Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet"

Transkriptio

1 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 Valintaopas Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet

2 Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät. Perustettu vapaan taiteen yliopisto vahvistaa toiminnallaan taiteen koulutusta, asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Valtakunnallinen yhteishaku Taideyliopiston koulutukset ovat mukana valtakunnallisessa korkeakoulujen yhteishaussa. Yhteishaussa voi hakea yhteensä enintään kuuteen koulutukseen, jotka pitää laittaa hakutoivejärjestykseen. Hakutoivejärjestys on sitova. Hakija ei voi muuttaa hakukohteita tai niiden keskinäistä ensisijaisuusjärjestystä hakuajan päättymisen jälkeen. Hakijalle tarjotaan yhteishaussa pääsääntöisesti yhtä korkeakoulupaikkaa. Kaikkien valintojen tulosten julkaisun jälkeen voi kuitenkin olla tilanteita, joissa hakijalle tulee mahdollisuus valita, minkä paikan ottaa vastaan. Yhden korkeakoulupaikan säännös Voit ottaa vastaan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan. Säännös koskee myös yliopistojen jatkotutkintoja eli lisensiaatin ja tohtorin tutkintoja. Siirtohaussa saatu paikka korkeakoulussa ei kuulu säännöksen piiriin. Säännös ei koske Poliisiammattikorkeakoulua, Högskolan på Ålandia eikä ulkomaisia korkeakouluja. Sinulla voi olla useampi tutkinnonsuoritusoikeus eli paikka tutkintoon johtavassa koulutuksessa, mutta opiskelupaikat pitää ottaa vastaan eri lukukausina. Aloituspaikat ja varasijat Vuonna 2017 uusia opiskelijoita otetaan Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen, ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänen koulutusohjelmiin sekä tanssitaiteen, koreografian, Live Art and Performance Studies, valosuunnittelun ja äänen maisteriohjelmiin. Lisäksi teatterin tai tanssin alalla maisterin tutkinnon suorittaneet voivat hakea suorittamaan erillisiä opettajan pedagogisia opintoja (60 op). Opinnot alkavat elo-syyskuussa Hyväksyttävien uusien opiskelijoiden määrät Kolmivuotiset kandidaatin koulutusohjelmat valosuunnittelun koulutusohjelma enintään 4 äänen koulutusohjelma enintään 4 Viisivuotiset kandidaatin ja maisterin koulutusohjelmat näyttelijäntaiteen koulutusohjelma (suomenkielinen) enintään 12 ohjauksen koulutusohjelma enintään 4 dramaturgian koulutusohjelma enintään 3 Kaksivuotiset maisteriohjelmat MA Programme in Live Art and Performance Studies enintään 7 1

3 tanssijantaiteen maisteriohjelma enintään 14 koreografian maisteriohjelma enintään 5 valosuunnittelun maisteriohjelma enintään 5 äänen maisteriohjelma enintään 5 Kaksivuotiset maisteriopinnot (koulutusohjelman syventävät opinnot) Dramaturgian maisteriopinnot/ MA Comparative Dramaturgy and Performance Reserch enintään 3 näyttelijäntaiteen maisteriopinnot (suomenkielinen) enintään 3 ohjauksen maisteriopinnot enintään 1 Erilliset opettajan pedagogiset opinnot (60 op), opintoihin voidaan valita 6-10 teatterin tai tanssin alalla maisterin tutkinnon suorittanutta. Mikäli koulutus-/maisteriohjelmiin ei ole riittävästi valintakriteerit täyttäviä hakijoita, voidaan dekaanin päätöksellä ottaa vähemmän opiskelijoita kuin tässä esitetty hyväksyttävien opiskelijoiden määrä. HUOM! Hakija ei voi hakea samana vuonna saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin (näyttelijäntaide, ohjaus, dramaturgia). Jos hakija palauttaa hakemuksen saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin, otetaan huomioon vain hakemus viisivuotiseen koulutukseen. Joihinkin hakukohteisiin voidaan valita opiskelijoita myös varasijoille. Opiskelupaikka voi vapautua varasijalaiselle vain, jos joku ko. hakukohteeseen valituista ei ota opiskelupaikkaa vastaan tai jos ehdollisesti valittu hakija ei toimita vaadittua todistusta määräaikaan mennessä. Seuraaviin hakukohteisiin ei ole valintoja vuonna 2017: Tanssin koulutusohjelma Utbildningsprogrammet i skådespelarkonst Master s Degree Programme in Ecology and Contemporary Performance Tanssinopettajan maisteriohjelma Teatteriopettajan maisteriohjelma Edellä mainittuihin hakukohteisiin otetaan uusia opiskelijoita seuraavan kerran todennäköisesti vuonna Valintakiintiöt ja valintaperusteet päätetään vuosittain, joten tarkista tiedot aina Valintaoppaasta. Lukuvuosimaksu Taideyliopisto perii EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta vieraskielisessä perustutkintokoulutuksessa opiskelevilta opiskelijoilta 5000 euron lukuvuosimaksun. Maksu pysyy saman suuruisena ko. opiskelijalle myönnetyn tutkinnonsuoritusoikeuden ajan. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa 2017 lukuvuosimaksu koskee hakijoita jotka hakevat englanninkieliseen koulutukseen; - Master s Degree Programme in Live Art and Performance Studies, LAPS - Master s Degree Programme in Dance Performance (Tanssijantaiteen maisteriohjelma) - Master s Degree Programme in Choreography (Koreografian maisteriohjelma) 2

4 Maksua ei peritä Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalaiselta eikä siltä, joka Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden muun sopimuspuolen kanssa tekemän sopimuksen mukaan rinnastetaan Euroopan unionin kansalaiseen, eikä edellä mainittujen perheenjäseneltä. Maksua ei peritä myöskään siltä, jolla on ulkomaalaislaissa tarkoitettu Euroopan unionin sininen kortti, jatkuva tai pysyvä oleskelulupa tai pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, eikä edellä mainittujen perheenjäseneltä. Perheenjäsenen määrittelyyn sovelletaan ulkomaalaislakia. Kansalaisuuden perusteella maksuvelvolliseksi määritellyn hakijan tulee ilmoittaa Opintopolun hakulomakkeella, mikäli hän vapautuu maksuvelvollisuudesta yllä mainituin perustein. Ko. hakijan on toimitettava hakijapalveluihin hakuajan päättymiseen mennessä tarvittavat dokumentit, jotka osoittavat maksuvelvollisuudesta vapautumisen. Mikäli hakijan maksuvelvollisuuteen liittyvässä tilanteessa tapahtuu muutos hakuajan päättymisen jälkeen, tulee hakijan olla yhteydessä hakijapalveluihin välittömästi. Maksuvelvollisen hakijan tulee ilmoittaa hakulomakkeella myös se, haluaako hän hakea Taideyliopistolta apurahaa lukuvuosimaksun kattamiseksi, mikäli hän tulee valituksi opiskelijaksi. Apurahoja myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan opiskelijoiden hakemusten perusteella osalle opiskelijoista. Apurahat ovat suuruudeltaan 2500 tai 5000 euroa. Mahdollisesta myönnetystä apurahasta ilmoitetaan henkilökohtaisesti opiskelijavalinnan tuloksen ilmoittamisen yhteydessä. Lukuvuosimaksuvelvollisten opiskelijoiden on mahdollisuus hakea apurahoja tutkintonsa tavoitteellisena suorittamisaikana (esim. maisteriohjelmissa 2 vuotta). Apurahoista päätetään vuosittain. Lukuvuosimaksu tulee maksaa opiskelupaikan vastaanoton yhteydessä klo mennessä. Hakijan oleskeluluvan hakemisen prosessi voi käynnistyä vasta, kun Taideyliopisto on vastaanottanut maksetun lukuvuosimaksun ja antanut opiskelijalle siitä todistuksen Maahanmuuttovirastoa varten. Taideyliopisto suosittelee, että lukuvuosimaksu maksetaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun opiskelija saa tiedon hyväksymisestä. Kielivaatimukset ja opetus-/tutkintokieli Tullakseen hyväksytyksi Taideyliopiston tutkinto-opiskelijaksi hakijalla on oltava hakukohdekohtaisen opetuskielen mukainen kielitaito, joka on osoitettava hyväksyttävästi suoritetulla kielitestillä tai aikaisemmilla opinnoilla. Lisäksi hakijoiden kielitaitoa arvioidaan valintakokeissa mm. kirjallisten ja käytännön tehtävien sekä haastattelujen kautta. Riittävä kielitaito on osa hakijan hakukelpoisuutta ja varmistaa hakijan koulutettavuutta/soveltuvuutta korkeakouluopiskeluun ja opiskelun sujuvuutta viestinnällisten valmiuksien osalta. Mikäli hakukohteella on useampi opetuskieli, riittää, että hakija todistaa kielitaitonsa yhdessä kielessä. Mikäli koulutusohjelman tai esim. yhteisohjelman opiskelu edellyttää useamman kielen taitoa, voidaan hakukohteen valintaperusteissa edellyttää kielitaidon osoittamista useammassa kielessä. 3

5 Kielitaidon osoittaminen Hakijan tulee osoittaa riittävä kielitaito hakuajan päättymiseen mennessä. Mikäli hakija osoittaa riittävän kielitaidon osana opintoja ja suoritettava tutkinto on vielä kesken, hakijan tulee toimittaa opiskelutodistus ko. koulutuksen suorittamisesta sekä arvioitu valmistumisaika. Tutkinnon tulee olla suoritettu mennessä, jotta sitä voi käyttää kielitaidon todistamiseen. Suomen tai ruotsin kielen taidon todistaminen suomen- ja ruotsinkielisissä hakukohteissa Hakijan, joka on: saanut koulusivistyksensä suomen tai ruotsin kielellä suorittanut korkeakoulututkinnon suomen tai ruotsin kielellä joka on ylioppilastutkinnossaan suorittanut suomen tai ruotsin toisena kielenä vähintään arvosanalla magna cum laude (Ylioppilastutkintoasetuksen 11 :n mukaan kokelas, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame, voi äidinkielen kokeen sijasta suorittaa suomi/ruotsi toisena kielenä -kokeen), ei tarvitse toimittaa suomen- tai ruotsinkielisiin hakukohteisiin hakiessaan kielitodistusta edellyttäen, että yllä mainittu pohjakoulutus on suoritettu ko. opiskelukielellä. Hakijan tulee kuitenkin toimittaa todistus pohjakoulutuksen suorittamisesta (esim. ylioppilastutkintotodistus) josta kielitaito voidaan todentaa. Muiden suomen- tai ruotsinkielisiin hakukohteisiin hakevien tulee toimittaa suomen tai ruotsin kielen todistus. Suomen tai ruotsin kielen todistukseksi hyväksytään yleisen kielitutkinnon keskitason B2 testin suorittaminen. Kielitaitovaatimuksessa B2-tasolla vähintään kahdesta osakokeesta tulee saavuttaa taso 4, joista toisen tulee olla osakokeesta kirjoittaminen. Englannin kielen taidon todistaminen englanninkielisissä hakukohteissa Englannin kielen kielitestiä ei vaadita seuraavilta hakijoilta: Hakijat, jotka ovat saaneet koulusivistyksensä tai suorittaneet korkeakoulututkinnon englannin kielellä EU-/ETA-maassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Australiassa tai Uudessa-Seelannissa. Tutkintokielen tulee käydä ilmi tutkintotodistuksesta tai sen liitteestä, opintorekisteriotteesta tai muusta kyseessä olevan oppilaitoksen antamasta virallisesta dokumentista. Hakijat, jotka ovat suorittaneet korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa Suomessa suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Suomeksi tai ruotsiksi suoritettuun tutkintoon tulee sisältyä asetuksen 794/2004 mukaiset vieraan kielen opinnot englannin kielessä, minkä tulee myös käydä ilmi tutkintotodistuksesta/liitteestä. Taideyliopisto hyväksyy kielitaidon osoittamiseksi myös Suomessa suoritettavaan keskeneräiseen korkeakoulututkintoon kuuluvat asetuksen mukaiset vieraan kielen opinnot englannin kielessä. Tällöin hakijan on toimitettava Taideyliopistoon opintosuoritusotteen lisäksi myös ko. korkeakoulun tutkintovaatimukset tai muu todistus, josta käy ilmi tutkintoon vaadittavat kieliopinnot. Englannin kielen kielitestit Hyväksyttävät kielitestit ja niiden vaatimukset (4 /B2): 4

6 TOEFL (IBT = Internet Based Test, PBT = Paper Based Test) o Total score: 92 (IBT), 580 (PBT) IELTS (Academic) o Overall Band Score: 6.5 Cambridge CAE/CPE (CAE = Cambridge Certificate of Advanced English, CPE = Cambridge Certificate of Proficiency in English) o Grades accepted: A, B, C Pearson Test of English (Academic) o Total Score: 59 IELTS-, TOEFL- ja PTE-tulokset ovat voimassa kaksi vuotta testipäivästä lähtien. Cambridgetulosten voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu. Kielitestin tuloksen on oltava voimassa testin toimittamishetkellä. Opetus- ja tutkintokieli Pääosa opetuksesta Teatterikorkeakoulussa tapahtuu suomen kielellä. Opiskelijalla on oikeus opetuksen yhteydessä ja opintosuorituksissa käyttää suomen ja ruotsin kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti ellei opetussuunnitelmassa toisin määrätä tai opetuksen luonteesta niin johdu. Suurin osa ryhmäopetuksesta on kuitenkin suomen kielellä, joten suomen kielen taito on välttämätön lukuun ottamatta alla mainittua ruotsinkielistä koulutusohjelmaa tai maisteriohjelmia joiden opetuskieli on englanti. Suomi opetus- ja tutkintokielenä: näyttelijäntaiteen koulutusohjelma näyttelijäntaiteen maisteriopinnot ohjauksen koulutusohjelma ohjauksen maisteriopinnot dramaturgian koulutusohjelma tanssin koulutusohjelma valosuunnittelun koulutusohjelma äänen koulutusohjelma valosuunnittelun maisteriohjelma äänen maisteriohjelma teatteriopettajan maisteriohjelma tanssinopettajan maisteriohjelma koreografian maisteriohjelma tanssijantaiteen maisteriohjelma Ruotsi opetus- ja tutkintokielenä: ruotsinkielinen näyttelijäntaiteen koulutusohjelma ja maisteriopinnot (skådespelarkonst) ruotsinkielinen näyttelijäntaiteen maisteriopinnot (skådespelarkonst) Englanti opetus- ja tutkintokielenä: Ecology and Contemporary Performance -maisteriohjelma Live Art and Performance Studies -maisteriohjelma teatteriopettajan maisteriohjelma tanssinopettajan maisteriohjelma koreografian maisteriohjelma 5

7 tanssijantaiteen maisteriohjelma Kahdella kielellä (suomi ja englanti) tapahtuva opetus: dramaturgian maisteriopinnot (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Reserch) Valintakokeet Teatterikorkeakoulun valintakokeet järjestetään Helsingissä Teatterikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Haapaniemenkatu 6 ja Lintulahdenkatu 3 (valosuunnittelu ja ääni). Englanninkielisessä maisteriohjelmassa Live Art and Performance Studies valintakokeet järjestetään Skypehaastatteluna. Hakijoita voidaan karsia valintakokeiden kaikkien vaiheiden ja tehtävänantojen aikana. Hakijoita karsitaan myös ennakkotehtävien perusteella. Hakijoiden hakukelpoisuus ja ennakkotehtävät arvioidaan, ja jatkoon päässeet saavat toiseen vaiheeseen kutsun sähköpostitse. Myös hakukelpoisuuden ja ennakkotehtävien perusteella karsituille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse. Valintakokeiden välikarsintojen tulokset ilmoitetaan ilmoitustauluilla sekä hakijoiden käyttöön perustetulla suljetulla www-sivulla, johon hakijoille annetaan tunnus ja salasana kutsun mukana. Annettuja valintakoeaikoja ei vaihdeta. Eri koulutusohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti ja jos haet useampaan hakukohteeseen, sinun on valittava, minkä koulutusohjelman valintakokeisiin osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valintakokeissa. Hakijamääristä riippuen valintoja ei välttämättä järjestetä kaikkina mainittuina päivinä. Hakulomaketta, ennakkotehtäviä ja liitteitä ei palauteta. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Päihteiden vaikutuksen alaisena oleva hakija voidaan poistaa valintakokeesta. Valintakoesuorituksia voidaan videokuvata arviointiraadin työn helpottamiseksi. Tallenteet voidaan säilyttää Teatterikorkeakoulussa valintakokeeseen liittyvien hallinnollisten tehtävien suorittamista varten. Osallistumalla valintakokeeseen osallistuja antaa luvan tallenteen käyttämiseen valintakokeen arvioinnissa ja kehittämisessä. Vakuutusturva Hakijat osallistuvat valintakokeisiin omalla vastuulla. Teatterikorkeakoulu ei vastaa hakijoiden tapaturmista eikä henkilökohtaisesta omaisuudesta. 6

8 Erityisjärjestelyt valintakokeissa Valintakokeeseen osallistuja voi saada vammansa tai sairautensa perusteella tarvitsemansa erikoisjärjestelyt (esim. lisäaikaa kirjallisiin tehtäviin lukihäiriötodistuksella), mikäli hän ottaa yhteyttä hakijapalveluihin Hakijapalveluihin tulee olla yhteydessä mieluiten jo hakuvaiheessa, mutta kuitenkin viimeistään kuukautta ennen valintakoetta. Hakijan tulee toimittaa hakijapalveluihin lääkärintodistus sairaudestaan tai pääsykokeisiin lisäaikaa lukihäiriön perusteella anottaessa (esim. Ylioppilaslautakunnan myöntämä lupa lisäaikaan ylioppilaskirjoituksia varten). Lukihäiriön perusteella saadut lausunnot saavat olla enintään 5 (viisi) vuotta vanhoja. Lisäksi sellaiset lausunnot, jotka osoittavat pysyvän vamman, oppimisvaikeuden tai sairauden saavat olla enintään 5 (viisi) vuotta vanhoja. Muiden lausuntojen voimassaoloaika katsotaan tapauskohtaisesti. Pakolaisen tai pakolaiseen rinnastettavassa olevan hakijan huomioiminen opiskelijavalinnassa Jos hakija on pakolainen tai pakolaiseen rinnastettavassa asemassa, eikä hän voi todistaa tutkintoaan asiakirjoin, hakija voidaan siitä huolimatta todeta hakukelpoiseksi. Hakijalla tulee olla pakolaisstatuksestaan kertova viranomaispäätös (turvapaikkapäätös tai oleskelulupa suojelun perusteella). Hakijan tulee toimittaa kopio kyseisestä päätöksestä hakijapalveluihin klo mennessä. Tulosten ilmoittaminen ja opiskelupaikan vastaanottaminen Teatterikorkeakoulu julkaisee valintakokeiden tulokset ( valintaehdotus ) Taideyliopiston verkkosivuilla ( sekä Teatterikorkeakoulun Sörnäisten rantatien puoleisella ovella. Hyväksyttävissä oleville ja mahdollisille varasijalaisille lähetetään sähköpostia Tarkistathan, ettei viesti mene roskapostilaatikkoosi! Voit tiedustella valinnan tulosta myös sähköpostitse hakijapalveluista. Taideyliopiston koulutukset ovat mukana valtakunnallisessa korkeakoulujen yhteishaussa. Yhteishaussa on voinut hakea yhteensä enintään kuuteen koulutukseen, jotka on pitänyt järjestää hakutoivejärjestykseen. Hakutoivejärjestys on sitova. Hakija voi tulla valituksi yhteishaussa vain yhteen koulutukseen. Jos hakija olisi hyväksyttävissä useampaan koulutukseen, hänet hyväksytään vain niistä korkeimmalla hakutoiveella olevaan koulutukseen. Kaikkien korkeakoulujen tulee tehdä valintaesitykset kesäkuun aikana, ja yhteishaun valtakunnallinen valinnan tulos on selvillä (kaikki hakijat saavat tuolloin myös valtakunnallisen Opetushallituksen lähettämän tuloskirjeen oikaisumenettelyohjeineen). Lopullisen tuloksen voi tarkistaa Opintopolun Oma haku -palvelusta. Opintopolussa voi näkyä valtakunnallinen valinnan tulos yksittäiselle hakijalle myös ennen 30.6., mikäli kaikkien hänen hakukohteidensa tulokset on tallennettu järjestelmään jo aiemmin. Jos olet priorisoinut jonkin toisen suomalaisen korkeakoulun hakukohteen korkeammalle ja pääset ko. korkeakouluun, et voi tulla valituksi Taideyliopiston opiskelijaksi, vaikka olisitkin mukana Taideyliopiston valintaehdotuksessa. 7

9 Opiskelupaikan voi ottaa vastaan joko Opintopolun Oma haku-palvelussa tai paperisella hyväksymissähköpostissa lähetettävällä opiskelupaikan vastaanottoilmoituksella, joka tulee toimittaa Taideyliopiston hakijapalveluihin. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan viimeistään klo Lisätietoa osoitteessa: Taideyliopiston hakijapalveluiden kesän 2017 yhteystiedot ja aukioloajat julkaistaan valintaehdotuksen julkaisemisen yhteydessä Taideyliopiston opiskelijavalintasivustolla osoitteessa Myöhässä saapuneita ilmoituksia ei oteta huomioon. Opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus on sitova eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa. Joihinkin hakukohteisiin voidaan valita opiskelijoita myös varasijoille. Opiskelupaikka voi vapautua varasijalaiselle vain, jos joku ko. hakukohteeseen valituista ei ota opiskelupaikkaa vastaan tai jos ehdollisesti valittu hakija ei toimita vaadittua todistusta määräaikaan mennessä. Ilmoittautuminen ja opintojen aloittaminen Uusille opiskelijoille lähetetään ilmoittautumisohjeet hyväksymismateriaalin liitteenä. Yliopistolain / ammattikorkeakoululain mukaan ensimmäisen vuoden opiskelija voi ilmoittautua poissaolevaksi lukuvuodelle ainoastaan seuraavista syistä: 1) suorittaa asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua; 2) on äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla; tai 3) on oman sairautensa tai vammansa vuoksi kykenemätön aloittamaan opintojaan. Poissaolo-oikeutta on haettava kirjallisesti hakijapalveluista mennessä. Jos ilmoittaudut ensimmäisenä opiskeluvuonna poissaolevaksi, mutta et toimita riittävää selvitystä poissaolon syystä korkeakoulun määräämään ajankohtaan mennessä, menetät opiskeluoikeutesi. Jos haluat myöhemmin aloittaa opintosi, sinun on haettava korkeakoululta oikeutta päästä uudelleen opiskelijaksi. Opiskeluoikeuden palauttaminen ei edellytä osallistumista opiskelijavalintaan. Oikaisumenettely Opiskelijavalintaan tyytymätön saa Yliopistolain (558/2009, jäljempänä YOL) 82 pykälän nojalla hakea oikaisua yliopistolta. Oikaisua on haettava 14 päivän kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta (YOL 82.1, opiskelijavalinta) Oikaisuhakemuksen toimittaminen Hakemus on tehtävä kirjallisesti ja toimitettava Taideyliopiston kirjaamoon. Hakemuksen on oltava perillä kirjaamossa 14 päivän kuluessa päätöksen julkistamisesta. Oikaisuhakemuksen lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Mikäli toimitat oikaisuhakemuksen sähköpostitse, kirjoita sähköpostin otsikko-/aiheriville, mitä akatemiaa hakemus koskee. Taideyliopisto / kirjaamo PL 38 / Töölönlahdenkatu 16 C Taideyliopisto kirjaamo(at)uniarts.fi 8

10 Oikaisuhakemuksen sisältö Oikaisuhakemuksesta on käytävä ilmi: - vaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot - vaatimukset - vaatimusten perusteet Siirto-opiskelijahaku toisesta yliopistosta Kaikki hakevat Taideyliopistoon tutkinnonsuoritusoikeutta korkeakoulujen yhteishaussa. Taideyliopistolla ei ole käytössä erillistä siirto-opiskelijahakua. Taidealoilla on tarjolla valtakunnallisesti vain vähän aitoja siirtomahdollisuuksia alan sisällä tai soveltuvilta lähialoilta, minkä vuoksi siirto-opiskelijahaku yliopistosta toiseen ei taidealoilla ole todellinen vaihtoehto. Taideyliopisto suosittaa vahvasti, että toisessa korkeakoulussa jo opiskelevat suorittaisivat ensin aloittamansa korkeakoulututkinnon valmiiksi ja hakisivat sen jälkeen Taideyliopiston maisterivaiheen opintoihin. Tämä on opiskelijan opintopolun kannalta luonnollinen alan tai opiskelupaikan vaihdon ajankohta. Toinen samanaikainen tutkinnonsuoritusoikeus Taideyliopistossa (edellyttää rehtorin poikkeuslupaa) Opiskelijalla voi olla samanaikaisesti vain yksi tutkintoon johtava opiskeluoikeus Taideyliopistossa. Opiskelijan ottaessa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskeluoikeuden Taideyliopistossa hän menettää aiemman opiskeluoikeutensa Taideyliopistossa. Toista samanaikaista tutkinnonsuoritusoikeutta haetaan Opintopolun hakulomakkeella (perustutkintokoulutus). Hakijan tulee jättää määräaikaan mennessä myös poikkeuslupahakemus liitteineen. Mikäli rehtori myöntää hakijalle poikkeusluvan hakea uutta samanaikaista tutkinnonsuoritusoikeutta, hakijan hakemus etenee normaalisti samassa prosessissa muiden uutta opiskelupaikkaa hakevien kanssa. Poikkeuslupaa haetaan Taideyliopiston rehtorilta kirjallisesti vapaamuotoisella hakemuksella. Hakemuksen tulee sisältää perustelut toisen samanaikaisen tutkinnon suorittamiselle, opintosuoritusote sekä suunnitelma aiemman tutkinnon loppuun suorittamiseksi. Hakemus toimitetaan hakijapalveluihin samassa yhteydessä, kun hakija hakee uutta tutkinnonsuoritusoikeutta Opintopolku-järjestelmässä. Mikäli rehtorin poikkeuslupapäätös on kielteinen, hakijaa käsitellään lähtökohtaisesti opiskeluoikeuden vaihtajana, jonka tulee luopua edellisestä opiskeluoikeudestaan, mikäli hänelle myönnetään opiskeluoikeus uudessa koulutusohjelmassa. Myös hakemus siirretään tällöin Opintopolusta sisäiseen opiskeluoikeuden vaihtajien hakulistaukseen. 9

11 HAKUKOHTEET 2017 KOLMIVUOTISET KANDIDAATIN KOULUTUSOHJELMAT (180 op) valosuunnittelun koulutusohjelma äänen koulutusohjelma VIISIVUOTISET KOULUTUSOHJELMAT KANDIDAATTI+MAISTERI (300 op) näyttelijäntaiteen koulutusohjelma (suomenkielinen) ohjauksen koulutusohjelma dramaturgian koulutusohjelma Kaikilla Teatterikorkeakoulun ohjelmilla on hakemiseen vaadittavia ennakkotehtäviä. Ennakkotehtävät löytyvät ohjelmakohtaisista valintaoppaista osoitteessa Yleiset valintaperusteet Opiskelijaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka valintakokeissa on osoittanut taiteellisen lahjakkuutensa ja soveltuvuutensa alalle ja joka on suorittanut joko ylioppilastutkinnon International Baccalaureate-tutkinnon (IB) Eurooppalaisen ylioppilastutkinnon (EB) Reifeprüfung-tutkinnon (RP) vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot näyttötutkintona ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Jos hakija kuitenkin on valintakokeissa osoittanut erityistä lahjakkuutta ja soveltuvuutta alalle, voidaan hänet hyväksyä ilman edellä mainitun tutkinnon suorittamista. Valintakriteerit Ohjelmat määrittelevät omat valintakriteerinsä, jotka löytyvät ohjelmakohtaisista valintaoppaista. Hakijoiden kokonaissuoritusta valintakokeissa verrataan suhteessa muihin hakijoihin. Edellisten vuosien valintakoesuorituksia ei huomioida kuluvalla hakukierroksella. Hakeminen Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa käytetään valtakunnallista sähköistä hakulomaketta. Opetushallituksen sähköinen hakujärjestelmä Opintopolku.fi avautuu ja sulkeutuu klo Mahdolliset yhteishaun paperiset hakulomakkeet toimitetaan Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin klo mennessä. Tämän jälkeen saapuneet paperiset hakemukset merkitään myöhästyneiksi. Huom. Kaikki ennakkotehtävät ja liitteet sekä tuloste tai kopio nettihakemuksesta lähetetään Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 10

12 29, Taideyliopisto. Niiden tulee olla perillä Teatterikorkeakoulussa viimeistään klo Ennakkotehtävät ja liitteet sekä tulosteen tai kopion nettihakemuksesta voi myös palauttaa tuomalla ne suoraan Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6) maanantaista perjantaihin klo välisenä aikana. Huom. viimeisenä hakupäivänä ( ) myös paikan päälle tuotujen hakemusten tulee olla perillä Teatterikorkeakoulun Infossa klo mennessä. Sähköpostitse tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä eikä huomioida. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävä/ -tehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Hakemusten suuren määrän takia Teatterikorkeakoulu ei pysty vastaamaan tiedusteluihin hakemusten saapumisesta perille. Hakemusta tai sen mukana toimitettavia liitteitä ei tule nitoa. Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Liitteiden tulee olla suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta hakijalle. KAKSIVUOTISET MAISTERIOHJELMAT JA MAISTERIOPINNOT (120 op) Maisteriohjelmat: Live Art and Performance Studies tanssitaiteen maisteriohjelma koreografian maisteriohjelma valosuunnittelun maisteriohjelma äänen maisteriohjelma Seuraavien viisivuotisten maisterin koulutusohjelmien maisteriopintoja (syventävät opinnot) suorittamaan voi pyrkiä valintakokeiden kautta: näyttelijäntaiteen koulutusohjelma (suomenkielinen) ohjauksen koulutusohjelma dramaturgian koulutusohjelma (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) Kaikilla Teatterikorkeakoulun ohjelmilla on hakemiseen vaadittavia ennakkotehtäviä. Ennakkotehtävät löytyvät ohjelmakohtaisista valintaoppaista osoitteessa Yleiset valintaperusteet Teatteri- ja tanssitaiteen maisterin tutkintoon johtavaan kaksivuotiseen maisteriohjelmaan ja viisivuotisen koulutusohjelman maisteriopintoihin (syventävät opinnot) voidaan hyväksyä henkilö, joka on suorittanut 11

13 tai teatteri- tai tanssitaiteen alemman korkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon BA- (Bachelor of Arts) tasoisen soveltuvan ulkomaisen tutkinnon, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin jolla on opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut korkeakoulun toteamat riittävät tiedot ja valmiudet. Jos opiskelija valitaan viimeisen kohdan perusteella (opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut, korkeakoulun toteamat riittävät tiedot ja valmiudet), hänellä tulee olla vähintään 60 opintopistettä korkeakouluopintoja, joiden soveltuvuus harkitaan tapauskohtaisesti. Opinnot on oltava suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Opinnot voivat sisältää oman taiteenalan tai sitä tukevia korkeakouluopintoja. Jos nämä opinnot eivät kokonaisuudessaan muodostu oman taiteenalan korkeakouluopinnoista, hakijalla tulee olla vahva näyttö taiteellisesta toiminnastaan omalla taiteenalallaan. Ammattilaiskursseja ei lasketa mukaan em. 60 opintopisteeseen. Esimerkiksi Taideyliopiston avoimessa yliopistossa voi suorittaa opintoja, jotka voidaan lukea hyväksi hakukelpoisuutta todettaessa; taiteellista toimintaa, joka edellyttää päätoimista oman taiteenalan ammatissa toimimista; työkokemusta taidealalta. Tanssinopettajan tai teatteriopettajan maisteriohjelmiin pyrittäessä työkokemus voi olla myös oman taiteenalan opetuskokemusta. Taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen riittävyys arvioidaan hakijan hakemuksen ja todistusten perusteella. Koulutus- ja maisteriohjelmat voivat tarkentaa em. valintaperusteita omissa hakuoppaissaan. Hakijan hakukelpoisuudesta tehdään päätös ennen kutsujen lähettämistä valintakokeisiin. Kielteiset hakukelpoisuuspäätökset lähetetään hakijalle tiedoksi. Myös myönteisistä maisterivaiheen hakukelpoisuuspäätöksistä tiedotetaan sähköpostitse maisterivaiheen hakijoille viimeistään viikolla 9. Huom. valintakokeisiin kutsutaan kuitenkin ainoastaan ne, jotka on ennakkotehtävien perusteella hyväksytty jatkoon. Valintapäätös tehdään ehdollisena sellaisten maisteriopintoihin tai -ohjelmiin valinnan kautta hyväksyttyjen hakijoiden osalta, joiden kandidaatin tutkinto tai muu soveltuva alempi korkeakoulututkinto on vielä hakuvaiheessa kesken. Kyseisten hakijoiden on toimitettava todistus suoritetusta kandidaatin tutkinnosta tai muusta soveltuvasta alemmasta korkeakoulututkinnosta Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin klo 15.00, muuten heidän osaltaan tehty ehdollinen valintapäätös raukeaa. Ehdollinen päätös ei koske hakijoita, jotka tulevat hyväksytyiksi opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella. Korkeakouluun hyväksytyltä maisteriopiskelijalta voidaan vaatia 120 opintopisteen opintojen lisäksi täydentäviä opintoja koulutuksessa tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi. Lähtökohtana on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, ja täydentävien opintojen määrä voi olla enintään 30 opintopistettä. Mahdollisesti vaaditut täydentävät opinnot ilmoitetaan hyväksytylle hyväksymiskirjeessä ja tulosten ilmoittamisen yhteydessä. Hyväksytyksi tulleiden hakijoiden tulee toimittaa opiskelupaikkaa vastaanottaessaan oikeaksi todistettu kopio tutkintotodistuksestaan sekä virallinen opintosuoritusote. 12

14 Valintakriteerit Ohjelmat määrittelevät omat valintakriteerinsä, jotka löytyvät ohjelmakohtaisista valintaoppaista. Hakijoiden kokonaissuoritusta valintakokeissa verrataan suhteessa muihin hakijoihin. Edellisten vuosien valintakoesuorituksia ei huomioida kuluvalla hakukierroksella. Hakeminen Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa käytetään valtakunnallista sähköistä hakulomaketta. Opetushallituksen sähköinen hakujärjestelmä Opintopolku.fi avautuu ja sulkeutuu klo Mahdolliset paperiset hakulomakkeet toimitetaan Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin klo mennessä. Tämän jälkeen saapuneet paperiset hakemukset merkitään myöhästyneiksi. Huom. Kaikki ennakkotehtävät ja liitteet sekä tuloste tai kopio nettihakemuksesta lähetetään Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 29, Taideyliopisto. Niiden tulee olla perillä Teatterikorkeakoulussa viimeistään klo Ennakkotehtävät ja liitteet sekä tulosteen tai kopion nettihakemuksesta voi myös palauttaa tuomalla ne suoraan Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6) maanantaista perjantaihin klo välisenä aikana. Huom. viimeisenä hakupäivänä ( ) myös paikan päälle tuotujen hakemusten tulee olla perillä Teatterikorkeakoulun Infossa klo mennessä. Sähköpostitse tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Poikkeuksena edellä mainittuun, englanninkieliseen Live Art and Performance Studies maisteriohjelmaan haettaessa ennakkotehtävä ja liitteet toimitetaan sähköisesti DecisionDesk alustan kautta. Maisteriohjelmiin tai maisteriopintoihin hakevien tulee liittää hakemukseensa kopio suorittamastaan aiemmasta ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnosta sekä opintosuoritusote. Liitteiden tulee olla suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Hakijan on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Maisteriohjelmiin tai maisteriopintoihin hakevan tulee toimittaa seuraavat liitteet: kopio kotimaisesta tai ulkomaisesta kandidaatin tai BA-tutkinnon tutkintotodistuksesta opintosuoritusote valinnassa huomioitavaksi halutuista opinnoista Diploma Supplement, jos DS on käytössä kyseisessä ulkomaisessa korkeakoulussa selvitys ulkomaisten opintojen laajuudesta ECTS-järjestelmässä ja arvostelusta 5- portaisella asteikolla, jos Diploma Supplementia ei ole saatavilla Teatterikorkeakoulun hakijapalveluissa ei oteta kopioita alkuperäisistä todistuksista tai hakulomakkeesta. Hakemusta tai sen mukana toimitettavia liitteitä ei tule nitoa. Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta hakijalle. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävä/ -tehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Hakemusten suuren määrän takia Teatterikorkeakoulu ei pysty vastaamaan tiedusteluihin hakemusten saapumisesta perille. 13

15 ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) Erillisiä opettajan pedagogisia opintoja suorittamaan voivat hakea teatterin tai tanssin alalla maisterin tutkinnon suorittaneet. Opetuskielenä on suomi. Syksyllä 2017 käynnistyvät opettajan pedagogiset opinnot toteutetaan lähijaksoina ja omatoimisena etäopiskeluna. Katso ennakkotehtävät, aikataulut ja hakuohjeet ohjelmakohtaisesta valintaoppaista osoitteessa Hakulomakkeen, ennakkotehtävän ja liitteiden palautus klo mennessä. Lisätietoja opiskelijavalinnoista Lisätietoja Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoista (huom! ennakkotehtäviä ei tarkenneta eikä selitetä) ja koulutuksesta saa hakijapalveluista (Haapaniemenkatu 6, Helsinki), puh (puhelinaika ma-pe klo 9-15), sähköposti: Valintaopas julkaistaan vain sähköisessä muodossa Taideyliopiston www-sivuilla osoitteessa Seuraa Taideyliopistoa ja Teatterikorkeakoulua @Uniartshelsinki 14

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun

Lisätiedot

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010

TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 TEATTERIKORKEAKOULUN OPISKELIJAVALINNAT 2010 Uudet opiskelijat Vuonna 2010 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin, teatteriopettajan

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 Valintaopas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät.

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat Valintaopas. Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 Valintaopas Kaikkia hakijoita koskevat ohjeet Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia

Lisätiedot

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015. Valintaopas. Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 Valintaopas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research)

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT (Esitysdramaturgia/ Comparative Dramaturgy and Performance Research) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Teatterikorkeakoulun

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen

Lisätiedot

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgian koulutusohjelman perusta on kysyvä, kokeileva ja tutkiva suhtautuminen

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSINOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen

Lisätiedot

TANSSIN KOULUTUSOHJELMA

TANSSIN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 TANSSIN KOULUTUSOHJELMA Kolmevuotinen koulutus, 180 op Tanssin koulutusohjelman tavoitteena on antaa opiskelijoille monipuoliset perusvalmiudet

Lisätiedot

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 KOREOGRAFIAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografian maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.

Lisätiedot

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgia on näytelmän, esityksen tai muun taiteellisen tapahtuman rakentumista

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTAITEEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset maisteriopinnot koostuvat valinnaisista kursseista ja sopimuksen

Lisätiedot

ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma)

ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 ÄÄNISUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT (entinen äänen maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänisuunnittelun maisteriopintojen perustehtävänä

Lisätiedot

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma)

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (Tanssijan maisteriohjelma) Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden

Lisätiedot

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen kehittäminen

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgian maisteriopintoihin haetaan opiskelijoita, joilla on jo vankka suhde

Lisätiedot

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA

TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 TEATTERIOPETTAJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Maisteriohjelman tavoitteena on opiskelijan omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013. Hakijan opas. Yleiset ohjeet hakijalle

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013. Hakijan opas. Yleiset ohjeet hakijalle Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 Hakijan opas Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu

Lisätiedot

ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA

ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Äänen koulutusohjelman perustehtävänä on tuottaa äänen osaajia taide- ja kulttuurikentälle.

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgian maisteriopinnot ovat kaksivuotiset ja sisältävät täysipäiväistä opiskelua.

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO Haluatko vaihtaa pääainetta? TAI Onko sinulla vähintään alempi korkeakoulututkinto toisesta korkeakoulusta ja haluat vaihtaa

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme

Lisätiedot

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA

ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA

NÄYTTELIJÄNTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 NÄYTTELIJÄNTEEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Näyttelijäntaiteen opinnot ovat kestoltaan viisi vuotta. Ne jakautuvat kolme

Lisätiedot

TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA

TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 TANSSIJAN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijan maisteriopinnot (120 op) pyrkivät vastaamaan nykytanssijan haasteelliseen taiteilijaidentiteettiin

Lisätiedot

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA

TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista,

Lisätiedot

ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma)

ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 ÄÄNISUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA (entinen äänen koulutusohjelma) Viisivuotinen koulutus, 300 op Äänisuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriopintojen perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT

DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgiassa maisterin tutkinnon suorittanut opiskelija voi oman suuntautumisensa

Lisätiedot

KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 KOREOGRAFIN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Koreografin maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden päätoimisista lähiopinnoista.

Lisätiedot

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 201 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (YHTEISHAKU KEVÄT 20 16) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on säädetty ammattikorkeakoululaissa 932/2014. Voit hakea

Lisätiedot

Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018

Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 Taideyliopiston opiskelijavalinnat 2018 2 Yleistä 2018 valinnoista Valintaoppaat hakusivuilla: www.uniarts.fi/hae-kuvataideakatemiaan www.uniarts.fi/hae-sibelius-akatemiaan www.uniarts.fi/hae-teatterikorkeakouluun

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

AKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO

AKATEMIA SIBELIUS- OPAS 2018 VALINTA- OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2018 OPISKELU OIKEU DEN VAIHTO SISÄLTÖ 1. OPISKELUOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET... 1 2. OPISKELUOIKEUDEN VAIHTAMINEN... 1 2.1. Koulutusohjelman, pääaineen

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet VALINTA JATKOKOULUTUKSEEN 1. Yleinen hakukelpoisuus Yleinen hakukelpoisuus määritellään yliopistolaissa

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016

VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016 VALINTAPERUSTESUOSITUS 2016 1 YLEISOSIO; AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on

Lisätiedot

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa

Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Englannin kielen taidon osoittaminen ja varmentaminen opiskelijavalinnoissa Sessio B4: Englannin kielen testit ja moni muu asia apuna opiskelijavalinnoissa Kv-kevätpäivät 2014 Katri Ventus, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Kaksivuotiset ohjauksen maisteriopinnot syventävät kandidaatin opinnoissa tai muutoin

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op

VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

Hakeminen ammattikorkeakouluun. Yhteishakuinfo 21.8.2014

Hakeminen ammattikorkeakouluun. Yhteishakuinfo 21.8.2014 Hakeminen ammattikorkeakouluun Yhteishakuinfo 21.8.2014 Hakeminen ammattikorkeakouluun Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hakukohteet ovat jatkossa samassa yhteishaussa ja samalla lomakkeella. Ammattikorkeakouluista

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE YAMK-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA

DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 DRAMATURGIAN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Dramaturgian koulutusohjelman ytimessä on kysyvä, kokeileva ja tutkiva suhtautuminen

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2018 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä

1) pe 15.7.2016 klo 15 mennessä. 2) saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. 3) ke 10.2.2016 klo 15 mennessä KORKEAKOULUJEN YHTEISHAKU: Todistusten ja liitteiden ym. toimittaminen ammattikorkeakouluihin AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Vaadittujen asiakirjojen on saavuttava perille ilmoitettuun (postileiman

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018 Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet 2018 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin Hakukelpoisuudesta ammattikorkeakouluihin on

Lisätiedot

AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta

AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta AMKien vieraskielisten koulutusten hakuja valintaprosessi hakijapalveluiden näkökulmasta Vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät 5.10.2017 Johanna Auvinen, Suunnittelija TAMKin Hakijapalvelut Sisältö

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE MONIMUOTO-OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin

Lisätiedot

Oamkin koulutustarjonta ja opiskelijavalinta. OPOPATIO Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio

Oamkin koulutustarjonta ja opiskelijavalinta. OPOPATIO Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio Oamkin koulutustarjonta ja opiskelijavalinta OPOPATIO 21.10.2016 Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu noin 8 800 opiskelijaa henkilöstöä

Lisätiedot

SISÄLLYS OPETTAJAT PRAXIS-MAISTERIOHJELMAAN HAKENEET JA HYVÄKSYTYT HAKUKOHTEET KEVÄÄLLÄ 2019 NEUVONTA HAKEMINEN

SISÄLLYS OPETTAJAT PRAXIS-MAISTERIOHJELMAAN HAKENEET JA HYVÄKSYTYT HAKUKOHTEET KEVÄÄLLÄ 2019 NEUVONTA HAKEMINEN SISÄLLYS TAIDEYLIOPISTON KUVATAIDEAKATEMIA KUVATAITEEN MAISTERIN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS (2 VUOTTA), PRAXIS TAITEEN JA ESITTÄMISKÄYTÄNTÖJEN MAISTERIOHJELMA 5 Vaadittava kielitaito Praxis-maisteriohjelmaan

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi

YHTEISHAKU 2015. Aikataulut Valintaperusteet. Centria-ammattikorkeakoulu www.centria.fi YHTEISHAKU 2015 Aikataulut Valintaperusteet YHTEISHAKU Hakupalvelu (suomi) (ruotsi) (englanti) Yhteishaun aikataulut 1. hakuaika 7.1.- 27.1.2015 klo 15.00 (vieraskieliset koulutukset) 2. hakuaika 17.3.

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Yhteishaku Metropolian englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin vuonna 2018

Metropolia Ammattikorkeakoulu. Yhteishaku Metropolian englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin vuonna 2018 Metropolia Ammattikorkeakoulu Yhteishaku Metropolian englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin vuonna 2018 Miten Metropolian koulutukset löytää? Opintopolussa osoitteessa https://studyinfo.fi hakusanoilla:

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut

Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 1 Ohjauksen ajankohtaisinfo 22.1.2016 Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 2 Korkeakoulujen yhteishaku Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen

Lisätiedot

OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE

OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE 1 OHJEITA UUDELLE OPISKELIJALLE Tästä ohjeesta löydät tärkeää tietoa siitä, mitä sinun pitää tehdä ennen opiskelun aloittamista. Luethan ohjeen huolellisesti ja ota tarvittaessa yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin.

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019

Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019 Opiskelijavalinnan yleisperiaatteet, kevät 2019 Tämä on Savonia-ammattikorkeakoulua koskeva kooste ammattikorkeakoulujen valintaperustesuosituksesta. 1 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1.1

Lisätiedot

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op)

Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Turun Ammattikorkeakoulu Maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentava koulutus - verkkototeutus (30 op) Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Missä Verkko-opinnot Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot

Lisätiedot

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Opoinfo 14.1.2016 AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Ohjelma Yleistä yhteishausta Kysymykset ja keskustelu Ennakkoon tulleet kysymykset Muut kysymykset Kevään 2016 yhteishaun

Lisätiedot

AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu

AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu AIKATAULULIITE Ammattikorkeakouluhaut vuonna 2016, todistusten ja liitteiden ym. toimitusaikataulu AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Vaadittujen asiakirjojen on saavuttava perille ilmoitettuun

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita

Lisätiedot

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi

Opo-info 27.11.2015. Sirkku Mäntyniemi Opo-info 27.11.2015 Sirkku Mäntyniemi Yhteishaku, kevät 2016 1. hakuaika 8.1.-27.1. 2016 klo 15 Vieraskieliset koulutukset (Bachelor) 2. hakuaika 16.3.-6.4.2016 klo 15 AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat

Lisätiedot

VALINTAPERUSTESUOSITUS SYKSY 2014

VALINTAPERUSTESUOSITUS SYKSY 2014 VALINTAPERUSTESUOSITUS SYKSY 2014 AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 1. YLEISOSIO 1.1 Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa

Lisätiedot

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Hakijan haku- ja valintaprosessi AMK-sektori (nuorten koulutus) Hakijan haku- ja valintaprosessi Koulutustiedotuksen tukitoiminto Hakudemo (ennen hakuaikaa) Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Koulutushaku

Lisätiedot

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia)

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa korkeakouluje nyhteishaussa, yhdellä sähköisellä

Lisätiedot

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT

OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 OHJAUKSEN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Ohjauksen koulutusohjelman maisterin tutkinnon tavoitteena on kouluttaa näkemyksellisiä

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin

Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin OPISKELIJAVALINNAN Y LEISPERIAATTEET (LISÄHAKU ELOKUU 2015) Hakukelpoisuus ammattikorkeakouluopintoihin Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan

Lisätiedot

Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje

Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje Tutkinto-opiskelijan opiskeluoikeusohje 1. Ohjeen tarkoitus 2. Opiskelijahaut 3. Tutkinto-ohjelman vaihtaminen 4. Opiskelijaksi ilmoittautuminen ja opiskeluoikeus 5. Harkinnanvaraisen lisäajan hakeminen

Lisätiedot

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op

VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2013 VALOSUUNNITTELUN KOULUTUSOHJELMA Kolmivuotinen koulutus, 180 op Valosuunnittelun koulutusohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita teatterin,

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut HAKUAJAT TAMKIN KOULUTUKSIIN 8. 27.1.2016 Englanninkielinen koulutus Studyinfo.fi

Lisätiedot

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset

Korkeakoulujen yhteishaku kevät hakuaika klo Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2018 2. hakuaika 14.3.-28.3.2018 klo 15.00 Suomenkieliset AMK- ja ylempään AMK-tutkintoon johtavat koulutukset Yksi yhteishaku, yksi hakulomake max. kuusi hakukohdetta Hakukohteet

Lisätiedot

NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT

NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 NÄYTTELIJÄNTYÖN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Näyttelijän koulutusohjelmasta valmistunut teatteritaiteen maisteri kykenee työskentelemään itsenäisenä

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

Metropolian opo-info 2.11.2012. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013

Metropolian opo-info 2.11.2012. Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013 Metropolian opo-info Vieraskielinen yhteishaku VKYH 2013 Metropolian VKYH koulutustarjonta 2013 Vieraskielisessä yhteishaussa (VKYH) on tarjolla yhteensä 10 koulutusohjelmaa: Tutkinto Koulutusohjelma Aloituspaikat

Lisätiedot

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta

Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.- 24.4. Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uudet

Lisätiedot

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 SARI PULKKINEN LÄHDE: OPH/PENKARI Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-

Lisätiedot

Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013

Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013 Vieraskielisen koulutuksen yhteishaku 2014 18.4.2013 Korkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen kevään 2014 yhteishaku Korkeakoulujen kevään 2014 yhteishaut Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kevään

Lisätiedot

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA

OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 OHJAUKSEN KOULUTUSOHJELMA Viisivuotinen koulutus, 300 op Ohjauksen koulutusohjelma kouluttaa laaja-alaisia ohjauksen ammattilaisia, jotka hallitsevat

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU

Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU Koulutustarjonta ja hakeminen KEVÄÄN 2020 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) 9 000 opiskelijaa 600 päätoimista työntekijää 25 amk-tutkintoon johtavaa tutkinto-ohjelmaa 17 yamk-tutkintoon johtavaa

Lisätiedot

Ajankohtaista Oamkin koulutustarjonnasta ja opiskelijarekrytoinnista. Opopatio 10.10.2014 Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio

Ajankohtaista Oamkin koulutustarjonnasta ja opiskelijarekrytoinnista. Opopatio 10.10.2014 Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio Ajankohtaista Oamkin koulutustarjonnasta ja opiskelijarekrytoinnista Opopatio 10.10.2014 Opiskelijapalvelupäällikkö Marita Aikio Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu noin

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Koulutustarjonta ja. opiskelijavalinta KEVÄÄN 2018 YHTEISHAKU

Koulutustarjonta ja. opiskelijavalinta KEVÄÄN 2018 YHTEISHAKU Koulutustarjonta ja opiskelijavalinta KEVÄÄN 2018 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu lähes 9 000 opiskelijaa tutkinto-ohjelmia 34 vuosittain noin 1 800 aloituspaikkaa kevään 2017 yhteishaussa 10 683 hakijaa,

Lisätiedot