YHDEN LUUKUN TAKTIIKALLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHDEN LUUKUN TAKTIIKALLA"

Transkriptio

1 KOLUMNI ASIAKKAALTA UUTTA TULOSSA 6 Jyrki Salmi näkee tulevaisuuden innovaatioiden liittyvän automaatioon ja turvallisuuteen. 18 Vilppulan Kivijalosteen meluvaimennettu SmartROC T40 on hiljaisen tehokas. 26 Atlas Copcon kaivosja louhintalaitteet irtautuvat ensi vuonna Epiroc-konserniksi Atlas Copco Louhintatekniikan asiakaslehti 1/2017 YHDEN LUUKUN TAKTIIKALLA Kevitsan kaivos on hankkinut kaikki porauslaitteet Atlas Copco Louhintatekniikalta. Yhdessä on sovellettu osaamista näihin olosuhteisiin. s. 8

2 PÄÄKIRJOITUS PINTAA SYVEMMÄLTÄ Asiakas tapaamiset ovat työmme suola T ervetuloa uudistuneen asiakaslehtemme pariin. Ensimmäinen vuoteni toimitusjohtajana on alkanut mukavasti, ja kauppa on käynyt hyvin. Eniten kuitenkin olen nauttinut kaikista asiakastapaamisista ja työmaakäynneistä ne ovat tämän homman suola. Kiitos kaikille asiakaskyselyymme vastan neille. Saimme arvokasta palautetta, jonka olemme käyneet läpi ja ottaneet osaksi jatkuvaa parannusohjelmaamme. Huolto, asiakaspalvelu ja logistiikka ovat myynnin lisäksi toimintamme painopiste alueita. Sisäisesti panostamme henkilöstön koulutukseen, jotta pystymme tarjoamaan teille markkinoiden parasta palvelua. Turvallisuus, ympäristö sekä laatu ovat myös tärkeitä toimintamme mittareita, ja kesäkuussa meille myönnettiin ISO-laadunhallintasertifikaatti myös seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Olemme jännittävien vaiheiden edessä, kun Atlas Copco jakaantuu kahteen yhtiöön vuoden vaihteessa. Uusi yhtiömme on nimeltään Epiroc Finland. Uuden yhtiön leivissä olemme entistä asiakaslähtöisempiä ja ketterämpiä sekä tulemme ottamaan ison harppauksen digitalisaation ja automaation saralla. Investoimme vahvasti Pohjois-Suomeen, ja syyskuussa on uuden huoltokeskuksemme vihkiminen Kemissä. Lisäksi olemme aktiivisesti mukana myös esimerkiksi Maxpossa ja FEMissä tulkaa käymään!» TYÖKAVEREISTA SYNTYY PARAS TYÖFIILIS, MEILLE ON MUODOSTUNUT PORAREIDEN KESKEN VAHVA TIIMI. Maija Kaarninen Porari Boliden Kevitsa Mining Oy Sami Niiranen Toimitusjohtaja Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab Itäinen Valkoisenlähteentie 14 A Vantaa Puhelin: louhinta@fi.atlascopco.com Vastuullinen julkaisija Sami Niiranen Toimitus Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab Taitto Berry Creative Painopaikka Forssa Print Osoitelähde Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab:n osoiterekisteri, Fonectan Kohdistamiskone B2B 2 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 3

3 LYHYESTI SANOTTUNA LYHYESTI SANOTTUNA TYÖN ÄÄRESTÄ Työkavereista syntyy paras fiilis Kevitsan kaivoksen porari Maija Kaarninen on innoissaan uusista poravaunumalleista ja iloitsee työtovereistaan. TEKSTI Anu Siivonen KUVA Petri Teppo, Studio Arctica MITEN TULIT VALINNEEKSI PORARIN AMMATIN? Toimin aiemmin kampaajana, mutta muutto Sodankylään sai miettimään alanvaihtoa. Käytyäni kaivos alalle suunnatun poraus-, lastausja ajokoulutuksen, päädyin tänne kaivokselle viisi vuotta sitten. MIKÄ SAA SINUT VIIHTYMÄÄN TYÖSSÄSI? Työkavereista syntyy paras työfiilis. Meille on muodostunut porareiden kesken vahva tiimi. Juuri tällä hetkellä huomaan olevani innoissani, koska pääsin juuri käyttämään Smart ROCin uutta mallia. PORAUSLAITTEEN HYTISSÄ JOKAINEN JOUTUU OLEMAAN ITSEKSEEN, MITEN VIIHDYT SIELLÄ? Hytissä saa kyllä olla ihan omissa ajatuksissaan. Monesti viihdytän itseäni kuuntelemalla kasarimusiikkia. Ja jouluna ripustan hyttiini välillä jouluvalot piristämään pimeää vuodenaikaa. NIMI Maija Kaarninen TITTELI Porari VUODET ALALLA 5 YHTIÖ Boliden Kevitsa Mining Oy NÄIN SEN TEEN Kun työ on elämää ja elämä työtä LOUHINTAURAKOINTI Noopilalla isä Roland, äiti Paula ja poika Robert työskentelevät kaikki omassa perheyrityksessä. Robert oli työmaalla ensimmäistä kertaa jo alle kouluikäisenä täkkäämässä reikiä virvoitusjuomapullonpuolikas kauhanaan, ja räjäytys teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Yleensä on niin että kotona tapellaan mutta työmaalla ei, vaikka välillä pojille on vaikeaa, kun työssä on äiti pomona, kertoo Paula. Työasiat tulevat usein kotiin, mutta he eivät koe ongelmaksi sitä, että lomamatkallakin tarkkaillaan kallio leikkauksissa näkyviä porausjälkiä ja syntymäpäivä illallisella puidaan aniitin valmistuksen loppumisen vaikutuksia. Noopilat selvästi pitävät työstään, mutta siihen mikä siinä on kaikkein mukavinta, on jokaisella oma mielipiteensä. Rolandin mielestä maisemien ja työmaiden vaihtuvuus on parasta. Paula pitää siitä, että työssä tulee aina valmista. Robertista kiehtovaa on kallion irtoaminen ja sen ominaisuuksien tarkkailu. Roland lisää, että poraaminen itsessään on tarkka ja aliarvostettu laji; hyvää louhintajälkeä ei huonolla porauksella saavuteta. TÄTÄ ET TIENNYT ATLASCOPCOSAURUS LOADSI ATLASCOPCOSAURUS LOADSI oli pieni kasvissyöjädinosaurus, joka eli maapallolla yli 100 miljoonaa vuotta sitten. Tutkimusryhmä löysi sen jäänteet 1980 luvulla Australiasta. Se nimettiin Atlas Copcon mukaan kiitokseksi työryhmän käyttöön annetusta Pantherpaineilmaporakoneesta. PÄIVÄN LUKU 69 % Atlas Copco Louhintatekniikan työntekijöistä työskentelee huollossa Mikä sinua kiinnostaa? Kerro toimitukselle anna-mari.tikander@ fi.atlascopco.com ATLAS COPCO ENNEN JA NYT KATSO LISÄTIEDOT SIIRRETTÄVÄN KOMPRESSORIN MUODONMUUTOS ENSIMMÄINEN siirrettävä kompressori valmistettiin vuonna Sen ilmantuotto oli 1,5 m³ minuutissa. Tämän päivän siirrettävien kompressorien sarjan ilmantuotto vaihtelee kompressorin koosta riippuen 2 kuutiometristä 45 kuutiometriin. ANU SIIVONEN ATLAS COPCO 4 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 5

4 ALAN ASIANTUNTIJOILTA KOLUMNI KATSO LISÄTIEDOT GALLUP ALAN ASIANTUNTIJOILTA Tulevaisuuden kaivos Kaivostekniikan tulevaisuuden innovaatiot liittyvät tiedonhallintaan, automaatioon ja turvallisuuteen. K oneiden käyttäjien työergonomiaa lisätään vähentämällä tärinää, pölyä sekä melua ja laitteiden etäkäyttö parantaa työturvallisuutta ja lisää käyttöastetta. Parempi huolletta vuus ja pienempi huoltotarve parantavat turvallisuutta ja vähentävät muun muassa sormien litistymisen ja liukastumisten riskiä. Kehitystoimintamme tavoitteena on lisäksi laitteiden käytettävyyden ja käyttöasteen lisääminen. Kaikki Kemin kaivoksen laitteet ovat liitettyinä langattomaan lähiverkkoon ja laitteiden käyttöaikoja ja statusta seurataan tarkasti. Monelta osin uusi tekno logia on jo olemassa, mutta isona haasteena on sen käyttöönotto kun kaikilla on kiire ja aika on rahaa. Hyödyntämisen avain on kaivosyhtiön, laitetoimittajan ja alan oppilaitosten säännönmukainen yhteydenpito ja kehitysaiheiden yhteinen määrittely. ELINKAARIKUSTANNUS Testissä SmartROC CL Ennätysalhaiset elinkaarikustannukset hyvän tunkeutuvuuden ja alhaisten polttoainekulujen myötä. TEKSTI Anna-Mari Tikander VIIME MARRASKUUSSA aloitettiin Atlas Copcon uuden SmartROC CL -porauslaitteen testit Siilijärven kaivoksessa, jossa urakoi E. Hartikainen Oy. Asiakkaalla on entuudestaan yli 10 vuoden kokemus Atlas Copcon COPROD-tekniikasta ja tällä hetkellä käytössä 9 FlexiROC C65 -porauslaitetta, joista kuusi Siilinjärvellä. Olosuhteet Siilinjärven kaivoksessa ovat kovat: talvella kova pakkanen ja kesällä kosteat olosuhteet. Kivi vaihtelee erittäin kovasta pehmeään. VAIKUTTAVAT TESTITULOKSET COPROD-tekniikalla varustettu SmartROC CL on vahvimpia koskaan tehtyjä pengerporauslaitteita, ja LAINATTUA siinä on porakoneena väkivahva COP 5060 CR. Verrattuna uppoporauslaitteisiin tunkeutuvuus on 50 % suurempi ja polttoaineen kulutus 45 % pienempi. E. Hartikaisen poraustyönjohtaja Anssi Marinin mukaan Siilijärven testeissä mitattiin erittäin alhaisia kulutuslukemia. Samassa kaivoksessa operoiviin Flexi ROC C65 -laitteisiin verrattuna polttoaineen kulutus oli 30 % pienempi, mikä tarkoittaa kymmenien tuhansien eurojen säästöä polttoainekuluissa. Hyvä tunkeutuvuus ja alhaiset polttoainekulut tekevät SmartROC CL -porauslaitteen elinkaarikustannuksista ennätyksellisen alhaiset. E. Hartikaisen porari Henry Posio on tyytyväinen SmartROC CL:ään: laitetta on helppo käyttää, hytti on hiljainen ja siinä on miellyttävä tehdä työtä. Ohjaimet on The capabilities of the digital mine seem endless in terms of automation, innovation and interconnectivity täysin uusittu ja uutuutena on ajonopeuden portaaton säätö ja kompressorin säätö hytistä, minkä ansiosta ei tarvitse juosta ulkona säätämässä puhalluspaineita. Posiolla on COPROD-laitteista 10 vuoden kokemus ja ne saavat häneltä kehuja: reiät ovat suoria ja COPROD-porakalusto on helppo jatkaa ja purkaa reiästä pois. Korjaamopäällikkö Tero Leskinen on erityisen innostunut automaattiporauksesta, joka SmartROC CL:ssä on uutta FlexiROC C65 -laitteisiin verrattuna. Automaattiporaus ja -purku toimivat hyvin ja se varmasti säästää kierteitä ja eliminoi inhimillisiä virheitä, ounastelee Leskinen. Vakuuttavin tulos testistä saatiin kuitenkin asiakkaalta, joka huhtikuussa testin päätteeksi lunasti testattavana olleen SmartROC CL -porauslaitteen itselleen. MITTASIMME FERRARI CALIFORNIA T VS. DRILLAIR Y35 50% suurempi tunkeutuvuus verrattuna uppoporauslaitteisiin 45 % pienempi polttoaineen kulutus verrattuna uppoporauslaitteisiin 30 % pienempi poltto aineenkulutus verrattuna edellisen sukupolven FlexiROC C65 -porauslaitteeseen Mikä on alan merkittävin kehityssuunta seuraavan viiden vuoden aikana? KOONNUT Anna-Mari Tikander AUTOMAATIOASTEEN nostaminen. Laitteiden etäkäyttö ja osittain tai kokonaan automatisoidut työvaiheet esimerkiksi porauksessa ja lastauksessa; suunnitelmien ja toteumatietojen reaaliaikainen tiedon siirto suunnittelusta operaattoreille /koneille ja takaisin; resurssien ohjaus tuotannonohjausjärjestelmän kautta. Matias Suomela Kaivososaston päällikkö Agnico Eagle AUTOMAATIO ja materiaaliteknologia. Ihmisvoimin tehtävän työn täytyy vähentyä turvallisuus-, terveys- ja tehokkuussyistä. Uudet materiaalit taas mahdollistavat sellaisen kulutus tavaran valmistamisen, joka vastaa uusien, tehokkaampien koneiden asettamiin vaatimuksiin. Jyrki Salmi Kaivoksen johtaja Outokumpu Chrome Oy Helena Hedblom, President, Mining and Rock Excavation Business Area, Atlas Copco Ferrari California T Ferrarin vuonna 2015 esittelemä urheiluauto. Autossa on 3,9 litran V8 turbomoottori, jonka teho on 412 kw. DrillAir Y35 Atlas Copcon vuonna 2015 esittelemä korkeapainekompressori. Kompressorissa on Scanian 16-litrainen ja 8-sylinterinen DC16-moottori, jonka teho on 478 kw. Ville Siekkinen Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab 6 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 7

5 VINJETTI TÄHÄN VINJETTI TÄHÄN Yhden luukun taktiikalla Kevitsan kaivos on hankkinut kaikki porauslaitteet Atlas Copco Louhintatekniikalta. Yhteistyö on sujunut hyvin ja osaamista on sovellettu kaivoksen olosuhteisiin. TEKSTI Anu Siivonen KUVAT Petri Teppo, Studio Arctica Pakettiauto, jonka kyydissä istumme, kulkee leveillä sorateillä kohti Kevitsan kaivoksen näköalapaikkaa eli kohtaa, josta alas katsoessaan näkee lähes koko avolouhoksen. Pengerretyt seinämät jatkuvat syvälle alas, etäisyys vääristää pohjalla olevat kiviautot näyttämään leikkikaluilta ja usvaa ja pölyä leijuu ilmassa. Näky avolouhoksesta on vakuuttava, mutta niin ovat Atlas Copcon poravaunutkin, joita Bolidenin omistamalla kaivoksella on useita. Bolidenin Kevitsan kaivos ja Atlas Copco Louhintatekniikka ovat toimineet hyvällä synergialla koko kaivoksen olemassaolon ajan. Kaivos on hankkinut kaikki porauslaitteet Atlas Copco Louhintatekniikalta. Hyvinhän meillä on yhteistyö sujunut, hymyilee Arto Suokas, Kevitsan kaivoksen käyttöpäällikkö, yhdessä on väännetty ja sovellettu osaamista näihin olosuhteisiin. Atlas Copcon laitteisiin kaivoksella päädyttiin alun alkaen ihan normaalin käytännön perusteella; vertailtiin eri toimittajien tarjouksia ja kyseltiin muiden kaivosten käyttäjäkokemuksia. Meillehän suuri on kaunista, mutta tietenkin louhintamäärät ja optimaaliset reikäkoot määrittävät laitevalinnan. Testasimme eri 8 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017

6 ASIAKKAALTA Tällä hetkellä kaivoksella on käytössä kuusi SmartROC D65 -poravaunua, kaksi Pit Viperia sekä yksi ROC D9 RRC porakalustotoimittajia pari vuotta sitten. Sen pohjalta halusimme jatkaa Atlas Copcon porakalustolla, joissa kokonaistalous oli paras. Myös teroituspalvelun saatavuus on ollut iso plussa, kertoo Arto. KÄYTTÄJÄYSTÄVÄLLISET JA TEHOKKAAT LAITTEET Tällä hetkellä kaivoksella on käytössä kuusi SmartROC D65 -poravaunua, kaksi Pit Viperia sekä yksi ROC D9 RRC. Lisääkin laitteita on hankintalistalla. SmartROCit ovat tuotanto- ja rakolinjaporaukseen loistavia koneita. Niillä saa suorat reiät juuri oikeisiin paikkoihin, ja Surface Manager -sovellus on hyvä apu porausdatan käsittelyyn. Polttoainetalous on niissä erinomainen vielä parempi kuin aiemmassa mallissa. Käyttäjät ovat pitäneet näistä uusista D65-malleista, niiden hytit ovat helppo pitää puhtaina ja äänieristys toimii hyvin, kuvailee Arto SmartROC D65 -mallien ominaisuuksia. Suomen ensimmäiset Pit Viperit toimitettiin juuri Bolidenin Kevitsan kaivokselle. Pit Viperilla porattu reikäkoko on tällä hetkellä 225 mm uppoporaussovelluksena. Energiatehokkuus PitVipereissa on aivan omaa luokkaansa. Ja sitten meillä on vielä ROC D9 RRC, joka on lähinnä pieniä kynsien ja rikkojen porausta varten. Kaikissa näissä Atlas Copcon laitteissa on käyttäjäystävällisyys otettu huomioon. Suunniteltaessa on mietitty paljon ergonomiaa ja huollettavuutta, toteaa Arto. ATLAS COPCOLTA TEKNISTÄ TUKEA Kevitsan kaivoksella on heidän oman kunnossapitotiiminsä lisäksi töissä viisi atlascopcolaista. Huollonsuunnittelija Piia Kuukasjärvi-Garton on tyytyväinen palvelun toimivuuteen: Atlas Copcon huoltoasentajilla on hyvä tekninen tuntemus laitteista ja varaosista. Kunnossapitomme saa heiltä erinomaista teknistä tukea. Atlas Copco järjestää kunnossapi Pit Viper 271 on 26 metriä korkea jättiläinen dollemme myös koulutuksia säännöllisin väliajoin. Meillä on järjestetty huoltokursseja ja simulaattorikoulutusta. Simulaattorikoulutukset ovat turvallinen aloitus kokemattomille porareille tai hyvä apu uusien laitteiden käyttäjäkoulutuksissa. Piia kertoo Kevitsan kaivoksen olevan tyytyväinen myös Atlas Copcon tarjoamiin teroituspalveluun sekä uppovasarahuoltoon. KOMMUNIKAATION MERKITYS KEVITSAN KAIVOKSEN TYÖNTEKIJÄT Noin 400 yhtiön omaa työntekijää Työntekijöiden keski-ikä noin vuotta Suurin osa suomalaisia ja kotoisin Pohjois- Suomesta Kommunikaatio on yksi tärkeimmistä asioista kun mietitään yhteistyön toimivuutta. Meillä on tapana pitää kerran kuukaudessa kasvokkain palaveri. Palavereissa esille tulevat suunnitelmien muutokset vähentävät huomattavasti yllätysten määrää. Huollon ja käyttäjätuen saamisen mahdollisuus koneiden lisäksi on toiminnallemme todella tärkeää, kuvailee Arto toimivaa suhdetta Atlas Copcon kanssa. KEVITSA KAIVOKSENA 100 % Naisia 14 % Urakoitsi joiden työntekijöitä vuonna 2016 keskimäärin Kaivoksen suurin urakoitsija on E. Hartikainen Oy, joka louhii tuotannosta noin 30 35% Vuonna 2012 tuotannon aloittanut Kevitsan kaivos on ollut muutaman viime vuoden louhintamäärältään Suomen 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 11

7 ASIAKKAALTA ASIAKKAALTA suurin kaivos. Avolouhoksesta louhitaan noin 7 8 miljoonaa tonnia malmia vuodessa, kokonaislouhinnan ollessa miljoonaa tonnia. Malmi on matalapitoista, mutta suuren volyymin louhintamäärillä tuottoisaa. Kaivos aloitti First Quantum Minerals Ltd:n omistuksessa, mutta Boliden osti sen kesällä Koko toimintaketju on nyt omissa käsissä. Boliden suorittaa malminetsintää ja omistaa sulattoja. Lisäksi Aitikin kaivoksella Pohjois-Ruotsissa on pitkä kokemus avolouhinnasta sekä samankaltaiset Atlas Copcon porauslaitteet. Teknistä tukea saadaan Skellefteåsta. Kaupan mukana saimme volyymia taaksemme, ja uskon meillä olevan viimeisin tieto kalustovalinnoista ja louhintamenetelmistä. Kaivoksella on hyvät näkymät edessään mikäli mennään näillä metallin hinnoilla. Toiminnan jatkuvuutta on tiedossa ainakin 15 vuotta, avaa Arto kaivoksen tämän hetkisestä tilanteesta. Etäohjaus lisää turvallisuutta ja vähentää turvallisuusriskejä TULEVAISUUS Automaatio valloittaa maailmaa eikä Kevitsan kaivos aio jäädä jälkijunaan. Tällä hetkellä porauksen automatiikka toimii erittäin hyvin. Porauslaitteissa on lisäksi valmius etäohjaukseen ja sen käyttöönottoa suunnitellaan parhaillaan. Arto painottaa nimenomaan turval lisuusnäkökulmia automaation käytössä: Etäohjaus lisää tuottavuutta ja vähentää turvallisuusriskejä. Esimerkiksi keväällä jään sulaminen voi vaikeuttaa työskentelyä seinämien läheisyydessä. Etäohjauksella poraaminen olisi mahdollista ja porarin turvallisuus olisi silti taattu. Porareiden työnkuva tulee muuttumaan automatiikan ja digitalisaation edetessä, kun porauslaitteita voidaan operoida myös toimistosta käsin. Ihan kaikkea ei voi kuitenkaan automaatio korvata. Erilaisia tilanteita syntyy kaivoksella jatkuvasti ja niiden ratkaisemiseen tarvitaan ihan oikeita läsnä olevia ihmisiä. KYSY MEILTÄ LISÄÄ Panu Kaukinen Huoltoliiketoiminnan päällikkö, Oy Atlas Copco Louhinta tekniikka Ab, puh KATSO LISÄTIEDOT Jos jotain sovitaan, niin myös tehdään, toteaa Roland Noopila. Perheyritys pääkaupunkiseudulta Louhintaurakointi Noopila on aito perheyritys pääkaupunkiseudulta. Yrityksellä on jatkuvassa käytössä Roc D3 ja FlexiROC T15 R. TEKSTI Anna-Mari Tikander KUVA Markku Pajunen F lexiroc:in hankinnassa ratkaisevaa oli laitteen monipuolisuus, hyvät maasto-ominaisuudet, ulottuvuus ja porausteho. Roland lisää ennakoivan huollon olevan koneissa aina ehdottoman tärkeää. Hän on alun perin koulutukseltaan maatalouskoneasentaja ja tunnistaa sen myötä huollon tärkeyden. Noopiloilla Isä Roland ja poika Robert poraavat ja panostavat ja äiti Paula panostaa sekä hoitaa kaikki mittaukset ja paperityöt. Louhinta on Noopiloille elämää ja elämä louhintaa. Rolandin motto kuuluu Me tulemme paikalle jos ollaan hengissä ja kone toimii. Työmailla asiat etenevät niin, että Paula tekee ensin mittaukset takymetrillä ja miehet tulevat sen jälkeen poraamaan. Paula on hiljattain suorittanut kartoittajan tutkinnon, mikä on iso etu pienelle louhintafirmalle. Hänet on myös valittu vuoden panostajaksi vuonna ERITYISOSAAMISTA Eniten Noopilat louhivat asuintalojen pohjia ja kanaaleja kunnallistekniikkaa varten. Erityisosaamista ovat louhinta työt urbaanissa ympäristössä. Helsingin keskustassa on hyvin erilaista työskennellä kuin maalla: työskentelyajat saattavat olla tarkkaan rajattuja ja työmaalla tarvitaan välillä henkilökuntaa pitämään ulkopuolisia loitolla. Paula ja Roland kertovat, että laskusuhdanteet eivät ole tuntuneet heidän toiminnassaan. Yritys ei ole alan halvin, mutta asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä ja voivat luottaa siihen, että jos jotain sovitaan, niin myös tehdään. Kari Erkko, Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab puh Piia Kuukasjärvi-Garton on tyytyväinen Atlas Copcon huoltopalveluihin. Vasemmalla kuvassa Herkko Alatalo. 12 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 13 KYSY MEILTÄ LISÄÄ

8 ASIAKKAALTA TEKNISEN KEHITYKSEN AALLON HARJALLA Perämeren pohjukassa, Keminmaan ja Tornion välisellä alueella, on ainutlaatuinen ruostumattoman teräksen tuotantoalue. TEKSTI Anna-Mari Tikander KUVAT Mika Ahonen, Kemin Kuvaamo O Outokummun integroitu teräksentuotantoketju on tärkeä syy Kemin kaivoksen olemassaoloon ainoana kromikaivoksena EU:n alueella muualta maailmalta löytyvien suurempien ja rikkaampien esiintymien rinnalla. Kemin kromiesiintymä on lähes pystyasentoinen, leveydeltään noin 3000 metriä ja syvyydeltään vielä tuntematon. Seismiset mittaukset osoittavat isäntäkivimuodostuman ulottuvan kuitenkin jopa 3,5 4 kilometrin syvyyteen. MALMIN LOUHINTA KAIVOKSESSA Louhinta etenee Kemin kaivoksessa alhaalta ylöspäin ja malmi nostetaan maanpintaan nostokuilun avulla kolmen minuutin sykleissä. Tällä hetkellä kromimalmia louhitaan noin 350 metrin syvyydessä, mutta operaatiot jatkuvat syvemmälläkin: vinotunnelista käsin tutkitaan kromiesiintymän muotoa, laatua ja määrää muodostuman syvyysjatkeilla. Uusia tunneleita louhittiin viime vuonna noin 10 kilometriä ja tänä vuonna tunnelia arvioidaan syntyvän noin saman verran. Viikossa louhitaan vähintään kaksi louhosyksikköä eli vuositasolla yli 110 louhosyksikköä. Vuositasolla malmia tuotetaan kaivoksesta rikastamon syötteeksi yli 2 miljoonaa tonnia, mikä tekee Kemin kaivoksesta Suomen suurimman maanalaisen kaivoksen Tuotantoa ohjaa Life of mine -pääsuunnitelma, joka pilkotaan pienemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi suunnitelmiksi. Tuotanto on peränajovaltaista (noin 25 %) eli jokaista louhosmalmitonnia varten joudutaan ajamaan paljon tuotantoperää. ATLAS COPCO KEMIN KAIVOKSESSA Outokummun omistuksessa olevia kaivoslaitteita uusitaan Kemin kaivoksen suunnitelman mukaan 5 6 vuoden välein, mikä tarkoittaa 2 3 uutta laitetta vuosittain. Syksyllä 2017 Kemiin toimitetaan tunnelinporauslaite Boomer E2C, tuotanto porauslaite Simba ME7 ja vaijeripultituslaite Cabletec EC. Erityisesti uuteen vaijeripultituslaitteeseen on ladattu suuret odotuk INTEGROITU TUOTANTOKETJU INTEGROITU tuotantoketju alkaa Kemin kaivoksesta louhitusta kromimalmista saadusta rikasteesta ja siitä tuotetusta ferrokromista, joka on tärkeä ainesosa ruostumattoman teräksen valmistuksessa: juuri kromin ansiosta teräs ei ruostu. Maanalaisesta kaivoksesta louhittavasta kromimalmista saadaan murskauksen, jauhatuksen ja rikastuksen tuotteina pala- ja hienorikastetta. Rikasteet kuljetetaan kuorma autoilla 35 kilometrin päähän Outokummun Tornion ferrokromitehtaalle, jossa ne jalostetaan edelleen ferrokromiksi. Ferrokromi toimitetaan seosaineeksi viereiselle terässulatolle, josta teräsaihiot toimitetaan edelleen kuumavalssaamon kautta kylmävalssaukseen. Valmiit tuotteet teräsnauhat ja -levyt toimitetaan Torniosta asiakkaille ympäri maailman. Tällä hetkellä kromimalmia louhitaan noin 350 metrin syvyydessä 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 15

