TANSSIN KOULUTUSOHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TANSSIN KOULUTUSOHJELMA"

Transkriptio

1 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 TANSSIN KOULUTUSOHJELMA Kolmevuotinen koulutus, 180 op Tanssin koulutusohjelman tavoitteena on antaa opiskelijoille monipuoliset perusvalmiudet toimia erilaisissa tehtävissä tanssin kentällä sekä luoda valmiuksia ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista varten. Pyrkimyksenä on kouluttaa monipuolisia tanssitaiteilijoita, joiden ammattitaidon perustana on tanssin ymmärtäminen kulttuurisena kehon ja mielen taiteena, jossa tieto ja taito yhtyvät. Tanssin koulutusohjelma on 180 op:n laajuinen. Kolmivuotinen tanssitaiteen kandidaatin tutkinto koostuu tanssi- ja liiketekniikoiden, somaattisten menetelmien, ääni-ilmaisun, taiteen- ja tanssinhistorian ja esitysteorian sekä teatterityön opinnoista. Opiskelijat perehtyvät ensisijaisesti nykytanssiin. Improvisaation ja komposition eri muodot ovat myös tärkeä osa koulutusta. Koreografiset työpajat ja improvisaatiojaksot luovat pohjaa oman liikkeen löytämiselle ja kehittämiselle itsenäisen työskentelyn osana. Suuren opintokokonaisuuden muodostavat taiteelliset projektit ja niiden prosessit. Valintaperusteet Opiskelijaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka valintakokeissa on osoittanut taiteellisen lahjakkuutensa ja soveltuvuutensa alalle ja joka on suorittanut: ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon (ylioppilastutkinto, International Baccalaureate (IB) -tutkinto, eurooppalainen ylioppilastutkinto (EB) tai Reifeprüfung-tutkinto) vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon tai ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Jos hakija kuitenkin on valintakokeissa osoittanut erityistä lahjakkuutta ja soveltuvuutta alalle, voidaan hänet hyväksyä ilman edellä mainitun tutkinnon suorittamista. Kielitaitovaatimus ja opetus-/tutkintokieli Tanssin koulutusohjelman opetus- ja tutkintokieli on suomi. Opiskelijalla on oikeus Teatterikorkeakoulun opetuksen yhteydessä ja opintosuorituksissa käyttää ruotsin kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti ellei opetussuunnitelmassa toisin määrätä tai opetuksen luonteesta niin johdu. Suurin osa ryhmäopetuksesta on kuitenkin suomen kielellä. 1

2 Riittävä kielitaito on lähtökohtaisesti osa hakijan hakukelpoisuutta ja varmistaa hakijan koulutettavuutta/soveltuvuutta korkeakouluopiskeluun ja opiskelun sujuvuutta viestinnällisten valmiuksien osalta. Tullakseen hyväksytyksi Taideyliopiston tutkinto-opiskelijaksi hakijalla on oltava hakukohdekohtaisen opetuskielen mukainen kielitaito, joka on osoitettava hyväksyttävästi suoritetulla kielitestillä tai aikaisemmilla opinnoilla. Hakijan tulee osoittaa riittävä kielitaito lähtökohtaisesti hakuajan päättymiseen mennessä, kuitenkin viimeistään Mikäli hakija osoittaa riittävän kielitaidon osana opintoja ja suoritettava tutkinto on vielä kesken (esim. abiturientit ja hakijat, joiden kandidaatin tutkinto on kesken), hakijan tulee toimittaa opiskelutodistus ko. koulutuksen suorittamisesta sekä arvioitu valmistumisaika. Suomen kielen taidon osoittaminen suomenkielisessä hakukohteessa Hakija voi todistaa suomen kielen taitonsa seuraavilla tavoilla: Todistus Suomessa suomeksi tai ruotsiksi suoritetusta koulusivistyksestä (peruskoulu/ lukio/ ylioppilastutkinto/ tai vastaava = vähintään kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto (laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998)). Huom! Suomalaisen ylioppilastutkinnon vuonna 1990 tai sen jälkeen suorittaneiden ei tarvitse toimittaa hakijapalveluihin todistuksia, koska ylioppilastiedot löytyvät hakijarekisteristä. Abiturienttien tulee toimittaa hakuvaiheessa opiskelutodistus tai peruskoulun päättötodistus. Suomessa koulusivistyksensä saanut hakija voi osoittaa kielitaitonsa suomeksi tai ruotsiksi riippumatta siitä, hakeeko hän suomen- vai ruotsinkieliseen koulutukseen. Mikäli tällaisen hakijan pohjakoulutus on suoritettu eri kielellä kuin hakukohteen (pääasiallinen) opetuskieli, valintakokeessa arvioidaan erikseen hakijan riittävä kielitaito opetuskielessä esim. haastattelun avulla. Todistus suomeksi tai ruotsiksi suoritetusta korkeakoulututkinnosta. Todistus ylioppilastutkinnossa suoritetusta suomi tai ruotsi toisena kielenä kokeesta vähintään arvosanalla magna cum laude (Ylioppilastutkintoasetuksen 11 :n mukaan kokelas, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, voi äidinkielen kokeen sijasta suorittaa suomi/ruotsi toisena kielenä kokeen) Huom! Suomi tai ruotsi toisena kielenä -koe ei ole sama asia kuin vieraan kielen koe. Todistus yleisen kielitutkinnon keskitason B2 suomen tai ruotsin kielen testin suorittamisesta. B2-tason kielitaitovaatimuksessa vähintään kahdesta osakokeesta tulee saavuttaa taso 4, joista toisen tulee olla osakokeesta kirjoittaminen. 2

3 Valintakokeet Valintakokeet järjestetään Teatterikorkeakoulun Haapaniemenkatu 6 olevissa tiloissa. Valinnat ovat nelivaiheiset. Hakijoita voidaan karsia kaikkien valintakokeiden vaiheiden ja tehtävänantojen aikana. Raadilla on oikeus keskeyttää tehtävät. Valintojen tehtävänanto on suomeksi. Kokeen kirjalliset osiot voi suorittaa suomen tai ruotsin kielellä. Hakuaika vaihe Hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet palautettava klo mennessä. Jatkoon päässeille lähetetään sähköpostitse kutsu toiseen vaiheeseen viimeistään viikolla 17. Myös ennakkotehtävien perusteella karsituille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse. Huom! Otathan yhteyttä hakijapalveluihin (teak.hakijapalvelut@uniarts.fi), mikäli et ole saanut yhteydenottoa Teatterikorkeakoulusta kahta viikkoa ennen valintakokeita. 2 vaihe vaihe (23.5. on varapäivä) 4 vaihe Tulokset julkaistaan (valintaehdotus uusiksi opiskelijoiksi hyväksyttävistä). Annettua valintakoeaikaa ei vaihdeta. Eri koulutusohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti ja jos haet useampaan hakukohteeseen, sinun on valittava, minkä koulutusohjelman valintakokeisiin osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valinnoissa. Hakijoita ei ole vakuutettu pääsykokeissa Teatterikorkeakoulun puolesta. Arviointikriteerit Valintojen ennakkotehtävässä kiinnitetään huomiota hakijan: ymmärrykseen tanssitaiteen alasta kypsyyteen Varsinaisissa valintakokeissa kiinnitetään lisäksi huomiota: tanssilliseen lahjakkuuteen liikkeelliseen luovuuteen ja koreografiseen ajatteluun esiintyjän laatuun/esiintyjyyteen vuorovaikutustaitoihin soveltuvuuteen alalle ja korkeakouluopintoihin 3

4 Ennakkotehtävä (liitetään hakemukseen) Ennakkotehtävää ei tarkenneta eikä selitetä. Kirjoita tehtävä koneella. Sivu on A4, riviväli 1.5, fonttikoko 12. Ennakkotehtävä tehdään suomen tai ruotsin kielellä ja se toimitetaan paperilla. Kirjoita nimesi ja hakukohde tehtävään. Älä nido papereita yhteen. 1. Kirjoita essee otsikolla Mitä tanssi merkitsee minulle taiteena? (kaksi-kolme liuskaa (=A4)). Käytä lähdeaineistona Hannele Jyrkän toimittamaa kirjaa Nykykoreografin jalanjäljissä - 37 tapaa tehdä tanssia. Like Reflektoi ajatuksiasi myös suhteessa johonkin näkemääsi tanssiesitykseen. Ruotsia äidinkielenään puhuvat hakijat voivat käyttää Tanssin tiedotuskeskuksen Tanka tietokannasta löytyviä ruotsinkielisiä artikkeleita esseetehtävänsä lähdemateriaalina. Linkki Tankaan: NÄIN HAET 1) Täytä sähköinen hakulomake hakuaikana klo mennessä osoitteessa Tanssin koulutusohjelma löytyy Opintopolku.fi -hakujärjestelmästä nimellä Tanssi, tanssitaiteen kandidaatti (3 v) Kun olet täyttänyt ja lähettänyt hakulomakkeen Opintopolku.fi hakujärjestelmässä tulosta samalla kopio lähettämästäsi lomakkeesta ja liitä se hakemukseesi. 2) Toimita hakemus hakijapalveluihin klo mennessä Hakemuksen tulee sisältää: Hakulomake Passikuvan kokoinen kasvokuva (niittaa kiinni hakulomakkeen 1 sivun oikeaan yläkulmaan) Tarvittaessa todistus opetus-/tutkintokielen mukaisen kielitaidon osoittamiseksi (kts kohta Kielitaitovaatimus ja opetus-/tutkintokieli ) Ennakkotehtävä Älä nido hakemuspapereita yhteen! Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. 4

5 Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävä/ennakkotehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Sähköpostitse tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta. Hakemusten suuren määrän takia Teatterikorkeakoulu ei valitettavasti pysty vastaamaan tiedusteluihin hakemusten saapumisesta perille. Toimita hakemus joko; postitse osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu Hakijapalvelut/ Tanssi PL Taideyliopisto (osoite kuriiripostille: Haapaniemenkatu 6, Helsinki) tuo ne paikanpäälle Teatterikorkeakoulun info-pisteeseen: Käyntiosoite: Haapaniemenkatu 6, Helsinki Hakemuksia otetaan vastaan ma-pe klo 8-18 välisenä aikana, viimeisenä hakupäivänä ( ) hakemuksia vastaanotetaan klo asti. Teatterikorkeakoulun hakijapalvelut Teatterikorkeakoulun hakijapalvelut vastaa hakijoiden tiedusteluihin hakuaikana arkisin klo 9-15: puh , sähköposti Seuraa Taideyliopistoa ja Teatterikorkeakoulua @Uniartshelsinki 5

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgia on näytelmän, esityksen tai muun taiteellisen tapahtuman rakentumista

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme

Lisätiedot

ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma)

ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma) Viisivuotinen koulutus, 300 op Äänisuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä

Lisätiedot

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgian koulutusohjelman perusta on kysyvä, kokeileva ja tutkiva suhtautuminen

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen

Lisätiedot

ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA

ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Äänen koulutusohjelman perustehtävänä on tuottaa äänen osaajia taide- ja kulttuurikentälle.

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgian maisteriopintoihin haetaan opiskelijoita, joilla on jo vankka suhde

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme

Lisätiedot

ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma)

ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänisuunnittelun maisteriopintojen perustehtävänä

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriopintojen perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgian koulutusohjelman ytimessä on kysyvä, kokeileva ja tutkiva suhtautuminen

Lisätiedot

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgian maisteriopinnot ovat kaksivuotiset ja sisältävät täysipäiväistä opiskelua.

Lisätiedot

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma)

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden

Lisätiedot

KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografian maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näytteleminen on perustaltaan kehollista toimintaa, kehon tekniikoita ja vuorovaikutuksellisia

Lisätiedot

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen

Lisätiedot

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijan maisteriopinnot (120 op) pyrkivät vastaamaan nykytanssijan haasteelliseen taiteilijaidentiteettiin

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita teatterin,

Lisätiedot

KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografin maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 NÄYTTELIJÄNTYÖN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näytteleminen on perustaltaan kehollista toimintaa, kehon tekniikoita ja vuorovaikutuksellisia

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research)

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Teatterikorkeakoulun

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018

Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 2 Yleistä 2018 valinnoista Valintaoppaat hakusivuilla: www.uniarts.fi/hae-kuvataideakatemiaan www.uniarts.fi/hae-sibelius-akatemiaan www.uniarts.fi/hae-teatterikorkeakouluun

Lisätiedot

Näyttelijäntyön koulutusohjelma Viisivuotinen koulutus, 300 op

Näyttelijäntyön koulutusohjelma Viisivuotinen koulutus, 300 op Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2011 Näyttelijäntyön koulutusohjelma Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntyön koulutusohjelma Viisivuotinen koulutus, 300 op Näytteleminen on perustaltaan

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista,

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2011 Lisähaku 2011, Savonia AMK Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgiassa maisterin tutkinnon suorittanut opiskelija voi oman suuntautumisensa

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma antaa opiskelijalle edellytykset oman taiteellisen ominaislaadun

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 Valintaopas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät.

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013. Hakijan opas. Yleiset ohjeet hakijalle

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013. Hakijan opas. Yleiset ohjeet hakijalle Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 Hakijan opas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi Opo-info 27.11.2015 Sirkku Mäntyniemi Yhteishaku, kevät 2016 1. hakuaika 8.1.-27.1. 2016 klo 15 Vieraskieliset koulutukset (Bachelor) 2. hakuaika 16.3.-6.4.2016 klo 15 AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 270 op Opiskeluaika 2-4 vuotta Varhaisiän musiikkikasvatuksen

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 AMMATTIKORKEAKOULUJEN TUTKINTOON JOHTAVAN AIKUISKOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2014 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutus, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 2-4 vuotta

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Korkeakoulujen yhteishakua koskeva uudistus 2014 Yhteishaku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin saman hakulomakkeen kautta Yhteinen hakuaika 6 hakukohdetta ensisijaisuusjärjestykseen, hakijalle tarjotaan

Lisätiedot

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.- 24.4. Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uudet

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU

Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) 9 000 opiskelijaa 600 päätoimista työntekijää 25 amk-tutkintoon johtavaa tutkinto-ohjelmaa 17 yamk-tutkintoon johtavaa

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019 Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019 Tämä on Savonia-ammattikorkeakoulua koskeva kooste ammattikorkeakoulujen valintaperustesuosituksesta. 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018 Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on

Lisätiedot

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (YHTEISHAKU KEVÄT 20 16) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on säädetty ammattikorkeakoululaissa 932/2014. Voit hakea

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 Valintaopas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä

KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä KAVAKU: Usein kysyttyjä kysymyksiä 1. Kysymys: Mitkä ovat Kavakulle hakemisen muodolliset vaatimukset? Vastaus: Diplomaattiuran muodolliset kelpoisuusehdot on määritelty asetuksessa ulkoasiainhallinnosta

Lisätiedot

Metropolian opo-info 2.11.2012. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013

Metropolian opo-info 2.11.2012. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013 Metropolian opo-info Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2013 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 10 koulutusohjelmaa: Tutkinto Koulutusohjelma Aloituspaikat

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija

Lisätiedot

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015 HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015 Kevään 2015 yhteishaussa on humanistisen ja kasvatusalan ammattikorkeakoulututkintoon

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut HAKUAJAT TAMKIN KOULUTUKSIIN 8. 27.1.2016 Englanninkielinen koulutus Studyinfo.fi

Lisätiedot

Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku.fi

Opintopolku-info vastuukäyttäjille Opintopolku.fi Opintopolku-info vastuukäyttäjille Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen Hakijoita 73 500, 2900 hakijaa vähemmän kuin edellisenä vuonna Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden määrä

Lisätiedot

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET

AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET AIKUISTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa.

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Ohjauksen koulutusohjelman maisterin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa näkemyksellisiä

Lisätiedot

Yhteishaku sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeet. Opinto-ohjaaja Virpi Seimelä WinNova

Yhteishaku sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeet. Opinto-ohjaaja Virpi Seimelä WinNova Yhteishaku sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeet Opinto-ohjaaja Virpi Seimelä WinNova Yhteishaku 2014 Yhteishaku Kevään 2014 yhteishaku 24.2. 14.3.2014 (klo 15) Opintopolku.fi pk, yo Opiskelijavalinnat aikaisintaan

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 16. 25.8.2010 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018 2. hakuaika 14.3.-28.3.2018 klo 15.00 Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Yksi yhteishaku, yksi hakulomake max. kuusi hakukohdetta Hakukohteet

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN YHTEISHAKU

Ammattikorkeakoulujen VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN YHTEISHAKU Ammattikorkeakoulujen VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN YHTEISHAKU 2011 Mistä tietoa? Nettisivu www.admissions.fi etusivuilla linkkeinä koulutusohjelmakuvaukset, hakuohjeet ja yleisinfo käytännön asioista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä

1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU: Todistusten ja liitteiden ym. toimittaminen ammattikorkeakouluihin AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Vaadittujen asiakirjojen on saavuttava perille ilmoitettuun (postileiman

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon 2019 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, palvelut Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2 Hakuprosessi...

Lisätiedot

Hakeminen ammattikorkeakouluun. Yhteishakuinfo 21.8.2014

Hakeminen ammattikorkeakouluun. Yhteishakuinfo 21.8.2014 Hakeminen ammattikorkeakouluun Yhteishakuinfo 21.8.2014 Hakeminen ammattikorkeakouluun Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hakukohteet ovat jatkossa samassa yhteishaussa ja samalla lomakkeella. Ammattikorkeakouluista

Lisätiedot

AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta

AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta Vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät 5.10.2017 Johanna Auvinen, Suunnittelija TAMKin Hakijapalvelut Sisältö

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen

Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen Opintopolku ja hakeutuminen maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen 23.1. 2014 Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan verkkopalvelukokonaisuus

Lisätiedot

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA

HUMANISTINEN JA KASVATUSALA HUMANISTINEN JA KASVATUSALA HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET VUONNA 2014 OPISKELIJAVALINTA Humanistisen ja kasvatusalan opiskelijavalinta on kaksivaiheinen. Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön

Lisätiedot

Opoinfo 1.11.2013. Sirkku Mäntyniemi

Opoinfo 1.11.2013. Sirkku Mäntyniemi Opoinfo 1.11.2013 Sirkku Mäntyniemi Valintaperusteet Valintaperusteet kevään 2014 yhteishakuun, ei muutoksia vuoden 2013 valintaperusteisiin Syksyn 2014 hakuun uudet valintaperusteet Kuka voi hakea yleinen

Lisätiedot

Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014

Metropolian opo-info 1.11.2013. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian opo-info 1.11.2013 Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2014 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2014 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 9 koulutusta: Tutkinto Koulutus Aloituspaikat

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 7 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

Koulutustarjonta, hakeminen ja valinta. OPOPATIO , opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio

Koulutustarjonta, hakeminen ja valinta. OPOPATIO , opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio Koulutustarjonta, hakeminen ja valinta OPOPATIO 12.10.2018, opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) 9 000 opiskelijaa 600 päätoimista työntekijää 37 tutkinto-ohjelmaa kevään

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa

Lisätiedot

- mitä pitäisi tietää?

- mitä pitäisi tietää? - mitä pitäisi tietää? Haku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi Voit hakea enintään 6 korkeakoulujen yhteishaussa olevaan koulutukseen (yliopistojen & ammattikorkeakoulujen hakukohteet) Voit saman

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 Valintaopas Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 6 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

OPETTAJAKSI SUOMEEN ULKOMAISTA OPETTAJANKELPOISUUTTA TÄYDENTÄVÄT OPET- TAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 15 OP MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE

OPETTAJAKSI SUOMEEN ULKOMAISTA OPETTAJANKELPOISUUTTA TÄYDENTÄVÄT OPET- TAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 15 OP MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE 1 (5) OPETTAJAKSI SUOMEEN ULKOMAISTA OPETTAJANKELPOISUUTTA TÄYDENTÄVÄT OPET- TAJAN PEDAGOGISET OPINNOT 15 OP MAAHANMUUTTAJATAUSTAISILLE VALINTAPERUSTEET Hakuaika päättyy 30.9.2016 Kutsut soveltuvuuden

Lisätiedot

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiologian yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen

Lisätiedot

NUORTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013

NUORTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 NUORTEN AMK-TUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSET VALINNAN YLEISPERIAATTEET 2013 Ammattikorkeakouluihin haetaan valtakunnallisessa ammattikorkeakoulujen yhteishaussa. Hakija voi esittää enintään neljä hakutoivetta.

Lisätiedot

Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku

Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku YHTEISHAKU 15.3. 5.4.2017 KULTTUURITUOTTAJA (AMK), MONIMUOTOTOTEUTUS Valintakoeohje Etukäteistehtävä Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Näyttelijän koulutusohjelmasta valmistunut teatteritaiteen maisteri kykenee työskentelemään itsenäisenä

Lisätiedot