17 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 2/2017 Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "17 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 2/2017 Kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 17 2/2017 Kokousaika Maanantai kello Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen Saapuvilla yleisölehtereillä Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Laillisuus ja 8 päätösvaltaisuus Asiat 8-21 n 9 tarkastustapa Allekirjoitukset Heikki Pietilä Puheenjohtaja Jukka Matilainen npitäjä n tarkastus on tarkastettu ja hyväksytty. Tarkastusaika Perjantai Allekirjoitukset Minna Lehti Marja Mattila n Tiistaina Kosken Tl kunnantalo kello nähtävänäolo Todistaa Kunnanjohtaja Jukka Matilainen

2 18 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kv Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 8 :n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Työjärjestyksen 10 :n mukaan valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta niissä tiedotusvälineissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa. Työjärjestyksen 9 :n mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Valtuusto voi päättää kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan. Kuntalain 58 :n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Tämän kokouksen kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle sekä kunkin valtuustoryhmän kolmelle ensimmäiselle varavaltuutetulle ja kuulutus kokouksesta on samana päivänä asetettu kunnan ilmoitustaululle. Suoritetaan nimenhuuto ja käsitellään valtuutettujen mahdollisesti ilmoittamat esteet sekä varavaltuutettujen osanotto kokoukseen. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 19 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Kv Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 34 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Kuntalain 63 :n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ilmoitettu yleisesti nähtävillä olevaksi tiistaina klo Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. n tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Minna Lehti ja Marja Mattila. Tarkastus esitetään suoritettavaksi kunnanvirastossa perjantaina 28. päivänä huhtikuuta ntarkastajiksi valittiin Minna Lehti ja Marja Mattila.

4 20 10 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN SOSIAALILAUTAKUNNASSA (100,0 %) Sosltk Tuloslaskelma (ulkoinen) osoittaa, että suhteessa talousarvioon toimintatuotot ovat toteutuneet 115,5 % ja toimintakulut 100,4 %. Toimintakate on toteutunut 99,0 %. Sosiaalilautakunta alitti talousarvion 1,0 % eli n euroa. Terveydenhuollon kustannukset kasvoivat ja ylittivät talousarvion n euroa, joka on sama summa kuin erikoissairaanhoidosta tuli toteuman mukaista lisälaskua. Vammaispalveluissa on tullut loppuvuodesta kustannuksia, jotka ovat kertyneet subjektiivisista oikeuksista. Lisätalousarvion tarve vammaispalveluissa on kaikkiaan euroa. Tuloslaskelma on esityslistan liitteenä. Sosiaalilautakunta 1) merkitsee talousarvion toteutumisen tiedokseen. 2) esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että vuoden 2016 talousarviossa siirretään sosiaalilautakunnassa muista sosiaalipalveluista euroa terveydenhuollon tehtäväalueelle sekä ikääntyneiden palveluista euroa vammaishuollon ja euroa terveydenhuollon tehtäväalueelle. Kh / 45 Sosiaalilautakunnan päätös on kunnanhallituksen käytettävissä kokouksessa. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2016 talousarviossa siirretään sosiaalilautakunnassa muista sosiaalipalveluista euroa terveydenhuollon tehtäväalueelle sekä ikääntyneiden palveluista euroa vammaishuollon ja euroa terveydenhuollon tehtäväalueelle. Kv

5 21 11 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN JA MUUTOKSET ORGANISAATI- OSSA Kh / 54 Hallinto- ja sosiaalijohtaja on valittu Kosken Tl kunnanjohtajaksi Hakuilmoituksessa todettiin, että kunnanjohtajan virkaan voidaan liittää hallintojohtajan tehtäviä. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1) kunnanjohtajan tehtäviin liitetään alkaen hallinto- ja sosiaalijohtajan tehtävät, kunnes kuntaan on valittu uusi sosiaalijohtaja (1/2 virka). Hallintojohtajan tehtävät säilyvät kunnanjohtajalla. 2) kunnanjohtajan sijaisena toimii sivistysjohtaja. Valtuustolle valmistellaan uuden Kuntalain mukainen hallintosäännöstö voimaan astuvaksi , jossa yhteydessä määritellään kunnan hallinnon ja toiminnan ohjauksesta. 3) kunnanhallitus oikeutetaan päättämään kunnanjohtajan palkkauksesta. Kunnanjohtajalle tehdään kuntalaissa tarkoitettu kuntajohtajasopimus. Kv Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Jukka Matilainen siirtyi yleisölehtereille asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. npitäjäksi 11 ajaksi yleisölehtereiltä siirtyi sivistysjohtaja Mirja Rautavuori- Lehtinen.

6 22 12 SUOMI 100 VUOTTA TONTTIKAMPANJA Kh Kosken Tl kunnassa omakotitonttien hinnat vahvistaa kunnanvaltuusto. Myytävänä olevien omakotitonttien hinnat ovat 1,70 / m 2. Tontteja on mm. Urheilupuiston, Jokimetsän ja Vinarin alueilla sekä Museokaaaren ja Harakkamäentien varrella. Suomen 100 vuotisjuhlien kunniaksi kunta haluaa korostaa palvelutarjontaansa, joka täydentyy loppukesästä valmistuvan päiväkodin myötä erittäin kattavaksi sivistyksen poluksi laadukkaasta varhaiskasvatuksesta terveen ilman ja rauhallisen oppimisympäristön koulun kautta seutukunnan parhaimpaan ja yhteisöllisimpään lukioon. Kunnassa on hyviä omakotitontteja lähellä aktiiviväestön palveluja. Kh / 61 Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että kunta myy juhlavuoden kunniaksi kaava-alueella olevia omakotitontteja hintaan 100 euroa (tonttihinta 100 euroa jonka lisäksi liittymämaksu). Kampanja koskee tontteja, joista on tehty kunnanhallituksen myyntipäätös mennessä. Esittelystä kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle. Myytävät tontit määritellään erilliselle kartalle. Esityslistan liitteenä on kartta tonttikampanjassa mukana olevista tonteista. Tontit myydään nykyisten sopimusehtojen mukaisesti rakennusvelvoitteella. Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että kunta myy juhlavuoden kunniaksi kaava-alueella olevia omakotitontteja hintaan 100 euroa (tonttihinta 100 euroa jonka lisäksi liittymämaksu). Kampanja koskee tontteja, joista on tehty kunnanhallituksen myyntipäätös mennessä. Esittelystä hyväksyttiin siten, että kampanja koskee kaikkia kunnallistekniikan piirissä olevia kaava-alueella olevia omakotitontteja. Tontit myydään nykyisten sopimusehtojen mukaisesti rakennusvelvoitteella. Kv

7 23 13 KOULUKESKUKSEN INVESTOINTI VUODELLE 2017 Sivltk Kosken seudun yläaste sai Opetushallituksen avustusta Koulukeskuksen digitaalisiin oppimisympäristöihin vuosille Avustuksen käyttö jaettiin niin, että oli toiminnallisesti järkevää jättää osa avustuksesta käytettäväksi vuodelle Tätä euron jäljellä olevaa määrärahaa ei ollut merkitty vuoden 2017 investointeihin. Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Koulukeskuksen investointiin vuodelle 2017 lisätään Opetushallituksen myöntämästä avustuksesta vuosille jäljellä oleva euron määräraha. Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Kh / 13 Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Koulukeskuksen investointiin vuodelle 2017 lisätään Opetushallituksen myöntämästä avustuksesta vuosille jäljellä oleva euron määräraha. Kv

8 24 14 VIEMÄRILAITOKSEN LIITTYMIS- JA KÄYTTÖMAKSUTAKSAN TARKISTAMINEN Tekla Kunnanvaltuusto on kokouksessaan / 33 vahvistanut viemärilaitoksen liittymismaksut ja käyttömaksut seuraaviksi: 1. Käyttömaksu: 1,92 euroa / m 3 2. Perusmaksu: Omakotitalot 43,06 Rivi- ja kerrostalot 96,43 Muut 96,43 Em. maksuihin lisätään arvonlisävero 24 %. 3. Liittymismaksu: 3,09 /k-m 2 Pientalot: Maksuluokka 1 alle 100 m Maksuluokka m m Maksuluokka m Haja-asutusalueen asuin- ja vapaa-ajankiinteistöjen sekä niiden asemakaava-alueen pientalojen, joihin tulee viemärilaitoksen toimesta asennettavaksi talokohtainen pumppaamo, liittymismaksu on Liittymismaksut ovat kunnanvaltuuston päätöksen / 194 mukaan siirto- ja palautuskelpoiset / arvonlisäverottomat. Forssan kaupungin jätelautakunta on vahvistanut Kosken Tl kunnan sako- ja umpikaivolietemaksut lukien seuraaviksi: Sakokaivolietteen käsittelymaksu 12,10 /m 3 alv 0 % ja umpikaivolietteen käsittelymaksu 7,00 /m 3 alv 0 %. Em. kunnanvaltuuston päätöksessä on lisäksi todettu, että kolmena seuraavana vuonna taksankorotus tulee olla 10 % / vuosi, jotta vesihuoltolaitoksen tulos saadaan vesihuoltolain mukaiseksi. Ehdotetaan kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että viemärilaitoksen käyttö- ja perusmaksuja korotetaan lukien 10 % ja, että liittymämaksuja ei koroteta. Ehdotetut viemärilaitoksen taksat olisivat lukien seuraavat: 1. Käyttömaksu: 2,11 euroa / m 3 2. Perusmaksu: Omakotitalot 47,37 Rivi- ja kerrostalot 106,07 Muut 106,07

9 25 Em. maksuihin lisätään arvonlisävero 24 %. 3. Liittymismaksu: 3,09 /k-m 2 Pientalot: Maksuluokka 1 alle 100 m Maksuluokka m m Maksuluokka m Haja-asutusalueen asuin- ja vapaa-ajankiinteistöjen sekä niiden asemakaava-alueen pientalojen, joihin tulee viemärilaitoksen toimesta asennettavaksi talokohtainen pumppaamo, liittymismaksu on Liittymismaksut ovat kunnanvaltuuston päätöksen / 194 mukaan siirto- ja palautuskelpoiset / arvonlisäverottomat. Todetaan, että sako- ja umpikaivolietteiden käsittelymaksutaksan hyväksyminen on uuden jätelain mukaan kunnan jätehuoltoviranomaisen asia. Kosken Tl kunnan jätehuoltoviranomaisena toimii Forssan kaupungin jätelautakunta. Lautakunta hyväksyi tehdyn päätösesityksen. Kh / Kirjanpidollisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tuloslaskelma , tase ja rahoituslaskelma ovat esityslistan viiteaineistona. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että viemärilaitoksen käyttöja perusmaksuja korotetaan lukien 10 % ja, että liittymämaksuja ei koroteta. Ehdotetut viemärilaitoksen taksat olisivat lukien seuraavat: 1. Käyttömaksu: 2,11 euroa / m 3 2. Perusmaksu: Omakotitalot 47,37 Rivi- ja kerrostalot 106,07 Muut 106,07 Em. maksuihin lisätään arvonlisävero 24 %. 3. Liittymismaksu: 3,09 /k-m 2 Pientalot: Maksuluokka 1 alle 100 m Maksuluokka m m Maksuluokka m Haja-asutusalueen asuin- ja vapaa-ajankiinteistöjen sekä niiden asemakaava-alueen pientalojen, joihin tulee viemärilaitoksen toimesta

10 26 asennettavaksi talokohtainen pumppaamo, liittymismaksu on Liittymismaksut ovat kunnanvaltuuston päätöksen / 194 mukaan siirto- ja palautuskelpoiset / arvonlisäverottomat. Todetaan, että sako- ja umpikaivolietteiden käsittelymaksutaksan hyväksyminen on uuden jätelain mukaan kunnan jätehuoltoviranomaisen asia. Kosken Tl kunnan jätehuoltoviranomaisena toimii Forssan kaupungin jätelautakunta. Kv

11 27 15 VESILAITOKSEN LIITTYMIS- JA KÄYTTÖMAKSUTAKSAN TARKISTAMINEN Tekla Kunnanvaltuusto on kokouksessaan / 34 vahvistanut vesilaitoksen liittymismaksut ja käyttömaksut seuraaviksi: 1. Käyttömaksut: 0,76 /m 3 2. Perusmaksu: Omakotitalot 43,06 Rivi- ja kerrostalot 96,43 Muut 96,43 Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. 3. Liittymismaksu: 3,09 /k-m 2. Pientalot: Maksuluokka 1 alle 100 m Maksuluokka m m Maksuluokka m Liittymismaksut ovat kunnanvaltuuston päätöksen / 194 mukaan siirto- ja palautuskelpoiset / arvonlisäverottomat. Em. kunnanvaltuuston päätöksessä on lisäksi todettu, että kolmena seuraavana vuonna taksankorotus tulee olla 10 % / vuosi, jotta vesihuoltolaitoksen tulos saadaan vesihuoltolain mukaiseksi. Ehdotetaan kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että vesilaitoksen käyttö- ja perusmaksuja korotetaan lukien 10 % ja että liittymämaksuja ei koroteta. Ehdotetut vesilaitoksen taksat olisivat lukien seuraavat: 1. Käyttömaksut: 0,84 /m 3 2. Perusmaksu: Omakotitalot 47,37 Rivi- ja kerrostalot 106,07 Muut 106,07 Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. 3. Liittymismaksu: 3,09 /k-m 2. Pientalot: Maksuluokka 1 alle 100 m Maksuluokka m m Maksuluokka m Liittymismaksut ovat kunnanvaltuuston päätöksen / 194 mukaan siirto- ja palautuskelpoiset / arvonlisäverottomat. Lautakunta hyväksyi tehdyn päätösesityksen.

12 28 Kh / Kirjanpidollisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tuloslaskelma , tase ja rahoituslaskelma ovat esityslistan viiteaineistona. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vesilaitoksen käyttö- ja perusmaksuja korotetaan lukien 10 % ja että liittymämaksuja ei koroteta. Ehdotetut vesilaitoksen taksat olisivat lukien seuraavat: 1. Käyttömaksut: 0,84 /m 3 2. Perusmaksu: Omakotitalot 47,37 Rivi- ja kerrostalot 106,07 Muut 106,07 Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. 3. Liittymismaksu: 3,09 /k-m 2. Pientalot: Maksuluokka 1 alle 100 m Maksuluokka m m Maksuluokka m Liittymismaksut ovat kunnanvaltuuston päätöksen / 194 mukaan siirto- ja palautuskelpoiset / arvonlisäverottomat. Kv

13 29 16 VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEEN MAHDOLLINEN MUUTOS Tekla Valtuustoseminaareissa on keskusteltu viemärilaitoksen toiminta-alueen laajuudesta ja viemärilaitoksen toiminta-alueeseen kuuluvista alueista, minne ei ole vielä rakennettu viemäriä ja mitkä eivät ole lähellä tai kokonaan herkillä alueilla (ranta-alueet ja pohjavesialueet). Näitä alueita ovat Urmaankulman alue ja osa Liipola-Tausela-Myllykylä alueesta. Kunnanvaltuuston päätöksen mukaan em. alueet tulevat viemärilaitoksen toiminta-alueiksi, kun runkoviemäri on rakennettu. Valtuustoseminaareissa on esitetty, kun hajajätevesiasetukseen on tulossa lievennyksiä, tulisiko em. alueet poistaa viemärilaitoksen toiminta-alueesta. Viemärilaitoksen toiminta-alueella toimitaan vesihuoltolain mukaan ja muualla alueella jätevesien käsittelyssä on voimassa Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Vesihuoltolaki: 8 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksyminen Kunta hyväksyy vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuollosta huolehtimiseen soveltuvan laitoksen esityksestä tai, jos laitos ei tällaista esitystä ole tehnyt, laitosta kuultuaan. Ennen toiminta-alueen hyväksymistä tai muuttamista asiasta on tiedotettava riittävässä laajuudessa sekä varattava valvontaviranomaisille mahdollisuus antaa lausunto ja alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että: 1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja 2) vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi. Hyväksyessään toiminta-alueen kunnan tulee toiminta-alueen eri osien vesihuollon tarpeet huomioon ottaen määrittää alueet, jotka on saatettava vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkoston piiriin, sekä alueet, jotka on saatettava laitoksen jätevesiviemäriverkoston piiriin. Hyväksymispäätöksen yhteydessä on myös asetettava tavoitteellinen yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaava aikataulu toiminta-alueen eri osien saattamiselle verkostojen piiriin. Toiminta-alue, sillä sijaitsevat taajamat sekä vesijohtoverkoston ja jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettavat alueet esitetään kartalla, jonka on oltava yleisesti saatavilla tietoverkossa. Toiminta-alueen hyväksymisestä on tiedotettava riittävässä laajuudessa. 8 a Vesihuollon turvaaminen toiminta-aluetta supistettaessa Tehdessään päätöksen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen supistamisesta kunnan on samalla päätettävä, miten vesihuolto turvataan niillä laitoksen verkostoihin liitetyillä kiinteistöillä, jotka jäävät toiminta-alueen ulkopuolelle.

14 30 Tekninen toimisto on tiedustellut kirjallisesti em. alueen kiinteistönomistajilta halukkuutta liittyä viemäriverkostoon. Vastaukset olivat seuraavat: Urmaankulma: 16 kiinteistöä, 13 ei halua liittyä, 1 liittyisi ja 2 ei vastausta. Liipola-Tausela Myllykylä: 50 kiinteistöä, 33 ei halua liittyä, 12 liittyisi, 1 ehkä liittyisi ja 4 ei vastausta. Liitteenä kartat liittymishalukkuuskyselystä. Kh / 72 Lautakunta päättää viemärilaitoksen toiminta-alueen mahdollisesta muutosesityksestä. Lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Liipola Tausela Myllykylä ja Urmaankulman alue poistetaan viemärilaitoksen toiminta-alueesta. Toiminta-alueen määrittelyn tulee olla pitkäjänteistä. Nyt valmistellulla muutoksella halutaan varmistaa lain pitkän aikavälin viemärilaitoksen toiminta ja kuntalaisten yhdenvertainen ja lainmukainen kohtelu. Esityslistan liitteenä on materiaalia liittymishalukkuuskyselystä. Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Liipola Tausela Myllykylä ja Urmaankulman alue poistetaan viemärilaitoksen toimintaalueesta. Kv

15 31 17 LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET / TULON YLITYKSET 2016 Tekla Teknisen lautakunnan toiminnassa on tapahtunut vuoden 2016 aikana seuraavat merkittävät menojen ja tulojen ylitykset: As Oy:t myyntitulot / investointikohta , tulojen ylitys As Oy:t myyntitappio / käyttötalous , menojen ylitys ,90. Lääkäritalon kuntokartoitus ja korjaustoimenpiteet, määrärahaylitys ,14 ( ja ). Kylläspuun kiinteistö käyttömenojen ylitys ,69. Kylläspuun kiinteistö avustukset valtiolta ylittynyt ,66. Kunnanvirasto iv-koneen uusiminen / investointikohta menojen ylitys ,27. Viemärilaitos, toimintakulut ylittynyt ,16 ( muut palvelut 5490, kemikaalit 5555 ja rakennusmateriaalit 5590 ). Lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että vuoden 2016 talousarvioon myönnetään seuraavat lisämäärärahat: As Oy:t = ,90. As Oy:t ( myyntitulo). Lääkäritalo = ja = ,14. Kylläspuun kiinteistö, = ,69. Kylläspuun kiinteistö, = ,66 ( valtion avustus). Kunnanvirasto, = ,27. Viemärilaitos, = , = ja = ,16. Kh / 17 Lautakunta hyväksyi tehdyn päätösesityksen. Asunto-osakeyhtiöiden muutokset liittyvät Asunto Osakeyhtiö Koskivainion kahden asunnon myynti ja AsOy Heikinrivin myynti. Kyseessä on siirto käyttötaloudesta investointipuolelle. Kylläspuun osalta valtion avustukset kattavat käyttömenot. Määrärahan ylitykset perustelluista syistä lääkäritalon, iv koneen ja viemärilaitoksen kohdalla. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2016 talousarvioon myönnetään seuraavat lisämäärärahat ja tulon ylitykset: As Oy:t As Oy:t ( myyntitulo). Lääkäritalo, ja Kylläspuun kiinteistö,

16 32 Kylläspuun kiinteistö, ( valtion avustus). Kunnanvirasto, Viemärilaitos, , ja Kv

17 33 18 JÄTEVEDENPUHDISTAMON LIETELINGOSTA PYYDETTYJEN TARJOUSTEN KÄSITTELY Tekninen lautakunta / 25 Vuoden 2017 talousarvioon on varattuna jätevedenpuhdistamon lietelingon hankkimiseen. Tekninen toimisto on pyytänyt tarjoukset lietelingon toimittamisesta asennettuna seuraavilta yrityksiltä: Alfa Laval Nordic Oy, Aprotech Oy, Oy Slame Ab ja TerCo Engineering Oy. Tarjoukset on pyydetty jättämään suljetussa kirjekuoressa kello mennessä tekniselle lautakunnalle. Lautakunta suorittaa tarjouskirjeiden avaamisen ja päättää lietelingon hankkimisesta jätettyjen tarjousten mukaan. Lautakunta suoritti tarjouskirjeiden avaamisen ja totesi jätetyksi seuraavat tarjoukset: Alfa Laval Nordic Oy: vaihtoehto = = alv 0 %. vaihtoehto = = alv 0 %. Aprotech Oy: vaihtoehto: = = alv 0 %. Oy Slame Ab: = alv 0 %. TerCo Engineering Oy: vaihtoehto = alv 0 %. Lautakunta antoi teknisen toimiston tehtäväksi tarjousten vertailun. Asian käsittely jätettiin pöydälle. Vesilaitoksen hoitaja Rauno Elo osallistui tämän asian käsittelyyn asiantuntijana. Olli Alikärri saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello Tekla Tekninen toimisto suorittaa kokoukseen mennessä tarjousten vertailun ja hankkii tarvittavat lisätiedot päätöksen tekoa varten. Lautakunta päättää lietelingon hankkimisesta kokouksessa tehtävän esityksen mukaan. Todettiin, että tekninen toimisto on vertaillut jätettyjä tarjouksia ja pyytänyt niihin lisäselvityksiä.

18 34 Lautakunta päätti kokouksessa tehdyn esityksen mukaisesti: Esitetään kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että hankkeelle myönnettäisiin lisämääräraha. Hyväksyä Alfa Laval Nordic Oy:n tarjouksen 2. vaihtoehdon = alv 0 %, ehdolla, että kunnanvaltuusto myöntää esitetyn lisämäärärahan. Kh / 94 Tekninen lautakunta esittää lietelingon hankkimista varten lisämäärärahaa vuodelle Tekniseltä toimelta saadun selvityksen mukaan nyt hankittava linko olisi käytettävissä, kun jäteveden puhdistamon saneeraus vuosikymmenen vaihteessa on ajankohtaista. Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto myöntää euron lisämäärärahan jätevedenpuhdistamon lietelingon hankkimiseen. Kv

19 35 19 HERASTUOMARINTIEN RAKENTAMINEN Kh Tekninen johtaja esittää teknisessä lautakunnassa valmistellun mukaisesti, että Herastuomarintien rakentaminen siirretään teknisen lautakunnan talousarvioesityksen mukaisesti vuodelle 2017 ja että hankkeelle myönnetään euron lisämääräraha. Asiasta on alustavasti keskusteltu teknisessä lautakunnassa ja muutosesitys talousarvioon on ollut tarkoitus tehdä katupiirustusten hyväksymispäätösten yhteydessä. Päiväkodin pihatöiden toteutusaikataulusta johtuen päätös asiasta tulisi saada mahdollisimman pikaisesti. Herastuomarintien peruskorjaaminen liittyy kiinteästi päiväkodin pihan rakentamiseen. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Herastuomarintien rakentamiseen vuodelle 2018 varattu määräraha euroa siirretään vuodelle Kv Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Jyrki Anttila poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

20 36 20 ILMOITUSASIAT Kv Aloite nuorten oleskelupaikasta. - Kuntavaalien tuloksen tiedottaminen. Merkittiin tiedoksi. 21 MUUT ASIAT Kv Merkittiin tiedoksi kunnanvaltuutetuille suunnattu palautelomake.

21 37 KUNNANVALTUUSTON NIMENHUUTOLUETTELO Liite 1 Kosken Tl kunnanvaltuuston kokous Kokouksen laillisuus Anttila Jyrki Hacklin Timo Hahko Virpi Hämäläinen Risto Jalli Marja Jansson Mika Kivikallio Elina Kujala Pertti Laine Pirjo Laurila Jari Lehti Minna Mattila Marja Mäkitalo Martti Niemelä-Laaksonen Anne Nummela Olli-Pekka Nuotio Pirjo-Liisa Pietilä Heikki Toivonen Timo Tuominen Heikki Urmas Petteri Vaparanta Heikki Läsnä Poissa Jaa Ei Tyhjä VARAVALTUUTETUT SUOMEN KESKUSTA R.P. 1. Kupi Kimmo 2. Julla Hans 3. Rauhala Elina KANSALLINEN KOKOOMUS R.P. 1. Kulo Voitto 2. Leino Pirjo 3. Toivonen Mika SUOMEN SOSIAALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE R.P. 1. Kuusinen Arvo PERUSSUOMALAISET R.P. 1. Satto Tapio Yhteensä 20 Puheenjohtaja npitäjä

22 38 VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä kunnanvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 8-9, HValL 3 :n 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskiellon perusteet Valitusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Turun hallinto-oikeus Käyntiosoite: Yliopistonkatu 34, 7. krs, Turku Postiosoite: PL 32, Turku Kunnallisvalitus, pykälät valitusaika 30 pv Hallintovalitus, pykälät valitusaika Muu valitusviranomainen, pykälät osoite ja postiosoite valitusaika Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista

23 39 Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittaminen Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite päätös, johon haetaan muutosta miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös; nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Lisätietoja Kunnanjohtaja Jukka Matilainen puh

79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kunnanvaltuusto Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kunnanvaltuusto Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali 79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kokousaika Maanantai 27.5.2013 kello 19.00 20:05 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet

Lisätiedot

88 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen

88 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen 88 Nro 4/2016 Kokousaika Maanantai 22.8.2016 kello 19.00 19.14 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 9. maaliskuuta 2017 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Olli Alikärri vj. Läsnä Poissa Muut

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 23. maaliskuuta 2017 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Olli Alikärri vj. Läsnä Poissa Muut

Lisätiedot

1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2015 Kunnanvaltuusto 9.2.2015. Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Tekninen johtaja Jouko Sinkko

1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2015 Kunnanvaltuusto 9.2.2015. Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Tekninen johtaja Jouko Sinkko 1 Nro 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.2.2015 kello 19.00 19.15 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

19 Kosken Tl kunta Esityslista 2/2018 Kunnanvaltuusto

19 Kosken Tl kunta Esityslista 2/2018 Kunnanvaltuusto 19 2/2018 Kokousaika Maanantai 23.4.2018 kello 19.00 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen Saapuvilla

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto 27.06.2016

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto 27.06.2016 Nro 4/2016 Kokousaika Maanantai 27.06.2016 kello 19.00 - Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2012 Kunnanvaltuusto 23. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2012 Kunnanvaltuusto 23. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Pöytäkirja Nro 4/2012 Kunnanvaltuusto 23 _ Maanantai 25.6.2012 kello 19.00 19.36 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 25. helmikuuta 2016 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 9. maaliskuuta 2017 kello 18.00 19.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Tuija

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22. helmikuuta 2017 kello 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Olli Alikärri vj. Läsnä Poissa

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 7. helmikuuta 2013 kello 19.00 20.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 6/2011 Kunnanvaltuusto 58. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 6/2011 Kunnanvaltuusto 58. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 6/2011 Kunnanvaltuusto 58 _ Kokousaika Maanantai 19.12.2011 kello 19.00 19.45 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut

Lisätiedot

15 Kosken Tl kunta Esityslista 2/2019 Kunnanvaltuusto

15 Kosken Tl kunta Esityslista 2/2019 Kunnanvaltuusto 15 2/2019 Kokousaika Maanantai 25.3.2019 kello 19.00 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen Saapuvilla

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNANVALTUUSTO 21.3.2011 2/2011

KOSKEN TL KUNNANVALTUUSTO 21.3.2011 2/2011 6 KUNNANVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2011 KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika: Maanantaina 21. päivänä maaliskuuta 2011 kello 19.00-19.35 Paikka: Kosken Tl kunnantalo, kunnanvaltuuston istuntosali 7 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Kunnanvaltuusto 1. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Kunnanvaltuusto 1. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Pöytäkirja Nro 1/2012 Kunnanvaltuusto 1 _ Kokousaika Tiistai 14.2.2012 kello 19.00-20.20 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja

Lisätiedot

15 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 2/2019 Kunnanvaltuusto

15 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 2/2019 Kunnanvaltuusto 15 2/2019 Kokousaika Maanantai 25.3.2019 kello 19.00 19.27 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen Saapuvilla

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 25. helmikuuta 2016 kello 18.00 20.45 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet x Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Torstai 3. helmikuuta 2011 kello 19.00 21.30 Paikka: Kunnanvirasto Läsnä Poissa Puheenjohtaja Martti Mäkitalo x Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Torstaina 13.9.2018 klo 9.00 12.05 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22. helmikuuta 2017 kello 17.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika: Torstaina 13.12.2018 klo 9.00 12.15 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 15:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika Keskiviikko 27.02.2018 klo 9.00-11.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 29. elokuuta 2013 kello 18.00 20.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Kosken Op:n auditorio ( Htp:n valokuituesittely 18.00 18.30 ) Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Tiistai 11. lokakuuta 2016 kello 18.00 19.45 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Tiistai 22. joulukuuta 2015 kello 12.10 14.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 21. helmikuuta 2013 kello 20.00 21.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2019 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2019 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 19.6.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan Metsästysmaja, Simalantie 610, 21560 Ollila Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 50- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 16. kesäkuuta 2016 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 06.03.2017 klo 13:00-14:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010 1/2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika: Tiistaina klo 15.30-16.45 Kokouspaikka: Vretaantie 19 Päättäjät: Lars Nummelin Jörgen Törnqvist Merja Juvonen Kia Lundqvist Jari Lehtivaara Tomas Stenström puheenjohtaja

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 6/2013. Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 6/2013. Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl 97 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 17.12.2013 kello 17.00 Kokouspaikka: Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Läsnä: Jäsen Läsnä (x)henkilökohtainen varajäsen Läsnä (x) Puheenjohtaja Elina Kivikallio

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. helmikuuta 2016 kello 18.00 22.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 5/2017 Kunnanvaltuusto

79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 5/2017 Kunnanvaltuusto 79 5/2017 Kokousaika Maanantai 25.09.2017 kello 19.00 19.19 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Nro5/2015

Kunnanvaltuusto Nro5/2015 Nro5/2015 Kokousaika Maanantai 16.11.2015 kello 19.00 - Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 25. syyskuuta 2014 kello 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot

14 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2015 Kunnanvaltuusto Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Tekninen johtaja Jouko Sinkko

14 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 2/2015 Kunnanvaltuusto Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Tekninen johtaja Jouko Sinkko 14 Nro 2/2015 Kokousaika Maanantai 20.4.2015 kello 19.00 19.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 5/ Kunnanhallitus

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 5/ Kunnanhallitus Nro 5/2017 81 Kunnanhallitus 20.3.2017 Kokousaika Maanantai 20.3.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Koski Tl, kunnantalo Saapuvilla läsnä poissa olleet jäsenet Tuominen Heikki pj. Vaparanta Heikki vpj. Lehti

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 6.9. 2017 klo 18.15 Kokouspaikka Kosken Päiväkoti Naavatassu Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Muut saapuvilla Jalli Marja pj. :t 62- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t 62- Mikkola

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 5/2018

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 5/2018 65 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 3.7.2018 kello 17.05 18.12 Kokouspaikka: Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Käsiteltävät asiat 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 67 45 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2011 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Maanantai 28.3.2011 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti) Rakennuslautakunta 22.5.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 3 / 2018 Kokousaika 22.5.2018 klo 15.00 Kokouspaikka Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, kunnanhallituksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 91 PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 KOKOUSAIKA 28.10.2013 klo 19.30 21.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto, valtuustosali Seppo Haapasuo, pj Niina Alatalo Juha Alkio,

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 31.10.2012 klo 18:00-18:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 62 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.01.2012 klo 20:00-21:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 25. syyskuuta 2014 kello 17.00 19.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 5/ Kunnanhallitus

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 5/ Kunnanhallitus Nro 5/2017 81 Kunnanhallitus 20.3.2017 Kokousaika Maanantai 20.3.2017 kello 18.30 20.00 Kokouspaikka Koski Tl, kunnantalo Saapuvilla läsnä poissa olleet jäsenet Tuominen Heikki pj. x Vaparanta Heikki vpj.

Lisätiedot

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Perjantai klo 09.00-9.14 Puhelinkokous Läsnä Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/ Kunnanvaltuusto

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/ Kunnanvaltuusto Nro 1/2014 1 Kokousaika Maanantai 17.3.2014 kello 19.00 19.35 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2018 1 Kunnanvaltuusto Aika 13.08.2018 17:00-17:38 Paikka Ruoveden kunnanviraston valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 2. helmikuuta 2012 kello 19.00 20.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Martti Mäkitalo pj x Matti Jolkki j. x Anna-Maija Kirsi-Korhonen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Elinkeinolautakunta Aika 05.05.2014 klo 16:00-18:15 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 29.10.2012 klo 09:00-11:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 1/2017 Kunnanvaltuusto

1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 1/2017 Kunnanvaltuusto 1 1/2017 Kokousaika Maanantai 27.02.2017 kello 19.00 19.36 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 1. syyskuuta 2016 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot