Savuton kunta on kunta, jossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savuton kunta on kunta, jossa"

Transkriptio

1 Kiteen kaupungin yhteistyötoimikunta Työsuojelujaosto Sisäilmatyöryhmä Työsuojelujaosto Kiteen kaupungin yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus Savuton Kitee 272/ /2013 Kiteen kaupungin yhteistyötoimikunta Kaupunginvaltuuston kokouksessa Maija Kaalimaa 17 valtuu te tun kanssa jätti aloitteen savuttomasta Kiteestä. Aloitteessa todetaan, että useissa Kiteen kaupungin työpisteissä tupa koin ti pai kat sijaitsevat sisäänkäyntien vieressä, ikkunoiden alapuo lel la, ilmanvaihdon sisäänoton läheisyydessä tai koulujen lä heisyy des sä. Aloitteessa myös todetaan, että sisäilmaongelmiin on viime aikoina puututtu merkittävästi ja liikunnan tukemiseen on kan nustet tu. Aloitteentekijöiden mukaan nyt olisi aika keskustella myös tupa koin nin haitoista niin työntekijälle itselleen kuin muille työn te ki jöil le ja asiakkaille. Aloitteen allekirjoittajat esittävät, että Kiteen kaupunki julistautuisi tupa koi mat to mak si työyhteisöksi. Tupakointia ei tulisi sallia Kiteen kaupun gin omistamissa kiinteistöissä ja työntekijöitä tulisi tukea tu pakoin nin vähentämisessä. Kaupunginhallitus antoi aloitteen jatkovalmisteltavaksi Kiteen kaupun gin henkilöstöhallinnolle. Kiteen työsuojelujaosto on käyvät asiaa läpi alustavasti ko kouk sessaan syksyllä 2011, mutta mitään toimintasuunnitelmaa asiaan liittyen ei ole tehty. Työsuojelujaosto kävi läpi savuttoman kunnan tunnus mer kit. Savuton kunta on kunta, jossa Kunta valvoo tupakkalain 14 a :n sekä valtakunnallisen tu pak kalain valvontaohjelmanmukaisesti lain noudattamista alueellaan. Tupakoinnin aloittamisen ehkäisy, savuttomien elinympäristöjen tur vaa mi nen sekä tupakasta vieroituksen tuki on kirjattu osaksi

2 terveydenhuoltolain velvoittamia terveyden edistämisen tavoitteita ja toi men pi tei tä, ja niiden toteutumista seurataan ja arvioidaan. Mahdolliset aikuisten käyttämät tupakointipaikat on sijoitettu ulos vä hem män näkyvästi siten, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan si sä ti loi hin. Tupakkatuotteita ei myydä kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tilois sa. Kunnan edustus- ja muut tilaisuudet ovat savuttomia. Kunta on savuton työpaikka, toimien esimerkkinä paikallisille yk sityi sen sektorin toimijoille. Työpaikkana savuton kunta Virallisten taukojen ulkopuolella tapahtuvaa tupakointia ei lasketa työ ajak si. Tupakoivia työntekijöitä tuetaan tupakoinnin lopettamisessa. Savuttomuus mainitaan kunnan työpaikkailmoituksissa. Työpaikan savuttomuudesta ilmoitetaan selkeästi kylteillä, tarroilla tai julisteilla esimerkiksi ulko-ovilla. Kunta tavoittelee savuttomuutta seuraavin askelin: 1. Valtuusto päättää kunnan siirtymisestä savuttomuuteen. Pää töksen ja sen voimaantulon väliin varataan riittävästi aikaa sa vut to muutta tukevien toimenpiteiden ja niiden seurannansuunnittelulle ja käyttöön otol le. 2. Tavoitteita ja toimenpiteitä suunnittelemaan asetetaan mo niamma til li nen työryhmä.työryhmässä sovitaan tavoitteet ja toi men pi teiden aikataulu, työnjako, vastuualueet ja seuranta. 3. Savuttomuuspäätöksestä ja sen voimaantulosta tiedotetaan mo nipuo li ses ti ja hyvissä ajoin. Uusi työsuojelujaosto päätti kokouksessaan työryhmästä, jon ka tavoitteena on valmistella valtuustoaloitetta. Työryhmään va littiin Tuija Vaittinen, Riitta Koffert, Jyrki Kostamo ja Satu Tortsagin. Tui ja Vaittinen valittiin työryhmän koolle kutsujaksi. Työryhmää ei ole kutsuttu koolle.

3 Valmistelija: työhyvinvointipäällikkö Tuija Vaittinen, puh , : : Työhyvinvointipäällikkö Tuija Vaittinen kutsuu työryhmän koolle ja jatkaa asian valmistelua. Yhteistyötoimikunta keskustelee onko tavoitteena Savuton työpaikka vai Savuton kunta. Aloitetta valmistellaan siten, että Kiteen kaupunki olisi savuton työpaikka. Ohjeistusta toivottiin myös erilaisten hajusteiden käyttöön. Työsuojelujaosto Työsuojelujaosto valitsi keskuudestaan savuton kunta työtyöryhmän, jo ka valmisteli asiaa valtuustoaloitteen mukaisesti siten, että Uusi Kiteen kaupunki on Savuton työpaikka. Työsuojelujaosto valitsi työ ryhmään Tuija Vaittisen, Riitta Koffertin, Jyrki Kostamon ja Satu Tort sagi nin. Työryhmä valmisteli esityksen syksyllä Erja Törönen korva si työryhmässä vuorotteluvapaalla olleen Riitta Koffertin. Työryhmän esitys ja valtuustoaloite on esityslistan liitemateriaalina. Valmistelija: työhyvinvointipäällikkö Tuija Vaittinen, puh Esittelijä: työhyvinvointipäällikkö Tuija Vaittinen, puh Työsuojelujaosto käy läpi työryhmän esityksen Kiteen kaupungista "Sa vut to ma na työpaikkana" ja esittää edelleen yh teis työ toi mi kun nalle, kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että Kiteen kaupun gis ta tulee esityksen mukaisesti savuton työpaikka v ai kana. Työsuojelujaosto päätti, että ennen kuin "Savuton Kitee" -aloitetta viedään eteenpäin henkilöstölle, kaupunginhallituksen, kaupunginvaltuuston ja lautakuntien jäsenille tehdään kysely savuttomuuteen siirtymisestä. Työterveyshuollolta kysytään myös mitä työterveyshuollon näkökannalta tulisi kysyä. Henkilöstöpalvelut toteuttaa kyselyn. Kysely lähetetään henkilöstölle ja luottamushenkilöille viikolla 12. Vastaukset pyydetään klo mennessä. Henkilöstöltä kysytään myös keskus, jossa työskennellään. Luottamushenkilöiltä kysytään miten ohjeistetaan

4 tupakointi kokoustauoilla, jos kaikki tilaisuudet eivät olisi savuttomia. Kyselyssä kysytään seuraavista asioista: tupakoinnin kieltäminen työaikana sallitaanko tupakointi lakisääteisten taukojen aikana (eri työaikamuodoissa erilainen ohjeistus) vain silloin kun on oikeus poistua työpaikalta työpäivän aikana miten huomioidaan eri työaikamuodot ovatko kaupungin kaikki tilaisuudet savuttomia vai ei, jos ei, niin miten ohjeistetaan millaisia sanktioita kiellon rikkomisesta seuraa hajusteiden käyttö, jos se aiheuttaa ongelmia työyhteisössä tai asiakaspalvelussa laaditaanko ehdoton ohjeistus/määräys, jonka laiminlyönnistä seuraa sanktio laaditaanko vain ohje, jolla myötävaikutetaan ja tuetaan työntekijöitä/viranhaltijoita tupakoinnin lopettamiseen miten suhtaudutaan nuuskan ja sähkötupakan käyttöön Kyselyn tulokset käsitellään työsuojelujaoston kokouksessa Työsuojelujaosto tekee esityksen aiemman valmistelun ja kyselyn tulosten perusteella. Sisäilmatyöryhmä 20 Kysely voidaan julkaista vasta viikolla 13, koska ei ole kyselyn te ki jää töissä. Aikataulua joudutaan siksi vähän myöhästämään. Valmistelija: työhyvinvointipäällikkö Tuija Vaittinen, puh Esittelijä: kiinteistöpäällikkö Tapani Hirvonen Sisäilmatyöryhmä keskustelee "Savuton Kitee" -aloitteesta ja aloitteen tiimoilta suunnitelluista toimenpiteistä. Sisäilmatyöryhmä suhtautuu myönteisesti kyselyn tekemiseen ja pitää parempana ohjetta, jolla myötävaikutetaan ja tuetaan työn te ki jöitä/vi ran hal ti joi ta tupakoinnin lopettamiseen. Myös ohjeistusta ha justei den kohtuulliseen käyttöön työaikana tarvitaan. Työsuojelujaosto

5 Kyselyä savuttomuuteen siirtymisestä ei tehty. Työhyvinvointipäällikkö Tuija Vaittinen jäi vuorotteluvapaalle toukokuussa Sovittiin, että vs. työhyvinvointipäällikkö Mari Ojalammi vie "Savuton Kitee" -aloitteen valmistelun loppuun. Vs. työhyvinvointipäällikkö on laatinut "Savuton ja hajusteeton työpaikka" -toimintamallin. Työhyvinvointipäällikkö esittelee Savuton ja hajusteeton työpaikka -ohjeistuksen. Työsuojelujaosto käsittelee ohjeistuksen ja tekee siihen tarvittavat muutokset. Savuton ja hajusteeton työpaikka -ohjeistus viedään edelleen yhteistyötoimikunnan käsiteltäväksi. Työsuojelujaosto päättää viedä Savuton ja hajusteeton työpaikka -ohjeistuksen edelleen yhteistyötoimikunnan käsiteltäväksi. Kiteen kaupungin yhteistyötoimikunta Kiteen kaupunginvaltuusto jätti aloitteen savuttomasta Kiteestä. Kaupunginhallitus antoi aloitteen jatkovalmisteltavaksi Kiteen kaupungin henkilöstöpalveluille. Työsuojelujaostossa ja savuton kunta -työryhmässä valmisteltu Savuton ja hajusteeton työpaikka -ohjeistus on laadittu henkilöstöpalveluissa ja käsitelty työsuojelujaostossa Savuton ja hajusteeton työpaikka -ohjeistus on esityslistan oheismateriaalina. Valmistelija: vs. työhyvinvointipäällikkö Mari Ojalammi, puh , Esittelijä: henkilöstöpäällikkö Nina Holopainen, puh , Yhteistyötoimikunta käsittelee Savuton työpaikka -ohjeistuksen ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. hyväksyttiin yksimielisesti lisäämällä Savuton työpaikka -ohjeistukseen nuuskan käyttö. Paula Tolvanen poistui tämän pykälän käsittelyn aikan klo12.06 Kaupunginhallitus 226 Yhteistyötoimikunta on käsitellyt Savuton työpaikka -ohjeistuksen ja esit tä nyt sitä edelleen kaupungihallitukselle ja -valtuustolle hy väk syttä väk si. Valmistelija: vs. työhyvinvointipäällikkö Mari Ojalammi, puh ,

6 Esittelijä: kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen, puh , ee va-lii Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy sa vu ton työpaikka -ohjeistuksen ja että kaupunginvaltuusto toteaa aloit teen loppuun kä si tel lyksi. Hyväksyttiin.

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu

Lisätiedot

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu

Savuton Kontiolahti -työryhmä 31.12.2013 Seuranta/Mittari SAVUTON KUNTA -KRITEERIEN TOTEUMA KONTIOLAHDEN KUNTA. Toteutusvastuu KRITEERI 1 Tupakointi on kielletty tupakkalain 12 :n osoittamissa kunnan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa ja ulkoalueilla. Tupakointikiellot on merkitty selkeästi kylteillä, tarroilla ja julisteilla.

Lisätiedot

Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

Martti Haaranen luki ja jätti kokouksessa seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen: Yhteistyötoimikunta 3 22.08.2017 Kunnanhallituksen 20 10.10.2017 henkilöstöjaosto Kunnanhallitus 350 30.10.2017 Kunnanvaltuusto 92 06.11.2017 Valtuustoaloite Tohmajärven kunnan saamiseksi savuttomaksi

Lisätiedot

Savuton duuni, nuuskaton huuli

Savuton duuni, nuuskaton huuli Savuton duuni, nuuskaton huuli Valo ja Olympiakomitea haastavat jäsenjärjestönsä savuttomiksi ja nuuskattomiksi työpaikoiksi. Mukaan pääsee, kun on henkilöstönsä kanssa sopinut kriteereiden toteutumisesta

Lisätiedot

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa. Liite 1 Hkj 18.4.2013 LOVIISAN KAUPUNKI 18.4.2013 OHJE SAVUTTOMASTA LOVIISASTA Ohjeen tarkoitus Loviisan kaupunki haluaa edistää henkilöstönsä tupakoimattomuutta. Savuttomuus koskee kaikkien tupakkatuotteiden

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA/ No 1/2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA Sivu 1. Kunnantalo, lautakuntien huone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA/ No 1/2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA Sivu 1. Kunnantalo, lautakuntien huone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA/ No 1/2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA Sivu 1 KOKOUSAIKA 20.2.2018 klo 18.00-18.52 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien huone JÄSEN: VARAJÄSEN Anu Hänninen,

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Savuton työpaikka osa työhyvinvointia Miksi savuton työpaikka? Kustannussäästöt Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060 1 300 euron kustannukset

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

82 % (255) on tehnyt päätöksen 12 % (39) valmistelee päätöstä 1 % (3) on tehnyt kielteisen päätöksen (Pyhtää, Enontekiö, Ylivieska)

82 % (255) on tehnyt päätöksen 12 % (39) valmistelee päätöstä 1 % (3) on tehnyt kielteisen päätöksen (Pyhtää, Enontekiö, Ylivieska) Henkilöstötoimikunta 5.6.2017 Kunnanhallitus 28.8.2017 Liite 1: savuton kunta_www_toimenpideohjelma Liite 2: savuton työpaikka_www_toimenpideohjelma Liite 3: luonnos toimintaohjeesta Hailuodon henkilöstölle

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja

Savuton kunta 2012 2015. Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen, toiminnanjohtaja 22.10.2015 1 Kuntien savuttomuus lukuina 4 602 508 76 % n 244 488 637 5 % n 16 407 249 19 % n 61 1 891 n 1 Haasteena - Kuka johtaa, miten

Lisätiedot

Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen

Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen Yhteistyötoimikunta 15 28.09.2016 Yhdistymishallitus 102 05.10.2016 Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa 1.1.2017 alkaen 280/01.01.03/2016 Yhttmk 15

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Liitteenä vetoomus, liite 2.

Liitteenä vetoomus, liite 2. SAVUTON KUNTA -VETOOMUKSEN HYVÄKSYMINEN 409/01.010/2009 KH 61 Tupakkatuotteiden käyttö on suuri yksittäinen terveysriski niin Suomessa kuin kaikkialla teollisuusmaissa. Suomessa on nykyisin noin miljoona

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA

SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA SAVUTON PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMENPIDEOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 1.2 Lainsäädäntö ja kansallinen terveyspolitiikka linjaavat savuttomuuden edistämistä kunnassa... 3 2 Savuton pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä 2 Sisällysluettelo SAVUTTOMUUSOHJELMA 1. Savuttoman työpaikan määritelmä... 3 2. Savuton Forssan kaupunkityöpaikka...

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2012 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2012 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2012 1 Tilike-johtokunta Aika 17.04.2012 klo 15:00-16:40 Paikka Kiteen kaupungintalo, Pajari-neuvotteluhuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Eronen Yrjö 15:00

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN Kaupunginhallitus 91 30.03.2016 Kaupunginhallitus 304 19.12.2016 Yhteistyötoimikunta 3 03.01.2017 Kaupunginhallitus 14 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 4 30.01.2017 Kaupunginhallitus 256 21.08.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 8/2015 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 8/2015 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.07.2015 klo 11:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 10.06.2016 klo 09:00-10:35 Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ.

Yleiset säännökset. Tupakkalaki /693 1 ( /698) Ylitornion kunta. Savuttomuustyöryhmä TAVOITTEENA SAVUTON TYÖYHTEISÖ. Ylitornion kunta Savuttomuustyöryhmä 13.9.2010 Johdanto Lainsäädäntö Aloite savuttomasta työyhteisöstä sai alkunsa Ylitornion terveyskeskuksen tyky-ryhmässä, mikä esitti savuttomuutta koko kunnan työyhteisölle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1 Laatimispvm Tarkastuslautakunta 5.12.2017 Aika 14.12.2017 klo 09:00 Paikka Osanottajat Kaupunginhallituksen kokoushuone Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017. Yhteistyötoimikunta sihteeri. Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry.

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017. Yhteistyötoimikunta sihteeri. Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. Yhteistyötoimikunta 23.10.2017 1 Aika 23.10.2017 kello 12:30-13:12 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Nevalainen Paavo jäsen, plm Juko/KTN ry Puputti Seija Jokinen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 19 astuslautakunta AIKA 07.06.2019 klo 15:00-15:25 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 29.06.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 28 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla

Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla Ristijärven kunta savuton työpaikka 2016 Liite 2./Yhteistyötmk 8.6.2016 5 Liite 1 / Khall 26.8.2016 Toimintaohje savuttomuuden edistämiseksi Ristijärven kunnan työpaikoilla Ristijärven kunta savuton työpaikka

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 Aluejohtokunta Aika 15.12.2016 klo 17:35-17:55 Paikka Kesälahti-talo, Puruvesi-sali Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Lipsanen Pentti 17:35-17:55 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja 14/ (10)

Pöytäkirja 14/ (10) Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 14:00-15:55 Paikka Kasarmiravintolan kabinetti, Kouvola Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Perusturvalautakunta Aika 17.05.2017 klo 18:00-19:05 Paikka Ravintola Tehdas, kabinetti : Pakaantie 1, Orimattila Osallistujat Nimi Tehtävä Holopainen Veini pj.

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Savuton Kunta Kuopion toimenpideohjelma

Savuton Kunta Kuopion toimenpideohjelma Savuton Kunta Kuopion toimenpideohjelma 2014 2020 16.8.2016/päivitetty Työryhmä: Säde Rytkönen, hyvinvointikoordinaattori, Kuopion kaupunki Tiina Nykky, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori, Kuopion kaupunki

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

SELVITYS SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI

SELVITYS SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI Kontiolahden kunta Kunnanhallitus SELVITYS KONTIOLAHDEN KUNNAN EDELLYTYKSISTÄ JULISTAUTUA SAVUTTOMAKSI KUNNAKSI 1. Valtakunnallinen Savuton kunta -hanke Valtakunnallisen Savuton Kunta -hankkeen päätavoitteena

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

426/61.612/2013 TL 355

426/61.612/2013 TL 355 Tekninen lautakunta 355 10.11.2015 Kaupunginhallitus 543 23.11.2015 Tekninen lautakunta 374 25.11.2015 Kaupunginhallitus 581 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 134 14.12.2015 Tekninen lautakunta 62 15.03.2016

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 12/2017 130 Tarkastuslautakunta 13.12.2017 Aika 13.12.2017 klo 16:03-19:05 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Sivu 47 () Kunnanhallitus Maanantai kello 18.00

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Sivu 47 () Kunnanhallitus Maanantai kello 18.00 KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Sivu 47 () Kunnanhallitus Maanantai 16.4.2018 kello 18.00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 14 08.03.2010 Kaupunginhallitus 11 23.02.2015 Kaupunginhallitus 6 04.04.2016 Kaupunginhallitus 9 02.10.2017 Paikallinen virka- ja työehtosopimus JHL ry 638:n luottamusmiesten lukumäärästä

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Savuton sairaala toimintaohjelma 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 SITOUTUMINEN... 2 TIEDOTTAMINEN... 3 KOULUTUS JA OHJAUS... 4 TUKI TUPAKOINNIN LOPETTAMISEKSI...

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Tarja Kristiina Ikonen 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1. Mölsä Tero

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1. Mölsä Tero ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2010 1 AIKA 08.11.2010 klo 17:00-19:00 Laajennettu kaupunginhallitus 08.11.2010 PAIKKA OSANOTTAJAT Kaupunginhallituksen kokoushuone Nimi Tehtävä Mölsä Tero pj. Koivunen

Lisätiedot