TH TIEDONHALLINTA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TH TIEDONHALLINTA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE"

Transkriptio

1 TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote /8 TH TIEDONHALLINTA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE YHTEENVETO TH Tiedonhallinnan liikevaihto kasvoi 12,2 % ja oli suunnitelmien mukaisesti 100,3 MFIM (89,4 MFIM vuonna 1998). Ostettujen yhtiöiden vaikutus liikevaihtoon oli 0,5 MFIM. Konsernin tilikauden voitto kasvoi 25,5 % ollen 6,4 MFIM (5,1 MFIM). Yhtiön liikevoitto aleni 1,9 MFIM:llä ollen 7,9 MFIM. Tilikauden tulosta rasitti listautumiseen liittyvät kulut. Listautumisesta aiheutuneet suorat kulut kirjattiin ylikurssirahaston oikaisueränä. Lisäksi yhtiöllä oli välillisiä listautumisesta aiheutuneita kuluja noin 1 Mmk. TH Tiedonhallinta Oyj kehittää, markkinoi ja toimittaa strategisia, liiketoimintaa palvelevia tietojärjestelmiä asiakkaille Euroopassa. Yhtiön 17 vuoden kokemus, vahvaan toimialaosaamiseen ja kumppanuuteen perustuva toimintatapa sekä uusimman teknologian käyttö tuovat asiakkaiden liiketoiminnalle lisäarvoa ja kilpailukykyä. Tiedonhallinnan erityisosaamista on integroida internet-teknologiaan perustuva e-business operatiivisiin tietojärjestelmiin. Kaupan, autokaupan, teollisuuden sekä terveys- ja sosiaalitoimen toimialoille Tiedonhallinta on kehittänyt esolution-konseptit. Operatiiviset järjestelmät ja e- business komponentit on integroitu esolution-konseptissa. Toimialan esolution kattaa toiminnanohjauksen, toimitusketjun hallinnan, taloushallinnon, henkilöstö- ja palkkahallinnon, asiakassuhdemarkkinoinnin sekä e-busineksen sovellukset. Tiedonhallinta tarjoaa asiakkaalle myös koulutus-, käyttöönotto- ja ylläpitopalvelut sekä palvelimet, työasemat ja oheislaitteet. Yhtiöllä on noin 3000 asiakasta. TH Tiedonhallinta Oyj:n toimipaikat sijaitsevat Espoossa, Helsingissä, Keravalla, Lahdessa, Raahessa ja Tampereella. Konsernin palveluksessa on noin 220 henkilöä. LIIKEVAIHTO Konsernin liikevaihdosta lisenssimyynnin ja ylläpitomaksujen osuus oli 16 % (20 %), palvelujen osuus 59 % (52%) ja palvelinmyynnin osuus 25% (28 %). Kaupan toimialan liikevaihto vuonna 1999 oli 37,6 MFIM, kasvua 26,2 %. Autokaupan toimialan liikevaihto oli 28,8 MFIM, kasvua 28,1 %. Teollisuuden toimialan liikevaihto oli 20,5 MFIM, laskua 5,4 %. Terveys- ja sosiaalitoimen toimialan liikevaihto oli 13,0 MFIM, kasvua 1,6 %. LIIKETOIMINTA Yhtiö on panostanut voimakkaasti e-business komponenttien kehittämiseen ja niiden integrointiin osaksi toimialojen e-ratkaisuja. Tilikaudella myytiin ja asennettiin Business to Business e-ratkaisuja kaupan ja autokaupan toimialoilla ennätyksellisesti. Kaupan esalessovellusten ja autokaupan CDeCar- sovellusten toimitukset kattavat jo noin 7000 rekisteröityä käyttäjää asiakkaiden Extranet- verkoissa.

2 TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote /8 Yhtiön johto uskoo, että e-ratkaisujen kysyntä jatkaa voimakasta kasvua ja toimialaosaamisen merkitys tulee olemaan yhä merkittävämpi kilpailuvaltti. Yhtiö tarkentaa e-businessstrategiaansa asettamalla tavoitteeksi olla johtava integroitujen e-ratkaisujen toimittaja yhtiön markkina-alueella. TULOSKEHITYS Yhtiön tilikauden tulos muodostui kokonaisuudeltaan paremmaksi kuin aiemmin johtuen erinomaisen kassatilanteen mahdollistamista rahoitustuotoista. Poikkeuksellinen vuodenvaihde hillitsi tilikauden lopulla kasvua asiakkaiden pidättyessä uusista järjestelmäinvestoinneista. Yhtiön liikevoitto oli 7,9 MFIM, jossa oli laskua 21,8 % edellisestä tilikaudesta. RAHOITUS JA INVESTOINNIT Yhtiön rahoitustilanne ja maksuvalmius olivat hyvät tilikauden aikana. Konsernin emoyhtiö TH Tiedonhallinta Oyj listautui Helsingin Pörssin Prelistalle, josta siirtyi NM-listalle. Listautumisen yhteydessä toteutettiin yleisöanti, jonka tuloksena yhtiöön saatiin lisää omaa pääomaa yhteensä 49,8 mmk. Myös konsernin liiketoiminnan rahavirta on ollut tilikaudella 4,1 mmk positiivinen. Tilikauden merkittävimmät investoinnit ovat olleet Osarsoft Consulting Oy:n ja Brahenet Oy:n liiketoimintojen hankinnat Lisäksi hankittiin Hawkware Oy:n koko osakekanta. Kauppahinnoista osa suoritettiin suunnatuilla anneilla. MUUTOKSET KONSERNIRAKENTEESSA Tilikauden päättymispäivänä emoyhtiöön sulautuivat Suomen Tiedonhallinta Oy, PMP- Tietojärjestelmät Oy ja Helsingin Tiedonhallinta Oy. Sulautuneet yhtiöt toimivat tietotekniikkatoimialalla ja niiden kotipaikka oli Tampere. PMP-Tietojärjestelmät Oy ja Helsingin Tiedonhallinta Oy olivat 100-prosenttisesti omistettuja tytäryhtiöitä. Konsernin omistusosuus Suomen Tiedonhallinta Oy:stä ennen sulautumista oli 55%. Vähemmistöosakkaille annettiin sulautumisvastikkeena kpl emoyhtiön uusia osakkeita. POIKKEAMAT OSAKKAIDEN MERKINTÄETUOIKEUDESTA Tilikauden aikana toteutettiin seuraavat osakeannit, joissa poikettiin vanhojen osakkaiden merkintäetuoikeudesta: Suunnattu sekaemissio osakepääoman korotus mk - suunnattu Ali U. Saadetdinille ja Seppo Aallolle

3 TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote /8 - aikaisempien osakesarjojen yhdistäminen Optio-oikeuksien antaminen osakepääoman korotuksen enimmäismäärä mk - annettu henkilöstön kannustamiseksi koko henkilökunnalle Suunnattu uusmerkintä osakepääoman korotus mk - listautumisanti Suunnattu uusmerkintä osakepääoman korotus mk - suunnattu Hawkware Oy:n entisille omistajille - yrityskauppa Suunnattu uusmerkintä osakepääoman korotus ,50 mk - suunnattu Osarsoft Consulting Oy:lle ja Brahenet Oy:lle - liiketoimintojen kauppa Sulautumisvastike (rekisteröimätön) - osakepääoman korotus mk - Ali U. Saadetdinille ja Seppo Aallolle - sulautumisvastike Suomen Tiedonhallinta Oy:n vähemmistöosakkaille - hallituksen osakepääoman korotuspäätös yhtiökokouksen valtuuttamana Tilikauden lopulla tehdyt yrityskaupat eivät ole vaikuttaneet merkittävästi tilikauden tuloslaskelman tunnuslukuihin, sillä vuonna 1999 tehdystä Hawkware Oy:n yrityskaupasta on mukaan laskettu 0,5 MFIM liikevaihtoa. Tilikauden lopussa tehdyillä liiketoiminnan ostoilla (Osarsoft Consulting Oy, Brahenet Oy, Osarsoft Consulting Eesti AS:n 20 % osuus) ei ole vaikutusta tilikauden tuloslaskelman lukuihin. Tilikauden aikana hankkitujen yhtiöiden ja liiketoimintojen maksut suoritettiin osin omilla osakkeilla. TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Tilikauden päättymisen jälkeen yhtiö on tehnyt sopimuksen Ollidata Oy:n osakekannan hankinnasta. Ollidata Oy:n liikevaihto on ollut viimeksi päättyneeltä tilikaudelta 1,2 MFIM. Henkilökunnan määrä on ollut 3 henkilöä. Yrityskauppa on tarkoitus tehdä osakevaihtona, mikäli varsinainen yhtiökokous hyväksyy osakkeen suunnatun annin. VUODEN 2000 NÄKYMÄT Yhtiö aikoo kasvaa kotimaan markkinoilla noin 40 % kasvuvauhdilla. Yhtiön vakaan rahoitustilanteen avulla jatkamme kasvua mahdollisin yritysostoin, orgaanisen kasvun odotamme

4 TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote /8 kattavan kasvusta noin puolet. Kannattavuuden odotetaan pysyvän nykytasolla. Yhtiön sovellustarjonta on lisääntynyt ja teknologiapohja on laajentunut e-ratkaisujen kehittämisen ja tehtyjen yrityskauppojen myötä. Unix- ja NT- pohjaisten ratkaisutoimitusten osuus on noin 45 % kaikista toimituksista ja OS/400 pohjaisten toimitusten osuus on noin 55 %.Palvelinasennusten määrässä on NT- palvelimien osuus on noin 80 %, Unix- ja AS/400 palvelimien osuuden ollessa noin 20 %. Vuoden 1999 aikana asiakkaiden määrä on noin kymmenkertaistunut, mikä antaa lisämyyntiä erityisesti e-ratkaisuille. yhtiö aikoo jatkaa yritysostoja, jotka tukevat valittua strategiaa. Vientitoiminta omilla tuotteilla pyritään käynnistämään Baltian lisäksi vuoden 2000 aikana. HENKILÖSTÖ Tilikauden aikana henkilöstön määrä kasvoi 220 henkilöön 140 henkilöstä. Keskimääräinen henkilöstömäärä oli tilikaudella 152 henkilöä (140). Konsernin henkilöstölle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta maksettavia kannustepalkkioita kertyi tilikaudelta noin 2,8 MFIM. VUOSIKERTOMUS Yhtiön vuosikertomus tullaan julkaisemaan Vuosikertomus on saatavilla yhtiön pääkonttorista Tampereelta Hämeenpuisto 2 C, Tampere sekä kotisivultamme YHTIÖKOKOUS TH Tiedonhallinta Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään klo 2000 klo 15 yhtiön pääkonttorissa Tampereella Hämeenpuisto 2 C. Yhtiökokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen mukaiset asiat sekä hallituksen esitys TH Tiedonhallinta Oyj:n osakepääomaa korottamisesta ,50 markalla ,50 markasta markkaan tarjoamalla Ollidata Oy:n osakkeenomistajille merkittäväksi apporttiehdoin yhteensä kappaletta uutta yhtiön osaketta, jonka nimellisarvo on 0,50 markkaa. Kaikki osakkeet ovat samanlajisia kuin yhtiön olemassa olevat osakkeet. Osakkeiden merkintähintana Ollidata Oy:n osakkeenomistajat luovuttavat merkinnän yhteydessä yhtiölle apporttina Ollidata Oy:n osakkeet, jolloin yhtiön koko osakekanta siirtyy TH Tiedonhallinta Oyj:lle. Osakkeiden merkinnät tulee toteuttaa viimeistään Uusmerkinnän kohteena olevat yhtiön osakkeet tarjotaan merkitsijöille kauppahinnan suorituksena osakekaupassa, jolla yhtiö on hankkinut omistukseensa Ollidata Oy:n koko osakekannan. Osakkeenomistajien merkintäoikeudesta ehdotetaan poikettavaksi, koska tähän katsotaan mainitusta syystä olevan yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. OSINGONJAKOEHDOTUS

5 TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote /8 Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 0,20 markkaa osakkeelta, yhteensä 1,8 Mmk. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 10.4 ja osinko ehdotetaan maksettavaksi LIIKEVAIHTO 100,3 89,4 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos - -0,6 Liiketoiminnan muut tuotot 0,9 0,1 Materiaalit ja palvelut -26,6-25,3 Henkilöstökulut -47,4-39,2 Poistot -2,8-2,5 Liiketoiminnan muut kulut -16,5-12,1 LIIKEVOITTO 7,9 9,8 Rahoitustuotot ja kulut 1,5-0,6 VOITTO ENNEN VEROJA 9,4 9,3 Välittömät verot -2,2-2,9 Vähemmistön osuus -0,8-1,2 TILIKAUDEN VOITTO 6,4 5,1 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 7,5 0,6 Liikearvo 2,8 - Konserniliikearvo 3,7 0,6 Muut pitkävaikutteiset menot 0,1 0,2 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet - 0,2

6 TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote /8 Rakennukset ja rakennelmat - 1,0 Koneet ja kalusto 7,4 5,3 Muut aineelliset hyödykkeet 0,0 0,0 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet 5,1 3,4 Pysyvät vastaavat yhteensä 26,7 11,3 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Myyntisaamiset 26,9 21,2 Lainasaamiset 0,2 0,5 Muut saamiset 0,2 0,6 Siirtosaamiset 1,5 2,6 Rahoitusarvopaperit Muut osakkeet ja osuudet 32,6 1,0 Muut arvopaperit 0,3 0,3 Rahat ja pankkisaamiset 11,6 6,4 Vaihtuvat vastaavat yhteensä 73,3 32,5 VASTAAVAA 100,0 43,9 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma 4,1 0,9 Osakeanti 7,9 - Ylikurssirahasto 47,3 0,7 Edellisten tilikausien voitto 6,3 3,6 Tilikauden voitto 6,4 5,1 Oma pääoma yhteensä 72,0 10,4 VÄHEMMISTÖOSUUS - 1,3 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 1,8 2,6 Eläkelainat - 2,3 Muut velat 1,0 0,8

7 TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote /8 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 1,4 2,1 Eläkelainat 1,6 0,2 Ostovelat 5,1 6,3 Muut velat 0,7 0,6 Siirtovelat 16,4 17,3 Vieras pääoma yhteensä 28,0 32,2 VASTATTAVAA 100,0 43,9 TUNNUSLUVUT Konsernin taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut (Mmk) Liikevaihto Liikevaihdon kasvu 12.2 % 59.6 % Liikevoitto % liikevaihdosta 7.9 % 11.0 % Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja % liikevaihdosta 9.4 % 10.4 % Oman pääoman tuotto prosentteina 17.4 % 76.4 % Sijoitetun pääoman tuotto prosentteina 20.1 % 53.9 % Omavaraisuusaste prosentteina 72.0 % 26.5 % Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin % liikevaihdosta 18.7 % 4.1 % Tutkimus- ja kehitysmenot % liikevaihdosta 6.1 % 6.6 % Nettovelkaantumisaste (Net Gearing) -52,8 % 19.2 % Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana KONSERNIN OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT Konsernin osakekohtaiset tunnusluvut Osakekohtainen tulos, mk Osakekohtainen oma pääoma, mk Osakekohtainen osinko, mk Osinko tuloksesta prosentteina 22.2 % 7.0 % Efektiivinen osinkotuotto prosentteina 0.58 Hinta/voitto -suhde (P/E-luku) Osakekannan markkina-arvo, mmk 283

8 TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote /8 Osakkeiden osakeantioikaistun lukumäärän painotettu keskiarvo tilikauden aikana 7,096,532 9,422 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden lopussa 8,218,700 9,422 Maaliskuun 10. päivänä 2000 TH Tiedonhallinta Oyj Hallitus Lisätietoja antavat Toimitusjohtaja Ali U Saadetdin, puh. (03) ali.saadetdin@tiedonhallinta.fi Hallituksen puheenjohtaja Seppo Aalto, puh. (09) seppo.aalto@tiedonhallinta.fi Talousjohtaja Pekka Tammela puh. (03) pekka.tammela@tiedonhallinta.fi Jakelu: Helsingin Pörssi Keskeiset mediat

TH TIEDONHALLINTA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2000

TH TIEDONHALLINTA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2000 Pörssitiedote 9.5.2000 1/7 TH TIEDONHALLINTA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2000 liikevaihto oli 25,8 Mmk, kasvua edellisvuoden vastaavasta jaksosta 16,8 % voitto ennen veroja oli 0,2 Mmk, vähennys edellisvuoden

Lisätiedot

TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote TH TIEDONHALLINTA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote TH TIEDONHALLINTA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TH Tiedonhallinta Oyj Pörssitiedote 29.10.1999 TH TIEDONHALLINTA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.1999 - liikevaihto kasvoi kaikilla toimialoilla, liikevaihto oli 68,6 Mmk, 11,5 Me, kasvua edellisvuoden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 %

Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 % Solteq Oyj Pörssitiedote 21.8.2001 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto oli katsauskaudella 9,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua 3,8 %. Liiketappio katsauskaudella oli 1,5 miljoonaa

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

TH TIEDONHALLINTA OYJ OSAVUOSIKATSAUS

TH TIEDONHALLINTA OYJ OSAVUOSIKATSAUS Pörssitiedote 7.11.2000 1/7 TH TIEDONHALLINTA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2000 Liikevaihto katsauskaudella 12,5 Miljoonaa euroa.viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna yhtiön lisenssimyynti kasvoi

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2002

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2002 Solteq Oyj Pörssitiedote 4.11.2002 klo 9.00 1/7 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 12,9 miljoonaa euroa eli 12,8 % vähemmän kuin edellisen tilikauden vastaavalla

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Palvelut 46 % 48 % 44 % Lisenssit 40 % 33 % 34 % Laitemyynti 14 % 19 % 22 %

Palvelut 46 % 48 % 44 % Lisenssit 40 % 33 % 34 % Laitemyynti 14 % 19 % 22 % Solteq Oyj Pörssitiedote 8.5.2001 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto oli katsauskaudella 4,8 miljoonaa euroa, jossa kasvua 11,3 %. Lisenssimyynti kasvoi 31,5 %, laitemyynti

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

SOLTEQ OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE SOLTEQ OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2000 Liikevaihto tilikaudella oli 20,3 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 20,1%. Viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 7,8 miljoonaa

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-13 12:40 Erja Fasta TESTIYRITYS SQL-SUOMALAINEN OY (L) POSTIOSOITE: SQLKATU 60 60, 99999 KORVATUNTURI, SUOMI Y-TUNNUS. 0000000-6 D&B D-U-N-S NR. 65-200-7816 TILINPÄÄTÖS 201310 AA Hyvä

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999

SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Sysopen Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.1999 1(5) SYSOPEN OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.1999-30.6.1999 Liikevaihto Tietotekniikan asiantuntijapalveluiden kysyntä jatkui voimakkaana katsausaikana. Sysopen Oyj

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS 1.11.1997 31.10.1998 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 1998 1997 150 100 50 0 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihto mmk 2 227 1 687 Liikevaihdon muutos % +31.9 +28.0 Käyttökate

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Tiedote 1 (10) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Konsernin

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus

Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 Konsernin rakenne Osuuskunta KPY on emoyhteisö konsernissa, johon kuuluvat Enfo Oyj, Voimatel Oy, Vetrea Terveys Oy, KPY Sijoitus

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yhtiökokous 13.3.2014 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Liiketoiminnan kehitys vuonna 2013 Haastava taloudellinen toimintaympäristö läpi koko vuoden. Kilpailu kiristyi

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2003-08-18 07:01:07 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6. Solteq Oyj Pörssitiedote 18.8.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2003 Solteq-konsernin

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot