LUVA-OPAS. lukioon valmistava koulutus AINA VOI OPPIA! Annankatu PORI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUVA-OPAS. lukioon valmistava koulutus AINA VOI OPPIA! Annankatu PORI"

Transkriptio

1 AINA VOI OPPIA! LUVA-OPAS lukioon valmistava koulutus Annankatu PORI rehtori opinto-ohjaaja kanslia

2 TERVETULOA PORIN AIKUISLUKIOON LUVA -LUOKALLE! LUVA luokka on lyhenne sanoista lukioon valmistava luokka. Elokuun lopusta touko-kesäkuun vaihteeseen käydään koulua yhdessä. Tarkoitus on saada hyvät valmiudet opiskella lukiossa. LUVA -luokan opetus vahvistaa kielellistä, tiedollista ja taidollista osaamista. Suomen kielen äidinkielen ja kirjallisuuden - rooli on suuri, mutta muutkin oppiaineet ovat hyvin ohjelmassa mukana. Työskentelyssä käytetään yhteisoppimista eli yhdessä tekemistä, mutta toki vahvistetaan eri oppiaineille tyypillisiä opiskeluvalmiuksia, joita tarvitaan myöhemmin lukiossa. Lukuvuoden aikana lisätään myös tietämystä suomalaisesta ja porilaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista. Toivottavasti viihdyt koulussamme. Yhteiset ohjeet auttavat viihtymistä. Tähän oppaaseen on koottu tärkeimpiä käytännön asioita ja ohjeita. Tämän oppaan omistaa: Osoite: Puhelin: Sähköposti: 1

3 LUVA-LUOKALLA OPISKELLAAN - Äidinkieltä ja kirjallisuutta (pakollinen) 10 kurssia - Muita kieliä vähintään 3 kurssia englantia (pakollinen) 3 kurssia ruotsia (valinnainen) 3 kurssia - Matemaattisia ja luonnontieteellisiä aineita vähintään 2 kurssia matematiikkaa 3 kurssia fysiikkaa ja kemiaa (pakollinen) 2 kurssia biologiaa ja maantiedettä (pakollinen) 2 kurssia - Yhteiskuntatietoutta ja kulttuurintuntemusta vähintään 2 kurssia historiaa (pakollinen) 1 kurssi yhteiskuntaoppia (pakollinen) 1 kurssi - Valinnaisia opintoja vähintään 6 kurssia lukiokursseja Lukiokurssit suoritetaan lukion opetussuunnitelman mukaisesti. o reaaliaineita eli lukuaineita o taitoaineita perusasteen oppiaineiden korotukseen vaadittavia kursseja Perusopetuksen opinnot suoritetaan aikuislukiossa kehitetyllä tavalla erityisessä tutkinnossa LUVA-luokan opintojen yhteydessä. - Opinto-ohjausta (pakollinen) vähintään 2 kurssia ryhmätunteina yksilöohjauksena terveystietoutta OPPIAINEIDEN ESITTELY Lukioon valmistavan koulutuksen opinnot kertaavat ja vahvistavat aiemmin opittua. Näiltä kursseilta saa hyvän pohjan lukio-opinnoille tai ammattiopinnoille. LUVA koostuu 25 kurssista. Opiskeltavia aineita ovat äidinkieli ja kirjallisuus, englanti, (ruotsi,) matematiikka sekä reaaliaineista fysiikka, kemia, biologia, maantiede, historia ja yhteiskuntaoppi. Tarvittaessa voi suorittaa myös uskonnon/elämänkatsomustiedon ja terveystiedon opinnot. Muitakin lukion reaaliaineita on mahdollista opiskella. Lisäksi opinto-ohjelmaan kuuluu kaksi kurssia opintojen ohjausta. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS, SUOMI TOISENA KIELENÄ JA KIRJALLISUUS Äidinkielen ja kirjallisuuden kursseja on kymmenen: LVS1 - LVS10 (äi1 äi10). Näillä kursseilla opiskellaan kielioppia, kirjoitetaan erilaisia tekstejä, luetaan eri maiden kaunokirjallisuutta ja 2

4 tehdään kirjallisuustehtäviä, tutustutaan puhekieleen, opetellaan puhe- ja neuvottelutaitoja sekä kehitetään verkkoviestintätaitoja. ENGLANTI Englannin kursseja on kolme: LVKA1 LVKA3 (en1-en3). Jokainen opiskelija etenee henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Tunneilla kerrataan ja vahvistetaan opittua keskeistä kielioppia ja sanastoa. Lisäksi opiskellaan ja vahvistetaan vieraan kielen opinnoissa tarvittavaa terminologiaa. Opiskelussa käytetään vaihtelevia työmuotoja painottaen tieto- ja viestintätekniikan käyttöä oppimisen tukena. RUOTSI Ruotsin kursseja on kolme: LVKB1 LVKB3 (ru1-ru3). Kursseilla opitaan kielen perusrakenteita ja - sanastoa. Lisäksi tutustutaan kielen opiskelussa tarvittavaan terminologiaan. Opiskelussa käytetään vaihtelevasti eri työmuotoja. MATEMATIIKKA Matematiikan kursseja on kolme LVLUMA (ma1-ma3). Kursseilla kerrataan ja vahvistetaan lukiossa tarvittavia käsitteitä ja oppisisältöjä. Opiskelussa käytetään vaihtelevasti eri työmuotoja. ma1 Matematiikan perusteita: Kurssilla opiskellaan peruslaskutoimituksia sekä tutustutaan tilastoihin ja todennäköisyyslaskentaan. ma2 Funktioita ja yhtälöitä: Kurssilla opiskellaan yhtälön ratkaisua sekä tutustutaan funktioiden peruskäsitteisiin. ma3 Geometrian perusteita: Kurssilla opiskellaan yksikön muutoksia sekä taso- ja avaruusgeometrian perusteita. FYSIIKKA, KEMIA Fysiikan ja kemian kursseilla LVLUMA (fyke1-2) tutustutaan fysiikan ja kemian peruskäsitteisiin ja terminologiaan. Kursseja on kaksi, yksi fysiikkaa ja yksi kemiaa. Opiskelussa käytetään vaihtelevasti eri työmuotoja. Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään oppimisen tukena. BIOLOGIA, MAANTIEDE Biologian ja maantieteen kurssilla LVLUMA (bige1-2) tutustutaan biologian ja maantieteen keskeisiin ilmiöihin ja niihin liittyviin käsitteisiin. Opiskelussa käytetään vaihtelevia työmuotoja. Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään oppimisen tukena. HISTORIA Historian kurssilla LVHY1 (hi) tutustutaan kulttuurin peruskäsitteisiin sekä Euroopan ja maailman kulttuurien tärkeimpiin käännekohtiin. Opitaan lukemaan ja kirjoittamaan historian tekstejä sekä ymmärtämään kuvia ja karttoja. Opiskelussa käytetään vaihtelevia työmuotoja. Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään oppimisen tukena. YHTEISKUNTAOPPI Yhteiskuntaopin kurssilla LVHY2 (yh) tutustutaan suomalaista yhteiskunta- ja talousjärjestelmää koskeviin peruskäsitteisiin. Opitaan lukemaan ja tulkitsemaan yhteiskuntaopille ominaisia tiedon esittämistapoja ja tuottamaan itse yhteiskuntaopille ominaisia tekstejä. Opiskelussa käytetään vaihtelevia työmuotoja. Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään oppimisen tukena. 3

5 OPINTO-OHJAUS Opinto-ohjauksessa on kaksi kurssia: LVOP1 (op1) ja LVOP2 (op2). Laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma yhdessä opinto-ohjaajan kanssa. Tutustutaan suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja opiskeluun lukiossa. Mietitään jatkokoulutusmahdollisuuksia. Kehitetään opiskelu-, tiedonhankinta- ja vuorovaikutustaitoja. Opetellaan yhteistoiminnallisuutta, itsearviointitaitoja sekä oma-aloitteisuutta. Opiskelussa käytetään vaihtelevia työmuotoja. Tietoja viestintätekniikkaa käytetään oppimisen tukena. TERVEYSTIETO Terveystiedon kurssilla tutustutaan terveystiedon keskeisiin sisältöihin ja niihin liittyviin käsitteisiin. Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään oppimisen tukena Oppikirjat ja oppimateriaalit Opettajilla on paljon oppimateriaalia luva-luokkaa varten. Osa materiaalista on tehty itse, osa on saatu yhteistyökumppaneilta. Saat käyttöösi opetus- ja tehtävämonisteita. Oppikirjat saat koululta kurssin ajaksi käyttöösi. Luettavaa ja tehtäviä löydät myös sähköisessä muodossa. Vihkot, kynän ja kumin saat koulusta. Oppituntien aikana voit käyttää koulun tietokoneita, mutta jos sinulla on oma laite, voit käyttää myös sitä. LUKUJÄRJESTYS, KOULUPÄIVÄT JA MUITA TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ Koulupäivät Kouluvuosi on jaettu viiteen jaksoon. 1. jakso II jakso III jakso IV jakso V jakso Jokaisessa jaksossa opiskellaan maanantaista torstaihin klo n : 1. ja 2. jakso: klo oppitunti klo välipala, pieni maksu klo oppitunti klo oppitunti 3., 4. ja 5. jakso klo oppitunti klo välipala klo oppitunti klo oppitunti 4

6 Oppiaineet ja oppitunnit vaihtelevat jaksoittain. Saat tarkan lukujärjestyksen aina joka jakson ensimmäisenä koulupäivänä. Perjantaisin ei ole opetusta. Lomat syysloma joululoma talviloma pääsiäisloma vappu helatorstai kouluvuosi päättyy kevätjuhlaan KOULUNKÄYNTI Lukuvuosi on jaettu viiteen jaksoon. Oppiaineet on jaettu kursseihin. Kurssi opiskellaan yhden tai kahden jakson aikana. Kun oppiaineen kaikki kurssit on suoritettu, oppiainekin on suoritettu. Yhden jakson aikana opiskellaan kolme tai neljä kurssia, kurssit ovat eri oppiaineista. Suomea toisena kielenä ja kirjallisuutta / Äidinkieltä ja kirjallisuutta on jokaisessa jaksossa. Muut oppiaineet vuorottelevat. Kun lukuvuosi päättyy, kaikki kurssit ja oppiaineet on suoritettu. Kursseilla työskennellään sekä yhteisöllisesti että itsenäisesti. Läsnäolo tunneilla on tärkeää, silloin opit kuuntelemaan, puhumaan, ymmärtämään, kirjoittamaan, keskustelemaan ja tekemään tehtäviä hyvin monipuolisesti. Yhdessä myös oppii parhaiten monipuolisia lukiossa vaadittavia taitoja. Edellytämme läsnäoloa. Jos joudut olemaan pois, ilmoita siitä aina etukäteen opettajalle. Poissaolo korvataan opettajan määräämillä tehtävillä. Aseta koulunkäynti etusijalle, saat silloin parhaan hyödyn LUVA- luokasta ja pääset mukavasti eteenpäin opinnoissa. Päätä toteuttaa unelmasi! Kurssi on suoritettu, kun opettajan määräämät tehtävät ja kokeet on suoritettu hyväksytysti. Sinulla on kuitenkin uusintamahdollisuus, mikäli jokin tehtävä puuttuu tai koe ei tulekaan hyväksytysti suoritettua. Uusinta suoritetaan aikuislukion yleisenä rästikoepäivänä. Oppiaineiden kursseilla pidetään testejä ja kokeita. Ne voidaan arvioida sanallisesti, mutta myös numeroin. Numeroarviointia käytetään lukiossakin. Arvioinnilla opit myös vertaamaan omaa suoritustasi asettamiisi tavoitteisiin, miettimään omaa selviytymistäsi opinnoista ja miettimään keinoja vahvistaa tietojasi ja taitojasi. LUVA -luokan päätteeksi saat todistuksen. Todistuksessa ei ole yksittäisten kurssien arvosanoja, siinä on ainoastaan merkintä oppiaineen hyväksytystä tai hylätystä suorituksesta. 5

7 Jos opinto-ohjelmaasi on kuulunut lukion kursseja, ne on arvioitu arvosanalla. Saat näistä erillisen todistuksen. Jos olet suorittanut perusopetusta korottavia kursseja, ne arvioidaan numeroin. Saat niistä erillisen todistuksen. Opiskelussa käytetään tieto- ja viestintätekniikkaa apuna ja työvälineenä. Saat koululta opiskelua varten omat henkilökohtaiset sähköposti- ja oppimisympäristötunnukset. Tunneilla opetellaan näiden käyttöä. OPINTOJEN OHJAUS JA OPISKELUN TUKEMINEN Porin aikuislukion opinto-ohjaaja on Merja Mäkelä. Hän auttaa LUVA -opiskelussa ja jatko-opintojen suunnittelussa. Opinto-ohjaajan tavoitat opintoohjauksen kursseilla, Wilman ja sähköpostin kautta. Tarvittaessa voit myös soittaa opinto-ohjaajan puhelimeen, puh: Koko aikuislukion henkilökunta auttaa ja ohjaa sinua opiskeluasioissa. Kysy neuvoja opettajilta, rehtorilta ja koulusihteeriltä kansliasta. Nuorten opiskelijoiden huoltajille on tapaamisia tarvittaessa. AIKUISLUKION HENKILÖKUNTA Koulusihteeri Merja-Riitta Niinikoski palvelee kansliassa opiskelijoita koulupäivien aikana maanantaista torstaihin klo Koulusihteerin tehtäviin kuuluu mm. - tiedottaminen koulua koskevista yhteisistä asioista, - opiskelijoiden neuvominen - opintosuoritusten kirjaaminen ja opintorekisterin ylläpito, - todistusasioiden ja opintokortin otteiden hoitaminen, - Wilma-tunnusten jakaminen - maksuista huolehtiminen - koulun rekistereiden ylläpitäminen LUVA -opettajat HH Halme-Hiltunen Maarit englanti HR Helkiö Henna-Riikka biologia, maantiede ja terveystieto AL Leino Anne ruotsi MM Mäkelä Merja opinto-ohjaus PM Mäki Pauli matematiikka, fysiikka, kemia PIM Mäki Pia historia, yhteiskuntaoppi US Suontausta Ulla suomi toisena kielenä ja kirjallisuus, äidinkieli ja kirjallisuus MU Uusivuori Maisa etiikka, läksyparkki 6

8 AE Eskelinen Anne-Maj rehtori RY Ylitalo Riitta vararehtori Yhteystiedot Rehtori Vararehtori Opinto-ohjaaja Koulusihteeri Opettajat (02) välituntien aikana Kanslia Opiskelijahuolto Terveydenhoitaja Maija Hammais puh sähköposti Terveydenhoitaja on tavattavissa koulussa. Lukioiden erityisopettaja Hannu Raevuori, lukiopsykologi Tiina Haukka-Kumpulainen ja lukioiden kuraattori Saija Törmä on tavoitettavissa tarvittaessa. Heidät tavoittaa opinto-ohjaajan kautta. TIEDOTTAMINEN Tärkeimmät tiedotuskanavat ovat ryhmänohjaajan tapaamiset, opinto-ohjaajan tunnit ja tapaamiset, LUVA -luokan ilmoitustaulu ja Wilma sekä kotisivu. Wilma on koulun hallinto-ohjelma, johon opiskelijat saavat tunnukset. Sen kautta voi viestittää opettajille asioita. Opettajat lähettävät myös opiskelijoille Wilman kautta tärkeitä tiedotusasioita. Kanslian tiedotteitakin voi lukea Wilmasta. Kun olet saanut Wilma-tunnukset, pääset ohjelmaan osoitteessa Koulun ilmoitustaululta ja koulun kotisivuilta ( löydät myös paljon ajankohtaista tietoa. KOULUN REKISTERIT Porin aikuislukio ylläpitää StarSoft MultiPrimus opiskelijahallinto-ohjelmaa. Se sisältää henkilötiedot yhteystietoineen, alaikäisten opiskelijoiden ja mahdollisesti kouluun muusta porilaisesta koulusta siirtyneen opiskelijan huoltajatiedot yhteystietoineen, opinto- ja ylioppilastutkintosuoritukset sekä mahdollisesti opiskeluun liittyviä tarpeellisia lisätietoja. 7

9 JULKAISULUPA Silloin tällöin tarvitsemme tiedon siitä, mitä tietoja sinusta voi julkaista (esim. nimi, kuva) ja millä tavoin. Ole hyvä ja täytä Wilmassa julkaisulupatiedot. Valitse Wilman lomakkeet ja sieltä julkaisulupa, aikuislukio. OPISKELUKUSTANNUKSET LUVA -luokan opiskelijat ovat tutkinto-opiskelijoita, kun he suorittavat koko luokan oppimäärän. Tutkinto-opiskelijoille opetus on maksutonta. LUVA -luokan suorittamien katsotaan päätoimiseksi opiskeluksi, joten opintoihin saa opintotukea ja koulumatkatukea. Nämä tuet anotaan KELA:lta. Kun opiskelija suorittaa vain osan LUVA-luokan oppiaineista, hän on aineopiskelija. Aineopiskelijoilta peritään joko lukukausimaksu 50 / lukukausi (syksylukukaudelta ja kevätlukukaudelta oma maksu) tai kurssimaksu 25 /kurssi. Maksu peritään ilmoittautumismaksuna kursseille, ja se maksetaan kotiin lähetetyllä laskulla. Kustannuksia opiskelijalle aiheuttavat oppikirjat, joita koululta ei saa käyttöön sekä muut opiskeluvälineet. Koululla on pieni oppikirjakirjasto, josta voi lainata kirjoja. Valitettavasti aivan kaikkia kirjoja siellä ei ole. Tietotekniikan käyttö on osa opetusta ja oppimista. Opiskelijat voivat käyttää koulupäivän aikana aikuislukion tietokoneita, mutta niitä emme lainaa kotiin. Oman läppärin tai vastaavan laitteen opiskelija voi tuoda kouluun. LUVA-LUOKAN JÄLKEEN Nuoret opiskelijat hakevat nuorten päivälukioon yhteishaun kautta, jos heillä ei ole vielä lukiopaikkaa. Lukioon jo päässeet opiskelijat jatkavat omassa lukiossaan. Aikuisopiskelijat ja erityisestä syystä aikuislukioon hakevat nuoret ilmoittautuvat kesä- tai elokuussa aikuislukion lukio-opintoihin. LUVA-luokalla suoritetut lukio-opinnot luetaan hyväksi lukiossa. LUVA-luokalta voi hakea myös ammatilliseen peruskoulutukseen. 8

10 LUVA-OPISKELIJAN SÄÄNNÖT Ole aktiivinen. Seuraa opetusta tarkkaavaisesti: kuuntele, lue, kirjoita, puhu, kysy ja vastaa. Älä häiritse muita opiskelijoita. Tee kotiläksyt. Pidä puhelin oppitunnilla taskussa tai repussa. Ota puhelin esiin vain, jos opettaja pyytää käyttämään puhelimen sanakirjaa tai internetiä. Noudata aikatauluja. Oppitunnit alkavat o jaksoissa 1 ja 2 klo 12.00, klo ja klo 14.50, o jaksoissa 3, 4, ja 5 klo 12.00, ja Älä myöhästy! Oppitunnit päättyvät o jaksoissa 1 ja 2 klo 13.15, klo ja klo 16.05, o jaksoissa 3, 4 ja 5 klo 13.20, klo ja klo Älä poistu luokasta aikaisemmin! Palauta tehtävät opettajan ilmoittaman aikataulun mukaisesti. Huolehdi kurssisuorituksista. LUVA-luokalla on 25 kurssia. Saat todistuksen, kun olet suorittanut kaikki kurssit. Jotta saisit kurssin suoritettua, sinun pitää olla oppitunnilla, tehdä kurssitehtävät ja kokeet. Jos sinun on pakko olla pois koulusta, kerro opettajalle poissaolon syy ja kysy opettajalta, mitä korvaavia tehtäviä sinun täytyy tehdä poissaolon aikana. Jos sairastut, pyydä sairauslomatodistus terveydenhoitajalta tai lääkäriltä ja tuo todistus kouluun. Kurssisuoritus hylätään, jos sinulla on liikaa poissaoloja, jos et ole tehnyt kurssitehtäviä tai jos saat kokeesta hylätyn arvosanan. Wilmassa on kurssin kohdalla S, jos kurssi on suoritettu, ja H, jos kurssi on hylätty. Hylätyn kurssin suorittamista voit yrittää uudestaan rästikokeessa. Porin aikuislukio ilmoittaa poissaolot KELAan ja TE-toimistoon, koska voit saada esimerkiksi kotouttamistukea vain, jos saat kurssit suoritettua. 9

11 KOULUN TURVALLISUUSSUUNNITELMA Porin aikuislukiolla on turvallisuussuunnitelma, joka sisältää Lyseon koulukeskuksen palo- ja pelastussuunnitelman, kriisisuunnitelman, turvallisen oppimis- ja työympäristökuvauksen, päihdestrategian ja järjestyssäännöt. Nämä on esillä soveltuvin osin luokkien ja käytävieän ilmoitustauluilla. PORIN AIKUISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Tommy Tabermann: Kaikkea saa tehdä, kaikkea pitää tehdä, kaikkia ovia kolkutella, kaikkia taivaita kurkotella. Vain yksi on ehto, elinehto, väräjävää sielua ei saa tallata. 1. Oikeus turvalliseen opiskelu- ja työympäristöön Kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on oikeus turvalliseen opiskelu- ja työympäristöön. 2. Työrauha Porin aikuislukiossa opiskelu on tiivistä ja tehokasta. Opiskelun onnistuminen edellyttää ehdotonta työrauhaa ja toisen opiskelijan kunnioittavaa huomioimista. Opiskelijan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Jos opiskelija häiritsee opetusta, ei noudata koulun järjestystä, käyttäytyy sopimattomasti, on tehtävissään huolimaton tai muutoin menettelee vilpillisesti, hän syyllistyy rikkomukseen. 3. Opiskeluaika Lukion oppimäärä tulee suorittaa enintään neljässä vuodessa, jollei rehtori perustellusta syystä myönnä suoritusaikaan pidennystä. Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen oppimäärä tulee suorittaa yhdessä vuodessa, jollei sairauden tai muun erityisen syyn vuoksi myönnetä suoritusaikaan pidennystä. Opiskelija, joka ei ole suorittanut lukion oppimäärää ko. ajassa katsotaan eronneeksi. Eronneeksi katsotaan myös sellainen opiskelija, joka pätevää syytä ilmoittamatta on poissa tai ei suorita kurssejaan niiden suoritusvaatimuksien mukaisesti, ja on ilmeistä, ettei hänen tarkoituksenaan ole jatkaa opintoja. 4. Poissaolo koulusta Opiskelijalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta sekä opinto-ohjausta. Opiskelijan velvollisuus on osallistua opetukseen, jollei hänelle ole myönnetty siitä vapautusta. 10

12 Aikuislukion toimintaympäristö kuitenkin mahdollistaa monipuolisten opetusmenetelmien käytön ja erityiset opetusjärjestelyt, jolloin opiskelijan tarkoituksenmukainen oppiminen ja opettaminen sallivat poikkeukset läsnäolovelvoitteessa. Kokeista, rästikokeista tai uusintakuulustelusta sairauden vuoksi poissaollut opiskelija säilyttää koemahdollisuuden, jos hän esittää opettajalle lääkärin tai terveydenhoitajan antaman todistuksen tai muulla tavoin luotettavasti osoittaa poissaolon syyn. 5. Vilppi ja plagiointi Vilppi kokeessa aiheuttaa kyseisen kurssin hylkäämisen ja rästikoemahdollisuuden menettämisen. Plagiointi kurssin tehtävissä tai koesuorituksessa aiheuttaa kyseessä olevan kurssin hylkäämisen. Kokeessa sallitut apuvälineet tarkastetaan kokeen alussa. Jos apuvälineet eivät ole määräysten mukaisia, ne hylätään, ja kokeessa on tultava toimeen ilman apuvälineitä. 6. Koulun ja kouluyhteisön omaisuus Koulun ja sen yhteisön jäsenten omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Mikäli kuka tahansa huomaa vahingon tai epäkohdan koulussa, on hän velvollinen ilmoittamaan siitä koulun henkilökunnalle. 7. Tupakointi, päihteet ja teräaseet Tupakanpoltto ja nuuskaaminen on kielletty koko koulualueella eli sekä sisäpihalla että koulua ympäröivillä jalkakäytävillä (Tupakkalaki) lukuun ottamatta ruokasalin takaa katukäytävältä osoitettua tupakointipaikkaa 18 vuotta täyttäneiden osalta. Kielto koskee myös koulun järjestämän vapaan harrastustoiminnan puitteissa tapahtuvia tilaisuuksia. Päihtyneenä esiintyminen ja alkoholin sekä muiden huumaavien aineiden tuominen koulualueelle ja niiden käyttö kouluaikana sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa on ehdottomasti kielletty. Teräaseiden hallussapito koulualueella on kielletty. 8. Pysäköinti Lyseon koulukeskuksen pihaan ajo ja pysäköinti pihassa on sallittu vain luvalla ja vain merkityillä paikoilla. 9. Muut merkittävää Niissä asioissa, joista ei järjestyssäännöissä erikseen määrätä, noudatetaan aikuislukiota koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Perusteet Lukiolaki, Perusopetuslaki Porin aikuislukion opetussuunnitelma, johon sisältyvät turvallisuussuunnitelma ja kurinpitosuunnitelma Muu asiaan, tekoon tai tapahtumaan liittyvä lainsäädäntö 11

13 Turvallisesti koulussa, mutta jos jotain tapahtuu YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 Välittömät toimenpiteet hätätilanteessa Arvioi tilanne rauhallisesti: mitä on tapahtunut missä tarvitaanko apua, millaista apua Estä lisävahingot - huolehdi ensiavusta Tee tarvittaessa hätäilmoitus ( ambulanssi, palokunta, poliisi). Soittaessasi kerro: missä vahinko on sattunut mitä on tapahtunut (sairauskohtaus, tapaturma, tulipalo, ) vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin (potilaan vointi, ) kuka soittaa älä sulje puhelinta ennen kuin olet saanut luvan Järjestä joku opastamaan pelastushenkilökunta tapahtumapaikalle. Kerro, että hätäilmoitus on tehty ja apu on tulossa. Toimi saamiesi ohjeiden mukaisesti. Laajoissa ja ulkopuolelta tulevissa vaaratilanteissa toimitaan yhteistyössä viranomaisten kanssa. Ennakoi hätätilanne turvallinen poistuminen rakennuksesta Tutustu etukäteen eri luokkien poistumisreitteihin. Tutustu etukäteen kokoontumispaikkoihin. Ota poistumiskehotus aina vakavasti. Ennakointi auttaa sinua pysymään rauhallisena hätätilanteessa. Ole aktiivinen. Mikäli havaitset puutteita tai haittatekijöitä turvallisuuteen liittyen, ilmoita siitä rehtorille. Poistumisohjeet hätätilanteessa Kuuntele ohjeet ja noudata niitä. Pysy rauhallisena. Poistu ripeästi, mutta rauhallisesti ilmoitetulle kokoontumispaikalle. Ilmoittaudu aina opettajalle kokoontumispaikalla! Älä poistu kokoontumispaikalta ilman lupaa. 12

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta! Lisää teksti napsauttamalla Abien ryhmänohjaus ke 9.8.2017 Opiskelijailmoituslomake Tarkista, että tietosi pitävät paikkansa ja korjaa tarvittaessa vanhat tai virheelliset

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 25.10.2017 25.10.2017 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax 23.8.2011 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax Helsingin medialukio Helsingin medialukio PL 3512 Moisiontie 3 Telefax 00099 Helsingin kaupunki 00730 Helsinki (09) 310 82918 (09) 310 82926 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

AMMATTILUKIO

AMMATTILUKIO 2 AMMATTILUKIO 3 AMMATTILUKIO: KAKSI TUTKINTOA Ammatillinen tutkinto + lukio-opintoja ja yo-tutkinto (joko 4 pakollista koetta S2021 alkaen TAI 5 koetta K2022 alkaen). 4 MITÄ HYÖDYT Lukio-opinnot kehittävät

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö,

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, 6.10.2016 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Mitä hyötyä? Vahvistetaan jatko-opintovalmiuksia - pääsykokeissa menestyminen - jatko-opinnoissa

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

aikuisten perusasteen

aikuisten perusasteen Oulun aikuislukion aikuisten perusasteen ja lukio-opinnot vankilaopetuksessa apulaisrehtori Päivikki Halla-aho 8.5.2012 Aikuislukion vankilaopetuksesta Koulu käynnistyi Oulun vankilassa v.1978 Videovälitteistä

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016 Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 13.10.2016 13.10.2016 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Tervetuloa Vihdin lukioon!

Tervetuloa Vihdin lukioon! Tervetuloa Vihdin lukioon! RO-ryhmä Lukiossa opiskelijat jaettu 6 ryhmään sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. RO-ryhmä opiskelee ykkösjaksossa samat kurssit yhtenä ryhmänä. RO opettaa omaa ryhmäänsä

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT DIGITAALISISSA YLIOPPILASKOKEISSA,

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Kaksoistutkinto-opas

Kaksoistutkinto-opas Kaksoistutkinto-opas Kaksoistutkintoa suorittavan opas Turun ammatti-instituutti - Åbo yrkesinstitut Uudenmaantien koulutalo syksyllä 2018 aloittavat Sisältö 1 KAKSOISTUTKINNON OPISKELEMINEN UUDENMAANTIEN

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot 2017 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO OPAS kahden tutkinnon opiskelijoille 2015 2016 Mikkelin etä- ja aikuislukio Päämajankuja 4 50100 Mikkeli Toimisto ma-to klo 9-17 ja pe 8-14.45 Päämajankuja 4, 3. krs. puh.

Lisätiedot

Kaksoistutkinto - merkonomi ja ylioppilas

Kaksoistutkinto - merkonomi ja ylioppilas Kaksoistutkinto - merkonomi ja ylioppilas MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen ja Vantaan aikuislukion yhteistyöprojekti Ylioppilastutkintoon voi osallistua paitsi lukion oppimäärän, myös ammatillisen

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2018-2019 Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja ja osallistua kolmannen opiskeluvuoden aikana yokirjoituksiin. Tähdätään

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

AIKUISTEN PERUSASTE OPISKELIJAN OPAS

AIKUISTEN PERUSASTE OPISKELIJAN OPAS AIKUISTEN PERUSASTE OPISKELIJAN OPAS 2018 2019 Oulun aikuislukio www.oulunaikuislukio.fi KOULUN HENKILÖKUNTA opinto-ohjaaja Marja Elina Jaronen 044 7039 745 suomen kielen opetuksen ainevastaava Jaana Seppä

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot Lukuvuosi 2019 2020 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Tervetuloa Elimäen lukioon!

Tervetuloa Elimäen lukioon! Tervetuloa Elimäen lukioon! www.edukouvola/elimaenlukio Lukioon vai ammatilliseen koulutukseen? Lukio ei valmista ammattiin, mutta antaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. Ammattiopistojen yo-linjat

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 Marko Paju Kuntaliiton Lukioforum 19.6.2013 Marko Paju OPH:n luvaperusteiden toimeenpanokoulutus 4.3.2014 Helsingin

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

LUKUVUOSI-TIEDOTE. rehtori opinto-ohjaaja kanslia

LUKUVUOSI-TIEDOTE. rehtori opinto-ohjaaja kanslia LUKUVUOSI-TIEDOTE 2017 2018 rehtori 044 701 5342 opinto-ohjaaja 044 701 9243 kanslia 044 701 5330 E-mail: aikuislukio@edupori.fi www.pori.fi/porinaikuislukio Koulun rehtori Vararehtori Opinto-ohjaaja Anne-Maj

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Tässä ohjeistuksessa kuvataan opettajille alakoulun arvioinnin teknistä toteuttamista Wilmassa. Opetussuunnitelman perusteissa ja Vantaan

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Tavoitteena voi olla

Tavoitteena voi olla elukio-opiskelu Tavoite elukion verkkosivut elukioon ja sen kursseille ilmoittautuminen Kurssivalinnat Opiskelu Opetus Koeviikko Kurssin arviointimerkinnät Uusintakoe Ohjaus Tavoitteena voi olla o ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Noin 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät

to Ryhmänohjaus: 18-, 17-, 16- ja 15AB-ryhmät: klo tutkinnon opiskelijoiden aloitusinfo klo 9.30 auditoriossa: jatkavat ryhmät Kajaanin lukion lukuvuosikalenteri 2018 2019 opiskelijoille 1. jakso: ke 8.8. pe 28.9.2018 32 ke 8.8.18 Tutorit paikalle klo 8.15 18-ryhmien ryhmänohjaus klo 9.00 14.00 to 9.8.18 Ryhmänohjaus: 18-, 17-,

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 21.10.2015 21.10.2015 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 206-207 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 62 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit www.imatranyhteislukio.fi

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Tavoitteena voi olla

Tavoitteena voi olla elukio-opiskelu Tavoite elukion verkkosivut elukioon ja sen kursseille ilmoittautuminen Kurssivalinnat Opiskelu Opetus Koeviikko Kurssin arviointimerkinnät Uusintakoe Ohjaus Tavoitteena voi olla o o o

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

Kahden tutkinnon opintojen opas. Pieksämäki

Kahden tutkinnon opintojen opas. Pieksämäki 2012-2013 Kahden tutkinnon opintojen opas Pieksämäki Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 2. AMMATILLISTEN JA LUKIO-OPINTOJEN YHTEENSOVITTAMINEN... 4 2.1 Vaihtojaksot... 4 2.2 Verkko-opinnot... 4 3. OPISKELU PIEKSÄMÄEN

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot