Kunnolla Somessa! Nuoret ja sosiaalinen media. Opas vanhemmille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnolla Somessa! Nuoret ja sosiaalinen media. Opas vanhemmille."

Transkriptio

1 Kunnolla Somessa! Nuoret ja sosiaalinen media. Opas vanhemmille.

2 Mikä on sosiaalinen media? Sosiaalisella medialla eli somella tarkoitetaan palveluita, joissa yhdistyvät palvelun käyttäjien välinen viestintä ja oma sisällöntuotanto. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi Facebook, Instagram, Youtube, Twitter ja Ask.fm. Erityisesti nuorten keskuudessa sosiaalinen media on nykyään vakiinnuttanut paikkansa jokapäiväisen kommunikoinnin välineenä. Erilaisten sosiaalisten median palveluiden kehittyessä jatkuvasti on tärkeää, että vanhemmat pysyvät mukana kehityksessä ja tietävät, miten lasten ja nuorten välinen viestintä sekä ajanviettotavat ovat muuttuneet. Tässä oppaassa avataan eri palveluiden käyttötarkoituksia sekä kerrotaan niiden hyvistä ja huonoista puolista. Miksi sosiaalinen media on nuorille tärkeä? Sosiaalisessa mediassa vietetään aikaa kavereiden kanssa ja jaetaan sisältöä, kuten kuvia ja videoita. Sosiaalisen median merkitys nuorten sosiaalisessa kanssakäymisessä kasvaa jatkuvasti, ja nuorille on tärkeää saada kommentteja, tykkäämisiä sekä kehuja käyttämissään sovelluksissa. Sosiaalista mediaa käyttämätön nuori on vaarassa joutua porukan ulkopuolelle, joten on tärkeää, ettei häntä kielletä kokonaan käyttämästä sosiaalista mediaa. Älypuhelimet sovelluksineen ovat nykyään tärkeä osa nuorten sosiaalista kanssakäymistä.

3 Nuorten keskuudessa suosituimmat sosiaalisen median palvelut Facebook eli FB Maailman suosituin sosiaalisen median sovellus, jossa esiinnytään lähtökohtaisesti omalla nimellä. Palvelussa voi mm. julkaista tilapäivityksiä sekä kuvia ja videoita, pitää yhteyttä ystäviin, ilmoittautua tapahtumiin, liittyä ryhmiin, jakaa linkkejä ja pelata pelejä. Facebookissa kaveriksi voi pyytää lähes ketä vain, mutta toisen osapuolen täytyy aina hyväksyä lähetetty kaveripyyntö. Facebookin yksityisyysasetuksista voi valita, kuinka paljon itsestään haluaa paljastaa; useimmiten käyttäjät haluavat, että vain kaverit saavat nähdä heidän päivityksiään, mutta profiilista voi tehdä myös julkisen. Tällä hetkellä Facebookin suosio nuorten keskuudessa laskee, mikä johtuu osittain siitä, että nykyään myös suurella osalla vanhemmista on Facebook-profiili. + Monipuolisuus, laajuus, helppokäyttöisyys. - Markkinointi, yksityisyysongelmat. Tinder Tinder on paikkatietoja hyödyntävä, nettideittailuun keskittynyt mobiilisovellus. Palvelussa käyttäjät voivat selata itseään lähellä olevien, entuudestaan tuntemattomien toisten käyttäjien kuvia ja tykätä niistä. Mikäli kaksi käyttäjää tykkää toistensa kuvista, heille avautuu mahdollisuus keskustella keskenään. Tinder saa käyttäjien sijainnin GPS:n avulla ja luo palveluun profiilin Facebookista löytyvillä tiedoilla. Tinderin ikäraja on 13 vuotta. + Toimiva seuranhakuväline täysi-ikäisille käyttäjille. - Tinderissä ei voi olla varma, ovatko ihmiset sitä, mitä he väittävät olevansa.

4 Tinderissä kaikkiin ei kannata aina luottaa. Instagram eli IG Sovelluksessa rekisteröityneet käyttäjät jakavat kuvia ja lyhyitä videoita kaikille nähtäväksi, tai vain hyväksytyille seuraajille mikäli profiili on yksityinen. Kuvista voi tykätä ja niitä voi kommentoida. Niin sanotun Instadirectin kautta voi lisäksi lähettää yksityisiä kuvia toiselle käyttäjälle. Kuvia merkitään hashtageilla, joiden avulla muut käyttäjät voivat löytää haluamansa kuvat. Webstagramin kautta myös rekisteröimättömät internetin käyttäjät voivat selata Instagram-kuvia, jos he tietävät käyttäjän nimimerkin. + Lisäämällä kuvia voi kertoa tutuille tai tuntemattomille omista tekemisistään ja tutustua uusiin ihmisiin. Lisäksi sovellus on ilmainen ja alastonkuvat ovat sovelluksessa kiellettyjä. - Lapset ja nuoret julkaisevat profiilissa usein koko nimensä, ja julkisen profiilin kautta kuka vain voi nähdä julkaistut kuvat. Lisäksi sovelluksen ikäraja on vain 13 vuotta.

5 Snapchat eli snäppi Sovelluksessa lähetetään kuvia ja lyhyitä videoita itse lisätyille henkilöille. Sisältö näkyy maksimissaan kymmenen sekunnin ajan painamalla näyttöä. Tämän jälkeen kuva katoaa eivätkä kuvat arkistoidu mihinkään. Kuviin ja videoihin voi lisätä myös hymiöitä ja tekstiä. Nk. My storyyn voi lisätä kuvia 24 tunniksi, jonka jälkeen ne katoavat. Sovellus on ilmainen. + Hauska tapa lähettää kuvia tutuille ja kertoa mitä tekee juuri sillä hetkellä. Lisäksi kuvat katoavat itsestään. - Kynnys laittaa kuvia on matala, sillä ne näkyvät vain hetken. Riskinä on lisätä ajattelemattomasti mitä vain kuvia, sillä kuvista voi kuitenkin ottaa esimerkiksi screenshotin eli kuvakaappauksen. Käyttäjälle tulee tästä onneksi ilmoitus. Kik messenger Sovelluksessa voi keskustella kenen tahansa rekisteröityneen käyttäjän kanssa nimimerkin takaa. Usein lasten ja nuorten Instagram-profiileissa pyydetään kikkailemaan ja kerrotaan käyttäjän nimimerkki. Näin kehotetaan muita sovelluksen käyttäjiä tulemaan juttelemaan. Sovellus on ilmainen ja sen ikäsuositus on 17 vuotta. + Hyvä tapa tavata uusia ihmisiä ja saada kavereita. - Kuka tahansa voi tulla juttelemaan nimimerkin takaa.

6 Ask.fm Sovellus, jossa voi kysyä anonyymisti tai käyttäjänimen takaa mitä vain kysymyksiä muilta käyttäjiltä. + Käyttäjistä on hauskaa vastata muilta tulleisiin kysymyksiin ja itse kysyä niitä. - Sovelluksessa esiintyy paljon kiusaamista, ja kysytyt kysymykset ovat usein ilkeitä tai asiattomia. Kiusaamista helpottaa anonyymiys. WhatsApp eli WA on pikaviestipalvelu älypuhelimille. Sovelluksen kautta voi lähettää ilmaisia viestejä oman puhelinnumeron kautta toisille sovelluksen käyttäjille. Sovelluksessa voi tehdä ryhmäkeskusteluita ja jakaa helposti kuvia, videoita ja ääniviestejä. Sovelluksessa näkee, milloin henkilö on ollut viimeksi paikalla. Sovelluksen ikäraja on 16 vuotta ja se on ilmainen. WhatsAppin kaltaisia muita sovelluksia ovat mm. Viber, Telegram ja Facebook Messenger. + Ilmaisuus, sisällön jakamisen helppous ja ryhmäkeskustelut; esimerkiksi perhe voi tehdä oman ryhmäkeskustelun. - Kaikki jaettu sisältö, kuten kuvat, tallentuvat kaikille keskustelun osapuolille.

7 Blogit Blogi on sivusto, johon yksi tai useampi käyttäjä tuottaa omaa sisältöä, kuten tekstiä, videoita ja kuvia. Blogin kirjoittajaa kutsutaan bloggariksi tai bloggaajaksi ja hänen julkaisemiaan tekstejä postauksiksi. Blogeja voidaan määritellä niiden sisällön mukaan vaikkapa lifestyle-, muoti- tai fitness-blogeiksi. Blogien postauksia voi kommentoida käyttäjänimen takaa tai anonyyminä. + Blogi on hauska tapa kertoa omasta elämästään ja sen voi halutessaan sulkea vain kutsuttujen seuraajien luettavaksi. Blogin voi perustaa vaikka vaihtoon lähtevä nuori ja tätä kautta kertoa läheisilleen vaihtovuoden tapahtumista. - Bloggaajat jakavat usein todella avoimesti myös henkilökohtaisia asioita blogissaan. Blogeja pystyy kommentoimaan anonyymisti, joten osa kommenteista voi sisältää epäasiallisuuksia tai haukkumista. Vlogit ja Youtube Youtube on maailman suosituin online-videopalvelu, johon käyttäjät voivat lisätä omia videoitaan sekä katsoa muiden käyttäjien lisäämiä videoita. YouTubea käytetään laajalti paitsi viihdykkeenä, myös esimerkiksi opetusvälineenä. Vlogit eli videoblogit toimivat samalla periaatteella kuin blogit, mutta niissä vloggaaja toimii ainoastaan julkaisemalla videoita. Vloggareilla on Youtubessa oma kanava, jonka kautta he julkaisevat videoitaan. Videoilla vloggarit puhuvat mm. ajankohtaisista aiheista tai antavat vinkkejä esimerkiksi kauneuteen liittyvien, ns. tutoriaalien muodossa. + Videot ovat helppo ja hauska tapa kertoa itsestään, ja niistä voi myös oppia paljon.

8 - Kerran nettiin ladattua videota ei välttämättä saa sieltä enää pois. Nuoret saattavat myös paljastaa itsestään vahingossa liikaa. Vine on Instagramin kaltainen sovellus, jossa kuvien sijaan lyhyitä videopätkiä. Videopätkät eli klipit kestävät maksimissaan kuuden sekunnin ajan ja niitä voi jakaa edelleen muihin sovelluksiin ja palveluihin, kuten Facebookiin. Vinkkejä vanhemmille Tutustukaa yhdessä lapsen kanssa hänen käyttämiinsä sosiaalisen median sovelluksiin ja keskustelkaa, mikä on soveliasta nettikäyttäytymistä ja mikä ei. Vanhempina voitte myös itse liittyä nuorten suosimien sovellusten käyttäjiksi, jolloin oman nuoren nettikäyttäytymistä on helppoa seurata. Keskustelkaa lapsen kanssa sosiaalisen median säännöistä ja käytöstä jo varhain, sillä lapset ja nuoret aloittavat sosiaalisen median käytön yhä nuorempina. Kertokaa, miten sosiaalista mediaa kannattaa käyttää ja mitä tietoja tai sisältöä verkossa kannattaa itsestään jakaa. Esimerkiksi kotiosoitteen, sukunimen tai puhelinnumeron jakaminen ei ole suositeltavaa. On tärkeää, että sosiaalisen median turvalliseen käyttöön ohjaamisessa ollaan kannustavia ja neuvotaan lapsia, eikä pelotella tai kielletä heiltä palveluita.

9 Somesanasto Tässä vielä pieni somesanasto jotta tiedät, mitä kieltä lapsesi puhuu! Hashtag / tagi eli #-merkki = Instagramissa laitetaan hashtageja, joiden avulla muut käyttäjät voivat löytää kuvasi. Suosittuja hashtageja ovat esimerkiksi #finnishgirl #finnishboy #tagsforlikes ja #follow4follow. Selfie = Itsestä otettu kuva Friendsie = Yhdessä kaverin kanssa otettu selfie Belfie = Omasta takapuolesta otettu kuva Dissata = Vähätellä / haukkua toista Trolli = Tahallaan ärsyttämään ja provosoimaan pyrkivä henkilö Meemi = Ilmiö, internetissä leviävä asia, joka saavuttaa suuren suosion leviten nopeasti verkossa Emoji = Hymiö Ootd = Outfit of the day, päivän asu Ilysm = I love you so much! / Rakastan sinua niin paljon! Ihy = I hate you! / Vihaan sinua! Tb = throwback eli vanha kuva, ei sillä hetkellä otettu IRL = in real life / oikeassa elämässä, livenä Swag, swagger = itsevarma henkilö Yolo = You only live once, elät vain kerran Lol = Laughing out loud, nauraa ääneen Mp = mielipide, käytetään esim. Ask.fm:ssä kysyttäessä mielipidettä jostain henkilöstä Omg = Oh my god! / Voi luoja! Fleimi, fleimaus = Tappelu tai riidan haastaminen netin keskustelupalstoilla Logata = Kirjautua sisään nettipalveluun Spämmi = Roskapostia, pelikutsuja ym. ei toivottuja, toistuvia viestejä Modata = Muokata

10 Älypuhelimen käytössä on hyvä pitää järki mukana aina ei vain kannata ottaa selfieitä! Tekijät Teksti, suunnittelu, taitto ja kuvitus: Laurea-ammattikorkeakoulu, kevät 2015, BSpirit ryhmä 17 Yhteistyössä: Suomen Vanhempainliitto Ry

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Tietotunti 7.11. klo 12 ja 17 Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Sosiaalinen media Sosiaalinen media (lyhennetään arkikielessä some) tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä,

Lisätiedot

23 EKR. CARPE DIEM (SEIZE THE DAY) 2016 YOLO (YOU ONLY LIVE ONCE)

23 EKR. CARPE DIEM (SEIZE THE DAY) 2016 YOLO (YOU ONLY LIVE ONCE) 23 EKR. CARPE DIEM (SEIZE THE DAY) 2016 YOLO (YOU ONLY LIVE ONCE) Helsinki 14.04.2016 Katri Peräaho Yhteisöpedagogi (AMK), Human Rights, Globalisation and Justice (MA), Seksuaalineuvoja MIKÄ IHMEEN SOME?

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita.

Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita. Facebook-pikaopas Mikä Facebook on? Facebook on internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka avulla sen käyttäjät voivat olla yhteydessä ystäviinsä ja sukulaisiinsa, jakaa kuvia ja videoita sekä liittyä

Lisätiedot

Hiekkis. Some-strategia

Hiekkis. Some-strategia Hiekkis Some-strategia Some-strategian sisällys Valitsimme tähän some-strategiaan neljä tämän hetken suosituinta ja käytetyintä some-kanavaa nuorten keskuudessa. Projekti suunniteltiin ja toteutettiin

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

Nuoret ja Sosiaalinen Media

Nuoret ja Sosiaalinen Media Nuoret ja Sosiaalinen Media Dave Katz, Aki Ahonen Tämä materiaali on suojattu tekijänoikeuksin, copyright Emme vastaa siitä, että tässä materiaalissa annetut tiedot ovat aina oikein, tuotteet ja tiedot

Lisätiedot

OPETELLAAN MEDIATAITOJA! -TEEMATUNTI, 9. LUOKAT (45 min x 2)

OPETELLAAN MEDIATAITOJA! -TEEMATUNTI, 9. LUOKAT (45 min x 2) OPETELLAAN MEDIATAITOJA! -TEEMATUNTI, 9. LUOKAT (45 min x 2) Tavoitteet: Nuori pohtii omaa nettikäyttäytymistä ja sen vaikutuksia laajemmin Nuori saa tietoa vastuullisesta nettikäyttäytymisestä (someketti/netiketti),

Lisätiedot

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Mitä on sosiaalinen media? Miten olet itse käyttänyt sosiaalista mediaa? Kuva: SPR Aineistopankki

Lisätiedot

Mikä on facebook? Rekisteröityminen

Mikä on facebook? Rekisteröityminen Mikä on facebook? Facebook on Internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka tarkoituksena on yhdistää ystäviä, työ ja opiskelu kavereita ja tuttuja. Ihmiset käyttävät facebookkia ollakseen yhteydessä

Lisätiedot

Somevinkkejä seurakuntavaalien ehdokkaille Eija Harju, Espoon seurakunnat, viestintäpalvelut

Somevinkkejä seurakuntavaalien ehdokkaille Eija Harju, Espoon seurakunnat, viestintäpalvelut Somevinkkejä seurakuntavaalien ehdokkaille 16.9.2014 Eija Harju, Espoon seurakunnat, viestintäpalvelut Some on vuorovaikutusta Kuuntelemista, oppimista ja jakamista Keskusteleva äänensävy Viestitään samanaikaisesti

Lisätiedot

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila MARTAT VERKOSSA Jouko Marttila 1.10.2016 Mobiili-internet on ykkönen Lähes puolet asiakkaista hakee tietoa sosiaalisesta mediasta ostopäätösten tueksi Facebook Yritykset käyttävät markkinointiin ja asiakaspalveluun.

Lisätiedot

Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja

Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja Vanhempainillassa käsiteltäviä teemoja Nuorten netinkäyttö/sosiaalinen media Nettikiusaaminen Pelit ja pelaaminen Miten tukea nuorta mediankäytössä Kouluttajana Anne Hämäläinen Mediankäyttö koostuu pienistä

Lisätiedot

Somekouluttaja neuvoo vanhempia: Näin suojaat lasta sosiaalisen median vaaroilta Sai itse seksivideon heti kun liittyi Snapchatiin

Somekouluttaja neuvoo vanhempia: Näin suojaat lasta sosiaalisen median vaaroilta Sai itse seksivideon heti kun liittyi Snapchatiin Somekouluttaja neuvoo vanhempia: Näin suojaat lasta sosiaalisen median vaaroilta Sai itse seksivideon heti kun liittyi Snapchatiin Nuorten suosima viestipalvelu Snapchat näyttää kavereiden olinpaikan hyvin

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

Nuorten palveluohjaus Facebookissa

Nuorten palveluohjaus Facebookissa Nuorten palveluohjaus Facebookissa Kokemuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä nuorten palveluohjauksessa 1.5.11. 21.11.2013 Saila Lähteenmäki / MOPOTuning hanke 21.11.2013 https://www.facebook.com/nuortenpalveluohjaaja.sailalahteenmaki

Lisätiedot

PLAY. TP1 Musiikkikasvatusteknologia SOME Sosiaalinen media musiikin oppimisessa ja opettamisessa v1.2

PLAY. TP1 Musiikkikasvatusteknologia SOME Sosiaalinen media musiikin oppimisessa ja opettamisessa v1.2 PLAY TP1 Musiikkikasvatusteknologia SOME Sosiaalinen media musiikin oppimisessa ja opettamisessa 10.03.2016 v1.2 Jarmo Kivelä, projektikoordinaattori Käyttömahdollisuudet Linkkien jakaminen, muiden lähettämien

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS Eveliina Toivonen 21.3.2016 VALMENNUKSEN SISÄLTÖ 1. Sosiaalinen media yleisesti 2. Sosiaalisen median kanavat 3. Käyttöönotto 4. Sosiaalisen median suunnitelma 5. Sisältömarkkinointi

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille OVOn tehopäivä 22.1.2017 OVON UUSILLA NETTISIVUILLA SOME- SISÄLLÖT OVAT ENTISTÄ NÄKYVÄMMÄSSÄ ROOLISSA OVOn some-kanavat Facebook Olarin Voimistelijat OVO Team OVO

Lisätiedot

Suomalaiset somessa. Miten suomalaiset käyttävät sosiaalista mediaa ja mitä some-kentässä tapahtuu vuonna 2015? MYY Viestintä- ja markkinointitoimisto

Suomalaiset somessa. Miten suomalaiset käyttävät sosiaalista mediaa ja mitä some-kentässä tapahtuu vuonna 2015? MYY Viestintä- ja markkinointitoimisto Suomalaiset somessa Miten suomalaiset käyttävät sosiaalista mediaa ja mitä some-kentässä tapahtuu vuonna 2015? MYY Viestintä- ja markkinointitoimisto Miten suomalaiset käyttävät sosiaalista mediaa? Mitä

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohje 2018

Sosiaalisen median ohje 2018 Sosiaalisen median ohje 2018 Miten teet hyvän ja mielenkiintoisen somejulkaisun? Julkaisun tulee olla mielenkiintoinen ja sen tulee herättää lukijan kiinnostus Lisää julkaisuihin kuvia, videoita tai linkkejä.

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Some, mainonta ja kuluttajuus Veera Värtinen, VTK Kuluttajaksi kasvamassa,

Some, mainonta ja kuluttajuus Veera Värtinen, VTK Kuluttajaksi kasvamassa, Some, mainonta ja kuluttajuus, VTK Kuluttajaksi kasvamassa, 7.6.2017. Gradu (#materialismionnellisuus Tutkielma nuorten aikuisten suhtautumisesta sosiaaliseen mediaan ja kulutukseen) Käsittelee nuorten

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

Somettaminen käyntiin 10.5.2016. Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi

Somettaminen käyntiin 10.5.2016. Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi Somettaminen käyntiin 10.5.2016 Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi Kanavia on monia, aloitetaan kuitenkin Facebookista Twitteristä ja Instagramista. FACEBOOK Tarvitset

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö Pallo-Iiroissa 2015

Sosiaalisen median käyttö Pallo-Iiroissa 2015 Sosiaalisen median käyttö Pallo-Iiroissa 2015 Mitä on sosiaalinen media? Sosiaalinen media on vuorovaikutteista, avointa ja kaksisuuntaista viestintää monelta monelle. Nopeus ja reaaliaikaisuus ovat myös

Lisätiedot

Kuinka aloitat Instagramin käytön?

Kuinka aloitat Instagramin käytön? Kuinka aloitat Instagramin käytön? Instagramin toiminnot lyhyesti Perusperiaate: ota kuva, muokkaa se ja tägää. Kuvan ottaminen onnistuu alareunan + -kuvakkeesta. Tägääminen tarkoittaa aiheen merkitsemistä

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

SOME-INFO 16.11.2015. Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle?

SOME-INFO 16.11.2015. Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle? SOME-INFO 16.11.2015 Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle? TOIVEET PÄIVÄN TILAISUUDESTA! Maaseutukuriirin SOME-kyselyyn tuli yhteensä 20 vastausta. Kaikilla vastanneilla organisaatiolla

Lisätiedot

TURVALLISESTI SOMESSA

TURVALLISESTI SOMESSA TURVALLISESTI SOMESSA 1 VANHEMPANA DIGIAJASSA Sosiaalisesta mediasta, peleistä, erilaisista sovelluksista ja älylaitteista on tullut tärkeä osa lastemme elämää. Vanhempaa jatkuvasti muuttuvien laitteiden

Lisätiedot

Brändin rakentaminen somessa

Brändin rakentaminen somessa Terhi Aho Tulos Helsinki Oy 22.4.2016 #tuloslove Brändin rakentaminen somessa Brändin rakentamisesta johtamiseen Ennen Nyt Ei voi hallita, mutta voi vaikuttaa. Kuka johtaa yrityksen verkkoviestintää? Viestintä

Lisätiedot

Some-ohje Pirkanmaa2019-valmistelijoille

Some-ohje Pirkanmaa2019-valmistelijoille Some-ohje Pirkanmaa2019-valmistelijoille Helmikuu 2018 15.2.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 15.2.2018 2 www.pirkanmaa2019.fi Pirkanmaan maakunta- ja soteuudistuksen valmistelijat sosiaalisessa mediassa Miksi

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN

TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN TOIMINTAOHJEET ULKOISEN SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTTÖÖN ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO Julkaisuvuosi 2015 www.epliitto.fi 1. YLEISOHJEET... 3 2. ESIINNY OMANA ITSENÄSI... 3 3. HENKILÖKOHTAISEN MIELIPITEEN ILMAISEMINEN...

Lisätiedot

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille Hengitysliitto on somessa aktiivinen Hengitysliiton löydät seuraavista sosiaalisen median kanavista tunnuksella Hengitysliitto Viestintätiimi vastaa

Lisätiedot

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennusohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad. Talentum Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-1723-8 ISBN: 978-952-14-1724-5 (sähkökirja) Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi. Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015 Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.fi Oulun poliisilaitos 750 työntekijää 16 poliisiasemaa pääpoliisiasema

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

Instagram #lyhytkoulutus

Instagram #lyhytkoulutus Instagram #lyhytkoulutus @splathan 2014 Aluksi Tämä OK-opintokeskuksen Instagram pikakoulutus materiaali on tehty Kuulu.fi -sivuston materiaalien ja tämän esityksen viimeisestä diasta löytyviä lähteitä

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen 9.9.2016 www.hamk.fi TIETOISKUN SISÄLTÖ 1. Markkinoinnin perusperiaatteet 2. Verkkomarkkinoinnin kolme teemaa

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

Sosiaalinen Media = SoMe

Sosiaalinen Media = SoMe Sosiaalinen Media = SoMe Digityöpaja, 28.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana kolmessa

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttäjän opas

Sosiaalisen median käyttäjän opas Sosiaalisen median käyttäjän opas Lisää asiakkaita sosiaalisen median avulla 66% * kuluttajista sanoo, että he käyvät ravintolan sosiaalisen median sivuilla ennen kuin menevät sinne syömään Haluamme auttaa

Lisätiedot

Twitter-yhteisöpalvelu ja sen käyttäminen

Twitter-yhteisöpalvelu ja sen käyttäminen Twitter-yhteisöpalvelu ja sen käyttäminen Twitter on mikroblogipalvelu, eli siellä jaettavat tilapäivitykset ym. ovat lyhyitä ja ytimekkäitä kertomuksia (max. 140 merkkiä per päivitys). Twitterin tilapäivityksiä

Lisätiedot

Rovaniemen Palloseura Sosiaalisen median käy4ö

Rovaniemen Palloseura Sosiaalisen median käy4ö Rovaniemen Palloseura Sosiaalisen median käy4ö Yleistä sosiaalisesta mediasta Sosiaalinen media on 6etoverkkoja hyödyntävä vuorovaiku4einen ja käy4äjälähtöinen vies6nnän muoto Sosiaalisessa mediassa luodaan

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi.

