Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet
|
|
- Anne Lehtinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 Valintaopas Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet
2 Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät. Perustettu vapaan taiteen yliopisto vahvistaa toiminnallaan taiteen koulutusta, asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Valtakunnallinen yhteishaku Teatterikorkeakoulun koulutukset ovat mukana valtakunnallisessa korkeakoulujen yhteishaussa. Yhteishaussa voi hakea yhteensä enintään kuuteen koulutukseen, jotka pitää laittaa hakutoivejärjestykseen. Hakutoivejärjestys on sitova. Hakija ei voi muuttaa hakukohteita tai niiden keskinäistä ensisijaisuusjärjestystä hakuajan päättymisen jälkeen. Harkitse järjestys huolellisesti. Sinulle tarjotaan korkeakoulujen yhteishaussa opiskelupaikkaa koulutuksesta, jonka priorisoit hakulomakkeella korkeimmalle ja johon valintamenestyksesi riittää. Voit ottaa vain yhden opiskelupaikan vastaan. Yhden korkeakoulupaikan säännös Yhden paikan säännös koskee kaikkia korkeakoulujen tutkintoon johtaviin koulutuksia. Yhden opiskelupaikan säännös koskee sekä yhteishakuja, erillishakuja että yliopistojen jatkotutkintoihin (lisensiaatti, tohtori) johtavien koulutusten hakuja. Yhden korkeakoulupaikan sääntö lyhyesti: Voit ottaa vastaan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan. Säännös koskee myös yliopistojen jatkotutkintoja eli lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja. Siirtohaussa saatu paikka korkeakoulussa ei kuulu säännöksen piiriin. Säännös ei koske Poliisiammattikorkeakoulua, Högskolan på Ålandia eikä ulkomaisia korkeakouluja. Sinulla voi olla useampi tutkinnonsuoritusoikeus eli paikka tutkintoon johtavassa koulutuksessa, mutta opiskelupaikat pitää ottaa vastaan eri lukukausina. Aloituspaikat ja varasijat Vuonna 2018 uusia opiskelijoita otetaan Teatterikorkeakoulun tanssin, näyttelijäntaiteen (suomenja ruotsinkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänen koulutusohjelmiin sekä tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmiin. Opinnot alkavat elo-syyskuussa Hyväksyttävien uusien opiskelijoiden määrät Kolmivuotiset kandidaatin koulutusohjelmat tanssin koulutusohjelma 16 Viisivuotiset kandidaatin ja maisterin koulutusohjelmat dramaturgian koulutusohjelma 4 näyttelijäntaiteen koulutusohjelma (suomenkielinen) 12 ohjauksen koulutusohjelma 4 1
3 utbildningsprogrammet i skådespelarkonst (ruotsinkielinen) 12 valosuunnittelun koulutusohjelma 4 äänisuunnittelun koulutusohjelma 4 Kaksivuotiset maisteriohjelmat tanssinopettajan maisteriohjelma 10 teatteriopettajan maisteriohjelma 12 Kaksivuotiset maisteriopinnot (koulutusohjelman syventävät opinnot) dramaturgian maisteriopinnot 2 näyttelijäntaiteen maisteriopinnot (suomenkielinen) 3 ohjauksen maisteriopinnot 2 valosuunnittelun maisteriopinnot 5 äänisuunnittelun maisteriopinnot 5 HUOM! Hakija ei voi hakea samana vuonna saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin (näyttelijäntaide, ohjaus, dramaturgia, valosuunnittelu, äänisuunnittelu). Jos hakija palauttaa hakemuksen saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin, otetaan huomioon vain hakemus viisivuotiseen koulutukseen. Joihinkin hakukohteisiin voidaan valita opiskelijoita myös varasijoille. Opiskelupaikka voi vapautua varasijalaiselle vain, jos joku ko. hakukohteeseen valituista ei ota opiskelupaikkaa vastaan tai jos ehdollisesti valittu hakija ei toimita vaadittua todistusta määräaikaan mennessä. Valintakiintiöt ja valintaperusteet päätetään vuosittain, joten tarkista tiedot aina Valintaoppaasta. Lukuvuosimaksu Taideyliopisto perii EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta vieraskielisessä perustutkintokoulutuksessa opiskelevilta opiskelijoilta 5000 euron lukuvuosimaksun. Maksu pysyy saman suuruisena ko. opiskelijalle myönnetyn tutkinnonsuoritusoikeuden ajan. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa 2018 lukuvuosimaksu koskee hakijoita jotka hakevat englanninkieliseen koulutukseen; - Master s Degree Programme in Dance Pedagogy (Tanssinopettajan maisteriohjelma) - Master s Degree Programme in Theatre Pedagogy (Teatteriopettajan maisteriohjelma) Maksua ei peritä Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalaiselta eikä siltä, joka Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen mukaan rinnastetaan Euroopan unionin kansalaiseen, eikä edellä mainittujen perheenjäseneltä. Maksua ei peritä myöskään siltä, jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu Euroopan unionin sininen kortti, jatkuva tai pysyvä oleskelulupa tai pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, eikä edellä mainittujen perheenjäseneltä. Perheenjäsenen määrittelyyn sovelletaan ulkomaalaislakia. 2
4 Vapautus lukuvuosimaksusta Opiskelijan ei tarvitse maksaa lukuvuosimaksua, jos hänellä on jokin seuraavista dokumenteista: Passi tai henkilökortti, josta ilmenee EU- tai ETA-maan tai Sveitsin kansalaisuus EU:n sininen kortti Suomessa Jatkuva oleskelulupakortti Suomessa, oleskelulupatyyppi A EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskelukortti Suomessa Pysyvä oleskelulupakortti Suomessa, oleskelulupa P Pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupakortti Suomessa, oleskelulupatyyppi P-EU Väliaikaisten lupakorttien ja passien tulee olla voimassa vähintään opintojen alkamiseen asti. Kansalaisuuden perusteella maksuvelvolliseksi määritellyn hakijan tulee ilmoittaa Opintopolun hakulomakkeella, mikäli hän vapautuu maksuvelvollisuudesta yllä mainituin perustein. Ko. hakijan on toimitettava hakijapalveluihin hakuajan päättymiseen mennessä tarvittavat dokumentit, jotka osoittavat maksuvelvollisuudesta vapautumisen. Mikäli hakijan maksuvelvollisuuteen liittyvässä tilanteessa tapahtuu muutos hakuajan päättymisen jälkeen, tulee hakijan olla yhteydessä hakijapalveluihin välittömästi. Lukuvuosimaksuhuojennukset Taideyliopisto on ottanut käyttöön apurahajärjestelmän, jonka puitteissa myönnetään maksuhuojennuksia lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille. Järjestelmän tavoite on opiskelijarekrytoinnin edistäminen sekä taloudellista tukea tarvitsevien opiskelijoiden tukeminen. Hakijoiden tulee muistaa, että yliopisto ei myönnä apurahoja opiskelijoiden elinkustannusten kattamiseen. Maksuvelvollisen hakijan tulee ilmoittaa hakulomakkeella myös se, haluaako hän hakea Taideyliopistolta apurahaa lukuvuosimaksun kattamiseksi, mikäli hän tulee valituksi opiskelijaksi. Apurahaa haetaan erillisellä lomakkeella. Apurahoja myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan opiskelijoiden hakemusten perusteella. Apurahat ovat suuruudeltaan 2500 tai 5000 euroa. Kaikille uusille apurahaa hakeneille lukuvuosimaksuvelvollisille tutkinto-opiskelijoille myönnetään vähintään 2500 euron (50 %) maksuhuojennus lukuvuosimaksusta ensimmäisenä lukuvuonna. Myönnetystä apurahasta ilmoitetaan henkilökohtaisesti opiskelijavalinnan tuloksen ilmoittamisen yhteydessä. Lukuvuosimaksuvelvollisten opiskelijoiden on mahdollisuus hakea apurahoja tutkintonsa tavoitteellisena suorittamisaikana (esim. maisteriohjelmissa 2 vuotta). Apurahoista päätetään vuosittain. Lukuvuosimaksu tulee maksaa opiskelupaikan vastaanoton yhteydessä klo mennessä. Hakijan oleskeluluvan hakemisen prosessi voi käynnistyä vasta, kun lukuvuosimaksu on maksettu. Taideyliopisto suosittelee, että lukuvuosimaksu maksetaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun opiskelija saa tiedon hyväksymisestä. Maksettu lukuvuosimaksu on edellytys läsnäoloilmoittautumiselle ja opintojen suorittamiselle. 3
5 Kielitaitovaatimukset ja opetus-/tutkintokieli Tullakseen hyväksytyksi Taideyliopiston tutkinto-opiskelijaksi hakijalla on oltava hakukohdekohtaisen opetuskielen mukainen kielitaito, joka on osoitettava hyväksyttävästi suoritetulla kielitestillä tai aikaisemmilla opinnoilla. Riittävä kielitaito on lähtökohtaisesti osa hakijan hakukelpoisuutta ja varmistaa hakijan koulutettavuutta/soveltuvuutta korkeakouluopiskeluun ja opiskelun sujuvuutta viestinnällisten valmiuksien osalta. Mikäli hakukohteella on useampi opetuskieli, riittää, että hakija todistaa kielitaitonsa yhdessä kielessä. Mikäli koulutusohjelman tai esim. yhteisohjelman opiskelu edellyttää useamman kielen taitoa, voidaan hakukohteen valintaperusteissa edellyttää kielitaidon osoittamista useammassa kielessä. Kielitaidon osoittaminen Hakijan tulee osoittaa riittävä kielitaito lähtökohtaisesti hakuajan päättymiseen mennessä, kuitenkin viimeistään Mikäli hakija osoittaa riittävän kielitaidon osana opintoja ja suoritettava tutkinto on vielä kesken (esim. abiturientit ja hakijat, joiden kandidaatin tutkinto on kesken), hakijan tulee toimittaa opiskelutodistus ko. koulutuksen suorittamisesta sekä arvioitu valmistumisaika. Suomen tai ruotsin kielen taidon osoittaminen suomen- ja ruotsinkielisissä hakukohteissa Hakija voi todistaa suomen tai ruotsin kielen taitonsa seuraavilla tavoilla: TAI TAI Todistus Suomessa suomeksi tai ruotsiksi suoritetusta koulusivistyksestä (peruskoulu/ lukio/ ylioppilastutkinto/ tai vastaava = vähintään kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto (laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998)). (Huom! Suomalaisen ylioppilastutkinnon vuonna 1990 tai sen jälkeen suorittaneiden ei tarvitse toimittaa hakijapalveluihin todistuksia, koska ylioppilastiedot löytyvät hakijarekisteristä.) Myös abiturienttien tulee toimittaa hakuvaiheessa opiskelutodistus tai peruskoulun päättötodistus. Suomessa koulusivistyksensä saanut hakija voi osoittaa kielitaitonsa suomeksi tai ruotsiksi riippumatta siitä, hakeeko hän suomen- vai ruotsinkieliseen koulutukseen. Mikäli tällaisen hakijan pohjakoulutus on suoritettu eri kielellä kuin hakukohteen (pääasiallinen) opetuskieli, valintakokeessa arvioidaan erikseen hakijan riittävä kielitaito opetuskielessä esim. haastattelun avulla. Todistus suomeksi tai ruotsiksi suoritetusta korkeakoulututkinnosta. Todistus ylioppilastutkinnossa suoritetusta suomi tai ruotsi toisena kielenä kokeesta vähintään arvosanalla magna cum laude (Ylioppilastutkintoasetuksen 11 4
6 :n mukaan kokelas, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, voi äidinkielen kokeen sijasta suorittaa suomi/ruotsi toisena kielenä kokeen). Huom! Suomi tai ruotsi toisena kielenä -koe ei ole sama asia kuin vieraan kielen koe. TAI Todistus yleisen kielitutkinnon keskitason B2 suomen tai ruotsin kielen testin suorittamisesta. B2-tason kielitaitovaatimuksessa vähintään kahdesta osakokeesta tulee saavuttaa taso 4, joista toisen tulee olla osakokeesta kirjoittaminen. Englannin kielen taidon osoittaminen englanninkielisissä hakukohteissa Englannin kielen kielitestiä ei vaadita seuraavilta hakijoilta: Hakijat, jotka ovat saaneet koulusivistyksensä englannin kielellä tai suorittaneet korkeakoulututkinnon englannin kielellä EU-/ETA-maassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Australiassa tai Uudessa-Seelannissa. Tutkintokielen tulee käydä ilmi tutkintotodistuksesta tai sen liitteestä, opintorekisteriotteesta tai muusta kyseessä olevan oppilaitoksen antamasta virallisesta dokumentista. Hakijat, jotka ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa Suomessa suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Suomeksi tai ruotsiksi suoritettuun tutkintoon tulee sisältyä asetuksen 794/2004 mukaiset vieraan kielen opinnot englannin kielessä, minkä tulee myös käydä ilmi tutkintotodistuksesta/liitteestä. Taideyliopisto hyväksyy kielitaidon osoittamiseksi myös Suomessa suoritettavaan keskeneräiseen korkeakoulututkintoon kuuluvat tai muutoin suoritetut asetuksen mukaiset vieraan kielen opinnot englannin kielessä. Tällöin hakijan on toimitettava hakijapalveluihin opintosuoritusotteen lisäksi myös ko. korkeakoulun tutkintovaatimukset tai muu todistus, josta käy ilmi tutkintoon vaadittavat kieliopinnot. Englannin kielen kielitestit Hyväksyttävät kielitestit ja niiden vaatimukset: TOEFL (IBT = Internet Based Test, PBT = Paper Based Test) o Total score: 92 (IBT), 580 (PBT) IELTS (Academic) o Overall Band Score: 6.5 Cambridge CAE/CPE (CAE = Cambridge Certificate of Advanced English, CPE = Cambridge Certificate of Proficiency in English) o Grades accepted: A, B, C Pearson Test of English (Academic) o Total Score: 59 IELTS-, TOEFL- ja PTE-tulokset ovat voimassa kaksi vuotta testipäivästä lähtien. Cambridgetulosten voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu. Kielitestin tuloksen on oltava voimassa testin toimittamishetkellä. 5
7 Opetus- ja tutkintokieli Pääosa opetuksesta Teatterikorkeakoulussa tapahtuu suomen kielellä. Opiskelijalla on oikeus opetuksen yhteydessä ja opintosuorituksissa käyttää suomen ja ruotsin kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti ellei opetussuunnitelmassa toisin määrätä tai opetuksen luonteesta niin johdu. Suurin osa ryhmäopetuksesta on kuitenkin suomen kielellä, joten suomen kielen taito on välttämätön lukuun ottamatta alla mainittua ruotsinkielistä koulutusohjelmaa tai maisteriohjelmia joiden opetuskieli on englanti. Suomi opetus- ja tutkintokielenä: näyttelijäntaiteen koulutusohjelma näyttelijäntaiteen maisteriopinnot ohjauksen koulutusohjelma ohjauksen maisteriopinnot dramaturgian koulutusohjelma dramaturgian maisteriopinnot tanssin koulutusohjelma valosuunnittelun koulutusohjelma äänisuunnittelun koulutusohjelma valosuunnittelun maisteriohjelma äänisuunnittelun maisteriohjelma teatteriopettajan maisteriohjelma tanssinopettajan maisteriohjelma koreografian maisteriohjelma tanssijantaiteen maisteriohjelma Ruotsi opetus- ja tutkintokielenä: ruotsinkielinen näyttelijäntaiteen koulutusohjelma (skådespelarkonst) ruotsinkielinen näyttelijäntaiteen maisteriopinnot (skådespelarkonst) Englanti opetus- ja tutkintokielenä: Ecology and Contemporary Performance -maisteriohjelma Live Art and Performance Studies -maisteriohjelma teatteriopettajan maisteriohjelma tanssinopettajan maisteriohjelma koreografian maisteriohjelma tanssijantaiteen maisteriohjelma Kahdella kielellä (suomi ja englanti) tapahtuva opetus: dramaturgian maisteriopinnot (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) 6
8 HAKUKOHTEET 2018 KOLMIVUOTISET KANDIDAATIN KOULUTUSOHJELMAT (180 op) tanssin koulutusohjelma VIISIVUOTISET KOULUTUSOHJELMAT KANDIDAATTI+MAISTERI (300 op) dramaturgian koulutusohjelma näyttelijäntaiteen koulutusohjelma (suomenkielinen) ohjauksen koulutusohjelma utbildningsprogrammet i skådespelarkonst (ruotsinkielinen) valosuunnittelun koulutusohjelma äänisuunnittelun koulutusohjelma Kaikilla Teatterikorkeakoulun ohjelmilla on hakemiseen vaadittavia ennakkotehtäviä. Ennakkotehtävät löytyvät ohjelmakohtaisista valintaoppaista osoitteessa Yleiset valintaperusteet Opiskelijaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka valintakokeissa on osoittanut taiteellisen lahjakkuutensa ja soveltuvuutensa alalle ja joka on suorittanut: ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon (ylioppilastutkinto, International Baccalaureate (IB) -tutkinto, eurooppalainen ylioppilastutkinto (EB) tai Reifeprüfung-tutkinto) vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon tai ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Jos hakija kuitenkin on valintakokeissa osoittanut erityistä lahjakkuutta ja soveltuvuutta alalle, voidaan hänet hyväksyä ilman edellä mainitun tutkinnon suorittamista. Valintakriteerit Ohjelmat määrittelevät omat valintakriteerinsä, jotka löytyvät ohjelmakohtaisista valintaoppaista. Hakijoiden kokonaissuoritusta valintakokeissa verrataan suhteessa muihin hakijoihin. Edellisten vuosien valintakoesuorituksia ei huomioida kuluvalla hakukierroksella. Hakeminen Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa käytetään valtakunnallista sähköistä hakulomaketta. Opetushallituksen sähköinen hakujärjestelmä Opintopolku.fi avautuu ja sulkeutuu klo Mahdolliset yhteishaun paperiset hakulomakkeet toimitetaan Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin klo mennessä. Tämän jälkeen saapuneet paperiset hakemukset merkitään myöhästyneiksi. 7
9 Huom. Kaikki ennakkotehtävät ja liitteet sekä tuloste tai kopio nettihakemuksesta lähetetään Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 29, Taideyliopisto. Niiden tulee olla perillä Teatterikorkeakoulussa viimeistään klo Ennakkotehtävät ja liitteet sekä tulosteen tai kopion nettihakemuksesta voi myös palauttaa tuomalla ne suoraan Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6) maanantaista perjantaihin klo 8-18 välisenä aikana. Huom. viimeisenä hakupäivänä ( ) myös paikan päälle tuotujen hakemusten tulee olla perillä Teatterikorkeakoulun Infossa klo mennessä. Sähköpostitse tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä eikä huomioida. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävä/ -tehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Hakemusten suuren määrän takia Teatterikorkeakoulu ei pysty vastaamaan tiedusteluihin hakemusten saapumisesta perille. Hakemusta tai sen mukana toimitettavia liitteitä ei tule nitoa. Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Liitteiden tulee olla suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta hakijalle. KAKSIVUOTISET MAISTERIOHJELMAT JA MAISTERIOPINNOT (120 op) Maisteriohjelmat: tanssinopettajan maisteriohjelma teatteriopettajan maisteriohjelma Seuraavien viisivuotisten maisterin koulutusohjelmien maisteriopintoja (syventävät opinnot) suorittamaan voi pyrkiä valintakokeiden kautta: dramaturgian koulutusohjelma näyttelijäntaiteen koulutusohjelma (suomenkielinen) ohjauksen koulutusohjelma valosuunnittelun koulutusohjelma äänisuunnittelun koulutusohjelma Kaikilla Teatterikorkeakoulun maisteriohjelmilla on hakemiseen vaadittavia ennakkotehtäviä. Ennakkotehtävät löytyvät ohjelmakohtaisista valintaoppaista osoitteessa Yleiset valintaperusteet Teatteri- ja tanssitaiteen maisterin tutkintoon johtavaan kaksivuotiseen maisteriohjelmaan ja viisivuotisen koulutusohjelman maisteriopintoihin (syventävät opinnot) voidaan hyväksyä henkilö, joka on suorittanut 8
10 tai teatteri- tai tanssitaiteen alemman korkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon BA- (Bachelor of Arts) tasoisen soveltuvan ulkomaisen tutkinnon, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin jolla on opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut korkeakoulun toteamat riittävät tiedot ja valmiudet. Jos opiskelija valitaan viimeisen kohdan perusteella (opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut, korkeakoulun toteamat riittävät tiedot ja valmiudet), hänellä tulee olla vähintään 60 opintopistettä korkeakouluopintoja, joiden soveltuvuus harkitaan tapauskohtaisesti. Opinnot on oltava suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Opinnot voivat sisältää oman taiteenalan tai sitä tukevia korkeakouluopintoja. Jos nämä opinnot eivät kokonaisuudessaan muodostu oman taiteenalan korkeakouluopinnoista, hakijalla tulee olla vahva näyttö taiteellisesta toiminnastaan omalla taiteenalallaan. Ammattilaiskursseja ei lasketa mukaan em. 60 opintopisteeseen. Esimerkiksi Taideyliopiston avoimessa yliopistossa voi suorittaa opintoja, jotka voidaan lukea hyväksi hakukelpoisuutta todettaessa; taiteellista toimintaa, joka edellyttää päätoimista oman taiteenalan ammatissa toimimista; työkokemusta taidealalta. Taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen riittävyys arvioidaan hakijan hakemuksen ja todistusten perusteella. Koulutus- ja maisteriohjelmat voivat tarkentaa em. valintaperusteita omissa hakuoppaissaan. Hakijan hakukelpoisuudesta tehdään päätös ennen kutsujen lähettämistä valintakokeisiin. Kielteiset hakukelpoisuuspäätökset lähetetään hakijalle tiedoksi. Myös myönteisistä maisterivaiheen hakukelpoisuuspäätöksistä tiedotetaan sähköpostitse maisterivaiheen hakijoille viimeistään viikolla 9. Huom. valintakokeisiin kutsutaan kuitenkin ainoastaan ne, jotka on ennakkotehtävien perusteella hyväksytty jatkoon. Valintapäätös tehdään ehdollisena sellaisten maisteriopintoihin tai -ohjelmiin valinnan kautta hyväksyttyjen hakijoiden osalta, joiden kandidaatin tutkinto tai muu soveltuva alempi korkeakoulututkinto on vielä hakuvaiheessa kesken. Kyseisten hakijoiden on toimitettava todistus suoritetusta kandidaatin tutkinnosta tai muusta soveltuvasta alemmasta korkeakoulututkinnosta Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin klo 15.00, muuten heidän osaltaan tehty ehdollinen valintapäätös raukeaa. Ehdollinen päätös ei koske hakijoita, jotka tulevat hyväksytyiksi opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella. Korkeakouluun hyväksytyltä maisteriopiskelijalta voidaan vaatia 120 opintopisteen opintojen lisäksi täydentäviä opintoja koulutuksessa tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi. Lähtökohtana on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, ja täydentävien opintojen määrä voi olla enintään 30 opintopistettä. Mahdollisesti vaaditut täydentävät opinnot ilmoitetaan hyväksytylle hyväksymiskirjeessä ja tulosten ilmoittamisen yhteydessä. Hyväksytyksi tulleiden hakijoiden tulee toimittaa opiskelupaikkaa vastaanottaessaan oikeaksi todistettu kopio tutkintotodistuksestaan sekä virallinen opintosuoritusote. 9
11 Valintakriteerit Ohjelmat määrittelevät omat valintakriteerinsä, jotka löytyvät ohjelmakohtaisista valintaoppaista. Hakijoiden kokonaissuoritusta valintakokeissa verrataan suhteessa muihin hakijoihin. Edellisten vuosien valintakoesuorituksia ei huomioida kuluvalla hakukierroksella. Hakeminen Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa käytetään valtakunnallista sähköistä hakulomaketta. Opetushallituksen sähköinen hakujärjestelmä Opintopolku.fi avautuu ja sulkeutuu klo Mahdolliset paperiset hakulomakkeet toimitetaan Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin klo mennessä. Tämän jälkeen saapuneet paperiset hakemukset merkitään myöhästyneiksi. Huom. Kaikki ennakkotehtävät ja liitteet sekä tuloste tai kopio nettihakemuksesta lähetetään Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 29, Taideyliopisto. Niiden tulee olla perillä Teatterikorkeakoulussa viimeistään klo Ennakkotehtävät ja liitteet sekä tulosteen tai kopion nettihakemuksesta voi myös palauttaa tuomalla ne suoraan Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6) maanantaista perjantaihin klo 8-18 välisenä aikana. Huom. viimeisenä hakupäivänä ( ) myös paikan päälle tuotujen hakemusten tulee olla perillä Teatterikorkeakoulun Infossa klo mennessä. Sähköpostitse tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävä/ -tehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Hakemusten suuren määrän takia Teatterikorkeakoulu ei pysty vastaamaan tiedusteluihin hakemusten saapumisesta perille. Hakemusta tai sen mukana toimitettavia liitteitä ei tule nitoa. Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Maisteriohjelmiin tai maisteriopintoihin hakevien tulee liittää hakemukseensa todistuskopioita. Liitteiden tulee olla suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Hakijan on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Teatterikorkeakoulun hakijapalveluissa ei oteta kopioita alkuperäisistä todistuksista tai hakulomakkeesta. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta hakijalle. Valintakokeet Teatterikorkeakoulun valintakokeet järjestetään Helsingissä Teatterikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Haapaniemenkatu 6 ja Lintulahdenkatu 3 (valosuunnittelu ja ääni). Hakijoita voidaan karsia valintakokeiden kaikkien vaiheiden ja tehtävänantojen aikana. Hakijoita karsitaan myös ennakkotehtävien perusteella. 10
12 Hakijoiden hakukelpoisuus ja ennakkotehtävät arvioidaan, ja jatkoon päässeet saavat toiseen vaiheeseen kutsun sähköpostitse. Myös hakukelpoisuuden ja ennakkotehtävien perusteella karsituille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse. Valintakokeiden välikarsintojen tulokset ilmoitetaan ilmoitustauluilla sekä hakijoiden käyttöön perustetulla suljetulla www-sivulla, johon hakijoille annetaan tunnus ja salasana kutsun mukana. Annettuja valintakoeaikoja ei vaihdeta. Eri koulutusohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti ja jos haet useampaan hakukohteeseen, sinun on valittava, minkä koulutusohjelman valintakokeisiin osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valintakokeissa. Hakijamääristä riippuen valintoja ei välttämättä järjestetä kaikkina koulutusohjelmien ennakkoon ilmoittamina valintakoepäivinä. Päihteiden vaikutuksen alaisena oleva hakija voidaan poistaa valintakokeesta. Valintakoesuorituksia voidaan videokuvata arviointiraadin työn helpottamiseksi. Tallenteet voidaan säilyttää Teatterikorkeakoulussa valintakokeeseen liittyvien hallinnollisten tehtävien suorittamista varten. Osallistumalla valintakokeeseen osallistuja antaa luvan tallenteen käyttämiseen valintakokeen arvioinnissa ja kehittämisessä. Tulosten ilmoittaminen ja opiskelupaikan vastaanottaminen Teatterikorkeakoulu julkaisee valintakokeiden tulokset ( valintaehdotus ) Taideyliopiston verkkosivuilla ( sekä Teatterikorkeakoulun Sörnäisten rantatien puoleisella ovella. Hyväksyttävissä oleville ja mahdollisille varasijalaisille lähetetään sähköpostia Tarkistathan, ettei viesti mene roskapostilaatikkoosi! Voit tiedustella valinnan tulosta myös sähköpostitse hakijapalveluista. Taideyliopiston koulutukset ovat mukana valtakunnallisessa korkeakoulujen yhteishaussa. Yhteishaussa on voinut hakea yhteensä enintään kuuteen koulutukseen, jotka on pitänyt järjestää hakutoivejärjestykseen. Hakutoivejärjestys on sitova. Hakija voi tulla valituksi yhteishaussa vain yhteen koulutukseen. Jos hakija olisi hyväksyttävissä useampaan koulutukseen, hänet hyväksytään vain niistä korkeimmalla hakutoiveella olevaan koulutukseen. Kaikkien korkeakoulujen tulee tehdä valintaesitykset kesäkuun aikana, ja yhteishaun valtakunnallinen valinnan tulos on selvillä Lopullisen tuloksen voi tarkistaa tuolloin Opintopolun Oma haku -palvelusta. Jos olet priorisoinut jonkin toisen suomalaisen korkeakoulun hakukohteen korkeammalle ja pääset ko. korkeakouluun, et voi tulla valituksi Taideyliopiston opiskelijaksi, vaikka olisitkin mukana Taideyliopiston valintaehdotuksessa. Opiskelupaikan voi ottaa vastaan joko Opintopolun Oma haku-palvelussa tai paperisella hyväksymissähköpostissa lähetettävällä opiskelupaikan vastaanottoilmoituksella, joka tulee toimittaa Taideyliopiston hakijapalveluihin. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan viimeistään klo Lisätietoa osoitteessa: Taideyliopiston hakijapalveluiden kesän 2018 yhteystiedot ja aukioloajat julkaistaan valintaehdotuksen julkaisemisen yhteydessä Taideyliopiston opiskelijavalintasivustolla osoitteessa 11
13 Myöhässä saapuneita ilmoituksia ei oteta huomioon. Opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus on sitova eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa. Joihinkin hakukohteisiin voidaan valita opiskelijoita myös varasijoille. Opiskelupaikka voi vapautua varasijalaiselle vain, jos joku ko. hakukohteeseen valituista ei ota opiskelupaikkaa vastaan tai jos ehdollisesti valittu hakija ei toimita vaadittua todistusta määräaikaan mennessä. Huom! Lukuvuosimaksuvelvollisen hakijan tulee maksaa lukuvuosimaksu opiskelupaikan vastaanoton yhteydessä klo mennessä. Maksettu lukuvuosimaksu on edellytys oleskeluluvan hakemiselle, läsnäoloilmoittautumiselle ja opintojen suorittamiselle. Ilmoittautuminen ja opintojen aloittaminen Uusille opiskelijoille lähetetään ilmoittautumisohjeet hyväksymismateriaalin liitteenä. Yliopistolain / ammattikorkeakoululain mukaan ensimmäisen vuoden opiskelija voi ilmoittautua poissaolevaksi lukuvuodelle ainoastaan seuraavista syistä: 1) suorittaa asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua; 2) on äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla; tai 3) on oman sairautensa tai vammansa vuoksi kykenemätön aloittamaan opintojaan. Poissaolo-oikeutta on haettava kirjallisesti hakijapalveluista mennessä. Jos poissaolon lakisääteinen syy osuu vain toiselle lukukaudelle (esim. tammikuussa alkava asepalvelus tai äitiysvapaa), voit halutessasi ilmoittautua poissaolevaksi koko lukuvuodeksi. Voit myös muuttaa kevätlukukautta koskevan läsnäoloilmoittautumisen poissaoloilmoittautumiseksi kevätlukukauden ilmoittautumisaikana. Jos ilmoittaudut ensimmäisenä opiskeluvuonna poissaolevaksi, mutta et toimita riittävää selvitystä poissaolon syystä korkeakoulun määräämään ajankohtaan mennessä, menetät opiskeluoikeutesi. Jos haluat myöhemmin aloittaa opintosi, sinun on haettava korkeakoululta oikeutta päästä uudelleen opiskelijaksi. Opiskeluoikeuden palauttaminen ei edellytä osallistumista opiskelijavalintaan. Toinen samanaikainen tutkinnonsuoritusoikeus Taideyliopistossa (edellyttää rehtorin poikkeuslupaa) Opiskelijalla voi olla samanaikaisesti vain yksi tutkintoon johtava opiskeluoikeus Taideyliopistossa. Opiskelijan ottaessa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskeluoikeuden Taideyliopistossa hän menettää aiemman opiskeluoikeutensa Taideyliopistossa. Toista samanaikaista tutkinnonsuoritusoikeutta haetaan Opintopolun hakulomakkeella (perustutkintokoulutus). Hakijan tulee jättää määräaikaan ( klo 15.00) mennessä myös poikkeuslupahakemus liitteineen. Mikäli rehtori myöntää hakijalle poikkeusluvan hakea uutta samanaikaista tutkinnonsuoritusoikeutta, hakijan hakemus etenee normaalisti samassa prosessissa muiden uutta opiskelupaikkaa hakevien kanssa. Poikkeuslupaa haetaan Taideyliopiston rehtorilta kirjallisesti vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemuksen tulee sisältää perustelut toisen samanaikaisen tutkinnon suorittamiselle, 12
14 opintosuoritusote sekä suunnitelma aiemman tutkinnon loppuun suorittamiseksi. Hakemus toimitetaan hakijapalveluihin samassa yhteydessä, kun hakija hakee uutta tutkinnonsuoritusoikeutta Opintopolku-järjestelmässä. Mikäli rehtorin poikkeuslupapäätös on kielteinen, hakijaa käsitellään lähtökohtaisesti opiskeluoikeuden vaihtajana, jonka tulee luopua edellisestä opiskeluoikeudestaan, mikäli hänelle myönnetään opiskeluoikeus uudessa koulutusohjelmassa. Myös hakemus siirretään tällöin Opintopolusta sisäiseen opiskeluoikeuden vaihtajien hakulistaukseen. Ota tarvittaessa yhteyttä Taideyliopiston vastaavaan opintopäällikköön (sanna.kotajarvisoderholm(at)uniarts.fi). Koulutusohjelman / pääaineen vaihto akatemian sisällä tai akatemioiden välillä Taideyliopistossa kirjoilla olevalla perustutkinto-opiskelijalla on mahdollisuus hakea koulutus- tai maisteriohjelman vaihtoa akatemian sisäisesti tai akatemioiden välillä. Mikäli opiskelijan tavoitetutkinto pysyy samana, puhutaan koulutusohjelman vaihdosta. Mikäli opiskelijan tavoitetutkinnon nimike muuttuu (akatemioiden väliset vaihdot sekä tanssi- ja teatteritaiteen väliset vaihdot), puhutaan sisäisestä siirto-opiskeluhausta. Koulutusohjelman vaihtoa ja sisäistä siirtoa haetaan valtakunnallisen yhteishaun päättymisajankohtaan mennessä ( klo 15.00). Katso sivulla opas: Opiskeluoikeuden/koulutusohjelman/pääaineen vaihto akatemiasi sisällä tai akatemioiden välillä Vakuutusturva Hakijat osallistuvat valintakokeisiin omalla vastuulla. Teatterikorkeakoulu ei vastaa hakijoiden tapaturmista eikä henkilökohtaisesta omaisuudesta. Erityisjärjestelyt valintakokeissa Valintakokeeseen osallistuja voi saada vammansa tai sairautensa perusteella tarvitsemansa erikoisjärjestelyt (esim. lisäaikaa kirjallisiin tehtäviin lukihäiriötodistuksella), mikäli hän ottaa yhteyttä hakijapalveluihin (teak.hakijapalvelut@uniarts.fi). Hakijapalveluihin tulee olla yhteydessä mieluiten jo hakuvaiheessa, mutta kuitenkin viimeistään kuukautta ennen valintakoetta. Hakijan tulee toimittaa hakijapalveluihin lääkärintodistus sairaudestaan tai pääsykokeisiin lisäaikaa lukihäiriön perusteella anottaessa (esim. Ylioppilaslautakunnan myöntämä lupa lisäaikaan ylioppilaskirjoituksia varten). Lukihäiriön perusteella saadut lausunnot saavat olla enintään 5 (viisi) vuotta vanhoja. Lisäksi sellaiset lausunnot, jotka osoittavat pysyvän vamman, oppimisvaikeuden tai sairauden saavat olla enintään 5 (viisi) vuotta vanhoja. Muiden lausuntojen voimassaoloaika katsotaan tapauskohtaisesti. 13
15 Pakolaisen tai pakolaiseen rinnastettavassa olevan hakijan huomioiminen opiskelijavalinnassa Jos hakija on pakolainen tai pakolaiseen rinnastettavassa asemassa, eikä hän voi todistaa tutkintoaan asiakirjoin, hakija voidaan siitä huolimatta todeta hakukelpoiseksi. Hakijalla tulee olla pakolaisstatuksestaan kertova viranomaispäätös (turvapaikkapäätös tai oleskelulupa suojelun perusteella). Hakijan tulee toimittaa kopio kyseisestä päätöksestä hakijapalveluihin klo mennessä. Oikaisumenettely Opiskelijavalinnan päätökseen saa Yliopistolain (558/2009) 82 pykälän nojalla hakea oikaisua Taideyliopistolta. Kirjallisen oikaisupyyntömenettelyn tarkoituksena on antaa hakijalle mahdollisuus vedota päätöksenteossa mahdollisesti tapahtuneeseen virheeseen saadakseen virheellisen päätöksen korjatuksi. Oikaisumenettelyä ei ole tarkoitettu palautteen saamista varten tai lisätietojen saamiseksi valinnasta. Valintapäätökseen voi hakea oikaisua kirjallisesti 14 päivän kuluessa lopullisen valintatuloksen julkistamisesta. Oikaisupyynnön sisältö Valintapäätökset perustuvat niihin tietoihin, jotka hakija on toimittanut Taideyliopistolle tietojen toimittamiseen varattuna aikana. Oikaisupyyntöön tulee yksilöidä mitä oikaisupyyntö koskee ja ne seikat, joihin hakija vetoaa. Oikaisupyynnöstä tulee ilmetä hakijan henkilö- ja yhteystiedot ja sen tulee olla hakijan itsensä tai hänen valtuuttamansa asiamiehen allekirjoittama. Oikaisupyynnössä tulee mainita hakukohde (tai hakukohteet), jota oikaisupyyntö koskee. Mikäli toimitat oikaisupyynnön sähköpostitse, kirjoita sähköpostin otsikko- / aiheriville, mitä akatemiaa vaatimus koskee. Oikaisupyynnön toimittaminen Oikaisupyyntö on tehtävä kirjallisesti ja toimitettava Taideyliopiston kirjaamoon. Oikaisupyynnön on oltava perillä kirjaamossa 14 päivän kuluessa lopullisen valintatuloksen julkistamisesta. Oikaisupyynnön lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Oikaisupyyntö toimitetaan osoitteeseen: Taideyliopisto / kirjaamo PL 38 / Töölönlahdenkatu 16 C Taideyliopisto kirjaamo@uniarts.fi Valituskielto Päätökseen, johon yliopistolain 82 :n mukaan saa hakea oikaisua, ei saa ennen oikaisumenettelyä hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeudelle. Oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeudelta. 14
16 Siirto-opiskelijahaku toisesta yliopistosta Kaikki hakevat Taideyliopistoon tutkinnonsuoritusoikeutta korkeakoulujen yhteishaussa. Taideyliopistolla ei ole käytössä erillistä siirto-opiskelijahakua. Taidealoilla on tarjolla valtakunnallisesti vain vähän aitoja siirtomahdollisuuksia alan sisällä tai soveltuvilta lähialoilta, minkä vuoksi siirto-opiskelijahaku yliopistosta toiseen ei taidealoilla ole todellinen vaihtoehto. Taideyliopisto suosittaa vahvasti, että toisessa korkeakoulussa jo opiskelevat suorittaisivat ensin aloittamansa korkeakoulututkinnon valmiiksi ja hakisivat sen jälkeen Taideyliopiston maisterivaiheen opintoihin. Tämä on opiskelijan opintopolun kannalta luonnollinen alan tai opiskelupaikan vaihdon ajankohta. Lisätietoja opiskelijavalinnoista Lisätietoja Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoista (huom! ennakkotehtäviä ei tarkenneta eikä selitetä) ja koulutuksesta saa hakijapalveluista (Haapaniemenkatu 6, Helsinki), puh (puhelinaika ma-pe klo 9-15), sähköposti: Valintaopas julkaistaan vain sähköisessä muodossa Taideyliopiston www-sivuilla osoitteessa Seuraa Taideyliopistoa ja Teatterikorkeakoulua @Uniartshelsinki 15
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun
TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010
TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan
TANSSIN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 TANSSIN KOULUTUSOHJELMA Kolmevuotinen koulutus, 180 op Tanssin koulutusohjelman tavoitteena on antaa opiskelijoille monipuoliset perusvalmiudet
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 Valintaopas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 Valintaopas Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia
DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgia on näytelmän, esityksen tai muun taiteellisen tapahtuman rakentumista
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät.
ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma)
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänisuunnittelun maisteriopintojen perustehtävänä
NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen
TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 Valintaopas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu
DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgian maisteriopintoihin haetaan opiskelijoita, joilla on jo vankka suhde
NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme
ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma)
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma) Viisivuotinen koulutus, 300 op Äänisuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä
NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen
ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä
TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen
DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgian koulutusohjelman perusta on kysyvä, kokeileva ja tutkiva suhtautuminen
TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen
TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma)
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa
ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Äänen koulutusohjelman perustehtävänä on tuottaa äänen osaajia taide- ja kulttuurikentälle.
DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research)
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Teatterikorkeakoulun
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013. Hakijan opas. Yleiset ohjeet hakijalle
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 Hakijan opas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu
Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018
Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 2 Yleistä 2018 valinnoista Valintaoppaat hakusivuilla: www.uniarts.fi/hae-kuvataideakatemiaan www.uniarts.fi/hae-sibelius-akatemiaan www.uniarts.fi/hae-teatterikorkeakouluun
VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriopintojen perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita
AKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO
SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2018 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen
TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen
KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografian maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.
DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgian maisteriopinnot ovat kaksivuotiset ja sisältävät täysipäiväistä opiskelua.
OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin
ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä
VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita
TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijan maisteriopinnot (120 op) pyrkivät vastaamaan nykytanssijan haasteelliseen taiteilijaidentiteettiin
TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista,
OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE
1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.
NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme
OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE
1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.
DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgiassa maisterin tutkinnon suorittanut opiskelija voi oman suuntautumisensa
KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografin maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.
Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin
OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (YHTEISHAKU KEVÄT 20 16) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on säädetty ammattikorkeakoululaissa 932/2014. Voit hakea
OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE
1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.
OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat
OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE
1 OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.
SISÄLLYS OPETTAJAT PRAXIS-MAISTERIOHJELMAAN HAKENEET JA HYVÄKSYTYT HAKUKOHTEET KEVÄÄLLÄ 2019 NEUVONTA HAKEMINEN
SISÄLLYS TAIDEYLIOPISTON KUVATAIDEAKATEMIA KUVATAITEEN MAISTERIN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS (2 VUOTTA), PRAXIS TAITEEN JA ESITTÄMISKÄYTÄNTÖJEN MAISTERIOHJELMA 5 Vaadittava kielitaito Praxis-maisteriohjelmaan
OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA
OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä
OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE
1 OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.
VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita
OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin
OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE
1 OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin
VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita
Hakeminen ammattikorkeakouluun. Yhteishakuinfo 21.8.2014
Hakeminen ammattikorkeakouluun Yhteishakuinfo 21.8.2014 Hakeminen ammattikorkeakouluun Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hakukohteet ovat jatkossa samassa yhteishaussa ja samalla lomakkeella. Ammattikorkeakouluista
YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi
YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.
Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet
Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa
AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta
AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta Vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät 5.10.2017 Johanna Auvinen, Suunnittelija TAMKin Hakijapalvelut Sisältö
Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa
Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Sessio B4: Englannin kielen testit ja moni muu asia apuna opiskelijavalinnoissa Kv-kevätpäivät 2014 Katri Ventus, Aalto-yliopiston
OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE
1 OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin
DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgian koulutusohjelman ytimessä on kysyvä, kokeileva ja tutkiva suhtautuminen
OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015
OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee
VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016
VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016 1 YLEISOSIO; AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on
Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu
Ilmoittautuminen Jyväskylän yliopistoon lukuvuonna 2019-2020 -yleiset periaatteet sekä ylioppilaskunnan jäsenmaksu Yliopistoon ilmoittautumisesta on säädetty yliopistolaissa (558/2009) sekä Jyväskylän
Metropolia Ammattikorkeakoulu. Yhteishaku Metropolian englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin vuonna 2018
Metropolia Ammattikorkeakoulu Yhteishaku Metropolian englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin vuonna 2018 Miten Metropolian koulutukset löytää? Opintopolussa osoitteessa https://studyinfo.fi hakusanoilla:
VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita
OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin
Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018
Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on
1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä
KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU: Todistusten ja liitteiden ym. toimittaminen ammattikorkeakouluihin AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Vaadittujen asiakirjojen on saavuttava perille ilmoitettuun (postileiman
Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista
Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan
Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op)
Turun Ammattikorkeakoulu Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Missä Verkko-opinnot Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot
Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi
Opo-info 27.11.2015 Sirkku Mäntyniemi Yhteishaku, kevät 2016 1. hakuaika 8.1.-27.1. 2016 klo 15 Vieraskieliset koulutukset (Bachelor) 2. hakuaika 16.3.-6.4.2016 klo 15 AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011 Lisähaku 2011, Savonia AMK Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero
AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu
AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Vaadittujen asiakirjojen on saavuttava perille ilmoitettuun
Metropolian opo-info 2.11.2012. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013
Metropolian opo-info Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2013 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 10 koulutusohjelmaa: Tutkinto Koulutusohjelma Aloituspaikat
Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset
Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018 2. hakuaika 14.3.-28.3.2018 klo 15.00 Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Yksi yhteishaku, yksi hakulomake max. kuusi hakukohdetta Hakukohteet
Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019
Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019 Tämä on Savonia-ammattikorkeakoulua koskeva kooste ammattikorkeakoulujen valintaperustesuosituksesta. 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1
Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta
Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.- 24.4. Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uudet
Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut
1 Ohjauksen ajankohtaisinfo 22.1.2016 Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 2 Korkeakoulujen yhteishaku Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen
Korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen yhteishaut 2017
Korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen yhteishaut 2017 Hakuvinkkejä Tutustu kunnolla eri vaihtoehtoihin. Tavoittele unelmiasi, mutta älä juutu niihin. Mieti, onko tavoite omasi eikä vanhempiesi tai
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,
Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia
Opoinfo 14.1.2016 AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Ohjelma Yleistä yhteishausta Kysymykset ja keskustelu Ennakkoon tulleet kysymykset Muut kysymykset Kevään 2016 yhteishaun
KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut
KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut HAKUAJAT TAMKIN KOULUTUKSIIN 8. 27.1.2016 Englanninkielinen koulutus Studyinfo.fi
OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat
VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita
Oamkin koulutustarjonta ja opiskelijavalinta. OPOPATIO Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio
Oamkin koulutustarjonta ja opiskelijavalinta OPOPATIO 21.10.2016 Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu noin 8 800 opiskelijaa henkilöstöä
Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU
Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) 9 000 opiskelijaa 600 päätoimista työntekijää 25 amk-tutkintoon johtavaa tutkinto-ohjelmaa 17 yamk-tutkintoon johtavaa
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian
Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana
1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi
Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013
Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 SARI PULKKINEN LÄHDE: OPH/PENKARI Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-
Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia)
Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa korkeakouluje nyhteishaussa, yhdellä sähköisellä
Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus
Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin
ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018
LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija
Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014
Metropolian opo-info 1.11.2013 Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2014 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 9 koulutusta: Tutkinto Koulutus Aloituspaikat
Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon
Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2
VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op
Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita teatterin,
Hakijan haku- ja valintaprosessi
AMK-sektori (nuorten koulutus) Hakijan haku- ja valintaprosessi Koulutustiedotuksen tukitoiminto Hakudemo (ennen hakuaikaa) Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Koulutushaku
Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje
Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje 1. Ohjeen tarkoitus 2. Opiskelijahaut 3. Tutkinto-ohjelman vaihtaminen 4. Opiskelijaksi ilmoittautuminen ja opiskeluoikeus 5. Harkinnanvaraisen lisäajan hakeminen
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Korkeakoulujen yhteishakua koskeva uudistus 2014 Yhteishaku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin saman hakulomakkeen kautta Yhteinen hakuaika 6 hakukohdetta ensisijaisuusjärjestykseen, hakijalle tarjotaan
AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013
AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.
OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)
OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian
AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET
AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.