Puhe eduskunnan kansalaisinfossa Jyrki Risku

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puhe eduskunnan kansalaisinfossa 29.5.2012 Jyrki Risku"

Transkriptio

1 Puhe eduskunnan kansalaisinfossa Jyrki Risku Aihe on rankka ja äärimmäisen ikävä, toivonkin siksi ymmärrystä koville ja jopa hyvinkin kärjekkäille ajatuksilleni. Minut tuntevat tietävät ettei kärjekkyys ole lainkaan minulle luonteenomaista. Kun omaa lasta on kiusattu ja pahoinpidelty henkisesti vuosikaudet, enkä isänä ole mahtanut asialle mitään tuntemukset on kovia. Tyttäreni Noora aloittaa ensi syksynä peruskoulunsa viimeisen luokan. Lähes koko hänen peruskouluaikaansa on synkistänyt huoltokiusaaminen. Eikä tuleva viimeinenkään peruskoululuokka nyt aiempia paremmalta tässä mielessä näytä. Nooran kannalta pahin vuosi ei suinkaan ollut 2004 jolloin erosin hänen äidistään. Noora oli siis tuolloin 2004 syksyllä aloittanut ekan luokan, [hänen kuvansa ekasta kouluun lähdöstä videotykin heijastamana] Noora kertoi meille molemmille vanhemmilleen eron ja erillemme muuton jälkeen jo joulun alla 2004, että nyt hänen on hyvä olla. Erityisen hienoa oli juuri se, että eromme oli onnistunut sovinnollisesti lapsen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Vahvistimme erojärjestelymme lastenvalvojalla. Yhteishuoltajuus jatkui, ja tapaamissopimuksen mukaan Noora asui hieman suuremman osan ajastaan minun luonani. Äidin tapaamiset perustuivat pidennettyihin viikonloppuihin ja lomien vuorotteluun. Sopimuksemme alkoi toimia heti hyvin ja sen paras todiste oli tuo lapsen tyytyväisyys. Luulin, että voisin yrittää perhe-elämää vielä uuden puolison kanssa. Yritykseni alkoi 2005 loppuvuodesta. Johtuen elämäntilanteestani uutta naisystävää ei voinut pitkään piilotella Nooralta, enkä tietenkään voinut vaatia Nooralta uusien ihmisten salaamista äidiltään. Osasimme kyllä pelätä Nooran äidille aiheutuvan pieniä vaikeuksia niellä uutta tilannetta, emme kuitenkaan voineet kuvitellakaan asiasta syntyvän monen elämää varjostavat vuosikausien rankat ikävyydet, ikävyydet jotka eivät ole vieläkään loppuneet. Nooran äiti aloitti mielettömän mustasukkaisuudestaan ja vanhemmuutensa heikkenemisen pelosta voimaa ammentavan riitelyn. Mitä enemmän Noora tykästyi uuteen avopuolisooni, sitä enemmän Nooran äiti alkoi levittää pahoinvointiaan ympäristöönsä. Äidin riitelyn avustajiksi asettui myös nopeasti useita viranomaisia.

2 Eräs näistä löytyi Helsingin perheoikeudellisesta yksiköstä, jossa minut käytännössä pakotettiin juoksemaan äidin tilityksiä kuuntelemassa. Jos olisin kieltäytynyt minut olisi nopeasti leimattu yhteistyökyvyttömäksi lähi-isäksi. Äiti onnistui osin perheoikeudellisen yksikön ja mm. isovanhempiensa avulla kärjistämään tilanteemme riidalta näyttäväksi kesäloman alla äiti sitten vaati käräjäoikeudelta yksinhuoltajuutta ja lapsen asuinpaikan muuttamista hänen luokseen. Perusteluna oli mm. tulevan kesän lomajärjestelyt. Äiti oli kehitellyt riitaa suunnittelemalla kesälomatapaamiset niin, ettei minulle olisi jäänyt loma-aikaa lapseni kanssa, sopimuksemme vastaisesti. Saimme valtakuntamme parhaan asiantuntijatuomarin, tätä äidin kehittelemää riitaa ratkomaan. Äiti vaati asiassa heti alkuun väliaikaispäätöstä. Asiantuntijatuomari ei suosinut väliaikaispäätöksessään status-quo ajatusmallia, joka ei tunnu tämän tuomarin toiminnassa sopivan lähi-isien tapauksiin. Enkä todellakaan ole ainoa tämän asiantuntijatuomarin käsittelyssä ns. lähihuoltajuutensa sekä ylipäätään huoltajuutensa heppoisin perustein menettänyt isä. Tämän maamme eturivin lapsiasiaintuomarin väliaikaispäätös perustui äidin valheisiin tulevaisuuden suunnitelmistani. Valheet on helposti todennettavissa myös väliaikaispäätöstä edeltävistä tuomarille toimitetuista lausumista. Eli Nooran asuinpaikka määrättiin jo väliaikaispäätöksellä toisin sanoen nopealla hutkimisella muutettavaksi äidille. Vasta sitten alettiin huoltajuusoikeudenkäynnin teatteriin olosuhdeselvityksineen, jolla ei enää ollutkaan kovin kiire. Ratkaisevin päätöshän oli muutenkin käytännössä jo tehty, eivät tuomarit pyörrä väliaikaispäätöksellä tekemiään asumisratkaisuja. Olennainen kysymys Nooran asiassa on se mitä oli väitetty vanhempien riitaisuus. Aivan liian usein kuulee sanonnan, että riitaan tarvitaan aina kaksi. Meidän niin sanottu riita muodostui pelkistäen siitä, että äiti vaati hyvän toimivan huoltajuussopimuksemme mitätöimistä, enkä minä voinut siihen suostua. Niin sanottua riitaa aiheutti myös se, että äiti pyrki tehostamaan vaatimuksiaan keksityillä ja perättömillä väkivaltaisuusväitteillä. Minut siis leimattiin riitaiseksi kun asetuin puolustamaan vanhemmuuttani. Objektiivisen ammattitaitoisen tuomarin pitäisi pystyä erottamaan toisistaan epäasiallinen riitely ja vanhemmuuden puolustaminen. Riidan haastamisen ja vanhemmuuden puolustamisen erottaminen voi varmaan joskus olla vaikeaa. Meidän tapauksessamme näiden kahden olennaisen asian erottaminen olisi kuitenkin ollut lapsellisen helppoa. Tapauksemme ratkaissut tuomari opettaa ja toteuttaa kuitenkin ajatusta siitä ettei hyvin toimivaa vanhempaa pidä palkita eikä sen enempää huonosti käyttäytyvää vanhempaa pidä rangaista huoltajuuspäätöksellä. On vain tehtävä päätöksiä asettamalla lapsen etu tärkeimmäksi. Kun tuomarin on tehtävä päätös siitä kumman vanhemman luona lapsi asuu, hän joutuu kuitenkin tekemään päätöksen siitä kumpi vanhempi pystyy parempaan kasvattajuuteen, tämä on mielestäni lapsen edun kannalta kaikkein tärkeintä. Laki asettaa riidan ratkaisun tärkeimmäksi kriteeriksi sen, kumpi vanhempi pystyy paremmin turvaamaan lapsen yhteyden siihen toiseen vanhempaan. Usein ei huoltajuuskiistoissa voida näyttää toteen toisen vanhemman pyrkimyksiä estää lapsen yhteydenpitoa toiseen vanhempaan. Nooran tapauksessa todistettiin selvästi äidin pyrkimykset estää tapaamisia jo huoltajuuskäräjöinnin aikana. Kun tuomari kuitenkin mielivaltaisesti mitätöi olennaiset todisteet, joilla ratkaisu olisi pitänyt tehdä, hän siirtyi käyttämään ratkaisussaan tätä riitaisuus korttia. Tuomarin mukaan meidän kummankaan vanhemmuutta ei voinut arvioida toinen toistaan paremmaksi.

3 Asiantuntijatuomari siis arvioi meidän molempien pystyvän hyvään vanhemmuuteen. Tällä logiikalla jatkaen hän arvioi ettei lapsen etu olisi enää väliaikaispäätöksen jälkeen asettaa lasta uudelleen asunpaikan muutokselle alttiiksi. Koska me ns. hyvät vanhemmat kuitenkin olimme tuomarin mielestä riitaisia, teki tuomari myös päätöksen yksinhuoltajuudesta tätä määräämäänsä asuinpaikkaa mukaillen. Eli koska lapsi määrättiin äidin luokse asumaan, äidille määrättiin myös yksinhuoltajuus. Kuinka tuomari voi sitten arvioida vanhempien kasvattajuuden eroja, jos vanhempien mahdollinen hyvä tai huono käytös ei pääsekään arvioinnin vahvaksi kriteeriksi? Kuinka lapsen edun määrittely voi onnistua jos ei edes toisen vanhemman rikolliseksi arvioitavan huono käytös ei paina vaakakupissa? Mitä ihmettä se lapsen etu sitten merkitsee, miten sen voi päättää ja arvioida? Voin vain kuvitella kuinka puuduttavaa on istua vuodesta toiseen kuuntelemassa vanhempien todistelua paremmuudestaan tai toisen huonommuudesta kun sillä ei ole merkitystä, muutenhan tuomari joko palkitsisi hyvän käytöksen tai rankaisisi huonosta. Tätähän huoltajuuskiistat kuitenkin enimmäkseen ovat, ruoditaan vanhempien tekemisiä tai tekemättä jättämisiä ja niiden muka osoittamaa vanhemmuutta. Asiantuntijatuomarimme päätöslogiikka noudatteleekin räikeällä tavalla vain äitien käsitystä lasten edusta. Eli kuten Noorankin tapauksessa, äiti halusi Nooran yksinhuollon, joten se myös määrättiin äidille. Olen tutkinut asiantuntijatuomarin kaikki huoltajuuspäätökset vuodesta 2005 vuoteen Hän on määrännyt vuosittain useita yksinhuoltajuuksia -, äideille. En ole löytänyt yhtään tasavertaisiksi arvioitujen vanhempien riitaa, jossa asiantuntijatuomarimme olisi määrännyt yksinhuoltajuuden isälle äidin sitä vastustaessa. Myös lapsen asuinpaikkojen määräykset noudattelevat samaa kaavaa. Asiantuntijatuomari määräsi kuitenkin minulle ns. huoltajan tiedonsaantioikeuden, jolla tosin ei ole juurikaan mitään arvoa. Esimerkiksi koulu ryhtyi rajoittamaan tiedonsaantiani merkittävällä tavalla päätöksen jälkeen. Kouluviranomaiset Helsingissä ovatkin omalta osaltaan olleet hyvin aktiivisia syrjivässä toiminnassaan, äidin kiusanteon avustamisessa ja siten osaltaan tukeneet Nooran vieraannuttamista minusta. Aionkin vielä periaatteen ja muiden lasten asioiden tukemiseksi tehdä poliisille tutkintapyynnön pitkään jatkuneesta laajamittaisesta syrjinnästä. On tosin hyvin mahdollista, että tulee vastauksena vain tutkimattajättämispäätös. Miten lapsen hyvien vanhempien räikeä eriarvoistaminen voi olla lapsen etu? Äidille määrätty yksinhuoltajuus tarkoittaa äidin yksinvaltaa lapsen asioissa. Olen lukenut asiantuntijatuomarimme ohjeistuksista näin rauhoitettavan vanhempien välistä riitaa. Törmätään siis taas tähän riitaisuuden käsitteeseen, jota ei kuitenkaan saa arvioida vaikka päätökset kuitenkin nojaavat usein siihen! Ovatko asiantuntijat niin kaukana erovanhempien elämästä, että he luulevat riitojen kumpuavan vain niistä muutamasta asiasta joista riitely häviää kun toisella vanhemmalla on juridinen yksinhuoltajuus? Onko tämän vastapainona oikein mitätöidä toisen vanhemmuutta? Onko lapsen etu nähdä kuinka toiselle vanhemmalle tarjotaan kova lyömäase ja toista vanhempaa alistetaan?

4 Asiantuntijatuomari opettaa silti vanhempien tasa-arvon olevan ehdoton lähtökohta. Mitä tasa-arvoa on se, että vanhemmuudessaan hyviksi arvioiduista vanhemmista toiselle määrätään yksinvaltius lapsen asioissa ja toiselta riistetään huoltajuus? Oman käsitykseni mukaan tuomari syyllistyy aina räikeään syrjintärikokseen kun hän määrää arvionsa mukaan hyvät vanhemmat näin epätasa-arvoiseen asemaan. No ihan turha tietysti mennä rikosilmoitusta moisesta tekemään, eihän sitä ainakaan suostuta tutkimaan. Kantelin kumminkin oikeusasiamiehelle asiantuntijatuomarin toiminnasta. Tärkein tavoitteeni oli saada jarrua tuomarin väärille toimintatavoille Nooraa seuraavien lapsien tapauksissa. Toinen pyrkimykseni oli saada arvio perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta tapauksessa. Tavoitteeni olivat kuitenkin aivan liian kovat. Asiantuntijatuomari ei saanut edes huomautusta. Oikeusasiamies ratkaisi kyllä näennäisesti kanteluni, mutta perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tapauksessa ei suostuttu arvioimaan, eli oikeusasiamies ei suostunut tekemään päätehtäväänsä. Jotkut kantelijat saavat arvion perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta toiset eivät, tämäkö on perustuslaillista yhdenvertaisuutta? Oikeusasiamies ei suostunut selittämään sitä miksi jätti tämän päätehtävänsä kanteluni ratkaisussaan tekemättä. Jää siis elämään kuulemani asiantuntijatuomarin lausuma eräästä hänen luennostaan: perus- ja ihmisoikeudet sopivat huonosti näiden asioiden käsittelyyn. Tuomareiden virkatoimia ei käytännössä valvota. Ainoa valvonnan näennäinen mekanismi ovat nämä niin sanotut laillisuusvalvojat ja heidän kanteluratkaisunsa joissa he väistelevät vastuitaan. Kansalaisten tuhansista kanteluista nostetaan vuosittain vain hyvin harvoin syyte. Asiantuntijatuomari on saanut ainakin kaksi huomautusta ylimmiltä laillisuusvalvojilta. Toisessa näistä tapauksista tuomarin arvioitiin syyllistyneen virkarikokseen, jota ei voida pitää vähäisenä. Tästä huolimatta laillisuusvalvoja todisteli aiemmalla käytännöllään syytteen nostamatta jättämistään. Jos tavallisen ihmisen arvioidaan syyllistyneen vakavaan rikokseen, niin syytettä ei käsittääkseni voi jättää nostamatta, eikä sitä pidäkään jättää nostamatta. Onko virkamiehen tekemä virkarikos sitten yleensä hyväksyttävämpi, kun usein edes syytettä ei tarvitse nostaa? Korjaako virkamies virheitään jos hän käytännöllisesti katsoen on aina rangaistuksen uhan yläpuolella virkatoimissaan? Asiantuntijatuomarin vakava virkarikos muuten oli todettu jo ennen kun minua ryhdyttiin syrjäyttämään Nooran isyydestä. Tuomari toteuttaa virkansa nojalla silti tälläkin hetkellä asennettaan uusien lapsien asioissa. Jälkiviisaana voidaan kiistatta todeta tuomarin tehneen Noorankin tapauksessa karkean virheen. En ole nyt pystynyt tapaamaan Nooraa tapaamissopimuksen mukaisesti kertaakaan yli kahteen vuoteen. Vastuuta sitä ei kuitenkaan kukaan ole valmis ottamaan. Vanhemmuuteni on riistetty yhteiskunnan aktiivisin toimin, eikä toivoa tilanteen korjaamisen mahdollisuuksiksi juurikaan ole. Saatatte tietysti ajatella tämän olevan yhden huoltajuuskiistan hävinneen katkera näkemys. Niinhän se onkin. Mutta väitän, ettei tässä jutussa ole oikeasti voittajia. Kyllä asiantuntijatuomari on tehnyt karhunpalveluksen myös huoltajuuskiistamme näennäisesti voittaneelle äidille. Äidin elämänhallinnan ongelmat eivät ole oikeasti helpottaneet sillä, että hän on saanut laajat kiusantekovaltuudet ja lapsensa omittua kainalosauvakseen.

5 Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja arvatakseen ikävyyksien jatkuvan vielä vuosikausia ja tulevan myös yhteiskunnalle kalliiksi. Luultavasti Noora tarvitsee vielä pitkään ammattiapua selvitäkseen tästä rikollisesta onnettomuudesta. Isänä en ole pystynyt lastani suojelemaan näiltä mielettömyyksiltä vaikka parhaani olen yrittänyt. En ole luovuttanut, mutta juurikaan mitään ei ole enää tehtävissä. Voitte vain kuvitella kuinka monta kertaa vuosien aikana olen pohtinut taistelusta luopumista parempana vaihtoehtona Nooran kannalta, aina olen kuitenkin päätynyt siihen, että luovuttaminen olisi huonoista vaihtoehdoista se kaikista huonoin. Olen yrittänyt täytäntöönpanoakin, hakemukseni hylättiin muka lapsen edun vastaisena. Minulle ei edes myönnetty oikeutta saada Nooran puhelinnumeroa, jonka Nooran äiti on salannut. Lapsen etua todisteltiin taas yllätys, yllätys, vanhempien riitaisuudella. No voidaanhan minua väittää riitaiseksi kun vaadin oikeuden kautta tapaamissopimuksen noudattamista. Riitaisuuden nojallahan kaikki täytäntöönpanohakemukset voisi hylätä. Meillä on siis voimassa oleva huoltajuussopimus, tarkemmin sanottuna määräys, jonka tärkeimmästä osasta eli lapsen tapaamisoikeudesta ei tarvitse toisen tuomarin päätöksellä välittää. Sopimuksen toisarvoisempi asia eli elatusvelvollisuus on tietenkin juttu jonka noudattamisesta ei voi luistella. Iso ongelma on se, että tapaamisoikeus katsotaan vain lapsen oikeudeksi ja Suomi ei noudata kansainvälisiä velvoitteitaan joiden mukaan myös vanhemman oikeus perhe-elämään tulee taata. Kyseinen vanhemman oikeuden huomioiminen ei aiheuttaisi ristiriitaa lapsen oikeuksille. Yritin aikanaan opettaa Nooralle rehellisyyttä, en oikein enää ole varma olisiko minun pitänyt elää ajassa paremmin ja neuvoa valehtelemista ja epärehellisyyttä, jota yhteiskuntamme näyttää kovasti tukevan. Olen tosin itse huono valehtelija enkä pärjää esimerkiksi näissä yhteiskunnan järjestämissä valehtelukisoissa, joita harhaanjohtavasti kutsutaan oikeuden istunnoiksi. Käräjäsaleissa saa valehdella ja sitä harrastetaan paljon. Ei Nooran äitikään tosin mikään hyvä valehtelija ole, mutta ihan tavallinenkin valehtelumeininki ja täysin asiaton käytös näyttää äidille takaavan vaatimustensa läpimenon. Sen verran konservatiivi kuitenkin olen, että arvioin lapsille tarjottavien valehtelumallien ja niissä esimerkillisen menestymisen olevan hyvin vahingollista. Johtaako tällainen kehitykseen, jossa syntyy aina vain enemmän ihmisiä jotka eivät osaa erottaa oikeaa väärästä? Mikä on yhteys ampumistapauksiin ja niiden riskiin tulevaisuudessa?

Eero Ojanen. Hyvä päätös? polemia KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ

Eero Ojanen. Hyvä päätös? polemia KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ polemia Eero Ojanen Hyvä päätös? KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ Hyvä päätös? Eero Ojanen Hyvä päätös? Filosofisia näkökulmia päätöksentekoon kaks kunnallisalan kehittämissäätiö HYVÄ PÄÄTÖS? Kieliasun

Lisätiedot

Elä sitä, mitä jo olet!

Elä sitä, mitä jo olet! ! Co-Creating meaningful futures. Mikko Paloranta mikko.paloranta@mirrorlearning.com 040 585 0022 Elä sitä, mitä jo olet!... 1 1.1. Lukijalle... 4 2. Luomme oman todellisuutemme... 5 2.1. Minä ja todellisuuteni...

Lisätiedot

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Toimittaneet Milja Laakso, Paula Marjomaa ja Kaisi Peltoniemi EDUNVALVOJA SE ON MINUA

Lisätiedot

Pohjolan lapset Nuorilla on väliä!

Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Pohjoismainen hyvinvointikeskus Ideavihko Varhainen tuki perheille -projektin tulokset 1 Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Julkaisija: Pohjoismainen hyvinvointikeskus

Lisätiedot

tytti solantaus kuvitus: antonia ringbom

tytti solantaus kuvitus: antonia ringbom tytti solantaus kuvitus: antonia ringbom sisällysluettelo aluksi mitä mielenterveyden ongelmat ovat? tunteiden häiriöt toiminnan häiriintyminen ajattelun häiriintyminen mistä mielenterveyden häiriöt johtuvat?

Lisätiedot

Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry Ammattieettinen lautakunta Helsinki 2013

Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry Ammattieettinen lautakunta Helsinki 2013 Arki, arvot, elämä, etiikka Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry Ammattieettinen lautakunta Helsinki 2013 a a e e Arki, arvot, elämä,

Lisätiedot

Kun vanhempi on trans*

Kun vanhempi on trans* Seta Transtukipiste Kun vanhempi on trans* Linda Korpikoski 15.3.2013 Sisällys 1 Apua, vanhempani on trans!... 3 1.1 Mitä minun kannattaa tehdä?... 4 1.2 Transmikä?... 4 1.3 Eikö sukupuoli ole itsestään

Lisätiedot

V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0. Osa-aikatyö helpottaa elämää. Lapsiperheissä rahat tiukilla 11. Koulukiusaamista. voi ehkäistä 1

V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0. Osa-aikatyö helpottaa elämää. Lapsiperheissä rahat tiukilla 11. Koulukiusaamista. voi ehkäistä 1 V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0 Osa-aikatyö helpottaa elämää Lapsiperheissä rahat tiukilla 11 Koulukiusaamista voi ehkäistä 1 Tässä numerossa Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Ensimmäinen vuosikerta Päätoimittaja

Lisätiedot

Hyvä ensitieto kantaa

Hyvä ensitieto kantaa Kehitysvammaisten Tukiliiton julkaisusarja 1/2014 Hyvä ensitieto kantaa Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Työryhmä kiittää kaikkia oppaan tekemiseen osallistuneita. Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Perheasioiden sovittelun uudet tuulet

Perheasioiden sovittelun uudet tuulet Vaula Haavisto, Marina Bergman-Pyykkönen & Synnöve Karvinen-Niinikoski Perheasioiden sovittelun uudet tuulet Havaintoja, mallinnuksia ja arvioita FASPER-hankkeen pohjalta Suomen sovittelufoorumi ry Perheasioiden

Lisätiedot

PERHEASIOIDEN SOVITTELU JA SEN TÄRKEYS UUSPERHEILLE

PERHEASIOIDEN SOVITTELU JA SEN TÄRKEYS UUSPERHEILLE PERHEASIOIDEN SOVITTELU JA SEN TÄRKEYS UUSPERHEILLE Kaisa Meriö-Mielonen Uusperheneuvojakoulutus 2012 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 1 2. LAPSET JA VANHEMPIEN ERO... 2 3. LAPSET JA UUSPERHE... 4 4. PERHEASIOIDEN

Lisätiedot

Miten tukea lasta, kun läheinen on kuollut?

Miten tukea lasta, kun läheinen on kuollut? Miten tukea lasta, kun läheinen on kuollut? Opas läheisille sekä lasten ja nuorten parissa työskenteleville Uittomäki Susanna, Mynttinen Sirpa ja Laimio Anne 1 Uittomäki Susanna, Mynttinen Sirpa, Laimio

Lisätiedot

Kymmenen kysymystä kasvatuksesta

Kymmenen kysymystä kasvatuksesta Kymmenen kysymystä kasvatuksesta Toim. Elina Nivala Lasten Keskus Kymmenen kysymystä kasvatuksesta Toim. Elina Nivala Lasten Keskus Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys

Lisätiedot

Forssan ohjelman muistojuhla 1

Forssan ohjelman muistojuhla 1 4 Uskonto ja terrorismi Pyhä media ET-opetus kotona Forssan ohjelman muistojuhla 1 Vapaa Ajattelija 59. vuosikerta Julkaisija Vapaa-ajattelijain liitto ry Fritänkarnas förbund rf Vastaava toimittaja Erkki

Lisätiedot

LAPSI JA VANHEMMAN SYÖPÄ

LAPSI JA VANHEMMAN SYÖPÄ LAPSI JA VANHEMMAN SYÖPÄ 1 Oppaan suunnittelussa on ollut apuna työryhmä Kaisu Johansson Mika Niemelä Arja Mainio Kaisa-Mari Paananen Sami Räsänen Kuvat Tarja Paananen OPAS VANHEMMILLE LASTEN TUKEMISEEN,

Lisätiedot

OLLI POROILA 13.11.14 Sammonkatu 8 C 47 00100 Helsinki olli.poroila@gmail.com http://olliporoila.fi @OlliPoroila VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO

OLLI POROILA 13.11.14 Sammonkatu 8 C 47 00100 Helsinki olli.poroila@gmail.com http://olliporoila.fi @OlliPoroila VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO kihlakunnansyyttäjä Tero Kekki viite: päätökset 14/838 ja 14/839 - R14/557 lähettäjän asia: OIKAISUVAATIMUS peruste: päätös suojelee rikollisia poliiseja, jotka ovat suojelleet

Lisätiedot

Tajua Mut! -toimintamallin opit Mikkelistä

Tajua Mut! -toimintamallin opit Mikkelistä Sitran selvityksiä 88 Tajua Mut! -toimintamallin opit Mikkelistä Systeemi avaruudesta? Maaliskuu 2015 Sitra 2015 Sitran selvityksiä 88 ISBN 978-951-563-907-3 (nid.) ISBN 978-951-563-908-0 (PDF) www.sitra.fi

Lisätiedot

Telilä on antanut 18.5.2012 päivätyn vastineen selvityksestä.

Telilä on antanut 18.5.2012 päivätyn vastineen selvityksestä. PÄÄTÖS 20.11.2012 Dnro OKV/449/1/2011 Mika Telilä Jäkälä-Äytsi 99885 LEMMENJOKI 1/13 ASIA Ministerin menettely KANTELU Mika Telilä pyytää 31.3.2011 oikeuskanslerille osoittamassaan kirjoituksessa puuttumaan

Lisätiedot

3 / 2014 Perhe ja parisuhde. Irtonumero 3

3 / 2014 Perhe ja parisuhde. Irtonumero 3 3 / 2014 Perhe ja parisuhde Irtonumero 3 DREAMWEAR CLUB R.Y. SISÄLTÖ 3/2014 Sisällys, yleisiä tiedotuksia 2 Pääkirjoitus 3 Erilainen parisuhde - hämmennyksestä näkemiseen 5 Transtukipisteelle voi tulla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto ja syrjintä

Sosiaali- ja terveydenhuolto ja syrjintä Sosiaali- ja terveydenhuolto ja syrjintä Esipuhe Viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat,

Lisätiedot

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Tämä työkirja on osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tukea vanhemmille -aineistoa. Työkirjan on

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI. - kun vanhemmalla on mielenterveyden ongelmia. Manuaali ja lokikirja. Tytti Solantaus

LAPSET PUHEEKSI. - kun vanhemmalla on mielenterveyden ongelmia. Manuaali ja lokikirja. Tytti Solantaus LAPSET PUHEEKSI - kun vanhemmalla on mielenterveyden ongelmia Manuaali ja lokikirja Tytti Solantaus 1 SISÄLLYS LAPSET PUHEEKSI -TYÖMENETELMÄN TAUSTA JA PERIAATTEET... 3 JOHDANTO... 3 TOIMIVA LAPSI&PERHE

Lisätiedot

Tieto, totuus, tiede (2004)

Tieto, totuus, tiede (2004) 1 Tieto, totuus, tiede (2004) Keskustelijat: Eero Byckling Viljo Martikainen Heikki Mäntylä Jyrki Rossi Jyrki Tyrkkö 2.1.2004 Heikki Mäntylä Hyvät Luonnonfilosofit, Joululoman jälkeen on syytä palata taas

Lisätiedot

MUN KAIKKI ON TÄRKEITÄ

MUN KAIKKI ON TÄRKEITÄ MUN KAIKKI ON TÄRKEITÄ SOS-LAPSIKYLÄÄN SIJOITETTUJEN LASTEN SOSIAALISET VERKOSTOT Pro gradu -tutkielma Sonja Vanhanen 83199 Syksy 2009 Sosiaalipolitiikan laitos Turun yliopisto TURUN YLIOPISTO Sosiaalipolitiikan

Lisätiedot

Monikulttuurisuus on hyvä asia! Poika 9.lk

Monikulttuurisuus on hyvä asia! Poika 9.lk Erilaisuus on massateinien vastakohta. Ne uskaltavat sanoa mielipiteensä kuuluvasti ja ottavat kantaa asioihin. Erilaisuus voi näkyä myös pukeutumisessa ja vaikka musiikissa. Tyttö 9.lk Monikulttuurisuus

Lisätiedot

INKLUUSIO ELI OSALLISTAVA KASVATUS

INKLUUSIO ELI OSALLISTAVA KASVATUS INKLUUSIO ELI OSALLISTAVA KASVATUS LÄHTEITÄ SEKÄ 13 PERUSTETTA INKLUUSIOTA VASTAAN Timo Saloviita 12.1.2011 http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html "Segregaatio on tapa, jolla yhteiskunta

Lisätiedot

Kirjallisuuden vaihto hankintatapana

Kirjallisuuden vaihto hankintatapana Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskus - Georg Strien Kirjallisuuden vaihto hankintatapana Tieteellisen kirjallisuuden vaihdolla on pitkä perinne, vanhimmat viitteet löytyvät vuodesta 1694 Ranskasta.

Lisätiedot

Paha puoliso, huono huoltaja - syyllisyys avioerossa ja lapsen huollossa 1900-luvulla

Paha puoliso, huono huoltaja - syyllisyys avioerossa ja lapsen huollossa 1900-luvulla Paha puoliso, huono huoltaja - syyllisyys avioerossa ja lapsen huollossa 1900-luvulla Jenni Kangas Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta; perhe- ja jäämistöoikeus Pro gradu -tutkielma Toukokuu

Lisätiedot

Sisältö. Valtasuhteet koulussa. Aluksi. normatiivisuus rakentuu? Bongaa hetero! Kertomus Ei tarvitse olla vahvempi kuin on

Sisältö. Valtasuhteet koulussa. Aluksi. normatiivisuus rakentuu? Bongaa hetero! Kertomus Ei tarvitse olla vahvempi kuin on Sisältö 1 Aluksi 9 14 Kertomus Ei tarvitse olla vahvempi kuin on 15 Kertomus Sori vaan kaverit, mutta olen somali 19 2 Valtasuhteet koulussa 22 25 Kertomus Onko sinulla poikaystävää? 27 Kertomus Kelaten

Lisätiedot