Jäsenkirje 1/2006 Kuopio Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsenkirje 1/2006 Kuopio 8.2.2006. Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet,"

Transkriptio

1 Jäsenkirje 1/2006 Kuopio Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Yhdistyksemme 21. toimintavuosi on lähtenyt käyntiin. Edessä olevaan vuoteen tulee sisältymään monia perusterveydenhuollon kannalta tärkeitä ja mahdollisesti myös käänteen tekeviä muutoksia. Valtioneuvosto on luvannut periaatepäätöksen kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keskeisistä linjauksista viimeistään kesällä Terveyden edistämistä nostetaan korjaavan sairaanhoidon rinnalle valtakunnallisen maakuntakierroksen avulla. Sosiaalipalveluissa ja erityisesti vanhuspalveluissa luvataan terveydenhuollon "hoitotakuun" suuntaisia varmistuksia palveluiden saatavuudesta. Maamme yleislääkärit valmistautuvat tulevaan kaikesta päätellen kohtalaisen yksituumaisina tulevasta. Me yleislääkärijärjestöissä toimivat, ja varmaan myös järjestöjen jäsenet, uskomme vankasti, että oikeilla periaatteilla toimivat yleislääkärit ovat järkevästi ja tehokkaasti toimivan terveydenhuoltojärjestelmän perusta tulevaisuudessakin. Järjestöt toimivat omien tehtäviensä mukaisilla kentillä hyvässä yhteistyössä. Me Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet totuttelemme sisarjärjestömme uuteen nimeen (Suomen Yleislääkärit ry). Yhdessä olemme parhaillaan sovittamassa aikaisempia Yleislääketieteen päiviä ja Kunnallislääkäripäiviä yhteiseksi tapahtumaksi syksylle Päivien nimi voisi olla vaikkapa komeasti Yleislääkäripäivät. Kummallekin osapuolelle sopivan ratkaisun hiomiseksi on vielä tehtävä työtä. Päivien ajankohdaksi on alustavasti katsottu marraskuun puoliväli ( ). Päivät pidetään pääkaupunkiseudulla. Odotettavissa voisi olla siis varsin tärkeä yleislääkäreiden tapaaminen ja näyttävä yhteinen esiintyminen. Yhdistyksemme hallitus on jo parin vuoden ajan kantanut määrätietoisesti huolta yleislääkärikunnan uusiutumisesta jäsenistön nuoremmasta päästä. Yleislääkärin uran suosio on ollut viime vuosina loivasti vähenemässä erikoistumiskoulutukseen hakeutuvien määristä päätellen. Nyt on ilmassa kuitenkin ilahduttavia merkkejä. Lääkäreitä valmistuu lähivuosina ennätysmääriä. Nuoret lääkärit ovat kiinnostumassa erilaisten pätkä- ja keikkatyövaiheiden jälkeen vakaammasta uran ja erikoisalan valinnasta. Tässä pyrimme pitämään yleislääketieteen puolia. Kaikki terveyskeskuksissa opettavat ja ohjaavat yleislääkärit ovat avainasemassa, niin kuin tietysti alan opettajat tiedekunnissa. Yhdistys on varautumassa tukemaan suomalaisen nuoren yleislääkärin tai alalle kouluttautuvan verkottumista eurooppalaiseen nuoreten yleislääkäreiden Vasco da Gama - verkostoon. Jos olet itse kansainvälisistä näkökulmista kiinnostunut yhdistyksemme nuori jäsen, tai jos vaikkapa lähipiirissäsi on tällaisia tulevaisuuden tekijöitä, ilmoittakaa kiinnostuksesta kansainvälisten asioiden sihteerille (elise.kosunen@uta.fi).

2 Kansainvälistä asiaa Tämän vuoden aikana lähtee liikkeelle uudenlainen pohjoismainen yleislääkärijärjestöjen yhteistyö Nordic Federation for General Practice -organisaation alaisuudessa. Uusi organisaatio ei yritä vallata sinänsä uutta maaperää, vaan kyseessä on nimenmuutoksen kautta synnytetty kattojärjestö pohjoismaisille yleislääketieteen järjestöille. Saman katon alle sijoittuvat nyt Scandinavian Journal of Primary Health Care:n johto-organisaatio sekä uusi pohjoismainen yhteiskomitea, joka kehittää ja valmistelee kahden vuoden välein järjestettäviä Pohjoismaisia yleislääketieteen kongresseja. Edellisethän pidettiin vuonna 2003 Helsingissä ja vuonna 2005 Tukholmassa. Vuonna 2007 on Islannin vuoro. Islannista kuuluu sellainen valmistelun kalke, että luvassa on vuoren varmasti unohtumaton kongressi ja samalla matka unohtumattomaan maahan. Kongressi sijoittuu Islannin parhaaseen kesään, Yhdistystämme edustaa yhteiskomiteassa Elise Kosunen. Yleislääketieteen kokouksia ja kongresseja: Yleislääketieteen opettajakurssi Training of teachers in general/family practice, teemana Challenging a consultation pidetään Kroatian Dubrovnikissa Lisätietoja kv. sihteeriltä (meelko@uta.fi) WONCA Europe 2006 Firenzessä Abstraktien jättöaika Verkkosivut: Pohjoismainen yleislääketieteen kongressi Reykjavikissa Verkkosivut: WONCA Europe 2007 Pariisissa Kongresseja lähellä olevista aihepiireistä: International Conference on Communication in Health Care Sveitsin Baselissa Verkkosivut: 14 th European Conference on Public Health Sveitsin Montreauxissa Verkkosivut: The 14th EUSUHM Congress , Tampere (European Union for School and University Health and Medicine). Verkkosivut: Kokoukset ja koulutukset Yleislääketieteen päivät toteutetaan mahdollisesti yhteisinä "Yleislääkäripäivinä" sisarjärjestömme Suomen Yleislääkärit ry:n kanssa pääkaupunkiseudulla. Alustava ajankohta on Yhteinen suunnittelu lähtee lähiaikoina hyvään vauhtiin. Tarkempi ohjelma ja ajankohdan sekä paikan varmistus laitetaan jakeluun mm. nettisivuillemme niin pian kuin mahdollista. Varatkaapa nämä päivät kuitenkin jo alustavasti allakassa. Yleislääketieteen opettajien eurooppalainen verkosto-organisaatio, EURACT, järjestää verkoston kokouksen Turussa toukokuussa Kokoukseen saapuu alan johtavia nimiä eri Euroopan maista. Duodecim ja EURACT järjestävät tähän liittyen kaikille opetuksen kehittämisestä kiinnostuneille avoimen kehittämisseminaarin Turussa Seminaarin ohjelma on liitteenä. Tämä on tärkeä ja harvoin kotimaassa kohdalle osuva mahdollisuus kaikille opetustoiminnassa mukana oleville, myös ohjaustehtävissä käytännön kentällä toimiville. Järjestöt odottavat myös runsaasti erikoistumisvaiheessa olevia lääkäreitä mukaan kokoukseen, jotta erikoistumista voitaisiin kehittää myös heidän lähtökohdistaan.

3 Yhdistyksemme toiminnan kevätkauden kohokohta, kevätkoulutuspäivä, osuu sekin pidettäväksi Turussa. Ajankohta on perjantai ja aiheena on Pääasiana pää perusterveydenhuollon neurologiaa ja neuropsykiatriaa. Tarkempi ohjelma on niin ikään liitteenä. Yhdistyksen vuosikokous järjestetään koulutuspäivän lounastauon aikana (ks. kutsua jäljempänä). Vuosikokous Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään edellä mainitun mukaisesti Turussa pidettävän Kevätkoulutuspäivän lounastauolla klo Kutsu kokoukseen on liitteenä. Hyvää ja aurinkoista kevättä, Simo Kokko puheenjohtaja Elise Kosunen varapuheenjohtaja

4 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim: XV Opetuksen kehittämisseminaari Liite 1 European Academy of Teachers in General Practice TAVALLISEN TAITAJAT - näyttöä ja laatua yleislääkärikoulutuksessa Mauno Koivisto -keskus, Turku Science Park (Tykistökatu 6), Biocity Tavoitteet: 1. Innostaa ja motivoida opetukseen ja täydennyskoulutukseen sekä antaa työkaluja ja tietoa erityisesti erikoistuvien lääkärien ohjaukseen 2. Opetusyksiköiden ja kentän näkemysten kohtaamisen edistäminen 3. Lisätä erikoisalojen yhteistyötä yleislääkärikoulutuksessa 4. Lisätä eurooppalaista yhteistyötä yleislääkärikoulutuksessa Kohderyhmä: - yleislääkärien opettajat ja ohjaajat perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa - tiedekuntien opetushenkilökunta - terveyskeskusten johtavat lääkärit - erikoistuvat lääkärit ja perusterveydenhuollon lisäkoulutus (PTL)-vaiheen lääkärit Oppimismenetelmät: - asiantuntijaluennot - työpajat - posterinäyttely (Koulutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeet) Seminaari on osittain englanninkielinen. Arviointia varten pyydämme osallistujia seminaarin jälkeen vastaamaan sähköpostilla lähetettyyn kyselyyn. Arviointivastauksen saavuttua osallistumistodistus lähetetään automaattisesti omaan sähköpostiin. Seminaaria anotaan erikoislääkärikoulutuksen teoreettiseksi kurssimuotoiseksi koulutukseksi yleislääketieteessä. Osaa seminaarin ohjelmasta anotaan erikoislääkärikoulutuksen hallinnon koulutukseksi kaikille aloille. ILMOITTAUTUMINEN osoitteessa > koulutustapahtumat > opetuksen kehittämisseminaarit

5 Torstai Ilmoittautuminen ja kahvi 9.45 Avaus Paula Vainiomäki, Lääkehoidon kehittämiskeskus ROHTO ja Juha Pekka Turunen, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Aikuisen oppiminen Anita Malinen, Jyväskylän yliopisto Miten koulutus toimii? Eeva-Eerika Helminen, Kuopion sosiaali- ja terveyskeskus, Olli Lappalainen, Mehiläinen Oy, Sara Sarjakoski-Peltola, Salon terveyskeskus, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, Oulun yliopisto ja Kaija Siikala Lounas Tutkimus perusterveydenhuollossa työn kehittämisen ja koulutuksen näkökulmasta Jukka Mattila, Kotkan sosiaali- ja terveyskeskus ja Marjukka Mäkelä, STAKES/FinOHTA Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö erikoistumiskoulutuksessa Jouko Suonpää, Turun yliopisto Kahvi Työpajat IA Nuoren terveyskeskuslääkärin ohjaus - perusoikeus PTL vaiheessa Marja Nores, Espoon terveyskeskus ja Harri Hyppölä, Kuopion yliopisto IB Miten tutkimus saadaan osaksi terveyskeskuksen arkipäivää? Mitä terveyskeskuksessa voidaan tutkia? Jukka Mattila, Kotkan sosiaali- ja terveyskeskus ja Marjukka Mäkelä, STAKES/FinOHTA IC ROHTO - koulutusta ja kehittämistä. Mikä muuttuu? Taina Mäntyranta, Lääkehoidon kehittämiskeskus ROHTO ja Johanna Tulonen-Tapio, Lääkehoidon kehittämiskeskus ROHTO, Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri ID Millaisin työkaluin ohjataan kokeneempaa yleislääkäriä? Anita Malinen, Jyväskylän yliopisto ja Kristiina Toivola, Turun yliopisto IF Erikoisalojen yhteistyö käytännön taitojen oppimisessa Doris Holmberg-Marttila, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Juhani Grönlund, Tampereen yliopistollinen keskussairaala IE EU hankkeet terveyskeskusten koulutuksessa ja kehittämisessä Erja Melos, Uusikaupunki ja Pekka Mäntyselkä, Kuopion yliopisto Posterikierto: Koulutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeet Kari Mattila, Tampereen yliopisto Päätös Turun kaupungin vastaanotto

6 Friday 5 May Opening 8.40 EURACT what it is and how it serves GP-trainers and trainees? President of EURACT, Doctor Egle Zebiene (Lithuania) 9.05 Educational agenda by EURACT Professor Igor Švab, Ljubljana University (Slovenia), President of WONCA Europe, Comments Professor Irma Virjo, University of Tampere (Finland) GP trainee (presenter open) Estonian success story in family medicine Professor Margus Lember, University of Tartu (Estonia) Coffee Discussions included Research training, example from Finland Professor Sirkka-Liisa Kivelä, University of Turku (Finland) Lunch Prevention and health promotion in general practice - How it is trained in UK and generally in Europe Professor Justin Allen, Leicester (United Kingdom) - How it will work in practice, example from Finland Doctor Matti Pietikäinen, Kuopio (Finland) Discussions included Workshops IIA Make your own personal learning plan Professor Jan Heyrman (Belgium), professor Mladenka Vrcic-Keglevic (Croatia), doctor Sara Sarjakoski-Peltola (Finland) Conclusion Closing IIB Wonca/Vasco da Gama movement for trainees in GP/FM Doctor Suvi Vainiomäki (Finland), doctor Roger Price (United Kingdom) and doctor Filipe Gomes (Portugal) IIC Humanism works in basic medical education how it will be applied in GP training Doctor Martina Torppa, (Finland) doctor Monica Lindh (Sweden), doctor Fergus O Kelly (Ireland) IID Doctors and patients from different cultures Doctor Valentina Oroza (Finland), professor Francesco Carelli (Italy), doctor Samira Herenda (Bosnia-Herzegovina)

7 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim: XV Opetuksen kehittämisseminaari European Academy of Teachers in General Practice TAVALLISEN TAITAJAT - näyttöä ja laatua yleislääkärikoulutuksessa Mauno Koivisto -keskus, Turku Science Park (Tykistökatu 6), Biocity POSTERINÄYTTELY: Koulutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeet Lyhennelmän kirjoitusmalli ja ohjeet OTSIKKO KIRJOITETAAN ISOILLA KIRJAIMILLA (CAPS) JA LIHAVOITUNA Tekijä(t) ja laitos Abstrakti voi olla kirjoitettuna suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Teksti kirjoitetaan 12 pisteen kokoisena pienaakkosina, mieluiten Times New Roman -fontilla. Riviväli on 1. Kappaleiden väliin tyhjä rivi. Kirjoitusalan mitat ovat 16 cm (leveys) x 12,5 cm (korkeus), jolloin vasen ja oikea marginaali ovat 2,5 cm. Tieteellisen posterin abstraktista tulee ilmetä eri kappaleista a) suoritetun tutkimuksen tavoite b) käytetyt metodit c) tulokset sekä d) vain niistä tehdyt johtopäätökset. Kehittämishankkeita esittelevien postereiden muoto on vapaa. Abstraktit toimitetaan yhteystietoineen mennessä sähköpostitse tai postitse Duodecimiin Mari Anttolaiselle, mari.anttolainen@duodecim.fi tai PL 713, Helsinki. Vastaus posterin hyväksymisestä lähetetään mennessä. Postereita palkitaan kirjapalkinnoin.

8 Yleislääketieteen kevätkoulutuspäivä perjantaina, 17. maaliskuuta 2006 Liite 2 Pääasiana pää perusterveydenhuollon neurologiaa ja neuropsykiatriaa Paikka: Järjestäjät: Tavoitteet: Luentosali Salus, Turun yliopiston Sanitas-rakennus (3. krs), Lemminkäisenkatu 1, Turku TY kliininen laitos, yleislääketieteen oppiaine ja Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Päivittää tietämystä perusterveydenhuollon keskeisistä neuropsykiatrisista ja neurologisista ongelmista, niiden tunnistamisesta ja hoidon periaatteista kello 9.00 Tilaisuuden avaus prof. Sirkka-Liisa Kivelä, TY yleislääketiede 9.05 Aivovammat: tunnistaminen ja myöhäisvaiheen haasteet neurol. dos., oyl Olli Tenovuo, Turun yliopisto ja TYKS 9.50 Aikuisen päänsärky neurol. el Erkki Säkö, Turun Päänsärkykeskus Oy tauko Tuote-esittely Leiras Lapsen päänsärky yleislääket. el Ruut Virtanen, KELA Lounastauko Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous (yhdistyksen jäsenille lounas vuosikokouksen yhteydessä) ADHD lapsuusiässä lastenneurol. el Harri Arikka, Turun lasten ja nuorten poliklinikka ADHD aikuisiässä psyk. dos., prof. mvs Jyrki Korkeila, Turun yliopisto ja Turun psykiatria tauko Aivojen kuvantamisen uudet tuulet neuroradiol. el, dos. Timo Kallio, Turun TeslaVagus ja Suomen Terveystalo Oyj Neurologiset sairaudet ja seksuaalisuus ft, oh Annaleena Wiramo-Koskela, Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Loppukeskustelu Tilaisuuden päätös Ilmoittautumiset mennessä: Ritva Kultalahti, ritkul@utu.fi, puh Osallistumismaksu: 30 jäsenet (Suomen yleislääketieteen yhdistys, Suomen Yleislääkärit ry.), 40 muut. Maksu mennessä tilille: Nordea , viestit-kohtaan merkitään YLE-kevätkoulutuspäivä, projekti Haettu (TY lääketieteellinen tiedekunta): 5 t teoreettista koulutusta seuraaville erikoisaloille: yleislääketiede, työterveyshuolto, psykiatria, neurologia, lastenneurologia

9 Liite 3 KOKOUSKUTSU Suomen yleislääketieteen yhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: klo Paikka: Seminaarihuone 4,Turun yliopiston Sanitas-rakennus (3. krs), Lemminkäisenkatu 1, Turku Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Kokouksen puheenjohtajan valinta 4. Kokouksen sihteerin valinta 5. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta 6. Kokouksen ääntenlaskijoiden valinta 7. Hallituksen toimintakertomus vuodelta Tilinpäätös 2005 ja tilintarkastajan lausunto sekä vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille 9. Hallituksen laatima toimintasuunnitelma vuodelle Hallituksen laatima talousarvioehdotus sekä jäsenmaksun suuruus vuodelle Hallituksen jäsenten vaali erovuoroisten tilalle 12. Hallituksen jäsenten henkilökohtaisten varajäsenten vaali erovuoroisten tilalle 13. Kahden tilintarkastajan ja heidän varamiestensä vaali 14. Kokouksen päättäminen Hallitus

Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet,

Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Jäsenkirje 2/2008 26.3.2008 Tampere Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n vuosikokous pidettiin Helsingissä 7.3.2008. Sääntöjemme mukaisesti puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2006 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2006 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2005 Yhdistys toimii yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdyssiteenä yleislääketieteen sekä sen tutkimuksen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2009 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n (SYLY) toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä

Lisätiedot

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa?

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? II Pohjois-Suomen Hoitotiedepäivät Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? 4. - 5.11.2009 Oulun Yliopisto, Lääketieteellisen tiedekunnan päärakennuksen auditorio (Aapistie 5 A)

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2007 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Jäsenkirje 3/2006. Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet

Jäsenkirje 3/2006. Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet Jäsenkirje 3/2006 Kuopio 26.9.2006 Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet Syksyn työt ja työtahti ovat varmaankin jo kaikilla täysillä päällä. Perusterveydenhuollossa edessä on vähintäänkin

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2011 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä asioissa. Käytännön työstä

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2008 Yhdistyksen toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintakertomus vuodelta 2010 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n (SYLY) toiminta jatkui viime vuosina omaksutuilla linjoilla. Yhdistys toimii jäsentensä yhdyssiteenä

Lisätiedot

Tutkinnon rakenne ja vaatimukset

Tutkinnon rakenne ja vaatimukset Tutkinnon rakenne ja vaatimukset Perusterveydenhuollon lisäkoulutus lakkautettu Yleislääketieteen erityiskoulutus Kaikkien erikoisalojen runkokoulutukseen sisältyvä 9 kk:n terveyskeskuspalvelu Yleislääketieteen

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2002 Vuosi 2002 oli Suomen yleislääketieteen yhdistyksen 20. toimintavuosi. Tänä aikana yhdistys on saavuttanut merkittävän aseman omalla

Lisätiedot

YLEISLÄÄKÄRINÄ TOIMIMISEN VALMIUDET. Elise Kosunen Yleislääketieteen professori, Tampereen yliopisto Ylilääkäri, PSHP, perusterveydenhuollon yksikkö

YLEISLÄÄKÄRINÄ TOIMIMISEN VALMIUDET. Elise Kosunen Yleislääketieteen professori, Tampereen yliopisto Ylilääkäri, PSHP, perusterveydenhuollon yksikkö YLEISLÄÄKÄRINÄ TOIMIMISEN VALMIUDET Elise Kosunen Yleislääketieteen professori, Tampereen yliopisto Ylilääkäri, PSHP, perusterveydenhuollon yksikkö Taustaa Perusopetuksen ja erikoislääkärikoulutuksen sisältöjä

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2012 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) toimii jäsentensä yhdyssiteenä yleislääketieteeseen liittyvissä asioissa. Käytännön työstä

Lisätiedot

Taulukko. Avohoidon kokonaismenot (miljoonaa euroa) käypiin hintoihin vuosina 1991 ja 2001 (Kela 2001, Stakes 2003).

Taulukko. Avohoidon kokonaismenot (miljoonaa euroa) käypiin hintoihin vuosina 1991 ja 2001 (Kela 2001, Stakes 2003). Kuopio 14.6.2004 Hyvät Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Kesäkausi on alkamassa. Perusterveydenhuollon kentältä kuuluu vaihteeksi myönteisiä ääniä useiden vuosien jälkeen: sijaisia on saatavissa

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2008 Kuopio Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet,

Jäsenkirje 1/2008 Kuopio Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Jäsenkirje 1/2008 Kuopio 21.1.2008 Hyvät Suomen yleislääketieteen yhdistyksen jäsenet, Uusi vuosi on lähtenyt liikkeelle ilmastomuutoksesta meitä muistuttavien säiden merkeissä. Perusterveydenhuollon ja

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleiset toimintalinjat Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) edistää yleislääketieteen tutkimusta, koulutusta ja käytännön työtä

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö erikoistumiskoulutuksessa (eli mitä se on ja mitä sen pitäisi olla)

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö erikoistumiskoulutuksessa (eli mitä se on ja mitä sen pitäisi olla) Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö erikoistumiskoulutuksessa (eli mitä se on ja mitä sen pitäisi olla) Jouko Suonpää dekaani Ty, lääketieteellinen tdk Lääkärikoulutuksessa kuten kaikissa

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Yleiset toimintalinjat Suomen yleislääketieteen yhdistys ry (SYLY) edistää yleislääketieteen tutkimusta, koulutusta ja käytännön työtä

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät. LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010

Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät. LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010 Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010 Esityksen rakenne Lääkäri 2008 -tutkimuksen esittely Erikoisalan valintaan vaikuttavat

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vuosikokouksen asialista

Vuosikokouksen asialista Vuosikokouksen asialista 7.2.2019 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Hallituksen kevättervehdys!

Hallituksen kevättervehdys! LASERHAMMASLÄÄKETIETEEN JAOSTON JÄSENKIRJE 1/2019 Hallituksen kevättervehdys! Kevättä kohti mennään ja takana on jaostomme ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Toimintavuoden aikana olemme keskittyneet

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2003 Suomen yleislääketieteen yhdistys on saavuttanut merkittävän aseman omalla sektorillaan Suomen terveydenhuollon ja yleislääketieteen

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

SOPIMINEN VSSHP JA SATSHP PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSTEN JAOSTA

SOPIMINEN VSSHP JA SATSHP PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSTEN JAOSTA SOPIMINEN VSSHP JA SATSHP PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSTEN JAOSTA Pirjo Immonen-Räihä Johtaja, perusterveydenhuollon yksikkö SATSHP HALL PÄÄTÖS 12.12.2011 VSSHP HAL PÄÄTÖS 20.12.2012 Yhteisen yksikön

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYIS- JA ERIKOISTUMISKOULUTUS OYS ERVASSA

YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYIS- JA ERIKOISTUMISKOULUTUS OYS ERVASSA YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYIS- JA ERIKOISTUMISKOULUTUS OYS ERVASSA PPSHP Perusterveydenhuollon yksikkö Ulla Isopahkala Koulutussuunnittelija 18.4.2013 SOPIMUS KOULUTUS-, TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNASTA

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen jäsenkirje

Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen jäsenkirje Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen jäsenkirje 1/2014 Tunne lääkkeesi itsehoitolääkkeiden järkevä ja turvallinen käyttö Katri Hämeen-Anttila, dosentti, kehittämispäällikkö, Lääkealan turvallisuus- ja

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.

Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta. EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Päihdelääketieteen Päivät 2015

Päihdelääketieteen Päivät 2015 Päihdelääketieteen Päivät 2015 Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö - mikä muuttui? 5.-6.3.2015 Sokos Hotel Presidentti Helsinki Päihdelääketieteen päivät 2015 käsittelee jatkuvasti kehittyvää

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Äänestä tieteentekijää!

Äänestä tieteentekijää! KONSISTORIN VAALIT 2006 Äänestä tieteentekijää! KUTSU SYYSKOKOUKSEEN 2006 JÄSENLEHTI 4/2006 2 KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Helsingin yliopiston tieteentekijät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 28.11.2006

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 3 / 2001. Hyvä Kollega

JÄSENKIRJE 3 / 2001. Hyvä Kollega JÄSENKIRJE 3 / 2001 Hyvä Kollega Yhdistyksen suurponnistus WONCA 2001 Tampere on takana. Kongressi oli suurmenestys. Suomalaisilla yleislääkäreillä on varaa olla ylpeitä. Mutta kongressin jälkeenkin on

Lisätiedot

Aika keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Lisätietoja

Aika keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Lisätietoja Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Kokouskutsu 11.02.2015 Sivu 1 / 7 Kokoustiedot Aika 11.02.2015 keskiviikko klo 17:30 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004

Lisätiedot

Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon - terveyskeskuksen vastaanoton osaamisen kehittäminen työyhteisön ja koulutuksen yhteisenä haasteena

Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon - terveyskeskuksen vastaanoton osaamisen kehittäminen työyhteisön ja koulutuksen yhteisenä haasteena Rautaisia ammattilaisia perusterveydenhuoltoon - terveyskeskuksen vastaanoton osaamisen kehittäminen työyhteisön ja koulutuksen yhteisenä haasteena to 5.5.2011 klo 9.30 16.00, Mediteknia, auditorio, Yliopistonranta

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille

LÄÄKÄRI 2013. Kyselytutkimus lääkäreille LÄÄKÄRI 2013 Kyselytutkimus lääkäreille Tutkimusryhmän jäsenet Teppo Heikkilä LL, tutkijalääkäri Kuopion yliopistollinen sairaala Jukka Vänskä VTM, tutkimuspäällikkö Suomen Lääkäriliitto Hannu Halila LKT,

Lisätiedot