Yhteysviranomaisen lausunnon liitteeksi Simon Seipimäen Tikkalan tuulivoimapuistojen yva-ohjelmasta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteysviranomaisen lausunnon liitteeksi Simon Seipimäen Tikkalan tuulivoimapuistojen yva-ohjelmasta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä"

Transkriptio

1 Etelä-Savo Yhteysviranomaisen lausunnon LIITE LAPELY/15/07.04/ Yhteysviranomaisen lausunnon liitteeksi Simon Seipimäen Tikkalan tuulivoimapuistojen yva-ohjelmasta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnot Kemin kaupunki YVA-ohjelmassa vaihtoehtoisia tuulivoima-alueita on esitetty vain kaksi: Seipinmäki ja Tikkala. Kyseisten alueiden valinta mahdollisten tuulivoimaloiden sijoituspaikaksi perustuu todennäköisesti siihen, että Seipinmäen ja Tikkalan hankealueet sijoittuvat pääosin maakuntakaavassa osoitetuille tuulivoimaloiden alueille. Vaikka tässäkin YVA-ohjelmassa olisi kaivannut Seipinmäen ja Tikkalan hankealueiden rinnalle lisää vaihtoehtoisia alueita tuulivoimaloiden mahdollisiksi sijoituspaikoiksi, voidaan YVA-ohjelmassa hyvä puolena pitää sitä, että nyt valittujen hankealueiden kesken on esitetty VE0:n lisäksi neljä mahdollista vaihtoehtoa. Hankkeen YVA-menettelyn jatkoaikataulu näyttää varsin onnistuneelta, sillä arviointiselostuksen nähtävilläolo ajoittuu pääasiallisen kesälomakauden loppupuolelle ajalle elo-syyskuu Tällainen aikataulu samoin kuin YVA-ohjelman ja YVA-selostuksen yleisötilaisuuksien ajankohdat mahdollistavat laajan kansalaisvaikuttamisen. Voidaan olettaa, että tuulivoimaloiden mahdolliset ympäristövaikutukset tulevat arvioiduiksi riittävällä luotettavuudella YVA-ohjelmassa esitetyillä menetelmillä. YVA-ohjelmassa esitetty asukaskysely tulisi toteuttaa siten, että kysely kohdistetaan satunnaisotannan lisäksi myös kaikkiin niihin kemiläisiin tai muualla asuviin, joilla kiinteistötietojärjestelmän (KTJ) mukaan on tuulivoimaloiden vaikutusalueella rakennettuja kiinteistöjä. Jatkotyöskentelyssä tulee huomioida että keväällä 2014 valtioneuvosto antaa asetuksen tuulivoimarakentamisen ulkomelutasoa koskevista suunnitteluohjearvoista, jotka saattavat vaikuttaa tähänkin hankkeeseen. Keminmaan kunta Lapin liitto Kunnanhallitus toteaa Keminmaan kunnan lausuntona, että kunnalla ei ole huomautettavaa tuulivoimapuistoja koskevasta ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Seipinmäen ja Tikkalan tuulivoimapuistojen ympäristövaikutusten arviointiohjelman alueella on voimassa Länsi-Lapin maakuntakaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä sekä Kemi-Tornion alueen ydinvoimamaakuntakaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä Kemi-Tornio alueen ydinvoimamaakuntakaavan alueella ollaan laatimassa korvaavaa vaihemaakuntakaavaa. Lapin liiton hallitus päätti asettaa nähtäville ja lausunnoille Kemi-Tornio LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero PL Rovaniemi Asemakatu Kemi

2 2/15 alueen ydinvoimamaakuntakaavan osittaisen kumoamisen luonnoksen. Simon tuulivoimapuistojen alueella ei ole voimassaolevia yleiskaavoja. Länsi-Lapin maakuntakaavan vahvistamisen yhteydessä ympäristöministeriö on tutkinut kolme valitusta, jotka pääosin hylättiin. Maakuntakaavasta jäävät vahvistamatta Varevuoman turvetuotantoalue riittämättömien luontoselvitysten vuoksi, Perämeren alueelle sijoittuvat tuulivoimaloiden alueet vaelluskaloihin kohdistuvien riittämättömien selvitysten vuoksi sekä viisi tuulivoimaloiden aluetta maa-alueella. Maa-alueella vahvistamatta jätetyt tuulivoimaloiden alueet sijoittuvat Simossa Simojoen suun valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen sekä Ylitorniolla ja Pellossa Aavasaksan valtakunnallisesti arvokkaan maisemaalueen välittömään läheisyyteen. Seipinmäen ja Tikkalan alueita koskeva tuulivoimala-aluevaraus tv 2387 vahvistui maakuntakaavassa. Länsi-Lapin maakuntakaavassa kaikki suunnitellut hankealueet sijoittuvat maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle (M). Koko aluetta koskee Perämerenkaarimerkintä, joka on kansainvälisesti ja valtakunnallisesti tärkeä kehittämisvyöhyke. Suunnittelualue sijaitsee myös erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella. Tikkalan alue sijoittuu kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeän alueen / kohteen läheisyyteen. Simonkylän ja Simonniemen kyläasutus (ma 8144) sisältyy valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen Simojoen suun kulttuurimaisemat. Sen kehittämisperiaatteena on säilyttää kylien kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaat piirteet sekä säilyttää arvokkaat rakennukset ja rakennelmat. Uudis- ja lisärakentaminen sovitetaan perinteiseen ympäristöön. Pellot ja niityt pyritään pitämään avoimina ja turvataan kirkkolailla suojeltujen kohteiden ja muinaismuistokohteen säilyminen. Tikkalan alue sijoittuu myös laajemman kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeän alueen / kohteen (Simojoen kulttuurimaisema, ma 8139) läheisyyteen. Tikkalan alueen tuntumassa kulkee myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä Pohjanmaan rantatie (RKY 2009), jonka ominaispiirteet tulee turvata säilyneillä osilla. Seipinmäen alue kuuluu myös kaivostoiminnan kehittämisen vyöhykkeen alueelle. Seipinmäen alueen poikki kulkee Kemi-Simo alueen ydinvoimamaakuntakaavan ohjeellinen päävoimalinja sekä molempien alueiden poikki kulkee voimajohto sekä moottorikelkkailureitti. Tikkalan alue kuuluu myös maaseudun kehittämisen kohdealueeseen ja rajautuu etelässä päärataan sekä asuntovaltaiseen alueeseen. Seipinmäen ja Tikkalan tuulivoimalat toteuttavat yleispiirteisellä tasolla Länsi-Lapin maakunta-kaavan tuulivoimaloiden alueetta (tv 2387). Kaavamääräyksen mukaan tuulivoimalat tulee sijoittaa keskitetysti usean tuulivoimalan muodostamiin ryhmiin ja niin lähelle toisiaan kuin se energiatuotannon taloudellisuus huomioiden on mahdollista. Poronhoitoalueella alueen käyttöä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon alueen poronhoidon edellytykset. Kohdetta tv 2387 koskee myös erityismääräys: Tuulivoimaloiden suunnittelussa tulee selvittää alueen pesimälinnusto ja lintujen muuttoreitit sekä arvioida yhteisvaikutukset jo toteutuneiden tuulivoimalahankkeiden kanssa ja pyrittävä lieventämään haitallisia vaikutuksia. Tavoitteiltaan hankesuunnitelma on Länsi-Lapin maakuntakaavassa esitettyjen kehittämisperiaatteiden mukainen, kun linnustovaikutukset, poronhoito, maisemavaikutukset ja muinaismuistolaki otetaan suunnitte-

3 3/15 lussa huomioon. Huomioon ottaen ympäristöministeriön päätös on tärkeää tunnistaa maisema-arvot, jotka Simojoen suun valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueen liittyvät ja arvioida tuulivoimaloiden aiheuttamien vaikutusten merkittävyys maisema-arvoihin. Museovirasto YVA-ohjelmassa tarkastellaan neljää voimaloiden lukumäärän osalta vaihtelevaa toteutusvaihtoehtoa sekä kahta vaihtoehtoa tuulipuistojen sähkönsiirron toteuttamiseksi. Arkeologinen kulttuuriperintö Hankealue on runsaat 2300 ha. Tuulipuistoalue on osoitettu myös vahvistetussa, mutta valituksenalaisessa Länsi-Lapin maakuntakaavassa. Hankealueen rajaus YVAmenettelyssä poikkeaa osin maakuntakaavan osoittamasta rajauksesta ja on sitä laajempi. Arkeologinen kulttuuriperintö on YVA-ohjelmassa otettu esille varsin kattavasti. Kuten ohjemassa todetaan, muinaisjäännösrekisterissä alueelta ei ole yhtään muinaismuistolain (295/63) nojalla rauhoitettua kiinteää muinaisjäännöskohdetta. Simon kunnan alueen arkeologinen perusinventointi on vuodelta Se sisältää likimain ¾ nykyisin tiedossa olleista kiinteistä kohteista luvun selvitys keskittyi vanhojen löytöjen sijaintipaikkojen tarkastukseen sekä alueisiin, jotka olivat suhteellisen helposti saavutettavissa; tuulipuistojen hankealue lienee tuolloin kokonaan tai ainakin pääosin jäänyt selvittämättä. YVA-ohjelmassa todetun mukaisesti puute tullaan kuitenkin korjaamaan keväällä 2014 toteutettavalla arkeologisella inventoinnilla. Alueen korkeusvyöhykkeiden (vajaasta 10 m aina noin m mpy.) perusteella alueella voi sijaita arkeologisia kohteita varhaismetallikaudelta historialliseen aikaan, vaikkei alue ennakkoon vaikuta erityisen otolliselta muinaisjäännösten sijaintialueelta. Arkeologinen inventointi on tarpeellinen muuttuvan maankäytön alueilla ja siinä on tarpeen huomioida myös mahdolliset hankkeen aikana suunnittelussa tehdyt muutokset. Selvitettyjen alueiden tulee käydä ilmi inventointiraportin karttaliitteestä. Ohjelmassa on selvitetty hankkeen edellyttämiä suunnitelmia ja lupia. Mahdollisesti sen yhteydessä tarvittavien muiden lupien joukossa todetaan myös muinaismuistolain (295/63) poikkeamislupa (kappale ). Poikkeamisessa laissa määriteltyjen kohteiden rauhoittamisesta on kyse kajoamisluvasta. Mahdolliseen kajoamislupaan voidaan sisällyttää tarpeelliseksi katsottuja ehtoja, joihin Museovirasto edellyttää arkeologisia tutkimuksia antaessaan 11 :n mukaisesti lausunnon ELYkeskukselle kajoamisen edellytyksistä. Yleiseen työhankkeeseen sovelletaan lain 13 :ssä säädettyä menettelyä. YVA-ohjelman asianomaiseen kuvaukseen voi vielä lisätä lain 14 :n, joka edellyttää työn keskeyttämisen ja ilmoittamisen museoviranomaiselle, mikäli työssä havaitaan ennestään tuntematon muinaisjäännös. Myös tällaista kohdetta siis koskevat lain edellyttämät lupamenettelyt. On tästäkin lähtökohdasta tärkeää, että arkeologiset selvitykset toteutetaan riittävästi resursoiden.

4 4/15 Lapin aluehallintovirasto Pääesikunta, Logistiikkaosasto Maisema ja rakennettu kulttuuriympäristö Maisemavaikutukset ovat yksi hankkeen todennäköisesti merkittävimmistä vaikutuksista. Kulttuuriympäristöön kohdistuvien vaikutusten arviointi tulee toteuttaa siten, että voidaan arvioida hankkeen vaikutukset myös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita ja rakennettuja ympäristöjä koskeviin erityistavoitteisiin. Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita kuten valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöarvojen säilymistä tulee edistää. Olennaista on arvioida hankkeen vaikutuksia ja haittavaikutusten minimointimahdollisuuksia paitsi hankealueen välittömässä lähiympäristössä (n. 1-4 km etäisyydellä) myös tuulivoimaloiden näkymäalueella sijaitseviin arvokkaisiin maisema-alueisiin ja rakennettuihin ympäristöihin. Näkymäalueanalyysit tulee esittää riittävän suuressa mittakaavassa ja selostuksessa tulee käyttää riittävästi havainnekuvia. Kulttuuriympäristöön kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa on hyvä käyttää myös arviointiohjelmassa mainittuja uudempaa ympäristöministeriön julkaisua Kulttuuriympäristö vaikutusten arvioinnissa. Suomen ympäristö 14/2013. Ympäristöministeriö Lapin aluehallintoviraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue esittää pyydettynä lausuntona Simon ja Tikkalan tuulivoimapuistojen arviointiohjelmasta seuraavaa: Voimajohtoalueen tutkimuslupa (s 27) ei myönnä Länsi-Suomen aluehallintovirasto vaan lunastuslain (603/1977, muutos 908/2013) 84 :n mukaisesti Maanmittauslaitos. Lapin aluehallintovirasto katsoo, että hankkeen sosiaaliset ja ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen kohdistuvat vaikutukset on arviointiohjelmassa käsitelty kattavasti. Muilta osin Lapin aluehallintovirastolla ei ole huomauttamista arviointiohjelmasta. 1 Puolustusvoimien toiminnan huomioonottaminen tuulivoimarakentamisessa Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 24 mukaan kaikessa alueiden käyttöä koskevassa suunnittelussa on otettava huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Tuulivoiman rakentamista koskevien erityistavoitteiden lisäksi tulee ottaa huomioon maanpuolustusta ja sotilasilmailua koskevat erityistavoitteet (luku 4.2. toimiva aluerakenne ja luku 4.5 toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto). Niiden huomioonottamisella turvataan riittävät alueelliset edellytykset varuskunnille, ampumaja harjoitusalueille, varikkotoiminnalle, sotilasilmailulle sekä muille maanpuolustuksen toimintamahdollisuuksille Simon kunnan alueella. Merkittävin ja laaja-alaisin tuulivoimaloista aiheutuva vaikutus kohdistuu puolustusvoimien aluevalvonnassa käyttämiin sensorijärjestelmiin. Tuulivoimaloiden tiedetään aiheuttavan haittaa erityisesti tutkille (=ilma- ja

5 5/15 merivalvontatutkat), joille voimalat ovat suuria tutkakohteita. Tuulivoimalan aiheuttamat häiriöt ilmenevät muun muassa varjostamisena ja eitoivottuina heijastuksina, mistä johtuen tutkan valvontakyky heikentyy ja tuulivoimala voi näkyä tutkakuvassa. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia puolustusvoimien lakisääteisen aluevalvontatehtävän suorittamiselle (Laki puolustusvoimista 551/2007 ja aluevalvontalaki 755/2000). Tuulivoimalat voivat häiritä radioyhteyksiä. Voimalan sijoittuminen radiomaston välittömään läheisyyteen saattaa aiheuttaa häiriöitä erityisesti linkkiyhteyksille. Tästä johtuen on tapauskohtaisesti selvitettävä tuulivoiman sijoitusalueille suunniteltavien tuulivoimaloiden haittavaikutukset puolustusvoimien kiinteään linkkiverkkoon. 3 Kannanotto Seipimäen ja Tikkalana tuulivoimapuiston YVA-ohjelmasta Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunta Pääesikunnan logistiikkaosaston näkemyksen mukaan YVA -ohjelman kohdan 8 (Hankkeen nykytila) alakohdassa 8.6 (Vies-tiyhteydet ja tutkat) ja kohdan 13 (Muut vaikutukset) alakohdassa 13.1 (Vaikutukset tutkien toimintaa ja viestiyhteyksiin) on kohtuullisesti tuotu esiin hankkeen mahdollisia vaikutuksia puolustusvoimien toimintaan ja niiden edellyttämiä selvityksiä. Tässä lausunnossa kohdissa 1-2 ja seuraavassa esiintuodut asiat esitetään huomioon otettavaksi ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa. Simon tuulivoimapuistot sijoittuvat siten, että niistä voi aiheutua haittaa puolustusvoimien linkkiyhteyksiin. Pääesikunnan logistiikkaosaston näkemyksen mukaan tuulivoimahankkeiden toteuttaminen edellyttää puolustusvoimilta hankkeen hyväksyvää lausuntoa, mikäli hanke voi muun muassa aiheuttaa haittaa puolustusvoimien lakisääteisen aluevalvontatehtävän suorittamiselle (esim. ilmavalvontatutkat). Jatkosuunnittelua koskevat lausuntopyynnöt pyydetään toimittamaan Pääesikunnalle osoitteella kirjaamo.pe@mil.fi tai Pääesikunta, PL 919, Helsinki. Pääesikunnassa tuulivoima-asiaa hoitaa Pääesikunnan operatiivinen osasto (komentaja Kari Salin ja majuri Tomi Böhm, puh ) sekä kaavoitukseen liittyen Pääesikunnan logistiikkaosasto (Juhani Lantto, puh ). Pääesikunnan logistiikkaosasto pyytää pitämään Maavoimien esikunnan (kirjaamo.maave@mil.fi tai Maavoimien Esikunta, PL145, Mikkeli) ja Ilmavoimien esikunnan (kirjaamo.ilmave@mil.fi tai Ilmavoimien Esikunta, PL30, Tikkakoski) tietoisena Seipimäen ja Tikkalana tuulivoimapuistojen suunnittelua koskevissa asioissa. Edellä mainitut tahot asettavat tarvittaessa edustajansa valmistelutyöhön liittyviin viranomaisneuvotteluihin. Pohjois-Suomen Sotilasläänin Esikunnalla ei ole huomauttamista Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.

6 6/15 Länsi-Suomen Merivartiosto Esikunta/Meritoimisto Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on pyytänyt Länsi- Suomen merivartiostolta lausuntoa Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Olemme tutustuneet esitettyyn aineistoon, eikä Länsi-Suomen merivartiostolla ole lausuttavaa em. arviointiohjelmasta. Liikennevirasto Liikennevirasto esittää lausuntonaan seuraavaa: Suunniteltavan tuulivoimapuiston Tikkalan aluetta rajaa etelässä rautatie, ja sen läheisyyteen on alustavasti sijoitettu tuulivoimaloita. Tuulivoimapuiston eteläpuolella kulkee valtatie 4 ja halki yhdystie (Torviaavantie). Torviaavantien välittömään läheisyyteen on suunniteltu tuulivoimaloita. Muita lähiseudun maanteitä ovat yhdystiet (Palohovintie), (Viantienjoentie) ja (Maksniementie). Liikennevirasto muistuttaa, että ympäristövaikutusten arvioinnissa ja hankkeen toteutuksessa on noudatettava Liikenneviraston Tuulivoimalaohjetta (Liikenneviraston ohjeita 8/2012), jossa on määritelty vähimmäisetäisyydet maanteihin ja rautateihin. YVA-selostuksessa on tarpeen mainita, mitkä ovat lähimpien tuulivoimaloiden etäisyydet rautatiestä ja alueen halki kulkevasta yhdystiestä. Lisäksi on arvioitava tuulivoimaloiden vaikutukset liikenneturvallisuuteen. Hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon, että Kemi-Oulu-radalla varaudutaan mahdollisiin lisäkohtauspaikkoihin ja/tai kaksoisraideosuuksiin. Raide voi tulla nykyisen raiteen itäpuolelle, joten vähimmäisetäisyydet rataan on suunniteltava raidevaraus huomioon ottaen. YVA-ohjelmassa (s. 38) todetaan, että hankealueelle johtavat tiet risteävät radan kanssa tasoristeyksissä. Selostuksessa on tärkeää arvioida hankkeen rakentamisen ja toiminnan aikainen vaikutus tasoristeysturvallisuuteen sekä esitettävä keinot turvallisuusriskien vähentämiseksi. Tieliikenteen ja tienpidon osalta hankkeen arvioinnissa on selvitettävä, millaista määrällistä muutosta työmaa-aikainen liikenne tulee nykyiselle tieverkolle aiheuttamaan voimalaitoskomponenttien kuljetuksineen. Voimalaitosten osien kuljettamiseen tarvitaan erikoiskuljetusjärjestelyjä. Kuljetukset saattavat myös edellyttää mm. rakenteiden vahvistamista (esim. silta- tai rumpurakenteet), valaisinpylväiden ja liikennemerkkien väliaikaista siirtoa sekä liittymien avartamista. Suunnittelun edetessä rakentamisen aikaiseen liikenneturvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Arviointiselostuksessa on kuvattava hankkeesta aiheutuva liikenne ja sen suuntautuminen on esitettävä kartalla. YVA-ohjelmassa on tunnistettu tarpeet erikoiskuljetusluville. Lisäksi ohjelmassa todetaan mahdolliset lupatarpeet liittymäluvalle maantiehen, kaapeleiden ja johtojen sijoittamiseen yleiselle tiealueelle ja voimajohtojen sijoittamiseen rautatiealueelle tai risteämiseen rautatien kanssa. Liikennevirasto muistuttaa, että lentoestevaloja suunniteltaessa on hyvä tiedostaa myös merellä kulkeva alusliikenne. Maalla olevien tuulivoima-

7 7/15 Liikenteen turvallisuusvirasto TRAFI Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos loiden kirkkaat lentoestevalot eivät saa aiheuttaa meriliikenteelle häiriötä. Maanteiden osalta lausunnon antaa tarkemmin Lapin ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue. Tuulivoimalat muodostavat lentoesteitä ja siten niiden vaikutus lentoliikenteeseen ja -turvallisuuteen tulee selvittää. Ilmailulain (1194/2009) 165 :n edellyttää lentoestelupaa tuulivoimaloiden, niiden rakentamiseen tarkoitettujen nostureiden sekä mahdollisten muiden hankkeen kannalta tarpeellisten korkeiden esteiden pystytykseen ennen esteiden asettamista. Esteen pystyttäjä / omistaja hakee lupaa Liikenteen turvallisuusvirastolta, joka myöntää luvan esteen asettamiseen lupaehtojen mukaisesti, jollei lentoturvallisuus vaarannu tai ilmaliikenteen sujuvuus häiriinny. Lentoesteluvassa on esteen suurin ulottuma (enimmäiskorkeus) maanpinnasta esteen kohdalla. Este on merkittävä ja valaistava lentoestevaloin luvan ehtojen mukaisesti. Esteen asettajan tulee varmistaa lentoestelupamenettelyn mukaisesti, ettei lentoturvallisuudelle tai ilmaliikenteen sujuvuudelle aiheudu vaaraa taikka haittaa. Arviointiohjelman kuvassa 8.10 on esitetty tuulivoimapuiston etäisyys Kemi-Tornion lentoasemasta sekä lentoaseman esterajoitusalueet. Edellä on keskitytty ilmaliikenteeseen, mutta liikenteen turvallisuusnäkökulmasta myös mahdolliset vaikutukset muille liikennemuodoille tulisi selvittää tuulivoimapuiston suunnitellun sijainnin osalta. Tällaisia hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessakin arvioitavia asioita ovat mm. turvallisuussyistä määriotellut etäisyydet esimerkiksi teihin tai rautateihin sekä mahdolliset vaikutukset liikennevalvontatutkiin. Yleisenä huomiona Liikenteen turvallisuusvirasto pitää myös tärkeänä, että tuulivoimarakentamisen vaikutukset liikenteen turvallisuudelle ja sujuvuudelle selvitetään suunnitteluvaiheessa ja otetaan huomioon hankkeen toteutuksessa. Pyydettynä lausuntona Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos esittää seuraavan. Hankealueen nykytilan kuvaus on pesimälinnuston osalta tehty tavanomaisella tavalla käyttäen hyväksi lintuatlas-kartoituksen tuloksia sekä Metsähallituksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tietoja. Lintuharrastajien havaintoja ei nykytilan kuvauksessa ole juurikaan käytetty. Alueen halki kulkevan lintumuuton kuvaus on suppea verrattuna siihen, kuinka paljon aineistoa siitä on mm. lintuharrastajien toimesta kerätty ja julkaistukin. Riistaeläimistön kuvaus on niin ikään niukka. Metsästyksen osalta nykytilan kuvaus rajoittuu siihen, minkä metsästysseurojen vuokra-alueita hankealueella on. Hankealueen linnustoselvitykset on jo aloitettu: lintujen syysmuuttoa selvitettiin vuoden 2013 elokuun ja lokakuun välisenä aikana 10 maastotyöpäivän ajan. Suunnitelman mukaan kevätmuuttoselvitys tehdään

8 8/15 huhti-toukokuussa 2014, niin ikään 10 päivän aikana. Aineisto tulee olemaan pieni, mutta toivottavasti laskennat onnistutaan ajoittamaan vilkkaimpaan muuttoaikaan, jotta törmäysanalyysien pohjaksi saadaan riittävästi tietoja. Hankealueen pesimälinnusto pyritään selvittämään touko-kesäkuussa kahdeksan maastotyöpäivän työllä. Tyydyttävä yleiskuva saataneen tällä ponnistuksella. Tämän lisäksi metson ja teeren soidinpaikkoja kartoitetaan huhti-toukokuun vaihteessa. Varhain pesivistä lajeista, kuten pöllöistä, ei saada tietoa suunnitelman mukaisilla maastotöillä. Iin ja Tornion välisellä rannikkoalueella on hankealueen lisäksi yhteensä 14 toimivaa tai suunnitteluasteella olevaa tuulivoimapuistoa. Tarpeellista olisi pyrkiä hahmottamaan näiden voimala-alueiden yhteisvaikutusta. Erityisen välttämätöntä tällainen tarkastelu olisi lintumuuton suhteen, ja eri alueiden lintumuuttoaineistoja yhdistämällä se olisikin mahdollista. Hankealueen metsästysjärjestelyjä aiotaan kuvata haastattelemalla hankealueella toimivien metsästysseurojen ja Simon riistanhoitoyhdistyksen edustajia. Tässä yhteydessä, ja yleisemminkin alueen virkistyskäyttöä koskien, lähialueilla asuville ja vapaa-ajanasunnon omistajille suunnattu kysely olisi hyödyllinen. Porotalouteen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin tai hankkeen muiden vaikutusten arvioinnin suhteen tutkimuslaitoksella ei ole huomauttamista. Paliskuntain yhdistys Tuulipuiston ja sähkönsiirron vaihtoehdot sijoittuvat Isosydänmaan paliskunnan alueelle. Paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä on 2000 ja poronomistajia oli 65 poronhoitovuonna Poronhoito on tärkeä elinkeino Simossa. Elinkeinolla on paitsi välittömiä, myös välillisiä työllisyysvaikutuksia mm. lihan ja muiden tuotteiden jalostuksessa. Poro ja poronhoito ovat tärkeä osa matkailuimagoa. Elinkeinon merkitys syrjäkylien asuttuna pitämiselle on suuri. Poronhoitolaki ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Poronhoitolaki (848/1990) (PHL) on erityislaki, joka tulee ottaa huomioon poronhoitoalueella toimittaessa. Poronhoitolaki turvaa elinkeinon aseman ja säätää poronhoidolle vapaan laidunnusoikeuden, joka on lain esitöiden mukaan tarkoitettu pysyväksi oikeudeksi: Poronhoitoa saadaan tässä laissa säädetyin rajoituksin harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- tai hallintaoikeudesta riippumatta. (PHL 3 ). Poronhoitolaissa säädetään myös, että suunnitellessaan valtion maita koskevia, poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia toimenpiteitä, valtion viranomaisen on neuvoteltava asianomaisen paliskunnan edustajan kanssa. (53 ). Vaikka alue ei olisikaan valtion mailla, on poronhoitolain mukaisten neuvotteluiden tyyppisiä neuvotteluita käyty hankkeissa Lapissa ja Kainuussa, sillä ne on todettu hyväksi osallistamisen välineiksi. Poronhoitolain ja muun lainsäädännön lisäksi poroelinkeinoa turvataan myös valtioneuvoston päätöksellä valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet luvun yleistavoitteissa todetaan: Poron-hoitoalueella on turvattava po-

9 9/15 Poroelinkeinoon kohdistuvia vaikutuksia ronhoidon alueidenkäytölliset edellytykset. Tästä määrätään myös alueelle Ympäristöministeriön vahvistamassa Länsi-Lapin maakuntakaavassa: Poronhoitoalueella on turvattava poronhoidon ja muiden luontaiselinkeinojen alueidenkäytölliset toiminta- ja kehittämisedellytykset. Poronhoitoon olennaisesti vaikuttavaa alueidenkäyttöä suunniteltaessa on otettava huomioon poronhoidolle tärkeät alueet. Länsi- Lapin maakuntakaavaan on merkitty Tuulivoimaloiden alueet (tv) ja Tuulivoiman tuotannon suunnitteluun soveltuvat alueet (tv1). Niihin liittyvät myös seuraavat kaavamääräykset: --- Poronhoitoalueella alueen käyttöä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon alueen poronhoidon edellytykset. Seipimäen ja Tikkalan alueet sijoittuvat maakuntakaavassa osoitetulle tv-alueelle. YM on jättänyt vahvistamatta maakuntakaavan tv-merkinnät Simojoen suun valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen välittömään läheisyyteen. Ovatko Tikkalan ja Seipimäen puistot tällä alueella, ja mitä se tarkoittaa hankkeen toteuttamisedellytyksille tulee tutkia YVAmenettelyssä. Poronhoito on ekstensiivinen maankäyttömuoto, jonka kannattavuus perustuu laajoihin laidunalueisiin ja porojen luontaisen laidunkierron mukaiseen vapaaseen laiduntamiseen. Paliskunnan toiminnalliseen ympäristöön kuuluvat erilaiset laidunalueet (mm. kesä, talvi, rykimä, vasoma), ja niille siirtymiseen käytettävät alueet, sekä paliskunnan poronhoidon toiminta-alueet ja infrastruktuuri (mm. kuljetusreitit, erotusaidat, kämpät, laidunkiertoaidat ym.). Paliskunnan toiminta on suunnitelmallista elinkeinon harjoittamista. Kaikki paliskunnan alueelle tuleva uusi toiminta vaikuttaa poroelinkeinoon, sillä paliskunta eri osineen on yhtenäinen toimintaympäristö. Eri alueiden merkityksen suuruus vaihtelee paliskunnan sisällä. Tuulipuistohanke sijoittuisi Isosydänmaan paliskunnan toiminta-alueelle. Tuulipuistoalueilla on syksyn ja syystalven laitumia. Tuulipuistohankkeesta aiheutuu välittömiä laidunten menetyksiä. Mikäli porot välttävät tuulipuiston alueita häiriön (rakentaminen, voimaloiden liike, ääni, välke lentoestevaloista) vuoksi tai niitä ei voida enää käyttää poronhoitotöissä, aiheutuu laajemmille alueille ulottuvia välillisiä laidunmenetyksiä. Tuulipuistojen alueilla on myös porojen pyyntiaitoja, joista poroja kerätään lukemista, teurastuksia ja kotitarhoihin/muualle paliskunnan alueelle viemistä varten. Hankkeella voi olla vaikutuksia rakenteiden käytettävyyteen. Tämä voi tarkoittaa työmäärän lisääntymistä ja paliskunnan tuon osan toiminnan suunnittelua uudestaan ja se voi johtaa jopa poronhoidon rakenteiden siirtämiseen alueelta. Suunnittelu ja uudelleenrakentaminen aiheuttavat kustannuksia elinkeinolle. Rakenteet ovat välttämättömiä porojen saamiseksi pois alueelta, jossa aiheutuu vuosittain kymmeniä junaonnettomuuksia väärin suunnitellun riista-aidan vuoksi (aita tien ja radan välissä, porot jäävät radalle ja jopa 30 poroa on kuollut kerralla). Voimajohtoaukean raivaaminen pirstoo laidunalueita ja aiheuttaa muutoksia laitumille ja sitä kautta porojen laidunnukselle. Voimajohtoaukeat ja voimajohtojen rakenteet vaikeuttavat porojen kuljettamista ja aiheut-

10 10/15 Ympäristövaikutusten arviointi hankkeessa tavat turvallisuusriskin maastoajoneuvoilla ja helikopterilla liikuttaessa (harukset, ilmajohdot, pitkät kannot ym.). Poronhoitoon kohdistuvat vaikutukset ovat keskeisiä ja niiden kunnolliseen selvittämiseen ohjaa paitsi poronhoitolaki ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, myös alueelle vahvistettu Länsi-Lapin maakuntakaava. Ympäristölle aiheutetut muutokset vaikuttavat keskeisesti poronhoitoon. Poroelinkeinoon kohdistuvat vaikutukset tulee arvioida riittävän laajasti. Arvioinnissa tulee selvittää alueen merkitys poronhoidolle. Arvioinnissa tulee myös selvittää kaikkien rakennelmien (voimalat, voimajohto ym.) ja toimintojen vaikutukset porolaitumiin (määrä, laatu), porojen laidunten käyttöön, poronhoitotoimintaan (muuttuminen/vaikeutuminen, turvallisuusriskit ym.) ja sen rakenteisiin (erotusaidat, laidunkiertoaidat ym.). Lisäksi myös mahdollisia poroille aiheutuvia vahinkoja (liikenne, tippuva jää) tulee selvittää. YVA-menettelyn porotalousvaikutusten arvioinnissa tulee käsitellä niin rakentamisen aikaisia kuin toiminnan aikaisiakin vaikutuksia. Menettelyssä tulee etsiä toimenpiteitä haitallisten vaikutusten lieventämiseen ja kompensointiin yhteistyössä elinkeinon harjoittajien kanssa. Poronhoitoon kohdistuvia vaikutuksia aiotaan YVA-ohjelman mukaan selvittää olemassa olevien tietojen avulla poronhoidon rakenteista sekä haastattelemalla paliskunnan osakkaita. Lisäksi poronhoitajien kanssa aiotaan järjestää neuvottelu hankkeesta. Karttatarkasteluja poronhoidon toiminnasta suhteessa tuulipuistoon on syytä tehdä sekä toiminnan lähialueella että koko paliskunnan alueella. Arvioinnin lähemmän tarkastelualueen tulee olla tarpeeksi laaja, sillä paliskunta laitumineen, muine toiminnallisine alueineen ja rakenteineen on yhtenäinen toimintaympäristö ja muutokset sen yhdessä osassa voivat vaikuttaa myös muualle. Lisäksi aiotaan selvittää yhteisvaikutukset muiden mahdollisesti lähialueelle rakennettavien tuulipuistojen (Leipiö, Onkalo, Halmekangas) kanssa. Arviointisuunnitelma vaikuttaa riittävältä. Mikäli tuulipuisto rakennetaan, tulee sen vaikutuksia seurata ympäristöön kohdistuvien vaikutusten lisäksi myös poronhoidon osalta, sillä tuulipuistojen vaikutuksista poroihin ja poronhoitoon ei ole kattavaa tietoa olemassa ja toiminta voi myös aiheuttaa vaikutuksia, joita ei voida ennalta arvata. Nämäkin vaikutukset tulee niiden ilmetessä korvata/ kompensoida ja pyrkiä lieventämään. Näitä varten tulee perustaa esimerkiksi vuosittain tai tarpeen mukaan kokoontuva vaikutusten seurantaryhmä. Muutamissa hankkeissa on hankittu GPS-pantoja porojen laidunten käytön seurantaan. Lisää tietoa vaikutusten arvioinnista, haittojen lieventämisestä ja seurannasta on esim. poroyva-oppaassa: poroyva Alueen paliskunta on kutsuttu YVA-menettelyn seurantaryhmään ja paliskunnalta sekä Paliskuntain yhdistykseltä on pyydetty lausunnot YVAohjelmasta. Näin tulee toimia, jotta poronhoitolain velvoitteet ja YVA-lain osallistumiselle ja tiedonsaannille asetetut tavoitteet täyttyvät. Paliskuntaa on lisäksi syytä haastatella, sekä neuvotella ja sopia vaikutusten seurannasta ja kompensoinnista. Paliskuntain yhdistys muistuttaa, että

11 11/15 hyvä neuvottelukäytäntö tarkoittaa sitä, että neuvottelut aloitetaan riittävän aikaisessa vaiheessa, ja että neuvotteluiden lähtökohtana on todellinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Alueen maakuntakaavasta tulee määräyksiä, jotka poronhoitolain ja VATien kanssa edellyttävät erityistä poronhoidon huomioon ottamista. YVA-menettelyssä tulee arvioida asianmukaisesti kaikki poroelinkeinoon kohdistuvat vaikutukset - myös yhteisvaikutukset alueelle suunniteltujen muiden tuulipuistojen kanssa. Tuulipuiston rakentamisesta ja toiminnasta aiheutuvat haitat ja menetykset tulee pyrkiä lieventämään ja korvata Isosydänmaan paliskunnalle täysimääräisesti. Hankkeen vaikutuksia tulee seurata. Näistä asioista tulee neuvotella paliskunnan kanssa. Fingrid Oy Fingrid Oyj kiittää mahdollisuudesta lausua arviointiohjelmasta ja lausuu seuraavaa: Simon Seipinmäen ja Tikkalan tuulivoimapuistot Fingrid Oyj on valtakunnallinen kantaverkkoyhtiö, joka vastaa Suomen sähköjärjestelmän toimivuudesta sähkömarkkinalain perusteella sille myönnetyn sähköverkkoluvan ehtojen mukaisesti. Yhtiön on hoidettava sähkömarkkinalain edellyttämät velvoitteet pitkäjänteisesti siten, että kantaverkko on käyttövarma ja siirtokyvyltään riittävä. Kantaverkkoyhtiöllä on sähkömarkkinalaissa määritelty verkon kehittämis-ja liittämisvelvollisuus. Verkonhaltijan tulee pyynnöstä ja kohtuullista korvausta vastaan liittää verkkoonsa tekniset vaatimukset täyttävät sähkön käyttöpaikat ja sähköntuotantolaitokset toiminta-alueellaan. Kantaverkkoliityntöjen tulee täyttää tekniset vaatimukset, jotka on esitetty Fingridin yleisissä liittymisehdoissa (YLE). Liittymisehtoja noudattamalla varmistetaan järjestelmien tekninen yhteensopivuus. Niissä myös määritellään sopimuspuolten liityntää koskevat oikeudet ja velvollisuudet. Yleisten liittymisehtojen lisäksi voimalaitosten tulee täyttää Fingridin järjestelmätekniset vaatimukset (VJV). Asiakas huolehtii omaan sähköverkkoon suoraan tai välillisesti liittyvien osapuolien kanssa siitä, että myös niiden sähköverkot ja niihin liittyvät laitteistot täyttävät kantaverkkoa koskevat liittymisehdot ja järjestelmätekniset vaatimukset. Kustakin liitynnästä sovitaan erillisellä liittymissopimuksella tapauskohtaisesti. Fingrid laatii Suomen sähkönsiirtoverkon kehityssuunnitelmat ja periaatteelliset ratkaisut yhtenä kokonaisuutena. Tavoitteena on, yhteistyössä nykyisten ja uusien verkkoliityntää suunnittelevien tahojen kanssa varmistaa teknistaloudellisesi parhaat verkkoratkaisut ja liityntätavat. Tuulipuistojen verkkoliityntä ja liittymisjohdot kuuluvat olennaisena osana tuulivoimapuistoon ja sen toteuttamismahdollisuuksiin. Simon Seipinmäen ja Tikkalan tuulivoimapuistojen arviointiohjelmassa on esitetty kohdassa 4.2 kaksi alustavaa vaihtoehtoa tuulivoimapuistojen liittämiseksi sähköverkkoon. Edellä mainitut liityntävaihtoehdot ovat Fingridin ja hankkeesta vastaavan käymien keskustelujen mukaisia.

12 12/15 Fingridin näkemyksen mukaan YVA:ssa tulisi lisäksi tarkastella liityntää Raasakka -Isohaara 110 kv voimajohdon Kittilänjärven haarapisteeseen, jolloin tämä uusi voimajohto hankealueelta Kittilänjärven haarapisteeseen sijoittuisi nykyisen Raasakka -Isohaara 110 kv voimajohdon rinnalle. Edellä mainittu liityntävaihtoehto tarjoaisi lisävaihtoehtoja alueellisten voimansiirtoratkaisujen tarkasteluun ja alueen tuulivoimahankkeiden yhteensovittamiseen. Muutenkin hankkeen ympäristövaikutustenarviointimenettelyssä tulee varmistaa alueen muiden tuulivoimasuunnitelmien ja niihin liittyvien voimajohtojen huomioon ottaminen. Yhtiöllä ei ole muuta huomautettavaa arviointiohjelmasta. YVA:n osalta hankkeessa yhteyshenkilönä toimii Mika Penttilä ja liitynnän osalta hankevastaavan tulee olla yhteydessä yhtiössämme Petri Parviaiseen Digita Networks Oy Seuraavaan kuvaan (Liite 1) on merkitty mustalla kolmiolla tuulivoimalat ja vihreällä pallukoilla nähdään alueella asuva väestö. Suunniteltujen tuulivoimaloiden ympäristössä antennitv-vastaanotto tapahtuu Tervolan /40.50 km tuulipuistosta asemalle) pääasemalta sekä Simon (2-10 km) täyteasemalta. Eniten ongelmia on ennustettavissa alueelle jossa antennitvvastaanotto tapahtuu suoraan suunniteltujen tuulivoimaloiden yli (rajattu ruskealla). Mahdollisella ongelma-alueella on noin 200 asukasta. Suoraan suunnitellun tuulivoimala-alueen yli ei näyttäisi tapahtuvan antennitv-vastaanottoa; kuitenkin ollaan niin lähellä tuulivoimaloita että yksittäisissä tapauksissa tuulivoimalat saattavat aiheuttaa häiriöitä antennitv-vastaanottoon. Tuulivoimalat eivät häiritse Digitan tiedonsiirtoyhteyksiä (linkkejä).

13 13/15

14 14/15 Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry Yhdistyksemme mielestä Seipimäen ja Tikkalan alueille voi rakentaa korkeintaan 4 6 tuulivoimalaa. Esitämme mielipiteemme tueksi seuraavat perustelut: 1. Perämeren pohjukan rannikko, Simo mukaan luettuna, on lintujen muuton kannalta pullonkaula-aluetta. Muutto tiivistyy alueella, koska suurin osa muuttajista lähtee seuraamaan rannikkoa sen läheisyyteen saavuttuaan. Sille ja sen läheisyyteen sijoittuu valtakunnallisesti merkittävä päämuuttoreitti mm. piekanalle, kurjelle ja kuikkalinnuille. Suunnitellun tuulivoimala-alueen halki muuttaa parhaina päivinä mm. satoja hanhia, petolintuja ja kurkia. Rannikon läheisyydessä tulee olla vähintään 5 6 km leveä tuulimyllyistä vapaa muuttoreitti. 2. Simossa ovat jo Onkalon, Halmeskankaan ja Leipiön tuulivoimalat rannikkoa seuraavan muuttoreitin vaikutuspiirissä ja samalla reitillä on myllyjä myös Kuivaniemessä ja Iissä. Uudet myllyt lisäisivät lintujen törmäysriskiä huomattavasti. 3. Tuulimyllyalueen kohdalla on myös tärkeä arktisten sorsien (mustalintu ja pilkkasiipi) muuttoreitti. Ne lepäilevät Simon saariston edustalla, mistä ne suuntaavat kulkunsa mantereen ylle pääasiassa Simoniemen ja Ykskuusen välistä. Rannikon tuntumassa jopa satapäiset parvet ottavat kierrellen korkeutta ja suuntaavat sitten matkansa kohti pohjoista. 4. Suunnitelluilla myllyalueilla ja niiden läheisyydessä on 4 5 uhanalaisten ja erityistä suojelua vaativien lajien reviiriä. Myllyt muodostavat niille suuren riskin, koska ne liikkuvat päivittäin laajalla alueella. Esimerkiksi kalasääsket ja kaakkurit käyvät merellä kalassa monta kertaa päivässä. Minimietäisyys suojelua vaativien lajien pesäpaikkoihin on oltava vähintään 3 km. 5. Tuulimyllyjen minimietäisyys Natura-, soidensuojelu- ja vanhojen metsien suojelualueista tulee olla vähintään 3 km. 6. Tuulimyllyjen korkeus on kasvanut kovasti, minkä vuoksi ne ovat linnuille entistä suurempi riski. 7. Sähkölinjat tulee soiden ja muiden avointen alueiden kohdalla merkitä varoituspalloilla. Linjojen tulee olla sellaisia, etteivät ne aiheuta vaaraa tolppiin ja langoille laskeutuville isoille petolinnuille. BirdLife Suomi on Ympäristöministeriön Tuulivoima ja linnusto -hanketta varten määritellyt suurikokoisten lintulajien päämuuttoreitit Suomessa. Hankkeessa tuotetaan myös ohjeistus linnuston huomioimiseksi tuulivoimalahankkeissa. Raportit ja niihin liittyvät muuttoreittikartat julkaistaan, kun Ympäristöministeriö on ne lopullisesti hyväksynyt. Tämä tapahtuu todennäköisesti alkuvuoden 2014 aikana, jonka jälkeen materiaalit ovat kaikkien käytettävissä. Uusia tuulivoimalalupia ei tule myöntää ennen raportin valmistumista eikä raportin valmistumisen jälkeenkään valtakunnallisesti merkittäviksi todettujen päämuuttoreittien alueille.

15 15/15 Maksniemen Erämiehet ry Maksniemen Erämiehet ry:n kanta Simon Seipimäen-Tikkalan tuulivoimahankkeeseen on kielteinen. Tikkalan alue on Maksniemen Erämiehet ry:n parasta metsästysaluetta. Alueella on seuramme parhaat kanalintualueet ja se on myös hirvenmetsästyksen kannalta keskeisintä aluetta. Katsomme, että hanke vaarantaa metsästysmahdollisuuksia ja riistakantoja. Hanke heikentää myös oleellisesti alueen käyttämistä metsästyskoirien koetoiminnassa. Kaikki hankkeeseen liittyvä maapohjan käsittely, metsien hakkaaminen voimala-alueilta sekä tiestön rakentaminen vähentävät tosiasiallisesti metsästysaluettamme. Tiestön ja voimala-alueiden rakentaminen vaikuttaa negatiivisesti riistakantoihin, koska se pirstoo riistaeläinten elinalueita. Lisäksi alueelle pääsee aikaisempaa helpommin, jolloin metsästyspaine alueella kasvaa. Myös salametsästyksen mahdollisuus kasvaa. Mielipiteet Mielipide 1 Seipimäen hankkeen osalta haluan kiinnittää huomiota siihen, että Viantiejoen itäpuolella kulkevan paikallistien varsi on potentiaalista asuinrakentamisen aluetta, Näin ollen tuulivoimaloiden sijoittaminen lähemmäs kuin 1100 m (arvio) tiestä heikentää maiden arvoa. Arvon menetys on korvattava maanomistajille. Mielipide 2 Muistutus 1 Rakentamalla ja sijoittamalla VE1-VE4 myllyt kunnioitettujen sääntöjen mukaisesti etäisyydelle asutuksesta ja vapaa-ajan asunnoista lisää pyynnön kunnioittaa myös seuraavaa: sijoittaan myllyt napakorkeus x 10 etäisyydelle Viantiejoesta. Pyyntö perustuu jokivarren paremman elinvoimaisuuden mahdollistavaan kehittämiseen jatkossa. Joella on siinä merkittävä osuus. Muistutus 2 Yhtiönä toivon Rajakirin ja suurten yhteistyökumppanien osallistuvan suunnitteluun jokivarren ja kylän elinkelpoisuuden sekä matkailun kehittämiseksi. Yhteistyöllä on parhaat lopputulokset ja toteutuksissa on tilaa hyvälle tahdolle. Lausunto Allekirjoittanut on lähettänyt Seipimäki-Tikkala tuulivoiman rakentamiseen kytkettyjä kehityssuunnitelma-aihioita ELY-keskukseen ja Peräpohjolan kehitys ry:een. Ne liittyvät osittaiseen joen entisöintiin virkistyskalastukseen ja monikäyttöiseen vaellusreitistöön. Pienemmät hankkeet ovat riistanhoidon, marjastuksen ja muun luontokäytön kompensointia menetettyjen alueiden korvaamiseksi eri. Jäljelle jäävää aluetta hyödynnetään kestävän kehityksen arvoilla myös matkailuun. Hankeaihioissa on mukana tuulivoimapositiivinen näkökanta ja mahdollisuus sen brändin kohottamiseen niin tutkimuksien kuin rakenteiden kautta. Mielipide 3 Mielipide erillisenä liitteenä.

Kunnantie Pello Dnro 877/2015

Kunnantie Pello Dnro 877/2015 Pellon kunta LAUSUNTO Kunnantie 4 95700 Pello pellonkunta@pello.fi 14.10.2015 Dnro 877/2015 Asia: Paliskuntain yhdistyksen lausunto Palovaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavasta Viite: Lausuntopyyntönne

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Salon kaupunki Kaupunkisuunnittelu PL 77 24101 Salo Finland SALON MÄRYNUMMEN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYDESTÄ

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SIMON KUNTA LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen

RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA. Kaavan laatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 20.2.2017 RAAHEN KAUPUNKI KOPSA III TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Kaavan laatijan vastineet 7.3.2016 8.4.2016 nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen 1 1 LAUSUNNOT 2 1.1

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO PÄÄTÖS LAPELY/16/07.04./2013 07.01.04.00 Lappi 17.12.2013 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN, YLI-KAAKAMON TUULIVOIMAPUISTO, TORNIO HANKKEESTA VASTAAVA Rajakiiri Oy Frilundintie

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa.

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. Liite 2 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa. YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO LAUSUNNON HUOMIOIMINEN Hankkeen vaihtoehdot Mikäli arvioinnin edetessä

Lisätiedot

säilyy nykyisellään. Karsikon tuulivoimapuiston viisi voimalaa liitetään

säilyy nykyisellään. Karsikon tuulivoimapuiston viisi voimalaa liitetään LAUSUNTO YHTEYSVIRANOMAISEN 07.04.02.00 LAPELY24//07.04/2012 21.3.2013 TuuliWatti Oy c/o Stl Oy 00381 HELSINKI Kirje ja arviointiohjelma 8.1.2013 SIMON TUULIVOIMAPUISTOJEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

KAKKORIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

KAKKORIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA palautteesta/ Kakkorin 1 (5) Paananen Susanna 29.7.2014 KAKKORIN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yhteenveto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadusta palautteesta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL)

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen lausunnon liitteeksi Simon tuulivoimapuistojen yva-selostuksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä

Yhteysviranomaisen lausunnon liitteeksi Simon tuulivoimapuistojen yva-selostuksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä Etelä-Savo Yhteysviranomaisen lausunnon LIITE 18.2.2014 LAPELY/24/07.01/2012 07.04.01.00 Yhteysviranomaisen lausunnon liitteeksi Simon tuulivoimapuistojen yva-selostuksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä

Lisätiedot

KEMIN-SOMPIO MAANKÄYTÖN VAIKUTUKSET PORONHOIDOSSA JA PORONHOIDON HUOMIOIMINEN MAANKÄYTÖSSÄ. Mika Kavakka Kemin-Sompion paliskunta

KEMIN-SOMPIO MAANKÄYTÖN VAIKUTUKSET PORONHOIDOSSA JA PORONHOIDON HUOMIOIMINEN MAANKÄYTÖSSÄ. Mika Kavakka Kemin-Sompion paliskunta MAANKÄYTÖN VAIKUTUKSET PORONHOIDOSSA JA PORONHOIDON HUOMIOIMINEN MAANKÄYTÖSSÄ Mika Kavakka Kemin-Sompion paliskunta KEMIN-SOMPIO Suomen suurin paliskunta Pinta-ala 5600 km2 150 poronomistajaa Suurin sallittu

Lisätiedot

TUULIVOIMARAKENTAMINEN JA POROELINKEINO TOKAT-SEMINAARI

TUULIVOIMARAKENTAMINEN JA POROELINKEINO TOKAT-SEMINAARI TUULIVOIMARAKENTAMINEN JA POROELINKEINO TOKAT-SEMINAARI Kajaani 13.9.2017 Esityksessä: Lainsäädännöllinen tilanne Metsähallitus ja tuulivoima Tuulivoimahanke ja poronhoito Esimerkkejä hankkeista Vaikutuksia

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA KANGASTUULEN TUULI- PUISTON OSAYLEISKAAVA

SIIKAJOEN KUNTA KANGASTUULEN TUULI- PUISTON OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Siikajoen kunta Asiakirjatyyppi Vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 10.12.2015 SIIKAJOEN KUNTA KANGASTUULEN TUULI- PUISTON

Lisätiedot

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN PÄÄTÖS LAPELY/1/07.04./2011 07.04.02.00 Lappi 24.2.2011 ASIA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMINEN HANKKEESTA VASTAAVA wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 ESPOO HAKEMUS HANKE wpd Finland

Lisätiedot

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ 7.5.2013 Terhi Fitch YVA-menettely lakisääteinen menettely Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) Valtioneuvoston

Lisätiedot

HALMEKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

HALMEKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SIMON KUNTA HALMEKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen lausunto Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta 4.12.2008 Yleistä arviointiselostus on laaja sekä esitystavaltaan hyvä

Lisätiedot

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA Vastaanottaja Kokkolan kaupunki Asiakirjatyyppi Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Päivämäärä 3.11.2014 KOKKOLAN UUSI-SOMERON TUULIVOIMA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA VASTINEET

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI Maankäytölliset edellytykset tuulivoimapuistoille Pasi Pitkänen 25.2.2011 Lähtökohtia - valtakunnallisesti: Tarkistetut (2008) valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Tornio 14.1.2012 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta Vilkalahden ja Hopeasaaren itäosien asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen keskustaajaman rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vatilahti ja Palonpohja) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1: Osittaisen muutoksen sijainti Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava.

LIITE 11. Leipiön tuulivoimapuiston osayleiskaava Halmekankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Onkalon tuulivoimapuiston osayleiskaava. S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 11 SIMON KUNTA Havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.5.2014 P19456 1 (17) 1 Johdanto Havainnekuvat on laadittu WindPRO-ohjelmiston PHOTOMONTAGE modulilla.

Lisätiedot

Tuulikolmio Oy Palkisvaara Kannusvaaran tuulipuistohanke, YVA-ohjelma Yleiskaava

Tuulikolmio Oy Palkisvaara Kannusvaaran tuulipuistohanke, YVA-ohjelma Yleiskaava 6.2.3 Yleiskaava 31 Tuulivoimapuisto sijoittuu kokonaan Sodankylän kunnan Kelujärvi-Rajala osayleiskaavan alueelle. Sodankylän kunnanhallitus on 22.5.2012 162 päättänyt käynnistää Kelujärvi-Rajala osayleiskaavan

Lisätiedot

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa

Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa LIITE 2 Yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antaman lausunnon huomioon ottaminen YVAselostuksessa VIRANOMAISEN LAUSUNTO Hankekuvaus Hankekuvausta on hyvä päivittää suunnitelmien tarkentuessa. Esimerkiksi

Lisätiedot

Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ALAVIESKAN KUNTA Kytölän tuulivoimapuiston osayleiskaava Lausuntojen vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21262 Lausuntojen vastineet 1 (8) Sisällysluettelo

Lisätiedot

PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA

PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA IIN KUNTA PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA Vastine ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.12.2018 PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL

Lisätiedot

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS

EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS EPV TUULIVOIMA OY ILMAJOEN-KURIKAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE HANKEKUVAUS 15.3.2010 HANKKEEN YLEISKUVAUS Hankkeena on tuulipuiston rakentaminen Ilmajoen kunnan ja Kurikan kaupungin rajalle, Santavuoren- Meskaisvuoren

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA

ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-

Lisätiedot

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto Tuulivoimatuotanto Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Sami Suominen, Visa Vehmanen TUULIVOIMA VAIHEMAAKUNTAKAAVASSA 2 Vaihemaakuntakaava 2 täydentää

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yhteenveto OAS:n palautteesta/ Kattiharjun tuulivoimapuisto, 1 (5) Paananen Susanna 6.8 2014 KATTIHARJUN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Yhteenveto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadusta palautteesta

Lisätiedot

HEVOSSELÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

HEVOSSELÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA TERVOLAN KUNTA HEVOSSELÄN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KH 23.6.2014 TERVOLA Hevosselkä KEMI Kuva 1: Suunnittelualueen sijainti. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY

Lisätiedot

SIMON TUULIVOIMAPUISTOJEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI- MENETTELY

SIMON TUULIVOIMAPUISTOJEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI- MENETTELY YHTEYSVIRANOMAISEN LAUSUNTO 21.3.2013 LAPELY24//07.04/2012 07.04.02.00 TuuliWatti Oy c/o Stl Oy 00381 HELSINKI Kirje ja arviointiohjelma 8.1.2013 SIMON TUULIVOIMAPUISTOJEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI-

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET

MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET 1 MAATALOUDEN KANNALTA HYVA T JA YHTENA ISET PELTOALUEET K y m e n l a a k s o n j a E t e l ä - K a r j a l a n m a a k u n n a t Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

LOUHIVESI- YÖVESI RANTAYLEISKAAVAN LAAJEN- NUS / Ristiina Toijola) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LOUHIVESI- YÖVESI RANTAYLEISKAAVAN LAAJEN- NUS / Ristiina Toijola) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli puh. 044 794 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi LOUHIVESI- YÖVESI RANTAYLEISKAAVAN LAAJEN- NUS /

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI)

Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Muistio 7.2.2017 TEM/1498/05.03.03/2015 LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset LähiTuuli Oy (jäljempänä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE MYLLYNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN HYRYNSALMEN KUNTA SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET Kaavoitustyön tarkoituksena

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN

Lisätiedot

Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa

Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa 24.11.2016 Kaarlo Katiskoski Itä ja Pohjois Suomen kulttuuriympäristöpalvelut KV sopimukset ja arkeologinen kulttuuriperintö Kansallinen

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

Liite 11 1 (13) 24.2.2015

Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Liite 11 1 (13) 24.2.2015 Huittisten kaupunki Kiimasuon tuulivoimaosayleiskaavaluonnos Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta annetut lausunnot ja mielipiteet sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

LIITE 1. Rajakiiri Oy. Frilundintie VAASA. Kirje

LIITE 1. Rajakiiri Oy. Frilundintie VAASA. Kirje Rajakiiri OY Frilundintie 7 65170 VAASA Kirje 20.12.2013 YHTEYSVIRANOMAISEN LAPELY/15/07.04/2013 LAUSUNTO 07.04.02.00 4.4.2014 teysviranomaisen lausunnossa arviointiohjelmasta pyritään muun muassa ohjaamaan

Lisätiedot

SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE VUOKKIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA SUOMUSSALMEN KUNTA ALAVUOKIN JA YLIVUOKIN KYLÄ 1:4 RAUHALA (777-411-1-4) 171:5 ONNELA (777-403-171-5)

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA SIEVIN KUNTA JAKOSTENKALLIOIDEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAA OSALLISTUMIS- JA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1

Lisätiedot

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu

tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Maisema-alueet maankäytössä

Maisema-alueet maankäytössä Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi YVA

Ympäristövaikutusten arviointi YVA Ympäristövaikutusten arviointi YVA 2 Ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk

Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste Mitkä ovat mielestänne poronhoidon tarjoamat tärkeimmät mahdollisuudet ja hyödyt Suomelle? Valitkaa seuraavista vaihtoehdoista enintään kolme:, valittujen

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

Poronhoidon paikkatietojen hyödyntäminen Uusia toimintamalleja ja työkaluja suunnitteluun

Poronhoidon paikkatietojen hyödyntäminen Uusia toimintamalleja ja työkaluja suunnitteluun Poronhoidon paikkatietojen hyödyntäminen Uusia toimintamalleja ja työkaluja suunnitteluun Kari Oinonen, SYKE, Lapin MRL-päivät 30.8.2017 Lähtökohtia Poronhoitoalueella tapahtuvan maankäytön suunnittelun

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

Poronhoito muuttuvassa ympäristössä

Poronhoito muuttuvassa ympäristössä Poronhoito muuttuvassa ympäristössä 13.11.2014 Mari Väänänen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL/ Kuvagalleria POROT-hanke Maankäytön suunnittelua palvelevan porotalouden paikkatietokannan rakentaminen

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Läntisen 111 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Jukolan Osuuskauppa) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot