1. KVKVUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. KVKVUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen."

Transkriptio

1 Rannantaikaa väki ry VUVSIKVKVUS PÖYTÄKIRJA Aika: klo Paikka: Simonmäentie 18, Hamina Läsnä: Samuli Jääskeläinen, Mari Mäkelä, Seppo Vjala, Ilkka Ahmavaara ja Mervi Hyppänen 1. KVKVUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen. 2. KVKVUKSEN PUHEENJVHTAJAN, SIHTEERIN, ÄÄNTENLASKIJVIDEN JA PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Mari Mäkelä Kokouksen sihteeriksi valittiin Mervi Hyppänen Pöytäkirjan tarkastajaksi ja ääntenlaskijaksi valittiin Ilkka Ahmavaara 3. TVDETAAN KVKVUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokouksesta oli ilmoitettu maaliskuun Rannantaikaa lehdessä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi yhdistyksen sääntöjen 10. mukaan. 4. ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI Kokous hyväksyi esityslistan sellaisenaan. 5. TVIMINTAKERTVMUS VUVDELTA 2016 Kokouksen osallistujille esiteltiin edellisen vuoden toimintakertomus, joka hyväksyttiin sellaisenaan. 6. TILINPÄÄTÖS JA TVIMINNANTARKASTAJAN LAUSUNTV VUVDELTA 2016 Rahastonhoitaja esitteli yhdistyksen tilikertomusta vuodelta 2016 ja luki toiminnan tarkastaja Sirpa Jääskeläinen vuoden 2016 taloudenhoidosta ja hallinnosta antaman lausunnon. Vahvistettiin vuoden 2016 tilinpäätös. 7. TILI- JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN HALLITUKSELLE Tili- ja vuosikertomuksen sekä toiminnantarkastajan lausunnon perusteella myönnettiin hallitukselle yksimielisesti tili- ja vastuuvapaus vuodelta TVIMINTASUUNNITELMA VUVDELLE 2017 Yhdistyksen puheenjohtaja esitteli hallituksen laatiman esityksen yhdistyksen

2 toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2017 ja se hyväksyttiin. 9. JÄSENMAKSUN SUURUUS Jäsenmaksuksi päätettiin 15 vuodelle TALVUSARVIV VUVDELLE 2017 Laadittiin talousarvioehdotus vuodelle Talousarvio hyväksyttiin yksimielisesti ehdotetussa muodossa. 11. YHDISTYKSEN PUHEENJVHTAJAN VALINTA Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Mari Mäkelä. 12. HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA Jäseniksi valittiin yksimielisesti Mari Mäkelä, Seppo Vjala ja Samuli Jääskeläinen. Varajäseneksi valittiin Laila Poelman. 13. TVIMINNANTARKASTAJAN JA VARATVIMINNANTARKASTAJAN VALINTA Toiminnantarkastajaksi valittiin yksimielisesti Sirpa Jääskeläinen ja varatoiminnantarkastaja Ilkka Ahmavaara. 14. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Hyväksyttiin kaikki uudet jäsenet. 15. KVKVUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo puheenjohtaja Mari Mäkelä sihteeri Mervi Hyppänen pöytäkirjan tarkastaja Ilkka Ahmavaara LIITTEET Vuosikertomus Tilintarkastuskertomus Tilintarkastajan lausunto Toimintasuunnitelma Talousarvio

3 Toimintakertomustvuodeltat2016tRannantaikaatväkitry Yleistä Rannantaikaa -lehti julkaistiin neljä kertaa vuodessa. Maaliskuun numero 20 sivua, kesäkuun 32, syyskuun 24 ja joulukuun 16 sivua, yhteensä 92 sivua lehteä. Toukokuun numeron painos oli 530, syyskuun 180, muiden 200 kpl. Jouluextraa ei julkaistu. Toimintavuoden aikana yhdistyksen yli sadasta jäsenestä maksoi jäsenmaksunsa 67 taloutta. Mitään varsinaista jäsenhankintaa ei suoritettu. Lehden tilasi erikseen 4 taloutta. Lehden irtonumero myynti oli yhteensä noin 24 kpl. Lentopalloa pelattiin tiistaisin klo 18 Rantaituvan lentopallokentällä kesäajan. Talvella, kevällä ja syksyllä pelattiin Vilniemen Urheilutalolla sisätiloissa. Loppusyksystä pelit siirrettiin sunnuntaiksi klo 15:45. Lehden ja yhdistyksen internetsivuilla rantai.fi oli käyntejä vuoden aikana kpl, kuukausikeskiarvon ollessa 663 käyntiä/kk. Keskimäärin 21 sivulla käyntiä päivittäin kuukaudessa. Eri IP osoitteista päivittäisiä kävijöitä oli yhteensä käyttäjää, keskimäärin 13 kävijää päivässä, kuukaudessa 393. Vuonna 2016 seitsemän suosituinta sivua ja artikkelia olivat 1) Värjäysopas 28,14%, 2) Etusivu 9,49%, 3) Suomen säät ennen 60 lukua? 8,70%, 4) Susihavaintoja Klamilan seudulla 4,32%, 5) Rakilan historia 2,04%, 6) Ilmoitustaulu 1,89% ja 7) Kyläteatteri Marmut 1,50%. Internet kävijätilastoista on siivottu pois kaikki erilaiset hakukonerobotit ja sivuston ylläpitäjät, joten tilastomme kertovat todellisista kävijöistä sivuillamme. Koska useimmilla internetin käyttäjillä on dynaaminen, vaihtuva ip osoite (vaihtuu esim noin kuukauden välein), ei kävijäerittely tässä mielessä ole kovin tarkka, mutta suuntaa antava. Rantai.fi sivustolla on julkaistu kaikkiaan 83 artikkelia, 89 kiinteää tietosivua ja 83 tapahtumailmoitusta (ilmoitukset yhteistyössä Klamilan seudun kanssa, omia ilmoituksia 34). Vuoden 2016 aikana artikkeleita on kirjoitettu ja julkaistu 44 ja uusia kiinteitä sivuja luotu 2 kpl. Rantai.fi sivuston toiminnallisuutta, ulkoasua ja nopeutta kehitettiin merkittävässä määrin vuoden aikana ja laitettiin myös aluille rantaiportaalin rakentaminen suomalaiselle palvelimelle. Tammikuussa Ilkka aloitti tiiviin yhteistyön ohjaamalla Klamilan seutu ry:n Juhani Pyrhöstä heidän Kymenlaakson kyläportaalissa olevien websivujensa kehittämiseksi, sekä Timely-kalenterin synkkaamiseksi molempien yhdistysten sivujen kesken, prosessi johti korjauksiin myös Kyläportaalin jälkeenjääneissä ohjelmistopäivitysrutiineissa. Aloitettiin rantai.fi sivujen webhotellin siirtämisen selvitykset Englannissa sijaitsevasta Hostigerista jonnekin luotettavammin toimivaan palveluun. Siirto tehtiin lopulta Yhdysvaltoihin Utahissa sijaitsevalle Bluehostin palvelimelle onnistuneesti tammi-helmikuun vaihteessa. Sivustotistiikka: Pageviews 1.034, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 33, From Search Results 24, Unique IPs 756 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Suomen säät ennen 60 lukua? 63,64%, etusivu 8,03%, Värjäysopas 2,90%, Ilmoitustaulu 1,26%, Keskusteluilmasto lämpenee 1,06%, Sää nyt 0,97%, vuodenvaihteen-lampotilat-2008-alkaen 0,87% Sivustolla julkaistiin 4 uutta artikkelia

4 Helmikuussa Työryhmän kokouksia Rantaituvalla Ahmavaara-Pyrhösen kesken internetsivujen parissa. Klamilan sivujen muokattavuutta parannettiin mm. pyytämällä uusia WP-lisäosia Kykyportaalilta. Perehdyttiin CSS koodiin. Rantai.fi sivuston siirto Yhdysvaltoihin Bluehostin palvelintilaan Utahissa saatiin helmikuun alkupäivinä päätökseen onnistuneesti. Lehden maaliskuun numero meni painoon maananaina Sivuston statistiikkaa: Pageviews 438, Days in Range 29, Average Daily Pageviews 15, From Search Results 103, Unique IPs 278 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Suomalainen rasismi 18,26%, Etusivu 13,70%, tapahtuma/lastenleffoja-vilniemella/ 11,87%, Värjäysopas 6,16%, Maaliskuun numero on painovalmis 4,11%, Suomen paras kotiseutukirja ja erityisen hyvin korjattu seurantalo? 3,20%, Ennakkoluulot ja rasismi, sama asia? 3,20% Sivustolla julkaistiin 7 uutta artikkelia Maaliskuussa Rannantaikaa 1/2016 maaliskuu ilmestyi. Rannantaikaa väki ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin klo 15:00 Rantaituvalla, Simonmäentie 18. Ilkka Ahmavaaran palkkatukityö päättyi eikä tilalle löytynyt uutta työllistettävää. Rantai-Klamila työryhmä jatkoi työtään. Laadittiin, tulostettiin omalla koneella ja postitettiin jäsenmaksukortit. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 795, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 25, From Search Results 162, Unique IPs 465. Suosituimmat artikkelit ja sivut: Susihavaintoja Klamilan seudulla 34,34%, Etusivu 9,69%, Värjäysopas 6,54%, Pyötsaarentie aurattu 6,29%, Huurteista iloa Mäntsälän avannolla 4,91%, /category/blogit/uutiset/ 3,27%, pulinaboksi 2,64% Sivustolla julkaistiin 5 uutta artikkelia Huhtikuussa Rantai-Klamila työryhmä jatkoi työtään. Saatiin Kymenlaakson kyläportaalin valinnaiseksi teemaksi myös Graphene, jolla mm. rantai.fi sivusto on tehty. Lentopallo siirtyi Vilniemen urheilutalolta Rantaituvan nurmikentälle alkaen Sivuston statistiikkaa: Pageviews 461, Days in Range 30, Average Daily Pageviews 15, From Search Results 166, Unique IPs 247 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 18,44%, Etusivu 12,36%, Susihavaintoja Klamilan seudulla 12,15%, Valistuksen henki 2000 luvulla 4,12%, Kouluun mieluummin kauas kuin lähelle 2,39%, Suomen säät ennen 60 lukua? 2,39%, Sää nyt 2,17% Sivustolla julkaistiin 5 uutta artikkelia Toukokuussa Rantai-Klamila työryhmä selvitteli kalenterin synkkaamisen ongelmia Rannantaikaa lehden kesäkuun numero meni painoon. Lentopalloa tiistaisin. Kati Forknallin palkkatukityö päättyi eikä tilalle löytynyt uutta työllistettävää. Tehtiin ravintolapäivän Villen Kuppilan juliste ja painettiin A3 ja A5 kokoon muutamia. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 468, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 15, From Search Results 196, Unique IPs 253 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 26,28%, Etusivu 13,68%, Klamilan olutsillan Vappujuhla 7,48%, tapahtuma/retki-laukkovuorelle/ 3,63%, Ilmoitustaulu 2,99%, Yhteystiedot 1,92%, Lehtiarkisto 1,50%, Haminan itäisten rantakylien ympäristökartta valmistunut 1,50% Sivustolla julkaistiin 5 uutta artikkelia Kesäkuussa Rannantaikaa 2/2016 kesäkuu ilmestyi. Rantai-Klamila työryhmä selvitteli kalenterin synkkaamisen ristiriitaa. Sivustojen ristiin päivityksestä syntynyt haitallinen luuppi saatiin poistettua viimein kategorisoimalla kummankin sivuston omat ilmoitukset eri kategoriaan. Järjestelmän ansiosta myös vanhat ilmoitukset alkoivat pysymään kalenterissa.

5 Juhannuksena järjestettiin Juhannuslentopallopeli Rantaituvan nurmikentällä Ilkka Ahmavaaran ja Kati Forknall aloittivat työtoiminnan yhdistyksen palveluksessa. Katin työpisteenä oli Paussi-kioski. Lentopalloa pelattiin tiistaisin. Haminan itäisten rantakylien ympäristökartasta otettiin lisäpainoksia Rantaituvalla ja toimitettiin Klamilan kylätuvalle ja Paussi-kioskille myyntiin. Sääaseman tuulimittari vaihdettiin uuteen vanhan hajottua, tuulimittauksiin seurasi kahden viikon katkos. Painettiin Risto Vuorimiehen valokuvanäyttelyn julisteita. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 634, Days in Range 30, Average Daily Pageviews 21, From Search Results 357, Unique IPs 359 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 40,69%, Etusivu 7,26%, Ilmoitustaulu 2,68%, Rakilan historia 2,37%, Risto Vuorimiehen valokuvia Mäntlahdessa 2,21%, Yhteystiedot 1,58%, Sää nyt 1,58% Sivustolla julkaistiin 4 uutta artikkelia Heinäkuussa Rantai Klamila työryhmä jatkoi työskentelyä. Kalenterin synkkauksessa ilmeni vielä epäselvyyksiä, jotka saatiin korjattua. Suunniteltiin ja painettiin Risto Vuorimiehen valokuvanäyttelyn esite Paussi kioskin Galleria Kymen Kultaan. Laadittiin ja painettiin Rantaituvan Lentopallon julisteita kylien ilmoitustauluille Lentopalloa pelattiin tiistaisin. Avattiin ei julkinen koesivusto.org sivusto suomalaisella Shellit palvelimella ja ryhdyttiin kehittämään portaalirakennetta, ns. multisite WordPressiä. Koesivustolla aloitettiin myös muita WordPress kokeita myös rantai.fi toiminnallisuuden ja ulkoasun kehittämiseksi. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 799, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 25, From Search Results 411, Unique IPs 410, Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 31,29%, Etusivu 10,01%, Kyläteatteri Marmut 8,64%, Ilmoitustaulu 4,88%, Rakilan historia 2,13%, Risto Vuorimiehen valokuvia Mäntlahdessa 1,88%, Yhteystiedot 1,63% Sivustolla julkaistiin 1 uusi artikkel1 Elokuussa Rannantaikaa 3/2016 numero meni painoon viimeinen päivä. Lentopalloa pelattiin tiistaisin. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 873, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 28, From Search Results 529, Unique IPs 519 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 49,37%, Etusivu 8,93%, Palvelut saapuvat kyliin 1,95%, Rannantaikaa syksyn numero on mennyt painoon 1,95%, Rakilan historia 1,49%, Paikalliskartat 1,26%, Kyläteatteri Marmut 1,15%, Pistoolikivet 1,15% Sivustolla julkaistiin 2 uutta artikkelia Syyskuussa Rannantaikaa 3/2016 syyskuu ilmestyi. Siirrettiin lentopallopelit Vilniemen Urheilutalolle. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 964, Days in Range 30, Average Daily Pageviews 32, From Search Results 616, Unique IPs 577 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 56,95%, Etusivu 5,91%, category/blogit/uutiset/ 2,28%, Rakilan historia 1,87%, category/uutiset/page/2/ 1,56%, Mäntlahden historia 1,35%, Pistoolikivet 1,24% Sivustolla julkaistiin 2 uutta artikkelia Lokakuussa Haminan kaupungin kumppanuusohjeman laadinta alkoi ja siihen osallistuttiin aktiivisesti. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 531, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 17, From Search Results 330, Unique IPs 344 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 45,76%, Etusivu 8,10%, Rakilan historia 3,39%, Huurteista iloa Mäntsälän avannolla 2,45%, Tiedote Rannantaikaa lehden tekijöille 2,26%, Mäntlahden historia 1,88%, Hiidenkirnu Rakilassa 1,69% Sivustolla julkaistiin 2 uutta artikkelia

6 Marraskuussa Elisa sanoi irti internetliittymän vedoten Soneran aikeisiin purkaa kuparilangat pois. Tutkittiin valokuidun hankkimista, mutta Elisan esittämän 300 kuukausimaksu oli liian korkea. Soneralta saatiin toimiva mobiiliyhteys. Rannantaikaa 4/2017 numero meni painoon viimeinen päivä. Laadittiin kaksi postikorttia painettavaksi Klamilan Seutu ry:n postikorttiprojektissa Sivuston statistiikkaa: Pageviews 521, Days in Range 30, Average Daily Pageviews 17, From Search Results 208, Unique IPs 237 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 19,39%, Etusivu 10,56%, Rakilan historia 3,65%, Elisa mukana digiloikassa, tosin väärään suuntaan. 3,45%, Mervi Hyppänen 3,26%, Ilmoitustaulu 2,69%, Rannantaikaa 4/2016 sisällysluettelo 2,69% Sivustolla julkaistiin 3 uutta artikkelia Joulukuussa Rannantaikaa 4/2016 joulukuu ilmestyi. Uuden vuoden aattona tehtiin yhteisötaidetta Mäntlahden kylänrantaan, syntyi 80 ulkotulen valoteos. Postikortit tulivat kirjapainosta. Sivuston statistiikkaa: Pageviews 438, Days in Range 31, Average Daily Pageviews 14, From Search Results 221, Unique IPs 266 Suosituimmat artikkelit ja sivut: Värjäysopas 20,55%, Etusivu 12,56%, Rakilan historia 11,87%, Valoa pimeään 3,65%, Yhteisötaidetta ja uuden vuoden vastaanottoa 3,20%, Mäntlahden historia 2,97%, Koulufarssia haminalaisittain 2,51% Sivustolla julkaistiin 6 uutta artikkelia

7 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Rannantaikaa väki ry Yleistä Niin elävän kuin lo tapahtuneenkin historian tallentaminen la tuominen yleiseen tietoisuuteen on yhdistyksen merkityksellisin tehtävä. Tiedon välittäminen on myös ihmisten välisen vuorovaikutuksen välineiden kehittämistä, yhteyksien luomista aikalaisille heitä kiinnostavien asioiden käsittelyyn la myös tietolen taltiointia myöhemmille sukupolville. Yhdistys latkaa nellännesvuosittain ilmestyvän Rannantaikaa lehden lulkaisemista, sekä ulkoilmaluhlien la muiden tapahtumien lärlestämistä vuonna 2016 siltä osin, kuin resurssit riittävät. Lehden ilmestymisen turvaamisen lisäksi latketaan Rantaituvan resurssien (Pagodi la patapuisto kesällä, sali talvella) kehittämistä tilaisuuksien la tapahtumien pitopaikkana yhteistyössä alueen muiden yhdistysten la toimiloiden kanssa. Rannantaikaa lehteä lulkaistaan entiseen tapaan nellä kertaa vuodessa sivumäärältään lulkaistavaksi saadun aineiston kokoisena. Julkaistaan täydennetty painos Pientä värläysopasta, los markkinatilanne näyttä otolliselta. Tehdään tunnetuksi ikivanhaa tapaa värlätä villalankola luonnonkasveilla la sienillä lärlestämällä villanvärläyspäiviä Rantaituvan patapuistossa. Järlestetään patapuistossa maalien keittoa tarvittaessa Järlestetään lentopallon peluuta kesäksi (kentän kunnostus talkoot toukokesäkuussa), sekä talvella Vilniemen seurantalolla. Järlestetään karaokeiltola Järlestetään ulkoilmaelokuvien esityksiä mahdollisuuksien mukaan. Järlestetään Lasten päivä heinäkuussa, mahdollisesti konserttela aikuisille la nuorisolle, sekä mahdollisesti Uuden Vuoden vastaanottoluhla asianmukaisena alankohtana. Jatketaan luonto la palvelukartan Haminan itäisten rantakylien la Klamilan alueelta lulkaisemista. Haetaan Googlelta avustusta Liikuntapuistikon perustamiseen Hyötispisteelle. Jatketaan inernetsivuston kehittämistä myös portaaliksi.

8 Talousarvio vuodelle 2017 Rannantaikaa väki ry Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuilla, toimintaavustuksilla, apurahoilla, lahjoituksilla, sekä julkaisuista saaduilla myyntituloilla. MENOT Lehti 1900 Kulukorvauksia 100 Materiaalikulut 200 Värjäysopas 600 Värjäyspäivät 0 Tapahtumien järjestäminen 0 Muut julkaisut 0 oantaituvan ylläpito 100 Internet kulut 550 Menot Yht 3450 TULOT Jäsenmaksut Lehden tulot 900 Kirjat 300 Työtoiminnan tulot Värjäyspäivät 0 Tapahtumien tuotot 0 Apurahat 0 Julkaisutoiminta 200 Tulot yht 3450

1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen.

1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen. Rannantaikaa väki ry VUOSIKOKOUS 6.3.2016 PÖYTÄKIRJA Aika: 6.03.2016 klo 15.00-15.25 Paikka: Simonmäentie 18, Hamina Läsnä: Samuli Jääskeläinen, Mari Mäkelä, Seppo Ojala, Ilkka Ahmavaara ja Mervi Hyppänen

Lisätiedot

6. TILINPÄÄTÖS JA TOIMINNANTARKASTAJAN LAUSUNTO VUODELTA 2014

6. TILINPÄÄTÖS JA TOIMINNANTARKASTAJAN LAUSUNTO VUODELTA 2014 Rannantaikaa väki ry VUOSIKOKOUS 8.3.2015 ESITYSLISTA Aika: 8.3.2015 klo 14.00 Paikka: Simonmäentie 18, Hamina 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN, SIHTEERIN, ÄÄNTENLASKIJOIDEN JA PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen.

1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen. Rannantaikaa väki ry VUOSIKOKOUS 25.3.2018 PÖYTÄKIRJA Aika: 25.03.2018 klo 14.00-14.50 Paikka: Simonmäente 188 Hamina Läsnä: Samuli Jääskeläinen8 Mari Mäkelä8 Tapani Korpela8 Seppo Ojala8 Laila Poelman8

Lisätiedot

1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen.

1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mäkelä avasi kokouksen. Rannantaikaa väki ry VUOSIKOKOUS 24.3.2019 PÖYTÄKIRJA Aika: 24.03.2019 klo 15.00-15.45 Paikka: Kumppanuustalo Hilma, Hamina Läsnä: Samuli Jääskeläinen, Mari Mäkelä, Tapani Korpela, Seppo Ojala, Susanna

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste

Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste 1) KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen jäsen Antti Ainasoja avasi kokouksen klo 18.04 2) KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Orijärven Kaivostien tiekunta PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS. Aika: Lauantai Paikka: Kiskon VPK, Kurkelantie 3, Toija Läsnä: LIITE 1

Orijärven Kaivostien tiekunta PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS. Aika: Lauantai Paikka: Kiskon VPK, Kurkelantie 3, Toija Läsnä: LIITE 1 Orijärven Kaivostien tiekunta PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS Aika: Lauantai 17.7.2017 Paikka: Kiskon VPK, Kurkelantie 3, Toija Läsnä: LIITE 1 1. Kokouksen avaus Hoitokunnan puheenjohtaja Juha Rauhala avasi kokouksen

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Mephisto ry:n vuosikokous kello 18.00, Lyhty

Mephisto ry:n vuosikokous kello 18.00, Lyhty Mephisto ry:n vuosikokous 27.1.2016 kello 18.00, Lyhty Paikallaolijat: Joonas Haverinen Minna Mettälä Tiia-Mari Hovila Hanna-Kaisa Paananen Oskari Vesterinen Ella Kemppi Jenna Ratia Jesse Kosonen Sini

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013 YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS JA VUOSIKOKOUS Aika Paikka 3.11.2013 klo 14.00 Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Kokousvirkailijat Maarit Kallio Katri Maijala Taavi

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen.

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen. 1 (5) PÖYTÄKIRJA yksityisen tien tiekunnan vuosikokouksesta/ylimääräisestä kokouksesta Paikka ja Aika Someron kaupungin kylässä luona osoitteessa kuun _päivänä 200 alkaen klo _. Kokouksen avaus Kokouksen

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT

Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää

Lisätiedot

6. Tilinpäätöksen hyväksyntä ja vastuuvapauden myöntäminen

6. Tilinpäätöksen hyväksyntä ja vastuuvapauden myöntäminen Mahjong Finland ry 12.1.2018 Vuosikokous 1. Kokouksen avaus Klo 13:14 Avataan kokous Läsnä: Konsta Lensu Petteri Huuskonen Anne-Mari Haapsamo Mimmi Lehtonen Henri Vataja 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

RANNANTAIKAA VÄKI RY TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA Rannantaikaa väki ry.

RANNANTAIKAA VÄKI RY TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA Rannantaikaa väki ry. RANNANTAIKAA VÄKI RY TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2009 31.12.2009 Rannantaikaa väki ry. Sisällysluettelo: Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Kirjanpito Tilipäätösmerkinnät Tilinpäätöksen laati Mervi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA Osuuskuntakokous 29.03.2012 Kokousaika Keskiviikkona 28.03.2012 klo 18.00-19.50 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä:

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01. LINNAINMAAN KOTI JA KOULU ry PÖYTÄKIRJA Linnainmaankatu 12 33580 TAMPERE 14.9.2015 VUOSIKOKOUS Aika Keskiviikko 14.9.2016 klo 18 Paikka Linnainmaan koulu, ruokasali LÄSNÄ Helen Chambers, puheenjohtaja

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot