DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT"

Transkriptio

1 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgian maisteriopinnot ovat kaksivuotiset ja sisältävät täysipäiväistä opiskelua. Dramaturgian koulutusohjelmassa kandidaatin tutkinnon suorittanut opiskelija voi jatkaa suoraan maisteriopintoihin. Maisteriopintoihin voi myös hakea muualta. Maisteriopinnot koostuvat itsenäisesti valituista opintokokonaisuuksista, koulutusohjelman yhteisöllisestä toiminnasta ja itsenäisestä taiteellista työskentelystä sekä opiskelusta omaopettajan tai professorin ohjauksessa. Maisteriopintojen alussa opiskelija pohtii, mihin erityisesti haluaa opiskeluissaan keskittyä ja luo oman, alustavan työsuunnitelmansa maisterivuosille jonkin tai joidenkin taiteellisten kysymysten ympärille. Dramaturgian koulutusohjelman maisteriopinnoissa pyritään luomaan taiteellista kasvua ja kokeilua edistävä ilmapiiri ja painotetaan taiteilijaksi kypsymisen hitautta. Oman taiteellisen kehityksen rinnalla korostetaan kollegiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä niin muiden maisteriopiskelijoiden kuin oman koulutusohjelman opiskelijoiden kesken. Opiskelija koostaa opintonsa kolmelle osa-alueelle (dramaturgia ja kirjoittaminen, taide-, teoria-, historia- ja tutkimusopinnot, yksilölliset opinnot) haluamistaan opintokokonaisuuksista ja itsenäisistä taiteellisista projekteista, opettajansa kanssa keskustellen ja työsuunnitelmaansa nojautuen. Opinnot päättyvät laajaan opinnäytteeseen, jossa on taiteelliseen ja kirjallinen osuus. Opiskelijaa kannustetaan opiskelemaan ainakin kahta osa-aluetta dramaturgian alueelta (näytelmäkirjallisuus, esitysdramaturgia, käsikirjoittaminen, dramaturgintyö). Opintojen aikana opiskelija perehtyy myös alansa keskeisiin teoreettisiin kysymyksiin. Maisteriopintojen aikana on mahdollista tehdä jokin kansainvälinen opintoprojekti tai vaihto, ja suorittaa työharjoittelu tai assisteeraus kotimaassa. Myös mallirakenteesta poikkeavista suoritustavoista voi neuvotella professorin kanssa. Yleiset valintaperusteet Teatteritaiteen maisterin tutkintoon johtavaan 2-vuotiseen maisteriohjelmaan ja viisivuotisen koulutusohjelman maisteriopintoihin (syventävät opinnot) voidaan hyväksyä henkilö, joka on suorittanut teatteritaiteen alemman korkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon BA- (Bachelor of Arts) tasoisen soveltuvan ulkomaisen tutkinnon, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin tai jolla on opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut korkeakoulun toteamat riittävät tiedot ja valmiudet. 1

2 Jos opiskelija valitaan viimeisen kohdan perusteella (opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut, korkeakoulun toteamat riittävät tiedot ja valmiudet), hänellä tulee olla vähintään 60 opintopistettä korkeakouluopintoja, joiden soveltuvuus harkitaan tapauskohtaisesti. Opinnot on oltava suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Opinnot voivat sisältää oman taiteenalan tai sitä tukevia korkeakouluopintoja. Jos nämä opinnot eivät kokonaisuudessaan muodostu oman taiteenalan korkeakouluopinnoista, hakijalla tulee olla vahva näyttö taiteellisesta toiminnastaan omalla taiteenalallaan. Ammattilaiskursseja ei lasketa mukaan em. 60 opintopisteeseen. Esimerkiksi Teatterikorkeakoulun avoimessa yliopistossa voi suorittaa opintoja, jotka voidaan lukea hyväksi hakukelpoisuutta todettaessa; taiteellista toimintaa, joka edellyttää päätoimista oman taiteenalan ammatissa toimimista; työkokemusta taidealalta. Taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen riittävyys arvioidaan hakijan hakemuksen ja todistusten perusteella. Hakijan hakukelpoisuudesta tehdään päätös ennen kutsujen lähettämistä valintakokeisiin. Kielteiset hakukelpoisuuspäätökset lähetetään hakijalle tiedoksi. Myös myönteisistä maisterivaiheen hakukelpoisuuspäätöksistä tiedotetaan sähköpostitse maisterivaiheen hakijoille viimeistään viikolla 9. Huom. valintakokeisiin kutsutaan kuitenkin ainoastaan ne, jotka on ennakkotehtävien perusteella hyväksytty jatkoon. Valintapäätös tehdään ehdollisena sellaisten maisteriopintoihin tai -ohjelmiin valinnan kautta hyväksyttyjen hakijoiden osalta, joiden kandidaatin tutkinto tai muu soveltuva alempi korkeakoulututkinto on vielä hakuvaiheessa kesken. Kyseisten hakijoiden on toimitettava todistus suoritetusta kandidaatin tutkinnosta tai muusta soveltuvasta alemmasta korkeakoulututkinnosta hakijapalveluihin klo mennessä, muuten heidän osaltaan tehty ehdollinen valintapäätös raukeaa. Ehdollinen päätös ei koske hakijoita, jotka tulevat hyväksytyiksi opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella. Korkeakouluun hyväksytyltä maisteriopiskelijalta voidaan vaatia täydentäviä opintoja koulutuksessa tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi. Lähtökohtana on soveltuva alempi korkeakoulututkinto ja täydentävien opintojen määrä voi olla enintään 30 opintopistettä. Mahdollisesti vaaditut täydentävät opinnot ilmoitetaan hyväksytylle hyväksymiskirjeessä ja tulosten ilmoittamisen yhteydessä. Valinnat Valintakokeet järjestetään Teatterikorkeakoulun Haapaniemenkatu 6 tiloissa. Valinnat ovat monivaiheiset. Hakijoita karsitaan jokaisessa valintakokeen vaiheessa, myös välikarsinta eri vaiheissa on mahdollista. Dramaturgian maisteriopintoihin hakevien valintatehtävät ovat sekä kirjallisia että suullisia. Valintojen yksilötehtävät voi suorittaa joko suomen tai ruotsin kielellä, ryhmätehtävät ainoastaan suomen kielellä. 2

3 Valintojen I II vaiheet Hakuaika I vaihe Hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet palautettava klo mennessä. Hakijoiden hakukelpoisuuspäätöksistä lähetetään hakijoille tieto sähköpostitse viimeistään viikolla 9. Jatkoon päässeille lähetetään sähköpostitse kutsu toiseen vaiheeseen viimeistään viikolla 16 sekä mahdolliset lisätehtävät. Huom! Otathan yhteyttä hakijapalveluihin (teak.hakijapalvelut@uniarts.fi), mikäli et ole saanut yhteydenottoa Teatterikorkeakoulusta kahta viikkoa ennen valintakokeita. II vaihe Tulokset Annettua valintakoeaikaa ei vaihdeta. Arviointikriteerit Ennakkotehtävien arvostelussa ja valintakokeissa kiinnitetään huomiota hakijan draamalliseen, dramaturgiseen ja kirjalliseen lahjakkuuteen ajattelun laaja-alaisuuteen teatterilliseen ja dramaturgiseen hahmottamiskykyyn kykyyn toimia vaihtelevissa yhteistyötilanteissa kykyyn muuntaa persoonallista ajattelua teatteriksi taiteelliseen potentiaaliin taitojen ohella sekä soveltuvuuteen alalle ja korkeakouluopintoihin Ennakkotehtävät ja liitteet/ I vaihe Valintojen ensimmäinen vaihe muodostuu kirjallisista ennakkotehtävistä. Ennakkotehtäviä ei tarkenneta eikä selitetä. Ennakkotehtävät voi tehdä vain suomen tai ruotsin kielellä. Ennakkotehtävät toimitetaan paperilla. Papereita ei saa nitoa yhteen. Kirjoita kaikkiin tehtäviin oma nimesi selvästi. Liuskalla on n. 30 riviä kirjoitettua tekstiä (riviväli 1,5, 1 liuska = A4). Kirjoita vastauksesi koneella. 1. Kirjoita pienoisnäytelmä, jossa on useampi kuin yksi kohtaus. Anna näytelmällesi nimi. Maksimipituus 12 liuskaa. 2. Kuvaa kirjoittamalla omasta menneisyydestäsi kolme eri tilannetta, joissa tapahtuu peruuttamaton muutos. Kirjoita proosamuodossa, ei dialogia. Maksimipituus 1 liuska. 3. Kirjoita essee jostakin taideteoksesta, joka on ollut sinulle tärkeä katsojana, lukijana tai muuna kokijana. Maksimipituus 3 liuskaa. 4. Kirjoita teksti, jossa kerrot miksi haet opiskelemaan dramaturgian koulutusohjelmaan. Maksimipituus 1/2 liuskaa. 5. Kirjoita teksti siitä, että mitä erityisesti haluaisit opiskella ja oppia, jos tulisit valituksi dramaturgian maisteriopintoihin. Missä pisteessä koet nyt olevasi, mitä valmiuksia sinulta puuttuu, mihin 3

4 haluaisit keskittyä? Voit käyttää apuna dramaturgian koulutusohjelman tutkintovaatimuksia, jotka löytyvät osoitteesta Maksimipituus 2 liuskaa. 6. Koosta portfolio kokoamalla enintään 50 sivua tärkeimpiä taiteellisia töitäsi, jos ne ovat olleet kirjallisia, tai koostamalla dvd, jossa näytteitä esitystaltioinneista tms. (maksimipituus yhteensä 30 min). Portfolio voi myös olla yhdistelmä molemmista. Liitä portfolion alkuun yhden liuskan selostus siitä, miksi valitsit juuri nämä työt, ja mikä niissä on itsellesi tärkeää. Liitä ennakkotehtäviin: tuloste tai kopio nettihakulomakkeesta passikuvan kokoinen kasvokuva (niittaa kiinni hakulomakkeen oikeaan yläkulmaan) ansioluettelosi (lista suorittamistasi opinnoista, taiteellisesta toiminnasta ja työkokemuksesta) kopio kotimaisesta tai ulkomaisesta kandidaatin tai BA-tutkinnon tutkintotodistuksesta Diploma Supplement, jos DS on käytössä kyseisessä ulkomaisessa korkeakoulussa tai selvitys ulkomaisten opintojen laajuudesta ECTS-järjestelmässä ja arvostelusta 5- portaisella asteikolla, jos Diploma Supplementia ei ole saatavilla opintosuoritusote valinnassa huomioitavaksi halutuista opinnoista (alkuperäinen opintosuoritusote tai kopio, esim. suoritettuun tutkintoon liittyvä opintosuoritusote) jäljennökset muista ao. todistuksista: opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut tiedot ja taidot Hakeminen Hakuaika on Täytä hakulomake Dramaturgian maisteriopinnot löytyvät Opintopolku.fi -hakujärjestelmästä nimellä Maisterihaku, dramaturgia, teatteritaiteen maisteri (2 v) Täytä sähköinen hakulomake klo mennessä osoitteessa tai pyydä paperinen hakulomake Teatterikorkeakoulun hakijapalveluista. Sähköinen hakulomake on avoinna vain hakuaikana. Mahdollinen paperinen hakulomake palautetaan Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin klo mennessä. Tämän jälkeen saapuneet paperiset hakemukset merkitään myöhästyneiksi. Huom! Ota sähköisestä hakulomakkeesta tuloste tai kopio ja liitä se ennakkotehtäviisi. Älä nido papereita yhteen. Teatterikorkeakoulu Hakijapalvelut puh sähköposti: teak.hakijapalvelut@uniarts.fi Teatterikorkeakoulun hakijapalvelut palvelee hakijoita hakuaikana arkisin klo

5 2. Lähetä ennakkotehtävät ja liitteet Lähetä ennakkotehtävät ja liitteet sekä tuloste tai kopio nettihakemuksesta Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin postitse tai toimita ne Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6, Helsinki) maanantaista perjantaihin klo välisenä aikana. Niiden tulee olla Teatterikorkeakoulussa viimeistään klo Sähköpostilla tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Merkitse ennakkotehtäviin henkilötietosi sekä mihin koulutusohjelmaan haet. Ennakkotehtävien palautusosoite: Teatterikorkeakoulu Hakijapalvelut/Dramaturgia MA PL Taideyliopisto (Käyntiosoite: Haapaniemenkatu 6, Helsinki) Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Hakemusten suuren määrän takia Teatterikorkeakoulu ei valitettavasti pysty vastaamaan tiedusteluihin hakemusten saapumisesta perille. Huom! Hakija ei voi hakea samana vuonna saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin. Jos hakija palauttaa hakemuksen saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin, otetaan huomioon vain hakemus viisivuotiseen koulutukseen. Hakemusta tai sen mukana toimitettavia liitteitä ei tule nitoa. Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Eri koulutusohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti ja jos haet useampaan hakukohteeseen, sinun on valittava, minkä koulutusohjelman valintakokeisiin osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valinnoissa. Hakijoita ei ole vakuutettu pääsykokeissa Teatterikorkeakoulun puolesta. Seuraa Taideyliopistoa ja Teatterikorkeakoulua sosiaalisessa mediassa. Teatterikorkeakoulun facebook-sivuilla @Uniartshelsinki 5

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgiassa maisterin tutkinnon suorittanut opiskelija voi oman suuntautumisensa

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen

Lisätiedot

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgian koulutusohjelman ytimessä on kysyvä, kokeileva ja tutkiva suhtautuminen

Lisätiedot

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen

Lisätiedot

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgian koulutusohjelman perusta on kysyvä, kokeileva ja tutkiva suhtautuminen

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen

Lisätiedot

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma)

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgian maisteriopintoihin haetaan opiskelijoita, joilla on jo vankka suhde

Lisätiedot

TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijan maisteriopinnot (120 op) pyrkivät vastaamaan nykytanssijan haasteelliseen taiteilijaidentiteettiin

Lisätiedot

KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografin maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Ohjauksen koulutusohjelman maisterin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa näkemyksellisiä

Lisätiedot

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgia on näytelmän, esityksen tai muun taiteellisen tapahtuman rakentumista

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma)

ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänisuunnittelun maisteriopintojen perustehtävänä

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Näyttelijän koulutusohjelmasta valmistunut teatteritaiteen maisteri kykenee työskentelemään itsenäisenä

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita teatterin,

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näytteleminen on perustaltaan kehollista toimintaa, kehon tekniikoita ja vuorovaikutuksellisia

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 Valintaopas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research)

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Teatterikorkeakoulun

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät.

Lisätiedot

ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA

ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Äänen koulutusohjelman perustehtävänä on tuottaa äänen osaajia taide- ja kulttuurikentälle.

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma antaa opiskelijalle edellytykset oman taiteellisen ominaislaadun

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriopintojen perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 Valintaopas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Näyttelijän koulutusohjelmasta valmistunut teatteritaiteen maisteri kykenee työskentelemään itsenäisenä

Lisätiedot

Näyttelijäntyön koulutusohjelma Viisivuotinen koulutus, 300 op

Näyttelijäntyön koulutusohjelma Viisivuotinen koulutus, 300 op Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2011 Näyttelijäntyön koulutusohjelma Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntyön koulutusohjelma Viisivuotinen koulutus, 300 op Näytteleminen on perustaltaan

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013. Hakijan opas. Yleiset ohjeet hakijalle

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013. Hakijan opas. Yleiset ohjeet hakijalle Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 Hakijan opas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näytteleminen on perustaltaan kehollista toimintaa, kehon tekniikoita ja vuorovaikutuksellisia

Lisätiedot

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen

Lisätiedot

TANSSIN KOULUTUSOHJELMA

TANSSIN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 TANSSIN KOULUTUSOHJELMA Kolmevuotinen koulutus, 180 op Tanssin koulutusohjelman tavoitteena on antaa opiskelijoille monipuoliset perusvalmiudet

Lisätiedot

KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografian maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme

Lisätiedot

ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma)

ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma) Viisivuotinen koulutus, 300 op Äänisuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä

Lisätiedot

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista,

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2009 KAKSIVUOTISET MAISTERIOPINNOT JA MAISTERIOHJELMAT

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2009 KAKSIVUOTISET MAISTERIOPINNOT JA MAISTERIOHJELMAT TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2009 KAKSIVUOTISET MAISTERIOPINNOT JA MAISTERIOHJELMAT Sisältö Tahdotko taiteilijaksi? Teatterikorkeakoulu Opiskelukieli Teatteri- ja tanssialan tutkinnot Koulutusohjelmat

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2009 VIISIVUOTISET KOULUTUSOHJELMAT. Sisältö

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2009 VIISIVUOTISET KOULUTUSOHJELMAT. Sisältö TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2009 VIISIVUOTISET KOULUTUSOHJELMAT Sisältö Tahdotko taiteilijaksi? Teatterikorkeakoulu Opiskelukieli Teatteri- ja tanssialan tutkinnot Koulutusohjelmat Maisteriohjelmat

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä

1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU: Todistusten ja liitteiden ym. toimittaminen ammattikorkeakouluihin AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Vaadittujen asiakirjojen on saavuttava perille ilmoitettuun (postileiman

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011 Lisähaku 2011, Savonia AMK Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero

Lisätiedot

AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu

AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Vaadittujen asiakirjojen on saavuttava perille ilmoitettuun

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA HAKEMUS KASVATUSPSYKOLOGIAN MAISTERIOPINTOIHIN JOUSTAVAN OPINTOPOLUN OHJELMASSA Ennen kuin täytät lomakkeen, tutustu valintaperusteisiin, jotka ovat tämän hakemuslomakkeen

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon 2019 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, palvelut Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2 Hakuprosessi...

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 270 op Opiskeluaika 2-4 vuotta Varhaisiän musiikkikasvatuksen

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 Liiketalouden alaan kuuluvat seuraavat koulutuksen osa-alueet.: 1. Liiketalous 2. Johdon assistenttityö ja kielet 3. Tietojenkäsittely

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 OPISKELIJAVALINTA Opiskelijavalintaan vaikuttavat koulumenestys,

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 Valintaopas Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia

Lisätiedot

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen

Lisätiedot

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 INSINÖÖRIKOULUTUS (*) JA LABORATORIOANALYYTIKKOKOULUTUS (*) merenkulkualan koulutusta lukuun ottamatta OPISKELIJAVALINTA Kaikki hakukelpoiset hakijat

Lisätiedot

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Sessio B4: Englannin kielen testit ja moni muu asia apuna opiskelijavalinnoissa Kv-kevätpäivät 2014 Katri Ventus, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11.

KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11. KAKSOISTUTKINTO/DOUBLE DEGREE -KÄYTÄNTEET JAMKISSA NINA BJÖRN & KRISTIINA KORHONEN OPINTOASIAINPÄIVÄT TAMPEREELLA MARRASKUUSSA 2012 12.11.2012 1 DOUBLE DEGREE-TUTKINNOT kansainvälinen kaksoistutkinto kahden

Lisätiedot

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op)

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Turun Ammattikorkeakoulu Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Missä Verkko-opinnot Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot

Lisätiedot

Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala

Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala 240 op, Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, Insinööri (AMK) Opiskelijavalinta Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014

AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN JA YLEMPÄÄN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 1. Valinnan yleisperiaatteet Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään

Lisätiedot

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Hakijan haku- ja valintaprosessi AMK-sektori (nuorten koulutus) Hakijan haku- ja valintaprosessi Koulutustiedotuksen tukitoiminto Hakudemo (ennen hakuaikaa) Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Koulutushaku

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015

Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikka on tieteenala, joka yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Se tarkastelee kasvun

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (YHTEISHAKU KEVÄT 20 16) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on säädetty ammattikorkeakoululaissa 932/2014. Voit hakea

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPETUS- JA KASVATUSALAN TÄYDENNYSKOULUTUSYKSIKKÖ. ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 60 op

LAPIN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPETUS- JA KASVATUSALAN TÄYDENNYSKOULUTUSYKSIKKÖ. ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 60 op LAPIN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPETUS- JA KASVATUSALAN TÄYDENNYSKOULUTUSYKSIKKÖ ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 60 op Pedagogiset opinnot antavat opiskelijalle valmiuksia toimia erilaisissa

Lisätiedot

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi Opo-info 27.11.2015 Sirkku Mäntyniemi Yhteishaku, kevät 2016 1. hakuaika 8.1.-27.1. 2016 klo 15 Vieraskieliset koulutukset (Bachelor) 2. hakuaika 16.3.-6.4.2016 klo 15 AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat

Lisätiedot