OSTROBOTNIA. Olipa kerran musiikki. Uruguayn itäinen valtakunta. Tuttua mutta vierasta. Den gyllene vardagens härliga små bekymmer

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSTROBOTNIA. Olipa kerran musiikki. Uruguayn itäinen valtakunta. Tuttua mutta vierasta. Den gyllene vardagens härliga små bekymmer"

Transkriptio

1 OSTROBOTNIA Olipa kerran musiikki Uruguayn itäinen valtakunta Tuttua mutta vierasta Den gyllene vardagens härliga små bekymmer HELSINKI_HELSINGFORS 3 / 2004

2

3 OSTROBOTNIA HELSINKI_HELSINGFORS 3 / 2004 Sisällys Pääkirjoitus Juomakulttuurin globalisaatio Ilmakuoppia Olipa kerran musiikki En gul österbottning i Tölö Uruguayn itäinen valtakunta Vapaata elämääkö? Sotamies Korteniemi pelastui Tuttua mutta vierasta Den gyllene vardagens härliga små bekymmer Sonnia lomittamassa Terveisiä Itävallasta Ruuatta Sarjakuva Päätoimittaja - Chefredaktör Kansikuva - Omslagsbild Graafinen suunnittelu - Grafisk design Julkaisija - Utgivare A NNE I JÄS M ETTE N IELSEN A LEXANDRE A NDRÉ P OHJALAINEN VALTUUSKUNTA Töölönkatu 3 A Helsinki Ostrobotnia on kolmen pohjalaisen osakunnan yhteinen noin neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenjulkaisu. ILMOITUSHINNAT: 1sivu 300, 1/2 sivua 150 ja 1/3 sivua 75 PAINO: Fram, Vaasa PAINOS: n ISSN:

4 Pääkirjoitus A NNE I JÄS Päivitellään päivityksiä Istun ystäväni kanssa kahvilassa. Kuulumisten vaihdon jälkeen ja mukeista hörpättyämme kaivamme kalenterit esiin ja sovimme yhteiset tapaamiset pariksi viikoksi eteenpäin. Tähänkö on tultu? Vapaa-aikakaan ei ole enää spontaania vaan elämä pyörii enemmän tai vähemmän täyden päiväjärjestyksen ympärillä. Päivän sana on ajan tasalla pysyminen. Sen lisäksi, että oma elämä on järjestyksessä aina tulevaisuuden visioita myöten, on kunnon kansalaisen huolehdittava myös kanssakulkijoistaan, maailman poliittisesta tilanteesta ja näytettävä ahkeralta. Vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja, mutta mistään ei saisi tinkiä, jos aikoo elää odotusten mukaisesti. Hetkinen! Havahduin muutama päivä sitten oman ahdistukseni keskeltä pikkuriikkiseen ajatukseen: olin kaatamassa odotusten ja toiveiden ryöppyä niskaani, kun huomasin, etten enää edes tiennyt mitkä ahdistuksen kasassa olevat asiat olivat omiani ja mitä ulkopuolelta minulle tuputettiin. Totesin ylikuumenemisen olevan korvieni välissä ja jatkoin oikeasti tärkeitä töitäni uudella innolla. Miksi tehdä opiskeluajasta painajainen kun ne(kin) vuodet elää vain kerran? Valveillaoloaika pitäisi osata jakaa järkevästi opiskelun, työn, sosiaalisten suhteiden ja itsensä kehittämisen välillä. Olen joka syksy luvannut itselleni, että alan osakunta-aktiiviksi ja joka kerralla on tullut muka parempaa ja kiireellisempää tekemistä. Silti riennoissa, kokouksissa ja muussa toiminnassa on ollut poikkeuksetta hauskaa, kun vain on saanut itsensä perille asti. Jokin ei siis täsmää.. Olen oikeastaan jo aloittanut uuden elämäni. Kalenteriin voi merkitä pakollisten rutiinien lisäksi myös vapaa-ajan. Jos tuntuu, ettei ole aikaa harrastuksille tai ystäville - ota aikatauluraamattusi käteen ja tee merkintä omasta ajasta, kuten teet kaikesta muustakin. Maanantai kello 9-10: känniset tilhet ja pieniä oravia. Kiireistä ja ohjelmoitua elämää on tässä lehdessä käsitelty monesta näkökulmasta. Jos alkaa ahdistaa, muunlaistakin luettavaa kansien välistä löytyy. Varaa kalenteristasi aikaa juttujen lukemiseen ja jos olet mielestäsi liian kiireinen - koe hetkellinen mutta kumman rauhoittava tunne, ettet ole yksin ajatuksinesi. Lenkkipolulla ehdin seurailla kohmeisista marjoista humaltuneiden tilhien taapertamista ja pikku oravia hämmästelemässä putoilevia lehtiä. Syksykin melkein meni jo. Mietin, mitä opintonsa aloittaneille fukseille kuuluu. Heille on muiden ulkoisten ja sisäisten paineiden lisäksi kasautunut jännitystä siitäkin, että kaikki on uutta - usein alkaen ostoksien tekemisestä. 04

5 Juomakulttuurin globalisaatio O UTI H UHDANKOSKI Globalisaatio leviää yllemme yhtä varmasti kuin avaruusaluksen varjo New Yorkin pilvenpiirtäjiin elokuvassa "Independence day", siitä huolimatta, että tänä vuonna kului vasta 60 vuotta Normandian maihinnoususta, ajasta jolloin lukuisat kansat taistelivat itsemääräämisoikeudestaan ja kulttuuri-identiteetistään. Globalisaatio on salakavalampi valloittaja kuin yksikään Tsingis-Kaan tai Napoleon. Kukaan ei tiedä mistä se tulee. Arjalaisen ilosanoman sijasta se levittää arvoja, jotka jokainen huoltoaseman reiska ja vasemmistoälykkö voi niellä pureksimatta. Täten se istuu yhtä huomaamatta yhteiskuntaamme kuin HI-virus apinaan. En aio käsitellä nyt asioita, mitä globalisaatio tekee kolmannelle maailmalle. Kirjoitan siitä, mitä tämä sanahirviö tekee kulttuurillemme, yhdelle sen tärkeimmistä osa-alueista. Uuden maailman maihinnousu Jo tuhansia vuosia sitten ihmiset keksivät, että käyneestä rypälemehusta voisi saada jotain suurempaa aikaan. Viinin valmistus muinaisessa Roomassa oli vielä lapsenkengissä: viinit, joita keisarit ja rikas yläluokka joivat, ei edes osakunnan isäntä kelpuuttaisi pöytäjuhlille. Satojen vuosien saatossa taito kuitenkin kehittyi kiitos munkkien, jotka uhrasivat seksielämänsä tarjotakseen paremman seksielämän tuleville sukupolville. Pian huomattiin, että viini on monipuolisempi kuin yksikään muu elintarvike. Eri alueet Euroopassa loivat omat alueelle ja ruokakulttuurilleen sopivat viinit luvulla muutoksen tuulet kuitenkin alkoivat puhaltamaan. Australian, Yhdysvaltojen, Etelä-Amerikan ja Chilen (ns. uusi maailma) viininviljelys alkoi kukoistamaan. Huolimatta siitä, että nämä kaikki sijaitsevat maantieteellisesti hyvin kaukana toisistaan, kaikki pyrkivät tuottamaan samanlaista viiniä: tuhteja ja hedelmäisen täyteläisiä cabernet sauvignoneja sekä tammikypsytettyjä chardonnayta. Siinä missä eurooppalainen perii muutaman kymmenen hehtaarin viinitilan vanhemmiltaan ja uhraa sille elämänsä, uuden maailman uusrikas ostaa monta sataa hehtaaria viinipeltoa ja luo vuodessa oman tuoteperheensä, joka valtaa kymmenen vuoden päästä Iso-Britannian markkinat ja jättää ranskalaiset kollegansa nuolemaan näppejään. Kahdessa vuosikymmenessä usea viini on kuollut sukupuuttoon, kun kysynnän ja tarjonnan lain takia usea viininviljelijä on joutunut luopumaan kulttuuriperinnöstään ja alkaa valmistamaan sellaista viiniä jota tehdään kaikkialla muuallakin. Enää viinipullon ostaminen ei ole jännittävää, sillä etiketissä lukee kuin mehupurkin kyljessä mitä tulet saamaan. On tullut korkea aikaa puuttua asiaan politiikan puolesta. Alkoholiverotus, poliittinen ase? Suomalaisilla ei koskaan pohjoisen sijaintinsa vuoksi viinikulttuuri ole kukoistanut. Ulkomaiset tuotteet kattavat huomattavan osan myynnistä. Yksi ylpeys meillä on kuitenkin aina ollut: suomalainen kuiva valkoviini. Toista se on kuin kermaiset ja eksoottisen hedelmäiset uuden maailman tuotteet. Jos pidät Liebfraumilchistä, voit lopettaa artikkelin lukemisen tähän. Suomalainen kuiva valkoviini ei ole tarkoitettu aloittelijoille. Se on hiukan kypsempään ja kokeneempaan makuun. Yhtä aikaa pehmeä ja yhtä aikaa polttaa suuta. Virkistävä hapokkuus puuttuu, mutta korkeahko alkoholipitoisuus tekee sen hyvin täyteläiseksi. Aromi ei ole kovin hedelmäinen, 05

6 mutta sitäkin persoonallisempi. Useat asiantuntijat luonnehtivat tyypillistä tuoksua mm. termeillä leikattu ruoho, kumina ja aamukasteinen leikkokukka. Suomalaiset ovat vuosikymmeniä valittaneet korkeasta alkoholiverotuksesta, mutta näin myöhemmin on selvinnyt että poliitikot näkivät tulevaisuuteen. Kauaskatseisuus on maksanut itsensä takaisin. Muilla eurooppalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa uuden maailman ylivaltaan markkinoilla lähitulevaisuudessa, sillä arvolisävero on niin matala, että sitä ei voi muuttaa mihinkään suuntaan. Sekä korottaminen että madaltaminen romahduttaisi valtion talouden. Suomalainen alkoholiverotus on kuitenkin ollut pitkään niin tiukka, että sekä pieni että suuri lasku saisi markkinat kukoistamaan. Suomalaisten viiniharrastuksen kasvaessa useat Alkon johtajat ovat olleet jo vuosia huolestuneet miten perinteinen tuote pärjää uudelle maailmalle. Tästä on eduskunnassa myös esitetty tuloksetta useita aloitteita. Viimeinen pisara oli, kun etelänaapurimme liittyi Euroopan unioniin, joka tarkoitti sitä, että tulisi olemaan mahdollisuus tuoda maahan rajattomasti virolaista kuivaa valkoviiniä, joka ei kylläkään vastaa suomalaista laatua, mutta joka kylläkin on hinta-laatu -suhteeltaan parempi. Oli korkea aika nostaa suomalaisen kuivan valkoviinin suhde vastaavalle tasolle tuntuvalla veronalennuksella. Kilpailuvalttimme Suomalaiset ovat aina olleet kiinnostuneet, mitä heistä ajatellaan maailmalla. Nokian ja The Rasmuksen menestyttyä maailmalla myös ruoka- ja juomakulttuuri on saanut huomiota. Mutta onko meillä mahdollisuuksia saada markkinarakoa muualla Euroopassa uuden maailman ylivallan aikana? Eräs ainutlaatuinen piirre viinissä on, miten se oikean ruuan kanssa muuttuu suuremmaksi kokonaisuudeksi. Viini tunnetusti sopii yleensä sen ruuan kanssa, mikä on valmistettu siellä missä viinikin. Koska ruuanlaitto on nykyään muuttunut kansainväliseksi, eri keittiöitä yhdisteleväksi, on viinikin vastaa ajan haasteisiin. Suomalaisen kuivan valkoviinin tekee erityiseksi se, että sitä voi käyttää kuin shampanjaa: parhaiten se toimii aperitiivina, mutta toisaalta sopii juotavaksi läpi aterian. Se on mainio kumppani oli sitten kyseessä salaatti, tuhti pihvi tai suklainen jälkiruoka. Se ei jää kakkoseksi edes suolaiselle graavilohelle tai salmiakille. Yleensä viinistä sanotaan, että se tulisi nauttia huoneenlämpöisenä, mutta täytyy muistaa että kun tämä sääntö luotiin, Suomessa ei tuolloin ollut vielä sähkölämmitystä. Täten sen voi viilentää 7-asteiseksi ellei viileämmäksikin. Kellariin Suomalaista kuivaa valkoviiniä ei ole tarkoitettu, sillä se ei juuri kehity vanhetessaan. Toisaalta se säilyy paljon paremmin kuin muut valkoviinit myös kierrekorkkisessa pullossa. Uuden maailman rinnalla Suomi on ollut innokkaana lanseeraamassa tätä vaihtoehtoa luonnonkorkille. Jos viini sopii nautittavaksi nyt, onko järkeä laittaa korkkia, joista 5% on viallisia? Lääketieteelliseltä kannalta valkoviinimme on vakavasti otettava haaste punaviinille flavonoideineen. Asiantuntijoiden mukaan ihmiset, jotka juovat punaviiniä lasin päivässä, sairastavat dementiaa vähemmän kuin raittiit tai suurkuluttajat. Suomalaista kuivaa valkoviiniä tarvitsee kuitenkin tähän tarkoitukseen ottaa vain ruokalusikallinen, joten sen terapeuttinen indeksi on huomattavasti korkeampi. Puhtautensa takia se sopii paremmin myös diabeetikoille. 06

7 Eilen, tänään ja huomenna Toistaiseksi alkoholiverotuksen pudotus on näyttänyt varsin positiiviselta toimenpiteeltä. Suomalaisen kuivan valkoviinin myynti on kasvanut hitaasti, mutta varmasti. Nyt kun kilpailukykyinen hinta ohjaa myös nuorison kulutusta isänmaallisempaan suuntaan, voimme luottaa että tulevaisuudessa ainakin Pohjoismaat säilyttävät jonkinlainen kosketuksen kulttuuriperimäänsä. Edustajamme EU:n parlamentissa ovat ottaneet esille, että myös muut jäsenvaltiot voisivat ottaa politiikastamme mallia riippuen kyseisen maan verotuksesta. Maltillinen prosentin vuosittainen veronkorotus Euroopan ulkopuolisiin alkoholijuomiin voisi pitkällä aikavälillä pelastaa eurooppalaisen viinikulttuurin. Risto 07

8 Ilmakuoppia T IINA M ETSO Älä koskaan, koskaan kysy lentokoneinsinööriltä miten lentokone pysyy ilmassa. Älä matkusta matemaatikkojen kanssa jos et halua tietää montako niittiä lentokoneen rungosta voisi irrottaa rakenteen siitä kärsimättä. Älä kysy lentohenkilökunnalta sinua mietityttäviä asioita, koska et halua tietää vastauksia. Älä matkusta tietyillä lentoyhtiöillä, joko turvallisuus- ja/tai matkustusmukavuussyistä, muuten menetät mielenterveytesi rippeetkin. Lentäminen EI ole hauskaa. Se on neutraalia siirtymistä paikasta toiseen ahtaassa metalliputkessa seurassa jota et itse voi valita ja jota et voi hylätä seuraavalla asemalla. Mutta lentämisenkin kestää, jos siihen osaa suhtautua ja käyttää tilanteita hyväksi! Avaudu lentopelostasi jo check in'issä! Jos et pelkää kovin paljon, liioittele! Saat koneen henkilökunnan erityishuomion ja voit käyttää näin luotua henkilökohtaista suhdetta hyväksesi esimerkiksi kun haluat jotain mitä muut eivät ko. lennolla saa. Henkilökunta suhtautuu yleensä hienosti pelkääviin matkustajiin, ja sinulta kysytään tämän tästä mitä tilanteesi helpottamiseksi voisi tehdä. Et koskaan saisi muuten yhtä nopeasti huopaa, tyynyä, juotavaa, kuulokkeita tai lasten touhusalkkua. Tai hyvin harvoissa tilanteissa komean australialaisen stuertin polvellesi istumaan Lisää lentopelkoosi klaustrofobia! Check in sujuu hienosti kun kerrot että voit istua vain ja ainoastaan käytäväpaikalla sekä toivoisit kovasti ahtaan paikan kammosi vuoksi että viereesi jäisi tyhjä paikka. Kohteliaasti pyytäen saat tällä taktiikalla reilummin jalkatilaa, ylimääräisen tarjottimen viereesi sekä ennen kaikkea yli puolen metrin hajuraon kanssamatkustajiin - joita et siis ole voinut itse valita. Muista allergiasi! Parhaassa tapauksessa lentoyhtiöiden sössimisen korvaamiseksi saat ensimmäisen tai business-luokan aterian, joka voittaa aina kelmueineet. Ole kohtelias ja pyytele anteeksi aiheuttamaasi vaivaa, mutta et haluaisi aiheuttaa taakkaa henkilökunnalle tukehtumalla väärin valmistettuun annokseesi. Pyri olemaan tarkka toiveannoksesi määrittelyssä, muuten voit saada yllätysaterian. Lentokoneruuan ihmeelliseen maailmaan voit tutustua osoitteessa Käytä hyväksesi pitkiä miehiä! Lentokoneet ovat ahtaita, lisätilaa saa vain exit-paikoilta. Joten muista jo matkaa varatessasi kertoa että miehesi/seuralaisesi on yli 185 senttimetriä pitkä, terve mies, joka nyt ei vain mahdu pahimpiin keskirivin ahdistuspaikkoihin istumaan. Terveydentila on tärkeä, koska koneen evakuoimista silmällä pitäen exit-paikoille ei sijoiteta polvivammaisia tai pää paketissa matkaavia. Joten terve, komearaaminen mies on aina hyödyksi matkalla! Pukeudu siististi! Vain australialaisille kelpaavat sortsit siistiksi asuksi, sillä siellä eivät ensimmäisen luokan matkustajat erotu muista muuten kuin kultaisella tai platinaisella kortilla. Lentokoneet ylibuukataan, koska aina osa jää haamumatkustajiksi. Joskus haamuja onkin keskimääräistä vähemmän ja kone täyttyy yli kapasiteetin. Silloin fiksusti käyttäytyvä JA siististi pukeutunut henkilö pääsee helposti matkustamaan paremmilla paikoilla, sekä nauttimaan paremmasta ruuasta ja juomasta. Varsinkin juomasta. Aito samppanja oikeasta lasista hakkaa aina mennen tullen saksalaisen kuohujuoman muovimukista. 08

9 Kun siirto parempaan maailmaan on kohdallesi sattunut, maksimoi hyöty. Kööpenhamina- Helsinki välillä ehtii hyvinkin juomaan jopa kolme pikkupulloa samppanjaa kanssamatkustajien ja henkilökunnan olemassaoloa hankaloittamatta. Helsinki-Lontoo taas mahdollistaa jopa viiden kuohupullon nauttimisen! Tällaisessa tapauksessa muista olla varovainen perillä, sillä pikku kuplissa Lutonkin vaikuttaa aivan hauskalta puuhamaalta. Hilpeässä kuplahumalassa järjestetty matkatavarakärryralli saapumisaulassa on onneksi aivan eri asia kuin kaatokännissä matkatavarahihnalla ajeleminen. Ainakin henkilökunnan mielestä Baltian yhtiöillä turvallisia ja edullisia, venäläisillä lähinnä vain edullisia. Tarjouksia löydät tai latvialaisen vaihtoehdon sivuilta. Ole joustava mutta tiukka! Koneet myöhästelevät ja ovat usein ylibuukattuja. Jos koneesi tai jatkoyhteytesi myöhästyy neljä tuntia, olet oikeutettu saamaan ilmaisen aterian. Tätä eivät useimmat lentoyhtiöt mainosta, mutta ruokalipun saat jos osaat kysyä. Jos et pääse omalle lennollesi, muista hinnoitella joustavuutesi. Lennon vaihtamisesta olet oikeutettu saamaan välirahaa ja ruokailun, tilanteesta riippuen. Jos et ole pakkotilanteessa voit päästä hyvinkin suotuisiin tuloksiin suostumalla vaihtoon. Matkusta reittilennoilla! Kilpailu on kovaa, ja hyödyttää tarkimpia. Halpislentojen rinnalla kannattaa aina tarkistaa suurempien yhtiöiden erikoistarjoukset reittiliikenteessä. Pienen hintaeron voitat usein takaisin jo kentän sijainnista johtuvissa matkakuluissa. Reittilennoilla saat enemmän tilaa, palvelua ja myös baarin antimia ilmaiseksi. Silkkaa säästöä joka minipullollinen. Älä unohda myöskään Eestin ja Latvian mahdollisuuksia, mm. Finnair dumppaa lentojaan etelänaapurien markkinoille. Varsinkin vanhaan N-liittoon suuntautuvat matkat ovat 09

10 Olipa kerran musiikki M ARIA R ANTA "Vaatteet on mun aatteet", toteaa sinisilmäinen tyttö nahkavaatteissaan mustien huuliensa lomitse. Saman lauseen todenmukaisuutta minulle vakuuttaa myös pikkuveljeni pitkänhuiskea ystävä, jota haluaisin kovasti neuvoa vaatetusasioissa - hänen housunsa kun näyttävät tipahtavan jalasta hetkenä minä hyvänsä, eikä paidassakaan voi väittää olevan liian vähän kasvunvaraa. "Anna kun edes autan kiristämään vyötä." Eiväthän nämä nuoret aivan väärässä ole, vaatteet todellakin heijastavat aatteita. Enhän minäkään kuljeskele julkisilla paikoilla lempilökäpöksyissäni, jotka ovat large-kokoa, vaan sulloudun mieluimmin small - tight fit -farkkuihini, saappaisiin, kauluspaitaan ja jakkuun. Kai vaatetukseni kertoo minustakin jotain. Kertoohan se siitäkin tytöstä, joka seisoi odottamassa metroa vielä omia farkkujani tiukemmissa housuissa vatsan paljaaksi jättävässä paidassa napakoru nätisti välkkyen valoissa. Tytössä oli jotakin tuttua. Kyseinen nuori nainen muistutti paljon MTV:llä paljon vilahdellutta neitosta, Britneyhän hänen nimensä taisi olla. Samassa tajuan, että pikkuveikkani kaveri onkin Eminem-kopio, ja taisin nähdä Nightwishin levyjä mustahuulisen tytön käsissä. Ai niin, ja muistinko mainita, että kuuntelin itse tänä aamuna ennen kouluun lähtöä Chopinin pianoteoksia ja Vivaldin Neljää vuodenaikaa? Risto Olipa kerran aika, jolloin musiikilla ei ollut juuri mitään tekemistä aatteiden eikä vaatteiden kanssa, aika, jolloin ei tunnettu cd-levyjä, ei musiikkivideoita, ei kasetteja, televisioita, radioita eikä gramofoneja. Silloin elämä oli vapaata: yhteisöt, joissa elettiin, olivat pieniä, ja niiden elämään oli helppo sopeutua. Yhteisöön kuului syntymällä siihen ja tekemällä 10

11 töitä. Musiikki oli osa yhteistä elämää: maan pölistessä peltotöissä työnteko tuntui rattoisammalta yhdessä lauleskellessa, ja illalla töiden jälkeen tanssittiin ja laulettiin yhdessä pirttien hämärässä valossa. Mikään hyvä ei kuitenkaan kestä ikuisesti: useat pöliseviin peltoihin ja maalaisidyllien rauhaan tympääntyneet ihmispolot päättivät 1800-luvun tienoilla muuttaa kaupunkeihin etsimään uudenlaista elämää. Uuteen, jännittävän suureen ihmisyhteisöön kuuluminen tuntui hienolta ajatukselta, mutta monet joutuivat huomaamaan, ettei isossa yhteisössä menestyminen ollut aivan selviö. Ensimmäinen askel yhteisössä menestymiseen oli siihen kuuluminen, mikä loi takuulla paineita useammalle kuin kahdelle jyväjemmarille. Jo maalaiskodeissa yhteisöllisyyden tuntua luonut musiikki osoittautui mukavaksi keinoksi luoda yhteishenkeä: yhteisen musiikin myötä tulivat samalla yhteiset puheenaiheet. Vähitellen alun perin monien erilaisten pienten musiikkikulttuurien edustajat kadottivat aiemman oman musiikkimakunsa ja minuutensa kuullessaan uuden maailman musiikkia, olihan yhteinen musiikkimaku omiaan luomaan yhteistä identiteettiä. Ihmiset alkoivat pitää siitä musiikista, josta muutkin pitivät ja josta heidät ohjelmoitiin pitämään. Jopa muusikot alkoivat soittaa musiikkia, jota heidät oletettiin soittavan. Kaupungeista tuli kulttuurimassojen sijaan massakulttuureita - minästä tuli me. Ei tarvinnut olla synnynnäinen bisnesmies tajutakseen, että myymällä kivaa, kaikille sopivaa musiikkia ansaitsisi paljon rahaa. Yhteisen musiikkimaun luominen ja kehittäminen osoittautui monelle melkoiseksi rahasammoksi, musiikkimaun luominen ei nimittäin ole ylivoimaisen vaikeaa. Täytyy vain soittaa yhden musiikin tyylisuunnan tekeleitä radiokanavalla päivät pitkät niin, ettemme minä ja me -parat osaa enää kuunnella, vastaanottaa saati pitää mistään muusta musiikkilajista. Kun kuuntelet radiota, mitä kuulet? Kuuletko yhdeltä kanavalta Sanna Kurki-Suoniota, Ismo Alankoa, Antti Tuiskua, Lenni-Kalle Taipaletta, Guns 'n' Rosesia, Franz Lisztiä, Cradle of Filthiä, Barry Whitea, John Cagea ja Maria Kalaniemeä? Luulenpa, että et. Silloinhan pääsi menisi aivan sekaisin, etkä enää tietäisi, millaista musiikkia meidän pitäisi kuunnella ja ostaa. Musiikilla on nykyisin siis uudet päämäärät ja uudet syyt olla olemassa - musiikin tehtävä on useimmiten palvella jotain massakulttuurille tärkeää elementtiä, musiikkia käytetään jonotusviihteenä, mainostunnareissa ja aatejulistuksissa. Ani harvoissa tapauksissa musiikki elää vain itsensä tähden. Vaikka itse periaatteellisesti kamppailen musiikin monipuolisuuden ja itsenäisyyden tähden ja vaikka pyrin vaihtamaan radiokanavia automatkalla ahkerasti, olen auttamattomasti aikani kasvatti: minutkin on ohjelmoitu nauttimaan tietynlaisesta musiikista. Uusimmat päivitykset sisäiseen musiikkitietokantaani ja -ohjelmistoihini toi musiikkitieteen opintojen aloittaminen. Nyt minun on osattava kuunnella musiikkia kriittisemmin kuin koskaan aiemmin jo täyttääkseni pelkästään humanistin kriteerit. Edessäni on siis oravanpyörä, minut ohjelmoidaan olemaan ei-ohjelmoitu. "Tieto lisää tuskaa", huokaisen. Samaan hengenvetoon totean: "Anna kun nostan noita sun housuja." 11

12 En gul österbottning i Tölö E VA N YMAN, gul journaliststuderand valokuva: ANDERS S TENBERG "Ja, det ska jag... Nej, det går bra... Visst har jag ätit... Jo... Hälsa! Hej då!" Det var mamma som ringde - igen. Nåja, det händer faktiskt mer sällan nu än det gjorde i början av september. Hon har nog vant sig nu vid det faktum att jag lämnat Österbotten och min lilla by i Nykarleby för huvudstaden. Nu är det här ändå inte första gången jag inte bor hemma. Efter studenten hade jag utvecklat allergi mot böcker och jag ville pröva på något helt nytt, så jag beslöt mig för att sticka utomlands, närmare bestämt till Paris. Där sysslade jag med icketeoretiska grejer som bland annat diskning och städning på professionell nivå - mycket trevligt. Många erfarenheter och en del mycket goda vänner rikare kom jag hem i tid för att varva ner och rikta blicken mot Helsingfors. Men även om jag varit mycket längre bort och i en mycket större stad känns det väldigt nytt och spännande. Det är nu jag börjar mitt liv som studerande, vilket innebär nya människor, nya platser, en fin festkultur och några studieveckor nu som då. Det kändes att "det här måste lyckas", jag kommer ju att bo här ganska länge. Jag var den enda från min närmaste krets som tänkt mig en framtid i storsta'n. De andra verkade vilja fortsätta synas i Vasavimlet eller kolla in Åbokänslan. Att jag knappt kände någon här gjorde tanken på att flytta lite mindre angenäm, men på samma gång blev det mer av ett äventyr. Jag var nog ganska positiv inför starten, till och med de egentliga studierna lockade. Det var ju en stund sedan jag hållit i en bok. Dessutom vet jag att bästa medlet mot hemlängtan är en tågbiljett, något som man kan unna sig ibland. Jag hör tyvärr till den typen av människor som alltid skjuter upp saker i det oändliga, så jag var mycket nära att stå utan bostad i september. I sista stund fick jag ändå tag i ett underhyresrum i en lägenhet med mycket bekvämt läge. Dessutom bodde där också en fransyska, så jag fick försöka hålla upp vad jag lärt mig året före. Men hur jag kommer överens med den tant som äger stället är inget som lämpar sig i tryck. Sånt är livet! Fransyskan passade inte heller tanten i smaken, så hon fick snabbt se sig om efter ny bostad och bestämde sig till slut att helt strunta i Finland. Så, hur skulle det bli att se hesabor runt sig varje dag? Lite nervöst kändes det nog att gå in genom dörrarna till Såssåkåm, men den känslan försvann genast. Det första jag såg var en grupp på cirka sju österbottningar: Välkommen till ankdammen! Där fanns en jobbarkompis, en bekant från gymnasiet och en kompis kompis samt hennes kusin. Jag kände fler människor här på ett eller annat sätt än min vän som börjat på Peffan i Vasa. Måste tillägga att antalet stadilaisia på klassen inte var speciellt högt. Turerna till Vasa Nations näste på Tölögatan om torsdagarna har blivit lite av en vana redan. Vi brukar inte vara så många gulisar där, men vi som kommer trivs. Första gången jag for dit för att hämta mitt lilla röda klistermärke påminde till en del om första skoldagen. De andra förstaåringarna där var antingen bekanta från förr eller deras vänner, och där får man dessutom utan större problem prata på hur bred dialekt man vill. Det börjar nästan kännas lite 12

13 svårt att välja mellan de evenemang som nationen ordnar och de som skolan sköter. Jag har då ingen lust att missa något! Gulisar på VN:s gulisintagning. Vasungar blir det av alla gulisarna. Nu någon månad efter flytten har jag kommit in i en del rutiner. Jag har slutat gå vilse i centrum, hittat anledningar att besöka exotiska platser som Böle och Botby, lärt mig nya sitsvisor och hittat en massa pampeser på mer eller mindre oväntade ställen. Jag trivs bra här hittills och jag tror faktiskt att det kommer att fungera ganska bra. Förhoppningsvis blir det ett riktigt mysigt andrahem någon gång. Så, hur ser framtiden ut? Kommer jag att förtränga min dialekt och hitta mig en finnpojk? Nää, sådant ska man inte oroa sig för. På agendan står just nu letandet efter en alternativ lägenhet/box/parkbänk, en resa mot nordväst och än en dykning in i sitsvärlden. Huvudstaden ska utnyttjas till fullo, men länge leve Vasa! 13

14 Uruguayn Itäinen Valtakunta J ARI K ERÄNEN valokuvat: METTE N IELSEN Republica Oriental del Uruguay Makaan sängylläni tuijottaen tupakan tummentamaa kattoa ja sen kahta eteläamerikkalaista hämähäkkiä. Huoneeni on verrattain suuri ja hyvin kalustettu, lasivitriinissä on isäntäperheeni pojan matkamuistoja kaukomailta. Yöpöydällä matkaherätyskellon viisari osoittaa aamukahdeksaa, vieressä lojuva lämpömittari kuuttatoista. Ikkunastani ihastelen takapihaa, kevättä, nurmikkoa, parimetristä piha-aitaa ja "Luaa", mustaa labradorinnoutajaa. Se on ainut tapaamani uruguaylainen, jonka tiedän osaavan suomea. "La rambla" Uruguaylaisessa auringossa on se hyvä puoli, että kun se paistaa, se paistaa kovaa. Jos leveysasteet ovat pohjoiselle pallonpuoliskolle verrannollisia, pääkaupunki Montevideo on Marokon korkeudella. Ilman merituulen raikasta henkäystä olisin jo sandaalit läpsyen juoksemassa kilometrin matkaa kotoani "la ramblalle", rannalle. Vaikka ei olla tropiikissa, kesä on pitkä ja silloin tarkenee, keskilämpötila on tammikuussa 25'C. Eniten lonkkaa kolottaa heinäkuussa, jolloin asteita on keskimäärin reilut kymmenen, pakkasaamutkaan eivät ole tavattomia. Lunta ei kuitenkaan tule. Tarkkaan ottaen Montevideon rantaviiva kuuluu jokeen nimeltä "Rio de la Plata", joka laskee myöhemmin mereen. Vesi on kuitenkin jo suolaista. Kyseinen joki on maailman levein, ennätyskohdasta on vastarannalle matkaa sen minkä Helsingistä Turkuun. Meren läheisyys mahdollistaa niin paikoittaiset surffausaallot kuin etelän suunnasta kylmän viimankin, joka tiputtaa varsinkin talvella auringon laskettua lämpötilaa tuntuvasti. Puolet kolmesta miljoonasta uruguaylaisesta asuu pääkaupungissa Montevideossa. Mikäli rambla sattuu kesähelteillä täyttymään, voi hypätä suomalaisittain edulliseen kaukoliikenteen bussiin ja karauttaa maaseudulle. Junia ei ole. Rio de la Platan ja Atlantin rantaviivaa on satoja kilometrejä, joten tilaa riittää. Miamiilmiö ei ole vielä täällä vallalla, joten iso osa rannoista on luonnonkauniita ilman maisemia varastavia hotelleja. Töllötin ja jääkaappi Kun aikoinaan ujuttauduin rinkkani kanssa sisään isäntäperheeni keittiöön ensimmäistä kertaa, etsiskelin silmilläni turhaan astiankuivauskaappia tai tiskikonetta. Lautaset pestään pesusienellä ja kuivataan telineessä lavuaaripöydällä. Tunnelma on kapea kuin solukeittiössä, ruuanlaittoon mahtuu yksi kokki kerrallaan. Ateriointia varten on olohuoneessa pyöreä pöytä, jonka ympärille huushollin asukkaat, äiti, tytär, tyttären poikaystävä ja minä kokoonnumme sanattomasta sopimuksesta jokailtaiselle kaapelitelevisiosessiolle. Koulussa opin, että naapurissa Brasiliassa on tutkimuksien mukaan yleisempää, että keskivertoperheestä löytyy töllötin kuin jääkaappi. Ruokaa ei varastoida, leipää ja makeita herkkuja ostetaan se mikä kulutetaan. Täällä syötävä on Helsingin hintoihin jo paatuneelle edullista. Hedelmät ja vihannekset ovat perunan näköistä mutta makeaa "el boñato" -juurikasta lukuun ottamatta lähes samat kuin Suomessa. Johtuen edullisista raaka-aineista ja huokeasta työvoimasta myös viikoittainen ravintolassa käynti on Kelan ulkomaanopintotuellanikin mahdollista. Tai päivittäinen, kun paikallinen yliopisto ei järjestä kuppilaa kummempaa kouluruokailua. 14

15

16 Uruguayssa kalliita. Zaran muotipöksyjä ja tietokoneita saa halvemmalla niin Suomesta kuin muutaman sadan kilometrin päästä Buenos Airesista. 10 miljoonaa märehtijää Peson voima Paikalliset nimittävät rahaansa leikisti hopeaksi, "la plata". Tavallista on tehdä ostokset pienissä putiikeissa, verstaissa tai lähikaupoissa. Aivan kaikkea mahdollista ei täällä tunnu olevan saatavilla, pieniä mutta niinkin itsestään selviä yksityiskohtia kuten tiskiharjaa, suihkusaippuaa tai leivinpaperia en ole onnistunut löytämään. Sen sijaan apteekkien valikoima poikkeaa lumiseen kotimaahan edukseen, niistä löytyy lähes kaikki kodin kemikaalit sekä yllättäen myös valtion postipalvelut. Vähemmän yllättäen, kaikki dollareissa hinnoitellut ulkomaiset kulutustavarat ovat Perinteisesti tämän maan veturi on edelleen maatalous ja jättimäinen liha- ja maitokarja. Paradoksista on, että valuuttakursseista johtuen tavallisille kansalaisille liha on nykyään liian kallista. Uruguaylaiset rakastavat kotieläimiään, ainakin paistettuna, keitettynä, marinoituna ja grillattuna. Aikoinaan maa piti hallussaan kärkipaikkaa Guinnessin kirjoissa asukasta kohden maailman suurimmasta punaisen lihan kulutuksesta. Nyt keskiluokkaan kuuluva isäntäperheeni tyytyy pistelemään kotlettia vain kerran viikossa. Maan talouskehitys on junnannut paikallaan tai laskenut alamäkeä kymmenkunta vuotta aina kymmenvuotisen diktatuurin kaatumisesta läh-

17 - itsenäinen vuodesta: asukasluku: pinta-ala: km2 (52 % Suomesta) - bruttokansantuote: 8,6 Mrd euroa (8 % Suomen BKT:sta) Uruguay tien vuonna Edeltäneestä kukoistuksesta ei ole jäljellä kuin maine Uruguaysta Etelä- Amerikan helmenä. Viimeisin naula arkkuun oli Argentiinan talouskriisi vuonna Devalvaatio höyläsi hetkessä rahan arvon puoleen. Niin syvää kriisiä ei maan talous ollut koskaan kokenut. Uskoa tulevaisuuteen lienee. Tai ainakin pallon toisella puolella, kun suomalainen metsäjätti Botnia S.A. solmi lokakuussa maankäyttösopimuksen miljardiluokan sellu-tehtaalle, jonka sijoituspaikkana on Fray Bentos, Uruguay. Valtaeliitti Uruguayssa presidentillä on Suomeen verrattuna enemmän sananvaltaa. Vaalit ovat tänä syksynä, joten innokkaiden poliitikkojen päitä on joka puhelintolpat ja talonseinät pullollaan. Samalla kertarytinällä vaihdetaan myös hallitus ja eduskunnanta - lounas: 1,5-3 - illallinen: L olutta: 1-1 L maitoa: 0,30 - bussilippu 250 km: 7 - parturi: 4 Hintavertailu painen. Kansa ei äänestä henkilöitä vaan valmista listaa, jossa on koko ronkka valtionpäämiestä myöten valmiiksi aseteltuna ja ministerisalkut jaettuna. Eri puolueiden tekemiä listoja on kymmeniä. Nykyinen oikeistojohtoporras ei suuresti nauti kansan luottamusta. Lokakuisten mielipidetutkimusten mukaan ensimmäistä kertaa Uruguayn parisataavuotisessa historiassa demokratian kahvaan noussee vasemmisto. Isäntäperheeni on siitä riemuissaan, argentiinalaista äitiä lukuun ottamatta kaikki äänestävät.

18 Bussimusiikkia Ennen yhdeksänkymmentälukua Uruguayssa ei juuri ollut kerjäläisiä eikä katukaupustelijoita. Turistista on tietysti miellyttävää, että tavaratalon merkkituotteet ovat levittäytyneet kaksoiskansalaisuus jossain toisessa maassa kuten Espanjassa, Italiassa tai Argentiinassa. Myös perheeni kolmikymppinen poika on töissä Euroopassa. Finlandia Huomaan nukahtaneeni uudestaan. Avaan silmäni, nousen ylös ja totean perheenäidin jo lähteneen töihinsä. Puen kaulaliinan, ja avaan ikkunan ja istahdan penkilleni kuuntelemaan ylilentävien suihkukoneiden jylinää. Aamun viileä merituuli tarjoilee Uruguayn talven viimeisiä henkäyksiä. Puut ja kukat tuoksuvat, tuntuu sangen hullulta, että pian on keskikesä ja joulukuu. Kirjoittaja on tekniikan ylioppilas, joka on asunut vaihdossa Uruguayssa heinäkuusta kätevästi kadulle, tai että elävästä musiikista pääsee nauttimaan paikallisliikenteen busseissa, eikä konsertista tarvitse maksaa artistille kuin killingin tai pari. Ilmiönä se kuitenkin kertoo karua tarinaansa tapahtumista kulissien takana. Pääkaupungin lentokentällä on ollut vilkasta, kun yli satatuhatta nuorta veronmaksajaa on muuttanut muualle töihin ja onneaan etsimään. Migraatio on helppoa, koska suurella osalla väestöstä on vanhempien tai isovanhempien kautta perintönä sukulaisia sekä usein myös 19

19 MALLASKOSKI - pohjalaista oluen valmistuksen perinnettä vaalien Seinäjoella, lakeuksien keskellä, sijaitsee yksi maamme perinteikkäimmistä oluen valmistajista: Mallaskosken panimo. Nykymuodossaan Mallaskoski on valmistanut oluitaan vuodesta 1999 lähtien, mutta Mallaskosken juuret ulottuvat huomattavasti kauemmaksi - aina tanssivalle 20-luvulle saakka. Vuodesta 1921 lähtien limonadia valmistanut Joh. Walleniuksen Hedelmävesi- ja mehutehdas koki nimenmuutoksen vuonna 1929, jolloin yritys aloitti myös oluen valmistuksen. Silloin vielä vuolaana virranneen joen kupeeseen rakennettu oluttehdas sai nimekseen, kuinkas muuten, Mallaskosken Tehtaat Oy. Lakeuksien olutlegenda sai alkunsa. Mallaskosken tunnetuin ja suosituin tuote oli Kuohu-olut, jota sotien jälkeen myytiin kymmenillä paikkakunnilla. Muita tuotteita olivat yhä mukana olleet wirvoitusjuomat sekä talouskalja (!). Mallaskosken Tehtaiden tuotanto oli jo tuolloin varsin kiitettävällä tasolla nykypäiväänkin suhteutettuna, yli 4 miljoonaa pulloa olutta ja yli 1,5 miljoonaa pulloa limonadia vuodessa. Niin kuin monelle muullekin panimolle Suomessa tapasi käydä, niin kävi myös Mallaskosken Tehtaille - isommat tulivat ja ostivat yrityksen. Ja vain lopettaakseen toiminnan luvun puolivälissä Mallaskosken Tehtaat vaihtoi omistajaa useampaankin kertaan, päätyen värikkäiden vaiheiden kautta Hartwallille, joka lopetti tuotannon Seinäjoella.

20 MAINOS Oluen valmistus palasi Seinäjoelle Lähes 35 kuivan vuoden jälkeen Runebergin päivänä, vuonna 1999, tehtiin Pohjanmaalla olut-historiaa. Oy Mallaskoski Ab:n ensimmäiset uuden sukupolven Kuohu-oluet oli saatu valmiiksi upouudessa panimotehtaassa, joka sijaitsi samalla paikalla kuin aiempi Mallaskosken Tehtaat. Nuorten miesten sinnikkyys ja yritteliäisyys oli palkittu, panimo oli saatu perustettua Seinäjoelle ja vanhojen reseptien mukaisesti valmistettu olut oli onnellisesti saatu synnytettyä! Kuinka kaikki sitten tapahtui, se on huima tarina yritteliäisyydestä ja itseensä uskomisesta tämän päivän Suomessa. Vuonna 1997 nuori mies nimeltä Ville- Veikko Vaaranmaa päätti lähteä toteuttamaan unelmaansa uuden panimon perustamisesta Seinäjoelle. Ensi töikseen hän rekisteröi nimiinsä Mallaskoski-nimen ja Kuohu-tuotemerkin. Kerättyään ympärilleen panimoalasta innostuneen viiden nuoren miehen joukon, tämä 27-vuotias panimoteknologiaan erikoistunut elintarviketeknologian insinööri, tuolloin vielä Atrian tuotekehitysinsinööri, puhui ympäri Seinäjoen päättäjät rakennuttamaan panimoa aivan keskustan kupeeseen. Kaupunginisien avarakatseisuuden myötävaikutuksella rakennustyöt pääsivät vauhtiin vuoden 1998 Provinssirockin jälkeen, ja kesti vain kuusi kuukautta kunnes Seinäjoella oli jälleen panimo pystyssä. Vieläpä samassa paikassa kuin yli 30 vuotta aiemmin! Mallaskoski Kuohui jälleen Vanhat reseptit yhä arvossaan Mallaskosken kaikki oluet ovat pohjahiiva- eli lageroluita, ja vain ja ainoastaan täysmallasoluita. Tämä on tärkeä erityispiirre verratessa Mallaskosken tuotteita useisiin muihin kotimaassa valmistettuihin oluihin. Maltaat ovat 100%:sesti kotimaista ohraa, joka itse jauhetaan panimolla omassa myllyssä. Humala tulee Tshekistä. Ja vesi, se on ehtaa pohojalaasta pohjavettä Alajärven Lappakankaalta. On muuten Suomen parasta panimovettä, tiedetään panimolta kertoa. Hiivan rooli on oluen valmistuksessa ehdoton, ja Mallaskosken tapauksessa sekin sisältää aimo annoksen tarinaa. Mallaskosken käyttämä hiiva on nimittäin samaa hiivaa, jota käytettiin aikoinaan Mallaskosken Tehtailla oluen valmistuksessa. Mallaskosken ykköshiiva löytyi vuosikymmenten jälkeen Helsingin yliopiston bioteknologian laitokselta, jossa sitä oli vaalittu 1950-luvulta lähtien! Vielä kun todetaan, että vanhan Mallaskosken Tehtaiden perustajan pojanpoika Juhani Wallenius on toiminut uuden Mallaskosken käynnistyessä sen panimomestarina ja nykyisen panimomestarin Jyri Ojaluoman oppi-isänä, voidaan todeta Kuohu-oluen valmistuksen nykypäivänä mukailevan mahdollisimman tarkkaan vanhoja reseptejä. Ja nuo reseptit ovat yhä tänä päivänäkin arvossaan, tästä kertovat hyvät sijoitukset alan eri kilpailuissa (mm. Tumma Kuohu; Helsinki Beer Festival -99). Parasta palautetta tulee kuitenkin suoraan asiakkailta - "Tarjoilija, saisinko toisen Kuohun!"

21 Vapaata elämääkö? M IINA P ELTOLA valokuvat: J AAKKO J ÄÄTMAA metroon ehdin varmasti. Laskelmoin, että juostessani naapuritalon kulmalle, säästän minuutin. Täydellistä. Ehdin metroon. Hieman punaisena, mutta ehtiihän sitä rauhoittua lehteä lukiessa. Luen, tarkkailen ihmisiä ja mietin päivän ohjelmaa. Herään. Taas myöhässä. Aina myöhässä. Minun on aina pakko painaa torkkua pakolliset neljä kertaa, vaikka tiedän myöhästyväni. Mikään ei ole ihanampaa kuin tietoisuus siitä, että saa nukkua vielä kokonaiset kymmenen minuuttia. Ainiin, unohdin että myös mikään ei ole kauheampaa kuin tietoisuus siitä, että se on vain kymmenen minuuttia. Kylmää vettä kasvoille, aamupuuro tulemaan, Juuso ja Peltsi päälle, lehdet oven välistä, teepussi mukiin ja vaatteet päälle. Aamuna, jolloin en tiedä, mitä pukisin päälleni, olen paniikissa. Minuutit kuluvat, ehkä farkkujen kanssa sopisikin paremmin villatakki kuin kauluspaita. Päädyn villatakkiin, sitä ei sentään tarvitse silittää! Tässä välissä puuro on jo melkein palanut pohjaan, mutta teevesi on jo kuumaa. Auts, poltan kieleni. Samalla kun odotan puuron jäähtymistä, peilin eteen, loppusilaus ja puolen minuutin meikki. Huh. Aamut. Hektisiä, mutta ohjelmoituja. Tarkka minuuttiaikataulu pitää huolen siitä, että Aamupäivä alkaa olla pulkassa. Kahden luennon välissä ehdin kirjastoon lainamaan varaamani kirjan, soittamaan hammaslääkärille, tekemään kaksi matematiikan laskua ja näpyttelemään kaverille nimpparionnittelut. Toisella tauolla lähetän professorille virallisen sähköpostin, luen 12 saapunutta, joista vastaan kahteen. Hienoa. Monta asiaa jo hoidettuna. Syömään. Ah, päivän sosiaalinen hetki, johon voi tuhlata jopa pari ylimääräistä minuuttia. Kyselen ystävieni kuulumiset, kerron itse tärkeimmät ja olen varma, että aivoissani on liian paljon tilaa sosiaaliselle elämälle. Ei auta. Kielikeskuksen ranskan kurssi kutsuu. Tuhatta ja sataa sinne. Miksi minun luentoni ovat aina ylimmässä kerroksessa ja hissistä ei ole tietoakaan. Argh. Väsymys alkaa painaa ja ajatus herpaantuu passe composen opettelusta edellisen viikon bileisiin. Terästäydyn ja luen epäsäännöllisiä verbejä. Tankkaan niitä pieniin sosialisoituneisiin aivoihini, eipä tarvitse sitten kotona enää opetella. Kaikki aika hyödyksi. Selailen myös kalenteriani, mitä on ohjelmassa seuraavaksi. Ai niin, päiväjärjestys sekoittuu. Kummitäti tarjoaa kahvit. Au revoir Francais, ilmaista pullaa en jätä koskaan syömättä. Halauksia, juttelua elämästä, sukulaisista. Kyselyä, koskas tulet käymään? En tiedä - Espoon perukoille kuitenkin kestää niinkin kauan kuin tunti. Ehkä tällä viikolla. Tai seuraavalla. Tai sitä seuraavalla. Ilta on tullut ja huomaan ruskan saapuneen 22

22 Helsinkiin. Ruskaa en ehdi kauaa ihailla, sillä ratikka ei minun haaveilujani odota. Apua. Kiihtyvyyteni kadun toiselta puolelta ratikkapysäkille on kehittynyt huippuunsa. Ehdin. Kolmen minuutin matkalla ehdin myös soittaa pikkuveljelle, kuunnella ystävän sydänsuruja, perua laulutunnin, juoda puoli litraa vettä ja miettiä, miten ehdin mahdollisimman nopeasti liikuntasaliin. Kohti aerobickia. Askel viereen, greippi, jaksaa, jaksaa, painaa, painaa. Hyvä olo, mutta taas on kiidettävä valonnopeudella. Kirmaan kuin hullu kohti osakuntaa. Onneksi siellä silloin tällöin ihmiset ovat myöhässä. Ratikka vai kävely, ikuinen ongelma. Ratikka, ehdin vielä tarkistaa muistilapustani, mitä kaikkea pitikään muistaa. Sosialisoidun hetkeksi, osakuntahan on ystäviä täynnä. Pian aivoni onneksi peräänkuuluttavat asioita, joita oikeasti tulin hoitamaan! Yksille Urkkiin. Enhän minä oikeasti ehtisi, paitsi laskelmoin ehtiväni, jos kirjoitan pari rästiinjäänyttä viestiä metrosta matkalla kotiin, luen seuraavan päivän fysiikan labraohjeet, järjestän luentomuistiinpanoni ja mietin seuraavan päivän ohjelman. Kyllä, huomennakin on hektistä. Aamulla luentojen jälkeen kuntosalille, iltapäivällä pianotunnille, sitten kokoukseen, vanhaa kaveria illalla tapaamaan, kämpän siivous ja voi ei - laskarit (aina viimeisenä iltana). Olen kotona 23.30, äkkiä nukkumaan, niin ehdin juuri ja juuri nukkua kahdeksan tuntia. Pakko vielä tarkistaa sähköposti ja juutun nettiin. Äh , nyt pää tyynyyn. Uni ei tule. Klo 01.56, voi ei, olen vieläkin hereillä. Ja sitten taas -piip,piip. Ei voi olla totta, taas myöhässä. Olemme nykyisin niin ohjelmoituja. Päivärytmit ovat minuutin tarkkoja, jos metro on minuutin myöhässä, koko päivä on pilalla. Kuulostaa kliseiseltä, mutta emmekö voisi nauttia elämän pikku asioista, rauhoittua ja katsella ympärillemme? Luultavasti emme. Olemme aikataulujen vankeja. Kahlittuja ohjelmoituja vankeja. Välillä minuakin kyllä puree laiskuuskirppu, joka antaa aihetta siihen, että voin maata sängyllä kuunnellen musiikkia potematta huono omatuntoa tai juoda tequilan vielä neljältä yöllä, vaikka aamulla olisikin tärkeitä luentoja. Ainahan ne tärkeitä olisivat. Mutta tärkeää on myös elää. Elää ja olla. Nauttia elämästä, antaa itselleen aikaa, antaa ystävilleen aikaa, tehdä kaikkea kivaa. En kannusta rappioitumaan, on hyvä myös opiskella välissä, mutta niin - ehtiihän sitä. Tämä ei ollut täysin todenmukainen kuvaus omasta elämästäni, mutta se olisi voinut olla. Se olisi voinut olla kertomus kenen tahansa elämästä. Lopetetaan suorittaminen, keskitytään oleelliseen ja olemattomaan, ei huolestuta turhista, nukutaan ja syödään tarpeeksi. Nautitaan. Ollaan. Rakastetaan. Eletään. Pidetään hauskaa. Siinä on elämisen iloja jo vaikka kuinka paljon. Niin. Seuraavana aamuna nukun pommiin. Tarkoituksella. Minua nääs väsyttää. Klo sisäinen kelloni herättää. Mmm. Ihanaa. Lempimusa soimaan, kunnon aamupala, ehdin jopa lukea Hesarinkin. Sitten lenkille. Niin onnellista. Elämä - ei tehdä siitä vaikeaa. Tehdään siitä yksinkertaista ja onnellista. Vapaata. 23

23

24 RESERVIN JÄÄKÄRI JUHO KORTENIEMI PELASTAKAA SOTAMIES KORTENIEMI! Osa 3: Sotamies Korteniemi Pelastui! TJ 0! Aamut aika wäbääää!!!!! Puolen vuoden mittainen taistelu on päättynyt. Hengissä ollaan, ei haavoittuneena, ei kaatuneena. Mikä armeija? Olenko joskus ollut siellä? Kolme kuukautta ja risat on heinäkuisesta vapautumisesta vasta vierähtänyt, ajatukset ovat kuitenkin jo muualla. Ei osaa ihminen arvostaa vapauttaan, vaan unohtaa kaikki koettelemukset heti kun helppoon elämään pääsee taas kiinni. Rämpimistä, palelemista, marssimista, liian huonoja juttuja, pakkiruokailua, odottelua. Hups! Kyllä taidan sittenkin vielä jotain muistaa. Kesä tuli lumi suli Toinen puolikas armeija-ajastani oli hiukan erilainen kuin alkuajat. Koulutus eteni leireihin, käytiin Lapissa loppusotaa ja JÄPIä, sekä Kuhmossakin pitempiä aikoja. Toisaalta ilmat paranivat kesää kohti, ei tarvinnut aina palella. Sukset vaihdettiin pyöriin. Ei niissä munamankeleissa tainnut paljon vaihteita olla, mutta ei ne suksetkaan kyllä luistaneet. Tärkeintä oman itsensä kannalta oli sairastelun väheneminen. Edellistä juttua (TJ oli 111 aamua) kirjoittelin sairastuvalta. Kaikki pöpöt kuolevat kuitenkin joskus, vaikkakin uutta tyrkkäsi heti tilalle. Joka tapauksessa kuumeilut jäivät vähemmälle ja olin välillä jopa oikeasti terve. Tein kuitenkin koko inttiaikana melko karua tilastoa: Kolmasosa koko ajasta sairaana. Neljä antibioottikuuria puoleen vuoteen. Varuskuntasairaalassa 11 yötä. Kotihoidossa 7 yötä. Sairastelun syy jäi hiukan epäselväksi. Miksi juuri minä olin koko ajan pipi? Oliko fysiikka liian huono, enkö kestänyt talvi-ilmoja? Toisaalta olen aina pitänyt talvesta enkä nyt varsinaisesti pakkasia ole pelännyt. Ja oikeita urheilijoitakin pyöri sairaalassa yhtä lailla. Pöpöt kai pitivät tuoksustani. Niinpä olin lopulta erityisen ylpeä, kun selvitin kaikki leirit terveen kirjoissa läpi. Leirit paransivat motivaatiota, sehän oli oikeaa sotimista! 25

25 Tämä on kyllä kuin sotahullun suusta. Kasarmilla tuli kuitenkin aika niin pitkäksi ja turhauttavaksi, potutus oli jotenkin erilaista leireillä kuin kassulla. Ongelma oli se, että kasarmilla ei oikein tuntunut olevan punaista lankaa, miksi olemme täällä? Päivällä tehdään jotain mahdollisimman vähäisellä motivaatiolla, illalla syödään munkkia. Kyllä tympäsi. Ei ole vielä muistot kultaantuneet, ainakaan tarpeeksi. syksyllä ehtinyt, enkä asu vapaaehtoisesti teltassa kovin usein. En harrasta skeet-, pistooli-, tai ilmakivääriammuntaa. En makuulta enkä pystystä, en edes polvelta. Naisjutuilla en jaksa vieläkään rehennellä, vaikka ehkä pitäisi. Piereskelen vain silloin kun pierettää. Ryyppäämässä en jaksanut armeija-aikana käydä ollenkaan, enkä oikein sen jälkeenkään. Valitettavasti miehinen maailma jäi siis täysin saavuttamatta. Kuva: J. Korteniemi Missä foorumissa tilittävät Seinäjoen Gonat ja Raahen Spadet? Tietysti sotilaskodin vessassa! Käteen ei jäänyt känsiä, edes? Alkuajasta yritti ajatella positiivisesti, ehkäpä armeijasta jää jotain käteen koko loppuelämän iloksi. Edes känsiä. No ei jäänyt ainakaan niitä. Täytyy kyllä nyt melko pitkään miettiä. Siis johtajakoulutuksessa kun ei ollut niin mitäs sitä sitten. Omat elämäntapani eivät parantuneet mihinkään, ei kukaan ole ainakaan kehunut. Muutama kilo kyllä väheni ruumiinpainosta. En saanut uusia harrastuksia, metsästämään en Ryhmädynamiikasta ja psykologiasta oppi jotain. Nimittäin sen, että pari ääliötä tekee kaikkien olon vaikeaksi. Lisäksi näki, ketä oli lapsena lellitty vähän liikaa ja kuka oli muuten vaan tosi laiska. Kuka halusi vain omaa parastaan, kuka jaksoi parin valvotun vuorokauden jälkeen ajatella vähän muitakin. Eli yhteenvetona teekkarin järjellä: Mukavat on mukavia ja ärsyttävät ärsyttäviä. Eniten hyötyä oli oppimisesta odottamaan. Sitä armeijassa tehdään paljon. Loppusodasta 26

26 tultiin 18 tunnin junamatkalla, ei se ollut enää mitään koulutuksen silloisessa vaiheessa. Oppi hyväksymään sen, että kello liikkuu aina täsmälleen samalla vauhdilla. Yleisesti ottaen oppi pitämään aivojaan täysin narikassa, tuo taito, joka alati kriittiseltä ihmiseltä voi unohtua. Tehdään vaan mitä käsketään eikä pohdita käskyn historiallista, moraalista, järjellistä, tunteellista, eettistä, tai muutakaan taustaa tai oikeutusta sen tarkemmin. Intissä kiertää aina myös mitä kummallisempia juoruja, niin sanottuja tornihuhuja. Nyt tietää, että kaikkea mitä osakunnalla kuulee tai seiskasta lukee ei kannata uskoa. Armeija-aikana oppi kuitenkin arvostamaan veteraaneja. Nehän oli oikeasti pirun kovia äijiä! Monta vuotta pitivät ryssää rajan takana, sittemmin ajoivat sakemannit Lapista henkensä kaupalla. Palelivat ja rymysivät metsissä, samalla jatkuvan pelon ja huhujen myllertäessä psyykettä. Itse en tehnyt koulun puolesta mitään koko aikana, osa veteraaneista kävi lomalla tenteissä ja samalla vonkaamassa morsianta. Ainakin jos olivat edellisestä tykistökeskityksestä hengissä selvinneet. Tehokasta porukkaa! Yksittäisten ihmisten elämä meni suurjohtajien pelinappuloiksi. Siinä on tämän päivän individualistilla miettimistä. Toisaalta sairastelu itseni tapaan entisajan sodissakaan ei ollut harvinaista. Parikin sukulaista on sankarivainajia keuhkokuumeen ja muiden tautien ansiosta. Sotimisen asiantuntija en yhden intin perusteella taida todellakaan vielä olla. välillä 5-vuotiaan tasolla, mutta murrosikä oli onneksi jo ohi armeijaan mennessä. Välillä tunsi itsensä itsekkääksi, kun varsinkin loppumetreillä oli jatkuvasti tunne, että tuhlaa armeijassa omaa aikaansa. Ei voi olla töissä, opiskelut hidastuu, sosiaalinen elämä kärsii. Omaa elämää menee hukkaan. Kun pitäisi olla kuitenkin yhteisellä asialla kaikkien parhaaksi. Täytyy nostaa hattua vuoden oleville, sillä itse turhauduin menoon jo 4 kuukauden jälkeen niin, että vuosi olisi tuntunut karsealta ajatukselta. Kaiken kaikkiaan armeija oli "mielenkiintoinen" kokemus, mutta ilmankin olisi tullut loistavasti toimeen. Opiskelumotivaatio kyllä kasvoi! Sitäkin odottaa mielenkiinnolla, kysytäänkö missään nykyajan työpaikassa sotilaspassia? Eli valitaanko kahdesta samantyyppisestä mieshakijasta se, kumpi on vänrikki. Onneksi asiat unohtuvat, tämän jutun kirjoittamiseen joutui jo tosissaan kaivamaan muistin syövereitä! Poikia miesten vaatteissa Kaiken kaikkiaan hommasta olisi kai pitänyt innostua enemmän. Ajatella itsensä isänmaan puolustajaksi, kovaksi sotilaaksi. Semmoisen ajatusmaailman luominen päähän ei kuitenkaan kovin helpolla onnistunut, kun seurasi lapsellista menoa prikaatilla. Osa pojista kyllä kasvoi vähän miehekkäämmiksi armeijassa, osa leikki yhä heti kun silmä vältti. Periaatteessa oltiin niin kovia jätkiä, mutta vähän kauemmin seurattua taisi pojat olla vielä poikia. Ei ollut luutnantin valta niin suuri kuin oman äidin. Itsekin olen 27

27 Tuttua mutta vierasta E LINA H ARJUNPÄÄ Outoa. Taas kotona. Ihmiset puhuvat suomea. Lapset puhuvat suomea. Ymmärrän mitä junan kuulutuksissa sanotaan. Tätä olin kaivannut. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Mitä lähemmäksi kotiinlähtö kuitenkin tuli, sitä vähemmän kotiin halusin. Kiertelin vaihtovuoden jälkeen päämäärättömästi Eurooppaa, vaikka jossain vaiheessa olisin ollut valmis pakkaamaan laukkuni ja tulemaan kesken kotiin. Pakokauhu hiersi lähtöä edeltävinä päivinä. Lentokentältä lähetin kaverille viestin ja pyysin tulemaan vastaan. Pelkäsin, että jos laskeudun Helsinki-Vantaalle ja kohtaan yksinäni harmaan pääkaupunkiseudun yön ja siniset töykeät bussit, käännyn ja otan ensimmäisen lennon pois. Lapsellista, tottakai. Koti-ikävä oli jossain vaiheessa todellisuutta. Totta kai tiedän, että Suomi on kotimaani, jossa haluan vanheta ja lapseni kasvattaa. Täällä on sosiaaliturvaa ja muuta turvaa, rauhaa ja luontoa, minun heimoni. Mutta toisiin maihin ja tapoihin kiintyy myös. Siihen juurettomuuteen, siihen, että saa olla poissa, ulottumattomissa. Saa, pitää ja voi olla poissa ihan kaikesta, tarpeellisesta ja tarpeettomasta. Ei tarvitse välittää, huolehtia, murehtia ja stressata. Jos muuttaisin pidemmäksi aikaa pois, kai murheet seuraisivat perässä. Kumminkin ahdisti, kun menin lentokentälle. Olin 2 tuntia 15 minuuttia etuajassa, koska matkalaukkuni pullottivat ja halusin varmistaa ylipainoni pääsyn ruumaan. Finnairin luukuilla oli jo kahden linja-autollisen jono. Hirvitti. Kaksi bussilastia keski-ikäisiä aurinkomatkaajia. En ymmärtänyt mistä he puhuivat, mitä heille pitäisi vastata. Pidättelin itkua ja konjakinpunaiset kasvot tivasivat minulta "missäs tytär on matkustellut" koko matkan ajan. Tajuntani 28

28 mylvi minulle, ettei halua maahan, joka on täynnä tuollaisia ihmisiä. Kotona. Kaikki on liian tuttua. Ihmiset kadulla liian ylipainoisia, liian rumia, liian harmaita. Näen kaverin vanhat farkut ja olen kuolla muuttumattomuuteen. Pysähtyneisyys saa hengen salpautumaan. Miten kaikki voivat käyttäytyä yhä samalla tavalla kuin vuosi sitten, ihan kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan? Miten puhua yhä samoista asioista, vaikka niin paljon on tapahtunut? Eikö kukaan huomaa, kuinka erilainen olen nyt? Älkää kohdelko minua enää näin, se oli toinen Elina silloin. Tai ainakin luulin niin. rankempaa kuin poislähtö, ja kestää kauemman. Silloin kun lähdin Suomesta, tiesin tulevani takaisin. Tiesin, että kaverit ovat vielä täällä, kun tulen takaisin, ainakin fyysisesti. Osaa kavereista, jotka jätin Belgiaan ja ympäri maailmaa, en tule koskaan näkemään. Osan olen jo tavannut uudestaan, osa pysyy toivottavasti ikuisina ystävinä. Ikävä pois ja luo on hetkittäin kestämätöntä. Miksi niin tuttu voi olla joskus niin vierasta? Miksi pitää mennä kauas, että näkisi lähelle? Toisaalta, jos jokin on muuttunut, en halua sopeutua vaan panikoin, kun en tiedä mistään mitään. Kolme ystävää on vaihtanut pääainetta. Seitsemän tuttua on jättänyt kumppaninsa, suunnilleen saman verran hankkinut uuden. Olen nimissä sekaisin, kättelen ja pokkuroin. Nailon Beat on hajonnut, Arvi Lind kadonnut, uusia julkkiksia laulaa kaikkialla ja miljonäärijussi on kaikkien huulilla. Mikä on mäyräkoira tai metroseksuaali? En ymmärrä enkä halua opetella. Vanhat tutut asiat pitää myös opetella, tai oikeammin muistaa uudestaan. Ne samat asiat, jotka piti opetella poismuuttaessa toisinpäin. Että kengät pitääkin täällä ottaa pois, että pitää halata eikä poskisuudella, että pitää olla kännissä. Juoppobussissa puristan käsiä nyrkkiin ja muistan kaiken liian selvästi Tämä on minun maani. Tiedän sopeutuvani pian. Aina olen sopeutunut. Kaikki muutkin ovat sopeutuneet. Tiesin, että paluu ei ole helppoa, luin sen jostain. Mutta että se on 29

29 Den gyllene vardagens härliga små bekymmer K ATARINA T ÖRNQVIST Över våra liv regerar vi som drottningar och kungar. Nästan i alla fall. Nästan eftersom vi omges av regler, rutiner och system som någon annan satt upp. Regler vi måste följa för att vardagen ska fungera på ett smidigt sätt. Som barn blir vi vana med olika rutiner. De rutiner man hade som barn fanns väl till för att skapa trygghet. En trygghet vi fick genom en godnattsaga, mat på bestämda klockslag, väckning och läggdags. Alla de där rutinerna är sådana jag idag kämpar för att hålla, kanske inte godnattsagan, men sällan äter jag mat på samma tid två dagar i sträck och sällan går jag och lägger mig på vettiga tider. Egentligen tror jag att det handlar mest om en vana att leva efter vissa mönster, och i själva verket tror jag vi alla vill ha en viss rutin i vår vardag, fastän vi hävdar att omväxling förnöjer och att vi aldrig ska fastna i tråkiga rutiner. Snabbt vänjer vi oss dock med nya vardagsrutiner. Åk bara till Kreta en vecka och du har efter två dagar nya rutiner du följer. "stiga upp sent, ligga på stranden, lunch, mera stranden, besöka kyrka, middag, fest och sova länge igen". Bara efter en vecka borta är man så van vid allt som var konstigt vid ankomsten på flygplatsen i det nya landet att det känns konstigt att komma hem igen. För att förenkla vår vardag finns det regler vi följer. I hemlandet behöver man inte reflektera så mycket över dessa regler eftersom vi blir inprogrammerade från födseln. Men direkt du sätter foten över gränsen i ett annat land påbörjas en process. Processen att bli någon. I det svenska samhället är du någon om du har ett personnummer! Utan det kan du vända tillbaka redan i hamnen, i alla fall om du tänkte 30

30 stanna en längre tid. Jag lärde mig mitt personnummer och *simsalabim* dörrarna öppnades. Allt jag är finns i det numret! Systemet tar väl hand om oss, men kanske kväver det oss också? Genom de magiska numret kan du nu öppna ett telefonabonnemang utan extra kostnad. Du kan få ett lånekort på biblioteket, vilket inte går annars eftersom du inte finns i systemet. Du kan till och med öppna ett bankkonto. Det vill säga alla de saker du behöver för att livet ska kunna fungera någorlunda smidigt blir smidiga i och med personnumret. Tysk effektivitet brukar man prata om. Jag funderar på vad som menas med begreppet eftersom tysk effektivitet under min tid som utbytesstudent i Tyskland ledde till att jag omprövade mina åsikter och konstaterade att det finns ingen "german efficiency" längre. Fanns den någonsin ens? Aldrig, i mitt då 21- åriga liv, har jag väl köat så mycket, stått utanför så många dörrar och sökt efter rätt dörr för att få rätt stämpel på rätt papper, bara för att gå till nästa dörr och visa upp det rätta pappret med den rätta stämpeln. Men tack vare att jag följde systemet öppnades alla dörrar. Och tack och lov att jag är finländare. Vi är i alla fall någorlunda populära i Tyskland. Det var inte alla, mina studiekompisar från de nya EU-länderna i Östeuropa fick springa efter ännu flera stämplar och visa ännu flera papper. Jag mådde dåligt! Samtidigt som jag förstås var glad att det står Finländare och EU-medborgare i mitt pass. Man antog i alla fall inte redan från början att jag skulle bli en belastning, det vill säga en sådan som kanske vill arbeta och till slut använda sig av systemet. För vi ska ju bara ge. Inte få. Vad kan man göra å andra sidan? Är vi utomlands så vill vi ju gärna stanna så länge som vi har planerat. Vi vill ju inte bli utslängda på grund av en så enkel sak som att vi inte fick tag i rätt stämpel. Vi vill ju gärna ha en telefonanslutning så vi kan telefonera, så då är det ju enklast att göra som vi blir tillsagda. Det vill säga, jag har fattat att jag är Och jag har fattat att "Ordnung muss sein". Tillbaks i det svenska systemet var det en lättnad att åtminstone vara ett personnummer och inte längre en stämpel på ett papper. Tillbaks i Österbotten är jag till och med ett namn och har ett ansikte. Det är lätt att tycka att man själv har det bästa systemet i världen. I alla fall om man inte behöver kämpa för att ta sig igenom det. Lättast är det troligen om man håller sig till sitt eget land och tittar sig omkring och konstaterar hur bra det är där. För visst har vi det bra. Å andra sidan har jag aldrig varit utlänning i mitt eget land heller och behövt gå igenom processen om att ansöka om uppehållstillstånd. Bara nästan! Jag vaknade snabbt upp när jag efter några år utomlands fick i princip känna mig som en utlänning i mitt fosterland. Min förskönade bild om Finland som ett idealsamhälle där allt fungerar perfekt utan att man behöver kämpa med att jaga stämplar raserades på ett enda besök hos magistraten. Jag fick frågor som: Varför vill du bo i Finland? Vad ska du göra här? Har du tänkt att finska staten ska ta hand om dig när nu blir sjuk? - Jaa nå typ, svarade jag. Jag undrar hur det är om man är en "riktig" utlänning i Finland? Hur många papper och stämplar behöver man för att bli något och vara någon i Finland? Eller finns det ett lösenord? 31

31 Sonnia lomittamassa E LINA V IITASAARI, eläinlääketieteen yo Kell' sonni on, se sonnin kätkeköön. Nimittäin typpipönttöön auton peräkonttiin. Esille otetaan vain tarvittaessa, sulatetaan ja asennetaan lehmään itämään. Noin reilun 9 kuukauden kuluttua nauta pyöräyttää kauniin vasikan. Taru on totuutta helpompaa, teoria se vasta hupitarinaa onkin. Ei opintoviikko silti ojaan kaada, se ei olekaan huuhaata tai tyhjää ilmaa. Sillä voi saada vaikka työpaikan. Varsinkin jos voi esitellä itsensä seminologina ja porhaltaa tukka tuubilla pitkin sorateitä, johtotähtenä kiimainen lehmä. Otollisten aikojen johdattelemana pikkuruinen Volkswagen poloni ujeltaa liian pienellä vaihteella, kun ajoin sittenkin 30 kilometriä harhaan. Kaivattu kiima on muualla! Apua! Aika kuluu! Kevyt paniikki iskee, kun huomaa olevansa 3 kuntaa sivussa määränpäästään. Onneksi vain kevyt paniikki. Raskas paniikki iskee toisessa läänissä. Epätoivo vieraassa maassa. Työstään voi todella oppia jotakin, olen huomannut. Eräs opetus on se, että kartat ovat huonoja, ja väärinpäin. Toisena opetuksena tulee samaan asiaan viitaten, että pelkkä kylännimi osoitteena ei välttämättä riitä, kun harhailee yhdellä sadasta samannimisestä tiestä väärän kunnan puolella. Grande panico on odotettavissa, kun törmää kylttiin, jossa lukee Moskova 5. On myöskin turha luulla, että kurssin käyneenä osaisi jotakin. Empiirispohjaisiin kokemuksiin liitettäneen se, kuinka on kannattavaa olla yhtä aikaa rallikuski, suunnistaja ja akrobaatti. Kumiset käsivarret olisivat hyödylliset erinäisissä liiskaamistapauksissa. Joskin hauista kannattaa myös treenata. Psykologin pätevyys on aivan ehdoton, sikäli mikäli aikoo tulla toimeen hankalien omistajien kanssa. Elukat ovat enimmäkseen ihan kivoja, paitsi potkivat laronoven kokooset raivopäähiehot. Meteorologin tutkinto ei ole välttämätön, kunhan osaa puhua säästä sujuvasti ja myötäillä viljelijäväestön huolta tulevasta sadosta. Itse asiakkaista puhumattakaan sen ihmeempiä. Suuressa epähuomiossa joskus tulee manattua sitä loputonta sonnan määrää, joka turskahtaa kunnioitettavalla voimalla kauluksesta sisään ja naamalle. En enää ihmettele, miksi Afrikassa siitä tavarasta tehdään taloja! Ainakin se on uusiutuvaa raaka-ainetta. Suomen oloihin sen tarkemmin puuttumatta, olen iloinen että täällä käytetään muita materiaaleja rakentamiseen. Mutta silti sonta on pehmeää ja lämmintä, kesäsonta se vasta iloisen vetelää on! Risto Hurlumhei! Sorkka se pahaa jälkeä tekee, varsinkin suoraan sääreen tähdättynä ja eritoten kun tietää viikon sisällä tulevan ystävän häät ja juhlapuku on polveen asti. Jäi kiva kuvio. On väärää tietoa, että lehmät eivät potki taaksepäin. Helpostihan se sujuu! Juhlapukuteknisesti olisi vain mukavampaa, jos osuma tulisi reiteen, se kun on paremmin pehmustettukin. Myöskään polvi ei ole suositeltava kohde, koska siinä tapauksessa iskun vastaanottaja rääkäissee n. 180 desibelin voimalla kun iskun luovuttajan silmät pyörivät 3 kierrosta myötä- ja 4 kierrosta vastapäivään. Näky on esteettisesti epäilyttävä ja taiteellisesti 32

32 tahditon, mutta yritys jatkuu. Suoli on täynnä ilmaa ja kivikova, siis lehmän. Neurogeenisen hyperemian vallatessa kasvoja alkaen niskasta ja leviten poskipäiden kautta nenään ja ähinän laadun muuttuessa yhä epätoivoisemmaksi, alkaa omistajan kasvot vakavoitua. Tuleekohan tuosta mitään. Vielä hetki sitten astelin määrätietoisena kovat piipussa pitkin navettaa tuumien: "näytä minulle lehmä, minä siemennän sen!" Sekunnin päästä sitä huomaa nautaeläimen emättimen olevan umpisolmussa ja kohdunkaulan liihottavan aivan muualla kuin missä sen pitäisi. Se löytyi lännestä, mutta yli miljoona poimua odottaa vielä päihittäjäänsä. Erityisen haastavaksi toimenpiteen tekee se, kun samassa karsinassa on 5 villiä hiehoa ja yksi niistä pitää siementää. Siinä ne juoksevat ympyrää ja hmm se oli tuo joka on kiimassa. Korvanumero sen paljasti. Eräänlaisen nautarodeon päätteeksi vastahakoinen neiti köytetään paikoilleen neljän muun heitellessä volttia ympärillä. Tilanteeseen liittyi köysi, vanerilevy ja tekonivel. Ja ruoka. Ruoka on mukava asia. Ehtisipä joskus vaikka syömäänkin päivällä. Valtavasta sivistyksen määrästä on syytä poimia yksitellen hyödylliset asiat. Tästä nivoutuu tehokas paketti sorminäppäryyttä ja tuntumaa eri asioihin. Rektaalidiagnostiikka tiineystarkastuksissa helpottuu kokemuksen karttuessa ja lehmän ollessa tarpeeksi pitkällä tiineyden tilassa. On varsin yksinkertaista tehdä tiineysdiagnoosi, jos anamneesissa kerrotaan, että sen piti jo poikia ja kokeiltaessa ensimmäisenä käsi osuu vasikkaan, joka tönäisee häiritsevää kouraa takaisin. Suloista! Tiine on, ei se voi matokaan olla. Jos ei mikään liiku ja tiineys on vasta alkumetreillä, on valitettavaa mutta pakko vain tarjota akateemisella ylpeydellä ja varmuudella vastaukseksi jotakin että, emmäosaasanoaseonvieläniinalussakannattaakokeillamyöhemmin ja toivoa, että itsellä on silloin vapaapäivä. Heinäkuussa särkyi sitten lopullisesti myytti siitä, kuinka seminologi ajaa aina pienellä punaisella autolla. Valitettavan yhteensattuman (tilanteeseen liittyi pieni punainen ja kaksi isoa traktoria) vuoksi seminologi vaihtoi pienen punaisen autonsa suureen valkoiseen autoon, johon kovasti tykästyi. Jo tutuksi käyneet tilalliset ihmettelivätkin, että onkos sulla uusi auto. Onhan se, ja komia onkin! Myytti pienestä punaisesta istuikin tiukassa, kun tilallisetkin jo juttelivat, että ettekös te siementäjät aina ajakin punaisella autolla??? Valkoinen on oikein hyvä ja ajaa tarvittaessa lujaakin, antaa pienen punaisen vähän levähtää Huomion arvoinen seikka hurjilla kesähelteillä on kuitenkin se, että kukaan ei ole huomauttanut ja sakolla uhannut sitä, joka jättää seminologin yksin kuumaan autoon tai peräsuoleen roikkumaan kumiessu päällä. Lämpöhalvaus saattaa uhata poloista seminologia ja sitten ei kukaan enää siemennä nautoja. Onneksi kesällä ei kuitenkaan ole ollut liiemmin hikihelteitä. 33

33 Liebe Grüße aus Österreich! LOTTA P ELTOLA Terveisiä syksyisestä Dornbirnista, Vorarlbergista! Vieläkin vuoret jaksavat säväyttää, lakeuksien jälkeen on vaikea uskoa, että siinä ne vain kököttävät kuin suuret kivenjärkäleet. Lyhyet välimatkat ovat myös luksusta. Wien on aika kaukana täältä ja maisematkin vaihtuvat tasaisemmiksi sielläpäin, mutta muuten sijaintinsa puolesta täältä on helppo ja nopea matkustaa eri maihin - miten olisi lounas Saksassa, kahvi Liechensteinissa ja hieman shoppailua Sveitsissä? "Työpaikkani" täällä Dornbirnissa on nuorisotiedotuskeskus nimeltään "aha" - Tipps und Infos für Junge Leute. Työaikani on noin 32 tuntia viikossa, viikonloput yleensä vapaita, ja olen oikeutettu kahteen lomapäivään kuukaudessa. Omaa aikaa riittää siis myös, mutta ei täällä ehdi tylsistyä. Itävalta, uusi elämä, ympäristö, ihmiset ja kieli ovat aluetta, joka työllistää minut ihan tarpeeksi vapaaaikanakin. Joka päivä alkaa sopeutua paremmin, toisaalta samalla myös uutuudenviehätys vähenee - enää ei kaupassakäyntikään tunnu sen kummallisemmalta kuin Kontumarketissa asioiminenkaan. Eikä pyykkiä tarvitse lähteä pesemään sanakirja kainalossa. Ensimmäiset päivät olivat kuitenkin kaikessa kiinnostavuudessaankin aika pökerryttäviä, tuntui, että päässä oikeasti raksutti kun piti niin kovasti keskittyä kaikkeen uuteen. Alkupäivinä kakistelin kielen kanssa kuin kala kuivalla maalla, vaikka olinkin viisi vuotta saksaa lukenut. Nyt sujuu jo vähän paremmin, mutta kyllä petrattavaa riittää vielä runsain määrin. On pakko vain jaksaa ahkerasti kysellä, kuunnella, nauraa itselleen ja ajatella, että tästä ei voi liikkua kuin eteenpäin! Onneksi käyn kielikurssilla kaksi kertaa viikossa, siellä on todella hauskaa ja opettaja puhuu niin selkeää saksaa, että korvani suorastaan lepäävät! Muuten koko Itävallassa ja etenkin täällä Vorarlbergin alueella puhutaan hyvin vahvaa murretta - en siitä kovinkaan vielä ymmärrä, mikä on välillä turhauttavaa. Kaikki kuitenkin osaavat myös "hochdeutschia" (saksan kirjakieltä), koska sitä käytetään kirjoitettaessa ja virallisissa instituutioissa, myös kouluopetuksessa. Joten joskus täytyy vain pyytää: "Können Sie bitte Hochdeutsch sprechen?" Viikko sitten meillä oli Wienissä tulovalmennus ja tutustuin omin nokkineni vähän myös kaupunkiin.teki kyllä hyvää täyttää taas vähän suurkaupunkikiintiötä, siellä oli kunnon metrolinjatkin ja kaikki (näyttänee olevan minulle yksi suurkaupungin kriteereistä)! Ei Wienikään silti liian suuri paikka näyttänyt olevan siihen, että törmää toiseen osakuntalaiseen Sissin linnassa kyllä meistä viidestä miljoonasta suomalaisesta riittää joka paikkaan, pohjalaisista puhumattakaan! Seikkailunhaluisena piipahdin Bratislavassa samalla reissulla - sielläkin yksi suomalainen bongasi minut hostellissa. Minkäs teet, maripaidassa tallustellessa on kuin kävelevä Suomen lippu muille maanmiehille. Tälle tytölle kyllä nostan hattua, hän kertoi valmistuneensa sekä opettajaksi että viestinnän maisteriksi, kun ei kuulemma oikein muutakaan keksinyt. "No mikäs siinä, opiskele, valmistu, ja yhteiskunta on tyytyväinen", hän totesi huolettomasti. Kumpaakaan hommaa ei ollut kuitenkaan tehnyt päiväkään ja nyt oli lähtenyt maailmalle heilumaan. Ihailtavan rohkeaa. On niin ihanaa pitää välivuotta ettei mitään rajaa. Saa nähdä, miten opiskelumotivaatiolle käy tämän vuoden aikana - nyt sitä ei ainakaan 34

34 ole - mutta koko elämälleni tämä tekee hyvää. Tuntee olonsa vapaaksi ja oppii hirveästi uusia asioita. Ei luennoitsijan puheesta tai tenttikirjoista, vaan käytännöstä, maailmasta ja ihmisistä. Kuten toivoinkin, toisessa maassa ja ympäristössä eläessä saa uuden perspektiivin omaan elämäänsä ja suomalaisuuteen. Sain melkein sätkyt, kun äiti ilmoitti, että Kelalta oli tullut jokin kirje, jossa vaaditaan erillistä ilmoitusta ulkomaillaolostani. Sillä hetkellä aloin inhota kaikenlaisia paperikahleita. Ei edes allekirjoitusta löytynyt kirjeen lopusta, voin vain kuvitella, kuinka paperi on vain tulostunut koneesta minun nimeni kera. Luulisi, että olisivat tyytyväisiä, kun kiltisti peruutin opintotuenkin mutta vielä mitä, kehtaavat tänne asti häiritä! Niin no, luultavasti voinen vain katsoa peiliin ja syyttää omaa huolimattomuuttani paperiasioissa, mutta silti pikkasen laittoi suuttumaan. Vieläpä kun kukaan ei Suomessa -ei edes Kelan toimisto, jossa toki asioin etukäteen - kertonut minulle, että tämäkin vaaditaan. Ajattelin irtisanoutua yhteiskunnasta. Mutta kuten aina, kolikolla on myös toinen puoli - ilman yhteiskuntaa, valtioita tai Euroopan unionia tuskin olisin nytkään täällä. Ja loppujen lopuksi, jos vähänkin vertaa, niin kyllä suomalainen yhteiskunta on aika mannaa. Kai sitä aina pitää vähän valittaa, ja haluaisi poimia jyvät akanoista, asiassa kuin asiassa. Kaikenkaikkiaan elo sujuu mainiosti, vaikka ei elämä täälläkään koko ajan pelkkää ruusuilla tanssimista ole - välillä myös kyllästyy opettelemaan uuden maan tapoja ja kieltä, aina kun ilmaisu ei niin helposti lennä. Joka tapauksessa kaiken tämän takia olen lähtenytkin, ja monet asiat ovat vielä yhtä suurta ihanaa seikkailua. Paljon on opeteltavaa ja koettavaa, vielä en ole nähnyt kenenkään pitävän nahkahousuja tai kuullut jodlaavan, mutta onhan tässä vielä seitsemän kuukautta aikaa! Salmiakkia ja lakritsia kaipaan ehdottoman paljon (kavereiden antamat selviytymissalmiakit ovat jo kadonneet kiitettävän vauhdikkaasti), Dornbirnista en ole löytänyt vieläkään mistään kaupasta mustia makeisia. Lisäksi on ikävä joitain käytännön asioita, kuten ritilällistä astiakaappia ja tiskiharjaa. Juustohöylää täällä ei käytetä, mutta onneksi suomalainen sukulaiseni Wienissä lahjoitti minulle ylimääräisen, helpottaa elämää! Kunnon saunominen tekisi välillä myös terää. Kävin työkollegoiden kanssa syyskuussa eräässä kylpylässä, jossa oli myös "suomalainen sauna", mutta ei siellä voinut edes löylyä heittää Muuten täältä löytyy myös uusia ja mielenkiintoisia makuelämyksiä - miten olisi vaikkapa "Süßer Radler" - olutta ja spriteä? Eräällä tapaamallani saksalaisella oli kokemuksia myös suomalaisesta opiskelijaelämästä ja hän totesi: " Saksassa opiskelijat joko juhlivat tai opiskelevat, mutta Suomessa heiltä onnistuu molemmat!" Kyllä minua hymyilytti ja olin myös ylpeä. En taatusti ole ainoa, joka on joskus pitkälle venyneiden pöytäjuhlien jälkeen raahautunut tenttiin. Pitäkäähän lausumaa voimassa - tai ainakin juhlikaa, ettei syksyn pimeys ehdi masentaa! 35

35 Ruuatta E LINA H ARJUNPÄÄ Vuosi synnissä rypemistä ulkomailla takana. Rikoin varmaan joka ainoaa käskyä (paitsi en tainnut usein himota naapurin karjaa), tein luultavasti kaikki seitsemän kuolemansyntiä (useasti) sekä elostelin muutenkin reippaammanlaisesti. Koska en pysty kompromisseihin, täytyi lopettaa kaikki kerrasta. Halusin tietää pystyväni olemaan vielä kunnon kansalainen. Ei viinaa, laulua ja naisia, irtosuhteita ja kahvia. Ei ruokaa. Päätin nousta oman elämäni sankariksi ja kokeilla paastoa. Hämmästyttävän vähällä suostuttelulla sain itselleni taisteluparin. Kaksin on kivempi kärsiä kuin yksin - en ehkä lipsahtelisi, jos joku muu vahtisi vieressä. Tehokasta vastuunsiirtoa, myönnän. Jos jokin menee pieleen, voin ainakin syyttää jotakuta toista. Sijaiskärsijäni lateli kyselijöille paaston syiksi tavattoman asiantuntevaa jargonia kehon, mielen ja kai karmankin puhdistumisesta. En keksinyt mitään kunnon syytä. Kai halusin vaan kokeilla, miltä sekin sitten tuntuisi, paastoaminen. Haimme luontaistuotekaupasta tarvittavat välineet. Suolihuuhtelupussi vaikutti aika vastenmieliseltä jo etukäteen. Hihittelimme kuin teinitytöt. Valmiiseen paastopakettiin olisi kuulunut mm. maukkaita selleri- punajuuri- ja hapankaalimehuja. Päädyimme ostamaan vain luomuyrttiteet ja muut kuivatavarat sieltä, ja suuntasimme epäluontaiskauppaan mehuostoksille. Nami nami hedelmämehuja. Jo ennen kuin paasto oli alkanut, suunnittelimme seuraavalla viikolla menevämme yhdessä syömään kaupungin suurimman pitsan. Kauhuissani jo mietin, miten pystyn olemaan neljä päivää syömättä. Tiedän, että nälän tunnetta ei pitäisi 36

36 tulla, mutta enpä juuri koskaan nälkääni syökään. Millä pystyn vastustamaan kaikkia herkkuja päivää. Viikkoa ennen paastoa pitäisi jättää kaikki nautintoaineet kuten kahvi, alkoholi ja tupakka pois ohjelmistosta. Muutama tuttu jo epäili minun olevan raskaana, kun olin muutamassa pakollisessa illanvietossa selvin päin. "Ihan oikeesti, voit sä mulle kertoa." Kaksi päivää piti syödä vain kevyttä ruokaa ennen varsinaista coitusta. Mitä ihmettä on kevyt ruoka? Onko ruisleipä kevyttä? Päättelimme, että ainakaan pihvit eivät ole järin kevyitä. Pidättäydyin varmuuden vuoksi hedelmä-leipä-ruokavaliolla. Päivä yksi Aamutuimaan kiskon herkullisen suolajuoman tyhjään masuun, että elimistö saadaan puhtaaksi kuona-aineista heti paaston ensimetreillä. Messengerin välityksellä käymme ystävättäreni kanssa kiivaahkoa sananvaihtoa suolan vaikutuksista. Kuvottavaa.Molkosanilla - jokin ihme heralitku, jonka pitäisi olla hyväksi suolistolle - maustettu vesi on tavattoman pahaa. "Raikkaaksi janojuomaksi" mainostettu liemi saa minut pykimään. Kaveri kuvaili hajua sanalla "navetallinen". Luomumehut ovat aivan siedettävän makuisia, jos yrittää olla maistelematta liikoja. Tee, jota luontaiskaupan myyjä suositteli inhimillisempänä vaihtoehtona paasto-ohjeissa mainitun kultapiiskuteen sijaan on sekin aivan juotavaa. Toivoni viriää, ehkä tästä selviänkin. Lounaaksi nauttimani biokasvisliemivalmiste on sen sijaan rikos ihmisyyttä vastaan. Päätän hakea marketista kaupallista vastinetta, luomu kun on muutenkin vain suurta huijausta. Illalla parivaljakkoni soittaa ja kertoo oksentaneensa 3 kertaa. Se siitä leikistä sitten. Ei sota yhtä miestä kaipaa, keitän lisää yrttiteetä ja jatkan taistelua syömistä vastaan. Salaa tietenkin ajattelen, että heikot sortuu elon tieltä. Tuhahtelen ja keitän lisää kamomillateetä. Päivä kaksi Lisää heralitkua, lisää luomumehuja, lisää kasvislientä. Ja tietenkin lisää suolihuuhtelua. Ohjeissa sanotaan, että siihen tottuu ja siitä tulee luonnollinen osa paastoa. Kyllä on luonnollisuudesta kaukana maata vessan lattialla ja pelehtiä muoviletkujen kanssa. Tunnen ajoittain huonoa omaatuntoa siitä, että olen niin turhamainen länsimaalainen, että voin itse valita olevani syömättä. Lapset näkevät nälkää ympäri maailmaa, ja minä leikin ihmemehuilla ja liemillä. Jos itse näkisin nälkää oikeasti, ottaisin varmaan paastoamisen silkkana vittuiluna. Toisaalta, ei kai kerroshampurilaisten ja puolen kilon pihvien syöntikään millään lailla Risto 37

37 nälänhätää poista. Niin tai näin, aina on huono omatunto. Televisiossa mainostetaan Hesen purilaisia. Oi kun tekee mieli. Nälkä ei ole vieläkään, mutta mieli tekee. Naapurissakin syödään siskonmakkaroita. Vaikka ne ovat minusta todella epäilyttävää ruokaa, haluaisin silti syödä niitä saavillisen. Illalla nuuhkin toisen naapurin karkkipussia ja mietin, olisiko paaston sääntöjen vastaista vähän nuoleskella niitä. Enhän silloin söisi mitään. Ehkä se ei kuitenkaan sopisi siihen kuona-ainehöpinään. Päivä kolme Päätän pysytellä kotona, kun ulkona maailmassa on niin paljon houkutuksia. Huono valinta. Kun olen yksinäni kammioni hämärissä, ei minulla ole muuta tekemistä kuin ajatella ruokaa. Juon mehua, luen tenttiin, juon mehua. Juon lisää mehua ja mietin miltä ruisleipä maistuu. Käyn kävelylenkillä ja juon kamomillateetä. Omenamehu alkaa maistua puulta. Paastoesitteissä luvattiin ihanaa ja kevyttä oloa. Energian pitäisi pursua ulos korvistakin. Mietin, olenkohan tehnyt jotain väärin. Ei minulla nälkä ole, eikä ole kipujakaan niin kuin toisilla. Mutta ei olo mitenkään erityisen puhdistunutkaan ole. Kunhan olla möllötän vaan, niin kuin normaalistikin. Opasvihkosen mukaan minun pitäisi suurin piirtein tuntea, kuinka olen harmoniassa maailmankaikkeuden kanssa, ja kuinka elämä on sopusointuista ja ihanaa. Paskanmarjat. Päivä neljä Yliopiston avajaiskarnevaalit. Karkkia silmänkantamattomiin. Enkä voi syödä niitä. Harmittaa niin paljon, ettei veri ole kiertää päässä. Illalla on jo kuitenkin voitokas olo. En vakavasti puhuen ikinä uskonut pystyväni siihen. Minulla on keskittymiskyky kuin sammakolla ja itsehillintää kuin uhmaikäisellä tenavalla. Tunnen olevani vastuussa omasta elämästäni ja tekeväni itse minua koskevat päätökset. Viimeinen ilta, ja todellakin pystyin siihen. Seuraavina päivinä saan jo syödä vähän. Ensimmäiseksi aamiaiseksi söin ohjeiden mukaisesti 15 mustikkaa ja olin ihan ähkyssä. Vatsalaukku on pienentynyt. Muutama kilokin on lähtenyt, mutta ne tulivat tietenkin takaisin hetikohta kun aloin syödä taas. Tuntuu kummalliselta syödä puolikas voileipä ja jättää se kesken, koska en jaksa loppuun. Ruokaa ei yksinkertaisesti pysty syömään liikaa, maha ei vain vastaanota liikaa ruokaa. Tietenkään en ihan malttanut pysyä tarvittavassa kohtuudessa paastonjälkeisten totuttelupäivien ajan, vaan ostin karkkia, söin ne, ja sain aikaan saatanalliset vatsanväänteet. Kumminkin pidän itseäni voittajana, kaikesta huolimatta. Muutama tuttu paastoaa kerran vuodessa. En usko, että minusta on siihen. Neljän päivän Jaakobin paini riitti minulle. Todistin itselleni, että pystyn tarvittaessa hallitsemaan itseäni ja kehoani. Nyt pitäisi vielä vakuuttaa maailma siitä. 38

38

39

MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies

MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies MUN ELÄMÄNI runo ja kirjoituskilpailun järjestivät seudulliset nuorisotiedotushankkeet yhdessä Lasten ja nuorten kulttuuriasiamies hankkeen kanssa. Kilpailu tuotti noin 80 kiinnostavaa nuorten kirjoittajien

Lisätiedot

Yritys Hyvä VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT

Yritys Hyvä VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT Yritys Hyvä 2015 VOITTAJAKIRJOITUKSET JA -RYHMÄTYÖT YRITYS HYVÄ 2015 voittajakirjoitukset ja -ryhmätyöt Toimitus ja taitto Annika Jokinen, Kehittämiskeskus Opinkirjo Kirjoitusten luonnehdinnat Anne Helttunen,

Lisätiedot

Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana. Paja

Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana. Paja Tampereen NMKY:n ja seurakuntayhtymän Messinpaja nuorten tukijana Paja 1 Miksi kukaan ei ole koskaan puhunut mulle asioita, joita te puhutte?, kysyin. Parikymmentä vuotta elämää elettynä vail la aikuisen

Lisätiedot

ja satakunta kolottavat? rovaniemeläistä. Mikä auttaa, kun Kaameimmat joululaulut. Lue ja kauhistu. Alvar Aalto nivelet kuluvat ja Numero

ja satakunta kolottavat? rovaniemeläistä. Mikä auttaa, kun Kaameimmat joululaulut. Lue ja kauhistu. Alvar Aalto nivelet kuluvat ja Numero Numero Perjantai 12.12.201412 MP2 Itella Oyj 8 Mikä auttaa, kun Alvar Aalto nivelet kuluvat ja ja satakunta kolottavat? rovaniemeläistä. 10 26 Kaameimmat joululaulut. Lue ja kauhistu. Valtias Valtteri

Lisätiedot

Ammattiopistolainen, lukiolainen ja 9.-luokkalainen, tule mukaan kirjoituskilpailuun! Voittajat palkitaan 500 euron stipendeillä.

Ammattiopistolainen, lukiolainen ja 9.-luokkalainen, tule mukaan kirjoituskilpailuun! Voittajat palkitaan 500 euron stipendeillä. Ammattiopistolainen, lukiolainen ja 9.-luokkalainen, tule mukaan kirjoituskilpailuun! Voittajat palkitaan 500 euron stipendeillä. YRITYS HYVÄ Kirjoituskilpailun oppilasaineisto SISÄLLYS 3 Kilpailun tarkoitus,

Lisätiedot

Kaikki palvelut saman katon alta!

Kaikki palvelut saman katon alta! 1 JULKAISIJA LIONS CLUB MARTTILA 2012 Kaikki palvelut saman katon alta!.fi OP-bonusasiakas on sellainen Osuuspankin omistajajäsen, jonka oma tai perheen yhteinen pankki- ja/tai vakuutusasiointi on vähintään

Lisätiedot

Poliisimies Kähkösen neljä elämää

Poliisimies Kähkösen neljä elämää Poliisimies Kähkösen neljä elämää Vesa Kähkönen oli toiminut poliisin jalossa ammatissa jo melkein neljännesvuosisadan. Ura alkoi Ruukin poliisilaitokselta Pohjois-Pohjanmaalta. Työ oli silloin ihmisen

Lisätiedot

RAAPUSTUKSIA LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI 2013

RAAPUSTUKSIA LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI 2013 RAAPUSTUKSIA LUOVAN KIRJOITTAMISEN KURSSI 2013 1 RUNOJA Minua katsotaan. Aivan kuin he haluaisivat määrätä kuka olen. On vaikea elää kun tekee mitä haluaa. Eikä anna katseitten rajoittaa. Jos onnistut

Lisätiedot

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää

Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää I Täällä kaupungissa on outoa se, että ihminen joutuu seisomaan jalkaterät, vartalo, ja kasvot kohti kahta järveä. Mutta kun toiselle järvelle näyttää kasvonsa, niin toiselle näyttää takapuoltansa. Ei

Lisätiedot

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja

lastakin. Hoitanut kotiamme ja lapsiamme, joskus jopa yli voimiesi. Silti valittamatta siitä. En olisi koskaan voinut löytää itselleni parempaa ja ARTSI ALKUSANAT Yöllä sitä ehtii ajattelemaan kaikenlaista, silloin kun uni ei meinaa tulla silmään. Ennen kaikkea tätä omaa elämää ja kuinka nopeasti se aika onkaan täällä mennyt. Nuorin lapsistamme,

Lisätiedot

Monikulttuurisuus on hyvä asia! Poika 9.lk

Monikulttuurisuus on hyvä asia! Poika 9.lk Erilaisuus on massateinien vastakohta. Ne uskaltavat sanoa mielipiteensä kuuluvasti ja ottavat kantaa asioihin. Erilaisuus voi näkyä myös pukeutumisessa ja vaikka musiikissa. Tyttö 9.lk Monikulttuurisuus

Lisätiedot

Elä sitä, mitä jo olet!

Elä sitä, mitä jo olet! ! Co-Creating meaningful futures. Mikko Paloranta mikko.paloranta@mirrorlearning.com 040 585 0022 Elä sitä, mitä jo olet!... 1 1.1. Lukijalle... 4 2. Luomme oman todellisuutemme... 5 2.1. Minä ja todellisuuteni...

Lisätiedot

Tartu tilaisuuteen Tarinoita toistokatetroinnista

Tartu tilaisuuteen Tarinoita toistokatetroinnista Tartu tilaisuuteen Tarinoita toistokatetroinnista 1 Tartu tilaisuuteen Tarinoita toistokatetroinnista ESIPUHEET Virtsarakon toimintahäiriö voi olla hankala vaiva. Niinkin itsestään selvä asia kuin rakon

Lisätiedot

Lumivaaralaisia evakkotarinoita

Lumivaaralaisia evakkotarinoita Lumivaaralaisia evakkotarinoita LUMIVAARALAISIA EVAKKOTARINOITA Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry. toimittanut Kalevi Rapo 4 Kansikuvassa ollaan evakkoon lähdössä. Takakannessa Lumivaaran kirkko 90-luvulla.

Lisätiedot

Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie

Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie 1 Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kajaanin ammattikorkeakoulu 2015 Kajaanin ammattikorkeakoulu Kimmo Nikkanen, Aki Savolainen Kainuun kasvupolku Yrittäjän haastava tie Kajaanin ammattikorkeakoulu PL 52,

Lisätiedot

Tervehdys opiskelijatoverit.

Tervehdys opiskelijatoverit. Sisältö: 3 4 6 8 9 10 14 16 Pääkirjoitus 1960-luku Japani - Sairas maa PSOAS Askartelunurkka: Näin teet omat joulukorttisi Laulumarathonin satoa Kesän nestehukka Onneksi... Teksuutimet 4/2010 Julkaisija:

Lisätiedot

3 / 2014 Perhe ja parisuhde. Irtonumero 3

3 / 2014 Perhe ja parisuhde. Irtonumero 3 3 / 2014 Perhe ja parisuhde Irtonumero 3 DREAMWEAR CLUB R.Y. SISÄLTÖ 3/2014 Sisällys, yleisiä tiedotuksia 2 Pääkirjoitus 3 Erilainen parisuhde - hämmennyksestä näkemiseen 5 Transtukipisteelle voi tulla

Lisätiedot

ILOUUTISET. sinulle, joka etsit elämäsi suuntaa

ILOUUTISET. sinulle, joka etsit elämäsi suuntaa sinulle, joka etsit elämäsi suuntaa Mika Poutala luistelee ja RÄPPÄÄ Klaus härö & Elinkautinen armo Hannu Takkula Kestäviä ratkaisuja etsimässä ILMAINEN LEHTI Sinulle. Tehokas apu särkyyn ja kuumeeseen!

Lisätiedot

Pohjolan lapset Nuorilla on väliä!

Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Pohjoismainen hyvinvointikeskus Ideavihko Varhainen tuki perheille -projektin tulokset 1 Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Julkaisija: Pohjoismainen hyvinvointikeskus

Lisätiedot

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Tämä työkirja on osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tukea vanhemmille -aineistoa. Työkirjan on

Lisätiedot

Perheessä kaikki hyvin s. 8

Perheessä kaikki hyvin s. 8 Väestöliitto 3/09 Vappu Taipale: Perhe tulisi nähdä voimavarana s. 4 Perheessä kaikki hyvin s. 8 Nuori, koulutettu ja työtön Miten tässä näin kävi? s. 20 Vinkit oman hyvinvoinnin hoitoon s. 22 päätoimittajalta

Lisätiedot

2/2014. Turun Seudun TST ry:n jäsenlehti. Kyllä Turussa varmasti tahtotila on hyvin kohdallaan.

2/2014. Turun Seudun TST ry:n jäsenlehti. Kyllä Turussa varmasti tahtotila on hyvin kohdallaan. Turun Seudun TST ry:n jäsenlehti 2/2014 Kyllä Turussa varmasti tahtotila on hyvin kohdallaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Arve Kuntien panostus kolmannen sektorin toimintaan tuo moninkertaiset

Lisätiedot

Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014

Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014 Osviitta Kotka-Kymin seurakuntayhtymän lehti > Talvi 2014 Ne on nynnyjä jotka kiusaa s.5 Margarita puolustaa naisten oikeuksia s.6. Kinnaslammen perheen raskaat vuodet s.8-9 Wilman hätä s. 10 Kuva Ville

Lisätiedot

Mika Lamminpää. Eila ja Ossi. Suomen kielen alkeisoppikirja

Mika Lamminpää. Eila ja Ossi. Suomen kielen alkeisoppikirja Mika Lamminpää Eila ja Ossi Suomen kielen alkeisoppikirja 1 Becoming More Visible -projektin kehittämiskumppanuuden muodostivat: Kajaanin, Tampereen, Turun ja Vaasan vastaanottokeskukset, Kansalais- ja

Lisätiedot

MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON

MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON MINÄ OLEN RAKKAANI OMA ESTHER KORSON Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa... (Matteus 10:8) Tätä kirjaa ei saa myydä missään tilanteessa. Tämä kirja on omistettu

Lisätiedot

V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0. Osa-aikatyö helpottaa elämää. Lapsiperheissä rahat tiukilla 11. Koulukiusaamista. voi ehkäistä 1

V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0. Osa-aikatyö helpottaa elämää. Lapsiperheissä rahat tiukilla 11. Koulukiusaamista. voi ehkäistä 1 V ä e s t ö l i i t t o 1 / 0 Osa-aikatyö helpottaa elämää Lapsiperheissä rahat tiukilla 11 Koulukiusaamista voi ehkäistä 1 Tässä numerossa Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Ensimmäinen vuosikerta Päätoimittaja

Lisätiedot

Rakennusinsinöörikillan virallinen lehti 1/2002

Rakennusinsinöörikillan virallinen lehti 1/2002 Rakennusinsinöörikillan virallinen lehti 1/2002 MAKE YOK OKO O SAIT, KANDEE DOKATA 2 Pääkirjoitus Puheenjohtajalta Kevät tuntuu jo saapuneet myös Suomen leveysasteille. Harmittavan moni vain tuntuu laonneen

Lisätiedot

esikko Miesnumero ISÄ. Ei enää vain elatusvelvollinen s. 4 Luolamies olohuoneessa s. 8 Uuvutko toisten murheista? s. 10 Liiton vastuunkantajat s.

esikko Miesnumero ISÄ. Ei enää vain elatusvelvollinen s. 4 Luolamies olohuoneessa s. 8 Uuvutko toisten murheista? s. 10 Liiton vastuunkantajat s. esikko ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITON JÄSENLEHTI 4 2007 Miesnumero ISÄ. Ei enää vain elatusvelvollinen s. 4 Luolamies olohuoneessa s. 8 Uuvutko toisten murheista? s. 10 Liiton vastuunkantajat s. 14 esikko

Lisätiedot