OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 LIITE 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ SAMMONKATU 17 Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh KAAVA NRO 0315 Kaupunkisuunnittelu

2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Kotkan kaupungin 32. kaupunginosassa Helilässä. Karhulan keskustan pohjoisosan ns. Raittien ympäristö muodostuu ja 1980-lukujen vaihteen betonielementtirakenteisista kerrostaloista. Rakennusten ja kävelyraittien lähiömäisesti toteutettu sommitelma heijastaa voimakkaasti oman aikakautensa suunnitteluideologioita. Asemakaavan muutos koskee korttelia 65, tonttia 2, Sammonkadun ja Aumakadun kulmassa. Lännessä tontti rajautuu yksityiseen asunto-osakeyhtiöön Karhunsampoon. Karhunsampo sijaitsee kaupungin omistamalla vuokratontilla. Etelässä tontti rajoittuu Pajamäenpuistoon sekä käytöstä poistettuun kiinteän kaukolämpökeskuksen tonttiin. Idässä Aumakadun suuntaisesti kulkee Karhulanniemen ja Sunilan teollisuusalueita syöttävä yksityinen rautatieyhteys. 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kaavamuutosprosessi on alkanut ES-Laatuasunnot Oy:n aloitteesta. ES-Laatuasunnot Oy hakee kaavamuutosta Sammonkadun asuinkerrostalotontin muuttamiseksi palvelutalolle / hoivakodille soveltuvaksi tontiksi. Reilun 4000m² tontin omistaa Kotkan kaupunki. Tontilla sijaitsevat kaksi rakennusta ovat alun perin toimineet Etelä-Kymenlaakson Ammattikurssikeskuksen oppilasasuntoloina. Viimeisimmäksi rakennusten suojissa on toiminut maahanmuuttajien vastaanottokeskus. Suhteellisen tasaisella tontilla sijaitsevat olemassa olevat rakennukset on rakennettu vuonna 1979 arkkitehtitoimisto Karjalainen ja Salo suunnitelmien mukaisesti. Rakennukset edustavat 1970-luvun suunnittelun sekä rakentamisen tapaa. Rakennukset sijaitsevat keskenään lomittain muodostaen suojaisan sisäpihojen sarjan. Sisäpihojen sommitelmaa reunustavat sivukäytävät, joiden varrella neljässä kerroksessa sijaitsevat asuntojen sekä yhteistilojen sisäänkäynnit. Asunnot ovat pelkästään pieniä yksiöitä ja kaksioita. Yhteensä asuntoja on 36 kappaletta. Olevat rakennukset ovat erittäin heikkokuntoisia. Taloteknisesti sekä pinnoiltaan ne ovat saavuttaneet elinkaarensa pään. Vaikka olevilla rakennuksilla voidaankin katsoa olevan tiettyä sommitelmallista arvoa sekä arvoa aikakautensa edustajina, on rakennuskokonaisuuden kunto niin heikko, että ainoa taloudellisesti kestävä lähtökohta on olevien rakennusten purkaminen ja korvaaminen uudella rakennusmassalla sekä uudenlaisella toiminnalla. Kyseisen tontin kehittäminen, rakennuskannan siistiytyminen ja ympäristön laadun kohentaminen tuo lisäarvoa laajemminkin koko Sammonkadun ja Raittien alueelle. Tontilla on voimassa olevassa asemakaavassa rakennusoikeutta määrätty 2000k-m². Nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain tulkinnan sekä rekisteritietojen mukaan on tontilla olevien rakennusten käytetty kerrosala lähellä 3000k-m². Asemakaavamuutosprosessin myötä tarkentuu tontille sallittu rakennusoikeus, mutta lähtökohdaksi uudelle palvelutalo / hoivakotihankkeelle on arvioitu 2500k-m². Kuvat esittävät nykyisin tyhjillään olevaa entistä oppilasasuntolaa ja maahanmuuttajien vastaanottokeskusta. Kaava nro 0315 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kotkan kaupunki kaupunkisuunnittelu 2

3 3. KAAVAMUUTOSALUEELLA VOIMASSA OLEVAT KAAVAT MAAKUNTAKAAVA Alueella on voimassa ympäristöministeriön ja vahvistama Kymenlaakson maakuntakaava. Maakuntakaavassa taajamatoimintojen alueeksi (A) merkitty alue sijaitsee välittömästi keskustatoimintojen pohjoispuolella. Alueella on vähintään maakunnallisesti säilytettäviä rakennuskulttuurikohteita (/s). Alueen eteläpuolella kulkee moottoritie ja idässä yhdysrata. Ote maakuntakaavasta, alueen rajaus on likimääräinen KOTKAN YLEISKAAVA Kotkan oikeusvaikutuksettomassa yleiskaavassa, joka on hyväksytty , on alue merkitty kerrostalovaltaiseksi asuinalueeksi (AK). Aluetta rajaa lähivirkistysalue (VL). Idässä alueen sivuuttaa rautatie sekä kevyenliikenteen reitti. Rakenteellisesti alue on lähiömäistä ja pientalovaltaista asumista keskustapalveluiden vaikutuspiirissä. Ote Kotkan yleiskaavasta, alueen rajaus on likimääräinen Kaava nro 0315 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kotkan kaupunki kaupunkisuunnittelu 3

4 KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Karhulan oikeusvaikutukseton osayleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Kaavassa alue on merkitty asuinkerrostalojen alueeksi. Aluetta rajaaville Sammonkadulle ja Aumakadulle on merkitty kevyenliikenteen reitit. Etelässä alue rajautuu puistoon, joka on jäänteitä Otto I. Meurmanin Karhulan asemakaavasta vuodelta Ote Kotkan yleiskaavasta, alueen rajaus on likimääräinen ASEMAKAAVA Alueen voimassa oleva asemakaava on vuodelta Kaavassa alue on merkitty asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Rakennusoikeutta tontille on sallittu 2000k-m² kolmeen kerrokseen. Sammonkadun ja Aumakadun kulmaan on merkitty ajoneuvoliittymäkielto. Lisäksi Aumakadun varteen on merkitty pysäköintipaikka sekä istutettava tontin osa. Autopaikkoja voimassa oleva kaava velvoittaa järjestämään 1ap / 100k-m². Tontin eteläpuolella oleva kaupungin omistama yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten korttelialue (ET) on kaavoitettu kiinteäksi kaukolämpökeskukseksi. Tontti on nykyisin käyttämätön. Idässä sijaitsee rautatiealue ja sen takana kaupungin varikkona toimiva yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten korttelialue. Ote ajantasa-asemakaavasta, alueen rajaus on likimääräinen Kaava nro 0315 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kotkan kaupunki kaupunkisuunnittelu 4

5 4. MUUT ALUETTA KOSKEVAT SUUNNITELMAT, SELVITYKSET JA SOPIMUKSET 5. KAAVOITUSSOPIMUS 6. OSALLISET Sammonkatu 17 tonttiin ei tällä hetkellä kohdistu palvelutalo / hoivakotisuunnitelmien lisäksi muita kehityshankkeita. Kaavamuutosalueen eteläpuolella kulkevan VT7 moottoritien muuttuminen E18 moottoritieksi tulee vaikuttamaan positiivisesti alueen ympäristönlaatuun erityisesti alueen melutason pienentymisenä. Kaavan teon yhteydessä laaditaan kaavoitussopimus Kotkan kaupungin ja ES- Laatuasunnot Oy:n välillä. Osallisia ovat kiinteistön sekä rakennuksen omistajat, asukkaat, naapurit ja kiinteistössä toimivat yritykset eli kaikki ne, joiden asumiseen, työtekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kaava koskee. Osallisille tiedotetaan kaavoituksen etenemisestä ja he voivat lausua suunnitelmista mielipiteensä. Viran puolesta osallisia ovat Kotkan kaupungin asiantuntijaviranomaiset kuten kaupunkimittaus, kuntatekniikka, rakennusvalvonta, ympäristökeskus, puistotoimisto, opetus, päivähoito, liikunta, sosiaali- ja terveystoimi sekä Kotkan aluepelastuskeskus, Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja Kymenlaakson museo. Osallisiksi Kotkan kaavoitushankkeissa ovat ilmoittautuneet myös seuraavat yhdistykset; Meri-Kymen Luonto ry, Kotkan ympäristöseura ry sekä Kotka-seura ry. 7. OSALLISTUMINEN, VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JA KÄSITTELYAIKATAULU Asemakaavan muutoksen vireille tulosta ilmoitetaan kirjeitse osallisille ja muille kaupungin ilmoituslehdissä lehti-ilmoituksella. Asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet on esitetty tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Osalliset voivat osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä oloaikana esittää ehdotuksiaan ja mielipiteitään osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällöstä. Asiakirjaan voidaan kaavatyön edetessä tehdä muutoksia ja täydennyksiä. KAAVOITUKSEN VAIHEET VIREILLETULO SEKÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Hankkeesta kerätään kaikki olemassa olevat tiedot ja arvioidaan mahdollisesti tarvittavien lisäselvitysten tarve. Alueeseen tutustutaan paikan päällä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kaupunkisuunnittelun kaavoitustoimistossa ja Kotkan kaupungin www-sivuilla osoitteessa LUONNOSVAIHE elo- / syyskuu 2015 Alueelle laaditaan vaihtoehtoisia luonnoksia lähtötietojen ja selvitysten perusteella. Tarkastelussa tutkitaan alueen maankäyttöä ja sen liittymistä muuhun ympäristöön. Vaihtoehtojen keskeisiä vaikutuksia arvioidaan kaupunkikuvan sekä toimivan ja turvallisen kaupunkirakenteen kannalta. Valittava vaihtoehto asetetaan luonnoksena nähtäville, jolloin siitä on mahdollisuus lausua mielipiteensä. Kaava nro 0315 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kotkan kaupunki kaupunkisuunnittelu 5

6 8. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI 9. VALMISTELUSTA VASTAA EHDOTUSVAIHE loka- / marraskuu 2015 Asemakaavaan tehdään tarvittavat muutokset ja täydennykset ja se asetetaan ehdotuksena nähtäville. Nähtävillä oloaikana saatu palaute kerätään ja muistutuksiin ja lausuntoihin laaditaan vastineet, jotka viedään kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn. HYVÄKSYMISVAIHE vuoden loppuun 2015 mennessä Kaavan käsittelee kaupunginhallitus, minkä jälkeen kaava etenee valtuuston hyväksyttäväksi. Valtuuston tekemästä päätöksestä voi osoittaa valituksen Itä-Suomen hallintooikeuteen Kuopioon. Kaavamuutoksen yhteydessä tarkastellaan hankkeen kaupunkikuvallisia vaikutuksia sekä arvioidaan suunnitelmien vaikutukset rakennettuun ympäristöön, luonnonympäristöön, liikenteeseen, palveluihin, elinkeinoelämään ja tekniseen huoltoon. Samalla arvioidaan alueella mahdollisesti vaikuttavat häiriötekijät. Vaikutusten selvittäminen perustuu tehtyihin selvityksiin ja suunnitelmiin, maastokäynteihin ja osallisilta saatavaan palautteeseen. Asemakaavan valmistelusta ja aikatauluista saa lisätietoa valmistelijalta, jolle voi myös antaa palautetta osoitteeseen; Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti p , . jarkko.puro@kotka.fi Kaupunkisuunnittelu, kaavoitus Kustaankatu 2, KOTKA Kaava nro 0315 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kotkan kaupunki kaupunkisuunnittelu 6

LÄHTEENKATU 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LÄHTEENKATU 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LÄHTEENKATU 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ, KORTTELI 28, TONTTI 2 VALMISTELIJA: PATRICIA BROAS, KAAVOITUSARKKITEHTI, PUH. 040 647 1539 KAAVA NRO 0417

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Kyminlinnantien, Uittoväylän ja valtatie 7:n välisellä alueella Jumalniemen kauppakeskuksen pohjoispuo lella.

Suunnittelualue sijaitsee Kyminlinnantien, Uittoväylän ja valtatie 7:n välisellä alueella Jumalniemen kauppakeskuksen pohjoispuo lella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 40. KAUPUNGINOSA KALLIOKOSKI OSA KORTTELIA 56 SEKÄ KYMINLINNANTIETÄ JA UITTOVÄYLÄÄ KAAVA NRO 0217 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja

Lisätiedot

RASINKYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RASINKYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.3.2014 RASINKYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 17. KAUPUNGINOSA SUTELA, OSA TILASTA 9:0, KATUALUEET JA LIIKENNEALUE VALMISTELIJA PATRICIA BROAS, KAAVOITUSARKKITEHTI,

Lisätiedot

Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.

Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd. LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman

Lisätiedot

UUTELANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UUTELANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUTELANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 22. KAUPUNGINOSA ETUKYLÄ, KORTTELIN 17 TONTTI 1, KORTTELIN 16 KIINTEISTÖT 285-407-2-243 JA 285-407-8-0 SEKÄ PUISTOALUE VALMISTELIJA PATRICIA

Lisätiedot

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri,

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 30. KAUPUNGINOSA JUMALNIEMI OSA KORTTELIA 6 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUETTA, KAAVA NRO 0616 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0316 Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka.

Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. PROJ.NRO 0614 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

KARHUVUOREN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KARHUVUOREN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARHUVUOREN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 15. KAUPUNGINOSA KARHUVUORI, KORTTELI 8, TONTIT 2 JA 3 VALMISTELIJA MARJA KUKKONEN, ASEMAKAAVA-ARKKITEHTI, PUH. 040 7236112 KAAVA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0317 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 31. KAUPUNGINOSA KARHULA VIIRINKALLION POHJOISOSA Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh. 040 642 9010 23.9.2016 KAAVA NRO 0416 Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA HOVINSAARI KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALAN ALUE Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh. 040 744 0041 25.11.2013 Päivitetty

Lisätiedot

Suunnittelu kohdistuu Mussalontiehen Aittakorventien liittymästä pohjoiseen vt 7:n eteläisiin ramppeihin asti. Sijaintikartta.

Suunnittelu kohdistuu Mussalontiehen Aittakorventien liittymästä pohjoiseen vt 7:n eteläisiin ramppeihin asti. Sijaintikartta. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Mussalontie Lankila ja Aittakorpi PROJ.NRO 0712 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunki, kuntatekniikka SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0318 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus 2 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KOTKAN KAUPUNKI 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ, KORTTELI 35, TONTTI 7 KORSULANKATU 4 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS KOTKAN KAUPUNKI 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ, KORTTELI 35, TONTTI 7 KORSULANKATU 4 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOTKAN KAUPUNKI 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ, KORTTELI 35, TONTTI 7 KORSULANKATU 4 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJEKTINUMERO 0115 12.4.2015 LARS OLSSON ARKKITEHTI KOTKAN KAUPUNKI

Lisätiedot

A S E M A K A A V A N S E L O S T U S LUONNOS

A S E M A K A A V A N S E L O S T U S LUONNOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOS 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ SAMMONKATU 17 Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh. 040 744 0041 22.8.2015 KAAVA NRO 0315 Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0117 Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA HOVINSAARI KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALAN ALUE

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA HOVINSAARI KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA HOVINSAARI KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALAN ALUE Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh. 040 744 0041 25.11.2013 KAAVA NRO

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu

Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE Asemakaava ja asemakaavan muutos 0313 Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu ilmakuva asemakaava-alueesta ALOITE Pekka Kierikka, Kotkan

Lisätiedot

A S E M A K A A V A N S E L O S T U S

A S E M A K A A V A N S E L O S T U S A S E M A K A A V A N S E L O S T U S ASEMAKAAVAN MUUTOS 32. KAUPUNGINOSA HELILÄ SAMMONKATU 17 Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh. 040 744 0041 13.10.2015 KAAVA NRO 0315 Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KOTKANSAARI POHJOLATALON TONTTI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KOTKANSAARI POHJOLATALON TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KOTKANSAARI POHJOLATALON TONTTI Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh. 040 744 0041 14.5.2014 KAAVA NRO 0514 Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 KOTKAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Vireille tulo 29.05.2015 TEHTÄVÄ Ranta-asemakaava OSOITE Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 KOTKAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Vireille tulo 29.05.2015 TEHTÄVÄ Ranta-asemakaava OSOITE Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka

Lisätiedot

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.2.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä 1 pohjoisosa Asemakaavan muutos nro

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI TEHTAANPUISTO

MIKKELIN KAUPUNKI TEHTAANPUISTO 0970 MIKKELIN KAUPUNKI Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue / Kaupunkisuunnittelupalvelut PL 33, 50101 Mikkeli e-mail: heikki.manninen@mikkeli.fi MIKKELIN KAUPUNKI TEHTAANPUISTO OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, Etukyläntie, Suojakalliontie, Kokkokalliontie Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0117 Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8 Koisoniitty Asemakaavan muutos nro 002193 osoitteessa Koisotie 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 775 KAAVA NRO 0619 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA HOVINSAARI VALKAMAKADUN YMPÄRISTÖTALON ALUE Valmistelija Jarkko Puro, kaavoitusarkkitehti, puh. 040 744 0041. 19.11.2012 KAAVA NRO

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 Ak 5171 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 20.11.2012 RUOKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 61 tonttia 1, tilaa 214-406-3-466

Lisätiedot

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaava nro 1087 RISTINUMMEN KESKUS Asemakaavan ja tonttijaon muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 25.1.2019 Suunnittelun kohde Asemakaava koskee 29. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO:

O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO: Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 5.3.2015 sivu 1/7 O A S Ak 347 Naavakuja asemakaavamuutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen peruslähtökohdat

Lisätiedot

KESKUSKATU 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KESKUSKATU 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSKATU 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KOTKANSAARI, KORTTELI 12, OSA TONTTIA 1 VALMISTELIJAT: MARJA KUKKONEN, ASEMAKAAVA-ARKKITEHTI PUH. 040 723 6112 JA PATRICIA

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002109, Korso Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Asunto oy Vantaan Kuovikuja 4 Suunnittelualue Korttelin 81384 tontti 6 1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot