TOT 2/16. Merkinantaja puristui merikonttien väliin
|
|
- Lotta Halonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 2/16 Merkinantaja puristui merikonttien väliin Merkinantaja NN (55 v.) oli aluksen lastausvaiheessa ohjaamassa konttinosturin nostamaa merikonttia aluksen kannella. Kontti oli nostettu toisen aiemmin lastatun kontin päälle ja ne olivat kiinnittyneet toisiinsa nostetun kontin alakulmissa olleilla puoliautomaattisilla karoilla. Noston aikana NN oli mennyt konttien väliin puristumisvaaralliseen paikkaan tarttujan lukkojen ollessa edelleen kiinni. Kontit olivat nousseet ilmaan ja heilahtaneet päin viereistä konttipinoa, joiden välissä NN seisoi. NN puristui konttien väliin ja sai sen seurauksena kuolemaan johtaneet vammat. 1
2 Sisällysluettelo A. Taustatiedot ja lähtötilanne...3 A1. Työympäristö, työ, työtehtävä ja työsuoritus...3 A2. Vaara, vaaratilanne, vaarallinen tapahtuma, vahinko ja vakavuus...3 B. Välittömien turvallisuuspoikkeamien tarkastelu...5 B1. Vahingoittumista edeltäneet turvallisuuspoikkeamat Ihmisten toiminta ja työympäristön poikkeamat Myötävaikuttavat riskitekijät... 7 B2. Mahdollisuudet välttää tai rajoittaa vahinkoa...9 C Turvallisuusjohtamiseen liittyvät riskitekijät D. Suositukset työturvallisuuden edistämiseksi D2. Turvallisuusjohtamisen kehittäminen...12 Onnettomuussekvenssin vaiheet ja onnettomuuteen vaikuttaneet riskitekijät...13 Yleistiedot:
3 A. TAUSTATIEDOT JA LÄHTÖTILANNE A1. Työympäristö, työ, työtehtävä ja työsuoritus Onnettomuus tapahtui satama-alueella alusten lastauspaikalla lastattavana olleen konttilaivan kannella. Onnettomuuden uhri NN (55 v.) toimi satamassa merkinantajana, jonka tehtävänä oli avustaa konttinosturin kuljettajaa aluksen kannelta radiopuhelimen ja käsimerkkien välityksellä. NN oli suorassa työsuhteessa yritykseen A, joka toimi satama-alueella työnantajana. Onnettomuuspäivänä NN:n tehtävänä oli opastaa nosturin kuljettajaa lastaamaan merikontit (n tn/kpl) paikoilleen. NN:n tehtävänä oli myös silmämääräisesti varmistaa, että kontit kiinnittyvät aluksen kannen kiinnityspaikkoihin (karataskut ja välikarat) ja toisiinsa kiinnityskaroilla (myöh. karat) eli konttilukoilla kontin jokaisesta kulmasta. Päivän aikana käytetyt karat toimivat puoliautomaattisesti ja manuaalisesti. Puoliautomaattiset karat kiinnittyvät automaattisesti, mutta niiden avaaminen tapahtuu manuaalisesti. Merkinantajat tekevät yleensä töitä kahdessa vuorossa. Onnettomuuden tapahtumapäivänä NN oli aloittanut päivävuoron (6:45 15:30) normaalisti klo aamulla. Onnettomuus tapahtui työvuoron lopulla noin klo. 15:00. NN ja nosturinkuljettaja olivat lastanneet merikontteja koko päivävuoron ajan ja työ oli edennyt normaalisti. Tuuli oli ollut navakkaa ja puuskittain, jopa 19 m/s. Päivän aikana alusta oli lastattu yhtäaikaisesti kolmella nosturilla. Merkinantajan työtehtävät, sekä vastaavanlaisten merikonttien purku ja lastaus oli NN:lle tuttua. NN oli saanut koulutuksen tehtävään vuonna 1994 ja hän oli ollut koulutuksessa viimeisimmän kerran syyskuussa NN:llä oli pätevyydet mm. merkinantajan ja kontin tarkastajan tehtäviin. Myös konttinosturin kuljettaja oli koulutettu ja kokenut työssään. Kontteja lastaavaan työryhmään kuului onnettomuuspäivänä normaalimiehitys; kannella ja laitureilla olevat merkinantajat, nosturinkuljettaja, sekä kaksi karamiestä, jotka toimivat apumiehinä ja kiinnittivät karat. A2. Vaara, vaaratilanne, vaarallinen tapahtuma, vahinko ja vakavuus NN oli avustanut konttinosturin nostaman merikontin (28,7t) paikoilleen ja se oli asettunut onnistuneesti laivan kannen karataskuihin kiinnitettyihin karoihin. NN avusti nosturinkuljettajaa radiopuhelimen välityksellä laivan kannelta, jonne merikontteja oltiin lastaamassa. Raskaiden taakkojen, kuten merikonttien alapuolella, sekä niiden lastauspaikan läheisyydessä työskentelystä aiheutuu vaara taakan alle jäämiselle ja puristumiselle. Alemman kontin päälle nostettiin hieman kevyempi (26,5t) kontti. NN altistui puristumisvaaralle, kun hän siirtyi laivan kannelle nostettujen konttien väliin (tarkastusväli) tarttujan ollessa vielä kiinni kontissa. NN oli tarkastanut kontin asettumisen paikoilleen ja ilmoittanut radiopuhelimella nosturin kuljettajalle paikalla. Nosturinkuljettaja teki noston ylös siirtääkseen tarttujan uutta nostoa varten. Tarttujan kääntölukot (myöh. lukot) olivat kuitenkin edelleen kiinni kontissa, jolloin alempi kontti repeytyi irti aluksen kannessa kiinni olleista karataskuista ja molemmat kontit (paino yht. 55,2 tn) nousivat ilmaan. 3
4 Kontit nousivat vinossa ja heilahtivat kohti viereistä konttipinoa, joiden vieressä NN seisoi. Nostetut kontit iskeytyivät viereistä konttipinoa päin ja NN puristui niiden väliin. Puristumisen seurauksena NN sai kuolemaan johtaneet vammat ja kuoli välittömästi tapahtumapaikalla. NN (61v.) toimi merkinantajana satama-alueella. Onnettomuutta edeltävä työsuorituksena hänellä oli ohjeistaa aluksen kannelta radio puhelimen välityksellä nosturin kuljettajaa laskemaan merikontti oikeaan paikkaan Raskaiden taakkojen, kuten merikonttien alapuolella, sekä niiden lastauspaikan läheisyydessä työskentelystä aiheutuu vaara taakan alle jäämiselle ja puristumiselle NN oli mennyt laivan kannelle nostettujen konttien väliin (tarkastusväli) tarttujan ollessa vielä kiinni kontissa Nosturin kuljettaja oli tehnyt noston ylös, ennen tarttujan kääntölukkojen aukeamista ja kontit nousivat ilmaan heilahtaen Nostetut kontit iskeytyivät viereistä konttipinoa päin ja NN puristui niiden väliin Puristumisen seurauksena NN sai kuolemaan johtaneet vammat ja kuoli välittömästi tapahtumapaikalla VAARA VAARA- TILANNE VAARALLINEN TAPAHTUMA VAHINGOIT- TUMINEN VAKAVUUS Onnettomuussekvenssin vaiheet Kaavio 1. Onnettomuussekvenssin vaiheet. 4
5 B. VÄLITTÖMIEN TURVALLISUUSPOIKKEAMIEN TARKASTELU B1. Vahingoittumista edeltäneet turvallisuuspoikkeamat 1.1 Ihmisten toiminta ja työympäristön poikkeamat Nosturinkuljettajan ohjeiden vastainen toiminta tai havainnointivirhe? Kahden kontin yhtäaikaiseen nostoon oli mahdollisesti vaikuttanut se, että nosturinkuljettaja ei varmistanut lukkojen auki olemista ohjaamossa ja tarttujassa olevista merkkivaloista ennen nostoa (Kuva 1). Kuva 1. Nosturin tarttujan ja ohjaamon ohjauspaneelin merkkivalot. Punainen valo tarkoit taa, että lukot ovat kiinni. Kuvan alus ja nosturi, eivät liity tapaukseen. Nosturinkuljettaja oli tehnyt noston ylös, kun NN oli antanut viestin paikalla todennäköisesti olettaen, että lukot ovat auki. Lukot olivat kuitenkin edelleen kiinni, jolloin noston seurauksena aluksen kannen puoliautomaattisiin karoihin kohdistunut voima oli niin suuri, että ne repesivät irti ja kontit nousivat ilmaan. Ohjeistettujen kommunikointikäytäntöjen mukaan viesti paikalla kuvaa kontin sijaintia ja tarkoittaa nosturinkuljettajalle, että kontti on paikoillaan ja nosto ylös voidaan tehdä turvallisesti. Nosturin kuljettajalla oli koko ajan näköyhteys NN:ään. Tietojen perusteella NN on syöksynyt tilanteessa konttien väliin niin nopeasti, ettei nosturinkuljettaja ole käytännössä ollut mahdollisuutta reagoida ja tehdä korjausliikettä siinä vaiheessa, kun kontit ovat jo nousseet ilmaan. Asiantuntijoiden arvion mukaan konttinosturi toimi tilanteessa normaalisti. Nosturi oli tarkastettu tarkastuslaitoksen toimesta ennen onnettomuutta ja tarkastettiin uudelleen onnettomuuden jälkeen. 5
6 Järjestelmän lokitiedoista voidaan myös havaita, että nosturi on toiminut normaalisti. Nosturin sallittu nostokuorma tarttujalla oli kg yhdellä ja kg kahdella kontilla. Järjestelmä ilmoittaa nostorajan ylittyessä merkkivalolla ja hälytysäänellä, jonka jälkeen noston esto kytkeytyy päälle ja jarrut sulkeutuvat. Järjestelmän lokitietojen mukaan kyseisen noston aikana hälytys on tullut ensiksi 110 % ylikuormasta, koska taakka oli kiinni laivan kannessa. Välittömästi tämän jälkeen on tullut pikalaukaisun hälytys 125 % ylikuormasta, jonka jälkeen järjestelmä on suorittanut pikapysäytyksen. Pikapysäytyksessä käyttö- ja hätäjarrut laukeavat ja järjestelmä katkaisee virrat. Taakka oli kuitenkin noussut jo ilmaan. Lokitiedoista selviää, että kaikki nämä hälytykset ovat tulleet yhden sekunnin aikana. NN meni noston aikana konttien väliin työohjeiden vastaisesti Ainoastaan konttien toisiaan vasten iskeytyminen ei olisi aiheuttanut välitöntä henkilövahingon vaaraa, ellei NN olisi ollut tilanteessa konttien välisellä vaara-alueella. Vaaratilanne muodostui, kun NN meni työohjeiden vastaisesti konttien välissä olevalle 60 cm leveälle tarkastusalueelle tarttujan lukkojen ollessa edelleen kiinni (Kuva 2). Työryhmän näkemyksen mukaan konttien väliin menemistä voidaan osin selittää onnettomuutta edeltävillä tapahtumilla. Noston aikana oli herännyt epäilys, että onko ylempi kontti (26,5t) asettunut paikoilleen. Nosturin kuljettaja oli keskeyttänyt noston ja NN oli siirtynyt konttien välistä aluksen peräpään puoleiseen päätyyn tarkastamaan asiaa. NN oli todennut kontin olevan paikoillaan ja antanut radiopuhelimella paikalla viestin nosturinkuljettajalle, jonka jälkeen hän oli siirtynyt välittömästi konttien väliseen kulkuväylään. Ohjeistetun tavan mukaan konttien väliselle tarkastusalueelle ei saa nostotilanteessa mennä ennen kuin kontti on paikoillaan ja tarttuja irti. Konttien nostaminen, ei yleensä edellytä lainkaan tarkastusalueelle menoa, koska niiden asettuminen paikoilleen voidaan havaita myös kontin päädystä. Tietojen mukaan NN oli aiemmilla nostoilla antanut ohjeita nosturinkuljettajalle ohjeistetun mukaisesti turvallisesta paikasta. Kuva 2. Konttien välinen n. 60 cm leveä tarkastusväli. Aluksen kannen karat eivät kaikki olleet samanlaisia Konttien heilumaan lähtemisen ja toisiinsa iskeytymisen kannalta oli merkittävää, että alemman kontin kohdalla aluksen kannen karat olivat erilaiset. Sataman puoleiset karat (2 kpl) olivat puoliautomaattisia ja meren puoleiset (2 kpl) manuaalisia. Puoliautomaattiset karat olivat kiinnittäneet kontin alukseen, kun se oli nostettu paikoilleen. Manuaalikarat olivat edelleen auki, jolloin noston seurauksena kontin toinen sivu oli noussut ensin ilmaan. Kontit lähtivät nousemaan vinossa, mutta lopulta 6
7 Karatasku, jossa oli kiinnitettynä puoliautomaattinen kiinnityskara Karatasku, jossa oli kiinnitettynä manuaalinen kiinnityskara Kuva 3: Kuvasta on havaittavissa, että aluksen perästä katsottuna vasemman puoleiset karataskut ovat repeytyneet ja oikeanpuoleiset ovat ehjiä. kiinni olleet puoliautomaattikarat repeytyivät vedon voimasta irti ja kontit heilahtivat sivulle päin (Kuva 3). Ensimmäisen kontin päälle kiinnitetyt karat olivat kaikki puoliautomaattisia ja olivat kiinnittyneet toisiinsa, kun toinen kontti laskettiin sen päälle. Kontit olivat kiinnittyneet toisiinsa jokaisesta nurkasta, jolloin niiden välinen kiinnitys kesti vedosta aiheutuvan voiman. Periaatteena on, että samassa tasossa olevat karat ovat samanlaisia. Työohjeiden mukaan karojen sekoittaminen on kiellettyä. Jos kannen kaikki neljä kiinnityskaraa olisivat kontin kohdalla olleet puoliautomaattisia, eivät kontit todennäköisesti olisi nousseet lainkaan tai ne olisivat mahdollisesti nousseet suorassa. 1.2 Myötävaikuttavat riskitekijät Aluksen yllättävä heilahtaminen kontin irrottamishetkellä? On mahdollista, että tarttujan lukkojen kiinni jääminen on johtunut kolmen yhtä aikaa operoineen konttinosturin ja puuskittaisen tuulen aiheuttaman kuorman yhteisvaikutuksesta. Kaksi muuta nosturia olivat onnettomuushetkellä lastanneet kontteja aluksen meren puolimmaiselle laidalle. Valvontakameran tallenteelta on havaittavissa, että alus heilahtaa juuri onnettomuuden tapahtumisen aikoihin. On mahdollista, että aluksen meren puoleiselle laidalle yhtä aikaa nostetut kontit olivat heiluttaneet alusta niin, että lukot eivät olleet auenneet. Nosturin lukot on ohjelmoitu niin, että ne eivät turvallisuussyistä vapauta konttia aluksen heilahtaessa. Nosturinkuljettaja on siis mahdollisesti yrittänyt vapauttaa konttia samanaikaisesti, kun alus on heilahtanut, mutta lukot eivät ole auenneet. 7
8 Yllä mainitut tekijät eivät kuitenkaan selitä sitä, miksi vihreä lukot auki merkkivalo oli kuljettajan mukaan palanut ohjaamossa, kun hän teki noston ylös. Tietojen mukaan satamilla on tapahtunut tarttujan lukkojen kiinnijäämisiä myös aiemmin aluksen samanaikaisesti heilahtaessa. Aluksen heilahtaessa voi alus karata ikään kuin nostettavan kontin alta. Tällaisessa tilanteessa vaikka tarttuja pysyisi paikoillaan, voi kontti rikkoa karat, nousta ilmaan ja heilahtaa. Aluksen keinumisen huomiointi ja työolosuhteiden valvonta Työnjohdon valvonnalla olisi voitu vähentää riskiä aluksen keinumisesta aiheutuvasta vaarasta. Työvuoron aikana ei ollut käyty läpi aluksen mahdolliseen kallistumiseen ja keinumiseen vaikuttavia turvallisuusriskejä. Kolmen nosturin operoidessa samaan aikaan voi aluksen toiselle laidalle tulla yhtäaikaisesti lisäkuormaa jopa 100 tn. Päivän aikana tuulen nopeus oli kohtalaisen kova puuskittain 19 m/s etelästä. Kontin tuulipinta on sen verran suuri, että kova tuuli voi heiluttaa myös konttia ja vaikeuttaa sen hallintaa. Kova tuuli yhdistettynä kolmen nosturin yhtäaikaiseen toimintaan voi kallistaa alusta merkittävästi. Tuulimittarille oli asetettu hälytysrajaksi 26 m/s. Tuulen ylittäessä rajan järjestelmä hälyttää ja katkaisee nosturista virrat. Tuuliraja ei siis päivän aikana ylittynyt, mutta tuulen vaikutusta aluksen kallistumiseen voidaan pitää vähintään myötävaikuttavana tekijänä. Päivän aikana toimineiden nosturinkuljettajien mukaan tuulesta oli pientä haittaa päivän aikana. Puutteellinen kommunikointi Erilaisten karojen käyttämiseen on vaikuttanut osittain se, että kommunikaatio aluksen ja ahtausliikkeen kanssa on ollut puutteellista. Aluksen Cargo securing manualin mukaan aluksella oli käytössä erilaisia karoja. Aluksen henkilöstön mukaan kansikaroina oli mahdollisuus käyttää erilaisia karoja, ellei samanlaisia ollut saatavilla. Aluksen ja ahtausliikkeen välisessä kommunikoinnissa oli ollut puutteita siltä osin, ettei karotukseen ollut ilmeisesti otettu lainkaan kantaa. Pääsääntöisesti varustamo / alus antaa ohjeet ja karat aluksen lastin kiinnitykseen. Ohjeet noudattavat yleensä kansainvälisiä määräyksiä tai suosituksia (IMO / ICHCA). Karatyypeillä on erilaisia käyttötapoja, jolloin luukun päällä tai kannella saatetaan käyttää erilaista karaa kuin konttien välissä. Karojen valmistajan ohjeet ja suunniteltu käyttötarkoitus pitää olla niin aluksen, kuin operaattorin tiedossa. Mahdollisiin ongelmatilanteisiin, kun esimerkiksi karoja puuttuu tai ne ovat viallisia tulee reagoida. Rutinoitunut työnteko työvuoron lopulla Mahdollisesti toimintaan oli vaikuttanut rutinoitunut työnteko, jolloin NN ei ole havainnut puristumisvaaraa. Työvuoro oli ollut loppumaisillaan ja oletettavasti työtä tehtiin rutiininomaisesti, jolloin vaaraa ei ole tunnistettu. Merikontteja lastataan normaalisti noin kpl tunnissa, joten samat työvaiheet suoritetaan useasti työvuoron aikana. Ohjeistuksen mukaan NN:n olisi pitänyt kontin vapautustilanteessa odottaa, että merikontti vapautuu lukoista ennen konttien väliin menemistä. NN ei todennäköisesti ole myöskään tiedostanut sitä, että myös alempi kontti voi nousta ilmaan. Nosturin kuljettaja oli todennäköisesti myös yllämainituista syistä johtuen toiminut rutiininomaisesti. Saadessaan viestin paikalla hän oli olettanut, että noston voi tehdä ja lähtenyt nostamaan. Katse oli ollut suunnattuna tarttujaan ja havainnointi keskittynyt suurilta osin noston suorittamiseen. Nosturin kuljettaja oli havainnut NN:n siirtymisen konttien väliin vasta, kun kontit olivat jo nousseet ilmaan, jolloin järjestelmä oli tehnyt pikapysäytyksen ja korjausliikettä on ollut liian myöhäistä tehdä. 8
9 Meluinen työympäristö? On myös mahdollista, että nosturinkuljettaja oli kuullut merkinantajan viestin väärin. Onnettomuuden tapahtumahetkellä tuuli oli kova ja alueella työskenteli samanaikaisesti kolme nosturia ja useita konttilukkeja. Konttien paikoilleen laskemisesta ja nostamisesta aiheutuu melua, jota voidaan pitää mahdollisena myötävaikuttavana syynä siihen, että nosturinkuljettaja oli kuullut väärin NN:n antaman viestin. On siis mahdollista, että nosturinkuljettaja oli melusta johtuen ymmärtänyt viestin väärin ja lähtenyt nostamaan liian aikaisin. Nosturilla oli mahdollista nostaa kaksi kuormattua konttia yhtä aikaa Vaaralliseen tapahtumaan on vaikuttanut se, että nosturilla oli huomaamatta mahdollista nostaa yhtäaikaisesti kaksi toisiinsa kiinnittynyttä lastattua konttia. Konttien väliset karat olivat lukkiutuneet, kun kontit nostettiin päällekkäin. Konttinosturissa oli vaaka ja äänihälytys ylikuorman nostamisen varalle, mutta ei sellaisia järjestelmiä tai mittareita, jotka estäisivät tai ilmoittaisivat kahden tai useamman kuormatun kontin yhtäaikaisesta nostosta. Tietojen perusteella kahden kontin yhtäaikainen nostaminen vahingossa on yleistä. Näin käy usein mm. lastin purkutilanteessa, kun karamies on unohtanut avata välikarat. B2. Mahdollisuudet välttää tai rajoittaa vahinkoa Tilanne on ollut niin nopea, ettei vaara-alueella työtä tehneellä NN:llä ole ollut mitään mahdollisuuksia väistää heiluriliikkeeseen joutunutta merikonttia. Nosturikuljettaja ei myöskään ole kyennyt estämään tai rajoittamaan konttien äkillisestä irtaantumisesta aiheutunutta heiluriliikettä. Yhteispainoltaan yli 55 tonnia painavat merikontit aiheuttivat osuessaan NN:lle niin kovan iskun, ettei sen aiheuttamilta kuolemaan johtaneilta vammoilta olisi voinut välttyä suojavälineillä tai nopeammalla ensiavulla. NN:llä oli yllään asiaan kuuluva varustus kypärä, turvakengät ja varoitusvaatetus. 9
10 c. TurvallisuusjohtamiseEN LIITTYVÄT RISKITEKIJÄT Raportin C-osiossa tarkastellaan edellisissä osioissa esitettyjen riskitekijöiden taustalla vaikuttaneita johtamisjärjestelmän ominaisuuksia. Tarkoituksena on syventää syy-tekijöiden analyysiä esittämällä arvioita riskitekijöiden ilmenemiseen liittyneistä turvallisuusjohtamisen puutteista. Onnettomuustapauksessa käytetyssä työmenetelmässä on poikettu ohjeistetusta. Kyse on ollut osin myös alun perin riittämättömästä turvallisuusasioiden huomioinnista ja mahdollisesta työohjeiden vastaisesta toiminnasta. Edellä on esitetty lähinnä työmenetelmien suunnitteluun ja valvontaan, sekä työturvallisuuden priorisointiin liittyviä riskitekijöitä. C1. Työmenetelmien suunnittelu, ohjeistus ja valvonta Onnettomuus osoitti, että riskienhallinnan toteutukseen liittyi sellaisia puutteita, jotka ilmenivät tässä tapauksessa konttien lastaustyöhön liittyvien työmenetelmien puutteellisena suunnitteluna ja ohjeistamisena. Muuttuvien olosuhteiden vaikutusta turvallisuuteen ei ollut valvottu riittävästi. Muuttuvassa työympäristössä ja sääolosuhteiden vaikutukselle alttiissa työssä on tärkeää havainnoida ja ohjeistaa työturvallisuuteen vaikuttavat tekijät ennen työvuoron alkua. Työmenetelmien suunnittelu ja työympäristön turvallisuuden seuranta tulee olla järjestelmällistä ja sitä on tehtävä systemaattisesti. Työntekijän henkilökohtaiseen riskinottoon on puututtava välittömästi. Onnettomuuden osalta systemaattisen valvonnan avulla olisi ollut mahdollista havaita aluksen kallistumisesta vuoron aikana aiheutuvat riskit. Työympäristön ajoittaisen kovan melun vaikutusta kommunikointiin ei ollut riittävän kattavasti arvioitu riskien arvioinnin ja siihen perustuvan töiden suunnittelun näkökulmasta. C2. Turvallisuuden johtaminen ja vastuut Työympäristön muutosten havainnoinnin puutteet viittaavat osin liian vähäisiin turvallisuusasioiden priorisointiin, koska työnjohdon töiden alkuvalmistelut ja tarkastukset ovat mahdollisesti olleet puutteellisia. Käytännössä yksi työnjohtaja seurasi kolmen nosturin yhtäaikaista toimintaa ja muita työympäristöön liittyviä asioita. Todennäköisesti esimiehen huomio oli keskittynyt niin vahvasti kolmen nosturin yhtäaikaiseen toimintaan, jolloin muuttuvien sääolosuhteiden ja aluksen kallistumisesta aiheutuvat vaarat ovat jääneet havaitsematta. 10
11 D. SUOSITUKSET TYÖTURVALLI- SUUDEN EDISTÄMISEKSI D1.Välittömien turvallisuuspoikkeamien torjunta 1.1 Tekniset ratkaisut Nykyisillä konttinostureilla konttien lastaaminen on suurilta osin manuaalista, jolloin kuljettajan tekemät virheet korostuvat, koska nostettavat kontit ovat painavia ja usein vahingon tapahtuessa riskit merkittäviä. Järjestelmä ei reagoi ylikuormitukseen riittävän nopeasti, jolloin kontit pääsevät nousemaan ilmaan ennen automaattista pikapysäytystä. Järjestelmää tulisi kehittää niin, että sen toimiessa oikein ja riittävän nopeasti vältyttäisiin mahdollisilta ennen aikaisilta nostoilta ja sen aiheuttamilta vaaratilanteilta. Kontteja nostetaan usein tarkoituksella kaksi kerrallaan, mutta sellaisia teknisiä laitteita, jotka ilmoittaisivat ovatko kontit toisissaan kiinni, ei ole käytössä. Selvitysten perusteella onnettomuuksia ja läheltä piti-tilanteita on sattunut samankaltaisissa tilanteissa myös aiemmin. Ylikuormitus ja ennenaikainen nostaminen ovat aiheuttaneet myös nostureiden rikkoutumisia. Tällä hetkellä lastaustyötä on tehtävä sen luonteesta johtuen myös aluksen kannelta. Tulevaisuudessa on kuitenkin mahdollista, että aluksen kannella ei lastaustilanteessa tarvitse enää työskennellä. Automaation ja kameratekniikan yleistyessä satamissa on mahdollista, että konttien paikoilleen meneminen voidaan havaita esim. ohjaamosta tai valvomosta. Suomessa käytettävissä konttinostureissa ei ole tällä hetkellä sellaisia teknisiä järjestelmiä joilla ehkäistään yllä mainittujen vaarallisten tilanteiden syntyminen. 1.2 Radiopuhelinliikenteen kehittäminen Työpaikalla käytettiin kommunikointiin radiopuhelimia. Käytettäessä radiopuhelin yhteyttä työympäristössä, jossa on vakavan tapaturman vaara on huomioitava turvalliset menettelyt yhteyden käytölle. Työpaikalla toteutettujen yleisten työmenetelmien mukaan radiopuhelimen avulla kommunikointiin luotettiin. Tutkinnan perusteella ei ole tietoa oliko viestin ymmärtämisellä vaikutusta tapahtumiin, mutta samankaltaisten tilanteiden varalle on turvalliset menetelmät kommunikaation osalta varmistettava myös tulevissa poikkeustilanteissa. Poikkeustilanteessa ihminen lähtee reagoimaan ja soveltamaan nopeasti, jolloin riskien määrä lisääntyy. Menettelytavat tulisivat olla sellaiset, että molemmat osapuolet ymmärtävät viestin oikein tilanteeseen katsomatta. 1.3 Töiden ohjeistaminen ja työohjeiden noudattaminen Työympäristön sääolosuhteet ja lastattava alus voivat vaihdella merkittävästi. Ennen töiden aloittamista tulisi ohjeistaa työntekijöille kyseiseen päivään ja lastattavaan alukseen liittyvät vaarat. Työmenetelmien turvallisuutta on seurattava jatkuvasti, sekä ohjattava henkilöstöä turvallisten työtapojen käyttöön. Turvallisuusasioiden tärkeydestä ja turvallisten työmenetelmien lisäämistä hyödyistä tulee muistuttaa henkilöstöä. Nosturinkuljettajan osalta on varmistettava että nosto keskeytetään, jos merkinantajaan ei ole näköyhteyttä. Nosturinkuljettajan on ymmärrettävä vaarat työohjeiden vastaisesta toiminnasta. 11
12 D2. Turvallisuusjohtamisen kehittäminen 2.1 Työympäristön ja työmenetelmien seuranta Yrityksen kokonaisvaltaisella myönteisellä asenteella työturvallisuuteen ja turvallisuuden priorisoinnilla parannetaan yrityksen turvallisuuskulttuuria. Johdon tulee sitoutua työturvallisuuden kehittämiseen ja turvallisuuskulttuurin tulee olla näkyvää ja avointa. Työturvallisuuden ollessa tärkeässä asemassa tiedostetaan yrityksessä edellytykset turvalliselle työympäristölle ja työmenetelmille. Hyvän turvallisuuskulttuurin myötä vaikutetaan työturvallisuutta edistäviin asioihin kuten seurantaan, puuttumiseen ja turvallisuuden viestintään. Työmenetelmien turvallisuus pitää aina varmistaa järjestelmällisen valvonnan ja muiden ns. hallinnollisten riskienhallintatoimenpiteiden avulla, mikäli riskiä ei voida poistaa tai vähentää siedettävälle tasolle teknisin toimenpitein. Työmenetelmien turvallisuuteen liittyviin epäkohtiin pitää puuttua välittömästi ja toimintatapa puuttumiseen pitää olla ennakolta suunniteltu. Töihin perehdyttämisen lisäksi työntekijöiden osaamista pitää vahvistaa riittävällä ylläpitävällä koulutuksella. Työmenetelmien välittömän valvonnan ohella on myös tärkeää, että työympäristön ja työmenetelmien turvallisuutta sekä riskienhallintatoimenpiteiden toimivuutta seurataan suunnitelmallisesti, säännöllisesti ja määrätyn toimintatavan mukaisesti toteutettavilla turvallisuuskierroksilla tms. sisäisillä tarkastuksilla. Seurannan tarkoituksena on säännöllisin väliajoin varmentaa, että olosuhteet ja sovellettavat työmenetelmät täyttävät niille asetetut vaatimukset. Useamman työryhmän työskennellessä samanaikaisesti aluksella on menetelmät turvallisuuden hallintaan toteutettava niin, että työryhmät eivät aiheuta vaaraa toisilleen. Vaaratilanteiden, onnettomuuksien ja muiden turvallisuuspoikkeamien sekä sairauksien seuranta ja järjestelmällinen tutkinta ovat tärkeä osa säännöllistä seurantaa. Tutkinnoissa tulee selvittää tapahtumien juurisyyt ja esittää konkreettiset toimenpiteet vastaavien tilanteiden torjumiseksi. Seuranta ja tutkinnat toteutetaan asianmukaisin välinein ja menetelmin riittävän pätevyyden omaavien henkilöiden johdolla kiinteässä yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden edustajien kesken. 12
13 Onnettomuussekvenssin vaiheet ja onnettomuuteen vaikuttaneet riskitekijät TOT 2/16 Työmenetelmien suunni8elu, ohjeistus ja valvonta Turvallisuuden johtaminen ja vastuut Turvallisuusjohtamiseen lii1yvät riskitekijät Nosturilla oli mahdollista nostaa kaksi kuorma8ua kon?a yhtäaikaa Aluksen keinumisen huomioinb ja työolosuhteiden valvonta RuBnoitunut työnteko työvuoron lopulla Meluinen työympäristö Puu8eellinen kommunikoinb Aluksen yllä8ävä heilahtaminen konbn irro8amishetkellä? Myötävaiku1avat riskitekijät Nosturinkulje8ajan ohjeiden vastainen toiminta tai havainnoinbvirhe Aluksen kannen karat eivät kaikki olleet samanlaisia NN meni noston aikana kon?en väliin työohjeiden vastaisesb Ihmisen toiminta ja työympäristön poikkeamat NN (61 v.) toimi merkinantajana satama-alueella. Onne8omuu8a edeltävä työsuorituksena hänellä oli ohjeistaa aluksen kannelta radio puhelimen välityksellä nosturin kulje8ajaa laskemaan merikon? oikeaan paikkaan Raskaiden taakkojen, kuten merikon?en alapuolella, sekä niiden lastauspaikan läheisyydessä työskentelystä aiheutuu vaara taakan alle jäämiselle ja puristumiselle. NN oli mennyt laivan kannelle noste8ujen kon?en väliin (tarkastusväli) tar8ujan ollessa vielä kiinni konbssa. Nosturin kulje8aja oli tehnyt noston ylös, ennen tar8ujan kääntölukkojen aukeamista ja konbt nousivat ilmaan heilahtaen. VAARA VAARATILANNE VAARALLINEN TAPAHTUMA Nostetut konbt iskeytyivät viereistä kon?pinoa päin ja NN puristui niiden väliin Puristumisen seurauksena NN sai kuolemaan johtaneet vammat ja kuoli väli8ömäsb tapahtumapaikalla. VAHINGOITTUMINEN VAKAVUUS Onne8omuussekvenssin vaiheet 13
14 yleistiedot Koneet ja laitteet Merikontti Koodi työnantajan toimiala lastinkäsittely, kuljetus ja ahtaus i2 Vahingoittuneen ammatti Merkinantaja, ahtaaja 880 työympäristö Aluksen kannella 110 työtehtävä Merkinantajan työtehtävät 99 työsuoritus Konttinosturin kuljettajan opastaminen 70 Poikkeama Poikkeava läsnäolo vaara-alueella 85 Vahingoittumistapa Puristuminen, ruhjoutuminen tms. 60 tutkintaryhmän kokoonpano: otto veijola (tapaturmavakuutuskeskus, tutkinnan johtaja) kai nieminen (Ammattiliitto Pro ry) markku hakala (Satamaoperaattorit ry) juha anttila (AKt ry) jaana aho (if Vahinkovakuutus oy) LIsätIetoja tot-tutkinnasta: työturvallisuusasiantuntija otto veijola, p , Raportti on hyväksytty tvk:n tot-johtokunnan kokouksessa tässä tutkintaraportissa esitetään tutkintaryhmän käsitys tapaturmaan johtaneiden tapahtumien kulusta ja tapaturmatekijöistä sekä suositukset vastaavien tapaturmien torjuntatoimenpiteistä. tot-tutkinnan ja -raportin tarkoituksena on työtapaturmien torjunnan tehostaminen. Raportin tarkoituksena ei ole ottaa kantaa eri osapuolten syyllisyyteen eikä vastuisiin Vapaasti kopioitavissa. Lähde: TVK 2017 TaPaTuRMaVakuuTuSkESkuS Itämerenkatu 11-13, Helsinki 14
Puutuoteteollisuuden työntekijä jäi kahden tuotenipun väliin
Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 04/13 Puutuoteteollisuuden työntekijä jäi kahden tuotenipun väliin Sorvaavassa puutuoteteollisuudessa työskennellyt työntekijä NN (46-v.) siirsi 3,2 tn painavia tuotepaketteja
TOT 3/16. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja puristui perävaunun ja vetoauton väliin
Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 3/16 Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja puristui perävaunun ja vetoauton väliin Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja NN (48v.) oli ollut kytkemässä perävaunua vetoautoon. Perävaunu
TOT 1/16. Työntekijä jäi maansortuman alle paritalon viemäritöissä
Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 1/16 Työntekijä jäi maansortuman alle paritalon viemäritöissä Kuva 1. Rakennus ulkoapäin kuvattuna, jonka alapohjan alapuolella täyttöhiekan poistoa tehtiin. Kuvasta voidaan
Metallituotteiden valmistus. Ahtaaja jäi satamassa teräsaihioiden purkutyössä haarukkatrukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 11/02 Ahtaaja jäi satamassa teräsaihioiden purkutyössä haarukkatrukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Satamassa purettiin 20 tonnin painoisia teräsaihioita laivasta. Teräsaihiot
lastauslaiturilta ja löi päänsä
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 25/08 Työntekijä putosi lastauslaiturilta ja löi päänsä Putoamiskohta Työntekijä NN (51 v.) oli sähkötukkuliikkeen keskusvarastolla tyhjentämässä
Jäteautonkuljettaja puristui auton jätepuristimeen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Jätepuristimella varustettu jäteauto (molemmat vm.
TOT-RAPORTTI Jäteautonkuljettaja puristui auton jätepuristimeen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT 7/07 Tapahtumakuvaus Jäteautonkuljettajat NN (61-v.) ja MM lastasivat jätepahvia auton automaattisesti toimivaan
TOT 4/16. Koneenhoitaja puristui infrakuivaimen ja koneen runkopalkin väliin paperitehtaalla
Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 4/16 Koneenhoitaja puristui infrakuivaimen ja koneen runkopalkin väliin paperitehtaalla Kuva 1. Kuvasta havaittavissa väli jonne NN puristui, sekä ratakatkon seurauksena katkennutta
Kuorma-autonkuljettaja jäi yllättäen liikkeelle lähteneen vetoauton ja viereen pysäköidyn perävaunun väliin
TVL Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT-TUTKINTA TOT 6/08 Kuorma-autonkuljettaja jäi yllättäen liikkeelle lähteneen vetoauton ja viereen pysäköidyn perävaunun väliin Kuorma-autonkuljettaja NN (39-v.)
Vesiliikenne TOT 5/03. Luotsikutterin kuljettaja putosi mereen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Luotsikutterin kuljettaja.
TOT-RAPORTTI 5/03 Luotsikutterin kuljettaja putosi mereen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Luotsikutterin kuljettajat NN (58 v.) ja MM olivat lähdössä suorittamaan työtehtävää. MM nousi kutteriin
Rakentaminen YTOT 1/01. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia
TOT-RAPORTTI YTOT 1/01 YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia Eläkeläinen jäi puisen seinäelementin ja sokkelin väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Omakotityömaalla
TOT-TUTKINTA KAKSI TYÖNTEKIJÄÄ SAI VARASTOALUEELLA SÄHKÖISKUN VOIMALINJASTA TAAKKAA NOSTETTAESSA TOT 3/17
TOT-TUTKINTA TOT 3/17 KAKSI TYÖNTEKIJÄÄ SAI VARASTOALUEELLA SÄHKÖISKUN VOIMALINJASTA TAAKKAA NOSTETTAESSA Työryhmä oli purkamassa yrityksen toiselta elementtitehtaalta rekalla tuotua kuormaa elementtitehtaan
TOT 2/15. Työntekijän vaatteet takertuivat sorviin käsihiontatyössä
Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 2/15 Työntekijän vaatteet takertuivat sorviin käsihiontatyössä Koneistamon työntekijä oli hiomassa sorviin kiinnitetyn metalliakselin tiivistepintaa pitäen molemmilla käsillään
TOT 7/14. Autonkuljettaja jäi kahden merikontista pudonneen kaivonkansipaketin alle
Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 7/14 Autonkuljettaja jäi kahden merikontista pudonneen kaivonkansipaketin alle Autonkuljettaja NN (58-v.) oli jakelukeskuksen lastauspihalla avaamassa merikontin ovia ennen
TOT-TUTKINTA TOT 8/10
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 8/10 Ahtaaja putosi lastin kiinnitysasemalla paperirullan päältä yli kolmen metrin korkeudesta Ryhmä ahtaajia oli kiristämässä kartonkirullia varustamon
Onnettomuustutkintaraportti dnro 968/ /2016
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Onnettomuustutkintaraportti dnro 968/00.05.12/2016 Onnettomuus Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivoksella 15.12.2016 Tutkintaraportin yhteenveto 1 Tapahtumien
Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja
TOT-RAPORTTI 8/00 Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja NN oli pysäyttänyt kuorma-autonsa lastausta varten
Talonrakennus TOT 11/2003. Elementtiasentaja jäi puristuksiin kaatuneen nosturiauton ohjaamon ja vieressä olleen toisen nosturiauton väliin
TOT-RAPORTTI 11/03 Elementtiasentaja jäi puristuksiin kaatuneen nosturiauton ohjaamon ja vieressä olleen toisen nosturiauton väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 46-vuotias elementtiasentaja
Rakennusaineteollisuus TOT 25/01. Nosturinkuljettaja jäi alas pudonneen ontelolaattanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Nosturinkuljettaja
TOT-RAPORTTI 25/01 Nosturinkuljettaja jäi alas pudonneen ontelolaattanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Nosturinkuljettaja oli lastaamassa radio-ohjatulla siltanosturilla polystyreenillä
Talonrakennus TOT 5/06. Laitosmies putosi kattotuoleja korjattaessa 4 metriä betonilattiaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 5/06 Laitosmies putosi kattotuoleja korjattaessa 4 metriä betonilattiaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kiinteistöyhtiö saneerasi teollisuushallia. Meneillään oli kattotuolien vahvistaminen.
Kuljetus TOT 17/00. Kuorma-auton kääntyväkattoinen kapelli osui 20 kv:n sähkölinjaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja
TOT-RAPORTTI 17/00 Kuorma-auton kääntyväkattoinen kapelli osui 20 kv:n sähkölinjaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja oli ajanut kuorma-autonsa väärään purkupaikkaan. Tällä
Kuljetus TOT 22/03. Työntekijä menehtyi jäätyään suuren kassakaapin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Koneenkuljettaja. Kassakaapin kuljetus
TOT-RAPORTTI 22/03 Työntekijä menehtyi jäätyään suuren kassakaapin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kolmen työntekijän tehtävänä oli viedä suuri kassakaappi (500 kg) teollisuushallin tiloista
Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme
Työturvallisuus Vuonna 2020 Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Kuolemaan johtaneet työtapaturmat vuonna 2014 Työpaikkakuolemat
Trenox Oy TURVALLISUUS JA TEHOKKUUS SAMASSA PAKETISSA.
Trenox Oy TURVALLISUUS JA TEHOKKUUS SAMASSA PAKETISSA www.trenox.fi Kehittämisen intoa ja uutta kulttuuria nostoalalle Kehittämislähtöinen ajattelutapa alusta alkaen Kehittäminen osana yrityksen koko toimintaa
Maalari kuoli hiekkapuhallustyössä
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 10/10 Maalari kuoli hiekkapuhallustyössä Maalari NN (54-v.) hiekkapuhalsi teräksisen hissikuilun valumuottia sisäpuolelta. Todennäköisesti NN kaatui,
Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.
TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun
TOT-TUTKINTA TOT 4/09
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 4/09 Laitoshuoltaja kaatui terveysaseman portaikossa Laitoshuoltaja NN (63-v.) meni siivouskohteenaan olleen terveysaseman portaikkoon ilmeisesti
TOT 2/17. Maalarin työhaalari syttyi tuleen liuotintynnyrin räjähtäessä
Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 2/17 Maalarin työhaalari syttyi tuleen liuotintynnyrin räjähtäessä NN (61 v.) oli tehnyt konepajatuotteiden maalaustöitä konepajahallin maalaamossa. Hän oli suorittanut maalauksen,
Maatalous YTOT 3/00. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia
TOT-RAPORTTI YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia YTOT 3/00 Maanviljelijä jäi renkaanvaihdossa tuelta pudonneen leikkuupuimurin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus
TOT-TUTKINTA TOT 10/08
TVL Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT-TUTKINTA TOT 10/08 Kesätyöntekijä putosi pyöräkuormaajan kauhasta Kaksi kesätyöntekijää oli keräämässä kiviä pellolla pyöräkuormaajan kauhaan. NN (15-v.) istui
Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö
Työturvallisuus Pohjatutkimuspäivät 19.9.2019 Jani Lepistö Sisältö Työturvallisuuden kehitys Suomessa Lait ja asetukset Työn turvallinen suunnittelu Suojautuminen Onnettomuuksien syyt ja häiriötekijät
SeaSafety-tutkimushanke T I L A N N E K A T S A U S H U H T I K U U 2 0 1 6
SeaSafety-tutkimushanke T I L A N N E K A T S A U S H U H T I K U U 2 0 1 6 ISTOCK Inhimillisten tekijöiden jäljillä 2. työpajassa Työpaja II Trafin tiloissa 18.2.2016 13 osallistujaa yhteistyöorganisaatioista
käyttäneen kuljettajan päähän
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 3/09 Taakka osui kuormausnostinta käyttäneen kuljettajan päähän NN Autonkuljettaja NN (49 v.) oli nostamassa 11 metriä pitkiä pylväitä nostosaksilla
Jätehuolto, kuljetus TOT 3/01. Jäteauton kuljettaja puristui kontin ja pakkaajan väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Jäteauton kuljettaja
TOT-RAPORTTI Jäteauton kuljettaja puristui kontin ja pakkaajan väliin 3/01 TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Tyhjennettäessä jätteitä tilavuudeltaan kuuden kuutiometrin jätekontista jäteajoneuvon
Rakennusmies putosi parvekkeelta
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 11/08 Rakennusmies putosi parvekkeelta Rakennusmies NN (54 v.) putosi rakenteilla olevan kerrostalon 5. kerroksen parvekkeelta n. 13 metriä ja kuoli.
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti
Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan
Kemiallinen metsäteollisuus TOT 16/04. Koneenkuljettaja jäi pyöräkuormaajan alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Koneenkuljettaja
TOT-RAPORTTI 16/04 Koneenkuljettaja jäi pyöräkuormaajan alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Ammatti Toimiala Työmenetelmä tai tehtävä Koneet ja laitteet Pyöräkuormaajan kuljettaja ja häntä avustanut
Metsätalous TOT 8/04. Kaadetun koivun tyvestä lohjennut suuri soiro kimposi päin metsuria TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Vanerikoivun kaato
TOT-RAPORTTI 8/04 Kaadetun koivun tyvestä lohjennut suuri soiro kimposi päin metsuria TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Metsurin tehtävänä oli kaataa hakkuualueelle jätettyjä vanerikoivuja. Tuulenpuuska
Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.
Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava
Uudistettu TOT-tutkintamenetelmä
Uudistettu TOT-tutkintamenetelmä 1. Tutkinnan lähtökohdat ja perusteet 2. Riskienhallinnan teoriaan perustuva työpaikkaonnettomuuksien tutkintamenetelmä Riskien arvioinnista vahinkojen analysointiin 11.9.2014
Puutuotteiden valmistus TOT 1/2003. Tehdastyöntekijä puristui viilukuljettimen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Hakkurin hoitaja. Puutuotteiden valmistus 20
TOT-RAPORTTI 1/03 Tehdastyöntekijä puristui viilukuljettimen nieluun TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Hakkurin hoitaja oli lähtenyt tarkistamaan viilujätekuljettimen toimintaa kuljetintunneliin.
Ahtaus. Ahtaaja jäi puutavaranippuja kuljettaneen pyöräkuormaajan alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Pyöräkuormaaja, jossa trukin haarukat
TOT-RAPORTTI 21/02 Ahtaaja jäi puutavaranippuja kuljettaneen pyöräkuormaajan alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Satama-alueella purettiin pyöräkuormaajalla puutavaranippuja junan vaunusta. Pyöräkuormaaja
kartonkirullan ja rullaston väliin
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 11/11 Paperityöntekijä jäi puristuksiin kartonkirullan ja rullaston väliin Lavastettu tilanne juuri ennen NN:n joutumista rullan ja rullaston väliin.
TOT 03/13. Valimotyöntekijä (kaavaaja) jäi pudonneen kaavauskehän alle
Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 03/13 Valimotyöntekijä (kaavaaja) jäi pudonneen kaavauskehän alle Valimotyöntekijä (kaavaaja) NN (29-v.) oli varustelemassa valumuottia. Hän oli lähtenyt hakemaan
TOT 1/14. Projektipäällikkö putosi voimalaitoskattilan purkutyössä. Poliisimies tutkimassa aluetta. Putkia, joita työpari oli katkaisemassa
Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 1/14 Projektipäällikkö putosi voimalaitoskattilan purkutyössä Putkia, joita työpari oli katkaisemassa Poliisimies tutkimassa aluetta Turvavaijeri 24m pudotus 6. kerros putoamiskohdalta
YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi
YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 2. TOT -raporttien analyysitutkimus TUTKIMUSONGELMAT 1 Millaisia yhteisillä työpaikoilla tapahtuneisiin
Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset
Hyvinvointia työstä Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset 25.1.2018 Henriikka Ratilainen ja Maria Tiikkaja 24.1.2018 Työterveyslaitos Ratilainen & Tiikkaja www.ttl.fi 2 Mikä on turvallisuusilmapiirikysely?
TOT-TUTKINNAN TRENDEJÄ 2010-LUVULLA
TOT-TUTKINNAN TRENDEJÄ 2010-LUVULLA Tapaturmavakuutuskeskuksen analyyseja nro 8 2.11.2016 1 Tapaturmavakuutuskeskus Analyyseja nro 8 TOT-TUTKINNAN TRENDEJÄ 2010-LUVULLA Analyysi käsittelee vuosien 2010
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne
Raudoittaja putosi työtelineeltä 1,85 m matkan betonilattialle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI Raudoittaja putosi työtelineeltä 1,85 m matkan betonilattialle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT 14/06 Tapahtumakuvaus Raudoittaja NN väänsi runkovaiheessa olevan liikerakennuksen toisen kerroksen
Metallin pintakäsittely. Metallityöntekijä putosi rakenteilla olevan teollisuusrakennuksen katolta TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.
TOT-RAPORTTI 15/02 Metallityöntekijä putosi rakenteilla olevan teollisuusrakennuksen katolta TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 50-vuotias metallityöntekijä oli asentamassa kattopeltejä rakenteilla
MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi
MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi PERUSTASO TAVOITETASO Perusasiat ja lainsäädäntö kunnossa Aktiivista ja tavoitteellista toimintaa Systemaattisesti
Posti- ja teleliikenne TOT 2/04. Puhelinasentaja puristui kuorma-auton ja sen vetämän kaapelikärryn väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.
TOT-RAPORTTI 2/04 Puhelinasentaja puristui kuorma-auton ja sen vetämän kaapelikärryn väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Ammatti Toimiala Työmenetelmä tai tehtävä Koneet ja laitteet Peräkärryä
Maanrakennus TOT 8/01. Purettavan puhelinlinjan pylväs osui kaadettaessa apumieheen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Maanrakennus. Puhelinpylvään poisto
TOT-RAPORTTI Purettavan puhelinlinjan pylväs osui kaadettaessa apumieheen 8/01 TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Käytöstä poistetun puhelinlinjan pylväitä oli purkamassa maansiirtoyrityksen työpari.
Turvallisuusjohtamisjärjestelmäyleistä
Turvallisuusjohtamisjärjestelmäyleistä Heidi Niemimuukko 12.3.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esitys Turvallisuusjohtamisjärjestelmä konseptina Miksi turvallisuusjohtamista? Johtamisjärjestelmässä
Maanrakennus TOT 20/05. Kuljettaja jäi kaivinkoneen alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. pysäyttääkseen koneen. Maanrakennus Kaivinkoneenkuljettaja
TOT-RAPORTTI 20/05 Kuljettaja jäi kaivinkoneen alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Aliurakoitsijan kaivinkoneenkuljettaja jäi valtatien parannustyömaalla liikkeelle lähteneen kaivinkoneen alle
YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi
YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 3. Yhteisten työpaikkojen tapausten ominaisuuksia TOT -tapauksiin 1999-2004 (n=171) (tapaus=menehtynyt)
SeaSafety-tutkimushanke T I L A N N E K A T S A U S H U H T I K U U
SeaSafety-tutkimushanke T I L A N N E K A T S A U S H U H T I K U U 2 0 1 6 ISTOCK Inhimillisten tekijöiden jäljillä 2. työpajassa Työpaja II Trafin tiloissa 18.2.2016 13 osallistujaa yhteistyöorganisaatioista
Kuormien turvallinen purku työmaalla
Kuormien turvallinen purku työmaalla Mikko Koivisto Tampere 14.5.2019 LSSAVI Työsuojelun vastuualue rakentamisen toimintayksikkö 15.5.2019 1 Elementtien asennussuunnitelma (Purkuun vaikuttavat asiat) Elementit,
TOT-TUTKINTA TOT 10/09
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 10/09 Panostajan apulainen putosi louhokseen kompressorin työntämänä Neljä miestä siirsi paineilmakompressorin louhintatyömaalla pyöräkuormaajan avulla
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä
TOT-TUTKINTA TOT 1/08. tikkailta maahan
TVL Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT-TUTKINTA TOT 1/08 Valomainos kaatui ja MAINOSVALOasentaja iskeytyi tikkailta maahan Suuri valomainos oli pystyssä kuorma-auton lavalla laidassa olevaan kiskoon
Rakentaminen TOT 7/00. Maalari putosi parvekkeelta TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Rakentaminen TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN
TOT-RAPORTTI 7/00 Maalari putosi parvekkeelta TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kaksi maalaria piti tupakkataukoa parvekkeella, jossa ei ollut kaiteita. Miehet istuivat parvekkeella betonikärryjen
Inhimilliset tekijät työturvallisuudessa Mira Seppänen Representative & Lead consultant IBS Finland & Baltic countries
INSTITUTE BRUNO SCHMAELING CONSULTING GROUP SCIENTIFIC DIRECTOR PROF. DR. CHRISTIAN CALLO Mira Seppänen Representative & Lead consultant IBS Finland & Baltic countries Onko joskus käynyt näin? Siinä minä
Miten tunnistamme PIMAhankkeen. sudenkuopat LÖYDÄMMEKÖ NE? PYSTYMMEKÖ VÄLTTÄMÄÄN NE? OSAAMMEKO MINIMOIDA / ELIMINOIDA NE?
Miten tunnistamme PIMAhankkeen turvallisuuden sudenkuopat LÖYDÄMMEKÖ NE? PYSTYMMEKÖ VÄLTTÄMÄÄN NE? OSAAMMEKO MINIMOIDA / ELIMINOIDA NE? MUTKU-PÄIVÄT 2018 / PÄIVI KOSKELA Vastuut yhteisellä työpaikalla
Vesiväylähankkeiden turvallisuuspoikkeamat 2014 Yhteenveto
Vesiväylähankkeiden Yhteenveto 19.3.2015 Esityksen sisältö Johdanto Työn tavoitteet, sisältö ja aineisto Työturvallisuuspoikkeamat Tilannekatsaus Työtapaturmien vakavuudet Vakavat tapaturmat ja vaaratilanteet
Puutavaran ja puutuotteiden valmistus TOT 17/2003. Sahan työntekijä puristui rimatornin ja kannatinpilarin väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 17/03 Sahan työntekijä puristui rimatornin ja kannatinpilarin väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Ammatti Toimiala Työmenetelmä tai tehtävä Sahan työntekijänä toiminut siirtovaununkuljettaja
Työturvallisuutta perehdyttämällä
Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien
Turvallisuusosaaminen työuran alussa. Mikko Nykänen
Turvallisuusosaaminen työuran alussa Mikko Nykänen Aluksi Alle 25 vuotiaille sattuu n. 50 % enemmän työtapaturmia kuin muissa ikäryhmissä (Salminen, 2004; Kines 2013). Nuorten työturvallisuuteen vaikuttaa
Kuolemaan johtaneet ja vakavat tapaturmat teollisissa työtehtävissä - Palveluntuottajien ja teollisuusyritysten tapaturmatilanne
Kuolemaan johtaneet ja vakavat tapaturmat teollisissa työtehtävissä - Palveluntuottajien ja teollisuusyritysten tapaturmatilanne Sanna Nenonen & Noora Nenonen Tampereen teknillinen yliopisto Tuotantotalouden
Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 28.12.2014 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jyrki Hämäläinen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija
TOT 6/09. pyörien alle
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 6/09 Kuorma-autonkuljettaja jäi peruuttavan kuorma-auton pyörien alle Kuorma-autonkuljettaja NN (23 v.) oli hakemassa hakekuormaa ti lapäiseltä haketuspaikalta.
Hyvinvointia työstä
Hyvinvointia työstä www.ttl.fi/sujuva Julkaistu 11.05.2015 1 Inhimilliset virheet ja niiden vähentäminen työpaikoilla Sujuvaa työtä, vähemmän virheitä -tutkimushankkeen tuloksia Vuokko Puro, Henriikka
Turvallisuuspoikkeamien keruu
1 Turvallisuuspoikkeamien keruu Kirjaamisohje turvallisuuskoordinaattoreille ja urakoitsijoille 2013 Turvallisuuspoikkeamatietoa kerätään vuonna 2013 kaikilla n väylähankkeilla ja ELY-keskusten liikennevastuualueiden
Pyöräkuormaajankuljettaja. koneen jäähdyttäjää
TVL Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT-TUTKINTA TOT 8/08 Pyöräkuormaajankuljettaja putosi työpukilta pestessään koneen jäähdyttäjää Pyöräkoneenkuljettaja NN (60-v.) pesi pyöräkuormaajan jäähdyttäjää
1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4
LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (5) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN... 3 2.1 Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 3 POIKKEAMAN JÄLKEINEN TOIMINTA... 5 4 LIITTEET...
Ahtaus TOT 12/05. Satamaoperaattorin lastin laskija jäi nostomastotrukin (vastapainotrukki) alle terminaalihallissa TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 12/05 Satamaoperaattorin lastin laskija jäi nostomastotrukin (vastapainotrukki) alle terminaalihallissa TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Lastin laskija NN (54-vuotias nainen) merkitsi
Teollisuuden puhtaanapito TOT 6/05. Teollisuuden puhtaanapitoalan yrityksen työntekijä putosi laivan lastiruumaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 6/05 Teollisuuden puhtaanapitoalan yrityksen työntekijä putosi laivan lastiruumaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Teollisuuden puhtaanapitoalan yritys toimitti tilauksesta rahtialukselle
Lastinkäsittely TOT 11/06. Rengas räjähti asennettaessa paikalleen ajoneuvonosturiin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 11/06 Rengas räjähti asennettaessa paikalleen ajoneuvonosturiin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Sataman nostotilauksia ja suunnittelua tekevän yrityksen ahtaaja oli asentamassa paikalleen
Korjaamotoiminta 13/00. Asentajaharjoittelija jäi nostimelta pudonneen kuljetusalustan takaosan alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Asentajaharjoittelija
Korjaamotoiminta 13/00 TOT-RAPORTTI 13/00 Asentajaharjoittelija jäi nostimelta pudonneen kuljetusalustan takaosan alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Metsäkoneiden kuljetusalustalle asennettiin
TOT-TUTKINTA TOT 6/10
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 6/10 Rakennustyöntekijä putosi lepotasanteelta 3,5 matkan betonilattialle Koulurakennuksen väliseinätyö oli kolmannessa kerroksessa loppusuoralla.
TOT 10/12. Hitsaaja puristui kuoliaaksi jäätyään hitsaamansa ja hänen päälleen
Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 10/12 Hitsaaja puristui kuoliaaksi jäätyään hitsaamansa ja hänen päälleen kaatuneen kotelon alle Lavastettu tilanne. Konepajalla valmistettiin alihankkijalle suurten
Maanrakennus TOT 16/03
TOT-RAPORTTI 16/03 Aliurakoitsijan työntekijä menehtyi ajettuaan puskutraktorin niin lähelle avolouhoksen rintausta, että puskutraktori putosi alas 15 metrin matkan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus
Komin ylikulkukäytävä, U-6514 Turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 16.1.2015 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jesse Lindholm A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija
Asennetta työhön valmennusohjelma
Asennetta työhön valmennusohjelma 14.3.2016 Työterveyslaitos Asennetta työhön! -menetelmä www.ttl.fi Yleistä kalvojen käyttäjälle Nämä kalvot on suunniteltu tukemaan Asennetta työhön valmennusmenetelmän
Rakennuspuusepän tuotteiden valmistus TOT 15/00. Varastomies jäi kaatuneen ikkunanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Varastomies
TOT-RAPORTTI 15/00 Varastomies jäi kaatuneen ikkunanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Ikkunoita valmistavassa tehtaassa koottiin ikkunoita nippuihin kuljetusta varten. Nippuun koottiin
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
Maataloustyöntekijä puristui kalkinlevitinvaunun levitinaukkoon TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 16/07 Maataloustyöntekijä puristui kalkinlevitinvaunun levitinaukkoon TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Maatilan töihin palkattu maataloustyöntekijä NN (58 v.) levitti traktorilla ja
Vesirakennus TOT 19/2003. Työkoneenkuljettaja jäi puristuksiin liukuohjatun pienkuormaajan ylösnousseen puomin ja ohjaamon yläreunan väliin
TOT-RAPORTTI 19/03 Työkoneenkuljettaja jäi puristuksiin liukuohjatun pienkuormaajan ylösnousseen puomin ja ohjaamon yläreunan väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus NN (36-vuotias työkoneen kuljettaja)
Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus TOT 18/2003. Trukinkuljettaja jäi puristuksiin anturakaivantoon peruuttamansa trukin alle
TOT-RAPORTTI 18/03 Trukinkuljettaja jäi puristuksiin anturakaivantoon peruuttamansa trukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 21-vuotias trukinkuljettaja NN peruutti trukkia tehtaan pihalla
TOT 17/09. Telakan putkiasentaja
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 17/09 Telakan putkiasentaja menehtyi pudottuaan siirrettävältä työtelineeltä Telakan koneosaston putkiasentaja (61-v.) oli työparinsa kanssa asentamassa
Pelastusalan työturvallisuuskoulutus
Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen
Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012
Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Fingridin työturvallisuushanke 2012 Tavoitteena 0 tapaturmaa Fingridin työmailla kehittää työturvallisuuskulttuuria
Tyvitasaaja (sahatyöntekijä) akseliin
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 19/10 Tyvitasaaja (sahatyöntekijä) takertui vaatteistaan pyörivään akseliin Sahan rimoittamon työntekijä ja tiiminvetäjä NN (53-v.) palasi lounastauolta
Talonrakennus TOT 23/05. Kelohirsi luiskahti kuormausnosturin tukkikourasta osuen kirvesmiehen päähän. TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 23/05 Kelohirsi luiskahti kuormausnosturin tukkikourasta osuen kirvesmiehen päähän. TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Koneet ja laitteet Työnantajan toimiala Ammattiluokka Kelohirsirakennusta
TOT 20/10. Työntekijä jäi kaatuneen kuljetusrullakon alle
TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 20/10 Työntekijä jäi kaatuneen kuljetusrullakon alle Työntekijä NN (50 v.) oli iltavuoron päättyessä päättänyt lähteä hakemaan vanereita sahaushallilta
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon
Elintarvikkeiden valmistus. Elintarviketyöntekijä jäi puristuksiin krymppäyskoneeseen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Elintarviketyöntekijä
TOT-RAPORTTI 22/02 Elintarviketyöntekijä jäi puristuksiin krymppäyskoneeseen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 32-vuotias elintarviketyöntekijä NN oli valmistelemassa krymppäyskonetta hetken kuluttua
Maantieliikenne TOT 22/05. Kuorma-autonkuljettaja puristui lastauslaiturin ja auton väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja
TOT-RAPORTTI 22/05 Kuorma-autonkuljettaja puristui lastauslaiturin ja auton väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja (44 v.) oli valmistelemassa auton purkausta. Hän meni
Turvallisuuspoikkeamatiedon keruu Liikenneviraston vesiväylähankkeilla Vuosikatsaus 2012
Turvallisuuspoikkeamatiedon keruu Liikenneviraston vesiväylähankkeilla Vuosikatsaus 2012 11.3.2013 VUOSIKATSAUS 2012 SISÄLTÖ Työn taustaa Lisätietoja Työn tavoitteita Poikkeamien luokittelu Ilmoitettujen
Perävaunun käyttöohje
Perävaunun käyttöohje Ennen ajoa tarkistakaa: vetolaitteen ja sen kiinnitysosien kunto perävaunun ja auton kiinnityksen varmuus, perävaunun turvavaijerin tulee olla kiinnitetty autoon valojen kunto pyörien