Av A aimet aimet Av A oimuuteen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Av A aimet aimet Av A oimuuteen"

Transkriptio

1 Avaimet Avoimuuteen

2 Avaimet avoimuuteen Julkaisija: Avaus-monikulttuurisuushanke, Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry. Julkaisun rahoitus: Hankkeen rahoittaja EU:n kotouttamisrahasto Tekijät: Aktiviteetit partio-ohjelmasta koonnut Ida Ringbom ja muut Avaus-hankkeen projektiryhmän jäsenet: Emilia Frantsi, Ammi Isokallio, Katariina Kemppi, Mika Korppinen, Iina Ojala, Outi Reuter ja Maija Vuorinen Taitto: Marjo Majlund Suomen Partiolaisten Ohjelmavaliokunnan hyväksymä Oriveden Kirjapaino, 2012

3 Partioseikkailu avoimuuteen alkaa tästä! Moninaisuus on osa meitä jokaista. Jokaisella meistä on oma erityinen tausta, perhehistoria ja tapa katsoa maailmaa. Kun tulee tietoiseksi siitä kuka itse on, ja kuinka monet asiat vaikuttavat siihen miksi olen sellainen kuin olen, on myös helpompi ymmärtää sekä kunnioittaa toista ihmistä ja hänen erityisyyttä. Partiotoiminta on kaikille avointa harrastustoimintaa. Avoimuus ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, vaan sitä on edistettävä aktiivisesti. On tärkeää tiedostaa avoimuuden esteitä ja miettiä yhdessä muiden kanssa keinoja ylittää nämä esteet. Partion pitäisi tuntua hyvältä harrastusmahdollisuudelta ihan kaikille lapsille ja nuorille. Avointa partiota voidaan edistää monella eri taholla ja tavalla. Olemassa olevassa partio-ohjelmassa on runsaasti aktiviteettejä, joiden kautta eri-ikäiset partiolaiset pohtivat ja kohtaavat moninaisuutta itsessään, partiossa ja ympäröivässä yhteisössä. Kohtaamisten kautta avautuu pääsy tutkimaan omaa arvomaailmaa. Tähän Avaimet avoimuuteen - vihkoon on koottu jokaisen ikäkauden olemassa olevista aktiviteeteista neljästä viiteen esimerkkiä, jotka edistävät partiotoiminnan avoimuutta. Koska vihkon on tarkoitus toimia ajatusten herättäjänä, on aktiviteettejä poimittu kullekin ikäkaudelle eri aihealuista: arvoista ja asenteista, ryhmän toiminnasta, erilaisuuden kohtaamisesta ja yhdenvertaisuudesta. Vihko on toteutettu osana Suomen Partiolaisten Avaus-monikulttuurisuushanketta. Lisää vinkkejä avoimeen partioon löytyy Avainnippu avoimuuteen nettisivulta ohjelma.partio.fi/avainnippu jonne on koostettu paljon taustatietoa moninaisuudesta ja monikulttuurisuudesta, ideoita lippukunnan jalkautumiseen kolon ulkopuolelle sekä toimintavinkkejä partiotoimintaan kolo-iltoihin ja retkille. Avaus-projektiryhmä PS. Onko lippukuntasi avoin? Tutustu Suomen Partiolaisten Monimuotoisuuslinjauksen avoimuuden tarkistuslistaan sivulla 20.

4 Sisällys Sudenpennut Tutustun vammaisurheilulajiin 5 Kuuntelen satuja eri maista 5 Ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia, 6 mutta samanarvoisia Keskustelen laumassani kiusaamisesta ja 7 keksin keinoja sen lopettamiseksi Seikkailijat Hartaushetki 7 Rohkeuskoe 8 Seikkailija tutustuu sisu-partiolaisiin sekä 8 osallistuu keskusteluun vammaisuudesta ja erilaisuudesta Vieraalla maalla 9 Tarpojat Minä ja vartio 10 Harjoittelemme partiolauluja 11 Tapaamme toisen seurakunnan nuoria 11 Tutustumme vähintään yhteen puhetta 11 tukevaan tai kuvaavaan menetelmään Ensivaikutelma 12 Samoajat Ennakkoluulot erilaisia ihmisiä kohtaan 13 Ritarin rohkeudella 14 Tutustuminen eri uskontokunnan tilaisuuteen 14 Millaista Suomi-kuvaa haluamme välittää 14 kansainvälisessä tapahtumassa? Ryhmä rakentuu yhdessä 15 Vaeltajat Seksuaalivähemmistöt 16 Maahanmuuttajat 16 Uskonnolliset teokset ja näkemykset 16 Illanvietto 17 Uutiset 17 Suomen Partiolaisten monimuotoisuuslinjaus 18 Avoimuuden tarkistuslista lippukunnille 20

5 Sudenpennut 5 Tutustun vammaisurheilulajiin (Liikunta) Sudenpentu oppii hyväksymään ja ymmärtämään erilaisuutta ja huomaa, ettei fyysinen vajavaisuus ole este liikunnan harrastamiselle. Pelatkaa yhdessä istumalentopalloa tai maalipalloa. Maalipallossa pelaajilla on silmät peitettyinä ja peli tähtääkin kuulo- ja tuntoaistin käyttämiseen. Pelissä on kaksi joukkuetta, joista toinen vierittää kulkusia sisältävän pallon kohti vastustajan maalia. Vastustaja yrittää torjua pallon ja vierittää sen puolestaan toisen joukkueen maaliin. Kuuntelen satuja eri maista (Tarinat) Sudenpentu tutustuu erimaalaisiin satuihin ja oppii, että eroavaisuuksistaan huolimatta niistä voi löytää paljon samaa. Akela kertoo tai lukee sudenpennuille tarinoita eri maista. Kirjastosta löytyy monipuolisesti erilaisia tarinoita. Usein tarinat ovat kaavamaisia ja sisältävät jonkin opetuksen. Monissa kansansaduissa toistuukin samankaltaisia teemoja ja satuaiheita, vaikka hahmot ja tapahtumapaikat vaihtelevatkin maan mukaan. Löydättekö jonkin tällaisen yleismaailmallisen opetuksen tai toistuvan satuaiheen? Keskustelkaa tarinoiden jälkeen. Mitä tarinasta tulee mieleen? Onko se samankaltainen jonkin aiemmin kuullun kanssa? Millaisia itse asiassa ovat perinteiset suomalaiset sadut? Satu kauniista perhosesta: Köynnöksen kukkasen yllä leijui perhonen. Keikkui ja peilasi itseään kukan kastepisaroista. Se oli ihmeen kaunis. Lähipensaasta putosi toukka ja ryömi yli kukan terälehtien. - Painu siitä, senkin rumilus, ala häipyä!, huusi perhonen. - Joko unohdit että vähän aikaa sitten olit täsmälleen samanlainen kuin minä?, kysyi toukka. - Minäkö muka, minä joka kohoan ilmoihin kuin henkäys? Minä muka samanlainen kuin sinä? Eikä se suonut enää katsettakaan moiselle tomussa taapertajalle. Levitti vain ylväästi hienot hohtavat siipensä ja lensi pois. Sekö muka olisi ollut toukka? Eihän se voinut moista hävyttömyyttä uskoa. Niin tyhmä se oli. Lähde: Woomal-projekti

6 Sudenpennut 6 Ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia, mutta samanarvoisia (Maailma) Sudenpentu oppii hyväksymään erilaisia ihmisiä ja ymmärtää, että kaikki ovat samanarvoisia. Miettikää, millaisia eroja ihmisten välillä on. Eroja voivat olla esimerkiksi hiusten väri, silmien väri, juoksunopeus, soittotaidot, ihon väri, näkövamma, liikuntavamma, kuulovamma, pukeutuminen. Keskustelkaa erilaisuudesta ja samanlaisuudesta. Vinkkejä: 1. Kokeilkaa toimimista ilman eri aisteja: - Millaista sokeana on solmia kengän nauhat ja liikkua kololla? - Miten kommunikoidaan, jos on kuulo- tai näkövammainen? 2. Lukekaa alla oleva tarina Sammakosta kermasaavissa ja tutustukaa sisumerkkiin. B-P kertoi vanhan tarinan kahdesta sammakosta, jotka eräänä päivänä hypellessään sattuivat löytämään kerma-astian. Sammakot kurkistivat uteliaina astiaan ja putosivat siihen. Toinen sammakoista arveli kerman olevan jotakin kummallista nestettä, jossa sammakon oli mahdotonta uida. Niinpä se ei yrittänytkään, ja kun pelastajaa ei tullut, se vajosi pohjaan ja hukkui. Toinen sammakko ei antanut periksi. Se yritti uida ja potkia kaikin voimin. Välillä sekin vajosi, mutta ponnistautui taas pinnalle. Näin se jatkoi tunnista tuntiin. Ja kuinka kävikään? Äkkiä se tunsi jalkojensa alla kiinteää ainetta ja pääsi hyppäämään pois astiasta. Kerma oli sen ponnistellessa kirnuuntunut voiksi. Sisukas sammakko pelastui. 3. Pertti Peruna: Laittakaa koriin perunoita ja antakaa sudenpentujen ottaa korista omat perunat. Jokainen sudenpentu tutustuu omaan perunaansa, mitkä ovat sen erityispiirteitä ja tuntomerkkejä. Jokainen keksii omalle perunalleen nimen ja ominaisuuksia (harrastukset, perhesuhteet, luonteen piirteet ym.). Laittakaa sitten perunat takaisin koriin. Kaatakaa perunat lattialle ja etsikää omat perunanne. Kun perunat on löydetty, jokainen esittelee oman perunansa muille. Kun perunat on esitelty, jokainen etsii perunalleen perunaystäviä. Pitäkää huolta, ettei kukaan jää yksin.

7 Sudenpennut Seikkailijat 7 Keskustelen laumassani kiusaamisesta ja keksin keinoja sen lopettamiseksi (Yksissä tuumin) Sudenpentu oppii huomaamaan, mikä on kiusaamista, ja tietää, että se on väärin. Sudenpentu oppii keinoja, joiden avulla voi auttaa kiusattavaa. Keskustelkaa tilanteista, joissa jotakuta lasta on kiusattu. Antakaa sudenpentujen kertoa omista kokemuksistaan. Valmistakaa pieniä näytelmiä, joissa aiheena on kiusaaminen. Antakaa erilaisia rooleja ja tilanteita. Keksikää loppuratkaisuja ja keinoja kiusatun auttamiseksi. Pohtikaa, miltä tuntuu olla kiusaaja ja kiusattu. Purkakaa tehtävä ja kuvitellut tilanteet huolella. Rohkaiskaa sudenpentuja kertomaan mahdollisista kiusaamistilanteista. Hartaushetki Seikkailija pohtii omaa ja muiden seikkailijoiden suhdetta uskontoon. Seikkailija osallistuu oman uskontonsa mukaiseen hartaushetkeen. (Länsi) Ohje: Osallistukaa esimerkiksi leirijumalanpalvelukseen, Tuomasmessuun tai lasten messuun yhdessä. Jos joukkueessanne on useamman uskontokunnan edustajia, vierailkaa heidän jumalanpalveluksessaan tai muussa tilaisuudessa. Muista ottaa selvää käyttäytymissäännöistä etukäteen! Jutelkaa kokemuksistanne koloillassa. Voitte myös tehdä kirkkokierroksen omalla paikkakunnallanne. Tutustukaa eri uskontokuntiin ja käykää tutustumassa heidän kirkkoihinsa. Tehkää kartta, johon merkitsette kaikki paikkakuntanne kirkot. Ottakaa selvää esimerkiksi siitä, mitkä kirkot tekevät yhteistyötä ja mistä vanhoista uskonnoista uudemmat ovat erkautuneet ja saaneet vaikutteita.

8 Seikkailijat 8 Rohkeuskoe Seikkailija rohkaistuu vastustamaan kiusaamista. (Pohjoinen) Seikkailija oppii tunnistamaan kiusaamisen eri muotoja. Seikkailija tutustuu hyviin tapoihin kiusaamistilanteen ratkaisemiseksi ja rohkaistuu olemaan kiusatun puolella. Ohje: Sampo antaa vartionjohtajille tehtäväksi vartioittain miettiä, mitä kiusaaminen on. Vartiot voivat tehdä aiheesta kahden minuutin näytelmän. Näytelmän tuottamisen apuna kannattaa antaa valmiita aiheita tai tarinanpätkiä, esimerkiksi: "Teltassa nukkumaan mennessä kaksi seikkailijaa haukkuvat koulukaveriaan, muut kuuntelevat, vaikkeivät edes tiedä kenestä on kyse. Miten tilanne jatkuu?" "Partioryhmässä kaksi seikkailijaa Nalle ja Kalle ovat sisaruksia, ja usein kokouksissa heille tulee nyrkkitappelua ja sanaharkkaa. Terhiä tilanne pelottaa, sillä pojat lyövät toisiaan joskus todella kovaa ja kiroilevat paljon." Näytelmien tekijöille voi antaa myös tehtäväksi tuottaa samasta aiheesta kaksi erilaista loppua. Aiheiksi kannattaa valita partion seikkailijaikäisten elämästä mahdollisia tilanteita. Kaikki näytelmät esitetään ensin ja lopuksi keskustellaan. Sampo kyselee esimerkiksi, ketkä tilanteissa olivat kiusaajia ja ketkä kiusattuja. Oliko oikein/väärin toimia tilanteessa, kuten toimittiin? Keskustelussa ei aina varmastikaan löydy lopullisia ratkaisuja kaikkiin näyteltyihin tilanteisiin. Se ei kuitenkaan haittaa. Tärkeää on, että kiusaamisesta keskustellaan ja aihetta pidetään tarvittaessa esillä. Miettikää yhdessä, miten kiusaamista voi estää ja miten siihen tulisi puuttua. Keskustelkaa jokaisen itsemääräämisoikeudesta ja jokaisen oikeudesta olla oma itsensä. Voitte myös pohtia salaisuuksien ja luottamuksen merkitystä. Seikkailija tutustuu sisu-partiolaisiin sekä osallistuu keskusteluun vammaisuudesta ja erilaisuudesta (Palvelu) Seikkailija tutustuu sisupartiolaisiin sekä osallistuu keskusteluun vammaisuudesta ja erilaisuudesta. Vinkki: Tehkää tutustumiskäynti paikkakunnalla olevaan erityiskouluun. Viettäkää esimerkiksi yhteinen lauluilta tai järjestäkää pieni pihatapahtuma kevään kunniaksi. Järjestäkää yhdessä yhteinen suunnistusilta (esim. kuvasuunnistus) sisujen kanssa kolon lähiympäristössä.

9 Seikkailijat 9 Vieraalla maalla (Itä) Seikkailija laajentaa maailmankuvaansa ja ymmärtää, että on olemassa monta erilaista tapaa elää. Seikkailija tutustuu itselleen vieraaseen uskontoon tai kulttuuriin. Ohje: Tutustukaa johonkin vieraaseen maahan. Tämä aktiviteetti on tarkoitettu uskontopainotteiseksi ja ideana on tutustua jonkin tietyn maan kulttuuriin ja erityisesti uskontoon. Etsikää yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kulttuuriemme välillä ja miettikää, mistä ne johtuvat. Aktiviteetti sopii toteutettavaksi esimerkiksi muistelemispäivän vieton yhteydessä. Etsi itse taustatiedot maasta tai jaa jokaiselle vartiolle materiaalia (tietokirjoja, karttoja yms.) tutkimustyötä varten ja anna tehtäväksi syventyä johonkin tiettyyn aihepiiriin. Kootkaa kaikkien löydöt julisteiksi. Syventykää tämän jälkeen maan kulttuuriin ja uskontoon. Valmistakaa perinteinen ateria, kuunnelkaa musiikkia, pitäkää tietokilpailu, harjoitelkaa kansantansseja, loruja, lauluja tai leikkejä, lukekaa uskonnollisia myyttejä ja tarinoita tai katselkaa kuvia. Vinkki: Mistä erot johtuvat? Maiden ja kulttuurien välillä on paljon sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Toiset asiat johtuvat maan historiasta, esimerkiksi pitkästä siirtomaavallan ajasta. Toiset piirteet taas liittyvät erilaiseen ilmastoon ja vuodenaikojen kulkuun. Uskonto vaikuttaa suuresti maan kulttuuriin. Maissa, joissa on tehty lähetystyötä, useat tavat ja juhlat ovat sekoitus kristillisiä ja aiempien uskontojen tapoja. Perusajatuksena on hahmottaa, että meistä oudoilta vaikuttavien kulttuuristen piirteiden ja tapojen takana on lukuisten sukupolvien ketju. Sodat ja sortajat, luonnonmullistukset, ilmasto, uskonto ja laajenevat yhteydet muihin maihin muokkaavat jatkuvasti tapoja ja tottumuksia.

10 Tarpojat 10 Minä ja vartio (Suuntaus, Me-henki) Aktiviteetin tarkoituksena on kasvattaa vartion me-henkeä ja huomioida toiminnassa myös mahdolliset uudet jäsenet. Käytännössä me-henkeä nostatetaan tutkimalla vartion vahvuuksia sekä harjoittelemalla palautteen antamista ja vastaanottamista. Vartionjohtajan ohje: Tämä aktiviteetti kannattaa yhdistää vartion säännöt -aktiviteetin kanssa. Kaikissa tehtävissä harjoituksissa on pidettävä huoli siitä, että annettava palaute on asiallista ja positiivista, ja että jokainen vartion jäsen tuntee itsensä tärkeäksi vartion toiminnan kannalta. Jokaiselle vartiolaiselle voidaankin jakaa tarpon ajaksi luottamustehtävä omien vahvuuksien mukaisesti. Tällaisia tehtäviä voivat olla esimerkiksi kotisivujen päivittäjä, taloudenhoitaja, välipalavastaava ja päiväkirjan kuvittaja. Vartiomme vahvuudet: Valmistetaan vartiosta kertova hyvien ominaisuuksien juliste. Paperin keskelle rajataan neliö, johon kirjoitetaan kolme ominaisuutta, jotka ovat kaikilla vartion jäsenillä. Tämän jälkeen reunoille rajataan alue jokaiselle vartion jäsenelle. Alueelle kirjoitetaan nimen lisäksi kolme hyvää ominaisuutta, jotka kuuluvat vain tälle tarpojalle. Palautteen antaminen lapuille: Jokaiselle leikkijälle kiinnitetään selkään tyhjä lappu. Leikkijät kirjoittavat esimerkiksi musiikin soidessa toisilleen positiivista palautetta selkälappuihin. Johtaja pitää huolen, että palaute on positiivista ja että jokainen saa palautetta. Tämän jälkeen pohditaan yhdessä vartiossa tai jokainen itsekseen seuraavia asioita: Miltä tuntui kirjoittaa hyviä asioita toisista? Mitä sellaista sait tietää itsestäsi, jota et tullut ajatelleeksi? Hiljentyminen: Jokaisen leikkijän tehtävänä on valita annetun asian perusteella joku toinen leikkijä asettamalla oikea käsi hänen olkapäälleen. Annettujen kriteerien tulee olla positiivisia ja leikinjohtajan tulee seurata, että kaikki leikkijät tulevat jossain vaiheessa valituksi. Ehdotuksia valintakriteereiksi: - Ihminen, johon tutustuin ensimmäisenä. - Ihminen, jolla on taito olla myös hiljaa. - Ihminen, jonka kanssa perustaisit bändin, sirkuskoulun, kahvilan, matkatoimiston, teatterin... - Ihminen, jonka ottaisit henkivartijaksesi, kampaajaksesi, kuuntelijaksesi, autokauppaan avustajaksi... - Ihminen, joka on mielestäsi rohkea, kekseliäs, kannustava, oikeudenmukainen, hymyilevä, ahkera...

11 Tarpojat 11 Harjoittelemme partiolauluja (Luovuus, Laulut) Vartio opettelee vähintään kymmenen uutta partiolaulua, joista ainakin kaksi on vieraalla kielellä. Tapaamme toisen seurakunnan nuoria (Yhteiskunta, Kirkko toimii) Tapaamme toisen seurakunnan tai uskontokunnan nuoria jäseniä, ja toimimme yhdessä. Tutustumme vähintään yhteen puhetta tukevaan tai kuvaavaan menetelmään (Yhteiskunta, Sisua!) Vartio tutustuu sellaisten sisupartiolaisten elämään, jotka eivät pysty juttelemaan normaalisti. Vinkki: Aktiviteetti sopii toteutettavaksi hyvin retkellä, leirillä, iltanuotiolla tai vaikkapa lippukunnan lauluillassa. Vartio tutustuu esimerkiksi bliss-symboleihin, esinekommunikaatioon, pictoihin, tukiviittomiin tai pistekirjoitukseen.

12 Tarpojat 12 Ensivaikutelma (Itsetunto - minä ja muut - erilaisuus - ennakkoluulot) Tavoite: Tarpoja huomaa, että se, mitä ensimmäisenä näkee, voi olla hyvin harhaanjohtavaa. Ensimmäiset vaikutelmat ovat tärkeitä. On niin helppoa tehdä vääriä yhteenvetoja ihmisistä, joita ei tunne. 1. Pyydä leikkijöitä istumaan ympyrässä ja ojenna yksi arkki kullekin. 2. Pyydä heitä katsomaan kuvaa ja kirjoittamaan ensivaikutelmansa henkilöstä sivun alaosaan. 3. Tämän jälkeen pyydä heitä taittamaan paperin alaosa niin, että se, mitä he ovat kirjoittaneet, jää piiloon, ja ojentamaan paperi seuraavalle. 4. Pyydä leikkijöitä katsomaan toista kuvaa ja kirjoittamaan ensivaikutelmansa paperin alaosaan juuri käännetyn taitteen yläpuolelle, sitten taittamaan paperi uudestaan piilottaakseen oman kirjoituksensa ja antamaan paperi seuraavalle. 5. Jatkakaa, kunnes paperit ovat kiertäneet ympyrän, ja jokainen on nähnyt jokaisen arkin. 6. Nyt avatkaa paperit taitteista ja antakaa jokaisen verrata erilaisia ensivaikutelmia. Keskustelkaa, mitä tapahtui ja mitä opitte ryhmänä. Mitä yllätyksiä syntyi? Mihin perustitte ensivaikutelmanne? Kuvailkaa ja kertokaa toisillenne, milloin teillä on ollut täysin väärä ensivaikutelma jostakusta. Mitä tapahtui sen seurauksena? Mitä tämä leikki paljasti meistä? lähde: Lähijohtajan ohje: Valitse kuvia lehdistä ihmisistä, joilla on mielenkiintoiset, erilaiset tai huomiota herättävät kasvot. Leikkaa kasvot ja liimaa ne paperin yläosaan jättäen paljon tyhjää tilaa alapuolelle. Sinun täytyy valmistaa yksi arkki jokaiselle osanottajalle. Lisäksi tarvitset kynän jokaiselle. Ennen kuin aloitat, varmista, että jokainen ymmärtää ohjeet. Saattaa olla hyödyllistä osoittaa, minne leikkijöiden tulisi kirjoittaa ja kuinka taittaa paperin alaosa piiloon. Pidä paperit kiertämässä melko rivakasti, älä anna ihmisten miettiä liian kauan, sillä sinähän haluat heidän ensivaikutelmansa. Vältä valitsemasta kuuluisien ihmisten ja julkisuuden henkilöiden kuvia. Yritä sisällyttää laaja valikoima ihmisiä, jotka edustavat eri ikäkausia, kulttuureita, etnisiä ryhmiä ja ihmisiä, joilla on lahjakkuuksia, vammoja tai vastaavia. Ole valmiina kohtaamaan rajuja mielipiteitä asenteista. Riippuen ryhmän koosta, kommentit eivät saa aina olla nimettömiä. Älä anna leikkijöiden arvostella toistensa mielipiteitä vaan keskitä keskustelu todellisiin kommentteihin.

13 Samoajat 13 Ennakkoluulot erilaisia ihmisiä kohtaan (Omat mietteet) Vartio tekee ennakkoluuloihin liittyvän harjoituksen, jossa pohditaan kenen kanssa voisi asua, matkustaa tai mennä naimisiin. Vinkki: Eurorail á la carte Olet nousemassa junaan matkustaaksesi Lissabonista Moskovaan. Matka kestää viikon, ja joudut jakamaan makuuvaunuosastosi kolmen muun matkustajan kanssa. Kenen kanssa mieluiten matkustaisit? Valitse ensin itse kolme matkakumppania, ja yrittäkää sitten koko vartion kanssa päästä yhteisymmärrykseen. Keskustelkaa, mitkä seikat ratkaisivat valinnan, minkälaisia stereotypioita kuvaukset herättävät ja mistä nämä mielikuvat tulevat. Matkustajat: - serbialainen sotilas - ylipainoinen sveitsiläinen pörssimeklari - italialainen dj, jonka taskut pullistelevat euroista - vaatteita myyvä afrikkalainen nainen - HIV-positiivinen nuori taiteilija - juuri vankilasta vapautunut romani Unkarista - baskiaktivisti, joka matkustaa usein Venäjälle - saksalainen rap-artisti - sokea hanuristi Itävallasta - ukrainalainen opiskelija, joka ei haluaisi palata kotiin - romanialainen pienen lapsen kanssa matkustava nainen, jolla ei ole viisumia - aggressiivinen lesboaktivisti Hollannista - ruotsalainen skinhead, joka haisee alkoholille - englantilainen jalkapallohuligaani - puolalainen prostituoitu Berliinistä - ranskalainen maanviljelijä, jolla on mukanaan voimakkaanhajuista juustoa - Saksassa asuva arabi, joka on tulossa Libyasta. Vinkki: Ennakkoluulot ovat mielipiteitä, jotka perustuvat puutteelliseen tietoon tai olettamuksiin. Kaikilla meillä on ennakkoluuloja, joko tiedostamattomia tai tiedostettuja. Harjoituksen yhteydessä on tärkeä keskustella ryhmässä, mistä ja miksi ennakkoluulot syntyvät ja miten niitä voidaan purkaa.

14 Samoajat 14 Ritarin rohkeudella Muutan omaa käytöstäni jonkin tai joidenkin toimintatapojen kohdalla myönteiseen suuntaan vähintään viikoksi. Havainnoin, miten se vaikuttaa muihin ihmisiin. Raportoin tulokset vartiossani. Samoaja muuttaa käytöstään jonkin tai joidenkin toimintatapojen kohdalla myönteiseen suuntaan vähintään viikoksi. Samoaja havainnoi, kuinka se vaikuttaa muihin ihmisiin, ja raportoi tulokset vartiossaan. Tutustuminen eri uskontokunnan tilaisuuteen (Pyhistä sanoista tekoihin) Vartio ottaa selvää vieraasta uskontokunnasta ja käy valitsemansa uskontokunnan hengellisessä tilaisuudessa, esimerkiksi messussa tai jumalanpalveluksessa. Luotsin tehtävä: Luotsi antaa vinkkejä eri uskontokuntien tapahtumien etsimiseen ja käy läpi tuntemuksia vierailusta yhdessä vartion kanssa. Vartionjohtajan ohje: Ennen vierailua sovitaan vielä käytössäännöistä porukalla. Vierailusta on tärkeää ilmoittaa etukäteen. On myös tärkeää ottaa selvää, miten tilaisuudessa tulee toimia. Millaista Suomi-kuvaa haluamme välittää kansainvälisessä tapahtumassa? (Suomi synnyinmaa) Vartio suunnittelee ja toteuttaa tavan esitellä Suomea esimerkiksi Jamboreella. Toteutustapa voi olla esimerkiksi video, digikuvakollaasi tai www-sivut. Vinkkejä: Yleisöksi voi pyytää oman lippukunnan tai piirin muita samoajavartioita. Esityksen voi myös lähettää sähköisesti toisen maan partiolaisille katsottavaksi.

15 Samoajat 15 Ryhmä rakentuu yhdessä (Ryhmänohjaajakoulutus) Samoaja osallistuu vartionsa kanssa ryhmäyttämistehtävään. Sen jälkeen keskustellaan, mikä oli tehtävän tarkoitus ja miksi sellaisia tehdään ryhmissä. Vartio tutustuu erilaisiin tapoihin ryhmäytyä. Vinkkejä: Yksi valitaan johtamaan. Luotsi antaa pitkän narun lopulle vartiolle. Kaikki paitsi johtaja ottavat kiinni. Vartio tekee solmun naruun irrottamatta narusta. Johtaja peittää solmun tekoajaksi silmänsä. Tämän jälkeen johtaja yrittää johtamalla/kehottamalla/käskemällä selvittää solmun. Sama toistetaan, mutta johtaja kehottaa vartiota avaamaan solmun. Vartion on helppo yhteistyössä purkaa solmu, jonka se on luonut itse ja jota johtaja ei ole nähnyt. Tehtävän opetuksena on, että yhdessä saadaan myös muunlaiset solmut auki. Jos ei ole ollut solmimassa solmua se on vaikeampaa. Yhteistä ryhmäytystehtäville on, että niissä yleensä pitää luottaa muihin, kaikkia tarvitaan tehtävän suorittamiseen ja usein mennään toisen ns. intiimireviirille eli ollaan lähempänä toisia / kosketetaan kuin mitä muuten normaalisti uskallettaisiin mennä. Ryhmäytystehtävä pitää myös aina purkaa: - Osallistujien kanssa tulee keskustella siitä, mitä he tunsivat tehtävän aikana. Millaisia tunteita tehtävä jätti? - Ryhmän kanssa keskustellaan millaista toimintaa partiossa jo on, mikä tarjoaa hyviä ryhmäytymiskokemuksia? Mitä perinteitä lippukunnalla tähän on? Entä naapurilippukunnilla? - Tarvitaanko partiossa erillisiä ryhmäytymistehtäviä? - Voiko ryhmäytystehtävissä mennä liian pitkälle? Useimmiten ryhmä lujittuu myös haasteiden voittamisesta, kuten rankasta haikista tai kylmästä laavuyöstä. Yhteiset muistot yhdessä koetusta rankasta jutusta lujittavat ryhmää, mutta myös erottavat niitä ryhmästä, jotka eivät ole päässeet mukaan.

16 Vaeltajat 16 Seksuaalivähemmistöt (Seksuaalisuus) Tavoitteena on, että aktiviteetin tehtyäsi ymmärrät seksuaalivähemmistöjen tilannetta paremmin. Olet keskustellut seksuaalivähemmistöön kuuluvan kanssa. Tutustukaa monimuotoisen seksuaalisuuden termistöön. Tavatkaa vähintään yksi seksuaalivähemmistöön kuuluva. Keskustelkaa hänen kanssaan arjesta, yhdenvertaisuuden kokemisesta ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Tarvittaessa järjestöjen ja yhdistysten, kuten Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n kautta löytää vähemmistöön kuuluvan. Pohtikaa, miten seksuaalivähemmistöt otetaan huomioon partiossa. Maahanmuuttajat (Kansainvälisyys) Tavoitteena on, että aktiviteetin tehtyäsi olet tutustunut paikkakuntasi maahanmuuttajiin ja heidän kulttuuriinsa. Ottakaa selvää, mistä kaikista maista paikkakunnallanne on maahanmuuttajia ja millaista toimintaa he järjestävät. Ottakaa heihin yhteyttä ja pyytäkää päästä tutustumaan heidän toimintaansa. Voitte vastavuoroisesti kutsua heidät johonkin omaan tapahtumaanne. Uskonnolliset teokset ja näkemykset (Moraali ja etiikka) Tavoitteena on, että aktiviteetin tehtyäsi tunnet uskonnollisia teoksia pääpiirteittäin ja olet perehtynyt eri näkemysten aiheuttamiin ongelmiin ja konflikteihin. Tutustu esimerkiksi internetissä tai kirjastossa erilaisiin uskonnollisiin teoksiin ja niiden tulkitsemistapoihin. Järjestäkää vaeltajavartionne kanssa ilta, jossa perehdytte yhdessä teoksiin sekä keskustelette eri näkemyksistä ja niiden seurauksista.

17 Vaeltajat 17 Illanvietto (Erilaiset ihmiset) Uutiset (Arjen taidot) Tavoitteena on, että tehtyäsi aktiviteetin olet tutustunut toista nuorisojärjestöä edustaviin ihmisiin ja näet, että eri organisaatioilla voi olla paljon yhteisiä päämääriä. Järjestä toisen nuorisojärjestön kanssa illanvietto ja harjoittele tekemään yhteistyötä muiden, eri organisaatiotaustasta tulevien ihmisten kanssa. Tavoitteena on, että aktiviteetin tehtyäsi olet oppinut suhteuttamaan eri uutisvälineiden toiminta- ja uutisointitapoja sekä käsittelemään ja arvioimaan saman uutisen erilaisia näkökulmia eri medioissa. Valitkaa yksi uutisaihe ja seuratkaa uutisoinnin kehittymistä viikon ajan eri medioissa. Taltioikaa ja havainnollistakaa kyseisen uutisaiheen erilaisia otsikoita. Pohtikaa, millä tavoin saman aiheen uutisointi vaihtelee eri medioissa. Minkä tyyppinen uutisointi miellytti teitä ja miksi?

18 Suomen Partiolaisten monimuotoisuuslinjaus 18 Monimuotoisuuslinjaus Tämä on Partioneuvoston (IV/2011) hyväksymä Suomen Partiolaisten linjaus monimuotoisuuden ja avoimuuden toteutumisesta järjestön toiminnassa. Linjauksen toimenpide-ehdotusten kautta lisätään avoimuutta järjestön eri tasoilla. Tavoitteena on yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti toimiva monimuotoinen järjestö. Linjaus tukee monimuotoisen jäsenistömme, eli jokaisen partiolaisen, yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua partiotoimintaan omana itsenään. Partio on kasvatustoimintaa, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioonottaen. Päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen. (Suomen Partiolaisten peruskirja 2008). Toiminnan perustan muodostavat peruskirjaan kirjatut periaatteet, erityisesti partion päämäärä sekä arvopohja. Käytäntöön nämä periaatteet siirtyvät partio-ohjelman ja sitä tukevan koulutusjärjestelmän kautta. Peruskirjan mukaan partion avoimuuteen kuuluu, että partion toiminnassa ja päätöksenteossa noudatetaan yhdenvertaisuuden periaatetta. Järjestössämme tulee näin ollen kunnioittaa jokaisen oikeutta tulla omana itsenään kuulluksi ja nähdyksi riippumatta seuraavista asioista: etninen tai kulttuurinen tausta, kieli, uskonto tai vakaumus, sukupuoliidentiteetti tai sukupuolen ilmaisu, seksuaalinen suuntautuminen tai toimintakyky. Toiminnassamme haluamme myös edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa, alueellista yhdenvertaisuutta sekä mahdollisuutta osallistua toimintaan perhetaustasta riippumatta. Avoimuus on toimintaperiaate, joka lähtee jokaisesta partiolaisesta itsestään. Avoimuus tarkoittaa sitä, että jokainen, joka hyväksyy partion päämäärän ja arvopohjan, on tervetullut mukaan toimintaan. Partio on kohtaamispaikka erilaisille ihmisille ja erilaisille mielipiteille. Koska kaikilla on oltava mahdollisuus osallistua partiotoimintaan esteettömästi, osallistuminen tehdään jokaiselle mahdolliseksi siinä laajuudessa, kuin se kunkin toimintaympäristössä on mahdollista. Partiossa syrjintä ja kiusaaminen ovat ehdottomasti kielletty. Monimuotoisuudella tarkoitetaan toiminnallista monimuotoisuutta, joka ottaa huomioon yksilöiden erilaiset tarpeet. Lisäksi monimuotoisuudella viitataan yksilölliseen monimuotoisuuteen jäsenistössämme: olemme monimuotoisia sukupuolen, iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon ja vakaumuksen, mielipiteiden, vammojen, terveydentilan, seksuaalisen suuntautumisen ja monien muiden syiden kautta.

19 Suomen Partiolaisten monimuotoisuuslinjaus 19 Linjaus sisältää avoimuutta edistäviä toimenpiteitä erityisesti keskusjärjestölle, partiopiireille ja lippukunnille. Partion avoimuutta edistettäessä on keskityttävä muuttamaan tällä hetkellä sitä mahdollisesti rajoittavia tekijöitä sekä varmistamaan, että partiossa kasvaa monimuotoisuutta kunnioittavia ja yhdenvertaisuutta edistäviä lapsia, nuoria ja aikuisia. Avoimuutta tukevat toimenpiteet edellyttävät sitä, että ensin ymmärrämme, millaisia esteitä avoimuudelle on. Vasta sitten voimme aloittaa keskustelun niiden poistamisesta. Suomen Partiolaisten tavoitteena on, että partion jäsenistö edustaa väestörakennetta niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos piirin alueella vierasta kieltä äidinkielenään puhuvia on viisi prosenttia, tulisi silloin myös piirin lippukunnissa olla jäseninä prosentuaalisesti yhtä paljon vierasta kieltä äidinkielenään puhuvia partiolaisia. Partio on osa yhteiskuntaa, ja haluamme tämän linjauksen kautta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Tavoitteena on, että Suomen Partiolaiset tunnetaan laajasti avoimena ja monimuotoisuutta kunnioittavana järjestönä sekä yhdenvertaisuuden toteuttamisen hyvänä esimerkkinä Suomessa ja maailmalla. Piiri- ja keskusjärjestötason tuki Ohjelma ja koulutus Monimuotoisuus, avoimuus ja syrjintään puuttuminen sisältyvät kaikkeen koulutukseen, erityisesti johtajakoulutukseen. Partio-ohjelmassa tarjotaan jokaiselle ikäkaudelle useita mahdollisuuksia monimuotoisuuden tunnistamiseen, käsittelemiseen ja toiminnassa huomioimiseen. Tiedon tarjoaminen Luodaan työkalupakki syrjinnän tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä syrjintään puuttumiseen. Tehdään selvitys lippukuntien avoimuudesta, jossa kartoitetaan sekä tähän liittyviä haasteita että hyviä käytäntöjä osana lippukuntajohtajabarometria. Tiedotetaan jäsenistölle jäsenmaksusta ja jäsenmaksuvapautuksesta sekä tukimuotojen hyödyntämismahdollisuuksista vuosittain. Viestiminen Pidetään yllä keskustelua yhdenvertaisuudesta ja otetaan kantaa ajankohtaisesti avoimuuden puolesta. Tiedotetaan monimuotoisuuslinjauksesta ja sen sisältämistä ehdotuksista kaikille partiolaisille.

20 Suomen Partiolaisten monimuotoisuuslinjaus 20 Pääseekö mukaan? - Avoimuuden tarkistuslista lippukunnille Avoimuus tarkoittaa konkreettisia toimenpiteitä avoimuuden eteen. Avoimuuden tarkistuslista on tarkoitettu lippukuntatoimijoille välineeksi lisätä monimuotoisuutta ja avoimuutta omassa toiminnassa. Avoimuuden esteiden tunnistaminen on jo iso askel kohti monimuotoisuuden toteuttamisessa lippukunnan toiminnassa. Siksi alla olevien kysymysten läpikäyminen keskustellen vie monimuotoista partiota eteenpäin. Kysymyksiä koskien jo partiossa olevia: Miten meidän lippukunnassa keskustellaan avoimuudesta jäsentemme kesken? Miten varmistamme, että kaikki kokevat turvalliseksi ja mahdolliseksi osallistua toimintaamme omana itsenään? Tunnistammeko syrjinnän ja kiusaamisen riittävän luotettavasti? Miten puutumme syrjintään tai kiusaamiseen lippukunnassamme? Miten huomioimme toiminnassamme erilaiset uskontokunnat ja elämänkatsomukselliset vakaumukset? Miten edistämme sitä, että toiminnassamme voi halutessaan olla samoilla ehdoilla mukana kaikki sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta? Millä tavoilla lippukuntatoiminnan arjessa vältämme stereotyyppisiä käsityksiä siitä, millaisia tyttöjen ja poikien kuuluisi olla tai mitä heidän kuuluisi tehdä? Miten toimimme, jos toiminnassamme on mukana jäsen, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä? Tunnemmeko lippukuntamme säännöt? Mitä yhdenvertaisuuteen liittyvää niihin on kirjattu? Kysymyksiä koskien uusia tulijoita: Millä tavalla tuemme etniseltä tai kulttuuriselta taustaltaan vähemmistöön kuuluvia henkilöitä, jotta he kokevat olevansa tervetulleita mukaan toimintaan? Millaisia mahdollisuuksia meillä on poistaa erilaisia esteitä, jotta toimintaan voisi tulla mukaan vaikka olisikin joku vamma, esimerkiksi liikuntaeste? Miten lippukuntamme tiedotus tavoittaa sellaisia lapsia ja nuoria sekä näiden vanhempia, jotka eivät tule toimeen hyvin suomen tai ruotsin kielellä? Ovatko myös aikuiset tervetulleita toimintaan vaikka eivät tunnekaan lippukuntamme perinteitä tai vaikka heillä ei olisi partiotaustaa? Kutsummeko vanhempia tutustumaan lippukuntamme toimintaan yhdessä lastensa kanssa? Onko lippukunnan johtajaneuvosto suljettu vai avoin foorumi? Sallitaanko siellä erilaisia mielipiteitä?

21 Suomen Partiolaisten monimuotoisuuslinjaus 21 Kysymyksiä koskien ympäröivää yhteisöä Millainen rooli taustayhteisöllä (esimerkiksi seurakunta, kunta tai kaupunki, yritys) on toiminnassamme? Miten tiedotamme siitä kaikille, myös uusille jäsenille? Miten lippukunnan asioista tiedotetaan ympäröivälle yhteisölle: partiolaisten vanhemmille, seurakunnalle, koululle ja muille lasten asioita hoitaville tahoille paikkakunnallamme? Jatkotoimenpiteet Linjauksessa esitetyt keskusjärjestö- ja piiritason toimenpiteet koskevat Suomen Partiolaisten strategiakautta , ja ne pyritään toteuttamaan strategiakauden loppuun mennessä. Linjauksen toimenpiteet arvioidaan uudelleen seuraavan strategiakauden alussa. Linjauksen liitteenä on toteutussuunnitelma aikatauluineen. Lähteet: - Yhdenvertaisuus.fi - Kop kop - Pääseekö sisään? Yhdenvertaisen järjestötoiminnan opas urheilu- ja nuorisojärjestöille

22

23

24 Katso lisää monikulttuurisuusja avoimuusvinkkejä: ohjelma.partio.fi/avainnippu

Tuki- ja virikeaineisto

Tuki- ja virikeaineisto Osallistavat menetelmät Tuki- ja virikeaineisto Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry 1 OSALLISTAVAT MENETELMÄT 2 1.1 Osallistavien menetelmien määritelmä 2 1.2 Ohjaajan rooli 3 1.3 Osallistavat menetelmät

Lisätiedot

Diakonia-ammattikorkeakoulu C KATSAUKSIA JA AINEISTOJA 23. Sanni Mäkelä & Elina Peltonen. Nuorten vapaaehtoistoiminnan käsikirja

Diakonia-ammattikorkeakoulu C KATSAUKSIA JA AINEISTOJA 23. Sanni Mäkelä & Elina Peltonen. Nuorten vapaaehtoistoiminnan käsikirja Diakonia-ammattikorkeakoulu C KATSAUKSIA JA AINEISTOJA 23 Sanni Mäkelä & Elina Peltonen Nuorten vapaaehtoistoiminnan käsikirja Sanni Mäkelä & Elina Peltonen Nuorten vapaaehtoistoiminnan käsikirja Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Mitä haluaisit tehdä kerhossa? Lapsen kuulemisen menetelmiä

Mitä haluaisit tehdä kerhossa? Lapsen kuulemisen menetelmiä Mitä haluaisit tehdä kerhossa? Lapsen kuulemisen menetelmiä Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja turvalliseen lapsuuteen.

Lisätiedot

Kun vanhempi on trans*

Kun vanhempi on trans* Seta Transtukipiste Kun vanhempi on trans* Linda Korpikoski 15.3.2013 Sisällys 1 Apua, vanhempani on trans!... 3 1.1 Mitä minun kannattaa tehdä?... 4 1.2 Transmikä?... 4 1.3 Eikö sukupuoli ole itsestään

Lisätiedot

Sisältö. Valtasuhteet koulussa. Aluksi. normatiivisuus rakentuu? Bongaa hetero! Kertomus Ei tarvitse olla vahvempi kuin on

Sisältö. Valtasuhteet koulussa. Aluksi. normatiivisuus rakentuu? Bongaa hetero! Kertomus Ei tarvitse olla vahvempi kuin on Sisältö 1 Aluksi 9 14 Kertomus Ei tarvitse olla vahvempi kuin on 15 Kertomus Sori vaan kaverit, mutta olen somali 19 2 Valtasuhteet koulussa 22 25 Kertomus Onko sinulla poikaystävää? 27 Kertomus Kelaten

Lisätiedot

PERUSTETAAN LIPPUKUNTA

PERUSTETAAN LIPPUKUNTA PERUSTETAAN LIPPUKUNTA SISÄLLYS 1. LUKIJALLE... 3 2. MITÄ PARTIO ON?... 4 3. LIPPUKUNNAN PERUSTAMINEN... 6 4. LIPPUKUNNAN SÄÄNNÖT...17 5. LIPPUKUNNAN TOIMINTA...19 6. TIEDOTETAAN TOIMINNASTA...29 7. EVÄITÄ

Lisätiedot

Toimitaan yhdessä! NUORTEN OSALLISTAVA KOULUTUS

Toimitaan yhdessä! NUORTEN OSALLISTAVA KOULUTUS Toimitaan yhdessä! NUORTEN OSALLISTAVA KOULUTUS SISÄLLYS I Alkusanat 1 II Nuorten osallistavan koulutuksen taustaa 3 Mitä nuorten osallistaminen tarkoittaa? 3 Mikä on ohjaajan rooli osallistavassa koulutuksessa?

Lisätiedot

Yks, kaks toimimaan! -materiaalin Vaikuttaminen -teeman tehtäväpaketit

Yks, kaks toimimaan! -materiaalin Vaikuttaminen -teeman tehtäväpaketit Yks, kaks toimimaan! -materiaalin Vaikuttaminen -teeman tehtäväpaketit Tämä on Kehittämiskeskus Opinkirjon tuottaman Yks, kaks toimimaan! -materiaalin PDF-kirjaston tiedosto. Linkki sähköiseen materiaaliin

Lisätiedot

Kaveritaidot kaikille. Opas luokanopettajalle

Kaveritaidot kaikille. Opas luokanopettajalle Kaveritaidot kaikille Opas luokanopettajalle Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. MLL:n keskusjärjestön

Lisätiedot

Löydä oma tarinasi -ryhmämalli. Ammatillisesti ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille. Ryhmänohjaajan opas

Löydä oma tarinasi -ryhmämalli. Ammatillisesti ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille. Ryhmänohjaajan opas Löydä oma tarinasi -ryhmämalli Ammatillisesti ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille Ryhmänohjaajan opas Suomen Mielenterveysseura Suomen Mielenterveysseura on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö.

Lisätiedot

Pohjolan lapset Nuorilla on väliä!

Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Pohjoismainen hyvinvointikeskus Ideavihko Varhainen tuki perheille -projektin tulokset 1 Pohjolan lapset Nuorilla on väliä! Julkaisija: Pohjoismainen hyvinvointikeskus

Lisätiedot

Oma suunta. yksilökeskeisen suunnittelun kansio. Asumisen yksilölliset tukimallit -projekti, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö

Oma suunta. yksilökeskeisen suunnittelun kansio. Asumisen yksilölliset tukimallit -projekti, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Oma suunta yksilökeskeisen suunnittelun kansio Asumisen yksilölliset tukimallit -projekti, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Sisällys 1. Mikä Oma suunta -kansio on ja miten sitä käytetään s. 4 2. Kommunikaatio

Lisätiedot

Kirjan voi ladata maksutta osoitteesta www.nektaria.fi

Kirjan voi ladata maksutta osoitteesta www.nektaria.fi Mitä ihmettä? Opas ammattilaisille. Seksuaalikasvatusta 3-9 -vuotiaille. Katriina Bildjuschkin, Susanna Ruuhilahti Nektaria ry Kansi: Nina Cord Piirros, sivu 4, Mervi Lahkela Graafinen suunnittelu ja taitto:

Lisätiedot

Monikulttuurisuus on hyvä asia! Poika 9.lk

Monikulttuurisuus on hyvä asia! Poika 9.lk Erilaisuus on massateinien vastakohta. Ne uskaltavat sanoa mielipiteensä kuuluvasti ja ottavat kantaa asioihin. Erilaisuus voi näkyä myös pukeutumisessa ja vaikka musiikissa. Tyttö 9.lk Monikulttuurisuus

Lisätiedot

Mediametkaa! Mediakasvattajan käsikirja kaikilla mausteilla. Hanna Niinistö (toim.) Anu Ruhala (toim.) Annika Henriksson Leena Pentikäinen

Mediametkaa! Mediakasvattajan käsikirja kaikilla mausteilla. Hanna Niinistö (toim.) Anu Ruhala (toim.) Annika Henriksson Leena Pentikäinen 1 Hanna Niinistö (toim.) Anu Ruhala (toim.) Annika Henriksson Leena Pentikäinen Mediametkaa! Mediakasvattajan käsikirja kaikilla mausteilla Mediakasvatuskeskus Metka ry Mediamuffinssi-hanke BTJ Kirjastopalvelu

Lisätiedot

Kun tiedostaminen ja oivallus kohtaavat

Kun tiedostaminen ja oivallus kohtaavat Kun tiedostaminen ja oivallus kohtaavat - TYÖKIRJA PK-YRITYKSEN HILJAISEN TIEDON JAKAMISEKSI Katri Helin Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Hyvinvointia Nääs-hanke Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Kun tiedostaminen

Lisätiedot

Kun kulttuurit tulevat tiskille

Kun kulttuurit tulevat tiskille OPAS 4 2013 eila isotalus Kun kulttuurit tulevat tiskille Opas kulttuurienväliseen osaamiseen asiakaspalvelussa Opas kulttuurienväliseen osaamiseen asiakaspalvelussa Sisältö Miksi puhua kulttuurista?...

Lisätiedot

Alkoholi jokaisen oma asia? Tehtäviä ja näkökulmia nuorten alkoholikasvatukseen

Alkoholi jokaisen oma asia? Tehtäviä ja näkökulmia nuorten alkoholikasvatukseen Alkoholi jokaisen oma asia? Tehtäviä ja näkökulmia nuorten alkoholikasvatukseen Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja turvalliseen

Lisätiedot

RAKENTAA YSTÄVYYTTÄ YLI RAJOJEN

RAKENTAA YSTÄVYYTTÄ YLI RAJOJEN RAKENTAA YSTÄVYYTTÄ YLI RAJOJEN Partiolaisten ja seurakuntien yhteistyö Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Jenna Lahdelma Opinnäytetyö Diakonia-ammatti-korkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, Diakonisen

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS 2. Valehtelisin, jos väittäisin SYRJINTÄ JA SYRJIMÄTTÖMYYS SUOMESSA

YHDENVERTAISUUS 2. Valehtelisin, jos väittäisin SYRJINTÄ JA SYRJIMÄTTÖMYYS SUOMESSA YHDENVERTAISUUS 2 Valehtelisin, jos väittäisin SYRJINTÄ JA SYRJIMÄTTÖMYYS SUOMESSA Valehtelisin, jos väittäisin SYRJINTÄ JA SYRJIMÄTTÖMYYS SUOMESSA SISÄMINISTERIÖ KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä 7.4.2014

Lisätiedot

Päihteiden käytön ehkäisyn toimintamateriaali AITOUS HUOLI TERVEYS KIPU EN KÄYTÄ. Suomen Punainen Risti Päihdetyö 2013

Päihteiden käytön ehkäisyn toimintamateriaali AITOUS HUOLI TERVEYS KIPU EN KÄYTÄ. Suomen Punainen Risti Päihdetyö 2013 RIIPPUVUUS ELÄMÄ HUOLI AITOUS KIPU TERVEYS EN KÄYTÄ Päihteiden käytön ehkäisyn toimintamateriaali Suomen Punainen Risti Päihdetyö 2013 Suomen Punainen Risti Päihdetyö 2013, sivu 1 Suomen Punaisen Ristin

Lisätiedot

Ei nettikiusaamiselle! Opetusmateriaali 4. 6.-luokille

Ei nettikiusaamiselle! Opetusmateriaali 4. 6.-luokille Ei nettikiusaamiselle! Opetusmateriaali 4. 6.-luokille Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. MLL:n

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurikasvatuksen menetelmäopas monikulttuuriseen nuorisotoimintaan

Taide- ja kulttuurikasvatuksen menetelmäopas monikulttuuriseen nuorisotoimintaan Taide- ja kulttuurikasvatuksen menetelmäopas monikulttuuriseen nuorisotoimintaan 1 Oppaasta Luovuutta! Taide- ja kulttuurikasvatuksen menetelmäopas monikulttuuriseen nuorisotoimintaan on kokoelma taide-

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI PEHTOORIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

PÄIVÄKOTI PEHTOORIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PÄIVÄKOTI PEHTOORIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Sisältö Alkusanat s. 3 Johdanto s. 4 Päiväkoti Pehtoorin ja lasten vanhempien yhteiset arvot s. 5 Toiminta-ajatuksemme s. 5 Yhteistyö s. 6 Arki Pehtoorissa

Lisätiedot

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen

Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille. Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Iloa isovanhemmuuteen Työkirja isovanhemmille ja vanhemmille Leena Tiilikka Anna Suutarla Marjo Kankkonen Tämä työkirja on osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tukea vanhemmille -aineistoa. Työkirjan on

Lisätiedot

Sinulla on oikeus - vaadi sen toteuttamista! eli mihin valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 velvoittaa

Sinulla on oikeus - vaadi sen toteuttamista! eli mihin valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 velvoittaa Sinulla on oikeus - vaadi sen toteuttamista! eli mihin valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 velvoittaa Sisältö Sinulla on oikeus - vaadi sen toteuttamista! - eli mihin

Lisätiedot

ENO - Ennakoiva ohjaus työelämässä TYÖELÄMÄN SOSIAALISET JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

ENO - Ennakoiva ohjaus työelämässä TYÖELÄMÄN SOSIAALISET JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT ENO - Ennakoiva ohjaus työelämässä OHDANTO ENO - Ennakoiva ohjaus työelämässä on Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävään kuuluva valtakunnallinen verkostohanke, jonka kumppaneina toimivat 15 aikuiskoulutuskeskusta

Lisätiedot

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt Suomen kunnissa

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt Suomen kunnissa Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt Suomen kunnissa Keinoja ja ideoita yhdenvertaisuuden tueksi Jukka Lehtonen Tutkimukset ja selvitykset 8/06 SEKSUAALI- JA SUKUPUOLIVÄHEMMISTÖT SUOMEN KUNNISSA Keinoja

Lisätiedot

Yhteistyö on voimaa! Yhteistyö on voimaa. Sisällys. Sivu 1/30 Virikemateriaalia lastenkirjaan Yhteistyö on voimaa!

Yhteistyö on voimaa! Yhteistyö on voimaa. Sisällys. Sivu 1/30 Virikemateriaalia lastenkirjaan Yhteistyö on voimaa! Sivu 1/30 Virikemateriaalia lastenkirjaan Yhteistyö on voimaa! Yhteistyö on voimaa! Sisällys 2 Esipuhe 3 Kirja minusta! 9 Hengittäminen vahvistaa! 11 Näytä minulle, miten sinä voit! 13 Roolileikkiä eläinhahmoilla

Lisätiedot

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN

EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN EDUNVALVOJA SE ON MINUA VARTEN Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Toimittaneet Milja Laakso, Paula Marjomaa ja Kaisi Peltoniemi EDUNVALVOJA SE ON MINUA

Lisätiedot