1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 1/2017 Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 1/2017 Kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 1 1/2017 Kokousaika Maanantai kello Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen Saapuvilla yleisölehtereillä Tekninen johtaja Jouko Sinkko Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Laillisuus ja 1 päätösvaltaisuus Asiat 1-7 n 2 tarkastustapa Allekirjoitukset Heikki Pietilä Puheenjohtaja Jukka Matilainen npitäjä n tarkastus on tarkastettu ja hyväksytty. Tarkastusaika Perjantai Allekirjoitukset Laine Pirjo Laurila Jari n Maanantaina Kosken Tl kunnantalo kello nähtävänäolo Todistaa Hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen

2 2 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kv Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 8 :n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Työjärjestyksen 10 :n mukaan valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta niissä tiedotusvälineissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa. Työjärjestyksen 9 :n mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Valtuusto voi päättää kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan. Kuntalain 58 :n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Tämän kokouksen kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle sekä kunkin valtuustoryhmän kolmelle ensimmäiselle varavaltuutetulle ja kuulutus kokouksesta on samana päivänä asetettu kunnan ilmoitustaululle. Suoritetaan nimenhuuto ja käsitellään valtuutettujen mahdollisesti ilmoittamat esteet sekä varavaltuutettujen osanotto kokoukseen. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Kv Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 34 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Kuntalain 63 :n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ilmoitettu yleisesti nähtävillä olevaksi maanantaina klo Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. n tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Pirjo Laine ja Jari Laurila. Tarkastus esitetään suoritettavaksi kunnanvirastossa perjantaina 03. päivänä maaliskuuta ntarkastajiksi valittiin Pirjo Laine ja Jari Laurila.

4 4 3 KOSKEN TL KUNNAN LÄMPÖKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVA Kh Isokuovintien eteläosaan sen itäpuolelle on M- alueelle toteutettu jokin verran teollisuusrakentamista ja kunnan lämpökeskus varastorakennuksineen. Tavoitteena on saada kaava vastaamaan toteutunutta tilannetta ja mahdollisimman luonteva lisärakentamismahdollisuus. Alue (M) on osin rakennettua entistä peltoaluetta. Länsireunalla alue rajoittuu Isokuovintiehen, jonka länsipuoli on alueen kohdalla kaavoittamatonta maatalousmaata (virkistyskäyttöön soveltuvaa talousmetsää). Eteläreunalla alue rajautuu Urheilupuiston alueeseen (VU). Itäreunalla alue rajautuu asemakaavassa maatalousalueeksi (M) osoitettuun alueeseen (viljelykäytössä olevaa peltoa). Pohjoisreunalla alue rajautuu asemakaavassa teollisuusalueeksi osoitettuun alueeseen (T-1). Muutettavan alueen maapinta-ala on noin 1 ha. Alueelle on vuosien aikana laadittu asemakaava, joka hyväksyttiin kunnanvaltuustossa ( 3). Kaavasta valitettiin. Turun hallinto-oikeus on päätöksellään 14/0292/ kumonnut kunnanvaltuuston päätöksen, koska päätös on esteellisyydestä johtuen syntynyt virheellisessä järjestyksessä. ELY-keskus on mm. kunnan ja ELY-keskuksen välisessä kehittämiskeskustelussa kehottanut kuntaa käsittelemään asemakaavan uudestaan ja saattamaan näin pienen, mutta tärkeän kaavan lainvoimaiseksi. Aiemmin hyväksyttyä kaava-aineistoa on tarkoitus käyttää hyvin paljon pohjaaineistona uuden kaavan valmistelussa. Aloite alueen kaavoittamiseen tulee Kosken Tl kunnasta. Esityslistan liitteenä ovat asemakaavaluonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kunnanhallitus päättää aloittaa Talolan kylän lämpökeskuksen alueen Rek 4:106 asemakaavan laadinnan ja kuuluttaa hankkeen vireilletulosta maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla. 2. Kunnanhallitus hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä päivätyn asemakaavaluonnoksen. Kaavahankkeen valmisteluaineisto asetetaan yleisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Lausuntopyynnöt toimitetaan seuraaville tahoille: - Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus - Liedon ympäristöterveyslautakunta - Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos - Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunta - Kosken Tl rakennus- ja tekninen lautakunta

5 5 - Kosken Tl sosiaalilautakunta - Kosken Tl vapaa-ajanlautakunta - Kosken Tl elinkeinolautakunta - Kosken Tl sivistyslautakunta - Varsinais-Suomen liitto - Turun maakuntamuseo - Fortum - Kosken Aluelämpö Oy - Härkätien Puhelin Oy Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Tuominen, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Heikki Vaparanta ja kunnanhallituksen jäsen Martti Mäkitalo poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kunnanhallitus valitsi pykälän käsittelyn ajaksi puheenjohtajaksi Petteri Urmaksen ja toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi Marja Mattilan. Kh Kunnanhallitus hyväksyi päivätyn asemakaavaluonnoksen Kaavaluonnos oli julkisesti nähtävillä välisen ajan. Kaavaluonnoksesta saatiin seuraavat lausunnot: - ELY Kosken Tl Vapaa-ajanlautakunta Varsinais-Suomen Pelastuslaitos Terttu Haavisto Varsinais-Suomen liitto Kaavoittajan laatima yhteenveto lausunnoista jatkotoimineen löytyvät päivätystä asemakaavan muutoksen selostuksesta. Kunnanhallitus hyväksyy päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asemakaavan muutoksen selostuksen sekä päivätyn asemakaavaehdotuksen. Kaavahankkeen valmisteluaineisto asetetaan yleisesti nähtäville neljäntoista päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Lausunnot pyydetään: - Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselta - Liedon ympäristöterveyslautakunta - Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos - Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunta - Kosken Tl rakennus- ja tekninen lautakunta - Kosken Tl sosiaalilautakunta - Varsinais-Suomen liitto - Turun maakuntamuseo - Fortum - Kosken Aluelämpö Oy - Härkätien Puhelin Oy - Kosken Tl sivistyslautakunta

6 6 - Kosken Tl elinkeinolautakunta - Kosken Tl vapaa-ajanlautakunta Hyväksyttiin kokouksessa asemakaavan muutoksen selostuksen kohtaan tehdyin täsmennyksin. Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Tuominen, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Heikki Vaparanta ja kunnanhallituksen jäsen Martti Mäkitalo poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 87 ajaksi puheenjohtajaksi valittiin Petteri Urmas ja pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Minna Lehti. Kh Kunnanhallituksen hyväksymät päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja täydennetyn asemakaavan muutoksen selostus sekä päivätty asemakaavaehdotus olivat julkisesti nähtävillä välisen ajan. Kaavaehdotuksesta saatiin seuraavat lausunnot: - Varsinais-Suomen maakuntamuseo Varsinais-Suomen pelastuslaitos Kosken Tl Ympäristönsuojelulautakunta Caruna Kaavoittajan laatima yhteenveto lausunnoista jatkotoimineen löytyvät päivätystä asemakaavan muutoksen selostuksesta. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy päivätyn ja yleisesti nähtävillä olleen lämpökeskuksen asemakaavan kaavaehdotuksen aluearkkitehti Seppo Pärnän kaavaehdotuksen mukaisena. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Tuominen, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Heikki Vaparanta ja kunnanhallituksen jäsen Martti Mäkitalo poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 16 ajaksi puheenjohtajaksi valittiin Petteri Urmas ja pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Marja Mattila. Kv Hyväksyttiin.

7 7 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanvaltuutetut Heikki Tuominen, Heikki Vaparanta ja Martti Mäkitalo poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

8 8 4 TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN / KOSKEN TAIDESÄÄTIÖ Kh Kosken Tl kunnanvaltuusto on päätöksellään päättänyt antaa omavelkaisen takauksen Kosken Osuuspankille Yrjö Liipolan museosäätiön lainoista enintään euroon. Lainan takausvastuuksi muodostui euroa. Takausvastuu on tällä hetkellä euroa. Takaus vanhenee Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kosken Taidesäätiön lainan takausta jatketaan saakka. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen jäsen Petteri Urmas, kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Jyrki Anttila ja kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Pirjo-Liisa Nuotio poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kv Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanvaltuutettu Petteri Urmas, kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Jyrki Anttila, kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Pirjo-Liisa Nuotio ja kunnanvaltuutettu Risto Hämäläinen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

