Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Suomen työllisyyskatsaus"

Transkriptio

1 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus Julkaisuvapaa tiistaina klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan heinäkuun lopussa työtöntä työnhakijaa, viime vuoden heinäkuuhun verrattuna enemmän. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli , lisäystä vuoden takaisesta tilanteesta Muutoksen suunta on ollut sama kaikissa ELY-keskuksissa. Kesäajalle tyypillisesti työttömyys lisääntyi myös kuluvan vuoden kesäkuusta. Näin tapahtui jokaisen ELY-keskuksen alueella. Keski-Suomessa oli heinäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita 731 ja koko maassa enemmän kuin kuukautta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston mukainen työttömyysaste oli heinäkuun lopussa Keski-Suomessa 15,3 %. Keski-Suomen taakse jäivät Pohjois-Karjala (16,9), Lappi (16,6) ja Kainuu (15,8 %). Keski-Suomea paremmin sijoittuneista ELY-keskuksista lähinnä olivat Pohjois-Pohjanmaa (15,0), Kaakkois-Suomi (14,0) ja Pirkanmaa (13,9 %). Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa 12,2 %. Kaikkiaan työnhakijoita Keski-Suomessa oli heinäkuun lopussa , joista työttömiä työnhakijoita Työssä olevia työnhakijoista oli ja työvoiman ulkopuolella olevia Työttömyyseläkkeen saajia oli ja lyhennettyä työviikkoa teki 185 työnhakijaa. Työttömistä työnhakijoista oli työ- ja elinkeinotoimistoon henkilökohtaisesti ilmoittautuneita lomautettuja (Ryhmälomakkeilla ilmoitetut lomautukset eivät sisälly työnvälitystilaston lomautettuihin. TE-toimiston erillisselvityksen mukaan Keski-Suomessa oli ryhmälomautettuja heinäkuun lopussa 467.) Avoimet työpaikat Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella oli heinäkuun aikana avointa työpaikkaa, 236 vähemmän kuin kesäkuussa, mutta 157 enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Eniten oli avoinna kaupallisen työn ja palvelutyön ammattiryhmien työpaikkoja. Heinäkuun avoimista työpaikoista oli uusia, kuukauden aikana ilmoitettuja Kuukauden aikana täyttyi työpaikkaa ja kuukauden lopussa työpaikoista oli avoinna 997. Työnhakijoita yhtä avointa työpaikkaa kohti oli Keski-Suomessa heinäkuun aikana 16 ja koko maassa 11.

2 Työttömyyden rakenne Työttömyysasteella mitaten Keski-Suomen seutukuntien paras tilanne heinäkuun lopussa oli Joutsan seutukunnassa (12,3) ja vaikein tilanne Äänekosken seutukunnassa (16,6 %). Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista (19 623) kaksi kolmasosaa (13 280) asui heinäkuun lopussa Jyväskylän seutukunnan alueella. Maakunnan runsaasta kahden tuhannen henkilön työttömyyden vuotuisesta kasvusta Jyväskylän seutukuntaan on keskittynyt lähes 80 %. Heinäkuun lopun korkeimmat kuntakohtaiset työttömyysasteet Keski-Suomessa olivat Äänekoskella (17,4), Jyväskylässä (16,4) ja Saarijärvellä (16,2) ja matalimmat Luhangassa (8,8), Kyyjärvellä (10,0) sekä Konnevedellä (10,9 %). Maan suurimpien kaupunkien järjestys työttömyysasteen mukaan matalimmasta korkeimpaan lueteltuna oli heinäkuun lopussa seuraava: Espoo (8,9), Helsinki (10,6), Vantaa (10,8), Kuopio (12,4), Kouvola (13,7), Pori (14,6), Turku (16,3), Jyväskylä (16,4), Tampere (16,9), Lahti (17,1) ja Oulu (17,3 %). Suurten kaupunkien seutukuntien työttömyysastelista muodostui heinäkuun lopussa seuraavaksi: Helsingin seutukunta (9,8 %; seutukuntaan kuuluvat myös pääkaupunkiseudun kolme suurta kaupunkia), Kuopion sk (11,7), Turun sk (13,1), Porin sk (13,2), Kouvolan sk (13,5), Lahden sk (14,3), Tampereen sk (14,7), Jyväskylän sk (15,4) ja Oulun sk (16,5 %). Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli heinäkuun lopussa naisia (47,1 %) ja miehiä (52,9 %). Työttömiä naisia oli 539 ja työttömiä miehiä 192 enemmän kuin kesäkuun lopussa. Viime vuoden heinäkuuhun verrattuna työttömiä naisia oli 872 ja työttömiä miehiä enemmän. Työttömien työnhakijoiden määrä laski Keski-Suomessa kesäkuusta ainoastaan vuotiaiden ikäryhmässä. Muissa ikäryhmissä, kaikissa ammattiryhmissä ja kaikilla koulutusasteilla kuukausimuutos oli kasvava. Viime vuoden heinäkuusta työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt kaikissa ikä- ja ammattiryhmissä sekä alempaa perusastetta lukuun ottamatta myös kaikilla koulutusasteilla. Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli alle 25-vuotiaita nuoria heinäkuun lopussa Määrä oli 38 suurempi kuin kesäkuun lopussa ja 502 suurempi kuin viime vuoden heinäkuun lopussa. Nuorten osuus kaikista työttömistä työnhakijoista oli Keski-Suomessa heinäkuun lopussa 17,1 %, Pohjois-Pohjanmaan (19,3) ja Ahvenanmaan (18,6 %) jälkeen kolmanneksi korkein. Koko maan työttömistä työnhakijoista oli nuoria 14,7 %. Yli vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista heinäkuun lopussa 5 282, lisäystä kesäkuusta 201 ja viime vuoden heinäkuusta 655. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä työnhakijoista oli Keski-Suomessa heinäkuun lopussa 26,9 %, Pirkanmaan ELY-keskuksen (31,4 %) jälkeen edelleen toiseksi korkein. Koko maan työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömien osuus oli 23,7 %. Palvelut (aktivointiasteeseen laskettavat) Vuoden alussa voimaan tulleessa julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevassa laissa entisiä toimenpiteitä kutsutaan palveluiksi. Työnvälitystilastossa palveluista seurataan erityisesti niitä, jotka lasketaan mukaan ns. aktivointiasteeseen. Nämä palvelut ovat työnhakuvalmennus, uravalmennus, koulutuskokeilu, työkokeilu työpaikalla, työvoimakoulutus, palkkatuet, starttiraha, vuorotteluvapaasijaisuudet, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu. Aktivointiaste on em. palveluiden osuus niiden ja työttömien työnhakijoiden yhteissummasta. Keski-Suomessa aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli heinäkuun lopussa henkilöä, 4,9 % Keski-Suomen työvoimasta. Määrä oli 437 pienempi kuin kesäkuun lopussa ja 211 suurempi kuin vuosi sitten heinäkuun lopussa. Aktivointiaste oli 24,2 %.

3 Keski-Suomen ELY-keskuksessa työllisyystilannetta ja työvoimapolitiikan toimeenpanoa koskeviin tiedusteluihin vastaavat: Yksikön päällikkö Marja Pudas Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto Keski-Suomen TE-toimistossa tiedusteluihin vastaavat: Johtaja Tuula Säynätmäki Palvelujohtaja Anna-Kaisa Räsänen osaamisen kehittämispalvelut Seuraava eli työllisyyskatsaus julkaistaan tiistaina HUOM! Työ- ja elinkeinoministeriön TIETO-osasto/Tiedonhallinnan tiedote: Lomautusmenettelyn muutoksen vaikutukset Työnvälitystilastoon alkaen Lomautusmenettely yhdenmukaistui alkaen. Jako henkilökohtaisesti lomautettuihin ja ryhmälomautettuihin poistui. Nyt kaikki lomautetut ilmoittautuvat itse työnhakijoiksi TE-toimistoon. Muutoksen myötä kaikki lähtien lomautetut rekisteröidään TEtoimiston asiakasrekisteriin ja heidän lukumääränsä siirtyvät myös Työnvälitystilastoon. Lain mukaan kokoaikaisesti lomautetut lasketaan työttömiin työnhakijoihin ja siten työttömien työnhakijoiden lukumääriin myös työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksessa sekä muissa julkaisuissa. Työllisyyskatsauksessa ja työnvälitystilaston tiedoissa kokoaikaisesti lomautetut saadaan kuitenkin myös eroteltua työttömistä työnhakijoista. Aiemmin vain henkilökohtaisesti lomautetut ilmoittautuivat itse TEtoimistoon, ja työnantaja ilmoitti ryhmälomautetut. Vanhassa käytännössä vain henkilökohtaisesti (kokoaikaisesti tai lyhennetylle työviikolle) lomautetut rekisteröitiin TE-toimiston asiakasrekisteriin, josta heidän lukumääränsä siirtyivät Työnvälitystilaston tietoihin, kun taas ryhmälomautettujen määriä seurattiin erillisellä tilastoinnilla. Muutoksesta johtuen TE-toimistojen asiakasrekisteristä siirtyy Työnvälitystilastoon heinäkuusta 2013 alkaen entistä enemmän kokoaikaisesti ja lyhennetylle työviikolle lomautettuja. Lomautusmenettelyn muutos nostaa Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautettujen lukumäärää ja samalla myös työttömien työnhakijoiden lukumäärää. Entisten kokoaikaisesti ryhmälomautettujen lukumäärien perusteella lisäys on kevät- ja kesäkuukausina arviolta henkilöä, syys- ja talvikuukausina henkilöä. Lyhennetylle työviikolle lomautettujen lisäys on kevät- ja kesäkuukausina suuruusluokkaa henkilöä sekä syys- ja talvikuukausina henkilöä. Tarkemmat kuukausittaiset ryhmälomautustiedot muutoksen vaikutusten arvioimiseen löytyvät ELY-keskuksittain osoitteesta: Aiempaa lomautusmenettelyä noudatettiin mennessä alkaneisiin lomautuksiin, joten muutoksen kokonaisvaikutus Työnvälistystilastoon näkyy muutaman kuukauden kuluessa. Erillistä ryhmälomautusseurantaa jatketaan siksi siihen asti, kunnes voimassa olevat ryhmälomautukset ovat päättyneet. Tiedote löytyy myös työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksen ja Kuvauksen sivuilta Työnvälitystilaston muutokset kohdasta osoitteesta:

4 Keski-Suomen ELY-keskus Työttömät työnhakijat TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO TA-JO TA-HE Vuodet uuden ja vuodet vanhan tilastojärjestelmän mukaan.

5 TAULU 1 TYÖLLISYYSTILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA SEKÄ AVOIMET TYÖPAIKAT KUUKAUDEN LOPUSSA JA KUUKAUDEN AIKANA Muutos / Muutos / KESKI-SUOMI: Lkm % Lkm % TYÖNHAKIJAT KAIKKI TYÖNHAKIJAT , ,2 - Työttömät työnhakijat , ,5 - Lyhennetyllä työviikolla , ,9 -Työssä olevat , ,5 - yleisillä työmarkkinoilla , ,8 - työllistettynä , ,7 - Työvoiman ulkopuolella , ,2 - Työttömyyseläkettä saavat , ,6 TYÖVOIMAN KYSYNTÄ AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N AIKANA , ,4 - Kuukauden uudet työpaikat , ,6 - Täyttyneet työpaikat , ,0 - TE-toimiston hakijalla täyttyneet , ,3 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N LOPUSSA , ,3 PALVELUISSA (aktivointiasteeseen laskett.) YHTEENSÄ , ,5 - Työllistetyt yhteensä , ,7 - Valtiolle työllistetyt , ,7 - Kuntiin työllistetyt , ,0 - Yksityiselle sektorille työllistetyt , ,0 - Työvoimakoulutuksessa , ,8 - Työnhakuvalm., uravalmennuksessa Työ-/koulutuskokeilussa , Työharjoittelussa/työelämävalmennuks , ,0 - Vuorotteluvapaasijaisena , ,5 - Kuntouttavassa työtoiminnassa , ,9 - Omaehtoisessa opiskelussa , ,0 TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , ,5 - Naiset , ,4 - Miehet , ,5 - Työttömistä henk.koht. lomautetut , ,9 - Alle 25-vuotiaat , ,6 - Yli 50-vuotiaat , ,7 - Pitkäaikaistyöttömät , ,2 - Työttömistä kassojen jäseniä , ,1 KOKO MAA: TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , ,5 - Naiset , ,7 - Miehet , ,3 - Työttömistä henk.koht. lomautetut , ,9 - Alle 25-vuotiaat , ,8 - Yli 50-vuotiaat , ,7 - Pitkäaikaistyöttömät , ,5 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N AIKANA , ,3 - Kuukauden uudet työpaikat , ,9 - Täyttyneet työpaikat , ,6 - TE-toimiston hakijalla täyttyneet , ,1 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N LOPUSSA , ,4

6 TAULU 2 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , JA T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T Osuus työ- Muutos / Muutos / voimasta % ELY-KESKUS Lkm % Lkm % UUSIMAA , ,9 9,8 VARSINAIS-SUOMI , ,7 12,7 SATAKUNTA , ,9 12,2 HÄME , ,2 12,8 PIRKANMAA , ,1 13,9 KAAKKOIS-SUOMI , ,7 14,0 ETELÄ-SAVO , ,7 12,9 POHJOIS-SAVO , ,4 12,6 POHJOIS-KARJALA , ,4 16,9 KESKI-SUOMI , ,5 15,3 ETELÄ-POHJANMAA , ,4 9,6 POHJANMAA , ,0 8,6 POHJOIS-POHJANMAA , ,3 15,0 KAINUU , ,0 15,8 LAPPI , ,6 16,6 AHVENANMAA , ,9 3,3 KOKO MAA , ,5 12,2 T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T Osuus työ- Muutos / Muutos / voimasta % SEUTUKUNTA Lkm % Lkm % JYVÄSKYLÄN SK , ,5 15,4 JOUTSAN SK , ,6 12,3 KEURUUN SK , ,3 13,3 JÄMSÄN SK , ,1 15,6 ÄÄNEKOSKEN SK , ,6 16,6 SAARIJ.-VIITAS. SK , ,7 14,3 KESKI-SUOMI , ,5 15,3 Tiedot asuinkunnan mukaan.

7 TAULU 3 KESKI-SUOMEN TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT IÄN, AMMATIN JA KOULUTUSASTEEN MUKAAN , JA Muutos / Muutos / IKÄRYHMÄ Lkm % Lkm % vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , ,0 Yli 60-vuotiaat , ,3 YHTEENSÄ , ,5 Muutos / Muutos / AMMATTIRYHMÄ Lkm % Lkm % 0 Tieteell., tekn. ja taiteellinen työ , ,4 1 Terveydenhuolto ja sosiaaliala , ,2 2 Hallinto- ja toimistotyö, IT-alan työ , ,1 3 Kaupallinen työ , ,2 4 Maa- ja metsätal.työ, kalastusala , ,7 5 Kuljetus- ja liikenne , ,7 6 Rakennus- ja kaivosala , ,7 7-8 Teollinen työ , ,9 9 Palvelutyö , ,6 X Muualla luokittelematon työ , ,8 YHTEENSÄ , ,5 Muutos / Muutos / KOULUTUSASTE Lkm % Lkm % Alempi perusaste , ,3 Ylempi perusaste , ,2 Keskiaste , ,9 Alin korkea-aste , ,2 Alempi korkeakouluaste , ,4 Ylempi korkeak. + tutkijakoul.aste , ,8 Koulutusaste tuntematon , ,5 YHTEENSÄ , ,5

8 TAULU 4 AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN KESKI-SUOMESSA HEINÄKUU 2013 Heinäkuun Heinäkuun Toimiston Kuukauden uusien avointen aikana Avoinna aikana hakijalla Avoinna työpaikkojen muutos av. olleet olleista täyttyneet täyttyneet heinäkuun kesäkuusta heinäkuusta AMMATTIRYHMÄ työpaikat uudet työpaikat työpaikat lopussa Tieteell., tekn. ja taiteellinen työ Terveydenhuolto ja sosiaaliala Hallinto- ja toimistotyö, IT-alan työ Kaupallinen työ Maa- ja metsätal.työ, kalastusala Kuljetus- ja liikenne Rakennus- ja kaivosala Teollinen työ Palvelutyö X Muualla luokittelematon työ YHTEENSÄ AVOIMET TYÖPAIKAT SEUTUKUNNITTAIN KESKI-SUOMESSA JA KAIKKIAAN KOKO MAASSA HEINÄKUU 2013 Heinäkuun Heinäkuun Toimiston Kuukauden uusien avointen aikana Avoinna aikana hakijalla Avoinna työpaikkojen muutos av. olleet olleista täyttyneet täyttyneet heinäkuun kesäkuusta heinäkuusta SEUTUKUNTA työpaikat uudet työpaikat työpaikat lopussa JYVÄSKYLÄN SK JOUTSAN SK KEURUUN SK JÄMSÄN SK ÄÄNEKOSKEN SK SAARIJ.-VIITAS. SK KESKI-SUOMI KOKO MAA Tiedot työpaikan sijaintikunnan mukaan.

9 TAULU 5A TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUNNITTAIN TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) Osuus Vamm. ja Työ- työvoi- Alle 25- Yli 50- Yli vuod. pitkäaik. Kunta voima masta % Yhteensä Miehet Naiset vuotiaat vuotiaat tyött. oll. sairaat HANKASALMI , JYVÄSKYLÄ , LAUKAA , MUURAME , PETÄJÄVESI , TOIVAKKA , UURAINEN , JOUTSA , LUHANKA 283 8, KEURUU , MULTIA , JÄMSÄ , KUHMOINEN , KONNEVESI , ÄÄNEKOSKI , KANNONKOSKI , KARSTULA , KINNULA , KIVIJÄRVI , KYYJÄRVI , PIHTIPUDAS , SAARIJÄRVI , VIITASAARI , KESKI-SUOMI , = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Tiedot asuinkunnan mukaan. Kuntien työttömyysasteiden (työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta %) laskennassa käytettävät työvoimaluvut ovat muuttuneet. Uudet luvut ovat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston 2011 lopullisia tietoja. Muuttuneita lukuja käytetään myös laskettaessa taulun 2 työttömyysasteita sekä taulun 6 vastaavia osuuksia.

10 TAULU 5B TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUNNITTAIN , JA TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) Muutos / Muutos / Kunta Lkm % Lkm % HANKASALMI , ,7 JYVÄSKYLÄ , ,4 LAUKAA , ,2 MUURAME , ,1 PETÄJÄVESI , ,0 TOIVAKKA , ,7 UURAINEN , ,9 JOUTSA , ,4 LUHANKA , ,8 KEURUU , ,8 MULTIA , ,4 JÄMSÄ , ,6 KUHMOINEN , ,7 KONNEVESI , ,7 ÄÄNEKOSKI , ,1 KANNONKOSKI , ,3 KARSTULA , ,5 KINNULA , ,6 KIVIJÄRVI , ,3 KYYJÄRVI , ,1 PIHTIPUDAS , ,7 SAARIJÄRVI , ,0 VIITASAARI , ,2 KESKI-SUOMI , ,5 Tiedot asuinkunnan mukaan.

11 TAULU 6 PALVELUISSA OLEVAT KUNNITTAIN , JA * Osuus % työvoimasta Muutos / Muutos / Kunta Lkm % Lkm % HANKASALMI 126 5, , ,3 JYVÄSKYLÄ , , ,1 LAUKAA 300 3, , ,0 MUURAME 140 3, , ,3 PETÄ JÄV ESI 67 3, , ,5 TOIVAKKA 46 4, , ,2 UURAINEN 77 5, , ,2 JOUTSA 97 4, , ,0 LUHANKA KEURUU 291 6, , ,8 MULTIA 44 6, , ,0 JÄMSÄ 440 4, , ,2 KUHMOINEN 53 5, , ,9 KONNEV ESI 54 4, , ,9 ÄÄNEKOSKI 442 4, , ,3 KANNONKOSKI 28 4, , ,0 KARSTULA 122 6, , ,4 KINNULA KIVIJÄRVI 29 6, , ,4 KYYJÄRVI 38 6, , ,0 PIHTIPUDAS 85 4, , ,6 SAARIJÄRVI 305 6, , ,4 VIITASAARI 135 4, , ,4 KESKI-SUOMI , , ,5.. = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen * Taulukon palveluihin sisältyvät ns. aktivointiasteeseen laskettavat palvelut, jotka ovat työnhaku- ja uravalmennus, koulutuskokeilu, työkokeilu työpaikalla, työvoimakoulutus, palkkatuet, starttiraha, vuorotteluvapaasijaisuudet, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu. Aktivointiaste on em. palveluiden osuus niiden ja työttömien työnhakijoiden yhteissummasta. Kunta tarkoittaa asuinkuntaa. Mukana sekä kansallinen että ESR-rahoitus.

12

13 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 KESKI-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS JULKAISUVAPAA TIISTAINA KLO 9:00 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.3.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.1.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.10.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työttömyys jatkaa kasvuaan. Keski-Suomessa oli työ- ja

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.8.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomen historiallinen työttömyysvuosi päättyi samoihin

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 27.2.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 29.2.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.10.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9:00 Työnhakijat Vuosi 2014 oli kolmas peräkkäinen työttömyyden kasvuvuosi.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013

Lisätiedot

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa työttömiä 6 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2014 25.3.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras Työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 25.6.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HELMIIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 26.2.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 23.7.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden 2005 Työllisyyskatsaus, elokuu 2013 24.9.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita Pohjois-Karjalassa 7,8 % enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa perjantaina 20.12.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 11.100 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä Pohjois-Karjalassa yli 12.500 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9. NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9. NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00

Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2013 21.5.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa Keski Suomessa oli 22 023 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 16,2 Kinnula 20,5 Kivijärvi 20,4 Kannonkoski

Lisätiedot

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuun lopussa Keski Suomessa oli 20 815 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,4 Keuruu 14,9 Kinnula 19,2 Kivijärvi 17,6 Kannonkoski

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuun lopussa Keski Suomessa oli 20 337 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,2 Keuruu 14,0 Kinnula 16,8 Kivijärvi 15,7 Kannonkoski

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 27.5.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli huhtikuun

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.01.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu Pohjois-Karjalassa muuta maata maltillisempaa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 13.773 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 6,9 % viime vuodesta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa torstaina 20.5.2014 klo 9.00 Työttömiä 150 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömiä työnhakijoita Keski Suomessa pitkästä aikaa alle 20 000! Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,6 Keuruu 13,7 Kinnula 16,6 Kivijärvi 15,9 Kannonkoski

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömien määrässä selvä vähennys vuoden takaiseen Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 14,3 Kinnula 19,4 Kivijärvi 18,6 Kannonkoski 18,5 Karstula

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys vähenee edelleen kohisten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 10,5 Keuruu 11,8 Kinnula 15,5 Kivijärvi 9,5 Kannonkoski 11,3 Karstula 13,0 Saarijärvi

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi hieman syyskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Työttömiä 12.200, saman verran kuin tammikuussa 2009 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa

Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, toukokuu 2012 26.6.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä

TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2012 24.4.2012 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laskee hiljalleen edelleen Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 11,0 Keuruu 12,5 Kinnula 16,7 Kivijärvi 13,9 Kannonkoski 15,1 Karstula 15,5 Saarijärvi

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4

Lisätiedot