Lehdistötiedote. Helpotusta keittiötöihin napin painalluksella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lehdistötiedote. Helpotusta keittiötöihin napin painalluksella 29.7.2015"

Transkriptio

1 Lehdistötiedote Hansgrohe tuo markkinoille uusia keittiöhanoja kätevällä Selectpainikkeella ja ulosvedettävillä pikapesimillä. Näiden uutuuksien avulla keittiössä työskentely muuttuu entistä helpommaksi! Helpotusta keittiötöihin napin painalluksella Hansgrohe on kehittänyt innovaation, jolla helpotetaan arkisia toimia keittiössä. Vuoden 2015 uutuuskeittiöhanoissa on toiminto, jossa hanan voi avata ja sulkea kätevästi napin painikkeella. Uutuushanoissa avauspainike sijaitsee ulosvedettävän pikapesimen päässä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että kattilan tai kannun voi täyttää tason päällä eikä raskasta kattilaa tarvitse nostaa hanan alle tiskialtaan päälle. Enemmän liikkumatilaa keittiöön Hanat ovat keittiön useimmin käytettäviä laitteita: keittiöhanaa voidaan käyttää päivittäin jopa 90 kertaa! Ulosvedettävät pikapesimet keittiöhanoissa helpottavat monenlaisia keittiössä tehtäviä askareita kuten kattiloiden täyttäminen, vihannesten huuhtelu, yrttien kastelu tai isojen peltien peseminen. Vielä kun pikapesimeen on lisätty kätevä veden aukaisu- ja sulkemistoiminto, on työskentely keittiössä entistä helpompaa. Huippumuotoilua keittiöön

2 Uusien Metris Select ja Talis Select -keittiöhanojen moderni muotokieli sopii mainiosti erilaisiin keittiötyyleihin. Muotoilussa on otettu erityisesti huomioon käyttäjäystävällisyys, joka ilmenee mm. hanan rungon ja juoksuputken sulavassa yhdistymisessä, mikä helpottaa puhdistamista. Ulosvedettävään pikapesimeen on helppo tarttua ja siitä saa hyvän, tukevan ja ergonomisen otteen. Pesimen päällä olevasta Selectpainikkeesta vedentulon voi tarvittaessa sulkea ja avata. Veden voimakkuus ja lämpötila säädetään normaalisti kahvasta. Rungossa oleva kahva on sijoitettu pystysuoraan, joka mahdollistaa hanan asentamisen lähelle seinää.

3 Hansgrohe on Hansgrohe Groupin kylpyhuone- ja keittiöhanojen sekä suihkujen premium brändi. Hansgrohen tuotteet ovat tunnettuja moderneista teknologioista, innovatiivisesta muotoilusta ja erittäin hyvästä toiminnallisesta laadusta. Hansgrohen kylpyhuone- ja keittiötuotteet ovat voittaneet lukuisia muotoilupalkintoja ympäri maailman. Hansgrohen keksintöjä ajan saatossa ovat olleet mm. suihkutanko, erilaiset säädettävät suihkumuodot, QuickClean-puhdistustoiminto ja vettä säästävä EcoSmart-teknologia. Uuden helppotoimisen Select-teknolgian myötä Hansgrohe on kansainvälisesti yksi johtavista innovaattoreista saniteettialalla. Tutustu Hansgroheen ja sen brändeihin: Design-johtaja saniteettialalla International Forum Design (if) listaa vuosittain maailman parhaat Designyritykset. Vuoden 2015 listauksessa Hansgrohe SE on sijalla 11, kaikkiaan noin 2000 yrityksen joukossa. Hana- ja suihkuekspertti Hansgrohe päihittää pisteillään sellaiset yritykset kuin Daimler, Volkswagen ja adidas, ja on saniteettialan yritysten design-listan ensimmäinen. Lisätietoja: Hansgrohe Suomi - Markkinointi - Sonja Nurminen Phone: Fax: sonja.nurminen@hansgrohe.fi

4 Kuvagalleria Hansgrohe Metris Select ja Talis Select keittiöhanat ulosvedettävillä pikapesimillä Hansgrohe_Metris_Select_ Hansgrohe_Talis_Select_ Hansgrohe_Metris_Select _Keyvisual Keittiöhanojen rungossa sijaitsevasta kahvasta säädetään veden lämpötilaa ja voimakkuutta. Veden virtaus voidaan kahvan avaamisen jälkeen sulkea ja avata Select-painikkeesta, joka sijaitsee pikapesimen päässä. Kahva voidaan jättää pysyvästi auki-asentoon. Esisäädetty lämpötila ja voimakkuus säilyvät. Hansgrohe_Metris_Select_Workflow_ Select-toiminto helpottaa työskentelyä pesualtaan ympärillä. Ergonominen ulosvedettävä pikapesin luo lisää liikkumatilaa ja tekee yrttien kastelun, pesualtaan pesemisen tai kattiloiden täyttämisen entistä miellyttävämmäksi.

5 Hansgrohe_Metris_Select _Workflow_ Hansgrohe_Talis_Select_Workflow_ Pikapesimen käytön jälkeen letkun päässä oleva lisäpaino vetää pesimen paikoilleen ja magneettinen pidike pitää pesimen napakasti paikoillaan rungossa. Juoksuputkessa on 150 kääntörajoitin, joten se sopii täydellisesti kahden altaan pesualtaille. Hansgrohe_Metris Select_keittiöhana Hansgrohe_TalisSelect_keittiöhana Metris Select ja Talis Select keittiöhanoja on saatavillä myös ilman ulosvedettäviä pikapesimiä. Näissä malleissa veden tuloa ohjaava Selectpainike sijaitsee juoksuputken päässä. Tekijänoikeus: Huomioithan, että käyttöoikeutemme dokumentissa esiintyviin kuviin ovat rajalliset. Kaikki muut oikeudet kuuluvat kuvat ottaneille valokuvaajille. Dokumentissa esiintyviä kuvia saa julkaista maksutta vain, jos niillä selvästi ja nimenomaisesti esitellään tai mainostetaan Hansgrohe SE:n toimintoja, tuotteita tai projekteja ja/tai sen tuotemerkkejä (Axor, Hansgrohe, Pharo ja Pontos). Kaikki muut julkaisumuodot edellyttävät kyseisen tekijänoikeuden omistajan lupaa, ja korvaus on suoritettava tekijänoikeuden omistajan kanssa sovitulla tavalla.

Lehdistötiedote. Hansgrohen lasipintaisilla suihkuilla uudenlaista eleganssia suihkuun 29.7.2015

Lehdistötiedote. Hansgrohen lasipintaisilla suihkuilla uudenlaista eleganssia suihkuun 29.7.2015 Lehdistötiedote 29.7.2015 Hansgrohe vuoden 2015 suihku-uutuudet ovat täynnä upeita innovaatioita, jotka tuottavat käyttäjälleen täydellistä suihkunautintoa. Yläsuihkut ja termostaatit ovat saaneet tyylikkään

Lisätiedot

hansgrohe Unica Comfort: Tukeva suihkutanko tuo turvaa ja mukavuutta suihkuun

hansgrohe Unica Comfort: Tukeva suihkutanko tuo turvaa ja mukavuutta suihkuun Lehdistötiedote 24.3.2017 hansgrohe Unica Comfort: Tukeva suihkutanko tuo turvaa ja mukavuutta suihkuun hansgrohe_unicacomfortset_ambiencehand01 hansgrohe_unicacomfort_people01 Copyright: hansgrohe / Hansgrohe

Lisätiedot

Kestävää suihkuttelua Hansgrohen uusilla Crometta suihkuilla

Kestävää suihkuttelua Hansgrohen uusilla Crometta suihkuilla Lehdistötiedote 12.10.2016 Hansgrohen uudet Crometta suihkut yhdistävät vedensäästön ja huippumuotoilun. Kestävää suihkuttelua Hansgrohen uusilla Crometta suihkuilla Kansainväliset ympäristöluokitukset

Lisätiedot

Suositut Croma-suihkut on tuotu uudelle vuosituhannelle

Suositut Croma-suihkut on tuotu uudelle vuosituhannelle Lehdistötiedote Hansgrohen Select-teknologialla varustetut suihkut ja hanat ovat vakuuttaneet niin kuluttajat kuin ammattilaisetkin. Hansgrohe tuo Selectteknologian nyt myös supersuosittuihin Croma-suihkuihin

Lisätiedot

Kahdeksan if DESIGN AWARD -muotoilupalkintoa Axor ja Hansgrohe -tuotteille

Kahdeksan if DESIGN AWARD -muotoilupalkintoa Axor ja Hansgrohe -tuotteille Lehdistötiedote 26.2.2016 Muotoilupalkintoja satelee saksalaiselle suihku- ja hanavalmistaja Hansgrohelle. Kahdeksan if DESIGN AWARD -muotoilupalkintoa Axor ja Hansgrohe -tuotteille Hansgrohe SE:n kahdeksalle

Lisätiedot

AXORille kultaa vuoden 2017 if DESIGN AWARDS palkintojenjaossa Hansgrohe Group muotoilupalkintolistalla sijalla 6

AXORille kultaa vuoden 2017 if DESIGN AWARDS palkintojenjaossa Hansgrohe Group muotoilupalkintolistalla sijalla 6 Lehdistötiedote 23.3.2017 2107 if DESIGN AWARDS -muotoilupalkinnot jaettiin Münchenissä 10.3.2017 AXORille kultaa vuoden 2017 if DESIGN AWARDS palkintojenjaossa Hansgrohe Group muotoilupalkintolistalla

Lisätiedot

Select -keittiöhanat. Uudenlaista vapautta keittiössä.

Select -keittiöhanat. Uudenlaista vapautta keittiössä. Select -keittiöhanat. Uudenlaista vapautta keittiössä. Metris Select 320 ulosvedettävällä juoksuputkella Keittiössä painikkeen verran edellä. Hanan avaaminen ja sulkeminen. Select-painikkeella avaat ja

Lisätiedot

Sisältö. Keittiöhanat. Tuotekatsaus. Teknologia

Sisältö. Keittiöhanat. Tuotekatsaus. Teknologia Sisältö Keittiöhanat Hansgrohe Metris Select... 04 Hansgrohe Metris... 08 Hansgrohe PuraVida... 14 Hansgrohe Talis... 20 Hansgrohe Focus... 24 Axor Starck... 32 Axor Citterio... 38 Axor Citterio M... 42

Lisätiedot

AXOR ja hansgrohe brändit näyttävästi esillä ISH messuilla

AXOR ja hansgrohe brändit näyttävästi esillä ISH messuilla Lehdistötiedote 28.3.2017 Saksalainen hana- ja suihkuvalmistaja Hansgrohe Group oli näyttävästi esillä maailman johtavilla LVI-alan ISH 2017 -messuilla Frankfurtissa maaliskuun puolivälissä. AXOR ja hansgrohe

Lisätiedot

KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma

KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma Yritys Hansgrohe on toiminut kylpyhuoneteollisuuden pioneeryrityksenä jo 100 vuoden ajan. Tuotteidemme innovatiivisuus ja funktionaalisuus ilmenee täydellisenä

Lisätiedot

MUODON JA TOIMINTOJEN EDELLÄKÄVIJÄ. Uudet Talis -kylpyhuonehanat nyt varustettu myös Select -teknogialla.

MUODON JA TOIMINTOJEN EDELLÄKÄVIJÄ. Uudet Talis -kylpyhuonehanat nyt varustettu myös Select -teknogialla. MUODON JA TOIMINTOJEN EDELLÄKÄVIJÄ. Uudet Talis -kylpyhuonehanat nyt varustettu myös Select -teknogialla. Talis Design-historia ENSILUOKKAINEN INNOVAATIO. KORKEALAATUISTA MUOTOILUA. Hansgrohe ja Phoenix

Lisätiedot

Kuvakatsaus Hansgrohe PuraVida

Kuvakatsaus Hansgrohe PuraVida 1 Lehdistötiedote, elokuu 2009 Habitare-messut, Ahead!-designalue 9.-13.9.2009, Helsingin Messukeskus Halli 5, osasto B19 Kuvakatsaus Hansgrohe PuraVida HG_PuraVida_Ambience_01 HG_PuraVida_Ambience_02

Lisätiedot

Axor One: Uusi interaktiivinen tapa ohjata suihkua designed by Barber & Osgerby

Axor One: Uusi interaktiivinen tapa ohjata suihkua designed by Barber & Osgerby Lehdistötiedote Maailman ensi-ilta London Design Festivaleilla 22.9.2015 Axor One: Uusi interaktiivinen tapa ohjata suihkua designed by Barber & Osgerby Schiltach/Lontoo, syyskuu 2015. Mitä jos suihkusta

Lisätiedot

Kuvakatsaus Axor Starck ShowerCollection. Tunnelmakuvia. Lehdistötiedote, elokuu 2009

Kuvakatsaus Axor Starck ShowerCollection. Tunnelmakuvia. Lehdistötiedote, elokuu 2009 Lehdistötiedote, elokuu 2009 Habitare-messut, Ahead!-designalue 9.-13.9.2009, Helsingin Messukeskus Halli 5, osasto B19 Kuvakatsaus Axor Starck ShowerCollection Tunnelmakuvia "Axor Starck ShowerCollection

Lisätiedot

Hansgrohe TÜV-tarkastetut suihkut NEW. Unica Comfort lisää turvallisuutta ja mukavuutta kylpyhuoneeseen

Hansgrohe TÜV-tarkastetut suihkut NEW. Unica Comfort lisää turvallisuutta ja mukavuutta kylpyhuoneeseen Hansgrohe TÜV-tarkastetut suihkut NEW Unica Comfort lisää turvallisuutta ja mukavuutta kylpyhuoneeseen Unica Comfort -suihkusetit Raindance Select S 120 -käsisuihku ja Unica Comfort -suihkutanko 1,10 m,

Lisätiedot

Sisältö. Keittiöhanat. Tuotekatsaus. Teknologia

Sisältö. Keittiöhanat. Tuotekatsaus. Teknologia Sisältö Keittiöhanat Tuotekatsaus Teknologia Hansgrohe PuraVida... 04 Hansgrohe Metris... 10 Hansgrohe Talis... 16 Hansgrohe Focus... 20 Axor Starck... 28 Axor Citterio... 34 Axor Citterio M... 38 Axor

Lisätiedot

Suomen suosituimmat. Hansgrohe-tuotteet. Hansgrohe SE. All rights reserved. 1

Suomen suosituimmat. Hansgrohe-tuotteet. Hansgrohe SE. All rights reserved. 1 Suomen suosituimmat Hansgrohe-tuotteet Hansgrohe SE. All rights reserved. 1 Sisältö. Keittiöhanat. Focus-keittiöhana pesukoneventtiilein 3 Focus-keittiöhana pesukoneventtiilein 4 Talis S² Variarc -keittiöhana

Lisätiedot

Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset

Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset Be inspired by Danish Design FERN Twist & Save - sinä valitset Päätä itse miten, missä ja paljonko haluat säästää vettä Veden säästäminen on helpointa aloittaa sieltä missä sitä eniten käytät, yleisimmin

Lisätiedot

Axor antoi maailmankuuluille arkkitehdeille ja designereille täysin vapaat kädet yksilöllisten hanojen luomiseen

Axor antoi maailmankuuluille arkkitehdeille ja designereille täysin vapaat kädet yksilöllisten hanojen luomiseen Lehdistötiedote 20.4.2016 Axor WaterDream 2016 -konseptituotteet esiteltiin FuoriSalonessa Milanossa 11. 17.4.2016. Axor antoi maailmankuuluille arkkitehdeille ja designereille täysin vapaat kädet yksilöllisten

Lisätiedot

Metris. Kaiken kokoisiin tiloihin.

Metris. Kaiken kokoisiin tiloihin. Metris Kaiken kokoisiin tiloihin. Metris. Hansgrohe Kuinka korkea on tarpeeksi korkea sinulle Löydä uusi Metris-tuotevalikoima. ComfortZone l/min 5,0 Vesi on olennainen osa jokapäiväistä olemassaoloamme.

Lisätiedot

Hansgrohe Hinnasto 2015

Hansgrohe Hinnasto 2015 01800180 6350300 4011097347240 ibox universal runko-osa DN15/DN20 132.00 163.68 01/01/2015 01850180 6350307 4011097677545 ibox universal runko-osa suluilla DN15/DN20 171.49 212.65 01/01/2015 02024000 4011097100005

Lisätiedot

Axor Universal lisävarusteet: Järjestyksen estetiikkaa

Axor Universal lisävarusteet: Järjestyksen estetiikkaa Lehdistötiedote 18.8.2016 Axorin nerokkaat lisävarusteet kylpyhuoneeseen, suihkuun ja keittiöön Axor Universal lisävarusteet: Järjestyksen estetiikkaa Modulaarinen, monitoiminen ja universaali: mm. pyyhetankoja,

Lisätiedot

Tuote-ehdotuksia projekteihin

Tuote-ehdotuksia projekteihin Tuote-ehdotuksia projekteihin 2019 Kokonaisuu s 1 = Ve tt ä sää s t ä vä r atkaisu suositushinna t yht eensä noin 697 al v 0 % Pes u a lla s h a n a Focus 70 Bidette pesuallashana ilman pohjaventtiiliä.

Lisätiedot

Be inspired by Danish Design R O W A N. The Noble Truth of Complexity

Be inspired by Danish Design R O W A N. The Noble Truth of Complexity Be inspired by Danish Design R O W A N The Noble Truth of Complexity k e i t t i ö MiniMAListista tyylikkyyttä ROWAN- hanasarjassa toteutuu täydellisesti Damixan perusajatus ja filosofia hanasuunnittelusta.

Lisätiedot

NEWS SELECT: VALITSE SUIHKUNAUTINTOSI VUODEN 2014 UUTUUDET

NEWS SELECT: VALITSE SUIHKUNAUTINTOSI VUODEN 2014 UUTUUDET S SELECT: VALITSE SUIHKUNAUTINTOSI VUODEN 2014 UUTUUDET HYVÄ LUKIJA, Hansgrohe on tunnettu siitä, että se luo jatkuvasti uusia vesinautintoja. Niin kuin nyt, kun uusi Select-teknologia on lanseerattu markkinoille.

Lisätiedot

MALLI TUOTE/VÄRI LVI No. TUOTE No. GUSTAVSBERG. Hanat ja varaosat Ohjehinnasto 01.12.1999

MALLI TUOTE/VÄRI LVI No. TUOTE No. GUSTAVSBERG. Hanat ja varaosat Ohjehinnasto 01.12.1999 GUSTAVSBERG Hanat ja varaosat Ohjehinnasto 01.12.1999 Sisällysluettelo SAFE Pesuallashanat 4-5 Pesuistuinhanat 6 Kurahuoltohanat 7 Keittiöhanat 8-9 Kylpy - / suihkuhanat 10-14 Vaihtimet/ejektorit 15 ARCTIC

Lisätiedot

APU-TUOTE KYLPYHUONEET

APU-TUOTE KYLPYHUONEET APU-TUOTE KYLPYHUONEET SKANDINAAVISTA SUUNNITTELUA, TEKNISTÄ OSAAMISTA JA HELPPOKÄYTTÖISYYTTÄ www.aputuote.fi ROPOX SWING PESUALLAS JA TELAKKA Altaan muoto, liikkuvuus ja koko varmistavat, että istuvalla

Lisätiedot

Rentouttavan pehmeä mikrohienojen pisaroiden ansiosta. UUSI. Raindance Select S suihkut uudella PowderRain-suihkumuodolla.

Rentouttavan pehmeä mikrohienojen pisaroiden ansiosta. UUSI. Raindance Select S suihkut uudella PowderRain-suihkumuodolla. hansgrohe Raindance Select S PowderRain-suihkulla UUSI Rentouttavan pehmeä mikrohienojen pisaroiden ansiosta. Raindance Select S suihkut uudella PowderRain-suihkumuodolla. 2 hansgrohe Tarina hansgrohe

Lisätiedot

GROHE KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT

GROHE KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT GROHE Varastovalikoima GROHE KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT VARASTOVALIKOIMA GROHE TUOTE-EDUT GROHE TEKNOLOGIAT GROHE STARLIGHT 5 VUODEN TAKUU GROHE tarjoaa vähintään viiden vuoden täyden tuotetakuun kaikille

Lisätiedot

Uusi Oras Cubista luksusta ja käytännöllisyyttä

Uusi Oras Cubista luksusta ja käytännöllisyyttä Uusi Oras Cubista luksusta ja käytännöllisyyttä Tutustu uuteen Oras Cubistaan osoitteessa www.oras.com Kosketusvapaa Oras Cubista uutta muotoilua ja käytännöllisyyttä koteihin ainutlaatuinen Bidetta Oras

Lisätiedot

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita www.lapetek.com Toiminnallinen muotoilu, optimaalinen tilankäyttö, helppo puhdistaa. Uusi BLANCOSELECT. Täydellinen

Lisätiedot

Metris. Talis. Focus. ComfortZone. Kaiken kokoisiin tiloihin.

Metris. Talis. Focus. ComfortZone. Kaiken kokoisiin tiloihin. Metris. Talis. Focus. ComfortZone. Kaiken kokoisiin tiloihin. 02 Hansgrohe ComfortZone Suo itsellesi lisää tilaa. Metris-, Talis- ja Focus-hanoilla. Kylpyhuone on pitkään ollut enemmän kuin pelkkä paikka

Lisätiedot

GUSTAVSBERG/ ATLANTIC HANA, JOKA ASETTAA UUDEN STANDARDIN

GUSTAVSBERG/ ATLANTIC HANA, JOKA ASETTAA UUDEN STANDARDIN GUSTAVSBERG/ ATLANTIC HANA, JOKA ASETTAA UUDEN STANDARDIN ATLANTIC / HANAT MUOTOILUA, JOKA TEKEE ARJESTA PAREMPAA Gustavsbergin uusi hanasarja on osoitus siitä, että kaunis muotoilu on myös käytännöllistä.

Lisätiedot

Be inspired by Danish Design. Tradition

Be inspired by Danish Design. Tradition Be inspired by Danish Design Tradition m o d e r n i s s a m u o d o s s a Perinteisen ja romanttisen tyylin innoittamat uudet yksiotteiset Tradition hanat ovat täydellinen esimerkki klassisesta tuotteesta

Lisätiedot

Vuoden 2017 uutuuksista esittelemme Blanco Pleon -allasperheen, joka on markkinoiden tilavin 1-altaisten allasmallisto.

Vuoden 2017 uutuuksista esittelemme Blanco Pleon -allasperheen, joka on markkinoiden tilavin 1-altaisten allasmallisto. Jos et pysty lukem aan tätä viestiä, klikkaa tästä Hei, Uudet Lapetek-hanat ovat nyt saatavissa. Valikoiman lähtökohtana on ollut suunnitella tyylikäs ja ajaton hanamallisto, joka sopii yhteen suosituimpien

Lisätiedot

HINNASTO Suositushinnat kuluttajamyyntiin Hinnat ovat voimassa 1. tammikuuta 2011 alkaen

HINNASTO Suositushinnat kuluttajamyyntiin Hinnat ovat voimassa 1. tammikuuta 2011 alkaen HINNASTO Suositushinnat kuluttajamyyntiin Hinnat ovat voimassa 1. tammikuuta 2011 alkaen Emme vastaa painovirheistä SISÄLTÖ SUIHKUSETIT... 1 KEITTIÖHANAT... 6 TERMOSTAATTIHANAT SUIHKUUN & KYLPYYN... 7

Lisätiedot

Hyvä olo löytyy suihkun alta. Kaatosade, sadekuuro, pisaroiden. Enemmän iloa suihkuun. Suurempi suihkunautinto sekoittamalla ilmaa veden joukkoon

Hyvä olo löytyy suihkun alta. Kaatosade, sadekuuro, pisaroiden. Enemmän iloa suihkuun. Suurempi suihkunautinto sekoittamalla ilmaa veden joukkoon Suihkujärjestelmät Hyvä olo löytyy suihkun alta. Kaatosade, sadekuuro, pisaroiden leikki On olemassa paljon nimiä sille, mitä Hansgrohen suihkun alla voi kokea. Ja koska suihkun koko lisää suihkun nautittavuutta,

Lisätiedot

Hansgrohe esite ammattilaisille. Suunnittelu ja asennus. Tyyliä ja toimivuutta: uusi Hansgrohe Ecostat Select

Hansgrohe esite ammattilaisille. Suunnittelu ja asennus. Tyyliä ja toimivuutta: uusi Hansgrohe Ecostat Select Hansgrohe esite ammattilaisille Suunnittelu ja asennus Tyyliä ja toimivuutta: uusi Hansgrohe Puhdasta suihkunautintoa hienoimmillaan. Raindance Select Showerpipe 360 Paras tapa nauttia vedestä. Suhtaudumme

Lisätiedot

Ideoita vedelle. Suihkuja ja hanoja kylpyhuoneeseen ja keittiöön.

Ideoita vedelle. Suihkuja ja hanoja kylpyhuoneeseen ja keittiöön. Ideoita vedelle. Suihkuja ja hanoja kylpyhuoneeseen ja keittiöön. S i s ä l t ö. Mistä Hansgrohe tunnetaan. 4 Suihkunautintoa. Rainmaker Select 14 Suihkuvaihtoehdot 30 Suihkumuodot 32 Käsisuihkut 34 Suihkusetit

Lisätiedot

Ideoita vedelle. Suihkut Suihkujärjestelmät Hanat

Ideoita vedelle. Suihkut Suihkujärjestelmät Hanat Ideoita vedelle. Suihkut Suihkujärjestelmät Hanat S i s ä l t ö. Teknologiaa Suihkut ja termostaatit. Suihkuvaihtoehdot 6 Select 8 Muut suihkuteknologiat 10 Suihkuohjelmat 12 Käsisuihkut ja suihkusetit

Lisätiedot

Ideoita vedelle. Suihkut ja hanat

Ideoita vedelle. Suihkut ja hanat Ideoita vedelle. Suihkut ja hanat S i s ä l t ö. Teknologiaa 10 suihkuun liittyvää tosiasiaa ja mielihalua. 4 Select Quality Made by Hansgrohe. 6 Voit vaihtaa suihkutoiminnon tai suihkun helposti pelkällä

Lisätiedot

2722F Oras Optima - Keittiöhana, 230/5 V

2722F Oras Optima - Keittiöhana, 230/5 V 2722F Oras Optima - Keittiöhana, 230/5 V EAN: 6414150070051 LVI (Suomi): 6219075 Älykäs keittiöhana, jossa EasyGrip-kahvat kuumalle ja kylmälle vedelle, kosketusvapaa toiminto, lämpötilanäyttö, jossa kuuman

Lisätiedot

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23 K 2 PREMIUM HOME Pienen kokonsa ansiosta painepesuri on näppärä käytössä ja vie hyvin vähän säilytystilaa. Varusteet: T 50 terassipesuri, jolla tasopinnat puhdistuvat kätevästi ilman roiskeita, puhditusainetiiviste

Lisätiedot

Round T Tapwell kohdehanoja

Round T Tapwell kohdehanoja Round T Tapwell kohdehanoja 2010 Tapwell on vain muutamassa vuodessa noussut tunnetuksi ja arvostetuksi keittiö- ja kylpyhuonehanojen toimittajaksi kuluttajamarkkinoilla. Käyttäjät tietävät mitä Tapwell-nimi

Lisätiedot

Sisältö. Teknologiat.

Sisältö. Teknologiat. Suomen suosituimmat Hansgrohe-tuotteet 2015 Sisältö. Keittiöhanat. Logis 220 keittiöhana pesukoneventtiillä 3 Focus 220 keittiöhana pesukoneventtiillä 4 Focus 260 keittiöhana pesukoneventtiilillä 5 Talis

Lisätiedot

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen www.lapetek.fi Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Allas: BLANCO ADON XL 6 S, SILGRANIT PuraDur, valkoinen Hana: BLANCO ALTA-S

Lisätiedot

Avantgarde. Modern. Classic. PuraVida 110 PuraVida 150 PuraVida 400. Metris 110 Raindance Select150 Raindance E360. Talis 80 Croma 100 Croma 160

Avantgarde. Modern. Classic. PuraVida 110 PuraVida 150 PuraVida 400. Metris 110 Raindance Select150 Raindance E360. Talis 80 Croma 100 Croma 160 K u v a s t o H a n a Käsisuihku Yläsuihku Avantgarde PuraVida 110 PuraVida 150 PuraVida 400 Modern Metris 110 Raindance Select150 Raindance E360 Talis 80 Croma 100 Croma 160 Focus 70 Crometta 85 Crometta

Lisätiedot

Oras Optima -tuoteperhe

Oras Optima -tuoteperhe Oras Optima -tuoteperhe Oras tuo markkinoille uusia tuotteita, joissa yhdistyvät korkealuokkainen muotoilu, uudet materiaalit ja älykkyys. Uudet älykkäät ominaisuudet tekevät hanojen käytöstä entistä helpompaa.

Lisätiedot

Keittiö ja Kylpyhuonehanat helmikuu

Keittiö ja Kylpyhuonehanat helmikuu Be inspired by Danish Design Keittiö ja Kylpyhuonehanat helmikuu 2013 When design makes sense Damixa on aina ollut tunnettu muotoilustaan. olemme siitä tietenkin ylpeitä. mutta emme muotoile vain muotoilun

Lisätiedot

Hettichin liukuovijärjestelmät

Hettichin liukuovijärjestelmät Sulavaa liikkuvuutta Hettichin liukuovijärjestelmät Mitä mieltä asiakkaat ovat liukuovista ja millaisia vaatimuksia he asettavat niille? Hettichin markkinatutkimus selvittelee näitä kysymyksiä. Tulokset

Lisätiedot

The New Generation in Limetec Design

The New Generation in Limetec Design The New Generation in Limetec Design The New Generation in Limetec Design Limetecin uusi muotoilu - pelkistetyn linjakas ja moderni rakenne Limetec Next - uuden sukupolven muotoilu täysin tiiviillä sandwich-lattiarakenteella

Lisätiedot

LAPSET Tuotekuvasto

LAPSET Tuotekuvasto Orthex Group LAPSET TM Tuotekuvasto 2-2018 Kotimaista laatua kaikki Orthexin lastentuotteet valmistetaan Suomessa. TESTATUSTI TURVALLISTA Orthex Group on Pohjoismaiden johtava kodin käyttötavaroiden valmistaja,

Lisätiedot

Axor Starck ShowerCollection

Axor Starck ShowerCollection Axor Starck ShowerCollection Omaa rauhaa, turvallisuutta, helpotusta arkeen ja uutta energiaa näitä kaikkia voi saada omasta kylpyhuoneesta. Kylpyhuone on paikka, jossa ihminen voi kohdata itsensä rauhassa.

Lisätiedot

Avantgarde. Modern. Classic. PuraVida 110 PuraVida 150 PuraVida 400. Metris 110 Raindance Select S 150 Raindance E 360. Talis 80 Croma 100 Croma 160

Avantgarde. Modern. Classic. PuraVida 110 PuraVida 150 PuraVida 400. Metris 110 Raindance Select S 150 Raindance E 360. Talis 80 Croma 100 Croma 160 K u v a s t o H a n a Käsisuihku Yläsuihku Avantgarde PuraVida 110 PuraVida 150 PuraVida 400 Modern Metris 110 Raindance Select S 150 Raindance E 360 Talis 80 Croma 100 Croma 160 Focus 70 Crometta 85 Crometta

Lisätiedot

Be inspired by Danish Design. KEITTIö-ja KYlPYHUOnEHanaT

Be inspired by Danish Design. KEITTIö-ja KYlPYHUOnEHanaT Be inspired by Danish Design KEITTIö-ja KYlPYHUOnEHanaT 2014/2015 Damixa Damixan keittiö-ja kylpyhuonehanat ovat tanskalaista muotoilua parhaimmillaan. Ensiluokkainen laatu ja toiminnallisuus ovat tyylikkään

Lisätiedot

Fiskars kastelutuote infopaketti

Fiskars kastelutuote infopaketti Fiskars kastelutuote infopaketti Avoimet puutarhat yhteistyöpuutarhojen tuotepaketti + + + Tutustu tuotteisiin videoiden avulla: https://youtu.be/-ji2zfs4qg8 https://youtu.be/jjqmvcu24bi?list=plpodujttgdzlwtfdoi5jsjrzxtzdd_adu

Lisätiedot

C A R I T A - T U O L I

C A R I T A - T U O L I CARITA - TUOLI 2 Carita-tuoli Carita-tuoli 3 CARITA-TUOLI On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

Mora MMIX Collection Hanoja keittiöön ja kylpyhuoneeseen

Mora MMIX Collection Hanoja keittiöön ja kylpyhuoneeseen Mora MMIX Collection Hanoja keittiöön ja kylpyhuoneeseen MA-nr 89 30 77.FI / 2000/2009.08 / 2500.2009.11 Pidätämme oikeuden suunnittelun ja teknisten tietojen muutoksiin Ostnor Finland Oy PL 266 00811

Lisätiedot

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT IDO Pesualtaat IDO Pesualtaat 95 IDO PESUALTAAT OLIPA PESUALLAS MITEN ARKINEN KALUSTE TAHANSA, ME PYRIMME TÄYDELLISYYTEEN. ALTAAMME OVAT SUUNNITELTU SEKÄ ESTEETTISEKSI OSAKSI KYLPYHUONETTA ETTÄ KÄYTÄNNÖLLISEKSI

Lisätiedot

TAKKAPAKETIT TAKKA & PIIPPU SAMASSA PAKETISSA. Takan ja piipun saumaton yhteistyö innovatiivisen kehityksen tuloksena

TAKKAPAKETIT TAKKA & PIIPPU SAMASSA PAKETISSA. Takan ja piipun saumaton yhteistyö innovatiivisen kehityksen tuloksena OVENSYSTEMS TAKKAPAKETIT Takan ja piipun saumaton yhteistyö innovatiivisen kehityksen tuloksena TAKKA & PIIPPU SAMASSA PAKETISSA Innovatiivistä teknologiaa - Huippuluokan designia 1 www.schiedel.fi MODERNIT

Lisätiedot

Liitäntävaihtoehdot P-lukolliset WC:t (6l/huuhtelu) Poistoputken halkaisija 22/28/32 mm Lämpötila max 35 C Paino 5,8 kg

Liitäntävaihtoehdot P-lukolliset WC:t (6l/huuhtelu) Poistoputken halkaisija 22/28/32 mm Lämpötila max 35 C Paino 5,8 kg LVI-nro silppuaa WC:stä tulevan huuhtelujätteen ja pumppaa sen putkea pitkin pois viemäriin. Uusi silppuripumppumme on easy access - leikkuujärjestelmä ja elektroniikka ovat erillään. Asennus on helppoa,

Lisätiedot

KYLPYHUONEESI PIENIÄ JA SUURIA MUUTOKSIA, UUTUUKSIA & TARJOUKSIA!

KYLPYHUONEESI PIENIÄ JA SUURIA MUUTOKSIA, UUTUUKSIA & TARJOUKSIA! INSPIROIDU SUURIIN JA PIENIIN MUUTOKSIIN KYLPYHUONEESSASI. LUE LISÄÄ SVEDBERGS.FI. VALITSE OIKEA KYLPYHUONE SYKSYLLÄ. SÄÄSTÄT RAHAA! Kaikki tarjoukset voimassa niin kauan kuin varastoa riittää 12/9 6/11

Lisätiedot

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa.

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. KEITTIÖ- MEKANISMIT Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. AVENTOS NOSTOMEKANISMIT Erityisesti yläkaapistojen avaamista helpottamaan suunniteltu AVENTOS-nostomekanismijärjestelmä yhdistää turvallisuuden

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

Uusi Oras Cubista Modernia ja ajatonta ylelliseen arkeen

Uusi Oras Cubista Modernia ja ajatonta ylelliseen arkeen Uusi Oras Cubista Modernia ja ajatonta ylelliseen arkeen Uusi Oras Cubista yksilölliseen sisustamiseen peitelevy termostaattiselle suihkuhanalle Oras nro 2887 (Runko-osa suihkuhanalle, piiloasennus: Oras

Lisätiedot

W W W. D E S I G N A. C O M FIN

W W W. D E S I G N A. C O M FIN WWW.DESIGNA.COM FIN N W O JÄRJESTELMÄKUVAUS S SISÄÄN (lipunantajalaite) ULOS (lipunlukijalaite) PUOMILAITE AUTOMAATTIKASSA KÄYTTÖLIITTYMÄ KÄSIKASSA ALENNUSLIPUKE TOIMINTO FINNPARK SLIMPARK Virtaviivaista

Lisätiedot

SEINÄ-WC-RATKAISUT 1 / 2018

SEINÄ-WC-RATKAISUT 1 / 2018 SEINÄ-WC- 1 / 2018 Valintojen helpottamiseksi olemme jaotelleet valmiit seinä-wc-ratkaisumme suuntaa antaviin hintaluokkiin: huippumuotoilua etsivälle Olipa kyseessä kylpyhuoneen kaappi tai keittiön hana,

Lisätiedot

WILTON KÄSITYÖKALUT 2009/2010

WILTON KÄSITYÖKALUT 2009/2010 WILTON KÄSITYÖKALUT 2009/2010 ASENTAJAN Työkalusalkku (90-osainen) Valikoidut WILTON laatukäsityökalut lujassa alumiinirunkoisessa salkussa kiinnitettyinä 4:ään eri välilevyyn Toimituksen sisältö Välilevyt

Lisätiedot

VOITA! Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON Katso takakansi! ATTIX SCRUBTEC. Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3

VOITA! Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON Katso takakansi! ATTIX SCRUBTEC. Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3 Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON 7-66 Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3 625 VOITA! Katso takakansi! ATTIX 30-21 XC Märkä-/kuivaimuri - katso sivu 4 180 SCRUBTEC 553

Lisätiedot

SEINÄ-WC-RATKAISUT 2017

SEINÄ-WC-RATKAISUT 2017 SEINÄ-WC- 2017 Valintojen helpottamiseksi olemme jaotelleet valmiit seinä-wc-ratkaisumme suuntaa antaviin hintaluokkiin: huippumuotoilua etsivälle Olipa kyseessä kylpyhuoneen kaappi tai keittiön hana,

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Hansgrohe Esite ammattilaisille. Suunnittelu ja asennus sisältää myös uudet ShowerSelect -pintaosat. ibox universal

Hansgrohe Esite ammattilaisille. Suunnittelu ja asennus sisältää myös uudet ShowerSelect -pintaosat. ibox universal Hansgrohe Esite ammattilaisille Suunnittelu ja asennus sisältää myös uudet -pintaosat ibox universal Yleissopiva ibox universal on ollut ensiesittelystänsä lähtien ensimmäinen ja ainoa runko-osa kaikille

Lisätiedot

HARMONINEN KOKONAISUUS SYNTYY PALA PALALTA.

HARMONINEN KOKONAISUUS SYNTYY PALA PALALTA. Axor Bouroullec LUOMISVAPAUS. Ranskalaiset Ronan ja Erwan Bouroullec kuuluvat kansainvälisen kalusteteollisuuden suosituimpiin suunnittelijoihin. Heidän fi losofi ansa: Esineiden on oltava käytössä joustavia.

Lisätiedot

Hiilineutraali kunta Veden- ja energiansäästöä nykyaikaisilla, ekologisilla hanoilla

Hiilineutraali kunta Veden- ja energiansäästöä nykyaikaisilla, ekologisilla hanoilla Hiilineutraali kunta Veden- ja energiansäästöä nykyaikaisilla, ekologisilla hanoilla Hiilineutraali kunta Veden- ja energiansäästöä nykyaikaisilla, ekologisilla hanoilla Asunto Oy Santtionranta HINKU-projektissa

Lisätiedot

Oras Esteta. Veden virkistävä voima

Oras Esteta. Veden virkistävä voima Oras Esteta Veden virkistävä voima Täydelliseen suihkuhetkeen Nykypäivän nopeatempoisessa arjessa töissä, jokapäiväisessä elämässä ja urheilussa on yhä haastavampaa ylläpitää keho, mieli ja sielu terveessä

Lisätiedot

Green Building -hanat

Green Building -hanat Green Building -hanat 2 Green Building -hanat Korkea teknologia ja ekologiset arvot ovat aina olleet Oras-hanojen menestyksen päätekijöitä. Maailman johtavana elektronisten hanojen valmistajana, olemme

Lisätiedot

Get Together. Uusi Oras Safira. Valitse oikein. Säästä aikaa. Elä enemmän.

Get Together. Uusi Oras Safira. Valitse oikein. Säästä aikaa. Elä enemmän. Get Together. Uusi Oras Safira. Valitse oikein. Säästä aikaa. Elä enemmän. Oras Safira Kestävyytensä ja suorituskykynsä ansiosta Oras Safira on ollut luottohana kotitalouksissa jo yli 40 vuoden ajan. Nyt

Lisätiedot

KYSEESSÄ ON YLÄ-ASTEEN KOULUN RUOKAILUUN TARKOITETTU VAHVA JA KESTÄVÄ JAKELULINJASTO. LINJASTON KORKEUS TULISI OLLA KORKEAMPI VAIHTOEHTO.

KYSEESSÄ ON YLÄ-ASTEEN KOULUN RUOKAILUUN TARKOITETTU VAHVA JA KESTÄVÄ JAKELULINJASTO. LINJASTON KORKEUS TULISI OLLA KORKEAMPI VAIHTOEHTO. LIITE 1 TARJOUSPYYNTÖÖN Tarjouspyynnön kohde: Ehnroosin koulun keittiö / ruokasali Nordenskiöldintie 2 04600 Mäntsälä Koulun ruokailijamäärä on noin 550 600 annosta /pv. Tarjousta pyydetään alla olevista

Lisätiedot

Kitchen Board B-128-10.08

Kitchen Board B-128-10.08 Kitchen Board B-128-10.08 Kitchen Board Uusi keittiö yhdessä iltapäivässä! Ei voisi olla helpompaa! Työpöydän ja yläkaappien väliseen tilaan asennettavilla seinäpaneeleilla keittiön uudistaminen käy muutamassa

Lisätiedot

Mora Rexx Collection. Mora Rexx - Keittiö 06-11. Mora Rexx - Kylpyhuone 12-17. Tuotevalikoima 18 02-03

Mora Rexx Collection. Mora Rexx - Keittiö 06-11. Mora Rexx - Kylpyhuone 12-17. Tuotevalikoima 18 02-03 Mora Rexx Collection Maanviljelijän elämä 1700-luvun Ruotsissa ei ollut ruusuilla tanssimista. Päivittäisessä elämässä oli yritettävä mukautua ailahtelevan luonnon vaatimuksiin. Parin päivän sade tai petollinen

Lisätiedot

Cover lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille Cover-lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille - laajentaa parvekkeesi ja terassisi käyttömahdollisuuksia säästä riippumatta - suojaa melulta,

Lisätiedot

Ajattele elämää. Pieni suuri ambulanssi

Ajattele elämää. Pieni suuri ambulanssi Ajattele elämää Pieni suuri ambulanssi Neo design Profile Neo on työhönsä hiottu. Se on täynnä käytännöllisiä yksityiskohtia paikoissa, joissa olet aina toivonut niiden olevan. Ergonominen työskentelytila

Lisätiedot

Painepesurit K 2 Premium Home

Painepesurit K 2 Premium Home Painepesurit K 2 Premium Home Kompakti pyörillä varustettu pesuri on kevyt liikutella ja vie vähän säilytystilaa. Kodin puhdistusvarustus mukana. Vakiovarusteet: Puhdistussetti Integroitu suodatin Adapteri

Lisätiedot

Kylpyhuonemallisto. Arpicon Oy. kylpyhuoneen täydeltä oivalluksia

Kylpyhuonemallisto. Arpicon Oy. kylpyhuoneen täydeltä oivalluksia Kylpyhuonemallisto Arpicon Oy kylpyhuoneen täydeltä oivalluksia Multo+ Kylpyhuoneen täydeltä oivalluksia OLO for home on monipuolinen, tarkkaan harkittu valikoima alansa johtavia merkkituotteita kylpyhuoneen

Lisätiedot

TUTUSTU MALLISTOIHIN!

TUTUSTU MALLISTOIHIN! - MADE IN GERMANY - QUALITY GUARANTEED 2012 TUTUSTU MALLISTOIHIN! Laatu ja tyylikäs muotoilu ovat avainsana tämän päivän kylpyhuoneissa. Korkealaatuisen kylpyhuonekokonaisuuden suunnittelu on aikaa vievää

Lisätiedot

AEC595. Hansgrohe Varastovalikoimaluettelo 2016

AEC595. Hansgrohe Varastovalikoimaluettelo 2016 AEC595 Varastovalikoimaluettelo 2016 2 Varastovalikoima 2016 Varastovalikoima 2016 3 Pesuallas- ja suihkuhanat Logis Focus Talis E ja Talis S Talis Select S Talis Metris PuraVida 04 05 07 08 08 09 09 Keittiöhanat

Lisätiedot

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,-

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- SYYSTARJOUKSET KYLPYHUONEESEEN Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. D-light 70 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- INDIGO Monien suosikki Indigo osaa muuntautua. Sen

Lisätiedot

Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi)

Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi) Asennusja käyttöohje Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835 408110 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

RollerMouse Red. Käyttöohje

RollerMouse Red. Käyttöohje RollerMouse Red Käyttöohje Kiitos, että saamme auttaa sinua työskentelemään mukavammin ja tehokkaammin. Contour Design on pyrkinyt parhaan hiiren kehittämiseen vuodesta 1995 lähtien. Nyt voin todeta,

Lisätiedot

Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon

Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon Valitse oma suosikkisi 537 vaihtoehdosta Vedinvaihtoehtoja on kaksi - kromi ja harjattu teräs. Molemmat kestävät sekä kosteutta että kulutusta. Suihku on arjen ylellisyyttä.

Lisätiedot

Keittiöhanat. KITCH_TAPS_GUARANT_FY13_FI.indd 1 7.8.2012 18.00

Keittiöhanat. KITCH_TAPS_GUARANT_FY13_FI.indd 1 7.8.2012 18.00 Keittiöhanat KITCH_TAPS_GUARANT_FY13_FI.indd 1 7.8.2012 18.00 Päivittäinen käyttö vaatii keittiöhanalta paljon. Varmistaaksemme, että kaikki mallistomme hanat täyttävät tiukat laatu- ja kestävyysvaatimuksemme,

Lisätiedot

LiuneDoor GDL-LIUKUOVIOBJEKTI

LiuneDoor GDL-LIUKUOVIOBJEKTI LiuneDoor GDL-LIUKUOVIOBJEKTI LIUNE GDL-OBJEKTI Liune GDL-liukuoviobjekti on suunnittelijan työväline, jota käytetään ArchiCAD 13 tai sitä uudemmassa Windows- tai Macintosh-ohjelmaversiossa. Kirjastontoimivuus

Lisätiedot

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin TULISIJAT Nautinnollisiin hetkiin NOVELTY TAKKA KOTA Novelty takan moderni ja hillitty design sopii moneen tilaan. Novelty takka luovuttaa lämmön nopeasti. Takan päällä olevassa vuolukivilaatassa on reikiä

Lisätiedot

MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT

MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT ILMAN HALLINTA JA HUONELAITTEET DESIGN-VENTTIILIT LUMI JA LUMO MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ TOIMII HYVIN Uudet ilmanvaihtoventtiilit LUMI ja LUMO

Lisätiedot

toimivat puitteet arjen tukena

toimivat puitteet arjen tukena An ASSA ABLOY Group brand toimivat puitteet arjen tukena Abloy -ratkaisut palveluasumiseen hallittua helppoutta Hyvin suunniteltu oviympäristö helpottaa olennaisesti sekä asukkaiden arkea että hoitohenkilökunnan

Lisätiedot

SPRUTTerikoismallisto

SPRUTTerikoismallisto PH123578 SPRUTTerikoismallisto HELMIKUU 2014 IKEA-LEHDISTÖMATERIAALI HELMIKUU / 1 Inter IKEA Systems B.V. 2014 IKEA-LEHDISTÖMATERIAALI HELMIKUU / 2 NOTKEAMPI ALKU JOKAISELLE PÄIVÄLLE PH123270 Aamuisin

Lisätiedot

Viemäröintijärjestelmät

Viemäröintijärjestelmät Viemäröintijärjestelmät 16 Hansgrohe näyttää vedelle tien Innovatiivisen tekniikan, kestävän laadun ja erinomaisen muotoilun ansiosta Hansgrohe on ollut saniteettikalusteiden suunnannäyttäjä jo yli 100

Lisätiedot

ORAS HANA- JA SUIHKUOPAS

ORAS HANA- JA SUIHKUOPAS Get Inspired. ORAS HANA- JA SUIHKUOPAS Live More. ORAS HANA- JA SUIHKUOPAS VARMASTI JOKAINEN MEISTÄ on ihastellut sisustuslehtien upeita valokuvia: selkeitä linjoja, himmeästi hohtavia pintoja, harmonisia

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa neljällä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-5.

Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa neljällä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-5. LEHDISTÖTIEDOTE Helsinki 18.4.2006 NELJÄ UUTTA LAATTASARJAA Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa neljällä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-5. SIVU 2: SIVU 3: SIVU 4: SIVU

Lisätiedot