EURAJOEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS
|
|
- Jyrki Leppänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EURAJOEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS
2 EURAJOEN KUNTA 1 EURAJOEN KUNTA 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL). MRL:n 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Tässä kaavoituskatsauksessa esitellään lyhyesti perustietoja kaavoituksesta sekä kerrotaan tietoja Eurajoen kaava-asioista ja niiden käsittelyvaiheista sekä sellaisista päätöksistä ja muista toimista, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. 1.2 Kaavoituksen ohjausvaikutus Kaavoituksella (maankäytön suunnittelulla) ohjataan alueiden käyttöä ja rakentamista. Tavoitteena on luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistää ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Maankäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Kunnat voivat myös laatia yhteisen yleiskaavan. Pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle laadittavaa asemakaavaa kutsutaan ranta-asemakaavaksi. Maakuntakaava ja yleiskaava ovat yleispiirteisiä kaavoja, jotka ohjaavat yksityiskohtaisempien kaavojen laatimista. Ne voivat ohjata myös suoraan rakentamista ja muuta maankäyttöä. Maakunnan liitto laatii ja hyväksyy maakuntakaavan. Kunnat laativat ja hyväksyvät yleis- ja asemakaavat. Ranta-asemakaavan laatimisesta voi huolehtia myös maanomistaja. Ranta-asemakaavankin käsittely ja hyväksyminen kuuluu kunnalle. Maakuntakaavan ja kuntien yhteisen oikeusvaikutteisen yleiskaavan vahvistaa ympäristöministeriö. Lähde: Ympäristöministeriön Internet-sivut Kansalaisen vaikutusmahdollisuudet Jokainen voi vaikuttaa omaa elinympäristöään koskevaan suunnitteluun ja sitä koskevaan päätöksentekoon. Maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteena on turvata kansalaisten tiedonsaanti maankäyttöä ja rakentamista koskevista asioista ja mahdollisuus osallistua niiden valmisteluun. Tätä varten laissa on säännökset osallistumisesta kaavojen valmisteluun, katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden suunnitteluun sekä kuulemisesta rakentamiseen liittyvissä lupamenettelyissä. Kaavat valmistellaan vuorovaikutuksessa osallisten kanssa. Osallisia ovat maanomistajat sekä kaikki ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
3 EURAJOEN KUNTA 2 Ajankohtaisista kaava-asioista saa tietoa kunnan kaavoituskatsauksesta. Kaavoituksen alkamisesta ilmoitetaan paikallisissa sanomalehdissä (Länsi-Suomi, Raumalainen ja Satakunnan kansa) tai kaavoituskatsauksessa. Yksittäisen kaavan valmistelun aikana: - kaavoitustyön aloittamisesta eli vireille tulosta kuulutetaan - kaavoitusmenettely käy ilmi osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta - kaavaluonnos asetetaan yleensä nähtäville ja/tai sitä esitellään yleisötilaisuudessa. Luonnoksen nähtävillä olon aikana voi jättää sitä koskevan kannanoton - kaavaehdotus asetetaan virallisesti nähtäville yleensä 30 päivän ajaksi. Ehdotusta vastaan voi jättää ehdotuksen nähtävilläolon aikana kirjallisen muistutuksen Kunnan jäsenillä, eräillä yhteisöillä ja valtion viranomaisilla on oikeus hakea muutosta kaavan hyväksymispäätökseen. Yleiskaavaa ja asemakaavaa koskevasta kunnan päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen. Maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan hyväksymisestä valitetaan ensi vaiheessa ympäristöministeriöön. Jatkovalitukset tehdään Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Liite 1a, 1b ja 1c: Kaaviot kaavoitusprosesseista 2. KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ 2.1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan Tarkistettujen tavoitteiden toteuttamista tulee edistää maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa. Maankäyttö- ja rakennuslain 24 :n 2 momentin mukaan alueidenkäytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista. Tämä velvoite koskee oikeudellisesti kaikkea kaavoitusta. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kannalta keskeisimpiä lakeja ovat luonnonsuojelulaki, metsälaki, vesilaki, maa-aineslaki, rakennussuojelulaki, muinaismuistolaki ja ympäristönsuojelulaki. Näissä laeissa säädetään muiden tavoitteiden ohella myös suojelusta kyseisellä toimialalla ja asetetaan rajoituksia ympäristön muuttamiselle. Näiden lakien huomioon ottaminen on kaavoituksen lähtökohta. 2.2 Kolmitasoinen kaavoitusjärjestelmä Kaavahierarkia Suomessa kaavoitus perustuu kolmeen eri suunnittelutasoon. Yleisesti: Maakuntakaava I Yleiskaava I Asemakaava Ranta-alueilla: Maakuntakaava I Rantayleiskaava I Ranta-asemakaava
4 EURAJOEN KUNTA 3 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava (ent. seutukaava) on yleispiirteinen suunnitelma koko maakunnan tai sen osa-alueen maankäytöstä. Maakuntakaava ohjaa alueensa kuntien kaavoitusta ja maankäyttöä. Maakuntakaavan laatii Satakunnassa Satakuntaliitto. Sen maakuntavaltuusto hyväksyy maakuntakaavan ja kaavan vahvistaa ympäristöministeriö. Yleiskaavoitus Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi (MRL 35 ). Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain, jolloin kaavan nimi on osayleiskaava. Ranta-alueille laaditaan rantayleiskaavoja tai rantaosayleiskaavoja. Niissä keskeisenä sisältönä on rantarakennusoikeuden osoittaminen, vapaa-alueiden järjestäminen sekä luonnon- ja maisemansuojelu. Yleiskaavat ja rantayleiskaavat hyväksyy kunnanvaltuusto. Asemakaavoitus Asemakaavoitus (ent. rakennuskaavoitus) on yksityiskohtaisin suunnittelun taso. Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. (MRL 50 ) Ranta-asemakaava on pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle laadittava asemakaavan muoto. Ranta-asemakaava laaditaan yleensä maanomistajan aloitteesta. Asemakaavat ja ranta-asemakaavat hyväksyy kunnanvaltuusto. 3. VOIMASSA OLEVAT KAAVAT EURAJOEN ALUEELLA 3.1 Maakuntakaava Eurajoen kunnan alueella maakuntakaavoitus kuuluu Satakuntaliitolle. Ympäristöministeriö vahvisti Satakunnan maakuntakaavan. Kyseessä on kokonaismaakuntakaava, joka kumosi maakunnan alueella voimassa olleet seutukaavat. Satakunnan maakuntakaava on saanut lainvoiman korkeimman hallintooikeuden (KHO) päätöksellä Lähde: Satakunnan maakuntavaltuusto hyväksyi Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 joulukuussa Ympäristöministeriö vahvisti kaavan Kaavaa koskeneet valitukset hylättiin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä Vaihe-
5 EURAJOEN KUNTA 4 maakuntakaavassa 1 osoitetaan maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet sekä niihin liittyvä energiahuolto. Eurajoen-Luvian alueella sijaitsee kaksi tuulivoimatuotannon aluetta; Oosinselkä ja Meiska. Lähde: Liite 2a ja 2b: Ote Satakunnan maakuntakaavasta Liite 3: Ote Satakunnan vaihemaakuntakaavasta Yleiskaavat ja rantayleiskaavat Oikeusvaikutteiset yleiskaavat Eurajoen keskustan osayleiskaava Eurajoen keskustan osayleiskaava on hyväksytty Eurajoen kunnanvaltuustossa Hyväksymispäätöksestä tehtiin valitus, jonka johdosta kunnanhallitus päätti osayleiskaavan tulemaan voimaan lukuun ottamatta valitusaluetta. Turun hallinto-oikeus hylkäsi valituksen päätöksellään Eurajoen rantayleiskaava ja rantayleiskaavan muutos Eurajoen rantayleiskaava ja rantayleiskaavan muutos on hyväksytty Eurajoen kunnanvaltuustossa Kaava tuli voimaan loppuvuonna Rantayleiskaavan alue käsittää kaikki Eurajoen merenranta-alueet ja saaret. Rantayleiskaavan muutoksella kumottiin vuonna 2000 vahvistettu rantayleiskaava. Kyseisen rantayleiskaavan alueelle oli jäänyt pieniä alueita yleiskaavan ulkopuolelle. Näille alueille laadittiin nyt yleiskaava. Olkiluodon alueesta laitosalue ja Natura-alue eivät ole mukana rantayleiskaavan muutoksessa (2015), koska niiden osalta on hyväksytty Olkiluodon osayleiskaava vuonna Olkiluodon itäisten ranta-alueiden loma-asuntoalueet, ympärivuotiseen asumiseen osoitetut alueet sekä noiden takamaat ovat mukana kaavamuutoksessa, koska rakennuspaikkoihin kohdistuu kaavamuutoksen tavoitteita. Olkiluodon osayleiskaava Olkiluodon osayleiskaava hyväksyttiin ja lainvoiman se sai kesällä Luvian keskustan osayleiskaava Keskustan osayleiskaava hyväksyttiin Luvian kunnanvaltuustossa Kaava sai lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä Tällä kaavalla tarkistettiin vuonna 1993 hyväksyttyä Keskustan osayleiskaavaa Oosinselän-Martinpalon-Hangassuon tuulivoimapuiston osayleiskaava Tuulivoimaosayleiskaava hyväksyttiin Kaava sai lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä Luvian rantaosayleiskaava Luvian rantaosayleiskaava hyväksyttiin Luvian kunnanvaltuustossa Kaava sai lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä Luodonkylän osayleiskaava Luodonkylän osayleiskaava hyväksyttiin Luvian kunnanvaltuustossa
6 EURAJOEN KUNTA 5 Oikeusvaikutuksettomat yleiskaavat Keskusta-Lapijoki osayleiskaava (Eurajoki) Keskustan-Lapijoen osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa vuonna Luvian kunnanvaltuuston hyväksymät osayleiskaavat (Luvia) o Peränkylän-Mikolan osayleiskaava, o Niemenkylän osayleiskaava, o Korvenkylän osayleiskaava, Osa yleiskaavoista on selattavissa kunnan kotisivujen kautta seuraavasta linkistä Asemakaavat Eurajoen ja Luvian asemakaavat on laadittu vaiheittain usean vuosikymmenen aikana. Voimassa olevat asemakaavat on koottu numeeriseksi asemakaavayhdistelmäksi sekä Eurajoen että Luvian alueilta. Asemakaavojen yhdistelmä on selattavissa kunnan kotisivujen kautta seuraavasta linkistä. (Kaavayhdistelmä) 3.4 Ranta-asemakaavat Kunnan alueelle on laadittu maanomistajien aloitteesta ranta-asemakaavoja. Ranta-asemakaavojen yhdistelmä on laadittu Eurajoen alueelta ja Luvian alueelta se on valmisteilla. Eurajoen alueen ranta-asemakaavat ovat selattavissa kunnan kotisivujen kautta seuraavasta linkistä. (Eurajoen ranta-asemakaavayhdistelmä) 4. VIREILLÄ TAI SUUNNITTEILLA OLEVAT KAAVOITUSHANKKEET 4.1 Maakuntakaavoitus Satakuntaliitossa on vireillä Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 laatiminen. Vaihemaakuntakaavan tavoitteena on uusiutuvan energian ja biotalouden kasvumahdollisuuksien edistäminen, muuttuvan kaupan mahdollisuuksien tunnistaminen sekä maakunnan kulttuurisen identiteetin vahvistaminen asukkaat ja luonnonympäristö huomioiden. Tavoitteena on kotimaisen energiantuotannon lisääminen ja huoltovarmuuden edistäminen. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 suunnittelun perusperiaatteina ovat hyvän elinympäristön luominen sekä ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen edistäminen. Maakuntahallitus hyväksyi vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman marraskuussa 2015 ja maakuntavaltuusto sen tarkistuksen Lisätietoja:
7 EURAJOEN KUNTA Yleiskaavoitus 4.3 Asemakaavoitus Luvian rantaosayleiskaavan tarkistaminen Työn tavoite on tarkentaa Luvian rantaosayleiskaavan sisältöä mm. rakennusoikeuksien ja venetalasten suhteen sekä tutkia ympärivuotisen asumisen mahdollisuuksia. Työn sisältö ja tavoitteet suunnitellaan tarkemmin vuoden 2017 kuluessa. Niemenkylän osayleiskaava (Luvia) Tavoitteena on käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen vuoden 2017 kuluessa. Alueeseen sisältyy Niemenkylän kyläaluetta sekä kaavoittamatonta merenrantaa Verkkorannan seudulla. Ranta-alue ei ole mukana Luvian rantaosayleiskaavassa. Lemlahden tuulipuiston osayleiskaava Kaavan tavoitteena oli tuulivoimaloiden rakentaminen Eurajoen ja Luvian rajamaastossa sijaitsevalle Lemlahden alueelle. Osayleiskaava jäi hyväksymättä vuoden 2015 lopulla sekä Luvialla että Eurajoella. Alueen kaavoitus ei ole vireillä eikä jatkamisesta ole päätöksiä. Kyseinen alue on osoitettu Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 1 maakunnallisesti merkittäväksi tuulivoimatuotannon alueeksi. Liite 4: Ajankohtaiset yleiskaavat Ketunpesän ja Köyryn alueen kaavoitus (Eurajoki) Ketunpesän ja Köyryn alueen kaavoitus on kuulutettu vireille keväällä Kaavalla laajennetaan Eurajoen eteläpuolista asemakaava-aluetta itään Juvajoen ja Sydänmaantien välisellä alueella. Tavoitteena on osoittaa ensisijaisesti asuinrakennusten korttelialueita katu- ja viheralueineen. Asemakaavan valmisteluvaiheen kaavaluonnos oli nähtävillä talvella Työtä jatketaan vuoden 2017 aikana. Laitakarin asemakaavoitus (Luvia) Alueen suunnittelu käynnistyi vuonna 2010, jolloin tehtiin kaavoituspäätös ja laadittiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Alue on kunnan virkistys- ja elinkeinotoiminnan kannalta merkittävä. Lisäksi alue on laajasti yhteisomistuksessa ja siellä sijaitsee monia palveluja. Suunnittelu jatkuu toimijoiden kehittämistarpeiden määrittämisellä ja tarpeellisten selvitysten laatimisella. Alueesta on valmisteilla kehittämissuunnitelma, jossa on ideoitu myös rakentamisen ja maankäytön periaatteet. Suunnitelman pohjalta jatketaan kaavoitusta laatimalla asemakaavaluonnos arviolta keväällä Rannanvainion asemakaavoitus (Luvia) Alueen kaavoitus käynnistyi vuonna Kaavaluonnos oli nähtävillä kesällä Kaavatyön tavoitteena on järjestää Luvian keskustan keskeiselle paikalle rakentamismahdollisuuksia tuetulle asumiselle ja palveluille. Samalla järjestetään helppokulkuinen yhteys nykyisten palveluasuntojen ja keskustapalvelujen välille. Kaava on ehdotusvaiheessa. Vuonna 2017 mahdollisesti vireille tulevat asemakaavat: Sahan alue (Luvia) Sahatoiminnan aluetta on tarve laajentaa itään voimaan tulleen Keskustan osayleiskaavan mukaisesti.
8 EURAJOEN KUNTA 7 Luvian keskusta ja kirkonseutu Luvian keskusta-alueen ja kirkonseudun vanhoja asemakaavoja tarkistetaan ja päivitetään tarpeen vaatiessa esimerkiksi täydennysrakentamisen yhteydessä. Mahdollisista kaavamuutoksista kuulutetaan erikseen. Lapijoen asemakaava-alueen laajennus (Eurajoki) Lapijoen asemakaavoitettua aluetta on tarkoitus laajentaa etelään Hietatien ja Marjastenpellontien välisellä alueella. Tavoitteena on muodostaa katuyhteys Hietatieltä Lapijoen päiväkodille ja vähentää siten liikennettä Marjastenpellontien kautta. Alueelle suunnitellaan asuinrakennusten korttelialueita sekä rakennuspaikka yleisten rakennusten käyttöön. 4.4 Ranta-asemakaavat Eurajoen alueella ei ole vireillä ranta-asemakaavoja. Luvialla Kolhantien-Harjajuovan aluetta koskeva Laitakarin ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos on hyväksytty marraskuussa Liite 5a ja 5b: Ajankohtaiset asemakaavat (Luvia, Eurajoki) 5. ASEMAKAAVOJEN AJANMUKAISUUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin niiden uusimiseksi (MRL 60 ). Lisäksi asemakaava on laadittava ja pidettävä ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys taikka maankäytön ohjaustarve sitä edellyttää (MRL 51 ). Ajanmukaisuuden arviointi tulee vastaan rakennuslupamenettelyssä, mikäli yli 13 vuotta vanhalle asemakaava-alueelle haetaan rakennuslupaa rakentamiseen, jolla on alueiden käytön tai ympäristökuvan kannalta olennaista merkitystä. Eurajoella kaavojen ajanmukaisuus harkitaan tapauskohtaisesti ja asemakaavan muuttamiseen ryhdytään heti tarpeen vaatiessa. Tarvittaessa laaditaan arviointi esimerkiksi sopivan kokonaisuuden muodostama alue kerrallaan. 6. RAKENNUSJÄRJESTYS Eurajoen kunnanvaltuuston hyväksymä Eurajoen rakennusjärjestys tuli voimaan Rakennusjärjestykseen voi tutustua kunnan internet-sivulla: tapahtuvan kuntaliitoksen vuoksi Luvian ja Eurajoen kuntien nykyiset rakennusjärjestykset kumotaan arviolta talvella Tilalle on laadittu Luvian ja Eurajoen kuntien yhteistyönä ehdotus uudeksi Eurajoen kunnan rakennusjärjestykseksi, joka koskee koko yhdistymiskuntaa. Ehdotus on julkisesti nähtävänä yhdistymiskunnissa loppuvuodesta Rakennusjärjestyksen sisältö perustuu maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöön (MRL 14, 15 ja MRA 6 ). Kumottavien rakennusjärjestysten asiasisältö on suureksi osaksi sisällytetty uuteen rakennusjärjestykseen. Valmistelussa on pyritty huomioimaan molempien kuntien erityispiirteet ja toisaalta yhtäläisyydet. 7. MAANKÄYTTÖSOPIMUKSET Maankäyttösopimuksia tai kaavoitussopimuksia ei kunnassa ole valmisteilla.
9 EURAJOEN KUNTA 8 8. LISÄTIEDOT 8.1 Neuvonta kunnassa Kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvissä asioissa tietoa antaa Eurajoen kunnassa kunnanjohtaja, puh. (02) Kaavojen käsittelytilanteesta ym. hallinnollisista asioista tietoja antaa hallintojohtaja Anne Ahlsten, puh Kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvää aineistoa ja lisätietoja Ympäristöministeriö Puhelin Internet: Alueiden käyttö, luonnonsuojelu, maantiet, elinkeinot Maakuntakaavoitus Rakennussuojelu Arkeologia Maanmittaustoimitukset Varsinais-Suomen ja Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskus) Turku (alueiden käyttö, luonnonsuojelu, liikenne) Pori (elinkeinot) puhelin (Turku), (Pori) Internet: Satakuntaliitto puhelin (02) Internet: Satakunnan Museo puhelin (02) Internet: Museovirasto puhelin Internet: Maanmittauslaitos Pirkanmaan-Satakunnan maanmittaustoimisto puhelin Porin toimistoon Internet: Luvialla EURAJOEN JA LUVIAN YHDISTYMISHALLITUS
10 EURAJOEN KUNTA 9 Liitteet 1a, 1b ja 1c: Kaaviot kaavoitusprosesseista 2a ja 2b: Ote Satakunnan maakuntakaavasta 3: Ote Satakunnan vaihemaakuntakaavasta 1 4: Ajankohtaiset yleiskaavat 5a: Ajankohtaiset asemakaavat (Luvia) 5b: Ajankohtaiset asemakaavat (Eurajoki) Taustakartat: MML / Paikkatietoikkuna
11 YLEISKAAVAN LAADINTA JA KÄSITTELY LIITE 1a yleiskaavan oikeusvaikutteisuudesta päättäminen: oikeusvaikutteinen 42, oikeusvaikutukseton 45 yleiskaava vireille MRL 63 rakennuskielto MRL 38 mukaisesti tai ei toimenpiderajoitus MRL 128 mukaisesti tai ei viranomaisneuvottelu kaavoitukseen ryhdyttäessä MRL 66, MRA 18 osallistumis- ja arviointisuunnitelma MRL 63 kaavaluonnoksen laadinta - sisältövaatimukset MRL 39 ja määräykset MRL 41 - esitystapa MRL40, MRA 16, MRA 17 vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa (laatimisvaiheen kuuleminen) MRL 62 osallisella mahdollisuus esittää ympäristö- keskukselle neuvottelua osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä MRL 64 kaavaehdotuksen laadinta kunnanhallitus nähtävillä olo vähintään 30 pv lausuntopyynnöt MRL 65, MRA 19 MRA 20 ilmoitusvelvollisuus MRA 19 mukaisesti jos kaava laaditaan suunnittelutarvealueelle MRL 72 tai MRL 137 mukaisesti muistutukset lausunnot muistutusten ja lausuntojen käsittely viranomaisneuvottelu MRL 66, MRA 18 lausuntojen ja muistutusten käsittely, tarkistukset kaavaan kunnanhallitus hyväksyy Kunnanvaltuusto hyväksyy MRL 37 ilmoittaminen kaavan hyväk- päätös nähtäville symisestä MRL 67, MRA 94 KunL 63, MRL 188 muutoksenhakumahdollisuus valittamalla hallinto-oikeuteen MRL 188, KunL valituksen hylkääminen asian palauttaminen kunnanvalt. muutoksenhakumahdollisuus korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen hylkääminen asian palauttaminen kunnanvalt. Voimaantulo, kuuluttaminen MRA 93 Kaavan lähettäminen tiedoksi viranomaisille MRA 95 MRL= Maankäyttö- ja rakennuslaki MRA= Maankäyttö- ja rakennusasetus KunL= Kuntalaki
12 ASEMAKAAVAN LAADINTA JA KÄSITTELY LIITE 1b kaavan vireilletulosta ilmoittaminen MRL63 osallistumis- ja arvointisuunnitelma MRL 63 tarvittaessa neuvottelu ympäristökeskuksen kanssa osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä MRL 64 viranomaisneuvottelu kaavoitukseen ryhdyttäessä, jos kaava merkittävä MRA 26, MRL 66 kaavaluonnoksen laadinta - sisältövaatimukset MRL54 ja selostus MRA 25 - esitystapa 55 vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa (laatimisvaiheen kuuleminen) MRL 62 kaavaehdotuksen laadinta kunnanhallitus osallisella mahdollisuus esittää ympäristökeskukselle neuvottelua osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä MRL 64 nähtävillä olo vähintään 30 pv lausuntopyynnöt (vähäinen ak-muutos väh. 14 pv) MRA 28 MRL 65, MRA 27 ilmoitus kaava-alueen muistutukset lausunnot maanomistajille 27 viranomaisneuvottelu tarvittaessa MRA 26, MRL 66 muistutusten ja lausuntojen käsittely kaavaehdotuksen laadinta: tarkistukset muistutusten ja lausuntojen perusteella jos olennaisia muutoksia: uusi nähtävillä olo tai osallisten kuuleminen MRA 32 kaavaehdotuksen laadinta kunnanhallitus hyväksyy kunnanvaltuusto hyväksyy MRL 52 ilmoittaminen kaavan hyväk- päätös nähtäville symisestä MRL 67, MRA 94 KunL 63, MRL 188 muutoksenhakumahdollisuus valittamalla hallinto-oikeuteen MRL 188, KunL valituksen hylkääminen asian palauttaminen kunnanvaltuustoon muutoksenhakumahdollisuus korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen hylkääminen asian palauttaminen kunnanvaltuustoon Voimaantulo, kuuluttaminen MRA 93 Kaavan lähettäminen tiedoksi viranomaisille MRA 95
13 RANTA-ASEMAKAAVAN LAADINTA JA KÄSITTELY LIITE 1c kaavan vireilletulosta ilmoittaminen MRL63 maanomistaja yhteydessä kuntaan MRL 74 osallistumis- ja arvointisuunnitelma kuntaan MRL 63 tarvittaessa neuvottelu ympäristökeskuksen kanssa osallisumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä MRL 64 kunnan harkinta alueen tarkoituksenmukaisuudesta MRL 74 kaavan laatijan pätevyyden toteaminen MRL 10, MRA 3 viranomaisneuvottelu kaavoitukseen ryhdyttäessä MRL 77, MRA 26, 35, 66 kaavaluonnoksen laadinta - sisältövaatimukset MRL 54 - erityiset sisältövaatimukset MRL 73 vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa (laatimisvaiheen kuuleminen) MRA 30 kaavaehdotuksen laadinta osallisella mahdollisuus esittää ymp.keskukselle neuvottelua oas:n riittävyydestä MRL 64 kaavaehdotuksen saattaminen hyväksyttäväksi MRA 36 kunnanhallitus nähtävillä olo vähintään 30 pv lausuntopyynnöt (vähäinen ak-muutos väh. 14 pv) MRA 28 MRL 65, MRA 27 muistutukset lausunnot muistutusten ja lausuntojen käsittely viranomaisneuvottelu tarvittaessa MRA 26, MRL 66 kaavaehdotuksen laadinta: tarkistukset muistutusten ja lausuntojen perusteella, Jos olennaisia muutoksia, niin uusi nähtävillä olo tai osallisten kuuleminen MRA 32 kunnanhallitus hyväksyy Kunnanvaltuusto hyväksyy MRL 52 ilmoittaminen kaavan hyväk- päätös nähtäville symisestä MRL 67, MRA 94 KunL 63, MRL 188 muutoksenhakumahdollisuus valittamalla hallinto-oikeuteen MRL 188, KunL valituksen hylkääminen asian palauttaminen kunnanvalt. muutoksenhakumahdollisuus korkeimpaan hallinto-oikeuteen Voimaantulo, kuuluttaminen MRA 93 Kaavan lähettäminen tiedoksi viranomaisille MRA 95
14 LIITE 2 a Ote Satakunnan maakuntakaavasta (Luvia)
15 LIITE 2 b Ote Satakunnan maakuntakaavasta (Eurajoki)
16 LIITE 3 Ote Satakunnan vaihemaakuntakaavasta 1
17 LIITE 4 Ajankohtaiset yleiskaavat Luvian rantaosayleiskaavan tarkistaminen Niemenkylän osayleiskaava
18 LIITE 5a Ajankohtaiset asemakaavat (Luvia) B C D A A Laitakarin alue B Sahan alue C Rannanvainio D Keskusta ja Kirkonseutu
19 LIITE 5b Ajankohtaiset asemakaavat (Eurajoki) B A A Lapijoen asemakaavan laajennus B Ketunpesän ja Köyryn alue
EURAJOEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Lähde: Eurajoen kunnan kotisivut
EURAJOEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Lähde: Eurajoen kunnan kotisivut EURAJOEN KUNTA 1 EURAJOEN KUNTA 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki
NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS
NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016-2017 Lähde: Google Maps 2016 NOUSIAISTEN KUNTA 1 NOUSIAISTEN KUNTA 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Lähde: MML / Karttapaikka
NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Lähde: MML / Karttapaikka NOUSIAISTEN KUNTA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2018 NOUSIAISTEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
KAAVOITUSKATSAUS 2012
KAAVOITUSKATSAUS 2012 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan valtuusto hyväksynyt x.x.2011 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie 1 PL 29 85201
l -T osallisella mahdollisuus esittää ympäristökeskukselle neuvottelua osallistumis-ja arviointisuunnitelman riittävyydestä MRL 64
YLEISKAAVAN LAADINTA JA KÄSITTELY LIITE 1a yleiskaavan oikeusvaikuttelsuudesta päättäminen: oikeusvaikutteinen 42, oikeusvaikutukseton 45 lyleiskaava vireille MRL 63 rakennuskielto MRL 38 mukaisesti tai
EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.
2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
Valtioneuvoston asetus
Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena
Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma
SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.
2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet
Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe Seudulliset yleisötilaisuudet KAAVOITUSMENETTELY MAAKUNTAKAAVA (MRL 19 Maakunnan liiton tehtävät, MRL 25 Maakunnan suunnittelun tehtävät, MRL 26 Maakunnan
SOMERON KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017
SOMERON KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 Lähde: Google Maps 2017 SOMERON KAUPUNKI 1 SOMERON KAUPUNKI 1. YLEISTÄ ASIAA KAAVOITUKSESTA 1.1 Kaavoituskatsaus Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL).
EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013
EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen
KAAVOITUSKATSAUS 2015
Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa
Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:
22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251
NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 21.1.2019 2 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista
Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
KAAVOITUSKATSAUS
OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE
ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE KORTTELI 221 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Köylypolvi 432 KORTTELI 221 TONTIT 1 ja 2 Kaavan laatija REJLERS
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
KAAVOITUSKATSAUS 2013
Khall 10.12.2012 Oheismateriaali 156 KAAVOITUSKATSAUS 2013 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12..2012 52 Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuvat: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7
LIITE 5 / Khall 11.1.2005 Erillisliite Kvalt 26.1.2005 RISTIJÄRVEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2004, MRL 7 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012
Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012 Kuva (Tuomas Vasama). 2 Sisällysluettelo 1 KAAVOITUSKATSAUS... 3 2 JOHDANTO... 3 2.1 Maankäytön suunnittelu... 3 2.2 Kaavahierarkia... 3 2.3 Kaavoituksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
KAAVOITUSKATSAUS
OULAISTEN KAUPUNKI 21.3.2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012-2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,
KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.
KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja
Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta
ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ
Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa
Kaavaprosessi ja kaavojen käsittely Kolarin kunnassa Maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri Maankäyttö- ja rakennuslain tavoite Lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS 2014 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt xx.xx.2013, xx Laatinut: AIRIX Ympäristö Oy Kannen kuva: AIRIX Ympäristö Oy ALAVIESKAN KUNTA Tekniset palvelut Pappilantie
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOUTSAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMISEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1. YLEISTÄ: Maankäyttö- ja rakennuslain
VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA
KAAVOITUSKATSAUS 2018 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 19.3.2018 37 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan
Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:..
KAAVOITUSKATSAUS 2017 Alavieskan kunnanvaltuusto hyväksynyt:.. ALAVIESKA KAAVOITUSKATSAUS 2017 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus:
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015
POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ KAAVAJÄRJESTELMÄSTÄ Kaavat jaetaan yleispiirteisiin ja yksityiskohtaisiin kaavoihin. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakunta-
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-
KAAVOITUSKATSAUS 2015
KAAVOITUSKATSAUS 2015 ALAVIESKAN KUNTA Alavieskan kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavoituskatsauksen..2015, 1 (10) S w e c o Y m p ä r i s t ö Oy Laatinut: Sweco Ympäristö Oy Kannen kuva: Sweco Ympäristö
SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019
SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä on kaavoituskatsaus 2 Kaavoitusviranomainen 2 Miten voit osallistua kaavoitukseen 2 2. Maankäytön suunnittelu ja kunnan tavoitteet 3
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
KAAVOITUSKATSAUS 2007
LUVIAN KUNTA Rakennusvalvonta KAAVOITUSKATSAUS 2007 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisen kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan kunnassa ja maakunnan liitossa
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,