TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N HALLITUKSEN KOKOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.2.2015 TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N HALLITUKSEN KOKOUS"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika klo 18:05 20:35 Paikka Kunnantalo Läsnä Aure Niiva puheenjohtaja Kaija Anttonen Outi Tolvanen Seija Turppo Jorma Vesa saapui Seppo Vesalainen Miia Pirttilä sihteeri 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Aure Niiva avaa kokouksen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen. Hallituksen varsinaisia jäseniä oli paikalla viisi ja varajäseniä kaksi. 3 Työjärjestyksen hyväksyminen Hyväksyttiin esityslistan mukainen työjärjestys (Liite 1) 4 Hallituksen edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistus Päätettiin hyväksyä edellisen kokouksen ( ) pöytäkirja. 5 Kynttilänpäivän (8.2.)/laskiaisen ulkoilupäivä Päätettiin järjestää ulkoilupäivä. Kirkonrannassa pidetään padassa tuli Outi Tolvasen ja Seija Turpon toimesta klo ulkoilijoitten omien eväiden paistamista varten. Pataa kysytään tapahtumaan Veikko Pekuriselta. 6 Kävelytietalkoot Päätettiin maksaa kävelytien sorat ja avajaisten kahvitus. Leikonrannantien ja Niiraskantien välinen metsäpolku laajennetaan talvikunnossapidettäväksi kävelytieksi maanomistaja Juha Ahokaisen luvalla. 7 Rahankeräys kirkonkylän koululle Päätettiin tukea kirkonkylän koulun oppilaita. Summasta päätetään syksyllä Toimintakertomus 2014 Hyväksyttiin toimintakertomus (Liite 2)

2 9 Toimintasuunnitelma 2015 Hyväksyttiin toimintasuunnitelma (Liite 3) 10 Talousarvio 2015 Hyväksyttiin talousarvio (Liite 4) 11 Vuosikokous Sunnuntaina klo Kunnantalo, Keulasali. Teema päätetään myöhemmin. Tavoitteena on rekrytoida uusia asukkaita mukaan toimintaan. 12 Kyläavustajan tilanne Päätettiin käsitellään tarkemmin seuraavassa kokouksessa. 13 Kotisivut Kotisivujen kuvat siirtyvät palvelimelle 14 Liikenneturvallisuuskysely Päätettiin keskustella seuraavassa kokouksessa. 15 Muut asiat Seuraava kokous: Järjestetään ennen vuosikokousta. Tarkempi ajankohta sovitaan myöhemmin. Teatterimatka: Mikkelin kaupunginteatteri klo 19 näytelmä Jos helmiä kyyneleet ois. Lähtö kirkonkylältä Ahokaisen bussilla klo Ilmoittautumiset Seija Turpolle mennessä. Mahdollinen kesäteatterimatka: Lahden Myllysaaren kesäteatteri Taipalsaaripäivät: Etelä-Karjalan museo on Röytyssä Taipalsaaripäivien yhteydessä 16 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Aure Niiva päättää kokouksen. Vakuudeksi Aure Niiva puheenjohtaja Miia Pirttilä sihteeri LIITEET Liite 1:Esityslista Liite 2: Toimintakertomus 2014 Liite 3: Toimintasuunnitelma 2015 Liite 4: Talousarvio 2015 JAKELU Hallitus Juha Ahokainen

3 Liite 1 Taipalsaaren Kirkonkylän kyläyhdistys ry Hallituksen kokous maanantaina klo Kunnantalo, Messi Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuus 3. Hyväksytään työjärjestys 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. Kynttilänpäivän (8.2.)/laskiaisen ulkoilupäivä 6. Kävelytietalkoot 7. Rahankeräys Kirkonkylän koululle 8. Toimintakertomus 9. Toimintasuunnitelma 10. Talousarvio 11. Vuosikokous - aika, paikka, teema 12. Kyläavustajan tilanne 13. Kotisivut 14. Liikenneturvallisuuskysely 15. Muut asiat 16. Kokouksen päättäminen

4 Liite 2 (1) Taipalsaaren Kirkonkylän kyläyhdistys ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 Kyläyhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluvat Kirkonkylä, Taipale, Telkkälä, Lehtola, Muukkola, Heikkola ja Jauhiala. Kokoukset Taipalsaaren Kirkonkylän kyläyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin kunnantalolla sunnuntaina Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Aure Niiva sekä hallitukseen seuraavat varsinaiset ja varajäsenet: Varsinainen jäsen Varajäsen Teemu Turunen-Saaresti Seppo Vesalainen Seija Turppo Jorma Vesa Kaija Anttonen Jari Korppas Outi Tolvanen Raili Ropponen Osmo Laine Sirpa Kairulahti Miia Pirttilä Anneli Tiilikainen Toiminnantarkastajaksi valittiin Pekka Wallén (Sirkku Tiittanen). Hallitus kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin varapuheenjohtajaksi Osmo Laine, rahastonhoitajaksi Seija Turppo ja sihteeriksi Miia Pirttilä. Yhdistyksen kirjanpidosta huolehti Tilitoimisto JänisSet.

5 Liite 2 (2) Toiminta Kynttilänpäiväulkokoiluun osallistui noin 15 hengen joukko innokkaita luistelijoita su 2.2. Siivoustalkoot kirkonkylällä pidettiin Osallistujia n. 20 henkeä. Röytyn kahvilatoiminta Yhdistys toimi vastuuyhdistyksenä Röytyn kahvila 2014 projektissa, jossa oli mukana yhteensä yhdeksän taipalsaarelaista yhdistystä. Kahvila oli avoinna kesäkuun alusta elokuun puoliväliin päivittäin. Kyläkävely 5.6. Teemana kyläkävelyllä oli tutustua Taipalsaaren kirkonkylän yritysten tarjoamiin palveluihin. Kyläkävelijöitä oli mukana 22 ja yrittäjiä 12. Länsi-Saimaan Sanomat teki jutun kävelytapahtumasta. Juhannuskokko Kirkonkylän rannassa keräsi paikalle reilut 200 kävijää. Järjestelyistä vastasivat Osmo Laine ja Marko Matikainen. He olivat myös rakentaneet kokon alusponttoonin. Kyläkävely suuntautui Pappilanniemeen ja Konstun rantaan Mukana oli 20 henkeä. Kyläavustaja toiminta alkoi. Ensimmäisenä kyläavustajana aloitti Sami Viitikko heinäkuussa Rantakalailta Ohjelmassa oli mukana Taipalsaaren soittokunta, Merenlahden kesäteatteri (laulunäytelmä Kauppa-autoa odotellessa ) ja Linnea Saaresti (notkeusakrobatia). Onkikilpailun järjestivät Satu ja Arto Savolainen. Rantakalan valmisti TSV:n Hannu Olkkonen. Sivistysjohtaja Kai Könönen käytti puheenvuoron. Tapahtumaan osallistui nelisensataa henkilöä. Taipalsaari messuilla oli myös Kirkonkylän kyläyhdistyksen pöytä. Vanhainkodin ja kotihoidon käyttöön lahjoitettiin dataprojektori, valkokangas, tietokone, kaiuttimet ja dokumenttikamera sekä kiinnitystarvikkeet. Lahjoituksen arvo oli 2850 euroa. Talkoolaisten illanvietto pidettiin Röytyssä Mukana 13 talkoolaista. Uudenvuoden ilotulitus oli klo 21 Kirkonkylän rannassa. Ammuttiin sekä kyläyhdistyksen että yksityisten raketteja. Nuorisoseura tarjoili glögiä, jonka Pölkkybaari lahjoitti. Vuokraustoimintaa jatkettiin. Vuokrattavat tavarat ovat oksasilppuri, 2 telttaa, kahvinkeitin ja termospullot. Kahvinkeitin oli kesällä Röytyssä. Kirkonkylän kehittämiseksi yhdistys viritti keskustelun Leikonrannatien ja Niiraskantien yhdistävästä kävelytiestä. Kyläsuunnitelmaa päivitettiin. Yhdistyksen kotisivut on pidetty ajan tasalla. Tapahtumia on mainostettu, niistä on kerrottu ja liitetty kuvia. Linkki yhdistyksen kotisivuille löytyy Taipalsaaren kunnan internetsivuilta. Kotiseutuyhdistyksen kanssa on tehty yhteistyötä. Yhdyshenkilönä on ollut Seija Turppo. Hallitus

6 Liite 3 Taipalsaaren Kirkonkylän kyläyhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toiminta Ulkoilutapahtuma laskiaissunnuntaina Vuosikokous su klo Kunnantalo, Keulasali Siivoustalkoot Kirkonkylällä ma klo alkaen Röytyn kahvilan vastuuyhdistys kesä 2015 Juhannuskokko juhannusaattona klo Kyläkävely klo 18.00, mahdollisesti Jänkäsaloon Rantakalailta pe klo Kirkonkylän koulun entisten oppilaiden tapaaminen la , osallistutaan järjestelyihin Uuden vuoden ilotulitus Järjestetään kulttuurimatkoja Kyläavustaja toimintaa jatketaan Kyläyhdistys jatkaa vuokraustoimintaa Kyläyhdistys on aktiivinen kirkonkylän kehittämiskohteiden valmistelussa (esim. torialue, kunnantupa ja kävelytie) Yhdistyksen kotisivuja ylläpidetään ja kuvat siirretään kuvapankiksi Yhdistyksen ja alueen asukkaiden yhteydenpitoa kehitetään Kyläsuunnitelmaa päivitetään tarpeen mukaan Pyritään markkinoimaan Höyrylaiva-videota Savonlinnan museon vuosinäyttelyssä

7 Liite 4 Taipalsaaren Kirkonkylän kyläyhdistys ry Talousarvio 2015 Tuotot: 2650 Rantakalailta 600 Kunnanavustus 300 Välineiden vuokraus 250 Röytyn kahviotoiminnasta 1500 Kyläavustaja? Kulut 2400 Rantakalailta 1000 Kyläkävely/siivoustalkoot 200 Monistus 300 Kotisivujen uusiminen 300 Kävelytietalkoot Leikonrannantie-Niiraskantie 300 Muut kulut 300 (Tilitoimisto ym.) Tulos + 250

17.3.2015 TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS

17.3.2015 TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA 17.3.2015 TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika 15.3.2015 klo 15:15 16:08 Paikka Kunnantalo, Keulasali Läsnä Kts. Liite 1 1 Kokouksen avaus Aure Niiva avaa kokouksen. 2

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS

TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA 25.03.2014 TAIPALSAAREN KIRKONKYLÄN KYLÄYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika 23.03.2014 klo 15:00 15:44 Paikka Kunnantalo, Keulasali Läsnä Kts. Liite 1 1 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA. Aika Torstaina klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA. Aika Torstaina klo YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika Torstaina 27.9. klo 18.15-21.30 Paikka Ylöjärven seurakuntakeskus, neuvotteluhuone Arkki Läsnä: Jorma Rienoja puheenjohtaja

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Vapers Finland ry:n perustamiskokous

Vapers Finland ry:n perustamiskokous 1 Vapers Finland ry:n perustamiskokous Paikka: Mätäsperä 6 G 26, 33100 Tampere (etäosallistuminen Skypen välityksellä) Aika: 5.2.2015 klo 20:00 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Leif Martin avasi kokouksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (7) A S I A L U E T T E L O: 17 Kokouksen avaus 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Ääntenlaskijoiden valinta 21 Työjärjestyksen

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2014. Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, Sonkajärvi

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 3/2014. Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, Sonkajärvi Pöytäkirja 3/2014 Sonkajärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Torstaina 11.9.2014 klo 18.00-21.10 Paikka Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20, 74300 Sonkajärvi Osallistujat:

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

NUMMEN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Nummen seurakuntatoimisto klo 18.00

NUMMEN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Nummen seurakuntatoimisto klo 18.00 NUMMEN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Nummen seurakuntatoimisto 28.3.2019 klo 18.00 Osallistujat Erkki Kuusanmäki puheenjohtaja Aarnio Kaisa Forsström Pirjo-Leena Huuhka-Tarkiainen Minna

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (5) AIKA 14.05.2014 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 19.05 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus 1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika maanantai klo 17.00 19:30 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 19.25 Paikka Virojoen seurakuntatalo, 2. krs, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Hanski Liisa kappelineuvoston varapj. (x) Niemelä Teuvo kappelineuvoston

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2016 1 TIKKAKOSKEN AENEUVOSTO AIKA klo 18.58 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 81 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 / 2014 1 AIKA 12.02.2014 klo 16.30 18.25 PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 (alakerran kokoushuone). Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

AIKA To klo PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, Vesanka. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus

AIKA To klo PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, Vesanka. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 / 2017 1 AIKA To 15.6.2017 klo 17.00. PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, 41940 Vesanka Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 2/2014

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 2/2014 Pöytäkirja 2/2014 Sonkajärven seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistaina 27.05.2014 klo 18.30-20.10 Paikka Osallistujat: Jäsenet: Muut Sonkajärven srk-talo, Rutakontie 20,

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009 Kirkkoneuvosto 29.7.2009 108 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 10/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 29. päivänä heinäkuuta 2009 kello 10.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015 Aika: Tiistai 14.4.2015 Kello 15:12-18:42 Paikka: Tila D223, Visamäki, Hämeenlinna Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 17.00 alueneuvoston varsinaisten- ja varajäsenten sekä alueseurakunnan työntekijöiden yhteinen jouluruokailu, jonka jälkeen alueneuvoston kokous. PAIKKA

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 1 AIKA 7.9.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 39

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

Mephisto ry:n vuosikokous kello 18.00, Lyhty

Mephisto ry:n vuosikokous kello 18.00, Lyhty Mephisto ry:n vuosikokous 27.1.2016 kello 18.00, Lyhty Paikallaolijat: Joonas Haverinen Minna Mettälä Tiia-Mari Hovila Hanna-Kaisa Paananen Oskari Vesterinen Ella Kemppi Jenna Ratia Jesse Kosonen Sini

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo 17.30

PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto klo 17.30 PUSULAN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Pusulan seurakuntatoimisto 8.5.2019 klo 17.30 Osallistujat Jorma Kaira Jaana Silander Jan-Erik Strömberg Maarit Lehtinen Ari Piippo Helinä Kerko

Lisätiedot

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi.

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi. PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 AIKA keskiviikkona 14.1.2015 klo 19 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Auranen Harri Hutko Sinikka Järvelä Jari Kallio Reino

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs

Lisätiedot

yfo,fj" IRTISANOMINEN Etelä-Karjalan pelastuslaitos Parikkalan paloasema Timo Uosukainen Parikkalantie PARIKKALA

yfo,fj IRTISANOMINEN Etelä-Karjalan pelastuslaitos Parikkalan paloasema Timo Uosukainen Parikkalantie PARIKKALA Uukuniemen VPK ry Niukkalantie 1389 B IRTISANOMINEN 26.4.2018. '.. ' '- ~.. Etelä-Karjalan pelastuslaitos Parikkalan paloasema Timo Uosukainen Parikkalantie 44 59100 PARIKKALA PALOKUNTASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf. 9.2.2009 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Juha Saranpää, Sari Söderman, Jari Kaivolahti. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.

Lisätiedot

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 4/2011 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 24.5.2011 klo 9.00 9.15 Paikka: Nivalan, kaupungintalo valtuustosali Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2005 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2005 Bobäck byaförening rf. 18.1.2005 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 16.1.2005 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Tuija Koivula, Heikki Niemi, Juha Saranpää Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 AIKA 12.6.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Neulastie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Olli Dahl ja Pekka Paaso.

4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Olli Dahl ja Pekka Paaso. Kuivaniemen Osakaskunta PÖYTÄKIRJA Kuivaniemen Osakaskunnan vuosikokous 2016 Aika: 24.4.2016 klo 12.36-16:08 Paikka: Kuivaniemen nuorisoseuran talo Läsnä: 34 osakasta, 27 274 ääntä. 1 AVAUS Hoitokunnan

Lisätiedot

Yliopistonkatu Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Paikka: Sähköpostikokous

Yliopistonkatu Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Paikka: Sähköpostikokous Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 16.4.2015-20.4.2015 Paikka: Sähköpostikokous Läsnä: Matias Kassala, Matti Haapala, Pilvikki Viitanen, Iida

Lisätiedot

Ollessasi estyneenä saapumaan kokoukseen pyydämme ilmoittamaan siitä aluesihteeri Ulla Koholle p /

Ollessasi estyneenä saapumaan kokoukseen pyydämme ilmoittamaan siitä aluesihteeri Ulla Koholle p / JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4 / 2015 1 AIKA To 23.04.2015 klo 17.30. Kahvitarjoilu alkaen klo 17.00. PAIKKA Huhtasuon kirkko Nevakatu 6 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 37 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot