Pohjois-Savon Kylät ry ikäihmisten tukena. Merja Kaija, kyläasiamies

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Savon Kylät ry ikäihmisten tukena. Merja Kaija, kyläasiamies"

Transkriptio

1 Pohjois-Savon Kylät ry ikäihmisten tukena Merja Kaija, kyläasiamies

2 Tarpeesta hankkeeksi Taustalla edellinen Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa hanke Kehittyvät Kylät hankkeessa nähtiin tarve ikäihmisten toiminnalle ja kokeiltiin palvelupäiviä muutamia kertoja. Palvelupäiviä tehty onnistuneesti muiden tahojen toimesta esim. Kylät Sydämellä hanke, Pieksämäen Kylät ry ja monilla muilla alueilla Hanketta ideoitiin ja kirjoitettiin jo keväällä 2017 STEAN hakuun pohja työtä tehtiin jo silloin Tammikuussa 2018 avautui STEAlla avustusohjelma mm. Elämänote-ohjelma tähän avustusohjelmaan meille nousseet tarpeet sopivat parhaiten Hallitus linjasi mitä hankkeita viedään eteenpäin ja missä järjestyksessä (kolme hankeaihiota oli työn alla) STEAlle tehtävä hanke nostettiin tärkeimmäksi

3 Elämänote valintakriteereistä Tavoitetaan ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet järjestöjen toimintaan tai jotka ovat jääneet tavoittamatta Yhteistyökumppanuudet Uudet kohderyhmät Konkreettiset toimet Vahvistaa sosiaalisia kontakteja Luoda toimintaa asuinalueilla esim. pop up tapahtumien kautta Löytävä työ Levittää jo olemassa olevia toimintamalleja tai hyviä käytänteitä

4 Ideasta hankesuunnitelmaan Hankkeen kirjoittaminen ja budjetin laadinta aloitettiin Hallitus myönsi lisäapua kirjoittamisen tueksi yhdelle hallituksen jäsenelle maksettiin korvausta kirjoitustyöstä ja oikolukemisesta kyläasiamiehen parina Tapaaminen Vanhustyönkeskusliiton (VTKL) Itä-Suomen aluetyöntekijä Minna Partasen kanssa yhteistyö alkuun Ideoitiin VTKL:n kanssa mitä yhteistä hankkeessa voisi olla muuttui hankkeen aiesopimukseksi ja konkreettiseksi yhteistyöksi todella nopeasti VTKL saatiin apua hankkeen muokkaamiseen STEAn kriteereitä vastaavaksi, kiitos Anu Jansson Kylien kysely mukaan aiesopimukset kylien kanssa

5 Ratkaisuista avustusehdotukseen ja päätökseen Hankkeeseen ei saatu mukaan kaikkea mitä haluttiin kuljetuksista jouduttiin luopumaan Olimme yhteydessä STEAn avustuspuhelimeen ja kysyimme neuvoja Rekisteröityminen STEAn hakijaksi oli tehty jo 2017 keväällä Hanketta muokattiin VTKL:n Anu Janssonin ohjeiden mukaisesti Hanke saatiin jätettyä aikataulussa Avustusehdotus saatiin toukokuussa ennen virallista päätöstä STEA:n valmistelija kävi meillä paikan päällä, saatiin ohjausta ja neuvoja Tarkennettua talousarvio laadittiin vielä STEAn pyynnöstä kesäkuussa 2018 mm. yleiskulut, oltava perustelut kulujen jakamisella

6 Myönteinen päätös Ikäihmiset kiinni lähiyhteisöön hankkeelle Pohjois-Savon Kylät ry

7 Rahoitus: Haettu ajalle , STEA kuitenkin vahvistaa avustukset vuosittain, seuraavan vuoden hakemus jätettävä edellisen vuoden syyskuun loppuun mennessä. Hankkeen maksatus maksusuunnitelmaan mukaan, laaditaan itse 3 kuukauden jaksot, suunnitellaan koko vuosi. Perustelut, jos tarvitaan rahaa esim. alussa enemmän hankintoihin. Rahat tulevat etukäteen maksusuunnitelman mukaan tilille. STEA varaa viikon käsittelyajan maksusuunnitelman käsittelyyn. Avustus: Vuodelle Avustusehdotus vuodelle Ohjeellinen avustusehdotus vuodelle Ohjeellinen avustusehdotus vuodelle Yhteensä noin euroa

8 Toiminta-alue Erilainen toimintaympäristö Kylien kohtaamispaikat: Tarkoitus: Kaavi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Siilinjärvi, Pielavesi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Rautavaara, Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä. Ikäihmisten toimintaa jalkautetaan harvaan asutun maaseudun kylille, jossa välimatkat ja etäisyydet ovat pitkiä. Kuljetus ja liikkuminen palvelupäiviin on erityisenä haasteena kylien ikäihmisille. Hankkeessa haetaan tähän ratkaisuja ja malleja. saatu säätiön avustusta vuodelle 2019 Toiminta järjestetään kylien kohtaamispaikoilla, kylätaloilla, nuorisoseurantaloilla tai metsästysseuran ylläpitämissä yhteisissä tiloissa. Hankkeessa järjestetään maaseudun ikäihmisille matalankynnyksen palvelupäiviä noin kerran kuussa viidellä eri kylällä ja pop-up-palvelupäiviä 10 kylällä. Sisältö luodaan ikäihmisten tarpeiden mukaan.

9 Tavoite: Palvelupäivät: Etsivätyö kylillä: Palvelupäivien kautta ikäihmiset saavat mielekästä tekemistä ja yhteisöllisyyden kokemuksia, vertaistukea, tukea turvalliseen kotona asumiseen sekä tietoa ja ohjausta etäasiointiin ja kotiin tuotaviin palveluihin. Palvelupäivien kautta ikäihmiset saavat sisältöä arkeen, osallistumisen mahdollisuuksia lähellä kotia, lisää kontakteja lähiyhteisöön ja sitä myötä yksinäisyyden lievittymistä. Arkena, päiväaikaan. Kylien kohtaamispaikoilla, ikäihmisille tutussa ympäristössä. Tarjotaan lämminruoka (omavastuu). Sisältö ikäihmisten toiveiden mukaan. Lupa myös olla vaan, jutella ja juoda kahvia. Kylätoimijat ja kylällä asuvat ovat tuttuja keskenään. Ikäihmisten luona toimivat muut tahot valjastetaan viestin välittäjiksi(esim. kunnan kotihoito ja palveluohjaus, Srk). Vahvuutena kylätoimijat jotka tuntevat oman alueen ikäihmisiä. Kylien puskaradio tavoittaa monia, joita muuten ei tavoitettaisi. Hankkeen työntekijät yhdessä tutun kylätyöntekijän kanssa voivat jalkautua tekemään etsivää työtä.

10 Työntekijät Yhteistyötahot Satu Iljo, projektipäällikkö kokoaikainen Eeva Hyytinen, kyläpalveluohjaaja, kokoaikainen Merja Kaija, kyläasiamies, 50% työaika Kylätyöntekijöille varattu korvausta tuntityönä sekä hankkeen alun jälkeen muutos, osalle kyläyhdistyksistä maksetaan korvaus. Maksetaan myös vuokraa tiloista ja ruoka hankitaan kylältä, jos mahdollista. Useiden tahojen kanssa yhteistyötä mm. seurakunnat, kunnat, muut järjestöt, eläkejärjestöt, kylän toimijat, Savonetti, SPR, paikalliset yritykset, Kela, pankit, kaupat, Maaseudun turvaverkko-hanke, Kylät sydämellä -hanke, Kirkonkylät palvelukeskuksina -hanke, oppilaitokset (projektiharjoittelija tulossa kevät 2019), museo (kiertävä materiaali), kansalaisopisto.. Ja koko ajan tulee lisää. Elämänote verkosto Ikäinstituutti ja Valli ry Vanhustyönkeskusliitto Ystäväpiiriryhmä pilotti

11 Yhteystiedot Satu Iljo, projektipäällikkö, Eeva Hyytinen, kyläpalveluohjaaja, Merja Kaija, kyläasiamies,

Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan. Merja Kaija

Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan. Merja Kaija Katsaus Pohjois-Savon Kylät ry toimintaan Merja Kaija 23.5.2019 Kyliä Pohjois-Savossa noin 300 Rekisteröityjä kyläyhdistyksiä (169) Kylätoimikuntia (134) (2018) Kunnallisia kyläyhdistyksiä (9) kyläneuvostoja

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi 14.4.2018 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa hanke Yleishyödyllinen kehittämishanke 1.1.2016 30.5.2018, Maaseudun palvelut ja kehittäminen Hallinnoija

Lisätiedot

Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa

Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Hankkeen toteutusaika 10.3.2016-30.5.2018 Toteuttaja: Pohjois-Savon Kylät ry Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa Projektipäällikkö (50% työajalla) Merja Kaija

Lisätiedot

Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma

Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma 1 Elämänote peruslähtökohdat Elämänote-avustusohjelman tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja lisätä heidän osallisuuttaan

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät Kyläturvallisuus osana turvallisuussuunnittelua ja varautumista Kehittyvät Kylät -palveluita tuottamassa, hankkeen kokemuksia kyläturvallisuuden lisäämiseksi Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

Lisätiedot

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.

Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti. Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

Onnistumisen eväät ja mahdolliset epäonnistumisten paikat investointitukien haussa ja maksatuksessa. Kuopio

Onnistumisen eväät ja mahdolliset epäonnistumisten paikat investointitukien haussa ja maksatuksessa. Kuopio Onnistumisen eväät ja mahdolliset epäonnistumisten paikat investointitukien haussa ja maksatuksessa Kuopio 13.11.2018 Tukijaksot, aloitustuki ja investoinnit Haku tapahtuu jatkuvana, ratkaisut tehdään

Lisätiedot

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5.

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Minkälaisessa tilassa verkosto on nyt ja mikä tilanne olisi tulevaisuudessa? 2018 2025 Sijoita aikajanalle 5 tunnistettavaa vaihetta! Pohjois-Savon Vertaistuenkeskus

Lisätiedot

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ajankohtaiskatsaus Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta 14.3.2017 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ohjelma 18.00 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen / Tilaisuuden avaus ja yleiskatsaus kunnan talouteen ja toimintaan

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Vuosien taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja

Vuosien taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja Vuosien 2018-2020 taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja 26.2.2019 11.3.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98

Lisätiedot

Kuntaraportti Tuusniemi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Tuusniemi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tuusniemi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kiuruvesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kiuruvesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kiuruvesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Suonenjoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Suonenjoki. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Suonenjoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Lapinlahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lapinlahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lapinlahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Leppävirta. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Leppävirta. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Leppävirta Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Rautavaara. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rautavaara. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rautavaara Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Siilinjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Siilinjärvi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Siilinjärvi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Maatalouden investointituet. Suonenjoki

Maatalouden investointituet. Suonenjoki Maatalouden investointituet Suonenjoki 19.3.2019 Maatalouden investointien ja aloitustuen tukjaksot Haku tapahtuu jatkuvana, ratkaisut tehdään tukijaksoittain Päätösjaksot (jaksot vuosittain aina samat)

Lisätiedot

Kuntaraportti Iisalmi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Iisalmi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Iisalmi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja 10.4.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98 633 1 051 1,1 % Hoitojaksot 44 039 43

Lisätiedot

Kuntaraportti Kuopio. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kuopio. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kuopio Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Pielavesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pielavesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pielavesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kaavi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kaavi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kaavi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Varkaus. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Varkaus. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Varkaus Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tervo Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Rautalampi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Rautalampi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Rautalampi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Keitele. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Keitele. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Keitele Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2 (7) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min 15 min 30 min 30

Lisätiedot

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v. 2014-2016 Lähde: Kela, Kelasto 2.3.2017 Kun$en mahdollisuus vaiku1aa työmarkkinatuen sakkomaksuihin paranee Vuoden alusta on tullut voimaan lainmuutos, mikä mahdollistaa

Lisätiedot

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät 7.-8.9.2017 STEA Hilppa Tervonen STEA STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n

Lisätiedot

Kuntaraportti Vesanto. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesanto. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Vesanto Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 0 Sisältö: Tiivistelmä 1. Tausta... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 PohjoisSavon maakunta ja PohjoisSavon liitto... 1 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 2. Palvelusetelien käyttötilanne PohjoisSavossa... 3 2.1

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA 27.6.2018 Neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen TÄYDENTÄVÄ AVUSTUSTENJAKO VEIKKAUS OY:N RAHAPELITUOTOISTA TER- VEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Lisätiedot

Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa

Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Riitta Topelius Kehittämispäällikkö Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi -seminaari Kuntamarkkinat 12.9.2012 27.9.2012 1 Ylä-Savo 27.9.2012 2 Väestö ja työpaikat Iisalmi noin

Lisätiedot

ARVIOINTI HANKKEEN JA OHJELMAN RIKASTAJANA

ARVIOINTI HANKKEEN JA OHJELMAN RIKASTAJANA ARVIOINTI HANKKEEN JA OHJELMAN RIKASTAJANA 11.4.2019 Kysymyksiä seurantakyselystä Laadullinen, kokemusperäinen tieto? Miten todennetaan? Minkälaisia kyselyitä? (alku-, väli-, loppukysely?) Riittävä arvioinnin

Lisätiedot

Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa

Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa 2/2017 3/2016 Mitä kuuluu kylille ja niiden asukkaille - on hyvä jäädä miettimään ja arvioimaan missä ollaan menossa Tämän hetken sote-, maakunta - ja kuntauudistusten pyörteissä on syytä arvioida mitä

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset. Avustusvalmistelija Ari Mattila

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset. Avustusvalmistelija Ari Mattila Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn terveiset Avustusvalmistelija Ari Mattila 21.11.2018 STEA-avustukset 2019 Yhteensä avustushakemuksia vuodelle 2019 vastaanotettiin toukokuun ja syyskuun

Lisätiedot

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018

TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI HAKU PÄÄLLÄ 2018 TEKNIIKKA TUTUKSI: SISÄLTÖ Tarkoitettu hakijoille, jotka eivät ole koskaan ennen hakeneet STEA-avustusta tai joilla on vähäiset tiedot STEA-avustuksista. Sisältö: Verkkosivut

Lisätiedot

STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila

STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila STEA-avustukset ESRhankkeiden omarahoitusosuutena Ari Mattila STEA-avustukset ESR-hankkeiden omarahoitusosuutena - yleiset periaatteet STEA-avustusta voidaan myöntää ESR-hankkeiden omarahoitusosuuteen,

Lisätiedot

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö Ylä-Savo kartalla Kumppanit Iisalmi, kulttuuritoimenjohtaja Sanna Marin- Kainulainen Keitele, kirjastonjohtaja Sirpa Tyni Kiuruvesi, kulttuurisihteeri Heidi

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi Joensuu

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi Joensuu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi 25.1.2018 Joensuu Mikä on STEA? Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

ENSIHOITOPALVELUN TILASTO

ENSIHOITOPALVELUN TILASTO ENSIHOITOPALVELUN TILASTO 1.1.-30.6. 18.8. 2 (7) PSshp:n palvelutasopäätöksen sisältämät tavoitteet potilaan tavoittamisajasta Palvelun saatavuus riskiluokittain päivittäistehtävissä. Tavoittamisviiveet

Lisätiedot

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoitus Alkukartoituksen avulla kartoitettiin hankkeiden työskentely-

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 Q1 2 (6) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Valtionosuudet Kuntamarkkinat Sanna

Valtionosuudet Kuntamarkkinat Sanna Valtionosuudet 2020 Kuntamarkkinat 2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 11.-12.9.2019 1 Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki määräaikaan mennessä 88 kuntaa vuonna 2019 Hakijoita 88 kpl (30 %) Hakijakunnissa

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Savon Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Savon Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Savon Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015 Juankoski AVIn viranomaistarkastukset 22 2,38 52,40 tarkastuskäynti max 2h 18 79,34 1 428,12 pieneläinkäynti 66 173,71 11 464,86 Päiväaikainen pieneläinkäynti 448 48,94 21 925,12 suureläinkäynti 201 226,15

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Pohjois-Savon ELY-keskus toimeenpanon tilanne 30.09.2018 Juha Ikäheimo Eija Äärilä #maatinki #maaseutufi Sivu 1 1. Perusmaatalous Kehittämishankkeet Muualla hallinnoitavat

Lisätiedot

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Elämänote-ohjelman koordinaatiotiimi IKÄINSTITUUTTI Koordinaattori Lea Stenberg, YTM Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...

Lisätiedot

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa?

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Tuomas Koskela johtaja, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) etunimi.sukunimi@stm.fi @tuomas_koskela Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS

TILAUS JA NÄYTTEENOTTOSELVITYS Hanke 4263007, Hanhikankaan pohjavesialueen rakennetutkimus Mikkelissä Tilaaja Jari Hyvärinen Työkohde Työmaa Hanhikangas Mikkeli Kunta Mikkeli Yksikön käsittely Päiväys 24.2.2015 Jari Hyvärinen, geologi

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10.

Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta. Yksinäisyysverkosto 4.10. Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustusasioista ja avustusten hausta Yksinäisyysverkosto 4.10.2018 Ajankohtaista tiedotuksesta Seuraa STEAn viestintää: verkkosivut

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2018 Sisällys 1. Raportin tausta... 3 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen Elina Varjonen, STEA Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku 6.2.2018 7.2.2018 1 2 7.2.2018 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä. Kuntalaiset keskiöön seminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä. Kuntalaiset keskiöön seminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä Kuntalaiset keskiöön seminaari 26.2.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Arvioinnin tarkoitus varmistaa, että päätöksissä otetaan

Lisätiedot

Monipuolisempaa toimintaa jäsenjärjestöavustuksen avulla. webinaari Eeva Laine järjestöpäällikkö

Monipuolisempaa toimintaa jäsenjärjestöavustuksen avulla. webinaari Eeva Laine järjestöpäällikkö Monipuolisempaa toimintaa jäsenjärjestöavustuksen avulla webinaari 15.4.2019 Eeva Laine järjestöpäällikkö Mikä jäsenjärjestöavustus? Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Eri avustuslajeja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011

VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011 VOPS - Vastaanottava Pohjois-Savo 2008 2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Monikulttuuristen tieto- ja neuvontapalvelumallien rakentaminen Pohjois-Savoon (10 hankekuntaa mukana) Hankkeen päämääränä

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 31.1.2019 Kanto-hankkeen tavoitteet Luodaan alueellinen malli ikäihmisten kotona asumisen tukemiseksi Kehitetään

Lisätiedot

Kulttuuritoimen verkostot Ylä-Savon malliin. Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu -aluetilaisuus Kuopio

Kulttuuritoimen verkostot Ylä-Savon malliin. Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu -aluetilaisuus Kuopio Kulttuuritoimen verkostot Ylä-Savon malliin Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu -aluetilaisuus Kuopio 24.1.2018 Ylä-Savo kartalla Ylä-Savon toimintaympäristö Asukkaita alueella noin 56 000 Etäisyydet

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Kylien syyspäivä ja syyskokous

Kylien syyspäivä ja syyskokous Kylien syyspäivä ja syyskokous Pohjois-Savon Kylät ry sääntömääräinen kokous klo 10.00-11.00 Klo 11.00 Tervetuloa syyspäivään Minna Makkonen Klo 11.15 Vuokko Jaakkola Pieksämäen kyläasiamies Esimerkkejä

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 5/ (11) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 5/ (11) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 5/2019 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 9:00-10:00 Paikka Vaasa, Sokos Hotelli Vaakuna Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Osmo Huopainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017

KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN KUOPION TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Raportin tausta... 4 2. Kuopion kaupungin toimivalta-alue...

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Voimaan 1.1.2017 alkaen Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Perussopimus Sisällysluettelo 1 luku...1 Jäsenkunnat ja tehtävät...1 1...1...1

Lisätiedot

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM, Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään

Lisätiedot

Järjestöneuvoston valintaprosessi kaudelle

Järjestöneuvoston valintaprosessi kaudelle Järjestöneuvoston valintaprosessi kaudelle 2019-2020 Järjestöneuvosto kootaan ensimmäistä kertaa Pohjois-Savossa. Ensimmäinen kokoaminen toteutetaan tässä asiakirjassa kuvatulla tavalla. Haku- ja valintaprosessi

Lisätiedot

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry.

Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry. Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa (Kuva: Reserviläisliitto) Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savoon muodostetaan yksi rekisteröity Perinneyhdistys Pohjois-Savon Suomen Sotien 1939-1945

Lisätiedot