Mikkelin kaupungin ikärakenteen kuvaus v Hallintopalvelut 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikkelin kaupungin ikärakenteen kuvaus v Hallintopalvelut 2017"

Transkriptio

1 Mikkelin kaupungin ikärakenteen kuvaus v Hallintopalvelut 2017 Ikärakenteen kuvaus on tehty vuosilta Kuvauksen alussa on koko kaupunki, ydinkeskusta ja ja keskustan suuralue. Tämän jälkeen tulevat entisten kuntien keskustaajamat. Esityksen lopussa on kaupunginosat ja kylät. Tilasto on tehty kuntien osa-alueiden ajankohdan mukaisesti. Ikä tarkoittaa kokonaisina vuosina tilanteessa olevia henkilöitä, joiden kotipaikka on Suomessa. Kuvauksissa on kerrottu mitä aluetta tilastointi koskee. Isojen taajamien kuvauksiin ei ole laitettu kokonaisväestömäärää kuvauksellisista syistä. Väkilukumäärä on mainittu esittelytekstissä. Koko kaupungin kuvauksessa on tilastoitu erikseen myös alle 29-vuotiaat ja yli 80-vuotiaat vuosilta Lähde: Tilastokeskus. Lähdeaineisto on tallennettu R-keskushallinto-hallintopalvelut-työllisyys-tilastot. Tilastoinnin lähdeaineistoon on merkitty mm. kaupunginosien Tilastokeskuksen tilastonumerot. Osittain on merkitty myös mitä nämä tilastonumerot pitävät sisällään. Tällä varmistetaan, että kunnan osa-alueiden väestörakenteen vertailu edellisiin ja tuleviin vuosiin toteutuu. Yhteenveto on käytettävissä W: julkaisut-tilastointi ja Mikkelin kaupunki, perustiedot. Lisätietoja: kehityspäällikkö Merja Airas, p , sp.

2 Mikkelin kaupungin väestörakenne ikäluokittain v Kaupungin väkiluku oli

3 Mikkelin kaupungin väestö ikäluokittain huomioiden alle 29-vuotiaat ja yli 80-vuotiaat v , ikävuodet on kuvauksessa poistettu

4 Kaupungin ydinkeskusta Laskentaan kuuluvat seuraavat alueet: katujen Päiviönkatu-Mikonkatu-Vuorikatu-Porrassalmenkatu- Linnankatu sisäpuolella olevat korttelit, kortteleita n. 15. Asukkaita vuoden 2015 lopussa oli yhteensä 2062 ja vuonna 2016 yht

5 Kaupungin keskustan suuralue Laskentaan kuuluvat seuraavat alueet: ydinkeskusta ja keskustan reuna-alueet, Päämajakoulun, Tuomiokirkon, Nais- ja Akkavuoren, Maakunta-arkiston, Kivisakastin, Saksalankadun ja Keskussairaalan alueet, kortteleita vajaa. 30. Alueella asui vuonna 2015 ja vuonna 2016 asukkaita yhteensä 3881.

6 Anttola Laskentaan kuuluvat mm. seuraavat kylät: Kirkonkylä, Kähkölä, Pitkälahti, Kokkosenlahti ja Hauhala.

7 Haukivuori Laskentaan kuuluvat mm. seuraavat kylät: Kirkonkylä, asemakylä, Häkkilä, Nykälä, Taipale, Tervalahti, Kantala, Tuliniemi ja Moilala

8 Ristiina Laskentaan kuuluvat seuraavat kylät: Kirkonkylä, Koivakkala, Pellosniemi, Juvela, Yövesi, Typerysniemi, Lintuniemi, Närhilä, Kuomio, Vitsiälä, Toijola, Himalapohja ja Hangastenmaa. Ristiinan väkiluku vuonna 2012 oli 4753, vuonna 2013 se oli 4674 ja 4669 asukasta vuonna Vuoden 2015 asukasluku oli 4634 ja 4784 vuonna 2016.

9 Suomenniemi Laskentaan kuuluvat mm. seuraavat kylät: keskiosa ja sen haja-alueet, Kauriansalmi, Luotolahti ja Laamala.

10 Visulahti Kaupunginosat ja kylät Kuvaus on laadittu alueellisesti samalla ikäjanalla ja se kulkee osittain akselilla pohjoinen-itä-etelä-länsi. Kuvauksessa ei ole otettu huomioon Oravinmäen, Tuskun eikä Pursialan teollisuusalueita, eikä Kirkonvarkautta. Asukasluku näillä alueilla on alle 100. Kaupunginosien lopussa on Otava ja Rantakylä ja sen jälkeen kylät.

11 Tupala Launiala

12 Tuppurala Peitsari

13 Lähemäki Saksala

14 Moisio Laajalampi

15 Urpola Pitkäjärvi

16 Kaukola Nuijamies

17 Kirjala Lehmuskylä

18 Tusku Siekkilä

19 Kalevankangas Emola

20 Rokkala Savisilta

21 Otava Laskentaan kuuluvat mm. seuraavat alueet: Akkala, Tokero, Lokanpelto, Pesu, Sydänmaa, asemanseutu ja Hermanninkaupunki.

22 Rantakylä Laskentaan kuuluvat seuraavat alueet: Rantakylä, Vehkasilta, Valkosenmäki, Maamiehen alue, Karikko, Junni, Soikkala, Länsiranta, Orijärvi, Parkko, Tikkala ja Ketunniemi. Rantakylän asukasmäärä v oli 4814 ja 4965 vuonna 2013 ja 5064 vuonna Vuonna 2015 asukasluku oli 5029 ja 5017 vuonna 2016.

23 Asila (Saari- ja Syysjärvi) Rahula (Rahula, Honkala)

24 Sairila (Kitee, Norola, pohj. Salosaari, Koirakangas) Parkkila (Väänälä, Punkankylä)

25 Heinälahti (Markko, Helppanala) Olkkolanniemi (Vatila, Porrassalmi)

26 Vanhala (Nykäsenselkä, Pohjoissuo) Harjumaa (Läsäkoski, Pajulankylä, Pesäjärvi)

27 Kalvitsa (Hietajärvi, itä- ja länsi Kalvitsa, Niiniselkä, Pitkäsuo) Rämälä (Karppala, Seppälä, Loukee, Vehmaskylä)

28 Ihastjärvi (Pulliala, Paajanlankylä) Hiirola (Mankola, Häppälä, Römpelinmäki, Alamaa)

29 Vuolinko

Mikkelin kaupungin ikärakenteen kuvaus v Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin ikärakenteen kuvaus v Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin ikärakenteen kuvaus v. 2012-2016 Hallintopalvelut 2017 Ikärakenteen kuvaus on tehty vuosilta 2012-2016. Kuvauksen alussa on koko kaupunki, ydinkeskusta ja ja keskustan suuralue. Tämän

Lisätiedot

Ihastjärven Linja Oy Harjunmaa Vanhamäki - Tusku

Ihastjärven Linja Oy Harjunmaa Vanhamäki - Tusku Harjunmaa Vanhamäki - Tusku 6:25 Mikkeli 16:30 vt13 Harjunmaa Postiautio 15:50 Ukonsalmi 6:55 Kakriala th 15:45 7:00 Vanhamäki 15:40 Kekkola T 7:10 Korpijärvi 15:30 Korpikoski 7:15 Lamminmäen th 15:25

Lisätiedot

Kaupunkiympäristölautakunta Liite 6 68

Kaupunkiympäristölautakunta Liite 6 68 Kaupunkiympäristölautakunta 22.5.2018 Liite 6 68 KOHDE 1 MIKKELI RAHULA, HÄNNILÄ, KOKKOSENLAHTI ALUEEN PÄIVÄ KOHDE 2 MIKKELI RAHULA, HÄNNILÄ, KOKKOSENLAHTI ALUEEN PÄIVÄ KOHTEET 1 JA 2 LIIKENNÖIDÄÄN KOULUPÄIVISIN

Lisätiedot

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNEE 19.02..2019 alkaen Waltti Lipunmyyntipiste Asiointipiste, Mikkelin kaupunginn virastotalo 1 krs. Maaherrankatu 9 11, 50100 Mikkeli Aukioloajat: 1.9. 31.5. klo 9 16 1.6.

Lisätiedot

WALTTI-JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT JA LIPUT MIKKELIN KAUPUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ ALKAEN

WALTTI-JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT JA LIPUT MIKKELIN KAUPUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ ALKAEN WALTTI-JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT JA LIPUT MIKKELIN KAUPUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 15.8.2017 ALKAEN WALTTI-LIPUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ JA MIKKELIN SEUDUN MAASEUTULIIKENTEESSÄ Mikkelin paikallisliikenteessä

Lisätiedot

Aikataulu voimassa alkaen W W W W W W W W W

Aikataulu voimassa alkaen W W W W W W W W W Aikataulu voimassa 3.6.2018 alkaen PIEKSÄMÄKI-HAUKIVUORI-MIKKELI W W W W W W W W W koulp LS MKP 1) koulp 1) koulp 1) koulp 2) S Jäähalli 14:50 Pieksämäki 6:05 8:10 9:25 15:00 16:15 17:20 Vehmaskylän koulu

Lisätiedot

Mikkelin riistanhoitoyhdistys kyrönpellon hirviradan käyttövuorot Toukokuu. Kesäkuu

Mikkelin riistanhoitoyhdistys kyrönpellon hirviradan käyttövuorot Toukokuu. Kesäkuu Mikkelin riistanhoitoyhdistys kyrönpellon hirviradan käyttövuorot 2018 Toukokuu 30.4 Ma Mikkelin Erämiehet, Heinälahti, Kaupungin hirviseurue 1 1 Ti Asila, Erä-Ässät, Vira 1 2 Ke Porrassalmi, Riistamiehet,

Lisätiedot

Mikkelin riistanhoitoyhdistys KYRÖNPELLON HIRVIRADAN KÄYTTÖVUOROT Toukokuu

Mikkelin riistanhoitoyhdistys KYRÖNPELLON HIRVIRADAN KÄYTTÖVUOROT Toukokuu Mikkelin riistanhoitoyhdistys KYRÖNPELLON HIRVIRADAN KÄYTTÖVUOROT 2016 Toukokuu 1Su 2Ma Mikkelin Erämiehet, Heinälahti, Kaupungin hirviseurue 3Ti Asila, Erä-Ässät, Vira 1 4Ke Porrassalmi, Riistamiehet,

Lisätiedot

Parasta livenä. AIKUISET NUORET TIEDUSTELUT

Parasta livenä. AIKUISET NUORET TIEDUSTELUT Kesä 2019 Parasta livenä. NUORET TI PE 4.6. 5.7. Summer*URP 2019 15.00 21.00 Urpolan liikunta-alue, Rinnekatu 10 Yli 13-vuotiaille matalankynnyksen liikuntaa, pelailua ja yhdessäoloa MA PE 27.5. 28.6.

Lisätiedot

MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6.2016-30.9.2016. Lataa aikataulut mukaasi tästä!

MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6.2016-30.9.2016. Lataa aikataulut mukaasi tästä! MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6. -.9. Lataa aikataulut mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com Sisällysluettelo

Lisätiedot

Mikkelin paikallisliikenne

Mikkelin paikallisliikenne Aikataulut Mikkelin paikallisliikenne 12.8.2015 30.4.2016 Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 1A 1B RANTAKYLÄ HALLITUSTORI Hallitustori Porrassalmenkatu Raatihuoneenkatu Otavankatu Kunnanmäki Vanha Otavantie

Lisätiedot

Kulttuuriperintökohteita Mikkelin seudulla

Kulttuuriperintökohteita Mikkelin seudulla Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma Kulttuuriperintökohteita Mikkelin seudulla Lista varhaiskasvatuksen käyttöön Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma hanke 2012 1 Sisällys Kulttuuriperintökohteita

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Mikkelin paikallisliikenne

Mikkelin paikallisliikenne Aikataulut Mikkelin paikallisliikenne 1.10.2014 31.5.2015 Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 Liikennetiedote 29.12.2014 Arvoisa asiakas, paramme paikalisliikenteen tarjontaa Rantakylässä Valkosenmäen Grenmanintien

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain

Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain Syyskuu 2017, hallintopalvelut Tilastot syyskuu

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella

Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut Etelä-Savon alueella Marraskuu 2018 Mitä meidän perheelle nyt tapahtuu? Eroauttamisen palveluiden tarkoituksena on tukea lapsiperheitä eroprosessissa. Palveluiden

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto.

Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain. Tähän kuuluu myös luonnollinen väestökehitys (kuolleet ja syntyneet) sekä maahanmuutto. Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, työnhakijoiden lukumäärät sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin kuukausittain. Lisäksi seuraamme työmarkkinatukea isoihin kaupunkeihin

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT ETELÄ-SAVON KESKUSTANUORET RY

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT ETELÄ-SAVON KESKUSTANUORET RY 24 Nuorisojärjestöt POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT MIKKELIN KOKOOMUKSEN NUORET RY Toimisto Vuorikatu 5 A 2 krs., 50100 MIKKELI, Lauri Tarkiainen, Vuorikatu 5 A 7, 50100 MIKKELI, puh. 040 539 5447, lauri.tarkiainen(at)aalto.fi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Liikuntapaikkatilanne keskusta-alueella 2018 (n. 5 kilometrin etäisyydellä torista)

Kaupunginhallitus Liite Liikuntapaikkatilanne keskusta-alueella 2018 (n. 5 kilometrin etäisyydellä torista) Kaupunginhallitus 17.12.2018 Liite 2 476 Liikuntapaikkatilanne keskusta-alueella 2018 (n. 5 kilometrin etäisyydellä torista) Sisäliikuntapaikat Kalevankankaan liikunta-alueella on jalkapallohalli ja kaksi

Lisätiedot

Mikkelin koululaishiihdot x

Mikkelin koululaishiihdot x Mikkelin koululaishiihdot 21.2.2013 x Pojat 3 lk 1 Aapo Hotokka Kalevankangas 11:09,8 2 Tuukka Kalliojärvi Pellosniemi 11:16,5 0:06,7 3 Juha Nyberg Rahula 11:24,8 0:15,0 4 Vertti Myyryläinen Vanhala 11:26,5

Lisätiedot

AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE

AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT MIKKE ELINPAIKALLISLIIKENNE TALVI1...2017 30.4.2018 2 Wa Asi Ma Au 1.9 1.6 Juh ma Pu Liik Mi Wa Lis Liik Wa alttilipun iointipiste, aaherrankat kioloajat: 9.31.5.klo 6.31.8.klo hlapyhiena aksutavat:k

Lisätiedot

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT 24 Nuorisojärjestöt POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT MIKKELIN KOKOOMUKSEN NUORET RY Toimisto Vuorikatu 5 A 2 krs., 50100 MIKKELI, Lauri Tarkiainen, Koulukatu 10, 50100 MIKKELI, puh. 040 539 5447, lauri.tarkiainen(at)aalto.fi

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 01/2017 LASTEN PARLAMENTTI

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 01/2017 LASTEN PARLAMENTTI MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 01/2017 LASTEN PARLAMENTTI Aika Torstaina 6.4.2017 klo 12:00 14:38 Paikka Mikkelin teatteri, Savilahdenkatu 11, 50100 MIKKELI Läsnä Anttolan yhtenäiskoulu Veera Saku Haukivuoren

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Liite 4 201 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluiden palveluverkkotyöryhmä 3. kokous. Lautakuntien kokoushuone, Mikkelin kaupungintalo, 2.

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluiden palveluverkkotyöryhmä 3. kokous. Lautakuntien kokoushuone, Mikkelin kaupungintalo, 2. Mikkelin kaupunki Sivistystoimi Muistio 14.3.2014 Asia Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluiden palveluverkkotyöryhmä 3. kokous Aika Perjantai 14.3.2014 klo 14:30-16:26 Paikka Työryhmän jäsenet: Muut:

Lisätiedot

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT. MIKKELIN KOKOOMUSNUORTEN SENIORIT RY Toimisto Vuorikatu 5 A 2 krs., 50100 MIKKELI, puh. 365 790

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT. MIKKELIN KOKOOMUSNUORTEN SENIORIT RY Toimisto Vuorikatu 5 A 2 krs., 50100 MIKKELI, puh. 365 790 24 Nuorisojärjestöt POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT MIKKELIN KOKOOMUKSEN NUORET RY Toimisto Vuorikatu 5 A 2 krs., 50100 MIKKELI, puh. 365 790 Juulia Pietilä, Porrassalmenkatu 5 A 15, 50100 MIKKELI, puh. 040

Lisätiedot

TALVIAIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE

TALVIAIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE TTALVIA AIKATTAULU UT M ELIN PAIKAL MIKKE P LLISLIIIKENN NE VO OIMASSSA 1.. 0.4.2 3 Waltti Lipunmyyntipiste Asiointipiste, Mikkelin kaupunginn virastotalo 1 krs. Maaherrankatu 9, 5 Mikkeli Aukioloajat:

Lisätiedot

UT MIKKE KESÄA MASSA VOIM

UT MIKKE KESÄA MASSA VOIM KESÄA K AIKATTAULU UT M ELIN P MIKKE PAIKALLLISLIIIKENN NE VOIM MASSA A 1.5..9 9.9 Waltti Lipunmyyntipiste Asiointipiste, Mikkelin kaupunginn virastotalo 1 krs. Maaherrankatu 9, 0 Mikkeli Aukioloajat:

Lisätiedot

AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE

AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE 1.10.2016 30.4.2017 WALTTI-KORTTI MIKKELIN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ Mikkelin paikallisliikenteessä on käytössä 1.6.2016 alkaen valtakunnallinen joukkoliikenteen lippujärjestelmä

Lisätiedot

Pojat 3 lk 1,9 km Tytöt 3 lk 1,9 km

Pojat 3 lk 1,9 km Tytöt 3 lk 1,9 km Pojat 3 lk 1,9 km 1 11 Ville Viitakoski Sairila 08:00,9 2 9 Oskari Hämäläinen Olkkola 08:01,6 3 18 Eetu Hänninen Urpola 08:14,0 4 16 Paavo Tapio Urpola 08:14,3 5 1 Onni Venäläinen Päämajakoulu 08:24,8

Lisätiedot

TULOKSET hiihdon KLL -aluekisa Mikkelin Rantakylässä Pojat 12 v 2,1 km

TULOKSET hiihdon KLL -aluekisa Mikkelin Rantakylässä Pojat 12 v 2,1 km TULOKSET hiihdon KLL -aluekisa Mikkelin Rantakylässä 23.2.2017 Pojat 12 v 2,1 km 1 176 Arto Hotokka Kalevankangas 06:47,1 2 150 Jesse Kähärä Rantakylä 06:53,0 3 252 Roni-Eemil Norrbacka Sulkava 07:02,0

Lisätiedot

2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEKÄ LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin läsnäolijat.

2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEKÄ LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin läsnäolijat. MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 NUORISOVALTUUSTO Aika 23.1.2019 klo 16:01 18:31 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Läsnä Nuorisovaltuuston jäsenet Hokkanen Elina Häkkinen Emma Hämäläinen Helmi

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Saimaan rannalla. Kaupunkirakenneselvitys Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista

Saimaan rannalla. Kaupunkirakenneselvitys Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista Saimaan rannalla. Kaupunkirakenneselvitys 07.05.2018 Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista Kaupunkirakenneselvitys 1/2 Osana Mikkelin kaupungin talouden tasapainottamista on kaupunginhallitus kokouksessaan

Lisätiedot

Pojat 3 lk 1,9 km. Tytöt 3 lk 1,9 km. TULOKSET Mikkelin koulujen hiihtokisat

Pojat 3 lk 1,9 km. Tytöt 3 lk 1,9 km. TULOKSET Mikkelin koulujen hiihtokisat TULOKSET Mikkelin koulujen hiihtokisat 23.2.2017 Pojat 3 lk 1,9 km 1 11 Ville Viitakoski Sairila 08:00,9 2 9 Oskari Hämäläinen Olkkola 08:01,6 3 18 Eetu Hänninen Urpola 08:14,0 4 16 Paavo Tapio Urpola

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys 12.10.2015

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys 12.10.2015 Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys 12.10.2015 Työryhmä: Virpi Siekkinen pj, Riitta Väänänen ja Jouni Riihelä Asiantuntijajäsenet: Seija Manninen ja Pirjo Vartiainen Kh:n nimeämät

Lisätiedot

AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE

AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT MIKKE ELINPAIKALLISLIIKENNE TALVI1...2017 30.4.2018 2 Wa Asi Ma Au 1.9 1.6 Juh ma Pu Liik Mi Wa Lis Liik Wa alttilipun iointipiste, aaherrankat kioloajat: 9.31.5.klo 6.31.8.klo hlapyhiena aksutavat:k

Lisätiedot

KOK Pia Puntanen, PJ Jorma Staudinger KOK

KOK Pia Puntanen, PJ Jorma Staudinger KOK Kaupunginhallitus 13.3.2017 Liite 1 98 KUNTAVAALIT 2017 9.4.2017 1 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN JA VARA 1. USTA-ALUE Kaupungin virastotalo Maaherrankatu 9-11 VARA Diplomi-insinööri Erkki Rantalainen,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite

Kaupunginhallitus Liite Kaupunginhallitus 12.12.2016 Liite 1 462 1 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN JA VARA 1. USTA-ALUE Kaupungin virastotalo Maaherrankatu 9-11 VARA Apulaisrehtori, eläkeläinen Osmo Ukkonen, VPJ Diplomi-insinööri

Lisätiedot

11.9.2015 REFERENSSIKOHTEET

11.9.2015 REFERENSSIKOHTEET ARKKITEHTITOIMISTO HEIKKI KIRJALAINEN OY 1/7 11.9.2015 REFERENSSIKOHTEET Erilaajuisia ja -tyyppisiä hankkeita on toimistolleni kertynyt lyhyen historian aikana jo aivan kohtuullisesti: projektinumerona

Lisätiedot

Haku: CTRL + F MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI

Haku: CTRL + F MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Haku: CTRL + F MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Hallinto Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Faksi 194 2613 Närhinen Maria, sosiaali- ja terveysjohtaja 044 794 4200 Alkiomaa Kirsi, johdon sihteeri,

Lisätiedot

Itäinen neuvola, Lähemäki-talo, Rauhankatu 10, 50170 Mikkeli, 015 194 4630 Nykänen Merja, terveyskeskusavustaja

Itäinen neuvola, Lähemäki-talo, Rauhankatu 10, 50170 Mikkeli, 015 194 4630 Nykänen Merja, terveyskeskusavustaja Haku: CTRL + F MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Hallinto Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Faksi 194 2613 Närhinen Maria, sosiaali- ja terveysjohtaja 044 794 4200 Alkiomaa Kirsi, johdon sihteeri,

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02/2014 LASTEN PARLAMENTTI. Aika Keskiviikko klo 12 Paikka Olkkari, Maaherrankatu 12, Mikkeli

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02/2014 LASTEN PARLAMENTTI. Aika Keskiviikko klo 12 Paikka Olkkari, Maaherrankatu 12, Mikkeli 1 MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02/2014 LASTEN PARLAMENTTI Aika Keskiviikko 29.10.2014 klo 12 Paikka Olkkari, Maaherrankatu 12, Mikkeli Läsnä: Lasten parlamentin edustajat: Jonne, Rahula Eelis, Rahula Elmo,

Lisätiedot

Kaupunkirakenneselvitys Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista

Kaupunkirakenneselvitys Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista Saimaan rannalla. Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 30.5.2018 Liite 1 54 Kaupunkirakenneselvitys 07.05.2018 Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista Kaupunkirakenneselvitys 1/2 Osana Mikkelin

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017 Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

Rovasti Leevi Piispa. Taisto Hiltunen

Rovasti Leevi Piispa. Taisto Hiltunen Kaupunginhallitus 18.12.2017 Liite 1 239 1 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNTIEN JA VARA 1. USTA-ALUE Kaupungin virastotalo Maaherrankatu 9-11 VARA Diplomi-insinööri Erkki Rantalainen Rovasti Leevi Piispa

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Liite 1 71 Kaupunkirakenneselvitys Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista

Kaupunginvaltuusto Liite 1 71 Kaupunkirakenneselvitys Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista Saimaan rannalla. Kaupunginvaltuusto 18.6.2018 Liite 1 71 Kaupunkirakenneselvitys 07.05.2018 Työryhmän yksimielinen esitys rakennekoreista Kaupunkirakenneselvitys 1/2 Osana Mikkelin kaupungin talouden

Lisätiedot

ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT MIKKELIN KAUPUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ

ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT MIKKELIN KAUPUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT MIKKELIN KAUPUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ Asiakaspalvelupiste ja lipunmyynti Mikkelissä Mikkelin kaupungin virasto 1krs. Maaherrankatu 9-11, 50100 MIKKELI Avoinna klo 9-16 (kesällä

Lisätiedot

KD Pertti Ruotsalainen Eläkeläinen Riitta Tamminen KESK. Asiamies Pia Puntanen, PJ. Opiskelija Saska Kangassalo KOK KOK. Metallimies Taisto Hiltunen

KD Pertti Ruotsalainen Eläkeläinen Riitta Tamminen KESK. Asiamies Pia Puntanen, PJ. Opiskelija Saska Kangassalo KOK KOK. Metallimies Taisto Hiltunen Kaupunginhallitus 4.3.2019 Liite 1 107 1 1. USTA-ALUE Kaupungin virastotalo Maaherrankatu 9-11 VARA Pertti Ruotsalainen Riitta Tamminen Asiamies Pia Puntanen, PJ Saska Kangassalo Asiakkuuspäällikkö Jukka

Lisätiedot

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNEE 15.8.2017 alkaen Waltti Lipunmyyntipiste Asiointipiste, Mikkelin kaupungin virastotaloo 1 krs. Maaherrankatu 9 11, 50100 Mikkeli Aukioloajat: 1.9. 31.5. klo 9 16 1.6.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin väkiluvun kehitys 15 kuukauden aikajanalla

Mikkelin kaupungin väkiluvun kehitys 15 kuukauden aikajanalla Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Elinvoima- ja kilpailukykypalvelut (Ekk) 2015 Lisätietoja: kehityspäällikkö

Lisätiedot

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE

AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNE AIKATAULUT MOPPE PALVELULIIKENNEE 17.12..2018 alkaen Waltti Lipunmyyntipiste Asiointipiste, Mikkelin kaupunginn virastotalo 1 krs. Maaherrankatu 9 11, 50100 Mikkeli Aukioloajat: 1.9. 31.5. klo 9 16 1.6.

Lisätiedot

OPERAATTORILAAJAKAISTA HINNASTO JA PALVELUKUVAUS 1.6.2015

OPERAATTORILAAJAKAISTA HINNASTO JA PALVELUKUVAUS 1.6.2015 1 (11) MPY Palvelut Oyj Mikonkatu 16 50100 Mikkeli OPERAATTORILAAJAKAISTA HINNASTO JA PALVELUKUVAUS 1.6.2015 MPY Palvelut Oyj Y-tunnus 1570688-2 Kotipaikka Mikkeli 2 (11) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleiskuvaus...

Lisätiedot

AKKAINJAHTI R.Y. ASIKKALAN KYLÄN METSÄSTYSSEURA ASILAN ERÄ RY ENONKOSKEN ERÄVEIKOT RY ENONKOSKEN RIISTAMIEHET RY ERÄ KYMMENE RY ERÄHAUKAT R.Y.

AKKAINJAHTI R.Y. ASIKKALAN KYLÄN METSÄSTYSSEURA ASILAN ERÄ RY ENONKOSKEN ERÄVEIKOT RY ENONKOSKEN RIISTAMIEHET RY ERÄ KYMMENE RY ERÄHAUKAT R.Y. AKKAINJAHTI R.Y. ASIKKALAN KYLÄN METSÄSTYSSEURA ASILAN ERÄ RY ENONKOSKEN ERÄVEIKOT RY ENONKOSKEN RIISTAMIEHET RY ERÄ KYMMENE RY ERÄHAUKAT R.Y. ERÄ-ÄSSÄT RY ETELÄ-ANTTOLAN ERÄ RY ETELÄ-HEINOLAN METSÄSTÄJÄT

Lisätiedot

Mikkelin koululaishiihdot 2017

Mikkelin koululaishiihdot 2017 Mikkelin koululaishiihdot 2017 Pojat 3 lk 2,1 km 1 Onni Venäläinen Päämajakoulu 10:00:00 2 Joona Koivunen Peitsari 10:00:30 3 Aleksi Honkanen Vanhala 10:01:00 4 Leo Heinonen Tuppurala 10:01:30 5 Topias

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02 /2013 LASTEN PARLAMENTTI. Aika Maanantai klo 12 Paikka Nuorisokahvila Starlight

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02 /2013 LASTEN PARLAMENTTI. Aika Maanantai klo 12 Paikka Nuorisokahvila Starlight 1 MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02 /2013 LASTEN PARLAMENTTI Aika Maanantai 07.10.2013 klo 12 Paikka Nuorisokahvila Starlight Läsnä: Lasten parlamentin edustajat: Tiusanen Jenni, nuorisovaltuuston edustaja,

Lisätiedot

Mikkelin koululaishiihdot 2017

Mikkelin koululaishiihdot 2017 Mikkelin koululaishiihdot 2017 Pojat 3 lk 2,1 km 1 Leevi Pekkanen Peitsari 10:00:00 2 Viljami Kumela Rantakylä 10:00:30 3 Emil Pasanen Peitsari 10:01:00 4 Jonni Kuparinen Päämajakoulu 10:01:30 5 Eetu Eskelinen

Lisätiedot

Toimintatiedote 2/2019. Vertaistukea, tietoa ja toimintaa

Toimintatiedote 2/2019. Vertaistukea, tietoa ja toimintaa Toimintatiedote 2/2019 Vertaistukea, tietoa ja toimintaa Muumipeikon kesäruno Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain. En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain. Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan

Lisätiedot

Koulp 7:55 X X X X X X X X X X X X

Koulp 7:55 X X X X X X X X X X X X 9 MKKEL HAUKVUOR PEKSÄMÄK Kantamatkat Oy M P Mikkeli, Matkakeskus 6:15 Rämälä Rämälä th 6:40 Kalvitsa th Lietlahti th Pitkäahontie th Saksalanharju Haukivuori 7:00 Pohjalahti th Kantala 7:10 Montola th

Lisätiedot

Sanna Kuntonen, nuorisosihteeri, Mikkelin kaupunki, kokouksen sihteeri

Sanna Kuntonen, nuorisosihteeri, Mikkelin kaupunki, kokouksen sihteeri MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02/2015 LASTEN PARLAMENTTI Aika Tiistai 10.11.2015 klo 12-15 Paikka Valtuustosali, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli Läsnä: Lasten parlamentin edustajat: Alina, Rahulan koulu

Lisätiedot

Akkainjahti R.y. Asikkalan Kylän Metsästysseura Asilan Erä Ry Enonkosken Eräveikot Ry Enonkosken Riistamiehet Ry Erä Kymmene Ry Erähaukat R.y.

Akkainjahti R.y. Asikkalan Kylän Metsästysseura Asilan Erä Ry Enonkosken Eräveikot Ry Enonkosken Riistamiehet Ry Erä Kymmene Ry Erähaukat R.y. Akkainjahti R.y. Asikkalan Kylän Metsästysseura Asilan Erä Ry Enonkosken Eräveikot Ry Enonkosken Riistamiehet Ry Erä Kymmene Ry Erähaukat R.y. Erä-ÄSSÄT Ry Etelä-ANTTOLAN Erä Ry Etelä-HEINOLAN Metsästäjät

Lisätiedot

MIKKELI PERUSOPETUKSEN JA VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2013

MIKKELI PERUSOPETUKSEN JA VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2013 MIKKELI PERUSOPETUKSEN JA VARHAISKASVATUKSEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Koulujen ja päiväkotien nykytila, henkilöstönäkökulma (Kuntamaisema Oy) 3. Maisema-raportin 2012

Lisätiedot

AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE

AIKATAULUT MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT MIKKELINPAIKALLISLIIKENNE KESÄ1. 5..9.017 WALTTIKORTTIMIKKELINPAIKALLISLIIKENTEESSÄ Mikkelinpaikallisliikenteessäonkäytössä valtakunnallinen joukkoliikenteen lippu järjestelmäwaltti. Matkahuollon

Lisätiedot

3 Joukkoliikenteen tavoitteellinen palvelutaso Mikkelin seudulla 20142017

3 Joukkoliikenteen tavoitteellinen palvelutaso Mikkelin seudulla 20142017 28 (68) 23.4.2014 Mikkelin seudullinen 3 Joukkoliikenteen tavoitteellinen palvelutaso Mikkelin seudulla 20142017 3.1 Palvelutasotavoitteen määrittelyperiaatteet Palvelutasotavoitteen määrittelyn lähtökohtana

Lisätiedot

Koululaiskisat Urheilupuisto TULOKSET. P 3 lk 60 m

Koululaiskisat Urheilupuisto TULOKSET. P 3 lk 60 m Koululaiskisat Urheilupuisto 29.5.2012 TULOKSET P 3 lk 60 m 1. Eelis Laukkanen Vanhala 9,57 2. Eero Ylönen Harjumaa 9,79 3. Suthirak Tama Ristiina 9,84 4. Topi Turunen Ristiina 9,90 5. Juho Märkälä Moisio

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Ihastjärven koulun mahdollisen lakkauttamisen johdosta

Kuulemistilaisuus Ihastjärven koulun mahdollisen lakkauttamisen johdosta Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 Liite 1 148 Sivistystoimi 21.9.2018 Ihastjärvan koulun oppilaiden huoltajat Ihastjärven koulun henkilökunta Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenet Kaupunginhallitus Kuulemistilaisuus

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 kansikuva: Minna Toivonen Muskarit Lasten kirkot Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite 2 92 Mikkelin kaupunki

Kaupunginhallitus Liite 2 92 Mikkelin kaupunki Kaupunginhallitus Liite 2 92 Mikkelin kaupunki Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat PL 50 50101 MIkkeli Selvitys koskien Rahulan koulun lakkauttamiskäsittelyä Taustaa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

2. Pääsiäispäivän ma korvaavat ajopäivät -kotihappitoimitukset

2. Pääsiäispäivän ma korvaavat ajopäivät -kotihappitoimitukset 2. Pääsiäispäivän ma 22.4.2019 korvaavat ajopäivät -kotihappitoimitukset Postinumero Paikkakunta Kunta Korvaava ajopäivä 62900 ALAJÄRVI Alajärvi Torstai 25.4 62920 LEVIJOKI Alajärvi Torstai 25.4 62940

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017 Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017 Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA seurakuntatalo,

Lisätiedot

III MIKKELI-FOORUMI Teema: Maaseutukaupunki Mikkeli

III MIKKELI-FOORUMI Teema: Maaseutukaupunki Mikkeli III MIKKELI-FOORUMI Teema: Maaseutukaupunki Mikkeli Aika 2.12.2009 klo 17:15-20:00 Paikka Mikkelin kirjasto, Mikkeli-sali III Mikkeli-foorumi Mistä kylästä tai kaupunginosasta? Haukivuori Vuolinko Korpikoski

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta , liite 1. Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousarvioesitys 2017

Kasvatus- ja opetuslautakunta , liite 1. Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousarvioesitys 2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2016 110, liite 1 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousarvioesitys 2017 2 MIKKELIN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA ORGANISAATIO 2017 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Rahulan koulun mahdollisen lakkauttamisen johdosta

Kuulemistilaisuus Rahulan koulun mahdollisen lakkauttamisen johdosta Kaupunginhallitus 3.12.2018 Liite 1 451 Sivistystoimi 21.9.2018 Rahulan ja Sairilan koulujen oppilaiden huoltajat Rahulan ja Sairilan koulujen henkilökunta Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenet Kaupunginhallitus

Lisätiedot

32 Ristiinan Ripeltäjät ry, akvarellikurssi, kohdeavustus. 33 Risla ry, biljardipöydän uusiminen, kohdeavustus

32 Ristiinan Ripeltäjät ry, akvarellikurssi, kohdeavustus. 33 Risla ry, biljardipöydän uusiminen, kohdeavustus Mikkeli Kokouskutsu 1 (17) Aika 08.04.2015, klo 16:30 Paikka Ristiinan Metsälinna, Kitereentie Käsiteltävät asiat 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 Pöytäkirjan tarkastus 32 Ristiinan Ripeltäjät

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI TEHTAANPUISTO

MIKKELIN KAUPUNKI TEHTAANPUISTO 0970 MIKKELIN KAUPUNKI Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue / Kaupunkisuunnittelupalvelut PL 33, 50101 Mikkeli e-mail: heikki.manninen@mikkeli.fi MIKKELIN KAUPUNKI TEHTAANPUISTO OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 3/ ( 21) Mikkelin seudun ympäristölautakunta

Mikkeli Pöytäkirja 3/ ( 21) Mikkelin seudun ympäristölautakunta Mikkeli Pöytäkirja 3/2019 1 ( 21) Aika 24.04.2019, klo 15:16-16:19 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Sanna Kuntonen, nuorisosihteeri, Mikkelin kaupunki Noora Mikkonen, nuoriso-ohjaaja, Mikkelin kaupunki

Sanna Kuntonen, nuorisosihteeri, Mikkelin kaupunki Noora Mikkonen, nuoriso-ohjaaja, Mikkelin kaupunki 1 MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02/2014 LASTEN PARLAMENTTI Aika Keskiviikko 09.4.2015 klo 12 Paikka Valtuustosali, Raatihuoneenkatu 8-10, Mikkeli Läsnä: Lasten parlamentin edustajat: Jonne, Rahulan koulu

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (7)

PÄÄTÖS 1 (7) PÄÄTÖS 1 (7) 24.06.2015 Dnro Fimea 000290/06.08.00.00/2015 Jakelussa mainitut Apteekkien sijaintialueiden määrääminen Mikkelissä Päätös Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea) on tänään tekemällään

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN PERUSOPETUS

MIKKELIN KAUPUNGIN PERUSOPETUS MIKKELIN KAUPUNGIN PERUSOPETUS LUKUVUOSITIEDOTE 2014-2015 SÄILYTÄ TIEDOTE LUKUVUODEN AJAN http://www.mikkeli.fi 1 Sisällysluettelo Oma koulu... 4 Kasvatus- ja opetusjohtajan tervehdys... 5 Sivistystoimi...

Lisätiedot

Hyvä kuudesluokkalainen ja huoltajasi

Hyvä kuudesluokkalainen ja huoltajasi Hyvä kuudesluokkalainen ja huoltajasi Olet ensi syksynä siirtymässä seitsemännelle luokalle. Usein se merkitsee myös koulun vaihtoa. Yhtenäiskouluissa jatketaan samassa koulussa kuudennelta seitsemännelle

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN TAPAHTUMAPAIKKAKARTOITUS Promoottori -hanke (MAMK)

MIKKELIN SEUDUN TAPAHTUMAPAIKKAKARTOITUS Promoottori -hanke (MAMK) Marianne Kerkelä ja Taru Silventoinen KT08 MIKKELIN SEUDUN TAPAHTUMAPAIKKAKARTOITUS Promoottori -hanke (MAMK) Kulttuurituotannon ko. Toukokuu 2011 SISÄLTÖ 1 AUDITORIOT JA KONSERTTISALIT... 1 1.1 Mikkelin

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluiden palveluselvitys. Hannu Toivonen, työryhmän puheenjohtaja Mikkeli, 9.6.2014

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluiden palveluselvitys. Hannu Toivonen, työryhmän puheenjohtaja Mikkeli, 9.6.2014 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluiden palveluselvitys Hannu Toivonen, työryhmän puheenjohtaja Mikkeli, 9.6.2014 Palveluselvityksen lähtökohdat Mikkelin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 11.11.2013

Lisätiedot

Mikkelin alueen laavut ja kodat

Mikkelin alueen laavut ja kodat Mikkelin alueen laavut ja kodat (2017-2018) Mikkelin Toimintakeskus ry, Yhdessä luontoon -hanke, Laavunkiertäjät: Marko Saarenpää, Petri Halinen, Paula Muhonen & Anniina Siponen 2 Mikkelin alueen laavut

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02/2016 LASTEN PARLAMENTTI

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02/2016 LASTEN PARLAMENTTI MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 02/2016 LASTEN PARLAMENTTI Aika Keskiviikko 14.12.2016 klo 12:02 14:56 Paikka Läsnä Mikkelin kansalaisopisto, Puistokatu 1, 50100 MIKKELI Anttolan yhtenäiskoulu Haukivuoren

Lisätiedot

Mikkelin koululaishiihdot 21.2.2012

Mikkelin koululaishiihdot 21.2.2012 Mikkelin koululaishiihdot 21.2.2012 Pojat 3 lk 1 Jussi Hyytiäinen Moisio 08:17,9 2 Arttu Vilve Urpola 10:32,4 2:14,5 3 Eetu Tiusanen Rantakylä 11:03,6 2:45,7 4 Juho Kousa Päämaja 11:24,7 3:06,8 5 Eetu

Lisätiedot

Mikkelin alakoulujen hiihtokilpailut 17.2.2015

Mikkelin alakoulujen hiihtokilpailut 17.2.2015 Mikkelin alakoulujen hiihtokilpailut 17.2.2015 numero Lähtöaika nimi koulu 3lk tytöt 1 10:02:00 Vauhkonen Lotta Haukivuoren yhtenäiskoulu 2 10:02:30 Cecilia Murtonen Kalevankankaan koulu 3 10:03:00 Pitkänen

Lisätiedot

Essote Lähellä. Hyvinvointisi tukena.

Essote Lähellä. Hyvinvointisi tukena. Essote Lähellä. Hyvinvointisi tukena. 2018 Palveluoppaan sisältö Sosiaali- ja terveyspalvelut 14 Päivystykset 14 Sosiaali- ja terveyspalvelut paikkakunnittain Anttola 14 Haukivuori 14 Hirvensalmi 15 Joroinen

Lisätiedot

MIKKELIN KANTAKAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA 2040

MIKKELIN KANTAKAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA 2040 Tekninen lautakunta 31.1.2017 Liite 9 22 LIITE 1 0057 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi MIKKELIN KAUPUNKI MIKKELIN KANTAKAUPUNGIN

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561361 SAVONLINJA OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 895275 23.6.2014

AIKATAULULIITE LUPA REITTI-561361 SAVONLINJA OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 895275 23.6.2014 1 REITTI MIKKELI - HELSINKI 01.07.2014 - Pika km DR ID M-PS 0 300340 Mikkelin matkakeskus 15:15 1 114270 PORRASSALMENKATU 1 X 2 230518 Hiihtomäen lava, E X 14 81471 Löytö th, E X 20 81483 Ristiina th (vt.

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan esitys Mikkelin kaupungin talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma

Kaupunginjohtajan esitys Mikkelin kaupungin talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan esitys Mikkelin kaupungin talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2017 Kimmo Mikander 18.10.2013 1 Mikkeli jatkaa kestävän kasvun ja hyvinvoinnin strategiaa ja tasapainottaa taloutta

Lisätiedot

Koululaiskilpailut , Urheilupuisto

Koululaiskilpailut , Urheilupuisto Koululaiskilpailut 28.5.2013, Urheilupuisto P3 luokka 60 m: 1) Eero Ylönen Harjumaa 9,45, 2) Rudi Väisänen Ristiina 9,77, 3) Santeri Karjalainen Päämajakoulu 9,82, 4) Vertti Myyryläinen Vanhala 9,85, 5)

Lisätiedot