9 ASIAKKAALTA ASIAKKAALTA Käyttöpäällikkö Henri Simpasella on suuret odotukset uuden Cabletecin suhteen. LOUHINNAN VIISI VAIHETTA KEMIN KAIVOKSESSA Nro 1 Nro 2 VALMISTELEVA PERÄNAJO menee reilusti muiden vaiheiden edellä. Kromimalmin isäntäkivi on heikkoa karbonaattikiveä, jota on helppo porata mutta joka edellyttää massiivista tukemista. Peränajoa seuraavat ruiskubetonointi, verkotus ja lyhytreikäporaus. Kemin kaivos on Suomen suurin betonityömaa, vuosittainen ruiskubetonointimäärä on noin m 3. VAIJERIPULTITUKSESSA tunnelin seinämää vahvistetaan poraamalla siihen reikiä, täyttämällä reiät sementillä ja asentamalla niihin 6 11 metriä pitkät jännepunokset. Tuotekehitys ja toiminnan kehittäminen edellyttävät vuosien yhteistyötä Nro 3 TUOTANTOPORAUS toteutetaan alakätisenä pengerporauksena. Nro 4 Nro 5 PANOSTUS JA RÄJÄYTYS: louhosyksikkö louhitaan kahdessa erässä ja räjäytetään yhdellä kerralla. LASTAUS JA KULJETUS: Logistiikan hallinnalla on suunnittelussa iso osa: vuosittain käsitellään neljä miljoonaa tonnia kiveä, josta malmia on reilu kaksi miljoonaa ja loppu sivukiveä. Raakkutase on positiivinen: louhoksia ei pystytä täyttämään samaa tahtia louhinnan etenemisen kanssa ja sivukiveä viedään ajoittain myös maan pinnalle. Operaattori Jirka Järvenpää nauttii kun jokainen louhosperä on erilainen. set. Puomiston rakenne on sama kuin tuotantoporauslaitteessa, mikä mahdollistaa viuhka-automatiikan käytön. Pultituksessa on vuorokaudessa kuusi taukoa, ja jos jokaisen tauon aikana pystytään hyödyntämään automatiikkaa, merkitsee se paljon vaijeroinnin kokonaiskuvassa. Kaivoksen käyttöpäällikkö Henri Simpanen mainitsee erityisesti Atlas Copco -laitteiden hyvät suoritemäärät niin pitkäreikä- kuin vaijeripulttauksessakin. Yhtenäinen laitekanta mahdollistaa myös työryhmän kierron laitteiden välillä, koska laitteiden perusperiaatteet ovat samat. Lisäksi Atlas Copcon laitteiden hytit ovat mukavia ja työskentely on ergonomista. Vajaa kaksi vuotta sitten aloitettu poranterien teroituspalvelu kirvoittaa Simpaselta kehuja: Aikaisemmin hoidimme teroituksen itse, mutta ajan puutteen vuoksi kruunuja jäi terottamatta. Teroituspalvelu on aiheuttanut säästöä teräkustannuksissa, Huoltoyhteistyötä ollaan laajentamassa komponenttikorjaukseen. kun terien kierto on nopeaa ja kierrossa olevien kruunujen määrä on pieni. Porakalustohallintaa on tehostettu myös vuosittain tehtävällä porakaluston toimitussopimuksella. Kaikki käytössä oleva kalusto on Atlas Copco Secoroc -porakalustoa ja toimitussopimukseen sisältyy itse porakaluston lisäksi operaattoreille järjestettävät kaksi koulutustapahtumaa vuodessa sekä laitteiden säätöjen ja teroituspalvelun sekä laitekohtaisen porakaluston käytön seuranta ja raportointi. Huoltoyhteistyötä ollaan laajentamassa komponenttikorjaukseen. Sen tavoitteena on saada vähennettyä uusosien käyttöä ja vähentää varastoarvoa, jos päästään eroon osista, joita makaa pöydillä odottamassa korjausta. Järjestelmän avulla päästään myös vikojen juurisyyn äärelle ja voidaan välttää samojen vikojen toistuvia korjauksia. Atlas Copcon valmistumassa oleva uusi Kemin huoltokeskus tarjoaa komponenttikorjauksille hyvät tilat. KEMIN KAIVOKSEN JA ATLAS COPCON YHTEISTYÖN HEDELMIÄ Yhteistyökumppanien kanssa toimiessa pyritään pitkäaikaisiin suhteisiin, joilla saadaan varmistettua resurssien jatkuvuus. Tuotekehitys ja toiminnan kehittäminen edellyttävät vuosien yhteistyötä, päivittäisiä kontakteja paikallisesti sekä säännöllistä keskusteluyhteyttä ja tapaamisia, linjaa kaivoksenjohtaja Jyrki Salmi. Lista Kemin kaivoksessa alkaneista tuoteinnovaatioista onkin mittava: Kemin kaivoksesta alkunsa ovat saaneet muun muassa Cabletec, soijaputkiautomatiikka, viuhka -automatiikkaporaaminen soija putkien läpi ja viimeisimpänä etätukisovellus.kemissä pyritään olemaan teknologisen kehityksen aallonharjalla ja suhtaudutaan myönteisesti uuden teknologian hyväksikäyttöön ja uusien kehityspolkujen testaamiseen. Jyrki Salmi näkee kaivossektorin kehittymisen taustalla tärkeänä oppilaitosten, laitetoimittajan ja kaivosyhtiön vahvan kolmiyhteyden ja pitää kaivoksen ovet aina avoinna uuden teknologian testaamiseen kaivoksen kohdeympäristössä. KYSY MEILTÄ LISÄÄ Carl Hansen, Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab puh RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 17

10 ASIAKKAALTA ASIAKKAALTA TESTASIMME MELUN- VAIMENNUS HELIMÄKI AKUSTIKOT OY mittasi Mussalon sataman louhintatyömaalla Kotkassa Vilppulan Kivijalosteen SmartROC T40 -poravaunun äänitasoa melu vaimennuksella ja ilman. Mittauksen mukaan äänitehotaso poravaunun vieressä meluvaimennetulla puomilla oli 112 db ja vaimentamattomalla puomilla 121 db. Meluvaimennetulla poravaunulla yli 55 db.n alue ulottuu 300 metrin päähän poravaunusta, kun se vaimentamattomalla pora vaunulla ulottuu 800 metrin päähän. Melunvaimennus eristää ääntä tehokkaasti, mutta ei haittaa normaalia työskentelyä. Vilppulan Kivijalosteen Kari Mäkipää kiittelee töiden sujumisesta ammattitaitoista tiimiään ja Atlas Copcon laitteiden ominaisuuksia. Mäkipäällä on työmaalla kokenut kymmenen miehen työporukka irrotuksessa ja louheen siirtämisessä täyttöalueelle. Rikotuksen hoitaa pitkäaikainen yhteistyökumppani Maanrakennus Heimo Nieminen uudella Volvollaan. PORAVAUNUJEN UUSI SUKUPOLVI Mussalo laajenee Atlas Copcon voimin Mussalon sataman varastotila Kotkassa laajenee reilun seitsemän hehtaarin lisäalueella. Laajennuksesta osa louhitaan kallioalueelle ja osa syntyy ranta-alueen louhetäytöllä. Syyskuussa valmistuvan louhintaurakan hoitaa Vilppulan Kivijaloste. Mäkipäällä on pitkä kokemus Atlas Copcon poravaunuista ja viimeisin SmartROC T40 tuli käyttöön viime vuoden lopussa. Itse vaunun perustekniikka saa kiitosta hyvästä poraustehosta ja pienestä polttoaineenkulutuksestaan, mutta silti keskustelussa Mäkipään kanssa nousee selkeimmin esiin vaunuun hankittujen lisäominaisuuksien hyödyt. Uudella Carlsonin GPS-järjestelmällä pääsee helposti alle parin sentin tarkkuuteen isommillakin ruuduilla ja ohiporausta voidaan vähentää. Homma pysyy vaikeuksitta hallinnassa ja parhaimmillaan on porattu tuhatkunta reikää ampujen välillä ilman ongelmia, kiittelee Mäkipää. Toinen näkyvämpi lisävaruste uudessa vaunussa on melunvaimennusjärjestelmä, joka koteloi porauslaitteen tiiviisti ja estää melun pääsyn ympäristöön. Kotelointia voidaan avata ja sulkea ohjaamosta käsin, eikä se haittaa itse työskentelyä. Se poistaa melun tehokkaasti ja Kotkan työmaalla poran käynnis TEKSTI Kimmo Alakoski KUVAT Kimmo Alakoski tymistä ei parinkymmenen metrin päästä pystynyt havaitsemaan tuulimyllyjen melulta. ISKUVASARA SUURENI Peruskoneen tullessa keväällä vaihtoikään päätettiin siirtyä samalla astetta järeämpään koko luokkaan. Uudeksi alustaksi valikoitui Volvon EC380 EL ja vasaraksi Atlas Copcon HB Edelliseen HB 2500 malliin nähden tonnin verran lisääntynyt paino ja huomattavasti suurempi isku energia ovat tuntuvia muutoksia etenkin kovalla kivellä. Iskuvasaroissa käynnistystavan valinta, energian kierrätys ja automaattinen iskutehon ja -tiheyden säätö Uuteen vasaraan hitsattu lisäkulutuslevy helpottaa levyn vaihtoa ja säästää runkokoteloa kulutukselta. 18 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 19

11 ASIAKKAALTA HB iskuvasara on tehonyrkki louheen rikotukseen. 35 baarin kompressorit ovat kaksinkertaistaneet energiakaivojen poraussyvyyden. ASIAKKAALTA Viilennystä ja lämmitystä maaperästä HB-SARJAN ISKUVASARAT 1 Automaattinen iskutehon ja -tiheyden säätö AutoControl huipputeho käytössä vain tarvittaessa paras mahdollinen rikotusteho eri materiaaleille pienempi polttoaineen kulutus pienempi rasitus vasaralle ja peruskoneelle 2 3 Käynnistystavan valinta Start Select Tyhjäiskun esto voidaan tarvittaessa kytkeä pois päältä Energian kierrätys Energy Recovery 10 % suurempi iskutiheys samalla hydrauliteholla vähentää poltto aineen kulutusta vaimentaa tärinää vaimentaa melua Teho riittää usein rikkomaan kiven ensimmäisellä iskulla ja tarvittaessa automaattinen tehonsäätö antaa seuraavalle iskulle täyden tehon. Vasaran iskutiheyden selvä vaihtelu tuntui aluksi oudolta uudessa vasarassa, toteaa Nieminen. Pienempi vasara joutuu kovalla kivellä toimimaan lähes jatkuvasti täydellä teholla ja automatiikan toimintaa ei välttämättä edes huomaa. Koska vasara ei tarvitse jatkuvasti täyttä tehoa myöskään hydrauliikalta, ei polttoaineenkulutuskaan kasva rikottua tonnia kohti merkittävästi, vaikka peruskone suureneekin. KYSY MEILTÄ LISÄÄ Esa-Matti Polvi Oy Atlas Copco Louhinta tekniikka Ab puh Rototec poraa auringon energiaa hyödyntäviä energiakaivoja. TEKSTI Anna-Mari Tikander KUVAT Rototecin kuvapankki R ototecin perustivat Mikko ja Timo Ojanne, jotka toivat energiaporaukseen kokonaisvaltaisemman ruotsalaisen konseptin. Yritys otti myös ensimmäisenä Suomessa käyttöön korkeamman, 35 baarin työpaineen, mikä kaksinkertaisti poraussyvyyden 400 metriin ja mahdollisti sen, että suuremmat kiinteistöt saadaan lisättyä saman maalampökokonaisuuden piiriin. Samalla työn tuottavuus lisääntyi, kun sama yksikkö saa aikaan enemmän kaivoja. Rototec otti myös käyttöön kustannustehokkaammaan 4,5 tuuman reiän. ROTOTEC JA ATLAS COPCO Rototecilla on käytössä yli 40 Atlas Copcon korkeapainekompressoria ja reiät porataan Atlas Copcon 115 mm:n poraterillä. Atlas Copcon kompressorit ovat olleet menestyksemme tae. Ilman 35 baarin kompressoreita emme olisi saaneet sellaista harppausta kilpailijoihin nähden, kuvailee myyntijohtaja Jouni Salakari yhteistyön merkitystä. Atlas Copco on myös aina ollut luotettava poraustarvikkeiden toimittaja. On ollut etu, että paineilmaosaaminen huoltoa myöten on tullut samasta talosta. Tuoreimpana hankintana ovat alkukesästä ostetut Atlas Copcon uuden suku polven Y35-kompressorit. Salakari luonnehtii niitä ehdottomasti paremmiksi ja tehokkaammiksi kuin edeltäjänsä ja mainitsee erityisesti niissä käytettävät Scanian moottorit. Ensimmäisena kahtena toimintavuotenamme asiakkaille piti kertoa maalämmöstä ja vakuuttaa sen toimivan oikeasti, sen jälkeen maalämpöä ei ole tarvinnut markkinoida, kertoo Salakari. Meillä on vahva usko tulevaisuuteen, Suomessa on edelleen öljylämmitteistä taloa. KYSY MEILTÄ LISÄÄ Antti Nisonen Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab puh RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 21

12 TUOTTEET HYDRAULISET LISÄLAITTEET KATSO LISÄTIEDOT UUTTA NYT PARANNAMME PALVELUA Iskuvasaramallisto uudistuu ANNA-MARI TIKANDER Uusi huoltokeskus Kemiin ISKUVASAROIDEN suurin HB-sarja ottaa syksyn aikana lisää teknistä etumatkaa tavallisiin, kun jo sinällään ainutlaatuinen StartSelect-käynnistystavan valinta muuttuu automaattiseksi. Uusi Intelligent Protection System -venttiili toimii yhteistyössä tehonsäätöventtiilin kanssa ja mahdollistaa vasaran käynnistämisen painamatta terää estettä vasten, mutta kytkee tyhjäiskun eston päälle automaattisesti, jos vasara on käynyt täydellä teholla. Toiminnon ansiosta vasara pysähtyy heti suurempien kappaleiden rikkoutuessa, mutta kevyempien lohkareiden rikkominen helpottuu. Keskikokoinen MB-sarja sai uuden 1650-mallin keväällä, ja syksyn aikana koko sarja tulee muuttumaan vastaavaksi. Kaikki mallit toimivat nyt ilman korkeapaineakkua, ja runkokotelo on aiempaa lyhyempi. Huoltoluukku on katettu kaksiosaisella teräslevyllä ja rasvari on sijoitettu vaakatasoon, paremmin suojaan kolhuilta. Iskuvasaramallistomme on näyttävästi esillä Maxpossa. Maxpo-näyttely Hyvinkään lentokentällä MAANALAISET LAITTEET BOOMER E2 BOOMER E2 -tunnelinporauslaite nähtävillä Maxpo-näyttelyssä. Sen peittoala ulottuu 112 neliömetriin, mutta kompaktin rakenteensa ansiosta se mahtuu pienempiinkin tunneleihin. MAXPO NÄYTTELY järjestetään Hyvinkään lentokentällä Olemme paikalla jokaisena messupäivänä aamuyhdeksästä alkaen ja löydät meidät osastolta A91. Tule juttelemaan ja juomaan kuppi kuumaa kanssamme tässä muutama poiminta näyttelylaitteistamme.. VALOMASTOT 5000 m 2 on pinta-ala, jonka siirrettävä LED HiLight -valomasto valaisee 20 luksin valoteholla. Lähde: Pohjois-Suomen kaivosteollisuuden kehittyminen on lisännyt huoltopalveluidemme kysyntää. TEKSTI Panu Kaukinen KUVA Atlas Copco P ohjoisen alueen huoltoorganisaatiomme koko on 16 henkilöä, ja se palvelee asiakkaitamme huolto sopimustöissä, työmailla, huoltohallillamme sekä teknisessä tuessa. Kaivosyhtiöiden ja alueella toimivien urakoitsijoiden kasvavien tarpeiden myötä on tullut myös ajankohtaiseksi parantaa pohjoisen huoltotilojemme kapasiteettia, kuten vuonna 2014 teimme Etelä-Suomessa muuttaessamme päätoimipaikkamme Vantaan Tuupakasta Hakkilaan. Tämä on osa myyntiyhtiömme jälkimarkkinastrategiaa, jonka myötä investoimme toimitiloihimme ja työntekijöihimme nostaaksemme palvelutasomme huippuluokkaan. Virallisesti huoltokeskus avataan syksyn aikana, mutta kunnostus- ja varustelutyöt ovat olleet käynnissä jo pidemmän aikaa. Suurempien tilojen ja ajanmukaisten välineiden ratkaisevana erona aiempaan huoltopisteeseen ovat paremmat valmiudet tehdä louhintalaitteiden ja niiden komponenttien kunnostuksia ja peruskorjauksia, joilla voidaan nostaa louhintalaitteiden käytettävyyttä ja jatkaa niiden elinkaarta kustannustehokkaasti. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme kilpailukykyistä palvelua, jolla valmistamiemme louhintalaitteiden korkeaa tuottavuutta pystytään ylläpitämään erin omaisella tasolla. Palvelun kulmakivenä on tehtaamme ja myyntiyhtiömme saumaton yhteistyö, jolla varmistamme työn korkean laadun, laitteiden optimaalisen toiminnan sekä viimeisimpien uudistuksien hyödyntämisen. Tätä me tarjoamme Teille nyt myös uudessa Kemin huoltokeskuksessamme tervetuloa tutustumaan 13.9! KATSO LISÄTIEDOT TERVETULOA AVAJAISIIN 13.9 Atlas Copcon Kemin huoltokeskus Varikonkatu Kemi 22 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 23

13 YHTEYSTIEDOT YHTEYSTIEDOT Meillä on koko Suomen kattava huolto, ota yhteyttä! KAIVOS- JA LOUHINTATEKNIIKAN MYYNTI KITTILÄ MA ANPÄ ÄLLISET PORAUSL AIT TEET MAANALAISET LAITTEET GEOTEKNINEN PORAUS TUTKIMUSK AIRAUS HYDRAULISET LISÄLAITTEET HUOLLON JOHTO JA HALLINTO KEVITSA KEMI * RAAHE HAAPAVESI KIURUVESI Sami Niiranen p Kari Erkko, Etelä-Suomi p Esa-Matti Polvi, Keski- ja Pohjois-Suomi p Carl Hansen p Ville Siekkinen p kaivonporaus Teemu Rehn p maaporaus Ville Siekkinen p PORAK ALUSTO Kimmo Alakoski p Panu Kaukinen Huoltoliiketoiminnan päällikkö p Harri Alalahti Tuotepäällikkö, huolto ja varaosat p Riku Heinonen Logistiikkapäällikkö p Antti Kautto Huollon hallinto p Tomi Juutilainen Huollon hallinto p TEKNINEN TUKI Mika Mäkelä Huoltoasentaja Puhelin: mika.makela@fi.atlascopco.com VANTAA* *Kemissä ja Vantaalla palvelevat myös huoltokeskuksemme. KAIVOS- JA LOUHINTA TEKNIIKAN HUOLTOASENTAJAT Pohjois-Suomi Pertti Keskitalo Sami Savolainen Hannele Vuorimies p Heikki Räsänen Tuotepäällikkö p Kari Erkko, Etelä-Suomi p Esa-Matti Polvi, Keski- ja Pohjois-Suomi p Carl Hansen p Ville Siekkinen p Teemu Rehn p Keijo Oinas Tekninen tuki, kouluttaja p Kjell Tikander Tekninen tuki, kouluttaja p Antti Nevalainen Osmo Punkkinen Varaosatuki p Kristian Tuokkola Matti Kitinprami Tero Sainkangas Kim Halonen HUOLLON MY YNTI Kimmo Oinas Ossi Kleemola RAKENNUSTEKNIIKAN MYYNTI Aki Hirvioja SÄHKÖPOSTIT Pasi Tapaninen Tuomas Piilonen Carl Hansen p Kari Erkko, Etelä-Suomi p Esa-Matti Polvi, Keski- ja Pohjois-Suomi p Ville Siekkinen p Juho Mäkitalo Kari Martin Etelä-Suomi Antti Nisonen p korkeapaine kompressorit Eemeli Erola p Generaattorit ja valomastot, käsikäyttöiset rakennuskoneet Pekka Kabanow p siirrettävät kompressorit, maantiivistäjät KAIVOS- JA LOUHINTATEKNIIKAN HUOLTO, VARAOSAT JA LOGISTIIKKA HUOLTO, POHJOIS-SUOMI HUOLTO, ETEL Ä-SUOMI RAKENNUSTEKNIIKAN HUOLTO VARAOSAT Matti-Pekka Allonen Tero Lång Markus Matikainen Tuomas Salonen Mika Mäkelä Rasmus Eskelinen ESITTELYSSÄ ATLASCOPCOLAINEN Mika on työskennellyt Atlas Copcos sa vuodesta Hän huol taa hydraulisia porakoneita, jot ka ovat kaikkien porauslaitteiden sydämiä. Mikan mukaan paras ta työssä ovat ehdottomasti laa dukkaat tuotteet. PORAKONETOHTORI Harri Alalahti Vt. työnjohtaja p Seija Lahtinen Työnjohtaja p RAKENTAMINEN & LOUHINTA Elli Avonius Asiakaspalvelu p /2017 Jarno Savikko Asiakaspalvelu p Juha Hietamies Asiakaspalvelu p Markus Malmberg Asiakaspalvelu p Jani Saastamoinen Varastotyöntekijä p Eero Vainikka Huoltoliiketoiminnan päällikkö p Sami Torri Työnjohtaja p Mauro Sivonen Esko Sirviö RAKENNUSTEKNIIKAN HUOLTOASENTAJAT Niklas Karlsson Minna Koivunoksa Marko Lindqvist Risto Salin 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 25

14 EPIROC EPIROC Atlas Copcosta Epiroc Atlas Copcon kaivos- ja louhintalaitteet irtautuvat Epiroc konserniksi TEKSTI Anna-Mari Tikander KUVA Zoja Ristikankare / Berry Creative T ammikuussa kaivos- ja louhintateollisuudessa jysähti suuri uutinen, kun ilmoitettiin Atlas Copco -konsernin jakatumisesta kahteen osaan. Teollisuuskompresso rit ja -työkalut jatkavat Atlas Copcona, mutta kaivos- ja louhintatekniikka sekä kaivinkoneiden hydrauliset lisälaitteet kuuluvat ensi vuodesta lähtien Epiroc-konserniin, joka toimii louhinnan, kaivosteollisuuden ja yhteis EPIROCILLE ON VALITTU VIISI PAINOPISTEALUETTA: kasvu, automaatio, digitalisaatio, prosessien laadukkuus ja johtajuus. kuntarakentamisen saralla. Toiminnallisesti nykyinen rakenne säilyy, sillä vakaa organisaatio on jo olemassa valmiina. Jakautumisen myötä molemmat yhtiöt pystyvät entistä paremmin fokusoitumaan oman toimialansa asiakkaisiin. Olemme niin tyytyväisiä Atlas Copcoon, että on ihan mahtavaa, että meillä on tulevaisuudessa kaksi Atlas Copcoa, sanoo hallituksen puheenjohtaja Hans Stråberg. Myös Atlas Copco Louhintatekniikan toimitusjohtaja Sami Niiranen näkee muutoksen loistavana mahdollisuutena palvella asiakkaita entistä paremmin: Se, että Epiroc keskittyy yksinomaan kaivos-ja louhintatekniikkaan sekä yhteiskuntarakentamiseen, tulee tehostamaan toimintaamme merkittävästi. Tämä tulee näkymään niin EPIROCIN ASIAKASJAKO 2 % Valmistava teollisuus 1 % Prosessiteollisuus 33 % Yhteiskuntarakentaminen 3 % Kaivos- ja louhintateollisuus 8 % Palvelut 12 % Yhteiskunta rakentaminen 2 % Palvelut ATLAS COPCON ASIAKASJAKO ATLAS COPCO VS. EPIROC 2 % Muut 60 % Kaivos- ja louhinta teollisuus 8 % Muut 51 % Valmistava teollisuus YHTIÖ ATLAS COPCO EPIROC myynnissä, huollossa, asiakaspalvelussa kuin tuotekehityksessäkin. Globaali organisaatiorakenteemme yksinkertaistuu, mikä mahdollistaa asioiden tehokkaamman käsittelyn ja nopeamman päätöksenteon. Epiroc tulee myös panostamaan erittäin vahvasti tiedon hallintaan, digitalisaatioon sekä automaatioon, missä suomalaiset asiakkaat tulevat olemaan merkittävässä roolissa. 19 % Prosessiteollisuus Fokus Teollisuus Kaivos- ja louhinta tekniikka, yhteiskuntarakentaminen Sisältyvät toimialat ja divisioonat Kompressoritekniikka, vakuumitekniikka, teollisuustekniikka, siirrettävä energia, Specialty Rental Kaivos- ja louhintatekniikka, Rakennuskoneet Liikevaihto BSEK 74 BSEK 28 Työntekijöitä Listautumispaikka Nasdaq, Tukholma Nasdaq, Tukholma 2018 alkaen Pääkonttori Sickla, Ruotsi Sickla, Ruotsi Epiroc listautuu pörssiin vuoden 2018 toisella vuosineljänneksellä, kun asialle on saatu hyväksyntä huhtikuun yhtiökokouksessa. Yhtiön nimi, Epiroc, valittiin yli 1000 nimiehdotuksen joukosta. Latinaksi ja Kreikaksi epi tarkoittaa päätettä -ssa, -ssä. Roc tulee sanasta kivi (rock). Se on tärkeimpiä materiaaleja, joiden parissa yhtiö toimii, ja viestii lujuutta ja pysyvyyttä. Hydrauliset lisälaitteet omaksi divisioonakseen A tlas Copcon organisaatiossa hydrauliset lisälaitteet olivat osa Rakennuskoneiden divisioonaa, mutta Epirocissa lisälaitteet ja niiden huolto muodostavat oman HAT-divisioonan. Jatkossa Atlas Copcon rakennuskoneet keskittyvät entistäkin selkeämmin konevuokraamoiden ja rakennusliikkeiden palveluun, kun taas lisälaitteille Epirocin urakoitsijoista, infrarakentajista ja kaivosyrityksistä koostuva asiakaskunta on Atlas Copcon rakennuskoneet keskittyvät entistäkin selkeämmin konevuokraamoiden ja rakennusliikkeiden palveluun hyvin pitkälle sama. Suomen ja Baltian osalta suurimpana muutoksena jälkimarkkinointitoiminnot palaavat laitemyynnin yhteyteen. Lisälaiteasiakkaille kulutustavaroiden ja huollon saatavuus ovat itse laitettakin tärkeämpiä tekijöitä. Helpoimmin tämä on järjestettävissä kun myös nämä palvelut voi hankkia tutulta myyjältä, toteaa tuoteryhmäpäällikkö Kimmo Alakoski. Lisälaitehuolto nojaa jatkossa entistäkin vahvemmin jälleenmyyjien ja sopimushuoltojen kattavaan verkostoon. Lisälaitteiden toimivuuden kannalta alustakoneiden hydrauliikan osaaminen on avainasemassa ja tätä osaamista löytyy luonnollisimmin kavereilta, jotka tekevät raskaan kaluston huoltoja, kertoo Alakoski. Yritysjärjestelyllä on vaikutuksia myös laitteiden tuotantoon, ja jatkossa lisälaitteet Eurooppaan valmistetaan kahdella tehtaalla. Pieniä, alle tuhannen kilon iskuvasaroita valmistava Kalmarin tehdas Ruotsissa saa kipeästi kaipaamaansa lisätilaa. Suuria vasaroita ja purkulaitteita valmistava Essenin tehdas Saksassa ottaa ohjelmaansa aiemmin Bulgaria tehtaalla valmistetut purkukourat ja hydrauliset täryt vielä kuluvan syksyn aikana. 26 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 1/2017 1/2017 RAKENTAMINEN & LOUHINTA 27

15 Tulossa 2018 Epiroc Finland

TYÖTURVALLISUUS, ENERGIATEHOKKUUS KAPASITEETTI

TYÖTURVALLISUUS, ENERGIATEHOKKUUS KAPASITEETTI TYÖTURVALLISUUS, ENERGIATEHOKKUUS KAPASITEETTI OY Atlas Copco Louhintatekniikka AB Ilkka Eskola 2 TURVALLISUUS JA ERGONOMIA ERGONOMICS TURVALLISUUS Radio-ohjausjärjestelmä (RRC) Radio-ohjauslaitteessa

Lisätiedot

Kaivosalaan investoidaan

Kaivosalaan investoidaan Kaivosalaan investoidaan Suomessa tapahtuu kaivosalalla paljon hyviä asioita. Toukokuun lopulla nähtiin taas merkittävää panostusta tulevaisuuteen kun Suomen Rakennuskone Oy luovutti E. Hartikainen Oy:lle

Lisätiedot

Epiroc Finland tänään. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät Sari Koivisto, Huoltoliiketoiminnan päällikkö, Epiroc Finland Oy Ab

Epiroc Finland tänään. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät Sari Koivisto, Huoltoliiketoiminnan päällikkö, Epiroc Finland Oy Ab Epiroc Finland tänään Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 17.1.2019 Sari Koivisto, Huoltoliiketoiminnan päällikkö, Epiroc Finland Oy Ab Vuonna 2018 Atlas Copcon kaivos- ja louhintatekniikan toimialasta

Lisätiedot

Outokumpu Tornion Operaatiot. Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos

Outokumpu Tornion Operaatiot. Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos Outokumpu Tornion Operaatiot Maailman integroiduin ruostumattoman teräksen tuotantolaitos 17.4.2018 1 Integroitu tuotanto FeCr-tuotanto Ruostumattoman teräksen tuotanto Oma kromimalmi: varma saatavuus

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu 5.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Kaitaan ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaa-alueet, työajat ja vaiheet, projektipäällikkö

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu 10.3.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Finnoon ratatunnelin ja aseman louhinta: työmaaalueet, työajat ja vaiheet,

Lisätiedot

Kaivukoneporalaitteet

Kaivukoneporalaitteet Kaivukoneporalaitteet ADVANCED DRILLING TECHNOLOGY ExcaDrill tekee ylittämättömistä esteistä väliaikaisia Tämä on sinun ja kallion välinen asia. Mies vastaan luonnon kovin mahdollinen pinta. Vastustaja

Lisätiedot

Metro länteen asukastilaisuus

Metro länteen asukastilaisuus Metro länteen asukastilaisuus 25.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Espoonlahden aseman ja ratatunnelin louhinta: työmaa-alueet, työajat ja -vaiheet, projektijohtaja

Lisätiedot

DIGITALISAATIO LOUHINNAN DIGITALISAATIO KIVIAINESTUOTANNOSSA Digitaalisen tietotekniikan yleistyminen arkielämän toiminnoissa [Wikipedia]

DIGITALISAATIO LOUHINNAN DIGITALISAATIO KIVIAINESTUOTANNOSSA Digitaalisen tietotekniikan yleistyminen arkielämän toiminnoissa [Wikipedia] LOUHINNAN DIGITALISAATIO KIVIAINESTUOTANNOSSA Kiviaines- ja murskauspäivät 19.1.2018 Tuomo Pirinen Sandvik Mining and Rock Technology tuomo.pirinen@sandvik.com DIGITALISAATIO Digitaalisen tietotekniikan

Lisätiedot

Kopadi Oy - BROKK valikoima

Kopadi Oy - BROKK valikoima Kopadi Oy - BROKK valikoima Miksi valita kauko-ohjattava Brokk purkurobotti? Seitsemän eri koko / painoluokkaa sisältävä tuoteohjelma. 500 kg:n Brokk 60:stä aina 10 000 kg painavaan Brokk 800:aan. Koneet

Lisätiedot

LOUHINNAN LAATU AVOLOUHINNASSA

LOUHINNAN LAATU AVOLOUHINNASSA Vuoriteknikot Ry:n jatkokoulutuspäivät Espoossa 26. 27.5.2016 LOUHINNAN LAATU AVOLOUHINNASSA PORAUKSEN OPTIMOINTI AVOKAIVOKSILLA JA MURSKETUOTANNOSSA Jouko Salonen, Louhintaosaaminen, Sandvik Mining &Construction

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Sammalvuoren varikon louhinta; työmaa-alue, työajat ja -vaiheet

Lisätiedot

Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa

Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa Laikas Oy on toimialueensa MARKKINAJOHTAJA konepajateollisuudessa Laikas Oy on vuonna 2005 perustettu tekniseen tukkukauppaan ja huoltopalveluihin erikoistunut perheyritys. Päätoimipaikkamme on Vieremällä

Lisätiedot

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy

Länsimetro Soukan kirjastolla Länsimetro Oy Länsimetro Soukan kirjastolla 25.9.2017 Länsimetro Oy Metro pääkaupunkiseudulla Länsimetro - 21 km - 13 asemaa - Varikko Sammalvuoressa Itäjatke Metro (avattu 1982) - 21 km (6 km tunnelissa) - 17 asemaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus III/2006

Osavuosikatsaus III/2006 Osavuosikatsaus III/2006 23.10.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Kolmas neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Kolmannen neljänneksen tulos Tulosnäkymät 2 23.10.2006 Juha

Lisätiedot

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus Liikevoittomarginaali parani Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Kemin kaivoksen syventäminen - DeepMine hanke

Kemin kaivoksen syventäminen - DeepMine hanke Kemin kaivoksen syventäminen - DeepMine hanke Outokumpu, Business Area Europe, Tornio Operations Kemi Mine / Kemin kaivos Jyrki Salmi Kaivoksenjohtaja 5.2.2018 Turvallisuus ensin kaikissa toiminnoissa

Lisätiedot

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari

Lisätiedot

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Sarja i.comp 3 Mahdollisuuksien summa tekee siitä erilaisen. Uuden käyttökonseptin ansiosta i.comp 3 tuottaa yksilöllisesti työn vaatiman paineilman.

Lisätiedot

Green Means -esimerkkejä. Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta

Green Means -esimerkkejä. Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta Prima Power -tuoteohjelman jatkuvalla kehittämisellä on pitkät perinteet. Päämäärinä ovat olleet suurempi joustavuus ja parempi käyttötalous,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija

Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kestäviä kallio- ja maaperätutkimuskoneita vaativiin olosuhteisiin Geomachine Oy on vuonna 1984 perustettu kallio- ja maaperätutkimuslaitteiden

Lisätiedot

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONE Pörssi-ilta 25.3.2013, Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Vuosi 2012 lyhyesti KONE lyhyesti myynnin ja henkilöstön jakautuminen vuonna 2012 Liikevaihto liiketoiminnoittain, yhteensä 6,3 miljadia

Lisätiedot

NSS- aluekoulutus Kevät 2015

NSS- aluekoulutus Kevät 2015 NSS- aluekoulutus Kevät 2015 Huippuluokan tuotetieto laadukkaan - Nopeasti muuttuva tuotetieto - Tuotteiden vertailtavuus - ETIM mitä se on ja miten se vaikuttaa suunnittelijalle? - Kevään uutuustuotteita

Lisätiedot

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan koulu

Metro länteen Asukastilaisuus Soukka Soukan koulu Metro länteen Asukastilaisuus Soukka 6.10. Soukan koulu Länsimetro Oy Ohjelma Hankkeen esittely toimitusjohtaja Matti Kokkinen, Länsimetro Oy Kiinteistökatselmukset projektipäällikkö Eero Hurmalainen,

Lisätiedot

Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen. - Älykäs, hallittu talotekniikka -

Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen. - Älykäs, hallittu talotekniikka - Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen - Älykäs, hallittu talotekniikka - Agenda Mistä on kyse? Hyödyt Älykäs talotekniikan ohjaus käytännössä Miksi HomeSoft? Tekninen ratkaisu

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj p. 0300 870 414 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennen kaikkea tekijänsä asenteesta! Myynnin parhaat

Lisätiedot

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI

ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI ASIAKASLUPAUKSEMME HELSINKI 02 ASIAKKAAMME PARAS KUMPPANI Meillä Swagelok Helsingissä on tavoitteena aina tyytyväinen asiakas. Haluamme tehdä joka päivä parhaamme asiakkaidemme eteen. Asiakaspalvelu Tarjoamme

Lisätiedot

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen

Lisätiedot

Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 1

Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 1 Materiaalikansio Hio-Mex 15.6.2012 2 Sisältö 1. HIO-MEX... 3 1.1 Yritys... 3 1.2 Yhteystiedot... 3 1.2.1 Tilaukset... 3 1.2.2 Markkinointi ja jälkimarkkinointi... 3

Lisätiedot

PAAKKOLA CONVEYORS OY

PAAKKOLA CONVEYORS OY PAAKKOLA CONVEYORS OY Paakkola Conveyors Paakkola Conveyors on modernien, toimintavarmojen kuljetinjärjestelmien toimittaja kaivannaistoiminnan ja raskaan perusteollisuuden tarpeisiin. Paakkolan vahvuudet

Lisätiedot

Ammattilaisen elämä helpommaksi

Ammattilaisen elämä helpommaksi Ammattilaisen elämä helpommaksi Kaikki tuotteet saman katon alta, LVI, Teollisuus, Koneet ja Työkalut, Sähkö, Kylmä ja Tee-Se-Itse. Helppoa, vaivatonta ja kustannustehokasta, eikö totta! Ahlsell minuutissa

Lisätiedot

Nokian Hakkapeliitta Truck F2. Eturengas talven ammattilaisille

Nokian Hakkapeliitta Truck F2. Eturengas talven ammattilaisille Nokian Hakkapeliitta Truck F2 Eturengas talven ammattilaisille Suunnittelulla on syynsä Nokian Hakkapeliitta Truck F2 on uusi referenssiluokan eturengas vaativaan talvikäyttöön. Sen monien huippuunsa hiottujen

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

Geo- ja kiertotalouden kehittäjä

Geo- ja kiertotalouden kehittäjä Geo- ja kiertotalouden kehittäjä Arto Peltokorpi Member of the Board, CFO Business Finland Ohituskaista maailmalle 2.5.2019 Rovaniemi Historiaa jo kolmannessa polvessa 65 vuoden kokemus kaivos- ja teollisuusalan

Lisätiedot

Ennen asennuksen aloittamista:

Ennen asennuksen aloittamista: Asennusopas Asennusopas Ennen asennuksen aloittamista: 1. Ennen asennuksen aloittamista varmistu että olet hankkinut oikean lukkopesän, joka sopii lukkoon. Yleisesti käytössä oleviin oviin oikeat lukkopesät

Lisätiedot

5. Laske lopuksi pisteet yhteen ja katso, minkä palkintoesineen keräämilläsi kultahipuilla tienasit.

5. Laske lopuksi pisteet yhteen ja katso, minkä palkintoesineen keräämilläsi kultahipuilla tienasit. KULTAKISA Tervetuloa pelaamaan Heurekan Maan alle -näyttelyyn! Kultakisassa sinun tehtävänäsi on etsiä näyttelystä kultahippusia eli geologiaa, kaivostoimintaa ja maanalaisia tiloja koskevia tiedonmurusia.

Lisätiedot

Ja sinut nähdään uudessa valossa.

Ja sinut nähdään uudessa valossa. Ja sinut nähdään uudessa valossa. Jarno Hellman Valoa seminaari 24.11.2016 Valmistus Suomessa Yhtiö aloittanut toimintansa vuonna 2009 Suomalainen omistus Sisävalaistuksen rinnalle ulkovalaistus vuonna

Lisätiedot

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ TEOLLISUUSNOSTURIT YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO TYÖPISTENOSTURIT CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ Konecranes CLX-ketjunostin UUDISTA

Lisätiedot

Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen).

Metallien valmistus. Kuva1: Louhittua kuparikiisua. Kuparikiisu sisältää jopa 35% kuparia. (Kuva:M.Savolainen). Metallien valmistus malmin etsintä Perinteisesti uusien malmiesiintymien jäljille on täällä pohjolassa päästy irtokiviä etsimällä. Kun tunnetaan jääkauden kulkusuunnat, voidaan päätellä, mistä suunnasta

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2010 Keskeistä tammi kesäkuun osavuosikatsauksessa Markkinoiden piristyminen jatkui kaikissa segmenteissä Q2:lla saadut tilaukset

Lisätiedot

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE TALVIVAARA SUURIKUUSIKKO LAATU TYÖTURVALLISUUS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Laadukkaan toimintamme runkona on työturvallisuus, joka kattaa kaikki projektin vaiheet suunnittelusta

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

REDOFLOW. Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille. Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten

REDOFLOW. Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille. Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan tarpeita silmällä pitäen: se on kustannustehokas,

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA Liikkuvuus Tuottavuus Monitoimisuus Ympäristövastuu Luo mahdollisuuksia www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. Tähän eivät muut pysty. Kaiva, kuormaa, nosta ja

Lisätiedot

KUNNOSSAPIDON HISTORIAA

KUNNOSSAPIDON HISTORIAA KUNNOSSAPIDON HISTORIAA OUTOKUMMUN KAIVOKSELLA Seppo Tolonen Kunnossapidon osastopäällikkö 16.3.2018 Ensimmäinen korjauspaja Kumpu B sijaitsi Trustedtin patsaan läheisyydessä ja siellä pajatoiminta aloitettiin

Lisätiedot

Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa

Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa Lähde: Antti Vanhatalo, Group Vice President, Business Development, Konecranes Kuvat: Konecranes www.konecranes.fi 9.9.2008 Taustaa Konecranes

Lisätiedot

Tarjoaa korkealaatuisia, kotimaisia maa- ja kaukolämpöratkaisuja, sekä laadukasta ja luotettavaa kaivonporausta

Tarjoaa korkealaatuisia, kotimaisia maa- ja kaukolämpöratkaisuja, sekä laadukasta ja luotettavaa kaivonporausta Gebwell Oy Tarjoaa korkealaatuisia, kotimaisia maa- ja kaukolämpöratkaisuja, sekä laadukasta ja luotettavaa kaivonporausta Perustettu vuonna 2005 Pääkonttori ja tuotanto sijaitsevat Leppävirralla Työllistää

Lisätiedot

septima tuotannon uusi elämä

septima tuotannon uusi elämä septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan

Lisätiedot

Tuotantoprosessi Torniossa ja Kemin kaivoksella

Tuotantoprosessi Torniossa ja Kemin kaivoksella Tuotantoprosessi Torniossa ja Kemin kaivoksella 1 KEMIN KAIVOS Kemin kaivoksen koko malmintuotanto tuotetaan maan alta. Louhittavat tunnelit eli perät tuetaan kalliopulteilla ja tarvittaessa verkotuksella

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan

Lisätiedot

KEVYTNOSTURIJÄRJESTELMÄT

KEVYTNOSTURIJÄRJESTELMÄT TEOLLISUUSNOSTURIT Ydinvoimalanosturit SATAMANOSTURIT Raskaat haarukkatrukit KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO KEVYTNOSTURIJÄRJESTELMÄT XA-KEVYTNOSTURI- JÄRJESTELMÄT Konecranes Tehokkuutta ALUMIINIPROFIILILLA

Lisätiedot

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä

Lisätiedot

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta Liikkuvien työkoneiden etäseuranta TAMK IoT Seminaari 14.4.2016 2 1) IoT liiketoiminnan tukena 2) Iot ja liikkuvat työkoneet 3) Case esimerkit 4) Yhteenveto, johtopäätökset, tulevaisuuden näkymät Cinia

Lisätiedot

perustyökalu Joka verstaan Bosch-pylväsporakone PBD 40

perustyökalu Joka verstaan Bosch-pylväsporakone PBD 40 Joka verstaan perustyökalu Bosch-pylväsporakone PBD 40 UUTUUS! Bosch-pylväsporakone PBD 40 suurimpaan tarkkuuteen ja käyttömukavuuteen. Lisätietoja löydät osoitteesta www.bosch-do-it.fi. Rakentajan ja

Lisätiedot

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Avoinkirje kasvihuoneviljelijöille Aiheena energia- ja tuotantotehokkuus. Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Kasvihuoneen kokonaisenergian kulutusta on mahdollista pienentää

Lisätiedot

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Digipolis Oy:n taustaa Kemin Digipolis Oy perustettu 1993 omistus: Kemi, Tornio, Keminmaa,

Lisätiedot

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv)

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Kaikki mahdollisuudet, täysi vastuu Atlas Copco tarjoaa juuri asiakkaan liiketoimintaan sopivat

Lisätiedot

Täydelliseen puhdistukseen

Täydelliseen puhdistukseen T 12/1 eco!efficiency Täydelliseen puhdistukseen Tehokas, taloudellinen, hiljainen 40% energiansäästö hiljainen vain 56 db(a) Ei mikä tahansa imuri Uusi T 12/1 eco!efficiency on erilainen pölynimuri. Se

Lisätiedot

HEINOLA. kuivaamot. Kari Kiiskinen

HEINOLA. kuivaamot. Kari Kiiskinen kuivaamot HEINOLA kuivaamot Kari Kiiskinen HEINOLAN SAHAKONEET OY:N kuivaamotiimillä on kymmenien vuosien laaja kokemus pohjoismaisen sahateollisuuden vaativista tuotantoolosuhteista sekä näihin olosuhteisiin

Lisätiedot

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 08-8 Uutuus, 1 ton sarjaan

Lisätiedot

Kilpailuetua viestinnän ratkaisuilla. Jorma Kallio Jouni Keltanen Timo Lillbacka

Kilpailuetua viestinnän ratkaisuilla. Jorma Kallio Jouni Keltanen Timo Lillbacka Kilpailuetua viestinnän ratkaisuilla Jorma Kallio Jouni Keltanen Timo Lillbacka Jorma Kallio, toimitusjohtaja, CCC CCC Kansainvälinen suomalainen Vuodesta lähtien yli menestyksekästä asiakasprojektia yli

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Mari Huupponen, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari BUUSTIa kansainvälistymisestä, Lahti 9.4.2015 Aiheitamme tänään 1. Ruotsin markkinat

Lisätiedot

NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu. Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo.

NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu. Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo. NIBE maalämpöpumppujen myynti, asennus, huolto ja suunnittelu Lämpöpumppu+lämpökaivo+lattialämmitys+käyttövesikaivo. Kaikki yhdeltä toimittajalta!! KYSY ILMAINEN MITOITUSSUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO.

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 7-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 135-7 Sivu 2 E N T R E P O T

Lisätiedot

Nro 354 voimassa 30.9.2016

Nro 354 voimassa 30.9.2016 Nro 354 voimassa 30.9.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että T Maijala Oy Y-tunnus 0648504-5 kotipaikka Haapajärvi

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi.

dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi. dmg mori LifeCycle Services dmg mori Suomi ja Baltia Palvelumme tuovat lisätehoa toimintaasi. 24/7-huoltopalvelu karapalvelu Luotettava, nopea, suora. varaosapalvelu kolme tärkeintä palvelua käyttäjille!

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Saadut tilaukset kasvoivat 49 % MEUR 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008 2009 2010 8.3.2011 3 Liikevaihto oli vuoden 2009 tasolla

Lisätiedot

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön KULJETUSAJONEUVOON KIINNITETTÄVÄT VANKKATEKOISET HYDRAULISET LUOTETTAVAT Chicago Pneumatic -ISKUVASARAT ON RAKENNETTU KESTÄMÄÄN.

Lisätiedot

Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu

Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu Työkoneet, tuotekehitys ja muotoilu Sampo Oy, puimurin kehitys, vasemmalla luonnos ja oikealla valmis tuote Normet Oy, kaivosajoneuvon kehitys Tana Oy, kaatopaikkajyrän kehitys Logset Oy, Titan harvesterin

Lisätiedot

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön KULJETUSAJONEUVOON KIINNITETTÄVÄT VANKKATEKOISET HYDRAULISET LUOTETTAVAT CHICAGO PNEUMATIC -ISKUVASARAT ON RAKENNETTU KESTÄMÄÄN.

Lisätiedot

Projekti: Koululaisenpolku. Kemi

Projekti: Koululaisenpolku. Kemi Projekti: Koululaisenpolku Kemi Sisältö Yritysesittely Koululaisenpolku Projektina Uusiomateriaalit Mitä opittiin? Muita kohteita Veljekset Toivanen Oy on perustettu vuonna 1989. Maanrakennusalan palveluista

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa PITKÄPUOMI KAIVUKONE UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Sivu 2 ENTREPOT TRADE OY Käyttäjät sen tietävät!

Lisätiedot

REDOFLOW YKSI RATKAISU, JOLLA JOHDAT KOKO LIIKETOIMINTAASI

REDOFLOW YKSI RATKAISU, JOLLA JOHDAT KOKO LIIKETOIMINTAASI YKSI RATKAISU, JOLLA JOHDAT KOKO LIIKETOIMINTAASI Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan

Lisätiedot

Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon

Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon Jukka Rajala 28.01.2016 Sisältö Elenia lyhyesti Mikrotuotantojärjestelmän mitoitus ja verkkoonliittäminen Elenia tänään Palvelumme perustana on, että arki

Lisätiedot

1. Alkusanat. 2. Käyttötarkoitus. 3. Turvallisuusohjeet

1. Alkusanat. 2. Käyttötarkoitus. 3. Turvallisuusohjeet Minikaivurit Tuotenumero Avant 200-sarjaan A33153 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 250 mm kauhalla A32393 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 400 mm kauhalla A32394 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy

Lisätiedot

Expert in insulation and scaffolding

Expert in insulation and scaffolding Expert in insulation and scaffolding Hyvät asiakkaat Olemme kohta 30 vuotta toiminut perheyritys. Tällä hetkellä kuulumme pohjoismaiden suurimpiin yrityksiin, joka tarjoaa sekä eristystä että telineratkaisuja.

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava.

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava. Rolba City Combi City Combi Suunniteltu kaupunkialueille helpottamaan putkistojen huoltotöitä kaikenlaisissa kiinteistöissä kuten esim. ravintoloissa. Se on kompakti ulkopuolelta, mutta siinä on kuitenkin

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900 Välitasot Lisää lattiapintaa Weland-välitasot Weland-välitasoilla voit hyödyntää tilan koko tilavuuden lattia-alan lisäämiseksi. Yksinkertainen ja kustannustehokas tapa hyödyntää tilojen mahdollisuudet.

Lisätiedot

Apollo SPEEDY Syöttölaite

Apollo SPEEDY Syöttölaite Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Apollo SPEEDY Syöttölaite PLC - Ohjaus Askelmoottori Syöttö pituus : 1 12 m Vahva, alumiini rakenne Moottori

Lisätiedot

Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin

Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin Mirkan kokonaisratkaisut rakentamiseen ja remontointiin RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Mirkan tuotteet rakentamiseen ja remontointiin Tervetuloa pölyttömän hionnan uuteen maailmaan. Mirkan kokonaisratkaisu

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan.

Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan. Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan. Noudatamme ISO9001:2015 laatustandardia Kumppanuutta kellon ympäri Korkeaa laatua yksilöllisesti Aivan kuten laadukkaat tuotteemme,

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle HW 1800 HW 1800 HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle Liikkuva lämmöntuottaja - 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C lämpöistä vettä. Kuljetuksen, kokoamisen,

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Tuote-esite Tekee kierrätyksestä helpompaa Nopea ja kompakti Hiabin XS 211W HiPro on erityisesti kevyempiin kierrätystöihin suunniteltu 21 tm kapasiteettiluokan nosturi. XS

Lisätiedot