Vapauden Enkeli. Kappale 11 - Jenna

Transkriptio

1 Vapauden Enkeli Kappale 11 - Jenna Maierien istui ikivanhan temppelin pääsalissa olevalla vanhalla valtaistuimella. Se oli musta ja sen pehmusteet käsinojissa ja istuimessa olivat tummanvioletit. Hän oli vieläkin Faethin ruumiissa ja tyttö tappeli ärsyttävästi vastaan koko sen ajan. Maierienista tuntui, että hän voisi pian lyödä tikarin rintaansa imeäkseen sen tytön sielun pois. Silloin se ärsyttävä nulikka, Ray Fromiya, ei pääsisi käsiksi häneen tai Faethiin. Maierien virnisti häijysti itsekseen. Pian tämä keho on minun... Sitten voisin hyvinkin mennä ja valloittaa La Fielin ja tehdä siitä oman kuningaskunnan, hän mutisi itsekseen. Ei, minä otan Aranian. Sitten saan Fromecian tuhottua. Se on niin typerä paikka, ettei toista olekaan. Hän tunsi inhottavan tunteen sisällään. Ikään kuin kaipausta. Faeth haikailee taas Rayn perään, ymmärrän... hän ajatteli, mutta ei voinut tehdä asialle mitään. Hän päätti, että tuhoaa Faethin sielun ja ajatukset niin pian kuin vain voi. Ray käveli ympäri La Fielin käytäviä. Kaikki tytöt tuijottivat häntä sillä tietyllä tavalla, mutta Ray jätti heidät huomioitta. Hän oli jo kaksi viikkoa yrittänyt päästä sisälle Faethin mieleen paikantaakseen Maierienin ja Faethin, mutta ei ollut pystynyt siihen. Ikään kuin Faeth oli hävinnyt jonnekin ihan noin vaan. Ray tuhahti näreissään. Voi että minä vihaan tällaista, hän mutisi itsekseen päästyään ulos. Hän pörrötti hiuksiaan turhautuneena ja jatkoi kävelyään kohti suihkulähdettä. Hän istui sen reunalle ja jotenkin oudosti hänen vierelleen alkoi ilmestyä tyttöjä, mutta Ray ei ottanut heitä huomioon lainkaan. Sen sijaan hän vaipui ajatuksiinsa niin taitavasti, ettei kuullut lainkaan, kun Filip tuli hänen luokseen ihan yllättäen. Seuraava asia, jonka poika muisti, oli se, että hän sylki ja pärski kylmää vettä. Hän katsoi ympärilleen ja näki Filipin tuijottavan häneen kasvoillaan sellainen huvittunut virnistys, joka hänelle oli ominaista. Ketään tyttöjä ei kuitenkaan ollut lähimaillakaan. Lähin ihminen oli Zacho, joka patsasteli ympäri pihaa nyreän näköisenä. Mitä tuo oikein tarkoitti? Miksi heitit minut lähteeseen? Ray kysyi. Sinä kaaduit sinne itse. Olit kuin transsissa hetki sitten, Ray, Filip sanoi ja hymyili. Onko onnistanut sen tiedät-kyllä-minkä suhteen? Ei itse asiassa. Tuntuu kuin hän ei ole enää olemassa. Tai sitten en vain osaa. Teetkö sinä sen kuten Paula neuvoi? Teen ihan sanatarkalleen niin, mutta silti en saa sitä yhteyttä enää toimimaan. Ihan kuin Faeth on hävinnyt jonnekin lopullisesti. Ehkä se Maierien on hienosti siinä edessä estämässä sitä toimimasta? Ray kohotti toista kulmakarvaansa. Mistä tuollainen idea tuli? No, itse asiassa kuulin siitä kun Paula puhui Zacholle. Zacho kun on ollut jo pitemmän aikaa hyvin tietoinen kaikesta Maierieniin liittyvästä. Hän puhui jotain, että Maierien saattaisi yrittää saada näyttämään siltä, että Faeth on jo kuollut, vaikka hän ei oikeasti olekaan. Minä uskon Faethin olevan elossa kuitenkin, Filip sanoi. Ray, kuului Faraiyan ääni. Paula käski tulla sanomaan, että sinut vaivutetaan hypnoosiin tänä iltana ensimmäisen kerran. Niin, ja se pitää tehdä salassa. Miksi salassa? Ray uteli. Koska La Fielissä on tiedemiesten vakooja. Emme tiedä, kuka se on, mutta kuulemma joku hyvin lähellä Royta. Paula itse jotenkin uskoo, että Roy itse on aivopesty. No, se ukkeli yrittää aina tehdä elämästäni helvettiä, joten eipä tuo mikään ihme olisi. Se selittäisi sen, miksi hän haluaa pitää sinut ja Faethin erossa toisistanne, Filip sanoi. Minä olen kyllä samaa mieltä, Ray sanoi näreissään. Hänen isänsä oli todella typerä välillä, mutta tämä oli jo kerrassaan hirvittävää Rayn mielestä. Roy oli aina ennen halunnut Rayn olevan onnellinen, mutta vuosi sitten mies oli kuitenkin räyhännyt Raylle siitä kun poika oli löytänyt itselleen tyttöystävän, jota rakasti todella paljon. Se mies on ihan hullu, sanon minä, Ray mutisi.

2 Minä kyllä voin olla samaa mieltä, Faraiya sanoi. Sinun pitää kuitenkin tulla tänä iltana seitsemältä äitisi huoneeseen. Jenna-niminen nainen odottaa sinua siellä. Hän on näkijä ja pystyy myös hypnotisoimaan ihmisiä. Hän on ainut näkijä, joka kykenee moiseen. Se on kuulemma jotain muinaista taikuutta, jota näkijät ovat käyttäneet. Toivottavasti sinä löydät Faethin hänen avullaan. Olisi kurjaa, jos meidän häijy samuraikapteeni ei olisi täällä. Ray virnisti. Faraiya oli jotenkin outo tyttö siinä mielessä, että hän sai Raynkin aina hyvälle tuulelle, mikä oli harvinaista kun pojalla oli näitä typeriä masennuskausia. Faraiya oli pukeutunut yksinkertaiseen siniseen, nilkkoihin saakka ulottuvaan, mekkoon ja merensiniseen jakkuun. Ilmeisesti Paula oli ottanut Faraiyan omaksi tyttärekseen joskus aikanaan. Ray oli tosin aina halunnutkin siskon, joten Faraiya voisi ihan hyvin olla siskon roolissa. Faraiya, onko minun äitini adoptoinut sinut tai jotain? poika kysyi ennen kuin ehti estää itseään. Faraiya hymyili kauniisti sitä Faethmaista hymyä, joka ei kuitenkaan ollut Faethin. Kyllä, Ray, tyttö sanoi. Joten se tekee meistä sisaruksia. Roy ei tiedä tästä ollenkaan, koska hän oletti Paulan kuolleen. Oi, minä olen aina halunnut pikkusiskon, jota kiusata, Ray sanoi virne kasvoillaan. Myöhemmin samana iltana Ray kulki hiljaa, mutta normaalisti kohti äitinsä huonetta viidennessä kerroksessa. Roy oli puhumassa jonkun kanssa omassa huoneessaan ja ovi oli kiinni, joten Ray ei millään kuullut mitään puheesta. Ei sinänsä, että häntä olisi kiinnostanut. Hän oli enemmän kiinnostunut Faethin olinpaikasta. Paulan huone oli hyvin hieno. Siellä tosin oli pääsävyinä violetti ja liila, Paulan lempivärit. Nainen itse käveli ympäriinsä lepoasussa, joka koostui housuista ja paidasta. Hänen päällään oli beigen värinen aamutakki. Ray tunsi äitinsä tarpeeksi hyvin tietääkseen, ettei nainen oikein jaksanut välittää pitää päällään kauniita mekkoja ollessaan yksin omassa huoneessaan. Hei, Ray, Paula sanoi istuessaan pehmeässä tuolissa ikkunan äärellä, kun Ray meni sisään huoneeseen. Hei, äiti, Ray sanoi ja istuutui äitinsä vieressä olevaan tuoliin. Huoneen seinillä oli erilaisia tauluja Paulan perheestä ja suvusta ja joitakin maisemiakin löytyi. Ikkunasta näkyi harjoituskenttä, jossa monet nuoremmat opiskelijat olivat suorittamassa jo omia loppukokeitaan. Raylla oli tarkoitus tehdä omat kokeensakin jonain päivänä, mutta ensin hän halusi auttaa Faethia, joka oli jossakin kärsimässä vain se kaamea nainen seuranaan. Paula katseli poikaansa ja hymyili. Oletko kunnossa, Ray? Sinä et kertonut minulle, että Faraiya on pikkusiskoni, Ray sanoi virnistäen. Ei sillä, että se olisi suurikin loukkaus. Sisarukset ovat kivoja. Minä olen aina halunnut siskon. No, sehän on hienoa, Paula sanoi hymyillen. Faraiya on minun sisareni tyttärentytär. Jokin tauti tappoi hänen äitinsä ja Faraiya parka jäi orvoksi. Minä tapasin hänet Rothenbergissä puoli vuotta myöhemmin kuin olin itse lähtenyt pois La Fielistä. Faraiya tunnisti minut ja halusi lähteä mukaani. Minä olin tietenkin kamalan kiltti ja otin hänet mukaani. En ymmärrä, mitä Faraiyan isälle on tapahtunut. En ole kyennyt jäljittämään häntä mistään. Kuka Faraiyan isä on? En ole ihan varma, mutta luulisin, että joku Satimayan suvusta. Miksi Maierien ei sitten kiusaa häntä? Ray kysyi järkyttyneenä. Luulen, että kyse on siitä, että Faraiyan äiti ei ollut Satimayan suvun jäsen, vaan minun omastani. Eli se periytyy todellakin äidiltä tyttärelle? Ray kysyi. Maierien siis? Kyllä, ainakin niin minä sen ymmärrän. En ole koskaan kuullut, että joku miespuolinen Satimaya olisi ollut sen kaamean naisen vallassa. Oletko sinä? En kyllä ole, vaikka seikkailin Fa Moulissakin viime vuonna, ennen kuin asetuin Fromeciaan asumaan. Fa Moulissa oli jonkinlainen juhla kun kävin siellä, Ray sanoi. Paula nyökkäsi. Tiesitkö sinä, että Fa Moul on kreivikunta ja Faeth on sen hallitsija?

3 Minä en tiennyt sitä. Eikä taida Faethkaan tietää, Ray sanoi ja kurtisti kulmiaan pohtiakseen asiaa. Faeth on siis vähän kuin minä? Niin, paitsi sinä perit La Fielin herttuakunnan, Paula sanoi ja hymyili. Sinusta tosin tulee varmasti hieno herttua. Mutta entä jos minä menen Faethin kanssa Fa Mouliin? Me voimme aina järjestää sen niin, että Faraiya ottaa hänen paikkansa siellä. Hänkin on Satimaya. Onko todella? Kyllä. Hänellä on kaikki samat kyvyt ja yön magian voimakkuus kuin Satimayan suvun jäsenillä on aina ollut. Me annamme Faethin päättää siitä, Ray sanoi päättäväisesti. Paula hymyili. Minun olisi pitänyt olla täällä puhumassa Royn päähän järkeä kun hän muutti sääntöjä. Se oli häneltä todella typerä teko. Ray nyökkäsi. Minä olen samaa mieltä. Samassa ovi aukesi ja huoneeseen astui nainen, arviolta keski-ikäinen ja lumoavan kaunis. Hän käveli Rayn luokse hymy kasvoillaan. Ray huomasi naisen hiusten olevan tummansiniset ja silmät olivat sitäkin tummemman siniset. Ray ei voinut olla ajattelematta, että nainen oli aivan jumalaisen kaunis ja lumoava. Naisella oli päällään vaaleanvihreä takki, jonka etumuksen keskellä oli kultainen raita. Sen seassa oli rivi solkia, jotka ulottuivat aivan helmaan saakka. Soljet olivat kiinni vyötärölle saakka ja siitä alaspäin auki, jotta nainen pääsi kulkemaan vapaasti eteenpäin. Kultainen raita kiersi naisen kaula-aukon reunaa ja helmaa. Hihojen suut olivat myös koristeltu kultaisella raidalla. Takin alla naisella oli valkoinen mekko, jonka helma ulottui nilkkoihin, ihan kuin takkikin. Ray Fromiya, nainen sanoi. Minä olen Jenna Ferez. He kättelivät. Oletko valmis, Ray? Jenna kysyi sitten. Olen, enemmän kuin uskotkaan, Ray sanoi. Sinä saatat kuolla, Ray. Olen siirtämässä sinut sellaiseen unimaailmaan, jossa kaikki on hyvin arvaamatonta. Minä menen ja etsin Faethin ja autan häntä. Minä teen sen henkeni uhalla, Ray sanoi päättäväisesti. Älä yritä inttää vastaan, Jenna, Paula sanoi ja hymyili. Ray on hyvin itsepäinen. Jenna nyökkäsi. Istu siinä kaikessa rauhassa, Ray. Minä kosketan sinun kasvojasi käsilläni. Sinun tarvitsee vain olla liikkumatta ja rentoutua. Ray nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hän nojasi pehmeän nojatuolin selkänojaan ja tunsi kuinka Jenna kosketteli hänen kasvojaan käsillään. Pian Ray tunsi oudon tunteen valtaavan hänet. Hän näki jotain sinistä usvaa tai jotain sellaista, joka muutti väriään vähitellen liilaksi ja vaaleanoranssiksi. Ray katsoi ympärilleen ja ei nähnyt oikein mitään. Missä ihmeessä hän oikein oli? Oliko tämä niin kuin olevinaan se unimaailma? Näetkö jotain erikoista? Jennan ääni kysyi. En kerrassaan mitään, usvaa vain, Ray sanoi. Paula kertoi minulle, että Satimayan suvun väri on hopea. Faethin sielun pitäisi siis olla hopeansävyinen. Ray katseli taas ympärilleen ja käveli eteenpäin. Hän huomasi kuulevansa omien askeleidensa kaiun. Lattia... Onko täällä lattia? hän ajatteli. Ray... kuului heikko kuiskaus jostain. Ray katsoi villisti ympärilleen usvaisessa maailmassa, mutta ei nähnyt mitään. Oliko se Faeth? Ei, Faeth puhuisi selvällä äänellä, eikä kuiskaile tuolla tavalla. Mutta mitä se ihme ääni sitten oikein oli? Ray käveli taas eteenpäin, pohtien, mikä se oli.

4 Mikä ihme se ääni oli? hän mutisi ääneen. Mikä ääni, Ray? Jennan ääni tiedusteli. Sellainen heikko kuiskaus, joka kutsui minua nimeltä. Ray... kuului taas. Taas se ääni! Ray sanoi innoissaan. Yritä kutsua sitä, Jenna sanoi. Faeth? Ray kokeili epävarmalla äänellä. Kukaan ei vastannut. Faeth! Ray huusi nyt kovempaa. Ei vastausta. Sen sijaan, että joku olisi vastannut Rayn kutsuun, alkoi tuulla ja se pörrötti pojan hiuksia. Ööh, mitä tämä on? hän sanoi ääneen. Mitä tapahtuu? Jenna kysyi. Täällä tuulee! Minä kutsun sinut takaisin, poika. Se on vaarallista. Ei! Ray protestoi heti. Hän halusi löytää Faethin, maksoi mitä maksoi. Se on liian vaarallista, Ray! Jenna heitti takaisin. Ei, minä haluan yrittää vielä, Jenna. Viisi minuuttia, ole kiltti! Jenna oli hiljaa useita minuutteja ja Ray ajatteli naisen punnitsevan asiaa. Lopulta nainen myöntyi tuumaan, mutta sanoi, ettei aio antaa enää armoa toisella kertaa. Ray värähti. Jenna Ferez oli pirun pelottava nainen ollakseen näkijä. Faeth Satimaya istui jonkinlaisen kiven päällä. Hänellä oli kamalan yksinäinen olo. Hänellä ei ollut muuta seuraa kuin omat ajatuksensa, mutta ajatteleminen oli tylsää puuhaa. Tyttö oli jo ajatellut kaikkea mahdollista, suurimmaksi osaksi hänen ajatuksensa kuitenkin liittyivät jollain lailla Rayhyn. Hän tiesi olevansa kamalan surullinen sen vuoksi, mitä oli tapahtunut. Mitähän Ray oikein puuhasi? Varmaan yrittää etsiä keinoa pelastaa Faeth. Poika kun oli luvannut pelastaa Faethin, mutta tyttö hieman epäili oliko mitään enää tehtävissä. Faeth ei ollut edes enää omassa ruumiissaan, vaan kahlittuna tähän typerään unimaailmaan. Maierien joskus kävi juttelemassa ja pilkkaamassa pahan olon ja masennuksen alaisena olevaa nuorta tyttöä. Faeth! kuului huuto yhtäkkiä. Se katkaisi Faethin ajatukset täysin. Hän myös tunnisti äänen. Ray...? hän sanoi ääneen. Faeth hymyili hetkellisen onnellisuuden valtaamana, mutta tajusi sitten, ettei voi mennä mustahiuksisen pojan luokse ilman, että saattaa tämän suureen vaaraan. Hän nyyhkäisi surullisena. Tämä on yhtä helvettiä! hän huusi niin lujaa kuin keuhkoista lähti. Ainoa vastaus, jonka hän sai, oli hänen oman äänensä kaiku monen monta kertaa. Hän nousi seisomaan kiveltä ja käveli ympäriinsä tappaakseen tylsyyttään ja verrytelläkseen jalkojaan, olihan hän istunut kivellä tuntikausia, ehkä päiviä yhtä soittoa. Hän ei kuitenkaan tiennyt, kun unimaailmassa ei ollut kelloa. En voi uskoa, että se narttu otti minusta vallan sen jälkeen, kun kerroin Raylle tunteistani häntä kohtaan, hän mutisi itsekseen. Hänellä oli vieläkin päällään oma samuraitakkinsa, joka ulottui nilkkoihin saakka ja oli etumustasta napeilla kiinni. Hänellä oli vielä vartaloa myötäilevä hihaton toppi takin alla ja housut jalassa. Hänen mustat saappaansa ulottuivat polviin saakka ja ne olivat soljilla kiinnitettävät. Hänellä oli jopa aseet paikoillaan. Kumma kun se naikkonen ei ollut vienyt niitä mukanaan. Mitä varten sinä suljit minut tänne, narttu?! Faeth raivosi pysähtyessään. Sinä tiedät oikein hyvin, että me emme mahdu samaan ruumiiseen, Maierien sanoi kylmään sävyyn, ihan kuin Faeth olisi keskeyttänyt hänen tärkeät suunnitelmansa. Olisin kyllä pysynyt hiljaakin, ääliö, Faeth sanoi loukkaantuneena. Et olisi. Olisit häirinnyt minua. Ja se sontaläjä poikakaverisi yrittää etsiä sinua, vaan eipä löydä. Mitä?!

5 No, poikaparka ei pääse lumotun muurin läpi, vaikka kuinka lähellä olisi. Hän ei koskaan keksi keinoa avata reikää siihen... Ei... Alatko sinä kuule vollottaa nyt? Mitä tapahtui sille kylmäveriselle, murhanhimoiselle, kostajattarelle, joka olit vielä puolisen vuotta sitten? Minä murran sen muurin ja menen Rayn luo... Faeth uhosi. Luuletko sinä muka pääseväsi tuon läpi? Älä kuvittele moisia, likka. Faeth tuijotti eteenpäin, missä hän näki jonkun hahmon kävelevän poispäin tytöstä. Hän näki myös lasisen seinän heijastavan tytön omaa kuvajaista. Faeth pisti merkille lasin toisella puolella olevassa henkilöllä mustat hiukset ja ne hienot vaatteet, joita vain Faethin ainoa tuntema henkilö voisi käyttää. Hän tunnisti hahmon siinä samassa. Ray! tyttö huudahti ja juoksi lasiseinän luokse. Ray ei kuitenkaan kuullut Faethin huutoa, sen sijaan poika vain käveli pois. Ray, pysähdy! Minä olen täällä! Faeth huusi ja hakkasi ikkunaa nyrkeillään. Hän tunsi surun valtaavan mielensä, kun Ray vain käveli poispäin. Tyttö vaipui polvilleen lattialle usvan sekaan. Hän tunsi kyyneleet silmissään. Faeth hakkasi lasia heikosti nyrkeillään. Ray, odota... Älä mene... hän sanoi, mutta Ray katosi ihan yhtäkkiä savuna ilmaan. Faeth huokaisi ja kääntyi katsomaan poispäin seinästä. Hän nojasi siihen kuitenkin selkä sitä vasten. Minähän sanoin, ettet pääse pois ihan helpolla, Maierien sanoi ja nauroi kylmästi. Miten sinä voit olla tuollainen? Faeth kysyi hiljaa pyyhkien silmiään. Minä, tällainen? No, ehkä minä hieman olen. Mutta kuningattaren pitää olla ilkeä, jotta kansakunnan miespuoliset henkilöt ja viholliset ymmärtävät paremmin. Se oli sellaista aikaa se. Ja te kurjat samurait tuhositte minun suuren keisarikuntani! Maierien murisi näreissään. Faeth hautasi päänsä polviinsa ja itki. Se oli niitä ainoita hetkiä, jolloin Faethista tuntui niin pahalta, että itku vain auttoi häntä selviämään. Hän muisti sen tuskan kun Ray oli lähtenyt La Fielistä puolitoista vuotta sitten. Faeth itki aikansa ja kohotti sitten kasvonsa ja huokaisi. Hän muisti yhtäkkiä sen yhteyden hänen ja Rayn välillä. Miten hän saisi sen toimimaan toisinpäin? Kukaan ei ollut kertonut hänelle, miten se tehtiin, joten Faethin piti ajatella asiaa itse. Hänellä oli kamala ikävä Rayta ja koko La Fieliä. Ray makasi sängyssään muutamia tunteja myöhemmin, hyvin väsyneenä. Jostain syystä hän ei kuitenkaan saanut unta ollenkaan. Hän kuitenkin päätyi ajattelemaan Faethia ja sitä, että saattaisi saada sen yhteyden heidän välillään toimimaan ja he voisivat tavata unessa. Edes siellä he voisivat olla yhdessä. No, oikeastaan ne olivat menneisyyttä, mutta Ray oli hyvin kiintynyt tuohon häijyyn samuraikapteeniin, että hän kuulosti jo pikkulapselta, joka valitti kaikille kaikesta maailman vääryydestä häntä kohtaan. Ray sulki silmänsä ja antoi unen ottaa hänet valtaansa siinä hienossa punasävyisessä huoneessa, jonka seinät olivat mahonkia ja suuren sängyn peitteet olivat viininpunaiset. Sänky oli parisänky, joten siihen mahtui hyvin kaksi ihmistä nukkumaan. Ray hymyili itsekseen ja nukahti sitten. Rayn silmät seurasivat lumoutuneina nuorta tyttöä La Fielin pihalla olevalla nurmikentällä. Tyttö oli pukeutunut yksinkertaiseen vihreään mekkoon ja hän istui selkä tammen runkoa vasten. Tyttö luki kirjaa kamalan keskittyneen näköisenä. Hänellä oli hiekanruskeat hiukset ja kauniin vihreät silmät. Tyttö oli muutenkin todella häikäisevän kaunis. Vihreä mekko sopi tytön silmiin täydellisesti. Se ulottui hänen polviensa alapuolelle ja mekon hihojen suut ranteisiin. Taasko sinä tuijotat Faethia? kysyi ääni, yllättävän tuttu sellainen. Ray virnisti ja nyökkäsi (Tietysti Ray pari vuotta nuoremman itsensä sisällä ei voinut tehdä mitään. Hän vain oli). Ray tunnisti kaverinsa Filipiksi ja yllättyi, koska ei ollut muistanut Filipin käyneen La Fieliä samoihin aikoihin kuin Ray ja Faeth. Faeth Satimaya on niin suloinen näky, Ray kuuli itsensä sanovan. Siinä minä olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä, Filip sanoi. Koulun kumea kello soi päivällisen merkiksi. Ray katsoi kuinka Faeth Satimayan 15-vuotias

6 versio nousi seisomaan tammen luona ja keräsi koulutavaransa laukkuunsa. Hän puhdisti hieman mekkoaan ennen kuin laittoi laukun olalleen ja lähti kävelemään kohti koulua. Ray lähti tietysti perään Filipin kanssa. Kaksikko seurasi tyttöä eteishalliin, joka oli ihan samanlainen kuin pari vuotta myöhemmin ja kulkivat ruokasaliin, jossa muut oppilaat ja muut jo ottivat ruokaa lautasilleen. Ruokasali, kuten eteisaula, oli laaja ja suuri huone, jossa seinät ja lattia olivat marmoria ja kattoa tukivat marmoripilarit. Pilareihin oli liimattu kaikenlaisia kuvia tai niissä olevissa telineissä oli kukkia. Mikset sinä yritä puhua Faethille? Filip kysyi. En varmasti puhu. Nolaan vain itseni, Ray protestoi, kun hän seurasi Faethin kulkua kohti yksinäistä nurkkapöytää kaukana muusta luokasta, joka istui suuren pöydän ääressä juttelemassa kaikenlaisesta. Ray kykeni näkemään jotenkin oudosti kateutta Faethin kasvoilla, kun muut hänen luokkatoverinsa istuivat yhdessä. Faeth oli luonnollisesti orpo ja kaikki tiesivät sen, joten tyttöparka oli ulkopuolinen kaikkien mielestä. Ruokailun jälkeen Ray istui kirjastossa tekemässä läksyjään, jossa piti kirjoittaa jotain potaskaa vesililjan käyttötavoista ja muuta sellaista hullua. Vesililjaa tapasi löytää yleensä Läntiseltä mantereelta, sen hän tiesi. Ja kukka oli vaaleansininen pieni orvokin sukulainen. Ray sai tästä päänsärkyä. Oletko sinä oikeasti noin toivoton tapaus, Fromiya? kysyi huvittunut tytön ääni. Ray nosti katseensa ja näki ensimmäisen kerran Faeth Satimayan kasvot läheltä. Tyttö virnisteli huvittunut pilke silmäkulmassaan. Hei, Ray tervehti häntä hymyillen kaihoisasti. Faeth oli kuitenkin sellainen tyttö, joka ei ollenkaan välittänyt seurustelusta tai mistään siihen liittyvästä. Hänellä oli muita suunnitelmia, mutta hän ei koskaan kertonut niistä kenellekään. Ray näki Faethin salaperäisyydessä jotain todella viehättävää ja oli jo pitemmän aikaa halunnut ystävystyä tytön kanssa. Virne tytön kasvoilla oli hyvin harvinainen, sellaista Ray näki vain hyvin harvoin. Vesililjaa käytetään haltioiden minttusalviassa sen terveydelle hyödyllisten ominaisuuksien vuoksi, tyttö sanoi. Ray kirjoitti sen paperiinsa kiireesti ennen kuin unohti ja joutuisi kysymään asiaa uudestaan. Kiitoksia, Faeth, Ray sanoi. Hän huomasi kuinka Faeth hätkähti. Kuinka sinä tiedät kuka minä olen? Miten minä voisin olla muistamatta sinun nimeäsi, kun se on niin kaunis? Ray sanoi. Älä viitsi, Ray Fromiya, et sinä ole kiinnostunut minusta siinä mielessä, Faeth protestoi. Minä olen tosissani! Niinkö muka? Sataprosenttisen tosissani! En voi uskoa sinua. Minä tiedän millainen sinä olet. Ole minun ystäväni sitten, Faeth, minä näytän sinulle millainen minä oikeasti olen. En taida jaksaa, Faeth sanoi ja virnisti ilkikurisesti, saaden Rayn sydämen jättämään yhden lyönnin väliin. Faeth lähti pois huoneesta. Ray taas yritti tehdä tuttavuutta tytön kanssa viikko toisensa jälkeen, kunnes eräänä päivänä Faeth ei enää yrittänyt keksiä syytä juosta karkuun häntä. Silloin oli alkutalvi ja La Fielissä oli varsin kylmä. Kaksikko käveli ulkona hyisessä ilmassa lämpimät talvitakit päällään. Ray, miksi minä olen sinun ystäväsi, jaksatko toistaa? Faeth kysyi. Siksi, että sinä huomasit, etten minä olekaan niin paha kuin kuvittelit minun olevan, Ray vastasi, ja hymyili onnellisena kun kuuli Faethin nauravan hänelle. Jotenkin minusta tuntuu, että taidat olla oikeassa, tyttö sanoi. Ray vain hymyili. Kun lukuvuoden päätöstanssiaiset lähestyivät, Ray etsi Faethin käsiinsä ja löysi hänet ruusupuutarhasta, kuten aina, kirja kädessä. Tällä kertaa se oli kuudennen vuosikurssin oppikirja. Kaksikko aloittaisi ensi syksynä kuudennen vuoden ja heidän edessään olisivat loppukokeet. Hei, kaunis, Ray tervehti ystäväänsä, jonka hän toivoi olevan enemmän kuin pelkkä ystävä.

7 Minä olen Faeth, tyttö sanoi ja laittoi kirjan pois. Mitä haluat? hän kysyi sitten uteliaana. Ajattelin vain, jos haluaisit tulla tanssiaisiin minun kanssani, Ray sanoi ja pidätti henkeään odottaen tytön vastausta. Faeth katsoi poikaa pohtiva ilme kasvoillaan ja hymyili sitten. Voin minä sinun kanssasi mennäkin, hän sanoi. Huippua, Ray sanoi onnellisena. Odotan sinua eteishallissa seitsemältä. Hyvä on, Faeth sanoi ja uppoutui takaisin kirjansa lumoihin. Ray jätti hänet rauhaan ja lähti etsimään Filipin käsiinsä seuraavaksi. Poika oli flirttailemassa jonkun tytön kanssa suihkulähteen luona. Minun pitää lainata Filipiä hetkeksi, Ray sanoi tytölle, joka nyökkäsi. Ray raahasi Filipin kuulomatkan ulkopuolelle ja kääntyi sitten ystäväänsä päin virne kasvoillaan. Mikä tuo virne on? Filip kysyi uteliaana. Arvaa kuka sanoi kyllä, kun kysyin häntä parikseni tanssiaisiin? Ray sanoi ylpeänä. Barbara Adams? Ei! Ahaa, kuka sitten? Faeth Satimaya. Filip virnisti. Onnea, Fromiya, senkin vanha kettu. En minä ole mikään kettu. Ja en edes tiedä, mitä hän minusta ajattelee. Aion tietysti ottaa selvää tanssiaisissa, Ray sanoi. Ray... kuului yhtäkkiä aivan uneen kuulumaton ääni. Se oli tytön ääni, totta kai. Ray näki, kuinka hänen unensa sumeni. Ääni oli hyvin tuskainen. Ray säpsähti hereille. Hän uskoi tietävänsä, kuka äänen omistaja oli. Ei kukaan muu voisi puhua niin tuskaiseen sävyyn kuin se ainut henkilö, jota Ray oli ikinä oikeasti rakastanut perheensä lisäksi. Äänen täytyi olla Faethin, sen oli pakko olla. Missä sinä oikein olet, Faeth? Minä en ole ikinä kaivannut ketään näin kovasti, Ray mutisi ääneen noustessaan istumaan sängyllään. Ehkä hänen pitäisi mennä äitinsä luokse puhumaan? Se voisi auttaa. Paula oli hyvin ymmärtäväinen nainen, ja Paula ymmärsi poikansa tunteita todella hyvin, paljon paremmin kuin Roy Fromiya oli koskaan ymmärtänyt. Niinpä poika nousi sängystään ja käveli ulos huoneestaan. Faethin huone oli pojan huoneen vieressä, mutta Ray tiesi, ettei siellä ollut ketään, joten hänen oli turha edes kuvitella Faethin kävelevän ulos ovesta hymy kasvoillaan. Unimaailmassa Ray käveli taas ympäriinsä. Paikka oli muuten ihan samanlainen paitsi että joka paikassa soi musiikki. Raylla ei ollut mitään hajua, mistä musiikki oli peräisin ja mitä sen sanat oikein tarkoittivat. Hän raapi pörröistä päätään kiihkeästi. Kun hän oli mennyt takaisin äitinsä huoneeseen, oli Jenna ollut siellä odottamassa Rayta tietävä ilme kasvoillaan. Nyt Ray oli taas unimaailmassa Jennan avustuksella. Täällä soi jokin musiikki, Ray sanoi. Se on erikoista. En tiedä mitä se on, mutta ole varovainen, Jenna sanoi. Olen kyllä, Ray sanoi. Ray... sanoi tytön ääni selkeästi. Ray tunnisti äänen. Se oli Faethin ääni. Faeth? Missä sinä olet? Faeth ei vastannut. Faeth... Minä kaipaan sinua. Vastaa minulle! Minäkin kaipaan sinua, Faethin ääni sanoi, eikä Ray voinut tehdä muuta kuin hymyillä onnellisena. Tyttö oli vastannut hänelle! Ray, sanoi ääni lähempää. Ray hyppäsi järkytyksestä. Hän katsoi oikealle puolelle ja näki kuinka 15-vuotias Faeth Satimaya katseli poikaa melkein syyttävä ilme kasvoillaan. Ray tiesi siinä vaiheessa, että kun Faeth saa menneisyyteensä kokonaisuudessaan tietoonsa, Ray olisi kuin kuumilla hiilillä niin kauan, kunnes

8 tyttö saa haluamansa vastaukset. Kuuntele minua, Ray, tyttö sanoi. Minä olen palasina. Maierien särki minun sieluni, kun hän ilmestyi ensimmäisen kerran. Ray katsoi tyttöä järkyttyneenä. Voiko sitä korjata millään lailla? Vain tuhoamalla Maierienin, Ray, Faeth sanoi. Hän katsoi Rayta rohkaisevasti. Sinä olet rohkea. Olet aina ollut, siksi minä pidän sinusta niin kovasti. Sinä pystyt siihen. Ray hymyili. Sinä olet niin ainutlaatuinen ja viehkeä otus, että menen sekaisin. Tällä kertaa Faeth hymyili niin hurmaavasti, että Rayn sydän jätti lyönnin väliin. Ihan varoittamatta tyttö muuttui tomuksi ja hävisi. Ray räpytteli silmiään. Oliko 15-vuotias Faeth ollut oikeasti paikalla? No, nyt Ray ainakin tiesi, miksi Faeth ei muistanut mitään. Hänen menneisyytensä oli revitty irti hänen sisältään. Ray oli niin ajatuksissaan, ettei huomannut kuinka käveli suoraan johonkin näkymättömään ja kovaan edessään. Hän hieroi nenäänsä ja kirosi hartaasti. Mitä helvettiä? Ray sanoi ja painoi kätensä näkymättömän esteen päälle. Siinä oli jotain kovaa. Hän koputti siihen ja huomasi sen esteen heijastavan hänen kuvajaisensa. Oliko se jonkinlainen peili? Hei, tämä on läpinäkyvää, ei tämä mikään peili voi olla! Ray murahti ja koputti sitä. Se kuulosti epäilemättä lasilta. Hän ei tiennyt, kuinka iso ja laaja se oli. Kop. Kop. Kop, sanoi ääni. Faeth... Ray sanoi ja laski kämmenensä lasia vasten. Hän katsoi Faethia suoraan silmiin ja näki tytön tuskan niissä. Faeth tuli lähemmäs lasia ja laski omat kämmenensä Rayn käsiä vastakkain. Harmi kun se typerä lasi oli edessä, muuten poika olisi tuntenut Faethin kädet omiaan vasten. Ray näki kuinka Faethin silmät täyttyivät kyynelistä. Se oli sellainen näky, jota Ray ei koskaan halunnut nähdä. Faeth näytti muutenkin hyvin heiveröiseltä. Minä saan sinut pois sieltä, Faeth, Ray vannoi, mutta näki Faethin kasvoista, ettei tämä ollut kuullut sanaakaan. Faeth katsoi Rayn kasvoja. Se typerä lasi erotti heidät toisistaan. Muuten tyttö olisi voinut halata Rayta hyvin tiukasti. Ray yritti kertoa tytölle jotakin, mutta Faeth ei kuullut sanaakaan. Lasiseinä ilmeisesti esti puhumisen ja kaiken muunkin. Ray... tyttö kuiskasi. Hän tiesi, ettei Ray kuullut häntä. Poika kuitenkin hymyili sellaista lohduttavaa hymyä, ja Faeth hymyili takaisin heikosti. Yhtäkkiä Ray katsoi säikkynä ympärilleen, kasvot kalpeina ja kääntyi sitten Faethiin päin. Hän käytti samuraiden sormikieltä, sanoakseen tytölle, Pitää mennä, jotain tärkeää ilmeni. Minä haen sinut pois sieltä, vaikka henki menisi, kukkanen. Pysy lujana, äläkä anna sen kurjan nartun tuhota itseäsi enää. Minä en kestäisi sitä, kun en aio menettää sinua uudestaan. Faeth nyökkäsi ja hymyili. Ray hymyili takaisin ja hävisi sitten savuna ilmaan, jättäen Faethin yksin unimaailmaan. No, ainakin Ray oli tullut takaisin ja löytänyt Faethin. Faeth ei ollut edes unissaan nähnyt poikaa viime aikoina, mutta oli kuitenkin hienoa, että hän sai nähdä pojan ennen kuin katoaisi lopullisesti. Faethista kun oli tuntunut kamalan tyhjältä ja voimattomalta jo jonkin aikaa. Hänellä oli myös sellainen tunne, että hän kuolee pian. Ainakin hän sai nähdä Rayn ennen kuin se tapahtuu. Sinä olet niin säälittävä, Satimaya, Fa Moulin kreivitär, Maierien sanoi. Äitisikin oli ihan samanlainen. Rakkaus on säälittävä asia ja sinä olet toivottoman rakastunut, ihan kuin äitisikin aikanaan ennen kuin Paeon tappoi hänet. Mistä sinä puhut? Faeth kysyi. Tarkoitan vain, että jos äitisi oli suostunut Royn kosintaan 20 vuotta sitten, minä olisin lähtenyt pois kokonaan! Mutta äitisi otti ja meni naimisiin Imoton kanssa ja torjui Royn. Ja Roy päätti tapattaa teidät kaikki, kun ajatteli sinun ja perheesi olevan vaarana muille, ha! Roy Fromiya ei voi olla noin ilkeä! Faeth huudahti. Ai ei vai? Maierien nauroi. Siitä puheen ollen, arvaa missä olen. En arvaa. Miksi puhut sontaa Roysta? Koska minä ajattelin, että sinä haluat tietää. Tosin, sinähän kuolet kohta ja minä saan sinun yön

9 magiasi. Varsin voimakasta tämä Satimayojen taikuus. Niin ja jos olinpaikkani yhtään kiinnostaa, niin annan vihjeen: sontaläjä ja sen perhe kuolee pian. EI! Faeth huudahti kauhuissaan. Ray oli juuri saanut itsensä kunnolla hereille. Hän tajusi, että La Fielissä oli epätavallisen meluisaa. Melu ei ollut mitenkään normaalia: kuului räjähdyksiä ja tuskaisia huutoja. Kartanossa taisteltiin, se oli selvää. Oliko siellä taas tiedemiehiä? Eihän Faethkaan ollut enää La Fielissä, joten tiedemiehiä siellä ei ainakaan voinut olla, ei sitten millään. Mitä tapahtuu, äiti? Ray kysyi. Maierien saapui hetki sitten eteisaulaan, Paula sanoi. Mistä se ämmä sai päähänsä tulla tänne? Sinä olet luultavasti saanut hänen vihansa niskaasi, Ray. Minusta näyttää siltä, että Maierien on täällä sinun takiasi. Miksi minä? Maierien on luultavasti huomannut sen yhteyden voimistuneen sinun ja Faethin välillä jossain vaiheessa. Hän tietää miten se särjetään. Jos hän tappaa sinut, Faeth kuolee mukanasi. Jos ei, hän kuolee viimeistään suruun ja tuskaan. Faeth on vahva, hän ei kuole helpolla. Faeth on heikentynyt, Jenna sanoi. Hänen sielunsa on pirstaleina ja Maierien estää sen korjaantumisen. Maierien myös imee Faethin voimia itseensä saadakseen voimaa. Samalla hän tappaa Faethin hitaasti ja tuskaisesti. Se akka on sadisti! Ray räjähti. Me tiedämme sen, Paula sanoi. Sinä voit kylläkin pelastaa Faethin vielä. Miten? Minulla ei ole suunnitelmaa! Ray vaikeroi. Juuri kun olin saamassa Faethin takaisin... Sinun pitää murtaa Maierienin suojat, Paula sanoi ja kohotti kulmakarvaansa merkitsevästi. Ray värähti tajuttuaan, mitä Paula tarkoitti. Ray lähti sitten käytävään ja veti miekkansa huotrastaan hiljaa. Koskaan ei voinut tietää, mitä muuta kartanossa oli vaanimassa kostonhimoisen jumalattaren lisäksi. Ray kulki hiljaa eteishalliin vieviin portaisiin ja näki todella julman olennon seisomassa keskellä aulaa. Olento näytti aivan Faethin kylmäveriseltä ja tyyneltä versiolta, mutta ei ollut sitä. Olento käytti yön magiaa aivan uudella tavalla, mitä Ray ei ollut aikaisemmin nähnyt. Hän katsoi ympärilleen hallissa ja näki seinissä kuoppia ja palavia huonekaluja siellä täällä. Vaikeroivia samuraita makasi lattialla, osa heistä oli tajuttomia tai sitten jo kuolleita. Ray hieman järkyttyi huomatessaan oman isänsä kävelevän tyynesti Maerienin luo ja kumartavan hänelle kunnioittavasti. Maierien hymyili viileästi ja lopetti taikomisen...