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi. Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi. Tunnuksia jakavat Punomo.fi:n ylläpitäjät. Kun olet kirjautunut, blogin OHJAUSNÄKYMÄ

Lisätiedot

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria Nuoret sosiaalisessa mediassa Case: IRC-Galleria Heini Varjonen 10.2.2010 Mikä IRC-Galleria on? Yhteisöpalvelu, jossa käyttäjät voivat keskustella, lisätä kuvia ja päiväkirjamerkintöjä, liittyä yhteisöihin

Lisätiedot

Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta

Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta 1 Blogger-blogin käyttöönotto ja perusasiat Bloggerista & bloggauksesta Blogi on yhden tai useamman kirjoittajan verkkosivu tai -sivusto, jonka kautta voidaan julkaista omia kirjoituksia perinteisten julkaisukanavien

Lisätiedot

YouTube videonjakopalvelu

YouTube videonjakopalvelu YouTube videonjakopalvelu DigiReWork 12.12.2017 Nina Thomenius Työpajan sisältö Mitä ovat videonjakopalvelut, mihin niitä käytetään YouTube ja sen ominaisuudet Bränditilin luominen yritykselle & ylläpito-oikeudet

Lisätiedot

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET

VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAJA- MARKKINOINNIN SUDENKUOPAT JA MAHDOLLISUUDET 20.3.2019 1 Lähiömutsi on ajatuskoostamo ja perheblogi, jossa pohditaan elämää sekä ilmiöitä, kapinoidaan tarvittaessa ja pyritään löytämään arjesta

Lisätiedot

mahdollisuuksia paikallisyhdistyksille Suomen omaishoitajien verkosto 26.10.2011

mahdollisuuksia paikallisyhdistyksille Suomen omaishoitajien verkosto 26.10.2011 Sosiaalinen media mahdollisuuksia paikallisyhdistyksille Suomen omaishoitajien verkosto 26.10.2011 1 Sosiaalisen median määrittely Sosiaalinen media on tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntävä viestinnän

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen www.hamk.fi TYÖPAJAN SISÄLTÖ 1. Kuulumiset 2. Kertaus aiemmasta tietoiskusta 3. Uusia ideoita 4. Tärpit

Lisätiedot

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Jan Södersved, BirdLife Suomi ry Viestintätyöpaja 14.11.2015 Viestintää Verkkosivut Esitteet Lehdet ja muut julkaisut Sähköpostilistat Mediatiedotus

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä Oikeusministeriö teknisen kehittämisen koordinointi kaikki demokratiapalvelut www.demokratia.fi Opetus-

Lisätiedot

Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015

Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015 Tuloksellinen somemarkkinointi Kristiina Pääkkönen 10.11.2015 Valmentajaesittely Yhteiskuntatieteiden maisteri, MBA, Johdon ja esimiesten työnohjaaja MIF, Certified Progress Coach ja tiedottaja MTi Kristiina

Lisätiedot

Joroisten kunnan sosiaalisen median ohje

Joroisten kunnan sosiaalisen median ohje Joroisten kunnan sosiaalisen median ohje Tämän ohjeen tarkoituksena on opastaa sosiaalisen median käyttöä Joroisten kunnan eri toiminnoissa sekä ohjata henkilöstöä toimimaan sosiaalisessa mediassa vastuullisesti

Lisätiedot

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Yhteistyö7laisuus Helsinki 10.9.2014, Salla Halme Sosiaalinen media MIELETÖN MAHDOLLISTAJA vuorovaikumeinen verkkovies7ntäväline tai - kanava jokainen voi

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

DNA Koululaistutkimus 2017

DNA Koululaistutkimus 2017 DNA Koululaistutkimus 2017 Yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 4.8.2017 klo 9 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA Oyj, puh. 044 044 2251, niina.hagman@dna.fi

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Hashtagien lyhyt oppimäärä. Salla Hänninen CULTURE FINLAND

Hashtagien lyhyt oppimäärä. Salla Hänninen CULTURE FINLAND Hashtagien lyhyt oppimäärä # Salla Hänninen CULTURE FINLAND Mikä ihmeen #hashtag? # on risuaita, risdkkomerkki tai ruutumerkki yhdessä sanan kanssa # muodostaa hashtagin eli tunnisteen (esim. #kuntavaalit)

Lisätiedot

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI Pia Behm, CEO/Owner Kuka puhuu? - erusway Oy 10/13: Auttaa yrityksiä saamaan lisää asiakkaita Venäjältä - Google Partner - Tärkeimmät asiakkaat matkailun

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

Nuoret ja nettimaailma. Annukka Saukko & Minna-Maija Saukko Seinäjoen kaupunki, nuorisotoimi

Nuoret ja nettimaailma. Annukka Saukko & Minna-Maija Saukko Seinäjoen kaupunki, nuorisotoimi Nuoret ja nettimaailma Annukka Saukko & Minna-Maija Saukko Seinäjoen kaupunki, nuorisotoimi Käsiteltävät asiat Miten nuoret käyttävät nettiä? Mitkä ovat nuorten suosimia nettipalveluita? Millaisia nuoret

Lisätiedot

NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA. Helsingin kaupungin terveyskeskus NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA ArctiChildren InNet-seminaari 24.1.2012 Rovaniemi Pia Tuovinen, Verkkoterkkari-hanke, Helsingin kaupungin terveyskeskus Taustaa

Lisätiedot

Varsan markkinointi 2.0 - webin muuttuvat mahdollisuudet. Marika Pöyri 13.2.2009 Lappeenranta Jalostuspäivät

Varsan markkinointi 2.0 - webin muuttuvat mahdollisuudet. Marika Pöyri 13.2.2009 Lappeenranta Jalostuspäivät Varsan markkinointi 2.0 - webin muuttuvat mahdollisuudet Marika Pöyri 13.2.2009 Lappeenranta Jalostuspäivät Miksi myynti-ilmoitus Hevosurheilussa ei riitä? [In] the last hundred years the way to get into

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Mikä on Twitter? Rekisteröityminen

Mikä on Twitter? Rekisteröityminen Mikä on Twitter? Twitter on suosittu yhteisö ja mikroblogipalvelu, jonka välityksellä yritykset, ystävät ja perheenjäsenet voivat kommunikoida keskenään. Twitterin käyttö vastaa kysymykseen mitä teet tällä

Lisätiedot

Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa

Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Museoliiton tiedottajapäivät Kotka 18-19.9.2008 Sirpa Stenström, verkkoviestintäsuunnittelija Tampereen kaupunki, sivistyspalvelut Tampereen kaupunki Mitä

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Teesit sosiaalisen median käytöstä, mainonnasta ja kuluttajuudesta

Teesit sosiaalisen median käytöstä, mainonnasta ja kuluttajuudesta Veera Värtinen 1.9.2017 Teesit sosiaalisen median käytöstä, mainonnasta ja kuluttajuudesta 1. Nuori sosiaalisen median käyttäjänä... 2 2. Sosiaalinen media nuoren kuluttajan vaikuttajana... 3 3. Tunnista

Lisätiedot

Turvallinen internetin käyttö. Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj

Turvallinen internetin käyttö. Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj Turvallinen internetin käyttö Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj Nuoret ja internet 57 % lapsista ja nuorista käyttää internetiä huoneessaan, 39 % kotona muualla kuin

Lisätiedot

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen. 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen. 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen Reilusti nuori Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen Olen olemassa? Lämmittelyä Yhä nuoremmat osaavat käyttää Reaali ja virtuaali sama asia Mobiiliteknologiat

Lisätiedot

julkaiseminen verkossa

julkaiseminen verkossa julkaiseminen verkossa SuPerin webmastereiden koulutuspäivä Viestintä-Piritta Piritta Seppälä Vuosi 2015 www.viestintapiritta.fi viestintä-pirittan piritta @piritta Sosiaalisen median kouluttaja ja asiantuntija

Lisätiedot

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä Aina mun pitää Muutama sananen viestimisestä Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyo.fi https://vapaaehtoistyo.fi/

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Tärkeää tiedostaa sosiaalisesta mediasta

Tärkeää tiedostaa sosiaalisesta mediasta o -elämää Keskustelua somesta Mitä tapahtuu kuville, jotka laitetaan internetiin? Pystyvätkö muut kopioimaan ja manipuloimaan niitä? Saako toisesta laittaa kuvia ilman lupaa nettiin? Miten saa kuvansa

Lisätiedot

1 / klo 8.46

1 / klo 8.46 KIRJAUDU HAE VALIKKO JULKAISTU 04.10.2017-08:26. Kuva: Yle/Pexels (CC0) WhatsAppilla pystyy tekstin lisäksi lähettämään kuvia, videoita ja ääniviestejä, tiedostoja sekä soittamaan ääni- ja videopuheluja.

Lisätiedot