Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Kainuun Etu Oy:n kivi- ja kaivannaisalan laboratorioympäristö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Kainuun Etu Oy:n kivi- ja kaivannaisalan laboratorioympäristö"

Transkriptio

1 Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Kainuun Etu Oy:n kivi- ja kaivannaisalan laboratorioympäristö Kai Tiihonen Sanna Leinonen 1

2 Mopedi-hanke Mopedi Mobile environment for education, instruction, research & development in mining industry for Northern Finland area Hanke liittyy Pohjois-Suomen ammattikorkeakoulujen aloittamaan kaivannaisteollisuuden koulutuksen verkottumisprojektiin Rahoitus: Kainuun maakuntakuntayhtymän myöntämä EAKRrahoitus ja Kajaanin AMK:n oma rahoitus Hanke valmistui , laitekantaa kehitetään edelleen Investointihanke, jossa on hankittu liikuteltava kaivosteknologian T&K- ja oppimislaboratorio Kajaanin AMK:n kaivostuotannon suuntautumisvaihtoehdon opetukseen Kaivosteollisuuden tarpeisiin tukemaan T&K toimintaa 2

3 Hankkeen tavoitteet Mahdollistaa kehitysyhteistyö kaivos- ja kaivannaisalan yritysten kanssa Olla perustana Kajaanin AMK:n kehityksessä kohti kansallisesti merkittävää kaivosalan osaamiskeskusta 3

4 Liikuteltavuus Laboratorioksi valittu tilaratkaisu tukee sekä kaivosverkostossa olevien korkeakoulujen että lähialueen kaivannaisalan toimijoiden ja kaivosyhtiöiden tarpeita helpon liikuteltavuutensa ansiosta Laboratoriossa tarvittava kalusto siirtyy laboratorion mukana pakattuna tilaratkaisun keskialueelle Laboratorio voidaan asentaa myös epätasaiselle alustalle k a i v a n n a i s o s a a m i s e n l a b o r a t o r i o 4

5 Käyttöönotto Asentaminen ei vaadi ulkopuolista voimanlähdettä (sähköä, hydrauliikkaa tms.), vaan kontin avaaminen toimintakuntoon onnistuu kahden ihmisen voimin muutamassa tunnissa Sähkö, vesi- ja viemäriliitynnät pikaliittimin kontin takaseinästä Varustettu nykyaikaisella lämmitysjärjestelmällä Omavarainen Lämpimän veden ja Paineilman suhteen 5

6 Laitekanta Laboratorio on kalustettu kaivosteollisuuden mekaanisilla yksikköprosessilaitteilla sisältäen mm.: murskauksen jauhatuksen seulonnan suodatuksen vaahdotuksen sekä hienojauhatukseen ja luokitukseen liittyviä laboratoriolaitteistoja 6

7 Murskaus ja jauhatus Retschin leukamurskain BB 200 Karkea- ja esimurskaus Syötekoko max. 90 mm Tuotehienous < 2 mm Asetusarvo 0 40 mm Murskauskapasiteetti 300 kg/h Leukojen kulutuspinta mangaaniterästä WELTE kuulamylly WTR 400 Sekä kuiva- että märkäjauhatus Teräs- ja kovaposliiniastiat (3l) Teräs- ja alumiinioksidikuulat 7

8 Seulonta Fritsch seulakone, Analysette 3 PRO Sekä kuiva- että märkäseulonta Seulasarja: 32 µm, 63 µm, 125 µm, 250 µm, 500 µm, 1 mm, 2 mm, 4 mm, 8 mm Kontissa myös Iso seulakone infrarakentamisen tarpeet Erillinen ilmasuihkuseula apulaitteineen (Air jet Sieve e 200 LS) Standardien mukaiset tuotehienouksien määrittelyt 8

9 Vaahdotus Outotec:in laboratoriomittakaavan vaahdotuskenno Kierrosnopeuden ja ilmamäärän säätö 2 ja 4 l vaahdotusastiat 9

10 Suodatus Larox 25 (Outotec) laboratoriopainesuodatin Suodatuspinta-ala 25 cm 2 Pystytään mitoittamaan painesuodin käytännön toimintaan Buchner 0,1 laboratoriosuodatin (imu) Maksimi lietetilavuus/testi 2l Myös nauhasuotimien mitoitus 10

11 Multiprosessointilaite (Hosokawa Alpine) Soveltuu pienimuotoiseen tuotantoon suhteellisen suuren kapasiteettinsa vuoksi Pystytään jauhamaan ja luokittelemaan tarkasti ainekset haluttuun raekokoon Kolme vaihdettavaa yksikköä: Iskumylly 50 ZPS, sähkömoottorilla jauhava mylly Suihkumylly 100 AFG, paineilman voimalla toimiva Luokitinyksikkö 50 ATP, Erottelevat halutunkokoisen materiaalin säiliöön 11

12 Multiprosessointilaite (Hosokawa Alpine) k a i v a n n a i s o s a a m i s e n l a b o r a t o r i o 12

13 Raekokojakauma-analysaattori Jatkuvatoiminen Ottaa näytteen suoraan tuoteputkesta Data siirrettävissä tietokoneelle tai erilliselle näytölle Mittausalue 0,5 µm -> Helppo huollettavuus ja kompakti rakenne 13

14 Analyysilaboratorio Omistaja: Kainuun Etu Oy / Min-Novation hanke Käyttöoikeus: Kainuun Etu Oy ja Kajaanin ammattikorkeakoulu KAMK (sekä edellisten hankkeet) Investointi: EUR (alv 0) Rahoitus: Interreg IVB Itämerirahasto (BSR) / Min-Novation Yhteyshenkilö: Projektipäällikkö Hanna Repo, p Kainuun Etu Oy:n analyysilaboratorio sisältää XRF-analysaattorin, näyteprässin, termoanalysaattorin, näytteiden polttouunin sekä XRD diffraktometrin. Analyysilaboratorion laitteet on sijoitettu KAMK:n kampukselle ja liitetty KAMK:n mineraalitekniikan laboratorioon. Osat muodostavat yhdessä Kivi- ja kaivannaisalan laboratorioympäristön. k a i v a n n a i s o s a a m i s e n l a b o r a t o r i o 14

15 Minipal 4 -analysaattori (PANalytical fluorescence EDXRF) Yksinkertainen, luotettava ja turvallinen tapa analysoida tutkittavan materiaalinäytteen alkuainepitoisuudet Pöytäasenteinen, analyysiin 12 eri näytettä kerrallaan Analyysit pitoisuuksista 100% -> ppm Analyysitulos myös ilmassa, ei välttämättä helium tarvetta (alkuaine/tarkkuusvaatimus) Kiinteiden ja jauhemaisten näytteiden analyysitulokset nopeasti ja kustannustehokkaasti k a i v a n n a i s o s a a m i s e n l a b o r a t o r i o 15

16 Minipal 4 -analysaattori (fluorescence EDXRF) k a i v a n n a i s o s a a m i s e n l a b o r a t o r i o 16

17 Linseis Thermal analysaattori (Gamma Data Oy) Tutkitaan lämpötilan aiheuttama massan muutos näytteestä Kuumentaa näytteen, vesi poistuu Näytteet erittäin pieniä, 100 mg ->2,5 g Tutkitaan missä lämpötilassa aineen massa putoaa minimiin, eli kidevesi poistuu (Selvittää tarkasti asteluvun) Isoissa teollisuusprosesseissa on kallista käyttää ylimääräistä energiaa massan kuivatukseen k a i v a n n a i s o s a a m i s e n l a b o r a t o r i o 17

18 Polttouuni Carbolite Polttouuni on tarkoitettu näytteiden polttamiseen Polttamalla poistetaan näytteistä kidevesi Uunin maksimilämpötila on C k a i v a n n a i s o s a a m i s e n l a b o r a t o r i o 18

19 PANalytical XRD Powder X Press Mineraalien tunnistaminen Prosessiteollisuuden sivuvirroissa esiintyvien faasien identifiointi ja osuuksien määrittely Raekokomäärittely k a i v a n n a i s o s a a m i s e n l a b o r a t o r i o 19

20 Muut apulaitteet Polarisaatiomikroskooppi kameravarustuksella Lämpökaappi C 53 l PC-ohjelmoitava Yläkuppivaaka Luettavuustarkkuus 0,1 g Punnitusalue < 2100 g Näytteenjakajat ATK-laitteet 20

Kajaanin ammattikorkeakoulu- Liikuteltava kivi- ja kaivannaisosaamisen laboratorio

Kajaanin ammattikorkeakoulu- Liikuteltava kivi- ja kaivannaisosaamisen laboratorio Kajaanin ammattikorkeakoulu- Liikuteltava kivi- ja kaivannaisosaamisen laboratorio Sanna Leinonen 044 7101 632 sanna.leinonen@kajak.fi 1 Mopedi-hanke Mopedi Mobile environment for education, instruction,

Lisätiedot

Kaivannaisalan tutkimus- ja koulutustoiminta CEMISissä. Kajaani, 30.5.2013

Kaivannaisalan tutkimus- ja koulutustoiminta CEMISissä. Kajaani, 30.5.2013 Kaivannaisalan tutkimus- ja koulutustoiminta CEMISissä Kajaani, 30.5.2013 Kajaanin ammattikorkeakoulu Jari Kähkönen Osaamisaluejohtaja 1 Kone- ja kaivostekniikka osaamisalue Aktiviteettimatkailu Liiketoiminta

Lisätiedot

Tavoite. Projektissa tutkitaan ja prosessoidaan mineraalivarantoja ja teollisuuden sekä voimalaitosten yhteydessä syntyviä sivuvirtoja ja poisteita.

Tavoite. Projektissa tutkitaan ja prosessoidaan mineraalivarantoja ja teollisuuden sekä voimalaitosten yhteydessä syntyviä sivuvirtoja ja poisteita. GEOMATERIALS Tavoite Projektin tavoitteena on tutkia ja kehittää geopolymeeritekniikkaan pohjautuvia uusia tuotteita ja luoda näin uusia korkean teknologian liiketoimintamahdollisuuksia. Projektissa tutkitaan

Lisätiedot

Hanna Repo / Min-Novation. Min-Novation. Mining and Mineral Processing Waste Management Innovation Network

Hanna Repo / Min-Novation. Min-Novation. Mining and Mineral Processing Waste Management Innovation Network Min-Novation Mining and Mineral Processing Waste Management Innovation Network Kaivannaisteollisuus ry:n toimittajamatka Kainuuseen 18 19.9.2013 Miksi kaivannaisjätteet ja niiden hyötykäytön kehittäminen

Lisätiedot

BUNN-O-MATIC SUODATINLAITTEET JA KAHVIMYLLYT. Tehokkaat kahvilaitteet ja -myllyt kun laadukasta ja tuoretta kahvia tarvitaan nopeasti.

BUNN-O-MATIC SUODATINLAITTEET JA KAHVIMYLLYT. Tehokkaat kahvilaitteet ja -myllyt kun laadukasta ja tuoretta kahvia tarvitaan nopeasti. BUNN-O-MATIC SUODATINLAITTEET JA KAHVIMYLLYT Tehokkaat kahvilaitteet ja -myllyt kun laadukasta ja tuoretta kahvia tarvitaan nopeasti. TUORETTA KAHVIA NOPEASTI SUODATINLAITE VP17A-2 Bunn-O-Matic -suodatinkahvilaitteet

Lisätiedot

Oulu Mining School. Seminaari Kuusamo, 24.2.2012. Leena Yliniemi Oulun yliopisto/oulu Mining School www.oulumining.fi

Oulu Mining School. Seminaari Kuusamo, 24.2.2012. Leena Yliniemi Oulun yliopisto/oulu Mining School www.oulumining.fi Oulu Mining School vuorialan koulutusta ja tutkimusta Kaivostoiminnan kehittäminen ja ympäristö Pohjois-Suomessa Seminaari Kuusamo, 24.2.2012 Oulun yliopisto/oulu Mining School www.oulumining.fi Oulun

Lisätiedot

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ 1 YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ Case-esimerkein TEKNILLINEN TIEDEKUNTA / Ympäristö- ja kemiantekniikka / Esa Muurinen OULUN INNOVAATIOALLIANSSI OULU INNOVATION ALLIANCE 2 Oulun Innovaatioallianssi

Lisätiedot

ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz

ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz Raskaansarjan ammattilainen Paras valinta paineilman tuoton optimointiin ESN -sarjan ruuvikompressori on malliesimerkki nykyaikaisesta ruuvikompressorista.

Lisätiedot

Kiviainestestien vertailukokeet 2015

Kiviainestestien vertailukokeet 2015 Kiviainestestien vertailukokeet 2015 Los Angeles -koe, SFS-EN 1097-2 Kuulamyllykoe, SFS-EN 1097-9 Micro Deval koe, SFS-EN 1097-1 Litteysluku, SFS-EN 933-3 Kiintotiheys, verkkokori, SFS-EN 1097-6 Annex

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

Jäähdytysturva Oy Koivukummuntie 4 01510 Vantaa puh. +358 (0)20 754 5235 info@jaahdytysturva.fi www.jaahdytysturva.fi

Jäähdytysturva Oy Koivukummuntie 4 01510 Vantaa puh. +358 (0)20 754 5235 info@jaahdytysturva.fi www.jaahdytysturva.fi Testo 106-T1:ssä on erittäin nopea ja tarkka NTC-anturi yhdistettynä ohueen mittauskärkeen joka ei jätä jälkiä. Testo 106-T1 soveltuu erinomaisesti elintarvikkeiden lämpötilojen mittaukseen esimerkiksi

Lisätiedot

Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 4/1/2008. Esityksen sisältö. Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke

Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 4/1/2008. Esityksen sisältö. Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 2 Esityksen sisältö Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke 1 3 Outotec lyhyesti Kehittää ja myy teknologiaa kaivosja metalliteollisuudelle

Lisätiedot

Antilta odotettu UUTUUS

Antilta odotettu UUTUUS Antilta odotettu UUTUUS Tehokas, nopea ja edullinen vaunukuivuri Saatavana myös E-suoravetoelevaattorilla Antti VACBOOST vaunukuivurit C205-20.5m 3 C5-.5 m 3 C320-32.0 m 3 C365-36.5 m 3 Kätevin ratkaisu

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ

JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ Jari-Jussi Syrjä 1200715 JÄTEHUOLLON ERIKOISTYÖ Typpioksiduulin mittaus GASMET-monikaasuanalysaattorilla Tekniikka ja Liikenne 2013 1. Johdanto Erikoistyön tavoitteena selvittää Vaasan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen!

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Clen Royal 2117 Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Messinkipäätyinen rivimäntäpumppu keraamisilla männillä ja

Lisätiedot

Aulis Häkli, professori. KULLAN ESIINTYMISESTÄ JA RIKASTETTAVUUDESTA RAARRK LAIVAKANKAAN KULTW'iINERALISAATIOSSA. Malminetsinta

Aulis Häkli, professori. KULLAN ESIINTYMISESTÄ JA RIKASTETTAVUUDESTA RAARRK LAIVAKANKAAN KULTW'iINERALISAATIOSSA. Malminetsinta KULLAN ESIINTYMISESTÄ JA RIKASTETTAVUUDESTA RAARRK LAIVAKANKAAN KULTW'iINERALISAATIOSSA Tutkimuksen tiiaaja: Tutkimuksen tekija: E ~auharn:ki/ktr Esko Hänninen O U T O K U M P U Oy Malminetsinta Aulis

Lisätiedot

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet

33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet 33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.

Lisätiedot

Kaivannais- ja kiviainesosaamisen ammattikorkeakouluverkosto kaivosteollisuushenkilöstön kouluttajana. Jari Kähkönen, Kajaanin amk

Kaivannais- ja kiviainesosaamisen ammattikorkeakouluverkosto kaivosteollisuushenkilöstön kouluttajana. Jari Kähkönen, Kajaanin amk Kaivannais- ja kiviainesosaamisen ammattikorkeakouluverkosto kaivosteollisuushenkilöstön kouluttajana Jari Kähkönen, Kajaanin amk Koulutusjärjestelmä Suomen ammattikorkeakoulut >20 ammattikorkeakoulua

Lisätiedot

HYGIENIAKASETTI TARJOAA KOLMINKERTAISEN INNOVAATION

HYGIENIAKASETTI TARJOAA KOLMINKERTAISEN INNOVAATION FI UCS/HM-F7 UCS/HM-F7 HYGIENIAKASETTI TARJOAA KOLMINKERTAISEN INNOVAATION Olemme aina investoineet ilmanlaatuun ja huomasimme, että pelkkä hyvä ilmasuodatus ei aina riitä. Sairaalat, klinikat, hoitohuoneet,

Lisätiedot

Q-2000 kaasupesuri. Pystymallinen kaasupesuri laboratorioon OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.

Q-2000 kaasupesuri. Pystymallinen kaasupesuri laboratorioon OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex. 19.3.2019 Pystymallinen kaasupesuri laboratorioon 1 Toimintaperiaate Höyrypesuri puhdistaa ja neutraloi saastuneen ilman. Puhdistus ja neutralointi tapahtuu märkäprosessissa, Quimipol kaasupesurin käyttämä

Lisätiedot

Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009

Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009 Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009 Jari Moilanen Esityksen sisältö Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma Vesienkäsittely metallurgisessa teollisuudessa

Lisätiedot

A I R - C O N D I T I O N I N G

A I R - C O N D I T I O N I N G AIR-CONDITIONING Palvelumme perustuu korkeaan ammattitaitoon ja tinkimättömään laatuun prosessin kaikissa vaiheissa Chiller Oy on Suomen suurin ilmastoinnin jäähdytyslaitevalmistaja. Tavoitteemme on olla

Lisätiedot

Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, tekniikan ja liikenteet koulutukset

Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, tekniikan ja liikenteet koulutukset Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, tekniikan ja liikenteet koulutukset Konetekniikka, Insinööri (AMK) (4 vuotta / päivä ja monimuoto / 25 30 alpa) Kemi Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, Insinööri

Lisätiedot

Ympäristömittauspäivät /8-9.4.2010. TkT Jukka Tanninen

Ympäristömittauspäivät /8-9.4.2010. TkT Jukka Tanninen Teollisuuden vesienkäsittely Ympäristömittauspäivät /8-9.4.2010 2010 TkT Jukka Tanninen Sisältö Outotec lyhyesti Teollisuuden vesienkäsittely Teollisuuden vesienkäsittelyn avainalueet Outotecin näkökulma

Lisätiedot

CleanExport. Jussi Parkkali Toimitusjohtaja.

CleanExport. Jussi Parkkali Toimitusjohtaja. CleanExport Jussi Parkkali Toimitusjohtaja www.uusioaines.com www.foamit.fi Perheyritys / Stenberg, perustettu 1994 Ensimmäinen lasinpuhdistuslaitos 1995 Uusi lasinpuhdistuslaitos 2010 Lasinpuhdistuskapasiteetti

Lisätiedot

EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT.

EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. EKOLOGINEN, HYGIEENINEN JA KUSTANNUSTEHOKAS VAIHTOEHTO. 0% 10% 100% 10% 100% Lähes 0% hävikkiä. Nykyisestä jätemäärästä. Alumiiniton pakkaus.

Lisätiedot

AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT.

AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. AUTOMAATTISEN LEVITEANNOSTELUN EKOLOGINEN AIKAKAUSI ON ALKANUT. EKOLOGINEN, HYGIEENINEN JA KUSTANNUSTEHOKAS VAIHTOEHTO. 0% 10% 100% 10% 100% Lähes 0% hävikkiä. Nykyisestä jätemäärästä. Alumiiniton pakkaus.

Lisätiedot

Mekatroniikan peruskurssi Luento 1 / 15.1.2013

Mekatroniikan peruskurssi Luento 1 / 15.1.2013 Lappeenranta University of Technology, Finland Mekatroniikan peruskurssi Luento 1 / 15.1.2013 Rafael Åman LUT/Älykkäiden koneiden laboratorio Tehonsiirto voidaan toteuttaa: Mekaanisesti Hydraulisesti Pneumaattisesti

Lisätiedot

Säätöventtiilit. Thermotech lattialämmitysjärjestelmä EDUT TIEDOT

Säätöventtiilit. Thermotech lattialämmitysjärjestelmä EDUT TIEDOT Säätöventtiilit EDUT Soveltuu lämmitys-, jäähdytys- ja käyttövesijärjestelmiin Säätö Mittaus Esiasetus Sulku Tyhjennys TIEDOT TUOTENUMERO/KOKO KVS 69123 DN15 LF 1/2 sk 0,48 69124 DN15 MF 1/2 sk 0,97 69125

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

- VACU-TRAILER 2000 -

- VACU-TRAILER 2000 - - VACU-TRAILER 2000 - - RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ- Imuperävaunu kuiville materiaaleille VACU-TRAILER 2000 TARJOAA Toimii täysin itsenäisesti; Täyden alipaineen Vortex kiertomäntäkompressori max. 2000 m3/h;

Lisätiedot

6. KOMPRESSORIT VAUNUKOMPRESSORIT KOMPRESSORIT PAINEILMA- JA LOUHINTAKALUSTO

6. KOMPRESSORIT VAUNUKOMPRESSORIT KOMPRESSORIT PAINEILMA- JA LOUHINTAKALUSTO . T VAUNUT T ILMA- JA LOUHINTAKALUSTO Katso lähin vuokraamo: ramirent.fi tai soita 0800 171 414 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 155 VAUNUT KAESER M2 Soveltuu paineilmatyökaluille ja kiinteiden kompressoriasemien

Lisätiedot

FILTERMAX. Moduulisuodatin kohdepoistojärjestelmiin. No. 4215.71/00

FILTERMAX. Moduulisuodatin kohdepoistojärjestelmiin. No. 4215.71/00 R Moduulisuodatin kohdepoistojärjestelmiin No. 425.7/ 2 FilterMax puhtaampi ympäristö työskennellä ja elää! En halua vapaa-aikana hengittää niitä käryjä ja hiukkasia jotka puhallamme yhteiseen ympäristöömme!

Lisätiedot

Siirrettävät ilmastointilaitteet

Siirrettävät ilmastointilaitteet Siirrettävät ilmastointilaitteet luovat kotiin ja työpaikoille helposti ja nopeasti miellyttävän ja raikkaan sisäilman. Jäähdyttäessään sisäilmaa ne poistavat samalla ilmasta liiallisen kosteuden sekä

Lisätiedot

Jätteestä ekokaivokseksi. Kemian Päivät 22.3.2011 Jutta Laine-Ylijoki VTT

Jätteestä ekokaivokseksi. Kemian Päivät 22.3.2011 Jutta Laine-Ylijoki VTT Jätteestä ekokaivokseksi Kemian Päivät 22.3.2011 Jutta Laine-Ylijoki VTT Mitä taustalla? Globaalisti kasvavat jätevolyymit - metallipitoisia jätteitä vuosittain satoja miljoonia tonneja Luonnonvarojen

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

PALOTURVAKAAPIT. Innovatiivinen, tyylikäs ja turvallinen OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.

PALOTURVAKAAPIT. Innovatiivinen, tyylikäs ja turvallinen OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex. PALOTURVAKAAPIT 28.12.2016 Innovatiivinen, tyylikäs ja turvallinen OUREX OY Mäkirinteentie 3, 36220 Kangasala Puh. (03) 212 8000 ourex.fi 1 AC 1200 S, AC 900 S, AC 600 S Valmistettu peitatusta vahvasta

Lisätiedot

FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T 025. SELVITYS ENDOMINES OY:n SIVUKIVINÄYTTEIDEN LIUKOISUUDESTA

FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T 025. SELVITYS ENDOMINES OY:n SIVUKIVINÄYTTEIDEN LIUKOISUUDESTA FINAS-akkreditoitu testauslaboratorio T 0 SELVITYS ENDOMINES OY:n SIVUKIVINÄYTTEIDEN LIUKOISUUDESTA LABTIUM OY Endomines Oy Selvitys sivukivinäytteiden liukoisuudesta Tilaaja: Endomines Oy Juha Reinikainen

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke Oulu 7.6.2011 Tilaisuuden ohjelma 10.00 Esitykset ja haastattelut/paneeli 11.00 Lounas Jari Suominen Antti Heikkinen Antti Kettunen Veli-Matti Puutio Esko Tavia

Lisätiedot

Tutkimustodistus Projekti: /10

Tutkimustodistus Projekti: /10 1/4 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2018, heinäkuu Asiakkaan viite: PO45696 Näytteenottopvm: 16.7.2018 Näyte saapui: 18.7.2018 Näytteenottaja:

Lisätiedot

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma

KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma KaivosAkatemian vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja 29.-30.1.2013 Maija Uusisuo Cleantech-ohjelma Kestävän kaivostoiminnan kehittäminen Kaivostoiminnan kansainvälisyys ja kotimaisen tuotannon

Lisätiedot

TiiMi Talotekniikka. LATTIALÄMMITYS- TERMOSTAATTI TiiMi 7250TL. v. 1.0

TiiMi Talotekniikka. LATTIALÄMMITYS- TERMOSTAATTI TiiMi 7250TL. v. 1.0 TiiMi Talotekniikka LATTIALÄMMITYS- TERMOSTAATTI TiiMi 7250TL v. 1.0 TiiMi Lattialämmitys on monipuolinen vesikiertoisen lattialämmityksen säätöjärjestelmä jota voidaan soveltaa myös sähköiseen lattialämmitykseen.

Lisätiedot

Digitaaliset paikoitusmittalaitteet

Digitaaliset paikoitusmittalaitteet Digitaaliset paikoitusmittalaitteet Magnescale Tel: +49 711 5858-777 E-Mail: smse-mp@eu.sony.com www.sonymanufacturing.com Luotettava mittausjärjestelmä korkeampi laatu ja parempi tuottavuus Sonyn magneettiset

Lisätiedot

Terveellinen sisäilma: Puhdasta ilmaa sairaalaympäristössä. Veli Koskinen 1.4.2014 KYAMK

Terveellinen sisäilma: Puhdasta ilmaa sairaalaympäristössä. Veli Koskinen 1.4.2014 KYAMK Terveellinen sisäilma: Puhdasta ilmaa sairaalaympäristössä Veli Koskinen 1.4.2014 KYAMK Halton Group pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1969 Perheyritys Liikevaihto 2013 170 M Toimintaa 24 maassa Toimiala:

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Automaattiset suodattimet

Automaattiset suodattimet Automaattiset suodattimet Automaattiset suodattimet ViFlow on tehnyt yksinmyyntisopimuksen saksalaisen Krone Filter yrityksen kanssa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Krone Filter on maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

Kaiva.fi. Hienonnus Kiintoaineiden lajittelu

Kaiva.fi. Hienonnus Kiintoaineiden lajittelu Kaiva.fi Hienonnus Kiintoaineiden lajittelu Johdanto Mineraalien hienonnus on osa mekaanisia yksikköprosesseja 2 Hienonnus Hienonnuksella tarkoitetaan murskausta ja jauhatusta sekä raekoon jakauman samanaikaista

Lisätiedot

ASROCKS - Ohjeistusta kivi- ja

ASROCKS - Ohjeistusta kivi- ja ASROCKS - Ohjeistusta kivi- ja maa-ainesten kestävään käyttöön luontaisesti korkeiden arseenipitoisuuksien alueilla PANK-menetelmäpäivä 23.1.2014 LIFE10 ENV/FI/062 ASROCKS Esityksen sisältö Mikä ASROCKS-hanke?

Lisätiedot

Halton Jaz for Vario JDE aktiivinen poistoilmahajottaja

Halton Jaz for Vario JDE aktiivinen poistoilmahajottaja Halton Jaz for Vario JDE aktiivinen poistoilmahajottaja Halton Jaz - perheen poistoilmahajottaja muuttuvan ilmavirran järjestelmiin Hajottaja säätää ilmavirtaa aktiivisen ilmavirtasäätimen avulla. Suunniteltu

Lisätiedot

Lapin AMK ja materiaalien käytettävyyden tutkimus. www.lapinamk.fi

Lapin AMK ja materiaalien käytettävyyden tutkimus. www.lapinamk.fi Lapin AMK ja materiaalien käytettävyyden tutkimus Tunnusluvut Lapin AMK Oy aloittanut toimintansa 1.1.2014 Vuotuinen liikevaihto noin 50 M 5600 tutkinto-opiskelijaa Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT FESTIVO UFFET PRO TRJOILUVUNUT TEKNISET TIEOT: PRO LH-45-H, PRO LH-45-39946 Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille () ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin kuuluvat

Lisätiedot

kaivostoiminnan Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa Rukatunturi Copyright Tekes

kaivostoiminnan Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa Rukatunturi Copyright Tekes Green Mining-ohjelma kaivostoiminnan ympäristöteknologian kehittämisessä Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa 24.2.20122 2012 Rukatunturi Green

Lisätiedot

ÖLJYNJAKELULAITTEET PAINEPISTE OY WWW.PAINEPISTE.FI

ÖLJYNJAKELULAITTEET PAINEPISTE OY WWW.PAINEPISTE.FI ÖLJYNJAKELULAITTEET PAINEPISTE OY WWW.PAINEPISTE.FI ÖLJYPUMPPU 1:1 Viton tiivisteet Painesuhde 1:1 - Virtaus 23 l/min A327 Siirtopumppu N 1 packing m 3,6 Kg 4,3 A3271 Siirtopumppu räätälöitävällä 1" imuputkella

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua

Lisätiedot

Käyttöohje, ohjauspaneeli Balboa TP600

Käyttöohje, ohjauspaneeli Balboa TP600 Käyttöohje, ohjauspaneeli Balboa TP600 Tälle ohjauspaneelille on mahdollista saada wifi-ohjaus, kysy lisää huolto@allastarvike.fi Näppäimien nimet voivat vaihdella valmistajan ja mallin mukaan. Altaan

Lisätiedot

PPO 868 Vesivuotohälytysjärjestelmä. Estä vesivahinko ennen kuin on liian myöhäistä!

PPO 868 Vesivuotohälytysjärjestelmä. Estä vesivahinko ennen kuin on liian myöhäistä! PPO 868 Vesivuotohälytysjärjestelmä Estä vesivahinko ennen kuin on liian myöhäistä! PPO 868 Vesivuotohälytysjärjestelmä Estä vesivahingot PPO vesivuotohälytysjärjestelmällä! PPO 868 Mhz langaton vesivuotohälytysjärjestelmä

Lisätiedot

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19 Tyypit W 088, 110, 16,156, 199 ja 260 Välitykset 1:1, 2:1, :1 ja 4:1 Suurin lähtevä vääntömomentti 2419 Nm. Suurin tuleva pyörimisnopeus 000 min -1 IEC-moottorilaippa valinnaisena. Yleistä Tyyppi W on

Lisätiedot

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI SISÄILMA SAFETYCORE OY YRITYKSENÄ Safetycore Oy:n visio on tuottaa kumppaneilleen kustannustehokkain ja laadukkain kiinteistösuojausratkaisu sekä turvatekniikan että sisäilman osalta. Turvatekniikan osalta

Lisätiedot

ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle.

ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. Uponor neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin

Lisätiedot

TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017. Tuomo Airaksinen Finpro ry

TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017. Tuomo Airaksinen Finpro ry TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen Finpro ry 8.12.2014 Team Finland kasvuohjelmat Mikä on uusi Finpro? Invest in Finland services for international companies Data

Lisätiedot

STORMWATER Taajamien hulevesihaasteiden ratkaisut ja liiketoimintamahdollisuudet. Projektipäällikkö Hanna Laaksonen Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy

STORMWATER Taajamien hulevesihaasteiden ratkaisut ja liiketoimintamahdollisuudet. Projektipäällikkö Hanna Laaksonen Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy STORMWATER Taajamien hulevesihaasteiden ratkaisut ja liiketoimintamahdollisuudet Projektipäällikkö Hanna Laaksonen Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Esityksen sisältö Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n

Lisätiedot

MITTAUSRAPORTTI 7017A PÄÄSTÖMITTAUKSET KREMATORIO KAJAANIN SEURAKUNTA

MITTAUSRAPORTTI 7017A PÄÄSTÖMITTAUKSET KREMATORIO KAJAANIN SEURAKUNTA Sivu 1/8 PÄÄSTÖMITTAUKSET KREMATORIO KAJAANIN SEURAKUNTA 14.11.2017 Kotkassa Raportin laatija tekn. Marko Piispa Raportin tarkastaja Ins. Mikko Nykänen Sivu 2/8 1. MITTAUSKOHTEEN KUVAUS... 3 2. MITTAUSTEN

Lisätiedot

Cemis -tulosseminaari

Cemis -tulosseminaari Cemis -tulosseminaari Kajaanin ammattikorkeakoulun Cemis toimintaa Arto Karjalainen 1.11.2012 1 Koulutusta ja hankkeita Ennen Nyt Tulevaisuudessa 2 KAMK: Tietojärjestelmät osaamisalue Aktiviteettimatkailu

Lisätiedot

17VV VV 04010

17VV VV 04010 Eurofins Pvm: 15.9.2017 1/2 Projekti: 1510031322-020/13 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, syyskuu Näytteenottopvm: 6.9.2017 Näyte

Lisätiedot

Prima Network kaivos- ja metallurgisen teollisuuden yritysverkosto. Kaivosseminaari 3.6.2010 Pasi Kenola Kainuun Etu Oy pasi.kenola@kainuunetu.

Prima Network kaivos- ja metallurgisen teollisuuden yritysverkosto. Kaivosseminaari 3.6.2010 Pasi Kenola Kainuun Etu Oy pasi.kenola@kainuunetu. Prima Network kaivos- ja metallurgisen teollisuuden yritysverkosto Kaivosseminaari 3.6.2010 Pasi Kenola Kainuun Etu Oy pasi.kenola@kainuunetu.fi Talvivaarassa ainakin 50 vuotta Priman jäsenyritys aloitti

Lisätiedot

Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana. Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto

Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana. Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Sisältö Kaivoksen yksikköprosessit Kaivosvesien hallinta Ympäristöluvat Viranomaiset

Lisätiedot

Rexroth uutuus- ja kampanjatuotteita Liikkuvaan kalustoon

Rexroth uutuus- ja kampanjatuotteita Liikkuvaan kalustoon Rexroth uutuus- ja kampanjatuotteita Liikkuvaan kalustoon Uusia Helppo, kustannustehokkaita skaalattava ja ja tehokas ratkaisuja Avoimen piirin säätötilavuuspumput ja moottorit Säätötilavuuspumppu A10VO-30-sarja;

Lisätiedot

RX JA RX VORTEX TYHJENNYSPUMPUT LAADUKAS VAIHTOEHTO TYHJENNYSPUMPUKSI. Myynti:

RX JA RX VORTEX TYHJENNYSPUMPUT LAADUKAS VAIHTOEHTO TYHJENNYSPUMPUKSI. Myynti: RX JA RX VORTEX TYHJENNYSPUMPUT LAADUKAS VAIHTOEHTO TYHJENNYSPUMPUKSI - RX JA RX VORTEX SARJAN PUMPUT OVAT TUNNETTUJA KESTÄVYYDESTÄÄN - TUPLA-AKSELITIIVISTEET TUOVAT HUOLETTOMIA KÄYTTÖTUNTEJA - LAADUN

Lisätiedot

R/RZ EXH -IMULETKUSTO

R/RZ EXH -IMULETKUSTO Räjähtävien kaasujen ja pölyjen poistoon 9.11.2018 Räjähdysvaarallisiin tiloihin 1 R/RZ EXH -imuletkusto Kohdepoistot R EXH ja RZ EXH on valmistettu kestämään ja käytettäväksi ATEX -ympäristöissä. Imuvarret

Lisätiedot

Läppäventtiili Eurovalve

Läppäventtiili Eurovalve Nimelliskoot PN Lämpötila-alue Materiaali DN 50-1600 10-16 -30-200 ºC Valurauta/pallografiittivalurauta Käyttökohteet Sulku- ja säätökäyttöön teollisuusprosesseihin nesteille ja kaasuille. Kylmälle ja

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4

HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4 HITSAUSLAITTEET MUOVEILLE Oy Fluorotech Ltd Kivipyykintie 4 01260 VANTAA www.fluorotech.fi Y-tunnus: 0746118-4 Hitsauskoneet muoviputkistoille ja muoveille Meiltä saat työkalut ja ohjeet, jotta putkiston

Lisätiedot

PESUKARHU SUIHKUPUTKET

PESUKARHU SUIHKUPUTKET Pesukarhu suihkuputket ovat tunnettuja laadukkaista materiaaleistaan ja harkitusta muotoilustaan. Suihkuputkiamme käytetään yli kahdessakymmenessä maassa ympäri maapallon. PESUKARHU Suihkuputki - malli

Lisätiedot

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Kuivien ja nestemäisten aineiden puhallukseen ja imuun 14 m3 kippaavaan säiliöön, materiaalitilavuus 12 m3 Catepillar -moottori joka tuottaa max.

Lisätiedot

Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011. Altaat, hanat, www.lapetek.com

Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011. Altaat, hanat, www.lapetek.com Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011 Altaat, hanat, jätteiden lajittelu www.lapetek.com BLANCO-JÄTEMEKANISMIT B K B a K Blancon uusi

Lisätiedot

Suomen Kaivosyrittäjät ry:n Kaivosseminaari 2016 Kaivannaisalan tukipalvelut

Suomen Kaivosyrittäjät ry:n Kaivosseminaari 2016 Kaivannaisalan tukipalvelut Arctic Steel and Mining Metallurgian ja mineralogian laboratorio Suomen Kaivosyrittäjät ry:n Kaivosseminaari 2016 Kaivannaisalan tukipalvelut Rauno Toppila, projektipäällikkö, Lapin AMK /ASM Jouko Karinen,

Lisätiedot

XW60K JA T620 V620 CX620

XW60K JA T620 V620 CX620 XW60K JA T620 V620 CX620 Malli XW60K on mikroprosessoripohjainen ohjain joka soveltuu käytettäväksi keski- tai matalaa lämpötilaa jäähdyttävien yksiköiden kanssa. Ohjain on varustettu neljällä relelähdöllä,

Lisätiedot

Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille

Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille HYLLYSTÖT TEHOKÄYTTÖÖN RFID-TEKNIIKALLA Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille Sähköiset hyllyjärjestelmät Kaikki SCHÄFERin varasto- ja hyllyjärjestelmät voidaan asentaa siirrettäville alustoille. Periaate

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

LRA yksiköt. Juotoskäryille. Puhdas ilma. Tehokas tuotanto OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.

LRA yksiköt. Juotoskäryille. Puhdas ilma. Tehokas tuotanto OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex. LRA yksiköt Juotoskäryille 1.3.2017 Puhdas ilma. Tehokas tuotanto. 1 LRA -yksiköt juotoskäryille Työntekijät saattavat altistua mm. elektroniikkateollisuudessa suurelle määrälle haitallista juotoskäryä,

Lisätiedot

Ilmanvirtauksen mittarit

Ilmanvirtauksen mittarit Swema 3000 yleismittari/monitoimimittari sisäilmastomittauksiin Ilmastoinnin yleismittari, Vahva metallirunkoinen Swema 3000 on suunniteltu ilmastoinnin, sisäilmaston ja olosuhdemittausten tarpeisiin erityisesti

Lisätiedot

TiiMi 5500 Perunavaraston ilmastoinnin säätöjärjestelmä Käyttäjän käsikirja

TiiMi 5500 Perunavaraston ilmastoinnin säätöjärjestelmä Käyttäjän käsikirja TiiMi 5500 Perunavaraston ilmastoinnin säätöjärjestelmä Käyttäjän käsikirja V1.1 25.04.2008 25.04.2008 TiiMi 5500ohjekirja v1.1 1/ 4 TiiMi 5500 järjestelmä on kehitetty erityisesti perunan varastoinnin

Lisätiedot

Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä

Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä Kimmo Rasa, vanhempi tutkija, MMT Luonnonvarakeskus Sivuhyöty-hankkeen Seminaari 8.4.2015 Esityksen sisältö Pyrolyysi teknologiavaihtoehtona Laboratoriomittakaavan

Lisätiedot

KAIVOSKOULUTUS AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

KAIVOSKOULUTUS AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Osmo Pyykkönen KAIVOSKOULUTUS AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Insinööri (AMK), kone- ja tuotantotekniikka Syksy 2015 TIIVISTELMÄ Tekijä(t): Pykkönen Osmo Työn nimi: Kaivoskoulutus ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Testo 106 suojakotelolla Nopea mittari omavalvontaan.

Testo 106 suojakotelolla Nopea mittari omavalvontaan. Testo 106 suojakotelolla Nopea mittari omavalvontaan. Nopea mittaus ohuella mittapäällä jälkiä jättämättä Tarkka mittaustulos Äänihälytys Testo 106:ssa on erittäin nopea ja tarkka NTC-anturi yhdistettynä

Lisätiedot

BETONIN OPTISET TUTKIMUSMENETELMÄT

BETONIN OPTISET TUTKIMUSMENETELMÄT BETONIN OPTISET TUTKIMUSMENETELMÄT Your industry, our focus BETONILABORANTTI JA - MYLLÄRIKURSSI JARKKO KLAMI Menetelmät Useita eri menetelmiä ja optisia laitteita, riippuen mitä halutaan selvittää ja millainen

Lisätiedot

Otanta ja idätysnäytteiden valmistus

Otanta ja idätysnäytteiden valmistus Otanta ja idätysnäytteiden valmistus Metsäpuiden siementen idätystestit ISTA:n säännöt ja nykykäytännöt Pekka Helenius Metla / Suonenjoki / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

Vettä ja lämpöä turvallista asumista

Vettä ja lämpöä turvallista asumista E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon

Lisätiedot

Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet

Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet Kokeile uutta ja innovatiivista! Puhdista missä ja milloin vain. Scrubbing Machines AINA LADATTU JA VALMIS KÄYTTÖÖN Uudentyyppisellä

Lisätiedot

AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin

AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet lämpimälle vedelle raskaisiin ympäristöihin LÄMPÖPUHALTIMET RASKAISIIN YMPÄRISTÖIHIN AW C, AW D, AW Ex ja AW H Lämpöpuhaltimet raskaisiin ympäristöihin AW-puhaltimet

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

Urea(AdBlue) ja työkoneet logistiikan haasteet

Urea(AdBlue) ja työkoneet logistiikan haasteet Urea(AdBlue) ja työkoneet logistiikan haasteet Sami Ruisma - Yara Suomi Oy Tuotepäällikkö AdBlue Teollisuuden polttonesteet Tampere 10.9.2015 Agenda Työkoneet ja AdBlue Työkoneiden lainsäädäntö päästöistä

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

MITTAUSEPÄVARMUUS KEMIALLISISSA MÄÄRITYKSISSÄ WORKSHOP

MITTAUSEPÄVARMUUS KEMIALLISISSA MÄÄRITYKSISSÄ WORKSHOP WORKSHOP 12.10.11 Ajankohtaista laboratoriorintamalla RAMBOLL ANALYTICS Analytics pähkinänkuoressa Ramboll Finland Oy:n ympäristölaboratorio Henkilöstö: n. 70 mittaus- ja analyysialan ammattilaista Suuri,

Lisätiedot

www.almig.de RUUVIKOMPRESSORIT Ilman tuotto : 0.39 3.24 m 3 /min 13 120 acfm

www.almig.de RUUVIKOMPRESSORIT Ilman tuotto : 0.39 3.24 m 3 /min 13 120 acfm www.almig.de RUUVIKOMPRESSORIT Ilman tuotto : 0.39 3.24 m 3 /min 13 120 acfm 2 MEILTÄ LÖYTYY TUOTE LÄHES KAIKKIIN TARPEISIIN ALMiG Kompressoren GmbH Nimi, joka takaa huipputeknologian paineilmaalalla.

Lisätiedot

Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa

Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa Minna Salmi Ruukin Teräspaalupäivä 26.1.2012 Ympäristövastuu terästuotannosta teräspaalutuotteisiin Luotettava paalun valmistusketju RR- ja RD-paalujen edut

Lisätiedot

JÄÄHDYTYSKUIVAIMET FX 1 22

JÄÄHDYTYSKUIVAIMET FX 1 22 JÄÄHDYTYSKUIVAIMET FX 1 22 ILMANKÄSITTELYLAITTEISTO ON TÄRKEÄ INVESTOINTI ATLAS COPCON LAATUILMA ON ÄLYKÄS VALINTA TARVITSET LAADUKASTA ILMAA ATLAS COPCO FX: KUIVAA ILMAA LUOTETTAVASTI Paineilma voi sisältää

Lisätiedot

Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa

Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa OULUN YLIOPISTO Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa Matti Kuokkanen Kemian laitos Oulun yliopisto 11.4.2013 TAUSTAA Kuivauksen tarve Perinteisen kuivan raaka-aineen riittämättömyys, purun kuivaus

Lisätiedot