistämisen mahdollisuudet sote-palveluntuottajan näkökulmasta Terveyttä edistävä yhteistyö tulevassa sotessa seminaari 19.3.2015 Toimitusjohtaja Aki Lindén 1 Terveyden edistäminen tarkoittaa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kemijärvi 9.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Turpakäräjät

Turpakäräjät Turpakäräjät 17.1.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kuntien tehtävänä Näkökulmia ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön kehittämiseen kunnissa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnissa

Lisätiedot

Bioöljyjalostamo Etelä-Pohjanmaalle?

Bioöljyjalostamo Etelä-Pohjanmaalle? Bioöljyjalostamo Etelä-Pohjanmaalle? JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla ei ole suuren mittakaavan kemialliseen puunjalostukseen keskittynyttä laitosta Kilpailu kuituraaka-aineesta on melko vähäistä Vuonna 2013

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä Kysymykset koskevat kunnan toimintaa vuonna 2010 ellei kysymyksen yhteydessä ole toisin mainittu. I TAUSTA 1) Keneltä voimme tarvittaessa

Lisätiedot

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy

Lisätiedot

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä 31.8.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi ja heitä roskikseen. Saat nousta seisomaan, mutta älä liiku paikaltasi.

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot