Askeesi sielun pelastuksen tähden

Transkriptio

1 René Gothóni PUHTAUS Askeesi sielun pelastuksen tähden Miten ihminen voi elää pylvään päällä koko elämänsä? Yli 35 kenttätyömatkan jälkeen katson tietäväni vastauksen tai ainakin sen, mistä vastaus löytyy. Kysymys askarrutti minua jo varhain, kun koulussa kuulin Syyrian kuuluisasta pylväspyhimyksestä pyhittäjä Simeon Styliitasta (k. 459). Ensimmäiseksi mieleeni tietenkin juolahti, että hulluhan hänen on täytynyt olla. Myöhemmin, kun sielunhoidon opintojen yhteydessä tutustuin mielenterveyskuntoutujiin, ymmärsin, ettei niin rauhaton ihminen pystyisi elämään kahden neliömetrin pylväslaatan päällä kovinkaan kauan. Niinpä kysymys muuttui: Ellei pylväspyhimys ollutkaan»hullu», mistä sitten oikein oli kysymys? Etsiessäni vastausta kysymykseen tieni kulki Sri Lankan buddhalaisten munkkien kautta pyhälle Athosvuorelle Pohjois-Kreikassa. Askeesin juuret Nimitys askeesi juontuu kreikan sanasta askésis, joka alun perin tarkoitti harjoitusta, erityisesti urheiluharjoitusta. Nykyisin sana viittaa myös hengellisen kilvoittelijan harjoituksiin Kilvoittelijan portaat Vatopedin luostarin pyhän Dimitrin skiitan kirkossa. Kuva: René Gothóni. hengellisen päämäärän saavuttamiseksi. Askeettisen elämäntavan juuret ovat löydettävissä alkukantaisista yhteiskunnista, erityisesti initiaatioriitteistä, joiden keskeisinä elementteinä olivat paastoaminen, eristäytyminen ja kivun sietäminen. Nämä kuuluivat kuitenkin pakollisina ja välttämättöminä osina koko yhteisöä koskeviin siirtymäriitteihin, eivätkä vapaaehtoisina tai vaihtoehtoisina elämäntapoina kuten myöhemmissä askeesiperinteissä. Esimerkiksi Amerikan intiaanien puberteetti-initiaatioissa harjoitettujen kivunsietotekniikkojen tarkoitus oli ja on edelleen nimenomaan auttaa nuorta näkemään oma suojelushenki unessa tai visiona. Itsensä pakottamisen ja tiettyjen tabujen noudattamisen päätarkoitus oli erityisesti pahan välttäminen tai pahojen henkien taltuttaminen sekä toisinaan myös metsästys- tai sotaonnen takaaminen. Niinpä kysymyksessä oli enemmänkin yhteisön elämän turvaaminen kuin yksittäisen kilvoittelijan pelastuksen saavuttaminen uskonnollisessa mielessä. Poikkeuksena on samaanin roolinotto, jossa yhteyden saaminen henkiseen maailmaan usein edellyttää henkistä valmennusta erinäisin harjoituksin. Varsinainen askeesiperinne on kuitenkin elitistinen, sillä asketismi uskonnollisena ilmiönä on vaihtoehtoinen elämäntapa, jota vain harva voi harjoittaa täyspäivätoimisesti ja usein syrjässä yhteiskunnan keskiöstä Duodecim 2008;124:

2 PUHTAUS 2668 Askeesin tunnuspiirteet Gerhard Schlatter (1990) erittelee tietosanakirja-artikkelissaan asketismin neljä tyypillistä pääpiirrettä. Ensiksikin asketismi on aina intentionaalista eli tarkoituksellista. Askeetti, joka hylkää maailman, on ensin voinut nauttia niistä maailman antimista, joista hän luopuu. Niinpä asketismi edellyttää tiettyä vaurautta, jotta köyhyysihanteen toteuttaminen voi olla merkityksellistä. Tämä myös selittää sen, miksi monet kuuluisat askeetit, kuten Buddha, pyhä Antonius Suuri, Benedictus Nursialainen, Franciscus Assisilainen ja monet muut, kuuluivat alun perin yhteiskuntansa yläluokkaan. Toiseksi asketismi tulee omaksua vapaehtoisesti. Mikäli joku luopuu tietyistä ruoista allergisuutensa takia tai lopettaa tupakan polttamisen Asketismi edellyttää terveyssyistä, tiettyä vaurautta, kysymyksessä ei ole askeettisen elämänta- jotta köyhyysihanteen toteuttaminen olisi van noudattaminen. Sama merkityksellistä koskee köyhää ihmistä. Köyhä on askeetti ainoastaan sinä tapauksessa, että hän olisi voinut elää toisin. Kolmanneksi asketismin tulee olla kivuliasta. Tämä ei tietenkään tarkoita, että askeettisen elämän päätarkoitus on aiheuttaa fyysistä kipua, joskin myös kivun kokeminen kuuluu joihinkin asketismin äärimmäisyysmuotoihin. Kysymys on siitä, että aikaisemmasta elämänlaadusta luopuminen koetaan vaikeaksi ja jopa tuskalliseksi uuden askeettisen elämäntavan alkuvaiheessa. Tämä kasvattaa luonnetta, ja luonteen pakottaminen on eräs asketismin pääpiirteistä. Neljäs asketismiin kuuluva olennainen piirre on, että askeettinen elämäntapa omaksutaan sen itsensä vuoksi eikä esimerkiksi tietyn konkreettisen tavoitteen takia. Tämä ei tarkoita, ettei asketismissa ole päämäärää, vaan sitä, ettei tavoitteena ole välitön hyöty tässä elämässä: tavoitteena on tuonpuoleinen päämäärä. Askeesin muodot Maailman suurissa uskonnoissa on lukuisia askeesiperinteitä, joissa ruumiin ja mielen harjoituksin pyritään pakottamaan ihmisen synnynnäistä luontoa palvelemaan hengellisiä tarkoitusperiä. Yhteistä kaikille askeesiperinteille on käsitys ruumiin ja sielun yhteydestä, jossa ruumis aistillisuuden tyyssijana vaikeuttaa hengellisen elämän toteuttamista. Tästä syystä ruumiin taltuttaminen on välttämätön edellytys hengellisen elämän viljelemiselle. Askeesin muodot ovat yleismaailmallisia, mutta niiden maailmankatsomukselliset ja maailman tulkinnaltaan liittyvät painotukset vaihtelevat kulttuurista toiseen. Yhteisiä askeesiperinteiden piirteitä ovat kuitenkin paastoaminen, seksuaalisesta kanssakäymisestä, omaisuudesta, omistamisesta ja kaikesta mahdollisesta ilonpidosta luopuminen sekä pyrkimys lisätä itse aiheutetun kärsimyksen sietoa elämällä lähes täydellisesti eristäytyneenä muusta yhteiskunnasta. Ulkoisten ilmentymien perusteella moni pitää askeesia elämänkielteisenä, koska elämäntapa poikkeaa yhteiskunnan normeista ja arvoista sekä sisältää sellaisia yleisesti ei-toivottuja valintoja, kuten eläminen naimattomana ja kodittomana. Askeesi ei kuitenkaan ole vain ruumiillisuuteen ja sen nautintojen hylkäämiseen liittyvää kilvoitusta vaan myös»sisäistä askeesia», joka hengellisyytensä ja mentaalisuutena vuoksi on vaikeammin ymmärrettävissä. Tällöin luopuminen ei ole vain paastoamista tai seksuaalisuudesta pidättäytymistä vaan kyseessä on kirjaimellisesti maailmasta luopuminen, jota tavallisesti luonnehditaan»elämiseksi maailmassa mutta ei maailmasta eli maailmalle kuolleena». Askeesi ei siis ole itsetarkoitus eikä päämäärä, vaan hengellisiin harjoituksiin kuuluva keino vapauttaa sielu kahlitsevasta ruumistaan korkeampien hengellisten tietoisuuden tilojen saavuttamista varten. Ruumis, maalliset ja aistilliset halut ja kiintymykset ovat esteitä, jotka askeetti pyrkii voittamaan ja joiden voittaminen on edellytys hengellisen tietoisuuden saavuttamiseksi. R. Gothóni

3 Askeesin harjoitustavat ja päämäärät Uskontojen historiasta tunnetuimmat askeesin muodot ja harjoitustavat löytyvät hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja kristinuskosta. Kaukoidän perinteessä vallitseva käsitys on, että vain askeetti voi saavuttaa valaistumisen ja sen myötä päästä pois jälleensyntymien kierrosta. Asketismi on siis valaistumisen ja pelastumisen keino, joka edellyttää täyspäiväistä harjoittamista, tavallisesti syrjään vetäytyneenä yhteiskunnan riennoista ja velvollisuuksista, ja käytännössä tämä on mahdollista vain erakolle. Kristinuskon mukaan askeeteilla ja kilvoittelijaerakoilla ei ole pelastumisen monopolia vaan kuka tahansa voi pelastua. Kristillisen erakkoperinteen synnyttyä noin 300-luvulla käsitys muuttui siten, että vaikka askeettinen elämäntapa ei olekaan pelastumisen edellytys, se on kuitenkin pelastusta edistävä vaihtoehto»maalliselle elämälle». Näin erakoista ja myöhemmin munkeista tuli myös maallikkojen silmissä uskonnollisia spesialisteja, joiden uskonnollisuuden laatu oli aivan erityisen arvokas esimerkiksi ohjaajavanhusten ja rippi-isien osassa. Vaikka maailmasta luopumisen asketismi on vieras protestanttisessa perinteessä ja luterilaisuudessa, asketismin henki on kuitenkin Max Weberin tulkinnan mukaan läsnä asenteessa, ettei omaisuudesta pidä luopua, mutta siitä ei myöskään tule liikaa nauttia. Tämä puritaaninen asenne kuuluu erityisesti kalvinilaisuuteen mutta heijastuu myös ahkeran ja tunnollisen työnteon arvostuksessa. Protestantismissa pidättyväisen elämäntavan katsotaan kuuluvan kaikille kristityille eikä vain spesialisteille, minkä vuoksi perinteinen jako munkin tai papin ja maallikon välillä muuttui jaoksi kristityn ja Jumalan hylkäävän välillä. Hindulaisuuden joogaperinteisiin kuuluu pitkälle kehittyneitä harjoitusmuotoja, joiden avulla joogi oivaltaa oman muuttumattoman sielunsa eli atmaninsa olevan identtinen maailmansielun eli brahmanin kanssa. Brahman on kaiken muuttumattoman perusta ja läsnä jokaisessa elävässä olennossa tätä elävöittävänä»itsenä» eli atmanina. Hengitys- ja mietiskelymenetelmien avulla sekä paastoamalla ja ruumiinasennoilla joogi oppii siirtymään sisimpäänsä, kunnes hänen sisin olemuksensa ilmenee hänen tietoisuudessaan. Samankaltaisia harjoituksia on esimerkiksi zenbuddhalaisuudessa, jossa harjoittelija oivaltaa oman buddhaluontonsa (Gothóni 2007). Teistisissä uskonnoissa askeettisten harjoitusten tavoitteena on kokea henkilökohtaisesti yhteys Jumalan kanssa. Tämän ns. mystisen kokemuksen tavoittelemisen on katsottu olevan reaktio juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin vaikeatajuiselle ja käsitteelliselle dogmatiikalle, joka jättää valtavan kuilun luojan ja luodun välille. Mystikot pyrkivät silloittamaan kuilun ja kokemaan jumalayhteyden. Juutalaiset, kristilliset ja suufilaiset mystikot toteavat kuitenkin, ettei yhteys ole pysyvä vaan hetkellinen ja parhaimmillaankin esimakua tulevasta pelastuksesta. Jumalan kaltaiseksi tulemisen mahdollisuus Asketismin tulee olla kivuliasta Pyhällä Athosvuorella on nykyisin noin munkkia, jotka harjoittavat eriasteista askeettista elämää. Heidän hengellinen elämäntapansa perustuu käsitykseen, jonka mukaan Jumala loi maailman tiettynä hetkenä kerralla valmiiksi. Lisäksi Jumala loi ihmisen kuvakseen ja antoi hänelle vapaan tahdon. Maksimos Tunnustajan mukaan ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva elivät hengellisen vapauden tilassa ja heillä oli kyky tuntea hengellistä nautintoa yhteydessä Jumalaan. He elivät synnittöminä sukupuolettomuuden tilassa. He olivat armosta himottomia ja vapaita ulkoisten olosuhteiden herättämistä tarpeista. He olivat vain luomisen (kr. génesis) lain alaisia eivätkä fyysisen sukupuoliyhdynnän seurauksesta syntymisen (kr. génnesis) lain alaisia. Vasta syntiinlankeemuksen jälkeen seksuaalisuus tuli ajallisen säilymisen keinoksi ja kuoleman, lopullisen tuhoutumismerkin, vastapooliksi. Alkutila ja yhteys Jumalaan menetettiin Aa Askeesi sielun pelastuksen tähden

4 PUHTAUS 2670 damin ja Eevan käytettyä väärin vapauttaan paholaisen viettelyn viekkaudesta. Paholainen houkutteli ihmistä suuntaamaan halunsa aistimaailmaan, suosimaan maailmallisia nautintoja ja sen myötä kääntämään selkänsä hengellisille nautinnoille, joihin ihmisellä oli luontainen kyky Jumalan kaltaisuutensa johdosta. Näin ihminen joutui aistinautintojen pauloihin. Aadam ja Eeva käyttivät väärin aistejaan ihaillessaan ulkoista kauneutta tiedon puun hedelmät he näkivät silmiä ilahduttavina ja maukkaina. Kun he söivät niitä, heidän silmät aukenivat aistimaailmaan ja sen nautintoihin, minkä seurauksesta he hylkäsivät ymmärryksen nautinnon. He joutuivat molemmat aistiensa ansaan, valtakuntaan, jonka tunnuspiirteenä on nautinnon ja tuskan ainainen vuorottelu. Maksimoksen mukaan pelastus ja Jumalan kaltaiseksi tuleminen (kr. theósis) eivät ole alkuperäisen ihmisen tilaan palautumista eivätkä kehän umpeutumista. Alun ja lopun välillä ei ole yhteyttä, mikä korostaa janamaista maailmankäsitystä. Jumalan kaltaiseksi tuleminen on asetettu ihmiselle pyrinnöksi, koska Jumala loi ihmisen kuvakseen. Tämän mahdollistaa sanan eli logoksen tuleminen lihaksi Kristuksessa, sillä ihminen on palautettu Kristuksessa kuvakseen ja hänet on kutsuttu toteuttamaan Jumalan kaltaiseksi tulemisen armossa siinä missä Aadam ja Eeva epäonnistuivat (Gothóni 2000 a). Athoksella eletään kirjaimellisesti syntiinlankeemuksen jälkeistä aikaa. Syntiinlankeemus on joka hetki läsnä meissä kaikissa: tässä ja nyt! Isä Teoklitos on todennut kristinuskosta, ettei se ole uskonto vaan kirkko. Tällä hän tarkoitti jumalanpalveluselämää, joka ei koostu vain palvelushetkistä vaan lakkaamattomasta rukouselämästä, jonka ydin on Jeesuksen rukouksessa: Herra Jeesus Kristus armahda meitä syntisiä. Hän rukoilee aina monikossa ilmaisulla»meitä syntisiä», eikä»minua syntistä», joka on tavallisin muoto, sillä hänen mukaansa ihmisen tulee rukoilla kaikkien ihmisten pelastusta eikä vain itsensä takia. Rukous- ja kilvoituselämän tavoitteena on sydämen puhdistuminen ja Jumalan kaltaiseksi tuleminen. Tämä ei tarkoita, että ihmisestä tulee Jumala, vaan erakkoisät tekevät eron»kuvan» ja»kaltaiseksi tulemisen» välillä. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, jotta hänellä olisi edellytys (potentiaali) hengelliselle elämälle. Jumalan kaltaiseksi tuleminen taas tarkoittaa, että ihminen kykenee kilvoituksellaan toteuttamaan tuota annettua edellytystä, joka on kilvoituselämän päämäärä. Kun Jumala loi ihmisen, hän siis antoi ihmiselle mahdollisuuden tulla Jumalan kaltaiseksi, mutta täydellinen Jumalan kaltaiseksi tuleminen toteutuu vasta lopullisen pelastumisen yhteydessä. Olennaista tässä ajattelussa on käsitys, jonka mukaan jokainen ihminen on Jumalan kuva ja jokaisessa ihmisessä on Jumalan kaltaiseksi tulemisen mahdollisuus, olipa se sitten tällä hetkellä miten näkymätön tahansa. Sydämen puhdistaminen Athoksen munkit erittelevät neljä estettä tiellä kohti korkeampaa hengellistä ymmärrystä ja jumalallisten todellisuuksien tiedostamista: 1) taipumus joutua aistimaailman houkutuksien pauloihin ja langeta kiusauksiin, 2) aistien sisäinen alttius ihailla aistillista kauneutta, 3) ymmärryksen saamattomuus ruumiillisuutensa johdosta ja 4) saastaiset ja pahat henget, jotka alituisesti kärkkyvät ja houkuttelevat ihmistä kauemmaksi pois Jumalan luota. Askeettisen elämäntavan tavoitteena on ylittää nämä esteet ja mainituilla hengellisillä harjoituksilla puhdistaa niin ruumista kuin sieluakin syntiinlankeemuksen seurauksista. Puhdistuminen ei ole kertatapahtuma vaan prosessi, joka askel askeleelta pyrkii puhdistamaan ruumista ja sielua, ei vain huonoista tavoista vaan kokonaan maallisista huolista ja paholaisen kuiskauksista. Kuiskaukset kuten käärmeen kuiskaukset ensimmäisessä lankeemuksessa ovat paholaisen keskeisimpiä tapoja herättää ihmisen kiinnostusta aistillisia houkutuksia kohtaan. Puhdistumisen tarkoitus on eheyttää ja vahvistaa ihmisen mieltä siten, etteivät häiritsevät ajatukset pulpahda Pyhittäjä Simeon Styliitta ja David Thessalonikalainen Vatopedin luostarista. Kuva: Paschalis Kitromilides. R. Gothóni

5 2671

6 PUHTAUS esiin keskeyttämään sisäistä etenemistä kohti yhteyttä Jumalaan. Athoksen munkkien vastaus kysymykseen Mitä ihminen sitten voi saavuttaa tässä elämässä? Ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksena menettänyt yhteyden Jumalaan. Koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, hänessä on ikuinen kaipuu Jumalan yhteyteen. Ihmisellä on myös mahdollisuus saavuttaa tämä yhteys, mutta se ei toteudu vaivatta vaan edellyttää ruumiillista puhdistumista askeettisen elämäntavan muodossa ja hengellistä keskittymistä rukouksen keinoin. Kaikesta kilvoittelusta huolimatta yhteyden kokeminen lankeaa ihmiselle Jumalan armosta, eikä se ole automaattisesti saavutettavissa askeesin avulla, olipa se sitten miten ankaraa tahansa. Isä Johannes (1978) opettaakin, että»ortodoksisen kilvoituselämän ytimenä ei ole Kristuksen kärsimyksiin osallistuminen läntinen kärsimysmystiikka vaan sydämen puhdistaminen Pyhän Hengen asunnoksi». Liian ankara askeesi on itse asiassa usein este, sillä silloin ylimielisyyden henki saattaa kuiskata ihmiselle, että»eiväthän nuo muut munkit kilvoittele juuri ollenkaan» tai»koen varmaankin jo tänään Jumalan armon». Isä Teofilos sanoi minulle kerran, ettei se ole mikään ongelma, etteivät ihmiset usko Jumalaan. Se on ongelma, etteivät he usko paholaisen olemassaoloon, koska silloin häijyläinen voi hääräillä mielensä mukaan ja houkutella ihmistä turmioon. Paholaisella on monet kasvot ja manifestaatiot. Se saattaa ilmestyä kiusaajahenkenä, kuiskaajahenkenä, ylensyömisen henkenä, ylenpalttisen laihduttajan henkenä, haureuden henkenä, rahanhimon henkenä, vihan henkenä, murehtimisen henkenä, alakuloisuuden henkenä, turhamaisuuden henkenä, viinan ja huumeiden henkenä jne. Mutta kun kaikki nuo henget on voitettu, jäljelle jää aina ylpeyden henki, joka kaikin keinoin pyrkii vetämään kilvoittelijaa alkutaipaleelle. Tästä syystä myös askeettisella kilvoittelulla on rajansa, ja sen tiedostaminen on nöyryyden oppimisen tulos. Jumalan armo nimittäin laskeutuu nöyrän askeetin päälle kirkastuvana valaistumisena kuin talven ensi lumi. Kilvoittelija tulee tietoiseksi Jumalan läsnäolosta, johdatuksesta ja huolenpidosta sekä kokee voimakkaan yhteyden ja sisäisen rauhan. Tavallisesti kokemukseen liittyy valoilmiö eli erakko kokee saman luomattoman valon, joka Jumalan käskystä ilmestyi, kun hän sanoi: Tulkoon valo! Tässä lienee vastaus kysymykseen, mistä syystä pyhittäjä Simeon Styliitta eli elämänsä pylvään päällä. Hän oli kilvoituksensa alkutaipaleella saanut kokea Jumalan suloista armoa ja sen jälkeen vain yhteyden ylläpitäminen Jumalaan sielun pelastuksen tähden tuntui merkitykselliseltä. KIRJALLISUUTTA Gothóni R. Attitudes and interpretations in comparative religion. (FFC 272). Helsinki 2000(a). Gothóni R. Tuntematon pyhiinvaeltaja. Helsinki: WSOY 2000(b). Gothóni R. Det heliga berget Athos. Helsinki: Schildts Gothóni R. ja R. Ajattelun aarteet. Helsinki: WSOY Johannes, skeemaigumeni. Valamon vanhuksen kirjeitä. Helsinki: WSOY Schlatter G. Askeese. Tietosanakirjassa: Handwörterbuch religionswissenschaftlicher Grundbegriffe: 1990, s RENÉ GOTHÓNI, professori Helsingin yliopiston uskontotieteen laitos PL 59, Helsingin yliopisto 2672 R. Gothóni