UNIVERSITÄT FÜR BODENKULTUR

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UNIVERSITÄT FÜR BODENKULTUR"

Transkriptio

1 UNIVERSITÄT FÜR BODENKULTUR UNIVERSITY OF NATURAL RESOURCES AND LIFE SCIENCES Wien, Itävalta Syyslukukausi 16/17 Yleistä yliopistosta ja opinnoista Yliopisto, tuttujen kesken BOKU, on yksi Wienin yliopistoista (muita ovat mm. pääyliopisto, teknillinen yliopisto TU ja kauppatieteellinen WU) ja selkeästi letkein ja rennoin opinahjo vihreällä hippimeiningillä. Kokemukseni mukaan kyseessä on paikallinen Viikki, jossa opiskellaan paljon metsä- ja maataloustieteitä. Lafkalta löytyy kuitenkin myös pätevähköä opetusta ja tutkimusta puunjalostuksen alalta sekä jonkin verran prosessi- ja energiatekniikan peruskursseja. Suomalaisille eksoottista oli yliopiston tarjoamat viinin- ja oluenjalostuskurssit, joille en valitettavasti voinut osallistua, mutta suosittelen tarkastamaan tarjonnan. Itse kävin kurssit englanniksi, mutta saksankielen taidosta ei ollut pahitteeksi, sillä etenkin vanhat professorit usein tuppasivat unohtamaan kurssin virallisen kielen. Lisäksi kaikki ekskursiot olivat poikkeuksetta saksaksi. Wienissä pärjää helposti myös pelkällä englannilla, mutta edes pienoisella saksankielen taidolla kokemuksesta saa paljon enemmän irti. Siksi suosittelen ehdottomasti kielikurssin ottamista esim. ennen lukukauden alkua (BOKU tarjoaa ryhmät aloittelijoille sekä edistyneille eli kaikille muille jotka osaavat edes jonkin verran). Tälle intensiivikurssille ilmoittautumisessa kannattaa olla ajoissa kärppänä liikkeellä, itse nimittäin heräsin asiaan liian myöhään enkä mahtunut mukaan. Tämän takia oma saksankielen kehitysprosessi alkoi hieman kankeasti, kun ensimmäiset kuukaudet meni ruostunutta kielitaitoa kiillottaessa. Kurssien taso oli melko matala keskimäärin, vaikka usein sisältöä oli paljon. Kurssit ovat kooltaan usein 2 tai 3 opintopisteen mittaisia, joten kursseja tulee otettua paljon enemmän kuin Suomessa, eikä kaikkien kurssien perässä meinaa edes pysyä. Kurssien aiheet olivat kuitenkin ainakin omassa tapauksessa äärimmäisen mielenkiintoisia ja kurssien joukkoon mahtui muutamia lahjakkaita luennoitsijoitakin (toki myös niitä heikompia suorituksia näki).

2 Ehdottomia kohokohtia opintojeni kannalta olivat ekskursiot: kävin kolmella eri ydinvoimalalla, Andritzilla ja konepajalla. Ekskursioita järjestetään paljon ja niille kannattaa ehdottomasti osallistua mikäli vain kieli taittuu (itse sain usein lisäkierroksen englanniksi saksankielisen selityksen lisäksi). Pidin myös erityisesti YK:n kansainvälistä konferenssia simuloivasta kurssista, jossa pääsin heiluttelemaan puheenjohtajan nuijaa sekä käytännössä organisoimaan kokonaisen kaksipäiväisen tapaamisen. Kampuksia BOKUlla on kaksi; Türkenschanz ja Muthgasse. Türkenschanz on pääkampus ja sijaitsee porvarillisella alueella n. 20 minuutin bussimatkan päässä keskustasta. Kampus on hieman lähiömäinen, sillä alueella on luvattoman kalliita mutta äärimmäisen kauniita omakotitaloja ja pienkerrostaloja, mutta yliopiston kauniit vanhat rakennukset ja ihana puisto tekevät alueesta kertakaikkisen hurmaavan. Muthgasse on n. vartin bussimatkan päässä pääkampuksesta ja se oli taasen kokoelma masentavia betonirakennuksia, joissa oli aina aivan liian kylmä. Keskimäärin yliopistorakennukset eivät olleet kovinkaan viihtyisiä (poikkeuksena uudehko Schwackhöfer Haus Türkenschanzilla), joten Itävallassa kaipasin Aallon viihtyisiä opiskelutiloja (hieman jopa Maarintaloa). Wienistä ja Itävallasta Wien varasti kyllä sydämeni täydellisesti. Se on juurikin sopivan kokoinen kaupunki täynnä tekemistä, näkemistä ja syötävää. Soraäänet moittivat wieniläisiä töykeiksi ja osittain tämä pitää paikkansakin mutta toisaalta useimmiten ihmiset pitävät vain huolen omista asioistaan (aivan kuten Suomessakin). Toisaalta huomasin ihmisten välittävän toisistaan yllättävän paljonkin, nimittäin kun muutaman kerran linkkailin nyrjähtäneen nilkan kanssa pitkin kaupunkia, lähes jokainen vastaantulija tarjosi apua tai vähintään tsemppasi pikaisia paranemisia. Oman kokemukseni mukaan kun itävaltalaiseen onnistuu tutustumaan, ovat he äärimmäisen lämpimiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Wienin kaupunki on täynnä äärimmäisen kauniita rakennuksia ja ihania kaupunginosia, mutta omaksi suosikeikseni nousivat kuitenkin Tonavan ranta (suosittelen etenkin Donau Inseliä kesällä ja syksyllä), Prater sekä Kahlenberg.

3 Kaupungin ympäriltä löytyy useita city hike reittejä, joilla on äärimmäisen helppo päästä nauttimaan luonnosta ja pikku kukkuloista sekä viinitarhoista. Julkinen liikenne on yksi maailman parhaista; se on toimiva, kattava ja turvallinen. Kaiken kukkuraksi se on äärimmäisen halpa: lukukausikortti alle 27vuotiaalle opiskelijalle maksaa 75. Toimivien julkisten takia ei ole siksi juurikaan väliä, missä päin Wieniä asuu (itse asiassa moni tapaamani paikallinen asuu Wienin ulkopuolella vanhempien tai sukulaisten luona). Wienissä on paljon kivoja alueita, kuten esimerkiksi yliopiston lähellä 18. ja 19. kaupunginosa. Itse asuin paikallisessa Itäkeskuksessa (tai kavereiden kesken Wienin getossa) Tonavan toisella puolella 21. kaupunginosassa, josta oli matkaa 25-45min yliopistokampuksille. Alue oli kuitenkin turvallista, peruspalvelut lähellä ja erityisesti pidin lähialueen poikkeuksellisen hyvistä lenkkimaastoista. Ainoa alue mistä en pitänyt sen turvattomuuden vuoksi, oli 2. kaupunginosa Pratersternin ja Nestroyplatzin alueella. Eräs vaihtarikaverini kuitenkin asui alueella ja eikä valittanut alueesta. Asumismuodoksi suosittelen ehdottomasti WGtä! Itse olin OeaDllä eli paikallisella Hoasilla ylihinnoitellussa massasolussa. Asunto oli kuitenkin uudehko ja pidin sen sijainnista sekä alakerran salista, joten olin siihen silti tyytyväinen. OeaDstä puhutaan paljon huonoa, mutta ainakin omat kokemukset ovat tähän asti olleet ihan ok (en ole kuitenkaan vielä saanut suolaista 950 euron takuuvuokraa takaisin). WGssä tutustut kuitenkin todennäköisesti paikallisiin ja opit kieltä, joten kavereiden kokemuksien puolesta suosittelen ehdottomasti tätä vaihtoehtoa! Googlaamalla löytynee tietoa lisää ja esimerkiksi Wienin Suomalaisten (Wieso) Facebook-ryhmässä voi kysellä apua.

4 Tekemistä ja kokemuksia Wienissä riittää valtavan paljon tekemistä; kaupunki tarjoaa lukemattoman paljon erilaisia kulttuurikohteita (klassista musiikkia, tasokkaita museoita ja taidekokoelmia, eläintarhaa, linnoja ja palatseja) sekä tapahtumia (mm. hipsterimäisiä olut- ja ruokafestareita sekä paikallinen Oktoberfest Wiener Wiesen). Marraskuun puolessavälissä alkavat joulumarkkinat ovat aivan oma lukunsa; herkullisten ruokien ja juomien nauttimista hyvällä porukalla ilman ahdistavaa joulurenkutusta. Lisäksi Wienistä on äärimmäisen helppo napata juna tai bussi ja reissata muutamassa tunnissa muihin maihin. Bussit ovat halpoja mutta junat äärimmäisen mukavia ja nopeita. Paikallinen VR eli ÖBB tarjoaa 20 euron hintaan opiskelijoille alennuskortin (Vorteilscard, jonka saa kätevästi esim. netistä), jolla junamatkoja saa suhteellisen edullisesti. Koska yliopistolla vallitsee akateeminen vapaus eivätkä kurssit muutenkaan vieneet hirveästi aikaa, oli helppoa viettää pidennettyjä viikonloppuja Euroopan muissa isoissa kaupungeissa. Lisäksi Wienissä toimii sekä ESN ja yksityisiä matkanjärjestäjiä, jotka järjestivät opiskelijoille suunnattuja reissuja. Itse kävin Erasbus-nimisen firman matkalla Krakovaan ja samalla reissulla pääsin myös vierailemaan Auschwitzissa. Opiskelijakulttuuri on ehdottomasti Itävallassa köyhempää kuin Suomessa. Villi orientaatioviikko on vain Otaniemen juttu; vaihtareille suunnattu kolmipäiväinen Welcome Days oli melko kevyt setti eikä viikot olleet täynnä hulluja opiskelijabileitä. Bokussa järjestettiin kuitenkin jokaviikkoiset stammarit (Stammtisch) ainakin vaihtareille eli joka tiistai-ilta keräännyttiin isolla porukalla johonkin paikalliseen pubiin vaihtamaan kuulumisia ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Yöelämää Wienissä on kyllä tarjolla moneen makuun ja hintatasoon. Wienin yliopistot tarjoavat myös paljon liikuntakursseja ja urheilumatkoja edulliseen hintaan USI:n (Universitätssportinstitut) kautta. Nämä kurssit ovat saksaksi, mutta esimerkiksi tanssikurssi, jolle osallistuin, onnistui melko hyvin alkeellisellakin kielitaidolla. Siellä tapaa myös paikallisia!

5 Summa summarum Kaikin puolin vaihto oli aivan mahtava kokemus ja voin suositella lämpimästi sekä Wieniä vaihtokaupunkina sekä BOKUa (rennon opiskeluasenteen varauksella toki). Wien on ihana ja turvallinen kaupunki asua, ja palaisin mielelläni takaisin. Vaihtoa voisin suositella jokaiselle, sillä siellä oppii niin paljon itsestään sekä saa varmuutta toimia vieraalla kielellä itsenäisesti. Jokainen päivä ainakaan omassa vaihdossani ei ollut mieletöntä ilotulitusta ja kreisibailaamista, vaan niitä tylsiä ja tavallisiakin päiviä kuului joukkoon, mutta yksi vaihdon arvokkaista opeista on mielestäni kodin ja toimivan arjen rakentaminen vieraaseen ympäristöön.

Vaihtoraportti : BOKU, Wien

Vaihtoraportti : BOKU, Wien Vaihtoraportti 2015-2016: BOKU, Wien Master s Programme in Bioproduct Technology laura.tiittanen@aalto.fi (vaihdosta BOKUssa kiinnostuneet saavat ottaa yhteyttä minuun) Raportin saa julkaista nettisivulla.

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

Yönyli vaelluksella Karwendelissa.

Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa Elisa & Amanda Hello Buztintxuri Suoritin kuuden viikon kansainvälisen työssäoppimisen Hello Buztintxuri nimisessä päiväkodissa. Työmatka kesti noin

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Universität Wien, Itävalta Syksy 2008

MATKARAPORTTI Universität Wien, Itävalta Syksy 2008 LAPPEENRANNANTEKNILLINENYLIOPISTO Kansainvälinenkeskus MATKARAPORTTI UniversitätWien,Itävalta Syksy2008 PäiviKarhu MITIM Sisällysluettelo Aluksi...3 1.Ennenlähtöä...3 1.1Kurssit...3 1.2Asunto...3 1.3Tuutori...4

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi

Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi Lappeenrannan teknillinen yliopisto Vaihtoraportti Sheffield Hallam University Sheffield, Iso-Britannia Syyslukukausi 2017-18 Aleksi Luukkanen 1. Johdanto Suoritin opiskelijavaihtoni Sheffield Hallam Universityssa,

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Kuva 1 Wienin kaupunki Wienin tunnetuimmasta maailmanpyörästä katsottuna. TU Wien

VAIHTORAPORTTI. Kuva 1 Wienin kaupunki Wienin tunnetuimmasta maailmanpyörästä katsottuna. TU Wien Koulutusohjelma Aalto-yliopistossa: Geomatiikka Vaihtoyliopisto: TU Wien Vaihdon ajankohta: Syyslukukausi 2016/2017 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opintojen opetuskieli: Englanti Itävalta Itävallassa on kolme

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen

13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen 13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen Ensimmäinen päivä Saavuimme noin puoli kahdelta Kiinan aikaan Shanghaihin, Zhoupun alueelle, jossa sijaitsi meidän majoituspaikkamme kuuden viikon ajalle. Majoituimme

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU) Opiskelijan tiedot Koulutusohjelma: Kemian kandidaattiohjelma Vaihdon ajanjakso: Syksy 2016 Raportin saa julkaista www-sivuilla ilman yhteystietoja. Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat Tampereen yliopisto / Opintopalvelut 22.5.2012 Ulkomailla opiskelu ja harjoittelu,, &. Lopussa 2012 erilliskysymykset. Osallistuminen opiskeluun tai -harjoitteluun ulkomailla 180 11 2 146 27% 80 1 Olen

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Matkaraportti Syylukukausi 2016 Simo Pöysä Tokyo Institute of Technology, Japani

Matkaraportti Syylukukausi 2016 Simo Pöysä Tokyo Institute of Technology, Japani Matkaraportti Syylukukausi 2016 Simo Pöysä 5.2.2017 Tokyo Institute of Technology, Japani 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 1.1 Orientaatio ja koulun alkaminen... 3 1.2 Lomat ja tentit... 4 1.3 Koulun

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli

A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli A2- kielivalinta 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli Hyvät KOLMASLUOKKALAISTEN vanhemmat Lapsellanne on nyt mahdollisuus valita toinenkin vieras kieli englannin lisäksi.

Lisätiedot

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula

Dornbirn, Itävalta. Matkaraportti kevät Essi Halttula Dornbirn, Itävalta Matkaraportti kevät 2018 Essi Halttula Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Muutto ja orientaatioviikko... 1 2 Asuminen ja eläminen... 2 2.1 Alue... 3 3 Opiskelu... 4 3.1 Kurssit...

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Matkaraportti : Hollanti

Matkaraportti : Hollanti Matkaraportti : Hollanti Opiskeluala: Turvallisuusala Vaihtoajan kesto : 5 viikkoa Koulu: Rjin Ijssel; Arnehm Olin Hollannissa vaihto-opiskelijana luokkatoverini kanssa viisi viikkoa Arnhem nimisessä kaupungissa.

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Matkaraportti Augsburg, kesä 2017

Matkaraportti Augsburg, kesä 2017 Matkaraportti Augsburg, kesä 2017 Pauliina Poso Asuminen ja orientaatio Jo hakuprosessin aikana pystyin laittamaan Augsburgiin, muiden tarvittavien dokumenttien ohella, asuntohakemuksen opiskelija-asuntoon.

Lisätiedot

YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE

YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Esimerkkilukujärjestys Yritysjuridiikka 2019-2020 YRITYSJURIDIIKAN ERIKOISTUMISALUE Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuonna. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

Matkaraportti. Graz 5.9.2006 20.1.2007. Hanna Melkko hanna.melkko@tkk.fi

Matkaraportti. Graz 5.9.2006 20.1.2007. Hanna Melkko hanna.melkko@tkk.fi Matkaraportti Graz 5.9.2006 20.1.2007 Hanna Melkko hanna.melkko@tkk.fi Ennen vaihtoa Päätin lähteä vaihtoon viidennen opiskeluvuoteni alussa, eli syksyllä 2006. Itse olin käynyt jo suhteellisen kattavasti

Lisätiedot

Vaihtoraportti, Technische Universität Graz, syksy 2012

Vaihtoraportti, Technische Universität Graz, syksy 2012 Vaihtoyliopisto: TU Graz, syksy 2012, Erasmus Opetuskielet saksa ja englanti Raportin saa julkaista www-sivuilla. Vaihtoraportti, Technische Universität Graz, syksy 2012 Yleiskuvaus kohteesta Graz on Itävallan

Lisätiedot

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Vaihtoraportti Technische Universität Wien, / Winter Semester

Vaihtoraportti Technische Universität Wien, / Winter Semester Vaihtoraportti Technische Universität Wien, 8.9.2014 30.1.2015/ Winter Semester Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan koulutusohjelma, Insinööritieteiden korkeakoulu Erasmus-vaihto Opetuskieli: pääosin saksa,

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Boost your future career! Study Life - Go Abroad!

Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Syksy 2017 Miksi tarvitsen kansainvälistä kokemusta? Vahvistut Eläminen vieraassa maassa ja kulttuurissa kasvattaa henkistä kanttiasi. Virkistyt Saat uusia

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Vaihtojärjestelyt. Terveydenhuolto ja hintataso

Vaihtojärjestelyt. Terveydenhuolto ja hintataso Vaihtokohde: Baselin yliopisto (Universität Basel), Sveitsi Ajankohta: huhti - syys-/lokakuu 2012 Vaihto-ohjelma: itse hankittu paikka Raportin saa julkaista www-sivuilla Vaihtokohde Kulttuurillisesti

Lisätiedot

Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente

Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente 1.9.2015 31.1.2016 YLEISKUVA KOHTEESTA Vietin vaihtoni Alankomaiden itäisessä kaupungissa Enschedessä, jonka laitamalla kohdeyliopistoni

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Kuva 1: Huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen kanssa. Koko asuntola kutsui sitä Finskij Prospektiksi.

Kuva 1: Huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen kanssa. Koko asuntola kutsui sitä Finskij Prospektiksi. Vaihtoraportti Olen Tommi Pensas Sähkötekniikan korkeakoulusta ja opiskelen jo kuudetta vuotta sähkötekniikan koulutusohjelmaa, tarkemmin ottaen tehoelektroniikkaa. Minulla oli aina ollut halu lähtee opintojeni

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta Vaihtoraportti Koulutusohjelma Aallossa: Energia- ja LVI-tekniikka Pääaine: Energiatekniikka Vaihtoyliopisto: Czech Technical University in Prague Vaihdon ajankohta: 10.9.2014 16.1.2015 (syyslukukausi

Lisätiedot

Kansainvälisen vaihdon info Ohjelma

Kansainvälisen vaihdon info Ohjelma Kansainvälisen vaihdon info 3.12.2012 Ohjelma Tervetuloa kv-infoon Maarit Haukka: kv-vaihdon mahdollisuudet HY:ssä Jussi Mäkinen: Erasmus-vaihtokokemuksia Berliinistä, Saksasta Mia Kotilainen: laitoksen

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile

Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Matkaraportti Universidad Federico Santa Maria (Kevät / 2017) Valparaíso Chile Kirjoittajat: Teemu Parviainen Elmo Helokumpu 22.10.2017 JOHDANTO Tämä raportti on kirjoitettu Teemun ja Elmon toimesta. Molemmat

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa SIS Orientoivat opinnot 3 Kansainvälisyys opinnoissa Kirsi Tuominen 13.11.2015 Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa Opiskelijavaihto tunnetuin kansainvälisyyden muoto En tiedä ketään joka valittelisi

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot