TEUVA KIRKONKYLÄ LAUTAMÄKI. Rautakautisen kalmiston kaivaus. Mikko Paloniemi 1958
|
|
- Pertti Jaakkola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEUVA KIRKONKYLÄ LAUTAMÄKI Rautakautisen kalmiston kaivaus Mikko Paloniemi 1958
2 Teuva Kirkonkylä Lautamäki maanom. Yrjö Mäntymäki KM :1-43 / Syksyllä 1958 etsit tiin Teuvan pi tä.jässä kunnan toimesta hiekanotmopaikkaa. Tällöin eräällä metsäisetlä harjulla työssä, mukana olleen metsäteknikko Päiviö Suksen lapio osui paikkaan, josta noin puolen metrin syvyydestä l öytyi metallikappaleita, jotka näyttivät olevan perqisin jonkinlaisesta astiasta. Löytäjät innostuivat kaivamaan kuoppaa laajemmin ja löysivät paitsi muutamia kiviä myös pieniä "metallijousia". Kivet näyttivqt olevan mq~ rä tyssä j ärjestyksessä. Arvellen osuneensa muinaisj ~ännökseen miehet jättivät paikan lähemmä n tarkastelun sikseen. Metsäteknikko Säksi toimitti l öydökset paikallisen pitä j Äseuran sihteerille, joka vasta perin kuukauden kuluttua löydön tekemisestä l ähetti ne ~tel~ Pohjanmaan Maakuntaliiton sihteerille Väinä ~aalalleo Tuomaala l qhetti löydöt viipymättä Kansallismuseoon. huseossa astianpalaset todettiin olevan peräisin ns. Hansavadista,ja "jouse t ~ olivat esiliinan helmrn korist eina olleita pronssispiraaleja. Sain esihistorialliselta osastolta tehtäväkseni suorittaa löyt öpai kan tarkastuksen. Löyt öpai kka sijåitsee Teuvan kirkonkylään kuuluvalla metsäalueella. Paikalle on linnuntietä matkaa kirkolta kymmenkunta kilometriä. Paikka on nimeltään Lautamäenkangas. Päiviö
3 Suksen mukaan nimi johtuu sen läheisyydessä virtaavassa purossa aikanaan olleesta vesikäyttöisestä sahasta. Lautamäki on matalahkoa kangasta, joka kasvaa harvaa mäntymetsää. Sen itä- ja länsipuolella on Saraneva niminen suo. N. 2 km. paikasma länteen on nykyään kuivattu Peni- eli Suksenjärvi. Edellämainittu puro on juuri j ärvestä tuleva nyttemmin kuivatt amista varten ruopattu lasku-uoma, joka myöhemmin yhtyy Närpiönjokeen. Löytöpaikka osoittautui ruumishaudaksi. Huolimatta myöhäisestä ajankohdasta, marras-joulukuun vaihteesåa, kaivettiin hauta kokonaisuudessaan kolmen päiväd aikana. Työn aikana ilma j äähtyi, ja maa oli varsinkin aamuisin kohmeessa. Kovettuva maa lohk keili kokkareittain, ja paakkujen sisällä olevien pienten esineiden löytökohdan m~ä ritteleminen oli vaikeaa. Myö s lumisade haittasi kaivausta. Valokuvaus epäonnistui sen takia. Vaikka kaivausta ei näin ollen voitu suorittaa tarpeeksi huolellisesti, saatiin kartta~n kuitenkin merkityksi esineiden löytökahdet verraten tarkkaan. Löytöpaikalla oli alunperin näkynyt matalahko pohjoiseteläsuuntainen painanne, joka ensin oli kiinnittänyt löytäjien huomiota. Tämän painanteen eteläpäähän he olivat kaivaneet kuoppansa ja poistaneet n. ~ metrin syvyydessä olleet kivet. Kaivausta varten paalutettiin alue 24 m 2 :n alalta. Haudan ympärillä olevalla alueella paljastui pintakerrokesen alta verrat tain karkea sora. Haudan päällä oli kivilatomus painanteen pohjasta mitattuna parinkymmenen sentin syvyydessä. Kivet olivat 20-2, senttiä l~pimitaltaan. Hauta erottui ympäröivästä vaalean~ ruskeasta sorasta tummana soikeahkona läiskänä, jonka pituus oli 1,7 m ja leveys keskimäärin 60 sm. Kivilatomuksen päällä olevassa maakerroksessa oli ohuehkon turpeen alla hiiliä, pinnalla ehkä jätteinä metsäpalosta, mutta syvemmällä ja kivien välissä mahdollisesti jätteinä uhrivalkeasta. Haudan suunta oli ~5~J5i~~ eteläinen ppoiketen siitä hiukan koillis-lounaisee n.
4 Löydöt olivat kivien alla olevassa tummassa maassa. Esineet tulivat alueelta, jonka pituus oli 1,5 m ja leveys 60 sm. Arkusta ei ollut jälellä puuainesta, todisteina arkussa tapahtuneesta hautauksesta löytyi kuitenkin pari rautanaulaa. Arkku on ollut katettu tuohilla, mustuneita tuobenkappaleita löytyi haudan eri puolilta. "Musta nahkamainen aine", jolla haudan l ö yt ~ jät kertoivat astian olleen taytetyn, on ilmeisesti ollut myös haudan k katetuohta. Mitään jäännöksiä ruummista ei kaivauksessa todettu, myöskään ei löydetty yhtään tekstiiliä. Haudan esineistö oli varsin runsas. Sellaista esineitä kuin kirves, viikate, tulusrauta ja mah do 1 lisesti myös verrattain suurikokoiset sormukset, on ilmei sesti uidettävä miehen hautakalustoon kuuluvina,kun taas lukuisat soljet, ketjuvarsustus ja pronssispiraalit ovat naisen esineistöä. Koska hauta oli hyvin kapea, ovat hautaukset ilmeisesti suoritetut päällekkäin. Esineiden samanaikaisuus osmittaa, et ~. ei hautaust en välillä ole ollut kovin pitkää aikaa. Jälkimmäistä hautausta suoritettaessa ovat esineet nähtävästi siirtyneet paikoiltaan ja joutuneet siihen "epäjärjestykseen", jossa ne kaivausta suoritettaessa oli vat. Todisteena esineitten siir~ymisestä on myös se, että yksi kappale hansa-astiaa löytyi kaukana muista. Alunperin astia on ilmeisesti ensimmäisen hautauksen yh~eydessä laskettu vainajan jalkopäähän. Toista hautausta suoritettaessa se on mennyt rikki ja yksi palanen singonnut haudan toiseen päähän, josta se nyt löytyi aivan viimeisten pääpuolessa, haudan pohjoispäässä oleviej esineiden kohdalta. Aikaisemmin mainittiin, että tekstiiliä eil l öydetty. Pronssispiraaleja sen sijaan löytyi runsaasti juuri niiltä kohdin, missä kaivauskartan mukaan on Bjateltava vainajan -esiliinan helman olleer. Kankaan koristeina, ilmeisesti huunun reunaa kierävänä rengasputkena olleita pronssisilmukoita haudasta löytyj
5 niin ikään runsaasti. Osaksi silmukat ovat ermllään, mutta talteen saatiin muutamia lyhyitä renkaiden muodostamia putken palasia, joten ilmeisesti on todella kysymyksessä r engasreunut. (Vrt. Vahter:Pronssikierukkakoristelun teknill isistä menetelmistä, SM 1928, s. 61.) kulkusista saatiin 15 yl~osaa Takin nappeina olleista pienistä pronss: ja 7 alaosaa. Teuvan löydön koråaineisto on rikas ja monipuolinen. Esineiden hajanaisesta asemasta johtuen ei ehdottoman varmasti voida sanoa kaikista koruista, niroenonaan hevosenkenkäsoljista, mikä on ollut naisen ja mikä miehen esine. Hevosenkenkäsolkia löytyi kaikkiaan 4 kappaletta. Yksi näistä on hopeaa, muut prons sia. Soljista pienin, promssinen esine, josta puuttuu neula löytyi aivan haudan yläpäästä, joten sitä voitaneen pitää naisen hunnunsolkena. Kaikki soljet ovat tyypillisiä pakanuuden ajan loppupuolen muotoja (Vrt. esim. Kivikoski: Die Eisenzeit Finnlands II, k , ja Salmo:Finnische Hufeisenfibeln, k.43.) Ehdottomasti naisen kalustoon kuulvat l öydössä olevat pienikokoiset kupurasoljet. Ne kuuluvat Ailion tyyppiin E eli Hällströmin mukaan Hauhon ryhmän solkiin. Tyyppi on harvinainen Suomen löydöissä. Tähijn asti siihen ovat kuuluneet vain Kaukolan Rokosinan solki, sekä Nastolasta ja Hauholta löydetyt soljeto Teuvan löytöön kuuluu kaksi ranneren~a sta. Nämä ovat avoimia kahdesta pronssivartaasta kierrettyjä esineitä, joita pienen kokonsa vuoksi voitaneen pit ~ ä naiselle kuuluneina. Sormuksia l öytyi kolme kappaletta, kaikki hopeaa. Yks~ ~ ~ spiraalinmuotoinen, ~hyvästä hopeasta valmistettu, Toiset ovat ~- valmistettu seoksesta, jossa on runsaasti kuparia (Kansallismuseon konsewvaattorin,maisteri Savolan tiedonanto). Ketjunkantajia 10ytyi kaksi. Toinen on yksinkertainen, ver raten karkeatekoinen esine, j olle en ole l~yt änyt vastinetta.
6 Toisen.:kelt junkantajan tyyppisen esineen aiheen alkuperä on selv ästi itäinen. Tälle esineelle on vastine Uskelan Lukkarinmä en ketjunkantajassa (KivikoskiY Kappale Salon seudun rautakautta. SM 1941, s.13), esineessä j oka muodoltaan ja koristelultaan liitt y y Oka-joen suomalaiskalmistojen samankaltaisiin löytöihin. Teuvan ~ smiie rio lll c J!las~iiVtlllönnj_ auk5mpeilösti valmistettu, mutta sitä on kuitenkin pidettävä Uskelan Lukkarinmäen ketjunkantajan tyyppisen esineen jäljittelynä. Kahden Teuvan löytöön kuuluvan ketjuriipuksen alkuperä on niin ik~än itäinen. Toiselle, hevosenpä ~koristeiselle esineelle on vastineita permalaisessa aineistossa (Vrt. ADnelgrea!Kivalo: Kansallisuusmää r äyksistä muinaistieteessä, SM 1915, s.1ja Cl eve: Finländska fornsaker FM 1929, s.51, kuvat 9,10,16). Toinen riipus liittyy myös Itä -Venä j än permalaisalueen mu~toihin ( Materialij po arheologii Rostii 26 Tf III:5, XII:5, 9). Suomalaisessa aineistossa sen vastineena on Karkun Palvialasta l öydetty riipus (K}1 5853:100). 1 euvan l öydön riipuksiin kuuluu vielä litteä pyöreä hopeinen levyri ipus, jonka reunassa on j äe.nnös kanna~insilmukasta. Esineen keskellä on pakotettu ristikuvio. i 1uusta l öyt öaineistcbsta mainittakoon vielä neljä lasimassaja yksi pronssinen helmi sekä pronssinen puukon tupen kärkihela. 1öydön ajoitettavissa ol evat esineet, kuten kupurasoljet, hevosenkenkä solj et, levyriipus oikeuttavat sijoit tamaan löydön noin v Esineitä, jotka ehdottomasti vaisivat l öydön luvun puolelle ei ole. Teuvan löydön l äntisestä alkuperästä on t ä rkeimpänä todisteena hopeinen levyriipus, j oi den alkuperä on s kandinaavinen. Vanhimmat l öydöt ovat 900-luvun lopun ja luvun ruotsalaisessa ja t anskalaisessa aineistossa.
7 Kaivauksen aikana etsittiin Lautam ~ estä useampia hautoja. Lumipeitteen takia niitä oli kuitenkin vaikea todeta. Läheisyydessä ol i kyllä useitakin hautaan viittaavia painanteita, osa tosin varsin epämääräisiä. Yhtä kuoppaa kaivettiin hiukan, ja siitä löytyi turpeen alta kiviladelmaa. ~ähempi tutkimus paljastaa, onko Lautamä essä todella laajempi kalmisto. rlelsingissä toukokuun 25 pä ivänä ~ ~ ~-~ -.'o-/ Mikko Paloniemi Liitteet karttaa valokuvaa
8
9
10
11
12
13
Arkeologia. Siiri Tolonen,
SIIKAJOKI RUTELO MYÖHÄISRAUTAKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUSKERTOMUS Arkeologia Jari-Matti Kuusela, FM Siiri Tolonen, HuK Elokuu 2011 SISÄLLYS Kohdetiedot 2 Johdanto 3 Löytö 3 Löytöpaikka 4 Kuppikivi 4
Kertomus muinaistieteellisestä kaivauksesa
Nakkila, Kukonharja, Kaasanmäki Kertomus muinaistieteellisestä kaivauksesa 28. 8. - 30. 8. 1967 Kesällä 1962 löysi mv Matti Poutanen Kaasanmäen länsilaidassa itään viettävään rinteeseen kaivetusta kylän
PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018
1 PIELAVESI Lampaanjärvi Joensuu löytöpaikan arkeologinen tarkastus 2018 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...
K A L V O L A. EM 9726.
K A L V O L A. ==== ========= = Varhemman rautakauden kalmisto Kutilankylän?eltokutilan huvilapalstan maalla EM 9726. Hein~kuun 11 p~ivänä 1932 saapui Kansallisrruseoon joukko varhemman rautakauden esineitä
2016 KM TURKU, Tallimäenkenttä
TURKU, Tallimäenkenttä Historiallisen ajan hautalöytöjä, jotka löydettiin Turun Tallimäenkentältä, Kakolanrinteen / Pakkarinkadun kolerahautausmaalla tehdyillä kaivauksilla 6.6. 12.8.2016 FM Maija Helamaan
itä-kaakkoispuolella olevalla pellolla, kalliopohjaisella kumpareella, joka vieläkin on siellä havaittavissa. MyBskin löytötiedot
(, G V K o k e m ä e n Äimälän Leikkimäen rautakautisen kalmiston koekaivaus 12-13. 4 1963. Kertomukseen kuuluu karttaliite sekä valokuvaliite, jonka filmi on lueteltu numerolla 29158. Paikalta saadut
Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951.
M Intendentti Jorma Leppäahon suorittama koekaivaus Huittisten pitäjän Sar:J.mun kylän Takkulnn kartanon pihapii=- rissä 6/8-8/8 1951. Huittisten pitäjän Sammunkylässä olevan '.2akkulan kartanon omistajan
ESPOO 318 MANKKAA LUKUKALLIO AJOITTAMATTOMAN KIVILATOMUKSEN KAIVAUS Timo Jussila Espoon kaupunginmuseo
1 ESPOO 318 MANKKAA LUKUKALLIO AJOITTAMATTOMAN KIVILATOMUKSEN KAIVAUS 199 Timo Jussila Espoon kaupunginmuseo 2 Perustiedot: Kohde: Tyyppi: Ajoitus: ESPOO [318) Mankkaa Lukukallio röykkiö ajoittamaton Kartta:
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa)
,, ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) PL 913 00101 HELSINKI p. (09} 40 501 www.nba.fi 1. PERUSTIEDOT Kunta: Suomussalmi Nimi: Kortejärvi
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998
Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.
Löydöt: KM (kvartsia, keramiikkaa, palanutta luuta) Kuvat: G-f'- 3'i - tv fb.3<?
M Oravainen, Paljak, Fårmossen 2 Mj Kunta: Oravainen Kylä: ~ os.sa ~
Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila
1 Pälkäne Laitikkala Katajan tilan Ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2
1 LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2 Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2004 Timo Jussila ja Tapani Rostedt 2 Sisältö: Maastokarttaote... 2 Perustiedot... 3 Abstrakti... 3 Kaivaus... 3 Yleiskartta 1:500...
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa)
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) 1. PERUSTIEDOT Kunta: Padasjoki Mj-rekisteritunnus: 1796 Nimi: Verhon risteys Ajoitus: Rautakausi Kohteen
Sauvo Korvala. Vanhemman roomalaisajan löytökohteen koekaivaus. Marianne Schauman-Lönnqvist
Sauvo Korvala Vanhemman roomalaisajan löytökohteen koekaivaus 1996 Marianne Schauman-Lönnqvist 1 Sisällysluettelo Kohteen perustiedot Kaivauksen tausta ja lähtökohdat Kaivauspaikan sijainti ja topografia
Tarkastuksia Kokemäellä p:nä kesäkuuta 1935.
Tarkastuksia Kokemäellä 21 22 p:nä kesäkuuta 1935. Liitteet: 2 karttaa ja 4 valokuvaa. 1. Uhrilähde Orjapaaden luona. Kirjeessään Suomen Muinaismuistoyhdistykselle 12 päivältä marraskuuta I934 ilmoitti
VÖYRI KAURAJÄRVI ISTANKANGAS
VÖYRI KAURAJÄRVI ISTANKANGAS Kivikautisen asuinpaikan kaivau~. Anja Sarv.aa 97a. Vöyri, Kaurajärvi, I~tankanga~. Kivikautisen asuiapaikan kaivau~ 978. Peruakartta 333 2 + 23 03 (Kaurajärvi), koordinaatit
KAIU. -AL [ K SANT.f R 1 N 1 P D TALO D. s lj o1; t t wni!llt!l:..
M U SE 0 '! r r. A s TO RAKENNUSt-a,., forjawnen ARKJSTO Selostus konservaattori Th. Lindquistin ja maist. A. Sinisalon käynnistä tutki~ massa val!ioneu!2ston~lo~ kivi~al~ alt~2ltln~---kierreportaita marraskuun
Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007
1 Toholampi Kirkonkylä osayleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007 Hans-Peter Schulz Timo Jussila Kustantaja: Toholammen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...
Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f
Loppi Jokila Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 f.145310 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset
Forssan museo FORSSA Haudankorva Salmistanmäki
Forssan museo FORSSA Haudankorva Salmistanmäki Peruskartta 2113 7 Tammela kaivauspaikan koordinaatit: p= 6748 297, i= 3318 826 keskikoordinaatit: p= 6748 283, i= 3318 877 z = n. 1 kl. Haudankorva tl. Salmista,
HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus
HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2007 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Hauho Adenius Muinaisjäännöslaji: rautakautinen
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012
Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n
Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä
14 Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä 15 KOLARI 31 HANNUKAINEN 3 Kartta: 2714 10 x: 7495 17 y: 2498 95 z: 170 p: 7498 32 i: 3371 05 Kotivuori H 1988 inventointi Löydöt: Km 25311:5, palanutta luuta.
ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011
1 ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön 46-416-2-41 muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008
1 Kiuruvesi Rantakylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Kiuruveden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset... 4 KIURUVESI 60
Mikkelin läänin maakuntayhtymän Kiinteät muinaisjäännökset luettelossa kohde on numerolla 32.
1 TARKASTUS Mikkeli Kenkäveronniemi 1000002232 Laji: kiinteä muinaisjäännös Muinaisjäännöstyyppi: asuinpaikat Rauhoitusluokka: 2 Lukumäärä: 1 Ajoitus: rautakautinen Koordinaatit: P: 6838662 I: 514945 P
0 U L U N YLIOPISTO SUOMUSSALMI. Heinisaari. Myöhäisrautakautisen löytöpaikan tarkastus 14.5.2015 ARKEOLOGIA. FM Ville Hakamäki
0 U L U N YLIOPISTO SUOMUSSALMI Heinisaari Myöhäisrautakautisen löytöpaikan tarkastus 14.5.2015 ARKEOLOGIA FM Ville Hakamäki 2015 SISÄLLYSLUETTELO ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT... 1 KARIT AOTIEET... 2 1.
Pk Kauttua x= , y= , z=45-50
M Kertomus sadevesiviemärikaivannnon valvontatyöstä Euran Kauttuan Kauttuan ala-asteen (ent. Uusi kansakoulu) kivikautisella asuinpaikalla 5.- 6.11. 1996 Pk 1134 07 Kauttua x=6779 54-62, y=1562 52-70,
TAMPERE Aakkula, Paununkatu 18 koekuopitus 2011
1 TAMPERE Aakkula, Paununkatu 18 koekuopitus 2011 Hannu Poutiainen Kustantaja: Jouni Kalliomäki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Koekuoppakartta... 5 Koekuopat... 6 Tontin koillisosasta
SIEVI. Asunsaari. Moniperiodisen löytöpaikan tarkastus Arkeologia. Ville Hakamäki, Emilia Jääskeläinen, Mirette Modarress & Jari Okkonen
SIEVI Asunsaari Moniperiodisen löytöpaikan tarkastus 16.10.2018 Arkeologia Ville Hakamäki, Emilia Jääskeläinen, Mirette Modarress & Jari Okkonen 2018 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Sievi Tutkimusalue:
Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006
1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...
Rauh.lk: 1 Paikka ei ole tutkimusalueella, mutta aivan sen liepeillä.
66 MUONIO 10 KIRKKOPAHTA Rauh.lk: 1 Paikka ei ole tutkimusalueella, mutta aivan sen liepeillä. ajoittamaton palvonta: seita Kartta: 2714 11 x: 7501 22 y: 2493 22 z: 230 p: 7504 64 i: 3365 62 Pakasaivoon
NAKKILAN VIIKKALAN KAIVAUSKERTOMUS 1980
NAKKILAN VIIKKALAN KAIVAUSKERTOMUS 1980 Timo Kuokkanen 9.2. 1981 1 Kaivauskertomus pronssikautisen raunion tutkimuksista Nakkilan Viikkalan kylässä 3.6.- 14.7. ja 30.7.- 14.7. /g 1980. Kaivaukset suoritettiin
Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3
Inventointiraportti. Kurikka Ahvenlamminmäki Johanna Roiha
Inventointiraportti Kurikka Ahvenlamminmäki 07.07.2017 Johanna Roiha Arkisto- ja rekisteritiedot Kunta: Kurikka Inventointialueet: Ahvenlamminmäki -nimellä tunnettu löytöpaikka ja sen lähiympäristö Tutkimuslaji:
Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa
1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...
x = 101,60/ y = 101,95, z = 86,58 m mpy 6,5 g
Rautakautista löytöjä, jotka Kirsi Luoto otti talteen Janakkalan Niemenpään Hamppulan rautakautisella muinaisjäännösalueella 14.-17.9.2015 tehdyssä koekaivauksessa. Ks. Kirsi Luodon kaivauskertomus Museoviraston
Tampere Veijanmäenkatu 4 tarkkuusinventointi 2013
1 Tampere Veijanmäenkatu 4 tarkkuusinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Jaana Junkkari 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 4 Tulos... 6 Koekuopat... 7 Muinaisjäännöstiedot...
Pirkkala Naistenmatka historiallisen ajan kylänpaikan arkeologiset kaivaukset 2014
1 Pirkkala Naistenmatka historiallisen ajan kylänpaikan arkeologiset kaivaukset 2014 ESIRAPORTTI Hannu Poutiainen Tilaaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tutkimus... 5 Alue
ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus
ULVILA Liikistö Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus Tiina Jäkärä 2008 Yksityinen tutkimuskaivaus Tutkimuskohde: Ulvila Liikistö Ulvila Pappila rno 1:20 Tutkimus: keskiaikaisen kappelinpaikan
Kivikautinen asuinpaikka Janakkalan pitäjän Irjalan. Kesällä vuonna 1938 ilmoitti oikeusneuvo s lföller Kansalli
Kivikautinen asuinpaikka Janakkalan pitäjän Irjalan kartanon maalla. Kiintopiste 0. 88 m. Ve Qenpinnan korkeus Haapaniemenjärve8sä (13/VI- 39) 3, 94 m. Lukema vede~ mittauspylväässä (13/VI 39) 0,86 m.
Janakkala Hangastenmäki Varhaiskeskiaikaisen mäkilinnan tarkastus
Janakkala Hangastenmäki Varhaiskeskiaikaisen mäkilinnan tarkastus 25.5.2014 Jasse Tiilikkala ja Janne Rantanen Turun yliopisto, arkeologia Reijo Hyvönen löysi 3.8.2013 Janakkalan Hangastenmäen laelta metallinpaljastimella
Muinaisjäännökset Muinaisjäännösrekisterin mukaiset kohteet Kirmanseudun osayleiskaava alueella.
Muinaisjäännökset Muinaisjäännösrekisterin mukaiset kohteet Kirmanseudun osayleiskaava alueella. 0010 Kauppis-Heikin koulu 140010010 Nimi: Kauppis-Heikin koulu Kunta: Järjestysnumero : 10 Tyyppi: asuinpaikat
SISÄLLYS Arkisto- ja rekisteritiedot 2 Karttaote kaivauspaikan sijainnista 3 1. Johdanto 4 1.1. Alueen tutkimushistoria 4 2. Kohteen sijainti ja
Närpiö Norrskogen/kaatopaikka-alue Kaatopaikka-alueen länsipuolen röykkiöiden kaivaus 7. 11.5.2007 Katja Vuoristo 2007 SISÄLLYS Arkisto- ja rekisteritiedot 2 Karttaote kaivauspaikan sijainnista 3 1. Johdanto
Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Helena Taskinen 1985
SUOMUSSALM VANHA KRKKOSAAR. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Helena Taskinen 985 Sisällys Koekaivauspaikan esittely Ote peruskartasta Alueen topografiaa Alueen koekaivaus Yhteenveto Valokuvat Luettelo
LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1
INVENTOINTIRAPORTTI LOVIISA Garpgård Inventointi tulevalla soranottoalueella 8.11.2012 DG2736:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Museoviraston arkeologiset
TARKASTUSRAPORTTI. Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi. Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus
TARKASTUSRAPORTTI Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus Muistioteksti Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luoto teki tarkastuskäynnin
Kivirauniot löytyivät Porin kaupungin mittaustoimiston suorittaessa palstoitusmittauksia Leppäkorven uudella asuntoalueella marras-joulukuun
PORI, LEPP jti(qrpi Kivirauniot löytyivät Porin kaupungin mittaustoimiston suorittaessa palstoitusmittauksia Leppäkorven uudella asuntoalueella marras-joulukuun vaihteessa 1984. Merkille pantavaa on, että
KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru
KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru Koekaivaus kivikautisella asuinpaikalla 1985 Matti Bergström KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru 1 Kunta: KUOPIO Kylä Syrjäsaari Tila: Välisalmi Rnro 8:8,
Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Suunnittelutalo Oy / Parkanon kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta...
SIEVI. Kiurunkangas. Rautakautisen löytöpaikan tarkastus Arkeologia. Ville Hakamäki, Emilia Jääskeläinen, Mirette Modarress & Jari Okkonen
SIEVI Kiurunkangas Rautakautisen löytöpaikan tarkastus 16.10.2018 Arkeologia Ville Hakamäki, Emilia Jääskeläinen, Mirette Modarress & Jari Okkonen 2018 ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT Kunta: Sievi Tutkimusalue:
LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006
1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,
YLI-II 59 KOTIKANGAS KIVIKAUTINEN ASUINPAIKKA
KAIV AUSKERTOMUS YLI-II 59 KOTIKANGAS KIVIKAUTINEN ASUINPAIKKA NORTHERN CULTURES AND SOCIETIES OULUN YLIOPISTOKANSANVÄLINEN KURSSI ANDRE COSTOPOULOS 2007 ABSTRAKTI Yli-Ii 59 Karjalankylä Kotikangas Peruskartta:
Loppi Kaartjärvi Antinniemi
f. 144125 Loppi Kaartjärvi Antinniemi Ranta-asemakaavan muutosalueen inventointi Kreetta Lesell 2007 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta
MAANINKA Silmusharju Maa-aineksen ottoalueen muinaisjäännösinventointi 2014
1 MAANINKA Silmusharju Maa-aineksen ottoalueen muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Sepänmaa Tilaaja: Jorma Hakola 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 4 Muinaisjäännös...
Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus
Väliraportti 1.7.2009 Ulrika Köngäs Ruotsinpyhtää Tesjoki Skårbäcksmossen, sotilasleiripaikan kartoitus ja koekaivaus Ruotsinpyhtään Skårbäcksmossenin 1700-luvun sotilasleirin alueella suoritettiin arkeologiset
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna
Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014
1 Sipoo Tallbacka 1 kivikautisen asuinpaikan arkeologinen kaivaus 2014 Esiraportti Hannu Poutiainen Tilaaja: Sipoon kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tutkimus... 5 Menetelmät... 6 Tallbacka
Vesilahti Rautiala. Arkeologinen valvonta 26.10.2015. Eva Gustavsson/ Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kulttuuriympäristöyksikkö
Vesilahti Rautiala Arkeologinen valvonta 26.10.2015 Eva Gustavsson/ Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kulttuuriympäristöyksikkö Tiivistelmä: Vesilahdella Rautialassa suoritettiin 26.10.2015 arkeologinen valvonta
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018
ISOJOKI Salomaa Maakaapelilinjan arkeologinen tarkkuusinventointi 2018 Teemu Tiainen Timo Sepänmaa Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Tarkkuusinventointi... 4 Tulos... 5 Lähteet...
DRAGSFJÄRD (ENT. HIITTINEN), KYRKSUNDET. Tutkimukset kappelialueelta - osaraportti Tiina Jäkärä Museovirasto Arkeologian osasto
DRAGSFJÄRD (ENT. HIITTINEN), KYRKSUNDET Tutkimukset kappelialueelta - osaraportti 996 Tiina Jäkärä Museovirasto Arkeologian osasto SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto......................................... 2
Tuusula Vaunukangas tarkkuusinventointi 2013
1 Tuusula Vaunukangas tarkkuusinventointi 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Tuusulan kunta 2 Perustiedot... 2 Yleiskarttoja... 3 Tutkimus... 4 Lähtötiedot... 4 Tutkimushistoria... 4 Maastotyöt
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa)
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) PL 913 00101 HELSINKI p. (09) 40 501 www.nba.fi 1. PERUSTIEDOT Kunta: Suomussalmi Mj-rekisteritunnus:
Inventointinumero: - Luokka: II Ajoitus: rautakausi Lukumäärä: 1. Tarkastusaika: 18.6.1991
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot: Kunta: Laitila Alue: Nimi: Virilän Vainionmäki C Kohteen laji: asuinpaikka Kohteesta muita kortteja: - Tarkastaja: Jyri Saukkonen Inventointinumero: - Luokka:
Janakkala Kiipula asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2017
1 Janakkala Kiipula asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Kiipulasäätiö 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhoja karttoja... 5 Inventointi... 6 Lähteet... 7
Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa
1 Akaa Toijala Sampolantie Kiinteistön 20-407-6-11 muinaisjäännösinventointi 2012 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Kustantaja: Akaan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...
Paalutus, kiintopiste ja kaivaustekniikka
KOKEMÄKI, Paist ila, Hannula Kaivauskertomus Paula Purhonen 198 KOKEr iäki, Paistila, Hannula, kaivaus 198 Kiviröykkiöitä, luontaisia? Kl. Paistila Tl. Hannula RN:o 1:64 Maanomistajat Salme ja Seppo Raitala,
Kertomus kesän 1996 tutkimustöistä Hämeenkosken Pyhän Laurin kirkon rauniolla
MUSEOV IRASTG RAKENNUSHISTORIM OSASTON ~RKISTO saor. llf. J. tftfn f/7/.;ja~- Kertomus kesän 996 tutkimustöistä Hämeenkosken Pyhän Laurin kirkon rauniolla Kaivauskertomus Liite, peruskartan ote Liite 2,
LIITE 1 Kuva 1. Mustiaisen Kuoliosaari. Saaren hiekanotossa tuhoutunutta keskiosaa. Kuvattu Kuivasmäelle johtavalta kylätieltä itäkoilliseen. Kuva 2. Mustiaisen Kuoliosaari. Saaren hiekanotossa tuhoutunutta
Peruskartta: RAT.JAT.A Pinta-ala x y= z= s_7_._s 4.18 km Huittisten kirkolta et elään Suunta ja etäisyys kirkosta tms.
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS DDD Tunnistetiedot Kunta: ----~Hu:;;.;~=.: t;..::t:..::i:.:.:n.:.en~-------inventointinumero: AJue: Loima Luokka:---------------------- Nimi: Yli-Jaakala Aj'oitus: nuorempi
2016 KM Oulu Kierikinkangas KM 41108
Kivikautisia asuinpaikkalöytöjä, jotka FM Sami Viljanmaa kaivautti Kierikkikeskuksen järjestämillä yleisökaivauksilla Oulun Kierikinkankaalta 6.6. 20.10.2016. Ks. Sami Viljanmaan kaivauskertomus Museoviraston
korttelit 7-11, 25, 28 32, 34, 35, 37 39, 41, 42, 44 46, 52A, 52B, 52C,52D,52E, 53 56, 58 60, 65A, 66 70, 72, 73
Korttelit Hautakorttelit: korttelit 7-11, 25, 28 32, 34, 35, 37 39, 41, 42, 44 46, 52A, 52B, 52C,52D,52E, 53 56, 58 60, 65A, 66 70, 72, 73 Korttelit on tarkoitettu arkkuhautaukseen ja niissä on yhtenäinen
Valkeakoski Sääksmäen kirkon ympäristön v muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2010 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa
1 Valkeakoski Sääksmäen kirkon ympäristön v. 2009 muinaisjäännösinventoinnin täydennys 2010 Hannu Poutiainen Timo Sepänmaa Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2
Ristijärvi Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi. Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen
Ristijärvi 2018 Ristijärven Emäjoen arkeologinen täydennysinventointi Hans-Peter Schulz ja Inga Nieminen 27.8.2018 Kansikuva: Emäjokea kuvattuna Sikovirran kohdalta. KESKI-POHJANMAAN ARKEOLOGIAPALVELU
Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...
HÄMEENLINNA 21 AULANGONLINNA
HÄMEENLINNA 21 AULANGONLINNA Rautakautisen muinaislinnan alueella tapahtuneen kahvilarakennuksen laajennuksen perustuksen kaivamisen valvonta 29. - 30.5.2000 Nina Strandberg 2000 1 1. JOHDANTO Aulangon
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS URJALA 35, HÄIHÄLÄ 2 Jyri Saukkonen 2002 887 01 0035 PERUSTIEDOT Kunta: Nimi: Muinaisjäännöstyyppi: Tyypin tarkenne: Ajoitus: Rauhoitusluokka: Lukumäärä: Peruskartta: Merkitty
Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009
1 Tampere Teisko Isosaari muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Plus arkkitehdit 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 5 Kansikuva: rakennettavaa tonttialuetta,
1 KVARTSI-ISKOS, 1 kpl, 0,5 g Vaaleanharmaata, hiukan rakeista kvartsia. Mitat: 13 x 10 x 4 mm. X=201,48, Y=101,84, Z=79,18 (Tid.
Varhaismetallikautisia löytöjä, jotka otettiin talteen FM Antti Lahelman johtamilla Taipalsaaren Valkeisaaren arkeologisilla kaivauksilla 16.-25.8.. Katso Antti Lahelman kaivauskertomus arkeologian osaston
ALAVUS Edesjärvien ja Patasalmen rantaosayleiskaava-alueiden
1 ALAVUS Edesjärvien ja Patasalmen rantaosayleiskaava-alueiden uusien rakennuspaikkojen tarkastus 2005 Timo Jussila Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännökset...
MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS
MUINAISJÄÄNNÖSSELVITYS Niittysmäki-Konkanmäki tuulipuiston osayleiskaava FT Samuel Vaneeckhout 23.5.2012 Perustiedot Kunta: Leppävirran kunta Kylä: Sahkarlahti Tila: Sorsanpelto 13:2 Tiili 5:35 Lehtokallio
Siuntio Myrans. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Mäntsälä-Siuntio maakaasuputkilinjalla MUSEOVIRASTO
Siuntio Myrans Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Mäntsälä-Siuntio maakaasuputkilinjalla MUSEOVIRASTO Vesa Laulumaa 2008 Sisällys Arkistotiedot 2 Johdanto 3 Kohteen sijainti ja topografia 3 Kaivausmenetelmät
Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009
Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Peruskarttaote 4 2. Lähistön
3. HAHTOLAN KUPARIKAIVOS
3. HAHTOLAN KUPARIKAIVOS Kansa on sanonut paikkaa hopeakallioksi -vaikka siitä onkin louhittu kuparia. Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin merkitty Hahtolan kuparikaivos on ollut merkittävä historiallinen
INKOO Kärrängen Rautakautisen röykkiön ennallistaminen 2018
INKOO Kärrängen Rautakautisen röykkiön ennallistaminen 2018 Teemu Tiainen Johanna Rahtola Juuso Koskinen Tilaaja: Rudus Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Ennallistus... 4 Lähteet... 6 Kartta...
DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO
DESIGN MARIAN TUOTE- KUVASTO Kierrätystuotteet KIERRÄTYSTUOTTEET Mikä onkaan mielenkiintoisempaa kuin keksiä mitä kaikkea uutta ja hyödyllistä voi saada aikaan vanhoista materiaaleista. Tämä on minulle
ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS
~~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Suomusjärvi lnventointinumero: Alue: Laperla Luokka: II Nimi: Viitamäki N Ajoitus: Kivikautinen Kohteen laji: louhos, asuinpaikka
HAUTAMUISTOMERKKIOHJE. Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön. Kirkkoneuvosto
HAUTAMUISTOMERKKIOHJE Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön Kirkkoneuvosto 20.6.2016 102 1) Ohjeistuksen tarkoituksena on ohjata muistomerkin valinnassa, hoidossa, kunnostuksessa, muutoksessa,
Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana
Siikaniemi 26. 27.10. 2010 Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Salpausselän haasteet ja mahdollisuudet Mari Aartolahti http://fi.wikipedia.org/wiki/salpaussel%c3%a4t Salpausselät Salpausselät
Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011
1 Ikaalinen Sarkkila Sarkinranta II suunnittelualueen muinaisjäännösinventointi 2011 Antti Bilund Ville Laakso Kustantaja: Ikaalisten kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi ja havainnot... 2
2017 KM Porvoon tuomiokirkko KM 41578
Historiallisen ajan kalmistolöytöjä, jotka otettiin talteen Ville Laakson johtamilla pelastuskaivauksilla 13. 16.6., 10. 20.10. ja 6. 13.11. kohteilta Porvoon tuomiokirkko (mj. rek. tunnus 1000014861,
Pälkäne, Kostiala, Nenäpää
Pälkäne, Kostiala, Nenäpää Asemakaava-alueen muutosalueen arkeologinen tarkastus Timo Sepänmaa & Hannu Poutiainen 2 Kansikuva: Hannu Poutiainen tutkii peltoaluetta metallinilmaisimella. Taustalla Pälkäneen
Kertomus kolmen kiviröykki öhaudan tutkimisesta Porin mlk:n Tuoreniemessä 20. 6. - 28. 6. 196o.
M Kertomus kolmen kiviröykki öhaudan tutkimisesta Porin mlk:n Tuoreniemessä 20. 6. - 28. 6. 196o. Porin maalaiskunnan Tuoreniemen kylässä on Sjögrenin ja Vainio- Mattilan metsäsaroilla lfihekkäin kolme
V A R G B E R G E T K 1 V EY KS EN K 0 EKA 1 V A U S
N Ä R P 1 Ö, V A R G B E R G E T K 1 V EY KS EN K 0 EKA 1 V A U S 3.-6.8.1982 Mirja Miettinen Vargberget kiveyksen koekaivaus 3.-6.8.1982 Kunta: Närpiö Kylä: Kåtnäs T i 1 a : RN : o 1 : 33 Om. Närpiön
Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila
1 Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007-2008 Timo Jussila Kustantaja: Saarijärven kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2
HAAPAVESI Haapavesi Ivo kivikautisen asuinpaikan kartoitus
HAAPAVESI 2010 Haapavesi Ivo kivikautisen asuinpaikan kartoitus Jaana Itäpalo 10.08.2010 K-P:N ARKEOLOGIAPALVELU Sisällysluettelo s. 1. Perustiedot... 2 2. Inventoinnin lähtökohdat ja menetelmät... 2 3.
HAUTAMUISTOMERKKIOHJE. Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön. Kirkkoneuvosto
HAUTAMUISTOMERKKIOHJE Liite Tornion seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön Kirkkoneuvosto 20.6.2016 102 1) Ohjeistuksen tarkoituksena on ohjata muistomerkin valinnassa, hoidossa, kunnostuksessa, muutoksessa,
Kertomus U* P Sal on kaivaukåista 14. 7. - 17. 7. 1960.
M Harjavalta, Hiittenharju, Launilan asui npaikka Kertomus U* P Sal on kaivaukåista 4. 7. - 7. 7. 960. Tehdessäni 23. 4. 960 tarkastusmatkan toimittaja Olavi Alstan kanssa Harjavallan Hi~enharjun eli Harjavallan
Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot
2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta (ilmakuva)... 3 Yleiskartta 2... 4 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 28 ÄKÄSJOEN PATO... 5 KOLARI 83 RAUTUJÄRVI... 5 KOLARI 84 AHVENJÄRVI... 8 KOLARI