35. Sähkölaitos. lämpökeskuksista, joita on hankittu erillisalueiden lämmittämistä varten. Sähkön ja lämmön hankinta
|
|
- Johanna Halonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sähkön ja lämmön hankinta Normaalista vesivoimatilanteesta johtuen jäi sähkön myynti maan kantaverkkoon v odotettua pienemmäksi. Sähkön varsinainen kulutus kaupungin alueella kasvoi myös keskimääräistä hitaammin. Näistä syistä kasvoi sähkön kokonaishankinta vain 3 % edellisestä vuodesta ja oli GWh. Sähkön hankinnassa oli omien voimalaitosten osuus 73% ja omien laitosten käyttöä vastaavan korvausenergian osuus 6%. Omilta vesivoimaosuuksilta saadun energian osuus kasvoi hieman edelliseen vuoteen verrattuna ja oli n. 11 % kokonaishankinnasta. Varsinaisen ostosähkön osuus kasvoi myös edelliseen vuoteen verrattuna ja oli n. 10%. Käytettävissä ollut omien voimalaitosten koneteho oli vuoden päättyessä yht. 325 MW, minkä lisäksi omien vesivoimaosuuksien nettoteho Helsinkiin siirrettynä oli 30 MW. Sähkönkulutuksen huipputeho oli 353 MW. Oman sähkötehon lisäksi oli Imatran Voima Oy:Itä tilattu säännöllinen teho vuoden lopussa 50 MW ja varateho 65 MW. Etelä- Suomen Voima Oy:Itä ostettiin edelleen sähköä Vuosaaren tarpeisiin. Vesikaukolämpöenergiasta oli vastapainelämmön ja siihen rinnastettavan vastapainekorvauslämmön osuus samansuuruinen kuin edellisenäkin vuonna eli 85%. Kaukolämmön hankintakapasiteetti oli n MW, sen oltua edellisenä vuonna 970 MW. Lisäys johtuu Ruskeasuon lämpökeskuksen ensimmäisen kattilan käyttöönotosta sekä siirrettävistä lämpökeskuksista, joita on hankittu erillisalueiden lämmittämistä varten. Kantakaupungin ja Myllypuron vesikaukolämpöverkkojen suurin yhteenlaskettu päiväjaksojen keskiteho oli 749 MW eli n. 17% suurempi kuin edellisenä vuonna. Sähkön myynti Hintaviranomaisten suostumuksella saatiin sähkömaksuja korottaa 1.4. lukien. Toteutettu korotus merkitsi yleisten ja erikoistariffien osalta n. 6%:n ja varaavan sähkölämmityksen osalta n. 15%:n hinnannousua. Suoran sähkölämmityksen hinnat säilyivät entisellään. Varsinaisille kuluttajille myydyn sähkön energiamäärä kasvoi 6.5% edelliseen vuoteen verrattuna. Tämä oli vain noin puolet koko maan sähkönkulutuksen keskimääräisestä kasvusta. Lämmityssähkön myynti kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna. Kertomusvuoden aikana osallistuttiin LVInäyttelyyn yhdessä Suomen Sähkölaitosyhdistyksen, Imatran Voiman, Valoston, Suomen Sähköteollisuusyhdistyksen ja Suomen Sähköurakoitsijaliiton kanssa. Yhteisen osaston teemana oli»vanhasta uutta». Osastolla pyrittiin tuomaan esiin, missä kohdin ja miten sähköä ja sähkölaitteita voidaan käyttää hyväksi asuntoa uusittaessa. Sähkönkäyttöä esittelevässä pysyvässä näyttelyssä järjestettiin erilaisia esitelmä- ja esittelytilaisuuksia entiseen tapaan. 244
2 Voimalaitokset Hanasaari B :n rakennus- ja laitesuunnittelu sekä rakennustyöt jatkuivat koko vuoden. Hanasaaren alueelle rakennettavien rakennusten, voima-asemarakennuksen, huoltorakennuksen, sosiaalirakennuksen ja Suvilahden sähköasemarakennuksen yhteisiä harjannostajaisia vietettiin m korkean savupiipun liukuvalutyö saatiin valmiiksi ja työ vastaanotettiin Voimalaitoksen ensimmäiseen koneistoon liittyvät laitehankinnat saatiin melkein loppuunsuoritetuiksi. Marras-ja joulukuussa allekirjoitettiin voimalaitoksen toisen koneiston turbogeneraattori- ja kattilalaitoksien hankintasopimukset ensimmäisen koneiston hankkijoiden kanssa. Muiden toiseen koneistoon kuuluvien päähankintojen osalta suoritettiin esivalmisteluja. Hanasaari A:n osalta oli Hanasaari B:n rakennusluvan velvotteissa edellytetty savukaasuhaittojen pienentämistä koskeva tutkimustyö ollut käynnissä koko vuoden. Salmisaaren raskaan ja kevyen öljyn syvävarastojen louhintaurakoitsijan kanssa päästiin kustannusten loppuselvittelyssä Imatran Voima Oy:n lausunnon pohjalta molempia osapuolia tyydyttävään sopimukseen, minkä teollisuuslaitosten lautakunta hyväksyi 2.5. Öljyvaraston asennustyöt valmistuivat keväällä ja ensimmäinen öljylaiva saapui Mustikkamaan alle suunnitellun öljyvarastoalueen geotekninen tutkimus suoritettiin ja kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa käytiin alustavia neuvotteluja mahdollisesta yhteistoiminnasta suunnitelmaa toteutettaessa. Kellosaaren kaasuturbiinilaitoksen harjannostajaisia vietettiin 2.6. Laitoksen ensimmäisen koneiston piti valmistua kaupalliseen käyttöön, mutta sen valmistuminen siirtyy 10 kk :11a valmistajan tehtaalla vallitsevan ylikuormitustilanteen vuoksi. Koneiston toimitusajan siirtymisestä aiheutuneista korvauskysymyksistä päästiin sähkölaitosta tyydyttävään lopputulokseen. Sähköasemat ja kaukokäyttö Suvilahden uuden sähköasemarakennuksen rakennustyöt jatkuivat koko vuoden ja rakennus valmistuu heti vuodenvaihteen jälkeen. Aseman asennustyöt alkoivat lokakuussa. Vuoden päättyessä oli puolet 110 kv:n kokoojakiskostosta asennettu ja 10 kv kytkinlaitoksen teräsrakenteet lähes kokonaan valmiina. Salmisaaren sähköaseman 110 kv kytkinlaitosta laajennetaan lähinnä Kellosaaren kaasuturbiinilaitoksen toisen koneiston tarvetta vastaavaksi. Laajennukseen liittyvät perustyöt valmistuivat syyskuussa. Herttoniemen sähköaseman myöhästynyt 110 kv, 40 MVA päämuuntaja saatiin maaliskuussa. Toukokuussa se asennettiin yhden entisen 30 MVA muuntajan tilalle. Tämä siirrettiin Pitäjänmäen sähköasemalle kolmanneksi päämuuntajaksi. Kampin sähköasemalla valmistuivat 110/10 kv päämuuntajan sekä tilapäisen 30/10 kv muuntajan asennustyöt. Kun myös 110 kv ja 600 V kytkinlaitosten loppuosat valmistuivat, saatiin aseman v aloitettu muutostyö kytkinlaitosteknilliseltä osaltaan päätökseen. Viikinmäen uuden sähköaseman suunnittelu jatkui koko vuoden. Teollisuuslaitosten lautakunta hyväksyi aseman luonnospiirustukset Sähköaseman pääpiirustukset valmistuivat lokakuussa ja kaupunginhallitus hyväksyi ne joulukuussa. Sähköasemaa varten laadittu asemakaavanmuutos vahvistettiin sisäasiainministeriössä. Sähkötaloon siirrettävän keskusvalvomon suunnittelu jatkui koko vuoden. Kaukokäyttölaitteiden siirtoa koskeva suunnittelu osoittautui suuritöiseksi, mistä syystä valvomon siirtäminen tapahtunee vasta n. 3 kuukautta Sähkö talon valmistumisen jälkeen. Keskusvalvomon prosessitietokoneen ohjelmien laadinta ja testaus edistyivät suunnitelmien mukaan. Sähkötalon puhelinvaihteen asennustyö 245
3 saatiin päätökseen. Alapuhelimien asennustilattiin Helsingin Puhelinyhdistykseltä. Sähkötaloon siirrettävää vikakeskusta varten tilattiin radiopuheluiden kytkentäpöydät laitteineen. Kiinteistöt Sähkötalon uudisrakennusosa valmistui kertomusvuonna. Vastaanottotarkastus aloitettiin ja saatiin päätökseen Vastaanottotarkastuksessa havaittujen virheiden ja puutteiden korjaukset ja täydennykset urakoitsija käynnisti välittömästi niin, että kalusteiden vieminen eräisiin kerroksiin voitiin aloittaa jo vastaanottotarkastuksen aikana. Pääosa jälkitarkastuksista siirtyi kuitenkin v:n 1973 alkuun. Kampin sähköaseman puolella jatkuivat muutos- ja korjaustyöt edellä aikataulusta ja näyttää siltä, että vanha puoli voidaan vastaanottaa jo ennen määräaikaista valmistumispäivää. Sähkölaitoksen vanhan toimitalon kunnostussuunnitelmat valmistuivat vuoden lopulla. Vanha toimitalo vuokrataan poliisilaitokselle ja sähkölaitos huolehtii rakennuksen kunnostamisesta. Sähköverkot ja ulkovalaistus Sähkönsiirtoverkoston huomattavin työkohde oli 110 kv kaapeliyhteyden rakentaminen Kampilta Suvilahteen. Työ saatiin pääosiltaan päätökseen vuoden loppuun mennessä. Tämän työn yhteydessä vahvistettiin kaukokäyttö- ja puhelinkaapeliyhteyksiä Kampin ja Suvilahden välillä. Toinen huomattava työkohde oli Kellosaaren ja Salmisaaren välisten 110 kv kaapeleiden ja viestikaapeleiden asentaminen. Jakeluverkostojen rakentaminen keskittyi niille alueille, joilla talonrakennustoiminta oli vilkkainta. 20 kv alueella olivat huomattavimmat työkohteet Laajasalossa, Vuosaaressa, Mellunmäessä, Jakomäessä ja Pakilassa. 10 kv alueella olivat tärkeimmät työkohteet Sörnäisissä, Töölössä ja Meilahdessa. Toimintavuoden aikana laskettiin 10 kv merikaapeli Hernesaaren kärjestä Pihlajasaareen. Vuoden aikana valmistui 54 kellarimuuntamoa, 9 pylväsmuuntamoa ja 43 tilapäistä muuntamoa. Suurjännitekuluttajia liitettiin verkkoon 24 kpl. Ulkovalaistusta rakennettiin eri puolilla kaupunkia. Laajin yksittäinen kohde oli Mannerheimintien valaistuksen uusiminen. Muita suurehkoja ulkovalaistuskohteita olivat Laajasalon moottorikatu sekä Oulunkylän ja Patolan kaupunginosat. Kaukolämmitystoiminta Kaukolämmitystoiminnan kasvu oli kertomusvuonna aikaisempien vuosien keskiarvoa voimakkaampaa. Kuluttajien kokonaismäärä oli vuoden lopussa Kantakaupungin voimalaitosten ja huippulämpökeskusten syöttämään vesikaukolämpöverkkoon liitettiin 179, Myllypuron voimalaitoksen syöttämään verkkoon 9 ja erillisiin aluelämpöverkkoihin 31 uutta kuluttajaa. Höyrykaukolämmitykseen liitetyistä kuluttajista siirtyi yksi kuluttaja vesikaukolämmitykseen. Lämmön kokonaishankinta oli GWh ja lämmön toimitus kuluttajille GWh. Kaupunginhallituksen vahvistamille kaukolämpötariffeille saatiin hintaviranomaisten hyväksyminen siten, että näitä tariffeja saatiin soveltaa perusmaksujen osalta lähtien ja kulutusmaksujen osalta I lähtien. Vesikaukolämmön laskutuksessa siirryttiin kertomusvuoden aikana käyttämään tietokonetta. Teollisuuslaitosten lautakunta vahvisti II.1. uudet lämpöurakoitsijamääräykset. Näiden määräysten mukaisia urakoitsijaoikeuksia alettiin myöntää välittömästi ja siten, että vanhojen urakoitsijamääräysten mukaiset oikeudet lakkautettiin vuoden lopussa. 246
4 35. Sähkölaitos Ruskeasuon huippulämpökeskuksen rakennustöitä koskeva urakkasopimus allekirjoitettiin maaliskuun lopussa ja rakennuslupa saatiin toukokuussa. Kattiloiden asennustyöt alkoivat elokuun lopussa ja ensimmäisen kattilan koekäyttö alkoi joulukuussa. Aluelämmitykseen liitettyjen kuluttajien liittymisteho kasvoi 120%. Siirrettävistä lämpökeskuksista saatavaa lämpöä ryhdyttiin toimittamaan kesäkuussa Etelä-Haagassa, elokuussa Kannelmäessä, syyskuussa Pitäjänmäellä, lokakuussa Käpylässä ja marraskuussa Oulunkylässä. Aluelämmitykseen kuului vuoden lopussa 15 erillistä verkkoa ja siirrettäviä lämpökeskuksia oli toiminnassa 17 yhteiseltä teholtaan 55 M W. Kaukolämpöverkkojen kokonaispituus kasvoi 19.4 km. Tärkeimmät johdonrakennustyöt tehtiin Etelä-Haagassa ja Itä-Pasilan alueella. Vuoden huippupakkaspäivä oli 29.1., jolloin vuorokauden keskilämpötila oli Kantakaupungissa 19.3 C ja Myllypuron kaukolämpöverkon alueella 20.7 C. Vuorokausikeskiteho saavutti tällöin vesikaukolämmi tyksen pääverkossa 78% ja Myllypuron kaukolämpöverkossa 91% liittymistehojen summasta. Eräitä kaukolämmön Taloudellinen tulos Tuotot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 23% ja kustannukset 20%. Liikevaihto nousi mmkiaan. Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat kulutuksen kasvun lisäksi sähkön- ja lämmönmyyntihintojen korotukset. Ylijäämää kertyi 24.8 mmk, mikä oli 11 % liikevaihdosta. Ylijäämä vastaa 6%:n korkoa laitoksen käyttöomaisuuteen sidotulle pääomalle. K u n otetaan huomioon kustannuksiin sisältyvä 6 % : n laskennallinen korko, saadaan käyttöomaisuuden tuotoksi 12%. Uudisrakennustoimintaan käytettiin mmk vastaavan luvun oltua edellisenä vuonna 54.1 mmk. Käyttöomaisuuden vähennykset olivat 0.5 mmk, joten käyttöomaisuuden lisäykseksi muodostui mmk. T ä m ä n rahmttamiseksi kertyi ylijäämän, 24.8 mmk :n lisäksi käyttöomaisuuden laskennallista korkoa 22.9 m m k sekä poistoja 31.4 mmk eli yhteensä 79.1 mmk. Rahoitusylijäämäksi jäi näin ollen 28.8 mmk. Käyttöomaisuuden nettolisäys oli 76.5 mmk ja käyttöomaisuuden arvo vuoden päättyessä mmk. tunnuslukuja 1971 Putkijohdot, km Kuluttajien lukumäärä Liittymisteho, M W 969 Liitettyjen rakennusten tilavuus, milj. m Lämmön toimitus kuluttajille, G W h lvlu Tulojen ja menojen jakautuminen o7 /o Tuotot Sähkönmyynti Lämmönmyynti Liittymismaksut M u u t tulot Yhteensä mmk mmk
5 Kulut mmk mmk Energian osto Voimalaitospolttoaineet Henkilöstökulut Poistot Korot Muut kulut Laskennan hintaerot Yhteensä mmk mmk Ylijäämä Investoinnit Tuotantolaitokset Sähköverkot ja -asemat Lämpöverkot Muut kiinteistöt Kuluttajalaitteet ja kalusto Ulkovalaistus Yhteensä T 248
35. Sähkölaitos. Yleistä
Yleistä Vuoden 1973 tapahtumia ei voida tarkastella mainitsematta sanaa energiakriisi, vaikka sen vaikutukset alkoivat tuntua maassamme vasta marraskuun loppupuolella. Muutamaa lyhytaikaista käytönrajoitusta
41. Sähkölaitos 1 ) Sähkön ja lämmön hankinta
1 ) Vuosien 1970 ja 1971 vaihteessa tapahtui sähkölaitoksen käyttämien voimalaitospolttoaineiden hinnoissa hyppäyksenomainen nousu. Tällöin päättyi Puolan hiilen vienti järjestön kanssa tehty pitkäaikainen
41. Sähkölaitos 1 ) Energian hankinnassa jatkui jo edellisenä vuonna alkanut epänormaali tilanne. Vesivoiman
1 ) Yleistä Energian hankinnassa jatkui jo edellisenä vuonna alkanut epänormaali tilanne. Vesivoiman tuotanto maassamme pysyi toimintavuoden alkupuolella edelleen poikkeuksellisen alhaisena, mutta verraten
60. toimintavuon. 41. Sähkölaitos
60. toimintavuon Vuosi 1969 oli sähkölaitoksen 60. täysi toimintavuosi. Toimintavuoden aikana tapahtui laitoksen toimitusjohtajan paikalla henkilövaihdos pitkäaikaisen toimitusjohtajan dipl.ins. Unto Rytkösen
Muuta sähköverkkotoimintaa koskevien tunnuslukujen ohjeet
Muuta sähköverkkotoimintaa koskevien tunnuslukujen ohjeet Muun sähköverkkotoiminnan laajuus ja luonne (1) Verkkoon vastaanotetun sähköenergian määrä, GWh Maan sisäiset liityntäpisteet, GWh vuoden aikana
HELENIN MAANALAISIA HANKKEITA
HELENIN MAANALAISIA HANKKEITA TIMO NEVALAINEN 11.5.2015 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. TAUSTAA 3. JATKOTOIMENPITEET 2 1. TAUSTAA 3 1. TAUSTAA Lähtökohdat 1. Helsingin ja Vantaan alueiden sähkötehon kasvuennusteet
SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013
SÄHKÖN KANTAVERKKOTOIMINTAA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 2013 viite: EMV määräys sähköverkkotoiminnan tunnusluvuista ja niiden julkaisemisesta 21.12.2011. Yhtiön nimi Fingrid Oyj Sähkön kantaverkkotoiminnan laajuus
Suvilahti sota-aikana
Suvilahti sota-aikana Kaasulaitoksen uutta pukuhuone- ja ruokalarakennusta rakennetaan joulukuussa 1938. Näkymä itäjulkisivusta. Huomaa kaasuvalaisinpylväs ja rakennustyömaan ylittävä kaasuputki, joka
Fingridin ajankohtaiset
Kari Kuusela Verkkotoimikunta 15.2.2017 Fingridin ajankohtaiset Sähköjärjestelmän murros laittaa Pohjois- ja Etelä-Suomen väliset siirtoyhteydet lujille! Suomeen 2 100 MW lisää tuulivoimaa vuoteen 2025
SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä 13.4.2015
SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE Otaniemessä 13.4.2015 Sisältö Yritystietoa Helen Oy Helen Sähköverkko Oy Sähkö tuotteena Sähkön siirto Sähkön myynti Sähkönjakelujärjestelmän perusrakenteita Sähkövoimajärjestelmät
TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto
Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja
Liite 2 ALUEVERKKOPALVELUN HINNOITTELU KOKKOLAN VERKKOALUE
Liite 2 ALUEVERKKOPALVELUN HINNOITTELU KOKKOLAN VERKKOALUE 2016 2(6) Sisällys 1 MAKSUT JA NIIDEN MÄÄRÄYTYMINEN... 3 2 KIINTEÄT ASIAKASKOHTAISET MAKSUT... 3 3 PÄTÖTEHOA KOSKEVAT MAKSUT KULUTUKSELLE... 3
MUUTA SÄHKÖVERKKOTOIMINTAA KUIN JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET
590 Liite 2 MUUTA SÄHKÖVERKKOTOIMINTAA KUIN JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET Muun sähköverkkotoiminnan laajuus ja luonne (1) Siirrettynä luovutettu sähköenergia
Tuotanto. Kaukolämpö. Sähkönmyynti. Verkkopalvelut
Tuotanto Kaukolämpö Sähkönmyynti Verkkopalvelut Sähköä ja lämpöä suomalaisille Kuopion Energia tuottaa ja toimittaa sähköä, kaukolämpöä, sekä sähköverkko- ja laajakaistapalveluja pääasiassa Kuopioon. Sähköä
Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä
Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen
Taksan määräytymisen perusteet
Kunnanhallitus 25 24.02.2004 Kunnanhallitus 30 16.03.2004 ALUELÄMPÖLAITOKSEN TAKSA 16/03/031/2004 419/53/2002 KH 25 Kj:n ehdotus: Päätös: Kunnanhallitukselle jaetaan aluelämpölaitoksen taksan määräytymisperusteet
Liite 2 ALUEVERKKOPALVELUN HINNOITTELU TORNION VERKKOALUE
Liite 2 ALUEVERKKOPALVELUN HINNOITTELU TORNION VERKKOALUE 2016 2(5) Sisällys 1 MAKSUT JA NIIDEN MÄÄRÄYTYMINEN... 3 2 KIINTEÄT ASIAKASKOHTAISET MAKSUT... 3 3 PÄTÖTEHOA KOSKEVAT MAKSUT KULUTUKSELLE... 3
Ajankohtaiset asiat. Reima Päivinen Käyttötoimikunta
Ajankohtaiset asiat Reima Päivinen Käyttötoimikunta 25.9.2012 Poikkeuksellinen alkuvuosi Suomen sähkön kulutus -2,5% Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi
Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä
Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja
Liite 2 ALUEVERKKOPALVELUN HINNOITTELU
Liite 2 ALUEVERKKOPALVELUN HINNOITTELU 2016 2(6) Sisällys 1 MAKSUT JA NIIDEN MÄÄRÄYTYMINEN... 3 2 KIINTEÄT ASIAKASKOHTAISET MAKSUT... 3 3 PÄTÖTEHOA KOSKEVAT MAKSUT KULUTUKSELLE... 3 3.1. Alueverkon tehomaksu...
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma
SATAVAKKA OY Kairakatu 4, 26100 Rauma Y-tunnus: 0887665-6
SATAVAKKA OY Kairakatu 4, 26100 Rauma Y-tunnus: 0887665-6 SATAVAKAN suurjännitteisen jakeluverkon liittymismaksut 1.5.2011 2 SATAVAKKA OY:N LIITTYMISMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERIAATTEET 110 KV:N SUURJÄNNITTEISESSÄ
UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN. Urpo Hassinen 30.3.2012
UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN Urpo Hassinen 30.3.2012 1 LÄHTÖTIETOJEN KARTOITUS hankkeen suunnittelu ammattiavulla kartoitetaan potentiaaliset rakennukset ja kohteiden lähtötiedot: - tarvittavan lämpöverkon
Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2017
Raportoidut energiatehokkuustoimenpiteet vuonna 2017 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen energiapalveluiden toimenpideohjelma Seuraavaan listaan on koottu energiapalveluiden sopimusyritysten raportoimia
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 Lämmin talvi ja kylmä kesä vähensivät energianmyyntiä Leuto alkuvuosi vähensi kaukolämmön myyntituloja ja kolea kesä leikkasi kaukojäähdytyksen
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1973 samat jäsenet kuin edellisenä vuonna, paitsi että sihteerinä toimi Lauri Rautiainen
Lämpöpumppuala. Jussi Hirvonen, toiminnanjohtaja. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry, www.sulpu.fi
Mikä ala kyseessä? Kansalaiset sijoittivat 400M /vuosi Sijoitetun pääoman tuotto > 10 % Kauppatase + 100-200 M /vuosi Valtion tuki alalle 2012 < 50 M Valtiolle pelkkä alv-tuotto lähes 100 M /vuosi Uusiutuvaa
Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015
Kaukolämmitys Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja
LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY MAAKAASUN TARIFFIT M2014 HINNASTO
LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY MAAKAASUN TARIFFIT M2014 HINNASTO 1.1.2014 Liittyminen Siirto Myynti Liittymismaksu Maakaasu verkoston tehtyjen ja lähiaikoina tehtävien investointien kattamiseksi peritään verkostoon
Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen
Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen
JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET
585 Liite 1 JAKELUVERKKOTOIMINTAA KOSKEVAT TUNNUSLUVUT, NIIDEN LASKENTAKAAVAT JA -OHJEET Jakeluverkkotoiminnan laajuus ja luonne (1) Siirretty sähköenergia kyseisen verkon alueella, GWh 0,4 kv:n verkko,
Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti.
Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen Pori Energia kestävän kehityksen linjoilla ARVOT VISIO TOIMINTA-AJATUS Teemme työtä vastuullisesti, yhdessä toimien, asiakasta, työtä ja toisiamme arvostaen
KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN (Suunnitelma 2.12.2014 )
KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN (Suunnitelma 2.12.2014 ) Kuntalaki vaatii, että kunta yhtiöittää sellaisen liiketoimintansa, joka toimii markkinoilla kilpailu-tilanteessa. Tällaista toimintaa Siikalatvan
Kantaverkkosopimukset 2012 2015 Valmistelun tilanne. Neuvottelukunta, toimikunnat Pertti Kuronen 16.3.2011
Kantaverkkosopimukset 2012 2015 Valmistelun tilanne Neuvottelukunta, toimikunnat Pertti Kuronen 16.3.2011 2 Esitys Kantaverkon rajaus Kantaverkkopalvelu Kantaverkkopalvelun sopimusrakenne Liittymismaksuperiaate
Vastuullista ja kestävää energiapalvelua. 20.4.2012 Toimitusjohtaja Seppo Ruohonen
Vastuullista ja kestävää energiapalvelua 20.4.2012 Toimitusjohtaja Seppo Ruohonen Helsingin Energia Yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä. Sähköenergiaa noin 400 000 asiakkaalle Suomessa. Kaukolämpö
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
SÄHKÖVERKON LIITTYMISMAKSUPERUSTEET JA HINNAT
1/6 SÄHKÖVERKON LIITTYMISMAKSUPERUSTEET JA HINNAT 1.4.2018 Lammaisten Energia Oy noudattaa liittymismaksuissa vyöhykehinnoittelua, jonka periaatteet Energiamarkkinavirasto on valtakunnallisesti vahvistanut.
Sisällysluettelo. Simpeleen Lämpö Oy. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2012
Sisällysluettelo 1. Toimintavuosi 2012... 2 2. Omistussuhteet... 2 3. Yhtiön hallitus ja johto... 2 4. Toiminta-ajatus... 2 5. Laajenemisstrategia... 3 6. Tapahtumat tilikaudella... 4 7. Taksa... 5 8.
TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO
1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 30.11.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteutti tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2
SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE. Otaniemessä
SÄHKÖÄ TUOTANTOPISTEILTÄ ASIAKKAILLE Otaniemessä 11.4.2016 Sisältö Yritystietoa Helen Oy Helen Sähköverkko Oy Sähkö tuotteena Sähkön siirto Sähkön myynti Sähkönjakelujärjestelmän perusrakenteita Sähkövoimajärjestelmät
Kasvua Venäjältä OAO FORTUM TGC-1. Nyagan. Tobolsk. Tyumen. Argajash Chelyabinsk
Kasvua Venäjältä Kasvua Venäjältä Venäjä on maailman neljänneksi suurin sähkönkuluttaja, ja sähkön kysyntä maassa kasvaa edelleen. Venäjä on myös tärkeä osa Fortumin strategiaa ja yksi yhtiön kasvun päätekijöistä.
AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA
AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Verkkotoimikunnan kokous Torstai 25.2.2016
Verkkotoimikunnan kokous Torstai 25.2.2016 09.00-09.10 Verkkotoimikunnan säännöt ja sääntöihin sitoutuminen / Kari Kuusela + kaikki 09.10-09.40 Fingrid ajankohtaiset / Kari Kuusela 09.40-10.00 Asiakastoiminnan
b = Liittymismaksun tilaustehoon sidottu vakio-osa b2 = 216 b3 = 130 b4 = 87 b5 = 61
LÄMPÖHINNASTO 1.1.2018 1(5) LIITTYMISMAKSUHINNASTO 1.1.2018 ALKAEN Kaukolämpöön liittäminen on mahdollista lämpöyhtiön kaukolämpöalueilla seuraavin ehdoin: Asiakas maksaa Varkauden Aluelämpö Oy:n kaukolämpöverkkoon
Millä Tampere lämpiää?
Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-31.8.2018 Kymenlaakson Sähkö -konsernin sähkön myynti oli katsauskaudella 734 miljoonaa kilowattituntia ja jakelualueella käytettiin sähköä 883 miljoonaa kilowattituntia. Myynti kasvoi
1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta
1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77
Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015
Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)
Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen
Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
Taloudelliset laskelmat
Taloudelliset laskelmat Pielisen Tietoverkko Juuka 31.3.214 LUONNOS LASKENTAOLETUKSET 31.3.214 2 Laskentaoletukset Investoinnit Ominaisuus Kuvaus Rakentamisaikataulu Runkoverkon rakentaminen tapahtuu vuonna
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018
Toimialan ajankohtaiskatsaus/ marraskuu 2018 Taloustilanne marraskuun lopussa Laskennallinen toteutuma 91,6% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala
Talousarvion muutokset 2015
PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen
Tietoja pienistä lämpölaitoksista
Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 1 Sisältö 1 Taustaa 3 2 Muuntokertoimet 4 3 Lämpölaitosten yhteystietoja
Määräys. maakaasuverkkotoiminnan tunnuslukujen julkaisemisesta. Annettu Helsingissä 2. päivänä joulukuuta 2005
Dnro 1346/01/2005 Määräys maakaasuverkkotoiminnan tunnuslukujen julkaisemisesta Annettu Helsingissä 2. päivänä joulukuuta 2005 Energiamarkkinavirasto on määrännyt 31 päivänä toukokuuta 2000 annetun maakaasumarkkinalain
LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe
1 Soveltuvuuskokeilla valitut vuosiluokkien 1-6 oppilasmäärät 20.9.2013 1 7 Aurinkolahden peruskoulu 451 0 0,0 1 6 Herttoniemen ala-asteen koulu 211 0 0,0 1 6 Herttoniemenrannan ala-asteen koulu 492 0
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa
Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.
Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän
Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Helsingissä 2018
Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Helsingissä 2018 Oskari Harjunen Tilastoja 2019:12 Tiedustelut Oskari Harjunen, p. 09 310 36398 etunimi.sukunimi(at)hel.fi Julkaisija Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia,
Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä.
1 Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta... 1 2. Simpeleen lämpö Oy lämmön toimitus ja tuotanto... 2 3. Kaukolämmön hinta Simpeleellä, perusmaksu ja kulutusmaksu,... sekä vertailu
Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.
Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen
Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin
Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 1237-8879. Sky-kansio 7/7
Kaukolämpöennuste vuodelle 2003 Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 1237-8879 Sky-kansio 7/7 KAUKOLÄMPÖENNUSTE VUODELLE 2003 SISÄLTÖ: 1. TEKSTIOSA 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämpöjohdot... 1 1.3 Asiakkaat...
Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen
Muistio 1 (5) Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen yhteenveto tilikaudelta 2018 Vuoden 2018 lopussa Suomessa harjoitti sähköverkkotoimintaa 77 jakeluverkonhaltijaa, 10
Joulukauppa Jaana Kurjenoja
Joulukauppa 2017 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2017. Kysely toteutettiin
Osavuosikatsaus 1-3/2012. Mika Ihamuotila
Osavuosikatsaus 1-3/2012 Mika Ihamuotila 9.5.2012 Agenda 1) Kauden tapahtumat: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys vastasi pitkälti yhtiön odotuksia. Kaudella avattiin yksi oma myymälä Suomessa. 2) Liikevaihto:
TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:
Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat
BL20A1200 Tuuli- ja aurinkoenergiateknologia ja liiketoiminta
BL20A1200 Tuuli- ja aurinkoenergiateknologia ja liiketoiminta Tuulipuiston investointi ja rahoitus Tuulipuistoinvestoinnin tavoitteet ja perusteet Pitoajalta lasketun kassavirran pitää antaa sijoittajalle
Liittymismaksuhinnasto. Caruna Espoo Oy
Liittymismaksuhinnasto Caruna Espoo Oy 1.4.2018 Liittymismaksu Jakeluverkkoon liittymisestä laskutetaan tämän hinnaston mukainen liittymismaksu. Uuden sähköliittymän liittymismaksuun sisältyy jakeluverkostoon
AMR-MITTARIDATAN VISUALISOINTI FME:LLÄ. Helen Sähköverkko Oy Juha Iivonen
AMR-MITTARIDATAN VISUALISOINTI FME:LLÄ Helen Sähköverkko Oy Juha Iivonen Sisältö Yritysesittely Otsikon selitys AMR-mittarointi mitä se on? Miksi visualisoida? FME:n rooli Käyttöliittymä Visualisoinnin
Dnro 1455/10.03.02/2015 S O P I M U S SÄHKÖENERGIAN TOIMITTAMISESTA. 1. Osapuolet. 1.1. Toimittaja. Salo Energia c/o Areva Group Oy.
S O P I M U S SÄHKÖENERGIAN TOIMITTAMISESTA 1. Osapuolet 1.1. Toimittaja Salo Energia c/o Areva Group Oy Satamakatu 20 24100 SALO Yhteyshenkilö: Esa Areva, hallituksen jäsen 1.2. Asiakas Salon kaupunki
Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy
Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012 Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Riihimäen Metallikaluste Oy Perustettu 1988 Suomalainen omistus 35 Henkilöä Liikevaihto 5,7M v.2011/10kk
Pienten polttolaitosten sääntelymuutosten haasteet. Kaukolämpöpäivät / Hämeenlinna
Pienten polttolaitosten sääntelymuutosten haasteet Kaukolämpöpäivät 24.8.2017/ Hämeenlinna Energian ja informaation innovatiivinen yhdistäjä Modernin teknologian ja tiedon monipuolinen yhdistäminen perinteisiin
Verkkopalveluhinnasto
Verkkopalveluhinnasto 20.5.2019 Sulakepohjaiset siirtotuotteet Perusmaksut Pääsulakkeen koko, A Yleissiirto /kk Kausi- ja kaksiaikasiirto /kk 1-vaiheiset * 3 x 25 3 x 35 3 x 50 3 x 63 3 x 80 3 x 100 3
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA
ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA MIKKO LIUKKONEN ETELÄ-SAVON ENERGIA OY Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin 9.10.1900. Sähkölaitos eli valonsynnytyslaitos valmistui 23.10.1901 ja katuvalaistus sytytettiin
Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN
Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Imatran Seudun Sähkönsiirto Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla ja
2
1 2 3 4 5 Vuosi 2015 oli vuoden 2014 ohella Leppäkosken Sähkön sähkönjakelun kannalta toimitusvarmin kymmeneen vuoteen. Vakiokorvauksiin johtavia yli kahdentoista tunnin pituisia sähkökatkoja ei ollut
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.
PUDASJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Liite 5 Vesihuoltolaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 25.11.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä
Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen
Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Kaasumoottorikannan uusiminen ja ORC-hanke Helsingin seudun ympäristöpalvelut Riikka Korhonen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo Otettiin käyttöön
Verkkotoimikunta Petri Parviainen. Sähkönsiirtopalvelu Ajankohtaista
21.2.2019 Verkkotoimikunta Petri Parviainen Sähkönsiirtopalvelu Ajankohtaista Ajankohtaista sähkönsiirtopalvelusta 1/2 1. Kantaverkon nimeäminen vuosille 2020 2023 valmisteilla. Fingrid antaa nimeämispäätöksen
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY 1 YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISPOTENTIAALIN MITTAAMINEN
Liite 2 - YRITYSKOHTAISEN TEHOSTAMISTAVOITTEEN MÄÄRITTELY Asianosainen: Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy Liittyy päätökseen dnro: 945/430/2010 Energiamarkkinavirasto on määrittänyt 1.1.2012 alkavalla
TILASTOLIITELOMAKE. Yritysten rakennetilasto, YRITYKSEN TIEDOT Kauppa ja muut palvelutoimialat
Tiedonhankinta PL 6B 00022 TILASTOKESKUS Puhelin (09)17341 TILASTOLIITELOMAKE Yritysten rakennetilasto, YRITYKSEN TIEDOT Kauppa ja muut palvelutoimialat TILKES 2012 Yrityksen nimi ja postiosoite: Lakisääteinen
POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö
POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti
Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja
Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasuyhdistyksen syyskokous 11.11.2009 Jouni Haikarainen 10.11.2009 1 Kestävä kehitys - luonnollinen osa toimintaamme Toimintamme tarkoitus:
Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima
Lämpöä tähän päivään
Lämpöä tähän päivään Luonnollinen ja varma tapa lämmittää Lämmitysvoimalaitoksen toimintaperiaate Kaukolämmöllä lämpenee entistä useampi suomalainen rakennus. Varsinkin taajama-alueiden uudisrakentamisessa
Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)
Anna Häyrinen 14.04.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Myllypuron huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä
OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009
OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni
4 Suomen sähköjärjestelmä
4 Suomen sähköjärjestelmä Suomen sähköjärjestelmä koostuu voimalaitoksista, siirto- ja jakeluverkoista sekä sähkön kulutuslaitteista. Suomen sähköjärjestelmä on osa yhteispohjoismaista Nordel-järjestelmää,
Fingrid Oyj. Metsälinja lunastustoimitusten alkukokoukset
Fingrid Oyj Metsälinja lunastustoimitusten alkukokoukset 20.8. Muhos, Utajärvi, Liminka ja Tyrnävä 21.8. Siikalatva ja Haapavesi, 22.8. Haapajärvi ja Reisjärvi 1 Kantaverkko Sähkönsiirron runkoverkko,
Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011
1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja
Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja
KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA
YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon