Pienten polttolaitosten sääntelymuutosten haasteet. Kaukolämpöpäivät / Hämeenlinna

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pienten polttolaitosten sääntelymuutosten haasteet. Kaukolämpöpäivät / Hämeenlinna"

Transkriptio

1 Pienten polttolaitosten sääntelymuutosten haasteet Kaukolämpöpäivät / Hämeenlinna

2 Energian ja informaation innovatiivinen yhdistäjä Modernin teknologian ja tiedon monipuolinen yhdistäminen perinteisiin energiapalveluihin mahdollistaa entistä parempia palveluja. Näiden kehittämisessä haluamme olla suunnannäyttäjä. Savon Voima on paikallinen energiakonserni, jonka omistaa 100 prosenttisesti alueen 20 kuntaa. Olemme siis alueen asukkaiden omistama ja aito lähienergian tuottaja, kantaen vastuun koko energiaketjusta. Yhdessä kumppaneidemme kanssa muodostamme noin 500 ammattilaisen yhteisön, jonka tehtävänä on varmistaa asiakkaillemme sujuva arki. Vuoden jokaisena päivänä, paikalliset olosuhteet ja asiakastarpeet tuntien. Lisää meistä ja sinulle sopivista energiaratkaisuista:

3 Savon Voima Oyj, toiminta-alue Sähkön ja energiaan liittyvien salkunhallintapalveluiden myynti koko Suomeen. Kaukolämmön tuotanto 12 kunnan/ kaupungin alueella 20 kaukolämpöverkkoa 60 laitosaluetta 94 kaukolämpökattilaa 2 CHP-laitosta 8 savukaasupesuria Kaukolämmön erillistuotantoa Lämmön ja sähkön yhteystuotantoa (CHP) Vesivoiman tuotantoa (11 kpl)

4 Polttoaineiden käyttö (MWh) Raskas- ja kevyt polttoöljy sekä nestekaasu Lämmön osto Puuperäiset polttoaineet Turve 0

5 Laitosten toiminnan ohjaus, kevät 2017 Yksittäiset < 5 MW:n kattilat toistaiseksi sääntelyn ulkopuolella PINO-asetus (Vna 445/2010) Vanhat ympäristöluvat Ympäristöluvitetut laitokset, joissa PIPOasetus on vähimmäisvaati muksena Laitoksia ohjaavat määräykset keväällä 2017 PIPO-asetus (Vna750/2013)

6 Lainsäädännön tuomat haasteet, PINO PIPO PIPO+MCP Laitoksille on tehtyjä muutostöitä jo vuodesta 2010 lähtien Pienissä öljyvarastoissa säiliöiden vaihto on kustannustehokkain tapa täyttää asetuksen vaatimukset Öljysäiliö Öljynkäsittelyalue Piha-alueiden ja öljynerottimien uusiminen Raskaan polttoöljyn vaihto mm. kevyeen polttoöljyyn ja siitä aiheutuvat kustannusvaikutukset Uusien vara- ja huippulaitosten polttoainevalin nat PIPO- Vaatimukset Häkämittaukset Mittausten lisääminen vanhoihin kpa-kattiloihin merkitys? Pienissä kl-verkoissa vaikea toteuttaa määräajassa (optimaaliset sääolosuhteet), kustannusvaikutukset, tietojen hallinnointi Lauhdevesianalyysit Päästömittaukset Analysointitiheys ja tulosten vertailu/ merkitys?

7 Lainsäädäntö ja käytännön haasteet Uudet laitokset rakennettu automaattisesti PIPO-asetuksen täyttäviksi Olemassa oleviin laitoksiin tehtävät muutostyöt ovat joskus haasteellisia ÖE:n uusiminen voi vaatia koko piha-alueen aukaisemisen Sähkösuodattimen rakentaminen ahtaille tonteille Jälkikäteen tehtävien muutostöiden toimivuus epävarmaa Savukaasupesureiden lauhdevesiä analysoidaan rekisteröidyillä laitoksilla kaksi kertaa vuodessa. ei asetettuja raja-arvoja, tulosten arviointi tapauskohtaisesti Häkämittausten asentaminen vanhoihin kattiloihin Merkitys?

8 Lainsäädännön tuomat kustannushaasteet Ennakointi ja suunnitelmallisuus ovat mahdollistaneet kohtuullisen maltilliset kustannukset vuositasolla Olemassa oleviin lämpökeskuksiin on tehty vaatimusten täyttämiseksi muutostöitä yli 2,5 miljoonalla eurolla Savon Voimalla on käytössä ns. verkkokohtainen kaukolämmön hinnoittelu Kaukolämpöverkot ovat suhteellisen pieniä, joissa ei juuri tapahdu kasvua syntyvät investointikustannukset aiheuttavat hintapaineita Polttoainemuutosten aiheuttamat lisäkustannukset huipputehon tuottamisessa (POR POK) Laitoksia on rekisteröity ja luvitettu yhteensä n. 40 MCP:n piiriin tulossa lisäksi noin 20 energiantuotantoyksikköä päästömittausvelvoitteet ja hallinnollinen taakka

9 Lainsäädännön tuomat haasteet, ajatuksia ja tulevaisuuden näkymiä PIPO-asetuksen päivityksessä on tulossa lievennyksiä vara- ja huippukäytössä olevien laitosten öljynkäsittelyalueille erittäin vähän käyvien laitosten rikkidioksidipäästörajojen poistuminen Sääntelyn ja päästörajojen vaikutukset bioöljyjen käyttöönottoon? Onko tehty ennenaikaisia investointeja? + Ympäristönsuojelullinen näkökulma - Nolla ympäristövahinkoa + Käyttötoiminnan ja raportoinnin ryhdistyminen + Yhdenmukaiset velvoitteet, ennakoitavuus toiveena kustannustehokas ympäristönsuojelu!

10 KIITOS MIELENKIINNOSTA!

#vibes2016 TERVETULOA. Enfo Digital Dimension Vibes 2016

#vibes2016 TERVETULOA. Enfo Digital Dimension Vibes 2016 TERVETULOA Enfo Digital Dimension Vibes 2016 SAVON VOIMA OYJ TUOTANNON DIGITALISOIDUT PROSESSIT TEHOSTAVAT LIIKETOIMINTAA MAIJA HENELL SAVON VOIMA OYJ Modernin teknologian ja tiedon monipuolinen yhdistäminen

Lisätiedot

Polttolaitosten sääntely. Kaukolämpöpäivät Heidi Lettojärvi

Polttolaitosten sääntely. Kaukolämpöpäivät Heidi Lettojärvi Polttolaitosten sääntely Kaukolämpöpäivät 23.- Heidi Lettojärvi Kaikkien polttolaitosten ympäristösääntely uudistumassa LCP-BAT Päätelmät julkaistiin 17.8. Lupien tarkistaminen alkaa Kansallisen soveltamisohjeistuksen

Lisätiedot

SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 30.1.2014 Kirsi Koivunen, Pöyry

SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 30.1.2014 Kirsi Koivunen, Pöyry SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI Kirsi Koivunen, Pöyry JOHDANTO Suurten polttolaitosten uuden BREF:n luonnos julkaistiin

Lisätiedot

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Teollisuuden polttonesteet seminaari, 10.9.2015 Sisältö Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon

Lisätiedot

Päästövaikutukset energiantuotannossa

Päästövaikutukset energiantuotannossa e Päästövaikutukset energiantuotannossa 21.02.2012 klo 13.00 13.20 21.2.2013 IJ 1 e PERUSTETTU 1975 - TOIMINTA KÄYNNISTETTY 1976 OMISTAJANA LAPUAN KAUPUNKI 100 % - KAUPUNGIN TYTÄRYHTIÖ - OSAKEPÄÄOMA 90

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Aurinkosähkö

Aurinkosähkö Aurinkosähkö 25.10.2016 Yritystietoa Savon Voimasta Energian ja informaation Innovatiivinen yhdistäjä Savon Voima on maakunnallinen energiakonserni, jonka omistaa 100 prosenttisesti alueen 21 kuntaa. Olemme

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Kaukolämmitys Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (6) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Ruskeasuon huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä

Lisätiedot

Aurinkosähköä marjatiloille

Aurinkosähköä marjatiloille Aurinkosähköä marjatiloille Energian ja informaation Innovatiivinen yhdistäjä Savon Voima on maakunnallinen energiakonserni, jonka omistaa 100 prosenttisesti alueen 21 kuntaa. Olemme siis alueen asukkaiden

Lisätiedot

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009

Lisätiedot

HE 167/2017 vp keskeiset ehdotukset. Ympäristövaliokunta Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi

HE 167/2017 vp keskeiset ehdotukset. Ympäristövaliokunta Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi HE 167/2017 vp keskeiset ehdotukset Ympäristövaliokunta 16.11.2017 Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi HE liittyy niin sanotun MCP-direktiivin kansalliseen täytäntöönpanoon MCP - direktiivi koskee keskisuurista

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

MITÄ SÄHKÖN LISÄKSI? LÄMPÖ- JA JÄÄHDYTYSVERKKOJEN ROOLI ÄLYKKÄÄSSÄ ENERGIAJÄRJESTELMÄSSÄ. Energiateollisuuden tutkimusseminaari 30.1.

MITÄ SÄHKÖN LISÄKSI? LÄMPÖ- JA JÄÄHDYTYSVERKKOJEN ROOLI ÄLYKKÄÄSSÄ ENERGIAJÄRJESTELMÄSSÄ. Energiateollisuuden tutkimusseminaari 30.1. MITÄ SÄHKÖN LISÄKSI? LÄMPÖ- JA JÄÄHDYTYSVERKKOJEN ROOLI ÄLYKKÄÄSSÄ ENERGIAJÄRJESTELMÄSSÄ Energiateollisuuden tutkimusseminaari 30.1.2018 SISÄLTÖ Älykäs kaupunkienergia -hanke Lämpö- ja jäähdytysverkot

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

TULEVIEN BAT-PÄÄTELMIEN VAIKUTUKSET SUURILLA POLTTOLAITOKSILLA PÄÄSTÖJEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILUT JOHTAMIS- JÄRJESTELMÄT JA -STRATEGIAT

TULEVIEN BAT-PÄÄTELMIEN VAIKUTUKSET SUURILLA POLTTOLAITOKSILLA PÄÄSTÖJEN JA VAIKUTUSTEN TARKKAILUT JOHTAMIS- JÄRJESTELMÄT JA -STRATEGIAT TULEVIEN BAT-PÄÄTELMIEN VAIKUTUKSET SUURILLA POLTTOLAITOKSILLA Ilmansuojelupäivät Kirsi Koivunen SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (SVA), SIDOSRYHMÄTYÖ JA VAIKUTUKSET ALUETALOUTEEN YMPÄRISTÖLAINSÄÄNNÖN

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Ympäristönsuojelulainsäädäntö bioenergian tuotannossa ja käytössä

Kommenttipuheenvuoro: Ympäristönsuojelulainsäädäntö bioenergian tuotannossa ja käytössä Kommenttipuheenvuoro: Ympäristönsuojelulainsäädäntö bioenergian tuotannossa ja käytössä Fredrik Blomfelt, Metsäteollisuus ry Bioenergian sääntelyn monet ulottuvuudet seminaari, 11.4.2014 Uusiutuva raaka-aine,

Lisätiedot

BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ. Lämmitystekniikkapäivät 2015. Petteri Korpioja. Start presentation

BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ. Lämmitystekniikkapäivät 2015. Petteri Korpioja. Start presentation BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ Lämmitystekniikkapäivät 2015 Petteri Korpioja Start presentation Bioenergia lämmöntuotannossa tyypillisimmät lämmöntuotantomuodot ja - teknologiat Pientalot Puukattilat

Lisätiedot

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Aimo Aalto, TEM 19.1.2015 Hajautetun energiantuotannon työpaja Vaasa Taustaa Pienimuotoinen sähköntuotanto yleistyy Suomessa Hallitus edistää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.06.2014 Sivu 1 / 1 2522/11.01.00/2014 74 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Kaupunginkallion lämpökeskuksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistushakemuksesta

Lisätiedot

Valtakunnalliset päästömittaajapäivät Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö

Valtakunnalliset päästömittaajapäivät Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö Valtakunnalliset päästömittaajapäivät 12.- Energiateollisuus ja uusi lainsäädäntö LCP-BREF:n päästö- ja mittausvelvoitteet Heidi Lettojärvi Päästösääntely Jätteenpolttoasetus (151/2013) JÄTTEENPOLTON BREF

Lisätiedot

Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset

Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset Teollisuuden polttonesteet - seminaari Tampere 9.-10.9.2015 Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen Polttolaitosten päästöjen sääntely Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Alue & Yhdyskunta. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012

Alue & Yhdyskunta. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012 Alue & Yhdyskunta Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012 Helsinki 2013 Sisältö 1 Taustaa... 2 2 Muuntokertoimet... 3 3 Lämpölaitosten yhteystietoja... 4 4 Lämmön tuotanto, hankinta ja myynti...

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -

Lisätiedot

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET 2017 2025 Energiantuotannon toimenpideohjelma 8.5.2017 Sirpa Leino, Energiateollisuus ry Energia-ala lähtenyt heti vakuuttavasti mukaan Energia-alan sopimuksen kattavuus erittäin

Lisätiedot

Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT

Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT LUONNOS 6.9.2017 Liite 1A UUDET PÄÄSTÖRAJA-ARVOT Uudet energiantuotantoyksiköt noudattavat tämän liitteen 1A päästöraja-arvoja 20.12.2018 alkaen, olemassa olevat polttoaineteholtaan yli 5 megawatin energiantuotantoyksiköt

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Lassilan huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1.

Lisätiedot

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Niina Heiskanen Avainluvut lyhyesti Kotkan Energia 2013 Kotkan kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö Liikevaihto 43,2 milj. (45,9) Liikevoitto 4,9 milj. (4,2)

Lisätiedot

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut 24.11.2016 Turku Energia -konserni 2015 Konsernihallinto ja Konsernipalvelut Energialiiketoiminnot

Lisätiedot

KOLMANSIEN OSAPUOLIEN PÄÄSY KAUKOLÄMPÖVERKKOIHIN. Kaukolämpöpäivät Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting

KOLMANSIEN OSAPUOLIEN PÄÄSY KAUKOLÄMPÖVERKKOIHIN. Kaukolämpöpäivät Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting KOLMANSIEN OSAPUOLIEN PÄÄSY KAUKOLÄMPÖVERKKOIHIN Kaukolämpöpäivät 23.8.2017 Jenni Patronen, Pöyry Management Consulting All rights reserved. No part of this document may be reproduced in any form or by

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta VTT Seminaari: Puuhakkeesta sähköä ja lämpöä pienen kokoluokan kaasutustekniikan kehitys ja tulevaisuus 13.06.2013 Itämerenkatu 11-13, Auditorio Leonardo Da

Lisätiedot

Tietoja pienistä lämpölaitoksista

Tietoja pienistä lämpölaitoksista Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 1 Sisältö 1 Taustaa 3 2 Muuntokertoimet 4 3 Lämpölaitosten yhteystietoja

Lisätiedot

Ajankohtaista ympäristölainsäädännöstä

Ajankohtaista ympäristölainsäädännöstä Ajankohtaista ympäristölainsäädännöstä Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 13.11.2017 10.11.2017 Sisältö Tietojärjestelmämuutokset Ympäristölainsäädännön ja erityisesti ympäristönsuojelulain 527/2014 muutokset

Lisätiedot

BioForest-yhtymä HANKE

BioForest-yhtymä HANKE HANKE Kokonaisen bioenergiaketjun yritysten perustaminen: alkaa pellettien tuotannosta ja päättyy uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön myyntiin Bio Forest-yhtymä Venäjän federaation energiatalouden

Lisätiedot

Energiaosuuskuntien tulevaisuudennäkymät. Jouni Pennanen 4.11.2011

Energiaosuuskuntien tulevaisuudennäkymät. Jouni Pennanen 4.11.2011 Energiaosuuskuntien tulevaisuudennäkymät Jouni Pennanen 4.11.2011 Lämpöyritykset Suomessa Lämpöyritykset Suomessa Ilmastosopimuksen tavoitteet Kioton sopimus velvoittaa kehittyneitä maita vähentämään 5,2

Lisätiedot

Etelä-Savon Energiatase Energiapuusta enemmän - seminaari, Mikkeli Mika Laihanen & Antti Karhunen

Etelä-Savon Energiatase Energiapuusta enemmän - seminaari, Mikkeli Mika Laihanen & Antti Karhunen Etelä-Savon Energiatase 2015 14.11.2016 Energiapuusta enemmän - seminaari, Mikkeli Mika Laihanen & Antti Karhunen 1 Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tavoitteet 2. Energiataseen määritelmä ja hyödyt 3.

Lisätiedot

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasuyhdistyksen syyskokous 11.11.2009 Jouni Haikarainen 10.11.2009 1 Kestävä kehitys - luonnollinen osa toimintaamme Toimintamme tarkoitus:

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA / RUUKIN TAAJAMA Biokaukolämpöenergian kannattavuustarkastelu Syyskuu 2010

SIIKAJOEN KUNTA / RUUKIN TAAJAMA Biokaukolämpöenergian kannattavuustarkastelu Syyskuu 2010 1(6) SIIKAJOEN KUNTA / RUUKIN TAAJAMA Biokaukolämpöenergian kannattavuustarkastelu Syyskuu 2010 Osoite: Puh/fax Sähköposti: PL 43 (Voudintie 6) (08)-5625 100 etunimi.sukunimi@planora.fi 90401 OULU (08)-376

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna

Ajankohtaiskatsaus. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna Ajankohtaiskatsaus Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna Muutosten aikaa Maailmanpoliittinen tilanne EU:n kehitys Energiaunioni Energiamurros Maakuntauudistus 2 Energiapolitiikan

Lisätiedot

Aurinkolämpö osana uusiutuvaa kaukolämmön tuotantoa - Case Savon Voima. Kaukolämpöpäivät Kari Anttonen

Aurinkolämpö osana uusiutuvaa kaukolämmön tuotantoa - Case Savon Voima. Kaukolämpöpäivät Kari Anttonen Aurinkolämpö osana uusiutuvaa kaukolämmön tuotantoa - Case Savon Voima Kaukolämpöpäivät 24.8.2016 Kari Anttonen Savon Voiman omistajat ja asiakkaat Kuopio 15,44 % Lapinlahti 8,49 % Iisalmi 7,34 % Kiuruvesi

Lisätiedot

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006. Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari 14.11.2006 Vantaan Energia Oy Tommi Ojala 1 Missio Vantaan Energia tuottaa energiapalveluja Suomessa. 2 Visio 2012 Vantaan Energia on Suomen menestyvin

Lisätiedot

Sähkön hinta. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 040-5066564. J.Partanen www.lut.fi/lutenergia Sähkömarkkinat

Sähkön hinta. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 040-5066564. J.Partanen www.lut.fi/lutenergia Sähkömarkkinat Sähkön hinta Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi 0405066564 1 LUT strategiset painopistealueet Energiatehokkuus* ja energiamarkkinat Strategisen tason liiketoiminnan ja teknologian johtaminen Tieteellinen

Lisätiedot

ORIMATTILAN LÄMPÖ OY. Hevosenlanta -ympäristöuhka vai hukattu mahdollisuus? -seminaari 4.11.2009 Toimitusjohtaja Reijo Hutri

ORIMATTILAN LÄMPÖ OY. Hevosenlanta -ympäristöuhka vai hukattu mahdollisuus? -seminaari 4.11.2009 Toimitusjohtaja Reijo Hutri ORIMATTILAN LÄMPÖ OY Hevosenlanta -ympäristöuhka vai hukattu mahdollisuus? -seminaari 4.11.2009 Toimitusjohtaja Reijo Hutri ORIMATTILA 2 ORIMATTILAN HEVOSKYLÄ Tuottaa n. 20 m³/vrk kuivikelantaa, joka sisältää

Lisätiedot

Ajankohtaista suurten ja pienten polttolaitosten päästösääntelyssä

Ajankohtaista suurten ja pienten polttolaitosten päästösääntelyssä Ajankohtaista suurten ja pienten polttolaitosten päästösääntelyssä Ilmansuojelupäivät Lappeenranta 23. -24.8.2016 Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen Ajankohtaista päästösääntelyssä suuret ja pienet

Lisätiedot

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla 1 Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla Vaskiluodon Voima Oy:n käyttökohteet Kaasutuslaitos Vaskiluotoon, korvaa kivihiiltä Puupohjaisten polttoaineiden nykykäyttö suhteessa potentiaaliin Puuenergian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (5) Asia tulisi käsitellä 346 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston päätökseksi koskien siirtymäsuunnitelmaa rajoittaa tiettyjen yli 50 megawatin polttolaitosten

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (7) Anna Häyrinen 05.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian n huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1. Hakijan

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimus - Energiapalvelujen toimenpideohjelman toteuttaminen

Energiatehokkuussopimus - Energiapalvelujen toimenpideohjelman toteuttaminen Energiatehokkuussopimus - Energiapalvelujen toimenpideohjelman toteuttaminen Kaukolämmön jakelun energiatehokkuuden parantaminen verkkosimuloinnilla 14.12.2011 Jari Väänänen Kaukolämmön jakelun energiatehokkuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (7) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2011 1 (7) 864 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin Energian ympäristölupahakemuksesta (Alppilan lämpökeskus) HEL 2011-000106 T 11 01 00 00

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa 26. 11. 2013 Anna Hallvar Varsinais-Suomen bioenergiatuotannon suunnittelu ja ohjaus HANKKEESTA: Hankkeen tavoitteena on kasvattaa Varsinais-Suomen bioenergiapotentiaalien

Lisätiedot

Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä.

Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä. 1 Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta... 1 2. Simpeleen lämpö Oy lämmön toimitus ja tuotanto... 2 3. Kaukolämmön hinta Simpeleellä, perusmaksu ja kulutusmaksu,... sekä vertailu

Lisätiedot

Tiedonvälityshanke. Urpo Hassinen 6.10.2009

Tiedonvälityshanke. Urpo Hassinen 6.10.2009 Tiedonvälityshanke Urpo Hassinen 6.10.2009 Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa ÖLJYSTÄ HAKELÄMPÖÖN Osuuskunnan perustava kokous 15.9.1999, perustajajäseniä 12, jäseniä tällä hetkellä 51 Hoidettavana vuonna

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus. Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus 16.4.2013 Kirsi Sivonen, Motiva Oy

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus. Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus 16.4.2013 Kirsi Sivonen, Motiva Oy Uusiutuvan energian kuntakatselmus Sisältö ja toteutus Uusiutuvan energian kuntakatselmoijien koulutustilaisuus Tavoite ja sisältö Tavoite Tunnetaan malliraportin rakenne Sisältö Kuntakatselmuksen sisältö

Lisätiedot

Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015

Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015 Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen Eeva Lillman 12.11.2015 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Lahden kaupungin 100- prosenttisesti omistama Kolme voimalaitosta Lahdessa, yksi

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Eduskunnan talousvaliokokunta 7.3.2017 Pekka Ripatti Uusiutuvan energian käytön lisääminen ja energian hankinnan omavaraisuus Uusiutuvan

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa

Uusiutuva energia energiakatselmuksissa Uusiutuva energia energiakatselmuksissa 24.1.2017 Juha Toivanen, Energiavirasto Energiakatselmustoiminta Suomessa Suuren yrityksen energiakatselmus Vapaaehtoinen katselmustoiminta 2 Suuren yrityksen energiakatselmukset

Lisätiedot

Vaskiluodon Voiman bioenergian

Vaskiluodon Voiman bioenergian Vaskiluodon Voiman bioenergian käyttönäkymiä - Puuta kaasuksi, lämmöksi ja sähköksi Hankintapäällikkö Timo Orava EPV Energia Oy EPV Energia Oy 5.5.2013 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND Vaasa 230 MW e, 170

Lisätiedot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot N:o 1017 4287 Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot Taulukko 1. Kiinteitä polttoaineita polttavien polttolaitosten

Lisätiedot

Maalämpö rivitaloon. Mikko Rantanen, Nivos Energia Oy

Maalämpö rivitaloon. Mikko Rantanen, Nivos Energia Oy Maalämpö rivitaloon Mikko Rantanen, Nivos Energia Oy 25.10.2017 Nivos Olemme edelläkävijä elämänlaadun varmistajana. Nivomme yhteen asumista ja yrittäjyyttä helpottavia tuotteita ja palveluita, jotta asiakkaamme

Lisätiedot

- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen

- Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen ENERGIATUET 2013 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä - Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet ELY-keskuksille energiatukien myöntämisestä,

Lisätiedot

PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN

PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN PÄÄSTÖKAUPPADIREKTIIVIN UUDISTAMISEN VAIKUTUKSET SUOMEN ENERGIASEKTORIIN JA TEOLLISUUTEEN 6.6.217 SISÄLTÖ Tärkeimmät direktiivimuutokset ja ilmaisjako Vaikutukset energiasektoriin Vaikutukset teollisuuteen

Lisätiedot

Energiaa ja elinvoimaa

Energiaa ja elinvoimaa Energiaa ja elinvoimaa Lappilainen ENERGIA 11.5.2010 Asiakaslähtöinen ja luotettava kumppani Rovaniemen Energia-konserni Rovaniemen kaupunki Konsernin liikevaihto 40 milj. Henkilöstö 100 hlö Yksiköiden

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE Lämpöyrittäjä-tulokas kilpailusarja (enintään 2 vuotta lämpöyrittäjänä toimineet) 1. Yrityksen perustiedot Lämpöyrittäjien nimet, yrityksen tai osuuskunnan nimi:

Lisätiedot

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 1237-8879. Sky-kansio 7/7

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 1237-8879. Sky-kansio 7/7 Kaukolämpöennuste vuodelle 2003 Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 1237-8879 Sky-kansio 7/7 KAUKOLÄMPÖENNUSTE VUODELLE 2003 SISÄLTÖ: 1. TEKSTIOSA 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämpöjohdot... 1 1.3 Asiakkaat...

Lisätiedot

1) vähintään 5 megawattia, mutta alle 50 megawattia; ja

1) vähintään 5 megawattia, mutta alle 50 megawattia; ja Ympäristönsuojelulain toimeenpanoprojekti 5 Suuret polttolaitokset - pienryhmä 16.5.2014 MUISTIO/TOIMEENPANOASIAKIRJA TULKINTOJA ERÄISTÄ POLTTOLAITOKSIA KOSKEVISTA SÄÄNNÖKSISTÄ Päästöraja-arvoista ja niiden

Lisätiedot

Lämpöpumppuala. Jussi Hirvonen, toiminnanjohtaja. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry, www.sulpu.fi

Lämpöpumppuala. Jussi Hirvonen, toiminnanjohtaja. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry, www.sulpu.fi Mikä ala kyseessä? Kansalaiset sijoittivat 400M /vuosi Sijoitetun pääoman tuotto > 10 % Kauppatase + 100-200 M /vuosi Valtion tuki alalle 2012 < 50 M Valtiolle pelkkä alv-tuotto lähes 100 M /vuosi Uusiutuvaa

Lisätiedot

Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ. Keravan omakotiyhdistys Osmo Auvinen

Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ. Keravan omakotiyhdistys Osmo Auvinen Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ Keravan omakotiyhdistys 26.4.2017 Osmo Auvinen osmo.auvinen@keoy.fi Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut

Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut Hajautetun energian uudet innovatiiviset ratkaisut Kuntamarkkinat 9.9.2015 Ilkka Pihlainen Toimialajohtaja, Energia ja ilmasto FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 18.9.2015 Page 1 Rakennetun ympäristön asiantuntija

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

One1 alueelliset lähienergiaratkaisut. Harri Kemppi

One1 alueelliset lähienergiaratkaisut. Harri Kemppi One1 alueelliset lähienergiaratkaisut Harri Kemppi One1 Oy One1 Oy on suomalainen Clean Tech-yritys Toimintamme pohjautuu uusiutuvan energian teknologioiden kehittämiseen ja keskittämiseen lähilämpö/korttelilämpö-tyyppiseksi

Lisätiedot

Kotimainen kokonaistoimitus sahateollisuuden tarpeisiin. Jussi Räty, MW Power Suomen Sahat Bioenergiaseminaari 2009

Kotimainen kokonaistoimitus sahateollisuuden tarpeisiin. Jussi Räty, MW Power Suomen Sahat Bioenergiaseminaari 2009 Kotimainen kokonaistoimitus sahateollisuuden tarpeisiin Jussi Räty, MW Power Suomen Sahat Bioenergiaseminaari 2009 Tämä on MW Power Metson ja Wärtsilän omistama yhteisyritys, omistussuhde Metso 60% ja

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Varatehoselvitys

Parikkalan kunta. Varatehoselvitys Parikkalan kunta 1/8 Parikkalan kunta 30.01.2014 Ville Korpinen Kangasvuorentie 10 FIN-40320 JYVÄSKYLÄ FINLAND Tel. +358-14-4467 111 Fax +358-14-4467 123 Parikkalan kunta 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto...

Lisätiedot

Voimalaitos prosessit. Kaukolämpölaitokset 1, Tuomo Pimiä

Voimalaitos prosessit. Kaukolämpölaitokset 1, Tuomo Pimiä Voimalaitos prosessit Kaukolämpölaitokset 1, 2015. Tuomo Pimiä Sisältö Kaukolämpölaitokset Johdanto Tuntivaihtelu käyrä Peruskuormalaitos Huippukuormalaitos Laitoskoon optimointi Pysyvyyskäyrä Kokonaiskustannus

Lisätiedot

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä

Lisätiedot

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen

SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen SAVUKAASUPESUREIDEN LUVITUSKÄYTÄNNÖT JA JÄTEVESIEN JA LIETTEIDEN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari Kirsi Koivunen TAUSTA JA SISÄLTÖ Selvitys polttolaitosten savukaasupesureiden

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

Energiaa ja elinvoimaa

Energiaa ja elinvoimaa Energiaa ja elinvoimaa Lapin liiton valtuustoseminaari 20.5.2010 Asiakaslähtöinen ja luotettava kumppani Rovaniemen Energia-konserni Rovaniemen kaupunki Konsernin liikevaihto 40 milj. Henkilöstö 100 hlö

Lisätiedot

Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.10.2007. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006

Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.10.2007. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006 Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.0.2007 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006 LÄMPÖLAITOSKYSELY 6/83/2007 Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö K. Luoma 3.0.2007 (2) LÄMPÖLAITOSTIEDOT VUODELTA

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi Uusiutuvan energian kuntakatselmointi Asko Ojaniemi Katselmoinnin sisältö Perustiedot Energian kulutuksen ja tuotannon nykytila Uusiutuvat energialähteet Toimenpide-ehdotukset Jatkoselvitykset Seuranta

Lisätiedot

Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Muuttuva toimintaympäristö ja Suomi Globaaleja haasteita Ilmastonmuutos Riippuvuus fossiilisista polttoaineista

Lisätiedot

HANHIKOSKI. Ari Aalto Evijärven kunnanvaltuuston iltakoulu Evijärvi TAUSTAA

HANHIKOSKI. Ari Aalto Evijärven kunnanvaltuuston iltakoulu Evijärvi TAUSTAA HANHIKOSKI Ari Aalto Evijärven kunnanvaltuuston iltakoulu Evijärvi 16.10.2013 1 TAUSTAA Hanhikosken saneerauksen esiselvitys, raportti 9.8.2010 esitelty Kunnanhallitukselle 9.8.2010 Kunnanvaltuustolle

Lisätiedot

Energian hinnat laskivat ensimmäisellä neljänneksellä

Energian hinnat laskivat ensimmäisellä neljänneksellä Energia 2016 Energian hinnat 2016, 1. neljännes Energian hinnat laskivat ensimmäisellä neljänneksellä Tilastokeskuksen tietojen mukaan energiatuotteiden hinnat jatkoivat laskuaan vuoden 2016 ensimmäisellä

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Kokemuksia kaukolämpökatselmuksista. Tatu Pahkala 10.11.2010. Muutoksen mahdollistaja osaamisen yhdistäjä

Kokemuksia kaukolämpökatselmuksista. Tatu Pahkala 10.11.2010. Muutoksen mahdollistaja osaamisen yhdistäjä Kokemuksia kaukolämpökatselmuksista Tatu Pahkala 10.11.2010 Muutoksen mahdollistaja osaamisen yhdistäjä Empower lyhyesti Empower on monikansallinen palveluyritys, joka toimittaa rakentamis-, ylläpito-

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 1 Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 2 Toteutusselvityksen tavoite Selvityksen tavoitteena on esimerkkitilan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 09.08.2007 Anneli Karjalainen EHDOTUS VALTIONEUOSTON ASETUKSEKSI VÄHINTÄÄN 50 MEGAWATIN POLTTOLAITOSTEN JA KAASUTURBIINIEN RIKKIDIOKSIDI-, TYPENOKSIDI-

Lisätiedot

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011 TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus

Lisätiedot