Kokonaisuus ratkaisee Suunnittele. Keskity olennaiseen. Varaa voimavarat.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokonaisuus ratkaisee Suunnittele. Keskity olennaiseen. Varaa voimavarat."

Transkriptio

1 1/16 Kokonaisuus ratkaisee Suunnittele. Keskity olennaiseen. Varaa voimavarat. Muistiinpanoja David Wootonin luennoilta Yhteenveto: Suunnittele, älä pelkästään reagoi 2. Muistiinpanoja luennoilta a. Pässin valinta ja astumisterveys b. Uuhien ruokinta ja hoito c. Pikkukaritsoiden hoito d. Vinkkejä laidunnukseen ja aitaamiseen, karitsakasvatukseen e. Suunnittele, aseta tavoitteita, seuraa tuloksia, yksinkertaista 3. Valokuvia (David Wootton), eri tiedostossa Punnitus, veden annostelu laitumelle, eläinten siirto, aitaus, lampolan muunneltavuus, rehunjako, eläinten käsittelypisteet, pikkukaritsoiden siirto, keritseminen.

2 2/16 1. SUUNNITTELE, ÄLÄ PELKÄSTÄÄN REAGOI Tammikuun lopulla englantilais- tanskalainen lampuri ja keritsijä David Wootton antoi ajattelemisen aihetta lampolan tuottavuudesta. On asioita, jotka ovat oman päätäntävallan ulkopuolella (esim. sää) ja asioita, jotka eivät ole (suurin osa asioista). Jälkimmäisiä voi suunnitella ja niille voi asettaa tavoitteita. Esim. kuluja voi hallita, jos ymmärtää, mistä ne muodostuvat. Jokaisella lampolalla on omat vahvuutensa ja erityispiirteensä, jotka tuovat kilpailuetua. Todellista kannattavuutta syntyy kuitenkin vasta silloin, kun kokonaisuus on hallinnassa. Uusia tekemisen tapoja pitää etsiä aktiivisesti. David perusti oman lampolansa vajaat 20 vuotta sitten tyhjänä olleeseen kylmäpihattoon. Kokemusta lampaista hänelle oli sitä ennen ehtinyt kertyä englantilaisista ja uusi- seelantilaisista lampoloista, sekä suuresta tanskalaisesta lampolasta. Hänen tarkoituksenaan oli alusta alkaen kasvattaa lampola nopeasti yhdeksi Tanskan suurimmista, kuitenkin ilman kohtuutonta lainataakkaa. Kasvun ja kannattavuuden hän päätti perustaa tiukkaan kulukuriin, töiden suunnitteluun, tarjolla olevien tilaisuuksien hyödyntämiseen ja kumppanuuksien hakemiseen. Tänään texel- risteytysuuhia on 800. Itse lampolarakennus on suuri, helposti muunneltava halli, jossa tila hyödynnetään tarkkaan, mutta kuitenkin niin, että koneilla liikkuminen on mahdollista. Uuhet karitsoivat kerran vuodessa huhtikuussa reilun 3 viikon aikana. Omaa peltoa on vain 11 hehtaaria. Alueella on kuitenkin tarjolla pysyvää laidunta useana pienenä alana aitauskustannusten hinnalla (yht. 110 ha). Tämä oli tärkein syy lampolan sijainnin valinnalle. Lokakuusta joulukuuhun tarjolla on myös heinänsiemenen tuotantoalueita (liki 500 ha). Näiden poltettujen odelmikkojen laiduntaminen hyödyttää heinän talvehtimista niin paljon, että David saa laiduntamisesta jopa korvausta. Davidin tapauksessa onkin niin, että eläinmäärää ei rajoita laidunala vaan se, miten monta eläintä hän kykenee siirtelemään pitkin kesää laitumelta toiselle. Tuotannonsuunnittelun kivijalka on sopimus, jolla suurin osa karitsoista myydään yhdelle lihatukulle kelvolliseen hintaan. Karitsat teurastetaan läheisessä teurastamossa tarkan viikkosuunnitelman mukaisesti syyskuusta aina seuraavan vuoden heinäkuuhun ulottuvana ajanjaksona. Davidin työnä on tuottaa asiakkaalleen tasalaatuista karitsaa sovitussa aikataulussa (tyypillisesti 15 tai 25 karitsaa viikossa). Loppujen karitsoiden ja poistouuhien myynnin hän ajoittaa suunnitelmallisesti sellaisiin ajankohtiin, jolloin niistä maksetaan parhaiten. David on perustanut oman kannattavuutensa erityisesti eläinaineksen valintaan, uuhien oikea- aikaiseen karsintaan (uudistus 15-22%), edulliseen laidunmaahan, maltilliseen investointitahtiin ja lisätyövoiman keskittämiseen tiukkaan 3-4 viikon karitsointiaikaan. Viime mainitulla hän haluaa varmistaa pikkukaritsoiden hyvinvoinnin ja hyvän alkukasvun. Lisätyövoimana ovat opiskelijat, jotka saavat 1-2 viikon harjoittelujaksoina valtavasti kokemusta karitsoinneista ja pikkukaritsoiden hoidosta.

3 3/16 Alueensa ylivoimaisesti suurimpana lampaan kasvattajana David pääsee valitsemaan tarjolla olevista siitospässeistä parhaat. Hän seuraa tarkkaan, minkälaiset käyttöeläimet menestyvät hänen kasvatusolosuhteissaan, ja säätää pässiaineksella risteytysastetta. Omien uudistusensikoiden valinta on melko suoraviivaista. Siihen vaikuttavat kasvu, rakenne ja oman emän karitsointihistoria. Lyhyen karitsointijakson hän varmistaa flushing- ruokinnalla ja pässiefektillä sekä hyväksymällä sen, että alle vuoden ikäisinä astutetuista ensikoista joka viides ei tiinehdy. Vanhempien astutettujen uuhien sikiömäärä on keskimäärin 1,8-1,95 (tyhjiksi jää 2-3 %). Tiineysultraus ja sikiölaskenta ovat korvaamaton apu ruokintakulujen kohdistamisessa oikeille eläimille ja adoptioihin valmistautumisessa (kaikki kolmoskaritsat adoptoidaan yhden karitsan uuhille). Davidin motoksi voisi sanoa suunnittele, aseta tavoitteita, yksinkertaista asioita. 2. MUISTIINPANOJA LUENNOILTA Pässin valinta ja astumisterveys - David pääsee valitsemaan alueensa parhaat pässit ensimmäisenä (puhtaita englantilaistyyppisiä texeleitä), pituus, lihaksikkuus, kestävä rakenne ja hyvä liikkuvuus tärkeimpiä ominaisuuksia tuotantoeläinten isille, emojen isäpässien valinnassa David hyödyntää tanskalaista S- indeksiä - David haluaa karitsoille myös hyvää liikkuvuutta, takapää ei saa olla liian voimakas eivätkä sellaiset ole enää hänen asiakkaidensa parissa edes haluttuja (paisteista tulee vähän liian isoja ja kalliita annoksia ravintoloissa) - ostoeläimet kasvatetaan teuraspässien kanssa samalla rehulla, jotta kasvavat nopeasti, miehistyvät ja saavat kuntoa sopivasti astutusaikaa varten - nuoria pässejä käytetään ensimmäisenä vuonna selvästi vähemmän kuin vanhempia (max 25 uuhta). Aikuisille pässeille voidaan laittaa 40 uuhta. - pässin todellisen arvon tietää ehkä vasta vuoden kuluttua Uuhien ruokinta ja hoito - uuhet texel- gotlanninlammas risteytyksiä, kohtalaisen pitkiä ja korkeita, keveämpirakenteisia kuin puhdas texel, elopaino kg o ei pidä puhtaita texel-emoja: pässiä vaihtamalla pelaa risteytyksen prosenttiosuuksilla (25-12,5% gotlantilaista tai finull) - David käyttää gottia paremman utareen (lyhyet vetimet) ja keveyden vuoksi (laidunten siirrot), tärkeää on myös joustavuus teuraskypsyyden saavuttamisessa (kasvu- ura säilyy pitkään) o David saattaa palata finull- rotuun, koska gotit ovat vähän säikkyjä

4 4/16 - uuhien valinta (teath, teats, tags): utarevikaiset ja hammasongelmaiset poistetaan, 7-8 vuotiaat poistetaan, samoin sellaiset, joilla on korvassa merkintä esim. karitsointivaikeuksista (teuraaksi lähtevät saattavat saada oranssin teurasmerkin jo karitsointikarsinassa) o huom! Davidin katraassa kuntoluokan nostaminen yhdellä tarkoittaa noin 10 elopainokiloa - tyttökaritsoita valitaan uuhiksi kasvun ja karjasilmän perusteella sekä sen perusteella, että niiden omalla emällä on ollut kaksi hyvää karitsaa (ensimmäinen huomio ja reikä uuhikaritsan korvaan tehdään jo karitsointikarsinassa) - hyvä kiihotusruokinta ja pässiefekti synkronoivat kiimoja, hormonaalista synkronointia tai härnäripässejä ei tarvita (uuhet karitsoisivat liian tiheästi) o ainoastaan 23 päivän astutusaika, jolloin ehtivät kuitenkin tulla vielä uudelleen kiimaan - > tyhjiksi jää max 2-3 %, ensikoista ehkä 20 % (ensikot astutetaan alle vuoden iässä) o kaikilla astutetuilla uuhilla (pl ensikot) sikiömäärä tiineysultrauksen aikaan keskim. 1,8-1,95 - David ei käytä pässeillä myöskään väriä, koska se ei kuitenkaan kerro varmasti, onko uuhi kantava - max 40 uuhta/aikuinen pässi, 25 uuhta/nuori pässi - uuhien uudistusprosentti on %, iältään 7-8 vuotias uuhi on vanha ja kuuluu poistaa o uuhen kunto voi romahtaa herkästi seuraavan imetyksen aikana, jolloin myös karitsoiden laatu heikkenee o uuhen pitäminen liian kauan voi tulla kalliiksi, koska uuhi voi myös kuolla äkisti kun vielä hyväkuntoisen vanhemmankin uuhen myy sopivaan aikaan vuodesta (esim. ramadanin loppuessa), voi saada 60 euroa (normaaliteurastus) vastaavasti jos eläin kuolee tilalla, siitä joutuu maksamaan vielä raatokuljetuksenkin - aborttien määrä on pidettävissä alhaisena, mikäli tilalla ei ole tartunnallisia aiheuttajia ja rehu- ja vesihygieniasta huolehditaan hyvin (tautisuojaus, mahdollisimman suljettu katras) - tiineysultraus + sikiölaskenta on korvaamaton apu - > ruokintakustannus kohdentuu oikeisiin eläimiin, adoptioihin kyetään valmistautumaan, lopputuloksena 4 ruokintaryhmää o ultrauksen järjestelyiden on oltava erittäin tehokkaat, jotta aikaa ei kulu eläinten siirtelyyn tai ryhmittelyyn eläimet liikkuvat rännissä kohti kokoomakarsinaa, vain tyhjät ohjataan erilleen, loput merkataan yksi sikiö - > merkki eteen kaksi sikiötä (suurin osa) - > ei merkkiä kolme sikiötä - > merkki taakse ultrauksen päätyttyä merkin saaneet kuljetetaan ränniä pitkin takaisin ja jaetaan merkin perusteella kahteen ryhmään - optimi kaksi imetettävää karitsaa / uuhi, tavoitepaino 3,5 kg o kaikki kolmoskaritsat adoptoidaan yhden karitsan uuhille (osa yhden sikiön uuhista on ruokittu tätä varten vähän voimakkaammin)

5 5/16 Pikkukaritsoiden hoito - karitsoiden kuolleisuus on syntyessä pidettävissä 5-10 %:ssa (Davidilla 4,5%), jokainen kuollut karitsa kerätään erilliseen sivutuotesäiliöön, josta niiden määrä lopuksi lasketaan (yksinkertaista, lisäksi tällä tavalla yksikään ei jää kirjaamatta) o neljää päivää vanhempien kuolleisuus 2-4 %, mikä riippuu myös siitä, kuinka kauan karitsoita kasvatetaan (vanhimmat myydään max 14 kk iässä) - koska karitsoinnit ajoittuvat lyhyelle 3-4 viikon jaksolle ja niitä on paljon, ei aputyövoiman saannissa ole ongelmia (maatalous- ja eläinlääketieteen opiskelijoita, jotka tulevat harjoittelijoiksi pääasiassa 1-2 viikon jaksoiksi) o 144 päivää astutusten alusta tulee ensimmäinen työntekijä, viikkoa myöhemmin työvoimaa on 6, viikkoa myöhemmin edelleen 6, viikkoa myöhemmin 4 ja tästä viikon kuluttua vielä 1 viikon ajan ensimmäisenä päivänä karitsoi 3-4 uuhta, seuraavan 4-8 uuhta, sitä seuraavana 18, sitten uuhta päivässä o töitä tehdään 18 tuntia päivässä, normaalisti uuhet eivät karitsoi yöllä, jolloin lampolassa on pimeää o kaikki karitsoinnit tapahtuvat yhdessä isossa tilassa (lampolassa), jolloin avustajat saavat apua ja neuvoja toisiltaan ja opettavat toisiaan, lisäksi helpottaa merkittävästi adoptioiden järjestelyjä ja onnistumista edeltävää kokemusta ei tarvita, kokeneemmat opettavat aloittelijoita, (melkein) jokaisesta voi kehittyä huippukätilö David koittaa pitää opiskelijat tyytyväisinä, jotta tulisivat seuraavanakin vuonna tai mainostaisivat ystävilleen - uuhet ovat karitsointiajan alussa melko tiiviisti suurkarsinassa, kunnes alkavat karitsoida, karsina on kuivitettu hyvin o kun karitsointi alkaa, uuhi eristetään muista väliaidoilla o avustaja kokeilee sormenpäillään (hanska), että tulossa on karitsan pää ja kaksi sorkkaa, varsinaista synnytysapua tarvitsee vain alle 10 % uuhista o synnytyksen päätyttyä karitsat vedetään kärryllä karitsointikarsinaan, arkakin uuhi seuraa hyvin perässä, kun karitsat kulkevat kärryssä, pienen matkan päässä ihmisestä (kärryt pestävä huolellisesti päivittäin) - karitsointikarsinoita rakennetaan sitä mukaan kuin niitä tarvitaan (max 140 karsinaa kerrallaan) o likaantunut juomavesi tyhjennetään eri kohdissa lampolaa oleviin säiliöihin, puhdas vesi johdetaan juomasankoihin letkulla (käytäntö lyhentää merkittävästi lampolassa kuljettuja matkoja) o karsina- aitaan tehdään yksinkertaiset merkinnät (kaikki työntekijät näkevät ja ymmärtävät) adoptiota (eri syistä) odottava karitsa lisäruokinta sisään kääntynyt luomi

6 6/16 - uuhet ja karitsat tarkastetaan, kun ne tuodaan karsinaan o kaikilta kolmosilta siirretään yksi karitsa pois (pääasiassa wet fostering ) - kaikki karitsat tarkastetaan kaksi kertaa päivässä, otetaan syliin ja tunnustellaan, että ovat syöneet, tarkistetaan takapää ja silmät o karitsaa saatetaan päivän mittaan letkuttaa ainakin kahdesti päivässä juomarehulla (uuhet eivät ole kovin hyviä karitsoijia/imettäjiä alkuun) - 3 päivän iässä rekisteröinti (vain David tekee tämän) o David kirjaa kansioonsa uuhen yksilötunnksen ja karitsointipäivän, karitsoiden painot pässikaritsat saavat yhden korvamerkin (tilatunnus) uuhikaritsat saavat kaksi korvamerkkiä (tilatunnus ja yksilötunnus), paitsi ne yksilöt, joilla on ollut sisään kääntynyt luomi jos uuhella on kaksi hyvää ja tasakokoista karitsaa, uuhikaritsa saa korvaansa vielä reiän - > potentiaalinen uudistusensikko o uuhelle ja karitsoille sama numero kylkeen (helpottaa eläinten seuraamista lastentarha- vaiheessa), adoptoidut karitsat merkitään vielä kirjaimella o karitsoita ja uuhia ei yhdistetä heti isoiksi joukoiksi vaan 12 uuhta karitsoineen siirretään lastentarhaan (määrä sopii juuri myös kuljetuskärryyn, kun eläimet lähtevät laitumelle) jos karitsointeja paljon, pitää uuhi ja karitsat siirtää nopeasti lastentarhaan, kuitenkin osa ensimmäisinä karitsoineista saattaa olla jopa 10 päivää yksilökarsinassa Vinkkejä laidunnukseen ja aitaamiseen, karitsakasvatukseen - Davidin tapauksessa laidunnustiheys ei ole kriittinen, koska laidunnettavia alueita on tarjolla todella paljon, ennemmin kyse siitä, montako eläintä kykenee hoitamaan ja siirtelemään pitkin kesää, omaa laidunta niukasti (11 ha), pysyvää laidunta 110 ha (pieninä aloina, joille viljelijät eivät pääse suurilla koneillaan), heinänsiemenen tuotantoaluetta hehtaaria o alueiden käyttö pitää kuitenkin suunnitella huolella ja varautua siirtämään eläimiä usein + järjestämään eläinten päivittäinen valvonta o David ajaa laidunkautena km vuodessa eläimiä siirretään trailereilla tai paimentaen, yksittäistapauksissa jokin suuri ryhmä myös eläintenkuljetusautolla jokin pidempi matka (tarve osattava ennustaa noin viikkoa etukäteen, koska kuljetuskalustoa on harvoin tarjolla) - keväällä käytettävissä on voimakasta apilanurmea, jota syötetään nopeakasvuisimmille karitsoille - syyskuusta joulukuulle on käytettävissä heinänsiemenen korjuualue (siemen korjattu alkukesällä, sen jälkeen korjuujäte ja pelto poltettu, loppukesästä hyvä kasvusto) o soveltuu erinomaisesti mm. uuhien flushing- ruokintaan o laitumen syöttö vaatii taitoa ja tarkkuutta, jotta heinän pituus olisi tasaisesti 4 cm ennen talvea. Silloin heinä talvehtii hyvin ja seuraavan kesän siemensato on todella hyvä

7 7/16 o heinänsiemenlaidun on todella edullista, mutta kustannuksia tulee aitaamisesta, veden viemisestä laitumelle sekä siitä, että uuhia pitää käydä katsomassa kaksi kertaa päivässä ja karitsoita kerran päivässä. näistä laitumista David vieläpä saa 250 DKR / ha korvausta - suuri laidunala mahdollistaa laidunnuksen suunnittelun myös loistorjunnan kannalta o David ei lääkitse rutiinisti loislääkkeillä, hoitopäätökset perustuvat ulostenäytteiden tuloksiin - niin uuhi- kuin pässikaritsat vieroitetaan elokuun toisella viikolla, jolloin painavat kg, tästä eteenpäin tarvitaan erilliset laitumet uuhille, uuhikaritsoille ja pässikaritsoille, aikuiset pässit ovat omalla laitumellaan muutenkin koko kesän o jos pässikaritsat saa tässä vaiheessa apilapitoiselle laitumelle, ne kasvavat todella nopasti teursakypsyyteen - aitaamisessa on kova työ (17 km) o käytössä kone, joka vetää kolme lankaa samaan aikaan, mahdollista aidata 10 ha tunnissa (rappa.co.uk) - David ei käytä elektronisia korvamerkkejä (vaaka kallis ja painava siirtää), eikä seuraa yksilöitä paitsi uuhiksi kasvatettavia karitsoita (reikä korvassa) o eläimet laiduntavat noin 14 laitumella, jolloin David pitää parempana valita joka laitumelta parhaat yksilöt sen sijaan, että yrittäisi verrata eri laitumien karitsoita keskenään - David käyttää runsaasti väliaitoja, joita kuljettaa erityisellä kärryllä (2x40 väliaitaa kerrallaan), aidoista on helppo rakentaa käsittelyalueita eri tarpeisiin, myös eläimet tottuvat niihin o pyrkii tekemään käsittelyt aina ryhmä kerrallaan, jolloin eläinten merkkailuun ei ole tarvetta eikä siihen mene aikaa - David punnitsee karitsaryhmiä loppukasvatusvaiheessa viikon välein o hän myös kokeilee käsin eläinten teuraskypsyyttä kolmesta kohtaa, mitä vaa an rakenteet eivät saa haitata (säkästä, keskiselästä ja ristiselästä) o hän pystyy punnitsemaan yksinään 300 karitsaa tunnissa (koira apuna), eläimet tottuvat punnitukseen saattaa myös punnita joukosta vain ne, jotka poikkeavat kokonaisuudesta - lampolassa karsinat ovat pitkiä ja kapeita, ruokintatilaa 33 cm, kaukalon rakenne on suunniteltu hyvin tarkkaan Davidin karitsoiden ja uuhien aperuokintaan sopivaksi (syvyys, pohjan leveys, takareunan etäisyys) o kahden karsinan välissä on paikka heinälle/oljelle, jota on aina saatavilla - vesikupit kannattaa Davidin mukaan sijoittaa siten, että ne tulee helposti tarkastettua ja puhdistettua ja että jäätymisvaara on mahdollisimman pieni o tähän voi vaikuttaa myös kuppien koolla ja määrällä

8 8/16 Suunnittele, aseta tavoitteita, seuraa tuloksia, yksinkertaista - kaikki oikeasti tarpeellinen tieto kerätään mahdollisimman yksinkertaisesti ja sen on oltava helposti käytettävissä silloin, kun tietoa tarvitaan (mitään tietoa ei kerätä vain tiedon itsensä vuoksi) o esim. merkinnät nauhoilla poikimiskarsinan aitaan o esim. skiömäärän vaikutus ruokintaryhmiin jakoon ja adoptioihin valmistautumiseen - karitsoiden myynnistä (n. 900) tehdään vuosisopimus yhden tukun kanssa, joka saa parhaat karitsat, loput karitsoista ( ) myydään silloin, kun muilla ei ole enää karitsaa tarjolla o karitsoiden myynti alkaa syyskuussa ja jatkuu viikoittain seuraavan vuoden heinäkuulle o karitsat viedään itse lähellä sijaitsevaan teurastamoon aina sunnuntai- iltaisin, teurastus maanantaisin, leikkuu ja pakkaus samassa paikassa, sieltä tukkuun, teurastamo hoitaa kaiken tukun kanssa o teurastamo ei luokittele karitsoita, mikä hyödyttää Davidia (ruhot ovat vähän isoja ja rasvaisia); ostajalle on tärkeintä ruhojen tasalaatuisuus ja tasakokoisuus ostaja hyväksyy joukkoon jopa 30 kg ruhot ruholuokitus olisi ilmeisesti U, rasva 3 karitsanlihan aistinvaraisen laadun uskotaan olevan hyvä, kunhan eläin on teurashetkellä edelleen kasvu- uralla, koolla ei niin paljon merkitystä - suunnittelua, ei pelkästään reagointia! o Davidin työ on tuottaa hyviä ja tasalaatuisia karitsoita teurastamolle tietyn aikataulun mukaan, teurastamo hoitaa kaiken tästä eteenpäin o yksikin kilo lisä karitsoiden painossa on iso juttu (1kg x 1400 karitsaa = 1400kg) o David suunnittelee ainakin 4 viikkoa etukäteen, mistä eläimistä kuorma kootaan (tyypillisesti 15 tai 25 eläintä), jouluna 2 viikon tauko - karitsointikauden ulkopuolella David käyttää ulkopuolista työvoimaa vain satunnaisesti o David käy itse jopa keritsemässä muualla (2000 uuhta vuodessa) käyttää silti itse myös rahtikeritsijää, jonka kanssa keritsee omat uuhensa, villa lajitellaan kerinnän yhteydessä ja David puristaa sen paaleihin David saa asiakastilojensa villat (vain valkoiset ) ja myy ne British Wool Boardin kautta, parhaana vuonna kg, nykyisin noin kg /vuosi) - David tekee vain yhden rehusadon vuodessa työvoimakustannusten optimoimiseksi (600 suurpaalia), täyttää lisätarpeen ostamalla, vaikka paalin hinta tulee kaksinkertaiseksi o hyödyntää ainoastaan rehutaulukoiden antamia normeja, ei katso hyötyvänsä rehuanalyyseistä riittävästi - keskikokoisia rehumiksereitä on Tanskassa ollut tarjolla todella edullisesti, koska sellaiset ovat jääneet pieniksi lypsykarjatiloille - yllättävissä ongelmatilanteissa (sää) on reagoitava nopeasti, esim. kun eräänä vuonna tuli juuri astutusajan alussa 6 cm lunta pellolle, David hankki nopeasti korvaavaa rehua pellolle (sokerijuurikastehtaan sivutuotteita), jotta uuhet ja pässit pysyivät hyvässä kunnossa -> seuraavan kevään karitsatuotos tuli turvattua

Kokonaisuus ratkaisee Suunnittele. Keskity olennaiseen. Varaa voimavarat.

Kokonaisuus ratkaisee Suunnittele. Keskity olennaiseen. Varaa voimavarat. 1/16 Kokonaisuus ratkaisee Suunnittele. Keskity olennaiseen. Varaa voimavarat. Muistiinpanoja David Wootonin luennoilta 27.- 28.1.2017 1. Yhteenveto: Suunnittele, älä pelkästään reagoi 2. Muistiinpanoja

Lisätiedot

Johdatus TH-Digiassarin ominaisuuksiin ( )

Johdatus TH-Digiassarin ominaisuuksiin ( ) Johdatus TH-Digiassarin ominaisuuksiin (22.2.2019) Johanna Rautiainen, ELL Lammasmaailma Oy Käyttäjätiedot Anna pyydetyt yhteystiedot ja valitse tapa, jolla haluat saada automaattiset muistutusviestit

Lisätiedot

OHJEITA KOTITARVELAMPAIDEN ja -VUOHIEN PITOON

OHJEITA KOTITARVELAMPAIDEN ja -VUOHIEN PITOON OHJEITA KOTITARVELAMPAIDEN ja -VUOHIEN PITOON LAMPAAT Lammas on laiduntava märehtijä ja laumaeläin, joka vaatii hoitajaltaan hyvää perehtymistä lajin tarpeisiin sekä niitä koskeviin määräyksiin. Laki velvoittaa,

Lisätiedot

Tärkeimmät sisäloiset

Tärkeimmät sisäloiset Lampaan sisäloiset Tärkeimmät sisäloiset Meillä? Muualla? Teladorsagia circumcinta (ent. Oestertagia) Trichostrongylus vitrinus Haemonchus cntortus Nematodirus battus = maha ja suolistomadot Kuva: Teara/US

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

LAMPAIDEN SYYSLAIDUNTAMINEN

LAMPAIDEN SYYSLAIDUNTAMINEN LAMPAIDEN SYYSLAIDUNTAMINEN Kerääjäkasvien hyötykäyttö HAMK Mustiala 8.4.2016 Jari Heikkonen, lehtori, kotieläintuotanto HAMK Mustiala Laidun on lampaiden tärkein rehu 1. Kevätkaritsoinnissa tärkein tuotantorehu

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Maitoa mahan täydeltä Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Imetys Vasikkapiilo Vieroitus Imetys Emänsä alla vasikat imevät n. 4-6 kertaa vuorokaudessa, yht. 10-12 l / vrk Ensimmäisten viikkojen

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus Eläinten hyvinvointikorvaus 2017 19.1.2017 1 Ei perusehtoja tai lisäehtoja, toimenpiteet samanarvoisia 1-vuotinen sitoumus Noudatettava kaikissa rakennuksissa (myös eri tiloilla) Korvaus maksetaan eläinryhmäkohtaisesti

Lisätiedot

Maksupäätöksiä tehty ja maksettu (sis. myös vuoden 2015) Maksettu 2015 ja 2016 yhteensä 2 483 431

Maksupäätöksiä tehty ja maksettu (sis. myös vuoden 2015) Maksettu 2015 ja 2016 yhteensä 2 483 431 Maksupäätöksiä tehty ja maksettu (sis. myös vuoden 2015) Maksu Eläinten keskimäärin hyvinvointikorvaus (koko maa) ja Neuvo 2020 237 Timo Keskinen Ulla Sihto Heikki Pajala 2.5.2016 Sivu 1 Eläinten hyvinvointikorvaus,

Lisätiedot

Lampaiden (ja vuohien) tarttuvat taudit Tartunnoilta suojautuminen Jokioinen ell Johanna Rautiainen/Lammasmaailma OY

Lampaiden (ja vuohien) tarttuvat taudit Tartunnoilta suojautuminen Jokioinen ell Johanna Rautiainen/Lammasmaailma OY Lampaiden (ja vuohien) tarttuvat taudit Tartunnoilta suojautuminen Jokioinen 1.11.2017 ell Johanna Rautiainen/Lammasmaailma OY Miksi tautivastustus rutiinit ovat tärkeitä? Hyvät rutiinit vähentävät tartuntatauteja

Lisätiedot

Lammastalous. Mahdollisuutena maisema hanke 16.02.2015 Sini Hakomäki ProAgria Etelä-Pohjanmaa

Lammastalous. Mahdollisuutena maisema hanke 16.02.2015 Sini Hakomäki ProAgria Etelä-Pohjanmaa Lammastalous Mahdollisuutena maisema hanke 16.02.2015 Sini Hakomäki ProAgria Etelä-Pohjanmaa Rekisteröityminen Rekisteröityminen lammastilaksi Kunnan maaseutuviranomaiselle ennen eläinten hankintaa Alkutuotannon

Lisätiedot

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2017 Kotieläintuki-info 24.1.2017 Lampaiden ja vuohien lukumääriä rekisterissä 11.1.2017 Suomessa Varsinais- Suomessa Lampaiden määrä 148 619

Lisätiedot

Metsälaitumien ja luonnonsuojelualueiden hyödyntäminen nautojen ruokinnassa. Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset

Metsälaitumien ja luonnonsuojelualueiden hyödyntäminen nautojen ruokinnassa. Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset Metsälaitumien ja luonnonsuojelualueiden hyödyntäminen nautojen ruokinnassa Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjala/ Maa- ja kotitalousnaiset Luonnonlaitumet viljellyt peltolaitumet - luonnonheinän energiamäärä

Lisätiedot

Lammastalous esitys. Eemeli Piesala Tarvaala

Lammastalous esitys. Eemeli Piesala Tarvaala Lammastalous esitys Eemeli Piesala Tarvaala 8.5.2019 Taustani Petäjävedeltä Opiskelen maatalousekonomiaa Helsingin yliopistossa (Agronomi) Aikaisemmin myös biotekniikkaa Piesalantila SPV 2016 v. alussa

Lisätiedot

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2016. Kotieläinkoulutus 13.4.2016

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2016. Kotieläinkoulutus 13.4.2016 Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2016 Kotieläinkoulutus 13.4.2016 Yleistä lammas- ja vuohipalkkioista Rekisteriperusteisia Hallinnassa oltava keskimäärin vähintään 20 palkkiokelpoista

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

3. Eläinten hyvinvointikorvaus lampaat

3. Eläinten hyvinvointikorvaus lampaat 3. Eläinten hyvinvointikorvaus lampaat 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna

Lisätiedot

Itä-Suomen Yliopiston laidunkoeohjeet. 1. Laidunkasvikoe. Kesto: Perustetaan 2010 seurataan 2011 ja 2012

Itä-Suomen Yliopiston laidunkoeohjeet. 1. Laidunkasvikoe. Kesto: Perustetaan 2010 seurataan 2011 ja 2012 Itä-Suomen Yliopiston laidunkoeohjeet 1. Laidunkasvikoe Kesto: Perustetaan 2010 seurataan 2011 ja 2012 Tausta: Ennen kokeen perustamista otetaan viljavuustutkimusnäyte koealalta, joka edustaa koko koealaa.

Lisätiedot

Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus HUITTISISSA , AKI ALITUPA, PIG CONSULTING OY

Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus HUITTISISSA , AKI ALITUPA, PIG CONSULTING OY Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus HUITTISISSA 22.11.2017, AKI ALITUPA, PIG CONSULTING OY Ensikoiden kasvatus Eläinvirran hallinta Kun ensikkoporsas syntyy, mitä toimenpiteitä Ensikoiden valinta

Lisätiedot

2 Eläinlistan kautta voidaan tallentaa tietoja kuolleille eläimille

2 Eläinlistan kautta voidaan tallentaa tietoja kuolleille eläimille Sisällys: Sisällys:... 1 WebLammas versio 1.0.8.3 korjaukset ja uudet ominaisuudet... 2 1 Eläin - välilehdelle tuodaan Tilan elossa olevat eläimet... 2 2 Eläinlistan kautta voidaan tallentaa tietoja kuolleille

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS. Lampaat Vuohet

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS. Lampaat Vuohet ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS Lampaat Vuohet Kyrö 07.04.2015 1 Yleistä eläinten hyvinvointikorvauksesta 2015 Sitoumus alkaen 01.05.2015 1 -vuotinen sitoumus Tänä vuonna poikkeus: 01.05.2015-31.12.2016 Seuraava

Lisätiedot

Tuotosseuranta ja Alkuperäisrotutuki. Lampaiden jalostus. Tietojen kerääminen. Kainuun harmaa + texelin karitsa. WinLammas (2).lnk

Tuotosseuranta ja Alkuperäisrotutuki. Lampaiden jalostus. Tietojen kerääminen. Kainuun harmaa + texelin karitsa. WinLammas (2).lnk Tuotosseuranta ja Alkuperäisrotutuki ProAgria Pirkanmaa Kaie Ahlskog Lammasyritysneuvoja Parainen, 18.01.2011 Tuotantoseuranta, jalostus Kaie Ahlskog ProAgria Pirkanmaa, Lammasyritysneuvoja: Uusimaa ja

Lisätiedot

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info Raisio

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info Raisio Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2018 Kotieläintuki-info Raisio 23.1.2018 Yleistä lammas- ja vuohipalkkioista Rekisteriperusteisia Hallinnassa tulee olla keskimäärin vähintään

Lisätiedot

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet. EU-avustajat, Rauno Tammi

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet. EU-avustajat, Rauno Tammi EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet EU-avustajat, 21.3.2016 Rauno Tammi Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta,

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus 02.04.2015 Materiaalin tekohetkellä lainsäädäntöä ei ole hyväksytty muutokset mahdollisia Eläinten hyvinvointikorvaus Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä

Lisätiedot

Maaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä

Maaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä Maaseutuyrittäjyyttä Salzburgissa Huhtikuussa 2017 Itävaltaan tehdyn opintomatkan terveisiä Anne Tuomivaara projektikoordinaattori Lapin yliopiston Arktinen keskus Lappari-hanke Esityksen aiheet: Salzburgin

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Laiduntamisen tehostamisen tekniikkaa Iisalmi Toivala

Laiduntamisen tehostamisen tekniikkaa Iisalmi Toivala Laiduntamisen tehostamisen tekniikkaa 27.3.2012 Iisalmi 17.4.2012 Toivala Laidunaitauksen elektroninen valvonta Laitumen toimintaa voidaan valvoa etävalvonnalla GSMyhteyden kautta Laite lähettää viestin

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1 Eläinten hyvinvointikorvaus Naudat 2015 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna

Lisätiedot

Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle

Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Ylämaankarjan suosio on jatkuvasti nousussa. Ylämaankarjan lempeä luonne ja sympaattinen ulkomuoto ovat toki sen valtteja, mutta sen hoito on ei ole pelkästään

Lisätiedot

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta, lammas, vuohi -> 7 vrk tapahtumasta

Lisätiedot

Keinoemopalvelu. Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo. Heli Lepo

Keinoemopalvelu. Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo. Heli Lepo Keinoemopalvelu Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo Heli Lepo 1 - Ympärivuorokautinen keinoemovälitys vuodesta 2000 alkaen - Opintomatkoja: USA, Ranska, Australia - Keinoemo-opas, 3. päivitys

Lisätiedot

Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018

Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 Täydentävät ehdot naudoilla Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 www.mavi.fi -> oppaat ja lomakkeet Rehukirjanpito Evira: Rehualan alkutuotannon toimijaksi rekisteröityminen (T=tuottaja,

Lisätiedot

WebLammas Käyttöohjeet

WebLammas Käyttöohjeet WebLammas Käyttöohjeet versio 1.0.4.0 Sisältö WebLammas Käyttöohjeet... 1 Sisältö... 2 Johdanto... 3 Kirjautuminen... 3 Etusivu... 5 Eläinlista... 6 Eläinlistan suodattimet... 8 Raportit... 10 Lisää mittauksia...

Lisätiedot

LAMPAIDEN JA VUOHIEN MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI

LAMPAIDEN JA VUOHIEN MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI LAMPAIDEN JA VUOHIEN MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI 1 Idea ja merkitys Eläimen jäljitettävyys koko sen elinkaaren ajalta Mahdolliset eläintautitilanteet Taudin lähtöpaikan nopea selvitys Tartunta-alueen järkevä

Lisätiedot

KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015.

KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015. KOTIELÄINTUET 2015 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen tammikuussa 2015. Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015. Lähde: Mavi, MMM 6.2.2015 10.2.21015 Muutoksia vuodelle 2015

Lisätiedot

Teuraskypsyys Elävästä eläimestä. Teuraskypsyyskoulutus Lehmoinen, Kannonkoski 20.03.2013 Maiju Pesonen

Teuraskypsyys Elävästä eläimestä. Teuraskypsyyskoulutus Lehmoinen, Kannonkoski 20.03.2013 Maiju Pesonen Teuraskypsyys Elävästä eläimestä Teuraskypsyyskoulutus Lehmoinen, Kannonkoski 20.03.2013 Maiju Pesonen Ulkonäkö arviointia Katso ryhmää kokonaisuutena, riittävän etäältä. Muodosta yleisvaikutelma, havaitse

Lisätiedot

TAPELIN LUOMUSIKA Tilan historiaa 1969 lihasikalan rakentaminen 240 lihasialle ja vaihto lypsylehmistä lihasikoihin, peltoa n. 16 ha 1982 sukupolven vaihdos 1999 Yhdistelmäsikalan rakentaminen 70 emakolle

Lisätiedot

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I Jeanne Wormuth CY Heifer Farm Yleistä Jeannen taustaa Agway aloitti hiehojen kasvatustoiminnan joulukuussa 1998 Tilat 4000 hiehon sopimuskasvatukseen CY Farms

Lisätiedot

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely KOTIELÄIN 2018 Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat Valvonta: Tehdään Mavin ja Eviran otantaperusteilla ELY-keskusten tarkastajien tekemää Toisinaan ELY:n valvojien mukana läänineläinlääkäri tekemässä omia

Lisätiedot

Kaasu pohjaan risteytyksillä

Kaasu pohjaan risteytyksillä Pia Parikka Kaasu pohjaan risteytyksillä Suomessa on loistava valikoima erityyppisiä lammasrotuja, joita yhdistelemällä voidaan luoda vaativaankin makuun sopivia tuotantoeläimiä. Heteroosin avulla myös

Lisätiedot

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa 1.1.2019 Lisätyt vähimmäistasot: 1.5. Nautojen sairas-, hoito ja poikimakarsinat 6 2-4 mom. Nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja.

Lisätiedot

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Tiina Soisalo, ProAgria Etelä-Pohjanmaa Täydennyskoulutus neuvojille eläinten hyvinvoinnista 2.5.2016 Laki, asetus, täydentävät ehdot, EHK, tuettu rakentaminen,

Lisätiedot

Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere

Lisää luomulihaa. Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Lisää luomulihaa Luomupäivä 14.11.2012 Tampere Luomueläintilastoja v. 2010 - lypsylehmiä 4809 - emolehmiä 10473 - lihanautoja 2525-0,24 lihanautaa / emolehmä v. 2011 - lypsylehmiä 5776 - emolehmiä 11865

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä

Lisätiedot

SSM-2 KONEEN RAKENNE. havainnekuva koneen rakenteesta

SSM-2 KONEEN RAKENNE. havainnekuva koneen rakenteesta Lähde: http://sjh.sporttisaitti.com/ Luistimien teroittaminen on huoltajan tärkeimpiä tehtäviä ehkä tärkein. Jotta tehtävän pystyy hoitamaan ja suoriutumaan siihen liittyvistä monista vaiheista, tulee

Lisätiedot

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi Vasikka alle 3 kk Kolmena ensimmäisenä kuukautena lehmävasikkaa voidaan ruokkia täysin

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Kerääjäkasvien rehuntuotantopotentiaali

Kerääjäkasvien rehuntuotantopotentiaali Kerääjäkasvien rehuntuotantopotentiaali Ravinneresurssi-päivä 11.4.2017, Mustiala Lehtori, Katariina Manni Ravinteet pellossa vaan ei vesistöön -hanke (Ravinneresurssi) Kerääjäkasvit laidunrehuna Tavoitteena

Lisätiedot

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Hevosten ruokinta: Kantavan tamman ruokinta Tiineyden loppuvaiheen ruokinta Imetyskauden ruokinta Vieroitetun varsan ruokinta Agriristeily 8.2.2013 Heikki Kankainen

Lisätiedot

Lampaat luomussa. Rokua 23.11.2013. Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/YmpäristöAgro II

Lampaat luomussa. Rokua 23.11.2013. Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/YmpäristöAgro II Lampaat luomussa Rokua 23.11.2013 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/YmpäristöAgro II Lammas luomu vs. tavanomainen Sisätiloissa enemmän tilaa Lampaat (myös kartitsat) laitumelle

Lisätiedot

Näytön kuvaus. Näytön keskeinen sisältö Ammattitaitovaatimukset Näyttöympäristö. Arviointikriteerit

Näytön kuvaus. Näytön keskeinen sisältö Ammattitaitovaatimukset Näyttöympäristö. Arviointikriteerit Näytön kuvaus Näytön aikana opiskelija tekee tavanomaisia talli- ja hevostenhoitotöitä, kuten ruokintaa, tarhausta, karsinan puhdistusta ja opetetun hevosen liikuttamista. Hän huolehtii hevosten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian laiha. Kuntoluokka tärkeää. Nuoret naaraat myös hävittää

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Hyvä tapa toimia lammasketjussa

Hyvä tapa toimia lammasketjussa Hyvä tapa toimia lammasketjussa SISÄLTÖ SIVU Johdanto 1 Taustaa 2 1. Lampuriksi rekisteröityminen 3 2. Lammas ja lampuri 3 3. Eläinvalinta ja jalostus 4 4. Lampola 5 5. Vesi 7 6. Lampolan rehut 8 7. Laidun

Lisätiedot

Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani -

Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani - Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani - Tiina Harrinkari MMM, agr Maisematie 643, 39120 Mahnala Sposti: tiina.harrinkari @ netti.fi p. 040 700 1597 Luennon aihealueet 1. Syy: miksi ruokinta

Lisätiedot

Eläinten rekisteröinti ja ruhojen hävitys

Eläinten rekisteröinti ja ruhojen hävitys Eläinten rekisteröinti ja ruhojen hävitys Minna Norismaa Yritysneuvoja, maatilat ProAgria Pohjois-Karjala Lähde: Evira (diat joissa ei erillistä mainintaa) Nautaeläinten merkitseminen ja rekisteröinti

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus

Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015. Hämeen ELY-keskus Täydentävät ehdot Eläinten merkintä ja rekisteröinti 2015 Hämeen ELY-keskus 1 MERKINTÄ JA REKISTERÖINTI (naudat, siat, lampaat, vuohet) Yksi täydentävien ehtojen osa-alueista -> valvontaseuraamukset aiheuttavat

Lisätiedot

Lammas- ja vuohipalkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Vuosi 2019

Lammas- ja vuohipalkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Vuosi 2019 Lammas- ja vuohipalkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Vuosi 2019 Varsinais-Suomen ELY- keskus Maatalouden valvontayksikkö Kati Raunio Kotieläintuki-info 18.1.2019 Paimio Lähde: Ruokavirasto

Lisätiedot

ROTUKARJA investointiohjelma emolehmätiloille

ROTUKARJA investointiohjelma emolehmätiloille ROTUKARJA 2025 -investointiohjelma emolehmätiloille KYSYNTÄ KASVAA NYT ON OIKEA AIKA PANOSTAA ROTUKARJAAN Etsimme ketjuumme tulevaisuuteen katsovia rotukarjan tuottajia, joilla on vahva halu kehittää tilaansa

Lisätiedot

Luonnonlaidun En föreläsning om djur på naturbete Av Birgit Fag Hushållningssällskapet Jönköping 11 januari 2018

Luonnonlaidun En föreläsning om djur på naturbete Av Birgit Fag Hushållningssällskapet Jönköping 11 januari 2018 Luonnonlaidun En föreläsning om djur på naturbete Av Birgit Fag Hushållningssällskapet Jönköping 11 januari 2018 birgit.fag@hushallningssallskapet.se Luonnonlaidun - määritelmä Maatalousmaa, joka ei ole

Lisätiedot

Yhteenveto sisäloistutkimuksesta

Yhteenveto sisäloistutkimuksesta Yhteenveto sisäloistutkimuksesta Heidi Härtel Rotukarjan hyvinvoinnin ja taloudellisten toimintaedellytysten kehittäminen -hanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Emolehmäkarjojen loistutkimus

Lisätiedot

Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi

Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi Tausta Metsälaidunhanke eli Puustoisten perinneympäristöjen hoito

Lisätiedot

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht.

Aluehallintovirasto. Tilatunnus. emakoita karjuja porsaita <10 vk kasvatus-/lihasikoja muita yht. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKALA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien,

Lisätiedot

Tosilampuri hankkeen Skotlannin opintomatka 18. 23.6.2014

Tosilampuri hankkeen Skotlannin opintomatka 18. 23.6.2014 Tosilampuri hankkeen Skotlannin opintomatka 18. 23.6.2014 Matkakertomus Edinburgh ja Ayrshire, Skotlanti Royal Highland Show -näyttelyssä torstaina ja perjantaina TosiLampuri matkalle lähdettiin keskiviikkoiltapäivänä

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

villaisella Tiesitkö tämän lampaista?

villaisella Tiesitkö tämän lampaista? Painettu villaisella Tiesitkö tämän lampaista? Lampaan liha tai villa mielletään usein eettisesti kestäväksi valinnaksi lautaselle tai vaatetukseen. Vaikka joiltakin osin lampaiden asiat ovat paremmin

Lisätiedot

Villi vai kesy. Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen

Villi vai kesy. Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen Villi vai kesy Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen Naudan käyttäytyminen Nauta on alun perin tasangolla elänyt saaliseläin Kesyyntymisestä ja jalostuksesta huolimatta lajille tyypilliset käyttäytymismallit

Lisätiedot

ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA. Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM

ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA. Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM Eläinten hyvinvointikorvaus EHK 1 vuosi 1.5.2015-31.12.2016 (poikkeus) Maksatusta vuodelle 2016 haetaan kevään tukihaun

Lisätiedot

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 30.9.2010 Mitä lihayritykset tekevät sikojen ja nautojen hyvinvoinnin varmistamiseksi? Matti Perälä Suomen lihateollisuusyhdistys,

Lisätiedot

CASE TENHON TILA. Maatalousyhtymä Peltoa reilu 700 ha Palkattuja työntekijöitä

CASE TENHON TILA. Maatalousyhtymä Peltoa reilu 700 ha Palkattuja työntekijöitä CASE TENHON TILA Elintarvikkeiden valmistus tilalla Laura Tenho MMM 16.11.2017 Maatalousyhtymä Peltoa reilu 700 ha Palkattuja työntekijöitä 4-10 1 Lihakarjan rotuna limousin n. 160 emoa Lampaiden rotuna

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinten hyvinvointikorvauksesta Annettu Helsingissä 12 päivänä helmikuuta 2015 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eräistä ohjelmaperusteisista

Lisätiedot

EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET

EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen huhtikuussa 2015 13.4.2015 1 EU:n eläinpalkkiot Vanhat

Lisätiedot

Mari Viitaluoma. Teuraskaritsan kasvatuksen vaihtoehtona kaksivaihekasvatus

Mari Viitaluoma. Teuraskaritsan kasvatuksen vaihtoehtona kaksivaihekasvatus Mari Viitaluoma Teuraskaritsan kasvatuksen vaihtoehtona kaksivaihekasvatus Opinnäytetyö Syksy 2009 Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ilmajoki Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Kotieläintuotanto 2 SEINÄJOEN

Lisätiedot

Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke

Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke Kansainvälisesti kilpailukykyinen sianlihantuotantoketju -hanke Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus teemapäivä Tapahtumakalenteri Facebook Tavotteetsiemennysvalmiille ensikoille Genetiikka DanAvel

Lisätiedot

Kenguru 2018 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2018 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA

MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA MITEN PERUSTAN TILATEURASTAMON KOKEMUKSIA ARJESTA Paijan Tilateurastamo, Henna ja Juha Paija 31.3.2014 Paijan Tilateurastamo 887-1, Urjala - Perustettu 1995 (sukupolvenvaihdos 2009) - Työllistää yrittäjäperheen

Lisätiedot

Parhaat käytännöt välikasvattamossa

Parhaat käytännöt välikasvattamossa Parhaat käytännöt välikasvattamossa Välikasvattamon olosuhteiden hallinta / vaatimukset ILMASTOINTI Olosuhdeoptimointi/säätö 2-vuoden välein ammattilaisen toimesta Aistinvarainen tarkastelu päivittäin

Lisätiedot

Herneen kasvatus eri olosuhteissa

Herneen kasvatus eri olosuhteissa Herneen kasvatus eri olosuhteissa (koejärjestelyihin kuluu ensimmäisellä kerralla n. puoli tuntia, joka kerhokerran alussa n. 5 min ja viimeisellä kerralla 15-30 min) Tarvitaan: 4 astiaa kasvatukseen /

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

ESITIEDOT: VASIKKAKASVATTAMOT

ESITIEDOT: VASIKKAKASVATTAMOT ETU-Nautatautiryhmä 2.9.2011 Laatija ELL Mira J. Tenhunen Laadukas Tuotantoketju-hanke ESITIEDOT: VASIKKAKASVATTAMOT 1. TIETOJA TILASTA 1.1. TILAN TUOTANTOMUOTO/-MUODOT 1.2. ELÄINMÄÄRÄT JA RYHMÄT 1.3.

Lisätiedot

Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy

Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy Maitotilayrittäjä Jukka Määttä, Arvolan Karjapiha Oy Lean pilottihanke 2014-2015 Valion alkutuotanto kokoonkutsuja Suomen Yrittäjäopisto järjesti Seinäjoella kolme kokoontumista+opintomatka Tanskaan pienryhmät+oma

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Warmtech Aurinkovedenlämmitin 106L

Warmtech Aurinkovedenlämmitin 106L Warmtech Aurinkovedenlämmitin 106L Hyödynnä tehokkaasti auringon tuoma energia ja lämmitä käyttövetesi luontoystävällisesti. Aurinkovedenlämmitin sopii hyvin omakotitaloihin lisävedenlämmittimenä, kuin

Lisätiedot

Opas pässin valintaan ja ostoon

Opas pässin valintaan ja ostoon OHJE UUDEN ELÄIMEN SAAPUESSA KATRAASEEN Uusille eläimille järjestetään karanteeni 4-6 viikoksi: erillinen rakennus, jossa eläinten hoito voidaan järjestää asiallisesti ja eläinsuojelumääräysten mukaisesti

Lisätiedot

Emolehmätuotannon talouteen vaikuttavat tekijät. Juha Ryhänen Asiakkuuspäällikkö, MMM AtriaNauta

Emolehmätuotannon talouteen vaikuttavat tekijät. Juha Ryhänen Asiakkuuspäällikkö, MMM AtriaNauta Emolehmätuotannon talouteen vaikuttavat tekijät Juha Ryhänen Asiakkuuspäällikkö, MMM AtriaNauta Kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä piiiitkä lista Tiinehtyvyys Eläinaines Poikimisten onnistuminen Ruokinta

Lisätiedot

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011 Johdatus go-peliin 25. joulukuuta 2011 Tämän dokumentin tarkoitus on toimia johdatuksena go-lautapeliin. Lähestymistapamme poikkeaa tavallisista go-johdatuksista, koska tässä dokumentissa neuvotaan ensin

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE HYDRAULIPURISTIN HP 95

KÄYTTÖOHJE HYDRAULIPURISTIN HP 95 KOHP95.doc KÄYTTÖOHJE HYDRAULIPURISTIN HP 95 Maahantuonti: Hollolan Sähköautomatiikka Oy Höylääjänkatu 5 15520 LAHTI Puh. (03) 884 230 Fax (03) 884 2310 hsa@hsaoy.com www.hsaoy.com 2 1. YLEISIÄ TURVALLISUUSOHJEITA

Lisätiedot

Kestävät hankinnat: Pororouhe

Kestävät hankinnat: Pororouhe Kuva: Pentti Sormunen/Rodeo Oy Kestävät hankinnat: Pororouhe Virpi Vorne, Sanna Hietala, Frans Silvenius ja Yrjö Virtanen Porotalouden ympäristövaikutukset Vaikutukset vaihtelevat sen mukaan, kuinka paljon

Lisätiedot

Magswitchin h y ö d y t :

Magswitchin h y ö d y t : Muuttaa tapoja. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa kontrolloida erittäin tehokasta magneettia. Magswitch on kehittänyt erittäin tehokkaan magneettityökalun, joka yhtä nuppia vääntämällä on helppo

Lisätiedot

1. Kuuluuko maatila lomituspalvelujen piiriin?

1. Kuuluuko maatila lomituspalvelujen piiriin? Prosentti Työvoimatarvekysely maatalousyrittäjille 1. Kuuluuko maatila lomituspalvelujen piiriin? 100% 90% 80% 70% 60% 55,6% 50% 44,4% 40% 30% 20% 10% 0% Kyllä Ei 1. Kuuluuko maatila lomituspalvelujen

Lisätiedot

Lammastarkkailun tulosten käyttömahdollisuudet

Lammastarkkailun tulosten käyttömahdollisuudet KOTIELÄINJALOSTUKSEN TIEDOTE No 83 Lammastarkkailun tulosten käyttömahdollisuudet lampaanjalostuksessa Marja Liuttula Kotieläinten jalostustieteen laitos Helsinki 1988 Julkaisijat: Kotieläinten jalostustieteen

Lisätiedot

KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen helmikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015.

KOTIELÄINTUET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen helmikuussa Varmistathan lopulliset ehdot ennen tukihakua 2015. KOTIELÄINTUET 2015 Lähde: Mavi, MMM 11.3.2015 Muutoksia vuodelle 2015 Kotieläintilan korotukset: Ympäristökorvausjärjestelmässä ei kotieläintilan määritelmää LHK:ssa kotieläintiloille 60 /ha lisä; eläintiheydessä

Lisätiedot

Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä

Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä Maarit Kärki MTT Ruukki Vasikan ensimmäisiin kuukausiin kannattaa panostaa, sillä sen vaikutukset näkyvät eläimen koko elinkaaren ajan. Olosuhteet ja hyvinvointi Rehut

Lisätiedot

Emolehmätuotannon parhaat käytännöt Laidunkauden ratkaisuja. Minustako emotuottaja Susanna Vehkaoja, AtriaNauta

Emolehmätuotannon parhaat käytännöt Laidunkauden ratkaisuja. Minustako emotuottaja Susanna Vehkaoja, AtriaNauta Emolehmätuotannon parhaat käytännöt Laidunkauden ratkaisuja Minustako emotuottaja 19.4.2017 Susanna Vehkaoja, AtriaNauta Laiduntamisen merkitys emolehmätilalla: työmenekki Lannanpoistotyöt jää pois Kuivitustyöt

Lisätiedot

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET TÄMÄ SISÄLTYY: Tuulettimen Virtapainike nopeuden merkkivalot Takasäleikkö EA I SK KE NEN I HA AL KO RK Etusäleikkö Vesisäiliö Tuulettimen nopeuspainike Valopainike USB-johto USB-virta-adapteri LUE KÄYTTÖOHJE

Lisätiedot