Uusi suunta kuntauudistukselle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi suunta kuntauudistukselle"

Transkriptio

1 SKP:n edustajakokous Uusi suunta kuntauudistukselle Uutiset toisensa jälkeen kertovat kunnallisten palvelujen ongelmista. Lasten päiväkotipaikkojen puute, homekoulut, lääkäriin joutuu odottamaan viikkoja, vanhuksia on jätetty heitteille, lähikirjastoja suljetaan, vuokra-asuntotuotanto on romahtanut. Hyvinvointi- ja terveyserot kasvavat. Tämä näkyy dramaattisesti vähävaraisten ja hyvätuloisten odotettavissa olevan elinajan erona, joka on kasvanut ja on miesten osalta jo yli 15 vuotta. Terveydenhuollossa Suomi on OECD-maista jopa eriarvoisin. Kataisen hallituksen politiikka rapauttaa työväenliikkeen kamppailun tuloksena rakennettuja julkisia palveluja. Kuntien on yhä vaikeampi huolehtia niistä, kun valtiovalta on leikannut kuntien rahoituksesta miljardeja toisensa jälkeen. Palvelujen jatkuva alibudjetoiminen näkyy myös työntekijöiden uupumisena kasvavan työtaakan ja kiireen alle. Kunnissa karsitaan palveluja ja työpaikkoja juuri kun työttömyys, väestön ikääntyminen ja monet sosiaaliset ongelmat lisäävät niiden tarvetta. Euroopan unionin talouskurisopimukset voimistavat leikkauspolitiikkaa. Jyrki Kataisen hallituksen ajamat suurkunnat ja sote-alueen muodostaminen ei tuo ratkaisua näihin ongelmiin. Päinvastoin ne uhkaavat lähipalveluja, lisäävät eriarvoisuutta ja kaventavat demokratiaa. Suomen kommunistinen puolue vaatii hallituksen kunta- ja sotehankkeiden pysäyttämistä. Kuntauudistukselle tarvitaan uusi suunta. Lähtökohdaksi tulee ottaa lähipalvelujen turvaaminen, eriarvoisuuden vähentäminen, kuntien rahoituksen lisääminen sekä asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien ja kuntien itsehallinnon vahvistaminen. Jättikunnat uhkaavat lähipalveluja ja kaventavat demokratiaa Hallituksen päätavoitteena kuntia ja niiden palveluja koskevissa muutoksissa on suurkuntien muodostaminen. Aluksi tavoitteeksi kerrottiin työssäkäyntialueita vastaava kuntarakenne. Tätä perusteltiin suurten palvelukokonaisuuksien tehokkuudella sekä tarpeella saada aisoihin isojen kaupunkien ja niitä ympäröivien kehyskuntien keskinäinen kilpailu yrityksistä ja veronmaksajista. Sittemmin peruskunnan määrittelyä laajennettiin työssäkäynti- ja asiointialueeksi. Sosiaali- ja terveyspalveluja koskevat ratkaisut on alistettu hallituksen linjauksessa palvelemaan suurkuntien muodostamista. Suuret peruskunnat vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon (Sote) peruspalveluista. Erikoistason terveys- ja sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu on tarkoitus keskittää sote-alueille. Nämä sote-aluetta korvaavat samalla nykyiset sairaanhoitopiirit. Lisäksi muodostetaan 5 erityisvastuualuetta (Erva) yliopistollisten keskussairaaloiden ympärille. Ne koordinoivat sote-palvelujen järjestämistä. 1

2 Suurin osa Suomen 320 kunnasta ei hallituksen linjausten mukaan saa itse järjestää lainkaan sosiaali- ja terveyspalveluja. Tämä koskee kaikkia alle asukkaan kuntia, joita on 264. Kunnat, joissa on noin asukasta, saavat järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalveluja. Näitä kuntia on nyt 36. Vain 20 suurinta kaupunkia saa sote-linjausten mukaan itse järjestää laajat sosiaali- ja terveyspalvelut. Hallitus kiristää muita kuntia liittymään keskuskaupunkeihin sillä, että pienet ja keskikokoiset kunnat menettävät suurimman osan palveluja koskevasta päätösvallasta. Kuntien itsehallinnon, valtuustojen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien rajua kaventamista korostaa sote-alueiden hallintoon esitetty ns. vastuukuntamalli, jossa suurin kunta voi äänimäärällään jyrätä muut. Nämä hankkeet vaativat useiden lakien, mahdollisesti myös perustuslain, muuttamista ja säätämistä. Niiden valmistelussa näkyy se, että muutoksia ei tehdä asukkaiden palvelujen tarpeista lähtien vaan suurkuntahanke määrää suunnan. Kuntien pitää tehdä yhdistämisselvityksiä nopealla aikataululla jo ennen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja sote-alueita koskeva lainsäädäntö valmistuu. Auttavatko esitetyt lääkkeet? Hallitus perustelee kuntauudistuksen tarvetta kahdella pääargumentilla. Ensinnäkin edellisen hallituksen aloittaman kunta- ja palvelurakenneuudistuksen jatkamisella niin, että vahvistetaan kuntademokratiaa erilaisten ylikunnallisten hallintohimmeleiden sijasta. Toiseksi rakenteita on muutettava, koska kunnat velkaantuvat, väestö vanhenee ja ns. huoltosuhde heikkenee. Tämän mukaan rakenteita keskittämällä jää palveluihin lisää resursseja. Mutta ovatko esitetyt lääkkeet toimivia? Jättikunnissa päätösvalta keskittyy käytännössä keskuskaupunkien johtoon. Sosiaali- ja terveyspalveluihin muodostuu entistä suurempia ja monimutkaisempia hallintohimmeleitä, kun päätöksiä tehdään peruskuntien lisäksi vastuukunnan, sote-alueiden, erva-alueiden ja yliopistollisten keskussairaaloiden hallinnossa. Ihmiset ja palvelujen tarpeet eivät mihinkään katoa, vaikka kuntarajoja siirretään ja kuntakokoa kasvatetaan. Kokemusten mukaan palvelujen keskittäminen suuriin yksiköihin ei tuo myöskään säästöjä tai tehokkuutta. Nykyisin usein keskuskuntia paremmin toimivat kehyskunnat joutuvat sen sijaan saneerauksen maksajiksi. Hallinnollisissa laatikkoleikeissä sivuutetaan tarve lisätä kuntien rahoitusta. Kuntien valtionosuuksia ja yhteisövero-osuuksia on leikattu 90-luvulta alkaen useilla miljardeilla ja Kataisen hallitus on jatkanut leikkaamista vielä yli miljardilla. Hallitus on ilmoittanut tavoitteeksi sen, että kunnat vastaavat tulevaisuudessa kokonaan peruspalvelujen rahoituksesta. Tämä tarkoittaa käytännössä pieni- ja keskituloisiin raskaimmin kohdistuvaa kunnallisten verojen ja maksujen korottamista sekä palvelujen karsimista. Etenkin kokoomus korostaa kunta- ja palvelurakenteiden keskittämisellä pyrittävän siihen, että palvelujen järjestämisessä voidaan hyödyntää entistä laajemmin yksityisiä markkinoita ja lisätä yksityisten yritysten osuutta peruspalvelujen tuottamisessa. Tämä linja näkyy siinä, että samaan aikaan kun hallitus on leikannut kuntien itse tuottamien palvelujen rahoitusta, tuetaan yksityisiä palvelualan yrityksiä verovaroista kela-korvauksilla, palveluseteleillä, ostopalveluilla ja siirtämällä kunnilta tehtäviä yksityisten yritysten hoidettavaksi. Lisäksi hallitus pakottaa EU:n 2

3 vaatimaan kilpailuneutraliteettiin vedoten kuntia yhtiöittämään liikelaitoksiaan, vaikka niiden pitäisi olla yleishyödyllisiä palveluja. Jos hallituksen kaavailut toteutuvat, lähipalvelut karkaavat yhä kauemmas, eriarvoisuus palvelujen saannissa lisääntyy ja suurkuntien reuna-alueet kuihtuvat. Samalla kunnallinen lähidemokratia ja itsehallinto kaventuvat, päätöksenteko keskittyy entistä harvempiin käsiin ja asukkaiden vaikutusmahdollisuudet kaventuvat. Kokoomuksen vaikutusvallan myötä kasvaa vaara yhä laajemmasta peruspalvelujen leikkaamisesta, kilpailuttamisesta, kaupallistamisesta ja yksityistämisestä. Se merkitsee pohjoismaisen hyvinvointimallin romuttamista ja yksityisten, usein kansainvälisten suursijoittajien hallitsemien palvelualan yritysten vallan kasvua. Tämä suunta on kokonaan toinen kuin kuntauudistuksen puolustajien puhe siitä, että kaikki tehdään kansalaisten tasavertaisten palvelujen turvaamiseksi. Vaihtoehtona demokraattiset hyvinvointikunnat Kataisen kuuden puolueen hallituksen ajamalle suurkunta- ja sote-hankkeelle on vaihtoehto demokraattiset hyvinvointikunnat. Julkisten palvelujen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantaminen on välttämätöntä ja se on myös mahdollista. Lähipalveluista ja kuntapolitiikan suunnasta on mahdollista kamppailla laajalla pohjalla. Vastarinta ei kulje puoluerajojen vaan lähipalvelujen tarpeiden ja usein myös kuntarajojen mukaan. Kehyskunnissa ja ylipäätään pienissä kunnissa vastustetaan hallituksen esityksiä laajasti yli puoluerajojen. Myös suurissa kaupungeissa on laajaa toimintaa lähipalvelujen puolesta ja huolta asukkaiden äänen kuulumisesta päätöksenteossa. SKP:n mielestä kunta- ja palvelurakenteiden uudistamisesta tulee järjestää laaja kansalaiskeskustelu ympäri maata, kaikissa 320 kunnassa. Olennaista on selvittää, millaisen kunnan asukkaat haluavat. Me kommunistit emme usko, että jättikunta olisi demokraattinen hyvinvointikunta. Kuntien palveluja koskevien tutkimusten perusteella pienissä ka keskisuurissa kunnissa palvelut toimivat yleensä parhaiten. Niissä myös asukkaiden ääni voidaan saada kuulumaan paremmin kuin suurissa kaupungeissa. 1. Lähipalvelut ja kuntien rahoitus Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävänä on turvata terveys-, sosiaali-, opetus- ja muut peruspalvelut jokaiselle riippumatta hänen tuloistaan ja asuinpaikastaan. Ne on järjestettävä mahdollisimman lähellä asukkaita. Valtiovalta ei voi sysätä tätä vastuuta pelkästään kunnille. Sen on turvattava kunnille riittävät resurssit kattavien ja hyvien palvelujen järjestämiseksi. SKP haluaa vahvistaa kuntien palvelujen rahoitusta ja tehdä sen tulonjaon kannalta oikeudenmukaisella tavalla. Tämä tarkoittaa kuntien valtionosuuksien ja yhteisövero-osuuksien lisäämistä, pääomatulojen saattamista kunnallisverotuksen piiriin ja kunnallisveron muuttamista progressiiviseksi eli tulojen mukaan kiristyväksi. Kuntien maksujen jatkuvan korottamisen sijasta on laajennettava maksuttomia peruspalveluja erityisesti perusterveydenhuollossa. Samalla on asteittain luovuttava kela-korvausten maksamisesta yksityisille terveyspalveluille. Kunnat 3

4 voivat vahvistaa talouttaan myös palauttamalla ulkoistettuja palveluja kunnan omaksi toiminnaksi, joka on yleensä kokonaistaloudellisesti edullisempaa. Kunnilla tulee olla aktiivinen rooli työllistämisessä ja työelämän uudistamisessa. Naisvaltaisen kunta-alan matalien palkkojen korottaminen on tärkeä tasa-arvokysymys. Se on tarpeen myös työntekijöiden saamiseksi kuntiin nyt kun ns. suuret ikäluokat ovat siirtymässä eläkkeelle. SKP:n mielestä kunnissa tulee kehittää myös työtä ja tuloja tuovaa omaa liiketoimintaa. Esimerkiksi palveluihin soveltuvan tietotekniikan, uusiutuvan energiatuotannon ja edullisen asuntotuotannon kehittämisessä kunnilla voi olla merkittävä rooli. 2. Osallistuva demokratia Osallistuva demokratia on toimiva vaihtoehto päätösvallan keskittämiselle yhä etäämmälle asukkaista ja entistä pienempään piiriin. Kuntien hallinto on perustuslain mukaan asukkaiden itsehallintoon nojaavaa lähidemokratiaa. Demokraattisessa hyvinvointikunnassa asukkaiden osallistumisen, alueellisen demokratian ja suoran demokratian kehittäminen ovat olennaisen tärkeitä. Se edellyttää, että kuntalaiset saavat ajoissa ja riittävästi tietoa päätösten valmisteluista ja vaihtoehdoista. Me kommunistit kannatamme vaaleilla valittavien kunnanosavaltuustojen perustamista. Samoin voidaan kehittää jo nyt kuntalakiin sisältyvän kuntalaisten aloiteoikeuden ja neuvoa-antavan kansanäänestyksen käyttöä. Tältä osin kuntalakia on syytä muuttaa niin, että kuntalaisten aloitteet pitää käsitellä valtuustossa ja että kansanäänestys voidaan järjestää sitovana ja myös kuntavaalien yhteydessä. On myös pidettävä huolta siitä, että viranomaiset kunnioittavat kuntalaisten ja henkilöstön oikeuksia sekä toimivat rehellisesti ja oikeudenmukaisesti. Lähidemokratian kehittämisessä on tärkeää, että asukkaiden osallistumiseen perustuvilla elimillä ja kunnanosavaltuustoilla on todellista päätös-, suunnittelu-, budjetti- ja toimeenpanovaltaa. SKP esittää, että kunnissa ryhdytään kehittämään osallistuvaa budjetointia. Se on jo käytössä sadoissa kaupungeissa muun muassa Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa. Osallistuva budjetointi antaa asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa asukasfoorumeissa ja kunnanosavaltuustojen kautta kunnan talousarvion tärkeysjärjestyksiin ja oman asuinalueensa palveluihin ja kehittämiseen. Kunnan budjetista osoitettaisiin tietty osa, esimerkiksi prosenttia, tällä tavalla ratkaistavaksi ja tietysti lakisääteisistä velvoitteista huolta pitäen. Tällainen osallistuvan demokratian toimintamalli lisää asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa kuntansa kehitykseen. Se vähentää Hyvä veli verkostojen vaikutusta, ehkäisee päätösvallan keskittymistä vain muutamille isoille puolueille, lisää päätöksenteon avoimuutta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. 3. Maakuntavaltuustot Useimmissa Euroopan maissa paikallishallinto on järjestetty kahden tai kolmen portaan mallilla. Niissä on peruskuntien hallinnon lisäksi laajempi aluekunta tai maakuntahallinto ja toisaalta kunnanosavaltuustoja tai muita lähidemokratian muotoja. Sekä peruskunnan että aluekunnan tai maakunnan päätöksentekoon valitaan vaaleilla edustajat. Myös Suomen perustuslakiin on kirjattu mahdollisuus maakunta-itsehallintoon. 4

5 SKP:n mielestä Suomeen tarvitaan vaaleilla valittavat maakuntavaltuustot. Niiden alaisuuteen koottaisiin nykyistä hajanaista ja epädemokraattista seudullista ja maakunnallista hallintoa, kuten sairaanhoitopiirit, seudulliset kuntayhtymät, maakuntaliitot ja ely-keskukset. Maakuntavaltuustojen tehtäviin voisivat kuulua erikoissairaanhoito, jotkut erityistason sosiaalipalvelut, maakunta- ja seututason yleiskaavat, laajat liikennehankkeet ja seutuliikenne, pelastustoimi, elinkeinopolitiikka ja seudulliset ympäristöasiat. Niillä voisi olla ainakin koordinoivia tehtäviä myös toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisessä. Maakuntavaltuustojen rahoitus voisi tulla pääosin valtionosuuksina, joilla voidaan myös tasoittaa alueellisia eroja. Ehdottamassamme paikallishallinnon mallissa kunnat huolehtivat pääosasta peruspalveluja ja loisivat puitteet myös lähidemokratialle. Näin peruspalveluja voidaan kehittää asukkaita kuullen, kunnan eri osien tarpeet huomioon ottaen ja ensisijassa kunnan itse tuottamina lähipalveluina. Jos kunnallisvero muutetaan progressiiviseksi ja ulotetaan koskemaan myös pääomatuloja, voisi kunta vastata pääosin myös näiden palvelujen rahoituksesta. Tämän mallin etuna on demokraattisuus, selkeä työnjako, alueellinen tasa-arvo ja myös mahdollisuus kehittää laaja-alaisesti niin kuntia kuin maakuntia. Samalla voitaisiin toteuttaa myös sote-uudistukseen liittyvät tavoitteet sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä perus- ja erityistason palvelujen yhteensovittamisesta. Välttäessään yksipuolista suurten yksiköiden korostamista, tällainen malli voi palvella paremmin myös paikallisen talouden, pienten yritysten ja ekologisesti kestävän kehityksen tarpeita. Arjen ja tulevaisuuden rakentamista Yksityisten yritysten ja suurten pääomien hallitsemat markkinat tuottavat eriarvoisuutta ja sosiaalisia ongelmia. SKP haluaa kehittää julkisia, kunnallisia hyvinvointipalveluja vastavoimana ja vaihtoehtona koville markkinavoimille. Demokraattisesti toimivissa hyvinvointikunnissa asukkaiden osallistuminen, kansalaistoiminta ja vapaaehtoistyö vahvistavat tätä vastavoimaa. Nämä ovat suomalaisen hyvinvointimallin kehittämisen peruskysymyksiä. Paikallispolitiikan ydinalue on ihmisten arjessa. Paikallispolitiikka on areena, jolla politiikka on parhaimmillaan aitoa välittämistä ihmisten hyvinvoinnista ja jokapäiväistä toimintaa yhdessä asukkaiden kanssa. Samalla se on alue, jolla voidaan määritellä uudelleen asioiden tärkeysjärjestys ja antaa kamppailuille uusliberalismin vastainen suunta. On kyse siitä, kehitetäänkö jättikokoisia markkinakuntia vai demokraattisia hyvinvointikuntia, ohjaavatko kehitystä suuryhtiöiden vai asukkaiden tarpeet. Demokraattinen, tasa-arvoinen ja solidaarinen yhteiskunta menestyy uusliberalistista kilpailuyhteiskuntaa paremmin. Koulutus, hyvinvointi, osallisuus, demokratia ja ekologia ovat keskeisiä tulevaisuuden menestystekijöitä. Juuri ne ovat pohjoismaisessa hyvinvointimallissa kuntien toiminnan ytimessä. Siksi demokraattisen hyvinvointikunnan tavoitteet ovat myös vasemmistolaisen ja punavihreän politiikan ytimessä. Suomen kommunistisen puolueen edustajakokous

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kataisen hallituksen ohjelma Työssäkäyntialueiden perusteella suurkunnat, jotka kykenevät

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski SOTE-uudistus POSKE-PÄIVÄT 13.6.2013 Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski Esityksen sisältö Hallitusohjelman painoalueet Toimintaympäristön muutos Tavoitetila Palvelurakenneuudistuksen linjaukset Palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

Terveyttä Lapista Kari Haavisto

Terveyttä Lapista Kari Haavisto Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Ihanteista todellisuuteen selvitysmiesten työ

Ihanteista todellisuuteen selvitysmiesten työ Ihanteista todellisuuteen selvitysmiesten työ Sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen Palvelurakenneuudistus opittiinko menneestä, miten ohjata tulevaa? Seminaari 22.8.2013, STAS ja Lääkäriliitto, Helsinki

Lisätiedot

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa

HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN. Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa HYVINVOIVA SUOMI HUOMENNAKIN Kunta- ja palvelurakenneuudistus sosiaali- ja terveydenhuollossa Kaikille oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lähtökohtana ovat

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä

Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä Pääministeri Jyrki Katainen Pääministerin ilmoitus Eduskunnassa 16.5.2013 Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä Vaikka Suomi on monilla mittareilla terveydenhuollon

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lääkäripalveluyritykset ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ismo Partanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen eteneminen Kuntien ilmoitukset selvitysalueista 30.11.2013 mennessä Poikkeusten ja erityisten kuntajakoselvitysten

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Sibelius talo, Lahti Maakuntajohtaja Juho Savo 19.4.2012 Johdantona aiheeseen: Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä Maakunta 2020 Sitran ja maakuntajohtajien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Terveys- ja hyvinvointierot suuria ja kasvussa. Rahoituspohja ja henkilöstöresurssit heikkenevät väestörakenteen muutoksen seurauksena. Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.

SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2. SOTE-UUDISTUS Sosiaaliturvan uudistukset- 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.2015 Reijo Väärälä 1 Sote politiikkaprosessina Politiikan toimintatavan

Lisätiedot

Terveydenhuollon organisaatiorakenteet myllerryksessä mitä uutta tulossa?

Terveydenhuollon organisaatiorakenteet myllerryksessä mitä uutta tulossa? Terveydenhuollon organisaatiorakenteet myllerryksessä mitä uutta tulossa? Ahti Pisto Sairaanhoitopiirin johtaja Satakunnan sairaanhoitopiirin ky Kauppalehti 14.1.2013 1 MÄÄRITELMÄ Terveys 2 WHO: Terveys

Lisätiedot

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ?

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? - Haasteista - Muutoksen tarpeesta 1 MISTÄ ASIANTUNTIJAT YHTÄ MIELTÄ?

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Vastausaika :30:59. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntökysely. Vastausaika :30:59. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntökysely Vastausaika 2.3.2017 14:30:59 FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

Pirkanmaan kuntapäivä Tampere

Pirkanmaan kuntapäivä Tampere Pirkanmaan kuntapäivä Tampere 19.9.2012 Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

VASTAUSLUONNOS STM:N KYSELYYN KOSKIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOL- LON VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTTIA

VASTAUSLUONNOS STM:N KYSELYYN KOSKIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOL- LON VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTTIA VASTAUSLUONNOS STM:N KYSELYYN KOSKIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOL- LON VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTTIA 27.6.2013 TAUSTATIEDOT 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Nimi Jyväskylän kaupunginhallitus 2. Vastaaja

Lisätiedot

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan Teemaseminaari 3.12.2007 Aki Heiskanen Samanlaiset muutokset Huolimatta kunkin maan hyvinvointipalveluiden kansallisista erityispiirteistä eri maissa on

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen. Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriö 21.1.2014

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen. Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriö 21.1.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriö 21.1.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Erityiset haasteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Näin turvataan sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen. SuPer

Näin turvataan sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen. SuPer Näin turvataan sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen SuPer 27.2.2016 Perustuslakivaliokunnan antamat vaihtoehdot soten etenemiseen 1/3 JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTAA SUUREMMILLE ALUEILLE Maakuntamallissa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013 Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kilpailu- ja kuluttajavirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Liisa Vuorio 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä 17.10.2017, Helsinki Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto KAINUUN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus Terveydenhuoltotutkimuksen päivät 2011 Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus Oskari Auvinen Kansliapäällikkö, Pirkkalan kunta Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus I. Yleistietoja Pirkkalasta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM Vastausaika 27.2.2014 13:05:09 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kymenlaakson Liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Ulla Silmäri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea

SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea SOTE- uudistuksella kohti tervettä ja hyvinvoivaa Suomea Turvallinen Suomi - seminaari Scandic Park Hotel Mannerheimintie 46 Helsinki 18.3.2015 Timo Keistinen lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Kunnanvaltuustojen seminaari Lahdessa 3.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali ja terveyspalveluiden haasteet 1. Kustannukset kasvaneet

Lisätiedot

Sote himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin

Sote himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin Sote himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin Sote-uudistus ja sosiaaliset oikeudet Vapaus valita toisin seminaari 9.3.2015 Professori Juhani Lehto Kansalaisten oikeudet lainsäädännössä Julkisen vallan

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Keski-Suomen liiton tilaisuus 27.9.2012 Jyväskylän kaupunki Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rääkkylän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Salme Soininen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?

Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Kaljunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén

Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén Kuntarakenneselvityksessä on huomioitava riittävästi alueelliset erityispiirteet, kuten raja-alue ja toimintaympäristön muutos. Valtionosuusuudistuksella

Lisätiedot

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Rovaniemi Ministeri Huovinen OSASTONHOITAJAPÄIVÄT 2014 Sote-uudistuksen tavoitteet terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja terveyserojen kaventaminen sote-palvelujen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Lastenlääkäriyhdistys, Avopediatrian jaosto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Henrikka Aito 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - KSTHKY:N VAMMAISNEUVOSTO 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kuusisto Eeva-Kaisa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Jari Koskinen, toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Suomalais-venäläinen ystävyyskuntakongressi 22.-24.5.5.2017 Turussa Sisältö Kuntaliitto kaikkien

Lisätiedot

MIKÄ SOTESSA MÄTTÄÄ?

MIKÄ SOTESSA MÄTTÄÄ? MIKÄ SOTESSA MÄTTÄÄ? Jussi Huttunen SGF VUOSIKOKOUSSYMPOSIO 6.4.2017 1 NYKYJÄRJESTELMÄN VAHVUUDET, HEIKKOUDET JA HAASTEET Vahvuudet - koko väestön kattava järjestelmä - osaava ja sitoutunut henkilökunta

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27. 28.11.2012, Helsinki Rauno Ihalainen FT, Sairaanhoitopiirin johtaja 2 Miksi tarvitaan palvelurakenneuudistusta

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia

Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia Antti Moisio (VATT) GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Kuntauudistus Esityksen sisältö Metropolialueen hallintomallit Kommentteja

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja?

Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 4.4.2019 1 8.1.2019 Uudistukset Pääministeri Matti Vanhasen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Kallio 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Kiiskilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Sosiaalibarometri 2015. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen

Sosiaalibarometri 2015. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen Sosiaalibarometri 2015 Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen Aineisto Kysely tehtiin marras-joulukuussa 2014 Kokonaistutkimus Kolme vastaajatahoa: - Sosiaali- ja terveysjohtajat

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään Liisa-Maria Voipio-Pulkki 10.4.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot