Pikkulasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pikkulasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti"

Transkriptio

1 Pikkulasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti Terveyskeskus : Ahvenanmaa Tämä raportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotuskattavuusraportissa ovat mukana vuonna 2012 syntyneet lapset. Raportti on päivitys ensimmäiselle rokotuskattavuusraportille, joka julkaistiin lokakuussa Tähän raporttiin 2012 syntyneiden lasten tiedot on poimittu väestörekisterikeskuksesta. Lapsi on huomioitu rokotuskattavuusraportissa, jos lapsi on koko ajan asunut sellaisten kuntien alueella, joista on kattavasti saatu rokotustietoja. Lapsi huomioidaan ainoastaan sen kunnan kattavuuslaskuissa, jossa lapsi tällä hetkellä asuu. On tärkeää huomauttaa, että lasten rokotusohjelman rokotuskattavuusluvut saattavat olla vielä puutteellisia. Mahdolliset alhaiset (tai kokonaan puuttuvat) kattavuusluvut voivat johtua rokotusten kirjaamiseen ja/tai AvoHILMO- tietopoimintaan liittyvistä puutteista. Ohjeita rokotustietojen kirjaamiseen löytyy THL:n verkkosivuilta: /fi/web/rokottaminen/kaytannon-ohjeita/rokotusten-kirjaaminen. Pyydämme ystävällisesti terveyskeskuksilta palautetta, jos raportissa olevat terveyskeskuskohtaiset yhteenvedot eivät vastaa todellisuutta. Palautetta raporteista pyydetään viimeistään sähköpostitse tai puhelimitse: sähköposti: rokotusrekisteri@thl.fi puh: Lisätietoa: /rokotusrekisteri 1

2 Terveyskeskus : Ahvenanmaa ÅLANDS HÄLSOCENTRAL Ålands Hälso- Och Sjukvård Taulukko 1: TOPI-koodit jonka perusteella terveyskeskus on määritelty TOPI koodi Palveluntuottaja Ålands hälso- och sjukvård Taulukko 2: Raportissa mukana olevat kunnat kalenterivuosittain Vuosi Kunta 2012 Brändö, Eckerö, Finström, Föglö, Geta, Hammarland, Jomala, Kumlinge, Kökar, Lemland, Lumparland, 2013 Brändö, Eckerö, Finström, Föglö, Geta, Hammarland, Jomala, Kumlinge, Kökar, Lemland, Lumparland, 2014 Brändö, Eckerö, Finström, Föglö, Geta, Hammarland, Jomala, Kumlinge, Kökar, Lemland, Lumparland, 2015 Brändö, Eckerö, Finström, Föglö, Geta, Hammarland, Jomala, Kumlinge, Kökar, Lemland, Lumparland, Keskimääräinen viive tietojen siirrolle potilastietojärjestelmästä AvoHILMOon viimeisen 30 päivän aikana on 37 päivää. 2

3 Väestön määrittely Tarkastelun kohteena ovat vuonna 2012 syntyneet lapset ja heidän rokotuskirjauksensa vuoden 2014 loppuun saakka. Lapsi on mukana kattavuuslaskelmassa, jos lapsi on asunnut koko ajan sellaisten kuntien alueella, joista on saatu kattavasti rokotustietoja rokotusrekisteriin. Lapsi huomioidaan ainoastaan sen kunnan kattavuuslaskuissa, jossa lapsi tällä hetkellä asuu. Rokotusrekisteriin kertyvän tiedon kattavuutta/ puutteellisuutta arvioidaan kuukausittain. Kriteerit, jolloin terveyskeskuksesta kertyvä tieto katsotaan puutteellisiksi, on kuvattu rokotusrekisterin laatuselosteessa: /fi/tilastot/tietoa-tilastoista/laatuselosteet/rokotukset. Taulukko 3: Kattavuuslaskuissa mukana olevat lapset Rokotustiedot Alueella asuvien Kattavuuslaskuissa mukana Osuus Alue vuodesta 2012 lähtien lasten lukumäärä olevien lasten lukumäärä (%) Brändö puutteelliset 1 0 0,0 Eckerö puutteelliset ,0 Finström puutteelliset ,0 Föglö puutteelliset 3 0 0,0 Geta puutteelliset 6 0 0,0 Hammarland puutteelliset ,0 Jomala puutteelliset ,0 Kumlinge puutteelliset 1 0 0,0 Kökar puutteelliset 1 0 0,0 Lemland puutteelliset ,0 Lumparland puutteelliset 4 0 0,0 Maarianhamina puutteelliset ,0 Saltvik puutteelliset ,0 Sottunga puutteelliset 0 0 Sund puutteelliset 7 0 0,0 Vårdö puutteelliset 4 0 0,0 Koko Suomi ,8 Rokotukset Raporttiin on otettu mukaan 2012 syntyneille annetut rokotteet seuraavien rokotteiden osalta: rotavirusrokote Rota (annetaan 2kk:n 3kk:n ja 5kk:n iässä), viitosrokote DTaP-IPV-Hib (annetaan 3kk:n, 5kk:n ja 12kk:n iässä), pneumokokkikonjugaattirokote PCV (annetaan 3kk:n, 5kk:n ja 12kk:n iässä), ja tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko rokote MPR (annetaan 12-18kk:n iässä). 3

4 Rokotuskattavuus vuonna 2012 syntyneillä Taulukko 4: Rokotuskattavuus rokotteittain ja annoksittain Rokote Rota DTaP-IPV-Hib PCV MPR Annoksia Alue Brändö, Määrä Eckerö, Määrä Finström, Määrä Föglö, Määrä Geta, Määrä Hammarland, Määrä Jomala, Määrä Kumlinge, Määrä Kökar, Määrä Lemland, Määrä Lumparland, Määrä Maarianhamina, Määrä Saltvik, Määrä Sottunga, Määrä Sund, Määrä Vårdö, Määrä Koko Suomi, Määrä N = Kattavuus (%) 91,6 89,4 84,3 96,5 95,5 91,7 92,9 91,4 86,3 93,7 4

5 Rokotteen tunnistamiseen käytettyjen kirjaamistietojen jakauma Taulukko 5: Kirjaustieto, jonka avulla rokote on tunnistettu Määrä Osuus (%) Eränumero, täsmällinen 5 83,0 Eränumero, epätarkka Kauppanimi, täsmällinen 1 17,0 Kauppanimi, epätarkka Muut Tuntematon Tässä tarkastelussa on mukana kaikki terveyskeskuksessa vuonna 2012 syntyneille annetut rokotteet. - Raportti tuotettu :23-5

Lasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti 2014

Lasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti 2014 Lasten rokotusohjelman rokotuskattavuusraportti Terveyskeskus : Aava Tämä raportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustietojen siirtyminen rokotusrekisteriin perustuu ajantasaiseen AvoHILMO-

Lisätiedot

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä

HPV-rokotuskattavuusraportti

HPV-rokotuskattavuusraportti HPV-rokotuskattavuusraportti HPV-rokotusohjelman aloitus Terveyskeskus : Järvenpää Tämä raportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustietojen siirtyminen rokotusrekisteriin perustuu ajantasaiseen

Influenssarokotuskattavuusraportti

Influenssarokotuskattavuusraportti Influenssarokotuskattavuusraportti Influenssakausi 2013 2014 Terveyskeskus : Mikkeli Tämä raportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustietojen siirtyminen rokotusrekisteriin perustuu

Lisätiedot

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä

Lisätiedot

Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti

Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti Terveyskeskus : Kalajoki 1 Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti Rokotustietojen laaturaportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustiedot kertyvät rokotusrekisteriin ajantasaisella

Lisätiedot

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä

Lisätiedot

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä

Lisätiedot

Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti

Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti Terveyskeskus : Heinola 1 Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti Rokotustietojen laaturaportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustiedot kertyvät rokotusrekisteriin ajantasaisella

Lisätiedot

Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti

Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti Terveyskeskus : Nokia 1 Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti Rokotustietojen laaturaportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustiedot kertyvät rokotusrekisteriin ajantasaisella

Lisätiedot

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä

Lisätiedot

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013

Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä

Lisätiedot

Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti

Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti Terveyskeskus : Lohja 1 Terveyskeskuksen rokotustietojen laaturaportti Rokotustietojen laaturaportti perustuu valtakunnalliseen rokotusrekisteriin. Rokotustiedot kertyvät rokotusrekisteriin ajantasaisella

Lisätiedot

Suomen rokotuskattavuus - aihetta huoleen? Tuija Leino, Rokotusohjelmayksikkö Tartuntatautipäivät 9.11. 2015

Suomen rokotuskattavuus - aihetta huoleen? Tuija Leino, Rokotusohjelmayksikkö Tartuntatautipäivät 9.11. 2015 Suomen rokotuskattavuus - aihetta huoleen? Tuija Leino, Rokotusohjelmayksikkö Tartuntatautipäivät 9.11. 2015 1 Sidonnaisuudet Omistukset : - Matkat, luentopalkkiot, muut huomion/suosion osoitukset : -

Lisätiedot

Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat. Taustaatietoa

Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat. Taustaatietoa Ruotsin- ja kaksikieliset kunnat Taustaatietoa 2008 2017 Suomen kaksi- ja ruotsinkieliset kunnat 2017 Suomen kunnista 49 on kaksi- tai ruotsinkielisiä. Suomessa on yhteensä 311 kuntaa. Ruotsinkielisiä

Lisätiedot

Ajankohtaista rokotuskattavuudesta - Tarttisko tehdä jotain? Infektiotautien torjunta ja rokotukset / asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo

Ajankohtaista rokotuskattavuudesta - Tarttisko tehdä jotain? Infektiotautien torjunta ja rokotukset / asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo Ajankohtaista rokotuskattavuudesta - Tarttisko tehdä jotain? 23.11.2017 Infektiotautien torjunta ja rokotukset / asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo 1 Rokotuskattavuus Rokottaminen-sivustolla kattavuuskartat

Lisätiedot

Pikkulasten rokotuskattavuus esimerkkinä rotavirusrokotukset. Tuija Leino, Rokotusohjelmayksikkö, THL

Pikkulasten rokotuskattavuus esimerkkinä rotavirusrokotukset. Tuija Leino, Rokotusohjelmayksikkö, THL Pikkulasten rokotuskattavuus esimerkkinä rotavirusrokotukset Tuija Leino, Rokotusohjelmayksikkö, THL Rokotuskattavuus tarkoittaa: ROKOTUSTIEDOT! ROKOTETUT KOKO VÄESTÖ VÄESTÖN TIEDOT! Rokotuskattavuutta

Lisätiedot

Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri?

Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014 Susanna Jääskeläinen, Jukka Jokinen Rokotetutkimusyksikkö 22.10.2014 Valtakunnallinen rokotusrekisteri - tavoite, suunnitelmat

Lisätiedot

Suomen rokotuskattavuus

Suomen rokotuskattavuus Suomen rokotuskattavuus - Tarttisko tehdä jotain? Taneli Puumalainen 24.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Suomen kansallinen rokotusohjelma 2016 - Rotavirusrokote (RV) 2 kk - DTaP-IPV-Hib +RV+ Pneumokokkirokote

Lisätiedot

Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri?

Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Rokotusten kirjaaminen ja rokotusrekisteri -koulutuspäivät Helsingin Messukeskus, 14.-15.5.2012 Jukka Jokinen Rokotetutkimusyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Onko rokotukset kunnossa?

Onko rokotukset kunnossa? Onko rokotukset kunnossa? Rokotusten täydentäminen lapselle tai aikuiselle th Nina Strömberg Rokotusohjelmayksikkö/THL 6.4.2016 1 Onko rokotettu vai ei siinäpä pulma! Rokotustietoja ei ennen ole kerätty

Lisätiedot

Rokotusten kirjaaminen ja valtakunnallinen rokotusrekisteri

Rokotusten kirjaaminen ja valtakunnallinen rokotusrekisteri Rokotusten kirjaaminen ja valtakunnallinen rokotusrekisteri AvoHILMO-tilaisuus Rovaniemi Susanna Jääskeläinen, Jukka Jokinen Vaikutusarviointiyksikkö Kirjaaminen on osa rokotusosaamista Rokotusten huolellinen

Lisätiedot

Kokemuksia rokotustietojen keruusta 2009 2011. Jonas Sundman

Kokemuksia rokotustietojen keruusta 2009 2011. Jonas Sundman Kokemuksia rokotustietojen keruusta 2009 2011 Jonas Sundman 14.5.2012 mitä tietoja on kerätty mitkä ovat kenttien merkitykset mitä tietoa kenttiin on tallennettu miten olemme tulkinneet kenttiä mitä tarkoittaa

Lisätiedot

Esityksen nimi / Tekijä

Esityksen nimi / Tekijä 12.2.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Suomen rokotuskattavuus - Tarttisko tehdä jotain? Taneli Puumalainen 24.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 2 Suomen kansallinen rokotusohjelma 2016 - Rotavirusrokote (RV)

Lisätiedot

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , %

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , % Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos 2014-15, % Koko maa keskimäärin +1,2 % pienimmät: suurimmat: Kökar -8,1 Geta 10,6 Merijärvi -6,3 Kustavi 6,2 Kyyjärvi -6,3 Jomala 5,1

Lisätiedot

SPRÅKBAROMETERN: JAKOBSTAD KIELIBAROMETRI: PIETARSAARI. Marina Lindell Institutet för samhällsforskning, Åbo Akademi

SPRÅKBAROMETERN: JAKOBSTAD KIELIBAROMETRI: PIETARSAARI. Marina Lindell Institutet för samhällsforskning, Åbo Akademi SPRÅKBAROMETERN: JAKOBSTAD KIELIBAROMETRI: PIETARSAARI 2004 2016 Marina Lindell Institutet för samhällsforskning, Åbo Akademi Tutkimuksen on toteuttanut Åbo Akademin Institutet för samhällsforskning, yhteistyössä:

Lisätiedot

SPRÅKBAROMETERN KIELIBAROMETRI 2016

SPRÅKBAROMETERN KIELIBAROMETRI 2016 SPRÅKBAROMETERN KIELIBAROMETRI 2016 Marina Lindell Forskardoktor Institutet för samhällsforskning, Åbo Akademi Pressinformation/ Lehdistötilaisuus 14.09.2016 KIELIBAROMETRI Seurataan kielipalveluiden toteutumista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 94. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 94. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2005 N:o 94 97 SISÄLLYS N:o Sivu 94 Tasavallan presidentin asetus Kroatian kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

SAANKO LUVAN? LUPAPISTE. Tietoisku työnjohtajille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste

SAANKO LUVAN? LUPAPISTE. Tietoisku työnjohtajille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste SAANKO LUVAN? LUPAPISTE Tietoisku työnjohtajille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste ONNEA TELLINKI 3 VUOTTA! J MARS LUPAPISTEESEEN! Lupapisteen ständeiltä

Lisätiedot

SAANKO LUVAN? LUPAPISTE. Tietoisku suunnittelijoille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste

SAANKO LUVAN? LUPAPISTE. Tietoisku suunnittelijoille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste SAANKO LUVAN? LUPAPISTE Tietoisku suunnittelijoille Helsinki 7.10.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste @lupapiste ONNEA TELLINKI 3 VUOTTA! J MARS LUPAPISTEESEEN! Lupapisteen ständeiltä

Lisätiedot

Psykologi oikeudessa todistajana tai asiantuntijana:

Psykologi oikeudessa todistajana tai asiantuntijana: Psykologi oikeudessa todistajana tai asiantuntijana: psykologin näkökulma 17.11.2017 Tarja Ketola Kliininen neuropsykologi Mehiläinen Turku Tuomioistuimet suomessa Yleiset tuomioistuimet Käräjäoikeus (27kpl),

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 722. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 722. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 N:o 722 726 SISÄLLYS N:o Sivu 722 Tasavallan presidentin asetus Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen erioikeuksista ja vapauksista

Lisätiedot

Verot ja valtionosuudet

Verot ja valtionosuudet Verot ja valtionosuudet Tietoja kuntien verotuloista ja valtionosuuksista Mikko Mehtonen 9.10.2019 Kuntien verotulot, mrd. 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2023 Verolaji Kunnallisvero 18,90 18,76 19,10 20,28

Lisätiedot

Rokotukset ovat lapsen oikeus - Miten hyvin lapsiamme suojellaan?

Rokotukset ovat lapsen oikeus - Miten hyvin lapsiamme suojellaan? Rokotukset ovat lapsen oikeus - Miten hyvin lapsiamme suojellaan? Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2018 6.11.2018 Rokotukset ovat lapsen oikeus / Asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo 1 Suomi on ratifioinut

Lisätiedot

LUPAPISTE SÄHKÖÄ LUPA-ASIOINTIIN. Suunnittelijakoulutus @ Mikkeli 16.12.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste

LUPAPISTE SÄHKÖÄ LUPA-ASIOINTIIN. Suunnittelijakoulutus @ Mikkeli 16.12.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste LUPAPISTE SÄHKÖÄ LUPA-ASIOINTIIN Suunnittelijakoulutus @ Mikkeli 16.12.2015 Ilona Liesmäki Palveluvalmentaja & Viestintä Lupapiste MIKÄ ON LUPAPISTE? Sähköinen asiointipalvelu neuvontapyyntöjen, lupahakemusten

Lisätiedot

Kuntoutuksen lisämäärärahat kunnille ja kuntayhtymille 2017

Kuntoutuksen lisämäärärahat kunnille ja kuntayhtymille 2017 Kuntoutuksen lisämäärärahat kunnille ja kuntayhtymille 2017 Kunta/kuntayhtymä Kunta Lisamääräraha Akaa Askola Brändö Espoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

2. Pääsiäispäivän ma korvaavat ajopäivät -kotihappitoimitukset

2. Pääsiäispäivän ma korvaavat ajopäivät -kotihappitoimitukset 2. Pääsiäispäivän ma 22.4.2019 korvaavat ajopäivät -kotihappitoimitukset Postinumero Paikkakunta Kunta Korvaava ajopäivä 62900 ALAJÄRVI Alajärvi Torstai 25.4 62920 LEVIJOKI Alajärvi Torstai 25.4 62940

Lisätiedot

Rintamaveteraanien kuntoutuksen määrä- ja lisämäärärahan jako vuonna 2016

Rintamaveteraanien kuntoutuksen määrä- ja lisämäärärahan jako vuonna 2016 Kunta/kuntayhtymä Akaa Askola Brändö Espoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eura Forssan seudun terveydenhuollon Ky Haapavesi Hailuoto Hamina Hanko Heinola Heinävesi Kunta Vuoden 2016 määräraha

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa. 30.11.2010 Kitee Erityisasiantuntija Erja Lindberg

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa. 30.11.2010 Kitee Erityisasiantuntija Erja Lindberg Kuntien rooli työllisyydenhoidossa 30.11.2010 Kitee Erityisasiantuntija Erja Lindberg Työttömien osuus työvoimasta kunnittain keskimäärin vuonna 2009 Kunnat 2009 Koko maa 9,8 % % 20- (3) 15-19,99 (37)

Lisätiedot

Verot ja valtionosuudet

Verot ja valtionosuudet Verot ja valtionosuudet Tietoja kuntien verotuloista ja valtionosuuksista Mikko Mehtonen 9.5.2019 Kuntien verotulot 2018-2023 Verolaji 2018 2019 2020 2021 2022 2023 Kunnallisvero 18,76 19,71 20,29 21,07

Lisätiedot

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi Kunnat Suuralueet 020 Akaa 3 Länsi-Suomi 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi 010 Alavus 3 Länsi-Suomi 016 Asikkala 2 Etelä-Suomi 018 Askola 1 Helsinki-Uusimaa 019 Aura 2 Etelä-Suomi

Lisätiedot

Maahanmuuttajien rokotuksista

Maahanmuuttajien rokotuksista Maahanmuuttajien rokotuksista Tartuntatautikurssi 14.4.2015 Taneli Puumalainen 15.4.2015 1 ECDC 2014 15.4.2015 2 Maahanmuuttajia ja maassa oleskelevia Opiskelemaan tulevat Työskentelemään tulevat Suomessa

Lisätiedot

Kunta-kuntayhtymä 2017 kuntoutusmr. palvelumr. oikeutetut Akaa

Kunta-kuntayhtymä 2017 kuntoutusmr. palvelumr. oikeutetut Akaa Kunta-kuntayhtymä 2017 kuntoutusmr. palvelumr. oikeutetut Akaa 36 783,18 57 603,69 35 Askola Brändö 1 050,95 0 1 Espoo 522 321,12 817 972,35 497 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Lappeenranta 368

Lisätiedot

KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017

KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017 KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 016 Asikkala 07 Päijät-Häme 018 Askola 01 Uusimaa 019 Aura 02 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Rintamaveteranien kuntoutusmäärärahan käyttö vuonna 2015

Rintamaveteranien kuntoutusmäärärahan käyttö vuonna 2015 Rintamaveteranien kuntoutusmäärärahan käyttö vuonna 2015 Kunta/kuntayhtymä Akaa Askola Brändö Espoo Etelä-Karjalan sosiaalija terveyspiiri Eura Forssan seudun terveydenhuollon Ky Haapavesi Hailuoto Hamina

Lisätiedot

KUNNAT 2016 MAAKUNNAT 2016

KUNNAT 2016 MAAKUNNAT 2016 KUNNAT 2016 MAAKUNNAT 2016 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 016 Asikkala 07 Päijät-Häme 018 Askola 01 Uusimaa 019 Aura

Lisätiedot

3 Rokotukset Suomalainen kansallinen rokotusohjelma Kurkkumätä- ja jäykkäkouristus tehosterokotteet 34

3 Rokotukset Suomalainen kansallinen rokotusohjelma Kurkkumätä- ja jäykkäkouristus tehosterokotteet 34 Rokotukset.10 Suomalainen kansallinen rokotusohjelma 2.20 Kurkkumätä- ja jäykkäkouristus tehosterokotteet 4 . Rokotukset.10 Suomalainen kansallinen rokotusohjelma Nina Strömberg Kaikille lapsille tarjottava

Lisätiedot

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd.

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd. Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto) Rahoitus lakisääteisiin tehtäviin Valtionosuudet 8,8 KUNNAT verotulot 22,1 VALTIO verotulot 41,8 29,1 1,7 1,5 18,9

Lisätiedot

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd.

Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd. Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 216, mrd. Tilinpäätösten mukaan (ennakkotieto) Rahoitus lakisääteisiin tehtäviin Valtionosuudet 8,8 KUNNAT verotulot 22,1 1,5 VALTIO verotulot 41,8 29,1 1,7 18,9

Lisätiedot

Kunnat 2015 Maakunnat 2015

Kunnat 2015 Maakunnat 2015 Kunnat 2015 Maakunnat 2015 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa 016 Asikkala 07 Päijät-Häme 018 Askola 01 Uusimaa 019 Aura

Lisätiedot

Kerhon kotikunta Kerhon maakunta Kerhon piiri Piirit Lyhenne

Kerhon kotikunta Kerhon maakunta Kerhon piiri Piirit Lyhenne Kerhon kotikunta Kerhon maakunta Kerhon piiri Piirit Lyhenne Akaa Pirkanmaa KP Eteläinen piiri EP Alajärvi Etelä-Pohjanmaa LP Länsi-Suomen piiri LP Alavieska Pohjois-Pohjanmaa PP Itä-Suomen piiri IP Alavus

Lisätiedot