PÖYTÄKIRJA /2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA 29.6.2013 23/2013"

Transkriptio

1 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai Paikka: Läsnä: Isolehtisaari Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola Jaakko Laitinen Niina Karjunen 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Syvänen avasi kokouksen kello 14: Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Puheenjohtaja Syvänen, yleisvastaava Haavikko, taloudenhoitaja Riipinen ja yleisvastaava Rapola kertoivat saaneensa noppia. Todettiin pääsykoebileitä vietetyn. Todettiin juhannusta vietetyn ja ulkoasiainvastaava Laitisen hiuksien saaneen uuden mallin. Kiitettiin tiedotusvastaava Kolehmaista kokouspaikasta. Todettiin ulkoasiainvastaava Laitisen edellisen yön puheen KV-viikkoja puolesta olleen mainio ja jees. Todettiin eräiden hallituksen jäsenten parisuhdestatuksen muuttuneen. 5. Edellisen pöytäkirjan tarkistaminen Todettiin pöytäkirjan 22/2013 hyväksytyn hallituksen sähköpostilistalla. 1

2 6. Yleisasiat 6.1 Alkusyksyn ohjelma Käytiin yhdistyksen alkusyksyn ohjelmaa läpi. Todettiin tiedotusvastaava Kolehmaisen päivittävän alkusyksyn ohjelman yhdistyksen nettissivuille. Todettiin Joensuusitsien olevan Keskusteltiin Joensuusitsien järjestelyistä. Velvoitettiin kaikki hallituksen jäsenet osallistumaan sitseille. (Kirjoittaisin Joensuu-sitsit väliviivalla, mutta tämä on vähän rajatapaus.) Keskusteltiin punssikahvien avustuksista. Todettiin avustuksen käytön olevan valiokuntien ja kerhojen omassa harkinnassa. Päätettiin varata bändi Lakimiesliiton infoon. Keskusteltiin Sakari Melanderin bändistä. Keskusteltiin Fudiscupin järjestelyistä. Yleisvastaava Rapola kertoi Helsingin kenttien varaustilanteesta. Todettiin Helsingin kenttien varaustilanteen olevan ongelmallinen. Päätettiin pitää hallituksen kokoukset syksyllä maanantaisin. Skoolattiin kesäsemmalle. Keskusteltiin phuksiaisten järjestelyistä. Keskusteltiin rastinpitäjien informoinnista ja rastinpitäjien lapuista. Todettiin syksyn tapahtumien lipunmyyntien olevan valiokuntien yhteiskokouksen yhteydessä. Langetettiin yleisvastaava Haavikolle matkapuhelinhäiriösakko. Langetettiin ulkoasiainvastaava Laitiselle matkapuhelinhäiriösakko. Päätettiin inspehtorin illallisen olevan ti Keskusteltiin syksyn KV-viikoista. Keskusteltiin Somerosta. 6.2 Pikkujoulut Yleisvastaava Rapola kertoi juhlatilojen varaustilanteesta. Kokoustauko alkoi kello 15:23. Kokoustauko päättyi kello 15: Kerhohuoneiston ja toimiston lattioiden vahaus Yleisvastaava Haavikko kertoi kerhohuoneiston vahauksen olevan to pe 2.9. Yleisvastaava Haavikko kertoi toimiston vahauksen olevan elokuun lopussa. 2

3 6.4 Kerhohuoneiston ja toimiston remontointi ja siivous Päätettiin järjestää talkoot toimistolla ja kerhohuoneistolla viikolla 28. Yleisvastaava Haavikko kertoi kerhohuoneiston seinien maalattavan talkoiden yhteydessä. Päätettiin hankkia maalit ja maalaustarvikkeet talkoita varten. 6.5 Muut kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet ja hankinnat Yleisvastaava Rapola ehdotti kerhohuoneistolle hankittavan uuden ovikyltin. Velvoitettiin Rapola hankkimaan kyltti. 6.6 Muut yleisasiat Yleisvastaavat totesivat syysklassikon järjestelyjen sujuvan hyvin. 7. Talous 7.1 Tilavuokrat Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle la kello 12:00-24:00 vekselillä, sulkupalvelulla ja 150 euron vuokralla (Liite 2) Myönnettiin tilankäyttöoikeus yksityishenkilölle pe kello 23 - la kello 11 vekselillä ja 100 euron vuokralla (Liite 3) 7.2 Vastaavan kurssipäällikön nimittäminen Nimitettiin vastaavaksi kurssipäälliköksi vuodelle 2014 Erkko Meri. Päätettiin poistaa yhdistyksen luottokortin käyttöoikeus edelliseltä vastaavalta kurssipäälliköltä Salla Herraselta ja perustaa vastaavanlainen oikeus Erkko Merelle. 7.3 Vastaavan kurssipäällikön palkkaus Keskusteltiin vastaavan kurssipäällikön palkkauksesta. Päätettiin nostaa vastaavan kurssipäällikön palkkaa kurssitoimikunnan suosituksen mukaiseksi. 7.4 Valmennuskurssien ajankohtaiset asiat Taloudenhoitaja Riipinen kertoi valmennuskurssien päättyneen ja pääsykokeen olleen. 7.5 Avustushakemukset Päätettiin myöntää avustusta Hietsu Beach ultimate-turnaukselle. (Liite 4) 7.6 Muut talousasiat Hyväksyttiin Hakapaino Oy:n lasku koskien HLR:n toimitusta. 3

4 Taloudenhoitaja Riipinen kertoi tiedustelleensa mahdollisuuksia järjestää taloudenhoitajan kesäpurjehdus ensi vuonna. 8. Opintoasiat 8.1 Syksyn opintokuviot Opintovastaava Karjunen kertoi syksyn aikatauluista. Päätettiin, ettei aikatauluista tiedoteta ennen tapahtumien varmistumisia. Opintovastaava Karjunen kertoi opintopiirien suunnitteluillan olevan seuraavalla viikolla. 8.2 Muut opintoasiat Opintovastaava Karjunen kertoi yhdessä Codex r.f.:n opintovastaavan kanssa laatimastaan tiedotteesta koskien tutkintorakenteen uudistusta. Opintovastaava Karjunen kertoi tavanneensa tiedekuntaa tutkinnonuudistuksen tiedotuksen osalta. Karjunen kertoi infopaketin koskien tutkinnonuudistusta tulevan pikimmiten. Opintovastaava Karjunen kertoi Pykälän kirjaston olevan auki seuraavalla viikolla. Opintovastaava Karjunen kertoi opintovaliokunnan kesäbondailun olevan la Opintovastaava Karjunen kertoi velvoiteoikeuden kesätentin materiaalin olleen ristiriidassa Weboodissa ja opinto-oppaassa. 9. Ulkoasiat 9.1 Pre-liiton Arkki-sitsit Päätettiin pitää sitsit kerhotiloilla pe 2.8. Keskusteltiin sitsien tarjoiluista. 9.2 Kesän tapahtumat Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Ruisrock-lippujen saapuneen. Todettiin shamppanjan olevan hyvää suklaan kanssa. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Codex-Pykälä piknikin olevan ke 7.8. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Culpa Cupin järjestelyistä. Laitinen kertoi tapahtumassa järjestettävän yllätyksen. 9.3 Syysmatka Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi syysmatkan ajankohdan päätettävän, kun muut aikataulut on lyöty lukkoon. Laitinen kertoi matkan olevan loka-marraskuussa 4

5 9.4 Syksyn KV-viikot Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi tekevänsä Hatrickin. Ulkoaisianvastaava Laitinen ilmoitti osallistuvansa syksyllä Uppsalan, Codexin, Oslon, Artiklan, Justuksen sekä Tukholman Kv-viikoille 9.5 Vaihtarien ohjelma Todettiin vaihtarisitsien olevan pe Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi syksyllä starttaavista vaihtarilounaista. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi menevänsä tiedekunnan tiedotustilaisuuteen koskien vaihtooppilaita. 9.6 Muut ulkoasiat Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi toogabileiden järjestettävän syksyllä, mutta ajankohdan olevan vielä auki. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Lex-sitsien budjetista. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Codex-sitsien olevan joulukuussa. Velvoitettiin tiedotusvastaava Kolehmainen laittamaan postinjakajanhattu päähän. Vastaanotettiin seuraavat lehdet: Stud.Jur. 4/2013. Injuria 3/2013. Codex Pressen 3/2013. Kokoustauko alkoi kello 17:05. Kokoustauko päättyi kello 17: Tiedotusasiat 10.1 Nettisivujen päivitys Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi nettisivuja päivitetyn Varjo-opinto-opas Hyväksyttiin tarjous koskien varjo-opinto-opasta. (Liite 5) Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi varjo-opinto-oppaiden olevan tällä hetkellä painossa. 5

6 10.3 Laulukirjat Hyväksyttiin tarjous koskien laulukirjoja. (Liite 6) Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi laulukirjojen olevan valmiina painoon ja niiden olevan aikataulussa Phuksipistekortti Velvoitettiin tiedotusvastaava Kolehmainen tilaamaan phuksipistekortit vuodelle Muut tiedotusasiat Keskusteltiin phuksimatrikkelista. 11. Yrityssuhdeasiat Sihteeri Parikka kertoi yrityssuhdetoimikunnan toimintasuunnitelman edenneen ja sen muokkaamisen olevan kesken. Sihteeri Parikka kertoi golf-tapahtuman onnistuneen erinomaisesti yritysyhteistyön osalta. Sihteeri Parikka kertoi syksyn tapahtumien sponsoroinnista. Sihteeri Parikka kertoi Syysklassikon järjestelyjen alkavan heinäkuussa yhdessä KY:n kanssa. Sihteeri Parikka kertoi phuksiexcujen järjestelyjen olevan hyvällä mallilla ja näille ilmoittautumisen tapahtuvan Lakimiesliiton infon yhteydessä. Sihteeri Parikka kertoi syksyllä mahdollisesti järjestettävistä yhteistyötapaamisista. Sihteeri Parikka kertoi vuoden 2014 vuosijuhlapaikkojen kilpailutuksen tilanteesta. Sihteeri Parikka kertoi kilpailuttavansa Kiitosristeilyn risteilijän seuraavalla viikolla. 12. Muut esille tulevat asiat 12.1 HLR:n päätoimittajan nimittäminen Nimitettiin HLR:n päätoimittajaksi Antti Lindholm Seiväsmatka Puheenjohtaja Syvänen kertoi seiväsmatkan excelin olevan avoin nyt kaikille. Keskusteltiin panteista Tuutorsitsit Todettiin tuutorsitsien olevan ke kerhotiloilla. Todettiin emojen auttavan sitsien järjestelyissä. 6

7 12.4 Senioripäivä Todettiin alustavan senioripäivän ajankohdan siirtyneen. Puheenjohtaja Syvänen kertoi senioritoiminnan kehittämissuunnitelmasta. 13. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous ma 5.8. kello 18: Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Syvänen päätti kokouksen kello 17:40. Pöytäkirjan vakuudeksi Suvi Syvänen Hallituksen puheenjohtaja Julia Parikka Sihteeri 7

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013

PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.8.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013

PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.6.2013 Paikka: Bulevardi 19 A 18 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui kohdassa 7.1.) Eero

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PÖYTÄKIRJA 10.3.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 10.3.2013 Paikka: Tallikuja 2 D 42 00330 Helsinki Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013

PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 1.4.2013 Paikka: Töölönkatu 27 A 13 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4.3.2013 10/2013

PÖYTÄKIRJA 4.3.2013 10/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 4.3.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 4.6.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Dittmar & Indrenius Pohjoisesplanadi 25 A Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 16.9.2013 28/2013

PÖYTÄKIRJA 16.9.2013 28/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 26.10.2013 Paikka: Läsnä: Ounasvaaran pirtit Antinmukka 4, Rovaniemi Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PÖYTÄKIRJA 20.5.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5.2013 Paikka: Läsnä: Pohjoisesplanadi 25 A Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.10.2013 33/2013

PÖYTÄKIRJA 21.10.2013 33/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.10.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.7.2012 23/2012

PÖYTÄKIRJA 21.7.2012 23/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.7.2012 Paikka: Holmabacka 10 Hanko Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto Rene Male Suvi Syvänen Riku Saarinen Outi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.4.2013 15/2013

PÖYTÄKIRJA 8.4.2013 15/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 8.4.2013 Paikka: Sörnäistenlaituri 3 G 250 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.1.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014

PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 14.10.2013 32/2013

PÖYTÄKIRJA 14.10.2013 32/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.10.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: Keskiviikko 15.8.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Mikko Murto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 23.9.2013 29/2013

PÖYTÄKIRJA 23.9.2013 29/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.9.2009 klo 18.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta. PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.00 Paikka: Arkadiankatu 21 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Mia Hellgrén, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.6.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.11.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta.

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 24/2016 Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.1.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 26.3.2013 13/2013

PÖYTÄKIRJA 26.3.2013 13/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 26.3.2013 Paikka: Läsnä: Pohjoisesplanadi 25 A Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Anita Kritsos, sihteeri Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Puheenjohtaja Hjelt, tiedotusvastaava Kritsos, Hellgrén ja Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Puheenjohtaja Hjelt, tiedotusvastaava Kritsos, Hellgrén ja Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 15.00 Paikka: Läsnä: Somero Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.30 Paikka: Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.5. kello 20.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 1.8.2009 Paikka: Saarenjärventie 560 25500 Perniö Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

Opintovastaava Heinonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinosta ruoasta.

Opintovastaava Heinonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Heinosta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 26/2017 AIKA: klo 11.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta. Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.5.2013 Paikka: Mannerheimintie 8 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9.9.2012 25/2012

PÖYTÄKIRJA 9.9.2012 25/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 9.9.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PÖYTÄKIRJA 30.9.2013 30/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 30/2013 Aika: Maanantai 30.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka,

Lisätiedot

Yleisvastaava Kutvonen kertoi menettäneensä nuoruutensa. Kutvonen kiitti lahjasta.

Yleisvastaava Kutvonen kertoi menettäneensä nuoruutensa. Kutvonen kiitti lahjasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 26.7.2014 Paikka: Läsnä: Vänoxa Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot