K e a lakaveria. 33 uutuushaspelia vertailussa
|
|
- Timo Lattu
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 K e a lakaveria 33 uutuushaspelia vertailussa 20 E R Ä K E L A T
2 JARi TuisKunEn etsimässä Avokelat eli haspelit koossa sopivat vaikkapa kuhan jigittelyyn, taimenen koski kalastukseen ja hauen heittoon. Testasimme kyseisen kokoluokan uutuudet jo ennen kesäsesongin alkua, joten tässä vinkkejä uuden kelan ostoa suunnitteleville. L Avokeloissa mallien vaihtuvuus on nykyisin nopeaa. Otetaanpa esimerkiksi Abun tuotekatalogi Nyt Nappaa ja sieltä malliksi Cardinal. Vuoden 2008 luettelossa esillä olleista 11 Cardinalista vuonna 2010 oli entisellään enää neljä. Muita malleja oli joko jollakin tavalla uudistettu tai ne oli lakkautettu kokonaan. Ja kaikki tämä kahdessa vuodessa! Onko moisessa mitään järkeä? Alan kaupan, teollisuuden, työpaikkojen ja viime kädessä kansantaloudenkin kannalta on, sillä uutuudet myyvät paremmin ja antavat kuvan innovatiivisesta, ajan hermolla pysyttelevästä toimijasta, joka ei vanhoihin kaavoihin kangistu. Mutta rehellisiä ollaksemme, kyllä jo kaksi tai jopa kaksikymmentä vuotta sitten osattiin kasata aivan riittävän hyviä keloja, jotta kehitys olisi voitu lopettaa siihen paikkaan. Mutta koska näin ei ole käynyt eikä tule käymään, uutuuksia riittää joka sesongille. Edellisen kerran tarkastelimme uutuushaspeleita tasan vuosi sitten (Erä ). Tuolloin työn alla oli kokoluokka Nyt vuorossa ovat pykälän verran pienemmät avokelat. Jo viime syksynä lähetetyssä testikutsussa pyysimme maahantuojilta kokoluokkaan sopivia uutuuskeloja tai sellaisia, joita Erässä ei ollut aikaisemmin testattu. Uusista malleista kelpuutimme mukaan myös hieman poikkeavia kokoja, ellei säädetyn kokoisia ollut tarjolla (maahantuojilla on kauden uutuuksia saatavilla edellisenä syksynä vasta rajallisesti). Odotusten mukaisesti aineistoa kertyi paljon. Reilun 50 kelan joukossa oli myös sellaisia, jotka voitiin sysätä syrjään aikaisemmin testattuina tai joista oli mukaan laitettu sekä etu- että takajarrullinen versio. Niistä valitsimme mukaan vain toisen ja silti koeveivattavaksi jäi 33 kelaa. Mistä hyvän kelan tuntee? Kelan käynti on herkkää, pehmeää ja pieniäänistä, parhaimmillaan kammen saa pyörimään jopa puhaltamalla. Kela ei tutise veivattaessa eikä kampi lonksuta, toisin sanoen kuluttavia, kitkaa tuottavia välyksiä voimansiirrossa ei ole. Siimanohjainsanka loksahtaa napakasti auki-asentoon ja sulkeutuu kelauksen alkaessa ilman ylimääräistä jäykkyyttä. Koskaan sanka ei saa loksahtaa kiinni heittoa tempaistaessa, eikä naputtaa rystysille kelattaessa. Siima asettuu puolalle tasaisesti ja purkautuu heitoissa häiriöittä. Puolalle mahtuu riittävästi siimaa. Puolan reunassa on siimalukko, johon siiman saa helposti ja pitävästi lukittua säilytyksen ajaksi ilman, että siima vahingoittuu. Jarru päästää siimaa pehmeästi ja nykimättömästi kireimmilläkin säädöillä. Jarrutehon kasvu tapahtuu tasaisesti säätimestä väännettäessä. Jarrussa on riittävästi voimaa, jotta isoakin kalaa pystyy kunnolla käskemään ja tekemään kunnon vastaiskun. Kovin voimaton jarru haittaa myös painavien vieheiden heittämistä päästämällä siimaa heittokiskaisun aikana. Jarrunsäädin on reilun kokoinen ja hyvin muotoiltu, jotta jarruvoiman muuttaminen onnistuu helposti. Säätöalueen auki-asennosta täyteen kireyteen soisi etujarrussa olevan ainakin kahden kierroksen mittainen, jottei kiristyminen tapahdu liian nopeasti ja aiheuta tahattomia virhesäätöjä. Kammen nuppi on riittävän iso, tarjoaa napakan kelausotteen eikä ole liukas. Kammen varsi on mieluummin sorvattu kuin valettu kestävyyden parantamiseksi, ja kammen saa näppärästi taitettua kuljetuksessa. Kelan roottori on täysin takaliikkeetön ja antireversesalpa riittävän kookas, jotta käyttäminen on helppoa. Yleisilmeeltään huippukela on jämäkkä, usein vastaavan kokoista halpahaspelia hiukan painavampi laadukkaampien valmistusmateriaalien vuoksi. Tyylikkäästä ulkonäöstäkään ei ole haittaa. Pakkauksessa mukana tulee vähintään yksi mieluiten metallinen varapuola, ehkä myös kelapussi ja kelaöljyä. Takuu on pitempi kuin vuoden mittainen. Halvallakin saa hyvää Ainakin kelatestaajan kannalta on hiukan tylsä asia, että kelan hinta sanelee pitkälle myös sen laadun. K E L A T E R Ä
3 Nykyiset kelamarkkinat ovat niin ankarasti kilpailtuja, ettei ainakaan alan isompien toimijoiden kannata silkkaa rahastusta yrittää. Kallis, mutta huono tahraa helposti koko kelamerkin maineen, eikä siihen ole kellään varaa. Ei ainakaan pitäisi olla. Alemman hintaluokan keloissa sen sijaan odottaisi löytyvän heiveröisempiäkin esityksiä kuten jarrun pätkimistä, sangan laukeilua kesken heiton, siiman epätasaista puolautumista, kammen lonksottamista ja konehuoneen korinaa. Vaan eipä hevin löydy. Pitkän linjan kelatestaajina emme saata olla huomaamatta, että taso on kohonnut myös halpissarjassa siitä, mitä se oli esimerkiksi 1990-luvulla. Jopa muutamalla kympillä voi nykyään saada haspelin, joka toimii varsinkin uutena Kylmällä ilmalla joutuu pitämään hanskoja kädessä, jolloin muutamien kelojen sanka saattaa naputtaa rystysille lyhyen kelajalan vuoksi. Mutta aina ei korkea hintakaan välttämättä takaa kelalle pitkää ikää, kuten olemme vuosien saatossa monesti kokeneet. Sanka tökkii Vaikka kelat pääpiirteissään toimivat hienosti, pikku ongelmiakin löydettiin. Ylivoimaisesti harmillisin osa oli jälleen siimanohjainsanka, ja nimenomaan laukaisutahmeus kelaamaan ryhdyttäessä. Vaiva koski varsin tasapuolisesti niin halpoja kuin kalliitakin keloja. Kyseistä ilmiötä ei esiinny käytännössä lainkaan silloin, kun roottorille saadaan tietty lähtönopeus ennen sangan saapumista laukeamispisteeseensä. Tällöin sanka loksahtaa kelausasentoon kevyesti kuin ihmisen mieli. Ongelmat syntyvät, kun piste Useimpien nykykelojen koneiston rassaaminen on hankalaa, sillä purkaminen vaatii usein roottorin ja monien siihen liittyvien osasten irrottamista. Helpompia tapauksia edustavat kuvan Spro Serum ja Daiwa Caldia. Kalleimmissa Shimanoissa kuten kuvan Biomasterissa on kyljessä huoltoreikä (kammen juurella suojaruuvi poistettuna), jonne voi tiputella öljyä pakkauksen mukana tulevasta öljypullosta. lähes huippukelan veroisesti. Tietenkään ei voida odottaa, että heppoisemmista materiaaleista kasattu tuote kestäisi isältä pojalle. Mutta jos sillä kesän pari (harvoin kalalla käyvä jopa vuosikymmenen) mukavasti pärjäilee, ei sijoitus varmaankaan ole ollut kehnommasta päästä. Ja takuuhan (yleensä vähintään 2 v) on voimassa myös tällaisille keloille, jos ihan kättelyssä henkensä heittävät. Eri asia tietenkin on, kuinka kannattavaa halpisten suosiminen on ekologisesti. On melkoisen varmaa, että kahdenkympin kertakäyttökeloja suosivan hiilijalanjälki on reilusti suurempi kuin yhteen pitkäikäiseen kalakaveriin sijoittavan. 22 E R Ä K E L A T Näin keloja testattiin L Heittoja, tuhansia heittoja 30 asteen pakkasista +30 asteen helteisiin sekä monenlaisissa keleissä siltä väliltä. Muistiinpanoja kelojen toiminnasta, rakenteesta, toteutuksesta. Purkamista ja kokoamista. Vertailemista porukalla ja yksin. Jarrutestejä kaloilla ja ilman. Näinhän se lyhykäisyydessään etenee. Aikaa testaamiselle jäi nopeimpienkin kelatoimittajien tapauksessa vajaa puoli vuotta, myöhäisimmät gladiaattorit saapuivat areenalle vasta loppusuoran jo häämöttäessä. Koska testi aikataulullisista syistä (seuraavan kauden malliuutuudet saapuvat maahantuojille yleensä aikaisintaan syksyllä) sijoittuu keskelle vuoden kylmintä ja pimeintä ajanjaksoa, keloja joudutaan paljon pyörittämään myös talvikoskilla. Pakkasia viime talvena totisesti riitti, mikä osaltaan pudotti testipäivien määrää jonkin verran. Talven ankeista olosuhteista johtuen yksi viikon testireissu toteutettiin myös etelän lämmössä. Siellä päästiin kunnolla kiusaamaan myös niitä noin tusinaa kelaa, jotka jäykistyivät pakkasessa pahoin. Koska keloja oli jälleen runsaasti, yhdellekään niistä ei pystynyt järjestämään kovin pitkää testijaksoa, vaikka kammenpyörittelyyn osallistui useampia henkilöitä. Valitettavasti on jälleen todettava, että kaikki kestävyysongelmat eivät välttämättä ehdi nousta pintaan näin lyhyessä ajassa, joten takuulaput kannattaa pitää tallessa jopa viiden tähden keloiksi arvostelluilta. saavutetaan liian hitaalla kelausvauhdilla. Sanka ei suostukaan sulkeutumaan, vaan kammesta joutuu vääntämään voimalla. Mittasimme jousivaa alla laukaisussa tarvittavan voiman, joka oli pahimmillaan yli kolmen kilon ja yleisesti kahden kilon luokkaa. Se on paljon. Ilmiö on kiusallinen, kun vieheeseen pitäisi saada kelauskontakti välittömästi sen pudottua veteen (esim. matalia koskia kalastettaessa). Ei ole yksi eikä kaksi viehettä, jotka itsekin olen tämän vuoksi pohjaan jättänyt. Vaikka ongelman pystyy helposti kiertämään muistamalla alkukiihdytys, käytännössä asia välillä unohtuu. Jähmeällä laukaisulla on toisaalta hyvä peruste. Se ehkäisee sii-
4
5 Etu- vai takajarru? lista. Suomalaisten kalojen väsytte- lyssä tämä ei useinkaan ole mikään ongelma, ja ohuita siimoja käytet- täessä sitä voi pitää jopa etuna. Mutta painavia vieheitä heitettäessä heikkojarruisen kelan siimasaattaa tempaisuvaiheessa luistaaja vaikuttaa heiton pituuteen jatarkkuuteen. Jarrusäätimen sijainnilla ei loppupeleissä ole paljonkaan merkitystä, kunhan jarru muuten pelaa. Nykyteknologialla toimiva jarrupystytään rakentamaan kumpaanpäähän kelaa hyvänsä jopa halvemman hintaluokan keloissa. Josolet takajarrulliseen tottunut, voitsellaiseen sijoittaa jatkossakin. Valinnanvaraa ei takajarrullisissa kuitenkaan ole läheskään yhtäpaljon kuin etujarrullisissa, varsin- Viva V7LTX 2000FD kunnostautui kuhien narraamisessa. man ohjainsangan vahinkolaukeamisia kesken heiton. Monilla lieneekokemuksia keloista, joiden sangat ovat niin herkkiä, että rajumpitempaisu loksauttaa sangan kiinni tahattomasti. Seurauksena äkkipysäyksestä voi olla siiman katkeaminen ja ennätyspitkä heitto, olenpa nähnyt erään katkaisevanvapansakin tällaisessa työtapaturmassa. Toinen sankaan kohdistuva ongelma, joka vaivasi erityisesti Cardinaleja, oli laukeamisen jääminenpuolitiehen kelaamaan ryhdyttäessä. Ilmiöllä on selvä yhteys hyvinpehmeään ja vastuksettomaansanganlaukeamiseen. Tosin joil- lakin vaiva ilmeni vasta (kovassa) pakkasessa. 24 Jarrut parantuneet Takavuosien tavallisin vitsaus nykivä, kiinni hirttävä, lähtökitkainenjarru ei enää tunnu suuremminvaivaavan edes halpiksia, joten aikoinaan Erä-lehdistä tutut jarrukäyrämittaukset olisivat nykyisinenimmäkseen ajan haaskausta. Kireimmillä säädöillä alkaa useinpientä nykimistä esiintyä, mikä sekin monessa tapauksessa johtuu siiman leikkaantumisesta löyhähköstikelatun siimapakan sisälle, ei niinkään jarrusta itsestään. Siitäkin pääsee, kun jarrua hieman löysätään. Muutamat kelat saivat moitteita jarruvoiman puutteesta. Niissäjarrusäädintä ei pysty vääntämäänniin kireälle kuin joskus olisi aiheel- E R Ä K E L A T Takajarrullisissa keloissa esiintyy toisinaan ns. taistelujarru kuten tässä Shimano Exagella (oik.). Varsinainen jarrunsäädin on siksi muotoiltu vähemmän käteen istuvaksi, koska siihen ei väsytystilanteessa tarvitse kajota. Normaaleissa takajarrukeloissa kuten Cardinal 202i:llä säädin saa olla paremmin kouraan sopiva. Etujarrukelojen jarrunsäädin sijaitsee puolan edessä. Kuvassa vasemmalla olevilla keloilla (Penn Fierce, Abu Revo Neos ja Cardinal EX Pro) säädin on turhan pienikokoinen ja hankala, kun taas oikealla ominaisuus on ratkaistu hiukan paremmin (Mitchell Gold, Daiwa Legalis ja Okuma Epixor). Antireversesalvan avulla kelan roottori joko vapautetaan pyörimään kumpaankin suuntaan tai pyörimissuunnaksi valitaan pelkästään eteenpäin. Jostain syystä nimenomaan kalleimmissa keloissa kuten Shimano Rareniumissa salvasta tehdään hyvin pieni ja hankalasti käsiteltävä, kun taas Daiwa Freams Kix edustaa toista ääripäätä. kaan hintahaarukan yläpäässä. Tä- män sanotaan johtuvan erityisesti Amerikan markkinoista, jossa takajarrullisia ei jostain syystä suosita. Eräisiin takajarrukeloihin liittyymyös ominaisuus nimeltä taistelujarru, jonka kehitti aikanaan Shimano ja jonka muutamat muut merkitovat sittemmin kopioineet. Taistelujarru ilmenee isokokoisena liipaisimena varsinaisen jarrunsäätimentyvellä ja sitä kääntämällä voidaanjarruvoimaa kasvattaa tai vähentää nopeasti. Sitä ennen jarru onperussäädetty sopivaan kireyteen. Itse olen aikaisemmin pitänyt ominaisuutta jotakuinkin turhana, mutta käyttöä harjoiteltuani olenjoutunut muuttamaan mieltäni. Taistelujarru on ihan näppärä, jossattuu vastatusten liukasliikkei-
6
7 sempien kalojen kuten taimenien ja lohien kanssa. Kalastaessa taistelujarru kannattaa säätää kireälle, jotta vastaiskuun saadaan tehoa, ja kalan tartuttua liipaisin vipataan offasentoon jarrun hölläämiseksi ensisyöksyjen ajaksi. Pakkanen jäykistää Kalastustuntumaltaan samanlaisilta näyttävät avokelat voivat olla hyvinkin erilaisia. Erityisesti tämä tulee esille pakkaskalastuksessa, jota mekin joudumme aikataulusyistä paljon harrastamaan. Ja ilmaston lämpiämisen takia avovesikausi tulee ennusteiden mukaan muutenkin pitenemään talvikuukausien puolelle. Vääränlaisten rasvojen vuoksi osa keloista jähmettyy pahoin, osa lievemmin. Vaikka kammen vääntäminen vielä onnistuu ilman voimanostajan hauista, jäykistynyt kela menettää tuntuman vieheen 26 E R Ä K E L A T Kaksitonniset haspelit eivät ole omimmillaan valtamerikäytössä, mutta kotimaan ankaran talven vuoksi niitä testattiin myös näissä oloissa. Toisin kuin hyrräkeloissa haspeleissa tuplakampia käytetään vain harvoin. Viva tarjoaa mahdollisuuden valita kumman hyvänsä. Pakkauksesta löytyy myös varapuola ja kelapussi. F Kammen nupit ovat hyvin erilaisia, eikä joka käteen parasta mallia ole. Yleensä hyvä nuppi on iso ja tahmea/ nyppyläpintainen pitävän otteen saamiseksi. Vasemmalta Cardinal 202i RD:n tuplakampi, Mitchell Gold, Mitchell Bronze ja Penn Sargus. Testiryhmän mielestä viimemainittu on näistä paras.
8 uittamiseen kokonaan. Vertailussa oli mukana useita keloja, joita ei ainakaan ilman rasvaremonttia pidä kylmemmälle reissulle hyväksyä. Koska ongelman havaitseminen vasta kosken rannalla on erittäin kiusallista, kannattaa asia tarkistaa pakastintestillä etukäteen jo kotona. Oli myös mielenkiintoista havaita, ettei jäykistyminen koskenut pelkästään edullisia, vaan joukossa oli arvokkaitakin keloja. Merkkikohtaisesti tarkastellen Okumat hyytyivät pahimmin ja laajimmalla rintamalla. Kelausherkkyyden lisäksi kalastustuntumaan vaikuttavia asioita ovat myös kelan paino, kammen nupin malli, kelauksen tasaisuus, koneiston äänekkyys ja välykset. Sanka ei myöskään saa naputtaa rystysille, vaikka hanskat kädessä kampea väännettäisiin. Kevyt kela on raskasta miellyttävämpi ja tunnokkaampi, joskaan tässä kokoluokassa muutama kymmenen grammaa suuntaan tai toiseen ei suuria merkitse. Kehitys on essa aivan eri lailla kuin nykyään, ja saattoihan siinä jonkinlainen valkosormisuus uhata ahkeraa veivaajaa. Nykyään kelat osataan tasapainottaa niin, ettei merkittävää tutinaa esiinny halvimmissakaan malleissa. Sen sijaan klappia saattaa kammessa olla reilusti, mikä luo huteran ja muovisen vaikutelman. Runsas klappi ja rohiseva kelaus ovat merkkinä huonosti yhteensopivista osista koneistossa ja ensioireena sille, että kela tuskin tulee kestämään kovin pitkään. Abulla ongelmia, Penn pelittää Ylivoimaisesti suurimman kelakuorman testiin toimitti jälleen Pure Fishing Finland Oy, joka edustaa merkkejä Abu, Mitchell, Penn ja Shakespeare. Lähetys sisälsi ennätykselliset 21 kelaa, joista pienen karsinnan jälkeen käsiin jäi vielä reilu tusina. Abun ylivoimaisesti mielenkiintoisin uutuus on Revo Neos 20S. Nimelläänkin vallankumouksen suuntaan vihjaileva haspeli on ko- Shimano Biomaster ja kilon painoinen lusikkasiika. kuitenkin menossa keveään suuntaan, kuten testin muutamat huippumallit osoittavat. Kammen nuppi voi olla joskus avainasemassa, tarttuuko kala kiinni vai karkaako. Liukas, pienikokoinen nipukka saattaa luiskahtaa kädestä juuri kriittisellä hetkellä kalan iskiessä, jolloin vastaiskusta tulee huti. Vaikka iso nuppi saattaa näyttää hölmöltä pienessä kelassa, niin haittaa ei sellaisesta ainakaan ole. Pitkäaikaiset lukijamme muistanevat Erän testihistoriasta kelan, jonka testaajat puolileikillisesti sanoivat aiheuttavan metsurintautia. Tuohon maailmanaikaan avokelat vielä tutisivat kammesta veivattakoisekseen poikkeuksellisen kevyt, mikä on saatu aikaan ns. NanoShield-teknologian avulla. Rungon mainostetaan olevan kolme kertaa hiilikuidusta valmistettua kestävämpi ja 50% alumiinirunkoa kevyempi. Grammoina ilmaistuna kela on noin 50 g köykäisempi kuin vastaavan kokoiset normihaspelit, eli mistään mahtimullistuksesta ei sentään ole kysymys. Kelan lisäksi keventyy kukkarokin kiitettävästi, 349 eurolla. Niinikään Abun kalliimpiin haspelisarjoihin kuuluva Sorön saa uudeksi jäsenekseen sinisen Sorön S20:n. Sarjalle ominainen kumimaisen nahkea pinnoite on säilytet-
9 ty alumiinikuoren katteena. Erot vuosi sitten testaamaamme Sorön SX20:en vaikuttavat lähinnä kosmeettisilta. Puolan ulkonäköä on muutettu, vara- ja vakiopuola ovat nyt samankokoiset ja yksi kuulalaakeri on hävinnyt jonnekin. Abut ovat testikokemustemme mukaan kärsineet ajoittaisista laatuongelmista, eivätkä ne näytä legendaarista ruotsalaismerkkiä vieläkään rauhaan jättäneen. Tässä testissä löytyi luvattoman paljon toimintahäiriöitä juuri Cardinaleista, jopa kalleimmissa hintaluokissa. Vaikea sanoa, voidaanko osaa vioista selittää sillä, että käytössämme olleet kelat olivat vasta myyntimiesten näytemalleja eikä tuotantoversioita. Tosin maalaisjärjellä ajatellen luulisi, että myyntimiesmallien vasta hyviä pitäisikin olla. Jo muutamia vuosia markkinoilla ollut Mitchell Avocet -sarja saa kolmannen jatko-osan, kun Avocet Gold III, Silver III ja Bronze III saapuvat kauppoihin. Ne edustavat edullista keskihintaista kastia ja ovat saaneet imagoihinsa sopivat mitalivärit. Gold on luonnollisesti kallein, Bronze halvin. Kustakin on saatavana sekä etu- että takajarrullinen versio. Penn tunnetaan maailmalla laadukkaista merikalastusvälineistään, mutta löytyy mallistosta paljon hyvää myös suomalaisille pienvesien vieheenviskojille. Repertuaari sai kolme uutta alumiinirunkoista kelasarjaa: Battle, Fierce ja Sargus. Kaikki ovat vähäisiä kosmeettisia eroja lukuun ottamatta toistensa kaltaisia. Fiercestä on tehty trion karvalakkimalli ohentamalla sankaa ja karsimalla pari kuulalaakeria sekä varapuola. Penneille tuttu kookas T-kampi leimaa näitäkin keloja, ja välitys kaikilla on huippuluokkaa (6,2:1). Yleisvaikutelma Penneistä oli erinomainen. Laadukkaita Shimanoja ja Daiwoja Shimanoita edustava Normark Suomi Oy marssittaa esiin sellaisen joukon uutuuskeloja, että meidän katselmukseemme niistä valikoitui vain osa. Mallimerkinnät ovat suurimmaksi osaksi tuttuja kuten Exage, Rarenium, Sienna, Solstace ja Technium, uutuutena kalliimpien osastoon tulee Biomaster. Suuria mullistuksia eivät nämä kelat tuo, mutta Shimanon hyvä perusosaamisen taso on säilytetty. Mukana mallistossa on tavallista runsaammin takajarrullisia, joista mm. Exagen ja Biomasterin yhteyteen on liitetty taistelujarru. Myös Daiwan tehtaalla ovat 28 E R Ä K E L A T suunnitteluinsinöörit ahkeroineet. Tosin maahantuojalta Elorannalta testiin saapui vain osa uutuuksista. Testaamistamme keloista kallein oli Daiwa Certate, jossa huomiota herättää roottorin erikoinen muotoilu. Erittäin ilmavalla designillä on kuulemma päästy paitsi kevyempään myös vahvempaan lopputulokseen. Toinen kelaan kätkeytyvä erikoisuus on Mag Sealed -systeemi, jossa keskiakselin ympärillä on erityinen magneettinen nestekalvo estämässä kaikenlaisen lian ja kosteuden tunkeutumisen sisälle koneistoon. Muissa Daiwoissa oli tyydytty pääosin vanhoihin teknisiin ratkaisuihin, jotka nekään eivät huonoja ole, sillä yleisvaikutelma viidestä testatusta Daiwasta oli erittäin myönteinen. Vain korkeahko hinta saattaa olla näiden kelojen menestyksen esteenä. Kun vielä muutama vuosikymmen sitten Made in Japan oli rihkamalaadun synonyymi, nykyisin Japanissa syntyvät kenties maailman laadukkaimmat (mutta myös kalleimmat) haspelit kuten Daiwan lippulaivamallit. Vähän huokeammat kelansa japanilaisfirma teettää Kiinassa ja Thaimaassa, kaikkein halvimmat Vietnamissa. OPM Kalastustarvike Oy:lle hiljattain siirtyneiltä Okuma-keloilta ei malliuutuuksia ainakaan Suomen markkinoille ilmestynyt, mutta mukana on silti neljä Erässä aikaisemmin testaamatonta versiota. Etujarrullisille Okumille luonteenomaista on hyvin ohut runko, kookas jarrunsäädin ja tavallista lyhyempi väli kelajalan ja siimanohjainsangan välillä. Yleisvaikutelma merkistä oli pahaa pakkasjäykistymistä ja rystysille naputtamisen riskiä lukuun ottamatta hyvä. Aivan uutena merkkinä markkinoille työntyy Wigglerin maahantuoma Spro (sanoista Sports Professionals), jonka omistajina ovat samat tahot kuin Gamakatsun koukkutehtaalla eli japanilaiset. Firman päämaja sijaitsee Hollannissa (perustettu vuonna 1994). Kelat tehdään lukemattomien muiden tavoin Kiinassa. Spro-haspelit edustavat ainakin Suomeen tuotavalta osaltaan halvemman hintaluokan osaamista, keloista kalleinkin maksaa vain 55 euroa. Vaikka firman mainoskorulauseissa sanotaan Spron työskentelevän tiiviisti lukuisten eurooppalaisten huippukalastajien kanssa kehittääkseen kalastusvälinemarkkinoiden parhaat tuotteet, ei testaamiltamme keloilta sellaisia ominaisuuksia löytynyt. Mutta hintalaatusuhde tuntuu olevan melko ok. Daiwa Certate 2000 Hinta: 549 Paino: 230 g Siimatila: 190 m/0,20 mm Välitys: 4,8:1 Kuulalaakerit: 9 Muuta: Alumiinirunko, varapuola puuttuu, etujarru, kankainen kelapussi, takuu 3 v. Erikoista: Useita perusmalleista poikkeavia rakenteellisia yksityiskohtia, mm. täysin vesitiivis koneisto. + tasaista, erittäin voimakasta jarrua (jarrunsäätimen toimintaalue peräti 5,5 kierrosta) + napakkaa, varmatoimista sankaa + herkkää ja hiljaista kelausta + välysten puuttumista + tyylikästä, hieman omaperäistä muotoilua tahmeahkoa sanganlaukaisua turhan pientä antireversesalpaa hintaa Erän suositus: Daiwa Certate 2000 on teknisesti maailman edistyneimmäksi mainostettu kela, jota kelpaa vaativammankin veivata. Sangan laukeamistahmeus tuntuu seuraavan avokeloja laatuun ja hintatasoon katsomatta. Yli 100 euron avokelat (yli 100 avokelat) Penn Battle 2000 Hinta: 119 Paino: 280 g Siimatila: 238 m/0,20 mm Välitys: 6,2:1 Kuulalaakerit: 6+1 Muuta: Alumiinirunko, alumiininen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Koneiston saa esille roottoria irrottamatta. + varmatoimista, jämäkkää sankaa + sopivan vahva jarru ei niskoittele kireämmilläkään säädöillä + hyvänkokoista kammen nuppia + välysten puuttumista + erittäin herkkää kelausta + isoa välitystä pienehköä jarrunsäädintä Erän suositus: Penn Battle 2000 on hyvännäköinen ja toiminnaltaan erittäin miellyttävä kela, jolla Suomen kalastusolo- suhteissa pärjää tappiin saakka. Ison välityksen ja siimatilan vuoksi omiaan vaikkapa koskikalastukseen. Daiwa Bradia 2004 Hinta: 319 Paino: 250 g Siimatila: 100 m/0,285 mm Välitys: 4,8:1 Kuulalaakerit: 7+1 Muuta: Alumiinirunko, varapuola puuttuu, etujarru, takuu 3 v. Erikoista: Testikeloista ainoa, jossa kampi taittuu kätevästi napista painamalla. Päärattaan voitelumahdollisuus yhden ruuvin takana. + jämäkkää, täsmällisesti toimivaa sankaa + pehmeää jarrua + kookasta antireversesalpaa + välysten puuttumista + koneiston helppoa rasvattavuutta hieman voimatonta jarrua Erän suositus: Daiwa Bradia 2004 on jämerä japanilaisvalmisteinen peruskela, josta isoja moitteita on mahdoton löytää. Sangan äänekkyys voi kesäillan rauhaa hiukan häiritä. Daiwa Caldia 2000 Hinta: 229 Paino: 230 g Siimatila: 100 m/3,5 kg Välitys: 4,7:1 Kuulalaakerit: 6+1 Muuta: Alumiinirunko, varapuola puuttuu, kankainen vapapussi, etujarru takuu 3 v. Erikoista: Helmiäisvalkoinen väri erottuu joukosta. Päärattaan voitelumahdollisuus yhden ruuvin takana. + erittäin täsmällisesti toimivaa sankaa lähes ilman laukeamisvastusta + pehmeää ja voimakasta jarrua + kookasta antireversesalpaa + koneiston saamista (osittain) esille vain yhden ruuvin avaamisella
10 Erän suositus: Daiwa Caldia 2000 jatkaa konstailemattomien Caldia-sarjan laatukelojen perinnettä. Tätä on ilo käyttää. Vielä kun raaskisivat pakata mukaan varapuolan. Daiwa Certate 2000 Daiwa Bradia 2004 Penn Battle 2000 Daiwa Caldia 2000 Shimano Biomaster 2500RA Hinta: 199 Paino: 280 g Siimatila: 240 m/0,20 mm Välitys: 5,0:1 Kuulalaakerit: 7+1 Muuta: Hiilikuiturunko, alumiininen varapuola, kankainen kelapussi, kelaöljyä, takajarru, takuu 3 v (Normark käyttöturva). Erikoista: Hiilikuiturunko tässä hintaluokassa. Öljyruuvi kelan kyljessä. + napakkaa ja luotettavaa sankaa + erittäin tasaista jarrua + helppoa huollettavuutta + taistelujarrun tuomaa jarrunsäädön helppoutta jarrun voimattomuutta echo 500c 399 echo 300c 249 echo echo Kaksikeilainen anturi luotaa laajalta alueelta. Katselukulma on jopa 60/120 o (mallit ). echo 550c 499 echo erottaa pienemmätkin kalat tai ilman Garmin echo määrittää kaikuluotaimien käytön helppouden ja suorituskyvyn uudelle tasolle. Voit luottaa, että jokainen echo-kaikuluotain piirtää erittäin tarkan ja yksityiskohtaisen kuvan kaloista ja pohjasta. Uudet Garmin echot sisältävät kaiken tarvittavan, myös peräpeilianturin. Pääset vesille nopeammin ja helpommin. menoy echo KARTTAPLOTTERIT TUTKAT MITTARIT VHF AUTOPILOTIT MERIKARTAT KAIKULUOTAIMET
11 Erän suositus: Viva V7LTC 2000FD on tyylikäs ja muuten varmatoiminen kela, mutta siimanohjainsanka temppuili ajoittain. Kymmenen vuoden takuu antaa käyttöturvaa pitkäksi aikaa. 1/2 hyvin pienikokoista antireversesalpaa Erän suositus: Shimano Biomaster 2500RA on käyttökelpoinen kela paremman luokan takajarrullista etsivälle. Tässä hintaluokassa takajarrulliset eivät ole enää kovin tavallisia. Shimano Rareniun Cl4 1000FA Hinta: 279 Paino: 170 g Siimatila: 140 m/0,20 mm Välitys: 5,0:1 Kuulalaakerit: 6+1 Muuta: Cl4-runko, alumiininen varapuola, kankainen kelapussi, kelaöljy, etujarru, takuu 3 v (Normark käyttöturva). Erikoista: Rungon Cl4-hiilikuidun sanotaan tekevän kelasta 25% vastaavankokoista normikelaa kevyemmän. Öljyruuvi helpottaa huoltoa. + erittäin pehmeää, tasaista ja voimakasta jarrua + napakasti toimivaa sankaa + isoa, pehmeää kammen nuppia + huollon helppoutta sangan laukeamisen tahmeutta pienikokoista antireversesalpaa 30 Shimano Biomaster 2500RA Abu Garcia Revo Neos 20S E R Ä K E L A T Erän suositus: Shimano Rareniun Cl4 1000FA on kevyt, tyylikäs ja laadukas työkalu UL-kalastukseen. Siimatilaa pienestä koosta huolimatta reilusti. Abu Garcia Revo Neos 20S Hinta: 349 Paino: 210 g Siimatila: 100 m/0,16 mm ja 120 m/0,25 mm Välitys: 5,1:1 Kuulalaakerit: 13 Muuta: Nano-runko, alumiininen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Erittäin kevyt runko (50% alumiinia kevyempi). Kaksi erilaisilla siimatiloilla varustettua puolaa. Hiilikuitupinnoite kammen tyvellä. Peräti 13 kuulalaakeria. + tehokasta, nykimätöntä jarrua, jossa runsaasti säätövaraa + varmatoimista, kuuluvasti loksahtavaa sankaa + klapin puuttumista kokonaan + kookasta solukuminuppia matalaa jarrusäädintä erittäin pientä antireversesalpaa rohisevaa kelausta jarrutuksessa huojuvaa puolaa Shimano Rareniun Cl4 1000FA Viva V7LTC 2000FD Erän suositus: Abu Garcia Revo Neos 20S on kokoluokassaan kevyt ja mukava käyttää, ellei muutamia epäergonomisia yksityiskohtia ja yllättävän rohisevaa kelausta oteta huomioon. Puola tutisee jarrutuksessa ilmeisesti vinon akselinsa vuoksi, joten hienosäätö tuntuu jääneen testin toiseksi kalleimmalla kelalla jotenkin puolitiehen. 1/2 Viva V7LTC 2000FD Hinta: 135 Paino: 290 g Siimatila: 200 m/0,20 mm Välitys: 5,0:1 Kuulalaakerit: 7+1 Muuta: Alumiinirunko, alumiininen varapuola, kangaspussi, takuu 10 v. Erikoista: Räjäytyskuva puuttuu. Peräti 10 vuoden takuu. + todella tasaista ja vahvaa jarrua + kammen nuppia + pitkää takuuta siimanohjainsangan jäämistä joskus puoliasentoon pientä antireversesalpaa jarruvoiman nopeaa kasvua aivan säädön lopussa Abu Garcia Sorön S20 Hinta: 119 Paino: 260 g Siimatila: 220 m/0,20 mm Välitys: 5,1:1 Kuulalaakerit: 6 Muuta: Alumiinirunko, alumiini varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Runko pinnaltaan kumimaisen nahkea. Puolan pohjalla kaksi kumilenkkiä estämässä kuitusiiman luistamista. + erittäin pehmeää ja hiljaista sanganlaukaisua + tasaista, nykimätöntä jarrua jarruvoiman loppumista kesken sangan jäämistä puoliasentoon pakkasella pienikokoista jarrunsäädintä Erän suositus: Abu Garcia Sorön S20 on asiallinen kela, jos jarrulta ei vaadita isoja kireyksiä eikä kalasteta talvella. Siimanohjainsanka toimi kuin unelma lämmössä, mutta pakkasessa sangan joutui auttamaan joka kerralla käsin paikalleen. Viva V7LTX 2000FD Hinta: 159 Paino: 280 g Siimatila: 190 m/0,20 mm Välitys: 5,0:1 Kuulalaakerit: 9+1 Muuta: Alumiinirunko, alumiininen varapuola, neopreenikotelo, tuplakampi varaosana, takuu 10 v. Erikoista: Tuplakampi vaihtoehtona. Puolan takareuna pinnoitettu hiilikuitulevyllä. Räjäytyskuva puuttuu. Peräti 10 vuoden takuu. + tasaista ja voimakasta jarrua + erittäin herkkää kelausta + välysten puuttumista + kammen vaihtomahdollisuutta + pitkää takuuta sanganlaukaisun ongelmia (jäi toisinaan puoliasentoon) pientä antireversesalpaa Erän suositus: Viva V7LTX 2000FD on oikein näpsäkkä kela kevyehköön heittokalastukseen, vanhemmiten ilmennyttä san-
12 Bomber Herky Jerky on kaksinkertainen Erä-Lehden testivoittaja. 52 Ottiväriä. ERÄ 14/ UUTUUS! Herky Jerky Junior- Testivoittajan pikkuveli. Legendaarisesta Bomber B15A:sta saatavana nyt 108 väriä. HEAVY DUTY LONG A (16A) LONG A (15A) BOMBER LYÖ KAIKEN! Bomberin 38:sta mallista ja 108:stä Värivaihtoehdosta löytyy sopiva Viehe kaikille petokaloille. Kestävä rakenne ja herkkä Uinti on tehnyt bomberista Yhden maailman Suosituimmista vieheistä. LONG A (15J) DEEP LONG A (24A) DEEP LONG A (25A) Wally Stinger Huippu-uutuus Cotton Cordellilta! Wally Stingerin liike, profiili ja värit tekevät siitä täydellisen kuhavieheen. Tukkumyynti: WIGGLER AB Myyntiedustaja Suomi Myyntiedustaja Suomi (Länsi-Suomi) Heikki Laurikainen Juha Viiperi Puh Puh hlfishky@gmail.com juha.viiperi@gmail.com
13 loksahtavaa sankaa + kepeää kelausta Erän suositus: Daiwa Legalis 2000 on keskihintainen, konstailematon kela, jossa kaikki toimii. Sopii vaikkapa jigikelaksi hitaahkon välityksensä puolesta. Abu Garcia Sorön S20 Viva V7LTX 2000FD (yli avokelat) Cardinal 502i SDH Daiwa Legalis 2000 Penn Fierce 2000 Hinta: 79 Paino: 250 g Siimatila: 238 m/0,20 mm Välitys: 6,2:1 Kuulalaakerit: 4+1 Muuta: Alumiinirunko, varapuola puuttuu, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Koneiston saa esille ilman roottorin irrottamista. + napakkaa sankaa + varmatoimista jarrua + isoa ja tahmeaa kammen nuppia + isoa välitystä tahmeaa sanganlaukaisua pienehköä jarrunsäädintä Erän suositus: Penn Fierce 2000 on hieman kalliimpien Penn Battlen ja Sarguksen karvalakkipainos, mutta sanganlaukaisun tahmeutta lukuunottamatta mainiosti palvellut kela, jossa rahalle saa vastinetta. 1/2 32 Penn Fierce 2000 ganjousen löystymistä lukuunottamatta. Tarjoaa harvinaisesti kaksi erilaista kampea. Cardinal 502i SDH Hinta: 129 Paino: 280 g Siimatila: 100 m/0,20 mm ja 200 m/0,20 mm Välitys: 5,1:1 Kuulalaakerit: 7 Muuta: Hiilikuiturunko, alumiininen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Tuplakampi. Puolat siimatilavuudeltaan erilaisia, matalampi tarkoitettu ohuille siimoille. E R Ä K E L A T + pehmeää, sopivan vahvaa jarrua + erittäin herkkää kelausta + reilun kokoisia, solukumitettuja kammen nuppeja erittäin tahmeasti laukeava sanka lopetti toimintansa kokonaan muutaman käyttötunnin jälkeen myös antireversesalvan sopimus päättyi alkuunsa Erän suositus: Cardinal 502i SDH on tuplakampensa vuoksi erilainen haspeli, joka ei kuitenkaan kestänyt käyttöä kuin hetken. Ilman em. ongelmia vähintään neljän tähden kela. Penn Sargus euron avokelat Daiwa Legalis 2000 Hinta: 99 Paino: 240 g Siimatila: 190 m/0,20 mm Välitys: 4,7:1 Kuulalaakerit: 5 Muuta: Alumiinirunko, varapuola puuttuu, kankainen kelapussi, etujarru, takuu 3 v. Erikoista: + virheettömästi toimivaa, riittävän voimakasta jarrua + hyvin muotoiltua jarrusäädintä + täsmällistä, kuuluvasti ja herkästi Penn Sargus 2000 Hinta: 99 Paino: 260 g Siimatila: 238 m/0,20 mm Välitys: 6,2:1 Kuulalaakerit: 5 Muuta: Alumiinirunko, alumiininen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Konehuoneen saa esille roottoria irrottamatta. + napakasti ja jämptisti toimivaa sankaa + tasaista ja riittävän vahvaa jarrua + kookasta kammen nuppia + välysten puuttumista + isoa välitystä sangan hienoista laukeamistahmeutta pienehköä jarrunsäädintä
14 Erän suositus: Penn Sargus 2000 on hintaluokassaan parhaimman pään kela, jossa on Pennien tapaan reilu siimatila ja iso välitys. Vaikka koskikalastukseen. 1/2 Mitchell Avocet Gold III 2000 FD Shimano Exage 2500RC Okuma Octana OT-20 Cardinal EX Pro 2000 FD Mitchell Avocet Gold III 2000 FD Hinta: 69 Paino: 260 g Siimatila: 200 m/0,20 mm Välitys: 5,2:1 Kuulalaakerit: 7+1 Muuta: Polymeerirunko, hiilikuituinen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Näyttävä musta-kulta design. + äänekkäästi loksahtavaa, varmatoimista sankaa + tasaista ja vahvaa jarrua + reilun kokoista, näppyläpintaista kammen nuppia tahmeahkoa sangan laukeamista lievää pakkasjäykkyyttä Erän suositus: Mitchell Avocet Gold III 2000 FD on tyylikkääs-
15 ti viimeistelty, hinta-laadultaan mainio kela kevyehköön heittokalastukseen. Talvikoskella hienoinen jäykkyys kiusasi. Okuma Octana OT-20 Hinta: 69 Paino: 240 g Siimatila: 130 m/0,20 mm Välitys: 5,0:1 Kuulalaakerit: 7+1 Muuta: Hiilikuiturunko, alumiininen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Runko-osassa ei yhtäkään ruuvia näkösällä. + erittäin tasaista jarrua + kookasta jarrunsäädintä + napakkaa siimanohjainsankaa sanganlaukaisun lievää tahmeutta rystysille naputtamisen vaaraa lievää jähmettymistä pakkasessa vaikkapa meritaimenen ja muiden liukasliikkeisten petojen taltuttamiseen. Cardinal EX Pro 2000 FD Hinta: 89 Paino: 260 g Siimatila: 200 m/0,20 mm Välitys: 5,1:1 Kuulalaakerit: 6+1 Muuta: Hiilikuiturunko, hiilikuituinen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Kelan mustat osat kuminaisen nahkeita. + voimakasta, melko tasaista jarrua ja isohkoa jarrunsäädintä + herkkää ja varmaa sankaa + kelauksen herkkyyttä sanganlaukaisun nahkeutta kammen klappia rystysille naputtamisen riskiä Erän suositus: EX Pro 2000 FD on keskihintainen Cardinal, jossa on keskiverto ominaisuudet. Ei loista, muttei petäkään. 1/2 Okuma Epixor EF 20b Hinta: 89 Paino: 230 g Siimatila: 130 m/0,20 mm Välitys: 5,0:1 Kuulalaakerit: 9+1 Muuta: Alumiinirunko, alumiininen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Koneiston saa esiin avaamalla yksi ruuvi ja poistamalla takaosan konepelti. Peräti 10 laakeria. + todella pehmeää jarrua ja isoa jarrunsäädintä + napakasti toimivaa, paksua siimanohjainsankaa + huollon helppoutta sanganlaukaisun jäykkyyttä varsinkin uutena jarrun hienoista voimattomuutta kohtalaista klappia lievää pakkasjäykistymistä ja muutenkin tahmeahkoa kelausta Erän suositus: Okuma Epixor EF 20b:n tahmea sanganlaukaisu ja pakkasella nahkea kelaus hie- Erän suositus: Okuma Octana OT- 20 on kalliimpaa Epixoria aavistuksen miellyttävämpi. Saatavana myös takajarruversio, joka sekin palveli koekäytössämme suuremmitta moitteitta. Kelajalan ja sangan väli saisi olla pitempi, sillä ongelmia ilmenee varsinkin hanskat kädessä. Okuma Epixor EF 20b Shimano Solstace 2500 FI Shimano Exage 2500RC Hinta: 99 (kampanja) Paino: 280 g Siimatila: 240 m/0,20 mm Välitys: 5,2:1 Kuulalaakerit: 4+1 Muuta: Hiilikuiturunko, alumiininen varapuola, takajarru, takuu 3 v (Normark käyttöturva). Erikoista: + varmatoimista sankaa + pehmeää ja nykimätöntä jarrua + kätevää jarrun taistelusäädintä jarrun voimattomuutta jäykistymistä pakkasessa Erän suositus: Shimano Exage 2500RC:n edeltäjä Exage RB valittiin hintaluokkansa parhaaksi jigihaspeliksi Erässä , eikä pojassakaan isompia ongelmia havaittu, ellei rasvojen pahanlaista pakkashyytymistä lasketa. Ihan napakka taistelujarrukela Spro Passion RD 620 Daiwa Crest 2000 Cardinal C202i RD Mitchell Avocet Silver III 2000 FD 34 E R Ä K E L A T
16 man häiritsivät kuulalaakerien määrästä huolimatta. Mutta kesävesillä pärjäilee. 1/2 Shimano Solstace 2500 FI Hinta: 79 Paino: 270 g Siimatila: 130 m/3,5 kg Välitys: 6,2:1 Kuulalaakerit: 3+1 Muuta: Hiilikuiturunko, varapuola puuttuu, etujarru, takuu 3 v (Normark käyttöturva). Erikoista: + napakkaa, luotettavasti toimivaa sankaa + pehmeää ja riittävän voimakasta jarrua + kookasta kammen nuppia + nopeaa välitystä jähmeähköä kelausta pahaa pakkasjäykistymistä kammen runsasta klappia varapuolan puutetta Erän suositus: Shimano Solstace 2500 FI on suositun mallin ties kuinka mones evoluutio, jonka miinukset saattoivat johtua osin siitä, että kyseessä oli käsin koottu mallikela eikä tuotantoversio. Nopeine välityksineen sopiva vaikka koskikalastukseen, muttei näine rasvoineen talvikäyttöön. 1/2 Spro Passion RD 620 Hinta: 55 Paino: 280 g Siimatila: 170 m/0,24 mm Välitys: 5,1:1 Kuulalaakerit: 5+1 Muuta: Hiilikuiturunko, varapuola puuttuu, takajarru, takuu 2 v. Erikoista: Pakkauksen kuvassa olevalla kelalla T-nuppi, toisin kuin kelalla oikeasti. Rungossa kumimaisen tahmea pinnoite. + jämäkkää, äänekästä sankaa + tasaista ja voimakasta jarrua + erinomaisen herkkää, joskin rohisevaa kelausta kammen klappia sekä pituus- että poikkisuunnassa Erän suositus: Spro Passion RD 620 on hölskyvän kammen ja tavallista äänekkäämmän kelauksen vuoksi muovisen tuntuinen kela, mutta toiminnassa ei ongelmia ilmennyt. Hinta laatu kohdallaan. 1/2 Cardinal C202i RD Hinta: 79 Paino: 300 g Siimatila: 200 m/0,20 mm Välitys: 5,1:1 Kuulalaakerit: 5 Muuta: Hiilikuiturunko, hiilikuituinen varapuola, takajarru, takuu 2 v. Erikoista: Tuplakampi. + pieniäänistä, pehmeää sangan laukaisua + voimakasta, melko tasaista jarrua ja hyvää säädintä + herkkää ja tasaista kelausta sanganlaukaisun tahmeutta sangan jäämistä herkästi puoliasentoon (varsinkin pakkasessa) lievää pakkasjäykistymistä painoa Erän suositus: Cardinal C202i RD:ssä havaitut, Cardinaleille näköjään tyypilliset sankaongelmat vähensivät tämänkin mallin tähtisaalista. Muilta ominaisuuksiltaan peruskauraa takajarrullisten kelojen ystävälle. Daiwa Crest 2000 Hinta: 59 Paino: 270 g Siimatila: 190 m/ 0,20 mm Välitys: 4,7:1 Kuulalaakerit: 5 Muuta: Hiilikuiturunko, varapuola puuttuu, etujarru, takuu 3 v. Erikoista: Erityisen suuri klappi kammessa. + vahvaa, nykimätöntä jarrua + napakkaa, äänekästä sankaa + hyvin muotoiltua jarrunsäädintä sangan laukaisun tahmeutta kammen runsasta klappia ja löystymistä kalastuksen aikana Erän suositus: Daiwa Crest 2000 on testissä mukana olleista Daiwoista selvästi vaatimattomin ominaisuuksiltaan, mutta eipä ole hintakaan hirveä. Mitchell Avocet Silver III 2000 FD Hinta: 59 Paino: 260 g Siimatila: 200 m/0,20 mm Välitys: 5,2:1 Kuulalaakerit: 5+1 Muuta: Polymeerirunko, hiilikuituinen varapuola, etujarru, takuu 2 v.
17 Erikoista: + äänekkäästi loksahtavaa, varmatoimista sankaa + vahvaa ja melko tasaista jarrua + isohkoa, näppyläpintaista kammen nuppia melkoisen nahkeaa sangan laukaisua hienoista pakkasjäykistymistä Erän suositus: Mitchell Avocet Silver III 2000 FD on peruskela kohtuuhintaista kesähaspelia havittelevalle. Sanganlaukaisu on tavallistakin jähmeämpää. Spro Dragmaster EX-Class 820 Hinta: 53 Paino: 320 g Siimatila: 130 m/0,25 mm Välitys: 5,3:1 Kuulalaakerit: 7+1 Muuta: Hiilikuiturunko, hiilikuituinen varapuola, takajarru, takuu 2 v. Erikoista: Kelan nimi on kirjoitettu pakkauksessa eri lailla kuin kelassa. Rungossa kumimaisen tahmea pinnoite. + napakkaa sankaa ilman suurta laukaisukitkaa + isoa antireversesalpaa taistelujarrun kääntäminen kiinni-asentoon lisää kelauksen jäykkyyttä huomattavasti kammen runsasta klappia pahaa pakkasjäykistymistä painoa kammen runsasta klappia Erän suositus: Shimano Sienna 2500 RD on edullinen, mutta toiminnaltaan kutakuinkin ongelmaton perushaspeli kaikenlaiseen kevyeen ja keskiraskaaseen heittokalastukseen. Myös etujarruversiona. (alle 50 avokelat) Shakespeare Encore ENC230F Hinta: 27 Paino: 220 g Siimatila: 110 m/3,5kg Välitys: 4,9:1 Kuulalaakerit: 2 Muuta: Hiilikuiturunko, varapuola puuttuu, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Ainoa testikela, joka pakattu muovikuplaan. Poikkeuksellisen pehmeä, kitkaton sanganlaukaisu. Testin halvin. + erittäin nätisti toimivaa siimanohjainsankaa + tasaista jarrua + hinta laatusuhdetta pientä takaliikettä antireversesalvan kiinni-asennossa jarrun voimattomuutta reilua jähmettymistä pakkasessa rahinan alkamista merikäytön jälkeen Erän suositus: Shakespeare Encore ENC230F on hintaisekseen harvinaisen hyvän tuntuinen kela. Jos tämä vielä pitkässä juoksussa kestää (takuu sentään 2 v.), niin mainio mylly kesäkäyttöön sisävesille. 1/2 Spro Serum XT520 Hinta: 34 Paino: 240 g Siimatila: 140 m/0,25 mm Välitys: 5,5:1 Kuulalaakerit: 4+1 Muuta: Hiilikuiturunko, ei varapuolaa, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Harvoja tämän hintaluokan keloja, jonka konehuoneeseen pääsee käsiksi roottoria irrottamatta. + pehmeää, hiljaista sankaa + tasaista jarrua + herkkää käyntiä jarruvoiman loppumista kesken kammen isoa klappia varapuolan puutetta Erän suositus: Spro Serum XT520 on hintaisekseen varsin mukavan tuntuinen kela, parista miinuksesta huolimatta. Tälläkin normihaukien kanssa pärjäilee. 1/2 Okuma Hexana HX-20 Hinta: 49 Paino: 230 g Siimatila: 130 m/0,20 mm Välitys: 5,0:1 Kuulalaakerit: 5+1 Muuta: Hiilikuiturunko, hiilikuituinen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Runko-osassa ei yhtäkään ruuvia näkösällä. + pehmeää, tarpeeksi vahvaa jarrua + varmatoimista sankaa + reilua jarrunsäädintä sanganlaukaisun lievää tahmeutta rystysille naputtamisen riskiä pahaa jähmettymistä pakkasessa Erän suositus: Spro Dragmaster EX-Class 820 on taistelujarrulla varustettu kela, joka ei suuria intohimoja herätä. Haukihommiin silloin tällöin kalastavalle, mutta ei pakkaseen. 1/2 Alle 50 euron avokelat Shimano Sienna 2500 RD Hinta: 45 Paino: 280 g Siimatila: 130 m/3,5 kg Välitys: 5,2:1 Kuulalaakerit: 3+1 Muuta: Hiilikuiturunko, ei varapuolaa, takajarru, takuu 3 v (Normark käyttöturva). Erikoista: + herkkää, mutta napakkaa sankaa + hyvää, voimakasta jarrua Spro Dragmaster EX-Class 820 Shakespeare Encore ENC230F Shimano Sienna 2500 RD Spro Serum XT E R Ä K E L A T
18 Erän suositus: Okuma Hexana HX- 20 on samaa ohutrunkoista kelasarjaa Avengerin ja Octanan kanssa. Tälläkin pärjää, kun ei pakkaseen yritä. 1/2 Okuma Avenger AV 20a Hinta: 49 Paino: 230 g Siimatila: 130 m/0,20 mm Välitys: 5,0:1 Kuulalaakerit: 6+1 Muuta: Hiilikuiturunko, hiilikuituinen varapuola, etujarru, takuu 2 v. Erikoista: Erittäin kapeassa runko-osassa ei yhtäkään ruuvia näkösällä. + pehmeää jarrua + kookasta jarrusäädintä + napakkatoimista siimanohjainsankaa tahmeahkoa sanganlaukaisua hieman voimatonta jarrua vakavaa pakkasjäykistymistä rystysille naputtamisen vaaraa Erän suositus: Okuma Avenger AV 20a on hieman halvemmalla tehty painos Octanasta. Koekäytössä ei eroja kelojen välille syntynyt, paitsi pakkasessa, jossa tämä jäykistyi täysin. Spro Dragmaster EC-Class 420 H i n t a : 4 3 Paino: 310 g Siimatila: 130 m/0,25 mm Välitys: 5,3:1 Kuulalaakerit: 3+1 Muuta: Hiilikuiturunko, hiilikuituinen varapuola, takajarru, takuu 2 v. Erikoista: Kelan nimi on kirjoitettu pakkauksessa eri lailla kuin kelassa. + täsmällistä siimanohjainsankaa + voimakasta takajarrua + isoa antireversesalpaa jähmeää kelausta, joka hyytyi pakkasessa pahasti kammen klappia painoa Erän suositus: Spro Dragmaster EC-Class 420 on edullinen taistelujarrukela, jonka jähmeys vähentää kalastustuntumaa. Haukivieheitä heitellessä sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä. Mitchell Avocet Bronze III 2000 RD Hinta: 49 Paino: 270 g Siimatila: 120 m/0,25 mm Välitys: 5,5:1 Kuulalaakerit: 2+1 Muuta: Hiilikuiturunko, varapuola puuttuu, takajarru. Erikoista: Mitchellin nettisivuilla varapuolan luvataan kuuluvan mukaan. + kuuluvasti loksahtavaa, varmatoimista sankaa jarruvoiman kasvamista rajusti vasta aivan säädön lopussa huomattavaa tahmeutta sanganlaukaisussa kammen liukasta muovinuppia tahmeahkoa kelausta, joka jäykistyy pakkasella lisää Okuma Hexana HX-20 Okuma Avenger AV 20a Erän suositus: Mitchell Avocet Bronze III 2000 RD:llä pääsee kyllä kalastuksen makuun pitkähköstä miinuslistasta huolimatta, mutta varsinainen nautinto on etsittävä muualta. Spro Dragmaster EC-Class 420 Spro Necton DTX 420 RD Mitchell Avocet Bronze III 2000 RD Kysy lähintä myyjää Abu: Pure Fishing Finland Oy, Vantaa, (09) Daiwa: Eloranta Oy, Kuopio, Mitchell: Pure Fishing Finland Oy, Vantaa, (09) Okuma: OPM Kalastustarvike Oy, Kellokoski, (09) Penn: Pure Fishing Finland Oy, Vantaa, (09) Shakespeare: Pure Fishing Finland Oy, Vantaa, (09) Shimano: Normark Suomi Oy, Korpilahti, (014) Spro: HL-Fish Ky, Kalvitsa, Viva: Fairpoint Outdoors A/S, Sami Risku, Spro Necton DTX 420 RD Hinta: 29 Paino: 260 g Siimatila: 100 m/0,20 mm Välitys: 5,5:1 Kuulalaakerit: 3+1 Muuta: Hiilikuiturunko, 2 hiilikuituista varapuolaa, takajarru, takuu 2 v. Erikoista: Pakkauksessa 2 varapuolaa, vaikka tekstissä puhutaan vain yhdestä. + varapuolien määrää + kahden vuoden takuuta siimanohjainsangan särkymistä Erän suositus: Spro Necton DTX 420 RD riitautti työsopimuksensa testauksen varhaisvaiheessa, kun siimanohjain huonosti kiristettyine ruuveineen mulahti talvikoskeen. Siihen saakka työarvosanaksi kelvollinen. K E L A T E R Ä
L Testiin pyydettiin avokeloja, joiden tuli olla kauden 2009 uutuusmalleja
Jari Tuiskunen Jigittely vaatii omanlaisensa välineet, kuten kaikki muutkin kalastusmuodot. Tässä testissä yritämme löytää ahvenen ja kuhan jigittelijälle parhaat mahdolliset työkalut uusimmasta kelatarjonnasta.
AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA
AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA Säätämällä paremmat unet AeroFlex Familonin tuotekehitys pisti parastaan. Halusimme kehittää uuden tuoteperheen, jonka patjat ja tyyny ovat säädettävissä nukkujan painon ja
NUORTEN JOUKKUEKYSYMYS 1. Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan siimaan. (0,5p/oikea ominaisuus) A. Fluorocarbon Venyy enemmän
SM-tieto 2017, nuorten sarja NUORTEN JOUKKUEKYSYMYS 1. Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan siimaan. (0,5p/oikea ominaisuus) A. Fluorocarbon Venyy enemmän A. Fluorocarbon Pienempi muisti B. Monofiili Näkyy
ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE
ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE 1. PAINUMA 2. ULOSVAIMENNUS 3. HIDAS SISÄÄNVAIMENNUS 4. NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 5. MITÄ ISKUNVAIMENNIN ON 6. HIDAS vs NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 1. PAINUMAN ASETTAMINEN
Ensiluokkainen synteettinen sivellin
Ensiluokkainen synteettinen sivellin The Cotman -sarjaa on parannettu käyttämällä erikoista synteettisten kuitujen sekoitusta.valikoima takaa tutun laadun ja antaa lisäksi entistä paremman suorituskyvyn
SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN
Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY
Hyvästit ylipainomaksuille! Ultrakevyet
Hyvästit ylipainomaksuille! Ultrakevyet Lennoilla yhä tiukemmat laukkujen painorajat. Vertailimme testissä VERTAILEE matkalehti TEKSTI: TUISKU PIRTTIMÄKI JA TESTIRYHMÄ KUVAT: JORMA AULA höyhensarjan matkalaukkuja:
The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja
Inspiraatio The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja värikkäitä lämmittimiä mahdollistaa oman
Hyrräävä höyhensarja
L Soittokierros maahantuojille kertoi, ettei yhdenkään valikoimasta löydy Ultra Light -nimellä kulkevaa heittohyrrävapaa tai -kelaa. Pyysimme maahantuojia kuitenkin lähettämään vertailuumme keveimmän hyrrävapansa
Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi
Prosessikonsultaatio Lähtötilanteessa kumpikaan, ei tilaaja eikä konsultti, tiedä mikä organisaation tilanne oikeasti on. Konsultti ja toimeksiantaja yhdessä tutkivat organisaation tilannetta ja etsivät
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA
TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja
Onginta kilpailulajina
Onginta kilpailulajina Suomessa järjestetään pääasiassa kahdentyyppisiä onkikilpailuja; kesäonki- ja kilpaonkikilpailuja. Kummallekin lajille on omat sääntönsä. Kesäonginnassa, toisin kuin kilpaonginnassa,
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Heippa. Jari Vanhakylä
1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen
Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu.
Pesualtaat Olkoonpa altaasi valinnan lähtökohta säilytystilojen maksimointi, altaan helppohoitoisuus, ulkonäkö tai vaikka seinän rakenne, löytyy sinulle valikoimastamme sopiva ratkaisu. Runsas tuotevalikoimamme
SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM
SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM Model 4140 4160 LIIVI NAISILLE - STRETCH Perinteinen farkkuliivi. Kevyesti muotoon ommeltu. Kaulus ja nappikiinnitys. Sivutaskut, joissa puhelintasku ja ylimääräinen lisätasku.
GUIDE 24W. Tuulen- ja vedenpitävä keinonahkainen talvikäsine
GUIDE 24W Tuulen- ja vedenpitävä keinonahkainen talvikäsine Guide 24W on monipuolinen käsine työskentelyyn ulkona märissä ja kylmissä olosuhteissa. Tuulen- ja vedenpitävän kalvo, fleecevuori ja neulottu
Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos
Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE
Erään kelan matka markkinoille
Erään kelan matka markkinoille Kalastusvälineiden myyjä saa perhokelan myyntiin neljällä eri tavalla: 1. Ostetaan maahantuojalta joku merkkikela, halpa tai kallis, tarpeen mukaan. Tämä on se yleisin ja
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on
Testaajan eettiset periaatteet
Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.
Etäkokouksen onnistumisen välttämätön edellytys on kuulla ja tulla kuulluksi. Ympäristö saattaa olla avotoimisto, auto, mikä tahansa muu kuin
Etäkokouksen onnistumisen välttämätön edellytys on kuulla ja tulla kuulluksi. Ympäristö saattaa olla avotoimisto, auto, mikä tahansa muu kuin ideaalinen olosuhde neuvottelulle. Hyvällä taustamelua vaimentavalla
Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku
Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Puukomposiitti JUMA-Deck Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä
Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille
Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi
22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA
22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Chic Carelia's Feary Queene FI53164/09 8,5 kk ikäinen, erittäin lupaava narttupentu, jolla hyvät mittasuhteet, lupaava rungon
Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi
Baarikaappi Jatketaanpa samoilla linjoilla kuin edellisessä artikkelissa "tynnyrin mallinen baarikappi". Tällä kertaa esitellään hieman tavanomaisempi baarikaappi, joka on myöskin huomattavasti helpompi
nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.
Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani
Rapusyöttitesti särki ylivoimainen
Rapusyöttitesti särki ylivoimainen Perimätiedon mukaan rapusyöteistä parhain on kissan liha. Sitä on kuitenkin harvoin tarjolla, ja kalalla rapuja mertoihin tavallisimmin houkutellaan, mutta lenkkimakkaraa
PUHDISTUS JA PYYHINTÄ
Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Tarkastele käyttettyjä konepyyhkeitänne. Huomaatko että niistä valtaosa on vain osittain likaisia? Koska
NiKo SATTo. L Kun päätoimittaja ehdotti matalaprofiilihyrrien. ovat olleet toisessa testissä (Opiskelijabudjetilla
NiKo SATTo Urheiluhyrrät Nykyhyrrä on testiryhmän asettamien kriteerien mukaan kuin urheiluauto, matala ja nopea. Rynkytimme näitä urheiluhyrriä läpi kaksi tusinaa eli 24 kappaletta. Ferrarit erottuivat
Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com
3,17$%20%(5,16,'217$ Lohen pintaperhokalastus on mielenkiintoinen menetelmä vaiheessa, jossa lohi on vallannut oman asentopaikkansa joessa ja näyttäytyy kalastajalla asentopaikassaan. Pintaperhokalastuksessa
Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä
ISTUTETAANKO TURHAAN? Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä Jorma Piironen RKTL Joensuu Lohikalaistutuksilla tavoitellaan kalastettavaa kalakantaa.
KÄSISAHAT 2010 www.magnum-tools.com
www.manum-tools.com Puulla on Suomessa pitkät perinteet rakentamisen ja teollisuuden raaka-aineena. Puu on edelleen ainutlaatuinen luonnonmateriaali, joka sopii moniin käyttökohteisiin. isäksi puun työstäminen
AVOMAANKURKUN KASVATUS
AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun
IDO Showerama -suihkukaappi on uudistunut. Uudet ominaisuudet ja näkyvä markkinointi tekevät siitä menestystuotteen, johon sinun kannattaa tutustua.
IDO Showerama -suihkukaappi on uudistunut. Uudet ominaisuudet ja näkyvä markkinointi tekevät siitä menestystuotteen, johon sinun kannattaa tutustua. Uusi IDO Showerama 8-5 IDO Showerama -suihkukaapin menestystarina
LIIKELAHJAT Kevät 2015
LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas
Lehdistötiedote. Helpotusta keittiötöihin napin painalluksella 29.7.2015
Lehdistötiedote 29.7.2015 Hansgrohe tuo markkinoille uusia keittiöhanoja kätevällä Selectpainikkeella ja ulosvedettävillä pikapesimillä. Näiden uutuuksien avulla keittiössä työskentely muuttuu entistä
Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level
Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat
Toimintaperiaate: 2. Kytke virta vastaanottimeen käyttämällä virtalaitetta, jossa on merkintä "horsealarm receiver only".
Toimintaperiaate: 1. Kytke virta toistimeen käyttämällä virtalaitetta, jossa on merkintä "RadioLink only". Kun virta on kytketty toistimeen, laitteen vihreä valo välähtää. 2. Kytke virta vastaanottimeen
Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku
Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Komposiittipuu KINDWOOD Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä moniin
CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI
CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 CIBES PARALLEL Parallel-porrashissi on kehitetty erittäin huolellisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioiden, mikä näkyy sen ulkonäössä, toiminnallisessa ergonomiassa
906 Ohjeita käyttäjälle
1 Paino: n. 3 kg Tilavuus: n. 85 l Materiaali: PUR-polyesteri Runko: DUR -alumiinia Väri: oliivinvihreä Savotta 906 sopii leveytensä ja rakenteensa puolesta kaikille ruumiinrakenteille. Rinkassa on portaaton
Mukavuutta, jonka ansaitset
Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta
LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi. "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!"
LATE- lajittelijat, lajittelun uusi aikakausi "Asiakaskeskeiset ratkaisut - Palvelemme paremmin!" Useita malleja tarpeiden mukaan LATET "pähkinänkuoressa" Olemme kehittäneet uudenlaiseen ajatteluun perustuvat
Miksi liityit Rautanet-ketjun jäseneksi?
AVOIMET KOMMENTIT >kuvasto vieläkin liian laaja >Ostopäivillä tunsin tulleeni huijatuksi erään tavarantoimittajan kohdalla. Kilpalijat kauppasivat samaa tuotetta huomattavasti alle ostohintamme. vastaavaa
Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen
Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...
GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen
GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi
Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke
Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen
UUSI MINUN KIVÄÄRINI
UUSI MINUN KIVÄÄRINI M12 UUSI SUKUPOLVI ON VALMIS MENESTYKSEEN MINUN METSÄSTYKSENI Hirven metsästys pohjoisen ankarissa olosuhteissa vaatii vahvan luonteen. Kovat olosuhteet ja vaativa maasto laittavat
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Suomen markka-ajan kolikoiden pikahinnasto 2008
Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Suomen markka-ajan kolikoiden pikahinnasto 2008 A Kiinnostava aina kaikissa kuntoluokissa. Tarjoa! B Kiinnostava hyväkuntoisena. Tuo näytille. C Kiinnostava vain lyöntikiiltoisena
-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?
Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä
TYÖVALOT. ABL 500 LED SL Yksinkertainen mutta luotettava laatuvalo, 400 lumen. DT-liitin. 12/24V. IP68-IP69K. 101x57x97mm.
TYÖVALOT UUSI ABL LED COMPACT TYÖVALO ABL LED Compact on premiumluokan työvalo huokeaan hintaan. Valo on OEM-laatua varustettu laadukkaalla hejastimella, karkaistulla lasilla jossa jäänpoistotoiminto ja
VINTTURIT JA TARVIKKEET
50.3.10 Pienet ja kevyet alumiinivintturit WA 50 ja WA 100 Kompakti ja kevyt Suljettu rakenne Hiljainen käytössä Ιtselukkiutuva Kevyt kampivoima Irrotettava kampi Seinäkiinnitys Pintakäsittely: pulverimaalaus
GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI
GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,
Taustatiedot - Kaikki -
Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet
Valmistettu rankinta päivääsi varten
Valmistettu rankinta päivääsi varten SpeedMax XL.404 -sahausjärjestelmä 19HX-ketju + SpeedMax XL -terälaippa + ketjupyörä NOPEAMPI. VAHVEMPI. KESTÄÄ PITEMPÄÄN Käytettävyysaika on ratkaiseva tekijä. Yksityiskohtien
RAM Nordic AB. Kiinnitysratkaisu.
RAM Nordic AB Kiinnitysratkaisu GPS / Matkapuhelin GPS RAM kiinnikkeet soveltuu useimpiin ajoneuvoihin, joissa GPS:ää käytetään. RAM joustaa iskujen ja tärinän vaimentamiseksi. Se on oikea valinta, kun
TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO
2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 05 [ 089 ] ISKUNKESTÄ VÄ [ 01 ] ISKUNKESTÄVÄ [ 01 ] Iskunkestävä kaksiseinäinen rakenne suojaa mittarin ainutlaatuisesti. Vankka kaksiseinäinen
Housut / Paidat HOUSUT > IMPACT 08 VÄRI KOKO TUOTE HINTA
Housut / Paidat HOUSUT > IMPACT 08 Oranssi 28 0010904.010.028 205,00 Oranssi 30 0010904.010.030 205,00 Oranssi 32 0010904.010.032 205,00 Oranssi 34 0010904.010.034 205,00 Oranssi 36 0010904.010.036 205,00
PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu
Puristustyökalut Alkuasentoon palautus varmistaa aina saman luotettavan, vedenpitävän liitoksen. Tuottavat erinomaista laatua ja kestävyyttä tukena RIDGIDin elinikäinen takuu. Mallien määrä Kapasiteetti
Peltolan uutiset 3/2011
Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras
KÄYTTÖOHJE KENTTÄPUHELIN LM ERICSSON M/37
1 (10) KÄYTTÖOHJE KENTTÄPUHELIN LM ERICSSON M/37 2 (10) 1. SISÄLLYS 1. Sisällys... 2 2. Kenttäpuhelin M/37... 3 3. Yleistä puheluista... 4 4. Kenttäpuhelimen kytkeminen ja käyttöönotto... 4 4.1 Paristojen
Kaapelikelavaunu JKS 750V
Kaapelikelavaunu JKS 750V Kaapelikelavaunu kevyempiin verkonrakennuksen tarpeisiin Kokonsa puolesta JKS 750 soveltuu erinomaisesti antenniurakoitsijoiden ja sähköasennusliikkeiden käyttöön. Vaunu on tarkoitettu
Jousella kalastus. SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi. versio 1.0. 2010 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry
Jousella kalastus SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi versio 1.0 Mitä kalastusasetus säätää? Jousikalastus rinnastetaan atraimella ja harppuunalla kalastamiseen. Kalastusasetus
a Strong Aura Aura SI PARHAAKSI KATTOSI PARHAAKSI pi betonikattotiili Ulkomitat: erikoispinnoitteella
a Strong Aura Aura attotiili AURA-kattotiili perinteisenä betonikattotiilenä perinteisenä betonikattotiilenä sopii sopii ltaan suomalaisiin muotoilultaan rakennuksiin. suomalaisiin Kattotiilen rakennuksiin.
Nero Juoksija hierontakaari Vaikuttavuustestaus
Nero Juoksija hierontakaari Vaikuttavuustestaus Vaikuttavuustestauksen sisältö Testaajaryhmä Tulokset Yhteenveto Tested-tunnus Vaikuttavuustestauksen sisältö Nero Juoksija hierontakaaren käytöstä saatava
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla
AIHE: IMC, Hawk, Lindberg 1:32 rata-autoista 06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla 1960-luvun rata-autobuumista pyrki sen huippuvuosina osalliseksi useampikin pienoismallivalmistaja, osalla yritys katkesi
TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta.
TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta. Lumi- ja ulkotyövälineet 2013 1 Lumikolat Mikko Lumikola LUK-80 Mikko on markkinoiden ainoa lumikola, jossa huulilevyn päädyt nousevat ylös ja estävät kuupan reunan
Ryhmä 6-01 Tuotekoodi: 1112-6-ESITE 02/11. Jarrunosien laatumerkit Koivuselta!
Ryhmä 6-01 Tuotekoodi: 1112-6-ESITE 02/11 Jarrunosien laatumerkit Koivuselta! Zimmermann-jarrulevyt Zimmermann Sport Vuosien kokemus ja saksalainen osaaminen yhdistettynä ensiluokkaisiin valmistusmateriaaleihin
Valmiiksi pakattujen hedelmä- ja vihannestuotteiden punnitusselvitys 4/2018
Valmiiksi pakattujen hedelmä- ja vihannestuotteiden punnitusselvitys 4/2018 Valmiiksi pakattujen hedelmä- ja vihannestuotteiden punnitusselvitys Hedelmät ja vihannekset myydään kaupoissa pääsääntöisesti
Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser
Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper Luotettavaa suorituskykyä maan päällä, putkissa ja kaivoissa Leica Geosystemsin Piper-putkilasersarjaan voi luottaa joka tilanteessa Putkessa
3-PALANEN KYTKINLEVY Vahvin levyvaihtoehto. Ainoastaan kilpakäyttöön, on/off tyyppinen. Halk. 200mm. 4910 3-palanen kytkinlevy
HEAVY DUTY KYTKINLEVYT Erittäin vahva ja kestävä. Tätä levyä voit käyttää sekä vakioettä kilpamoottoreissa, tehoiltaan noin 150Hv:aan asti. Löytyy myös "pehmeämpi malli" jousitetulla keskiöllä 4905 HD-kytkinlevy,
Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla
Maastotietokannan torrent-jakelun shapefile-tiedostojen purkaminen zip-arkistoista Windows-komentojonoilla Viimeksi muokattu 5. toukokuuta 2012 Maastotietokannan torrent-jakeluun sisältyy yli 5000 zip-arkistoa,
muutamassa minuutissa Pystytät
X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!
Millainen maailmani pitäisi olla?
Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta
Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Raivaussahan terän teroittaminen Yksi tärkeimpiä kulmakiviä raivaussahatyöskentelyssä
Sisusta kauniilla lämmöllä
Sisusta kauniilla lämmöllä www.stravent.fi PANEELIRADIAATTORIT MODUL COMPACT INTEGRA Standardiradiaattori integroidulla venttiilillä Modul Compact Integra on varustettu integroidulla venttiilillä ja on
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
Arki asettaa sohville ja lepotuoleille omat tiukat vaatimuksensa. Pyörivä ARVIKAlepotuoli on testattu huolellisesti, jotta voimme olla varmoja, että
ARVIKA Arki asettaa sohville ja lepotuoleille omat tiukat vaatimuksensa. Pyörivä ARVIKAlepotuoli on testattu huolellisesti, jotta voimme olla varmoja, että se täyttää tiukimmat sekä koti- että ammattikäytölle
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI
PROGEO -PYÖRÄTUOLIT Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI Joker Ultrakevyt kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli sisäja ulkokäyttöön. Erinomainen ohjailtavuus ja liikuteltavuus ovat Joker-tuolin
SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.
SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä
GAERNE SAAPPAAT > G_RS GAERNE AJOSAAPPAAT GAERNE SAAPPAAT > G_RW AQUATECH GAERNE SAAPPAAT > G_RT AQUATECH
> G_RS > G_RW AQUATECH Musta 39 G2345-001/39 299,00 Musta 40 G2345-001/40 299,00 Musta 41 G2345-001/41 299,00 Musta 42 G2345-001/42 299,00 Musta 43 G2345-001/43 299,00 Musta 44 G2345-001/44 299,00 Musta
Baby-Merc lastenvaunut Käyttöohjeet
Baby-Merc lastenvaunut Käyttöohjeet Kiitos, että olet valinnut tuotteemme! Olemme varmoja, että tulet olemaan tyytyväinen lastenvaunuihimme. Ennen kuin käytät lastenrattaita, on erittäin suositeltavaa
Useasti Kysyttyä ja Vastattua
1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai
Kirami Oy Vapaa-ajan elämyksiä
- 1 - Kirami Oy Vapaa-ajan elämyksiä Geyser kuumakylpyaltaat sopivat niin matkailukeskukseen, kotipihaan kuin mökillekin. Nauti ulkona kylpemisen ilosta kesät talvet, säällä kuin säällä. Valmistamme ja
TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.
TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös
Taljajousen ostaminen
Taljajousen ostaminen SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi Versio 1.0 Ensimmäisen taljajousen ostaminen Onneksi olkoon päätöksestäsi aloittaa uusi, hieno harrastus! Toivomme sinun
Päivittäinen käyttö vaatii sohvilta ja lepotuoleilta paljon. ARILD-sarjan tuotteet testataan huolellisesti, jotta voimme olla varmoja, että ne
ARILD Päivittäinen käyttö vaatii sohvilta ja lepotuoleilta paljon. ARILD-sarjan tuotteet testataan huolellisesti, jotta voimme olla varmoja, että ne täyttävät tiukimmat kotikäytölle asetetut laatu- ja
MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?
1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon
Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori
Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014
Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?
Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PYYHINTÄ
Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PYYHINTÄ Vilkaise käytettyjä konepyyhkeitänne. Huomasitko että niistä valtaosa on vain osittain likaisia? Monet yritykset ostavat
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
KÄYTTÖ- JA TURVALLISUUSOHJE Hase Trets -nojapyörä
KÄYTTÖ- JA TURVALLISUUSOHJE Hase Trets -nojapyörä Hase Trets soveltuu käytettäväksi tavallisena nojapyöränä tai peräpyöränä toiseen polkupyörään kiinnitettynä. Rungon pituutta voidaan muuttaa, joten pyörä
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa