Nykytilanne. Kaupunginhallitus x_ Keskuskeittiöasian eteneminen 317/ /2016. KH Seudullisen keskuskeittiön tarve

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nykytilanne. Kaupunginhallitus x_ Keskuskeittiöasian eteneminen 317/ /2016. KH Seudullisen keskuskeittiön tarve"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus x_ Keskuskeittiöasian eteneminen 317/ /2016 KH Seudullisen keskuskeittiön tarve Loimijoen Kuntapalvelut Oy (Loiku) selvitytti ateriapalvelujen kehittämistä Forssan, Humppilan, Tammelan ja Ypäjän alueella. Selvityksen teki Ammattikeittiöiden Suunnittelutoimisto Design Lime Oy. Selvityksen projektiryhmä ehdotti seudullisen keskuskeittiön rakentamista. Forssan kaupungilla ja Tammelan kunnalla on akuutti tarve investoida keskuskeittiöihin. Humppilan ja Ypäjän kuntien tarve konkretisoituu noin viiden vuoden kuluessa. Selvityksen lyhennelmä ja projektiryhmän ehdotus ovat liitteenä. Uusi keskuskeittiö mahdollistaisi palveluprosessien tehostamisen ja tuotantomenetelmien monipuolistamisen. Kuljetuskustannukset jäisivät maltillisiksi, kun kuljetukset eivät olisi enää aikataulusidonnaisia. Uusi keskuskeittiö toimisi nykyistä pienemmällä henkilökunnalla, mutta eläköitymisen myötä henkilökuntaa ei tarvitsisi irtisanoa. Ateriapalveluhenkilöstöstä noin puolet eläköityy vajaan 10 vuoden sisällä. Myös lähiruuan käyttö on mahdollista keittiöratkaisusta huolimatta ainakin nykyisessä ja mahdollisesti myös enenevässä määrin. Oman pulmansa tuo maakuntauudistuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistuksen eteneminen. Jotta seutukunnan työpaikat ja ruuan tekeminen voidaan turvata mahdollisesti myös sote-aterioiden osalta sote-uudistuksen jälkeenkin, tarvitaan seudulla kilpailukykyiset tuotantomenetelmät ja kunnolliset keittiötilat. Selvitys tehtiinkin kahdella eri tavalla; 1. vaihtoehto kunnan omien päiväkotien ja koulujen tarpeisiin ja 2. vaihtoehto edellinen lisättynä hoivalla eli sairaalan, vanhuspalveluiden ja kehitysvammahuollon tarpeisiin. Selvityksen mukaan yhteisen keittiön rakentaminen on kaikille kunnille edullisempaa kuin nykymallilla jatkaminen kummassakin vaihtoehdossa. Nykytilanne Selvityksen nykytila-analyysin mukaan lounasaterioiden jakaantuminen seudulla opetuksen ja hoivan kesken on seuraava: Lounasmäärät/arki v 0 etus Hoiva Yht. Forssa Hum ila

2 Kaupunginhallitus Tammela Ypäjä Yhteensä Forssa : opetus ja hoiva 675 eli yhteensä Tammela : opetus 985 ja hoiva 205 eli yhteensä Yhteinen ateriamäärä on Forssalla ja Tammelalla noin lounasta (mukana myös FSHKY:n ateriat ), josta Forssan osuus on 71 prosenttia. Ilman sote-aterioita ateriamäärä on yhteensä 3.300, josta Forssan osuus on n. 70 prosenttia Nykyisiä kustannuksia vertailtaessa voidaan todeta, että seutukunnallisesti koulujen ja päiväkotien aterioiden kustannukset eri kunnissa ovat hyvin lähellä toisiaan. Pieniä eroavaisuuksia selittää kuljetuskustannusten ja vuokrien erilainen laskentatapa kunnittain. Hoivapuolen aterioiden kustannuksissa on näitä enemmän hajontaa asiakasryhmien erilaisuuden vuoksi. Loikun osalta hoiva-aterioiden kustannuksia lisäävät sairaalan asiakkaiden ateriapalvelujen erityistarpeet. Tähänastiset toimenpiteet Loikun, kaupungin ja Tammelan kunnan edustajat ovat alustavasti keskustelleet mahdollisen yhteisen keskuskeittiön rakentamisesta. Loimijoen Kuntapalvelut Oy teetti näiden keskustelujen pohjalta Forssan ja Tammelan keskuskeittiötonttien rakennettavuusselvityksen. Tekijä on Arkkitehtikuvio Oy. Selvitys on liitteenä (jaetaan kokoukseen osallistuville). Selvitystä esiteltiin Forssan kaupunginhallituksen ja Tammelan kunnanhallituksen edustajien yhteisessä tapaamisessa Tammelan kunnantalolla Forssan ja Tammelan keskuskeittiötonttien rakennettavuusselvityksessä on vertailtu Forssan ja Tammelan rakennuspaikkojen ominaisuuksia. Tontit ovat rakennettavuudeltaan melko tasavertaisia. Karkea hinta -arvio on noin 5 miljoonaa euroa. Hinta täsmentyy hankesuunnittelun myötä, jolloin investoinnin sisältö on tätä tarkemmin tiedossa. Varautumisen näkökulmasta Forssassa sijaitseva tontti on selvästi muita parempi, koska sinne on varmistettu elintarvikevesi ja sähkönsaanti ja kaukolämpö. Etenemisvaihtoehdot Investointi Keittiörakennuksen rakennuttajana ja omistajana Forssan kaupungin ja Tammelan kunnan yhteisesti omistama kiinteistöosakeyhtiö olisi varteenotettavin vaihtoehto. Perustettava kiinteistöosakeyhtiö ottaisi lainaa ja rakennuttaisi keskuskeittiön. Kaupunki ja kunta olisivat lainan takaajina. Yhtiön osakepääoma voisi jakaantua esim. vaimistet-

3 Kaupungjnhalli tus tavien aterioiden suhteessa 70 prosenttia / 30 prosenttia tai muulla sovittavalla tavalla. Kiinteistöosakeyhtiö vuokraisi tilat tiloissa toimivalle operaattorille tai vaihtoehtoisesti kaupunki ja kunta toimisivat välivuokraajina ja luovuttaisivat tilat operaattorille.vaihtoehto selviää yksityiskohtaisen arvonlisävero- ja rahoitustarkastelun jälkeen. Muina vaihtoehtoina voisi olla, että kaupunki tai kunta rakennuttaisi keittiötilat ja vuokraisi ne toimijalle. Tai sitten Loiku toimisi myös rakennuttajana. Toimijan omistama kiinteistö ei liene paras vaihtoehto. Keittiötoiminta eli ateriapalvelujen tuottaminen Seutukunnalla toimii jo Forssan kaupungin (osakkeista 59,2 %) ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (osakkeista 40 %) omistama Loimijoen Kuntapalvelut Oy (Loiku). Myös naapurikunnat ovat omistajina hyvinvointikuntayhtymän kautta. Lisäksi sekä Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä että Humppilan kunta omistaa Loikun osakkeen. Loikun liikevaihto oli vuonna ,2 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa oli keskimäärin 156. Keittiöhenkilökuntaa oli 60 henkilöä. Loogisinta ja helpointa olisi, että Loiku tuottaisi ateriat uudessa keskuskeittiössä. Tammelan kunnan keittiöhenkilökunta jakelukeittiöissä tyskenteleviä lukuunottamatta siirtyisi liikkeenluovutuksen perusteella vanhoina työntekijöinä Loikun palvelukseen. Uudessa tilanteessa olisi luontevaa, että Tammelan kunta ryhtyisi Loikun omistajaksi ja valitsisi edustajansa yhtiön hallintoon. Jatkoneuvotteluissa sovitaan, mikä on yhtiöiden hallintomalli. Myös yhteisyritystä voidaan harkita, vaikka sitä selkempää olisi, että yhtiöt kuuluisivat joko kaupungin tai kunnan konserniin. (LJ) Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus hyväksyy yllä mainituin perustein kaupungin ehdottavan Tammelan kunnalle, että neuvotteluja yhteisen keskuskeittön rakentamiseksi jatketaan pikaisesti seuraavalta pohjalta: 1. Kaupunki pitää parhaana ratkaisuna sekä logistisesti että varautumisen näkökulmasta Forssassa sijaitsevaa tonttia. Mikäli se ei jostakin syystä onnistu, toisena vaihtoehtona on Kaukjärven alue. 2. Keskuskeittiön rakennuttaja ja tuleva omistaja olisi perustettava kiinteistöosakeyhtiö, jonka omistajina olisivat Forssan kaupunki ja Tammelan kunta. 3. Loimijoen Kuntapalvelut Oy tuottaisi ateriapalvelut. Tammelan kunnan keittiöhenkilökunta siirtyisi liikkeenluovutuksen nojalla yhtiön palvelukseen.

4 Kaupunginhallitus i7 4. Kaupunki on valmis neuvottelemaan ja sopimaan siitä, minkä suuruisin osuuksin ja millaisin ehdoin Tammelan kunta tulisi mukaan sekä perustettavan kiinteistöosakeyhtiön että Loimijoen Kuntapalvelut Oy:n omistajaksi. Kaupunki esittää, että Tammelan kunta ottaisi kantaa edellä selostettuun asiaan toukokuun 2017 loppuun mennessä. Käsittely: Talousjohtaja Leena Järvenpää oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tätä asiaa käsiteltäessä. Valtuuston toinen varapuheenjohtaja Arto Heino saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn kuluessa klo Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. Otteen oikeaksi todistaa Forssassa Sama Helenius toimistosihteeri

5 Kaupungnhallitus MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimuskielto Pöytäkirjan 128 :ssä tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. PÄÄTÖKSEN TIEDOKSIANTO Päätöksen pvm. 4! Y 2a / 9- i 2 s (.Tiedoksiantoa koskevat kohdat täytetään myös viranomaiselle jäävaan kaksoiskappaleeseen.) 1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi (päiväys ja tiedoksiantaja) 2. Päätös on luovutettu asianosaiselle (päiväys ja tiedoksiantajan sekä vastaanottajan allekirjoitukset) 3. Päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi - saantitodistuksin ( ) - haastemiehen välityksellä ( ).

LYHENNELMÄ ATERIAPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN OPETUKSEN JA ROINAN TARPEISIIN FORSSAN, HUMPPILAN, TAMMELAN JA YPÄJÄN ALUEELLA - RAPORTISTA

LYHENNELMÄ ATERIAPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN OPETUKSEN JA ROINAN TARPEISIIN FORSSAN, HUMPPILAN, TAMMELAN JA YPÄJÄN ALUEELLA - RAPORTISTA o2y, `/, LYHENNELMÄ ATERIAPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN OPETUKSEN JA ROINAN TARPEISIIN FORSSAN, HUMPPILAN, TAMMELAN JA YPÄJÄN ALUEELLA - RAPORTISTA Tulevaisuuden ateriatuotannon ratkaisuja on tarkasteltu raportissa

Lisätiedot

LYHENNELMÄ ATERIAPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN OPETUKSEN JA HOIVAN TARPEISIIN FORSSAN, HUMPPILAN, TAMMELAN JA YPÄJÄN ALUEELLA RAPORTISTA

LYHENNELMÄ ATERIAPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN OPETUKSEN JA HOIVAN TARPEISIIN FORSSAN, HUMPPILAN, TAMMELAN JA YPÄJÄN ALUEELLA RAPORTISTA KH 7.2.2017 25 LIITE 8 LYHENNELMÄ ATERIAPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN OPETUKSEN JA HOIVAN TARPEISIIN FORSSAN, HUMPPILAN, TAMMELAN JA YPÄJÄN ALUEELLA RAPORTISTA Tulevaisuuden ateriatuotannon ratkaisuja on tarkasteltu

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

Teuron ja Portaan koulujen valmistuskeittiöiden sa nee raus tar peet ovat riippuvaisia kouluverkkopäätöksistä.

Teuron ja Portaan koulujen valmistuskeittiöiden sa nee raus tar peet ovat riippuvaisia kouluverkkopäätöksistä. Kunnanhallitus 138 15.05.2017 SEUDULLINEN KESKUSKEITTIÖHANKE 160/00.01.05/2017 KHALL 138 Forssan kaupunginhallitus on käsitellyt seudullisen kes kus keit tiöasian etenemistä kokouksessaan 24.4.2017 ja

Lisätiedot

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tammelan kunnanhallitus. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tammelan kunnanhallitus. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Kunnanhallituksen päätöksiin 118-122, 124-125, 127, 132, 133 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaati muksen. Pää tök seen ei saa ha kea

Lisätiedot

64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 215, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 64, 15.06.2015 64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Osakemerkintä / KuntaPro Oy

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Osakemerkintä / KuntaPro Oy KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Osakemerkintä / KuntaPro Oy Miksi KuntaPro Oy Käyttöön nykyaikaiset, automatisoidut järjestelmät KuntaPron kustannustehokkaat tukipalvelut KuntaPron hankintapalvelut KuntaPron resurssien

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Tarkastuslautakunta 05.11.2013 AIKA 05.11.2013 klo 16:45 PAIKKA KPMG:n toimist, Isokatu 32 B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen avaus 3 16 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Nimi Tehtävä Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Nimi Tehtävä Lisätiedot ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Itäinen aluejohtokunta Aika 30.11.2017 klo 19:34-19:54 Paikka Valtuustosali Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Taavila Marko pj. Koskimaa Päivi vpj. Autio Raimo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen

Lisätiedot

30 Selvitys ikääntyvien palveluasumisen järjestämisestä ja toteuttamisesta

30 Selvitys ikääntyvien palveluasumisen järjestämisestä ja toteuttamisesta Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2016 1 (6) Perusturvalautakunta, 7, 28.01.2016 Kunnanhallitus, 20, 08.02.2016 Perusturvalautakunta, 30, 20.04.2016 30 Selvitys ikääntyvien palveluasumisen järjestämisestä

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:48-13:20 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja Antti Kivelä

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle: OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN KHALL 7 Vuonna 2015 asetetaan myyntiin tai vuokrattavaksi Juliuksentien asemakaavan muutos-alueelta kuusi omakotitonttia ja Hanhijoen asemakaavan muutosalueelta,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

Lisätiedot

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA- PÖYTÄKIRJA 15/2016 Kokousaika ti klo 9.30-11.57 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 Käsiteltävät

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon rakenteellinen kehittäminen

Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon rakenteellinen kehittäminen KEMIJÄRVEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Sivistyslautakunta 76 17.06.2014 Kaupunginhallitus 305 26.06.2014 Kaupunginvaltuusto 64 18.08.2014 Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon rakenteellinen kehittäminen

Lisätiedot

Viimeistellään ehdotus tonttimyynnin ja hinnoittelun tuotteistamisesta kaupunginhallitukselle/kaupunginvaltuustolle.

Viimeistellään ehdotus tonttimyynnin ja hinnoittelun tuotteistamisesta kaupunginhallitukselle/kaupunginvaltuustolle. Tonttihinnoittelu ja TOHI-laskelma ELINKTMK 11 Etsitään keskustelemalla tapa varmistaa, ettei kaupungin omat normit heikennä kilpailukykyämme tonttien myynnissä ja uusien yritysten saamisessa paikkakunnalle.

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2172/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2018 1 (1) 232 Asianro 2172/00.00.01.02/2018 Kuopion kaupungin, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin, Varkauden kaupungin ja Siilinjärven kunnan työterveyshuoltojen yhtiöittäminen

Lisätiedot

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tammelan sivityslautakunta Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tammelan sivityslautakunta Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Sivistyslautakunnan päätöksiin 4-5, 8-12 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhtymähallitus Yhtymävaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhtymähallitus Yhtymävaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhtymähallitus 30.01.2018 1 Yhtymävaltuuston 18.12.2017 kokouksen päätösten täytäntöönpano Osallistujat, laillisuus ja päätösvaltaisuus/ yhtymähallitus... 1 1 Yhtymävaltuuston 18.12.2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 285 Haartmanin sairaalan rakennusluvan mukaisten väestönsuoja/autopaikkojen vuokraaminen HEL 2015-008633 T 10 01 03 Esitys päätti oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 79 Esitys valtioneuvostolle kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi päätti osaltaan tehdä valtioneuvostolle liitteenä

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 13/2018 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 13/2018 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 13/2018 1 Kunnanhallitus Aika 27.08.2018 17:00-19:20 Paikka Ruoveden kunnanviraston valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 108 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia) 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen

Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 871/00.04.01/2014 106 Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 308: Kaupunginsihteeri Petra Määttänen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10 23.03.2015 Sivu 1 / 1 1333/00.04.01/2015 10 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 31.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen Laihia Pöytäkirja 4/2018 1 (10) Aika 26.04.2018, klo 14:00-16:33 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/2013 57 Sivistyslautakunta 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 18:30-18:55 PAIKKA Kunnanviraston johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 23/ ( 6) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 23/ ( 6) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 23/2018 1 ( 6) Aika 20.11.2018, klo 16:39-18:37 Paikka Kallio Kuninkala Käsitellyt asiat 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 101 Johdon lähtöhaastattelu

Lisätiedot

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 09.03.2017, klo 16:30-17:18 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys

Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys järjestämisvaihtoehdotukset Kanta-Hämeen maakunnan kuntapäivä 2.4.2013 1 http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20120628kuntau/kriteerikartta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Poissa Heinonen Sinikka varapuheenjohtaja

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Poissa Heinonen Sinikka varapuheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 9/2015 1 Tarkastuslautakunta 21.10.2015 Aika Keskiviikko 21.10.2015 klo 18:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Ikonen Veikko Laaksonen

Lisätiedot

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1(5) Tarkastuslautakunta Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1(5) Tarkastuslautakunta Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Jokioisten kunta Pöytäkirja 1(5) Tarkastuslautakunnan kokous Aika Perjantai klo 9.00 Paikka Käsiteltävät asiat Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta 18.02.2015 Aika Keskiviikko 18.02.2015 klo 18:00-19:49 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

MEDIATIEDOTE. Julkaisuvapaa klo KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS

MEDIATIEDOTE. Julkaisuvapaa klo KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa 5.12.2018 klo 18.00 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS Ensimmäinen kokonainen kalenterivuosi Forssan kaupunginjohtajan virassa lähenee päätöstään. Voin todeta, että lukuisten tapaamisten

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 8) Konsernijaosto

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 8) Konsernijaosto Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/2018 1 ( 8) Aika 05.02.2018, klo 15:00-16:49 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspvm KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA

HUMPPILAN KUNTA Kokouspvm KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Maanantai 13.3.2017 klo 19.00 21.45 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 74 75 76 77 78 79 80 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

Kaupunginsihteeri Petra Määttänen :

Kaupunginsihteeri Petra Määttänen : Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 871/00.04.01/2014 308 Seudullinen elinkeinosopimus ja yhteistyön organisoiminen Kaupunginsihteeri Petra Määttänen 25.11.2015: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016

Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016 Mahdollinen kiinteistövaihto kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä 13.1.2016 18.1.2016 1 Taustaa Valtionhallinnon toimintojen tiivistäminen jatkuu Kouvolassa Selvitystyö koskee tällä hetkellä mm.

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 22.10.2015 kello 18.00-20.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Muut mahdolliset asiat

Muut mahdolliset asiat HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 7/2019 KOKOUSAI- KA Liite Tiistai 23.4.2019 klo 18.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 85 86 87 88 89 90 91 Nro 38-41 42 43 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää JOENSUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA i Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto z7z is.o8.zoi6 66 zg.o8.2oi6 Marjatta Rädyn eronpyyntö kunnallisista luottamustoimista 8zii/oo.oo.oi/zo16 KH i5.o8.zoi6 z7z Marjatta

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.01.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 27.01.2014 maanantai klo 8:00-9:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (11) Perusturvalautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (11) Perusturvalautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2017 1 (11) Aika 18.05.2017, klo 18:00-18:35 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 44

Lisätiedot

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö.

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö. KILJAVANRINTEEN KIINTEISTÖT OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Mäntsälän kunta Nurmijärven kunta Tuusulan kunta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Kappelineuvosto 1 ESITYSLISTA Kappelineuvoston kokous 5/2016 PÖYTÄKIRJA Kappelineuvosto NRO 5/2016 AIKA: Perjantai 16.9.2016 klo 18.00 18.35 PAIKKA: Seurakuntatalon ruokasali LÄSNÄ: Flinkkilä Anne - paikalla Katila Anne

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:25 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 Aluejohtokunta Aika 15.12.2016 klo 17:35-17:55 Paikka Kesälahti-talo, Puruvesi-sali Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Lipsanen Pentti 17:35-17:55 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri.

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri. 28.11.2017 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri Aaltonen Risto Alanko Matti Anttila SirkkaLiisa ja vpj. Hacklin Jorma Haonperä Jouko Loimijoen Kuntapalvelut Oy hallitus Lounaismaan

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino 30.3.2017 Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto

Lisätiedot

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 07.03.2017 klo 14:00-17:20 Paikka Rautjärven kunnantalo, valtuustosali, Simpele Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 189 Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle HEL 2017-002224 T 02 05 03 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää

Lisätiedot

Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat:

Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat: 1LOP P I KESKELLÄ KASVU -SUOM EA 1 HALLINTO JA TALOUS 14.1.2015 FORSSnnJ KAUPUNKI Jakelun mukaan /oc / d y / 5 RÄYSKÄLÄN ILMAILUKESKUKSEN AIRPARK-HANKKEEN ESISELVITYSHANKE Lopen kunnantalolla 12.12.2014

Lisätiedot

28.9.2015 klo 9.00 15.00 kunnanvirastossa

28.9.2015 klo 9.00 15.00 kunnanvirastossa KUNNANHALLITUS 14/2015 KOKOUSAIKA Maanantai 21.9.2015 klo 18.00 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 186 187 188 189 190 191 192 193 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

M/S Mariella, konferenssikansi, kabinetti C41 (Tukholman satama)

M/S Mariella, konferenssikansi, kabinetti C41 (Tukholman satama) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 7/2015 1 (11) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika torstai klo 13:00-14:30 Paikka Läsnä M/S Mariella, konferenssikansi, kabinetti C41 (Tukholman satama) Ilkka

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi Valtuusto 83 14.12.2015 Sipoon kunnan sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen 1297/02.07.00/2015 KH 211 Kunnanhallitus 19.10.2015 Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Pekka Laitasalo, pekka.laitasalo(at)sipoo.fi

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4542/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 1 21.5.2018 51 Asianro 4542/00.01.00/2017 Talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalvelut Päätöshistoria Kaupunginhallitus 21.5.2018 1 Taloussuunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 87 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 63 4.10.2016 Asianro 825/12.03.02/2016 292 Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta 4.10.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 307 Asuntotontin varaaminen Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (tontti 43233/5) HEL 2016-001890 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle

Lisätiedot

Petri J. Kokko / N-Clean

Petri J. Kokko / N-Clean 9.12.2011 Petri J. Kokko / N-Clean 1 Yhteistyöesitys Pieksämäen kaupunginhallitukselle 23.11.2011 N-Clean Oy Rauno Nurmi hallituksen puheenjohtaja 1. Keitä me olemme? N-Clean Oy on vuonna 2004 perustettu

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL

Lisätiedot

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010 Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 27.05.2016 klo 13:10-14:24 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 37-42 Otsikko Sivu 37 Kokouksen

Lisätiedot

Pidetään Jämi Areenalla maanantaina alkaen kello

Pidetään Jämi Areenalla maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään Jämi Areenalla maanantaina 18.12.2017 alkaen kello 18.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 92 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 93 Pöytäkirjan

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTO Pöytäkirja 2/2019

HUMPPILAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTO Pöytäkirja 2/2019 HUMPPILAN KUNNAN VANHUSNEUVOSTO Pöytäkirja 2/2019 PAIKKA: Humppilan kunnanviraston kunnanhallituksen huone AIKA: Tiistai 12.3.2019 klo 13.34 PAIKALLA: Ritva Savolainen pj., Riitta Nokkala, Eino Nirkkonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 85 8.9.2014 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus 256 15.9.2014 205 Kiinteistöosakeyhtiön myyntipäätöksen jatkaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot