SATAKUNNAN NUORISOSEUROJEN LIITON SÄÄNNÖT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SATAKUNNAN NUORISOSEUROJEN LIITON SÄÄNNÖT"

Transkriptio

1 1 SATAKUNNAN NUORISOSEUROJEN LIITON SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä keskusseura, nimi on Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry. Sen kotipaikka on Porin kaupunki Lounais-Suomessa. Keskusseuran muodostavat siihen liittyneet paikalliset nuorisoseurat ja muut yhdistykset, ja se kuuluu maakunnallisena keskusseurana Suomen Nuorisoseurat ry:een, jota näissä säännöissä sanotaan liitoksi. TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU 2 Keskusseuran tarkoituksena on herättää ja pitää vireillä kansassa ja varsinkin nuorisossa itsekasvatuksen sekä määrätietoiseen toimintaan kotiseudun, isänmaan ja ihmiskunnan hyväksi. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi keskusseura - toimii siihen kuuluvien paikallisten seurojen ja muiden jäsenyhdistystensä maakunnallisena järjestönä ja yhdyssiteenä tukien, ohjaten ja valvoen niiden toimintaa sekä auttaen uusia yhdistyksiä perustettaessa, - tukee liiton alueellista toimijaa toimimaan paikallisten seurojen tukena - tekee jäsenistönsä keskuudessa ja sen ulkopuolella keskusseuran tarkoitusta palvelevaa tiedotus- ja valistustyötä - toimii muillakin vastaavilla tavoilla keskusseuran tarkoituksen toteuttamiseksi 4 Toimintaansa varten keskusseura voi omistaa ja hallita kiinteistöjä sekä toimintansa tukemiseksi testamentteja ja lahjoituksia, harjoittaa kioski-, ja kahvila- ja ravintolaliikettä, elokuva- ja kustannustoimintaa, muistoesineiden myyntiä sekä toimeenpanna arpajaisia ja keräyksiä. Toimintaansa varten keskusseura hankkii tarvittaessa asianomaisen luvan. JÄSENET 5 Keskusseuran jäseniksi pääsevät ne paikalliset rekisteröidyt nuorisoseurat sekä muut rekisteröidyt yhdistykset, jotka hallitus jäseniksi hyväksyy.

2 2 Kunniajäseniksi voidaan kutsua keskusseuran toiminnassa erityisesti ansioitunut henkilö sekä kunniapuheenjohtajaksi entinen ansiokkaasti toiminut keskusseuran puheenjohtaja. Kunniajäsenten sekä kunniapuheenjohtajan kutsumisesta päättää keskusseuran kokous hallituksen esityksestä. Kunniajäsen ei suorita jäsenmaksua. 6 Keskusseuran jäsenenä olevan yhdistyksen tulee 7 1) noudattaa kaikessa toiminnassaan keskusseuran sääntöjä, keskusseuran kokousten päätöksiä ja voimassa olevia sääntöjä sekä suorittaa liiton syyskokouksen määräämä jäsenmaksu, 2) lähettää toimintatiedot liitolle jäsenrekisterin kautta 3) lähettää sääntöjen muutokset keskusseuran hallituksen hyväksyttäviksi; kiinteän omaisuuden myymistä ja lahjoittamista koskevia asioita älköön otettako päätettäväksi ennen kuin asiassa on hankittu keskusseuran hallituksen lausunto 4) purkautuessaan luovuttaa jäljelle jääneet varat ja omaisuuus säilytettäväksi keskusseuran valvonnan alaisena viisi (5) vuotta, minkä jälkeen, ellei mainitun ajan kuluessa yhdistyksen toimialueelle synny uutta keskusseuran jäseneksi pyrkivää ja hyväksyttyä rekisteröityä yhdistystä, varat käytetään nuoriso- ja aikuiskasvatustyöhön keskusseuran ja johtokunnan päättämällä tavalla. Jos jäsenyhdistys on toiminut keskusseuraa vahingoittavalla tavalla tai jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, jotka sillä keskusseuran jäsenenä on, voi hallitus erottaa yhdistyksen keskusseuran jäsenyydestä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä. Erottamispäätöksestä on jäsenellä oikeus valittaa keskusseuran kokoukselle jättämällä valitus kirjallisena hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa asiasta tiedon saatuaan. Jos keskusseuran kokous, saatuaan liiton hallituksen lausunnon ja kuultuaan keskusseuran hallitusta ja erotetun jäsenyhdistyksen hallitusta sekä hankittuaan muut tarpeellisiksi katsomansa selvitykset, hyväksyy erottamispäätöksen kaksi kolmasosalla (2/3) annetuista äänistä, tulee päätös voimaan heti. KESKUSSEURAN HALLINTO 9 Keskusseuran on pidettävä kaksi varsinaista kokousta, kevätkokous maaliskuun ja syyskokous lokakuun aikana. Keskusseuran ylimääräinen kokous pidetään, jos keskusseuran kokous itse tai hallitus niin päättää taikka vähintään yksi neljäsosa (1/4) keskusseuran jäsenistä seitä kokoustensa päätöksillä tietyn asian käsittelyä varten hallitukselta kirjallisesti pyytää. Keskusseuran kokousten ajan ja paikan määrää hallitus. Kutsu keskusseuran kokouksiin on lähetettävä kaikille jäsenille kirjallisesti vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta.

3 3 10 Keskusseuran kokouksiin on kullakin paikallisella jäsenyhdistyksellä oikeus lähettää yksi äänivaltainen edustaja jäsenmääränsä kutakin alkavaa 20-lukua kohden. Kokouksessa on kullakin edustajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Äänestys on suoritettava suljettuna lippuäänestyksenä, mikäli sitä koskevaa esitystä on kannatettu. Kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus lisäksi liiton valtuuston ja hallituksen jäsenillä, liiton ja keskusseuran toimihenkilöillä sekä kevätkokouksessa myös edellisen vuoden hallituksen jäsenillä. Kokous voi päätöksellään myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden muillekin. Aloiteoikeus on keskusseuran jäsenille ja hallituksella sekä liiton valtuustolla ja hallituksella. Aloitteet ja asiat, jotka aiotaan saada kokouksessa käsiteltäviksi ja päätettäviksi, on esitettävä hallitukselle kirjallisesti vähintään yksi kuukausi ennen kokousta. 11 Kevätkokouksessa 1) valitaan puheenjohtajat, pöytäkirjantekijät ja tarkistajat sekä muut mahdollisesti tarvittavat kokousvirkailija ja toimikunnat, 2) todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus, 3) vahvistetaan kokouksen työjärjestys, 4) käsitellään kertomus keskusseuran toiminnasta, 5) esitetään tilit ja tilintarkastajien lausunto, 6) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille, 7) valitaan keskusseuran edustajat Suomen Nuorisoseurojen nuorisoseurakokoukseen, yhteensä neljä (4) edustajaa 8) nimetään keskusseuran ehdokkaat liiton valtuustoon, 9) käsitellään aloitteet ja muut johtokunnan esittämät asiat Syyskokouksessa 1) valitaan puheenjohtajat, pöytäkirjantekijät ja tarkistajat sekä muut mahdollisesti tarvittavat kokousvirkailija ja toimikunnat, 2) todetaan kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus, 3) vahvistetaan kokouksen työjärjestys, 4) käsitellään ja vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma, 5) käsitellään ja vahvistetaan seuraavan vuoden talousarvio, 6) valitaan keskusseuran hallituksen puheenjohtaja, 7) päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä, 6-8 jäsentä, seuraavaksi vuodeksi 8) valitaan jäsenet hallitukseen erovuoroisten tilalle, 9) valitaan kaksi (2) hallituksen varajäsentä

4 4 10) valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja näille kaksi (2) varajäsenetä tarkastamaan seuraavan vuoden hallintoa ja taloutta, 11) käsitellään aloitteet ja muut hallituksen esittämät asiat Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään ne asiat, jotka kokouskutsussa on mainittu sekä ne hallituksen esittämät asiat, jotka kokous päättää ottaa käsiteltäviksi ottaen kuitenkin huomioon yhdistyslain ja näiden sääntöjen määräykset. HALLITUS 12 Keskusseuran hallitukseen kuuluu syyskokouksessa valittu puheenjohtaja ja 6-8 jäsentä. Puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan ja jäsenet sekä heille kaksi varaedustajaa kahdeksi vuodeksi siten, että puolet hallituksen varsinaisista jäsenistä on kerrallaan erovuorossa. Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten toimikausi alkaa kokousta seuraavan kalenterivuoden alusta. Sama henkilö voidaan valita hallituksen jäseneksi enintään kolmeksi perättäiseksi kaksivuotiskaudeksi. Puheenjohtajana sama henkilö voi toimia enintään kuusi perättäistä vuotta. Varajäsenkaudet eivät vähennä varajäsenen oikeutta toimia edellä mainittua aikaa varsinaisena jäsenenä. Varapuheenjohtajan hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan. Lisäksi hallitus valitsee sihteerin ja taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Jos sihteeri ei kuulu hallitukseen, on hänellä kokouksessa puhe- mutta ei äänioikeutta. Hallitus voi keskuudestaan ja keskusseuran toimihenkilöistä valita 3-5 -jäsenisen työvaliokunnan sekä joko määräajaksi tai erityisiä tehtäviä varten asettaa muita valiokuntia ja toimikuntia. Hallitus kokoontuu tarpeen vaatiessa puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta ja kokous on päätösvaltainen, jos siitä on kaikille jäsenille ilmoitettu ja läsnä on vähintään puolet hallituksen jäsenistä sekä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni paitsi vaaleissa arpa. 13 Johtokunnan tehtävänä on 1) johtaa keskusseuran toimintaa keskusseuran kokousten päätösten sekä liiton hallituksen ohjeiden mukaisesti, 2) ohjata jäsenyhdistysten toimintaa ja tehdä aloitteita niiden toiminnan kehittämiseksi sekä valvoa sääntöjen ja kokousten päätösten noudattamista, 3) kutsua keskusseuran kokoukset koolle ja valmistella käsiteltäviksi tulevat asiat, 4) hyväksyä jäsenet sekä jäsenyhdistysten säännöt ja sääntöjen muutokset, 5) huolehtia varojen hankinnasta ja vastata omaisuuden hoidosta,

5 5 6) ottaa palvelukseen tarvittaessa toimihenkilöitä ja ohjaajia sekä vahvistaa heille mahdollisesti tarvittavat ohjesäännöt, 7) edustaa keskusseuraa sekä 8) hoitaa kaikki ne muut tehtävä, jotka hallitus näiden sääntöjen ja yhdistyslain mukaan kuuluvat, tai jotka liitto sille antaa. NIMENKIRJOITTAJAT 14 keskusseuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi aina yhdessä, paitsi juoksevissa asioissa sihteeri yksin. TILI- JA TOIMINTAVUOSI 15 Keskusseuran tili- ja toimintavuosi on kalenterivuosi. Hallituksen on jätettävä tilit ja hallintoa koskevat asiakirjat tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta ja tilintarkastajien tulee palauttaa ne viimeistään viikkoa ennen mainittua kokousta. ERINÄISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 16 Suomen Nuorisoseurat ry:n nuorisoseurakokoukseen keskusseura saa lähettää edustajiaan siten kuin näiden sääntöjen 11 :ssä ja liiton säännöissä on määrätty. SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA KESKUSSEURAN PURKAMINEN 17 Näitä sääntöjä voidaan muuttaa keskusseuran varsinaisessa kokouksessa, jos asiasta on kokouskutsussa mainittu ja muutosehdotusta kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä. Muuttamisesta koskevat ehdotukset on jätettävä kirjallisesti keskusseuran hallitukselle kevätkokoukseen tarkoitetut joulukuun, ja syyskokoukseen tarkoitetut elokuun loppuun mennessä. Sääntöjen muutoksille on hankittava liiton hallituksen hyväksyminen. 18 Kysymys keskusseuran purkamisesta voidaan ottaa käsiteltäväksi ainoastaan sitä varten ilmoitetussa kokouksessa, ja vaaditaan purkamispäätökseen vähintään kolmen neljäsosan (3/4) äänten enemmistö annetuista äänistä.

6 6 Keskusseuran purkautuessa sen varat on luovutettava Satakunnan Nuorisoseurojen Liitto ry:n jäseninä olleille rekisteröidyille paikallisyhdistyksille tai omaisuuden hoitoa varten perustettavalle organisaatiolle. Säännöt on hyväksytty Helsingissä kuun pnä 20

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Turun Urheiluautoilijat ry. Yhdistyksen kotikunta on Turku. 2 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, kilpa- ja

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä. KAAKKOIS-SUOMEN EPILEPSIAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toimialueena

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Liiton sääntöjen muuttaminen

Liiton sääntöjen muuttaminen Liiton sääntöjen muuttaminen Hallitus on keskustellut sääntöjen liiton sääntöjen uudistamisesta kahdesti vuonna 2016. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle nuorisolain uudistamisesta sekä tarpeesta uudistaa

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry, lyhennettynä KSSY. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

NUORISOSEURAN SÄÄNNÖT

NUORISOSEURAN SÄÄNNÖT NUORISOSEURAN SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on ULMALAN NUORISOSEURA R. Y. Sen kotipaikka on IISALMI, ja se liittyy paikallisyhdistyksenä jäseneksi YLÄ - SAVON NUORISOSEUROJEN LIITTO r.y:een,

Lisätiedot

Kotkan Seudun muistiyhdistys ry.

Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kotka ja toiminta-alueena Kotka lähiympäristöineen.

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä. VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY 1 SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Turun kaupunki ja sen

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

- 1(5) SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

- 1(5) SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta. - 1(5) SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY POHJOLA-NORDENS DISTRIKT I TAVASTLAND RF POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Pohjola-Nordenin Hämeen piiri

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa.

1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa. Lieksan taitoluistelijat ry SÄÄNNÖT 20.3.1998 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa. 2. Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY

SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY 1 (5) SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on, sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko valtakunnan alue. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1(6) NIMI JA KOTIPAIKKA PUISTOLAN OMAKOTIYHDISTYS RY 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINTA 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Pöytyän kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Tourulan

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Yhdistyksen kotipaikka on ja toimialue on SAARIJÄRVI-SEURA R.Y. Saarijärven kunta Saarijärvi Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt

Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen

Lisätiedot

Varsinaisia jäseniä ovat omaishoitajat ja muut yksityiset henkilöt jotka hyväksyvät yhdistyksen

Varsinaisia jäseniä ovat omaishoitajat ja muut yksityiset henkilöt jotka hyväksyvät yhdistyksen OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys valtakunnallisessa

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Tampereen Seudun Mobilistit ry

Tampereen Seudun Mobilistit ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 2 TARKOITUS JA TOIMINTA 3 JÄSENET Tampereen Seudun Mobilistit ry Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Mobilistit Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa ja liiton vuosikokouksessa

Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa ja liiton vuosikokouksessa Säännöt on hyväksytty Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa 18.4.2011 ja liiton vuosikokouksessa 29.7.2011. SUOMEN KOTISEUTULIITTO SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys

Lisätiedot

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö.

Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö. 1 Pro Hauhonselkä ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro Hauhonselkä ry. ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki ja toimialueena Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Hauhonselkä

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

OMAISHOITAJALIITON SÄÄNNÖT

OMAISHOITAJALIITON SÄÄNNÖT OMAISHOITAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Omaishoitajaliitto ry, Närståendevårdarnas förbund rf, Carers

Lisätiedot

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt

Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt Ahlaisten Kyläyhdistys ry 1 Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Ahlaisten Kyläyhdistys ry ja kotipaikka on Pori. Yhdistyksen toimialue on Ahlaisten Alakylän ja

Lisätiedot

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa )

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa ) VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT (hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa 13.11.2015) YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän

Lisätiedot

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT 15.9.2005 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Aurinkolahden Venekerho ry ja kotipaikka Helsinki. Yhdistyksen nimestä käytetään epävirallista lyhennettä AVK. 2

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY. Säännöt

KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY. Säännöt KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY Säännöt KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kansainvälinen kulttuuriseura Mira ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.3.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Pohjola-Nordenin säännöt

Pohjola-Nordenin säännöt Pohjola-Nordenin säännöt 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Pohjola-Norden ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alue koko valtakunta. Yhdistystä sanotaan näissä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Seuraksi kutsuttavan yhdistyksen nimi on Jyväskylän Kiri&Kirittäret Juniorit ry. Seuran

Lisätiedot