9 9 5 KUNNANJOHTAJAN VIRAN KELPOISUUSEHDOT JA VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN / KUNNANJOHTAJAN VALINTA Kh Kosken Tl kunnan kunnanjohtaja Jari Kesäniemi on valittu Forssan kaupunginjohtajan virkaan. Kesäniemen tarkoituksena on aloittaa virassa Kuntalain 41 :n mukaan kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja on virkasuhteessa kuntaan. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi. Kuntalain 42 :n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan johtamisen edellytyksistä. Ennen viran täyttämistä se on julistettava julkisesti haettavaksi. Viranhaltijoita yleisesti koskeva kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaan virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Kunnan hallintosäännön 16 :n mukaan kelpoisuuksista kunnan virkoihin on voimassa, mitä viran perustamisen yhteydessä on päätetty sekä laissa ja asetuksessa määrätty. Kunnanjohtajan viran perustamisen yhteydessä v kunnanjohtajan viran kelpoisuusehtoja ei ole määritelty. Myöskään kuntalaissa ei ole säännöksiä kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista. Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset tulee kunnanhallituksen vahvistaa ennen viran haettavaksi julistamista. Kunnanhallitus päättää, että kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdot määritellään seuraavasti: Kunnanjohtajan viran kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemusta kunnallishallinnosta. Kunnanhallitus päättää julistaa kunnanjohtajan viran julkisesti haettavaksi ajalla Viran kelpoisuusehtojen lisäksi kunnanjohtajalta edellytetään yhteistyökykyä, esimiestaitoja sekä kehittämis- ja hankekokemusta. Erityistä painoarvoa annetaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakuntauudistuksen tuntemiselle. Hakijoilta toivotaan Uusi kunta 2020 näkemystä. Tulevien rakenteellisten uudistusten vuoksi tehtävään voidaan liittää hallintojohtajan tehtäviä. Palkkaus määräytyy tehtäväkohtaisena palkkana, hakija voi esittää palkkatoiveensa. Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Vir-

10 10 kaan valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Viranhakukuulutus julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, Auranmaan Viikkolehdessä, Turun Sanomissa, Salon Seudun Sanomissa ja Kuntalehden verkkosivuilla. Viran hakuaika merkitään päättyväksi kello 14:00. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. npitäjänä 12 ajan toimi kunnanjohtaja Jari Kesäniemi. Kh Kunnanjohtajan virkaan saapui määräaikaan mennessä 10 hakemusta. Kunnanhallitus päättää 1. valita haastatteluun kutsuttavat viranhakijat. 2. valita haastattelijat haastatteluun. Kunnanhallitus 1. valitsi haastatteluun kutsuttaviksi Hanna-Maria Grandellin, Jukka Matilaisen, Jyri Mäntylän ja Henri Partasen. 2. valitsi haastattelijoiksi kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen pöytäkunnan luottamushenkilöt täydennettynä Perussuomalaisten valtuustoedustajalla. Merkittiin pöytäkirjaan, että hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. npitäjänä 23 ajan toimi kunnanjohtaja Jari Kesäniemi. Kh / 36 Haastattelut suoritettiin Käsittely: Kunnanhallitus päättää jatkotoimista. Tarkennettu päätösehdotus tehdään kokouksessa. Kunnanhallitus käsitteli haastattelut ja arvioi hakijat. Käydyn keskustelun perusteella kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan virkaan valitaan Jukka Matilainen ja varalle Henri Partanen. Merkittiin pöytäkirjaan, että hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. npitäjänä 36 ajan toimi kunnanjohtaja Jari Kesäniemi. Kv

11 11 Käsittely: Käsittelyn kuluessa kunnanvaltuutettu Pertti Kujala esitti, että Matilainen ja Partanen testataan ulkopuolisen asiantuntijan toimesta ja valinta lähetetään uudelleen valmisteltavaksi. Kunnanvaltuutettu Minna Lehti kannatti Kujalan esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu esitys käsittelyn keskeyttämisestä. Puheenjohtaja totesi, että suoritetaan äänestys jossa JAA = Asian käsittelyä jatketaan kunnanhallituksen esityksen mukaisesti, EI = Kujalan esitys. Äänestyspöytäkirja on pöytäkirjan liitteenä. Puheenjohtaja totesi, että on annettu 19 JAA ääntä ja 2 EI ääntä. Asian käsittelyä jatketaan. Käsittelyn jatkuessa kunnanvaltuutettu Pertti Kujala esitti, että kunnanjohtajaksi valitaan Henri Partanen. Kunnanvaltuutettu Minna Lehti kannatti Kujalan esitystä. Puheenjohtaja totesi, että suoritetaan kunnanjohtajan vaali suljettuna lippuäänestyksenä. Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkastajat. Vaalin jälkeen puheenjohtaja totesi vaalin tuloksen. Jukka Matilainen 19 ääntä, Henri Partanen 2 ääntä. Kunnanvaltuusto päätti valita kunnanjohtajaksi Jukka Matilaisen ja varalle Henri Partasen. Merkittiin pöytäkirjaan, että hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. npitäjänä 5 ajan toimi kunnanjohtaja Jari Kesäniemi.

12 12 6 ILMOITUSASIAT Kv Ei ilmoitusasioita. 7 MUUT ASIAT Kv Kunnanvaltuutettu Minna Lehti jätti valtuustoaloitteen 1/2017; kunnanhallituksen päätösten läpinäkyvyyden lisääminen pöytäkirjan keskusteluiden kirjaamisella.

13 13 KUNNANVALTUUSTON NIMENHUUTOLUETTELO Liite 1 Kosken Tl kunnanvaltuuston kokous Kokouksen laillisuus Anttila Jyrki Hacklin Timo Hahko Virpi Hämäläinen Risto Jalli Marja Jansson Mika Kivikallio Elina Kujala Pertti Laine Pirjo Laurila Jari Lehti Minna Mattila Marja Mäkitalo Martti Niemelä-Laaksonen Anne Nummela Olli-Pekka Nuotio Pirjo-Liisa Pietilä Heikki Toivonen Timo Tuominen Heikki Urmas Petteri Vaparanta Heikki Läsnä Poissa Jaa Ei Tyhjä VARAVALTUUTETUT SUOMEN KESKUSTA R.P. 1. Kupi Kimmo 2. Julla Hans 3. Rauhala Elina KANSALLINEN KOKOOMUS R.P. 1. Kulo Voitto 2. Leino Pirjo 3. Toivonen Mika SUOMEN SOSIAALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE R.P. 1. Kuusinen Arvo PERUSSUOMALAISET R.P. 1. Satto Tapio Yhteensä 21 Puheenjohtaja npitäjä

14 14 VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä kunnanvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 1-2, 6,7 HValL 3 :n 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskiellon perusteet Valitusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Turun hallinto-oikeus Sairashuoneenkatu 2-4, Turku Käyntiosoite: Postiosoite: PL 32, Turku Kunnallisvalitus, pykälät 3,4,5 valitusaika 30 pv Hallintovalitus, pykälät valitusaika Muu valitusviranomainen, pykälät osoite ja postiosoite valitusaika Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista

15 15 Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittaminen Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite päätös, johon haetaan muutosta miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös; nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Lisätietoja Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi puh

1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 1/2017 Kunnanvaltuusto

1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 1/2017 Kunnanvaltuusto 1 1/2017 Kokousaika Maanantai 27.02.2017 kello 19.00 - Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kunnanvaltuusto Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kunnanvaltuusto Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali 79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kokousaika Maanantai 27.5.2013 kello 19.00 20:05 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet

Lisätiedot

88 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen

88 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen 88 Nro 4/2016 Kokousaika Maanantai 22.8.2016 kello 19.00 19.14 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 3/ Kunnanhallitus

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 3/ Kunnanhallitus Nro 3/2017 25 Kunnanhallitus 7.2.2017 Kokousaika Tiistai 7.2.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Koski Tl, kunnantalo Saapuvilla läsnä poissa olleet jäsenet Tuominen Heikki pj. Vaparanta Heikki vpj. Lehti Minna

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 3/ Kunnanhallitus

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 3/ Kunnanhallitus Nro 3/2017 45 Kunnanhallitus 7.2.2017 Kokousaika Tiistai 7.2.2017 kello 18.00 19:00 Kokouspaikka Koski Tl, kunnantalo Saapuvilla läsnä poissa olleet jäsenet Tuominen Heikki pj. x Vaparanta Heikki vpj.

Lisätiedot

1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2015 Kunnanvaltuusto 9.2.2015. Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Tekninen johtaja Jouko Sinkko

1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2015 Kunnanvaltuusto 9.2.2015. Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Tekninen johtaja Jouko Sinkko 1 Nro 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.2.2015 kello 19.00 19.15 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2012 Kunnanvaltuusto 23. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2012 Kunnanvaltuusto 23. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Pöytäkirja Nro 4/2012 Kunnanvaltuusto 23 _ Maanantai 25.6.2012 kello 19.00 19.36 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 6/2011 Kunnanvaltuusto 58. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 6/2011 Kunnanvaltuusto 58. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 6/2011 Kunnanvaltuusto 58 _ Kokousaika Maanantai 19.12.2011 kello 19.00 19.45 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto 27.06.2016

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto 27.06.2016 Nro 4/2016 Kokousaika Maanantai 27.06.2016 kello 19.00 - Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

19 Kosken Tl kunta Esityslista 2/2018 Kunnanvaltuusto

19 Kosken Tl kunta Esityslista 2/2018 Kunnanvaltuusto 19 2/2018 Kokousaika Maanantai 23.4.2018 kello 19.00 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen Saapuvilla

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika: Torstaina 18.2.2016 kello 18.00-18.30 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala - Varapuheenjohtaja Matti Tausa

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 6.9. 2017 klo 18.15 Kokouspaikka Kosken Päiväkoti Naavatassu Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Muut saapuvilla Jalli Marja pj. :t 62- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t 62- Mikkola

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 5/2018

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 5/2018 65 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 3.7.2018 kello 17.05 18.12 Kokouspaikka: Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Käsiteltävät asiat 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 67 45 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema PELKOSENNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 23.04.2012 klo 18.00 18.55 KOKOUSPAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Sivu Asia 26 49 27 49 28 49

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/ Kunnanvaltuusto

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/ Kunnanvaltuusto Nro 1/2014 1 Kokousaika Maanantai 17.3.2014 kello 19.00 19.35 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 Kunnanvaltuusto 06.08.2014 AIKA 06.08.2014 klo 14:00-14:06 PAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Esityslista 4/2017

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Esityslista 4/2017 1 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 10.10.2017 kello 17.00 Kokouspaikka: Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Käsiteltävät asiat 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 36 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 4.1.2018 Sisällys Oikaisuvaatimus Juurela...2 Rakennustarkastajan virka / haastatteluryhmän valinta...3 LEMIN KUNTA Esityslista Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2018 KOKOUSAIKA

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 09.03.2017 klo 15:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika: Torstaina 13.12.2018 klo 9.00 12.15 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika Keskiviikko 27.02.2018 klo 9.00-11.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 11/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 31.10.2012 klo 18:00-18:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 62 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 6/2013. Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 6/2013. Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl 97 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 17.12.2013 kello 17.00 Kokouspaikka: Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Läsnä: Jäsen Läsnä (x)henkilökohtainen varajäsen Läsnä (x) Puheenjohtaja Elina Kivikallio

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2019 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2019 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 19.6.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan Metsästysmaja, Simalantie 610, 21560 Ollila Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 50- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Kokousaika Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 16.30 Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Taavetti

Kokousaika Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 16.30 Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Taavetti 266 Kokousaika Maanantaina 11.6.2012 klo 16.00 16.30 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Taavetti Kutsutut jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Suoanttila Hilkka

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1 Kunnanhallitus Aika 11.11.2011 klo 8:30-9:40 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 262 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Torstaina 13.9.2018 klo 9.00 12.05 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

17 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 4/2017 Kunnanvaltuusto

17 Kosken Tl kunta Pöytäkirja 4/2017 Kunnanvaltuusto 17 4/2017 Kokousaika Maanantai 19.06.2017 kello 19.00 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen Laillisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 06.03.2017 klo 13:00-14:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013

PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 91 PÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2013 KOKOUSAIKA 28.10.2013 klo 19.30 21.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto, valtuustosali Seppo Haapasuo, pj Niina Alatalo Juha Alkio,

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2017 1 09.04.2017 Aika 09.04.2017 klo 17:00-21:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Vapaa-aikalautakunta Kokousaika Tiistaina klo 18.00

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Vapaa-aikalautakunta Kokousaika Tiistaina klo 18.00 MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 2/2017 1 Kokousaika Tiistaina 7.3.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 1 Osa-aikainen nuoriso-ohjaajan työsuhde 2 Muutoksenhaku Pöytäkirjan

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Jouko Savikoski, Marko Törmälehto. Mirva Möttönen, puheenjohtaja Marika Niittykoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2011 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.6.2011 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Nro5/2015

Kunnanvaltuusto Nro5/2015 Nro5/2015 Kokousaika Maanantai 16.11.2015 kello 19.00 - Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali 131 Kokousaika Maanantai 16.12.2013 kello 19.00 19.36 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 63 26.05.2016 Aika 26.05.2016 klo 18:30-20:17 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 65 39 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 10 Rakennuslautakunta 25.04.2016 KOKOUSAIKA 25.04.2016 klo 18.00 18.21 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnanvirasto, kokoustila Jäsen Varajäsen

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.01.2012 klo 20:00-21:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Rakennuslautakunta 18.5.2016 41 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika 18.5.2016 klo 15.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016 MULTIAN KUNTA Lupa- ja valvontajaosto Lupa- ja valvontajaoston kokous torstaina 06.10.2016 klo 18.28 ASIAT: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Heikki Kotivuoren

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 78 Kulttuurilautakunta Aika 30.08.2016 klo 18:00-18:44 Paikka Pääkirjasto Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 50 Kulttuurilautakunnan talousarvion toteutumisvertailu tammi-kesäkuulta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 4 / 2017 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 4 / 2017 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 17.5. 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kosken kunnantalo, Härkätie 5 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 52-61 Mikkola Laura Hämäläinen Risto vpj. :t 52-61 Nummela

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Kunnanvaltuusto 1. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali

Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2012 Kunnanvaltuusto 1. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Pöytäkirja Nro 1/2012 Kunnanvaltuusto 1 _ Kokousaika Tiistai 14.2.2012 kello 19.00-20.20 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 10/2012 1 Keskusvaalilautakunta Aika 29.10.2012 klo 09:00-11:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 2/2014 Sivistyslautakunta Lähettämispäivä 5.2.2014 KOKOUSAIKA Torstai 13.2.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 4/2018 1 Kunnanvaltuusto Aika 13.08.2018 17:00-17:38 Paikka Ruoveden kunnanviraston valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 27 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2011 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Maanantai 28.3.2011 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Konneveden kunta Pöytäkirja YMP 1/2018 Sivu 1 (5) Ympäristölautakunta. Kunnanhallituksen huone. Kh:n pj. Mehto Antti - Kh:n edustaja Kakko Matti -

Konneveden kunta Pöytäkirja YMP 1/2018 Sivu 1 (5) Ympäristölautakunta. Kunnanhallituksen huone. Kh:n pj. Mehto Antti - Kh:n edustaja Kakko Matti - Konneveden kunta Pöytäkirja YMP 1/2018 Sivu 1 (5) Ympäristölautakunta KOKOUSAIKA Päivä: 07.02.2018 Kello: 16:00-16.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄ- SENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 Keskusvaalilautakunta Aika 12.04.2017 klo 15:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 5 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 5 / 2014 Sivistyslautakunta 63 Kokousaika Tiistai 17.6.2014 klo 17.30 18.25 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 56-63 Mikkola Laura Hämäläinen Risto

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 114 Kunnanhallitus 04.03.2015 AIKA 17:45-17:49 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 62 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 116 63 ERON MYÖNTÄMINEN MIRA YLETYISELLE

Lisätiedot

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14

Perjantai 04.09.2015 klo 09.00-9.14 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Perjantai klo 09.00-9.14 Puhelinkokous Läsnä Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto, Mervi Niemelä, jäsen Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 3/2009 19 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2009 klo 14.35-15.10 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Keskusvaalilautakunta 05.09.2018 AIKA 05.09.2018 klo 16:00-16:15 PAIKKA Savukosken kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden

Lisätiedot