Tietosuojavastaavana julkisella sektorilla
|
|
- Helena Hämäläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tietosuojavastaavana julkisella sektorilla Tietosuojavastaava tulee oletko valmis?
2 Tietosuojavastaava Tampereella nimitettiin 2008 sosiaali- ja terveyspalvelujen tietosuojavastaavaksi. Varahenkilö nimetty. Alun perin idea oli määräaikaisesta nimityksestä (KanTa-palveluihin valmistautuminen). Tarve todettiin nopeasti kuitenkin pysyvällä työroolille. Kysymyksiä ja työtehtäviä on nykyisin enenevästi koko kaupungin toiminnassa ei ainoastaan sote-palveluissa. Mitä tapahtuu, kun muodostuu sote-alueiden hallinto ja henkilöstö? Paljonko on tietosuojavastaavia? Paljonko on henkilörekistereitä ja tietojärjestelmiä hallittavana? Luennoitsijan toive: Pitäisi saada yhteinen tietosuojavastaavien toimintamalli koko Suomeen ja tietopankki materiaaleille sekä usein kysytyille kysymyksille. Koordinaatio valvontaviranomaisiin prosessina selkeä eikä niin, että kaikki kysyy kaikkea eri paikoista (=TSV-toimisto, THL, AVIT, STM, VM, VALVIRA jne.)
3 Tietosuojavastaavan viikko
4 Kansalaiset ovat valveutuneita Ihmiset tuntevat oikeutensa ja pyytävät tarkastusoikeuden pohjalta omien tietojensa tarkistamista ja sen jälkeen myös korjaamista/poistamista Kuolleiden omaisten elinaikaisia asiakirjoja pyydetään (testamenttiriidat) Käyttölokiselvitykset ovat lisääntyneet Potilasasiamiehelle ja sosiaaliasiamiehille sekä tietosuojavastaavalle tulee runsaasti kysymyksiä Selvityspyyntöjä, kanteluita ja kysymyksiä esitetään suoraan esim. tietosuojavaltuutetulle, poliisille sekä Valviraan ja aluehallintovirastoon Työntekijätkin ovat itse useassa roolissa; välillä ammattilainen, välillä asiakas ja tietojensa pyytäjä, välillä huoltaja. Roolit eivät saa sekoittua eli omia tai perheen tietoja ei saa työroolissa tietojärjestelmistä tonkia!
5 Plussat ja miinukset Tietoturva- ja tietosuoja-asioita hoitavat henkilöt ovat antaneet persoonansa peliin ja johto tuntee heidät Kaupungin laki- ja päätösvalmisteluyksikkö tarjoaa tukea ja asiantuntijaapua Yleislainsäädäntö on selvempää, erityislainsäädäntö vaikeaa tulkita ja edelleen puuttuu kansallisia selkeitä linjauksia ja ohjeita, joista olisi hyötyä käytännön työelämässä Mitä enemmän kouluttaa ja ohjeita jalkauttaa sen enemmän tulee koulutuspyyntöjä ja kaikkiin ei pysty vastaamaan Kansalaisten selvityspyynnöt ovat epäselviä ja työläitä sekä alkavat viemään suuren osan tietosuojavastaavan työajasta Sote-uudistus tuo kysymysmerkkejä esim. tietosuojavastaavan rooliin
6 Organisointi Tietoturva/suoja-asioiden tärkeys pitää ymmärtää ja olla osana työyhteisön jokapäiväistä arkea Ne pitää organisoida johdon toimesta ja hoitaa sekä jalkauttaa prosessinomaisesti ei projektinomaisesti! Tietojen käyttöä pitää valvoa. Luvaton käyttö on rikos! Jokainen vastaa omalta osaltaan korkeasta tietoturvaja tietosuojatasosta Pitää muistaa perehdyttää uudet työntekijät ja opiskelijat Keskeistä on HALLITA TIETOTURVA- JA TIETOSUJOARISKEJÄ!
7 Organisointia Tampereella Konsernihallinnon tietohallintoyksikkö koordinoi tietoturva-asioita Rekisterinpitovastuut/vastuuhenkilöt määritelty Seudullinen yhteistyö: mm. yhteinen tietoturvapolitiikka, mobiilipolitiikka ja tietojen käyttö- ja salassapitositoumus Kaupungilla oma tietoturva- ja tietosuojaryhmä Seudullinen tietoturvaryhmä (ICT) seuranta- koordinaatioryhmät Sisäinen tarkastus antaa suosituksia mm. tietojärjestelmätarkastuksien perusteella
8 Ohjeet ja määräykset Voimassaolevan lainsäädännön lisäksi työntekijöitä velvoittavat oman organisaation määräykset Esim. Tampereen kaupungilla on useita ohjeita, suunnitelmia, määräyksiä ja päätöksiä, jotka liittyvät erityisesti tietoturvaan/tietosuojaan/henkilötietojen käsittelyyn: Tietoturvapolitiikka, Henkilöstön tietoturvaopas, Potilastiedon käsittely, Sosiaalihuollon asiakastiedon käsittely, Työntekijöiden terveydentilatietojen käsittely, Sähköpostisäännöt, Henkilörekisterihallinnon järjestäminen, Etätyö, Mobiilipolitiikka, Omavalvontasuunnitelma jne. Sopimuksissa velvoitetaan myös ostopalvelutuottajia noudattamaan kaupungin antamia ohjeita ja määräyksiä ja sopimusliitteitä kuten Asiakastietojen käsittely ja tietosuoja Kaupungilla käytössä tietoturvan ja tietosuojan verkkokurssit ja sähköinen salassapitositoumus
9 Intran Tietoturva-välilehti
10 Tietoturva ja tietosuoja 1. Selvitä ja noudata oman organisaatiosi tietoturvaohjeita ja käytäntöjä. 2. Lukitse tietokoneesi/ohjelmistot tai kirjaudu niistä ulos aina kun poistut sen läheisyydestä. Pyri käyttämään eri salasanaa eri järjestelmissä. Säilytä salasanat ja muut kirjautumisessa käytettävät tunnisteet, kuten toimikorttisi ja PIN-koodit huolellisesti. 3. Varo paljastamasta luottamuksellisia tietoja sivullisille työpaikalla tai sen ulkopuolella esim. sosiaalisessa mediassa. 4. Älä surffaa arveluttavilla nettisivuilla. Älä avaa outoja sähköpostiviestejä tai niiden liitteitä. 5. Huolehdi papereiden, muistitikkujen, CD-/DVD-levyjen, puhelinten, salasanojen, avainten, kulkunappien, toimikorttien ym. asianmukaisesta käsittelystä ja säilyttämisestä. 6. Hävitä tietosuojattava jäte asianmukaisesti. 7. Huolehdi erityisesti mobiilityössä kannettavan tietokoneen ja sen tietojen suojaamisesta. Hanki kannettavaan tietokoneeseen suojakalvo, joka estää sivulta tapahtuvan salakatselun. Älä jätä laitteita valvomatta näkyville esimerkiksi autoon tai hotelliin. 8. Muista kunnioittaa asiakkaiden ja työkavereiden yksityisyyttä. Näin ylläpidät luottamusta. 9. Kerro esimiehellesi, mikäli havaitset tietoturva- tai tietosuojarikkomuksia. 10. Älä hätäänny, jos jotain poikkeavaa tapahtuu. Soita rohkeasti tukikeskukseen.
11 Kiitos!
Tietosuoja opettajan työssä
Tietosuoja opettajan työssä Tuunaa tuntisi-messut 7.2.2015 Tredu, Sammonkatu 45 Mediasta lainattua Jos vaikka 14-vuotias vetää koko verbaalisen mattonsa tyhjäksi julkisesti nettiin ja uhrille aiheutuu
Hyvä tietosuojakäytäntö
Hyvä tietosuojakäytäntö 6.10.2015 Seinäjoki Mediasta poimittua yle.fi Tietoturva ja tietosuoja Kansainvälistä ja yksilön perusoikeus Luottamuksellista asiakassuhdetta tukeva kokonaisuus Välineriippumatonta
Hyvä tietosuojakäytäntö
Hyvä tietosuojakäytäntö 19.10.2015 Tampere Mediasta lainattua Jos vaikka 14-vuotias vetää koko verbaalisen mattonsa tyhjäksi julkisesti nettiin ja uhrille aiheutuu henkistä kärsimystä, miten voidaan miettiä
Tietosuoja sosiaali- ja terveyspalveluissa
Tietosuoja sosiaali- ja terveyspalveluissa Ari Andreasson tietosuojavastaava, Tampereen kaupunki Tampere-talo, Superin ammatilliset opintopäivät 17.2.2016 1 Mediasta lainattua Salakuvaaminen kännykkäkameroilla
Tietoturva ja suoja (GDPR), mikä käytännössä muuttuu? Lahti
Tietoturva ja suoja (GDPR), mikä käytännössä muuttuu? 19.2.2018 Lahti Toimintaympäristö muuttuu tunnistatko mahdollisuudet? Tietoturvaa ja suojaa (GDPR) - Asiakastiedon käsittely sähköisesti vai paperisena?
Riskienhallinta ja tietotilinpäätös
Riskienhallinta ja tietotilinpäätös Ari Andreasson tietosuojavastaava, Tampereen kaupunki Terveydenhuollon ATK-päivät, Lahti 1 Johdon rooli Mihin kannattaa keskittyä? Nykytilan kartoitus Henkilörekisterihallinnon
Tietosuoja terveydenhuollossa
Tietosuoja terveydenhuollossa Ari Andreasson, tietosuojavastaava Konsernihallinto, kehittämisyksikkö 23.3.2017 1 Lainattua Sakkojen ja sanktioiden lisäksi tietosuojarikkeistä voi seurata paljon negatiivista
T I E TO S U O JA JA T I E TOT U RVA L L I S U U S O M N I A S S A Riina Kirilova, tietosuoja- ja tietoturvapäällikkö
2 T I E TO S U O JA JA T I E TOT U RVA L L I S U U S O M N I A S S A 3 TIETOSUOJA JA TIETOTURVA Tietoturva Koskee kaikkea suojattavaa tietoa On tietojen, tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen suojaamista
Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka
Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 1 (5) Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Tietosuojatoimintaa ohjaavat tekijät...
TIETOSUOJATYÖN ORGANISOINTI
TIETOSUOJATYÖN ORGANISOINTI 2016 Nosta tietosuoja koko johdon agendalle! Ota tietosuoja mukaan organisaation kokonaisarkkitehtuuriin Varaudu riskeihin sopimuksilla ja vakuutuksilla Panosta henkilöstön
Esityksen aihe: Digitaalinen turvallisuus terveydenhuollossa
Esityksen aihe: Digitaalinen turvallisuus terveydenhuollossa 8.2.2019, LABQUALITY, HELSINKI Kuka? Ari Andreasson Sote-palvelujen tietosuojavastaavana 2008-2017 10/2017- Tampereen kaupungin konsernihallinnon
Tietosuojakysely 2017
Tietosuojakysely 2017 Apteekki Tekijät Kela Tietosuojavaltuutetun toimisto Raportti Sisällys 1 Tietosuojakyselyn tulokset Apteekki... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Tietosuojavastaavat... 4 1.3 Apteekkarin tai
Kertausta lähtökohtiin liittyen
Kokemuksia omavalvontasuunnitelman laatimisesta, seurannasta ja päivittämisestä Sohvi-Tellu-seminaari 2016 Lahti tietosuojavastaava, Tampereen kaupunki 1 Kertausta lähtökohtiin liittyen Laki (159/2007)
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojärjestelmät ja niiden uudistukset
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojärjestelmät ja niiden uudistukset Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä 157/2009 Jussi Holmalahti, johtaja Lupaosasto Tietojärjestelmät
OHJE YLEISEEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTUJEN OHJELMISTOJEN HYÖDYNTÄMISESTÄ SOTE- PALVELUISSA
Ohje 2/2017 1(5) OHJE YLEISEEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTUJEN OHJELMISTOJEN HYÖDYNTÄMISESTÄ SOTE- PALVELUISSA Kohderyhmät Voimassaoloaika Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarjoajat Yksityisen
Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011
Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011 A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa.
Osaava tietosuojavastaava - Käytännön kokemuksia ja havaintoja tietosuojavastaavan elämässä
Osaava tietosuojavastaava - Käytännön kokemuksia ja havaintoja tietosuojavastaavan elämässä Juhta-Vahti-tietosuojatyöpaja VI 17.11.2017, Ari Andreasson tietosuojavastaava 1 Kuka, mitä, häh, tä? Ari Andreasson
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOSUOJAPOLITIIKKA Johdanto Tietosuojapolitiikassa kuvataan henkilöön liittyvien henkilötietojen tai muiden luottamuksellisten tietojen käytön periaatteet ja menetelmät
Kysymyksiä jä västäuksiä yksityisen terveydenhuollon liittymisestä potilästiedon ärkistoon
Kysymyksiä jä västäuksiä yksityisen terveydenhuollon liittymisestä potilästiedon ärkistoon Sisällys 1. Liittymisvelvoite, aikataulu ja liittymismallit... 2 2. Liittymisvalmistelut... 5 3. Potilastietojärjestelmä...
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Palvelupäälliköt ja esimiehet oman henkilöstönsä osalta
Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite:
MIKÄ ON TIETOSUOJAVASTAAVA?
EU-tietosuoja-asetuksen vaikutukset koulutuskierros Yhteistyössä tietosuojavaltuutetun toimisto ja FCG / Maaliskuu 2015 MIKÄ ON TIETOSUOJAVASTAAVA? Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun
1. Rekisterinpitäjä Nimi Hevostoiminta Laukki Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Y-tunnus Yhteystiedot Puh: ,
TIETOSUOJASELOSTE EU:n yleinen tietosuoja-asetus 679/2016, III luku 12 artikla Laatimispäivä/päivitetty: 12.2.2019 1. Rekisterinpitäjä Nimi Hevostoiminta Laukki Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Y-tunnus
Tietosuojakysely 2016
Tietosuojakysely 2016 Yksityinen terveydenhuolto Kansaneläkelaitos Tietosuojavaltuutetun toimisto Sisällys Tietosuojakysely 2016 tulokset yksityinen terveydenhuolto... 2 Yleistä... 2 Tietosuojavastaavat...
Aikuissosiaalityön rekisteriseloste
Aikuissosiaalityön rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN
Tietosuojakysely 2018
Tietosuojakysely 2018 05/2018 Kela Tietosuojavaltuutetun toimisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sisällys Taustatiedot 1 Vastaajatiedot 1 Tulokset 1 Yleistä 1 Tietosuojavastaavat 2 Apteekkarin tai organisaation
Kuka auttaa johtoa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käytönvalvonnassa?
Kuka auttaa johtoa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käytönvalvonnassa? Lainsäädäntö ja siihen liittyvä ohjeistus Kuntamarkkinat 10.9.2014, Kuntatalo 10.9.2014 Tanja Stormbom, lakimies, THL
Tervetuloa! Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Helsingin sosiaali- ja terveystoimiala Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari
Tervetuloa! Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Helsingin sosiaali- ja terveystoimiala Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojaseminaari 20.11.2018 EU:n tietosuoja-asetus EU:n tietosuoja-asetus voimaan toukokuussa
Haminan tietosuojapolitiikka
Haminan tietosuojapolitiikka Kaupunginhallitus 21.5.2018 Tietosuoja Oikeus henkilötietojen suojaan on perusoikeus. Tietosuojaan kuuluvat ihmisten yksityiselämän suoja sekä muut sitä turvaavat oikeudet
Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011
Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011 Tulokset: Yksityiset sosiaalihuollon palvelun antajat A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa.
TIETOSUOJAPOLITIIKKA LAPPIA KONSERNI. Hyväksytty: Yhteistyötoimikunta , asiakohta 28 Yhtymähallitus , asiakohta 103
TIETOSUOJAPOLITIIKKA LAPPIA KONSERNI Hyväksytty:, asiakohta 28, asiakohta 103 Sisällysluettelo 1. Periaatteet... 3 1.1 Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus... 3 2. Tietosuojan vastuut ja organisointi...
Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019
Tietorekisteriseloste Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 REKISTERIN NIMI... 2 REKISTERINPITÄJÄ... 3 ASIAKASREKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ... 3 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN
KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA
KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA 1 S i v u Kokkolan kaupungin tietoturvapolitiikka 1. JOHDANTO Tietojenkäsittely tukee Kokkolan kaupungin palvelujen tuottamista ja palveluiden tehokkuus riippuu
Henkilöstöhallinnon ja luottamushenkilöiden tietosuojaseloste
Henkilöstöhallinnon ja luottamushenkilöiden tietosuojaseloste Yleistä Olemme sitoutuneet suojaamaan työntekijöidemme ja luottamushenkilöidemme yksityisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa henkilötietojen
Tietosuojavastaavan tehtävät sosiaalihuollossa
Tietosuojavastaavan tehtävät sosiaalihuollossa Jyväskylän kaupungin perusturvapalvelut 12.11.2015 Tietosuojavastaava Irma Latikka Perusturvan toimiala 1.4.2015 Perusturvalautakunta Toimialajohtaja Sosiaalipalvelut
TIETOTURVA- JA TIETOSUOJARIKKOMUSTEN SEURAAMUSTAULUKKO
TIETOTURVA- JA TIETOSUOJARIKKOMUSTEN SEURAAMUSTAULUKKO 3.4.2015 Taustaa Lainsäädäntö edellyttää (esim. sosiaali- ja terveydenhuollossa) palveluista vastuussa olevan valvomaan asiakas/potilastietojen käyttöä
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOTURVAPOLITIIKKA. Yhtymähallitus 10.4.2014 41
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio TIETOTURVAPOLITIIKKA 41 Johdanto Tiedon käsittely on oleellinen osa Peruspalvelukuntayhtymä Kallion toimintaa ja palveluiden tuottamista. Tietojenkäsittelyn tehokkuus, toimintakyky,
Utajärven kunta TIETOTURVAPOLITIIKKA
Utajärven kunta TIETOTURVAPOLITIIKKA Johdanto Tiedon käsittely on oleellinen osa Utajärven kunnan toimintaa ja palveluiden tuottamista. Tietojenkäsittelyn tehokkuus ja virheettömyys ovat keskeisiä tekijöitä
Lastenvalvojan rekisteriseloste
Lastenvalvojan rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE
Henkilötietolaki 10 ja 24 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 11.3, 12-13, 20.2 ja 21.1. Ikäihmisten lautakunta
REKISTERISELOSTE JA ASIAKKAAN INFORMOINTI Henkilötietolaki 10 ja 24 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 11.3, 12-13, 20.2 ja 21.1 Päivitetty: 19.1.2015 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä
Tietoturvapolitiikka. Kunnanhallitus 27.2.2012 42 Tyrnävän kunta
Tietoturvapolitiikka Kunnanhallitus 27.2.2012 42 Tyrnävän kunta 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. POLITIIKAN SOVELTAMINEN JA LAAJUUS 3 3. TIETOTURVAPOLITIIKKA, TAVOITTEET JA PERIAATTEET 4 4. TIETOJEN
Tietosuojakysely 2019
Tietosuojakysely 2019 Kanta-palvelut tietosuojavaltuutetun toimisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kela FPA Kanta-palvelut Kanta tjänsterna www.kanta.fi PL 450, 00056 Kela PB 450, 00056 FPA kanta@kanta.fi
Tietosuoja kirjastoissa
Tietosuoja kirjastoissa Ari Andreasson, tietosuojavastaava Konsernihallinto, kehittämisyksikkö 24.3.2017 Lainattua Sakkojen ja sanktioiden lisäksi tietosuojarikkeistä voi seurata paljon negatiivista julkisuutta
Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen rekisteriseloste
Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA
Kehitysvammaisten asumispalvelujen rekisteriseloste
Kehitysvammaisten asumispalvelujen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS
TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAYKSIKÖN TIETOTURVAPOLITIIKKA
TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAYKSIKÖN TIETOTURVAPOLITIIKKA Hyväksytty: Hämeenkyrön lautakunta 2.11.2011 Tarkastettu 29.4.2014 OK 1. JOHDANTO Tietojenkäsittely tukee Hämeenkyrön kunnan / n terveydenhuollon toimintayksikön
Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluohjauksen rekisteriseloste
Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluohjauksen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA
Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011
Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011 Tulokset: Julkiset sosiaalihuollon palvelun antajat A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa. Vastaajien
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiä käyttävien palveluiden antajien omavalvontasuunnitelma
1 (10) johtoryhmä 10.3.2015 38, yhtymähallitus 30.3.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiä käyttävien palveluiden antajien omavalvontasuunnitelma Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelujen
Olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa henkilötietojen käsittelyyn.
Asiakasrekisterin tietosuojaseloste Yleistä Olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme yksityisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa henkilötietojen käsittelyyn. Kerromme tässä henkilötietojen käsittelystämme
TIETOTURVA- JA TIETOSUOJAPOLITIIKKA
TIETOTURVA- JA TIETOSUOJAPOLITIIKKA Hyväksytty kunnanhallituksessa 20.01.2014 23 1. YLEISTÄ Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka asiakirjana sisältää ne periaatteet, toimintatavat, vastuut, toimivallat,
Potilas -ja asiakastietojärjestelmien vaatimukset ja valvonta Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana
Potilas -ja asiakastietojärjestelmien vaatimukset ja valvonta Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana 26.5.2016 Yli-insinööri Antti Härkönen, Valvira Tietojärjestelmien valvonta Terveysteknologia-ryhmä
Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa
Tietoturvallisuuden huoneentaulu mitä jokaisen on hyvä muistaa 2.10.2017 Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden teemaviikko Petri Puhakainen, valtioneuvoston tietoturvapäällikkö Tietoturvallisuuden
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:
Henkilötietojen käsittely asumisneuvonnassa Helsinki Timo Mutalahti, konsernilakimies
Henkilötietojen käsittely asumisneuvonnassa Helsinki 25.4.2018 Timo Mutalahti, konsernilakimies 1 GDPR EU:n yleinen tietosuoja-asetus eli GDPR Siirtymäkausi päättyy ja soveltaminen alkaa 25.5.2018 Monet
Paneeli: Käytön valvonta, lokien hallinta, poikkeamien havaitseminen, poliisiyhteistyö
Paneeli: Käytön valvonta, lokien hallinta, poikkeamien havaitseminen, poliisiyhteistyö Puheenjohtaja: Helena Eronen, kehittämispäällikkö, PSSHP Panelistit: Arto Ylipartanen, ylitarkastaja, TSV:n toimisto
Tietoturvapolitiikka Porvoon Kaupunki
Tietoturvapolitiikka Porvoon Kaupunki 1 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Mitä tietoturvallisuus on?... 4 Tietoturvallisuuden hallinta... 4 Riskienhallinta sekä jatkuvuuden hallinta ja varautuminen... 5 3 Tietoturvallisuustavoitteet...
LIEKSAN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TIETOSUOJAN SEURANTA JA VALVONTA
LIEKSAN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TIETOSUOJAN SEURANTA JA VALVONTA Hyväksytty johtoryhmässä: 18.1.2016 Käsitelty ja hyväksytty YT-toimikunnassa: 2(8) SISÄLLYS LIEKSAN KAUPUNGIN SOSIAALI-
Tietoturvapolitiikka
Mäntsälä Hyväksyntä Julkisuusluokka JULKINEN Sijainti Versio 0.9 2/8 Sisällys 1 Johdanto... 4 2 Mitä tietoturvallisuus on?... 4 2.1 Tietoturvallisuuden hallinta... 5 2.2 Riskienhallinta sekä jatkuvuuden
Nimi: Perusturvajohtaja Mari Antikainen, puh. 044 718 6401. Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Kuopion
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien valvonta
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien valvonta Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana 6.5.2015 Yli-insinööri Antti Härkönen, Valvira Asiakastietolaki Laki 159/2007 (ja muutokset
REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY
REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERIN PITÄJÄ 3.POTILASREKISTERIN VASTUUHENKILÖT 4.REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5.REKISTERIN
Keräämämme tiedot voidaan jakaa asiakkaiden, huoltajan antamiin, viranomaisten antamiin ja eri järjestelmien keräämään tietoon.
Karvian kunta vapaa-aikatoimen tietosuojaseloste Yleistä Olemme sitoutuneet suojaamaan liikunta-, raittius-, nuoriso- ja kulttuuritoimen asiakkaiden, kuntalaisten ja työntekijöidemme yksityisyyttä sekä
Oulunkaaren kuntayhtymä TIETOTURVAPOLITIIKKA
Oulunkaaren kuntayhtymä TIETOTURVAPOLITIIKKA Johdanto Tiedon käsittely on oleellinen osa Oulunkaaren kuntayhtymän toimintaa ja palveluiden tuottamista. Tietojenkäsittelyn tehokkuus ja virheettömyys ovat
Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa. Järvenpään kotihoidon omavalvonta
Kotiin annettavien palvelujen valvonta osana kunnan omavalvontaa Järvenpään kotihoidon omavalvonta Järvenpään kaupunki Tiina Palmu 14.12.2017 Omavalvontaa ohjaavat tahot Omavalvontaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon
2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö
4.3.2013 1. Rekisterinpitäjä Järvenpään kaupunki Hallintokatu 2, PL 41 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö 04401 Järvenpää Lasten ja nuorten palvelualueelle perhesosiaalityön palveluihin
Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä
Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 18.1.2013 Otto Markkanen, lakimies Asianajotoimisto Castrén & Snellman 1 TIETOSUOJA? YKSITYISYYS JA HENKILÖTIEDOT
JOHDON VELVOITTEET JA VASTUU yleiset periaatteet. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen Tietosuojavaltuutetun toimisto
JOHDON VELVOITTEET JA VASTUU yleiset periaatteet Ylitarkastaja Arto Ylipartanen Tietosuojavaltuutetun toimisto Kuntamarkkinat, 10.9.2014 1 LUENNON AIHEET 1. Tietosuojan kehitys sosiaali- ja terveydenhuollossa
Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton valmistelu käynnistyy
Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton valmistelu käynnistyy Pohjois-Suomen Kansa hankkeen KickOff tilaisuus Tellervo Alanärä, erikoissuunnittelija, THL/OPER Ohjelmamme KickOff -tilaisuudessa
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 4 /2016 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:
TIETOSUOJAPOLITIIKKA
TIETOSUOJAPOLITIIKKA 1 Sisällys 1 Johdanto... 3 2. Tietosuojatoimintaa ohjaavat tekijät... 4 3. Tietojen hankinta ja käsittely... 5 4. Rekisteröidyn oikeudet... 6 5. Rekisterinpitäjän oikeudet ja velvollisuudet...
DLP ratkaisut vs. työelämän tietosuoja
DLP ratkaisut vs. työelämän tietosuoja Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät Tampere ARI ANDREASSON, TIETOSUOJAVASTAAVA TIETOSUOJAVASTAAVA ARI ANDREASSON Nykyisiä rooleja: Tampereen kaupungin o työpaikkana:
Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)
Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun / rekisterin nimi: Liperin kunnan kiinteistöjen tallentava kamera-
Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminnan rekisteriseloste
Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminnan rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN
Lieksan kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka 2019
Lieksan kaupungin tietoturva- ja 2019 2 (8) Sisällys Johdanto... 3 Käsitteet... 3 Tavoitteet... 5 Toteutus... 5 Organisointi ja vastuut... 6 Riskienhallinta... 7 Seuranta ja valvonta... 7 Dokumentit ja
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän sosiaalihuollon kasvatus- ja perheneuvolan asiakasrekisteri
Tietosuojaseloste 1 / 5 1. Rekisterin nimi Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän sosiaalihuollon kasvatus- ja perheneuvolan asiakasrekisteri 2. Rekisterinpitäjä Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä,
Vihdin kunnan tietoturvapolitiikka
Vihdin kunnan tietoturvapolitiikka Kunnanhallitus 2.3.2015 50, liite 2 Kunnan johtoryhmä 18.11.2014 Tietohallinnon ohjausryhmä (Thor) 24.9.2014 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Mitä tietoturvallisuus on?...
Ottolapsineuvonnan asiakasrekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa Sami Nikula
Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa 13.4.2018 Sami Nikula Miten tietosuoja-asetusta toteutetaan Palkeiden tuottamissa palveluissa? Organisaatio. Kirkasta miksi pitää
Päivitämme materiaalia säännöllisesti kesän ja syksyn 2017 aikana.
1(28) Oppimateriaali videokoulutuksen ja nettitestin tueksi. Versio 1.0 julkaistu 22.6.2017 Päivitämme materiaalia säännöllisesti kesän ja syksyn 2017 aikana. Toivotamme antoisaa opiskeluhetkeä! Palaute
Tietosuoja sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ari Andreasson tietosuojavastaava, Tampereen kaupunki 29.4.2016, Helsinki
Tietosuoja sosiaali- ja terveyspalveluissa Ari Andreasson tietosuojavastaava, Tampereen kaupunki 29.4.2016, Helsinki Tietosuoja Kansainvälistä ja yksilön perusoikeus tiedollista kotirauhaa Henkilötietojen
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 10 / 2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite:
Kai Paananen, p Reumantie 4, Heinola. 3. Rekisterin nimi Aikuisten työpajojen ja työllisyydenhoidon asiakasrekisteri
1. Rekisterinpitäjä Rauhankatu 3 18100 Heinola 2. Rekisterin vastuuhenkilö Kai Paananen, p. 044 469 4297 Reumantie 4, 18100 Heinola Rekisterin yhdyshenkilö Henkilö, johon voit ottaa yhteyttä henkilötietojen
Naantalin kaupunki Rekisteriseloste
Naantalin kaupunki Rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Naantalin kaupunki, sosiaali- ja terveyslautakunta kirjaamo@naantali.fí 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Susanna Kekkonen Tuulensuunkatu
Hostingpalvelujen. oikeudelliset kysymykset. Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012. Jaakko Lindgren
Hostingpalvelujen oikeudelliset kysymykset Viestintäviraston Abuse-seminaari 2012 Jaakko Lindgren Legal Counsel Tieto, Legal jaakko.lindgren@tieto.com Esittely Jaakko Lindgren Legal Counsel, Tieto Oyj
Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri
Tietosuojaseloste 1/5 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen
ASIAKASALOITTEINEN KÄYTÖNVALVONTA TERVEYDENHUOLLOSSA
ASIAKASALOITTEINEN KÄYTÖNVALVONTA TERVEYDENHUOLLOSSA Ylitarkastaja Arto Ylipartanen Tietosuojavaltuutetun toimisto Kuntamarkkinat 2013 11.9.2013, Kuntatalo 1 LUENNON AIHEET 1. Tietosuojan kehitys terveydenhuollossa
1. Rekisterin nimi Kunnan alueelle sijoitettujen lasten valvontarekisteri. Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja PL ESPOON KAUPUNKI
TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) Laatimispäivä: 20.12.2016 REKISTERITIEDOT 1. Rekisterin nimi Kunnan alueelle sijoitettujen lasten valvontarekisteri 2. Rekisterinpitäjä Espoon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta
Hattulan kunta, Perusturvalautakunta. Vaihde , fax Avoinna ma pe klo 9 11 ja 12-15
TIETOSUOJASELOSTE EU:n Tietosuoja-asetuksen (2016/679) 12 artiklan edellyttämä rekisteröidyn informointi 25.05.2018 Rekisterinpitäjä Nimi Hattulan kunta, Perusturvalautakunta Postiosoite Pappilanniementie
Naantalin kaupunki Rekisteriseloste
Naantalin kaupunki Rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Naantalin kaupunki, sosiaali- ja terveyslautakunta kirjaamo@naantali.fi 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Virpi-Maija Kyrki Tuulensuunkatu
Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste
Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 7.2.2012 2 Päivitetty 05.8.2016 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ
Termit. Tietosuojaseloste
Termit Rekisteriksi määritellään mikä tahansa jäsennelty henkilötietoja sisältävä tietojoukko, esimerkiksi asiakastai markkinointirekisteri, josta on mahdollista saada tietoja tietyin perustein ja kohtuullisella
Tietoturvapolitiikka
Tietoturvapolitiikka 22.5.2018 2(8) Sisällys 1. Visio... 3 2. Yleistä... 3 3. Käytännöt... 4 4. Rikkomukset ja seuraamukset... 6 5. Vastuut ja organisointi... 6 6. Ohjehierarkia, päätöksenteko ja viestintä...
EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) ja sen toimeenpano Tampereen kaupungilla
EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) ja sen toimeenpano Tampereen kaupungilla ISTEKKI, asiakaspäivät, Tampere-talo 16.1.2018 1 Kuka? Ari Andreasson Sote-palvelujen tietosuojavastaavana 2008-2017 10/2017-
-------- = LV! "17. Seinäjoen kaupungin tietoturvapolitiikka SE I N ÄJ 0 K I. 1. Johdanto. 2. Tietoturvaan liittyvät tavoitteet ja periaatteet
-------- Seinäjoen kaupungin tietoturvapolitiikka 1. Johdanto Tietoturva nähdään julkishallinnon organisaatioissa oleellisena osana normaalia toimintaa ja palveluiden laatua, kokonaisturvallisuutta ja
TIETOTILINPÄÄTÖS OSANA ORGANISAATIOIDEN TIETOPÄÄOMAN HALLINTAA
TIETOTILINPÄÄTÖSSEMINAARI 31.1.2013 TIETOTILINPÄÄTÖS OSANA ORGANISAATIOIDEN TIETOPÄÄOMAN HALLINTAA Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu Tietosuojavaltuutetun toimisto KEHITYSKULKUJA TIETOYHTEISKUNTA TEKNOLOGIA
TIETOTURVA- POLITIIKKA
TIETOTURVA- POLITIIKKA Kaupunginhallitus 3.9.2013 216 HAAPAJÄRVEN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA 1. JOHDANTO... 3 2. KATTAVUUS... 3 3. TIETOTURVA... 3 4. TIETOTURVATYÖ... 4 5. ORGANISOINTI JA VASTUUT...
Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste
Rekisteriseloste Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 7.2.2012 2 Päivitetty 05.8.2016 Rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ
Ohje EU:n yleistä tietosuoja-asetusta on sovellettu alkaen. Asetus määrittää henkilötietoja käsittelevien tahojen roolit:
Lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Ohje 20.7.2018 Kela 61/331/2017 EU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679 Ohjeet henkilötietojen käsittelystä kuulovammaisten, kuulonäkövammaisten ja puhevammaisten henkilöiden