Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS
|
|
- Anne Oksanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS
2 Rautaruukki Oyj Pörssitiedote klo 9.00 RAUTARUUKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2007 Markkinatilanne konsernin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa on jatkunut hyvänä koko alkuvuoden aikana. Rakentamisen aktiviteetti jatkui vilkkaana Pohjoismaissa, Baltiassa itäisessä Keski-Euroopassa sekä Venäjällä. Konepajateollisuuden asiakkaiden, erityisesti nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden sekä energiateollisuuden tilauskannat ovat säilyneet vahvoina, mikä on näkynyt myönteisesti myös Rautaruukin toimituksissa. Myös teräksen perus- ja erikoistuotteiden kysyntä on jatkunut hyvänä Pohjois-Euroopassa koko katsauskauden ajan. Liikevaihto ja tulos 1-6/2007 (1-6/2006 vertailuluku) Konsernin tammi-kesäkuun 2007 liikevaihto oli miljoonaa euroa (1 784). Liikevaihto nousi 10 prosenttia. Vertailukelpoinen liikevaihto vuoden 2006 tammi-kesäkuussa oli miljoonaa euroa, johon verrattuna kasvua kertyi 20 prosenttia. Vertailukelpoisista luvuista on poistettu Nordic Reinforcing -yksiköt, jotka kuuluivat konserniin asti. Ruukki Constructionin liikevaihto kasvoi 50 prosenttia ja oli 471 miljoonaa euroa (315). Ruukki Engineeringin liikevaihto oli 330 miljoonaa euroa (274). Ruukki Metalsin liikevaihto oli miljoonaa euroa (1 195). Ratkaisuliiketoimintojen - Ruukki Constructionin ja Ruukki Engineeringin - yhteenlaskettu osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 41 prosenttia (33). Konsernin liikevaihdosta 82 prosenttia (79) tuli ydinmarkkina-alueilta: Suomesta 31 prosenttia (32), muista Pohjoismaista 32 (34) ja itäisestä Keski- Euroopasta, Venäjältä ja Ukrainasta 19 (13) prosenttia. Muun Euroopan osuus oli 16 prosenttia (19) ja muiden maiden 2 prosenttia (2). Katsauskauden liikevoitto oli 356 miljoonaa euroa (222), 18 prosenttia (12) liikevaihdosta. Vertailukelpoinen liikevoitto viime vuonna oli 208 miljoonaa euroa, johon verrattuna kasvua kertyi 148 miljoonaa euroa. Ratkaisuliiketoimintojen osuus konsernin liikevoitosta oli 37 prosenttia (34). Ruukki Constructionin liikevoitto nousi 73 miljoonaan euroon (29), Ruukki Engineeringin 58 miljoonaan euroon (46) ja Ruukki Metalsin liikevoitto 236 miljoonaan euroon (164). Nettorahoituskulut olivat yhteensä 6 miljoonaa euroa (13). Nettokorkokulut laskivat viime vuoden 10 miljoonasta eurosta 4 miljoonaan euroon johtuen nettovelkojen merkittävästä pienentymisestä. Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta oli 3 miljoonaa euroa (29, josta Ovakon osuus oli 26 miljoonaa euroa). Voitto ennen veroja oli 353 miljoonaa euroa (237). Konsernin verot olivat 91 miljoonaa euroa (53), mikä sisältää laskennallisen veron vähennystä 11 miljoonaa euroa (lisäystä 2). Konsernin efektiivinen verokanta oli 26 prosenttia (24). Katsauskauden voitto oli 262 miljoonaa euroa (184). Laimennettu osakekohtainen tulos oli 1,89 euroa (1,33). Viimeisen kahdentoista kuukauden sijoitetun pääoman tuotto oli 36,3 prosenttia (24,1), ja oman pääoman tuotto 34,9 prosenttia (25,5). Ilman Ovakosta saadun myyntivoiton vaikutusta viimeisen kahdentoista kuukauden sijoitetun pääoman tuotto oli 31,6 prosenttia ja oman pääoman tuotto 28,9 prosenttia. Tase Konsernin taseen loppusumma nousi viime vuoden kesäkuun lopusta 40 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 lopusta taseen loppusumma laski 77 miljoonaa euroa miljoonaan euroon. Konsernin oma pääoma oli katsauskauden lopussa miljoonaa euroa (1 519) ja korolliset nettovelat 233 miljoonaa euroa (538).
3 Rahavirta ja rahoitus Liiketoiminnan rahavirta oli 163 miljoonaa euroa (139) ja rahavirta investointien jälkeen 69 miljoonaa euroa (18). Korolliset nettovelat olivat kesäkuun lopussa 233 miljoonaa euroa (538). Vuoden 2006 lopussa korolliset nettovelat olivat 22 miljoonaa euroa. Käyttöpääoma kasvoi tammi-kesäkuussa 153 miljoonaa euroa (18), josta 37 miljoonaa johtui myynti- ja muiden saamisten kasvusta ja loput varastoista. Omavaraisuusaste oli 62,6 prosenttia (53,2) ja nettovelkaantumisaste 12,9 prosenttia (35,4). Konsernilla oli kesäkuun lopussa likvidejä varoja 116 miljoonaa euroa ja pankkeja sitovia käyttämättömiä valmiusluottoja yhteensä 300 miljoonaa euroa. Oma pääoma oli kesäkuun lopussa miljoonaa euroa (1 519) eli 13,00 euroa osaketta kohden (11,12). Huhtikuussa Rautaruukki maksoi osakkeenomistajilleen osinkoja 207 miljoonaa euroa, sekä ylimääräisen 69 miljoonaa euron osingon Ovakon myyntivoitosta. Henkilöstö Tammi-kesäkuussa konsernin palveluksessa oli keskimäärin (12 645) henkilöä. Kesäkuun lopussa koko henkilöstön määrä oli (14 952). Henkilöstömäärän kasvu verrattuna viime vuoden kesäkuuhun oli 345 henkilöä. Konsernin rakennemuutokset Täydentääkseen osaamistaan siltarakenteiden valmistamisessa ja asentamisessa Rautaruukki osti norjalaisen terässiltatoimittaja Scanbridge AS:n koko osakekannan Osakkeiden velaton kauppahinta oli noin 6 miljoonaa euroa. Scanbridge AS konsolidoitiin osaksi Rautaruukin konsernitilinpäätöstä Scanbridge AS:n liikevaihto vuonna 2006 oli noin 9 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 75. Toukokuussa Rautaruukki tuki kasvustrategiansa toteuttamista nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden asiakassegmentissä ostamalla 80,7 prosentin osuuden unkarilaisen Aprítógépgyár Zrt.:n (AGJ) osakekannasta. Kauppa toteutui Aprítógépgyár Zrt. konsolidoitiin osaksi Rautaruukin konsernitilinpäätöstä Yritysosto tuo yhtiölle uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja asiakkuuksia sekä täydentää valmistusverkostoa itäisen Keski-Euroopan alueella. AGJ:n liikevaihto vuonna 2006 oli noin 43 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 740. Konsernin juridisen rakenteen yksinkertaistamista jatkettiin. TOP-Teräs Oy:n, Rautaruukki International Oy:n ja Kiinteistö OY Pakilantie 61-63:n sulautumiset merkittiin kaupparekisteriin Lisäksi on vireillä Teräsportti Oy:n sulautuminen, jonka arvioidaan tapahtuvan mennessä. Investoinnit Investointien rahavirta katsauskaudella oli 94 miljoonaa euroa (121). Aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin investoitiin tammi-kesäkuussa yhteensä 73 miljoonaa euroa (59), josta suurimmat investoinnit liittyivät Ruukki Constructionin kapasiteetin kasvattamiseen sekä terästuotannossa erikoistuotteiden toimituskyvyn vahvistamiseen. Katsauskauden aikana käyttöomaisuutta myytiin 4 miljoonalla eurolla (4). Katsauskaudella yritysjärjestelyihin käytettiin varoja 40 miljoonaa euroa. Yritysjärjestelyiden kautta käyttöomaisuus lisääntyi 18 miljoonaa euroa ja liikearvo 3 miljoonaa euroa. Järjestelyillä ei ollut merkittävää vaikutusta käyttöpääoman määrään. Katsauskaudelle kertyi lisäksi 15 miljoonan euron positiivinen rahavirta johtuen pääosin edellisen vuoden yritysmyynneistä. Vuonna 2007 bruttoinvestointien aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin arvioidaan olevan yli 200 miljoonaa euroa. (Tämä summa ei sisällä yritysostoja ja -myyntejä.) Osakkeet ja osakepääoma Rautaruukki Oyj:n osakkeen vaihto OMX Pohjoismaisessa Pörssissä, Helsingissä tammi-kesäkuussa oli miljoonaa euroa (2 732). Osakkeen korkein noteeraus oli 48,97 euroa kesäkuussa ja alin 27,38
4 euroa tammikuussa. Volyymilla painotettu keskikurssi oli 37,48 euroa. Katsauskauden lopussa osakkeen kurssi oli 47,57 euroa ja osakkeiden markkina-arvo miljoonaa euroa (3 280). Yhtiön rekisteröity osakepääoma oli 238,3 miljoonaa euroa. Liikkeeseen laskettuja osakkeita oli kappaletta. Henkilöstön optio-oikeudet 2003, jotka perustuvat vuoden 2003 optiolainaan, ovat olleet julkisen kaupankäynnin kohteena OMX Pohjoismaisessa Pörssissä, Helsingissä alkaen. Yksi optiooikeus oikeuttaa yhden osakkeen merkintään 1,70 euron osakekohtaisella merkintähinnalla. Optiooikeuksilla oli merkitty mennessä yhteensä osaketta. Jäljellä olevat optio-oikeudet oikeuttavat osakkeen merkintään. Osakkeiden merkintäaika päättyy Hallituksella on valtuudet hankkia omaa osaketta (8,56 prosenttia osakemäärästä). Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Katsauskauden aikana hallitus ei ole käyttänyt valtuutustaan omien osakkeiden ostoon. Hallituksella on niin ikään valtuudet luovuttaa enintään yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. Valtuutus on voimassa vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallituksen valtuutuksen puitteissa yhtiö siirsi konsernin osakepalkkiojärjestelmän 2004 piiriin kuuluville henkilöille yhtiön hallussa ollutta omaa osaketta. Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on omaa osaketta. Omien osakkeiden markkina-arvo oli 80,9 miljoonaa euroa. Katsauskauden lopussa hallituksella ei ole voimassa olevaa valtuutusta laskea liikkeelle vaihtovelkakirja- tai optiolainoja tai korottaa yhtiön osakepääomaa. Ympäristöasiat Euroopan Unionin päästökaupan piiriin kuuluvat Rautaruukin tehtaista Raahen tehdas ja Hämeenlinnan tehtaan höyrykattilat. Vuonna 2006 Raahen tehtaan osuus Rautaruukin päästökauppaan kuuluvista hiilidioksidipäästöistä oli 99,2 prosenttia. Norjassa on kehitetty vastaavanlainen päästökauppajärjestelmä, jossa on mukana Mo i Ranassa sijaitseva teräsprofiilien valssaamo. Euroopan komissio teki kesäkuussa päätöksen Suomen kansallisesta päästöoikeuksien alkujakosuunnitelmasta seuraavalle päästökauppakaudelle Päätöksessä komissio leikkasi Suomen päästöoikeuksia kahdella miljoonalla tonnilla. Suomen alkujakosuunnitelmaesityksessä Rautaruukin Suomen toiminnot saivat ilmaisessa alkujaossa päästöoikeuksia vuosille tarpeeseen perustuen vähennettynä 5 prosentin sovituskertoimella. Tarve on arvioitu vuoden 2007 tuotantokapasiteetin ja kauden ominaispäästötason avulla kansallisen päästökauppalain mukaisesti. Koska komissio leikkasi lisää Suomen päästöoikeuksia, lopulliset tarkat päästöoikeuksien määrät ovat selvillä vasta tarvittavan lakimuutoksen jälkeen. Päästöoikeuksien ostoista ei odoteta muodostuvan liiketoiminnan kannalta merkittäviä kustannuksia nykyisen kolmivuotiskauden aikana. Kustannustehokkuuden parantaminen Rautaruukin toimintatapojen yhtenäistämis- ja tehostamishankkeeseen - Ruukki Unitediin - liittyvillä kustannussäästöillä tavoitellaan vuoden 2004 kustannusrakenteeseen verrattuna noin 150 miljoonan euron kustannustason laskua vuoden 2008 loppuun mennessä. Katsauskauden loppuun mennessä oli toteutettu 62 miljoonaa euroa. Ruukki United -hankkeen tavoitteena on vapauttaa pääomaa pysyvästi noin 150 miljoonaa euroa vuoden 2008 loppuun mennessä. Katsauskauden loppuun mennessä oli toteutettu 81 miljoonaa euroa. Hankkeiden aiheuttamat henkilöstövaikutukset täsmentyvät hankekohtaisesti ja vähennysten oletetaan pääosin tapahtuvan eläkkeelle siirtymisten ja uudelleensijoittumisten kautta. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Hallitus on päättänyt siirtää omaa osaketta osakepalkkiojärjestelmän 2000 viimeisen kannustusjakson palkkionsaajille. Osakkeiden siirtopäivä on
5 Lähiajan näkymät Markkinatilanteen arvioidaan konsernin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa jatkuvan edelleen hyvänä. Rakentamisen aktiviteetin ennakoidaan jatkuvan vilkkaana koko markkinaalueella. Itä-Euroopassa rakentamisen markkinoiden arvioidaan kasvavan selvästi muita alueita nopeammin. Konepajateollisuuden asiakkaiden kysynnän arvioidaan jatkuvan vahvana niin nosto- ja kuljetusvälineteollisuudessa kuin myös energia-, laivanrakennus- ja offshore-teollisuudessa. Terästuotteissa markkinatilanteen konsernin ydinmarkkina-alueilla arvioidaan jatkuvan hyvänä. Suurimmat epävarmuustekijät liittyvät maailmantalouden yleiseen kehitykseen. Vertailukelpoisen liikevaihdon arvioidaan kehittyvän vuonna 2007 asetettujen kasvutavoitteiden mukaisesti. Koko vuoden 2007 liikevoiton arvioidaan ylittävän selvästi viime vuoden vertailukelpoisen liikevoiton. Tätä katsausta ei ole tilintarkastettu. Helsingissä elokuun 1. päivänä 2007 Rautaruukki Oyj Hallitus DIVISIOONAT Ruukki Construction Milj. euroa I/06 II/06 III/06 IV/ I/07 II/07 Liikevaihto Liikevoitto % liikevaihdosta Tammi-kesäkuussa 2007 Ruukki Constructionin liikevaihto oli 471 miljoonaa euroa (315), kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna oli 50 prosenttia. Liikevoitto kasvoi 73 miljoonaan euroon (29). Divisioonan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 24 prosenttia (18). Liikevaihtoa ja - voittoa kasvattivat kokonaistoimitusten, järjestelmien ja komponenttien hyvä hintataso sekä lisääntyneet toimitukset. Liikevaihto kasvoi erityisesti Venäjällä ja Suomessa. Vahvan kysynnän ja markkinatilanteen odotetaan jatkuvan kaikilla Ruukki Constructionin ydinmarkkinoilla ja kaikissa tuoteryhmissä, vaikka kilpailu on lisääntymässä Itä-Euroopan markkinoilla. Kokonaistoimitusten osuus myynnistä jatkoi kasvuaan. Venäjällä ja itäisen Keski-Euroopan markkinoilla liike- ja toimitilarakentamisen kysyntä ja kokonaistoimitukset kasvoivat. Teollisuushallitoimitukset lisäsivät toimitusten keskikokoa. Pohjoismaissa kokonaistoimitusten määrä kasvoi edelleen vahvasti. Myös rakentamisen komponenttitoimitukset olivat vilkkaita kaikilla markkina-alueilla. Toukokuussa Ruukki Construction lanseerasi useita rakennusteknisiä innovaatioita sisältävän ratkaisukokonaisuuden, joka nopeuttaa ja tehostaa monikerroksisten toimisto- ja liiketilojen rakentamista ja samalla parantaa työmaiden turvallisuutta. Ensimmäisen uudentyyppisen paaluanturaperustuksen sekä runko- ja kuorirakenteet sisältävän kokonaistoimituksen rakennustyöt alkoivat kesäkuussa Helsingissä. Venäjällä markkina-alueen maantieteellinen laajentuminen etenee, jo 40 prosenttia toimituksista menee Keski-Venäjän alueen ulkopuolelle. Käynnissä olevat investoinnit Romaniassa, Ukrainassa, Suomessa, Puolassa ja Venäjällä vahvistavat merkittävästi runkorakenteiden, seinäelementtien ja profiloitujen tuotteiden toimituskykyä nopeasti kasvavilla markkinoilla osittain jo kuluvan vuoden aikana. Satama-, tie- ja rautatierakentamisen sekä rakennusten perustamisen ratkaisuiden kysyntä jatkui hyvänä. Pohjoismaissa on käynnissä merkittäviä liikenneväylähankkeita, joista esimerkkinä Suomen E18-tiehanke, johon toimitetaan laajat paalu- ja suojakaidejärjestelmät sekä siltarakenteet. Huhtikuussa 2007 Norjasta ostetun Scanbridge AS:n integrointi toteutettiin katsauskauden aikana, ja Rautaruukin asema vaativien siltaprojektien kokonaistoimittajana vahvistui merkittävästi Pohjoismaissa.
6 Ruukki Engineering Milj. euroa I/06 II/06 III/06 IV/ I/07 II/07 Liikevaihto Liikevoitto % liikevaihdosta Tammi-kesäkuussa 2007 Ruukki Engineeringin liikevaihto oli 330 miljoonaa euroa (274), kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna oli 20 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti erittäin vahvana jatkunut markkinatilanne sekä tammikuussa 2007 toteutunut Omeo Mekaniska Verkstad AB:n ja toukokuussa 2007 toteutunut unkarilaisen Aprítógépgyár Zrt.:n (AGJ) osto. Divisioonan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 17 prosenttia (15). Tammi-kesäkuun liikevoitto oli 58 miljoonaa euroa (46). Liikevoittoprosentti oli heikompi edelliseen neljännekseen verrattuna johtuen pääosin erilaisesta myynnin rakenteesta. Tilauskannat ovat edelleen vahvat kaikilla Ruukki Engineeringin asiakastoimialoilla. Järjestelmätoimitukset nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden asiakkaille koostuivat aiemmin lähinnä työkoneiden ohjaamoista, mutta nyt myös asennusvalmiiden puomien toimitukset materiaalinkäsittelylaitteisiin ovat kasvussa. Komponenttitoimitukset energiateollisuuteen, kuten tuulivoimaloiden konehuoneissa käytettävät teräksiset tukirakenneristikot, ovat lisääntyneet. Paperi- ja puunjalostusteollisuuden kysyntä on jatkunut hyvänä. Myös laivanrakennus- ja offshore-teollisuudessa tilauskannat ovat erittäin hyvällä tasolla. Toukokuussa toteutunut Aprítógépgyár Zrt.:n (AGJ) osto tukee yhtiön kasvustrategian toteuttamista erityisesti nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden asiakassegmentissä. AGJ:n tuotantoyksiköt Unkarissa täydentävät Rautaruukin valmistusverkostoa itäisen Keski-Euroopan alueella. AGJ:n myötä Rautaruukki on aloittanut komponenttitoimitukset uusille asiakkaille, joista esimerkkinä ovat johtavat, länsimaiset maanrakennus- ja materiaalinkäsittelykoneita valmistavat yritykset. Ruukki Metals Milj.euroa I/06 II/06 III/06 IV/ I/07 II/07 Liikevaihto Liikevoitto % liikevaihdosta Tammi-kesäkuussa 2007 Ruukki Metalsin liikevaihto oli miljoonaa euroa (1 195). Vertailukelpoinen liikevaihto tammi-kesäkuussa 2006 oli miljoonaa euroa, johon nähden kasvua oli 11 prosenttia. Vertailukelpoisista luvuista on poistettu Nordic Reinforcing -yksiköt, jotka kuuluivat konserniin asti. Liikevoitto nousi 44 prosenttia ja oli 236 miljoonaa euroa (164). Vertailukelpoinen liikevoitto viime vuoden vastaavana aikana oli 150 miljoonaa euroa. Kannattavuuden nousuun vaikuttivat vahvistuneet myyntihinnat ja myynnin rakenteen muutos, erikoistuotteiden osuus myynnistä on kasvanut edelleen. Divisioonan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 59 prosenttia (67). Kysyntä on jatkunut edelleen hyvänä divisioonan tärkeimmillä markkina-alueilla ja asiakastoimialoilla. Erityisesti kuumavalssattujen kvarttolevyjen ja maalipinnoitettujen tuotteiden kysyntä oli hyvä. Vahvasta kysynnästä johtuen toimitusajat joissakin tuotteissa ovat edelleen pitkiä. Terästuotteiden myyntihinnat ovat edelleen vahvistuneet. Vahvistaakseen erikoistuotteiden toimituskykyä, Hyvinkään palvelukeskukseen otetaan käyttöön syksyllä 2007 konepajateollisuuden ja rakentamisen järeiden putkien ja avoprofiilien leikkaamiseen tarkoitettua lasertekniikkaa. Lasertekniikka mahdollistaa raskaiden rakenteiden uudenlaisen suunnittelun. Rautaruukki on jatkanut kotimaassa hanketta asiakaspalvelun ja toimitustäsmällisyyden parantamiseksi. Osana tätä hanketta on käynnistetty pienerätoimitusten tehostaminen Hyvinkään, Järvenpään ja Naantalin palvelukeskuksissa. Ruukki Production 1000 tonnia I/06 II/06 III/06 IV/ I/07 II/07 Terästuotanto Terästuotanto Raahessa
7 Tuotanto sujui Ruukki Productionin tehtailla tammi-kesäkuussa normaalisti. Terästuotanto oli tonnia. Vuoden 2006 vertailuluku ilman myytyä Mo i Ranan betoniterästuotantoa oli tonnia. Rakentamisessa käytettävien maalipinnoitettujen tuotteiden ja putkituotteiden kysyntä oli hyvä ja niitä valmistettiin edellisvuotta enemmän. Myös kvarttolevyjen kysyntä on ollut hyvä ja niiden koko valmistuskapasiteetti on ollut käytössä. Raaka-aine- ja energiakustannukset tammi-kesäkuussa olivat edellisvuoden vastaavan ajan tasolla. Raaka-aineiden hinnat on sovittu loppuvuodeksi vuosisopimuksilla. Sinkin ja sähkön maailmanmarkkinahintojen vaihtelua tasataan suojautumissopimuksilla. Kokonaisuutena terästuotannon raaka-aineiden hintojen arvioidaan olevan vuonna 2007 edellisen vuoden tasolla. Raudan valmistuksen raaka-aineena käytettävien rautapellettien toimitukset Kostamuksesta Raaheen päättyivät maaliskuun lopussa. Ruotsalaisen LKAB:n kanssa tammikuussa 2007 solmitun pitkäaikaisen sopimuksen mukaisesti LKAB on toimittanut alkaen kaikki Raahessa käytettävät rautapelletit Pohjois-Ruotsista. Investoinnit erikoistuotteiden toimituskyvyn vahvistamiseksi etenevät hyvin. Raahen levyvalssaamolle asennetaan elokuussa 2007 suorakarkaisulaitteisto. Laitteiston avulla pystytään merkittävästi laajentamaan erikoislujien terästen valikoimaa ja lisäämään niiden valmistusmääriä. Investoinnit erikoislujien terästen toimituskyvyn kasvattamiseksi tukevat Ruukki Engineeringin liiketoimintaa kasvavalla nosto- ja kuljetusvälinetoimialalla ja mahdollistavat erikoislujien terästen osuuden lisäämisen Ruukki Metalsin myynnissä. Meneillään on myös useita uudenlaisiin pinnoitteisiin ja pinnoitteiden valmistukseen liittyviä kehityshankkeita, jotka tukevat erityisesti Ruukki Constructionin liiketoimintaa. TAULUKOT Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34:n mukaisesti noudattaen vuositilinpäätöksessä julkaistuja laadintaperiaatteita. Taulukoiden yksittäiset luvut ja loppusummat on pyöristetty miljooniksi euroiksi tarkemmista luvuista, joten laskemalla ne eivät aina täsmää. Taulukoissa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia. LYHENNETTY KONSERNIN TULOSLASKELMA Milj. euroa 4-6/07 4-6/06 1-6/07 1-6/ /06 Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan kulut Poistot ja arvonalentumiset Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista Voitto ennen veroja Verot Kauden voitto Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille Vähemmistölle Tulos/osake, laimennettu, e 0,93 0,77 1,89 1,33 3,65 Tulos/osake, perus, e 0,94 0,78 1,89 1,35 3,66 Liikevoitto liikevaihdosta, % 17,7 13,7 18,2 12,4 14,4 LYHENNETTY KONSERNIN TASE Milj. euroa VARAT Pitkäaikaiset varat Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myynti- ja muut saamiset Rahat ja pankkisaamiset
8 Myytävänä olevat pitkäaikaiset varat* OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Vähemmistön osuus Pitkäaikaiset velat Korolliset velat Muut pitkäaikaiset velat Lyhytaikaiset velat Korolliset velat Ostovelat ja muut velat Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät velat* * Konserni luokitteli vuoden 2006 vertailutiedoissa myytävänä oleviksi omaisuuseriksi pohjoismaisen betoniteräsliiketoiminnan, jonka myyntiä koskevan sopimuksen Rautaruukki allekirjoitti huhtikuussa LYHENNETTY RAHAVIRTALASKELMA Milj. euroa 1-6/07 1-6/ /06 Tilikauden voitto Oikaisut tilikauden voittoon Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos Rahoituserät ja verot Liiketoiminnan rahavirta Investointien rahavirta Rahavirta ennen rahoitusta Maksetut osingot* Rahoituksen muu nettorahavirta Rahavarojen muutos *) Vuoden 2007 osingot sisältävät 69 miljoonaa euroa ylimääräistä osinkoa Ovakon myyntivoitosta AVAINLUVUT 1-6/07 1-6/ /06 Liikevaihto, Me Liikevoitto, Me % liikevaihdosta 18,2 12,4 14,4 Voitto ennen veroja, Me % liikevaihdosta 18,0 13,3 17,3 Tilikauden voitto, Me % liikevaihdosta 13,3 10,3 13,6 Sijoitetun pääoman tuotto*, % 36,3 24,1 31,5 Oman pääoman tuotto*, % 34,9 25,5 30,1 Omavaraisuusaste, % 62,6 53,2 61,6 Nettovelkaantumisaste, % 12,9 35,4 1,2 Korolliset nettovelat, Me Oma pääoma/osake, e 13,00 11,12 13,26 Henkilöstö keskimäärin Osakkeiden lukumäärä ilman omia osakkeita laimennettu, keskimäärä *laskettu edellisten 12 kuukauden ajalta
9 OMAN PÄÄOMAN MUUTOS 1-6/2007 Milj. euroa Emoyhtiön omistajille kuuluva omapääoma Osake- Muunto pääoma erot Ylikurssirahasto Arvonmuutos ja muut rahastot Kertyneet voittovarat Yhteensä Vähemmistön osuus OMA PÄÄOMA Rahavirran suojaukset Omaan pääomaan siirretty Laskennallisen veron osuus Muuntoeron muutos Omana pääomana suoritettavat osakeperusteiset liiketoimet Omien osakkeiden luovutus Osingonjako Tilikauden voitto OMA PÄÄOMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOS 1-6/2006 Milj. euroa Arvonmuutos ja muut rahastot Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osake- Muunto pääoma erot Ylikurssirahasto Voittovarat Yhteensä Vähemmistön osuus OMA PÄÄOMA Rahavirran suojaukset Omaan pääomaan siirretty Laskennallisen veron osuus -8-8 Omana pääomana suoritettavat osakeperusteiset liiketoimet 2 2 Omien osakkeiden luovutus Muuntoeron muutos 4 4 Osingonjako Tilikauden voitto OMA PÄÄOMA LIIKEVAIHTO DIVISIOONITTAIN Milj. euroa 1-6/07 1-6/ Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Konsernihallinto ja muut yksiköt Konsernin liikevaihto
10 LIIKEVOITTO DIVISIOONITTAIN Milj. euroa 1-6/07 1-6/ Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Konsernihallinto ja muut yksiköt Konsernin liikevoitto LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Milj. euroa I/06 II/06 III/06 IV/06 I/07 II/07 Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Konsernihallinto ja muut yksiköt Konsernin liikevaihto LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Milj. euroa I/06 II/06 III/06 IV/06 I/07 II/07 Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Konsernihallinto ja muut yksiköt Konsernin liikevoitto LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (PRO FORMA) ILMAN NORDIC REINFORCING -YKSIKÖITÄ Milj. euroa I/06 II/06 III/06 IV/06 I/07 II/07 Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Konsernihallinto ja muut yksiköt Konsernin liikevaihto LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (PRO FORMA) ILMAN NORDIC REINFORCING -YKSIKÖITÄ Milj. euroa I/06 II/06 III/06 IV/06 I/07 II/07 Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Konsernihallinto ja muut yksiköt Konsernin liikevoitto LIIKEVAIHTO ALUEITTAIN % liikevaihdosta 1-6/07 1-6/ Suomi Muut Pohjoismaat Itäinen Keski-Eurooppa, Venäjä ja Ukraina Muu Eurooppa Muut maat 2 2 2
11 VASTUUSITOUMUKSET Milj. euroa 6/07 6/06 12/06 Annetut kiinnitykset Annetut pantit Vakuudet Osakkuusyhtiöiden puolesta Muiden puolesta Leasing- ja vuokravastuut Muut taloudelliset vastuut Oy Ovako Ab:n operatiivisten yhtiöiden myynnin jälkeen Oy Ovako Ab ja sen tytäryhtiö Ovako Svenska AB asetettiin vapaaehtoiseen selvitystilaan ja pääosa Oy Ovako Ab:n varoista maksettiin jako-osuutena osakkeenomistajille. Osakkeenomistajat (Rautaruukki Oyj, AB SKF ja Wärtsilä Oyj Ab) ovat antaneet selvitysmiehille jako-osuuksien maksua vastaan omavelkaiset takaukset osakeyhtiölain mukaisena turvaavana vakuutena. JOHDANNAISSOPIMUSTEN ARVOT , milj. euroa RAHAVIRRAN SUOJAUKSET, JOIHIN SOVELLETAAN SUOJAUSLASKENTAA Nimellismäärä Käypä arvo Korkojohdannaiset Koronvaihtosopimukset 25 0,1 Sinkkijohdannaiset Termiinit * ,9 Sähköjohdannaiset Termiinit ** ,0 *nimellismäärä tonneja **nimellismäärä Gwh JOHDANNAISET, JOIHIN EI SOVELLETA SUOJAUSLASKENTAA Nimellismäärä Käypä arvo Korkojohdannaiset Koronvaihtosopimukset 25 0,2 Valuuttajohdannaiset Termiinit 597-7,5 Optiot Ostetut 80-0,9 Myydyt 80 0,2-8,2 Rahavirtoja suojaavien johdannaisten realisoitumaton tulos kirjataan omaan pääomaan siltä osin, kun suojaus on tehokas. Muut käyvän arvon muutokset kirjataan tulosvaikutteisesti. AINEELLISEN KÄYTTÖOMAISUUDEN MUUTOKSET Milj. euroa 1-6/07 1-6/ /06 Kirjanpitoarvo kauden alussa Lisäykset Lisäykset yritysostojen kautta Vähennykset Vähennykset yritysmyyntien kautta Poistot ja arvonalentumiset Kurssierot Kirjanpitoarvo kauden lopussa
12 LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN (OSAKKUUSYRITYKSET) KANSSA Milj. euroa 1-6/07 1-6/ /06 Myynnit osakkuusyhtiöille Ostot osakkuusyhtiöiltä Pitkäaikaiset saamiset kauden lopussa Myyntisaamiset ja muut saamiset kauden lopussa Ostovelat ja muut velat kauden lopussa INVESTOINTISITOUMUKSET* Milj. euroa jälkeen Ylläpitoinvestoinnit 66 Kehitysinvestoinnit ja investoinnit erikoistuotteisiin 172 Yhteensä 239 *Investointisitoumukset sisältävät aloitusluvan saaneiden hankkeiden arvioidut kustannukset. TIEDOT YRITYSKAUPOISTA* Milj. euroa Yhdistämisessä kirjatut käyvät arvot Hankintameno 19 -johon sisältyy ehdollista kauppahintaa Kirjanpitoarvot ennen yhdistämistä Hankittujen yritysten varat ja velat kirjanpitoarvoon Pitkäaikaiset varat Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 9 9 Myynti- ja muut saamiset Rahavarat 2 2 Varat yhteensä Pitkäaikaiset velat Korolliset 4 3 Muut 1 1 Lyhytaikaiset velat Korolliset 2 2 Muut Velat yhteensä Nettovarat Hankintameno 19 Liikearvo 3 Rahana maksettu kauppahinta 19 Hankitun tytäryrityksen rahavarat 2 Rahavirtavaikutus 17 *)Sisältää tiedot seuraavista yritysostoista: AB Omeo Mekaniska Verkstad, Scanbridge AS, Aprítógépgyár Zrt. sekä Teräsportti Oy:n osakkeiden lunastamisen.
13 LISÄTIEDOT Toimitusjohtaja Sakari Tamminen, puh Talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Hietanen, puh Rautaruukki Oyj Taina Kyllönen Viestintäjohtaja Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 23 maassa ja henkilöstöä Liikevaihto vuonna 2006 oli 3,7 miljardia euroa. Osake on noteerattu OMX Pohjoismaisessa Pörssissä, Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Vuodesta 2004 yhtiö on käyttänyt markkinointinimeä Ruukki. JAKELU: OMX Pohjoismainen Pörssi, Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet
Osavuosikatsaus 1-9/2007
Osavuosikatsaus 1-9/27 24.1.27 24.1.27 www.ruukki.com Taloudellinen kehitys Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne konsernin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa jatkui hyvänä Rakentamisen
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki.
Ruukki tänään Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama 14.11.2007 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki tänään Liikevaihto vuonna 2006: 3,7 mrd euroa 14 700 työntekijää
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS
Helmikuussa 2007 hankittu, terässiltarakenteita valmistava Scanbridge kasvattaa Ruukin palvelukykyä siltojen kokonaistoimituksissa Pohjoismaissa. Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2007 RTRKS Rautaruukki
Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS
Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2007 RTRKS Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 24.10.2007 klo 9.00 RAUTARUUKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007 Markkinatilanne konsernin ydinmarkkina-alueilla
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
Ajankohtaista Rautaruukista
Ajankohtaista Rautaruukista Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus-Invest 2005 Wanha Satama, Helsinki 16.11.2005 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki lyhyesti Strategia etenee Avainlukuja Lähiajan
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2
Osavuosikatsaus 1-6/2007
Osavuosikatsaus 1-6/2007 1.8.2007 1.8.2007 www.ruukki.com Tammi-kesäkuu 2007: Vahvaa kannattavaa kasvua Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 20 prosenttia 1960 miljoonaan euroon (1634) Liikevoitto oli
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
Tilintarkastamaton FINNFOREST
Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00
HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
Elecster Oyj, Pörssitiedote
ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.11.2007 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2007 YHTEENVETO Tammi-syyskuu: - Liikevaihto 32,8 milj. euroa (1-9/2006: 28,5 milj. euroa) - Liikevoitto 2,8 milj.
Rautaruukki Oyj. Osavuosikatsaus RTRKS
Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006 RTRKS 26.7.2006 www.ruukki.com RAUTARUUKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006 2 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34:n mukaisesti noudattaen vuositilinpäätöksessä
- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003
Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0
Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29
Rautaruukki Oyj. Osavuosikatsaus RTRKS
Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006 RTRKS 26.4.2006 www.ruukki.com 2 RAUTARUUKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34:n mukaisesti noudattaen vuositilinpäätöksessä
Osavuosikatsaus 1-3/2007
Osavuosikatsaus 1-3/2007 25.4.2007 25.4.2007 www.ruukki.com Ruukki tänään Liikevaihto 3,7 miljardia euroa vuonna 2006 13 000 työntekijää 23 maassa Toimittaa rakentamisen ja konepajateollisuuden asiakkaille
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Lyhennetty konsernin tuloslaskelma
MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen
Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)
Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30
Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
MARTELA TILINPÄÄTÖS /
MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
Julkaistu Liikevaihto ja tulos
Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.
Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2010 28.4.2010 Tammikuu maaliskuu 2010 Toimistokalustekysyntä laski viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 22,6 milj. euroa (24,0), jossa oli
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Rautaruukki Oyj. Osavuosikatsaus RTRKS
Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2006 RTRKS 1.11.2006 www.ruukki.com 2 RAUTARUUKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34:n mukaisesti noudattaen vuositilinpäätöksessä
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen