Toimintakertomus vuodelta 2001

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus vuodelta 2001"

Transkriptio

1 1 PRO-TUKIPISTE RY. Toimintakertomus vuodelta YHDISTYKSEN JA KÄYTÄNNÖN ASIAKASTYÖN TOIMINTA-AJATUS Pro-tukipiste ry. on joulukuussa 1996 rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää seksityöntekijöiden terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdistys pyrkii vähentämään ja ennaltaehkäisemään seksityöhön liittyviä ongelmia ja haittoja. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ylläpitää tuki- ja palveluyksikköä nimeltään Pro-tukipiste. Protukipiste on prostituoiduille ja muille seksibisneksessä mukana oleville ihmisille tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan palvelupiste. Vuosina Pro-tukipiste toimi Helsingin Diakonissalaitoksen yhtenä diakoniaprojektina. 2. YHDISTYSTOIMINTA 3. PRO-TUKIPISTE Yhdistyksen hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana viisi kertaa. Haastatteluja eri tiedotusvälineille annettiin yhteensä 16. Eniten mielenkiintoa herättivät ulkomaalaislaki ja sen seuraukset ulkomaalaisille prostituoiduille, järjestäytynyt rikollisuus ja kansainvälinen naiskauppa sekä katuprostituutiotilanne Helsingissä. Ulkomaalaisille prostituoiduille suunnattu Meritähti-projekti siirtyi Helsingin Diakonissalaitokselta osaksi Pro-tukipisteen toimintaa kertomusvuoden alussa. Siirtymää oli valmisteltu koko edellinen vuosi ja yhteinen toiminta voitiin aloittaa heti tammikuun alussa. Jatkossa tässä toimintakertomuksessa tarkoitetaan Pro-tukipisteellä sekä Pro-tukipisteen että Meritähden toimintaa. Pro-tukipiste on yhdistyksen ylläpitämä asiakastyön yksikkö, joka tarjoaa psykososiaalista tukea ja terveyspalveluja ja neuvontaa seksityöntekijöille ja heidän läheisilleen sekä tekee etsivää työtä katuprostituutioalueilla ja seksibaareissa Helsingissä. Kertomusvuoden aikana asiakaskontaktien kokonaismäärä oli 4808 ja siitä noin neljännes tavoitettiin etsivän työn kautta. Asiakasmäärät ovat olleet vuosi vuodelta nousussa ja kertomusvuoden kontaktien määrä nousi 1300:lla edellisvuoteen verrattuna. (Asiakaskontaktien määrä työmuodoittain, liitteet 1 ja 2) Koulutus ja ennaltaehkäisevä työ Koulutuksia ja seminaariesityksiä on annettu kertomusvuoden aikana yhteensä seitsemäntoista kertaa ja näihin tilaisuuksiin osallistui noin 900 ihmistä. Suoria asiakaskonsultaatioita annettiin eri sosiaalialan yksiköille neljä kertaa. Ehkäisevä terveystyö kohdentuu tarttuvien tautien ehkäisyyn ja yleiseen terveysneuvontaan. Kondomien, liukasteiden, testausten ja rokotusten lisäksi jaettiin terveysneuvontamateriaalia ja otettiin käyttöön Pro-tukipisteen omat terveysneuvontakortit. Korteissa on 16 eri teemaa, jotka liittyvät itsensä arvostamiseen, tartuntariskeihin ja suojautumiseen sekä väkivallan tunnistamiseen ja suojautumiseen. Kortteja jaettiin sekä asiakkaille että yhteistyökumppaneille.

2 Kouluttautuminen: HUS/ Ansa-projektin koulutus seksuaalisesta väkivallasta, A- klinikkasäätiön Rentoutuskoulutus (1 pv), Etsivän työn ENT-juhlaseminaari ja norjalaisen Haldis Hjortin etsivän työn koulutus Tampereella, Yrittäjien koulutuskeskuksen järjestämä Järjestöjen avustaminen-koulutus, vertaiskouluttajien antama koulutus työntekijöille. Opiskelijaharjoittelijoita on ollut kertomusvuoden aikana kolme, kaikki Diakoniaammattikorkeakoulusta Etsivä sosiaali- ja terveystyö Etsivän työn avulla tavoitetaan syrjäytyneitä ja syrjäytymisvaarassa olevia, vaikeasti tavoitettavia prostituutiossa mukana olevia ryhmiä kuten: 1) suonensisäisiä huumeita käyttävät, 2) nuoret, alle 20-vuotiaat ja 3) ulkomaalaiset. Etsivän työn volyymia ei voitu lisätä edellisestä vuodesta, sillä yhdistyksen saamat avustukset jäivät huomattavasti alle sen, mitä haettiin. Pro-tukipiste tekee etsivää sosiaali- ja terveystyötä Helsingin katuprostituutioalueilla ja seksibaareissa. Varsinaisia kenttäkäyntejä kadulla oli yhteensä 42 kertaa ja lisäksi havaintokäyntejä kolme kertaa keskustan rautatieasemalla ja Itäkeskuksessa. Varsinaisten kenttäkäyntien yhteydessä solmittiin 259 kontaktia katuprostituutioalueilla ja 1006 kontaktia seksibaareissa. Kertomusvuoden aikana toteutettiin viisi kenttäjaksoa ns. liikkuvalla yksiköllä eli kenttätyöparin lisäksi mukana olivat sairaanhoitaja ja lääkäri. Kenttäkäynnit toteutettiin pikkubussilla tai matkailuautolla. Kertomusvuoden lopulla aloitettiin thai-hieromalaitoksien työntekijöille suunnatun rokotusprojektin suunnittelu. Pro-tukipisteen etsivään työhön ravintoloissa oli tutustumassa yhteistyökumppaneita Norjasta, Ruotsista ja Hollannista (Europap-verkostosta). Luotsi-projektin ja Protukipisteen työntekijät tutustuivat toistensa tekemään etsivään työhön Matalan kynnyksen sosiaali- ja terveydenhuollon yksikkö 3.4. Verkostotyö Pro-tukipiste on ns. matalan kynnyksen sosiaali- ja terveydenhuollon yksikkö. Päivystysaikana voi tulla ilman ajanvarausta. Varsinaista puhelinpäivystysaikaa ei ollut, vaan toimistoon voi ottaa yhteyttä arkipäivisin. Päivystystä oli 12 tuntia viikossa, joista kymmenen tuntia siten, että palveluja oli mahdollista saada myös viroksi ja venäjäksi. Käyntejä Pro-tukipisteellä oli 3109 ja puhelinsoittoja 453 eli yhteensä kontakteja oli Näistä naisten osuus oli 3395, miesten 81 ja transseksuaalien 86. Uusia kävijöitä oli kertomusvuoden aikana 325. Lääkäripalvelujen käyttökertoja oli 185. Kertomusvuoden aikana jatkettiin aktiivista verkostotyötä sekä viranomaisten että eri järjestöjen kanssa. Yhteistyötahoja ovat olleet mm. Helsingin seurakuntayhtymä/snellu, Terveysneuvontapisteet Vinkki (Helsinki), Nervi (Tampere), Milli (Turku), Vantaan Vinkki, Helsingin Aids-tukikeskus, Turun Aids-tukikeskus, Helsingin Diakonissalaitos, Erityissosiaalitoimisto, Keskinen sosiaalikeskus, Kluuvin palvelukeskus, Raiskauskriisikeskus Tukinainen, Ensi- ja turvakotien liitto, Pääkaupungin turvakoti, Rikosuhripäivystys, Pääkaupunkiseudun puhelinauttajat, Hämeenlinnan naisvankila, Helsingin läänin- 2

3 vankila, Maailman Aids-päivän toimikunta, Positiiviset ry., Huumevierotusyksikkö HUS, MAP, Luotsi ja Kansanterveyslaitos. 3 Lisäksi kertomusvuonna järjestettiin yhdessä Suomen Aids & Mobility verkoston kanssa seminaari Building partnership between migrants and professionals Kansanterveyslaitoksella. EU:n Pohjoisen u8lottuvuuden toimintaohjelman kansallisen toteutuksen valmistelu jatkui. Stakesin johtama sosiaali- ja terveyssektori on suunnitelmassa tärkeässä asemassa eräänä pääalueenaan hiv- ja aidstyö. Pro-tukipiste osallistui Diskonissalitoksen koordinoiman kansalaisjärjestöjen hiv/aids-osion valmisteluun. Pro-tukipiste kävi kertomusvuonna tutustumassa Virossa Tallinnan tilanteeseen. Matkan aikana kävimme tutustumassa Aidsi Ennetuskeskukseen, Hiiun sukupuolitautien poliklinikkaan ja tapasimme Eesti Lastefondin johtajan. 4. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Pro-tukipiste jatkoi toimintaansa Euroopan Unionin rahoittamassa EUROPAPprojektissa (EUROPAP: European Intervention Projects AIDS Prevention for Prostitution). Europap projektin yleisenä tavoitteena on tukea ja kehittää interventio-ohjelmia hiv:n, seksitautien ja muiden tarttuvien tautien ennaltaehkäisemiseksi prostituutiossa. Europap -verkostoon kuuluu 14 EU-maata ja näiden lisäksi Norja ja Bulgaria. Mukana on valtiollisia organisaatioita, järjestöjä, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ja prostituoitujen omia järjestöjä. Europap 2000/2001 projektin kesto on 18 kuukautta; projekti alkoi ja päättyy Varsinainen työskentely on jaettu kolmeen tehtäväalueiden mukaiseen ryhmään: 1) infektioriskien kartoitus (infection risks group), 2) prostituutiopolitiikan kartoittaminen (policy group) ja 3) koulutuksen ja toiminnan arviointimenetelmien kehittäminen (training and evaluation group). Pro-tukipiste on mukana prostituutiopolitiikka ja infektioriskien kartoitustyöryhmissä. Prostituutiopolitiikan pohjoinen työryhmä kokoontui helmikuussa Helsigissä. Infektioriskien kartoitustyöryhmä tapasi heinäkuussa Berliinissä Saksassa. Infektioriskien kartoitustyöryhmän tehtäviin kuuluva kansallinen kysely ja tutkimusosuus suoritettiin loppuvuodesta Tulokset julkaistaan loppuraportissa. Europap-kokous pidettiin marraskuussa Belgiassa. TAMPEP projektin (Transnational AIDS/STD Prevention among Migrant Protitutes in Europe) toimikausi on sama kuin Europap projektillakin eli Projektin kohderyhmänä on liikkuva prostituutio ja tavoitteena on tukea, kehittää ja laajentaa seksiteitse tarttuvien tautien ehkäisymenetelmiä sekä edistää terveyspoliittisin toimenpitein seksityössä mukana olevien ulkomaalaisten oikeuksia saada tarvitsemiaan palveluja. TAMPEP- projektin käytännön toiminta tapahtuu kolmessa alueellisessa työryhmässä. Suomi on mukana pohjoisessa aluetyöryhmässä ja muut työryhmän jäsenet ovat Norja, Tanska, Saksa ja Iso-Britannia (Skotlanti). Tampep-projektin kokous pidettiin tammikuussa Itävallassa. Pohjoinen aluetyöryhmä kokoontui lokakuussa Skotlannissa Edinburghissa. Osana Tampep-projektin kansallista toimintaa Pro-tukipiste järjesti Helsingissä Näkymättömät thai-naiset seminaarin, jonka tavoitteena oli herättää keskustelua

4 thai-naisten asemasta Suomessa ja kartoittaa mahdollisuuksia rakentaa thai-yhteisöjen parissa työskentelemisestä kiinnostuneiden tahojen yhteistyöverkosto. 4 Pro-tukipiste liittyi vuonna 2000 miesprostituutiotyön verkostoon European Network Male Prostitution (ENMP). Verkoston kokous pidettiin helmikuussa Hollannissa. Protukipiste on mukana pohjoisessa työryhmässä, jossa on edustajia Tanskasta, Englannista, Norjasta, Irlannista ja Ruotsista. Pohjoisen työryhmän kokous pidettiin huhtikuussa Irlannissa ja toinen kokous syyskuussa Tanskassa. 6. HALLINTO, HENKILÖSTÖ JA TOIMITILAT 6.1. Hallinto ja talous 5.2. Henkilöstö Yhdistyksen hallitus kokoontui kertomusvuonna kaikkiaan viisi kertaa. Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset eli kevätkokous pidettiin toukokuussa ja syyskokous joulukuussa. Kertomusvuonna hallituksen kokoonpano oli: - Puheenjohtaja Markku Leijo, apulaisosastopäällikkö, Helsingin kaupungin kiinteistövirasto, asuntoasiainosasto - Varapuheenjohtaja Arja Lankinen, toiminnanjohtaja, Kodittomien tuki ry, Eeva- Maria koti - Marja-Leena Nousiainen, Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveysviraston päihdehuollon yhteispalvelujen johtaja - Henna Korte, koulutussuunnittelija, Suomen Punainen Risti - Markku Niskanen, toimistopäällikkö, Helsingin Diakonissalaitos Yhdistyksen toiminnan rahoitus perustui avustuksiin. Avustusten kokonaissumma oli markkaa, josta Raha-automaattiyhdistyksen osuus oli noin puolet eli 53 prosenttia. Raha-automaattiyhdistyksen avustus kertomusvuodelle oli markkaa ja Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan järjestöavustus markkaa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö myönsi erillisprojektia varten tartuntatautirahoista avustuksia yhteensä markkaa. Europap- ja TAMPEP ja ENMP -projektien rahoitusosuus kertomusvuoden aikana oli markkaa. Helsingin seurakuntayhtymän osuus on vuositasolla noin markkaa, joka ei ole suora rahallinen avustus vaan kenttätyöntekijän viikoittainen työpanos Pro-tukipisteen etsivään työhön. Tilikauden alijäämä oli ,63 markkaa. Suurelta osin tappio selittyy avustustason jäämisestä huomattavasti alle haetun tason ja toisaalta asiakasmäärien jyrkästä kasvusta. Toimintaa jouduttiin jonkin verran supistamaan ja tinkimään palvelujen määrästä, jotta pystyttiin pitämään tilikauden tulos edes kohtuullisena. Kertomusvuoden lopussa Pro-tukipisteellä työskenteli kahdeksan työntekijää: - toiminnanjohtaja (60 %) - kaksi sosiaalityöntekijää (100 % ja 80 %) - sairaanhoitaja (100 %) - terveydenhoitaja (80 %) - lääkäri (40 %) - kenttätyöntekijä (Hgin srk-yhtymän/snellun työntekijä, 8 tuntia/viikko) - siivooja (tuntiperusteinen)

5 Toimitilat Pro-tukipisteellä ja Meritähdellä on yhteensä 184,5 neliömetrin tilat osoitteessa Vilhonkatu 4 B 20.

Toimintakertomus vuodelta 2000

Toimintakertomus vuodelta 2000 1 PRO-TUKIPISTE RY. Toimintakertomus vuodelta 2000 1. YLEISTÄ Pro-tukipiste ry. on joulukuussa 1996 rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää seksityöntekijöiden terveyttä, turvallisuutta ja

Lisätiedot

Pro-tukipiste ry:n Toimintakertomus vuodelta 1997 1. YLEISTÄ

Pro-tukipiste ry:n Toimintakertomus vuodelta 1997 1. YLEISTÄ Pro-tukipiste ry:n Toimintakertomus vuodelta 1997 1. YLEISTÄ Pro-tukipiste ry. on joulukuussa 1996 rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää seksityöntekijöiden terveyttä, turvallisuutta ja

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

LAUSUNTO 11/43/2004. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto koskien naisiin kohdistuvan väkivallan ja HIV/AIDS suhdetta

LAUSUNTO 11/43/2004. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto koskien naisiin kohdistuvan väkivallan ja HIV/AIDS suhdetta SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ LAUSUNTO 11/43/2004 Tasa-arvoasiain neuvottelukunta 20.9.2004 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 Valtioneuvosto Asia Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto koskien

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Kehittämishankkeen tulokset pähkinänkuoressa Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 11.9.2014 1 Lähtökohtia Lähisuhdeväkivaltaan

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ ФАРО р.о. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO ry

Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ ФАРО р.о. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO ry Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ ФАРО р.о. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO ry Hyväksytty kevätkokouksessa 20.4.2013 FARO ry:n Hallituksen vuosikertomus toimintakaudelta 1.1

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/7 09.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/7 09.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (5) 289 Käytetyille huumeruiskuille tarkoitettujen erilliskeräysastioiden vakiinnuttaminen Helsingin yleisillä alueilla HEL 2015-006459 T 10 05 03 Päätös päätti,

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

KNX 25 vuotta. KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere

KNX 25 vuotta. KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere KNX 25 vuotta KNX Finland ry Puheenjohtaja Veijo Piikkilä Tampere 1990-1991 EHS EIB Windows 3.0 BatiBus 06.08.1991: http://info.cern.ch/hypertext/www/theproject.html 2 1991-1994 1991: 1. Väyläyhdisti (Siemens)

Lisätiedot

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille Esittelydiat 12.4.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen Tavoiteltu tulos: Lasten ja nuorten palveluneuvonta ja ohjausyksikkö on löytänyt sellaiset työmuodot, jotka vaikuttavat asiakkaiden elämään myönteisesti. Asiakasvalikointi Asiakasvalikoitumisesta seurantatietoa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT 1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Maakunnallinen palliatiivisen hoidon täydennyskoulutusmalli. Satu Hyytiäinen Irja Väisänen 19.9.2014

Maakunnallinen palliatiivisen hoidon täydennyskoulutusmalli. Satu Hyytiäinen Irja Väisänen 19.9.2014 Maakunnallinen palliatiivisen hoidon täydennyskoulutusmalli Satu Hyytiäinen Irja Väisänen 19.9.2014 Tausta ja määritelmä TAUSTA: Terveydenhuollon henkilöstön ammattitaidon ylläpitämistä, kehittämistä ja

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Vuosikello Kotihoito. Perusturvakuntayhtymä Akseli

Vuosikello Kotihoito. Perusturvakuntayhtymä Akseli Vuosikello Kotihoito Kuntayhtymätason/ikäihmisten linjan vuosikello Tammikuu Heinäkuu Helmikuu Tilinpäätös Elokuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Vko 15 Rava poikkileikkaustutkimus/ Ympärivrk. hoito

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi

Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Matalan kynnyksen keskus, josta nuoret saavat tarvitsemansa asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat, monialaiset ja poikkihallinnolliset palvelut alle 30-vuotiaat

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

Katse tulevaisuuteen. ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari Ylitarkastaja Jaana Salmi

Katse tulevaisuuteen. ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari Ylitarkastaja Jaana Salmi Katse tulevaisuuteen ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari 14.1. Ylitarkastaja Jaana Salmi Uusia toimijoita pilottipisteisiin Keskusteluja käyty tähän mennessä Tullin, Maanmittauslaitoksen, oikeusministeriön

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Peppi Saikku Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.-13.4.2011/ Helsinki Mitä tiedetään pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksesta? Mitkä asiat selittävät nykyistä tilannetta? Millaisia

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus 1 (6) Osavuosikatsaus 1/2016 MHS 4/2016 asia nro 63 Maakuntajohtajan katsaus Tuleva aluehallintouudistus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

The Judges Certification Project. this project is made possible by a grant of the European Commission

The Judges Certification Project. this project is made possible by a grant of the European Commission The Judges Certification Project this project is made possible by a grant of the European Commission Tausta Kansainvälisiä kilpailuja vuodesta 1958 Laadun takaamiseksi Säännöt TC (Technical Committee)

Lisätiedot

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio LOPPURAPORTTI 1 / 5 MAHIS PROJEKTIN LOPPURAPORTTI AJALTA 1.4.2007 30.3.2010 Projektin nimi Projektipäällikkö Ohjausryhmä Mahis projekti Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio Sauli Hyöppinen

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja ETSIVÄ VANHUSTYÖ koulutuskokonaisuus Aika ja paikka Kouluttaja Sisältö 1. Etsivä vanhustyö 2. Verkostoyhteistyö 3. Osallisuuden vahvistaminen Etsivä vanhustyö koulutuksen tavoite Laaditaan etsivän vanhustyön

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012

RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 RAPORTOINTISUUNNITELMA 2012 Karviaiselle on laadittu raportointisuunnitelma aikatauluineen. Karviaisen vuoden 2012 raportointisuunnitelma koostuu 3 osavuosikatsauksesta (31.3.; 30.6.; ja 30.9.) ja 8 kuukausittaisesta

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.20-31.12.20 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 Reijo Ailasmaa +358 29 524 7062 reijo.ailasmaa@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 188 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Riikka Henttosen ym. talousarvioaloitteesta palvelupaikasta väkivaltaa kokeneille

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Vuosien rahoitusnäkymät Itämeri-strategian (EUSBSR) kannalta

Vuosien rahoitusnäkymät Itämeri-strategian (EUSBSR) kannalta Vuosien 2016-2017 rahoitusnäkymät Itämeri-strategian (EUSBSR) kannalta Katsaus rahoitusinstrumentteihin Satu Hietanen, Interact Office Turku 6.4.2016 Helsinki Interact is co-financed by the European Regional

Lisätiedot

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1

Parvinen Heli jäsen 3 Tiainen Jarmo 1. Saukkonen Mia jäsen - Jääskeläinen Juha-Matti 1 240 Maaseutuelinkeinolautakunta Maaseutuelinkeinolautakunta Lautakunnan kokoonpano Varsinainen jäsen Asema Läsnä Henkiökohtainen Läsnä varajäsen Pekonen Kari puheenjohtaja 4 Repo Minna Jantunen Timo varapuheenjohtaja

Lisätiedot