Keinotekoisen eristeen suojakerros

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keinotekoisen eristeen suojakerros"

Transkriptio

1 InfraRYL, päivitys / KM Keinotekoisen eristeen suojakerros Tiivistyskalvo on materiaalista riippumatta suojattava sen pitkäaikaiskestävyyteen haitallisesti vaikuttavilta tekijöiltä, kuten pistemäiseltä kuormitukselta, muodonmuutoksilta, korkeilta lämpötiloilta ja UV-säteilyltä. Tiivistyskalvo voi vaurioitua jo työn aikana työmaaliikenteen, työvälineiden huolimattoman käsittelyn tai alustassa olevien terävien partikkelien takia. Suojakerros on tärkeä myös kalvoon muodostuvien lämpölaajenemisvekkien ja kohoumien estämiseksi. Tiivistä asfalttia ei tarvitse suojata. Suojaustarve riippuu kalvon paksuudesta, raaka-aineesta, viereisten kerrosten materiaaleista ja kuormituksesta. Geomembraanin puhkaisulujuus voidaan tutkia indeksikokeilla tai toimivuuskokeella (performance test). Suojageotekstiili voidaan mitoittaa sylinterikokeella (SFS-EN 13719) käyttäen kohteen tiivistyskalvoa ja kuivatuskerroksen materiaalia sekä tulevia kuormitustietoja. Mikäli suojakerroksessa käytetään geokompostiittia, jossa on kahden geotekstiilin välissä geoverkko, tai muuta vastaavaa tuotetta, on sen soveltuvuus ja suojaustehokkuus osoitettava. HDPE:stä valmistettu tiivistyskalvo on herkin jännityksille ja altis jännityssäröilylle. Suojakerros mitoitetaan kuvan :K1 mukaisella sylinterikokeella siten, että kalvon paikallinen moniaksiaalinen muodonmuutos on < 0,25 %. Kuva :K1. Suojakerroksen mitoittamiseen käytettävän sylinterikokeen periaate (Müller, 2007) SFS-EN Geotextiles and geotextile-related products. Determination of the long term protection efficiency of geotextiles in contact with geosynthetic barriers Müller, HDPE Geomembranes in Geotechnics Suojakerroksen materiaalit Suojakerros voidaan rakentaa mineraalisesta materiaalista tai ko. käyttötarkoitukseen valmistetusta geosynteettisestä tuotteesta tai niiden yhdistelmästä. Suojakerroksen tulee olla kemiallisesti yhteensopiva tiivistyskalvon ja kuivatuskerroksen materiaalin kanssa. Suojakerroksella tulee olla riittävä suojausteho käyttöiän ajan käyttökohteessa vallitsevat kemialliset, biologiset, termiset ja mekaaniset kuormitustilanteet huomioiden. Allasrakenteissa on erityisesti huomioitava aaltojen, jään ja

2 InfraRYL, päivitys / KM 2 padotettavan nesteen vaikutukset. Jos suojakerros jää auringonvalolle alttiiksi esim. luiskissa, on käytettävä UV-kestävää materiaalia. : SFS-EN Geotextiles and geotextile-related products. Characteristics required for use in solid waste disposals (Geotekstiilit ja vastaavat tuotteet. Toiminnalliset vaatimukset kaatopaikkojen rakentamisessa) Mineraalinen suojakerros Käytettävän materiaalin raemuodon ja raekoon tulee olla sellainen, ettei se vaurioita tiivistyskalvoa. Parhaiten soveltuu tasarakeinen ja pyöreäsärmäinen hiekka, jonka enimmäisraekoko on 2 mm, esim. 0/2 GF 85. Mikäli käytetään karkeampaa kiviainesta, on suojausvaikutus tarkistettava ja tarvittaessa täydennettävä rakennetta tiivistyskalvon päälle asennettavalla suojageotekstiilillä, jotta kalvoon ei muodostu haitallisia muodonmuutoksia. Suojakerroksen materiaalin pitkäaikaiskestävyys ja kemiallinen yhteensopivuus keinotekoisen eristeen ja kuivauskerroksen sekä suotoveden kanssa on osoitettava, mikäli käytetään muita kuin luonnon kiviaineksia. Materiaalin kalsiumkarbonaattipitoisuuden tulee olla < 15 % CaCO3 (DIN 18129). Materiaalin kulmikkuus kuvaa materiaalin pistekuormitusvaikutusta, Kulmikkuutta (angularity) voi arvioida menetelmällä ASTM C 1252: Uncompacted Void Content of Fine Aggregate. Kalsiumkarbonaatin esiintyminen ja analysointitarve voidaan selvittää pikatestillä. Näytteeseen lisätään väkevää suolahappoa ja mikäli näyte kuohuaa, siinä on karbonaatteja ja karbonaattipitoisuus on tutkittava. Kiviainesten vaatimustenmukaisuus osoitetaan standardin SFS-EN mukaisesti. Tuotteen toimittaja vastaa, että rakennustuotteella, johon kohdistuu olennaisia teknisiä vaatimuksia, on rakennettavaan kohteeseen soveltuva rakennustuoteasetuksen tai tuotehyväksyntälain mukainen hyväksyntä. Materiaalin rakeisuus varmistetaan pesuseulonnalla standardin SFS-EN mukaisesti etukäteen. Jokaisesta ottopaikasta tutkitaan vähintään 3 näytettä hyväksyttämistä varten. Mineraalisen suojakerroksen vähimmäispaksuus on 100 mm. Eroosiovaurioiden ja materiaalien sekoittumisen estämiseksi hienorakeinen mineraalinen suojakerros erotetaan kuivatuskerroksesta suodatinkankaalla (N3) tai suodatinkerroksella, esim. 0/8 mm. Hiekkakerros voidaan korvata myös bentoniitti- tai hiekkamatolla. Mineraalisena suojakerroksena voidaan käyttää myös soveltuvaa jätemateriaalia, kunhan se on teknisesti ja ympäristöllisesti soveltuvaa, ei vaikuta haitallisesti kaatopaikkaveden laatuun.tiivistyskalvon kestävyyteen (esim. ph) tai rakenteiden toimintaan esim. aiheuttamalla kuivatuskerroksen tukkeutumista tai liukupintoja. Mineraalisesta materiaalista rakennettu kerros nostaa pohjan kuivatustasoa paksuutensa verran. Luiskissa mineraalisen suojakerroksen stabiliteetti voi olla rakentamisaikana riittämätön. SFS-EN A1 Maa- ja vesirakentamisessa ja tienrakenteissa käytettävät sitomattomat ja hydraulisesti sidotut kiviainekset

3 InfraRYL, päivitys / KM 3 SFS-EN Kiviainesten geometristen ominaisuuksien testaus. Osa 1: Rakeisuuden määrittäminen. Seulontamenetelmä DIN Soil, investigation and testing - Determination of lime content Suojageotekstiili Suojageotekstiilinä käytetään neulasidottua, paksua kuitukangasta, josta on poistettu tuotannon aikana katkenneet neulat. Suojageotekstiili hyväksytetään etukäteen tuotetiedoilla ja suoritustasoilmoituksella, joissa esitetään standardin SFS-EN mukaiset tiedot sekä seuraavat tiedot: raaka-aine neliöpaino EN ISO 9864 paksuus EN ISO vetolujuus ja murtovenymä EN ISO staattinen puhkaisulujuus (CBR-koe) EN ISO dynaaminen tunkeutumisvastus (kartiopudotuskoe) EN vaurioituminen asennettaessa EN ISO suojaustehokkuus EN ja EN pitkäaikaiskestävyys säänkestävyys EN kemikaalien kestävyys EN A1 tai EN ISO 134, EN mikrobiologinen kestävyys EN Mikäli suojageotekstiiliä käytetään luiskissa, on selvitettävä myös materiaalin rajapintojen kitkan riittävyys EN ISO :n mukaisella suoralla leikkauslujuustestillä tai jos kuormitus on korkeintaan kpa, standardin EN ISO :n mukaisella kaltevan pinnan testillä. Mikäli suojageotekstiili jää sääkuormitukselle alttiiksi esimerkiksi allasrakenteissa tai luiskissa ennen täytön etenemistä, on säänkestävyys osoitettava (EN 12224). Mikäli säänkestävyyttä ei ole osoitettu, pitää tuotteet peittää asennuspäivän aikana. Suojageotekstiilin käyttöikä ja polymeerin koostumus pitää ilmoittaa. Valmistuksessa ei saa käyttää kierrätysmateriaalia lukuun ottamatta valmistusprosessien kierrätysmateriaalia. Taulukossa :T1 on esitetty Geosynthetic Research Instituten vähimmäisvaatimukset suojageotekstiileille neliöpainoluokittain. Esitetyt lukuarvot ovat MARV-arvoja eli rullista määritettyjen keskiarvojen minimiarvoja. Taulukko :T1 Suojageotekstiilin vaatimukset ja testausmenetelmät Ominaisuus Testimenetelmä yksikkö Neliöpainouokka neliöpaino EN ISO 9864 g/m veto-ominaisuudet vetolujuus murtovenymä EN ISO EN ISO kn/m % CBR-puhkaisukoe puhkaisulujuus puhkaisuvenymä enimmäisvoimalla EN ISO kn mm 3,1 3,6 4,1 4,9 7,6 11,0

4 InfraRYL, päivitys / KM 4 SFS-EN Geotextiles and geotextile-related products. Characteristics required for use in solid waste disposals (Geotekstiilit ja vastaavat tuotteet. Toiminnalliset vaatimukset kaatopaikkojen rakentamisessa) SFS-EN ISO Geosynthetics. Dynamic perforation test (cone drop test) EN ISO Geosynthetics -- Determination of thickness at specified pressures -- Part 1: Single layers EN ISO 9864 Geotextiles - Determination of Mass Per Unit Area EN ISO Geosynthetics - Wide-width tensile test EN ISO Geosynthetics. Index test procedure for the evaluation of mechanical damage under repeated loading. Damage caused by granular material EN ISO Geosynthetics - Static puncture test (CBR test) EN ISO Geosynthetics. Determination of friction characteristics. Part 1: Direct shear test EN ISO Geosynthetics. Determination of friction characteristics. Part 2: Inclined plane test EN ISO 134 Geotextiles and geotextile-related products Screening test method for determining the resistance to oxidation (ISO/TR 134:1999) EN Geotextiles and geotextile-related products - Determination of the resistance to weathering EN Geotextiles and geotextile-related products - Method for determining the microbiological resistance by a soil burial test EN Geotextiles and geotextile-related products - General tests for evaluation following durability testing EN Geotextiles and geotextile-related products Screening test method for determining the resistance to hydrolysis EN Geotextiles and geotextile-related products - Determination of the long term protection efficiency of geotextiles in contact with geosynthetic barriers EN A1 Geotextiles and geotextile-related products. Screening test method for determining the resistance to acid and alkaline liquids (ISO/TR 12960:1998, modified) EN Geosynthetics. Determination of the pyramid puncture resistance of supported geosynthetics GRI Test Method GT12(b) ISO Version Standard Specification for Test Methods and Properties for Nonwoven Geotextiles Used as Protection (or Cushioning) Materials Suojakerroksen tekeminen Suojakerros asennetaan hyväksytyn tiivistyskalvon (142513) päälle mahdollisimman pian, jolloin se suojaa tiivistyskalvoa lämpötilamuutoksilta ja työnaikaisilta vaurioilta. Asennusajankohta valitaan siten, että kalvon lämpölaajeneminen on mahdollisimman vähäistä, jotta kalvoon ei muodostu vekkejä. Asennustyö suunnitellaan etukäteen ottaen huomioon kalvon päällä liikkumisen rajoitukset Mineraalisen suojakerroksen tekeminen Koska tiivistyskalvon päällä ei saa liikennöidä, on mineraalinen suojakerros rakennettava samalla, kun levitetään kuivatuskerros. Työmaatiet on suunniteltava erikseen ottaen huomioon, että kalvon päällä pitää olla vähintään 0 mm kerros, jotta voidaan liikkua tela-alustaisella kalustolla, ja vähintään 1000 mm kerros, jotta voidaan liikkua pyöräkoneilla tai autoilla. Mineraalisen suojakerroksen materiaali on nostettava paikalleen, eikä sitä saa työntää kalvon päällä. Luiskissa levitys tehdään edeten alhaalta ylöspäin. Kerrosta ei tiivistetä. Kerroksen levitys- ja tasaustyössä on estettävä tiivistyskalvon vaurioituminen.

5 InfraRYL, päivitys / KM Suojageotekstiilin asentaminen Työmaalle toimitetut tuotteet ja niiden merkinnät tarkistetaan. Merkintöjen tulee olla standardin EN ISO mukaisia. Rullat varastoidaan materiaalitoimittajan ohjeiden mukaisesti tasaiselle alustalle irti maasta ja suojataan kastumiselta ja likaantumiselta. Suojageotekstiili levitetään hyväksytetyn levityssuunnitelman mukaisesti. Levitys tehdään käsin tai kalvokaistan vierestä. Saumoissa ja jatkoksissa limitetään vähintään 300 mm. Rullakaistat voidaan kiinnittää toisiinsa kuumentamalla (hitsaamalla) tai ompelemalla, jotta kuivatuskerroksen karkea materiaali ei levitysvaiheessa pääse saumasta tunkeutumaan suojageotekstiilin ja kalvon väliin. Mikäli rullakaistat kiinnitetään toisiinsa jatkuvalla saumalla, on vähimmäislimitys 1 mm. Matto painotetaan tuulen aiheuttamien liikkeiden estämiseksi. Suojageotekstiili on peitettävä tuotetiedoissa ilmoitetun ajan kuluessa. SFS-EN ISO Geotekstiilit ja vastaavat tuotteet - Tunnistaminen työmaalla (ISO 10320:1999) Valmis suojakerros Valmiin suojakerroksen päällä ei saa liikennöidä työkoneilla Suojakerroksen kelpoisuuden osoittaminen Asennusalustan laatu varmistetaan ennen suojakerroksen levittämistä ja dokumentoidaan valokuvaamalla. Taulukko :T2 Suojageotekstiilin laadunvalvontataulukko Testi Tarkistettava ominaisuus Standardi Testaustiheys vaatimustenmukaisuuden paksuus 2 kpa:n kuormalla EN ISO näyte / 20 m 2 testaus massa pinta-alayksikköä kohti EN ISO näyte / 20 m 2 vetolujuus EN ISO näyte / 00 m 2 repäisylujuus ASTM D näyte / 00 m 2 staattinen puhkaisulujuus EN ISO näyte / 00 m 2 saumojen lujuus saumojen veto- ja kuorintalujuus EN ISO mikäli asetettu vaatimus suunnitelma-asiakirjoissa suojageotekstiilin silmämääräinen tarkastus laatupoikkeamat, väri, paksuus, reiät, neulat tai rikkinäiset neulat ja muut viat materiaalissa jokaisesta rullasta asennuksen aikana Vaatimus Mineraalisesta suojakerroksesta tarkistetaan riittävä kerrospaksuus mittatikulla tai mitalla. Rakeisuus tarkistetaan seulomalla 1/1000 m 3. Tulokset dokumentoidaan. Suojageotekstiilin laatu varmistetaan CEN/TR 119:n mukaisesti. Mikäli valmistuksen laatua ei ole varmistettu kolmannen osapuolen laadunvalvonnalla, otetaan työmaalla näytteitä ja toimitetaan ne tutkittavaksi taulukon :T2 mukaisesti. Yhdenmukaisuustestauksen tulokset hyväksytetään valvojalla ja tilaajalla. Kaikki laboratoriotestit tehdään akkreditoidussa riippumattomassa kolmannen osapuolen laboratoriossa. Saumojen limitys tarkistetaan mittaamalla. Suojageotekstiilin asennus dokumentoidaan toteutuspiirustukseen.

6 InfraRYL, päivitys / KM 6 CEN/TR 119:2005 Geotextiles and geotextile-related products - On-site quality control Suojakerroksen tekemisen ympäristövaikutukset Pakkaus- ym. jätteet kerätään ja toimitetaan asianmukaiseen vastaanottopaikkaan.

InfraRYL, päivitys / KM 1 TK242/TR1 + TR3 RTS 17:35

InfraRYL, päivitys / KM 1 TK242/TR1 + TR3 RTS 17:35 InfraRYL, päivitys 13.10.2017 / KM 1 TK242/TR1 + TR3 RT 17:35 Liite 8 Maanteiden pohjavedensuojausrakenteissa käytettävän bentoniittimaton ominaisuudet Bentoniittimaton kelpoisuus käyttötarkoitukseen osoitetaan

Lisätiedot

Kaatopaikan kaasunkeräyskerros

Kaatopaikan kaasunkeräyskerros InfraRYL, päivitys 30.10.2017 / KM 1 142522 Kaatopaikan kaasunkeräyskerros Määritelmä Kaasunkeräyskerroksen tehtävänä on kerätä ja johtaa jätetäytöstä purkautuvat kaatopaikkakaasut keräilyjärjestelmään

Lisätiedot

InfraRYL, päivitys / KM 1 TK242/TR1 + TR3 RTS 17:35

InfraRYL, päivitys / KM 1 TK242/TR1 + TR3 RTS 17:35 InfraRYL, päivitys 13.10.2017 / KM 1 Liite 12 Geosynteettisten tuotteiden hyväksyttäminen 1. CE-merkintä Tuotteen kelpoisuus osoitetaan tilaajalle etukäteen, ennen tuotteen tilaamista käyttökohteen tuotestandardin

Lisätiedot

Pohjavesisuojauksissa käytettävät geosynteettiset materiaalit

Pohjavesisuojauksissa käytettävät geosynteettiset materiaalit Pohjavesisuojauksissa käytettävät geosynteettiset materiaalit Maanteiden pohjavesisuojaukset, sidosryhmätilaisuus Helsinki, Liikennevirasto, Pasila 19.3.2018 Kaitos Oy Perttu Tyypilliset rakennepoikkileikkaukset

Lisätiedot

SUORITUSTASOILMOITUS

SUORITUSTASOILMOITUS SUORITUSTASOILMOITUS DOP10/NG081 Yksilöllinen tuotetunniste GEO PP 1NG/08 Suodatinkangas N1 Käyttötarkoitukset: EN 13249:2000+A1:2005 : Toiminnalliset vaatimukset teiden ja muiden liikennöityjen alueiden

Lisätiedot

InfraRYL, päivitys / KM 1 TK242/TR1 + TR3 RTS 17:35

InfraRYL, päivitys / KM 1 TK242/TR1 + TR3 RTS 17:35 InfraRYL, päivitys 13.10.2017 / KM 1 TK242/TR1 + TR3 RT 17:35 Liite 9 Maanteiden pohjavedensuojausrakenteissa käytettävän tiivistyskalvon ominaisuudet Tässä liitteessä esitetään maanteiden pohjavedensuojauksissa

Lisätiedot

INFRARYL POHJAVESISUOJAUKSET

INFRARYL POHJAVESISUOJAUKSET INFRARYL 14230 POHJAVESISUOJAUKSET Liikenneviraston sidosryhmätilaisuus 19.3.2018 Pohjaveden suojaukset päivittyvät ohjeet Keskeisimmät muutokset: voimassa oleva versio vs. työryhmän nykyinen versio. LUVUN

Lisätiedot

14231 Maanteiden pohjavedensuojausrakenteet

14231 Maanteiden pohjavedensuojausrakenteet InfraRYL, päivitys 13.10.2017 / KM 1 14231 Maanteiden pohjavedensuojausrakenteet Infra 2015 Määrämittausohje 1423. Pohjavedensuojausrakenteet tehdään suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti. Tavallisesti vaarallisin

Lisätiedot

Suoritustasoilmoitus

Suoritustasoilmoitus No.: TS09(4) 2013-07-01 1. Yksilöllinen tuotetunniste: TenCate Polyfelt TS09(4) 2. Tuotetyyppi: TS09(4) Ominaisuudet Suoritustaso Testistandardi Nimellisarvo Toleranssi Vetolujuus (MD / CMD) [kn/m] 6,7

Lisätiedot

14152 Synteettiset geolujitteet maarakenteissa

14152 Synteettiset geolujitteet maarakenteissa InfraRYL, Päivitys 14.11.2017 / KM 1 14152 Synteettiset geolujitteet maarakenteissa Tässä luvussa käsitellään synteettisillä geolujitteilla lujitettuja maarakenteita. Päällysrakenteen lujitteet käsitellään

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJAUSRAKENTEIDEN MATERIAALIKYSYMYKSET

YMPÄRISTÖNSUOJAUSRAKENTEIDEN MATERIAALIKYSYMYKSET YMPÄRISTÖNSUOJAUSRAKENTEIDEN MATERIAALIKYSYMYKSET ERISTYSRAKENTEIDEN TOIMINTAPERIAATE Eristäminen perustuu yhdistelmärakenteeseen, joka muodostuu keinotekoisesta eristeestä ja mineraalisesta tiivisteestä.

Lisätiedot

Kuivatuskerroksessa tai salaojan ympärystäytössä käytettävän kiviaineksen on oltava kuvan :K1 rakeisuusalueen mukaista.

Kuivatuskerroksessa tai salaojan ympärystäytössä käytettävän kiviaineksen on oltava kuvan :K1 rakeisuusalueen mukaista. InfraRYL, päivitys 30.10.2017 / KM 1 142525 Kaatopaikan pintarakenteen kuivatuskerros Pintarakenteen kuivatuskerroksen tehtävänä on kerätä ja johtaa pintakerroksen läpi suotautuvat sade- ja sulamisvedet

Lisätiedot

Kaatopaikan pohjan kuivatuskerros

Kaatopaikan pohjan kuivatuskerros InfraRYL, päivitys 30.10.2017 / KM 1 142515 Kaatopaikan pohjan kuivatuskerros Kuivatuskerroksen tehtävänä on kerätä ja johtaa jätetäytöstä suotautuvat kaatopaikkavedet käsittelyyn ja siten vähentää tiivistysrakenteeseen

Lisätiedot

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1.

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 1 21110 Suodatinkerrokset Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 21110.1 Suodatinkerroksen materiaalit Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti

Lisätiedot

Kaatopaikan pintarakenteen keinotekoinen eriste

Kaatopaikan pintarakenteen keinotekoinen eriste InfraRYL, päivitys 30.10.2017 / KM 1 142524 Kaatopaikan pintarakenteen keinotekoinen eriste Ohje Kaatopaikan pintarakenteeseen vaaditaan Valtioneuvoston asetuksen 331/2013 mukaan keinotekoinen eriste vaarallisen

Lisätiedot

KAAPELIN SUOJAAMINEN SUOJAMATOLLA

KAAPELIN SUOJAAMINEN SUOJAMATOLLA KAAPELIN SUOJAAMINEN SUOJAMATOLLA Laitteisto koostuu: Kaapelin suojamatosta DAFIGAINE Maton asennuslaitteesta SPIRALERDALEN Motorisoidusta kaapelikelatrailerista DAFISTOCKER. Kaapelikelatraileri mahdollistaa

Lisätiedot

Geosynteettisten materiaalien laatuvaatimukset ja laadunvarmistus. Minna Leppänen, TTY Pohjaveden suojaukset päivittyvät ohjeet 19.3.

Geosynteettisten materiaalien laatuvaatimukset ja laadunvarmistus. Minna Leppänen, TTY Pohjaveden suojaukset päivittyvät ohjeet 19.3. Geosynteettisten materiaalien laatuvaatimukset ja laadunvarmistus Minna Leppänen, TTY Pohjaveden suojaukset päivittyvät ohjeet 19.3.2018 Geosynteettien käyttökohteet Erottaminen Suodattaminen Suojaaminen

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VTT EXPERT SERVICES OY VTT EXPERT SERVICES LTD.

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VTT EXPERT SERVICES OY VTT EXPERT SERVICES LTD. T001 Liite 1.06 / Appendix 1.06 Sivu / Page 1(6) Testing of heat insulation materials and waterproof insulation AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY VTT EXPERT SERVICES OY VTT

Lisätiedot

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan.

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan. 1 Tässä luvussa käsitellään johtokaivantojen eli johtojen, kaapeleiden, salaojien, putkien ja kaivojen alkutäyttöjä. Tässä luvussa alkutäytöllä tarkoitetaan myös rumpujen ympärystäyttöjä. 22332.1 Alkutäyttöjen

Lisätiedot

Uudistunut jakeluasemastandardi

Uudistunut jakeluasemastandardi Uudistunut jakeluasemastandardi Pohjavesi- ja maa-ainesneuvottelupäivät 1.-2.10.2015 Minna Leppänen Tampereen teknillinen yliopisto Rakennustekniikan laitos, Maa- ja pohjarakenteet 12.10.2015 1 Jakeluasemastandardi

Lisätiedot

Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus

Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus Tyyppihyväksyntä ja CE-merkintä EU:n rakennustuotedirektiivi -> rakennustuoteasetukseksi 7/2013 Sellaisenaan

Lisätiedot

2232 Rakennuksen täytöt

2232 Rakennuksen täytöt 1 22321 Rakennuksen ulkopuoliset täytöt Rakennuksen ulkopuolinen täyttö sisältää rakennuskaivannon täytöt rakennuksen sokkeli- /anturalinjan ulkopuolella. 22321.1 Rakennuksen ulkopuolisten täyttöjen materiaalit

Lisätiedot

Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Sisältö Kysymyksiä Mitä varten kiviainestuotteita valmistetaan? Mitä kiviaineksen laatu tarkoittaa? Miten ja miksi kiviaineksen

Lisätiedot

Kiviaines Vaatimus Suodatinkerroksessa käytetään hiekkaa, jonka rakeisuus on kuvan 22342:K1 mukainen.

Kiviaines Vaatimus Suodatinkerroksessa käytetään hiekkaa, jonka rakeisuus on kuvan 22342:K1 mukainen. 1 22342 Suodatinrakenteet 22342.1 Suodatinrakenteen materiaalit, yleistä Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä, kun asetetut kansalliset vaatimustasot tuotteen käyttökohteessa täytetään.

Lisätiedot

Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus

Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus Asfalttinormit 2011: Asfalttimassojen tyyppitestaus, CE-merkintä ja tuotannon laadunvarmistus Tyyppihyväksyntä ja CE-merkintä EU:n rakennustuotedirektiivi -> rakennustuoteasetukseksi 7/2013 Sellaisenaan

Lisätiedot

18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet

18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet 18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet Määrämittausohje 1814. 18145.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja -rakenteen materiaalit 18145.1.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja rakenteen materiaali, yleistä Tuotteen

Lisätiedot

Kiviainesten CE merkintä. Infra alan laatupäivä Tuuli Kunnas

Kiviainesten CE merkintä. Infra alan laatupäivä Tuuli Kunnas Kiviainesten CE merkintä Infra alan laatupäivä 2017 27.9.2017 Tuuli Kunnas Rakennustuotteiden kelpoisuus Kohteessa käytettäviltä rakennustuotteilta edellytetään kelpoisuutta. Kelpoisuus on tuotteen soveltuvuutta

Lisätiedot

Firestone Allasjärjestelmät. Varmuutta vaativiin olosuhteisiin

Firestone Allasjärjestelmät. Varmuutta vaativiin olosuhteisiin Firestone Allasjärjestelmät Varmuutta vaativiin olosuhteisiin Korkealaatuinen allaskalvo Firestone allaskumia on saatavana jopa 15 m leveänä ja 61 m pitkänä. Firestone allasrakenteet perustuvat EPDM-kumikalvoihin,

Lisätiedot

Ohje Valmiiseen emulsioon ei saa lisätä tartuketta.

Ohje Valmiiseen emulsioon ei saa lisätä tartuketta. 1 21421 Sirotepintaus (SIP) 21421.1 Sirotepintauksen materiaalit Laatuvaatimuksina esitetyistä materiaaliominaisuuksista toimitetaan tilaajalle joko käytetyn materiaalierän CE-merkintä tai tuoteseloste

Lisätiedot

Solumuovipenkereet Ohje Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa.

Solumuovipenkereet Ohje Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa. InfraRYL, Päivitys 23.8.2017 / KM 1 181143 Solumuovipenkereet Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa. Määrämittausohje 1811. 181143.1 Solumuovipenkereen materiaalit

Lisätiedot

LIITE X Laaduntarkkailu / Laadunvarmistus suunnitelma

LIITE X Laaduntarkkailu / Laadunvarmistus suunnitelma Material Crush Production and Borrow Source. Murskemateriaalin tuotanto ja maanottoalue Materiaalien ominaisuud Vyöhyke 2A: 1 jokaista 5,000 m3. Vyöhyke 2B: 1 jokaista vuoroa (12 tuntia tuotantoa), tai

Lisätiedot

Icopal Fonda Geoplex 10. Fonda Geoplex 10 Salaojalevy pihakansiin ja viherkatoille

Icopal Fonda Geoplex 10. Fonda Geoplex 10 Salaojalevy pihakansiin ja viherkatoille Icopal Fonda Geoplex 10 Fonda Geoplex 10 Salaojalevy pihakansiin ja viherkatoille Tiivis levy Fonda Geoplex 10 on laadukas salaojalevy, joka parantaa pihakansirakenteiden toimivuutta. Sen avulla vesi voidaan

Lisätiedot

Ovako Dalwire Oy Ab:n hakemus Hertsbölen erityisjätteen suljetun kaatopaikan pintarakenteen tiivistyskerroksen materiaalin muuttamiseksi

Ovako Dalwire Oy Ab:n hakemus Hertsbölen erityisjätteen suljetun kaatopaikan pintarakenteen tiivistyskerroksen materiaalin muuttamiseksi 1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 77 YLO LOS-2009-Y-1091-111 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Ovako Dalwire Oy Ab:n hakemus Hertsbölen erityisjätteen suljetun kaatopaikan pintarakenteen

Lisätiedot

Asfalttimassojen tyyppitestaus ja CE-merkintä

Asfalttimassojen tyyppitestaus ja CE-merkintä Asfalttimassojen tyyppitestaus ja CE-merkintä Tyyppitestaus ja CE-merkintä EU:n rakennustuotedirektiivi -> rakennustuoteasetukseksi 7/2012 Sellaisenaan kansalliseen lainsäädäntöön Vaatimustenmukaisuuden

Lisätiedot

31 Kivipäällystäminen. 315 Kantava kerros Sitomattomat kantavat kerrokset. MaaRYL Uusiminen 315 Kantava kerros TK

31 Kivipäällystäminen. 315 Kantava kerros Sitomattomat kantavat kerrokset. MaaRYL Uusiminen 315 Kantava kerros TK 1 31 Kivipäällystäminen 315 Kantava kerros 31, 33 Päällyste 315 Kantava kerros 22341 Jakava kerros 22342 Suodatinkerros Pohjamaa Kuva 315:K1 Kantavan kerroksen sijainti rakenteessa. 3151 Sitomattomat kantavat

Lisätiedot

Kaatopaikan pintarakenteen tiivistyskerros

Kaatopaikan pintarakenteen tiivistyskerros InfraRYL, päivitys 30.10.2017 / KM 1 142523 Kaatopaikan pintarakenteen tiivistyskerros Määritelmä Pintarakenteen tiivistyskerroksen tehtävänä on estää pintakerroksen läpi suotautuvien sade- ja sulamisvesien

Lisätiedot

Maalle pengerretyt louhepenkereet

Maalle pengerretyt louhepenkereet InfraRYL, Päivitys 23.8.2017 / KM 1 181121 Maalle pengerretyt louhepenkereet Määrämittausohje 1811. 181121.1 Maalle pengerretyn louhepenkereen materiaalit Louhetäyttö rakennetaan sekarakeisesta louheesta,

Lisätiedot

TIEMERKINTÖJEN CE-MERKINTÄ

TIEMERKINTÖJEN CE-MERKINTÄ TIEMERKINTÖJEN CE-MERKINTÄ Tiemerkintäpäivät 7-8.2.2012 Gustavelund/Tuusula Antero Arola 14.2.2012 1 Sisällysluettelo 1. Yleistä CE-merkintätyöstä 2. Tiemerkintästandardit 3. Keskeisimpiä näkemyksiä standardisoinnista

Lisätiedot

Kiviaineksen laatuvaatimukset Asfalttinormit Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Kiviaineksen laatuvaatimukset Asfalttinormit Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Kiviaineksen laatuvaatimukset Asfalttinormit 2017 Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Sisältö Kiviaineksen laatuvaatimukset Mitä ja miksi? Asfalttinormit 2017 Muutokset kiviaineksen laatuvaatimuksissa

Lisätiedot

EN 45545 Railway applications. Fire protection on railway vehicles Kiskoliikenne. Palontorjunta kiskoajoneuvoissa

EN 45545 Railway applications. Fire protection on railway vehicles Kiskoliikenne. Palontorjunta kiskoajoneuvoissa Railway applications. Fire protection on railway vehicles standardien pääkohdat standardien merkitys muutokset nykykäytäntöön 1 Euroopassa on ollut voimassa useita kansallisia standardeja kiskokaluston

Lisätiedot

Rakennustuotteiden paloluokitus luokitellun tuotteen käyttö

Rakennustuotteiden paloluokitus luokitellun tuotteen käyttö Rakennustuotteiden paloluokitus luokitellun tuotteen käyttö Paloseminaari 17 Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015 Tiia Ryynänen VTT Expert Services Oy Onko paloluokitellun rakennustuotteen luokka

Lisätiedot

Purkubetonin hyödyntäminen Helsingin infrarakentamisessa

Purkubetonin hyödyntäminen Helsingin infrarakentamisessa Purkubetonin hyödyntäminen Helsingin infrarakentamisessa Tieinfran kestävyys ja kiertotalous päivä 15.5.2019 Jyväskylä Katja Lehtonen Ytekki Oy Sisältö Betonimurskeen työmaavalvonta Materiaalin laatuasiat

Lisätiedot

TEKNINEN TIEDOTE LATTIARAKENTEET

TEKNINEN TIEDOTE LATTIARAKENTEET 1/ LATTIARAKENTEET Vakio/vahvistettu lattia 4 1 2 3 1. Silikonimassa 2. Liukuestepintainen vaneri 9 mm. Vahvistettu lattia, vaneri 1 mm. 3. PE-tiiviste 4. PU-tiiviste. Butyylimassa 6. Puuvahvike 0 x 100,

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T197/M15/2016 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(5) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY, TKI JA PALVELUT, KYMILABS SOUTH-EASTERN FINLAND

Lisätiedot

Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset

Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset Asfalttinormit 2017 korjaukset 1 (9) Ensimmäiseen 2017 vuonna julkaistuun painokseen että 2018 julkaistuun toiseen painokseen tehdyt korjaukset Korjaukset 4.3.2019 Sivu 18 kaavan alapuolella oleva teksti

Lisätiedot

CE-merkintä 9.5.2011

CE-merkintä 9.5.2011 CE-merkintä 1 9.5.2011 Esityksen sisältö Mikä on CE-merkintä? Mihin CE-merkintä perustuu? Vaatimuksenmukaisuuden osoittaminen Valmistajan ja Ilmoitetun laitoksen tehtävät CE-merkintä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus kantavia rakenteita koskevien rakentamismääräysten täydentämisestä

Ympäristöministeriön asetus kantavia rakenteita koskevien rakentamismääräysten täydentämisestä 1 2 3 Ympäristöministeriön asetus kantavia rakenteita koskevien rakentamismääräysten täydentämisestä Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2002 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti lisätään 5

Lisätiedot

MENETELMÄ POISTETTU KÄYTÖSTÄ

MENETELMÄ POISTETTU KÄYTÖSTÄ PANK-2210 PANK MURSKAUTUNEISUUS PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA Hyväksytty: Korvaa menetelmän: 11.12.1997 PANK-2211 19.4.96 1. MENETELMÄN TARKOITUS Menetelmällä määritetään murskautuneiden rakeiden osuus

Lisätiedot

Kiviainesten FI-merkintä täydentää CE-merkintää

Kiviainesten FI-merkintä täydentää CE-merkintää [presentation title] via >Insert >Header & Footer Kiviainesten FI-merkintä täydentää CE-merkintää Kiwa Inspecta Katriina Tallbacka 2019-10-01 Yleistä CE-merkintä Rakentamisen kiviainesten CE-merkintä on

Lisätiedot

Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos

Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos Asfalttinormit 2017 julkaistiin marraskuussa 2017. Ensimmäisen painoksen paperiversio myytiin loppuun ja kesäkuussa 2018 julkaistiin toinen painos sekä sähköisenä että paperiversiona. Seuraavilla sivuilla

Lisätiedot

YTIMESTÄ ASIAA - MIKÄ IHMEEN SALAOJAMATTO? Esim. HDPE-geoverkko + UV-stabiloitu PP-suodatinkangas

YTIMESTÄ ASIAA - MIKÄ IHMEEN SALAOJAMATTO? Esim. HDPE-geoverkko + UV-stabiloitu PP-suodatinkangas YTIMESTÄ ASIAA - MIKÄ IHMEEN SALAOJAMATTO? Minna Leppänen 11.11.2010 SALAOJAMATTO Geokomposiitti Hyvin vettä johtava sydän + suodatinkangas yhdellä tai kahdella puolella Ydin voi olla geoverkko (geonet)

Lisätiedot

Max Stop. Vedeneristysmassa. Helppo levittää Tuplasti tiiviimpi Riittoisampi. Tätskikt Membrane

Max Stop. Vedeneristysmassa. Helppo levittää Tuplasti tiiviimpi Riittoisampi. Tätskikt Membrane Max Stop Vedeneristysmassa Tätskikt Membrane Helppo levittää Tuplasti tiiviimpi Riittoisampi MaxStop-Telattava vedeneristysjärjestelmä koostuu seuraavista osista: 1. MaxStop Primer tai MaxStop kosteussulku

Lisätiedot

21220 Eristyskerrokset ratarakenteissa. 21220.1 Ratarakenteen eristyskerroksen materiaalit

21220 Eristyskerrokset ratarakenteissa. 21220.1 Ratarakenteen eristyskerroksen materiaalit 1/7 21220 Eristyskerrokset ratarakenteissa 21220.1 Ratarakenteen eristyskerroksen materiaalit 21220.1.1 Ratarakenteen eristyskerroksen materiaalit, yleistä Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti

Lisätiedot

Kalustetestaus- ja asiantuntijapalvelut.

Kalustetestaus- ja asiantuntijapalvelut. Kalustetestaus- ja asiantuntijapalvelut Kalustetestaus- ja asiantuntijapalvelut Tuotetestaukset Seinäkkeet Office furniture. Screens. Part 1: Dimensions EN 1023-1 Office furniture. Screens. Part 2: Mechanical

Lisätiedot

2 Porapaalujen kärkiosien tekniset vaatimukset 2 KÄYTETTÄVÄT STANDARDIT JA OHJEET... 4

2 Porapaalujen kärkiosien tekniset vaatimukset 2 KÄYTETTÄVÄT STANDARDIT JA OHJEET... 4 2 Porapaalujen kärkiosien tekniset vaatimukset Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Porapaalujen kärkiosat... 3 1.2 Vaatimusten rajaus... 3 2 KÄYTETTÄVÄT STANDARDIT JA OHJEET... 4 3 PORAPAALUJEN KÄRKIOSIEN

Lisätiedot

Savupiippujen testaaminen

Savupiippujen testaaminen Savupiippujen testaaminen Savupiippujen testaaminen Voimassa olevat testausmääräykset ja ohjeet Suomessa (1 / 2) E3 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA, PIENTEN SAVUPIIPPUJEN RAKENTEET JA PALOTURVALLISUUS,

Lisätiedot

EPS koerakenne E18 Muurla

EPS koerakenne E18 Muurla EPS koerakenne E18 Muurla Leena Korkiala-Tanttu Aalto yliopisto Sisältö Taustaa ja tavoitteet Koekohde Kohteen suunnittelu ja rakentaminen Käyttäytyminen EPS lohkot Rakennekerrokset Pintamittaukset Johtopäätökset

Lisätiedot

Tekninen tietolehti Sto Ecotwist

Tekninen tietolehti Sto Ecotwist Eristelevykiinnike eurooppalaisella teknisellä hyväksynnällä upotettuun asennukseen Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Muoto Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia Alusta Vaatimukset Esikäsittely ulkokäyttöön

Lisätiedot

Betonin valmistajan näkökulma. By 43. Mika Autio, Kehityspäällikkö

Betonin valmistajan näkökulma. By 43. Mika Autio, Kehityspäällikkö Betonin valmistajan näkökulma By 43 Mika Autio, Kehityspäällikkö Sisältö Tärkeimmät muutokset Betonin valmistajan tarpeet kiviaineisnormilta Kooste, kierrätys, keino ja uusiokiviainekset Avoin keskustelu

Lisätiedot

LAUSUNTO TERRAFAME KAIVOS SUOJAGEOTEKSTIILIEN PAINOT JA PAINOJEN MÄÄRITYS

LAUSUNTO TERRAFAME KAIVOS SUOJAGEOTEKSTIILIEN PAINOT JA PAINOJEN MÄÄRITYS LAUSUNTO 26.6.2018 TERRAFAME KAIVOS SUOJAGEOTEKSTIILIEN PAINOT JA PAINOJEN MÄÄRITYS Johdanto Terrafamen kaivosalueella käytetään tiivistyskalvojen ja mineraalisten kerrosten välissä lisäsuojakerroksena

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY CONTESTA OY CONTESTA LTD

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY CONTESTA OY CONTESTA LTD T195/A14/2018 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(6) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY CONTESTA OY CONTESTA LTD Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address www www T195

Lisätiedot

Tekninen tietolehti Sto Tiivistysnauha Lento Plus

Tekninen tietolehti Sto Tiivistysnauha Lento Plus Itsestään laajentuva, impregnoitu tiivistenauha Ominaisuudet Käyttö Ominaisuudet Muoto Erikoisominaisuuksia/ huomautuksia rakennusosiin rajautuvien liitoskohtien tiivistämiseen julkisivujen eristerappausjärjestelmissä

Lisätiedot

Kolmannen osapuolen valvonta betonikiviainesten valmistuksessa

Kolmannen osapuolen valvonta betonikiviainesten valmistuksessa [presentation title] via >Insert >Header & Footer Kolmannen osapuolen valvonta betonikiviainesten valmistuksessa Kiwa Inspecta Katriina Tallbacka 2018-05-17 Esityksen sisältö Kiviaineste CE-merkintä Kolmannen

Lisätiedot

213213 Komposiittistabilointi (KOST)

213213 Komposiittistabilointi (KOST) InfraRYL, TK242/TR4, Päivitys 19.3.2015/KM 1 213213 Komposiittistabilointi (KOST) Infra 2015 Määrämittausohje 2132. 213213.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit 213213.1.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit,

Lisätiedot

SERTIFIKAATTI Nro VTT C 903 06 Myöntämispäivä 14.09.2006 TUOTTEEN NIMI VALMISTAJA/EDUSTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY. Tyvek Pro 2508B aluskate

SERTIFIKAATTI Nro VTT C 903 06 Myöntämispäivä 14.09.2006 TUOTTEEN NIMI VALMISTAJA/EDUSTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY. Tyvek Pro 2508B aluskate SERTIFIKAATTI Nro VTT C 903 06 Myöntämispäivä 14.09.2006 TUOTTEEN NIMI Tyvek Pro 2508B aluskate VALMISTAJA/EDUSTAJA DuPont de Nemours (Lux) s.a.r.l. Rue General Patton, Contern L 2984 Luxemburg MYYNTI

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY CONTESTA OY CONTESTA LTD

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY CONTESTA OY CONTESTA LTD T195/M15/2019 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(7) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY CONTESTA OY CONTESTA LTD Tunnus Code Laboratorio Laboratory Osoite Address www www T195

Lisätiedot

21310 Sitomattomat kantavat kerrokset

21310 Sitomattomat kantavat kerrokset 1 21310 Sitomattomat kantavat kerrokset Kuva 21310:K1. Kantavan kerroksen sijainti rakenteessa. Kuva 21310:K2. Kantavan kerroksen sijainti reunatuellisessa rakenteessa. 21310.1 Sitomattoman kantavan kerroksen

Lisätiedot

Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät , Messukeskus Helsinki. Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen

Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät , Messukeskus Helsinki. Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät, Messukeskus Helsinki Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen Betoniteollisuuden betonijäte Betoniteollisuudessa (valmisbetoni ja betonituotteiden valmistus)

Lisätiedot

2/19 Ympäristöministeriön asetus

2/19 Ympäristöministeriön asetus 2/19 Ympäristöministeriön asetus rakennusten vesilaitteistoihin tarkoitettujen kupariputkien tyyppihyväksynnästä Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä

Lisätiedot

42310.0 Eristyksen yleiset laatuvaatimukset

42310.0 Eristyksen yleiset laatuvaatimukset 1 10.2.2012 InfraRYL 2006. Osa 3 Sillat ja rakennustekniset osat Tekstimuutokset (lihavoidut kohdat) 42300.3 Tekninen työsuunnitelma.2 12 kuten ennenkin ympäristönsuojelu, SILKO-ohje 1.112. Viitteet 5

Lisätiedot

Poijukettingit ja sakkelit LAATUVAATIMUKSET

Poijukettingit ja sakkelit LAATUVAATIMUKSET 24 2012 LIIKENNEVIRASTON ohjeita Poijukettingit ja sakkelit LAATUVAATIMUKSET Poijukettingit ja sakkelit Laatuvaatimukset Liikenneviraston ohjeita 24/2012 Liikennevirasto Helsinki 2012 Kannen kuva: Liikenneviraston

Lisätiedot

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Lattiakaivot Tyyppihyväksyntäohjeet 2006 Ympäristöministeriön asetus lattiakaivojen tyyppihyväksynnästä Annettu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2006 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA

SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Vesilukot Tyyppihyväksyntäohjeet 2007 Ympäristöministeriön asetus vesilukkojen tyyppihyväksynnästä Annettu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2007 Ympäristöministeriön päätöksen

Lisätiedot

SUORITUSTASOILMOITUS. Sikaplan WP R

SUORITUSTASOILMOITUS. Sikaplan WP R Declaration of Performance Waterproofing Suoritystasoilmoitus Päiväys 02.05.2013 Tunniste nro. 02 07 04 30 100 0 150000 Versio nro. 01 EN 13361 04 1349 SUORITUSTASOILMOITUS Sikaplan WP 3100 15R 02 07 04

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN KIVIAINESTEN JA GEOSYNTEETTIEN PISTOKOETARKASTUS

VALTAKUNNALLINEN KIVIAINESTEN JA GEOSYNTEETTIEN PISTOKOETARKASTUS VALTAKUNNALLINEN KIVIAINESTEN JA GEOSYNTEETTIEN PISTOKOETARKASTUS PROJEKTI Liikenneviraston organisoima valtakunnallinen hanke, toteuttajina Ramboll Finland Oy ja Tampereen teknillinen yliopisto Selvitetään

Lisätiedot

Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake. Jani Kemppainen

Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake. Jani Kemppainen Rakennustuotteiden kelpoisuuden varmistaminen Tarkastusasiakirjan liitelomake Jani Kemppainen Rakennustuotteen kelpoisuus MRL 152 : Rakennustuotteen, joka on tarkoitettu käytettäväksi pysyvänä osana rakennuskohteessa,

Lisätiedot

Kiviainekset ja niiden CE-merkintä

Kiviainekset ja niiden CE-merkintä 1 Kiviainekset ja niiden CE-merkintä Pirjo Kuula-Väisänen TTY/Maa- ja pohjarakenteet PANK/Asfalttinormikoulutus 31.3.2011 2 Sisältö Rakennustuoteasetus ja harmonisoidut standardit Kiviaineksen CE-merkintä

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013

Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013 Rakennustuoteasetus ja asfalttien CE-merkintä voimaan 7/2013 Jussi Tuominen Laatupäällikkö 24.1.2013 NCC Roads Oy 1 Sisältö 1. Tausta ja asfalttimassan CE-merkintään liittyvät vaatimukset 2. Tuottajan

Lisätiedot

Vaijerilenkit. Betoniteollisuus ry 28.3.2012

Vaijerilenkit. Betoniteollisuus ry 28.3.2012 Betoniteollisuus ry 28.3.2012 Vaijerilenkit Vaijerilenkeillä betonielementit liitetään toisiinsa lenkkiraudoituksen, valusauman ja betonivaarnan avulla. Liitoksessa vaikuttaa sekä sauman pituussuuntainen

Lisätiedot

Lopputäytön materiaali tai siinä olevat aineet eivät saa vahingoittaa putkia tai kaapeleita eikä niiden

Lopputäytön materiaali tai siinä olevat aineet eivät saa vahingoittaa putkia tai kaapeleita eikä niiden InfraRYL, Päivitys 6.4.2017 / KM 1 18330 Lopputäytöt Tässä luvussa käsitellään ensisijaisesti liikennöitäville alueille rakennettavien johto- ja putkikaivantojen lopputäyttöjä. Vaatimuksia voidaan soveltaa

Lisätiedot

Eurokoodi 2016 seminaari

Eurokoodi 2016 seminaari Eurokoodi 2016 seminaari 8.12.2016 Lasirakenteiden suunnittelu Paavo Hassinen Pontek Oy Eurokoodi 2016 seminaari 8.12.2016 1 Lasirakenteiden lujuustekninen mitoitus Suomessa Kokemusperäinen tieto, kokeellinen

Lisätiedot

14120 Liuskapystyojitetut maarakenteet

14120 Liuskapystyojitetut maarakenteet InfraRYL / Päivitys 14.11.2017 / KM 1 14120 Liuskapystyojitetut maarakenteet Määrämittausohje 1412. Liuskapystyojituksen tuotteita käytetään lisäksi mm. paalutustöiden yhteydessä huokosvedenpaineen vähentämiseksi.

Lisätiedot

LUO HILJAINEN YMPÄRISTÖ

LUO HILJAINEN YMPÄRISTÖ LUO HILJAINEN YMPÄRISTÖ Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Ylivoimaista äänieristystä Joustava ja kevyt Ääni- ja lämpöeristys yhdessä 97 Powered by TCPDF (www.tcpdf.org) Tekniset tiedot - ArmaSound RD120

Lisätiedot

by 43 Betonin kiviainekset 2018 Betonin kiviainesten valmistajan näkökulma Tero Virtanen Laatupäällikkö Rudus Oy

by 43 Betonin kiviainekset 2018 Betonin kiviainesten valmistajan näkökulma Tero Virtanen Laatupäällikkö Rudus Oy by 43 Betonin kiviainekset 2018 Betonin kiviainesten valmistajan näkökulma Tero Virtanen Laatupäällikkö Rudus Oy Päivityksen tarve Käyttäjäystävällisemmäksi kiviainesvalmistajan näkö- kulmasta Ei tunnista

Lisätiedot

Bentoniittimaton etuja ja ongelmia Sopivia käyttökohteita Talvivaaran rakenteet Tutkimuksia ja kokeita

Bentoniittimaton etuja ja ongelmia Sopivia käyttökohteita Talvivaaran rakenteet Tutkimuksia ja kokeita 1 Bentoniittimaton etuja ja ongelmia Sopivia käyttökohteita Talvivaaran rakenteet Tutkimuksia ja kokeita 2 Bentoniittimaton etuja Mineraalisia rakennekerroksia ei ole saatavilla Säästää ympäristöä Hiilijalanjälki

Lisätiedot

Ecophon Hygiene Advance Baffle

Ecophon Hygiene Advance Baffle Ecophon Hygiene Advance Baffle Ecophon Hygiene Advance Baffle C3 on avoin riippupaneelijärjestelmä kohteisiin, joissa tapahtuu sisäkattoja seinäpintojen voimakasta likaantumista ja päivittäinen pesu on

Lisätiedot

Palokatkot. Asennusmenetelmät. PeO. Palokatkomiehet.fi

Palokatkot. Asennusmenetelmät. PeO. Palokatkomiehet.fi Palokatkot Asennusmenetelmät PeO Palokatkomiehet.fi Oikein asennetun palokatkon tulee täyttää sille asetetut toiminnalliset vaatimukset sekä sen tulee kestää suunniteltu käyttöikä (huolto- ja kunnossapito).

Lisätiedot

VÄYLÄRAKENTEIDEN VALTAKUNNALLINEN KIVIAINES- JA GEOSYNTEETTITUTKIMUS

VÄYLÄRAKENTEIDEN VALTAKUNNALLINEN KIVIAINES- JA GEOSYNTEETTITUTKIMUS VÄYLÄRAKENTEIDEN VALTAKUNNALLINEN KIVIAINES- JA GEOSYNTEETTITUTKIMUS PROJEKTI Liikenneviraston organisoima valtakunnallinen hanke, toteuttajina Ramboll Finland Oy ja Tampereen teknillinen yliopisto Selvitetään

Lisätiedot

Kaivannaisaltaiden rakenneselvitys - Synteettiset materiaalit kaivosten allasrakenteiden tiivisrakenteena

Kaivannaisaltaiden rakenneselvitys - Synteettiset materiaalit kaivosten allasrakenteiden tiivisrakenteena Kaivannaisaltaiden rakenneselvitys - Synteettiset materiaalit kaivosten allasrakenteiden tiivisrakenteena IGS Finnish chapter allasseminaari 11.10.2016 Tutkija ja yliopisto-opettaja Anne Tuomela Vesi-

Lisätiedot

Rakennustuotteiden paloluokitus EN ja EN mitä huomioitava kokeissa

Rakennustuotteiden paloluokitus EN ja EN mitä huomioitava kokeissa Rakennustuotteiden paloluokitus EN 13501-1 ja EN 13501-5 mitä huomioitava kokeissa Paloseminaari 19 Paloturvallisuus ja standardisointi 7.2.2017 Tiia Ryynänen VTT Expert Services Oy 1 Rakennustuotteiden

Lisätiedot

PANK-2206. Menetelmä soveltuu ainoastaan kairasydännäytteille, joiden halkaisija on 32-62 mm.

PANK-2206. Menetelmä soveltuu ainoastaan kairasydännäytteille, joiden halkaisija on 32-62 mm. PANK-2206 KIVIAINES, PISTEKUORMITUSINDEKSI sivu 1/6 PANK Kiviainekset, lujuus- ja muoto-ominaisuudet PISTEKUORMITUSINDEKSI PANK-2206 PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA 1. MENETELMÄN TARKOITUS Hyväksytty: Korvaa

Lisätiedot

POIJUKETTINGIT JA SAKKELIT LAATUVAATIMUKSET

POIJUKETTINGIT JA SAKKELIT LAATUVAATIMUKSET POIJUKETTINGIT JA SAKKELIT LAATUVAATIMUKSET Oulu 01.02.1993 Muutettu 30.11.2011 Insinööritoimisto Ponvia Oy Taka-Lyötyn katu 4, 90140 OULU Puh. 0207419900, fax 0207419909 Poijukettingit ja sakkelit, Laatuvaatimukset

Lisätiedot

Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset. Penger- ja kerrosrakenteet, kohta 4450 Suodatinkankaat

Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset. Penger- ja kerrosrakenteet, kohta 4450 Suodatinkankaat Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset Penger- ja kerrosrakenteet, kohta 4450 Suodatinkankaat Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset Penger- ja kerrosrakenteet,

Lisätiedot

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS

EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS EU:N RAKENNUSTUOTEASETUS - Hyväksyttiin keväällä 2011 - Tavoite rakennustuotteiden kilpailuesteiden poistaminen - Mahdollistaa tuotteiden Ce merkinnän - Erilainen kuin monet muut Ce merkintään tähtäävät

Lisätiedot

SUORITUSTASOILMOITUS asetuksen (EU) nro 305/2011 liitteen III mukaan. tuotteelle MARIN & TEKNIK. nro

SUORITUSTASOILMOITUS asetuksen (EU) nro 305/2011 liitteen III mukaan. tuotteelle MARIN & TEKNIK. nro SUORITUSTASOILMOITUS asetuksen (EU) nro 305/2011 liitteen III mukaan tuotteelle MARIN & TEKNIK nro 313120607 1. Tuotetyypin yksilöllinen tunniste EN 15651-1:2012 F-EXT-INT-CC EN 15651-4:2012 PW-EXT-INT-CC

Lisätiedot

Bentofix NSP -bentoniittimatto

Bentofix NSP -bentoniittimatto NSP -bentoniittimatto Asennusohje NSP asennetaan siten, että neulasidottu kangas johon on painettu teksti, jää yläpinnaksi. Pohjamaata vasten tuleva alakangas on kudottu ja siinä on sininen ohjausviiva

Lisätiedot

(5) Kiviaineksen tuote- ja testausmenetelmästandardit, tilanne

(5) Kiviaineksen tuote- ja testausmenetelmästandardit, tilanne 22.12.2011 1(5) Kiviaineksen tuote- ja testausmenetelmästandardit, tilanne 22.12.2011 TUOTESTANDARDIT EN 13139 EN 13139:2002/AC 2004 Laastikiviainekset Aggregates for mortars EN 12620 EN 12620 + A1:2008

Lisätiedot

SAVUPIIPPUJEN CE-merkintä

SAVUPIIPPUJEN CE-merkintä SAVUPIIPPUJEN CE-merkintä Finnbuild-messut 2012 Kimmo Kaukanen kimmo.kaukanen@vtt.fi Puh. 020 722 4859 VTT Expert Services Oy www.vttexpertservices.fi 16.10.2012 2 Savupiipputuotteiden ominaisuudet osoitetaan

Lisätiedot

Äänievakuointilaitteiden vaatimukset ja markkinavalvonta. Karoliina Puolanne Koulutuspäivä paloilmoittimista (ERHE-hanke)

Äänievakuointilaitteiden vaatimukset ja markkinavalvonta. Karoliina Puolanne Koulutuspäivä paloilmoittimista (ERHE-hanke) Äänievakuointilaitteiden vaatimukset ja markkinavalvonta Karoliina Puolanne 14.4.2010 Koulutuspäivä paloilmoittimista (ERHE-hanke) Tukesin markkinavalvonta Tukesin pelastustoimen laitteet ja CE-merkityt

Lisätiedot

UUSIOMAARAKENTAMISEN OHJEET. J. Forsman / Ramboll Finland Oy

UUSIOMAARAKENTAMISEN OHJEET. J. Forsman / Ramboll Finland Oy UUSIOMAARAKENTAMISEN OHJEET J. Forsman / Ramboll Finland Oy SISÄLTÖ: 1. UUMA2 lähtökohta 2013 2. Uusiomaarakentamisessa sovellettavia ohjeita 3. Ohjeiden sisältöesimerkkejä 4. UUMA2-käsikirjasto 2 Ohjeryhmän

Lisätiedot