Haminan Energian asiakaslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haminan Energian asiakaslehti"

Transkriptio

1 3/2008 VERTAILUSSA ENERGIANSÄÄSTÖLAMPUT Lapset näyttävät mallia s. 2 Kodinkoneen kulutuksella on merkitystä s. 12 Uudet sähköenergian hinnat s.20 Haminan Energian asiakaslehti

2 Teksti Raija Vähätupa Kuvat Martti Leppä Lapset näyttävät mallia aikuisetkin talkoissa Kanaverkkoa, rautalankaa, vanhoja sanomalehtiä, niistä on isot askartelukissat tehty. Päiväkodeissa ollaan uusiokäytön mestareita. Metsäpirtti-nimisessä lastentarhassa eletään luovasti keskellä jänniä vanhoja tavaroita. Useimmat kierrätettyjä. Mitä nyt on ostettu joitakin metrejä valkoisia lakanoita, kun piti piirtää mollamaijamaisia lapsia metsän koristeeksi, kertoo Tuia Palonen, toinen tarhan omistajista. Hän on miehensä Petri Peeti Pesosen kanssa pitänyt 14 vuotta yksityistä lastentarhaa vanhassa omakotitalossa. Käytämme kaiken mahdollisen hyväksi, vakuuttaa Tuia. Myös lapset tietävät, mistä on kyse. Kierrätys on sitä, ettei tavaraa kannata heittää pois. Siitä voi tehdä jotakin uutta, vastaa Diana. Ilman aikuisia homma ei kuitenkaan onnistuisi. Fiksut vanhemmat kantavat tavaraa ja askartelumateriaaleja tarhaan. Kierrätys tuo heillekin hyvän olon. Korjattu, maalattu Keittiötä koristaa liilan värinen ruokapöytäryhmä. Ikkunassa on samanvärisiksi värjätyt sideharsot ja valoverhoina keväisiltä pelloilta tuttua maanpeiteharsoa. Eteisessä seinä on tapetoitu ruusuiseksi. Sama riemunkirjava linja jatkuu läpi talon ja yläkertaan ja siitä pihamaalle. Hiekkaleluina on muoviämpäreiden lisäksi värikkäitä kattiloita. Olohuoneessa esikoululaiset istuvat karjalohjalaiselta koululta saaduissa pulpeteissa, joiden vinokansien päällä komeilee jokaisen nimi itse piirretyssä kyltissä. Askartelutarvikkeita sisältävän luvun kaappi on vanhasta huvilasta, joka aiottiin purkaa, Peeti kertoo. Isien vanhat paidat Suttaavia askarteluja varten pyysimme perheitä katsomaan, josko löytyisi isien vanhoja kankaisia miesten kauluspaitoja. Lapsilla nämä kierrätystaiteilijatakit puetaan päälle väärin päin napit selkäpuolelle, kertoo Tuia. Suurin osa tarhan askartelutarvikkeista on alkujaan toiminut muissa tehtävissä. Lähes kaikissa piirustuspapereissa on takana kirjoitusta, sillä isien ja äitien printterit ovat joskus temppuilleet. Monessa työpaikassa roskikseen menee ihanan värikkäitä pahveja ja -kartonkeja kullanvärisiäkin. On upeita tapettimalleja ja huonekalutehtaan nahkavärien malliliuskoja. Paperimassa ja selluvilla ovat paljon käytettyjä askartelumateriaaleja. Japanilaisvalaisimeen kiinnitetyt ampiaiset on askarreltu mainoskartongista ja Halloween-pöytäliinasta. Siipiverkon alkuperää kukaan ei muista. < Kotonakin askarrellaan. Peetin ja Tuian tytär Amanda teki luokkatoverinsa Inkan (vas.) kanssa talouspaperirullista sekä pillimehupurkeista Littles Pet Shop -olennoille kodin. Uusiokäyttö on muotia; se suo keksimisen ja oivaltamisen iloa. Vanhoja vaatteita uudistetaan. Retroa ja supermodernia kierrätysdesignia. Kierrättäminen on tuttua suomalaisille: pula-aikana juuri mitään ei heitetty pois. Parhaita esimerkkejä ovat räsymatot, tilkkupeitot ja pannulaput. Sekä poppanat ja kahvipakettikassit. Lähes jokaisesta kansalaisopistosta löytyy jos jonkinlaista huonekalujen entisöimis- tai verhoilukurssia. Niiden avulla perintömööpelit säilyvät seuraaville sukupolville. Myös taidetta syntyy vanhasta. 2

3 Energiaa ELÄMÄÄN Naapurikaupungin vanhoista aurausmerkeillä tuetussa Art-majassa saavat tarhalaiset askarrella. Esimerkiksi vauvanruokapurkeista maalaamalla lyhtyjä. Tuia Palonen näyttää. Anoppini totesi aikoinaan viisaasti: Niukkuus tekee neuvokkaaksi, Tuia jatkaa. Olisi älytöntä syytää rahaa tavaraan, jota saa ilmaiseksi. Ja kun tarvikkeita tällä tavalla hankkii ja käyttelee, ei tarvitse pihtailla lasten askarressa. Onnistumisia Asiassa on myös ympäristönäkökulma. Pieni maapallomme ei selviä kaikesta roskastamme, vakavoituu Tuia. Lastentarhassa ei kuitenkaan puhuta ekologiasta. Siellä toimitaan. Alas rappusia kolistelee pari nuorta neitoa isoissa mustissa kiiltolakeerikengissä. Toisella on nukkevauva kantokopassa ja toisella peittoon kääritty nukke ja kädessä tuttipulloja sekä kännykkä. Näistä nokioista ei lähde säteilyä. Pyöreän pöydän ääressä lapsiryhmä pujottaa hiljaa lankoihin pieniä puuhelmiä, jotka on saatu oviverhosta. Eikös olekin hieno, kysyy kohta yksi jälkeläistään hakemaan tullut äiti. Hänellä on kaulassa vastavalmistunut vaaleanruskea helminauha. Lapsi vieressä saa arvokkaan onnistumiskokemuksen. Silmät säteilevät. Kiitos kannustaa. Käden ja silmän yhteistyö kehittyy helmiä pujotellessa, lisää Tuia. 3 Jättikissassa riittää sudittavaa. Vas. Otto, Maria, Venla, Laura, Jenna ja edessä Diana. Jätepuuta ja mummojen aarteita Tuosta naapuriin rakennetusta talosta jäi ylitse kasa lautoja, joita kekseliäät jässikät kanniskelevat edes takaisin pihalla, leikkitoimintaa valvova Peeti viittaa kentän laidalle. Nyt on salileikki menossa, päättelee Tuia siitä, että Laura-tyttö on asetellut seiniä kuvaavan lautakehän keskelle maahan plyyshimaton. Niitäkin meillä on, kiitos tarhalaisten isomummujen ja pappojen kuolinpesistä saatujen aarteiden. Kerran tuli jopa keinutuoli. Ja hienoja rimssumekkoja prinsessaleikkeihin. Kotikin uusiokäytössä Jopa perheen koti on kierrätetty. Kunta käytti etuosto-oikeuttaan, kun Alkon vanhat työväen asuntoalueet olivat menossa myyntiin ja rakennukset purkuun. Tuia ja Peeti saivat huutokaupassa yhden1930- luvulla rakennetuista funkkis-taloista. Heillä alkoi remontti. Naapuritalon omistaja on löytänyt kattonsa korjaukseen jopa kierrätystiilet. Tyttäristä nuorempi, kohta 8-vuotias Amanda, on innokas askartelija. Nytkin hän on yhdessä luokkatoverinsa Jokelaisen Inkan kanssa rakennellut pikkiriikkisille Littles Pet Shop -olennoille kodin rullista ja purkeista.

4 Ilopilkku Julkaisija ja paikallistoimitus Haminan Energia Oy Toimituspäällikkö Eija Takkinen Toimitussihteeri Tarja Pekkanen Paikallistoimituksen taitto Aptual Oy Prikaatintie 9, Kouvola puh Osoitteenmuutokset ja ristikon palautus Haminan Energia Oy Reutsinkatu 12, Hamina puh faksi Kustantaja ja toimitus Adato Energia Oy PL 1427, Helsinki Sisällysluettelo Lapset näyttävät mallia - aikuisetkin talkoissa Pääkytkin Sähköistä palvelua Me Kivistöt Hyvää ruokaa vähemmällä energialla Kodinkoneen kulutuksella on merkitystä Energiansäästölamppu - säästää ja puhuttaa Pientaloissa suuria säästömahdollisuuksia, osa1 Uutiset Sähköä & postia Voimaristikko Vastaava päätoimittaja Ari J. Vesa puh. (09) ari.vesa@energia.fi Toimituksen sihteeri Riitta Lahti puh. (09) riitta.lahti@energia.fi Ulkoasu ja taitto Mainostoimisto Huima puh. (02) voimatorilla@huima.com Painopaikka Painorauma Oy, 2008 Lehti on painettu ympäristöystävälliselle paperille. Painoteknisistä syistä osa lehden sivunumeroista puuttuu. PAIKALLISTA PALVELUA w w w. ha mi n a nene rg i a. fi Voimatori-yhtiöt: Etelä-Suomen Energia Oy Haminan Energia Oy Keravan Energia Oy Kokemäen sähkö Oy Kuoreveden Sähkö Oy Köyliön-Säkylän Sähkö Oy Lankosken Sähkö Oy Leppäkosken Sähkö Oy Mäntsälän Sähkö Oy Nurmijärven Sähkö Oy Paneliankosken Voima Oy Rauman Energia Oy Sallila Energia Oy Vakka-Suomen Voima Oy Vatajankosken Sähkö Oy

5 Pääkytkin Arjen valintoja ympäristön hyväksi EU:n energiapalveludirektiivi (ESD) asettaa energiankäytölle kovia säästötavoitteita. Direktiivi edellyttää, että Suomessa vähennetään energiankulutusta 9 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Yhteisesti päätetty tavoite on erittäin kova: siihen pääsemiseksi vaaditaan ponnisteluja laajalla rintamalla. Tavoitteen saavuttaminen vaatii aivan uutta ajattelutapaa ja käytännön toimia meiltä jokaiselta - perheissä, työpaikoilla ja vapaa-aikana! Siksi tänään on hyvä päivä aloittaa talkootyöt ostamalla vaikka paketti energiansäästölamppuja, vaihtamalla paperiset energialaskut luontoa säästäviksi sähköisiksi E-laskuiksi ja tekemällä oman perheen liikkumiseen ja asumiseen kokonaisvaltainen energiakatselmus. Energian säästäminen ei ole työlästä, vaan pienillä teoilla saadaan paljon hyvää aikaan. Näistä viisaista valinnoista voit lukea lisää lehden sisäsivuilta. Kotitalouksien energiankäytön tutkimukset osoittavat energiankulutuksen olevan kasvussa. Kodeissa energiankulutuksen kasvu johtuu tietokoneiden ja ns. viihdeelektroniikkalaitteiden (digisovittimet, pelikonsolit jne.) lisääntymisestä, jotka alkavat olla hyvin yleisiä lähes jokaisessa kodissa. Tutkimuksen tuloksista myös lisää lehdessämme. Lokakuussa järjestettävällä, Motivan koordinoimalla Energiansäästöviikolla kannustetaan OnOff-suhteen aloittamiseen eli kiinnittämään huomiota laitteiden tarpeettomaan valmiustilassa pitämiseen. Toivottavasti valojen ja laitteiden sammuttamisesta tulisi mahdollisimman monelle tapa eikä poikkeus, sillä taloudellisen hyödyn lisäksi energiaa säästämällä voi vaikuttaa myös ilmastonmuutokseen. Haminan Energian sähköenergian myyntihintoja korotetaan marraskuun alussa. Hinnankorotukseen on päädytty sähkön markkinahinnan nousun myötä, joka on kasvattanut hankintakustannuksia. Sähkön markkinahintaa nostavat tällä hetkellä erityisesti fossiilisten polttoaineiden - öljyn, hiilen ja maakaasun - korkeat hinnat sekä tähän kiinteästi linkittyvä päästöoikeuden hinta. Lisäksi EU:n asettamat, ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäävät kovat tavoitteet heijastuvat sähkön tuotantokustannuksiin ja edelleen sähkön markkinahintaan. Haminan Energia ostaa myymästään sähköstä markkinoilta noin 90 prosenttia. Tuulivoimalla tuotetun Luonto-Ilonan myyntihintoja korotetaan saman aikaisesti. Syynä korotukseen on yleinen kustannustason nousu. Edellisen kerran Luonto-Ilonan myyntihintoja on korotettu vuoden 2007 alussa. Uudet hinnastot löytyvät lehdestämme. Energistä syksyä Eija Takkinen Ps. Osallistu nettisivuillamme Energiatietäjä-kisaan, voit voittaa LCD taulu-tv:n!

6 Kaikki palvelut Teksti Eija Takkinen Piirros Anu Mäkelä Kiinnostus sähköiseen asiointiin kasvaa mitä enemmän tietokoneiden ja netin käyttö lisääntyy. Haminan Energian asiakkaat voivat jatkossa hoitaa yhä enemmän energia-asioitaan netissä sähköisten palvelujen avulla. Nettipalvelua Haminan Energian kotisivut tarjoavat koko kirjon itsepalvelutoimintoja, joilla asiakkaat voivat hoitaa energia-asioitaan ajasta ja paikasta riippumatta. Kotisivuilla voi muun muassa tehdä analyysin omasta sähkön kulutuksesta SähköTohtorin nettianalyysissä, laskea sähkötarjouksen ja tehdä sähkösopimuksen sekä ilmoittaa muutosta tai energiamittarinlukemia. Uusin palvelu on Online-palvelu, jossa kirjautumalla asiakkaat voivat tarkastella suojatussa yhteydessä omia tietojaan. Online-palvelun kautta asiakkaat voivat täydentää tai korjata yhteystietojaan, tarkastella erilaisia raportteja omasta energian käytöstään: käyttöraportit edellisten vuosien energian kulutuksen mukaan tai ennusteraportit vuosikustannuksista vuosikulutusarvion mukaan, selata mittaustietoja tai jättää energialukemia. Palvelussa asiakkaat voivat lisäksi selata laskutietojaan, nähden samalla myös saldotilanteen laskukohtaisesti. Eroon paperilaskuista Haminan Energian asiakkailla on halutessaan mahdollisuus saada nyt laskunsa perinteisen paperilaskun sijaan verkkolaskuna. Kuluttaja-asiakkaiden verkkolaskuvaihtoehto on e-lasku, joka on otettu käyttöön nyt syksyllä. Yritysasiakkaille yritysten välinen sähköinen laskutus tuli käyttöön jo kesän alussa. Laskut suoraan verkkopankkiin Suomalaisista jo kaksi kolmasosaa maksaa laskunsa muutenkin verkkopankin kautta ja e-lasku helpottaa laskun maksua entisestään. Laskua E-laskua maksasessa välttyy pitkien viite- ja tilinumeroiden näpyttelyltä sekä voi olla varma laskun tietojen oikeellisuudesta. maksaessa välttyy pitkien viite- ja tilinumeroiden näpyttelyltä sekä voi olla varma laskun tietojen oikeellisuudesta. Asiakas käy hyväksymässä laskun maksuun verkkopankin maksuluettelosta. Kuluttaja-asiakkailla e-lasku lähetetään suoraan maksuvalmiina asiakkaan verkkopankkiin. Laskun oikeellisuuden pystyy tarkistamaan ja tarvittaessa tekemään siihen muutoksia laskun eräpäivään tai laskun summaan ennen maksun hyväksymistä. E-laskun ulkonäkö, sisältö ja maksuaika ovat samanlaiset kuin paperilaskunkin. Eron tekevät vain paperittomuus ja laskun lähettämistapa. E-laskupalvelun käyttöönotosta asiakkaan pitää sopia aina oman pankin kanssa, ei laskuttajan eli Haminan Energian kanssa. E-laskusopimuksen tekeminen on vaivatonta verkkopankissa, täyttämällä ja hyväksymällä sähköisen e-laskusopimuksen tiedot on itse palvelu asiakkaalla käytössä. Tämän jälkeen Haminan Energian laskujen muodostuksessa, tulostuksessa, asiakkaan lasku sujahtaa verkkopankkiin e-laskuksi perinteisen paperilaskun sijaan. 6

7 netissä hiirellä helpommin Toimi näin Aktivoi e-laskupalvelusopimus omassa verkkopankissasi Tee ilmoitus Haminan Energialle e-laskusta - Valitse laskuttajaluettelosta se Haminan Energian lasku (sähkö-, maakaasu- tai Haminetti-), jonka haluat e-laskuna - Anna alkuperäiseltä laskulta viitenumero täydellisenä Palvelu toimii tällä hetkellä Nordeassa, Osuuspankissa ja Sampo Pankissa. HUOM! Jos sinulle tulee useampi lasku esim. sähköstä ja maakaasusta, molemmista tulee tehdä omat ilmoitukset Haminan Energialle. Mikäli sinulla on suoraveloitus niin Nordea ja Sampo Pankki purkavat sen automaattisesti, Osuuspankissa sinun tulee purkaa se itse. 7

8 Asiakas voi arkistoida e-laskun tallentamalla sen tietokoneellensa ja/tai tulostamalla sen paperiversiona. Verkkopankissa lasku on arkistoituna ja nähtävissä kaksi vuotta, pankkikohtaisesti arkistointi voi olla pidempikin. Haminan Energian laskujen osalta e- laskupalvelu toimii Osuuspankissa, Nordeassa, Sampo Pankissa ja Paikallisosuuspankeissa. Muiden pankkiryhmittymien osalta e-laskupalvelu on tulossa myöhemmin. Luonnollisesti jos laskusta on jotain kysyttävää tai epäselvyyttä on Haminan Energian asiakaspalvelu käytettävissä henkilökohtaiseen palveluun joko kasvotusten tai puhelimitse. Ostolaskut nopeasti kiertoon Haminan Energia tarjoaa yritysasiakkaille sähköistä laskutusta, verkkolaskuja. Ottamalla verkkolaskutuksen käyttöön, käytössäsi on nopeampaa ja täsmällisempää informaatiota ja samalla laskun käsittely on tehokasta ja säästät kustannuksissa. Yritysten välisessä laskutuksessa Haminan Energia siirtää verkkolaskun automaattisesti vastaanottajan ostolaskujen kierrätystai muuhun järjestelmään. E-laskulla helpompaa arkea Teksti Minna Rajala Hyvästi pitkien viitenumeroiden näpyttely. Haminan Seudun Osuuspankissa Haminan Energian laskut vaihtuvat vaivatta sähköisiksi. Sähköinen asiointi on monelle jo kiinteä osa arkirutiineja; ostokset, laskunmaksu ja yhteydenpito hoituvat kaikki kätevästi netin kautta. Haminan Seudun Osuuspankin asiakaskunta on sähköisten palveluiden innokas käyttäjä: Suurin osa asiakkaista maksaa laskunsa nettipalvelussa, paperilaskusta tiedot näpytellen, kertoo maksuliikepäällikkö Tiina Rapeli Haminan Seudun Osuuspankista. Nyt Haminan Energian asiakkailla on mahdollisuus siirtää energialaskutus kokonaan nettiin. Paperilaskut muuttuvat sähköisiksi e-laskuiksi tekemällä e-laskupalvelusopimus Haminan Seudun Osuuspankin kanssa ja ilmoittamalla e-laskutuksesta sen jälkeen Haminan Energialle. Ilmoittaminen käy kätevästi verkkopankin kautta. Tiina Rapeli näkee e-laskun edistyksenä, jossa on monia hyviä puolia: E-lasku on turvallinen ja helppo käyttää. Lasku tulee suoraan verkkopankkiin, jossa sen voi maksaa samantien. Kun viite- ja tilinumeroiden näpyttely jää pois, pienenee myös virheiden mahdollisuus.vielä helpommalla pääsee, jos laittaa saapuvat e-laskut automaattiseen maksatukseen. Näin laskut hoituvat yhtä vaivattomasti kuin suoraveloituksessa, mutta joustavammin: e-laskussa asiakas voi muuttaa maksun eräpäivää, maksutiliä ja summaa tarpeensa mukaan ennen laskun maksamista. Saapuneesta e-laskusta voimme asiakkaan halutessa lähettää ilmoituksen sähköpostitse tai vaikka suoraan kännykkään tekstiviestillä. E-lasku on vielä uutta, mutta asiakkaita tulee lisää sitä mukaan kun uusia laskuttajia siirtyy e-laskutukseen. Meillä pankissa e-laskun kysyntä on näkynyt asiakkaiden e-laskun käyttöönoton opastamisen lisääntymisenä. Palaute on ollut positiivista, ja varsinkin suoraveloitusasiakkaat ovat innostuneet e-laskun tuomasta mahdollisuudesta muuttaa esim. laskun eräpäivää. Kaiken kaikkiaan e-lasku on siis hyvä ja tarpeellinen juttu., Rapeli kertoo. Tiina Rapeli, maksuliikepäällikkö Haminan Seudun Osuuspankki Näin otat E-laskun käyttöösi: Tee e-laskupalvelusopimus verkkopankissa osoitteessa tai omassa Osuuspankissasi Lähetä verkkopankin kautta laskuttajille e-laskuilmoitus. Ilmoituksella kerrot laskuttajalle, että haluat laskusi jatkossa suoraan Osuuspankin verkkopankkiin. E-laskua tarjoavat yritykset näet verkkopankissa olevasta laskuttajalistasta. Lisätietoa Tilit ja Kortit-palvelusarjamme asiakaspalvelusta, puh

9 Teksti Matti Välimäki Piirrokset Anita Polkutie Kivistöt huomaavat, että niin ruokaostoksilla kuin keittiössäkin on monia mahdollisuuksia säästää energiaa. Mutta onko perheen kultaisestanoutajasta Robin Hoodin hevoseksi? Me Kivistöt Päivä alkoi kuten päivät yleensä. Kultainennoutaja Minttu tökkäsi märällä kuonollaan pahaa-aavistamatonta Mattia, joka oli vielä syvässä unessa. Koira heilutti häntäänsä vimmatusti, sen mielestä varhainen aamuhetki ja ulkona vihmova sade olivat loistava yhdistelmä. Matti ja Minttu lähtivät lenkilleen; Kaisa ryhtyi laittamaan aamupalaa. Hän pisti puurokattilan liedelle, latasi kahvinkeittimen ja vedenkeittimen sekä halkaisi sämpylät valmiiksi. Kaisa oli täl- lä kertaa muistanut ottaa ne pakastimesta sulamaan jo edellisenä iltana; Essi oli asiasta jo riittämiin huomautellut. Kaisa otti kahvinkeittimen pois päältä heti, kun kahvi oli valmistunut. Kun Matti ja Minttu rymistelivät takaisin sisälle, oli aika herättää Essi kouluun ja Aku tarhaan. Kaisa pääsisi tänään aikaisemmin töistä, joten hän voisi hakea lapset kotimatkallaan ja he kävisivät samalla kaupassa. Ostoskori täynnä suklaapatukoita? Osta äiti lähiruokaa! Iltapäivällä Essin kirkas ääni kaikui läpi myymälän. Kaisa päätteli, että koulussa oli ollut tänään ympäristötietoa, toisaalta lapset tuntuivat olevan tälläisistä asioista muutenkin yllättävän hyvin perillä. Kun Kaisa näytti vielä pohtivalta, niin Aku ryhtyi tuumasta toimeen. Poika ryntäsi karkkihyllylle ja ryhtyi täyttämään ostoskärryä nopeasti suklaapatukoilla.

10 Essi naurahti ja selitti pikkuveljelleen hieman pikkuvanhasti, että lähiruoka ei tarkoita kaupassa lähimpänä olevaa ruokaa, vaan ruokaa, joka on tuotettu lähellä. Kuten esimerkiksi nuo Möttösen farmin perunat ja porkkanat ja talkkunajauho. Lähiruuan kuljettamiseen ei kulu paljon energiaa. Kuljetuksista Kaisa sai idean ostaa samalla useamman päivän ruokatarvikkeet. Näin vähennettäisiin turhaa sukkulointia kaupan ja kodin välillä, mikä säästäisi niin bensaa kuin aikaakin. Toisaalta oli kuitenkin oltava tarkkana, ettei ostoskärryihin päätyisi liikaa ruokaa, joka vanhentuisi ja pitäisi heittää pois. Kaisa päätti, että illalla syötäisiin kalaa. Hän alkoi pohtia, että olisikohan Matti jo valmis hänen ehdotukselleen lihan syönnin vähentämisestä. Kaisa muisteli lukeneensa lehdestä, että karjankasvatus aiheuttaa peräti 18 prosenttia maailman kaikista kasvihuonepäästöistä. Kaisa ajatteli, että parasta kai edetä tuohon suuntaan pikku hiljaa. Mutta hedelmätiskiltä hän valitsi reilun kaupan banaaneja ja ostoskoriin päätyi myös luomukananmunia. Työpaikallakin oli ollut tänään puhetta, että yksittäinen kuluttaja voi vaikuttaa paljon arkisilla ostosvalinnoillaan. Yhdellä uunin lämmityksellä kaksi ruokaa Illalla Kaisa, Matti ja Essi urakoivat keittiössä. Kaisa valmisti uunikalaa ja samalla seuraavaa päivää varten makaronilaatikkoa. Yhdellä uunin lämmityksellä valmistuisi kaksi ruokalajia. Sitten olikin jo aika kokoontua syömään. Kaikkien mielestä se oli koko päivän paras hetki. Oli aikaa keskustella päivän tapahtumista eikä kenelläkään ollut kiire minnekään. Paitsi Mintulla. Se tiesi, että kun muut olisivat syöneet, sekin saisi omat murkinansa ja pääsisi iltalenkille. Se kävi jo hienovaraisesti tökkimässä kuonollaan perheen iltalenkkivastaavaa. Vaikka sama kuvio toistui vuoden jokaisena päivänä, niin ainahan oli vaarana että emäntä unohtaisi asian. Robin Hoodin hevonen tekee ryöstön Kun Kaisa ja Minttu suuntasivat pururadalle, Matti ja Essi ryhtyivät siivoamaan keittiötä. Essi huomautti isälleen, että kuuma makaronilaatikko kannattaa laittaa jääkaappiin (A ++ energiamerkitty, huomauttaa Matti) vasta sitten, kun se on kunnolla jäähtynyt. Ja että mikäli astiat ylipäätään on tarpeen huuhtoa ennen matkaansa tiskikoneeseen, niin tähän kannattaa käyttää kylmää vettä. Essi näytti Akullekin, miten tyhjä maitotölkki voidaan litistää toisen maitotölkin sisälle, niin että se vie mahdollisimman vähän tilaa kierrätysastiassa. Matti laittoi tiskikoneen päälle ja valitsi pikaohjelman. Sitten päästiinkin seuraamaan televisiosta Robin Hoodia. Sarja oli kaikkien suosikki. Erityisesti Akun ja Mintun. Aku innostui itsekin näyttelemään jaloa lainsuojatonta. Minttu sai olla hänen hevosensa. Tämänkertaisessa jännittävässä seikkailussa Robin Hoodin hevonen varasti linnanneito Essin sukan, mutta Robin Hood palautti sen takaisin vain hieman pureskeltuna ja kuolaisena. Seuraamme esimerkki-perheemme elämää aika ajoin lehtemme palstoilla. Perheeseen kuuluvat Matti 40 v, Kaisa 37 v, Essi 9 v, Aku 3 v sekä Minttu-koira 1 v.

11 Hyvää ruokaa vähemmällä energialla Kun ostat ruokatarvikkeita... Suosi lähiruokaa. Lihan tuotanto rasittaa ympäristöä enemmän kuin kasvisruuan tuotanto. Harkitse, olisiko perheessänne mahdollisuuksia vähentää lihan syömistä. Jos käyt autolla kaupassa, niin osta kerralla enemmän, äläkä sukkuloi kodin ja kaupan välillä päivittäin. Älä osta kuitenkaan liikaa, jotta tuotteet eivät vanhene ja pilaannu. Käytä kankaista kauppakassia, äläkä muovipusseja. Kun säilytät ruokaa... Onko teillä parhaaseen energiakulutusluokkaan kuuluvat kylmäsäilytyslaitteet? Muista, että keittiön laitteet on myös sijoitettava oikein. Huolehdi esimerkiksi riittävästä ilmanvaihdosta ja muista, että kylmälaitteen paikka ei ole uunin tai astianpesukoneen vieressä. Älä pidä jääkaappia tai pakastinta liian kylmällä. Jääkaapille hyvä keskilämpötila on +5 astetta, pakastimelle -18 astetta. Älä unohda pakastimen pakastuskytkintä päälle. Älä availe turhaan jääkaapin tai pakastimen ovea tai pidä niitä avoinna liian pitkään. Älä pidä jääkaappia liian täynnä. Anna ruuan jäähtyä kunnolla, ennen kuin laitat sen jääkaappiin tai pakastimeen. Kuljeta ainakin arimmat elintarvikkeet kesällä kaupasta kotiin kylmälaukussa. Ruuat pysyvät näin laadukkaina ja lisäksi jääkaappiin ei tule turhaa lämpökuormaa. Kun laitat ruokaa... Kun käytät liettä, niin valitse kattilalle sopivan kokoinen keittolevy ja pistä kattilan päälle kansi. Käytä uunia harkiten, hyödynnä esi- ja jälkilämpö, valmista mahdollisuuksien mukaan kerralla useampikin ruokalaji. Muista, että myös mikroa voi käyttää esimerkiksi kalaruokien ja kasvisten kypsentämiseen. Teevesi valmistuu vedenkeittimessä nopeammin ja vähemmällä energialla kuin keittolevyllä. Kun korjaat jälkiä... Pese tiskikoneessa täysiä koneellisia. Valitse käytettävä ohjelma astioiden likaisuuden mukaan. Kun peset tiskiä käsin, käytä tiskiallasta äläkä juoksevaa vettä. Muista jätteiden lajittelu ja kierrätys. Huuhtele kierrätykseen menevät tölkit ja purkit nopeasti kylmällä vedellä.

12 Teksti Ari J. Vesa Kuvat Antero Aaltonen ja Comma Kodinkoneen kulutuksella on merkitystä Kodinkoneet kuluttavat merkittävän osan kotiemme sähköstä ja vedestä. Ympäristön huomioiminen ja energiankäytön tehostaminen vaativat meitä miettimään millaisia koneita käytämme. Kodinkoneiden energiankulutuksissa on suuria eroja. Kodinkoneita ja viihde-elektroniikkaa hankittaessa kannattaa kiinnittää huomiota laitteiden energian- ja vedenkulutukseen. Niistä saa tietoa esimerkiksi energiamerkinnöistä. Myös Euroopan ympäristömerkki kertoo, että sillä merkityt laitteet kuluttavat vähemmän. Euroopan ympäristömerkki on luotu, jotta kuluttajien olisi helpompi ostaa vähemmän kuluttavia laitteita. Esimerkiksi Euroopan ympäristömerkillä varustetut pesukoneet käyttävät jopa 50 prosenttia vähemmän sähköä markkinoilla oleviin, vähemmän tehokkaisiin pesukoneisiin verrattuna. Astianpesukoneissa sähkönkulutus on vastaavasti prosenttia pienempi. Nämä koneet pienentävät myös vesilaskua entiseen verrattuna. Kylmälaitteissa energiamerkillä varustetun koneen sähkönkulutus on jopa 60 prosenttia pienempi. Käyttö rasittaa ympäristöä Kun katsotaan tuotteiden vaikutusta ympäristöön, niiden elinkaaren aikana on esimerkiksi Siemens laskenut tuotannon aikaisen ympäristövaikutuksen olevan 4 9 prosenttia. Jakelun osuus kokonaisuudesta on 0,5 prosenttia, laitteiden käytön prosenttia ja kierrätyksen 0,5 prosenttia. Laitteiden käyttö kodeissa aiheuttaa siis ylivoimaisesti suurimman ympäristökuormituksen, siksi meidän pitää valita mahdollisimman ympäristöystävällisiä koneita koteihimme. Energiaa säästettäessä ei tarvitse kuitenkaan tinkiä mukavuudesta. Päinvastoin energiatehokkaimmat kodinkoneet ovat samalla kehittyneimpiä. Energiaa säästävä, uusinta tekniikkaa ja ominaisuuksia sisältävä kone maksaa itsensä takaisin käyttövuosiensa aikana energiansäästöllä. Jos kaikki siirtyisivät käyttämään energiatehokkaimpia koneita, olisi säästö maailmassa ja jopa Suomessa jo merkittävä. Pieniä tekoja Energiaa säästyy yllättävän pienillä panostuksilla. Energiaa tuhlaavista laitteista kannattaa luopua ajoissa. Monet ovat myös valmiita maksamaan hieman enemmän kehittyneemmistä ja energiaa säästävistä kodinkoneista. Kaikessa toiminnassa voi säästää. Esimerkiksi Electrolux ja Siemens ovat tuoneet markkinoille energiaa säästäviä pölynimureita. Electroluxin Ultra Silencer Green pölynimurin liitäntäteho on 1250 wattia tavanomaisen 2500 watin sijaan. Imuteho imureissa on kuitenkin samaa luokkaa. Jos imuroi tunnin viikossa 2500 wattisella imurilla, kuluu sähköä jopa 60 prosenttia siitä mitä A-luokan jääkaappi kuluttaa viikossa. Kahden tunnin imurointi kuluttaa jo enemmän kuin A-luokan jääkaappi. Uusia säästäjiä löytyy kaikista tuoteryhmistä. Esimerkiksi keväälle markkinoille tullut AEG:n kuivausrumpu kuuluu energialuokkaan A+++. Se kuluttaa energiaa jo 20 % vähemmän kuin narukuivaus sisällä. Kuivausrumpu hyödyntää tuottamaansa lämpöä sisäisellä lämpöpumpputekniikallaan. Sen sijaan narukuivaus syö energiaa. Narulla kuivuvasta pyykistä haihtuva vesi alentaa huonelämpötilaa, joka pitää korvata lämmityksellä. Kylmäsäilytyksen plussat tehokkaita Kylmäsäilytyslaitteiden plussat ovat tehokkaita. A++ ja A+ -luokan laitteet

13 jälkilämmöllä. Valurautalevyt ja keraaminen keittotaso ovat nopeudeltaan ja sähkönkulutukseltaan samaa suuruusluokkaa. Induktiolevy on huomattavasti nopeampi ja säästää sähköä prosenttia. Kiertoilmauunia ei tarvitse esilämmittää ja paistolämpötila voi olla noin 20 astetta matalampi kuin perinteisellä uunilla. Kiertoilmauuni säästää aikaa ja sähköä, etenkin isoja määriä kypsennettäessä. Muista laitteita käyttäessäsi Muista laitteita käytettäessä ja sijoitettaessa muutama sääntö, niin kodinkoneiden kulutus pysyy ilmoitetuissa rajoissa. Kylmälaitteita ei kannata sijoittaa astianpesukoneen, uunin tai patterin viereen. Laitteen ympärille pitää jättää riittävä ilmankierto ja puhdistaa tiivisteen sekä lauhdutin säännöllisesti. Kun hankkii uutta kylmälaitetta, kannattaa ostaa malli, jossa on selkeä ja tarkka lämpötilan näyttö sekä pakastustehon automaattinen poiskytkentä. Jokainen ylimääräinen aste lisää sähkönkulutusta noin viisi prosenttia. Pakastusvaihe lisää sähkönkulutusta huomattavasti. Jos pakastimessa ei ole automatiikkaa, pitää pakastustoiminto muistaa kytkeä päältä pois. Kaikkien kodinkoneiden hoidossa puhtaus on tärkeää. Puhdista säännöllisesti kodinkoneesi päältä ja sisältä. Avaa myös mahdolliset sihdit ja poistoletkut, jotta niihin ei tule tukkeutumia. antavat mahdollisuuden selvään energiansäästöön. Esimerkiksi Electroluxin A++-luokan jääkaappipakastin kuluttaa sähköä vain 0,53 kwh vuorokaudessa. Sen vuotuinen sähkölasku on vain noin 29 euroa. Laitteen ominaisuuksista ja suorituskyvystä ei ole kuitenkaan tingitty. Tämä jääkaappipakastin sisältää uusimat hienoudet ja se on pakastuskyvyltään tehokas. Laitteen pakastuskyky on 20 kiloa. Kun uusia A++ -luokan kodinkoneita verrataan kymmenen vuotta vanhoihin laitteisiin, ollaan nyt aivan eri kulutuslukemissa. Tehokkaimmat A++ -luokan laitteet kuluttavat muutoinkin jopa 50 prosenttia vähemmän sähköä kuin esimerkiksi A-luokan kylmälaitteet. Ruokaa säästöliekillä Myös ruuanlaitossa voi säästää energiaa ja jopa samalla parantaa omaa ruuanlaittomukavuutta. Lieden ja uunin sähkön kulutus riippuu oleellisesti käyttötavoista. Oikeankokoiset astiat ja oikea-aikainen tehonsäästö ovat osa energiatehokkuutta. Esimerkiksi vanhat valurautatasot ja myös induktiotasot kannattaa opetella kytkemään pois päältä jo ennen ruuan valmistumista. Loppukypsennys onnistuu

14 Teksti Ari J. Vesa Kuvat Antero Aaltonen ja Harri Virta Energiansäästölamppu säästää ja puhuttaa Energiansäästölamput jakavat vahvasti mielipiteet. Vanhat käsitykset rumuudesta, kalleudesta ja hitaudesta elävät, vaikka lamput ovat kehittyneet. Energiansäästölamput ovat kuitenkin hyvä vaihtoehto moneen valaisimeen, myös säästösyistä. Tarvitsemme kaikki valoa. Saamme valoa luonnosta. Kun luonnonvalo loppuu, turvaudumme sähkölamppuihin. Valo on oikeastaan sähkömagneettista säteilyä, josta havaitsemme vain osan valona säteilyn heijastuessa jotain vasten. Valon lähteitä on erilaisia. Kotioloissa tutumpia ovat hehkulamput, joita ovat myös halogeenit. Loisteputket ovat valaisseet jo vuosia varsinkin työpöytätasoilla ja toimistoissa. Myös pienloistelamput, energiansäästölamput tai säästölamput, Energiansäästö käytännön esimerkki: Suomessa on 2,4 miljoonaa kotitaloutta. Jos jokaisessa kotitaloudessa vaihdetaan yksi 60 W: n hehkulamppu 15 W:n energiansäästölamppuun, vähenee energiankulutus vuositasolla noin 118 GWh polttoajan ollessa 3 h/vrk. Energiansäästö vastaa runsaan sähkölämmitteisen pientalon lämmitysenergian tarvetta. Kun otetaan huomioon hehkulamppujen korvaamisesta aiheutuva lämmitysenergian lisätarve, vähenee energiankulutus silti 32 GWh eli sähkölämmitteisen pientalon lämmitysenergian kulutuksen verran. Lähde: Motiva Oy miksi niitä sitten kutsummekaan, ovat yleistyneet ja uusimpina ovat kotikäyttöön tulleet led-valot. Hehkulamput kuluttavat eniten energiaa, jonka huomaamme niiden tuottamana lämpönä. Tästä syntyykin kiistanaihe, miten paljon tästä lämmöstä saadaan talteen ja hyödynnettyä lämpönä. Energiansäästöneuvontaan ja energiatehokkuuteen keskittyneen Motivan mukaan energiansäästölamppujen käyttäminen kannattaa niin energiansäästön, päästöjen vähentämisen kuin kustannussäästön kannalta. Energiaa säästetään Motivan mukaan energiaa säästetään aina, kun hehkulamppu korvataan energiansäästölampulla. Motivan vertailuissa on verrattu 60 watin hehkulamppua 15 watin energiansäästölamppuun. Normaalisti 60 watin hehkulamppua verrataan 11 watin energiansäästölamppuun. Osa 11 watin energiansäästölampuista on kuitenkin hieman alitehoisia, joten niiden antama valomäärä jää 60 watin hehkulamppua alhaisemmaksi. 60 watin hehkulampun vaihtaminen 15 watin energiansäästölamppuun vähentää tehon tarvetta 45 wattia, kun lamppuja poltetaan lämmittämättömissä tiloissa tai ulkotiloissa. Lämmitettävissä tiloissa säästö jää pienemmäksi, kun valaistuksen lämpö korvaa lämmitysenergiaa. Vuodessa lamppujen ja sähkölaitteiden lämpökuormasta saadaan Motivan mukaan hyödynnettyä asunnon lämmityksessä keskimäärin 70 prosenttia, joka jättää energiansäästölampun nettosäästöksi 14 wattia. Energiansäästölamppu säästää energiaa myös lämmitetyissä tiloissa. Vähemmän kasvihuonepäästöjä Vaihtamalla lamppuja tai säästämällä energiaa muilla tavoin vähennetään myös kasvihuonepäästöjä. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kun tuotetaan sähköä 1 kwh, syntyy samalla 200 g CO 2 -päästöjä. Energiaa säästämällä vähennetään aina CO 2 -päästöjä. Kustannussäästöt riippuvat lamppujen hankintahinnasta, lämmitysenergian hinnasta ja sähkön hinnasta. Energiansäästölamppu maksaa enemmän kuin hehkulamppu, mutta sen käyttöikä on huomattavasti pidempi kuin hehkulampun,

15 joita saatettaisiin joutua hankkimaan useita energiansäästölampun käyttöiän aikana. Lamppujen hankintakulut muodostunevat lähes samoiksi pitkällä aikavälillä, tosin lamppujen kestoiässä on suuria vaihteluja. Energiankulutuksessa syntyy kustannussäästöä energiansäästölamppujen hyväksi. Motivan laskelmien mukaan eniten säästöä syntyy kaukolämmitetyssä kiinteistössä ja kaukolämmitetyssä omakotitalossa, vähiten sähkölämmitteisessä pientalossa. Valoissa eroja Lamppujen tuottamissa valoissa on eroja. Hehkulamppu on heti syttyessään kirkas. Suurin osa energiansäästölampuista saavuttaa täyden valotehonsa vasta jonkin ajan kuluttua. Täyden valotehon saavuttamiseen voi mennä jopa minuutteja. 60 watin hehkulamput tuottavat lähes poikkeuksetta enemmän valoa kuin 11 watin pienloistelamput. Jos halutaan säilyttää entinen valomäärä, kannattaa siis korvata 60 watin lamput 15 watin energiansäästölampuilla, kuten Motivakin on laskelmissaan tehnyt. Led-valosta povataan tulevaisuuden voittajaa. Mutta ainakin vielä monet myynnissä olevat vaihtoehdot eivät tuota riittävästi valoa. Led-valaistuksessa tapahtuu kuitenkin koko ajan ja myös sieltä löytyy jo nyt ratkaisuja, joilla voi hoitaa koko valaistuksen. Näitä ratkaisuja ei kuitenkaan toistaiseksi löydy myymälöistä. Myös niiden hinta on vielä melko Hiilidioksidipäästöjen vähennys käytännön esimerkki: Jos jokainen Suomen 2,4 miljoonasta kotitaloudesta vaihtaa yhden 60 W:n hehkulampun 15 W:n energiansäästölamppuun, säästyy energiaa 118 GWh:ta polttoajan ollessa 3 h/vrk. Tuon energiamäärän säästäminen vähentää CO2-päästöjä tonnia. Saman määrän hiilidioksidia sitoo ha suomalaista metsää yhden kasvukauden aikana. Jos laskelmassa otetaan huomioon hehkulamppujen korvaamisesta aiheutuva lämmitysenergian lisätarve, säästyy energiaa 32 GWh ja CO2-päästöt vähenevät tonnia. Tuon hiilidioksidimäärän sitomiseen tarvitaan metsää 970 hehtaaria. Lähde: Motiva Oy

16 korkea, mutta kehitystyö jatkuu ja ratkaisuja löytyy lisää. Kaikilla lampuilla on omia ominaisuuksia ja mikään ei sovi kaikkiin tilanteisiin parhaiten. Esimerkiksi värejä ei koeta samanlaisina erilaisessa valaistuksessa. Ainakin hehkulamppuun tottuneina toistuvat värit useimpien mielestä parhaiten hehkulampun valossa. Useita vuosia pelkästään pienloistelampuilla valaisseena ei tosin pienloistelampun valossakaan ole värintoistossa puutteita. Kannattaa varmasti miettiä minkälaisia lamppuja mihinkin tilaan laittaa. Jos valaisinta ei pidetä päivittäin pitkiä aikoja päällä, kuten esimerkiksi vaatehuoneissa tai varastotiloissa joissa vain pistäydytään silloin tällöin, on hehkulamppu varmasti hyvä vaihtoehto. Tiloissa, joissa valaistus on päällä päivittäin useita tunteja, kannattaa jo miettiä energiankulutusta. Kestävät pitkään Kuluttajajärjestöt ja -viranomaiset vertailivat lamppuja ja polttivat niitä pitkään ICRT-järjestön koordinoimassa testissä. Suomessa Kuluttajalehdessä julkaistun vertailun mukaan osa pienloistelampuista säilytti valaistusvoimakkuutensa hyvin, osa taas menetti sitä polttotuntien noustessa tuhansiin. Vertailussa löytyi myös lamppuja, jotka eivät kestäneet luvattuja, tuhansia käyttötunteja. Jos valoja käytetään keskimäärin kolme tuntia päivässä, kertyy käyttötunteja vuodessa noin Useimmat Kuluttajalehden vertailussa olleista pienloistelampuista kestivät koko 6000 tunnin testin ajan. Myöskään päälle ja pois kytkeminen ei vaikuttanut lamppujen kestoon. Pienloistelamppuja hankkineiden on muistettava, ettei niitä saa viedä talousroskiin. Energiansäästölamput sisältävät raskasmetalleja ja ne on kierrätettävä viemällä ne käytön jälkeen SER- eli sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyspisteisiin. Kuluttajalehden testissä parhaiten menestyneet energiansäästölamput: Merkki Airam Osram Airam Osram General Electric Osram Philips Malli Longlife Compact 2000, SSTL Dulux Energy saver, G Longlife Compact 2000, SSTL Duluxstar G Electronic 11W FLE11HLX/ T3/827 Dulux EL Sensor, G Genie 14W xx Kestävyys 4,5 4, ,5 3,5 Valaistusvoimakkuuden lasku 4,5 4 4,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Käyttöikä 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 Päälle-pois-katkaisujen kesto ,5 4 Valaistusvoimakkuus 4,5 4,5 4,5 4, ,5 Syttymisnopeus 3,5 3,5 3,5 3,5 3,5 4 3,5 Suorituskyky kylmässä 1,5 1, ,5 2 1,5 Merkinnät ja ympäristö 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 4,5 4 Rakenne Lähde: ICT-järjestön/Kuluttajalehden vertailu 16

17 YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA EKP-Pekkarinen on energiapalvelujen tuottamiseen erikoistunut yritys, joka toimii tiiviissä yhteistyössä alan johtavien energia-alan yritysten kanssa. Tee elämäsi helpoksi, valitse IVT-lämpöpumppu Helppo kokonaispaketti EKP-Pekkariselta! tarpeittesi mukaan IVT:n ilma, maa- tai ilma-/vesilämpöpumppu p pp asennettuna avaimet käteen -periaatteella 5 vuoden IVT-erikoisTakuulla IVT-rahoituksella ilman käsirahaa kk-erien kuittaus kertyvillä säästöillä Suorasähkölämmittäjän Helppo IVT-Ratkaisu IVT-Ilmalämpöpumppu IVT-ilmalämpöpumppu + laitteiston asennus + GSM kauko-ohjaus lisävarusteena % rahoitus mahdollinen Toimintavarma testivoittaja IVT Nordic Inverter FRN-12 -ilmalämpöpumppu on Konsumentverketin laajan toimintatestin voittaja. Se leikkaa lämmityskuluja merkittävästi talvella, viilentää kesähelteillä ja puhdistaa kodin ilmaa. Kauko-ohjattava lämmittäjä Vieraile kesämökillä milloin haluat mökki on aina lämmin ja kuiva. GSM-puhelimella kauko-ohjattava IVT-ilmalämpöpumppu nostaa ja laskee lämpötilaa toiveittesi mukaan. Kosteusvahti lisäturvana. Öljylämmittäjän Helppo IVT-ratkaisu: IVT-lämpöpumppu + uuden laitteiston asennus % rahoitus mahdollinen Avaimet käteen -palvelupaketti Sinun ei tarvitse huolehtia mistään. Teet vain järkevän päätöksen - EKP-Pekkarinen hoitaa kaiken muun laitevalinnoista asennukseen. IVT Askeleen edellä jälleen alan ainoa ympäristömerkitty markkinoiden laajin tuotesarja tuotteilla 5 vuoden erikoistakuu yli lämpöpumpputoimitusta Hankintakulut hoituvat säästöillä Lämpöpumpun hankintaa varten et tarvitse käsirahaa eikä sinun tarvitse tinkiä käyttövaroistasi. IVT-rahoituksen kk-erät mitoitetaan kertyvien säästöjen kokoisiksi, ja lähes poikkeuksetta viidessä vuodessa IVT-lämpöpumppu on maksanut itsensä! Valinnan varaa riittää Euroopan johtava lämpöpumpputoimittaja tarjoaa sinulle markkinoiden laajimman valikoiman. Invertterisäätöiset IVT:n maalämpöpumput edustavat alan viimeisintä lämpöpumpputekniikkaa. Öljylämmittäjälle ja vesikiertoisen patteriverkoston omaavalle sähkölämmittäjälle siirtyminen maalämpöön on yksinkertaisesti helppoa! EKP-Pekkarisen valikoimiin kuuluu myös maakaasu- ja nestekaasulaitteet, sekä sähköttömille kesämökeille tarkoitetut -aurinko- ja tuulienergialaitteet oheistuotteineen. Laitemyynnin lisäksi asennus- ja huoltopalvelut. Varastossamme olevat mökkituotteet myydään pois nyt erikoisalennuksin. Maakaasu- ja sähköliittymien jälleenmyynti Lisätietoa yrityksestä ja tuotteista löydät osoitteesta Myymälä on auki sopimuksen mukaan, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Soita Energia- ja Kiinteistöpalvelut - Hyväksytty kaasuasennusliike - EKP-PEKKARINEN Ky Merilinnunkatu 27, Hamina hannu.pekkarinen@ekp-pekkarinen.fi

18 Teksti Matti Välimäki Kuvat Harri Virta Valaistus, viihde-elektroniikka sekä koneellinen ilmanvaihto vievät uuden tutkimuksen mukaan pientaloissa yllättävän paljon energiaa. Usein sähkönkulutusta olisi mahdollista leikata varsin yksinkertaisilla ja helpoillakin keinoilla. Pientaloissa suuria säästömahdollisuuksia osa 1 Nelihenkisessä kaukolämmitetyssä noin 120 neliön pientalossa valaistus muodostaa jopa 24 prosenttia sähkönkulutuksesta. Viihde-elektroniikka haukkaisee kakusta 11 prosenttia. LVI-laitteiden osuus on 21 prosenttia. Muun muassa nämä asiat selviävät uudesta sähkönkulutusta kartoittavasta tutkimuksesta, jonka Adato Energia on toteuttanut työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamana yhdessä TTS-tutkimuksen ja sähköyhtiöiden kanssa. Tutkimuksessa vertaillaan myös sitä, miten tilanne on muuttunut vuodesta Virve Rouhiainen Adato Energiasta kertoo, että keskeisiin tuloksiin kuuluu juuri valaistuksen, viihde-elektroniikan ja lvi-laitteiden merkittävä ja osin kasvanut rooli. Näihin alueisiin liittyy myös huomat- tavia säästömahdollisuuksia, käytännössä tuloksia saavutettaisiin usein jo aika pienillä muutoksilla. Tunnelmaa vai energiatehokkuutta? Mutta miksi pientaloissa esimerkiksi valaistuksen kakkupala on niin tuhti - vaikka energiatehokkuudesta ja energiansäästölampuista on puhuttu viime vuosina paljon? Osansa saattaa olla esimerkiksi sisustustrendeillä sekä suosiossa olevalla epäsuoralla valaistuksella. Jos valo heijastetaan vaikkapa seinän kautta, niin suhteellisen pienen valomäärän synnyttämiseen vaaditaan paljon tehoa. Virve Rouhiaisen mukaan tunnelmoinnin aika ei ole tietenkään ohi, mutta tunnelmointiin kannattaisi kehittää energiatehokkaampia tapoja. Valaistuksen mitoituksen ja suuntauksen lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää myös itse valonlähteeseen: Hehkulamput on tietenkin syytä vaihtaa energiansäästölamppuihin. Mutta kannattaa muistaa, että hehkulamppu ei ole se ainoa pahis, Virve Rouhiainen muotoilee. Koska huolsit koneellisen ilmanvaihdon? Tyyppitalous henkeä 120 m2 kaukolämmitetyssä omakotitalossa Kuten julkisuudessa on jo aiemmin kerrottu, niin kodin suurin yksittäinen sähkösyöppö saattaa olla nykyään tietokone. Virve Rouhiainen korostaa yleisemminkin viihde-elektroniikan muodostamaa kokonaisuutta. Laitteita on paljon ja ne ovat usein päällä koko ajan. Merkittäviin säästöihin päästään jo luopumalla stand-by -asennoista. Hyvä ja usein toistettu vinkki on, että kodin viihdekeskuksissa kaikki laitteet kannattaa liittää yhden katkaisimella varustetun jatkojohdon taakse. Kun virran sammuttaa katkaisijasta, niin mihinkään laitteisiin ei jää valmiusvirtoja. 18

19 Myös koneellisessa ilmanvaihdossa on paljon säästöpotentiaalia: Säästöihin päästään varmasti esimerkiksi käyttämällä laitteita optimaalisesti ohjeiden mukaan. Myös laitteiden huolto ja esimerkiksi suodattimien vaihto on tärkeää, Virve Rouhiainen muistuttaa. Myös hyvää kehitystä Tutkimustulosten mukaan pientaloissa on toki tapahtunut myös positiivista kehitystä. Kun esimerkiksi kylmälaitteet haukkasivat vuonna 1993 esimerkkitalouden kokonaiskulutuksesta 19 prosenttia, niin nykyään niiden osuus noin 9 prosenttia. Keskeinen selittäjä on, että laitteet ovat muuttuneet entistä energiatehokkaammiksi. Tutkimuksen perusteella voitaisiin lisäksi arvioida, että suomalaiset ovat oppineet käyttämään sähkösaunojaan järkevämmin - saunoja ei lämmitetä jatkuvalla syötöllä, vaan kerralla saunotaan kunnolla. Myös lämpimän veden käyttö on vähentynyt. Olemmeko siis lakanneet lotraamasta suihkussa? Ehkä näinkin. Saattaa myös olla, että ainakin suuremmissa kaupungeissa monet käyvät suihkussa liikuntaharrastusten yhteydessä, jolloin lukemat eivät tietenkään näy kodin energiankulutuksesta. Lisäksi energiaa säästävät sekoitehanat ovat yleistyneet, Virve Rouhiainen pohtii. Kodin sähkölaitteiden määrä on kuitenkin kokonaisuudessaan lisääntynyt. Kokonaisenergiankulutus esimerkkikodissa oli vuonna kwh ja vuonna kwh. Tyyppitalous henkeä 120 m2 kaukolämmitetyssä omakotitalossa 19

20 Uutiset Sähkön hinta nousee marraskuun alussa Haminan Energian sähköenergiatuotteiden myyntihintoja nostetaan alkaen. Korotus on keskimäärin 10 prosenttia, asiakaskohtaisesti korotuksen suurus riippuu tuotteesta ja sähkönkäytöstä. Koska sähkön siirtohintoihin ei tule muutoksia, nostaa myyntihintojen korotus sähkön kokonaishintaa keskimäärin 5 prosenttia Haminan Energian verkkoalueella. Sähkön hinnanmuutokset eivät edellytä asiakkaalta mitään toimenpiteitä. SÄHKÖENERGIAN MYYNTIHINNASTO Myyntihinnat voimassa toistaiseksi alkaen. Hinnat sisältävät 22% arvonlisäveroa. LUONTO-ILONA Yksiaika Luonto-Ilona Vuodenaika Luonto-Ilona Kaksiaika Luonto-Ilona Perusmaksu /kk 1,00 Perusmaksu /kk 2,50 Perusmaksu /k Energiamaksu snt/kwh 5,70 Energiamaksu snt/kwh Energiamaksu snt/kwh - talviarkipäivä 6,20 - päivä - muu aika 4,80 - yö 2,50 5,70 4, % tuulisähköä! KANTA-ASIAKASTUOTTEET Koti-Ilona Vuodenaika Lämpö-Ilona Kaksiaika Lämpö-Ilona Perusmaksu /kk Perusmaksu /kk Perusmaksu /kk 1 x 25 A 1,00 3 x 25 A 8,00 1 x 25 A 3 x 25 A 2,50 3 x 35 A 18,50 3 x 25 A 3 x 35 A Energiamaksu snt/kwh 7,10 Energiamaksu snt/kwh Energiamaksu snt/kwh - talviarkipäivä 7,20 - päivä - muu aika 5,50 - yö Kanta-asiakasetuna perusmaksu hyvitetään kokonaisuudessaan kerran vuodessa tasauslaskun yhteydessä.uusille asiakkaille hyvitys toisesta asiakasvuodesta lähtien. Mikäli sopimus päättyy muulloin kuin vuosittaisen tasauksen yhteydessä, perusmaksuhyvitystä ei tehdä, poislukien muutot. 3,50 8,00 18,50 6,80 5,40 Yritys-Ilona Yritys-Ilona Yritys-Ilona Yksiaika Vuodenaika Kaksiaika Perusmaksu /kk Perusmaksu /kk Perusmaksu /kk 3 x 35 A 4,00 3 x 63 A 37,50 3 x 63 A 3 x 63 A 7,50 3 x 100 A 67,00 3 x 100 A 3 x 100 A 14,50 3 x 160 A 115,00 3 x 160 A 3 x 160 A 29,00 Energiamaksu snt/kwh 7,10 Energiamaksu snt/kwh Energiamaksu snt/kwh - talviarkipäivä 7,20 - päivä - muu aika 5,50 - yö Kanta-asiakasetuna perusmaksusta hyvitetään -25 % kerran vuodessa tasauslaskun yhteydessä. Uusille asiakkaille hyvitys toisesta asiakasvuodesta lähtien. Mikäli sopimus päättyy muulloin kuin vuosittaisen tasauksen yhteydessä, perusmaksuhyvitystä ei tehdä, poislukien muutot. 37,50 67,00 115,00 6,80 5,40

Energiapitoista tietoa kodinkoneiden valinnasta, sijoittamisesta, käytöstä ja hoidosta

Energiapitoista tietoa kodinkoneiden valinnasta, sijoittamisesta, käytöstä ja hoidosta Energiapitoista tietoa kodinkoneiden valinnasta, sijoittamisesta, käytöstä ja hoidosta Kalvosarja on tuotettu Motivan ja Työtehoseuran yhteistyönä, osana Euroopan Komission SAVE-ohjelman tukemaa hanketta.

Lisätiedot

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN 1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Energiansäästö työpaikalla Miksi energiaa kannattaa säästää? Mistä työpaikan energiankulutus muodostuu? Miten töissä voi säästää energiaa? Lämmitys Jäähdytys Sähkö Valaistus

Lisätiedot

TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ

TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ Tavoite: Oppilaat tietävät, mistä saa tietoa laitteiden energiankulutuksesta ja he ovat tietoisia energiamerkinnän sisällöstä. Oppilaat ymmärtävät mitä etua on valita A-luokan

Lisätiedot

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä e-lasku on? Hei olen Bill Virtanen, e-laskuasiantuntija. Tutustutaan yhdessä e-laskuun tositarkoituksella! E-lasku on kuluttajille tarjottava

Lisätiedot

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön HARAKATKIN HIKOILEVAT Asumisen veden- ja energiansäästö Sisältö Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön Omien kokemusten vaihto ja keskustelu

Lisätiedot

Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä

Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä Energiatietäjä-kilpailukysymyksiä Lämmitys: Terveellinen ja energiataloudellinen lämpötila on: a) 19 C b) 21 C c) 25 C Suositeltava sisälämpötila koulurakennuksessa on 20-21 C. Tuulettaminen pitämällä

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA. Helsingin Kaupungin energiansäästötapahtuma 9.10.2013

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA. Helsingin Kaupungin energiansäästötapahtuma 9.10.2013 ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Helsingin Kaupungin energiansäästötapahtuma 9.10.2013 1 MIKSI SÄÄSTÄÄ ENERGIAA? NOPEIN JA TEHOKKAIN TAPA HILLITÄ ILMASTON- MUUTOSTA. SE SÄÄSTÄÄ RAHAA. UUSIUTUMATTOMIEN ENERGIANLÄHTEIDEN

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä.

Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten kukin omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa energiankulutukseen arkielämässä. Mari Kyngäs OuLUMA, sivu 1 ENERGIANSÄÄSTÖVISA Avainsanat: energia, energiansäästö, energiankulutus Luokkataso: 5.-7. luokat Tavoitteet: Tietokilpailun tavoitteena on aktivoida oppilaat miettimään, miten

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA

UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA Vihreää sähköä kotiin Arjen energiansäästöt Sähkön kulutusjousto Tomi Turunen, Pohjois-Karjalan sähkö POHJOIS-KARJALAN SÄHKÖ OY LUKUINA Liikevaihto 114 milj. Liikevoitto 13,1 milj.

Lisätiedot

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala 3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala Esityksen sisältö 1. Energiansäästö, energiatehokkuus ja asuminen 2. Vinkkejä

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Valaistus. Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta,

Valaistus. Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta, Valaistus Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta, koulurakennuksissa valaistus voi kattaa jopa 40%. Valaistusta tulisi käyttää ainoastaan tarpeeseen ja

Lisätiedot

SÄHKÖLLÄ ON VÄLIÄ! Tarvittava materiaali: Laskimia. Lähde: Adato Energia. Sivu 1/6

SÄHKÖLLÄ ON VÄLIÄ! Tarvittava materiaali: Laskimia. Lähde: Adato Energia. Sivu 1/6 SÄHKÖLLÄ ON VÄLIÄ! Tavoite: Laskea eri sähkölaitteiden energiankulutuksia. Ymmärtää käsite kilowattitunti (kwh) ja kuinka se lasketaan. Ryhtyä toimeen sähkönkulutuksen vähentämiseksi. Tehtävä: Käytämme

Lisätiedot

VALMIUSTILAT KODISSANI

VALMIUSTILAT KODISSANI VALMIUSTILAT KODISSANI Tavoite: Oppilaat tietävät sähkölaitteiden valmiustilojen kuluttamasta sähköstä ja he sammuttavat laitteet kokonaan, kun se on mahdollista. Ostaessaan uusia sähkölaitteita oppilaat

Lisätiedot

Osta ja käytä oikein kotisi koneita ja laitteita.

Osta ja käytä oikein kotisi koneita ja laitteita. Osta ja käytä oikein kotisi koneita ja laitteita. Kalvosarja on tuotettu Motivan ja Työtehoseuran yhteistyönä, osana Euroopan Komission SAVE-ohjelman tukemaa hanketta. Myös kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila Energiatehokas koti asukas avainasemassa Ajankohtaisseminaari Päivi Laitila Motiva - asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Motiva yhtiönä 100 % valtion omistama valtionhallinnon sidosyksikkö

Lisätiedot

Sähkönkulutus on kasvussa

Sähkönkulutus on kasvussa Sähkönkulutus on kasvussa Palvelu- ja julkisen sektorin osuus sähkön kokonaiskulutuksesta Suomessa on 19 %. Yksittäisen toimistorakennuksen sähkön kulutus voi jakautua esimerkiksi näin. Palvelu- ja toimistorakennuksessa

Lisätiedot

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen Energiakeskus Kampin Sähkötalossa vuodesta 1973 Asiakaspalvelu ja näyttelytila Aukioloaika ma - pe klo 8.30-16 Kodin energiankäytön neuvonta

Lisätiedot

TUTKIMUS IKI-KIUKAAN ENERGIASÄÄSTÖISTÄ YHTEISKÄYTTÖSAUNOISSA

TUTKIMUS IKI-KIUKAAN ENERGIASÄÄSTÖISTÄ YHTEISKÄYTTÖSAUNOISSA TUTKIMUS IKI-KIUKAAN ENERGIASÄÄSTÖISTÄ YHTEISKÄYTTÖSAUNOISSA IKI-Kiuas Oy teetti tämän tutkimuksen saatuaan taloyhtiöiltä positiivista palautetta kiukaistaan. Asiakkaat havaitsivat sähkölaskujensa pienentyneen,

Lisätiedot

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Sähkön ja veden harkittu kulutus

ASUMISPAKKI- koulutus Sähkön ja veden harkittu kulutus ASUMISPAKKI- koulutus Sähkön ja veden harkittu kulutus Energian ja veden säästö Mitä energia on? Mistä energia tulee? 2 Energian kokonaiskulutus Suomessa 3 Mihin käytämme energiaa Suomessa? 4 Mihin käytämme

Lisätiedot

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen Energiakeskus Kampin Sähkötalossa vuodesta 1973 Asiakaspalvelu ja näyttelytila Aukioloaika ma - pe klo 8.30-16 kodin energiankäytön neuvonta

Lisätiedot

Asumisen ympäristövaikutukset

Asumisen ympäristövaikutukset 1 Asumisen ympäristövaikutukset Energiankulutus: lämmitys, sähkö ja lämmin vesi Veden kulutus Ostostavat ja hankinnat Rakentaminen, remontointi ja kunnossapito Jätehuolto: lajittelu ja kompostointi 2 Energiankulutus

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Energiaekspertti Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Sisällys Mihin energiaa ja vettä kuluu Mihin kiinnittää huomiota asumisen arjessa Mihin kiinnittää taloyhtiön toiminnassa Lämmitysjärjestelmä

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen torjunta kuluttajan arjessa. Säteilevät Naiset -seminaari 17.9.2007 Päivi Laitila

Ilmastonmuutoksen torjunta kuluttajan arjessa. Säteilevät Naiset -seminaari 17.9.2007 Päivi Laitila Ilmastonmuutoksen torjunta kuluttajan arjessa Säteilevät Naiset -seminaari 17.9.2007 Päivi Laitila Sisältö Motiva lyhyesti Taustaa energiankulutuksesta Ilmastonmuutoksen torjunta kuluttajan arjessa Energiankäyttö

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Ilari Rautanen 10.10.2016 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus Vinkkejä kodin valaistukseen ja sähkön säästöön

Energiaeksperttikoulutus Vinkkejä kodin valaistukseen ja sähkön säästöön Energiaeksperttikoulutus Vinkkejä kodin valaistukseen ja sähkön säästöön 1 25.11.2015 Lauri Penttinen Näin lasket sähkönkulutuksen Laitteen teho on 1000 W (= 1 kw), käytetään päivittäin 5 tuntia Teho 1000

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvari

Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvari 2008 2015 Elvari syntyi tarpeeseen Sähkölämmitteisiä koteja on Suomessa noin 600 000 eli noin puolet kaikista pientaloista. Niissä kuluu noin kymmenes Suomen koko sähkön kulutuksesta, lähes 10 terawattituntia

Lisätiedot

TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA. Oy AIRAM ELECTRIC Ab

TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA. Oy AIRAM ELECTRIC Ab TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA Oy AIRAM ELECTRIC Ab Yleistä Airamista Airam on suomalainen perheyritys. Markkinajohtaja myös joulu- ja koristevaloissa 2009 mallistossa yli 300 tuotetta. Olemme

Lisätiedot

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy Parempi arkipäivä monille ihmisille Kestävä kehitys IKEAssa Sisältyy kaikkiin toimintoihimme Kestävän kehityksen toimintasuunnitelma FY15 kokonaisvaltainen lähestymistapa

Lisätiedot

Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet

Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet Ruokavisan näytöskeittiössä olevissa Whirlpoolin kodinkoneissa yhdistyvät huippuluokan teknologia ja energiatehokkuus, joilla minimoidaan

Lisätiedot

Energiansäästökotitalouksissa

Energiansäästökotitalouksissa Energiansäästökotitalouksissa Energianeuvoja Sanna Moilanen, Pohjois-Pohjanmaan energiatoimisto Popento 6.5 seminaari Muutosta ilmassa Kainuun ilmastostrategia 2020 9.5.2011 1 Pohjois-Pohjanmaan energiatoimisto

Lisätiedot

OPAS: OMAKOTITALOT JA VAPAA-AJAN ASUNNOT. Opas aurinkosähkön hyödyntämiseen

OPAS: OMAKOTITALOT JA VAPAA-AJAN ASUNNOT. Opas aurinkosähkön hyödyntämiseen OPAS: OMAKOTITALOT JA VAPAA-AJAN ASUNNOT Opas aurinkosähkön hyödyntämiseen Tarjoamamme aurinkosähköjärjestelmä on toimintavarma ja sinun kannaltasi vaivaton. Aurinko tarjoaa loputtomasti energiaa me tarjoamme

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI

PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI PIENIÄ SUURIA OHJEITA ENERGIAN SÄÄSTÄMISEKSI Tilan käyttäjänä sinun jokapäiväisellä toiminnallasi on merkittävä vaikutus energiankulutukseen. Energiansäästön

Lisätiedot

Oulun kaupungin päiväkotien energiakisa 2014 / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiankäyttö. 04.09.2014 Pekka Karppanen

Oulun kaupungin päiväkotien energiakisa 2014 / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiankäyttö. 04.09.2014 Pekka Karppanen Oulun kaupungin päiväkotien energiakisa 2014 / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiankäyttö 04.09.2014 Pekka Karppanen Valaistuksen- ja vedenkäyttö Valaisimien sammuttaminen Yleispätevä ohje

Lisätiedot

Sähkön säästökeinot omakotitalossa - Jyväskylän energia 5.10.2015. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Sähkön säästökeinot omakotitalossa - Jyväskylän energia 5.10.2015. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Sähkön säästökeinot omakotitalossa - Jyväskylän energia 5.10.2015 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Energianeuvontaa Keski-Suomessa Energianeuvontaa taloyhtiöille

Lisätiedot

Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian kulutus

Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian kulutus Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian kulutus Jari Lehtinen Lämpövinkki Oy 18.6.2012 Johdanto Kädessäsi on tiivistelmä Lämpövinkin tekemästä tutkimuksesta Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian

Lisätiedot

Hyviä ohjeita työpaikan energian säästämiseksi

Hyviä ohjeita työpaikan energian säästämiseksi Hyviä ohjeita työpaikan energian säästämiseksi Miksi tätä kaikkea tehdään? Konkreettisesti energiansäästötoimien vaikutus näkyy energialaskussa. Syyt siihen, miksi meidän kaikkien pitäisi alkaa ajatella

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Lämmityskustannus vuodessa

Lämmityskustannus vuodessa Tutkimusvertailu maalämmön ja ilma/vesilämpöpumpun säästöistä Lämmityskustannukset keskiverto omakotitalossa Lämpöässä maalämpöpumppu säästää yli vuodessa verrattuna sähkö tai öljylämmitykseen keskiverto

Lisätiedot

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Nykyaikainen kaukolämpö on maailman huipputasoa. Kaukolämpö on saanut kansainvälisesti mittavaa tunnustusta energiatehokkuutensa ansiosta. Kaukolämpöasiakkaalle

Lisätiedot

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED - tämän päivän valaistusta LED - tämän päivän valaistusta LED Säästää energiaa

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ Ympäristöasiat Kuopiossa 10.4.2014 Tapio Kettunen Toimenpide Säästö vuodessa Vuotavan wc-istuimen tai hanan korjaaminen 100-900 Huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella

Lisätiedot

Kodinkoneiden valinta ja energiatehokas käyttö Tarja Marjomaa tutkija

Kodinkoneiden valinta ja energiatehokas käyttö Tarja Marjomaa tutkija Kodinkoneiden valinta ja energiatehokas käyttö Tarja Marjomaa tutkija Kodinkoneiden pakollinen energiamerkki helpottaa valintaa! Kielineutraalia energiamerkkiä käytetään kaikissa EU-maissa. Oltava kiinnitettynä

Lisätiedot

Energiantuotannon ja -käytön tulevaisuus maatiloilla (etu)

Energiantuotannon ja -käytön tulevaisuus maatiloilla (etu) Energiantuotannon ja -käytön tulevaisuus maatiloilla (etu) Hankkeen ydinajatuksena on kehittää uusiutuvan energiantuotantoa ja -käyttöä ohjaavia järjestelmiä, joilla maatilalla, puutarhalla voidaan saavuttaa

Lisätiedot

Pitkäjärven koulun lämmön kulutus

Pitkäjärven koulun lämmön kulutus n lämmön kulutus 700 680 660 640 MWh 620 600 580 560 540 2002 2003 vuosi energia Lämpöenergian kulutus lla v. 2003 100 90 80 70 60 MWh 50 40 30 20 10 0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys

Lisätiedot

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE KIINTEISTÖN ENERGIA- TEHOKKUUTTA LUODAAN JOKA PÄIVÄ Kiinteistöjen tehokas energiankäyttö on fiksua paitsi ympäristön kannalta, myös taloudellisesta

Lisätiedot

TALVI VIE SÄHKÖÄ TIEDÄTKÖ PALJONKO? PÄIVITÄ YHTEYSTIEDOT VOITA MATKA! MYRSKYÄ TAI LUNTA ENNAKOI SÄHKÖKATKO

TALVI VIE SÄHKÖÄ TIEDÄTKÖ PALJONKO? PÄIVITÄ YHTEYSTIEDOT VOITA MATKA! MYRSKYÄ TAI LUNTA ENNAKOI SÄHKÖKATKO TALVI VIE SÄHKÖÄ TIEDÄTKÖ PALJONKO? PÄIVITÄ YHTEYSTIEDOT VOITA MATKA! MYRSKYÄ TAI LUNTA ENNAKOI SÄHKÖKATKO TALVI LISÄÄ REILUSTI SÄHKÖNKULUTUSTA SEURAA PALJONKO JA SÄÄSTÄ Pimenevät illat ja talven alku

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin?

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Maailman sähkönnälkä on loppumaton Maailman sähkönkulutus, biljoona KWh 31,64 35,17 28,27 25,02 21,9 2015 2020 2025 2030 2035 +84% vuoteen

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Rakennetaan yhdessä kestävämpi huominen. Älykkäillä energiaratkaisuilla uutta liiketoimintaa Rami Aaltonen

Rakennetaan yhdessä kestävämpi huominen. Älykkäillä energiaratkaisuilla uutta liiketoimintaa Rami Aaltonen Rakennetaan yhdessä kestävämpi huominen Älykkäillä energiaratkaisuilla uutta liiketoimintaa Rami Aaltonen Best product in Southern Finland 2017 Jäspi Älyvaraaja (Jäspi Smart Grid water heater) Jäspi Älyvaraaja

Lisätiedot

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit 4V-hankeen päätösseminaari 23.11.2010 Teea Markkula Vantaan kaupunki, sivistystoimi Vantaan kaupunki kestävän kehityksen suunnannäyttäjänä Vantaan

Lisätiedot

Broilerintuotannon energiankulutus ja energian säästömahdollisuudet. Energiatehokkuuspäivä 11.12.2013 Hämeenlinna Mari Rajaniemi

Broilerintuotannon energiankulutus ja energian säästömahdollisuudet. Energiatehokkuuspäivä 11.12.2013 Hämeenlinna Mari Rajaniemi Broilerintuotannon energiankulutus ja energian säästömahdollisuudet Energiatehokkuuspäivä 11.12.2013 Hämeenlinna Mari Rajaniemi www.helsinki.fi/yliopisto 1 Miten aloittaa energiankäytön tehostaminen? Energiankäytön

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Miksi energiaeksperttejä? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

Viisas kuluttaa vähemmän 2011

Viisas kuluttaa vähemmän 2011 Viisas kuluttaa vähemmän 2011 www.kiertokapula.fi Ekotehokkuus Mitä ekotehokkuus tarkoittaa? Ekotehokkuus tarkoittaa sitä, että vähemmistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan enemmän. Luonnonvaroja

Lisätiedot

Ari Tolonen, OptiWatti Oy Lähienergialiiton aamiaistilaisuus

Ari Tolonen, OptiWatti Oy Lähienergialiiton aamiaistilaisuus Ari Tolonen, OptiWatti Oy Lähienergialiiton aamiaistilaisuus 16.10.2018 Sisältö OptiWatti Oy Mikä on OptiWatti? Case-esimerkkejä Tuotekehitysputkessa OptiWatti Oy 2013 Yhtiön perustaminen 2014 Palvelun

Lisätiedot

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen Valaistushankinnat 6.10.2010 Antti Kokkonen Kuinka paljon valaistus kuluttaa? Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä n. reilu 10 % kuluu valaistukseen, josta karkeasti 1/3 palvelu- ja julkisella sektorilla.

Lisätiedot

ValueFrame Laskuhotelli

ValueFrame Laskuhotelli ValueFrame Laskuhotelli ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Harri Kanerva, ValueFrame Oy Esityksen sisältö 1 2 3 4 5 ValueFrame Laskuhotelli - taustaa Laskuhotelli-palvelun käyttöönotto Laskuhotelli-palvelun

Lisätiedot

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari & KESTÄVÄ ARKI Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari 20.4.2018 OLEMME EDISTÄNEET KESTÄVÄÄ ARKEA JO 119 VUOTTA Välitämme tietoa ja tarjoamme ratkaisuja kohtuulliseen kulutukseen

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

VENLA. Nurmijärven Sähkö Oy:n Sähköenergian raportointi pienkuluttajille

VENLA. Nurmijärven Sähkö Oy:n Sähköenergian raportointi pienkuluttajille VENLA Nurmijärven Sähkö Oy:n Sähköenergian raportointi pienkuluttajille 1 VENLA Nurmijärven Sähkön pienkuluttajapalvelu VENLA PALVELUSTA SAAT Kulutustiedot nykyisistä käyttöpaikoistasi Sähkö (Energia)

Lisätiedot

TUOTELISTAUS JA TILAUSOHJE

TUOTELISTAUS JA TILAUSOHJE TUOTELISTAUS JA TILAUSOHJE elokuu/2010 Hyvä Energiansäästöviikon vastuuhenkilö, Ohessa tietoa Energiansäästöviikon tuotteista ja Motivan muista julkaisuista. Toivottavasti niistä on apua Energiansäästöviikon

Lisätiedot

Oulun kaupunki / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiatehokas kiinteistö. Pekka Karppanen

Oulun kaupunki / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiatehokas kiinteistö. Pekka Karppanen Oulun kaupunki / Schneider Electric Buildings Finland Oy Energiatehokas kiinteistö Pekka Karppanen Valaistus Valaisimien sammuttaminen Yleispätevä ohje valaisimien sammuttamisesta tiloissa on, että jos

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset

Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset Be inspired by Danish Design FERN Twist & Save - sinä valitset Päätä itse miten, missä ja paljonko haluat säästää vettä Veden säästäminen on helpointa aloittaa sieltä missä sitä eniten käytät, yleisimmin

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Asukkaiden asenteet energiansäästöön ja kulutusseurantaan

Asukkaiden asenteet energiansäästöön ja kulutusseurantaan Asukkaiden asenteet energiansäästöön ja kulutusseurantaan Sami Karjalainen, tekn. toht. VTT Suomen automaatioseura Rakennusautomaatiojaosto BAFF Seminaari 22.5.2008 SISÄLTÖ Käyttäjätutkimuksen energiansäästöön

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Luku 7 Energiansäästö

Luku 7 Energiansäästö Luku 7 Energiansäästö Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 1 Sisältö Energialasku Lämmitys Sähkö Liikenne Ravinto 2 ENERGIALASKU 3 Perheen energialasku Asuminen Kulutuskohde

Lisätiedot

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö Sisustuksellinen valaistussuunnittelu Toimivat valaistusratkaisut koteihin ja yrityksiin Tampereen Valo ja Sisustus Mäntykatu 4, 33200 Tampere p 040 744 7357

Lisätiedot

Maitotalous tuotteiden myyntiratkaisut

Maitotalous tuotteiden myyntiratkaisut Maitotalous tuotteiden myyntiratkaisut Saammeko esitellä, maitotalous tuotteiden myyntiratkaisujen kerma! Huurre tuo nyt markkinoille uuden ajan myyntiratkaisut maitotaloustuotteille Yhteistä Huurteen

Lisätiedot

Espoo, Helsinki, Vantaa 2014

Espoo, Helsinki, Vantaa 2014 Espoo, Helsinki, Vantaa 2014 Energiakustannusten muodostuminen Omakotitalo (120 m2, 4hlö, sähkölämmitteinen) 3400 /v Kerrostalo (3hlö, 75m2) 2400 /v Sähkön- ja vedenkulutuksen jakautuminen eri sektoreille

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Energiaexpertin mietteitä. Mikko Muukki

Energiaexpertin mietteitä. Mikko Muukki Energiaexpertin mietteitä Mikko Muukki 13.3.2017 Tässä esityksessä Esimerkkejä yhden energiaexpertin toiminnasta ja ajatuksista Miksi olen energiaexpertti Taloyhtiöni Mitä on tehty Vinkkejä energiaexpertti

Lisätiedot

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo TALOTEKNIIKAN PALVELUORGANISAATIO toiminnon esimies energianhallintapäällikkö Teemu Halenius LVIS-työt

Lisätiedot

Ei hukata rahaa lämmittämällä harakoille

Ei hukata rahaa lämmittämällä harakoille Ei hukata rahaa lämmittämällä harakoille Tammelan korttelikehittämisen yleisötilaisuus 22.05.2013, Tammelakeskus DI Petri Pylsy Tarjolla tänään Mihin se energia ja eurot katoaa? Kuinka toimia suunnitelmallisesti?

Lisätiedot

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen

Lisätiedot

Matalaenergiarakentaminen

Matalaenergiarakentaminen Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.

Lisätiedot

Sähkön kokonaishinnasto alkaen.

Sähkön kokonaishinnasto alkaen. www.porienergia.fi Sähkön kokonaishinnasto 1.8.2017 alkaen TOISTAISEKSI VOIMASSA OLEVAT SOPIMUKSET YLEISSÄHKÖ Perusmaksu /kk Myynti Siirto Yhteensä Pääsulake /kk /kk /kk 1 x 35 A 2,50 5,16 7,66 3 x 25

Lisätiedot

Kotimainen suoraveloitus poistuu käytöstä

Kotimainen suoraveloitus poistuu käytöstä 23.5.2013 Kotimainen suoraveloitus poistuu käytöstä Laskuttajan uudet vaihtoehdot kuluttajalaskutukseen Kotimaisesta suoraveloituksesta luovutaan kaikissa euromaissa Kotimaisesta suoraveloituksesta ollaan

Lisätiedot

Joka kodin. energiansäästö- Siirry sanoista tekoihin. Tartu helppoihin vinkkeihin ja säästä selvää rahaa! www.turkuenergia.fi

Joka kodin. energiansäästö- Siirry sanoista tekoihin. Tartu helppoihin vinkkeihin ja säästä selvää rahaa! www.turkuenergia.fi Joka kodin energiansäästö- Siirry sanoista tekoihin. Tartu helppoihin vinkkeihin ja säästä selvää rahaa! www.turkuenergia.fi Autonlämmitys 250 kwh Valaistus ja muu 1650 kwh Sähkökiuas 1000 kwh Säästä rahaa

Lisätiedot

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies 12.10.2011 Matti Rae, Elinkeinoelämän Ympäristöfoorumi 1 Ensto Group on kansainvälinen perheyritys Henkilöstöä

Lisätiedot

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi A Basware Presentation Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Baswaren verkkolaskupalvelut Kuluttajat mukaan verkkolaskujen

Lisätiedot

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta?

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? Optimointiin ja hätään Tilan määrä Kun pääkonttoriin iskee vesivahinko tai luokat täyttyvät koululaisista, vastaus on Cramo. Saat laadukkaat ratkaisut kaikkiin

Lisätiedot

Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä. Juha-Pekka Reiss Novart Oy

Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä. Juha-Pekka Reiss Novart Oy Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä Juha-Pekka Reiss Novart Oy Novart Oy tehdas sijaitsee Nastolassa perustettiin vuonna 1989 yhdistämällä Puolimatkan kalustetehtaat: - Parma-Kaluste, Vilka-Kaluste

Lisätiedot

CASE: Kaso Oy Säästöä kymmeniä tuhansia euroja

CASE: Kaso Oy Säästöä kymmeniä tuhansia euroja CASE: Kaso Oy Säästöä kymmeniä tuhansia euroja Helsingin Suutarilassa sijaitsevan Kaso Oy:n tuotantoprosessiin kuuluu runsaasti hitsausta ja maalausta sekä paineilmalla toimivia työkaluja. Vuoden 2018

Lisätiedot