VIRRANJAKAJA. Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry tiedotuslehti 1/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIRRANJAKAJA. Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry tiedotuslehti 1/2017"

Transkriptio

1 VIRRANJAKAJA Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry tiedotuslehti 1/2017

2 Läheisen sairastuminen herättää omaisessa kaikkea muuta kuin kauniita tunteita, joille ei välttämättä löydy lähipiiristä jakajaa. Vertaisryhmästä löytyy, ja nykyään vedän sellaista itsekin. Ryhmässä voimme kertoa hurjimmatkin kokemuksemme kokematta itseämme ulkopuolisiksi. Tuula Harjumäki, Kotiliesi 8/2017 Aloitan tämänkertaisen puheenjohtajan tervehdyksen aika hurjalla sitaatilla. Kokemuksesta me monet omaiset tiedämme sen olevan täyttä totta. On onnekasta löytää sellaisia vertaisryhmiä, joissa aidosti voi tulla kuulluksi ja joissa voi samaistua muiden kokemuksiin. Olen tänä keväänä iloinnut osallistumisesta Moip-nuorten Prospect-ryhmän toteuttamiseen. Tuntuu niin hienolta kuunnella, miten aidosti ja rehellisesti nuoret jakavat kokemuksiaan. Myös nuoret Moip-mentorit tekevät upeaa työtä kannustaessaan ryhmäläisiä kertomalla oman elämänsä vaiheista. Puheenjohtajan terveiset! Minkälaista vertaistukea itse haluaisit? Yhdistyksessä järjestetään monenlaisia ryhmiä. Kaikkien niiden tarkoituksena on eri tavoin vähentää ulkopuolisuuden tunnetta, lisätä yhteenkuuluvaisuutta ja vähentää mielen sairauksiin toisinaan liittyvää häpeää. Sen lisäksi voi tuntea itsensä voimaantuneemmaksi, itsenäisemmäksi ja päättäväisemmäksi. Ryhmissä on tilaa myös viihtymiselle ja ilolle. Tule mukaan suunnittelemaan toimintaa Mitä seuraavaksi- ryhmään. Se on avoin kaikille jäsenille ja siinä suunnitellaan seuraavan vuoden toimintaa. Tuula Harjumäen vinkit jaksamiseen: 1. Aseta rajat, sairastunut ei siihen pysty. Kerro omaisellesi, koska olet tavoitettavissa ja koska et. 2. Liiku, syö kunnolla ja lepää Nuku, vaikka lääkkeiden avulla. Hyväkuntoisena jaksat paremmin. 3. Hakeudu vertaistuen piiriin. Saat toisilta ja toiset hyötyvät sinun kokemuksistasi. Muista: et ole yksin! Lämmintä ja virkistävää kesää kaikille! Sirpa Pahalahti Kannessa: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin uudet kokemusasiantuntijat. 2

3 Somea ja digiä! Toiminnanjohtajan tervehdys Verkkoportaali, sähköinen asiointi, sosiaalinen media ja digitalisaatio ovat käsitteitä, joihin törmäämme päivittäin. Sosiaalisen median eli somen käyttö viestinnässä on viimeisten vuosien aikana vahvistunut ja vahvistuu yhä. Instagram, Twitter, Snapchat, Facebook, Whatsapp, google, Skype, MS 365 mitä kaikkia niitä nyt sitten olikaan ai niin ja tietenkin Sähköposti. Vähintään puolet suomalaisista käyttävät Facebookia. Nykyinen työelämäviestintä monimuotoisuudessaan edellyttää ajankohtaisuutta, nopeutta, joustavuutta ja kohdentamista. Tämä edellyttää myös sote -järjestöiltä kykyä ja tahtoa olla muutoksessa mukana myös Varsinais-Suomen mielenterveysomaisilta. Yhdistyksessämme on kuluvan kevään aikana vahvistettu erityisesti facebookin eli facen ja instagramin eli instan käyttöä. Löydät facesta vapaaehtoistoiminnan ja omaistyön koordinaattorit ja omaistyöntekijän sekä tietenkin Moip! - projektityöntekijät, heihin voit olla yhteydessä sosiaalisen median kautta halutessasi pyydä kaveriksi. Facessa on myös erikseen Ilopisaroita, Auttava omainen ja yhdistyksen omat - sivustot. Muutos on kuitenkin aina muutos. Viestinnän hallinta edellyttää ajankäyttöä ja ajankäyttöä on jaettava monien asioiden kesken. Valintoja on tehtävä, joten hiljalleen eteenpäin. Vaikka some on mahdollisuus, niin ainakin henkilökohtaisesti itse kohtaan erilaisia haasteita sen käytössä. Yksi haaste 3 on ainakin se, että miten näitä kaikkia sovelluksia eli appeja käytetään - #hyvinvointi. Toinen liittyy kysymykseen, mihin somen käytössä keskittyisi, some -painotukset markkinointi vai vaikuttaminen? Toki hyvässä viestinnässä moni asia yhdistyy. Digi -palvelut tulevat yhä lisääntymään. Tutkimukset osoittavat kuitenkin myös, että verkkopalvelut ja erilaiset sovellukset eivät voi korvata täysin perinteistä kasvotusten tapahtuvaa kohtaamista. Digitalisaation tulee rakentua siten, että se palvelee käyttäjäänsä opastaa, ohjaa ja antaa käyttäjälleen ajankohtaista ja oikeaa tietoa. Ajankohtaista on myös puhua valinnanvapaudesta. Sometus voi ohjata ihmisiä tekemään itseään koskevia päätöksiä asian- ja totuudenmukaisen tiedon perusteella. Tekniikan tulee rakentua siten, että se auttaa meitä kohtaamaan vertaisiamme siten kuin itse haluamme. Toisille sopii kasvotusten yksilökeskustelut vertaisen kanssa, toiselle ryhmässä ja joku haluaa chattailla tai soittaa tukipuhelimeen. Yhdistys onkin kevään aikana hakenut STEA:lta rahoitusta digitaalisen palveluohjauksen kehittämiseen. Joulukuussa 2017 kuullaan avustusehdotukset. Kesä on nyt käsillä. Älä jää kesälläkään yksin, vaan lähde mukaan yhdistyksen kesätoimintaan. Kupittaan puistossa liikutaan yhdessä torstaisin aina 6.7. asti ja kesäsauna lämpiää Metsärannassa 19.6 ja Hyvää kesää kaikille. Samuli

4 Myötä- ja vastamäessä. Me kaikki kohtaamme elämässä joskus vaikeita hetkiä. Olen kovasti kevään aikana pohtinut ympärillä olevien ihmisten tärkeyttä silloin, kun itse emme jaksa. Toisilla tukiverkosto on suuri, mutta apua saattaa olla vaikeaa ottaa vastaan. Olet ehkä ollut se ystäväpiirin hyvin pärjäävä, aina aurinkoinen, muiden kuuntelija, jonka omassa hädässä on vaikeaa olla autettavana. Tai huomaat, että sinulta puuttuvat kokonaan läheiset ystävät, jotka ymmärtäisivät ja tukisivat sinua vaikeina aikoina. Myös tuen hakeminen oman ystäväpiirin ulkopuolelta voi tuntua vaikealta. Jos tukea haetaan, on siitä vaikeaa puhua läheisille. Kuitenkin juuri sinun esimerkki olisi tärkeää niille, jotka kipuilevat yksin, eivätkä häpeän ja syyllisyyden varjossa pysty ottamaan yhteyttä. Pysähdythän kiireesi keskellä ja kysyt läheisiltäsi kuinka he jaksavat ja kerrot yhdistyksemme tarjoamasta tuesta. Auttava omainen hankkeen päätyttyä olen työssäni omaistyön koordinaattorina tukenut yhdessä vertaisneuvojien kanssa monia omaisia. Omaiset ovat voineet tulla keskusteemaan huolesta läheisen mielenterveyteen ja/tai päihteidenkäyttöön liittyen. Meille ovat kaikki tervetulleita; isät ja äidit, sisaret, aikuiset lapset ja naapurit. Toivomme, että jo huoli läheisen jaksamisesta havahduttaisi omaisia omien tunteiden purkamisen ja tuen hakemisen tärkeyteen. Huolehtimalla omasta hyvinvoinnistasi olet esimerkki myös sairastuneelle läheisellesi. Usein oma jaksamisesi on ainut asia johon voit merkittävästi vaikuttaa, niin raskaalta kuin tämä saattaa kuulostaakin. Kuka sitten jaksaa, jos sinä uuvut? 4

5 Omaiset saavat maksutonta keskusteluapua FinFamin toimiston lisäksi omaisneuvonnan päivystyspisteissä: Runosmäen terveysasemalla, Kupittaan sairaalassa ja Uudenkaupungin psykiatrisessa sairaalassa. Auttava Omainen hankkeessa luodun sote- ammattilaisen ja vertaisen työparityöskentelyn mallin myötä olemme välittäneet vertaistukijoita työpariksi ammattilaisille psykiatrisiin sairaaloihin sekä kouluttaneet sosiaalija terveysalan henkilökuntaa omaisten huomioimisen tärkeydestä. Kevään koulutuksista valmistui yhteistyötahoille neljä uutta sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ei omaisneuvojaa sekä kuusi vertaistukijaa. Maaliskuussa avasimme uutta yhteistyötä Raision päihde- ja mielenterveysyksikön kanssa. Järjestimme kaupungin työntekijöille suunnatun mielenterveysomaistyön koulutuksen sekä avasimme uuden päivystyspisteen. Työtä työparityöskentelyn koordinoimiseksi ja omaisneuvontapisteiden avaamiseksi sekä verkostoyhteistyötä on paljon myös syksyllä. Elokuussa avautuu uusi omaisneuvontapiste Uudenkaupungin terveysasemalle ja tarkoitus on laajentaa toimintaa myös Turun seudulla. Omaisneuvontapisteet ovat suljettu heinäkuun, mutta keskusteluapua saa Turun toimistolla koko kesän. Työparityöskentelyn mallista on julkaistu vertaistuellisen omaisneuvonnan opas, joka on ladattavissa Innokylästä auttava omainen hakusanalla tai tilattavissa toimistolta. Oikein aurinkoista ja rakasta kesää kaikille. Pidetään huoli itsestämme, niin jaksamme paremmin olla läsnä myös läheisillemme! -Elina 5

6 Omaistyön koordinaattorin terveiset! Aloitin työn tässä yhdistyksessä viisi vuotta sitten. Toimintamme kehittyy koko ajan teidän mielenterveys- ja päihdeomaisten vaikuttaessa sisältöön työryhmissä ja erilaisten palautteiden avulla, joita kerätään lähes kaikesta toiminnastamme. Edellisten lisäksi erialojen opiskelijat vaikuttavat toimintaan uusine ideoineen ja oppeineen. Heistä jotkut toimivat yhdistyksessämme vapaaehtoisina, jotkut tulevat työntekijöiksi. Tänä keväänä minulla oli ohjattavana ensimmäinen toimintaterapeuttiopiskelija, joka tuntui hyvältä oman ammattiidentiteetinkin takia. Olin 6.5. kokemuskouluttajan Tapio Koiviston kanssa Mielenterveysomaisten Keskusliitto FinFamin järjestämässä kokemustoimijapäivässä. Siellä esiintynyt tarinateatteri -ryhmä Raakku aloitti esityksensä, näyttelijöiden omista tarinoistaan mielenterveysomaisena. Se oli hyvin koskettavaa, eikä meitä yleisöä enää tarvinnut mitenkään lämmitellä esitykseen. Kuulin monen miettivän jälkikäteen, olivatko tarinat ihan tosissaan heidän omasta elämästä vai keksittyjä tarinoita. Todellisuus on välillä tarua ihmeellisempää Suurta ylpeyttä koin tänä keväänä Kokemusasiantuntijakoulutuksen valmistujaisjuhlassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja Turun AMK järjestivät ensimmäisen ko. koulutuksen sairaanhoitopiirin omiin tarpeisiin. Meidän yhdistyksestä olivat mukana Annamari Lindroos ja Mari Madetoja. He ovat mukana mm. uuden psykiatrisen sairaalan suunnittelutyöryhmässä. Keväällä oli neljäs Vertti-ryhmä, josta olen ollut vetovastuussa. Ryhmä on suunniteltu perheille, joissa vanhemmalla on masennusta tai kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekä alakouluikäisiä lapsia. Ohjaajia tarvitaan jokaiseen ryhmän seitsemän. Ennen ryhmää ei ole valmiina ohjaajia, vaan joka kerralle lähden kyselemään yhteistyötahoilta ja opiskelijoista ehdokkaita. Jotkut ammattilaiset saavat olla mukana työajallaan, suurin osa tulee omalla ajallaan, vapaaehtoisena. Ohjaajina on ollut myös mielenterveysomaisia, joilla on ohjaajaksi vaadittava ammatti ja työkokemusta. Kevään ryhmässä oli mukana myös karvakorva Milo, yhdellä kerralla pienempien lasten ryhmässä. 6

7 Työni perheiden ja lapsiomaisten kanssa on yksi palkitsevimmista työtehtävistäni. On hienoa nähdä ja kokea, että voi olla mukana edes hieman auttamassa eteenpäin perheiden elämäntilanteissa. useammat löytävät tai saavat tietoa yhdistyksemme palveluista. Koen olevani oikeutettu, kun saan tehdä näin arvokasta työtä, kohdaten omaisia vaikeassa elämän tilanteessaan. Tässä erään Vertti-ryhmän palautteita puoli vuotta ryhmän jälkeen: ryhmässä alkanut domino-efekti perheen hyvinvointiin jatkuu edelleen, aloin puhumaan psyykkisestä sairaudesta omille vanhemmillekin, lapsella ei ole enää synkkiä puheita eikä masennusta ja perhe saa tarvitsemaansa apua nyt kotiin. Lämpimin kesäterveisin, Omaistyön koordinaattori Sirpa Madsen f Sirpa VS-FinFami Keväällä 2017 asiakkaita on ollut tavallista enemmän. On hienoa, että yhä Voimavarakurssi Heinänokassa 7

8 Vapaaehtois- ja tukihenkilötoiminta Yhdistyksen vapaaehtoistoiminnassa on vietetty uusien juttujen kevättä! Vapaaehtoiskoordinaattorin tehtävään hyppäsi sijaiseksi Sara Taskinen, joka onkin ollut tuttu kasvo opiskelijana sekä yhdistyksellä, että Moip!:n puolella. Siksi puhelimen päässä vastaakin oudosti tuttu ääni! Vuoden alusta lähtien olemme olleet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa tapahtumia Turussa muun muassa Turun pääkirjastossa järjestetyssä Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus mielenterveystyössä seminaarissa. Seminaarissa oli esillä tukihenkilötoimintamme ja tukihenkilönä toiminut vapaaehtoinen Satu oli mukana kertomassa tukihenkilön iloista sekä haasteista. Lisäksi olimme vapaaehtoisten kanssa mukana Vapa työryhmän järjestämässä virkistysillassa, jossa päästiin tutustumaan Kaisa Rautaheimon Pojat -valokuvanäyttelyyn Wäinö Aaltosen museossa. Keväällä järjestimme myös uusien vapaaehtoisten starttikoulutuksen, jossa oli mukana 17 uutta ja innokasta vapaaehtoista. Koulutuksissa kävi vierailemassa yhdistyksen toiminnassa jo mukana olevat vapaaehtoiset Markku, Eija sekä Eveliina. Koulutuksien myötä porukkaamme liittyi 8 uutta tukihenkilöä sekä 5 uutta vertaisneuvojaa. Huikeana uutena lisäyksenä koulutuksissamme oli kaksi moippilaista, jotka ovat jatkaneet koulutusten jälkeen Moip-mentoreina uusille tulokkaille. Tukihenkilötoiminta on rullannut ahkerasti heti vuoden alusta. Kevään aikana toimistolla on pyörinyt varsin tyytyväisiä ja puheliaita tukipareja tukisuhteen tarkastuksissa ja useita uusia tukisuhteitakin on päästy aloittamaan. Uusista innokkaista tukihenkilöistäkin neljä pääsi heti toimintaan. Kevään vapaaehtoistoiminta huipentui toukokuun alussa järjestettyyn vapaaehtoisten kehittämis- ja virkistysristeilyyn, jossa mukana oli vapaaehtoisia myös Salon yhdistyksestä. Iloinen 30 hengen porukka valtasi Silja Linen laivat ja ahkeran kehittämisen jälkeen nautittiin buffetin antimista ja tutustuttiin toisiimme. Lisäksi uutena tuulena vapaaehtoistoiminnassa on koordinaattorin sukeltaminen somen maailmaan sillä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin voi nyt myös ottaa yhteyttä Facebookin (Sara VS FinFami) sekä Whatsappin kautta! Kuvassa uusia tukihenkilöitä! 8

9 Hei! Aloitin vuoden mittaisen taloushallinnon ammattitutkintoon johtavan oppisopimuskoulutuksen tammikuun lopulla. Teen toimistosihteerin töitä, johon kuuluvat mm: osto- ja myyntireskontra, avustavat kirjanpitotyöt ja arkistointi. Olemme tänä keväänä ottaneet käyttöön sähköisen taloushallinnon ohjelmiston, joka on vienyt suurimman osan ajastani. Tulevaisuudessa ohjelma kuitenkin tulee nopeuttamaan ja selkiyttämään toimintaa. Hyvää kesää! Terveisin: Hanna ja Riku 9

10 Moip!:in kuulumisia Moip! Kevät on ollut täynnä hyvää pöhinää Moipissa. Uusi 15 hengen Moip! ryhmä on startannut ja ensimmäinen ryhmä on päättymässä. Tosin osa ensimmäisen ryhmän nuorista jatkaa edelleen Moipin toiminnassa vapaaehtoisina Moip mentoreina. He voivat toimia erilaisissa tehtävissä uuden Moip! ryhmän mukana. Starttileiriä uuden ryhmän kanssa vietettiin Perttelin Juvankosken vanhan sahan kauniissa miljöössä. Mukana viikonloppua viettämässä oli myös Kota ry:n Elina, jonka opastamina saimme kokeilla jousiammuntaa. Moip mentorit olivat myös osan aikaa mukana esittelemässä Moipin toimin- tatarjotinta uusille ryhmäläisille, eli erilaisia ryhmiä ja toimintoja joita 9 kuukautta kestävän ryhmäprosessin aikana voidaan toteuttaa. Lisäksi viikonloppu sisälsi tutustumista, ryhmäytymistä, hyvä ruokaa, saunomista ja rohkeimmat uskaltautuivat jo uimaankin tuona huhtikuun kylmähkönä viikonloppuna! Toimintatarjottimelta ryhmäläiset valitsivat mm. Prospect -ryhmän, joka on alkanut jo toukokuussa, sekä Omakuva NYT kurssin, jossa käytetään taidelähtöisiä menetelmiä itsetuntemuksen ja mentalisaatiokyvyn lisäämiseksi. 10

11 Innoissamme uudesta upeasta porukasta joka Moipissa on aloittanut, me työntekijät tunnemme samaan aikaan suurta haikeutta ja jäähyväisiä on ilmassa. Nimittäin ensimmäinen Moip! - ryhmä on tullut päätökseensä. Vietimme päätöstä risteilemällä länsinaapuriin ja vierailulla Maskrosbarn yhdistyksessä Tukholmassa. Paikallinen lapsiomaisten järjestö tekee vaikuttavaa työtä, ja olimme todella vaikuttuneita heidän toiminnastaan. Oli mielenkiintoista todeta, kuinka samankaltaisia kokemuksia meillä oli jaettavana. Mieleen jäi erityisesti yhden ryhmäläisen kommentti; If one doesn t ask, one doesn t know. Vapaasti suomennettuna, jos kukaan ei kysy, kukaan ei tiedä. Moip! ryhmäläisiä Tukholmassa. Vierailusta virisikin paljon keskustelua ja ajatuksia, kiitos Emmy ja Aleksandra kun teitte vierailustamme mahdollisen! Onneksi kuitenkin osa tästäkin upeasta porukasta jatkaa mukana, sillä viisi ryhmäläistä jatkaa Moip! mentoreina eli vapaaehtoisina seuraavien ryhmien mukana. Kiitoksena ja onnitteluna ryhmäläisille järjestämme vielä kakkukahvit ryhmäprosessin päätöksen kunniaksi, sillä osallistujat ovat jokainen käyneet Maskrosbarn organisaatiossa vierailulla. 11

12 12

13 Turun kaupungin psykiatrinen erikoissairaanhoito yhdistyy Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Turun kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden psykiatrisen erikoissairaanhoidon yksiköt yhdistyvät Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian kanssa Yhdistyminen mahdollistaa alueen psykiatrisen hoidon laajan kehittämistyön, jota on suunniteltu jo vuodesta 2014 lähtien. Psykiatrian yksiköt ja henkilöt säilyvät ensivaiheessa ennallaan Myöhemmin kehittämistyön seurauksena tulee muutoksia, joista tiedotetaan erikseen. Noin 4-5 vuoden kuluttua suunnitelmissa ovat yhteiset sairaala- ja poliklinikkatilat Tyksin kantasairaalan yhteydessä. Puhelinnumerot muuttuvat osittain Psykiatrian yksikköjen lankanumerot muuttuvat, mutta vanhat GSM-numerot säilyvät ennallaan. Tiedon uusista numeroista saa hoidon yhteydessä hoitoyksiköstä. Turun kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden verkkosivuilta ohjataan toukokuun 2017 alusta lähtien Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian sivuille. Näiltä sivuilta löytyvät myös Turun yksiköiden uudet puhelinnumerot. Myös sairaanhoitopiirin puhelinvaihde ( ) välittää puhelut oikeisiin yksiköihin. Potilastietojärjestelmä vaihtuu Psykiatrian käyttämä potilastietojärjestelmä vaihtuu, mutta tieto kulkee. Hoitavat henkilöt voivat oikeuksiensa perusteella nähdä potilastietoja myös vanhasta järjestelmästä, kun alueellista yhteisrekisteriä ja Kanta-arkistoa koskeva suostumus on rekisteröity. Asiakasmaksut muuttuvat hieman Osastohoidon hoitopäivämaksu alenee 22,80 eurosta 20,20 euroon. Psykiatrian päivähoidon ateriamaksu poistuu, ja uusi päivähoidon maksu on 8,80. Avohoidossa ei peritä poliklinikkamaksua. Käytössä on kuitenkin maksu perumatta jääneestä ajanvarauksesta, 45,50. Maksujen laskutus siirtyy sairaanhoitopiirille. Lisätietoa asiakasmaksuista saa sairaanhoitopiirin verkkosivulta: Potilasasiamies vaihtuu Uudet potilasasiamiehen yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta: Mistä lisätietoa? Lisätietoa saa hoitohenkilökunnalta. Toukokuun 2017 alussa psykiatrian tiedot löytyvät sairaanhoitopiirin verkkosivuilta: 13

14 Henkilöstöasiat Toimenkuvat: Tiedotukset Jäsenmaksut vuodelle 2017 Jäsenmaksut vuodelle 2017 ovat pysyneet ennallaan: Toiminnanjohtaja Samuli Koskinen, VTM Omaistyön koordinaattori Sirpa Madsen, toimintaterapeutti, seksuaalineuvoja, työnohjaaja Omaistyön koordinaattori Auttava omainen -toiminta Elina Taskinen, sh AMK, KM, AmO Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin sijainen syksyyn 2017 asti. Sara Taskinen, sosionomi AMK Henkilöjäsen 10 Samassa taloudessa asuvat (yli 18-v.) perheen jäsenet 5 enintään 20 Kannatusjäsen 20 Ainaisjäsen 70 Yhteisöjäsen 35 Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Nina Kääriäinen, sosionomi AMK Omaistyöntekijä Jill Söderdahl, lähihoitaja Toimistosihteeri Hanna Saari Moip! -hanke Sofia Virta, KM Pinja Uutela, sh AMK Auttava omainen -toiminta/ omaisneuvonta Salon seutu Omaistyöntekijä Satu Säilä, KM Toiminta Toimisto on avoinna arkisin klo 9-15 (pe 9-14). Heinäkuussa ma-to klo 10-14, perjantait suljettu. Päivystyspuhelin: (klo 10-14). Nyt voi tukea yhdistyksen toimintaa liittymättä jäseneksi! Kannatusmaksulla 20, 50 ja 100 tuet mielenterveysomaistyötä. Kannatusmaksu ei sisällä jäsenetuja ja se on kertaluonteinen. Halutessaan kannatusmaksun voi suorittaa yhdistyksen tilille FI viitenumerolla Jäsen- ja kannatusmaksuasioissa voi kääntyä omaistyöntekijä Jill Söderdahlin puoleen. Auttava omainen sivuston päivittäminen loppuu vuoden 2017 aikana ( Ajanvaraus vertaistuelliseen omaisneuvontaan on edelleen mahdollista sivuston kautta. Lisäksi sivustolta voi ottaa yhteyttä haluan tukea ja tieto - napin kautta. 14

15 Aurinkoista kesää! Toivottaa Turun työntekijät! HUOLESTUTTAAKO LÄHEISEN MIELENTERVEYS Keskusteluapua & vertaistukea Kun läheisen mielenterveys- tai päihdeongelmat kuormittavat arkea. Keskustelut tarjoavat tukea omaisen jaksamiseen ja tietoa läheisen sairauteen liittyen. Omaisen pyynnöstä, keskusteluun voidaan kutsua mukaan myös vertainen. Järjestämme myös Lapset puheeksi keskustelua, kun vanhemmalla on mielenterveysja/tai päihdeongelmia. Omaisneuvojan tavoitat: Päivystyspuhelin arkisin klo Klikkaa Haluan tukea ja tietoa. Juridista neuvontaa Asianajotoimisto Laurikainen & Haavisto Oy:n asianajaja, varatuomari Mika Haavisto tarjoaa ilmaista lyhyttä (n. 1/2 h) juridista neuvontaa yhdistyksemme jäsenille. Mikäli sinua mietityttää jokin oikeudellinen kysymys, soita p tai Yliopistonkatu 29 C b 26, Tku. Virranjakajan päätoimittaja Samuli Koskinen Taitto: Heini Varpukari Kuvat: Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry arkistot 15

16 16

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY

KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY Nuorten kokemuksia erosta, mielenterveydestä ja päihteistä 24.5.2017 KM Sofia Virta Pinja Uutela ja Mona Tuomi 26.4.2018 Moip!- projektityöntekijä Mona Entinen Moip!-ryhmäläinen

Lisätiedot

Avoimen toiminnan kalenteri 3 5. Yleisöluennot 13 Omaisneuvonta ja vertaistuki 14 Tukihenkilö- ja vapaaehtoistoiminta 15 Ammattilaisille 16 17

Avoimen toiminnan kalenteri 3 5. Yleisöluennot 13 Omaisneuvonta ja vertaistuki 14 Tukihenkilö- ja vapaaehtoistoiminta 15 Ammattilaisille 16 17 Avoimen toiminnan kalenteri 3 5 Tammi-helmikuu 3 Maalis-huhtikuu 4 Toukokuu 5 Suljetut vertaisryhmät 6 8 Omaisen aakkoset ja Päihdeomaisten vertaistukiryhmä 6 Prospect-ryhmä 7 Puolisoryhmä ja Vertti-ryhmä

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry TOIMINTAKALENTERI - KEVÄT 2017

Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry TOIMINTAKALENTERI - KEVÄT 2017 Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry TOIMINTAKALENTERI - KEVÄT 2017 Avoimet vertaisryhmät Käsityöryhmä 3 Mindfulness väritysryhmä 3 Hengellinen piiri 3 Porinaillat eli porinat 3 Omaisten

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry TOIMINTAKALENTERI - SYKSY 2017

Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry TOIMINTAKALENTERI - SYKSY 2017 Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset - FinFami ry TOIMINTAKALENTERI - SYKSY 2017 Avoimet vertaisryhmät Käsityöryhmä 3 Porinaillat eli porinat 3 Mindfulness väritysryhmä 3 Omaisten jooga 3 Kulttuurikaverit

Lisätiedot

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Tavoitteena kartoittaa järjestöjen roolia mielenterveys- ja päihdetyössä Vastaus saatiin 16 järjestöltä Toiminnan kohderyhmät Järjestön toiminta pääsääntöisesti

Lisätiedot

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin EUFAMI (European Federation of Family Associations of People w ith Mental Illness) 2014 Tutkimukseen osallistui 1111 omaista ympäri Eurooppaa, joista 48

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988. Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella. Tällä hetkellä 15 työntekijää. STEA:n tuella. Jämsänkatu 2, Vallila Toiminnan tavoitteet Lisätä

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina OPASTAVA HANKE 2012-2016

Lisätiedot

AUTTAVA OMAINEN -VERTAIS- TUKEA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIHIN

AUTTAVA OMAINEN -VERTAIS- TUKEA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIHIN AUTTAVA OMAINEN -VERTAIS- TUKEA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIHIN 2012-2016 LOPPURAPORTTI VARSINAIS-SUOMEN MIELENTERVEYSOMAISET -FINFAMI RY Satu Säilä projektityöntekijä, KM Elina Taskinen projektityöntekijä,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

OPAS VERTAISTUELLISEEN OMAISNEUVONTAAN. -vapaaehtoisen ja ammattilaisen työparityöskentely

OPAS VERTAISTUELLISEEN OMAISNEUVONTAAN. -vapaaehtoisen ja ammattilaisen työparityöskentely OPAS VERTAISTUELLISEEN OMAISNEUVONTAAN -vapaaehtoisen ja ammattilaisen työparityöskentely Auttava Omainen - vertaistukea mielenterveys ja päihdepalveluihin -hanke 2012-2016 Tämä opas on osa Auttava Omainen

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista

Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista MIPA-päätösseminaari 6.2.2019 Diak, Helsinki Jouni Tourunen Rakenne Tutkimusteemoittain -Taustaa: mitä tutkittu, mistä keskusteltu

Lisätiedot

OPAS VERTAISTUELLISEEN OMAISNEUVONTAAN. -vapaaehtoisen ja ammattilaisen työparityöskentely

OPAS VERTAISTUELLISEEN OMAISNEUVONTAAN. -vapaaehtoisen ja ammattilaisen työparityöskentely OPAS VERTAISTUELLISEEN OMAISNEUVONTAAN -vapaaehtoisen ja ammattilaisen työparityöskentely Auttava Omainen - vertaistukea mielenterveys ja päihdepalveluihin -hanke 2012-2016 Tämä opas on osa Auttava Omainen

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI. Tietoa maksuttomista palveluistamme omaisille ja läheisille VOIMAVARAKURSSI KUNSTENNIEMESSÄ

TOIMINTA- KALENTERI. Tietoa maksuttomista palveluistamme omaisille ja läheisille VOIMAVARAKURSSI KUNSTENNIEMESSÄ FinFami - Salon seudun mielenterveysomaiset ry TOIMINTA- KALENTERI KEVÄT - KESÄ 2019 Kaikki Salon yhdistyksen kurssit, retket, koulutukset ja muut tapahtumat Omaisten illat alkavat TYKS psykiatrialla Tietoa

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten minä valitsen palveluideni tuottajan? Poliittinen näkemys ja yksilön oma ideologia Ajanvarauksen

Lisätiedot

FUUSIOTYÖPAJA VSSHP, Psykiatria RYHMÄ 4: Kokemuksen hyödyntäminen hoidossa

FUUSIOTYÖPAJA VSSHP, Psykiatria RYHMÄ 4: Kokemuksen hyödyntäminen hoidossa FUUSIOTYÖPAJA 27.10.2017 VSSHP, Psykiatria RYHMÄ 4: Kokemuksen hyödyntäminen hoidossa Tiimi Mika Sinisalo, VSSHP Kokemusasiantuntija Sirke Koskinen, psykologi, Salon aikuispsykiatrian pkl Johanna Paasivirta,

Lisätiedot

Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään?

Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Piritta Selin, järjestöpäällikkö 16.1.2019 Epilepsialiitossa vahvaa kehittämistoimintaa Neljä kehittämishanketta (STEA) käynnissä, eri vaiheissa: Minusta tulee

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO

KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ 13.9.2018 JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO YHTEISTYÖTÄ PSYKIATRISELLA OSASTOLLA OYSIN PSYKOOSILINJAN

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Otos 1. Otoksen sisältö:

Otos 1. Otoksen sisältö: Tekijät: Hanne Cojoc, Projektipäällikkö, Hyvinvointiteknologia Taneli Kaalikoski, Projektityöntekijä, Apuvälinetekniikka Laura Kosonen, Projektityöntekijä, Vanhustyö Eija Tapionlinna, Kontaktivastaava,

Lisätiedot

Projektikoordinaattori Osku Marjanen p

Projektikoordinaattori Osku Marjanen p Projektikoordinaattori Osku Marjanen osku@finfamiuusimaa.fi p. 040 132 6768 1. FinFami Uusimaa ry 2. VETO-projekti 3. Verkkopalvelupaketti 4. Digitalisaatiosta yleisesti 5. Yhdistysten digi-checklist FINFAMI

Lisätiedot

Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen

Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen Löytyykö somesta tukea imetykseen? Silja Varjonen Sosiaalisen median käyttö Suomessa 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 16-24v 25-34v 35-44v 45-54v 55-64v 65-74v 75-89v Seuraa jotain yhteisöpalvelua ainakin

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

kun lapsi on omainen Lapsiomaistyön periaatteet

kun lapsi on omainen Lapsiomaistyön periaatteet kun lapsi on omainen Lapsiomaistyön periaatteet Kun yksi sairastuu monen maailma muuttuu. Et jää yksin. Sisältö: FinFami ry jäsenyhdistyksineen Ulkoasu ja taitto: Marika Finne Kuvat: Merenkulkijan päiväkodin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry. Vahvistettu syyskokouksessa

Toimintasuunnitelma. Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry. Vahvistettu syyskokouksessa 2019 Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Hyväksytty yhdistyksen hallituksessa 11.10.2018 sähköpostipäätös Vahvistettu syyskokouksessa Sisällys 1 VARSINAIS-SUOMEN MIELENTERVEYSOMAISET

Lisätiedot

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009)

Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Solantaus, T. & Paavonen, J. E. (2009) Mieletön Mahdollisuus Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin projekti, jota rahoittaa STEA. Kehittänyt vuosina 2014-2018

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa. Kantu päivät Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula

Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa. Kantu päivät Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula Asukkaat mukana SiunSotessa Pohjois-Karjalassa Kantu päivät 12.2.2015 Helsinki toiminnanjohtaja Elina Pajula SOTE -tuotantoalue Pohjois-Karjalan kunnat ja Heinävesi, PKSSK SiunSotessa 5 valmistelutyöryhmää

Lisätiedot

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä TURUN ENSI-JA TURVAKOTIYHDISTYS RY Pidä kiinni -hoitojärjestelmän avopalveluyksikkö Olivia Perustehtävät: Kohderyhmä: Menetelmät: - Lapsen ja vanhemman välisen

Lisätiedot

Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita

Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita Kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten asiantuntemuksen yhdistäminen Jaana Tuomela 16.1.2019 Harjavalta Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

ABC-OPAS OMAISELLE. Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä?

ABC-OPAS OMAISELLE. Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä? ABC-OPAS OMAISELLE Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä? Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry 2016 Hyvä lukija! Onko läheiselläsi mielenterveys-

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö

Lisätiedot

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY Vertaistuki omaisryhmissä tutkimusprojekti www.omaiset-tampere.fi/vertaistuki Miia Männikkö p.040/722 4292 miia.mannikko@omaiset-tampere.fi VERTAISTUKI - tutkittua

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988 Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella Tällä hetkellä 13 työntekijää RAY:n tuella Omaisten tuki ja neuvonta: Neljä työntekijää Lapsiperhetyö

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -toimintamalli

Järjestötapaaminen -toimintamalli 1 Järjestötapaaminen -toimintamalli Järjestötapaaminen kehitettiin Etsivä omaistyö -projektissa (2012-2015), joka toteutettiin Raha-automaattiyhdistyksen tuella osana Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

PÄIHDETYÖ HAASTAA TERVEYSASEMAT - KOKEMUSASIANTUNTIJA OSANA MONIAMMATILLISTA TYÖRYHMÄÄ VANTAALLA

PÄIHDETYÖ HAASTAA TERVEYSASEMAT - KOKEMUSASIANTUNTIJA OSANA MONIAMMATILLISTA TYÖRYHMÄÄ VANTAALLA PÄIHDETYÖ HAASTAA TERVEYSASEMAT - KOKEMUSASIANTUNTIJA OSANA MONIAMMATILLISTA TYÖRYHMÄÄ VANTAALLA Anne Tapola ja Hannu Ylönen Vantaalaisen hyvä mieli -hanke Kokemusasiantuntija -seminaari Helsinki, 13.2.2013

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli 28.3.2017 Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja METELI O METELI on monipuolinen epävirallinen yhteistyöverkosto. O Verkosto syntyi syksyllä 2008 Psykiatrisen

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ

ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ ASIAKASLÄHTÖINEN TERVEYDEN- JA SAIRAUDENHALLINTA SOSIAALINEN MEDIA SAIRAANHOITOPIIREISSÄ Sari Östman sari.ostman@utu.fi / Sairaalatekniikan päivät 6.2.2013 TAUSTAA Digitaalisen kulttuurin tutkija Turun

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Ei tarvitse pärjätä yksin Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi Perheet ovat erilaisia ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vanhemmat voivat välillä tuntea väsymystä arjen pyörittämiseen, yksinäisyyttäkin.

Lisätiedot

Digituki-hanke. Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön

Digituki-hanke. Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön Digituki-hanke Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön Digituki-pilotti Lapissa 17.9.2018-31.12.2019 Yksi viidestä valtakunnallisesta pilotista Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Karjala,

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena. Toivosta turvaa hanke

Kokemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena. Toivosta turvaa hanke Kokemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena Toivosta turvaa hanke 2017-2020 Toivosta turvaa hanke (2017-2020) Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry:n ja Tampereen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Omaishoito ja päihteet -seminaari

Omaishoito ja päihteet -seminaari Omaishoito ja päihteet -seminaari 16.1.2018 Omaishoitajaliitto on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia, heidän läheisiään, paikallisyhdistyksiä ja kansalaisia varten Perustettu

Lisätiedot

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa Pienet pohjalaiset päihde- ja mielenterveyspäivät IX 16-17.11.2015 Catarina Forsström & Jouni Saarelainen Pelirajat on Mitä olemme oppineet? VERTAISOHJAAJAT

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 % 1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula 2.11.2017, Lehmusvalkama Terveydenhuollon / sosiaalihuollon ammattilainen Hoito Potilas / asiakas palveluidenkäyttäjä VSSHP

Lisätiedot

Verkostot ja työnhaku

Verkostot ja työnhaku Verkostot ja työnhaku Työpaja Jonna Heikkilä & Essi Hillgren Turun ammattikorkeakoulu Verkostotyöpaja Tavoite Tunnistaa osallistujan olemassa olevat verkostot ja pohtia miten niitä voi hyödyntää työnhaun

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

Kokijasta asiantuntijaksi

Kokijasta asiantuntijaksi Kokijasta asiantuntijaksi Kokemuskouluttaja Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Opastava hankkeen seminaari Työväenmuseo Werstas auditorio 29.5.2013 Kokija asiantuntija? Kuka on

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Crohn ja Colitis ry:ssä Vertaistoiminta on vuorovaikutusta. Vertaistukea voi antaa toinen saman tyyppisen kokemuksen läpikäynyt henkilö.

Lisätiedot