Keitä he olivat? Suomen sudenkorentolajien nimenantajat ja nimiin ikuistetut henkilöt

Transkriptio

1 18 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ Keitä he olivat? Suomen sudenkorentolajien nimenantajat ja nimiin ikuistetut henkilöt Matti Hämäläinen Johdanto Nimenantaja ja julkaisuvuosi eivät ole tieteellisen nimen virallinen osa. Kuitenkin sekä eläin- että kasvitieteellisessä kirjallisuudessa ne on ollut tapana esittää. Auktorinimi esitetään toisinaan jopa puhtaasti ekologisten tai muiden ei-taksonomisten julkaisujen otsikoissakin. Esimerkiksi nimi Drosophila melanogaster Meigen löytyy useiden banaanikärpäsiä koskevien tutkimusten otsikoista, joskus jopa vuosiluvun 1830 kera. Suomalaisissa hyönteiskirjoissa, lähinnä suurelle yleisölle tarkoitettuja kirjoja lukuun ottamatta, auktorinimet ovat säilyneet tieteellisten nimien liitteenä näihin päiviin saakka. (Tosin aiemmin auktorinimet esitettiin yleensä lyhenteinä.) Mutta nyt tämä käytäntö on jo alkanut murentua, odotetusti alkaen päiväperhoskirjoista. Nimenantajat puuttuvat jo eräistä 10 viime vuoden aikana ilmestyneistä perusteellisista päiväperhosoppaista, kuten kirjoista Päiväperhoset: Suomi - Pohjola - Baltia (2006) ja Suomen ja Euroopan päiväperhoset (2012). Suomalaisissa lintuoppaissa nimenantajia ei liene mainittu Kalevi Raitasuon vuonna 1948 ilmestyneen Käytännön lintuoppaan jälkeen. Onneksi sentään Wi- kipedian eri lintulajeja koskevilta sivuilta löytyvät myös nimenantaja ja vuosi. Aiemmin kun eläintaksonomeja oli vain pieni määrä, auktorien nimet lyhennettiin lähes poikkeuksetta. Linnaeuksesta (von Linné) käytettiin lyhennettä L. ja Fabriciuksesta F. Hyönteistieteessä auktorien nimilyhenteistä luovuttiin yleisesti noin 40 vuotta sitten ja ryhdyttiin esittämään koko nimi ja yleensä myös vuosiluku. Onneksi näin, koska monet lyhenteet olivat käsittämättömiä ja vain kyseisen eläinryhmän erikoisasiantuntijoiden ymmärtämiä. Tällaisia vaikeita lyhenteitä ovat esimerkiksi Bh., Cl., F.R., S.V. Näinä hakukoneiden aikoina kaikki henkilönnimistä ja julkaisusarjoista ennen yleisesti käytetyt lyhenteet ovat todella harmillisia. Uusimmissa suomalaisissa sudenkorentokirjoissa ja myös Suomen sudenkorentoseuran kotisivuilla nimenantajat ja vuodet on esitetty. Jos niitä ei käytetä, katoaa samalla osa hyönteistieteen historiaa. Jollei vuosilukua olisi näkyvissä, kuka kiinnittäisi erityistä huomiota vaikkapa nimeen Somatochlora borisi noin 130:n Euroopassa tavattavan korentolajin luettelossa? Mutta kun nimeen on lisätty Marinov, 2001, lukijan kiinnostus herää. Miten on voitu löytää uusi sudenkorentolaji Euroopasta näin äskettäin ja miksi nimenantaja valitsi lajinimeksi juuri tuon nimen? Milen Marinov nimesi Bulgariassa vuonna 1999 löytämänsä uuden kiiltokorentolajin 12. maaliskuuta 1996 syntyneen poikansa Boris Milenov Marinovin mukaan. Hän on nuorin Euroopan korentonimiin ikuistettu henkilö. Muun maailman lajistosta löytyy useita paljon nuorempiakin, sillä omien lasten tai lastenlasten muistaminen tieteellisissä nimissä ei ole harvinaista. Henkilöiden nimien mukaan annetut hyönteisnimet (eponyymit) ovat hyvin yleisiä. Vuosina tieteelle uutena kuvatuista noin 8400 sudenkorentolajista ja -alalajista (synonyymit ja homonyymit mukaan luettuna) peräti 23 % on nimetty jonkun tietyn yksittäisen henkilön mukaan. Vuosina annetuista 927 uudesta nimestä peräti 42.8 % on eponyymejä (Hämäläinen 2015). Eponyymien suhteellisen osuuden kasvu ei johdu pelkästään nykyisten odonatologien lisääntyneestä keskinäisestä kanssakäymisestä, vaan siihen vaikuttaa myös klassisten kielten taidon puute. On paljon helpompaa nimetä uusi laji henkilön tai löytöpaikan mukaan kuin keksiä osuva, jotain lajin ominaisuutta kuvaava, latinankielinen nimi. Suomessa esiintyviä tai tänne tilapäisesti vaeltaneita sudenkorentolajeja on tätä kirjoitettaessa tiedossa 62 lajia. Näistä lajeista nykyisin käytettävien tieteellisten nimien nimenantajia on yhteensä 24 henkilöä. Vain kolme näistä lajinimistä on jonkin henkilön mukaan annettuja eponyymejä. Kaikkien näiden 27 henkilön elämänvaiheita ja aikaansaannoksia esittelen lyhyesti seuraavissa luvuissa. Olen yrittänyt lisätä näihin lukuihin ennen kaikkea odonatologiaa koskevia yksityiskohtia. Henkilöesittelyjen tiedot on koottu pääasiassa alkuperäisistä, luotettaviksi arvioiduista lähteistä. Näitä ovat esimerkiksi entomologisissa julkaisusarjoissa olevat muistokirjoitukset ja muut painetut biografiat. Lähteitä on niin paljon, ettei niiden luetteleminen ole järkevää eikä tämän kaltaisessa kirjoituksessa edes tarpeellista. Yksi käytetty lähde on kuitenkin syytä mainita erikseen, nimittäin Heinrich Fliednerin Euroopan sudenkorentojen nimenantajista kirjoittama saksankielinen julkaisu (Fliedner 1998). Se ilmestyi liitteeksi hänen aiemmalle Euroopan sudenkorentojen tieteellisten nimien etymologiaa koskevalle julkaisulleen (Fliedner 1997). Myöskään henkilöesittelyissä mainittuja vanhoja julkaisuja ei ole lueteltu kirjallisuusluettelossa. Tarvittaessa useimmat niistä löytyvät melko helposti googlaamalla. Henkilöesittelyt on järjestetty sukunimen mukaan aakkosjärjestykseen. Muutamien kohdalla ongelmana ei ole saatavan tiedon niukkuus, vaan se, miten esitellä muutamalla sadalla sanalla ihminen, josta on kirjoitettu satojen tai jopa tuhansien sivujen verran tekstiä. Toiveeni tietysti on, että nämä henkilöesittelyt ja niissä olevat sudenkorentojen tieteellistä nimistöä koskevat yksityiskohdat kiinnostaisivat edes osaa Crenata-lehden lukijoista. Lehden päätoimittajan pyynnöstä tästä artikkelista on tullut riittävän pitkä. Kuten sivuilla esitetään, olisi siihen voitu vielä loogisesti lisätä 7 henkilöesittelyä, mutta tilanpuutteen vuoksi näin ei ole tehty. Kuvituksena käytetään korentoja esittävien luontokuvien sijasta vanhoista kirjoista tai muista julkaisuista kopioituja piirroksia. Somatochlora alpestris -lajia esittävää piirrosta ei ole aiemmin julkaistu. Pyrrhosoma nymphula (Sulzer, 1776); koiras. Teoksesta Charpentier (1840), jossa nimellä Agrion minium. Nimenantajat Friedrich Brauer ( ) Friedrich Moritz Brauer ( ) Friedrich Brauer syntyi varakkaan kirjakauppiaan poikana Wienissä, jossa perheellä oli kaksi asuntoa, varsinainen asunto puolustusmuurien ympäröimässä vanhassakaupungissa ja kesäasunto lyhyen matkan päässä Mariahilfissä. Talon laajassa puutarhassa vasta nelivuotias pikkupoika alkoi kerätä hyönteisiä ja havainnoida niiden elämää. Pantuaan sadevesitynnyristä löytämiään veden pinnalla kiemurtelevia toukkia harsolla peitettyyn purkkiin hän löysi aamulla sieltä hyttysiä ja oppi samalla tuntemaan muodonvaihdoksen ihmeen. Kuusivuotiaana hän aloitti oman hyönteiskokoelman laatimisen. Neljätoistavuotiaana hän sai haltuunsa kokoelman trooppisia hyönteisiä, joita hän alkoi määrittää Wienin luonnonhistoriallisen museon kokoelmiin vertaamalla. Euroopan hulluna vuotena 1848 Brauerin ikätoverit nousivat barrikadeille, mutta hän keskittyi hyönteisten keräämiseen ja alkoi yhden ikätoverinsa kanssa luonnostella Euroopan sudenkorentoja koskevaa kirja-aietta, samantyyppistä kuin heidän esikuvansa Charpentierin (1840) Libellulinae Europaeae -teos

2 20 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ (ks. s. 21 ). Tämä aie ei tosin koskaan toteutunut, mutta Brauerin ensimmäinen hyönteistieteellinen julkaisu, Itävallan Chrysopasuvun harsokorentojen 12-sivuinen revisio ilmestyi 1850, tekijän ollessa 18-vuotias lukiolainen. Samana vuonna häneltä ilmestyi myös viisi muuta lyhyttä hyönteisiä koskevaa artikkelia; yksi niistä käsitteli Wienin ympäristön sudenkorentolajistoa. Vuonna 1853 Brauer aloitti lääketieteen opinnot, ei tosin aikoakseen toimia lääkärinä, vaan pätevöityäkseen eläintieteilijäksi. Vuonna 1861 hänet palkattiin Wienin luonnonhistorialliseen museoon, aluksi nilviäiskokoelmien hoitajaksi. Vuonna 1874 hän sai professorin arvon, 1876 hänet nimitettiin museon hyönteiskokoelmien kustokseksi ja 1898 hänestä tuli museon johtaja, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Vuodesta 1884 alkaen hän toimi myös Wienin yliopiston professorina. Brauerin laaja tieteellinen tuotanto käsitteli pääasiassa verkkosiipisten, sudenkorentojen ja kaksisiipisten taksonomiaa ja systematiikkaa. Hän oli ensimmäisiä tutkijoita, jotka sovelsivat evoluutioteorian perusteita hyönteisten luokittelussa. Kaksisiipisistä hänen kiinnostuksensa kohteena olivat erityisesti kiiliäiset (Oestridae) ja niiden elintavat. Brauer nimesi 23 uutta sudenkorentosukua (mm. Crocothemis ja Trithemis) ja kuvasi yli 100 uutta sudenkorentolajia, useimmat niistä Kaakkois- Aasiasta ja Australasiasta. Lajeista vain yksi esiintyy Euroopassa Sympecma paedisca. Hänen mukaansa on nimetty 6 sudenkorentolajia, joista kolme on valideja lajeja. Sympecma paedisca (Brauer, 1877) Carl Hermann Conrad Burmeister ( ) Hermann Burmeister syntyi tullivirkailijan esikoispoikana Stralsundissa, joka silloin kuului Ruotsin Pommeriin. Jo kouluaikana Burmeister kiinnostui hyönteisistä opettajiensa ja samassa kaupungissa asuneen entomologin, senaattori David Heinrich Schneiderin, kannustamana. Hän ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä ja luonnontieteitä aluksi Greifswaldin ja myöhemmin Hallen yliopistoissa ja valmistui sekä lääketieteen että filosofian tohtoriksi Pian tämän jälkeen Burmeister alkoi valmistella laajaa Handbuch der Entomologie -kirjasarjaansa, joka ilmestyi useina osina vuosina Kirjan ensimmäinen, 1832 ilmestynyt noin 700 sivun mittainen nide oli erinomainen yleisentomologian oppikirja, muut osat käsittelivät yksityiskohtaisemmin nivelkärsäisiä, suorasiipisiä, eri Neuroptera -ryhmiä ja lehtisarvisiin kuuluvia kovakuoriaisia. Vuonna 1839 ilmestyneessä Neuroptera -osassa Burmeister esittelee 58 sivulla yhteensä 168 sudenkorentolajia, joista noin 100 kuvataan uusina lajeina. Uusien lajien joukossa ovat myös nykyiset Leucorrhinia albifrons ja Anax ephippiger. Lajinkuvaukset ovat vielä hyvin lyhyet, vain muutaman rivin mittaiset. Hän nimesi myös muutamia uusia sukuja, näiden mukana Sympecma, Platycnemis ja Epitheca. Kaikki nämä kolme sukunimeä oli varustettu auktorilyhenteellä Charp. (ks. Charpentier-luku). Myöhemmin Burmeister ei julkaissut sudenkorennoista mitään. Burmeister toimi oppikoulun opettajana Berliinissä ja dosenttina vuodesta 1834 alkaen. Vuonna 1837 hänet nimitettiin Hallen yliopiston eläintieteen professoriksi. Professorikaudellaan hän teki kaksi pitkää tutkimusmatkaa Etelä-Amerikkaan. Vuosina hän oli Brasiliassa ja pääosin Argentiinassa. Matkoillaan hän keräsi suuret eläintieteelliset kokoelmat. Erottuaan professorin virastaan ja samalla myös vaimostaan 1861 hän muutti loppuiäkseen Argentiinaan. Seuraavana vuonna hänestä tuli Buenos Airesissa olevan luonnonhistoriallisen museon johtaja. Uudessa kotimaassaan lahjakas ja energinen Burmeister ei ollut pelkästään ansiokas ja tuottelias luonnontutkija, vaan hänestä tuli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja maan koululaitoksen ja korkeamman opetuksen kehittäjä. Työskennellessään museossa 8. helmikuuta vuotias vanhus putosi tikapuilta lasivitriinin päälle, loukkasi pahoin päänsä ja menetti paljon verta. Tämä tapaturma aiheutti hänen kuolemansa vajaat kolme kuukautta myöhemmin. Burmeisterille järjestettiin valtiolliset hautajaiset, ja Argentiinan presidentti Carlos Pellegrini ministereineen saattoi hänen arkkuaan. Myöhemmin (1900) hänelle pystytettiin korkealla alustalla oleva marmoripatsas Buenos Airesiin. Hänen mukaansa on nimetty yli 50 eläinlajia ja -sukua, niiden joukossa myös yksi sudenkorentolaji. Burmeisterin hyvin laaja kirjallinen tuotanto käsitti useita eri eläinryhmiä ja myös fossiileja koskevia tutkimuksia. Hän julkaisi myös useita oppi- ja matkakirjoja. Hänen julkaisuissaan oli runsaasti hänen itsensä piirtämiä kuvatauluja. Anax ephippiger (Burmeister, 1839), Leucorrhinia albifrons (Burmeister, 1839) Toussaint de Charpentier ( ). Toussaint de Charpentier ( ) Ranskan Normandiasta kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen Saksaan muuttaneen hugenottisuvun jälkeläinen Toussaint de Charpentier syntyi Freibergissä Saksissa. Hänen isänsä oli geologi ja korkea kaivosteollisuutta valvova virkamies. Charpentier seurasi isänsä jalanjälkiä ja opiskeli geologiaa aluksi Freibergin vuoriakatemiassa ja sitten Leipzigin yliopistossa. Hän toimi uransa aikana muun muassa Sleesiassa kaivosteollisuuden tarkastuksen johdossa. Entomologia oli hänen tärkein harrastuksensa, ja hän ansioitui etenkin Euroopan sudenkorentojen ja suorasiipisten tutkijana. Hänen merkittävimmät julkaisunsa olivat Coenagrion armatum (Charpentier, 1840); koiras. Teoksesta Charpentier (1840), jossa nimellä Agrion armatum. kaksi latinankielistä teosta. Ensimmäisessä teoksessa Horae entomologicae (1825) esitellään mm. 40 Euroopassa tavattavaa sudenkorentolajia ja kuvattiin ensimmäisen kerran tytönkorentolajien perälisäkkeiden eroavaisuuksia. Toisessa, edellistä paljon laajemmassa teoksessa Libellulinae Europaeae descriptae ac depictae (1840) esitellään 60 sudenkorentolajia. Kirjassa on 46 hienoa tekijän itse kuvittamaa värikuvataulua. Näissä kahdessa julkaisussa Charpentier nimesi yli 40 tieteelle uutta sudenkorentolajia Euroopan eri osista, mutta suuri osa nimistä on päätynyt synonyymeiksi. Charpentier aloitti myös koko maailman suorasiipislajistoa käsittelevän, erillisinä vihkoina ilmestyneen teossarjan Orthoptera descripta et depicta julkaisemisen. Se jäi kuitenkin keskeneräiseksi, sarjassa ilmestyi vain 10 vihkoa ( ). Niissä oli yhteensä 60 värikuvataulua. Charpentier on nimennyt 12 Suomessa tavattavaa sudenkorentolajia ja neljä sukua: Erythromma, Pyrrhosoma, Enallagma ja Ischnura. Itse asiassa myös suvut Sympecma, Platycnemis ja Epitheca ovat alun perin Charpentierin alasukuina määrittämiä ja nimeämiä. Charpentier oli antanut korentomonografiansa käsikirjoituksen Burmeisterin käyttöön jo pari vuotta ennen kuin teos ilmestyi. Vaikka Burmeister lisäsikin kunkin sukunimen perään lyhenteen Charp., tuli Burmeisterista nimistösääntöjen mukaan näiden sukujen auktori, koska hänen julkaisunsa ilmestyi ensin. Charpentier (1840) tosin antoi uudelle keijukorentosuvulleen nimen Sympycna. Valitettavasti nimi oli käsikirjoituksessa epäselvästi kirjoitettu, ja Burmeister kirjoitti sen muodossa Sympecma. Sympycna tarkoittaa tiiviisti yhteenpuristetut, mikä kuvaa osuvasti lepäävien korentojen siipien asentoa. Charpentier oli siis havainnoinut lajin käyttäytymistä luonnossa. Kerrottakoon tässä yhteydessä, että Nehalennia speciosa ja Coenagrion armatum, samoin kuin muualla Euroopassa esiintyvät lajit Coenagrion mercuriale (Charpentier, 1840) ja Coenagrion ornatum (Selys, 1850), olivat saksalaisen, Lünebergista kotoisin olleen hyönteiskeräilijän Johann Franz Christian Heyerin ( ) löytämiä ja hänen itsensä tieteelle uusiksi lajeiksi toteamia. Heyer kuitenkin lähetti nämä lajit Charpentierille kuvattaviksi. Heyer pahoitti mielensä kun Charpentier antoi kääpiötytönkorennolle nimeksi Agrion speciosa hänen ehdottamansa Agrion mollis -nimen sijasta. Heyer oli löytänyt tämän lajin ensimmäisen yksilön Lüneber- Nehalennia speciosa (Charpentier, 1840); koiras. Teoksesta Charpentier (1840), jossa nimellä Agrion speciosum.

3 22 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ Epitheca bimaculata (Charpentier, 1825); naaras. Teoksesta Charpentier (1840), jossa nimellä Libellula bimaculata. gin seudulta 1. syyskuuta Charpentier ei myöskään pitänyt Heyerin Agrion ornatumia uutena lajina. Myöhemmin Selys Longchamps (1850) kuvasi sen samaa lajinimeä käyttäen. Charpentierin mukaan on nimetty kaksi eurooppalaista sudenkorentolajia, joista toisen nimi on synonyymi. Toinen lajeista tunnetaan nykyisin alalajina Cordulegaster insignis charpentieri Kolenati, Lestes virens (Charpentier, 1825); Coenagrion armatum (Charpentier, 1840); Coenagrion hastulatum (Charpentier, 1825); Coenagrion lunulatum (Charpentier, 1840); Nehalennia speciosa (Charpentier, 1840); Enallagma cyathigerum (Charpentier, 1840); Ischnura pumilio (Charpentier, 1825); Gomphus flavipes (Charpentier, 1825); Epitheca bimaculata (Charpentier, 1825); Sympetrum striolatum (Charpentier, 1840); Leucorrhinia caudalis (Charpentier, 1840); Leucorrhinia pectoralis (Charpentier, 1825) Edward Donovan ( ) Donovanin perhetaustasta ja nuoruusvuosista tiedetään hyvin vähän, eikä hänestä ole yhtään muotokuvaa. Hänen väitetään syntyneen Irlannissa, mutta Donovan kuitenkin vietti suurimman osan elämästään Lontoossa. Hän oli ilmeisen varakas mies, joka pystyi käyttämään aikansa kirjoittamiseen, piirtämiseen ja luonnonhisto- riallisten kokoelmien keräämiseen. Vuosina hän retkeili ahkerasti Englannin maaseudulla ja Walesissa kokoelmiaan kartuttamassa. Hän perusti (1807) yksityisen museon, The London Museum and Institute of Natural History, jonka luonnonhistorialliset kokoelmat olivat aikanaan laajimpia alallaan. Donovan oli taitava piirtäjä, lahjakas miniatyyrimaalari ja tuottelias luonnonhistoriallisten kirjojen kirjoittaja. Hän julkaisi useita kirjoja Britannian linnuista, hyönteisistä, kaloista, kotiloista, kasveista ja Walesin luonnosta. Tunnetuin näistä teoksista on 16-osainen ilmestynyt The natural history of British insects. Tämän kirjasarjan 12. osassa ilmestyi myös purokorennon (Cordulegaster boltonii) lajinkuvaus kuvatauluineen. Donovanin hienoimmat teokset ovat kuitenkin kolme Cordulegaster boltonii (Donovan, 1807); koiras. Julkaisusta Donovan (1807), jossa nimellä Libellula boltonii Bolton s Dragon-fly. Kiinan, Intian ja Australian ja sen lähisaarien hyönteisiä koskevaa kirjaa taidokkaine värikuvatauluineen. Kirjassa An epitome of the natural history of the insects of China (1798) on 50 kuvataulua, joista kahdessa esitetään yhteensä 6 lajia sudenkorentoja. Napoleonin sotien jälkeen Englantia koetellut taloudellinen taantuma köyhdytti myös Donovania. Hän joutui myymään museonsa kokoelmat vuonna Hän jatkoi kirjallista työtään, mutta hänen taloudellinen ahdinkonsa paheni entisestään. Vuonna 1833 Donovan suunnitteli vievänsä kirjojensa kustantajat ja kirjakauppiaat oikeuteen väittäen, että he olivat laittomasti vieneet häneltä yhteensä punnan (valtava rahamäärä tuohon aikaan) edestä saamisia. Tämä aie kuitenkin raukesi ja muutamaa vuotta myöhemmin Donovan kuoli täysin varattomana, hänen suuren perheensä jäädessä kurjuuteen. Nykyään Donovanin kirjoja myydään antikvariaateissa ja kirjahuutokaupoissa useiden tuhansien eurojen kappalehintaan. W.E. Leach (1815) nimesi uuden Englannista löydetyn sudenkorentolajin Libellula donovani hänen mukaansa. Nimi on kuitenkin Orthetrum coerulescens -nimen synonyymi. Cordulegaster boltonii (Donovan, 1807) Alexander Eduard Friedrich Eversmann ( ) Eduard Eversmann syntyi Wehringshausenin kylässä Westfalenissa, nykyisessä Saksassa. Hän opiskeli Marburgin ja Berliinin yliopistoissa ja sai filosofian tohtorin arvon 20-vuotiaana Kaksi vuotta myöhemmin hän suoritti lääketieteen tohtorin tutkinnon Dorpatin (Tarton) yliopistossa. Samana vuonna 1816 hän muutti Venäjälle Zlatoustin kaupunkiin Uralin reunamille, jossa hänen isänsä toimi asetehtaan johtajana. Isä palasi Berliiniin 1819, mutta Eduard Eversmann jäi Venäjälle loppuelämäkseen. Hän meni naimisiin varakkaan aatelisen tataarinaisen kanssa. Vuonna 1820 hän muutti Orenburgiin, jossa hän toimi lääkärinä 7 vuoden ajan. Hän Aeshna viridis Eversmann, 1836; naaras. Julkaisusta Eversmann (1836), jossa nimellä Aeshna viridis. tosin harjoitti lääkärintointaan yleensä vain talviaikana, kesät hän vietti maatilallaan tai tutkimusmatkoilla hyönteisiä keräämässä. Vuonna 1827 hänet kutsuttiin luonnonhistorian professoriksi Kazanin yliopistoon, missä toimessa hän jatkoi kuolemaansa saakka. Venäjällä hänet tunnettiin nimellä Eduard Aleksandrovič Eversmann. Lokakuussa 1820 hän lähti tutkimusmatkalle Keski-Aasiaan tarkoituksenaan jatkaa ainakin Kašgariin asti Kiinassa. Vietettyään kolme kuukautta Buharassa hän sai yllättäen tietää, että hänet oli tarkoitus salamurhata matkalla Buharasta itään. Tästä syystä hän päätti palata mahdollisimman pian takaisin kotiinsa Orenburgiin. Muutamaa vuotta myöhemmin hän osallistui sotilasretkikunnan tekemälle matkalle Hivaan (Xiva, nykyisessä Uzbekistanissa). Myöhemmin hän tutkimusmatkansa suuntautuivat etupäässä Volgan ja Uralin väliselle alueelle, mutta myös Kaukasiaan. Matkoillaan Eversmann keräsi suuret määrät hyönteisiä ja muita eläimiä sekä kasveja. Hän julkaisi useita tutkimuksia etenkin Volgan ja Uralin alueiden faunasta ja floorasta. Hänen merkittävimpiä julkaisujaan on yli 600-sivuinen Fauna lepidopterologica Volgo-Uralensis (1844). Kolmessa eri julkaisussa hän kuvasi yhteensä 13 uutta sudenkorentolajia. Näistä vain Lestes macrostigma ja Aeshna viridis ovat valideja lajeja, ensimmäinen Orenburgin ja toinen Kazanin seudulta kerätty. Aeshna viridis Eversmann, 1836 Johann Christian Fabricius ( ) Fabricius syntyi Tønderissa Tanskassa lääkäriperheeseen. Hänen ja hänen veljensä tiedetään olevan Tanskan ensimmäiset isorokkorotuksen saaneet lapset. Hän opiskeli luonnontieteitä aluksi Kööpenhaminassa, sitten suuresti ihailemansa Carl von Linnén oppilaana Upsalassa ja myöhemmin Leipzigissa. Vuonna 1768 hänet nimitettiin kööpenhaminalaisen Charlottenburg Instituutin taloustieteen, luonnonhistorian ja kameraalitieteiden professoriksi ja 1775 saman alan professoriksi Kielin yliopistoon. Fabricius ei ollut tyytyväinen asemaansa Kielissä, ja vuonna 1789 hän halusi erota virastaan. Hän oli jo pakannut tavaransa Lontooseen muuttoa varten, mutta hänen oppilaansa saivat suostuteltua hänet jäämään Kieliin. Tosin kerrotaan, ettei hän kuitenkaan suostunut koskaan purkamaan pakkaamiaan matkatavaroita. Professorikautenaan Kielissä hän luennoi

4 24 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ talvikuukausina ja oleskeli muina aikoina säännöllisesti useissa Keski-Euroopan maissa eri tutkijoiden hyönteiskokoelmiin perehtymässä. Itse hän ei hyönteisiä juurikaan kerännyt. Fabricius julkaisi kymmenkunta koko maailman hyönteislajistoa koskevaa tärkeää pioneeriteosta; ensimmäinen niistä oli Systema entomologiae (1775). Fabricius kuvasi yhteensä lähes uutta hyönteislajia, yli kolme kertaa enemmän kuin Carl von Linné. Sudenkorentoja niistä oli 46 lajia, nimistä tosin lähes puolet nykyisin synonyymeiksi päätyneitä. Hänen lajeistaan vain yksi esiintyy Suomessa. Lisäksi Fabricius nimesi suvut Aeshna ja Agrion, ensimmäiset Libellulan jälkeen sudenkorennoille annetut sukunimet. Agrion-sukunimeä ei enää yleensä käytetä, koska tämä sekä tytönkorennoista (Coenagrion) että neidonkorennoista (Calopteryx) käytetty nimi on aiheuttanut runsaasti sekaannusta. Teoksessaan Entomologia systematica emendata et aucta (1793) Fabricius alkoi käyttää sudenkorennoista ryhmänimeä Odonata aeimmin käyttämänsä nimen Unogata (Vnogata) sijasta. Nimi Odonata perustuu kreikankieliseen sanaan odontos, joka tarkoittaa hammasta. Fabricius ryhmitteli hyönteislahkot pääasiassa suuosien rakenteen perusteella. Orthetrum coerulescens (Fabricius, 1798) Antoine François de Fourcroy ( ) Antoine de Fourcroy syntyi Pariisissa Orléansin herttuan palveluksessa olleen vähävaraisen apteekkarin poikana. Fourcroy sai lääkärin oikeudet 1780, mutta pian hän kiinnostui kemiasta ja hänestä tuli suosittu kemian luennoitsija. Hän osallistui myös muutamien ranskalaisten kemistien suorittamaan kemiallisten yhdisteiden nimeämistyöhön. Yksi heistä oli nykyaikaisen kemian isänä pidetty Antoine-Laurent de Lavoisier ( ). Lavoisierin kohtaloksi tuli joutua giljotiiniin Ranskan suuren vallankumouksen terrorivaiheen aikana. Sen sijaan kansalliskonventin jäsenenä toiminut Fourcroy sai ansioistaan kreivin arvonimen, Comte de Fourcroy. Hän ei tosin päässyt nauttimaan siitä, koska sattui kuolemaan arvonimen myöntämispäivänä. Vuonna 1785 Fourcroy julkaisi teoksen Entomologia Parisiensis. Se oli tiivistetty yhteenveto Étienne-Louis Geoffroyn ( ) vuonna julkaisemasta Pariisin alueen hyönteisiä käsittelevästä kaksiosaisesta kirjasta. Geoffroy kuvasi kaikki lajit lyhyesti latinaksi ja yksityiskohtaisemmin ranskaksi. Hän ei kuitenkaan käyttänyt kaksiosaista tieteellistä nimistöä. Fourcroy korjasi tämän puutteen. Geoffroyn L Cecile nimellä kuvaamalle lajille Fourcroy antoi nimeksi Libellula cecilia. Fourcroy nimesi muitakin uusia lajeja, mutta osa nimistä on synonyymejä ja muutamista ei tiedetä varmuudella, mitä myöhemmin toisella nimellä nimettyä lajia ne koskivat. Ainoastaan cecilia on jäänyt voimaan kirjojokikorennon lajinimenä, tosin se on ollut yleisessä käytössä vain noin viimeisten 30 vuoden ajan. Aiemmin laji tunnettiin nimellä Ophiogomphus serpentinus (Charpentier, 1825). Ophiogomphus cecilia (Fourcroy, 1785) Hermann August Hagen ( ) Hagen syntyi Königsbergissä Preussissa tunnettuun saksalaiseen akateemiseen sukuun, jossa oli ollut sekä isän että äidin puolelta useita professoreita jo 1600-luvun alusta alkaen. Hänen isänsä oli Königsbergin yliopiston valtiotieteen professori ja hänen isoisänsä luonnonhistorian professori. Isänsä innostamana ja kannustamana Hagen kiinnostui hyönteisistä jo nuorena. Sudenkorentoja hän ryhtyi keräämään 13-vuotiaana. Vuonna 1836 hän aloitti lääketieteen opinnot Königsbergissä. Hänen väitöskirjansa (1840) oli nimeltään Synonymia Libellularum Europaearum, ilmeisesti ensimmäinen sudenkorentoja koskeva väitöskirja kautta aikojen ja ehkä ainoa sudenkorentoja koskeva väitöskirja, jolla on saatu lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvo. Teos on perusteellinen luettelo 78:sta Euroopan lajista synonyymeineen ja kirjallisuusviitteineen. Vuosina Hagen jatkoi lääkärin opintojaan Berliinissä, Wienissä ja Pariisissa. Vuodesta 1843 alkaen hän toimi yksityislääkärinä kotikaupungissaan, mutta vuosina hän työskenteli kirurgisessa sairaalassa. Hagen oli hyvin tuottelias entomologi, joka tutki ennen kaikkea sudenkorentoja, verkkosiipisiä ja vesiperhosia. Hän avusti Edmond de Selys Longchampsia Euroopan sudenkorentomonografian (1850), maailman neidonkorentomonografian (1854) ja maailman jokikorentomonografian (1857) kirjoittamisessa. Lisäksi Hagen laati runsaasti lajinkuvauksia Selysin muita korentoryhmiä koskeviin synoptisiin julkaisuihin. Hagenin tunnetuin teos on kuitenkin kaksiosainen Bibliotheca entomologica ( ), jossa luetellaan koko aiempi hyönteiskirjallisuus, yhteensä julkaisua. Entomologina ansioitunut Hagen kutsuttiin vuonna 1867 tutkijaksi Cambridgen yliopiston eläintieteelliseen museoon Yhdysvaltoihin. Hänen tehtävänään oli hyönteiskokoelmien järjestäminen. Vuonna 1870 hänestä tuli Cambridgen yliopiston entomologian professori, ensimmäinen alan professori koko maanosassa. Vähitellen hänestä tuli uuden kotimaansa tunnetuin entomologi. Hagen teki myös muutamia tutkimusmatkoja eri puolille Yhdysvaltoja. Vuonna 1882 hän matkusti kauas länteen ja vieraili Kaliforniassa, Oregonissa, Washingtonissa ja Montanassa. Näiltä alueilta oli aiemmin kerätty vain vähän hyönteisiä. Hagen halvaantui 1890 ja menetti vähän myöhemmin liikuntakykynsä. Kolme viimeistä elinvuottaan hän joutui viettämään pyörätuolissa ja vuoteessa. Kaikkiaan Hagen kirjoitti lähes 400 julkaisua. Uusia sudenkorentolajeja hän kuvasi yhteensä 342, joiden nimistä tosin huomattava osa on synonyymejä. Kaksi Suomen ukonkorentolajeista on hänen nimeämiään. Hagenin mukaan on nimetty yksi sudenkorentosuku, kaksi alasukua ja 8 lajia. Aeshna crenata Hagen, 1856, Aeshna serrata Hagen, 1856 Johann Wilhelm Adolf Hansemann ( ) Hansemann syntyi pappisperheeseen Finkerwerderissä Hampurin lähellä. Hän aloitti teologian opinnot Göttingenissä 1802 ja toimi kotiopettajana. Vuodesta 1814 alkaen hän avusti isäänsä papin viran hoidossa ja toimi pappina eri paikkakunnilla, ensin Diepholzissa, sitten Leesessa ja Grafschaft Hoyassa. Vuodesta 1833 alkaen hän joutui enenevässä määrin olemaan poissa työtehtävistään mielenterveysongelmien vuoksi, ja vuonna 1837 hänet vapautettiin kirkon palveluksesta. Hän vietti suuren osan loppuelämäänsä mielisairaalassa. Sudenkorennoista Hansemann julkaisi ainoastaan yhden, 1823 ilmestyneen Saksassa tavattavia Zygoptera-lajeja koskevan, tutkimuksen. Kahdeksasta esitetystä lajista kuusi kuvattiin tieteelle uusina. Näistä vain kaksi on valideja lajeja. Julkaisunsa ilmestymisen jälkeen Hansemann oli tosin jatkanut sudenkorentotutkimuksiaan, ja vuoteen 1829 mennessä hän tunsi 35 Saksassa tavattavaa Anisoptera-lajia. Näistä hän oli määrittänyt ja nimennyt myös uusia sukuja ja lajeja, mutta ne jäivät julkaisematta. Euroopan sudenkorentomonografiassaan Selys Longchamps ja Hagen (1850) luettelivat monia hänen kokoelmaetiketeissään olleita alustavia lajinimiä. Näistä ainakin Aeshna aestiva olisi nyt käytössä A. viridiksen sijasta, jos Hansemann olisi julkaissut uudeksi toteamansa ja nimeämänsä lajin ennen Eversmannia (1836). Hänellä oli myös valmiina nimi Agrion ancilla -lajille, joka nykyään tunnetaan nimellä Coenagrion armatum. Lestes sponsa (Hansemann, 1823), Erythromma najas (Hansemann, 1823) Moses Harris (1730?1788). Moses Harris oli englantilainen Crayfordissa, Lontoon lähistöllä, asunut, itseoppinut entomologi, joka oli myös taitava kuparipiirtäjä ja miniatyyrimaalari. Hänen syntyperästään ja nuoruusvaiheistaan ei Kuvataulu 23 teoksesta Harris (1780). Harris käytti näistä lajeista nimiä Libellula forcipata ja Libellula anguis. Uutena lajina esitetty L. anguis on Aeshna cyanea (Müller, 1764) -lajin synonyymi. Harris oli tulkinnut väärin Linnauksen L. forcipata -kuvauksen ja luuli kuvan naarasta [Cordulegaster boltonii (Donovan, 1807)] täksi lajiksi. tiedetä mitään. Myös hänen syntymä- ja kuolinvuotensa ilmoitetaan eri lailla eri lähteissä. Yksi syntymäpäiväarvio perustuu siihen, että eräs hänen maalauksistaan on päivätty 15. huhtikuuta 1783 ja siihen hän on itse lisännyt tiedon Aged today 53 ; se ei kuitenkaan ole täysin varma todiste, että hän olisi syntynyt juuri 15. huhtikuuta Hänen maineikas Englannin perhosia sanoin ja hienoin kuparipiirroksin kuvaava perhoskirjansa The Aurelian ilmestyi Hieman tämän jälkeen Harris julkaisi ensimmäisenä maailmassa järjestelmällisen väriympyrän julkaisussaan Natural system of colours. Moses Harris valmisti huomattavan osan Dru Druryn eksoottisia hyönteisiä käsittelevässä, vuosina ilmestyneessä kolmiosaisessa kirjassa Illustrations of natural history olevista 150:stä taidokkaasti väritetystä kuparipiirroksesta. Drury, joka kirjan lisäotsikossa itserakkaasti korosti omaa osuuttaan kuvataulujen valmistamisen valvojana, ei sanallakaan maininnut

5 26 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ Calopteryx splendens (Harris, 1780); koiras. Teoksesta Harris (1780), jossa nimellä Libellula splendens. Moses Harrisin nimeä eikä hänen merkittävää osuuttaan. Sen sijaan Drury moitti Harrisia tälle lähettämissään kirjeissä laiskaksi ja arvosteli tämän työn jälkeä. Onneksi Harris itse signeerasi osan valmistamistaan kuvatauluista, joten hänen osuudestaan jäi todiste. Vuosina Harris julkaisi itse kirjoittamansa ja kuvittamansa teoksen An exposition of English insects. Se ilmestyi viitenä erillisenä vihkona. Kukin osa sisälsi 10 kuvataulua ja niihin liittyvät yksityiskohtaiset lajinkuvaukset. Useiden uusien kaksisiipis- ja pistiäislajien lisäksi teoksessa kuvattiin yhteensä 16 sudenkorentolajia 7 kuvataulun yhteydessä. Lajeista 8 esitetään uusilla tieteellisillä nimillä varustettuina. Näistä ainoastaan yksi Libellula splendens on jäänyt voimaan, immenkorennon (Calopteryx splendens) nimenä. Tosin ilmeisesti kaksi muutakin lajinkuvausta (Libellula coluberculus ja Libellula aereus) esittivät todennäköisesti aiemmin kuvaamattomia englantilaisia lajeja (nykyiset Aeshna mixta ja Enallagma cyathigerum), mutta koska myöhemmät tutkijat eivät olleet tästä täysin varmoja, näitä nimiä ei koskaan otettu käyttöön. Moses Harrisin ehkä hienoin sudenkorentomaalaus esittää purokorentonaarasta (Cordulegaster boltonii), mutta valitettavasti hän määritti lajin väärin Linnaeuksen Libellula forcipata -lajiksi (nykyinen Onychogomphus forcipatus). Calopteryx splendens (Harris, 1780) William Forsell Kirby ( ) Yksityiskohta Pierre André Latreillen ( ) hautamuistomerkistä. William Kirby syntyi Leicesterissa, Englannissa. Hänen isänsä oli pankkiiri Samuel Kirby. William ei käynyt kouluja vaan sai yksityisopetusta ensin äidiltään ja myöhemmin myös muilta. Osa hänen lukuisista serkuistaan oli kiinnostunut luonnonhistoriasta. Tämä innostus tarttui myös nuoreen Williamiin, ja äitinsä kehotuksesta hän alkoi kerätä perhosia. Yhdeksänvuotiaana lahjakas poika kiinnostui myös mytologiasta ja vieraista kulttuureista ja alkoi kirjoittaa omia seikkailutarinoita ja runoja. Tähän häntä kannusti hänen yksityisopettajansa, joka oli 1851 kääntänyt englanniksi azerbaidžanilaisia runoja ja kertomuksia sisältävän, Saksassa 1849 julkaistun Tuhat ja yksi päivää itämailla -kirjan. Myöhemmin Kirbyn jo lapsena alkanut kiinnostus mytologiaan johti myös Kalevalan englanninkieliseen käännökseen, mutta tästä tarkemmin jäljempänä. Jo 12-vuotiaana William Kirby julkaisi keltatupsukkaan toukkia koskevan tiedonannon Entomologist s weekly intelligencer -lehdessä. 14-vuotiaana hän julkaisi muutaman sivun mittaisen luettelon Britannian päiväperhosista A list of British Rhopalocera. Siinä oli nimetty myös uusi paksupääsuku Pelion Kirby, 1858, nimi tosin on suvun Thymelicus Hübner, 1819 synonyymi. 16-vuotiaana Kirby sai apulaisen paikan ulkomaisten kirjojen kaupassa Lontoon Covent Gardenissa. Siellä hän näki ulkomaisia perhoskirjoja ja muiden maiden mytologiaa koskevia kirjoja. Tämä innosti häntä tekemään omaa kirjaa Euroopan päiväperhosista. Tämä 153-sivuinen teos A manual of European butterflies ilmestyi 1862 tekijän ollessa 18-vuotias. Tammikuussa 1867 vastikään naimisiin mennyt Kirby muutti Irlantiin, josta hän oli saanut toimen Royal Dublin Societyn museon kuraattorina. Vuosina hän toimi British Museumin eläintieteellisellä osastolla Lontoossa. Perhosten lisäksi Kirby tutki useita muitakin hyönteisryhmiä, ja hän julkaisi muun muassa luettelot maailman päiväperhoslajeista (1871, 1877), sudenkorennoista (1890) ja suorasiipisistä ( ). Hän kirjoitti myös viisiosaisen teossarjan A handbook of the Order Lepidoptera ( ) ja muita kirjoja perhosista, muurahaisista, maailman nisäkkäistä ja Englannin kasveista. Hän julkaisi myös hyönteistieteen oppikirjoja ja kehitysoppia puolustavan kirjan Evolution and natural theology (1883). Lahjakas ja monipuolinen tutkija osasi myös lukuisia kieliä. Hänen suomen kielen taitonsa riitti Kalevan kääntämiseen englanniksi alkuperäistekstistä. Hänen teoksensa Kalevala: The land of heroes ilmestyi 1907, ja siitä tuli Kirbyn ehkä tunnetuin teos, josta on otettu useita uusia painoksia, viimeisin Kirby kirjoitti myös teokset The new Arabian nights, select tales not included by Galland and Lane (1882) ja The hero of Esthonia, and other studies in the romantic literature of that country (1895). Kirby kirjoitti yli 30 julkaisua sudenkorennoista, nimesi yli 60 uutta sudenkorentosukua (mm. Coenagrion) ja kuvasi yli 140 uutta lajia. Tosin huomattava osa hänen lajinnimistään on osoittautunut synonyymeiksi. Maailman sudenkorentojen luettelossaan A synonymic catalogue of Neuroptera Odonata or dragonflies (1890) Kirby antoi isokeijukorennolle uuden nimen Lestes dryas, koska aiemmin käytössä ollut nimi Lestes nympha Selys, 1840 oli homonyymi. Vanhaan kirjallisuuteen hyvin perehtynyt Kirby teki runsaasti muitakin muutoksia aiemmin käytettyyn sudenkorentonimistöön. Tämä ärsytti suuresti useita muita sudenkorentojen tutkijoita. Luettelon saama, osin hyvin poleeminen, palaute oli varmasti epämiellyttävää Kirbylle, joka oli luonteeltaan ihmisarka, mutta samalla erityisen ystävällinen ja avulias kaikkia niitä kohtaan, jotka pyysivät häneltä apua tai neuvoja. Kirbyn mukaan on nimetty viisi sudenkorentolajia. Lestes dryas Kirby, 1890 Pierre André Latreille ( ) Latreille syntyi tuntemattomaksi jääneen naisen aviottomana lapsena Keski-Ranskassa. Hänen isänsä tiedetään olleen kenraali Jean Baptiste Joseph d Amarzit de Sahuguet, Baron d Espagnac ( ). Vaikkei arvoisa paroni virallisesti koskaan tunnustanut isyyttään, tuki hän taloudellisesti poikaansa tämän orpokodissa viettämän lapsuuden ja sittemmin opintojen aikana. Latreille opiskeli Pariisin yliopistossa ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa Limogesin katolisessa seminaarissa. Hän valmistui diakoniksi 1786 ja samoihin aikoihin ilmeisesti myös papiksi. Hän toimi muutaman vuoden papin virassa, muttei itse kertomansa mukaan koskaan harjoittanut papin tehtäviä. Ranskan vallankumouksen aikana Latreille vangittiin yli vuoden ajaksi, koska hän oli unohtanut vannoa katolisille papeille määrätyn pakollisen uskollisuusvalan määräaikaan mennessä. Onnekas sattuma pelasti hänen henkensä. Vankilan lääkäri näki hänen poimivan sellinsä lattialta pienen kovakuoriaisen [Necrobia ruficollis (Fabricius, 1775); kirjoluukuoriainen]. Latreillen kerrottua sen olevan hyvin harvinainen lääkäri antoi sen hyönteisiä harrastavalle tuttavalleen, joka tunsi Latreillen nimen hänen hyönteisjulkaisuistaan. Hyvien suhteidensa avulla tämä nuori entomologi sai pian Latreillen pois vankilasta. Latreillen vähemmän onnekkaat katoliset kohtalotoverit tapettiin muutaman viikon kuluttua. Myöhemmin Latreillesta tuli aikansa johtavin hyönteisten ja muiden niveljalkaisten tutkija ja hänen useat merkittävät julkaisunsa loivat perustan näiden eläinryhmien taksonomiselle luokittelulle. Hänet tunnetaan myös eläintieteellisten nomenklatuurisääntöjen kehittäjänä ja hän otti ensimmäisenä käyttöön sukujen tyyppilajikäsitteen. Suurista tieteellisistä ansioistaan ja muiden luonnontutkijoiden keskuudessa nauttimastaan arvostuksesta huolimatta Latreille pysyi köyhänä elämänsä loppuun asti. Hän työskenteli vuosikausia Pariisin luonnonhistoriallisessa museossa vaatimattomassa ja epävarmassa asemassa. Vasta 1830, kolme vuotta ennen kuolemaansa, hän sai nimityksen museon professoriksi. Sudenkorentoja Latreille kuvasi vain kolme lajia, kaikki Euroopasta. Hänen antamistaan nimistä vain Aeshna mixta on jäänyt käyttöön. Tosin vielä 1960-luvulle saakka purokorennosta käytettiin yleensä hänen 1805 antamaansa lajinimeä Cordulegaster annulatus, mutta koska alkuperäinen lajinimi Aeshna annulata Latreille, 1805 on eräälle toiselle lajille annetun nimen (Aeshna annulata Fabricius, 1798) homonyymi, on Latreillen nimi korvattu kaksi vuotta nuoremmalla lajinimellä boltonii. Latreillen mukaan on nimetty lähes pari sataa eliölajia, myös yksi sudenkorentolaji Libellula latreillei Selys, 1850; nimi on tosin lajin Sympetrum flaveolum (Linnaeus, 1758) synonyymi. Aeshna mixta Latreille, 1805 William Elford Leach ( ) W.E. Leach oli englantilainen eläintieteilijä, jolla oli lyhyt mutta menestyksellinen ura. Hän syntyi vauraan asianajajan poikana Plymouthissa, Devonin kreivikunnassa Lounais-Englannissa. Jo 12-vuotiaana hän alkoi kerätä näytteitä merieläimistä Devonin rannikolla. Opiskeltuaan Lontoossa ja Skotlannissa lääketiedettä Leach suoritti lääketieteen tohtorin tutkinnon Hän ei kuitenkaan opiskellut lääketiedettä lääkärin ammattia varten vaan pätevöityäkseen luonnontieteilijäksi. Päästyään tammikuus-

6 28 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ sa 1814 töihin British Museumin luonnonhistorialliseen osastoon, hänestä kehkeytyi muutamassa vuodessa aikansa johtava äyriäis- ja nilviäistutkija. Hänen tullessaan museoon eläintieteelliset kokoelmat olivat hyvin huonossa kunnossa. Leach tutki myös lintuja, nisäkkäitä ja hyönteisiä. Hänen uransa jäi kuitenkin lyhyeksi. Saatuaan hermoromahduksen ylenmääräisen työnteon vuoksi hän jätti virkansa maaliskuussa 1822 ja matkusteli eri puolilla Eurooppaa. Viimeiset vuotensa hän vietti Italiassa sisarensa kanssa. Leach kuoli koleraan Torinossa. Hänet tunnetaan myös erikoisista lajinnimeämistavoistaan. Hän nimesi lukuisia uusia äyriäislajeja John Cranchin ( ) mukaan. Cranch oli kerännyt ne Guinean lahdella Afrikassa vähän ennen kuin kuoli johonkin kuumetautiin Kongojoella jo vajaan 100 kilometrin jokimatkan jälkeen. Myös useat muut tähän tutkimusmatkaan osallistuneet kokivat pian saman kohtalon. Cranch oli alun perin ammatiltaan suutari, mutta hänestä tuli luonnontutkija. Leach nimesi 8 siira-sukua Caroline-nimisen naisen mukaan, tosin kaikki nimestä johdettuina anagrammeina. Ei tosin varmuudella tiedetä, kuka tämä nainen oli ja oliko näiden verenimijöiden nimeäminen tarkoitettu kohteliaisuudeksi vai ei. Kahdessa eri julkaisussa Leach nimesi yhteensä 8 sudenkorentosukua: Calopteryx, Agrion, Lestes, Anax, Gomphus, Cordulegaster, Cordulia ja Petalura; jälkimmäinen on australialainen suurikokoisia lajeja sisältävä suku. Anax imperator Leach, 1815 Carl von Linné ( ). Carl (Carolus) Linnaeus (aateloituna Carl von Linné) ( ) Libellula depressa Linnaeus, 1758; koiras. Teoksesta Charpentier (1840). Carl Linnaeus, nykyaikaisen kasvi- ja eläintaksonomian perustaja ja kaksiosaisten (binomisten) tieteellisten nimien isä, syntyi ruotsalaisen maalaispapin poikana Smoolannissa. Hänen isänsä oli kiinnostunut kasveista ja puutarhanhoidosta, ja tämä kiinnostus siirtyi myös pojalle. Vuonna 1727 Linnaeus kirjautui Lundin yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä ja kasvitiedettä, mutta hän siirtyi jo seuraavana vuonna opiskelemaan samoja aineita parempitasoisessa Upsalan yliopistossa. Jo toisena opiskeluvuotenaan 1729 hän julkaisi kasvien suvullista lisääntymistä koskevan tutkimuksen. Tämän ansiosta hänet kutsuttiin luennoimaan kasvitiedettä opiskelutovereilleen. Vuonna 1732 hän teki puoli vuotta kestäneen tutkimusmatkan Etelä-Lappiin, josta hän palasi Suomen kautta kotimaahansa. Lapista keräämästään aineistosta hän kuvasi myöhemmin noin 100 uutta kasvilajia. Vuonna 1735 Linnaeus matkusti Hollantiin pääasiallisena tarkoituksenaan saada lääketieteen tohtorin arvo Harderwijkin yliopistosta. Tämä yliopisto oli tunnettu pikavauhtia myöntämistään oppiarvoista. Myös Linnaeus sai tohtorin arvon muutamassa päivässä painatettuaan Ruotsissa valmiiksi kirjoittamansa malariaa koskevan väitöskirjan sekä suoritettuaan yhden suullisen kuulustelun ja yhden potilaan diagnostisoinnin. Hollannissa ollessaan Linnaeus julkaisi 1735 ensimmäisen painoksen kuuluisasta teoksestaan Systema Naturae. Tässä Leidenissa painetussa vihkosessa oli vain 12 sivua. Siinä esitettiin muun muassa suku Libellula, tosin vain muutamalla sanalla: Cauda foliosa, Alae 4 expansae. Systema Naturaen ilmestyneessä kaksiosaisessa 10. painoksessa oli yhteensä lähes 1400 sivua. Tämän 10. painoksen ensimmäistä osaa (1758) pidetään eläintaksonomian lähtökohtana. Kaikille lajeille annettiin kaksiosaiset binominimet, joista ensimmäinen on suvun ja toinen lajin nimi. Nimistösääntöjen mukaan vain tässä julkaisussa käytetyt ja sen jälkeen julkaistut tieteelliset nimet ovat käytettävissä eläintieteessä. Kasvitieteessä lähtökohtana on puolestaan 1753 ilmestynyt Species plantarum -teos, jossa oli samalla periaatteella annetut tieteelliset nimet. Linnaeus (1758) nimesi ja kuvasi lyhyesti muutamilla riveillä yhteensä 18 sudenkorentolajia, kaikki suvussa Libellula. Näistä 13 oli Ruotsissa esiintyviä ja 5 eksoottisia lajeja. (Kaikki edelliset lajit esiintyvät myös Suomessa). Myöhemmin (1763) Linnaeus kuvasi myös kaksi muuta eksoottista sudenkorentolajia. Linnaeuksen elämänvaiheet ja hänen suuret ansionsa ovat useimmille luontoharrastajille tuttuja. Tästä syystä mainittakoon tässä vain lyhyesti, että hänet nimitettiin Calopteryx virgo (Linnaeus, 1758); koiras. Teoksesta Charpentier (1840), jossa nimellä Agrion virgo. Upsalan yliopiston lääketieteen professoriksi Virka vaihtui kasvitieteen professuuriksi Vuonna 1761 hän sai aatelisarvon, ja hänen nimekseen tuli Carl von Linné. Linnaeuksen mukaan on nimetty neljä sudenkorentolajia ja yksi alalaji, joiden nimistä kaksi vanhinta ovat synonyymejä. Uusimmat eponyymilajit kuvattiin Systema Naturaen 250-vuotisjuhlavuonna (2008) Leidenissa ilmestyneessä juhlajulkaisussa. Samassa yhteydessä nimettiin myös kaksi uutta lajia Linnén vaimon Sara Elisabeth (Lisa) Moraean ( ) mukaan. Myös Linnén Sjupp-niminen lemmikkipesukarhu sai oman nimikkolajinsa, tytönkorennon Teinobasis sjupp Kalkman, Sjupp oli kruununprinssi Adolf Fredrikin 1740 antama lahja. Eräänä päivänä vuonna 1747 Sjupp karkasi Upsalan kasvitieteellisen puutarhan aidan ali ja kuoli koiran raatelemana. Myöhemmin Sjupp päätyi Linnaeuksen nimeämän lajin Ursus lotor (nykyään Procyon lotor; suomeksi supi ) tyyppiyksilöksi. Calopteryx virgo (Linnaeus, 1758), Coenagrion puella (Linnaeus, 1758), Aeshna grandis (Linnaeus, 1758), Aeshna juncea (Linnaeus, 1758), Gomphus vulgatissimus (Linnaeus, 1758), Onychogomphus forcipatus (Linnaeus, 1758), Cordulia aenea (Linnaeus, 1758), Libellula depressa Linnaeus, 1758, Libellula quadrimaculata Linnaeus, 1758, Orthetrum cancellatum (Linnaeus, 1758), Sympetrum flaveolum (Linnaeus, 1758), Sympetrum vulgatum (Linnaeus, 1758), Leucorrhinia rubicunda (Linnaeus, 1758) Otto Friedrich Müller ( ) Brachytron pratense (Müller, 1764); koiras. Teoksesta Tümpel (1901). Müller syntyi Kööpenhaminassa hovitrumpetistin poikana. Hän opiskeli ensin teologiaa ja myöhemmin lainoppia. Hän toimi useiden vuosien ajan kreivi Frederik Ludvig Schulinin ( ) yksityisopettajana Frederiksdalin linnassa Kööpenhaminan lähellä. Vuosina hän matkusteli hyvin lahjattomana pidetyn oppilaansa kanssa useissa Keski-Euroopan maissa. Müllerin läheinen suhde tähän aatelissukuun antoi hänelle mahdollisuuden ryhtyä luonnontutkijaksi. Hän tutki Frederiksdalin linnan tilusten hyönteis- ja kasvilajistoa ja julkaisi (1764) alueen hyönteislajistoa koskevan selvityksen. Hän julkaisi myös erillisen luettelon Frederiksdalin sudenkorentolajistosta (1767). Naituaan myöhemmin varakkaan kauppiaanlesken hän saattoi paremmin keskittyä tutkimuksiinsa. Vuonna 1776 hän julkaisi pääteoksensa Zoologiae Danicae prodromus, jossa käsiteltiin yli 3000 Tanskassa ja Norjassa tavattavaa eläinlajia. Müller kuvasi yhteensä 20 uutta sudenkorentolajia, joiden nimistä 15 oli synonyymejä.

7 30 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ Brachytron pratense (Müller, 1764), Aeshna cyanea (Müller, 1764), Libellula fulva Müller, 1764, Sympetrum sanguineum (Müller, 1764), Sympetrum pedemontanum (Müller in Allioni, 1766) Peter Simon Pallas ( ) Berliiniläisen kirurgian professorin poikana syntynyt Pallas opiskeli luonnonhistoriaa Hallen, Göttingenin ja Leidenin yliopistoissa ja väitteli Leidenissa tohtoriksi 19-vuotiaana (1760) suolistoloismatoja koskevalla tutkimuksellaan. Pallasin varhaiset julkaisut Miscellanea zoologica (1766) ja Spicilegia zoologica ( ) olivat tärkeitä eläinten luokittelua koskevia pioneeritöitä, joissa esitettiin eliöiden polveutuminen ensimmäisen kerran sukupuun muodossa. Vuonna 1767 Venäjän keisarinna Katariina II kutsui Pallasin Pietarin tiedeakatemian professoriksi. Vuosina hän toimi Venäjän keskiosiin, Uralille ja Siperiaan, Taka-Baikalin alueelle saakka matkanneen tieteellisen retkikunnan johtajana. Vuosina hän johti toista Etelä-Venäjää tutkinutta retkikuntaa. Tämän jälkeen hän asui Katariina II:n lahjoittamalla maatilalla Krimillä. Berliiniin hän palasi Pallas kuvasi satoja tieteelle uusia eläinja kasvilajeja; näiden joukossa oli 78 uutta lintulajia. Hänen mukaansa on nimetty Pallasovka-kaupunki Venäjällä ja katu Berliinissä. Hänen ansionsa sudenkorentojen tutkijana rajoittuvat Volgan ja Samara- joen yhtymäkohdasta löydetyn uuden Libellula pennipes -tytönkorentolajin kuvaamiseen. Kuvaus ilmestyi hänen matkakirjasarjansa ensimmäisessä osassa. Platycnemis pennipes (Pallas, 1771). Michel Edmond de Selys Longchamps ( ) Edmond de Selys Longchamps ( ). Postimerkki vuodelta Edmond de Selys Longchamps syntyi hyvin varakkaan belgialaisen aristokraattiperheen poikana. Hänen isänsä oli paroni Michel Laurent de Selys Longchamps. Edmond tosin syntyi Pariisissa, jossa hän vietti yhdeksän ensimmäistä elinvuottaan äitinsä ja tämän sukulaisten parissa. Belgiassa perheellä oli käytössään kolme linnaa (le chateau) Liègen lähistöllä. Edmond sai yksityistä kotiopetusta. Yliopistossa hän ei opiskellut muutamaa satunnaista kurssia lukuun ottamatta. Kymmenvuotiaana hän alkoi pitää päiväkirjaa ja jatkoi tätä elämänsä loppuun saakka. Päiväkirjat julkaistiin vuonna 2008 kahtena yhteensä lähes 1800 sivua käsittävänä niteenä. Luontoharrastuksensa Selys aloitti 10- vuotiaana ampumalla yhden keltasirkun 24. helmikuuta Myöhemmin toukokuussa hänen lankonsa, paroni Michel Ferdinand de Borchrgrave d Altena, toi hänelle elossa olevat [Libellula] depressa ja [Calopteryx] virgo -yksilöt, joita hän yritti ruokkia. Tästä alkoi hänen kiinnostuksensa hyönteisiin, ja hän alkoi pyydystää sudenkorentoja ja perhosia. 26. heinäkuuta 1824 hän sai ensimmäisen hyönteiskirjansa, Latreille n Histoire naturelle des crustacés et des insectes. Ensimmäiset kaksi julkaisuaan (1831) hän kirjoitti 17-vuotiaana. Ne käsittelivät Liègen seudun lintuja ja hyönteisiä. Näissä molemmissa nimettiin uusia lintu- ja sudenkorentolajeja, joiden nimet kuitenkin ovat pelkkiä synonyymejä. Uusista sudenkorentolajeista neljä oli neidonkorentoja (cyaneus, cellaris, aeneus, virescens) ja yksi oli tytönkorento (coralinus). Näiden lajien sukunimeksi oli kirjapainossa tapahtuneen virheen vuoksi tullut Agrio, oikean kirjoitusasun Agrion sijasta. Jostain syystä nämä lajinimet jäivät unohduksiin, eikä niitä ole sudenkorentokirjallisuudessa koskaan myöhemmin mainittu, vaikka itse julkaisuun on viitattu. Vähitellen Selysistä kehittyi maineikas odonatologian isäksi kutsuttu asiantuntija, joka loi perustan sudenkorentojen luokittelulle. Eri sudenkorentoryhmiä koskevissa, koko maailman lajiston kattavissa monografioissaan ja synopseissaan sekä useiden eri maiden tai alueiden (esim. Eurooppa, Vähä-Aasia, Japani, Burma, Sumatra) sudenkorentolajistoa koskevissa selvityksissään ja kymmenissä muissa julkaisuissaan hän nimesi lähes 950 uutta sudenkorentolajia ja alalajia, enemmän kuin kukaan muu. Nimistä yli 700 on edelleen käytössä lajiniminä. Hänen antamistaan sukujen nimistä yli 130 on jäänyt käyttöön. Suomessa tavattavia sukuja ovat Nehalennia (1850), Onychogomphus (1854), Ophiogomphus (1854) ja Somatochlora (1871). Euroopan sudenkorennoista Selys julkaisi kaksi monografiaa (1840 ja 1850), niistä jälkimmäisen yhdessä H.A. Hagenin kanssa. Hänen suuri ja tieteellisesti arvokas, yli 1500 lajia käsittävä sudenkorentokokoelmansa on Brysselin luonnonhistoriallisessa museossa. Selys julkaisi useita tutkimuksia myös muista hyönteisryhmistä, kuten suorasiipisistä ja perhosista. Hänellä on myös lintuja ja nisäkkäitä koskevia julkaisuja, joissa on kuvattu myös muutamia uusia valideja lajeja ja alalajeja. Selys toimi myös politiikassa, vuodesta 1841 alkaen ensin kunta- ja sitten maakuntatasolla. Vuonna 1855 hänestä tuli Belgian senaatin jäsen, ja hän toimi senaattorina toukokuuhun 1900 asti. Senaatin puheenjohtajana hän toimi Selys oli liberaalipuolueen jäsen ja tasavallan kannattaja. Paronin arvonimeään hän ei nuoruusvuosiensa jälkeen suostunut käyttämään. Tämän seikan hän mainitsi jopa avioehdossaan, kun hän 1838 meni naimisiin Sophia d Omalius d Halloyn, tunnetun belgialaisen geologin 19-vuotiaan tyttären kanssa. Selysin tasavaltalaisuus huipentui Euroopan hulluna vuonna Kuningas Leopold I:n parlamentin avajaisissa pitämän puheen jälkeen kaikki muut paikalla olleet paitsi Selys osoittivat suosiotaan. Kaksi viikkoa myöhemmin hän kieltäytyi osallistumasta kuninkaan järjestämille päivällisille. Seuraavana päivänä joku hovin edustaja varoitti häntä liiasta tasavaltalaisuudesta. Vähitellen tilanne kuitenkin rauhoittui, ja Selyskin päätyi hyviin väleihin kuninkaallisen perheen kanssa ja söi usein päivällistä Leopold I:n ja myöhemmin hä- Somatochlora alpestris (Selys, 1840); koiras. Yksityiskohta Guillaume Séverinin piirtämästä kuvataulusta, jota ei ole aiemmin julkaistu. Kuuluu Selysin kokoelmasta tehtyyn kuvakokoelmaan. nen poikansa Leopold II:n kanssa. Selysin vuonna 1982 ilmestyneen elämäkerran kannessa lukee Fortiter in re, suaviter in modo, mikä voidaan kääntää suomeksi Tiukasti asiassa, mutta tahdikkaasti esitystavassa. Tämä luonnehdinta sopii hyvin Selysiin. Häntä pidettiin ystävällisenä ja perheeseensä kiintyneenä, lapsirakkaana miehenä. Hän vietti aktiivista elämää, oli hyvä ratsastaja ja metsästäjä. Polkupyörällä ajon hän opetteli yli 80-vuotiaana. Viiniä hän nautti ensi kerran vasta 40 vuotta täytettyään ja senkin jälkeen vain kohtuullisesti. Selysin päiväkirja paljastaa myös sen, että hän piti savukkeista ja sikareista ja harrasti silloin tällöin myös uhkapeliä. Nuorempana hän viihtyi tanssiaisissa ja myöhemmällä iällä hän piti erityisesti oopperoista. Yksi Selysin lempioopperoista oli Giacomo Meyerbeerin säveltämä L Africaine. Hän kuuli tämän oopperan ensimmäisen kerran jo sen ensiesitysvuonna 1865 ja sen jälkeen usein myöhemminkin. Oopperan innoittamana Selys antoi yhdelle uudelle madagaskarilaiselle sudenkorentolajille nimeksi Trithemis selika Selys, 1877 oopperan naispääroolihenkilön Sélikan mukaan. Lajinkuvaus ei nimen alkuperää tietenkään kertonut, mutta yhteys on ilmiselvä. Selysin itsensä mukaan on nimetty peräti 21 sudenkorentolajia ja neljä sukua, joista 18 laji- ja kaksi sukunimeä on edelleen käytössä. Anax parthenope (Selys, 1839), Somatochlora alpestris (Selys, 1840), Sympetrum fonscolombii (Selys, 1840) Hans Strøm ( ). Hans Strøm ( ) Hans Strøm syntyi pappisperheeseen Länsi-Norjassa, opiskeli ensin Bergenin katedraalikoulussa ja suoritti teologin tutkinnon Kööpenhaminan yliopistossa Hän työskenteli pappina Borgundissa, Voldassa ja Hokksundissa. Strøm kiinnostui luonnontutkimuksesta vuoden 1752 paikkeilla. Hän julkaisi ensimmäiset Norjan eläimistöä koskevat lajinkuvaukset kaksiosaisessa Sunnmøren alueen topografiaa ja luonnonoloja koskevassa kirjassaan ( ). Myöhemmin Strøm julkaisi Carl von Linnéltä saamansa kannustuksen innoittamana useita Norjan hyönteisiä koskevia artikkeleita. Yhteensä hänen kirjoituksissaan käsiteltiin noin 470 Norjassa tavattavaa hyönteislajia, joista osa oli uusia lajeja. Jälkimmäisten joukossa oli myös uusi sudenkorentolaji Libellula caerulea. Aeshna caerulea (Strøm, 1783) Johann Heinrich Sulzer ( ) Sveitsin Winterthurissa asunut Sulzer opiskeli lääketiedettä ja luonnontieteitä. Hän oli tunnetun sveitsiläisen luonnontutkijan Johannes Gessnerin ( ) oppilas. Valmistuttuaan lääketieteen tohtoriksi Tübingenissä 1755 Sulzer toimi lääkärinä kotikaupungissaan. Vuonna 1763 hän kunnostautui hoitamalla isorokkopotilaita rokotteen avulla. Kaikki rokotetut18 sairastunutta lasta jäivät henkiin. Sulzerin kaksi hyönteistieteellistä teosta Die Kennzeichen der Insekten (1761) und Abgekürzte Geschichte der Insecten nach dem Linaeischen System (1776) olivat ensimmäisiä hyönteiskirjoja, joissa käytettiin Carl von Linnén binominimiä. Lukuisten uusien lajien joukossa oli myös viisi sudenkorentolajia, joista kolme on jäänyt voimaan. Näistä kaksi alla mainittua lajia ovat Euroopasta ja Rhyothemis phyllis (Sulzer, 1776) trooppisesta Aasiasta. Pyrrhosoma nymphula (Sulzer, 1776), Sympetrum danae (Sulzer, 1776) Filip Trybom ( ). Arvid Filip Trybom ( ) Filip Trybom syntyi aliupseerin poikana Itä-Götanmaalla Ruotsissa. Hän opiskeli Uppsalan yliopistossa luonnontieteitä ja

8 32 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1878 ja filosofian lisensiaatin tutkinnon Vuodesta 1878 alkaen hän toimi ansiokkaasti kalatalouteen liittyvissä viroissa ja tehtävissä ja yleni virkaurallaan 1908 kalastusasiain toimistopäälliköksi Ruotsin maataloushallituksessa. Hän julkaisi myös kirjan Fiskevård och fiskodling (1893). Trybom sai filosofian kunniatohtorin arvon Upsalan yliopistossa Hän osallistui Jenisei-joelle Siperiaan vuonna 1876 tehdylle, yli 7 kuukautta kestäneelle eläin- ja kasvitieteelliselle tutkimusmatkalle ( johon myös John Sahlberg osallistui) ja 1877 hän retkeili Kuolan niemimaalla. Myöhemmin kalataloustehtävissään hän vieraili useissa Euroopan maissa ja myös Pohjois-Amerikassa ( ), jossa hän matkusti koko mantereen halki idästä länteen. Trybom julkaisi tutkimukset Jeniseijoen retkikunnan löytämistä päiväperhosista (1877) ja sudenkorennoista (1889). Päiväperhosia matkalla kerättiin yhteensä 51 lajia ja sudenkorentoja 20 lajia, joista kolme Somatochlora-lajia (sibirica, sahlbergi ja theeli) ja Agrion hylas -tytönkorento kuvataan tieteelle uutena. Somatochlora-lajien nimistä kaksi on synonyymejä. Useimmat Trybomin entomologisista julkaisuista koskivat ripsiäisiä (Thysanoptera). Kotimaansa lajiston ohella hän tutki erityisesti Afrikasta kerättyjä ripsiäisaineistoja, joista hän kuvasi runsaasti uusia lajeja ja sukuja. Somatochlora sahlbergi Trybom, 1889 Pièrre Léonard Vander Linden ( ) Belgialainen Vander Linden opiskeli lääketiedettä Bolognan yliopistossa Italiassa ja täydensi opintojaan Pariisissa. Vuonna 1825 hän ryhtyi harjoittamaan lääkärinammattia kotikaupungissaan Brysselissä. Lyhyen ajan kuluttua hän siirtyi Belgian tiedeakatemian palvelukseen, aluksi sihteeriksi, ja vähän myöhemmin hänet nimitettiin hoitamaan akatemian Brysselissä sijaitsevaa luonnonhistoriallista museota ja kasvitieteellistä puutarhaa. Vuonna Somatochlora flavomaculata (Vander Linden, 1825); naaras. Teoksesta Charpentier (1840), jossa nimellä Libellula flavomaculata. Pièrre Léonard Vander Lindenin ( ) kuolinnaamio hänet nimitettiin luonnonhistorian professoriksi, mutta hän kuoli puolen vuoden kuluttua vain 33-vuotiaana suolistotulehdukseen. Vander Linden julkaisi tutkimuksia sekä lääketieteen, kasvitieteen, paleontologian että eläintieteen alalta. Hyönteisistä hän tutki erityisesti pistiäisiä ja sudenkorentoja. Sudenkorennoista hän julkaisi muutamia lyhyitä Italian sudenkorentoja koskevia artikkeleita ja laajemman 42-sivuisen julkaisun Monographiae Libellulinarum Europaearum specimen (1825), jossa esitettiin 37 lajia. Eurooppalainen sudenkorentosuku Lindenia Haan, 1826 ja laji Erythromma lindenii (Selys, 1840) on imetty hänen mukaansa. Coenagrion pulchellum (Vander Linden, 1825), Ischnura elegans (Vander Linden, 1820), Aeshna affinis Vander Linden, 1820, Leucorrhinia dubia (Vander Linden, 1825), Somatochlora flavomaculata (Vander Linden, 1825), Somatochlora metallica (Vander Linden, 1825) Edmund Murton Walker ( ) Edmund Walker syntyi Windsorissa Ontariossa. Hänen isänsä oli pankinjohtaja Byron Edmund Walker, josta myöhemmin tuli The Canadian Bank of Commercen pääjohtaja ja tunnettu kulttuurivaikuttaja ja taiteiden ja tieteiden tukija. Nuori Edmund peri isänsä ja isoisänsä kiinnostuksen eläimiin ja luontoon ja alkoi jo 7-vuotiaana luokitella eläimiä mielessään ja pohtia niiden keskinäistä sukulaisuutta. Walker aloitti luonnontieteiden opinnot Toronton yliopistossa 1896 ja valmistui Vuotta aiemmin hän oli aloittanut myös lääketieteen opinnot ja vuonna 1903 hän suoritti lääkärintutkinnon. Hän toimi muutaman kuukauden ajan sairaalalääkärinä, mutta hänen kiinnostuksensa lääkärintyöhön hiipui nopeasti ja hän palasi opiskelemaan luonnontieteitä Toronton yliopistossa. Seuraavana vuonna Walker lähti vuodeksi Berliinin yliopistoon opiskelemaan eläin- tiedettä. Vuonna 1906 hänet palkattiin Toronton yliopistoon, aluksi luennoimaan selkärangattomista eläimistä. Myöhemmin hänestä tuli eläintieteen professori. Eläintieteen laitoksen johtajana hän toimi vuosina Walker toimi myös Ontarion eläintieteellisen museon (Royal Ontario Museum of Zoology) palveluksessa sen perustamisesta (1914) alkaen, aluksi vapaaehtoistyössä ja sitten apulaisjohtajana Vuonna 1949 hän palasi viettämään eläkepäiviään tämän museon suojissa. Walker oli suosittu opettaja, ensimmäinen varsinainen entomologian professori Kanadassa. Vuonna 1943 hän meni naimisiin entisen oppilaansa, perinnöllisyystieteen professorin Norma Fordin ( ) kanssa. Walkerin tutkimustyö kohdistui ensin suorasiipisiin, joista hän kirjoitti ensimmäisen julkaisunsa Keräysmatkalla Sulphur-vuorella Albertassa 29. kesäkuuta 1913 hän löysi yhdessä T.B. Kuratan kanssa kaksi yksilöä outoa tuntematonta suorasiipislajia. Seuraavana vuonna Walker kuvasi tämän lajin nimellä Grylloblatta campodeiformis. Tämä elävä fossiili edusti uutta suorasiipisheimoa, joka nykyään on sijoitettu lahkoon Notoptera. Aika varhain, 1900-luvun alkuvuosina, Walker kiinnostui myös sudenkorennoista, joista tuli pian hänen pääasiallinen tutkimuskohteensa. Hän julkaisi perusteelliset yli 200-sivuiset revisiot Pohjois-Amerikan Aeshna-lajeista (1912) ja Somatochlora-lajeista (1925). Näitä tutkimuksia pidetään edelleenkin parhaimpina alallaan. Eläkkeelle siirryttyään hän alkoi valmistella pääteostaan, käsikirjaa Kanadan sudenkorennoista, The Odonata of Canada and Alaska. Kirja ilmestyi kolmena osana 1953, 1958 ja Viimeisen osan viimeisteli Philip S. Corbet Walkerin kuoleman jälkeen. Walkerin sudenkorentotutkimukset kohdistuivat myös toukkiin ja korentojen ekologiaan. Hän kuvasi yhteensä 24 sudenkorentolajia tai -alalajia, joista osa (mm. Aeshna subarctica) oli hänen itsensä löytämiä. Walkerin mukaan on nimetty viisi sudenkorentolajia, joista kaksi valideja lajeja. Aeshna subarctica Walker, 1908 Hans Daniel Johan Wallengren ( ). Hans Daniel Johan Wallengren ( ) Wallengren syntyi kirkkoherran poikana Lundissa, Ruotsissa. Isänsä esimerkkiä seuraten hän ryhtyi opiskelemaan teologiaa Lundin yliopistossa. Hänet vihittiin papiksi Aluksi hän toimi apupappina ja tilapäisenä pastorina Trolle-Lyngbyssä. Vuonna 1864 hänet nimitettiin Farhultin kirkkoherraksi, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Hän opiskeli myös luonnonhistoriaa Lundin yliopistossa ja tutki lintuja ja hyönteisiä. Wallengrenista tuli ansioitunut perhostutkija. Hänen ensimmäinen julkaisunsa (1850) käsitteli Skånen perhosia. Hän julkaisi kirjat Skandinavian päiväperhosista (1853), kiitäjistä (1863) ja kehrääjistä ( ). Hän tutki myös Johan August Wahlbergin vuosina Etelä-Afrikassa keräämän laajan suurperhosaineiston ja ruotsalaisen fregatti Eugenien maailmanympäryspurjehduksen ( ) aikana kerätyt suurperhoset. Yhteensä Wallengren kuvasi 427 uutta perhoslajia ja nimesi 130 uutta sukua. Hän tutki myös useita muita hyönteislahkoja, erityisesti vesiperhosia, verkkosiipisiä ja vaaksiaisia. Hänen viimeiseksi julkaisukseen jäi Skandinavian sudenkorentolajistoa koskeva 36-sivuinen yhteenveto Öfversikt af Skandinaviens Pseudoneuroptera, joka ilmestyi Entomologisk tidsskriftissä loppuvuonna Wallengren ei itse ehtinyt nähdä tätä julkaisua painettuna. Lehden saman numeron lopussa ilmoitettiin hänen odottamattomasti kuolleen keuhkokuumeeseen. Sudenkorentojulkaisussaan Wallengren antoi aiemmin Agrion concinnum Johanson, nimellä tunnetulle tytönkorentolajille uuden lajinimen johanssoni, koska sama nimi Agrion concinnum oli jo aiemmin (1842) annettu eteläafrikkalaiselle tytönkorentolajille. Wallengren tosin teki kirjoitusvirheen sekä lajinimessä että sen etymologiassa, koska hän omisti sen lehtori Johanssonille ; oikea kirjoitusasu olisi ollut Johanson. Hän antoi myös tarpeettomasti uudet nimet suvuille Platycnemis ja Ischnura: Platyscelus ja Ischnosoma väittäen vanhempien nimien olevan homonyymejä. Tämä ei selvästikään ollut Wallengrenin oma löytö, vaan hän oli lukenut tämän virheellisen homonyymitulkinnan H.A. Hagenin vuonna 1849 ilmestyneestä julkaisusta ja huomannut, ettei nimiä vielä ollutkaan vaihdettu. Aeshna caerulea -lajin Wallengren esitti kuuluvan eri alasukuun kuin muut lajit ja ehdotti alasuvun nimeksi Cnemophila. Tämäkään sukunimi ei ole tullut käyttöön. Wallengrenin muistokirjoituksen tietojen mukaan ystävällinen ja seurakuntalaistensa kanssa erityisen sydämellisissä väleissä ollut hyväntahtoinen kirkkoherra vietti hyvin säännöllistä ja rauhallista elämää pappilassaan vaimonsa ja 10 lapsensa kanssa. Hän viihtyi kirjoituspöytänsä ääressä, ja hänen kävelyretkensä rajoittuvat pappilan puutarhaan, jossa hän silloin tällöin istahti pariksi minuutiksi pihakeinuun aurinkoa ottamaan ennen kuin palasi takaisin töihinsä. Coenagrion johanssoni (Wallengren, 1894) Johan Wilhelm Zetterstedt ( ) J.W. Zetterstedt syntyi maanmittarin poikana Mjölbyssä Itä-Götanmaalla. Hän kiinnostui kasvitieteestä jo kouluaikana ja opiskeli kasvitiedettä myös Lundin yliopistossa, jonne hän kirjautui Hän suoritti myös tuohon aikaan tavanomaisen tutkinnon lainopista. Filosofian tohtorin arvon hän sai Hänet nimitettiin

9 34 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ Lundin yliopiston kasvitieteen dosentiksi 1810 ja kasvitieteen demonstraattoriksi ja luonnonhistorian apulaiseksi 1812, joista tehtävistä hänelle ei tosin maksettu palkkaa. Vuonna 1822 hän sai professorin arvon, alkoi nauttia palkkaa opetuksestaan ja työstään akatemiasihteerinä. Vuonna 1839 hänet nimitettiin kasvitieteen ja taloustieteen professoriksi; siitä virasta hän jäi eläkkeelle Zetterstedt teki keräysmatkoja eri puolille Ruotsia, muun muassa Öölantiin, Gotlantiin ja Lappiin (1821, 1832), jossa hän vieraili myös Nordkappissa. Matkoillaan hän keräsi suuret määrät hyönteisiä. Zetterstedt julkaisi molemmista Lapin matkoistaan melko naiiveina pidetyt matkakirjat. Vuonna 1840 ilmestyi hänen yli 1100-sivuinen teoksensa Insecta Lapponica descripta. Aiemmin hän oli jo kirjoittanut kirjan Ruotsin suorasiipisistä Orthoptera Sueciae disposita et descripta (1821). Hänen pääteoksensa oli kuitenkin 14-osainen, yli 6600 sivun mittainen Diptera Scandinaviæ disposita et descripta ( ). Julkaisuissaan hän kuvasi suuren määrän uusia hyönteislajeja, myös kolme sudenkorentolajia Insecta Lapponica -teoksessa: Aeschna borealis, A. rustica ja A. arctica. Näistä ensimmäisen nimi on Aeshna caerulean synonyymi, toisen nimi on A. juncean synonyymi ja kolmas on nykyinen Somatochlora arctica. Zetterstedt eli naimattomana, mutta hänen hyvän entomologiystävänsä professori Anders Gustaf Dahlbomin kuoltua 1859 Zetterstedt adoptoi hänen suuren lapsikatraansa ja huolehti lapsista elämänsä loppuun asti. Somatochlora arctica (Zetterstedt, 1840) Ophiogomphus cecilia (Fourcroy, 1785); koiras. Teoksesta Charpentier (1840), jossa nimellä Aeschna serpentina. Eponyymit Cordulegaster boltonii Thomas Bolton ( ) Lyhyessä hienolla väripiirroksella varustetussa lajinkuvauksessaan Donovan kirjoittaa, että Libellula boltonii on nimetty Herra Boltonin mukaan. Bolton oli antanut Yorkshiressä keräämänsä korentoyksilön Dru Druryn kokoelmaan. Yorkshiressä vaikutti 1700-luvun loppupuolella kaksi Bolton-nimistä luontoharrastajaa, veljekset Thomas Bolton ( ) ja James Bolton ( ). Heidän isänsä oli Länsi-Yorkshiressä elänyt William Bolton, ammatiltaan kutoja. Vanhempi veli Thomas oli ennen kaikkea innokas hyönteis- ja lintuharrastaja, joskin hän keräsi myös kasveja. Veljeksistä paljon paremmin tunnettu James oli kiinnostunut ennen kaikkea kasveista, joista hän julkaisi kaksi hienosti kuvitettua kirjaa saniaisista ja sienistä sekä kuvitti muiden tekijöiden julkaisuja. Eri lähteissä esitetään sekä Thomasia että Jamesia Donovanin antamassa lajinimessä ikuistetuksi henkilöksi. Veljeksistä tiettävästi vain Thomas keräsi hyönteisiä, ja hänen tiedetään lähettäneen hyönteisiä Dru Drurylle ( ). Näin ollen on hyvin ilmeistä, että laji oli nimetty hänen mukaansa. Thomas Boltonille vuosina lähettämissään ystävällisissä kirjeissä Drury merkitsee hänen osoitteekseen Werley-Clough, near Halifax. Eräässä muussa lähteessä hänen kotipaikakseen nimetään Pye Nest, joka myös sijaitsee Halifaxissa. Saman lähteen mukaan hän ehkä oli paikallisen vaatetehtaan palveluksessa. Molemmat veljeksistä kirjoittivat lukuja kotiseutunsa luonnonhistoriasta John Watsonin kirjaan The history and antiquities of the parish of Halifax in Yorkshire (1775). Warleyssä, Halifaxin lähellä koko ikänsä asunut James Bolton kirjoitti ja kuvitti lisäksi kolme merkittävää omaa kirjaa: teoksen saniaisista Filices Britannicae: An history of the British proper ferns ( ), maan ensimmäisen sienikirjan An history of fungusses growing about Halifax ( ) ja Britannian laululintuja käsittelevän Harmonia ruralis ( ). Hänen saniaiskirjansa oli erityisen hienosti kuvitettu. Carl Hans Johanson ( ). Coenagrion johanssoni Carl Hans Johanson ( ) C.H. Johanson syntyi Tukholmassa. Hän pääsi ylioppilaaksi Suoritettuaan fi- losofian maisterin tutkinnon 1854 hän sai nimityksen opettajaksi (adjunkt) Vesteråsin oppikouluun (högre Elementar-läröverket i Westerås). Tuohon aikaan kymnaasien lehtorien virkoihin vaadittiin väitöskirja. Tähän tarkoitukseen Johanson käytti vuonna 1859 ilmestynyttä Ruotsin sudenkorentoja käsittelevää kirjaansa Odonata Sueciae Sveriges trollsländor, jonka hän esitti Västeråsin tuomiokapitulille 14. helmikuuta Väitöskirjassa oli erilainen nimiösivu ja siinä oli kaksi lisäsivua, joilla esitettiin viisi teesiä, muuten se oli täysin identtinen. Tämän jälkeen hänet nimitettiin lukionsa lehtorin toimeen, josta hän jäi eläkkeelle sivuinen Odonata Sueciae (1859) oli perusteellinen selvitys 49:stä Ruotsissa siihen mennessä tavatusta sudenkorentolajista. Niiden joukossa oli myös yksi uusi laji Agrion concinnum (ks. edellä olevaa Wallengren-lukua), jonka Johanson oli itse löytänyt Olofsforsista, melko lähellä Västeråsia olevasta Norbergin kunnasta. Jokaisen lajiesityksen alussa oli lyhyt latinankielinen kuvaus, mutta pääosa tekstistä, myös yksityiskohtaiset lajinkuvaukset, olivat ruotsiksi. Uusi laji A. concinnum oli kuvattu erityisen perusteellisesti molemmilla kielillä. Vaikka kirja sisälsi vain 12 mustavalkoista piirrosta, se oli aikanaan hyvin käyttökelpoinen teos. Eduard Hisingerin vuonna 1861 julkaisema yhteenveto Suomen sudenkorennoista on suurelta osin tämän kirjan ansiota. Myöhemmin Johanson julkaisi hyvin vähän, mutta hän keräsi huomattavan määrän eri ryhmiin kuuluvia hyönteisiä sekä nilviäisiä ja kasveja. Suurinta osaa hänen kokoelmistaan, lähes :ta yksilöä, säilytetään hänen koulunsa (nykyiseltä nimeltään Rudbeckianska gymnasiet) biologisessa museossa. Yksin kovakuoriaisia kokoelmassa on 2800 lajia. Hänellä oli myös suuri kirjakokoelma. Johanson oli luonteeltaan hienotunteinen, ystävällinen ja avulias. Hän piti musiikista ja harrasti pianonsoittoa. Hänen viimeisiä vuosiaan varjosti rakkaan vaimon kuolema. Johanson sairastui syöpään, joka leikkauksesta ja muusta hoidosta huolimatta johti kuolemaan. John Sahlberg ( ). Somatochlora sahlbergi John ( Johan) Reinhold Sahlberg ( ) John Salhlberg syntyi Helsingissä hyönteistieteilijä ja tutkimusmatkailija Reinhold Ferdinand Sahlbergin poikana. Päästyään ylioppilaaksi 1865 hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1869 eläintiede pääaineenaan. Vuonna 1871 hänet nimitettiin eläintieteen dosentiksi. Hänen väitöskirjansa käsitteli Suomen ja Skandinavian kaskaita. Vuonna 1883 hänestä tuli Helsingin yliopiston hyönteistieteen ylimääräinen professori. Sahlberg tutki pääasiassa kovakuoriaisia ja nivelkärsäisiä, mutta osa hänen lukuisista julkaisuistaan ja tiedonannoistaan käsitteli myös useita muita hyönteisryhmiä, etenkin perhosia. Sahlberg kuvasi useita satoja tieteelle uusia hyönteislajeja, joista valtaosa oli kovakuoriaisia. Sudenkorennot eivät häntä erityisemmin kiinnostaneet. Tosin Sahlbergin ensimmäinen julkaisu (1868), jossa käsiteltiin hänen Karjalankannaksella kesällä 1866 keräämiään hyönteisiä, alkaa luettelolla 12 löydetystä sudenkorentolajista! Hän keräsi suuret määrät hyönteisiä lukuisilla eri puolille Suomea ja sen lähialueille tekemillään keräysmatkoilla ja pitkien ulkomaanmatkojensa aikana. Hän kävi

10 36 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/2015 Suomen sudenkorentoseuran julkaisuja CRENATA Vol 8 1/ Siperiassa (1876), Keski-Aasiassa (1896) ja neljä kertaa Välimeren alueen maissa. Nämä kuusi ulkomaanmatkaa, joihin Siperianmatkaa lukuun ottamatta osallistui myös perheenjäseniä, kestivät yhteensä noin kolme vuotta. Useimmat kesänsä vuodesta 1882 alkaen Sahlberg vietti huvilallaan Karjalohjalla, jossa hän lähes päivittäin käveli pitkiä matkoja hyönteisiä keräämässä. Luonteeltaan Sahlberg oli hyvin vaatimaton ja nöyrä. Karjalohjalla maalaismiehen tavoin pukeutunut, hyönteispönttöä kantava ja kenttähaavilla huitova hyväkuntoinen mies nautti melkoista kansansuosiota. Hän oli myös tunnettu raittiusmies ja harras uskovainen. Vuonna 1876 Sahlberg osallistui omalla kustannuksellaan retkikuntaan, jonka Adolf Erik Nordenskiöld oli lähettänyt tutkimaan Siperian Jenisei-joen eläimistöä ja kasvistoa. Retkikuntaa johti ruotsalainen dosentti Hjalmar Théel ja siihen osallistui muiden muassa Filip Trybom. Vaivalloinen matka Pietarista Krasnojarskiin kesti viisi viikkoa. Saavuttuaan sinne 8. kesäkuuta retkue eteni Jenisei-jokea pitkin pohjoista kohti. Alkuperäinen suunnitelma oli, että paluumatka Eurooppaan tehtäisiin Nordenskiöldin Ymer-höyrylaivalla Jäämeren rannikkoa pitkin. Ymer juuttui useita kertoja matalikkoon Jenisei-joen suulla eikä päässyt tulemaan sovittuun tapaamispaikkaan. Retkeläisten piti palata takaisin maitse tuloreittiään käyttäen. Kuten yllä Trybom-luvussa jo kerrottiin, matkalla kerättiin myös sudenkorentoja, tosin melko pieni määrä, yhteensä ehkä noin yksilöä. Valtaosa niistä oli Trybomin keräämiä. Sahlbergin keräämiksi mainitaan vain 6 yksilöä. Näiden joukossa oli Kantaikassa (Chantaika) 19. heinäkuuta kerätty huonokuntoinen Somatochlora-naaras. Se oli toinen niistä kahdesta naarasyksilöstä, joiden perusteella Trybom (1889) kuvasi uuden lajin Somatochlora theeli. Kaikki neljä nimellä Somatochlora sahlbergi kuvatut yksilöt (3 koirasta ja 1 naaras) olivat Trybomin kahdelta eri paikkakunnalta keräämiä. Myöhemmin S. theeli todettiin S. sahlbergin synonyymiksi, joten myös Sahlberg itse on kerännyt nimikkolajiinsa kuuluvan yksilön. Alalajien ja sukujen nimeäjiä Useille Euroopassa esiintyville sudenkorentolajeille on nimetty alalajeja (subspecies). Alalajinimien käyttö on kuitenkin melko vähäistä, etenkin muissa kuin puhtaasti taksonomisissa julkaisuissa. Kuitenkin on syytä huomioida, että kolme Suomessa esiintyvää sudenkorentolajia ei edusta lajinsa nimialalajia. Nimialalaji on esimerkiksi Pohjois-Amerikassa esiintyvä Aeshna subarctica subarctica Walker, Tilanpuutteen vuoksi alalajien nimeäjistä ei tässä esitetä erillisiä elämäkertoja, vaan heidät mainitaan vain lyhyesti. Venäläinen Alexander Mikhaylovich Dyakonov (Djakonov) ( ) kuvasi vuonna 1922 Venäjän Karjalasta Seesjärven ja Uikujärven läheltä kesällä 1921 itse löytämänsä uuden ukonkorentolajin vaimonsa geologi Elizaveta N. Savelyevan mukaan nimellä Aeschna elisabethae. Myöhemmin (vuodesta 1927 alkaen) elisabethae-taksonia alettiin pitää subarctican alalajina: Aeshna subarctica elisabethae Djakonov, Sukujuuriltaan puolalainen, Viron Saarenmaalla syntynyt ja siellä vuoteen 1918 saakka asunut Wladyslaw Eugeniusz Mierzejewski [Wladislaus Eugen Johann von Szeliga-Mierzeyewski] ( ) pyydysti kesäkuussa 1899 Kuressaaressa omassa puutarhassaan suurikokoisen oudon näköisen ukonkorentokoiraan. Löydettyään kesällä 1912 lisää yksilöitä eri puolilta Saarenmaata hän kuvasi uuden lajin Aeschna osiliensis Mierzejewski, Nykyään osiliensis-taksonia pidetään yleensä Aeshna serratan alalajina tai sen synonyyminimenä, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan osiliensis voisi olla oma laji. Toivottavasti DNA-tutkimuksilla saadaan joskus varmuus osiliensiksen taksonomisesta asemasta. Suomessa kerran tavattu Lestes virens -yksilö kuuluu todennäköisesti lajin pohjoisempaan alalajiin L. virens vestalis Rambur, Ranskalainen Jules Pièrre Rambur ( ) nimesi Lestes vestalis -lajin 1842 ilmestyneessä teoksessaan Histoire naturelle des insectes Névroptères. Aeshna serrata osiliensis Mierzejewski, 1913; koiras. Julkaisusta Mierzejewski (1913), jossa se kuvattiin uutena lajina Aeschna osiliensis. Koska lajinkuvaajien esittelyissä mainitaan myös heidän nimeämänsä sudenkorentosuvut, on syytä luetella myös muiden Suomessa esiintyvien sukujen kuvaajat: saksalainen Christian Casimir Brittinger ( ) suku Leucorrhinia (1850), englantilainen William Frederick Evans suku Brachytron (1845) ja englantilainen Edward Newman ( ) suvut Orthetrum (1833) ja Sympetrum (1833). Lääkäreitä ja pappeja Yhtä lukuun ottamatta kaikki Suomessa tavatut sudenkorentolajit on nimetty tai 1800-luvulla. Tuohon aikaan hyönteisten, kasvien ja luonnonesineiden keruu oli muodikas harrastus aatelisen yläluokan ja sivistyneistön keskuudessa, ennen kaikkea Englannissa, mutta myös monissa muissa Euroopan maissa. Useat sudenkorentoja tutkineet ja nimenneet henkilöt olivat koulutukseltaan lääkäreitä tai pappeja. Moni lääkäriksi valmistuneista tosin luopui lääkärin ammatistaan ja päätyi yliopistoon luonnonhistorian professoriksi. Vain kolme näistä 24 henkilöstä ei suorittanut mitään akateemisia tutkintoja: Harris, Selys ja Kirby. Selys kuitenkin nousi osin sukutaustansa ansiosta muodollisesti korkeampaan yhteiskunnalliseen asemaan kuin kukaan muu sudenkorentojen tutkija tähän päivään mennessä. Belgian senaatin puheenjohtajana hän oli maansa valtiollisessa protokollassa toiseksi korkeimpana heti kuninkaan jälkeen. Kaikkein kuuluisin sudenkorentojen nimeäjistä on tietysti kukkaiskuningas Carl von Linné. Linnén lisäksi monet muutkin heistä olivat yleiseläintieteilijöitä, joille sudenkorennot muodostivat vain vähäisen osan heidän laajaa tutkimuskenttäänsä. Kaikkein puhtain odonatologi oli Hansemann, joka entomologian alalta julkaisi vain yhden lyhyen tytönkorentoja koskevan artikkelin. Myös Vander Lindenin ja Charpentierin entomologisissa julkaisuissa sudenkorennoilla oli huomattava osuus. Selysin, Hagenin ja Walkerin tuotannossa sudenkorennot olivat pääroolissa. Kirjallisuutta Fliedner, H Die Bedeutung der wissenschaftlichen Namen europäischer Libellen. Libellula Supplement 1: Fliedner, H Die Namengeber der europäischen Libellen. (Ergänzungsheft zu Libellula Supplement 1). Bremer Libellengruppe. 56 s. Hämäläinen, M Catalogue of individuals commemorated in the scientific names of extant dragonflies, including lists of all available eponymous species-group and genus-group names. International Dragonfly Fund Report 80: Hamalainen_2015_small.pdf Sudenkorentokuvat teoksista: Charpentier, T. de Libellulinae Europaeae descriptae ac depictae. Voss, Leipzig s kuvataulua. Huonolaatuinen kopio: hathitrust.org/cgi/pt?id=nyp ;view =lup;seq=7 Donovan, E [Plate CCCCXXX: Libellula boltonii: Bolton s Dragonfly]. The natural history of British insects: explaining them in their several states, with the periods of their transformations, their food, economy, &c. together with the history of such minute insects as require investigation by the microscope: the whole illustrated by coloured figures, designed and executed from living specimens. Vol. 12. London. item/94866#page/164mode/1up Eversmann, E Libellulinae, Wolgam fluvium inter et montes Uralenses observatae [&] Libellulinarum species novae, quas inter Wolgam fluvium et montes Uralenses observavit Dr. Eduard Eversmann. Bulletin de la Societe des naturalistes de Moscou 9: kuvataulua. Huonolaatuinen kopio: ;view=1up;seq=3 Harris, M An exposition of English insects, with curious observations and remarks, wherein each insect is particularly described; its parts and properties considered; the different sexes distinguished, and the natural history faithfully related. The whole illustrated with copper plates, drawn, engraved, and coloured, by the author. Printed for the Author, London s kuvataulua. Huonolaatuinen kopio teoksen toisesta painoksesta (1782): Mierzejewski, W Aeschna osiliensis nov. sp. Bulletin de l Academie des Sciences Cracovie. Classe des sciences mathématiques et naturelles. Ser. B. Sciences naturelles (Mars) 1913: kuvataulua. Tümpel, R Die Geradflügler Mitteleuropas. M. Wilkens, Eisenach. 308 s kuvataulua. SUMMARY Who were they? Authors of the scientific names of Finnish dragonflies and persons immortalized in these names Including migrants and occasional vagrants, a total of 62 species of dragonflies have thus far been recorded in Finland. In total 24 authors were involved in the naming of these 62 species, namely: Friedrich Brauer, Hermann Burmeister, Toussaint de Charpentier, Edward Donovan, Eduard Eversmann, J.C. Fabricius, A.F. de Fourcroy, H.A. Hagen, J.A.W. Hansemann, Moses Harris, W.F. Kirby, P.A. Latreille, W.E. Leach, Carolus Linnaeus, O.F. Müller, P.S. Pallas, Edmond de Selys Longchamps, Hans Strøm, J.H. Sulzer, Filip Trybom, P.L. Vander Linden, Edmund M. Walker, H.D.J. Wallengren and J.W. Zetterstedt. Among the species epithets used there are three eponyms honouring Thomas Bolton, C.H. Johanson and John Sahlberg, respectively. For each of these 27 individuals a separate brief biography is presented with special emphasis on their odonatological activities. In addition 6 other authors of subspecies or genus names and one person on whose name an eponymous subspecies name was based are briefly listed. The article includes portraits of some of the above individuals and dragonfly illustrations extracted from old books and other sources.