Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa"

Transkriptio

1

2 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Hankkeen toteutusaika Toteuttaja: Pohjois-Savon Kylät ry

3 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Projektipäällikkö (50% työajalla) Merja Kaija sekä kaksi kyläkoordinaattoria (100% työajalla), vastuualueet kylä- ja lähipalvelut Tuula Palojärvi ja kyläturvallisuus Heli Haverinen. Hanke on toteutetaan EU:n maaseuturahaston tuella, Pohjois-Savon ELY-keskuksen kautta.

4 Monipalvelevat kylät ja asuinalueet Kylä- ja lähipalveluiden kehittäminen Kylätalojen monipuolisen käytön lisääminen Uusia mahdollisuuksia tuottaa kylä- ja lähipalveluita Kylien liiketoiminta ja palvelusuunnitelmia Kylätalojen käytön monipuolistamissuunnitelmia Haetaan ja etsitään hyviä malleja ja käytäntöjä tuottaa kyläja lähipalveluita

5 Mitä voisivat olla hankkeen myötä syntyneet kylä- ja lähipalvelut? Työllistäminen kylällä kyläapu tai kylätalkkari palvelu, voi hyödyntää myös kylätaloilla Kylä-, työ-, tai palveluosuuskuntia vastaamaan paikallisiin tarpeisiin Monipalvelupiste, kumppanuus Sähköisten palveluiden hyödyntäminen Uusia ratkaisuja haja-asutusalueiden palveluiksi Kylämatkailu, vapaa-ajan palvelut, harrastusmahdollisuudet Kesämökkiläiset ja vapaa-ajan asukkaat mukaan palveluiden käyttöön ja suunnitteluun Uusia innovaatioita, liikkuvia palveluita.. Uutta omanlaista palvelua alueen omiin tarpeisiin.

6

7 Kylätalojen käytön monipuolistaminen Harrastus- ja vapaa-ajankäyttö, miten lisätä toiveiden ja tarpeiden mukaan, virtuaaliset ryhmät? Yhteistyö ja kumppanuudet, paikalliset yrittäjät, seurakunta, muut toimijat Atk-opastusta, hierojaa, terveyspalveluita.. Tilojen varaaminen helpoksi, tuotteistus Kylätalot varautumiskeskuksina Kylätalo monipalvelupisteenä muut toimijat mukaan Kylätalo useamman kylä alueen yhteiskäytössä

8 Esimerkkejä kylä- ja lähipalveluista sekä muita tärkeitä asiaan liittyviä linkkejä: kehittyvatkylat.fi -sivuilla

9 Miten toimitaan? Mukaan hakevalla taholla tulee olla joku ajatus tai idea siitä, mitä halutaan kehittää Pieni tai isompi kehittämisen kohde Tarpeen mukaan esim. kartoitetaan palvelutarpeet, potentiaaliset käyttäjät, palveluiden tuottajat, yhteistyökumppanit, asiantuntijat, rahoituksen mahdollisuudet, tehdään toimintasuunnitelmat

10 Turvalliset kylät Kyläturvallisuuden lisääminen Kyläturvallisuussuunnitelmat Kylätalojen käyttö varautumiskeskuksina Omatoimisen varautumisen lisääminen Yhteistyö verkostojen luominen maaseudun turvallisuuden lisäämiseksi Vastuunjako varautumisessa ja turvallisuudessa

11 Kehittyvät, vaikuttavat ja osallistuvat kylät Toimijoiden yhteistyön lisääminen Tuetaan uusien kylien ja järjestöjen yhteenliittymien syntymistä (kyläneuvosto, kyläparlamentti yms.) Uuden asukastoiminnan aktivointi Kylä- kunta yhteistyö Vaikutus mahdollisuuksien lisääminen Kyläkumppanuudet ja osallisuus lisääntyy Kylätoimijoiden tekemän työn arvostuksen nostaminen Yhteistyö kuntiin ja viranomaisiin päin lisääntyy, tehdään konkreettista kumppanuutta

12 Mitä hankkeella voidaan mahdollistaa Uusia hankesuunnitelmia, palvelu- ja liiketoimintasuunnitelmia, kylätalojen käytön monipuolistamissuunnitelmia, kyläturvallisuussuunnitelmia Hanke innostaa, kannustaa ja aktivoi kylän ja asuinalueen toimijoita Haetaan ja luodaan verkostoja, kumppaneita, yhteistyön rakentamista niin kylien, toimijoiden, järjestöjen kuin kunnan ja viranomaisten kesken Hankkeen myötä synnytetään tiiviimpää yhteistyötä pohjoissavolaisten kylien ja asuinalueiden välille ja samalla aktivoidaan uusia asukkaita ja toimijoita mukaan kylien ja asuinalueiden kehittämistyöhön ja palvelutuotantoon.

13 Pilottikylät erilaisia kyliä mukaan Hankkeen pilottikohteiksi valitaan 22 kylää tai kylien yhteenliittymää Pohjois-Savon alueelta Pilotit jakaantuvat hankkeen eri teemoihin Valitaan erilaisia, erikokoisia ja erilaisilla alueilla sijaitsevia kyliä. Valittavat kylät edustavat niin harvaan asuttua-, ydin- ja kaupunginläheistä maaseutua kuin maaseudun paikalliskeskuksia.

14 Miten hankkeeseen mukaan? Pilottikylien haku käynnissä Hakulomakkeet netissä, tiedotteissa sekä jaossa infotilaisuuksissa Hankkeen alussa kierretään kyliä kyläilloissa, joita järjestetään eripuolilla Pohjois-Savoa. Lisätietoa hankkeesta mukaan haluaville toimijoille.

15 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kierros klo Säyneisen koulu klo alk. kahvit, tilaisuus klo Sonkajärven kyläparlamentti Suonenjoki Kylillä yhdessä etiäpäin tilaisuus klo Tervo, kumppanuuspöytä klo Karttulan kirkonkylän kyläilta VePS Suonenjoki Facebook kyselytunti klo Konnuslahti klo Leppävirta Kehittyvät Kylätpalveluita tuottamassa hanke ja Lokaali klo Maaningan Kylät ry klo Siilinjärven kyläparlamentti Vehmersalmen palvelujen selvityshanke tapaaminen alustavasti Kaavi alustavasti Keitele alustavasti Kiuruvesi

16 Yhdessä, yhteistyöllä ja kumppanuuksien kautta Yhteistyötä, kumppanuutta, uusia mahdollisuuksia Mitä toivotaan mukaan tulevilta kyliltä: sitoutumista, halua tehdä yhdessä, tekijöiden ja toimijoiden intoa ja aktiivisuutta Miten onnistua: tarvitaan aitoa yhteisön tarvetta kylä- ja lähipalveluille, tiivistä yhteistyötä, avointa keskustelu yrittäjien, muiden toimijoiden kuin kunnan suuntaan Tarvitaan lisäksi kuntien, päättäjien, muiden järjestöjen kanssa yhteistyötä ja yhteistä ymmärrystä

17 Yhteystiedot Merja Kaija projektipäällikkö puh Heli Haverinen kyläkoordinaattori kyläturvallisuus puh pohjois-savonkylat.fi Tuula Palojärvi kyläkoordinaattori kylä- ja lähipalvelut puh pohjois-savonkylat.fi

18

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2016

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2016 Puheenjohtajalta Kutsu Pohjois-Savon Kylät ry kevätkokous sekä Kehittyvät Kylät Palveluita tuottamassa hankkeen info- ja julkistamistilaisuus 16.4.2016 Kevätkokous esityslista Kehittyvät Kylät Palveluita

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa

Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa 2/2017 3/2016 Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa Tämän hetken sote-, maakunta - ja kuntauudistusten pyörteissä on syytä arvioida mitä

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 4/2015

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 4/2015 Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin Rauhaisaa Joulunaikaa kaikille kylä ja asukastoimijoille sekä yhteistyökumppaneille! Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 4/2015 Pohjois-Savon Kylät ry:n

Lisätiedot

Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen

Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Keko-hankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017 2019 Järjestöjen yhteinen tapaaminen 23.11.2017

Lisätiedot

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä 1.11. 12.12.2017 Selvityshanke: Maakunta näkyvissä 1.3. 31.8. Rahoittajana Pohjois-Savon liitto, hallinnoija Mansikka

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2016

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu vuonna 1993. Vuosi 2016 oli yhdistyksen 23. toimintavuosi.

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti Leppävirralla, Pohjois-Savossa

Maaseutuparlamentti Leppävirralla, Pohjois-Savossa Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla, Pohjois-Savossa 1.-3.9.2017 Mahdottomuuksista MAHDOLLISUUKSIA yllätyksiä, ratkaisuja, kasvua Maaseutuparlamentti 2017, 1-3.9.2017 Leppävirralla Mahdottomuuksista

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2 (7) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min 15 min 30 min 30

Lisätiedot

Kylien syyspäivä ja syyskokous

Kylien syyspäivä ja syyskokous Kylien syyspäivä ja syyskokous Pohjois-Savon Kylät ry sääntömääräinen kokous klo 10.00-11.00 Klo 11.00 Tervetuloa syyspäivään Minna Makkonen Klo 11.15 Vuokko Jaakkola Pieksämäen kyläasiamies Esimerkkejä

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan

Suomalaisen yhteiskunnan Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet

KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet KOOSTE LIITOSALUEIDEN ESITYKSISTÄ KUOPION PÄÄTTÄJILLE 7.4.2014 Kokoaja: Asukkaan ääni paikallisvaikuttamisen mahdollisuudet Pohjois-Savossa - Lähidemokratian tiedonvälityshanke 1.8.2013-30.9.2014 -Rahoitus:

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

Yhdistysfoorumi klo Leppävirran kunnantalo Kyläasiamies Merja Kaija Tapahtumakoordinaattori Seija Heiskanen

Yhdistysfoorumi klo Leppävirran kunnantalo Kyläasiamies Merja Kaija Tapahtumakoordinaattori Seija Heiskanen Yhdistysfoorumi 1.2.2017 klo 18.00 Leppävirran kunnantalo Kyläasiamies Merja Kaija Tapahtumakoordinaattori Seija Heiskanen 1.2.2017 #maapuhuu #maaseutuparlamentti 1 Mahdottomuuksista MAHDOLLISUUKSIA yllätyksiä,

Lisätiedot

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:

Lisätiedot

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON!

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! LEADER SEPRA UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! 25.10.2016 Ala-Pihlaja Sivu 1 26.10.2016 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta paikkakunnan parhaaksi Leader-toiminta Leader-ryhmät

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 Q1 2 (6) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Perniön Kunnantalo 3.11.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 1. Neuvonta (Neuvontatuella ja yhteydenpidolla vahvistetaan

Lisätiedot

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma

MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO. hankesuunnitelma MAASEUDUN ARJEN PALVELUVERKOSTO hankesuunnitelma Sisällys 1. Tausta... 3 2. Päätavoitteet... 3 3. Toimintasuunnitelma... 4 4. Ohjausryhmä... 5 5. Johtotyhmä... 6 6. Henkilöstö... 6 7. Kustannukset ja rahoitus...

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Turvaa maaseudulle-hanke

Turvaa maaseudulle-hanke INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Turvaa maaseudulle-hanke Turvallisuutta älykkäästi - seminaari Kylien pelastusryhmä-pilotista Turvaa maaseudulle-hankkeeksi ja edelleen pysyväksi toimintamalliksi

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Voisiko yhdessä tekeminen olla yksin tekemistä tehokkaampaa, taloudellisempaa ja varmempaa? Selvityshenkilö Toni Auvinen 10.10.16 Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

Kumppanuudella kohti hyvinvointia Kumppanuudella kohti hyvinvointia Tavoitteena on luoda järjestö- ja kansalaistoiminnan alueellinen toimintamalli terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. o Kumppanuushanke: Pohjois-Karjalan kansanterveys

Lisätiedot

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi

Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.18 Infotilaisuus 25.1., Oulu Ohjelma Kahvit 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Soile Jokinen, Oulun kaupunki

Lisätiedot

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu Siilinjärvi 11.04.2013 Veli-Matti Karppinen Lähtökohtia 1. Miten kansainvälisten hyvien käytäntöjen juurruttaminen 2. Nopeisiin verkkoihin

Lisätiedot

Mistä yhteisölähtöisessä. paikallisessa. kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö

Mistä yhteisölähtöisessä. paikallisessa. kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö Mistä yhteisölähtöisessä paikallisessa kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö Esityksen sisältö Tervetuloa! Periaatteet Yhteinen työväline kaikille alueille 2 Kyse on

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen 25.11.2015 Kokeilujen rahoitus Suomessa: Mitä tiedetään? Kokeiluissa kyse uudenlaisesta toimintatavasta,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ajankohtaiskatsaus Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta 14.3.2017 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ohjelma 18.00 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen / Tilaisuuden avaus ja yleiskatsaus kunnan talouteen ja toimintaan

Lisätiedot

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 0 Sisältö: Tiivistelmä 1. Tausta... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 PohjoisSavon maakunta ja PohjoisSavon liitto... 1 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 2. Palvelusetelien käyttötilanne PohjoisSavossa... 3 2.1

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1 Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele 22.3.2016 Muistio Kunnanjohtaja Harri Anttila avasi tilaisuuden ja toivotti osallistujat tervetulleiksi Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Lonka toimi tilaisuuden puheenjohtajana Tilaisuuteen osallistui

Lisätiedot

Kankaanpäästä Satakunnan vetovoimaisin yrittäjäkaupunki seminaari Kankaanpään kaupungin elinkeinopalvelut Marko Rajamäki

Kankaanpäästä Satakunnan vetovoimaisin yrittäjäkaupunki seminaari Kankaanpään kaupungin elinkeinopalvelut Marko Rajamäki Kankaanpäästä Satakunnan vetovoimaisin yrittäjäkaupunki seminaari 30.1.2018 Kankaanpään kaupungin elinkeinopalvelut Marko Rajamäki Taustaa Kankaanpään kaupungin tarpeet elinkeinopalveluiden uudelleenjärjestelylle

Lisätiedot

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA)

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) Kuntosavotta-hanke 1/8 5.3.2010 KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) ILMOITTAUTUMINEN KERRALLA SAMAN PALVELUNTARJOAJAN KAIKKIN KERTOIHIN www.laari.info

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Lähidemokratiajaosto. Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Lähidemokratiajaosto. Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-17:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu 31 Lisätietoja Kokouksen alussa projektipäällikkö

Lisätiedot

VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011

VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011 VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Monikulttuuristen tieto- ja neuvontapalvelumallien rakentaminen Pohjois-Savoon (10 hankekuntaa mukana) Hankkeen päämääränä

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle PIENKUNTASEMINAARI Kannus 24.4.2014

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Järjestötoimijoiden Soteuttamo tilaisuus

Järjestötoimijoiden Soteuttamo tilaisuus Järjestötoimijoiden Soteuttamo tilaisuus 2.5.2017 Riitta Pylvänen riitta.pylvanen@jkl.fi 5.5.2017 STM:n valinnanvapauskokeiluun valitut kunnat/ kuntayhtymät Rahoitettavien hankkeiden painopistealueet ovat:

Lisätiedot

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Turvallisuuden ja hyvinvoinnin TKI-foorumi 16.3. SataKylät ry Kyläasiamies Hanna Ruohola Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Miksi hanke suunniteltiin? Kylien lähipalvelujen

Lisätiedot

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat

Lisätiedot

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 20.4.2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 1.4.2015 31.7.2016 Omatoiminen varautuminen nouseva

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia

Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia Kiehtovat kalavedet Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia 2014 2020 SISÄLTÖ KALATALOUDEN KEHITTÄMISTYÖKALUT ALUEEN ESITTELY KAUSI 2009 2014 KEHITTÄMISSTRATEGIA 2014-2020 RAHOITUSKEHYS PÄÄTÖKSENTEKO

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015 Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015 Puheenjohtajan kirjoitus Kovat on piipussa myös maa- ja metsätalousministeriössä, ei pelkästään metsästäjillä! Suomen kylätoiminta ry:n saamaan valtionapuun on

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Tietoisku yrityksen kehittämisen rahoittamiseen

Tietoisku yrityksen kehittämisen rahoittamiseen Tietoisku yrityksen kehittämisen rahoittamiseen 22.11.2016 Iisalmi 8:30 Tilaisuuden avaus, Reijo Hynynen 8:35 Tekesin katsaus teknologiayritysten kehittämistoimenpiteiden rahoitukseen o Harri Kivelä, Innovaatiorahoituskeskus

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS Digikuntakokeilu kehittämisohjelma Juhta 10.5.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpidenohjelma 2/2016 Teema

Lisätiedot

Loppi

Loppi Loppi 19.4.2017 DIGITRAIL-Kanta-Hämeen reitistöjen saavutettavuus ja näkyvyys www.hamk.fi/digitrail Hankkeen keskeiset tavoitteet: www.hamk.fi/digitrail Digitalisaatio Digitalisaatio = uusien prosessien

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Lapin kv-hankepäivä Rovaniemi 21.3.2017 Sivu 1 16.3.2017 Mikä on kansainvälinen hanke?

Lisätiedot

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa Hankkeen virallinen nimi: Monialaisten yhteispalveluverkostojen luominen pitkäaikaistyöttömille Pohjois-Suomeen 1.12.2015-30.11.2017

Lisätiedot

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta

Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Infotilaisuus Keski-Karjalan kylätoimijoille Kitee 24.4.2014 Tuomo Eronen Rautjärvi 30.7.2010 Pohjois-Karjalan KYLÄOHJELMA 2014 Pohjois-Karjalan KYLÄOHELMA

Lisätiedot

INNOAGENTTI koulutus. I-tason agentit. Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone Hanna Lahti

INNOAGENTTI koulutus. I-tason agentit. Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone Hanna Lahti INNOAGENTTI koulutus I-tason agentit Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone 13.6.2017 Hanna Lahti Kahvit ja kastettavaa tarjolla Tervetuloa Klo 14-14.30 / Hanna Lahti Arvokas tieto hanke Mikä on Aktiivisen

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Taustaa: Työtä teatterista

Taustaa: Työtä teatterista Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ J o e n s u u Kyläyhdistysten pitäjäjulistus ja yhteiskunnallinen yrittäminen MATTI VÄISTÖ Osuuskunta Viesimon puheenjohtaja KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ entinen kunta Kunta perustettu

Lisätiedot

Putkeen menee! hanke

Putkeen menee! hanke Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke 1.1.2012-30.6.2014 Yleistä Putkeen menee!-hankkeesta Yleishyödyllinen kehittämishanke Hakijana ja toteuttajana Maveplan Oy Kesto

Lisätiedot

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö

KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017-2019 Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö Miksi? 2 Toimintaympäristön muutokset -> mm. maakuntauudistus, työvoimapalveluiden

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 24.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin kehittäminen ja käyttöön ottaminen

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 2/2016

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 2/2016 Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 2/2016 Kyläasiamieheltä Avoimet Kylät Pohjois-Savossa 11.6.2016 Kehittyvät Kylät - palveluita tuottamassa, hae mukaan pilottikyläksi! Palvelu tulevaisuuteen - emaaseutu

Lisätiedot

MAATINKI , Kiuruvesi

MAATINKI , Kiuruvesi MAATINKI 23.3.2016, Kiuruvesi Sivu 1 29.6.2016 Päivän ohjelma Aamupäivä klo 9 11.15 Kahvit Kiuruveden kaupungin tervehdys - Jarmo Muiniekka Kiuruveden kaupunginjohtaja Katsaus Pohjois-Savon maaseutusuunnitelman

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v. 2014-2016 Lähde: Kela, Kelasto 2.3.2017 Kun$en mahdollisuus vaiku1aa työmarkkinatuen sakkomaksuihin paranee Vuoden alusta on tullut voimaan lainmuutos, mikä mahdollistaa

Lisätiedot

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä Kumppanuuspäivä 2016 Kumppanuuspöytä 4, vetäjinä Mari Brunou ja Tauno Linkoranta Tulevaisuuden kansalaistoiminta Alustuksena Tulevaisuuden kansalaistoiminta PP (liitteenä). Alustuksen jälkeen jakauduttiin

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. Leppävirta Kyläneuvosto

Maaseutuohjelma. Leppävirta Kyläneuvosto Maaseutuohjelma Leppävirta 19.4.2017 Kyläneuvosto Leppävirran maaseutuohjelma MAASEUTUOHJELMA VUODELTA 2011 http://www.leppavirta.fi/jarjestot-ja-kylat/maaseutuohjelma AIEMMAT PÄIVITYSPROSESSIT (elinkeinotoimi):

Lisätiedot

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke Marja Vuorinen järjestöpäällikkö Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Yhteinen koti maalla hanke. Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä

Yhteinen koti maalla hanke. Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä Yhteinen koti maalla hanke Yhteisöllisen senioriasumisen suunnittelupäivä 1.9.2017 Päivän ohjelma: 9.30 Aamukahvit ja päivän aloitus Jamilahden tervehdys, Jamilahden rehtori Sanna Gango Yhteinen koti maalla

Lisätiedot

OHJE TUENSAAJALLE SEURANTATIETOJEN TOIMITTAMISESTA

OHJE TUENSAAJALLE SEURANTATIETOJEN TOIMITTAMISESTA OHJE TUENSAAJALLE SEURANTATIETOJEN TOIMITTAMISESTA Seurantatietojen tavoitteiden saavuttaminen kertoo hankkeen onnistumisesta. Tuensaaja sitoutuu toimittamaan seurantatiedot myönteisen tukipäätöksen saatuaan.

Lisätiedot

Kotouttamisen kumppanuusohjelma. Varpu Taarna Erityisasiantuntija

Kotouttamisen kumppanuusohjelma. Varpu Taarna Erityisasiantuntija Kotouttamisen kumppanuusohjelma Varpu Taarna Erityisasiantuntija Kotouttamisen kumppanuusohjelma Tavoitteena tuoda eri kotouttamisen parissa olevia toimijoita yhteen ja kehittää yhteistyötä ja verkostoitumista

Lisätiedot

Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014

Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014 Laajakaista kaikille VALOKUITURAKENTAMINEN POHJOIS-SAVOSSA 2014 Sinä päätät, rakennetaanko valokuituverkkoa kotikuntaasi Valokuituverkko rakentuu kysynnän mukaan: EU, valtio ja kunnat tukevat huippunopeiden

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke

Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke Järjestö 2.0 Pohjois-Karjala hanke 2017-2020 Itä-Suomen aluetyönverkosto 31.10.2017, Joensuu Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä. Kuntalaiset keskiöön seminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä. Kuntalaiset keskiöön seminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä Kuntalaiset keskiöön seminaari 26.2.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Arvioinnin tarkoitus varmistaa, että päätöksissä otetaan

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Ohjelman sisältö Uuden tyyppiset, asiakaslähtöiset palvelujen tuotantotavat ja -konseptit Asiakkuuksien hallinta ja johtaminen

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE 1.9.2016 31.12.2016 Info ja suunnittelukokous 11.8.2016 Päivän tavoite: Keskustella ikäihmisten palvelujen kehittämistarpeista, tutustua toimijoihin ja hakea hankekumppanuutta

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot